KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA"

Transkriptio

1 KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA Kehittäjäasiakastoiminnalla pyritään kansalaiskeskeiseen palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Kehittäjäasiakkaat tuovat palvelujen suunnittelun omat kokemuksensa ja kehittämisehdotuksensa ja ovat konkreettisesti mukana omien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluprosessiensa muotoilussa. Asiakkaiden osallisuuden lisääminen palvelujen toteutuksessa, suunnittelussa ja kehittämisessä Toiminta soveltuu suunnittelusta ja kehittämisestä vastuussa olevien tehtäväksi ja oman työn kehittämisen välineeksi asiakastyössä.

2 Vahvistunut Järjestelmä valta sosiaalityöntekijä on vahva vallankäyttäjä Sosiaalityöntekijä on mulle sillä yhellä puhelinsoitolla sen, asunnon järjestäny ja sitten tää työpaikka. Onhan ne isoja juttuja, Asiantuntija valta Määrittely valta Eettinen valta Ehdollistava valta Taloudellinen valta Vuorovaikutus valta Johan sosiaalitoimisto pystys periaatteessa painostammaan työvoimatoimiston. joskus on niinkö hyvä laittaa välillä jäähylle asiakas sillä lailla etuuskäsittelijä voi hoitaa kirjallisesti net, toimheentulotukiasiat., Varmaan joutuu ajattelemaan, niinkö että, jos en nytten laita hoitoon, että onko tuo enää ens viikolla hengissä. Asiakkaat jotka ovat itse aktiivisia, halukkaita vaikuttamaan ja todella tekevät myös työtä sen eteen, niin kyllä saavat aika hyvän palvelun. semmoselta tietenkin saa helepommin esimerkiksi harkinnanvaraisia kenet tuntee ja kuka tuntee sen asiakkaan. oisko se minua vähän auttanu vaikka vastaus ollu se sama, mutta se olis ystävällisemmin sanottu. 2

3 Yhteinen kehittäminen Asiakaskehittäjä Kehittäjätyöntekijä Kunnan työntekijä - Palveluprosessin kokemukset - oman elämän asiantuntijuus -ammatillinen koulutus -työkokemus - oman työn tutkiva kehittäminen Yhteisesti totutettavien palveluprosessien tutkiminen ja vanhojen käytäntöjen kyseenalaistaminen -ammatillinen koulutus - työkokemus Uusien toimintatapojen työstäminen Uudet käytännöt

4 Mallinnus Kehittäjäasiakastoiminta on mallinnettu QPR:n ProcessGuide-ohjelmalla. Toiminta käynnistyy asiakkaiden rekrytoinnilla (kuvio alla) ja päättyy toiminnan arviointiin ja jatkokehittämiseen. Kuva 1 Kehittäjäasiakkaiden rekrytointi

5 Palvelujen kehittämiseen ja suunnitteluun osallistumisen tasot 1. Asiakkuuden aikana arvioidaan asiakkaan tilanteen lisäksi myös systemaattisesti palveluprosessia sekä asiakkaan ja työntekijän yhteistä työskentelyä. Asiakkaista ja työntekijöistä kootaan yhteinen kehittäjäryhmä, joka arvioi ja kehittää tiettyä palveluprosessia tai sen jotakin kohtaa (esim. asiakkaaksi tulo). 2. Kunta ottaa kehittäjäasiakastoiminnan pysyvästi käyttöön luomalla puitteet ja osoittamalla resurssit sen toimintaan, esimerkiksi keskustelukahvilan muodossa. Kehittäjäasiakkaita ja asiakasryhmiä on mukana palveluiden suunnittelussa säännöllisesti. 3. Kunnan palvelustrategia rakennetaan käyttäjälähtöisesti. Suurin osa palveluiden käyttäjien tarpeista ja hyvinvointitiedosta saadaan asiakkuusprosesseihin liittyvän kehittämistyön kautta

6 Keskustelukahvila tukee kansalaisten ja viranhaltijoiden kehitysmyönteisiä kohtaamisia Keskustelukahvilan kantavana ajatuksena on ollut saattaa kansalaiset ja sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjät yhteen kehittäjätyöntekijöiden ja palveluiden tuottajien kanssa. Keskustelukahvilassa kansalaiset voivat tuoda omaa kokemustietoaan ja kehittämisideoita sekä kehittäjätyöntekijöiden että palveluiden tuottajien tietoon.

7 Keskustelukahvila lasten ja perheiden palveluista Parempaa tietoa perhepalveluista Kynnyksetön palveluneuvonta Vaihtuvat työntekijät ongelma ei pysty avoimesti heti puhumaan asioista Kotiin annettavaa tukea riittävän varhaisessa vaiheessa

8 Asiakkaiden ehdotukset Nuorten palveluiden tulisi jalkautua kentälle ja kouluympäristöön tulisi viedä enemmän nuorille suunnattuja palveluita Palveluohjausta kehittää tulisi joka saralla, työntekijöiden tulisi tuntea toistensa tehtäväkuvat Netti sivut ja tasalle ehkäisevässä perhetyössä Lapsen kotiin kotikäynti esim. neuvolan toimesta myöhemminkin kuin vauvavaiheessa ja neuvolassa muistutus perhetyöstä, rohkaisua avun pyytämiseen, tuttu neuvolantäti on aarre Päivähoitopaikka omalta alueelta, tukee perhettä: lapset tutustuu oman alueen lapsiin, vanhemmat lasten vanhempiin, verkostoituminen Miten saataisiin yhteen koululaisten myös vanhemmat? Laajennettu neuvolatoiminta vauvaiästä aikuisuuteen Sama yksikkö palveluiden tuottajana, sisältää neuvolan, lastensuojelun, ehkäisevän perhetyön, yhteistyössä päivähoidon ja koulujen kanssa Ohjelmassa huomioidaan Lastensuojelu-, ennaltaehkäisevä perhetyö- ja neuvolapalvelut: Uudet, aikaisemmasta tarjonnasta poikkeavat kohdennetut palvelut vanhemmuuden tukeminen, erityistä tukea tarvitsevat lapset, nuoret ja perheet Palvelutarpeen arviointi, satsaus alkuarviointiin ja asiantuntemukseen Edellyttää laaja-alaista ja moniammatillista asiantuntemusta Kynnyksetön palveluneuvonta ja ohjaus, perhepalveluiden osviitta Asiakaslähtöiseen ja verkostomaiseen toimintatapaan siirtyminen Painopiste ennaltaehkäisyyn Lapsiperheiden palvelujen kokoaminen yhden katon alle tai samalle luukulle Yhdessä/yhteistyön tekeminen perhe- ja Verkostokeskeisesti asiakkaan kehitysympäristössä Ehkäisevän perhetyön sivut päivitetty

9 ARVIOINTIA Hyvää Asiakkaat ovat kiinnostuneita palvelujen kehittämisestä Kehittäjäasiakkaita on ollut useasta Lapin kunnasta Toimintamalli on levinnyt myös hankkeen ulkopuolisiin kuntiin Sosiaali- ja terveysministeriö on huomioinut toiminnan Kehitettävää Mikäli osallistujille tulee tunne, ettei heidän mielipiteitään ei oteta vakavasti, menettävät he kiinnostuksensa ja luottamuksensa. Samalla osallisuuden tunne jää vähäiseksi. Miten osallistumisen tuloksia hyödynnetään ja miten asiakkaiden kuuleminen ja siitä saatava palaute kytketään osaksi laajempaa toimintaa ja sen kehittämistä.

10 TULEVAISUUS Kehittäjäasiakkaat perustavat oman verkoston, jonka toimintaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus tukee. Sosiaalikollegaan luodaan kehittäjäasiakasverkosto/ rekisteri kehittäjäasiakkaista, jolloin kehittäjäasiakkaisiin voi ottaa yhteyttä helposti. Kehittäjäasiakkaat voi kertoa rekisteritiedoissa, mihin osallistuu, mitä tekee ja missä. Verkostoon voi tulla mukaan haluamallaan tavalla ja haluamakseen aikaa. Verkostossa olevat kehittäjäasiakkaat kutsutaan työkokouspäiviin säännöllisesti. Verkosto mahdollistaa säännöllisen tuen kehittäjäasiakastoimintaan. Myös kuvapuhelinta voidaan käyttää etäpalavereihin. Kehittäjäasiakkaat toivovat valtakunnallisia kehittäjäasiakaspäiviä vuosittain tai kahden vuoden välein.

11 Hyvinvointi hakusessa (päihde ja mt) Keskustelukahvilat Suunnittelu Rovakatu 3, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske) Sosiaali- ja terveyspalveluja käyttävät asiakkaat Opiskelijalla voi osallistua keskusteluun ja havainnoida tai ohjata ryhmän toimintaa Jokaiseen ryhmään yksi tai kaksi opiskelijaa yht. max 10 Ma klo Kiertokahvila Teknologiatupa Eläkeläisten iltapäivä Ti klo Ti klo Ke klo To klo Nuorten nurkka

12 Sosiaali- ja terveysministeriö on huomioinut toiminnan Tämä sosiaalihuoltolain kommentointi on ollut todellista osallisuutta ja vaikuttamista hieno juttu! (kehittäjäasiakas )

13 Asiakkaan asiantuntemus KOKEMUSASIANTUNTIJA on omakohtaisia kokemuksia sairauksista. tietää millaista on sairastua ja sairastaa ja on olla hoidossa ja kuntoutua. tietää mikä heitä on toipumisessa auttanut ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet heidän omaan kuntoutumiseen. on koulutettu tehtäviinsä, myös omainen tai läheinen voi olla kokemusasiantuntija. Mitä kokemusasiantuntija voi tehdä? Kokemuskouluttajana Vertaisryhmien ohjaajana Tukihenkilönä Miten kokemusasiantuntija työskentelee? Kokemusasiantuntijat toimivat usein yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa. Asiakastyössä kokemusasiantuntija voi toimia "tulkkina" hoitohenkilökunnan ja potilaan välillä, ja päinvastoin. Yhteistyö lisää molemminpuolista ymmärrystä, syventää tietoa ja parantaa palvelua. Korvaus Vapaaehtoistyötä KEHITTÄJÄASIAKAS on omakohtaisia kokemuksia palveluista tietää millaista on hakea tukea, saada tukea palveluista myös omainen tai läheinen voi olla kehittäjäasiakas. Mitä kehittäjäasiakas voi tehdä? Palvelujen suunnittelussa, arvioinnissa ja kehittämisessä Kokemuskouluttajana Vertaisneuvojana ja tukihenkilönä Miten kehittäjäasiakas työskentelee? Kehittäjäasiakas toimii yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa. Asiakastyössä kehittäjäasiakas voi toimia palvelutilanteissa tukihenkilönä Yhteistyö lisää molemminpuolista ymmärrystä, syventää tietoa ja parantaa palvelua. Korvaus Maksetaan palkkio

14 Kehittäjäasiakkaan tehtävän kuvaus Kunta: Yksikkö: 1 Tehtävän kuvaus Sovitaan yhdessä tehtävän laajuudesta, sisällöstä ja kestosta. 2 Menettelytapaohjeet Käydään läpi käytännön asiat kuten salassapitosäännökset. ja eettiset ohjeet 3 Perehdytys/koulutus tehtävään Kuka perehdyttää, ohjaa ja tukee ja miten 4 Maksettavat korvaukset Kehittäjäasiakkaalle matkat ja palkkio, kokemusasiantuntijalle matkat ja kulukorvaus Allekirjoitukset Paikkakunta & päivämäärä: Kunnan viranhaltija Kehittäjäasiakas

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA Kehittäjäasiakastoiminnalla pyritään kansalaiskeskeiseen palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Kehittäjäasiakkaat tuovat palvelujen suunnittelun omat kokemuksensa ja kehittämisehdotuksensa

Lisätiedot

ASIAKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI Rovaniemi Asta Niskala

ASIAKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI Rovaniemi Asta Niskala ASIAKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI Rovaniemi 29.9.2016 Asta Niskala Kokemuksellinen asiantuntijuus Lapissa Jäsennystä ja toimintatapoja Keskustelukahvila tukee kansalaisten ja viranhaltijoiden kehitysmyönteisiä

Lisätiedot

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA Asiakkaiden osallisuuden lisääminen palvelujen toteutuksessa, suunnittelussa ja kehittämisessä Kehittäjäasiakkaat tuovat palvelujen suunnittelun omat kokemuksensa ja kehittämisehdotuksensa

Lisätiedot

Kehittäjäasiakastoiminta

Kehittäjäasiakastoiminta Kehittäjäasiakastoiminta XVI KEHITTÄJÄFOORUMI ROVANIEMI 12. 13.5.2016 Asta Niskala Kehittäjäasiakkuus, mitä se on? Sosiaali ja terveydenhuollon palvelujenkäyttäjien osallistumista palvelujen suunnitteluun

Lisätiedot

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujenkäyttäjien osallistumista palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin yhdessä työntekijöiden kanssa ASIAKKAIDEN OSALLISTUMISEN

Lisätiedot

lapsiperheiden palveluiden kansalaisosallisuus

lapsiperheiden palveluiden kansalaisosallisuus Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluiden kansalaisosallisuus lli prosessi 11.3.2013 Uudet kehittämisideat Nuorten palvelut pitää nostaa enemmän esiin Huolen aiheena erityisesti syrjäytymisriskissä

Lisätiedot

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta

Lisätiedot

Kehittäjäasiakkaat mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistyössä Lapissa Nordic 2015 11.6.2015, 11-12.30

Kehittäjäasiakkaat mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistyössä Lapissa Nordic 2015 11.6.2015, 11-12.30 Kehittäjäasiakkaat mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistyössä Lapissa Nordic 2015 11.6.2015, 11-12.30 Asta Niskala Nina Peronius Kehittämispäällikkö projektipäällikkö ytt ytm Pohjois-Suomen sosiaalialan

Lisätiedot

Kehittäjäasiakastoiminta

Kehittäjäasiakastoiminta Kehittäjäasiakastoiminta Lapin asiakasosallisuusmalli Ei riitä, että asiakas on osallisena omassa asiakastapahtumassaan ja häntä kuunnellaan. Asiakkaiden osallisuus laajennetaan palvelujen suunnitteluun,

Lisätiedot

AJANKOHTAISFOORUMI Rakenteellinen sosiaalityö

AJANKOHTAISFOORUMI Rakenteellinen sosiaalityö AJANKOHTAISFOORUMI 13.10.2016 Rakenteellinen sosiaalityö ASIAKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI Hannu Lyly Asta Niskala Kehittäjäasiakastoiminta Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujenkäyttäjien osallistumista

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Asiakasosallisuus soteuudistuksessa

Asiakasosallisuus soteuudistuksessa Asiakasosallisuus soteuudistuksessa Järjestöjen sote-ryhmä 31.8.2017 Marjaana Kirjavainen kehittäjätyöntekijä, YTL Ei riitä, että asiakas on osallisena omassa asiakastapahtumassaan ja häntä kuunnellaan.

Lisätiedot

Asiakaskehittjätoiminta luottamuksen rakentajana

Asiakaskehittjätoiminta luottamuksen rakentajana Asiakaskehittjätoiminta luottamuksen rakentajana PaKaste seminaari Rovaniemi Asta Niskala Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kehittämistyön kokemukset 2001-2010 On välttämätöntä arvioida kriittisesti

Lisätiedot

PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke

PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke 2015 2017 Kainuu Keski Pohjanmaa Lappi (Kolpene hakija/poske koordinoi) Länsi Pohja TAVOITTEET Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja

Lisätiedot

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA TOIMIJAT: OULUN KAUPUNGIN SOSIAALITYÖ, OSNA JA NUORTEN YSTÄVÄT SOSIAALITYÖLLÄ ASIAKKUUDEN HALLINTA KOKO PROSESSIN. VERKOSTOISSA MUKANA KAUPUNGIN

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuollon. palvelujen suunnitteluun kehittämiseen ja arviointiin

Sosiaali ja terveydenhuollon. palvelujen suunnitteluun kehittämiseen ja arviointiin Kehittäjäasiakastoiminta i t i i t Sosiaali ja terveydenhuollon palvelujenkäyttäjien l osallistumista i t palvelujen suunnitteluun kehittämiseen ja arviointiin Velvoitteet vanhustyössä Vanhuspalvelulaki

Lisätiedot

Asiakasosallisuuden monet muodot ja menetelmät. Riitta-Maija Hämäläinen, FT, THL Esityksen nimi / Tekijä

Asiakasosallisuuden monet muodot ja menetelmät. Riitta-Maija Hämäläinen, FT, THL Esityksen nimi / Tekijä Asiakasosallisuuden monet muodot ja menetelmät Riitta-Maija Hämäläinen, FT, THL 9.5.2017 OTE hanke 10.5.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 MIKSI ASIAKASOSALLISUUS? Hyvinvointivaltion rahoituksen, palvelujen

Lisätiedot

Suunnitelma asiakkaiden osallistamiseksi hyvinvointipalveluissa. Asiantuntija Maarit Niva

Suunnitelma asiakkaiden osallistamiseksi hyvinvointipalveluissa. Asiantuntija Maarit Niva Suunnitelma asiakkaiden osallistamiseksi hyvinvointipalveluissa Mitä osallisuus on Osallisuus merkitsee omakohtaisesta sitoutumisesta nousevaa vaikuttamista asioiden kulkuun ja vastuun ottamista seurauksista

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Tampereen kaupungin neuvolapalveluiden

Lisätiedot

Kokemusasiantuntija- ja kehittäjäasiakastoiminnan erot ja yhtäläisyydet

Kokemusasiantuntija- ja kehittäjäasiakastoiminnan erot ja yhtäläisyydet Kokemusasiantuntija- ja kehittäjäasiakastoiminnan erot ja yhtäläisyydet Sanna Ovaskainen Järjestökehittäjä ja Tytti Kurtti Digikehittäjä 30.11.2017 Esityksen sisältö Järjestöt muutokseen yhteistyössä-hanke

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Miten päihdepalveluja l tulisi kehittää?

Miten päihdepalveluja l tulisi kehittää? Keskustelukahvila 14.10.-16.12.201310 16 12 2013 Miten päihdepalveluja l tulisi kehittää? Työryhmä kehittäjätyöntekijä suunnittelija kokemusasiantuntija Sosiaalityönopiskelija Alkutilanne: suunnittelussa

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki Valtakunnalliset lastensuojelupäivät #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki ErinOmainen-hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuulit sä meitä? - Erityislapsiperheiden moninaiset

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia. Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1.

Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia. Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1. Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1.2018 Lastensuojelun kehittäjille suunnattu kysely Kokemusasiantuntijoiden

Lisätiedot

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Ajankohtaisfoorumi 29.11.2012 Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Varhaiskasvatus on peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen alueella organisoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluen näiden palveluiden

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke Pippurissa 1 9.10.2017 Osallisuus LAPE-hankkeen valmisteluvaiheessa Sähköinen kysely: avoin (tiedotus fb:ssa, kaupunkien ja kuntien sekä järjestöjen

Lisätiedot

Realiteetteja ja reunaehtoja

Realiteetteja ja reunaehtoja Realiteetteja ja reunaehtoja Toimiva arki Oppiva yhteistoiminta Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Mira Lönnqvist, toimintaterapeutti YAMK, lehtori Voimauttava prosessi Yhteistoiminnan haasteita arjen

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Posken ajankohtaista. Pohtimo Asta Niskala

Posken ajankohtaista. Pohtimo Asta Niskala Posken ajankohtaista Pohtimo 26. 27.5.2015 Asta Niskala virtu.fi -palvelutarjotin kokoaa Lapin asukkaille sähköiset sosiaali- ja terveyspalvelut yhteen, mahdollistaa useiden järjestelmien käytön palvelutuotannossa

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavan toimielimen ja sen jäsenen oma-arvio Kunta Toimielimen nimi Arvioijan nimi Pvm

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavan toimielimen ja sen jäsenen oma-arvio Kunta Toimielimen nimi Arvioijan nimi Pvm tilasta 1. Suunnitelma ohjaa konkreettisesti kunnan toimintaa 1.1. Suunnitelman laadinta on yhteistyöprosessi, johon voivat osallistua kaikki joiden toimin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin vaikutetaan.

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä

Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 Tiina Saarinen

Lisätiedot

Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala

Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari 20.4.2017 Marika Ahola ja Asta Niskala Kumppanuutta kotona pärjäämisen tukemiseksi o Vuorossaan viides lappilaisen kokemuksellisen asiantuntijuuden

Lisätiedot

Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala

Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari 20.4.2017 Marika Ahola ja Asta Niskala Kumppanuutta kotona pärjäämisen tukemiseksi o Vuorossaan viides lappilaisen kokemuksellisen asiantuntijuuden

Lisätiedot

Jari: Olisi kiva, jos pohtisit omaa rooliasi johtajana, työnkehittäjänä ja asiakastyön tekijänä? Casena voisit käyttää nuoria ja niiden tarpeita...

Jari: Olisi kiva, jos pohtisit omaa rooliasi johtajana, työnkehittäjänä ja asiakastyön tekijänä? Casena voisit käyttää nuoria ja niiden tarpeita... Tehtävä Jari: Olisi kiva, jos pohtisit omaa rooliasi johtajana, työnkehittäjänä ja asiakastyön tekijänä? Casena voisit käyttää nuoria ja niiden tarpeita... Näissä eri rooleissa on erilainen tapa lähestyä

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNGIN PÄIVÄKOTIEN LASTENTAR- HANOPETTAJIEN AMMATILLISEN KASVUN KOKE- MUKSIA KASVATUSKUMPPANUUSKOULUTUKSESTA

KUUSAMON KAUPUNGIN PÄIVÄKOTIEN LASTENTAR- HANOPETTAJIEN AMMATILLISEN KASVUN KOKE- MUKSIA KASVATUSKUMPPANUUSKOULUTUKSESTA KUUSAMON KAUPUNGIN PÄIVÄKOTIEN LASTENTAR- HANOPETTAJIEN AMMATILLISEN KASVUN KOKE- MUKSIA KASVATUSKUMPPANUUSKOULUTUKSESTA Jonna Kylli Terhi Manninen Oulun seudun ammattikorkeakoulu Tutkimuksen taustoja

Lisätiedot

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana 19.11.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Psykiatrian asiakkaat 28 000 0 12-vuotiaat 13 17-vuotiaat

Lisätiedot

Aikuisten palvelut

Aikuisten palvelut Aikuisten palvelut 11.2.2013 2013 Lääkinnällinen kuntoutus Hyvää: Palvelu koetaan hyväksi ja kuntoutus on tehokasta, kun sitä saa. Palveluita on useanlaisiajakoulutusalalleon alalle on riittävää. Kehitettävää:

Lisätiedot

ETELÄ-LAPPI RYTMIÄ EHKÄISEVÄÄN PÄIHDETYÖHÖN - VUOSIKELLO SOPPAA, SAIPPUAA JA MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ PÄIHTEETÖNTÄ PÄIVÄTOIMINTAA

ETELÄ-LAPPI RYTMIÄ EHKÄISEVÄÄN PÄIHDETYÖHÖN - VUOSIKELLO SOPPAA, SAIPPUAA JA MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ PÄIHTEETÖNTÄ PÄIVÄTOIMINTAA SOPPAA, SAIPPUAA JA MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ PÄIHTEETÖNTÄ PÄIVÄTOIMINTAA KEHITTÄJÄ- ASIAKAS- REKRYTOINTI RYTMIÄ EHKÄISEVÄÄN PÄIHDETYÖHÖN - VUOSIKELLO PÄIHDETIETOA IKÄIHMISILLE - tapahtumat PÄIHDEPALVELU- POLKU

Lisätiedot

UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 )

UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 ) UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 ) Lapsen ollessa vähintään 8 kk ja enintään 3 vuotta. Kun omat keinot vauvan/lapsen unirytmin löytymiseen eivät enää auta. Kun neuvolasta saatuja neuvoja on kokeiltu kotona. Mitä

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Vanhusneuvoston kokous 17.2.2016 Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sisältö Palvelujen uudistamisen tiekartta ja

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuuden ABC

Kokemusasiantuntijuuden ABC Kokemusasiantuntijuuden ABC 1. Terminologiaa Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta sairauksista tietää, millaista on elää näiden ongelmien kanssa, millaista sairastaa, olla hoidossa

Lisätiedot

Ryhmäkuntoutus ammattilaisvertaisyhteistyönä

Ryhmäkuntoutus ammattilaisvertaisyhteistyönä Ryhmäkuntoutus ammattilaisvertaisyhteistyönä sosiaaliterapeutti Marjo Tolonen, Järvenpään kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelut kokemusasiantuntija Jouko Raunimaa, KoKoA ry Ideoinnista toteutukseen

Lisätiedot

Lape-hanke Kangasalla Koontia kokemuksista, toteutuneesta toiminnasta, kehittämisestä ja aikaansaannoksista

Lape-hanke Kangasalla Koontia kokemuksista, toteutuneesta toiminnasta, kehittämisestä ja aikaansaannoksista Lape-hanke Kangasalla 2017-2018 Koontia kokemuksista, toteutuneesta toiminnasta, kehittämisestä ja aikaansaannoksista Vaatimattomasti paras välittäminen. Hankkeen käynnistyminen Alku aina hankalaa Alun

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 2. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli (1.3.2009 31.10.2011) Levi 24.3.09 I-VAIHEEN Lapin osuus: perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita

Lisätiedot

Asiakas kehittäjäkumppanina Keski-Suomen SoTe- ja kuntapalveluissa

Asiakas kehittäjäkumppanina Keski-Suomen SoTe- ja kuntapalveluissa Asiakas kehittäjäkumppanina Keski-Suomen SoTe- ja kuntapalveluissa Kehittäjäkumppanuusmallin avulla kohti asiakaslähtöisiä palveluja Susanna Mutanen Nina Peränen www.ksshp.fi Kehittäjäkumppanit ja -asiakkaat

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli Satakunnan Osallisuusmalli Sosiaalisen kuntoutuksen malli Sosiaalisen kuntoutuksen malli (kesken) Vammaispalveluiden työ-

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA Asta Niskala 1

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA Asta Niskala 1 KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA 2.5.2019 Asta Niskala 1 Asiakasosallisuus Asiakkailla on perinteisesti ollut kaksi kanavaa osallistua sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelujen uudistamiseen: perinteinen tapa

Lisätiedot

Miekö mukamas messiin?

Miekö mukamas messiin? Miekö mukamas messiin? Asiakasosallisuus sotessa Marjaana Kirjavainen & Asta Niskala kehittäjätyöntekijä, YTL & kehittämispäällikkö, YTT Ei riitä, että asiakas on osallisena omassa asiakastapahtumassaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PL VALTIONEUVOSTO

Sosiaali- ja terveysministeriö PL VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriö 17.06.2014 PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE SOSIAALIHUOLTOLAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Lausuntopyyntö (STM/061:00/2014) Kaste ohjelman

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä Kehrä II -kehittämishanke Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä 25.9.2012 KASTE-ohjelma Kaste-ohjelman tavoitteena on, että: I. Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja II. Sosiaali-

Lisätiedot

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan kehittämispäivä 2.11.2010 Taustaa Tuotettu osana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n TUEXI-hanketta Tekijöinä 6 lastensuojelujärjestöä:

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijatoiminnan arviointitutkimus hankekoordinaattori Hanna Falk, Mielen avain -hanke ja Vantaalaisen hyvä mieli -hanke

Kokemusasiantuntijatoiminnan arviointitutkimus hankekoordinaattori Hanna Falk, Mielen avain -hanke ja Vantaalaisen hyvä mieli -hanke Kokemusasiantuntijatoiminnan arviointitutkimus hankekoordinaattori Hanna Falk, Mielen avain -hanke ja Vantaalaisen hyvä mieli -hanke Hanna Falk, valtiotieteiden maisteri ja sosiologi, tohtorikoulutettava

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

IKÄIHMINEN TOIMIJANA vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa Kehittäjätyöntekijöiden perehdyttäminen

IKÄIHMINEN TOIMIJANA vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa Kehittäjätyöntekijöiden perehdyttäminen IKÄIHMINEN TOIMIJANA vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa 2013-2014 Kehittäjätyöntekijöiden perehdyttäminen Asta Niskala 3.10.2013 Poske Lapin toimintayksikkö Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän ammatillisen osaamisen kriteerit asiakasturvallisuuden näkökulmasta

Sosiaalityöntekijän ammatillisen osaamisen kriteerit asiakasturvallisuuden näkökulmasta Sosiaalityöntekijän ammatillisen osaamisen kriteerit asiakasturvallisuuden näkökulmasta Sosnetin työvaliokunta 2017 - Valvira Sosnet: Sanna Lähteinen, sihteeri ja esittelijä Helsingin yliopisto: Mirja

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

Verkkokonsultaatio - Ihmisen kohtaaminen verkossa. 19.4.2010 Kerttu Vesterinen, erityissosiaalityöntekijä

Verkkokonsultaatio - Ihmisen kohtaaminen verkossa. 19.4.2010 Kerttu Vesterinen, erityissosiaalityöntekijä Verkkokonsultaatio - Ihmisen kohtaaminen verkossa 19.4.2010 Kerttu Vesterinen, erityissosiaalityöntekijä Visio sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisistä neuvonta- ja konsultaatiopalveluista Kansalaiset

Lisätiedot

Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Kastekehittämistä Lapissa ja Kainuussa 1.3.2013 30.10.2015. Nina Peronius, projektipäällikkö

Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Kastekehittämistä Lapissa ja Kainuussa 1.3.2013 30.10.2015. Nina Peronius, projektipäällikkö Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Kastekehittämistä Lapissa ja Kainuussa 1.3.2013 30.10.2015 Nina Peronius, projektipäällikkö Hanketiedot Päihde- ja mielenterveyspalveluketjun, kuntoutusyhteistyön

Lisätiedot

Vertaisuus vuorovaikutuksessa. IDEA Tampere Onni Westlund

Vertaisuus vuorovaikutuksessa. IDEA Tampere Onni Westlund Vertaisuus vuorovaikutuksessa IDEA 4.5.2018 Tampere Onni Westlund Vertaisuudesta lastensuojelussa Usein sattumanvaraisesti järjestettyä. Työntekijöiden työyhteisöt ja työnohjaus. Sijaisvanhempien mentorit

Lisätiedot

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II 25.9.2012 RIIKKA PYYKÖNEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (KASTE). STM TAVOITTEENA: Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa

Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa Ajoissa tuleva apu lisää hyvinvointia ja säästää rahaa! 22.8.2016 Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut, MR-Y/JA 2 22.8.2016 Mitä hyvää meillä on

Lisätiedot

Loimaan. Perhepalvelut

Loimaan. Perhepalvelut Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-

Lisätiedot

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut Organisaatiokaavio (toiminnot) Maahanmuuttajapalvelut InEspoo Monikulttuurinen neuvonta

Lisätiedot

Kasteessa. lastensuojelussa ja kiintymyssuhteiden. Pekka Ojaniemi Pekka Ojaniemi

Kasteessa. lastensuojelussa ja kiintymyssuhteiden. Pekka Ojaniemi Pekka Ojaniemi Nuorten osallisuus Lasten Kasteessa Lasten ja nuorten osallisuus lastensuojelussa ja kiintymyssuhteiden merkitys 2422015 24.2.2015, Rovaniemi Pekka Ojaniemi 1 Historiaa Rovaseudun lastensuojelun kehittämiskeskus

Lisätiedot

Opioidiriippuvaisten verkostopäivät Mari Isokoski ja Paula Perttunen

Opioidiriippuvaisten verkostopäivät Mari Isokoski ja Paula Perttunen Tukiasuminen ja korvaushoito Opioidiriippuvaisten verkostopäivät 25. 26.9.2014 Aikuissosiaalityön päihdetukiasumisen palvelu l on tarkoitettu tt päihdeongelman vuoksi erityistä tukea asumisessaan tarvitsevalle

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ILOA VANHEMMUUTEEN KEHITTÄJÄVERKOSTO 16.12.2015 MERVI MAKKONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ESITYKSEN SISÄLTÖ Perustiedot sosiaali- ja perhepalveluista

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA. Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA. Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet 1.6.2015 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 28.5.2015 Sisältö 1 Sosiaalihuoltolain mukainen

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta

Ajankohtaista soteuudistuksesta Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Vuoden menestyjät - Laatu- ja kehittämispalkinto 2017

Vuoden menestyjät - Laatu- ja kehittämispalkinto 2017 Vuoden menestyjät - Laatu- ja kehittämispalkinto 2017 1. Tulosalue ja vyks Tulosalue - Lapsiperhepalvelut Vastuuyksikkö - Lapsiperheiden tuki 2. Kehittämisen kohde vuoden 2017 menestysteoksi - Hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti 29.11.2017 Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto 1 5.12.2017 anne-marie.haavisto@phhyky.fi 044 729 7993 Matalan kynnyksen

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Ei kenenkään maalta kaikkien maalle. Kohdennetun nuorisotyön Luotsi-toiminnan arviointitutkimus

Ei kenenkään maalta kaikkien maalle. Kohdennetun nuorisotyön Luotsi-toiminnan arviointitutkimus Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Ei kenenkään maalta kaikkien maalle Kohdennetun nuorisotyön Luotsi-toiminnan arviointitutkimus Arvioinnin julkaisu 12.9.2012 1 Esityksen sisältö Arvioinnin

Lisätiedot

Kohtaamisia lastensuojelussa

Kohtaamisia lastensuojelussa Kohtaamisia lastensuojelussa Lastensuojelun alkuarviointi -hanke Ritva Salpakoski Jyväskylä 10.9.08 15.9.2008 Hankkeen taustaa Sosiaalialan kehittämishanke 2004-2007 Lastensuojelun kehittämisohjelma 2004-2007

Lisätiedot

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot