Tilapalvelu Liikelaitos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilapalvelu Liikelaitos"

Transkriptio

1 Tilapalvelu Liikelaitos TILINPÄÄTÖS TILIKAUSI Jyväskylän kaupungin sisäinen liikelaitos

2 2 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 3 Talousarvion toteutumisvertailu 5 Tuloslaskelma 8 Tase 9 Rahoituslaskelma 10 Tilinpäätöksen liitetiedot 11 Tilinpäätöksen allekirjoitus 15 Tilintarkastajan tilinpäätösmerkintä 15

3 3 TILAPALVELU LIIKELAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kiinteistöjohtajan katsaus Uuden Jyväskylän ja uuden Tilapalvelun ensimmäinen toimintavuosi on takana. Uusi organisaatio ja osittain uudet vastuutehtävät ovat osoittautuneet onnistuneiksi. Tätä tukevat myös Tilapalvelun tuoreet asiakastyytyväisyyden ja henkilöstön ilmapiirin mittaustulokset, jotka ylittivät asetetut tavoitteet. Lähes kaikki talousarvioon kirjatut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet saavutettiin. Varsinaisen päätehtävämme ja organisoitumisen ohella olemme työstäneet kiinteistö- ja tilaomaisuuden hallintaan sekä toiminnan tehostamiseen liittyviä laatujärjestelmiä, toimintaprosesseja, talonrakentamisen suunnitteluohjeita sekä sisäilmaongelmien menettelytapaohjeita. Lisäksi otimme käyttöömme uuden kiinteistötiedon hallintajärjestelmän, jonka sisäänajo on parhaillaan käynnissä. Yhtenä tärkeänä painopistealueenamme on ollut valmistautua Jyväskylän kaupungin historian haasteellisimman investointiohjelman toteuttamiseen mahdollisimman hyvin. Tähän liittyvien isompien koulu- ja päiväkotihankkeiden rakennussuunnittelu on ollut jo koko vuoden täydessä vauhdissa. Hyvän pohjan siihen ovat antaneet tehdyt palveluverkkoselvitykset. Hanke- ja rakennussuunnittelun lisäksi henkilöstöä on työllistänyt toimivien väistötilojen löytyminen sekä niihin liittyneiden sisäilmasto-ongelmien ratkaiseminen. Arvio merkittävimmistä riskeistä sekä toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Tilapalvelun suurin haaste seuraavien vuosien aikana on kaupungin mittavan talonrakennusinvestointiohjelman toteuttaminen ja siihen liittyvät kustannus-, aikataulu- ja sisäilmariskit. Vuosittainen noin 50 M investointiohjelman toteuttaminen edellyttää hyvää prosessien hallintaa ja yhteistyötä kaupungin eri palvelualueiden kanssa. Edellä mainittuun liittyy lähes aina väistötilojen hankinta ja järjestäminen, mikä tulee olemaan jatkossakin erittäin haasteellista ja edellyttää usein nopeita päätöksiä. Kaupungin rakennus- ja tilakanta on suhteellisen vanhaa ja korjausvelka suuri. Tämä tarkoittaa sitä, että sisäilmaongelmat ja riskit ovat myös tulevina vuosina haasteena. Näihin tulee varautua yhä suuremmilla resursseilla sekä ennakoivalla suunnittelulla. Nyt on jo todettavissa, että Kyllön terveysaseman peruskorjauksen aikaisen väistön ulkopuolisen tilaratkaisun kustannusvaikutukset vuonna 2010 tulee jotenkin ratkaista. Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä Tilapalvelun sisäisestä valvonnasta on tehty ns. sisäisen valvonnan ohje, missä kuvataan Tilapalvelun suurimmat riskit. Riskien etsiminen, tunnistaminen, ennalta ehkäisy ja eliminoiminen on jatkuva prosessi ja se on osa päivittäistä johtamista. Toimintavuoden aikana valmistuneessa

