Vuoden 2015 työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2015 työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelma"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Vuoden 2015 työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelma 985/02/02/02/2014 KH 55 Valmistelija: Työllisyyspäällikkö Lauri Skantsi Kaupunginhallituksen vuoden 2015 talousarvioesityksessä on työl lisyys mää rä ra hoi hin esitetty euroa tuloihin, me noihin ja netoksi. Valtuustoon nähden sitovia ovat net to menot. Määräraha on tarkoitettu käytettäväksi työllisyys- ja ak ti voin ti toimien järjestämiseen ja toiminnan kehittämiseen. Määrärahan käyt töä koordinoi työllisyyspalvelut. Toimintaan sisältyvät palkkatuella työl listä mi nen, kuntouttava työtoiminta, ostopalvelut ja hankkeet ja niis tä aiheutuvat hallinnolliset kustannukset. Seuraavassa käydään lä pi työllisyysmäärärahojen käyttöön liittyvät toiminnot. Käyt tö suun ni telman perusajatuksena on, että kannattavampaa käyttää varoja työt tömien aktivointiin, työllistymismahdollisuuksien parantamiseen ja työnantajayhteistyöhön kuin työmarkkinatukimaksuihin, jotka ovat kau pun gil le pelkkä menoerä. Pitkäaikaistyöttömien joukko kasvaa ja muut tuu entistä heterogeenisemmäksi, joten kohderyhmälle suunnat tu ja palveluita pyritään monipuolistamaan, unohtamatta kui tenkaan ennaltaehkäisevää työtä (mm. nuoret). Työmarkkinatuen kuntaosuus Tähän asti kunnat ovat maksaneet työttömyysaikaisesta työ mark kina tues ta 50% niiden henkilöiden osalta, jotka ovat saaneet työ markki na tu kea työttömyyden perusteella 500 päivää tai enemmän. Kokko lan työmarkkinatukikustannukset olivat vuonna 2013 yhteensä euroa. Marraskuussa 2014 työmarkkinatukimaksuja oli kerty nyt kaupungille euroa, joten maksut ovat olleet nou sussa. Työttömyysturvalaki muuttui siten, että kunnat mak savat työttömyysaikaisesta työmarkkinatuesta 50% niiden henkilöiden osal ta, jotka ovat saaneet työmarkkinatukea työttömyyden pe rus teella päivää ja 70% niistä jotka ovat saaneet työ mark ki na tu kea työttömyyden perusteella vähintään 1000 päivää. Tämä uu dis tus nostaa kuntien työmarkkinatukimaksuja huomattavasti. Seu raa vas sa arvio vuoden 2015 työmarkkinatukimaksuista. Kelaston uu sim man tilaston 8/2014 perusteella työmarkkinatukilistalla olevien hen ki löi den määrä ja työmarkkinatukimaksut näyttäisivät tältä vuon na 2015: päivää: 154 henkilöä, euroa/vuosi (uusi kustannus kau pun gil le) päivää: 148 henkilöä, euroa/vuosi

2 1000 päivää tai yli: 201 henkilöä, euroa/vuosi (korotettu kus tan nus kaupungille) Yht. 503 henkilöä, n euroa/vuosi. Työ mark ki na tu ki maksut ovat sosiaali- ja terveystoimen budjetissa. Katsaus työllisyys- ja aktivointiasteeseen Pohjanmaan Ely-keskuksen uusimman työllisyyskatsauksen mar raskuu 2014 mukaan työttömyys on lisääntynyt yli 15% Pohjanmaalla, nuo ri so työt tö myy den ollessa ennätyskorkealla. Alueella työttömyys on kasvanut nopeammin kuin Suomessa keskimäärin. Kokkolan työttö myys as te oli 10,7% ja nousua oli tapahtunut vuodentakaiseen tilan tee seen verrattuna 19,1%. Työttömyyden kasvu on val ta kun nal linen ilmiö koko maan työttömyysasteen ollessa 12,5%. Kokkolassa ol laan siis edelleen keskiarvon alapuolella. Kelaston tilaston mukaan pitkäaikaistyöttömien aktivointiaste Kok kolas sa oli vuoden 2013 elokuussa 41,0 % ja vastaavasti vuoden 2014 elo kuus sa 39,6 %. Aktivointiasteen laskua on havaittavissa myös mo nis sa muissa kaupungeissa esim. Vaasassa, Seinäjoella ja Kajaa nis sa, joissa aktivointiaste on laskenut enemmän kuin Kok ko las sa samalla ajanjaksolla. Aktivointiasteen laskusta huolimatta Kok ko lassa on järjestetty vuonna 2014 kuntouttavan työtoiminnan työ toi min tapäi viä päivää, mikä on enemmän kuin aikaisempina vuo si na. Kokkolan pitkäaikaistyöttömien aktivointiaste on 9,9 pro sent ti yk sikköä korkeampi kuin koko maassa keskimäärin. Työllisyyspalvelut, henkilöstö ja hallinto (Kp 1660) Henkilöstö ja hallintokuluihin kuuluvat työllisyyspäällikön ja työllisyyssihteerin henkilöstökulut , työllisyyspalveluiden hal lin to ku lut sekä varautuminen työllisyyttä tukevien hankkei den kuntaosuuksiin (Muut avustukset). Velvoitetyöllistäminen (Kp1666) Velvoitetyöllistettävien palkkaamiseen varataan euroa. Kaupun ki on velvoitettu tarjoamaan työtä sellaiselle vuotiaalle työttö mäl le työnhakijalle, jonka ansiopäivärahan/peruspäivärahan enimmäis ai ka päättyy. Työsuhteen kesto on enimmillään 6 kuu kaut ta. Kohderyhmään kuuluvat ohjautuvat kaupungille TE-toimistosta, jo ka myös maksaa palkkatukea kaupungille. Velvoitetyöllistettävien joukos ta löytyy usein paljon osaamista ja elämänkokemusta ja he ovatkin erittäin tarpeellinen lisäresurssi kaupungin eri yksiköille. Tä nä vuonna velvoitetyöllistettävien työpanosta pyritään ohjaamaan myös soveltuvilta osin kaupungin omaan ryhmämuotoiseen kun tout ta vaan työtoimintaan.

3 Harkinnanvarainen työllistäminen (Kp 1668) Harkinnanvaraiseen työllistämiseen kuuluu viime vuonna käyttöön otet tu Pointti-avustus, kokonaan uusi Kisällistä mestariksi avustus nuor ten työllistämiseen sekä pitkäaikaistyöttömien työssäoloehtojen täyt tä mi nen. Pointti-avustus Kaupunginhallitus hyväksyi vuoden 2014 työllisyysmäärärahojen käyt tö suun ni tel man yhteydessä, että työllisyysmäärärahoista va rataan palkka-avustusta (kuntalisää) työnantajille, jotka työllistävät 500 päi vää työmarkkinatukea saaneen työttömänä olleen työnhakijan, joka siten siirtyy pois kaupungin maksulistalta. 300-päiväisten siir ty minen kaupungin maksulistalle v kasvattaa siis maksulistaa, joten tarve avustuksen jatkumiselle kasvaa tänä vuonna. Avustuksen koh de ryh mää laajennetaan siten, että sitä voidaan myöntää myös vä hin tään 500 päivää työttömyysetuutta saaneille määrärahan puitteis sa. Tällä pyritään varmistamaan, että nämä henkilöt eivät päädy kau pun gin maksulistalle. Avustuksen suuruus oli viime vuonna 350 eu roa/hen ki lö/kuu kau si ja samaa summaa esitetään myös tälle vuodel le. Työnantaja anoo avustusta työllisyyspalveluilta. Avustusta voidaan maksaa Kokkolassa toimivalle rekisteröidylle yhdistykselle, sää tiöl le tai yritykselle. Kaupunki maksaa 350 euroa tukea kuukaudessa työnantajalle maksi mis saan 6 kuukauden ajan. Tuen määrä on siis suurin piirtein sama, jonka kaupunki joutuisi maksamaan joka tapauksessa työt tömäs tä henkilöstä työmarkkinatuen kuntaosuutena. Sen sijaan pi temmäl lä tähtäimellä säästö on kaupungille moninkertainen työ mark kina tu ki mak suis sa. Avustukseen varataan työllisyysmäärärahoista (Har kin nan va rai nen työllistäminen) euroa vuodelle Kisällistä mestariksi avustus Nuorten osuus on suuri Kokkolan väestörakenteessa ja alle 25-vuotiai den nuorten osuus kaikista työttömistä 18,3% (Pohjanmaan ELY-kes kus, työvälitystilasto, joulukuu 2014). Lukema on selvästi kor keam pi kuin Suomessa keskimäärin, joten tämän ikäryhmän pääsyä työmarkkinoille tulee tukea entistä enemmän myös kaupungin toi mes ta. Avustuksella tarjotaan mahdollisuuksia nuorille työl lis ty miseen ja työssäoppimiseen nuorisotakuun hengessä sekä työn an ta jille mahdollisuuksia työntekijöiden rekrytointiin ja kouluttamiseen yhteis työs sä kaupungin nuorisopalveluiden, Koulutusyhtymän ja Te-toimis ton kanssa. Nuorten työllistämiseen käytettävä avustus ei näy heti kaupungin kassassa pienempinä työmarkkinatukimaksuina kuten pitkäaikaistyöttömien, mutta pitemmällä aikavälillä sillä on val tava merkitys. Avustuksella voidaan ehkäistä nuorten syrjäytymistä,

4 jou tu mis ta vaikeaan työmarkkina-asemaan ja kaupungin mak su lis talle. Yksi nuorisotakuun tärkeimmistä tavoitteista on se, että jo kai sel le alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vas ta val mis tu neel le tarjotaan työ-, työkokeilu- opiskelu, työpaja- tai kun tou tus paik ka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi il moit tau tu mises ta. Avustukseen varataan työllisyysmäärärahoista (Harkinnanvarainen työl lis tä mi nen) euroa vuodelle Avustuksen ehdoista ja myön tä mis pe ri aat teis ta työllisyyspalvelut sopii tarkemmin yhdessä Nuo ri so pal ve lui den, TE-toimiston ja Koulutusyhtymän kanssa. Työssäoloehtojen täyttäminen Työtön työnhakija päätyy kaupungin työmarkkinatukimaksulistalla kun hän on ollut 300 päivää työttömänä työmarkkinatuella. Mak su listal ta hän poistuu osallistuessaan Te-toimiston työvoimapoliittisiin toimen pi tei siin (esim. työkokeilu, työhönvalmennus, koulutuskokeilu, työ voi ma po liit ti set koulutukset), omaehtoiseen koulutukseen, kaupun gin järjestämään kuntouttavaan työtoimintaan tai palkkatyöhön. Kun henkilön työssäoloehto 6kk täyttyy, poistuu hän työ mark ki na tu kimak su lis tal ta 800 päiväksi. Maksulistalta löytyy henkilöitä, joiden työs sä olo eh to saataisiin täytettyä lyhyellä työllistämisjaksolla, mikä tuo kaupungille huomattavia säästöjä työmarkkinatukimaksuihin. Työs sä olo eh to jen varataan työllisyysmäärärahoista (Har kin nan va rainen työllistäminen) euroa vuodelle Kokkotyö-säätiö (Kp 1671) Kokkotyö-säätiön palveluihin varataan viime vuoden tapaan eu roa. Määräraha on tarkoitettu työhön kuntouttaviin ja työhön valmen ta viin yksilö- ja työvalmennuspalveluihin. Näille palveluille on entis tä suurempi tarve pitkäaikaistyöttömien määrän kasvaessa, pal velu tar pei den muuttuessa yhä moninaisimmiksi ja työ mark ki na tu ki kustan nus ten noustessa. Tavoitteena on vuonna 2015 uudistaa kau pungin ja Kokkotyö-säätiön sopimusta kumppanuussopimukseksi, jo ka perustuu kumppanien väliseen yhteistyöhön. Kump pa nuus so pi muksen perusteella tuottaja tuottaa sovitut palvelut yhteisesti so vit tu jen tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteena on kehittää ja tarkastella pal velu ko ko nai suuk sia sekä palvelujen laatua, toimintamalleja ja yh teistyö tä sekä palveluiden hinnoittelua ja seurantaa. Säätiön val men nustoi min nan piirissä oli vuonna 2014 kaikkiaan 514 kok ko la lais ta henkilöä, joten määrissä on tapahtunut kasvua. Työttömien yhdistys (Kp 1672) Työttömien yhdistys tarjoaa työttömien aktivoimiseksi ja elä män laa-

5 dun ja toimintakyvyn parantamiseksi erilaisia sosiaalisia virikkeitä, kes kus te lu pii re jä, kursseja ja harrastuksia sekä edullisen työttömille tar koi te tun ruokailun. Lisäksi Työttömien yhdistys työllistää työttömiä palk ka tue tun työn ja kuntouttavan työtoiminnan kautta. Työttömien yh dis tyk sen toiminnalla on kaupungissa suuri merkitys työttömien osal li suu den ja hyvinvoinnin lisäämisessä ja syrjäytymisen eh käi syssä, joten sen toimintaa on tarpeellista tukea kaupungin puolesta. Tuke mi nen on tapahtunut palkka-avustuksen ja vuokra-avustuksen muo dos sa. Tänä vuonna myös Työttömien yhdistykselle pe rus te taan kuntouttavan työtoiminnan ryhmä, jolloin palkka-avustus muu te taan korvaukseksi ryhmämuotoisesta kuntouttavasta työ toi min nas ta. Ryhmään ohjataan 8-10 kaupungin maksulistalla olevaa pit kä ai kaistyö tön tä, jolloin maksulistaa saadaan samalla kevennettyä. Ryh mäkor vaus kuntouttavasta työtoiminnasta ja vuok ra-avus tus , yht Kuntakokeilu Kanava (Kp 1674) Kuntakokeilu Kanava on Kokkolan kaupungin työllisyyden ke hit tämis han ke ajalla , jota rahoittaa Pohjanmaan ELY-kes kus 75 %. Kuntaosuuteen varataan euroa vuo sittain. Hankkeen kehittämistyön painopisteenä on työnantajayhteistyö, koh de ryh män koulutuspalvelut, kuntouttavan työtoiminnan sisällöt, työt tö mien työkyvyn arviointi- ja kuntoutusohjausmalli, työ elä mä osalli suu den vahvistaminen ja tiedottaminen. Hankkeessa työskentelee seit se män henkilöä, joista kolme asiakastyössä, kaksi ke hit tä mistyös sä, tiedottaja-sihteeri ja hankevetäjä. Kokonaisvaltaisen pal ve luoh jauk sen avulla asiakkaita on ohjattu työllisyys- ja ter veys pal ve luiden piiriin. Vuosi 2015 on hankkeen viimeinen toimintavuosi. Tänä vuon na kuntakokeilun kehittämistyötä suunnataan erityisesti koh tamaan muuttuvan yhteiskunnan ja lakimuutosten tuomat haasteet kau pun gil le. Vuoden aikana on tavoitteena myös selvittää, mitä hank keen toimintoja olisi mahdollista ja kannattavaa saada jatkettua hank keen päätyttyä ja millä tavoin. Kuntouttava työtoiminta (Kp 1675) Kuntouttavaan työtoimintaan kuuluu kuntouttavan työtoiminnan hallin to ku lut ja korvaukset ryhmämuotoisesta kuntouttavasta työ toi minnas ta sekä valtion kuntouttavan työtoiminnan korvaukset, netto euroa. Kaupunki järjestää kuntouttavaa työtoimintaa pitkään työt tö mi nä olleille henkilöille. Työ perustuu lakiin kuntouttavasta työtoi min nas ta. Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään Kokkolan kaupun gin omissa yksiköissä, yhdistyksissä ja Kokkotyö-säätiöllä. So pimus kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä on tehty 45 eri toi mijan kanssa. Toimijat ovat pääosin yhdistyksiä. Kuntouttavassa työ toimin nas sa olevat henkilöt työskentelevät pääasiassa avustavissa työteh tä vis sä työtoimintapaikassa. Valtio maksaa kuntouttavan työ toi-

6 min nan toimintapäiväkorvauksia 10,09 euroa/toteutunut toi min ta päivä, jotka kaupunki tilittää edelleen toimintaa järjestäville tahoille. Vuon na 2015 toimintaa on tarkoitus kehittää entistä asia kas läh töisem pään suuntaan ja kiinnittämällä enemmän huomiota elä män hallin ta tai toi hin, joiden puutteellisuus on usein esteenä työhön ja kou lutuk seen pääsemiselle. Lisäksi pyritään siihen, että asiakkaat pää si sivät elämässään eteenpäin yksilöllisesti pohdittuja jatkopolkuja pit kin, esim. ideaalitapauksessa kuntouttavasta työtoiminnasta palk ka tuettuun työhön ja edelleen avoimille työmarkkinoille. Ryhmämuotoinen kuntouttava työtoiminta Kaupungissa on pitkään toteutettu ryhmämuotoista kuntouttavaa työtoi min taa, mikä mahdollistaa palvelun tarjoamisen laajemmalle asiakas mää räl le kustannustehokkaasti. Kaupunki maksaa ryh mä muo toises ta kuntouttavasta työtoiminnasta korvausta yhdistyksille 2240 euroa kuukaudessa/ryhmä, jotta yhdistys pystyy palkkaamaan ryhmäl le ohjaajan. Ryhmien koko on 8-10 henkeä. Ryhmät on tar koi tettu ensisijaisesti työttömille, jotka ovat saaneet yli 300 päivää työmark ki na tu kea, jotta säästö tulee kaupungin maksuosuuteen. Tä nä vuonna ryhmiin pyritään ohjaamaan erityisesti 1000 päivää tai kauem min työttömänä työmarkkinatuella olleita, joiden kaupungin työmark ki na tuen maksuosuus on 70% vuoden 2015 alusta lähtien. Vuonna 2015 ryhmäkorvauksia maksetaan em. Työttömien yh dis tyksen lisäksi Ykspihlajan pienkiinteistöyhdistyksellä 5 ryhmästä, Keski-Poh jan maan käsi- ja taideteollisuus ry:llä 2,5 ryhmästä, Kokkolan päi vä kes kuk sel la 1 ryhmästä ja SPR-kirppiksellä 1 ryhmästä. Ryhmä muo toi ses ta kuntouttavasta työtoiminnasta yhteistyössä yh dis tysten kanssa on hyviä kokemuksia niin kaupungin, toimijoiden kuin asiak kai den kin kannalta. Sosiaalinen kuntoutuminen alkaa yleensä no peam min ryhmässä kuin sijoitettaessa henkilö valmiiseen työ yh teisöön. Tällöin korostuu vertaistuki ja yhteisön merkitys. Jotta pitkäaikaistyöttömiä saataisiin entistä enemmän aktivoitua ja mak su lis taa pienennettyä, kokeilemme ryhmämuotoista kun tout tavaa työtoimintaa myös kaupungin omana toimintana työl li syys pal velui den ja Työvoiman palvelukeskuksen koordinoimana resurssien puit teis sa. Tästä kaupunki saa vielä omaan kassaansa valtion maksa mat korvaukset kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä, 10,09 eu roa /työtoimintapäivä, joilla kuluja saadaan katettua. Kesätyöllistäminen (Kp 1678) Vuoden 2015 talousarvioesityksessä on esitetty, että ke sä työl lis tä minen siirretään takaisin nuorisopalveluilta työllisyyspalveluille, sa moin siihen varattavat määrärahat. Kesätyöllistämiseen esitetään va rat tavak si euroa. Tästä euroa jää nuo ri so pal ve lui den

7 budjettiin työtreeni toimintaan. Työllisyyspalveluille varataan vas taavas ti euroa lisää työllistämiseen erityisin perustein. Mää rä rahan puitteissa kaupunki voi tarjota kesätyön n. 250 nuorelle. Mää rära has ta euroa varataan yksityisille työnantajille myön net tävään kesätyötukeen, 350 /kesätyöntekijä, joten kesätyötukea voidaan myöntää enimmillään 100 nuoresta. Vuonna 2015 on tarkoituksena noudattaa kesätyöllistämisessä kaupun gin hal li tuk sen viime vuonna hyväksymiä linjauksia (KH 122, ): 1. Kesätyöntekijöiden ikärajaus on vuotta. Ikärajaus to teu te taan vuosiluokittain siten, että tämän vuoden kesä työ ha ki jan on oltava syntynyt vuosina Osa kesätyöntekijöistä palkataan hakijoiden joukosta eri tyi sin perustein. Työllisyyspalvelut valitsee hakijoiden jou kos ta nuoret sidosryhmien kautta ja sijoittaa ke sä töihin kaupungin yksiköihin. Tämä ei siis ole päällekkäistä toi min taa nuorisopalveluiden työtreenin kanssa, jossa nuo ret pääsevät tutustumaan eri alojen kesätöihin, harjoit te le maan työelämän pelisääntöjä ja elä män hal lin ta taito ja sekä parantamaan valmiuksia löytää kesätöitä tu levi na vuosina. 3. Työtehtäviin valitaan pääasiassa nuoria, joille kaupunki ei ole aikaisemmin tarjonnut kesätöitä 4. Työsuhteen suosituspituus on kolme viikkoa ja suo si telta va työaika on 85% 5. Kesätyötehtävät ovat avustavia työtehtäviä. Itsenäisiin ja vastuullisiin työtehtäviin palkattavat henkilöt tulee pal kata vastuualueiden talousarvioon varatuilla mää rä ra hoil la. 6. Kesätyölinjauksilla pyritään vaikuttamaan siihen, että kesä työ paik ko ja tarjotaan mahdollisimman monelle nuo relle. Kesätyöntekijäpaikkojen määrään pyritään vai kut tamaan myös palkkauksella. 7. Kesätyöntekijöiden palkkaamisessa käytetään kahta palk ka luok kaa (maksettavat palkat 100%:n työajalla): -Koululaiset, ylioppilaat ja ensimmäisen vuoden opis ke lijat 780 /kk -Pidemmälle opinnoissaan ehtineet kesätyöhön liittyvää alaa opiskelevat 1170 /kk 8. Työllisyyspalvelut tekee määrärahatarvekartoituksen

8 vas tuu alueit tain ja jakaa määrärahat suoraan vas tuualueil le. Kesätöihin rekrytoivia esimiehiä ohjeistetaan erik seen kesätyöllistämisestä. Ympäristöhankkeet (Kp 1679) Ympäristöhankkeiden toteuttajana on Kokkolan kaupungin ym pä ristö pal ve lut, netto euroa. Hankkeiden puitteissa toteutetaan luon non suo je lul li ses ti arvokkaiden kohteiden hoitotöitä ja pidetään kun nos sa kaupungin luontoreitistöjä, hoidetaan päiväkotilasten ja kou lu lais ten kuljetuksia luontokouluun ja toimitaan erilaisissa to teutta ja na rakentamis- kunnossapito ja huoltotoimenpiteissä. Näihin töihin osallistuu palkkatuella työllistettyjä ja kuntouttavassa työ toi minnas sa olevia. Käyttösuunnitelma oheismateriaalina. Kaupunginjohtaja Käsittely Päätös Kaupunginhallitus päättää hyväksyä vuoden 2015 työl li syys mää rä rahan käyttösuunnitelman. I varapuheenjohtaja Hentelä ilmoitti itsensä esteelliseksi asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.

Vuoden 2014 työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelma ja tilannekatsaus

Vuoden 2014 työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelma ja tilannekatsaus Kaupunginhallitus 264 05.05.2014 Vuoden 2014 työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelma ja tilannekatsaus 1163/02/02/02/2013 KH 264 Vuoden 2014 talousarviossa on työllisyysasioiden hoitoon osoitettu kau pun

Lisätiedot

Syksyn työllisyysraportti

Syksyn työllisyysraportti Kaupunginhallitus 459 22.09.2014 Syksyn työllisyysraportti 761/14/07/00/2014 KH 459 Valmistelija: Työllisyyspäällikkö Lauri Skantsi, p. 0447809086 Työllisyystilanne, aktivointiaste ja työmarkkinatuen kuntaosuus

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Työllisyysraportti 2014

Työllisyysraportti 2014 Kaupunginhallitus 391 17.08.2015 Työllisyysraportti 2014 679/14/07/00/2015 KH 391 Valmistelija: työllisyyspäällikkö Ilkka Rintala Johdanto Kaupungin työllisyyspalvelut kuuluvat kaupungin keskusviraston

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta 96 30.09.2014. Työllisyyspalvelujen yhdistyksille myöntämä kuntalisä 409/02.04.05/2014

Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta 96 30.09.2014. Työllisyyspalvelujen yhdistyksille myöntämä kuntalisä 409/02.04.05/2014 Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta 96 30.09.2014 Työllisyyspalvelujen yhdistyksille myöntämä kuntalisä 409/02.04.05/2014 SITLA 96 Työllisyyspalvelujen yhdistyksille myöntämä kuntalisä edesauttaa tuki töi

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Valmistelu: Työ- ja elinkeinosuunnittelija Sanna Mathlin, p

Valmistelu: Työ- ja elinkeinosuunnittelija Sanna Mathlin, p Sosiaali- ja terveyslautakunta 73 30.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 81 28.10.2014 Kunnanhallitus 208 17.11.2014 Kunnanvaltuusto 68 10.12.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 59 22.06.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Honkalampisäätiö / Kuntouttavan työtoiminnan kokonaisvaltainen järjestäminen

Honkalampisäätiö / Kuntouttavan työtoiminnan kokonaisvaltainen järjestäminen Perusturvalautakunta 125 16.12.2014 Perusturvalautakunta 22 12.03.2015 Honkalampisäätiö / Kuntouttavan työtoiminnan kokonaisvaltainen järjestäminen 307/05.00/2014 Perusturvalautakunta 16.12.2014 125 Kuntouttava

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Perusturvalautakunta 80 15.12.2015 Kaupunginhallitus 6 11.01.2016 Kaupunginhallitus 118 02.05.2016 Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Petula 15.12.2015 80 Valmistelija:

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

1. Palvelun omakustannushinnan mukainen maksu, joka kattaa kaik ki palvelusta aiheutuneet kustannukset.

1. Palvelun omakustannushinnan mukainen maksu, joka kattaa kaik ki palvelusta aiheutuneet kustannukset. Kaupunginhallitus 21 16.01.2017 Kaupungintalon tiloista perittävät käyttömaksut 29/02.04.00/2017 KH 21 Kaupunginvaltuusto päätti 2.11.2015 (75 ) Äänekosken kaupungin pal ve luis ta ja muista suoritteista

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Kaupungin työllistämistoimien kehittäminen ja asiaan liittyvät valtuustoaloitteet

Kaupungin työllistämistoimien kehittäminen ja asiaan liittyvät valtuustoaloitteet Kaupunginhallitus 191 06.10.2014 Kaupungin työllistämistoimien kehittäminen ja asiaan liittyvät valtuustoaloitteet 217/00.01.06/2014, 32/00.01.06/2014 KHAL 191 Kaupunginkamreeri: Keskustan valtuustoryhmä

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta

Lisätiedot

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6.

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6. Henkilöstöjaosto 27 24.08.2015 Henkilöstöjaosto 34 14.12.2015 Henkilöstöjaosto 5 02.02.2017 Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen 133/01.02.01/2015 HJAOS 24.08.2015 27 Teknisen

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄT TOIMENPITEET

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Kaupunginhallitus 70 30.03.2015 Tekninen lautakunta 24 29.04.2015 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄT TOIMENPITEET KH 70 Keski-Suomen työllisyyskatsauksen 27.2.2015 mukaan Keski-Suomessa oli

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

1. Palvelun omakustannushinnan mukainen maksu, joka kattaa kaik ki palvelusta aiheutuneet kustannukset.

1. Palvelun omakustannushinnan mukainen maksu, joka kattaa kaik ki palvelusta aiheutuneet kustannukset. Kaupunginhallitus 21 16.01.2017 Kaupunginhallitus 36 30.01.2017 Kaupungintalon tiloista perittävät käyttömaksut 29/02.04.00/2017 KH 16.01.2017 21 Kaupunginvaltuusto päätti 2.11.2015 (75 ) Äänekosken kaupungin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö/muutoksia toimeentulotukilakiin

Sosiaali- ja terveysministeriö/muutoksia toimeentulotukilakiin Hallitus 39 16.01.2013 Sosiaali- ja terveysministeriö/muutoksia toimeentulotukilakiin H 39 Sosiaali ja terveysministeriön 19.12.2012 antama kuntainfo10/2012 toimeentulotukilakiin tulevista muutoksista:

Lisätiedot

Hulevesimaksun käyttöönotto

Hulevesimaksun käyttöönotto Hulevesimaksun käyttöönotto KARA 0 Valmistelijat: tekninen johtaja Nina Kujala, p. 044 7809 331, ta louspääl lik kö Hanna Ekholm-Kippo, p. 044 7809 313, suun nit te lu in si nöö ri Minna Väisänen, p. 044

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että Maaseutulautakunta 7 25.01.2012 Maaseutulautakunta 25 09.05.2012 Maaseutulautakunta 30 03.10.2012 Maaseutulautakunta 41 14.12.2012 Kylätoimikuntien avustukset vuonna 2012 Maaseutulautakunta 25.01.2012

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS Kaupunginhallitus 139 16.05.2016 LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS 247/03.06.00/2016 KH 16.05.2016 139 Valmistelija kaupunginlakimies

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 10.05.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Esperi OY Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 28 29.04.2015. Työllistyyttä edistävät toimenpiteet

Perusturvalautakunta 28 29.04.2015. Työllistyyttä edistävät toimenpiteet Perusturvalautakunta 28 29.04.2015 Työllistyyttä edistävät toimenpiteet PETUR 28 Erilaisten työelämään tähtäävien eri toimintojen pii ris sä on kuukausittain noin 200 henkilöä kaupungin omissa yksiköissä,

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oriveden yhdistys on toimittanut Ori veden kaupunginhallitukselle oheisen kirjeen.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oriveden yhdistys on toimittanut Ori veden kaupunginhallitukselle oheisen kirjeen. Kaupunginhallitus 53 16.02.2015 Kaupunginhallitus 223 17.08.2015 Kaupunginhallitus 5 18.01.2016 Kaupunginhallitus 185 04.07.2016 MLL:N TILA-ASIA/KIRJE KAUPUNGINHALLITUKSELLE Kaupunginhallitus 16.02.2015

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 LÄÄKKEIDEN KONEELLINEN ANNOSJAKELU KOTIHOIDOSSA JA YMPÄRIVUOROKAUTISESSA HOIDOSSA SOTEL 18.06.2014 71 Valmistelu: Vanhus- ja

Lisätiedot

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä. Sos. ja terv.ltk. 34 10.06.2015 Oppilas- ja opiskeluhuollon lain mukaiset oppilashuollon palvelut Juuassa 557/22.222/2014 Stltk 34 Laki oppilas ja opiskelijahuollosta on astunut voimaan elokuussa 2014.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS matsku 2 HTEEN- JA VÄHENNSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 2 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo 0 h-tä suu-ri h-tä suu-ri htä suuri 4 1 h-teen-las-ku 0 5 Mi-tä puut-tuu?

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite työpaikkojen avaamisesta nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville

Lisätiedot

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa. Tekninen lautakunta 29 03.05.2016 Yksityistieavustukset 2016 103/02.05.01/2016 Teknltk 03.05.2016 29Outokummun hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta toimii tielau ta kun ta na, jonka tehtävänä on

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän perussopimuksen uudistaminen / Lapuan kaupungin jäsenyys koulutuskuntayhtymässä

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän perussopimuksen uudistaminen / Lapuan kaupungin jäsenyys koulutuskuntayhtymässä Kaupunginhallitus 14 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 6 12.12.2016 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän perussopimuksen uudistaminen / Lapuan kaupungin jäsenyys koulutuskuntayhtymässä 91/00.04.02/2013 Kh 21.11.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Raahen vasemmistoliiton valtuus

Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Raahen vasemmistoliiton valtuus KAUPUNGINHALLITUS 352 04.09.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO 18 30.10.2017 18 Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Raahen vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.2.2017/Selvitys toimeentulotuen siirtymisestä

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Kunnanhallitus 284 19.10.2015 KIINTIÖPAKOLAISTEN VASTAANOTTOSOPIMUKSEN VALMISTELU 195/05.11/2015

Kunnanhallitus 284 19.10.2015 KIINTIÖPAKOLAISTEN VASTAANOTTOSOPIMUKSEN VALMISTELU 195/05.11/2015 Kunnanhallitus 284 19.10.2015 KIINTIÖPAKOLAISTEN VASTAANOTTOSOPIMUKSEN VALMISTELU 195/05.11/2015 KHALL 284 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedustelee työ- ja elin kei no mi nis te riön

Lisätiedot