4 4 suunnitelmassa Tilapalvelun riskit ovat arvioitu prosesseittain ja vastuualueittain. Jokaisella prosessille on nimetty vastuuhenkilö, joka valvoo prosessin toteutumista. Valvonta perustuu aina johonkin dokumenttiin, joka on todennettavissa myöhemmin, esimerkiksi päätökseen tai suunnittelukokouspöytäkirjaan tms. Sisäisen valvonnan ohjeen lisäksi Tilapalvelussa on päivitetty laatujärjestelmät ja tehty rakennusinvestointien suunnitteluohjeet sekä menettelytapaohjeet sisäilmaongelmien hoidossa. Sisäistä valvontaa on tarkoitus jatkossa kehittää siten, että yhteisesti tehtyä ja hyväksyttyä valvontaohjetta auditoidaan ja päivitetään vuosittain yhteisissä kehitysjohtoryhmissä. Lisäksi kehitetään riskien arviointien menettelytapojen dokumentointia. Tilapalvelussa olennaisimmat toimintaan ja talouteen liittyvät riskit ja suunnitellut kehittämistoimet ovat Sisäilmastoon liittyvät ongelmat ja niihin liittyvät riskit - puututaan sisäilmaongelmiin ajoissa ja huolehditaan, että kaikki toimivat hyväksyttyjen menettelytapaohjeiden mukaisesti Kiinteistöomaisuuden rapistuminen - panostetaan ylläpitoprosessien kehittämiseen etenkin kunnossapidon osalta Investointihankkeiden virheet suunnittelussa ja toteutuksessa - panostetaan suunnittelun ja toteutuksen hallintaan elinkaariajattelu huomioiden - kaikissa peruskorjaus- ja uudisrakennuskohteiden asiakirjoissa edellytetään Terve- Talo -kriteerien käyttöä suunnittelussa ja toteutuksessa. Rakennusten käyttökustannusten kasvu - lisätään panostusta energiatehokkuuden hallintaan - kilpailutetaan ylläpitopalveluja ennalta sovitun aikataulun mukaisesti Sopimusten hallinta - koulutusta sopimusten laadintaan, sopimusten hallinta sähköiseksi, hallintaprosessi ajan tasalle, sopimusten vastuuhenkilöiden varmistaminen Tilapalvelun sisäisen valvonnan asianmukaisuus ja riittävyys ovat hyvällä tasolla. Sisäinen valvonta tuottaa kohtuullisen varmuuden toiminnan tuloksellisuudesta, lain- ja hyvän hallintotavan mukaisuudesta, varojen ja omaisuuden turvaamisesta sekä johtamisen edellyttämän luotettavan toiminnallisen ja taloudellisen informaation riittävyydestä. Sisäisen valvonnan järjestäminen perustuu riittävään ohjeistukseen ja läpi organisaation toteutuvaan systemaattiseen riskien hallintaan, jolloin katetaan olennaisimmat toimintaan ja talouteen liittyvät erilaiset riskit sekä ymmärretään riski myös mahdollisuudeksi. Sisäisen valvonnan asianmukaisuutta ja riittävyyttä arvioidaan systemaattisesti. Esitys tilikauden tuloksen käsittelystä Liikelaitoksen johtokunta esittää, että tilikauden alijäämä, ,02 euroa, siirretään taseeseen oman pääoman edellisten tilikausien yli/alijäämään.

5 5 2. Talousarvion toteutumisvertailu Tilapalvelun vuosi 2009 oli taloudellisesti erittäin haastava johtuen kuntien yhdistymisen aiheuttamasta talousarvion epävarmuustekijöistä. Tätä taustaa vasten vuosi onnistui taloudellisesti hyvin. Tilapalvelun liikevaihto vuonna 2009 oli 69,6 M, minkä lisäksi kirjattiin myyntivoittoja 0,53 M. Toimintakatteen tavoite ylitettiin 0,467 M, mutta tulos jäi alijäämäiseksi 0,719 M. Negatiivinen tulos johtui liian pieniksi arvioidusta suunnitelman mukaisista poistoista entisen maalaiskunnan rakennusten osalta. Katetavoite saavutettiin supistamalla ohjelmoituja kunnossapitotoimenpiteitä loppuvuoden aikana. Toimintamenot olivat 38,1 M, josta suurin erä oli asiakaspalveluiden ostot 18,8 M. Tästä valtaosa eli 14,8 M käytettiin siivouspalveluihin, kiinteistöjen hoitopalveluihin, kunnossapitoon sekä pihaalueiden hoitoon. Energiakustannukset olivat 7,3 M ja ulkoiset vuokrakustannukset ja osaketilojen vastikevuokrat 9,8 M. Toimintakate oli 31,5 M, jolla katettiin poistot 12,7 M sekä omistajalle maksettava tuotto 19,5 M, joka oli 5,9 % peruspääomasta. Tilapalvelu liikelaitoksen talousarvion toteutumisvertailu Tuloslaskelma TA 2009 Muutokset TA/M 2009 Toteuma Poikkeama Toimintatulot ,0 0, , ,1 742,1 Toimintamenot ,0 0, , ,5-275,3 Toimintakate ,0 0, , ,6 466,8 Rahoitustuotot ja -kulut Muut rahoitustuotot 0,0 0,0 0,0 14,2 14,2 Muut rahoituskulut ,0 0, , ,3-1,3 Vuosikate ,0 0, , ,5 479,7 Suunnitelman mukaiset poistot ,0 0, , , ,4 Tilikauden tulos (sitova) ,0 0, , ,5-719,7 Tilikauden ylijäämä/alijäämä 0,0 0,8 0,8-718,9-719,7 Rahoituslaskelma Toiminnan rahavirta ,0 0, , ,3 426,5 Investointien rahavirta , , , , ,7 Rahoituksen rahavirta ,0 0, , , ,0 Rahavarojen muutos 200, , ,2 0, ,2

6 6 Strategisten tavoitteiden toteutuminen 1. Varmistetaan asiakkaille terveelliset ja turvalliset toimitilat. Toimintavuoden aikana valmistui kaikkien osapuolien käyttöön Menettelytapaohje sisäilmaongelmien hoitamiseen. Lisäksi kaikissa peruskorjaus- ja uudisrakennuskohteiden asiakirjoissa edellytetään Terve-Talo -kriteerien käyttöä suunnittelussa ja toteutuksessa. 2. Tilaomaisuuden käytön kokonaistaloudellisuutta tehostetaan palveluverkkoja tiivistämällä yhteistyössä toimialojen kanssa. Kaupungin hallinto-, päivähoito- ja muun sosiaali- ja terveyspalvelujen alueilta valmistui kaikki toiminnnan kattavat palvelu- ja tilaverkkoselvitykset. Nämä palvelualueiden kanssa yhdessä tehdyt selvitykset mahdollistavat tulevina vuosina tilojen tehokkaamman käytön 3. Kaupungin omassa toiminnassa tarpeeton tai kannattamaton kiinteistö- ja tilaomaisuus realisoidaan. Toimintavuoden aikana myytiin Puuppolan entinen päiväkoti-kiinteistö eurolla sekä Kaunisharjun entinen päiväkotikiinteistö eurolla. Kiinteistömyynneistä kirjattiin myyntivoittoja euroa. Kehittämistavoitteiden toteutuminen 1. Uuden Jyväskylän toimitila- ja kiinteistöjohtamisen yhdenmukaistaminen ja prosessien tehostaminen. Toimintaorganisaatio ja vastuualueet organisoitiin uudelleen. Samoin tarkistettiin toimintaprosessit vastaamaan uudelleen organisointia ja uusia tehtäviä. Lisäksi käynnistettiin laatujärjestelmien päivitys. 2. Uusien vaihtoehtoisten rahoitus- ja toteutusmallien käyttöön ottaminen talonrakennusinvestoinneissa. kts. toiminnalliset tavoitteet kohta 2. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 1. Hallinnassa oleva kiinteistö- ja tilaomaisuus ei lisäänny palvelutarpeen kasvaessa. Laadittujen palveluverkkoselvitysten mukaan tilantarve lisääntyy voimakkaasti erityisesti koulutilojen osalta ja muiden palvelualueiden mahdollisilla säästöillä tätä ei pystyttäne kompensoimaan. Hallinnassa oleva tilaomaisuus lisääntyi toimintakauden aikana m2. Tämä johtui pääasiassa uusista väistötiloista, n m2, uusista vanhusten palvelutaloista, n m2 sekä uusista valmistuneista rakennuksista, joita on Janakan ja Tikkalan koulu-päiväkodit sekä Keljonkankaan ja Pappilanvuoren päiväkodit yht. n m2. Tyhjien määrä oli m2. Näistä suurin osa n m2 muodostuu purettavista

7 7 rakennuksista kuten Palokan, Vaajakosken ja Tyyppälän koulut sekä KOY Palokan Palvelukeskus. Myynnissä olevia tiloja oli lähes m2, kuten ent. Mlk:n kunnantalo. 2. Talonrakennuksen investointihankkeista toteutetaan vaihtoehtoisilla rahoitusmalleilla 40 miljoonaa euroa valtuustokauden aikana. Toimintajakson aikana päätettiin, että Education Facilities Oy rakennuttaa ja vuokraa Keski- Suomen Pelastuslaitokselle kolme paloasemaa ja keskuskeittiön Kylän Kattaukselle. Näiden kokonaisarvo on noin 24 miljoonaa euroa. Vaajakoskelle valmistui JVA:n rakennuttamana vanhusten palvelutalo ja Keljonkankaalle valmistui uusi palvelutalo KOY Sammonkadun rakennuttamana. Kaupunki vuokrasi nämä kohteet vanhuspalveluiden käyttöön. Lisäksi talouskeskukselle vuokrattiin m2:n nykyaikainen toimistohuoneisto. Huhtasuon koulukampuksen uudis- ja peruskorjaushankkeita valmistellaan toteutettavaksi yksityisrahoitteisella elinkaarimallilla. 3. Käyttäjien tyytyväisyys tiloihin ja palveluihin nousee 3,5 pisteeseen. Kokonaistyytyväisyys oli vuonna ,56 pistettä ja vuonna ,50. Keskeiset toiminnan tunnusluvut Tasapainotettu tulosmittaristo (BSC) Taloudellinen näkökulma: TA TOT Muutos TA/ % Tulos-% ,0-3,57 Toimintakate-% ,0 0,00 Pääoman tuotto-% (tekninen arvo) 6,0 6,6 0,6 10,00 Tekninen arvo/jälleenhankinta-arvo, % ,0-1,45 Ulkoa tulevien vuokratuottojen osuus,% 7,6 8,2 0,6 7,89 Tila- ja kiinteistöpalvelut, /hum2/v. 43,75 43,64-0,1-0,25 Asiakas- ja vaikuttavuusnäkökulma: Asiakastyytyväisyyskysely, 1-5 p. 3,50 3,56 0,1 1,71 Prosessinäkökulma: Palvelutuotannon käytössä olevat tilat, hum2/as 3,62 3,50-0,1-3,31 Korjausvelka, % (tavoite 75 % jälleenhankintahinnasta) 6,0 6,9 0,9 15,00 Ohjelmoidun kunnossapidon toteutuminen,% ,0-17,00 Huoltokirja käytössä, % ,0 42,86 Vajaakäyttöaste, % 2,28 7,47 5,2 227,63 Innovatiivisuuden ja oppimisen näkökulma: Koulutus- ja kehittämispäivät/hlö 5 5 0,0 0,00 Sairauspoissaolot/hlö 6,76 Työtyytyväisyys, piste 3,10 3,08-0,02-0,65 Kuntaliitoksesta johtuen tunnuslukujen vertailutietoja vuodelta 2008 ei ole esitetty.

8 8 Keskeiset volyymitiedot VOLYYMITIETOJA Muutos % Omat rakennukset (hum2) ,37 Osakehuoneistot (hum2) ,00 Ulkoa vuokratut tilat (hum2) ,71 Yhteensä ,02 Sisäiseen käyttöön vuokrattu (hum2) ,18 Ulkoiseen käyttöön vuokrattu (hum2) ,12 Vapaat tilat (hum2) ,00 Väistötilat (hum2) ,51 Huoneala (hum2)/asukas 3,62 3,50-0,1-3,43 3. Tuloslaskelma Kunnallisen liikelaitoksen tuloslaskelma Liikevaihto ,96 Liiketoiminnan muut tuotot ,33 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana ,74 Palvelujen ostot , ,02 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot ,41 Henkilösivukulut Eläkekulut ,84 Muut henkilösivukulut , ,97 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelmanmukaiset poistot ,43 Arvonalentumiset 0, ,43 Vuokrakulut ,80 Liiketoiminnan muut kulut ,99 Liikeylijäämä (-alijäämä) ,08 Rahoitustuotot ja -kulut Muut rahoitustuotot ,99 Korvaus peruspääomasta ,00 Muut rahoituskulut , ,10 Ylijäämä (alijäämä) ennen satunnaisia eriä ,02 Ylijäämä (alijäämä) ennen varauksia ,02 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) ,02

9 4.Tase Kunnallisen liikelaitoksen tase Avaava tase 9 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot , ,58 Aineelliset hyödykkeet Rakennukset , ,96 Kiinteät rakenteet ja laitteet , ,11 Muut aineelliset hyödykkeet ,00 0,00 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinna , , , ,82 Sijoitukset Osakkeet ja osuudet , ,28 Muut saamiset , , , ,28 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Pitkäaikaiset saamiset Muut saamiset , ,00 Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset , ,59 Muut saamiset , , , ,17 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,85 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma , ,56 Edellisten tilikausien alijäämä , ,11 Tilikauden ylijäämä , ,38 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Muut velat/liittymismaksut ja muut velat , ,60 Lyhytaikainen Ostovelat , ,69 Muut velat , ,44 Siirtovelat , , , ,20 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,85 Liikelaitoksen tunnusluvut Omavaraisuusaste, % 98,2 % 99,3 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 8,9 % 5,5 Kertynyt ylijäämä (alijäämä), euroa 1061,1 1780,01

10 10 5. Rahoituslaskelma Kunnallisen liikelaitoksen rahoituslaskelma 2009 Toiminnan rahavirta +/- Liikeylijäämä (-alijäämä) ,08 Poistot ja arvonalentumiset ,43 +/- Rahoitustuotot ja -kulut ,10 +/- Tulorahoituksen korjauserät , ,08 Investointien rahavirta - Investointimenot ,95 + Rahoitusosuudet investointimenoihin ,00 + Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot ,91 Toiminnan ja investointien rahavirta ,96 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset - Antolainasaamisten lisäykset muilta ,90 Lainakannan muutokset Oman pääoman muutokset ,31 Muut maksuvalmiuden muutokset +/- Saamisten muutos kunnalta ,55 +/- Saamisten muutos muilta ,84 +/- Korottomien velkojen muutoks kunnalta ,94 Rahoituksen rahavirta ,96 Rahavarojen muutos 0,00 Rahavarojen muutos + Rahavarat ,00 - Rahavarat ,00 0,00 Liikelaitoksen tunnusluvut Investointien tulorahoitus, % 28,87 Pääomamenojen tulorahoitus, % 28,87

11 Liikelaitoksen tilinpäätöksen liitetiedot 11 Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot 1) Arvostusperiaatteet ja -menetelmät sekä jaksotusperiaatteet ja -menetelmät Käyttöomaisuuden arvostus Käyttöomaisuus on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu ennalta laaditun poistosuunnitelman mukaisesti. Poistosuunnitelman mukaiset suunnitelmapoistojen laskentaperusteet on esitetty tuloslaskelman liitetiedoissa kohdassa suunnitelman mukaisten poistojen perusteet (kohta 3). Sijoitusten arvostus Pysyvien vastaavien käyttöomaisuusosakkeet on merkitty taseessa hankintamenoon. Pysyvien vastaavien sijoitusluonteiset erät on merkitty taseeseen hankintamenoon. Rahoitusomaisuuden arvostus Saamiset on merkitty taseeseen nimellisarvoon ja rahoitusomaisuusarvopaperit hankintamenoon. 2) Tuloksen ja taseen vertailukelpoisuus Kuntaliitoksesta johtuen tuloslaskelman ja rahoituslaskelman vertailutietoja ei ole esitetty. Taseen vertailutietona on esitetty avaava tase Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot 3) Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet Käyttöomaisuuden poistojen määrittämisessä on käytetty kaupunginhallituksen hyväksymää poistosuunnitelmaa ( asia 571 ja asia 590). Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu käyttöomaisuuden hankintamenosta arvioidun taloudellisen pitoajan mukaan. Arvioidut poistoajat ja niitä vastaavat vuotuiset poistoprosentit sekä poistomenetelmät ovat: Taseryhmä Poistoaika/prosentti Poistomenetelmä Aineettomat hyödykkeet 2 10 vuotta Tasapoisto Rakennukset vuotta Tasapoisto Kiinteät rakenteet ja laitteet 20 % Menojäännös Koneet ja kalusto 5 vuotta Tasapoisto Luonnonvarat Käytön mukainen poisto Substanssi Pienet käyttöomaisuushankinnat, joiden hankintameno on alle euroa, on kirjattu vuosikuluiksi. 4) Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntivoitot ja -tappiot Käyttöomaisuuden myyntivoitot ja -tappiot Kaupat vuonna 2009 kauppasumma tontin vähennys tasearvo voitto/tappio Ent. Kaunisharjun pienryhmäkoti , , , ,36 Puuppolan asunto-päiväkoti , , , ,97 Yhteensä (toimintatuotot) , , , ,33 Myyntihinnasta on siirretty tontin hankintahinnan osuus kaupunkirakennepalvelut/tonttituotannolle.

12 12 Tasetta koskevat liitetiedot Taseen vastaavia koskevat liitetiedot 5) Pysyvät vastaavat Pysyvien vastaavien tase-eräkohtaiset tiedot tase lisäys 2009 rah.osuudet 09 vähennys 2009 sis.siirrot poistot 2009 tase Muut pitkävaikutteiset menot , ,71 0,00 0, , , ,94 Aineettomat hyödykkeet , ,71 0,00 0, , , ,94 Rakennukset , , , , , , ,17 Kiinteät rakenteet ,11 0,00 0,00 0,00 0, , ,97 Keskeneräiset hankinnat , , ,00 0, ,94 0, ,09 Aineelliset hyödykkeet , , , , , , ,23 Tytäryhtiöosakkeet ,77 0,00 0, ,83 0,00 0, ,94 Osakkuusyhteisöosakkeet ,24 0,00 0,00 0,00 0,00 0, ,24 Muut osakkeet ,27 0,00 0,00 0,00 0,00 0, ,27 Osakkeet ja osuudet ,28 0,00 0, ,83 0,00 0, ,45 Muut saamiset , ,90 0,00 0,00 0,00 0, ,90 Kom arvopaperit , ,90 0, ,83 0,00 0, ,35 Pysyvät vastaavat yhteensä , , , ,58 0, , ,52

13 13 6) Saamisten erittely 2009 avaava tase Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset Saamiset kuntayhtymiltä, joissa kunta on jäsenenä Myyntisaamiset 0, ,00 Yhteensä 0,00 0,00 0, ,00 Saamiset muilta Myyntisaamiset 0, ,90 0, ,59 Muut saamiset , , , ,58 Yhteensä , , , ,17 Saamiset yhteensä , , , ,17 Taseen vastattavia koskevat liitetiedot 7) Oman pääoman erittely 2009 avaava tase Peruspääoma , ,56 Edellisten tilikausien ylijäämä , ,11 Tilikauden ylijäämä/alijäämä , ,37 Oma pääoma yhteensä , ,04 8) Vieras pääoma 2009 avaava tase Velat tytäryhteisöille Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset Ostovelat , ,18 Yhteensä 0, ,02 0, ,18 Velat kuntayhtymille, joissa Jyväskylä on jäsenenä Ostovelat , ,99 Yhteensä 0, ,64 0, ,99 Velat osakkuus- tai sekä muille omistusyhteysyhteisöille Ostovelat ,15 363,48 Yhteensä 0, ,15 0,00 363,48 Velat muille Ostovelat , ,04 Muut velat , , , ,44 Siirtovelat , ,07 Yhteensä , , , ,55 Vieras pääoma yhteensä , , , ,20

14 14 Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot 9) Leasingvastuiden yhteismäärä Seuraavalla tilikaudella maksettavat , ,00 Myöhemmin maksettavat ,00 Yhteensä , ,00 10) Muut taloudelliset vastuut Arvonlisäveron palautusvastuut , ,79 Perustamishankkeiden valtionosuuden palautusvastuu ,00 Sopimusvastuut yhteensä ,98 Lisäksi Tilapalvelulla on pitkäaikaisiin vuokrasopimuksiin liittyviä vastuita. Ympäristöasioiden harkinnanvarainen esittäminen Jyväskylän kaupunki laatii laajemman, erillisen ympäristötilinpäätöksen. Henkilöstöä koskevat liitetiedot 32) Henkilöstön lukumäärä Henkilöstön lukumäärä on 29 vakinaista ja 1 määräaikainen. 33) Henkilöstökulut Henkilöstökulut on esitetty tilinpäätöslaskelmien yhteydessä.

15 15 TILAPALVELU LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS Jyväskylässä Johtokunnan Puheenjohtaja Johtokunnan jäsen Johtokunnan jäsen Johtokunnan jäsen Johtokunnan jäsen Johtokunnan jäsen Johtokunnan jäsen Johtokunnan jäsen Tilapalvelu Liikelaitoksen johtaja TILINTARKASTAJAN TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Jyväskylässä KHT HTM, JHTT

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

Tilapalvelu Liikelaitos

Tilapalvelu Liikelaitos Tilapalvelu Liikelaitos TILINPÄÄTÖS TILIKAUSI 1.1.2010-31.12.2010 Jyväskylän kaupungin sisäinen liikelaitos 2 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 3 Talousarvion toteutumisvertailu 5 Tunnusluvut 7 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a KUUMA-johtokunta 13.3.2019 5 / LIITE 5a TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2018 1.1. - 31.12.2017 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 171 410,01 123 903,54 Saamiset 171 410,01 123

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 11a

KUUMA-johtokunta Liite 11a KUUMA-johtokunta 8.3.2015 11 Liite 11a TASEKIRJA 31.12.2016 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2016 1.1. - 31.12.2015 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 472 254,43 205 625,88 Saamiset 472 254,43 205 625,88

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 12a

KUUMA-johtokunta Liite 12a KUUMA-johtokunta 14.2.2018 12 Liite 12a TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2017 1.1. - 31.12.2016 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 123 903,54 472 254,43 Saamiset 123 903,54 472

Lisätiedot

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Pelastusjohtaja Jari Sainio TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 661 352,05 9 211

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2015 31.12.2014 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 205 474,19 8 661 352,05 Kiinteät rakenteet ja laitteet 103 247 712,04 99 123 603,03 Koneet

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS Sivu 1/110 LAPIN LIITTO / LAPIN PELASTUSLAITOS TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Kansainvälinen Barents Rescue 2015 harjoitus (BR15) 30.9-1.10. 2015 Levillä. Lapin liitto/lapin pelastuslaitos ( Koko yritys (YR) )

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT 9 Liitetietojen numerointi perustuu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeeseen. Arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja menetelmät Pysyvien vastaavien

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014 JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS Port of Uusikaupunki. Talouden toteutuminen 1-11/2010

UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS Port of Uusikaupunki. Talouden toteutuminen 1-11/2010 UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS Port of Uusikaupunki Talouden toteutuminen 1-11/ Uudenkaupungin Sataman johtokunta 30.12. UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS TULOSLASKELMA 1-11/ 1-11/2009 Arvio 1-11/ Poikkeama

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

Tilike-kuntatilitoimisto

Tilike-kuntatilitoimisto TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01. 31.12.2012 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01. 31.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tilinpäätös Toimintakertomus 1 Toteutumisvertailut 2-3 Tuloslaskelma 4 Rahoituslaskelma 5 Tase

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS Talousarvio 21 ja taloussuunnitelma 21-212 Uudenkaupungin ammattiopisto Novidan johtokunta 3.9.29 TULOSLASKELMA 21-212 1 euroa 22.9.29 14:9 TP 28 Liikevaihto

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011 UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / Uudenkaupungin Jätehuollon johtokunta 24.5. Tuloslaskelma 1-4/ 1-4/2010 Arvio 1-4/ Poikkeama Käytön % Toteutuma arvio Liikevaihto

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Leader Pyhäjärviseutu ry TASEKIRJA

Leader Pyhäjärviseutu ry TASEKIRJA TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA... 6 TOSITELAJIT JA SÄILYTTÄMISTAPA... 6 TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS... 7

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy Pyynikin käsityöläispanimo Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 PYYNIKIN KÄSITYÖLÄISPANIMO OY Tesoman valtatie 24 33300 TAMPERE Kotipaikka TAMPERE Y-tunnus 2513994-9 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot