VAMNEU ) Valtakunnanllisen vammaisneuvoston tiedote 1/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAMNEU 18.05.2015 21 1) Valtakunnanllisen vammaisneuvoston tiedote 1/2015"

Transkriptio

1 Vammaisneuvosto Tiedoksi annettavat asiat VAMNEU ) Valtakunnanllisen vammaisneuvoston tiedote 1/2015 VANEn pääsihteerin jäätyä virkavapaalle hänen yhteystietonsa eivät ole enää käytössä. Olettehan tarvittaessa yhteydessä VANEn vt. pääsihteeri Tea Hoffréniin: tai Toimintasuunnitelma 2015 Valtakunnallisen vammaisneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2015 on julkaistu VANEn kotisivuilla. VANE antaa omaa asiantuntija-apuaan ja pientä taloudellista tukea paikallistason toimijoille koulutusten toteuttamiseksi. Vuonna 2015 tuetaan vammaistietoisuuden lisäämiseen ja muihin ajankohtaisiin asioihin liittyvien vammaisneuvostojen yhteisten koulutustilaisuuksien järjestämistä. VANEn hallitusohjelmaehdotukset VANE on laatinut omat ehdotuksensa hallitusohjelmakirjauksiksi vuosille Nämä ehdotukset ovat käytettävissä myös paikallisen vaikuttamisen tukena. Hallitusohjelmakirjausehdotukset ovat lyhennettyinä tämän tiedotteen liitteenä (suomeksi ja ruotsiksi). VANEn kotisivuilla on myös pidempi versio hallitusohjelmaehdotuksista perusteluineen (suomeksi). Suomen vammaispoliittisen ohjelman seuranta VANE lähettää maaliskuun loppupuolella kunnallisille vammaisneuvostoille VAMPOn toimeenpanon vaikuttavuudesta kyselyn. Toivomme, että vammaisneuvostonne varautuu vastaamaan kyselyyn huhtikuun aikana. THL järjestää yhteistyössä VANEn ja hallinnonalojen kanssa VAMPOn seurantaan liittyen vuonna 2015 teemaseminaareja. Näistä ensimmäinen on Oikeus oppimiseen. Se pidetään Helsingissä Seminaarin ohjelma on VANEn kotisivuilla. Webropol-ilmoittautumiset seminaariin mennessä: https://www.webropolsurveys.com/s/f62b42c45a3c7e37.par Kesäkuussa järjestetään toinen teemaseminaari, jonka teemana on liikkuminen laaja-alaisesti. Tästä seminaarista tarkemmat tiedot lähetetään vammaisneuvostoille myöhemmin keväällä.

2 Syyskaudella 2015 järjestetään vielä kaksi teemaseminaaria. Näistä toisen aiheina on työ ja toimeentulo ja toisen aiheina kulttuuri, liikunta ja urheilu. Tarkemmat tiedot lähetetään vammaisneuvostoille myöhemmin. Tulevat tapahtumat Joka toinen vuosi pidettävät valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät järjestetään Päivillä käsitellään ajankohtaisia vammaispoliittisia aihe-alueita ja VAMPO-seurannan tuloksia. Päivistä tiedotetaan enemmän kevään aikana. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry on vetovastuussa vuoden 2015 kansallisesta Liiku terveemmäksi -kampanjasta. Vuoden teemana on liikunnan esteettömyys ja saavutettavuus. Vuoden aikana viidellä paikkakunnalla kiertävän Liiku terveemmäksi esteettä -kiertueen tapahtumapäiviin kuuluvat esteettömyysseminaari (klo ) sekä liikuntakokeiluja tarjoava Sporttitori (klo ). Kiertue huipentuu Tampereella Apuvälinemessujen ja Liikuntamaan yhteydessä järjestettävään päätösseminaariin. Liiku terveemmäksi esteettä -seminaarit 2015 klo Rovaniemi, Lapin AMK (ilmoittautumiset mennessä) Espoo, Laurea AMK, Otaniemi (ilm mennessä) Vaasa, Vaasan ammattiopisto (ilm mennessä) Mikkeli, Etelä-Savon ammattiopisto (ilm mennessä) Tampere, Messukeskus (ilm mennessä) Esteettömyyskiertueen järjestävät Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry ja Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE yhteistyössä liikunnan aluejärjestöjen, Näkövammaisten Keskusliitto ry:n, Valtakunnallisen vammaisneuvoston ja paikallisten toimijoiden kanssa. Seminaareihin ilmoittautuminen osoitteessa tai puhelimitse toimistosihteeri Tarja Lukjanov, puh. (09) Lisää ajankohtaisia asioita Tiedot tulevista tapahtumista ja ajankohtaisista asioista päivittyvät VANEn kotisivuille Sivuille on koottu myös kunnallisten vammaisneuvostojen yhteystiedot ja vammaispoliittisia ohjelmia. Tarkistattehan että tietonne ovat ajan tasalla. Myös viime marraskuisen suositun esteettömyysseminaarin puheenvuorot on linkitetty kotisivuille. 2) Kuntaliiton kirje - uusi yhdenvertaisuuslaki ja tasa-arvolain

3 osittaisuudistus? Vuoden 2015 alussa on tullut voimaan uusi yhdenvertaisuuslaki (1325/2014). Samanaikaisesti on tullut voimaan muutokset lakiin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (1329/2014) ja useaan muuhun lakiin sekä laki yhdenvertaisuusvaltuutetusta ja laki yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnasta. Muutoksilla vahvistetaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Yhdenvertaisuuslain keskeisenä muutoksena on, että laki koskee kaikkea julkista ja yksityistä toimintaa lukuun ottamatta yksityis- ja perhe-elämää ja uskonnonharjoitusta. Uutta lakia sovelletaan siis lähtökohtaisesti kaikkeen kunnan toimintaan mukaan lukien asiakaspalveluun. Syrjintäperusteita on tarkennettu ja mm. kohtuullisten mukautusten epääminen vammaisilta henkilöiltä katsotaan myös syrjinnäksi. Velvoite laatia yhdenvertaisuussuunnitelma koskee uuden lain mukaan kaikkia syrjintäperusteita aikaisemman etnisiä vähemmistöjä koskevan suunnittelun sijasta. Tasa-arvolain sukupuoleen perustuvan syrjinnän kielto on laajennettu koskemaan sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisuun koskevaa syrjintää. Lakia on täydennetty velvoitteella ennalta ehkäistä näihin perustuvaa syrjintää. Koulutuksen järjestäjän velvollisuus laatia tasa-arvosuunnitelma laajennettiin koskemaan myös perusopetusta eli kaikkia koulutusasteita. Uuden yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain muutosten edellyttämät suunnitelmat tulee laatia mennessä. Myös yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain noudattamista valvoviin viranomaisiin tuli muutoksia. Kuntaliiton kirje on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa: 015/Sivut/Y aspxLiitteet 3) Liikkumisen vapaus esteettömyys ja saavutettavuus liikennepalveluissa Paikka: Säätytalon Sali 3, Snellmaninkatu 9-11, Helsinki Ajankohta: klo Järjestäjät: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Liikenne- ja viestintäministeriö, Valtakunnallinen vammaisneuvosto VANE, LiVi, Trafi, VR-Yhtymä Oy Kohderyhmänä ovat liikennevirastojen ja joukkoliikenteen viranomaiset, liikenneyrittäjäjärjestöt ja yrittäjät, suunnittelijat, vammaisneuvostojen jäsenet ja vammaisjärjestöjen edustajat.

4 Seminaarin lähtökohtana on Vammaispoliittisen ohjelman VAMPO:n liikennepalveluita koskevien toimenpiteiden toteuttamisen ja seurannan raportointi. Tavoitteena on tuoda tietoa käytäntöön ja edistää keskustelua vammaispoliittisten tavoitteiden toteutumisesta ja toteuttamisesta liikennepalveluiden osalta. Seminaari antaa ajankohtaisen kuvan tilanteesta kesällä 2015 sekä ideoita ja työvälineitä esteettömyyteen ja saavutettavuuden edistämiseen. Webropol- ilmoittautumiset mennessä: https://www.webropolsurveys.com/s/6d84f8c3923f6692.par Ohjelma: 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi Päivän puheenjohtajana Merja Heikkonen 9.15 Stina Sjöblom, THL: Tervetuloa ja muutama sana päivän käytännön järjestelyistä 9.30 Liikkumisen vapaus Eveliina Pöyhönen, STM: VAMPO ja YK:n vammaisten oikeuksia koskeva sopimus Irja Vesanen-Nikitin, LVM: Esteettömien liikennepalveluiden edistäminen on monen toimijan yhteispeliä Katsaus matkustajan oikeuksiin ja valvontaan VAMPO toimenpiteet 51-54, Maija Mansikkaniemi, Trafi: Vammaisten matkustajien oikeudet ja oikeuksien valvonta Tauko Esteettömät liikennepalvelut missä mennään? VAMPO toimenpiteet 51, 53, Sanni Purhonen: Mitä esteettömät liikennepalvelut minulle tarkoittavat? Jari Pusa, Finavia: Liikuntaesteisten matkustajien huomioiminen lentomatkustamisessa, Pia-Mari Sotavalta, VR-yhtymä: Rautatieyrityksen kokemuksia EU:n rautatievastuuasetuksesta Lounas (omakustanteinen) Tietoiskut esteettömistä linja-auto- ja taksipalveluista Esteetön linja-autoliikenne VAMPO toimenpide 52: Lauri Helke, OnniBus: Esteetön kaukobussiliikenne Kerkko Vanhanen, HSL: Lippu- ja informaatiojärjestelmän uudistus, Esteetön taksipalvelu VAMPO toimenpide 55: Juha Jonasson, Carsport: Tilataksien ja pienoislinja-autojen esteettömyys Toimiva matkaketju nyt ja tulevaisuudessa Matkustajapuheenvuoro: Kokemuksia esteettömästä matkaketjusta käytännössä, Arja Aalto, LiVi: Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi pysäkkien palvelutasoa kehitetään

5 ELY:n puheenvuoro valottaa pysäkkien kehittämistä käytännössä. Kimmo Turunen, LiVi: Liikenneviraston matkustajainformaation kehittäminen Juha Kansonen: Tapaus Dixi- ja kehärata toimivat matkaketjut Yleisön kysymykset ja keskustelua Yhteenveto ja mitä jatkossa Lisätietoja tapahtumasta antaa: Stina Sjöblom, puh , sähköposti: Päätös Vammaisneuvosto merkitsee asiat tiedoksi. ---

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ?

YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? Vammaisten henkilöiden oikeudet ja yhdenvertaisuus 2.2.2017 Oulu Pamela Sarasmo Ylitarkastaja, YVV-toimisto 2 VALTUUTETUN TEHTÄVÄ Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuussuunnittelu Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YES 7 -koulutus 9.2.2015 Panu Artemjeff 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden edistäminen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle?

Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle? Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle? 13.4.2015 Pirkko Mahlamäki Pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry Kohtuulliset mukautukset Nykytilanne Uudistettu yhdenvertaisuuslaki voimaan 1.1.2015 Käytäntöjä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuslain soveltamisen haasteeti. Työoikeuskonferenssi 2015 25.9.2015

Yhdenvertaisuuslain soveltamisen haasteeti. Työoikeuskonferenssi 2015 25.9.2015 Yhdenvertaisuuslain soveltamisen haasteeti Työoikeuskonferenssi 205 25.9.205 Sisältö Keskeiset työnantajan pakolliset henkilöstösuunnitelmat Uudistunut yhdenvertaisuuslaki ja työelämä Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 MaRa-koulutuspalvelut Suvi Lahti-Leeve Syrjintäkielto ja tasapuolinen kohtelu

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Käsitelty Yhteistyötoimikunnassa. Hyväksytty kunnanhallituksessa

SAVITAIPALEEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Käsitelty Yhteistyötoimikunnassa. Hyväksytty kunnanhallituksessa 1 SAVITAIPALEEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Käsitelty 12.12.2016 Yhteistyötoimikunnassa Hyväksytty kunnanhallituksessa 2 SAVITAIPALEEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVER- TAISUUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Suunnitelmat yhdenvertaisuuden edistämiseksi uuden yhdenvertaisuuslain valossa. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

Suunnitelmat yhdenvertaisuuden edistämiseksi uuden yhdenvertaisuuslain valossa. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Suunnitelmat yhdenvertaisuuden edistämiseksi uuden yhdenvertaisuuslain valossa Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus 1 Edistämisvelvollisuudet Yhdenvertaisuuden edistäminen (luku 2). Laki edellyttää yhdenvertaisuussuunnitelmaa viranomaisilta,

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS TYÖSUOJELUN VALVONNASSA JA OHJAUKSESSA 9.2.2015. Miten uutta lainsäädäntöä valvotaan käytännössä. Ylitarkastaja Jenny Rintala, ESAVI

YHDENVERTAISUUS TYÖSUOJELUN VALVONNASSA JA OHJAUKSESSA 9.2.2015. Miten uutta lainsäädäntöä valvotaan käytännössä. Ylitarkastaja Jenny Rintala, ESAVI YHDENVERTAISUUS TYÖSUOJELUN VALVONNASSA JA OHJAUKSESSA 9.2.2015 Miten uutta lainsäädäntöä valvotaan käytännössä Ylitarkastaja Jenny Rintala, ESAVI 1 Työsuojeluviranomaisen tehtävät ja toimivalta 22 Lain

Lisätiedot

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja

Lisätiedot

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA LIITE 7 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA 2016-2018 Laadittu 26112015/mnh Hyväksytty 18042016 sivistyslautakunta

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto vammaisten henkilöiden matkanteossa

Yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto vammaisten henkilöiden matkanteossa Yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto vammaisten henkilöiden matkanteossa Kaikille helppo matkanteko -seminaari, 25.5.2016 Helsinki Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Invalidiliitto ry 1 Tavoite ja tarkoitus

Lisätiedot

Vantaan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman uudistaminen

Vantaan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman uudistaminen Vantaan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman uudistaminen 2015-16 Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.12.2015 Meija Tuominen, asukaspalvelut Sinikka Mustakallio, WoM Oy Tasa-arvo?

Lisätiedot

Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan?

Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan? Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan? Erityisasiantuntija Panu Artemjeff, OM Yhdenvertaisuuslaki on

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuden toteutumisen elementit YVL

Yhdenvertaisuuden toteutumisen elementit YVL Yhdenvertaisuuden toteutumisen elementit YVL Muodollinen yhdenvertaisuus (välittömän syrjinnän kielto) 10 Tosiasiallinen yhdenvertaisuus velvoite yhdenvertaisuuden edistämiseen eli yhdenvertaisuussuunnittelu

Lisätiedot

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Nexhat Beqiri, Ylitarkastaja SEMINAARI: Oikeus oppimiseen

Lisätiedot

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Tapio Bergholm, erikoistutkija, SAK Tasa arvolain laajennus HE 19/2014 sivu 1 Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellot laajennettaisiin koskemaan myös sukupuoli

Lisätiedot

Kuinka tunnistaa syrjintä?

Kuinka tunnistaa syrjintä? Kuinka tunnistaa syrjintä? Pirkko Mahlamäki Pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry Uutta lainsäädäntöä Nykytilanne Uudistettu yhdenvertaisuuslaki voimaan 1.1.2015 Käytäntöjä YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia

Lisätiedot

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry Vammaisfoorumi ry. Vammaisjärjestöjen yhteinen ääni 24 kansallisen vammaisjärjestön

Lisätiedot

Vammaistyön uusimmat kuulumiset

Vammaistyön uusimmat kuulumiset Vammaistyön uusimmat kuulumiset VS avy 15.9.2015 Vammaisuuden määritelmä Vammaisuus ei ole vain terveysongelma. Se on monimutkainen ilmiö, joka syntyy vuorovaikutuksessa henkilön ja yhteiskunnan piirteiden

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

Työllä toimeentuloa - palveluilla osallisuutta

Työllä toimeentuloa - palveluilla osallisuutta Valtakunnallinen vammaisneuvosto 31.7.2013 KUTSU 1(5) Työllä toimeentuloa - palveluilla osallisuutta Tervetuloa Valtakunnallisille vammaisneuvostopäiville! ************ Aika 6.-7.11.2013 Paikka Kylpylähotelli

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi Maria Nikkilä ja Markus Rahkola, VM, 3.5.2017 ValtioExpo @VM_MariaNikkila Digitalisaatio ja julkinen

Lisätiedot

1 JOHDANTO Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa määrittelevät lait ja määritykset 3 2 HIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 5

1 JOHDANTO Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa määrittelevät lait ja määritykset 3 2 HIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 5 YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 2016 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 3 1.1 Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa määrittelevät lait ja määritykset 3 2 HIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 5 2.1

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa

Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa Nuorisoasiainkeskus monenlaista toimintaa nuorille Helsingissä Noin 90 nuorisotaloa

Lisätiedot

Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta

Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta STTK:n luottamusmies 2015 -seminaarin työpaja to 7.5.2015 klo 13.15-13.55 Anja Lahermaa, lakimies, STTK Tasa-arvolain muutokset

Lisätiedot

Mitä tarkoitetaan monimuotoisuudella ja yhdenvertaisuudella?

Mitä tarkoitetaan monimuotoisuudella ja yhdenvertaisuudella? Työpaikkavalmenta koulutusmateriaali Mitä tarkoitetaan monimuotoisuudella yhdenvertaisuudella? Sisältö Mitä monimuotoisuus ssä tarkoittaa? Yhdenvertaisuus syrjinnän kielto ssä lakien puitteissa Positiivinen

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vammaisneuvosto LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vammaisneuvosto LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 9 Vammaisneuvosto 30.09.2015 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 7 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 11 8 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 12 9 TUTUSTUMINEN HÄMEENKYRÖN

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 1/2016. Kokous: Tiistai klo Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 1/2016. Kokous: Tiistai klo Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLITUKSEN ESITYSLISTA 1/2016 Kokous: Tiistai 26.1.2016 klo 11.00 Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6 Läsnä: Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff, puheenjohtaja Professori

Lisätiedot

Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009. Invalidiliitto

Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009. Invalidiliitto Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009 Invalidiliitto Euroopan unionissa elää 50 miljoonaa vammaista kansalaista. Vammaisten kansalaisten oikeudet ja osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro, Joukkoliikenteen ja muiden julkisin varoin toteutettavien henkilökuljetusten yhdistämisestä, selvitysmies Juhani Paajanen, LVM.

Kommenttipuheenvuoro, Joukkoliikenteen ja muiden julkisin varoin toteutettavien henkilökuljetusten yhdistämisestä, selvitysmies Juhani Paajanen, LVM. Kommenttipuheenvuoro, Joukkoliikenteen ja muiden julkisin varoin toteutettavien henkilökuljetusten yhdistämisestä, selvitysmies Juhani Paajanen, LVM. Helppo Liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2015 2017 Hyväksytty hallintojaostossa 17.8.2015. 2 (6) 1. Johdanto Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Hyväksytty hallituksessa 30.05.2013 43 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3 TASA-ARVOKYSELYN

Lisätiedot

Vammaiskortin mahdollisuudet

Vammaiskortin mahdollisuudet Vammaiskortin mahdollisuudet 2.12.2016 Miksi Vammaiskorttia tarvitaan? Euroopassa on noin 80 miljoonaa ihmistä, jotka kohtaavat arjessaan haasteita osallistumisessa ja liikkumisessa vammaisuuden vuoksi.

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Valtakunnallinen hissiseminaari 9.5.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs

Lisätiedot

Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa

Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa Johanna Korkeamäki, VTM, tutkija, Kuntoutussäätiö 3.2.2014 1 Oppimisvaikeuksien yleisyys eri koulutusasteilla Itseraportoituja vaikeuksia koulunkäynnissä

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Eskoon alueellinen vammaissosiaalityöntekijöiden tapaaminen 6.9.2016 13.9.16 Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa / Stina Sjöblom 1 THL:n

Lisätiedot

Asialista Lounashuone, Maaherrankatu 9-11, Mikkeli

Asialista Lounashuone, Maaherrankatu 9-11, Mikkeli Kokoustiedot Aika torstai klo 16.00-17.30 Paikka Lounashuone, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kauko Väisänen, puheenjohtaja Eero Erola, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus kuntien tasaarvotyöstä. 9.9.2015 Naisjärjestöjen keskusliitto YTM Meija Tuominen meija.tuominen(at)vantaa.fi

Keskustelutilaisuus kuntien tasaarvotyöstä. 9.9.2015 Naisjärjestöjen keskusliitto YTM Meija Tuominen meija.tuominen(at)vantaa.fi Keskustelutilaisuus kuntien tasaarvotyöstä 9.9.2015 Naisjärjestöjen keskusliitto YTM Meija Tuominen meija.tuominen(at)vantaa.fi Tasa-arvo? Yhdenvertaisuus? Lähestymistapoja: - Uskonnot ja ideologiat. -

Lisätiedot

Palvelujen saavutettavuus yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Palvelujen saavutettavuus yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Palvelujen saavutettavuus yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Kalvomateriaali: Sinikka Mustakallio ja Inkeri Tanhua Sukupuolivaikutusten arviointi säädösvalmistelussa opetus- ja kulttuuriministeriössä 14.4.2015

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuslaki kuntien kannalta. Ida Sulin Lakimies, OTT Suomen Kuntaliitto

Yhdenvertaisuuslaki kuntien kannalta. Ida Sulin Lakimies, OTT Suomen Kuntaliitto Yhdenvertaisuuslaki kuntien kannalta Ida Sulin Lakimies, OTT Suomen Kuntaliitto Yhdenvertaisuuslaki ja kunnat Vanhan yhdenvertaisuuslain soveltamisala Vuoden 2004 yhdenvertaisuuslain soveltamisala julkisen

Lisätiedot

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2016 2019 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä vastaa

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

Invalidiliitto ry Järjestöpäivät Kuntavaalit Sote-uudistus

Invalidiliitto ry Järjestöpäivät Kuntavaalit Sote-uudistus Invalidiliitto ry Järjestöpäivät 4.2.2017 Kuntavaalit Sote-uudistus Laura Andersson, yhteiskuntasuhdejohtaja Elina Akaan-Penttilä, lakimies Keijo Kaskiaho, liittohallituksen 2. vpj, sote-johtoryhmän pj

Lisätiedot

Valtionavustushankkeet 2015 ja Motivan koordinointityö. 27.3.2015 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy

Valtionavustushankkeet 2015 ja Motivan koordinointityö. 27.3.2015 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy Valtionavustushankkeet 2015 ja Motivan koordinointityö 27.3.2015 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy Esityksen sisältö 1. Valtionavustushankkeet 2015 2. Liikkumisen ohjauksen koordinointi 3. Käytännön esimerkkejä

Lisätiedot

Syrjinnän sääntely ja työelämä

Syrjinnän sääntely ja työelämä 1 Syrjinnän sääntely ja työelämä Esiteteksti heinäkuu 2004 (vain sähköisenä) Sisällysluettelo Lainsäädäntö... 2 Suomen perustuslaki (731/1999)... 2 Yhdenvertaisuuslaki (21/2004)... 2 Työsopimuslaki (55/2001)...

Lisätiedot

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA 1 OLL:N 2 3 JOHDANTO 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 YHDENVERTAISUUS Yhdenvertaisuuslaissa yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki

Lisätiedot

Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa?

Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa? Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa? Mikä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja tasa-arvovaltuutetun toimisto Pojat ovat

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Pohjanmaan liitto Tasa-arvo työryhmä

Pohjanmaan liitto Tasa-arvo työryhmä Pohjanmaan liitto 16.05.2017 Tasa-arvo työryhmä 1. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma osana kaupungin toimintaa Kaupunginhallitus asetti toimikunnnan 21.3.2016 ( 106) valmistelemaan tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmat

Lisätiedot

Esteettömyys ja saavutettavuus rakennetussa ympäristössä - kommenttipuheenvuoro

Esteettömyys ja saavutettavuus rakennetussa ympäristössä - kommenttipuheenvuoro Päätösseminaari 10.3.2016: Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010 2015 - havaitut vaikutukset Esteettömyys ja saavutettavuus rakennetussa ympäristössä - kommenttipuheenvuoro Niina Kilpelä, arkkitehti

Lisätiedot

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä Kärkitavoitteet Julkisen liikenteen kehittämishankkeet JOUSI-ohjausryhmän tehtävänä on koordinoida, ohjata ja seurata neljän hankkeen toteutumista.

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Tasa-arvosuunnitelma Ammattikorkeakoulun hallitus hyväksynyt 1.2. 7a Tavoitteena tasa-arvoinen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu Tasa-arvolaki velvoittaa oppilaitoksia tekemään

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa OPS 2016 koordinaattori Tuija Vänni 8.9.2016 Vänni 2016 1 Ytimenä on, että oppiminen syntyy kannustavassa vuorovaikutuksessa se, mitä opiskellaan, auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat 14.6.2005 VNK008:00/2003 Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat YHTEISTYÖKUTSU: SUOMI VERKOSSA KAMPANJA KIRJASTOISSA

Lisätiedot

Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa

Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa Ritva Halila, LT, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei sidonnaisuuksia teollisuuteen

Lisätiedot

Imatran kaupunki Pöytäkirja 5/2016, tarkastamaton pöytäkirja

Imatran kaupunki Pöytäkirja 5/2016, tarkastamaton pöytäkirja 1(7) Imatran kaupunki Vammaisneuvosto Pöytäkirja 5/2016, tarkastamaton pöytäkirja Aika Keskiviikkona 30.11.2016 kello 17.00-19.15 Paikka Imatran kaupungintalo, kokoustila Vallinkoski (h 138) Osallistujat

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

MULTIAN KUNTA 05.05.2015 ASIAT. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Pöytäkirjan tarkastajien vaali

MULTIAN KUNTA 05.05.2015 ASIAT. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Pöytäkirjan tarkastajien vaali MULTIAN KUNTA Yhteistyöneuvosto Yt-neuvoston kokous 05.05.2015 ASIAT 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien vaali 3 Työterveyshuollon Kelan Korvaushakemus 2014 4 Yhteistyöneuvoston

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen -

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Kommenttipuheenvuoro - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Juha-Pekka Konttinen oikeusasiamiehensihteeri 4.11.2015 Helsinki 9-Nov-15 1 Sosiaalisten perusoikeuksien turvaaminen Perustuslain 19 :n 1

Lisätiedot

OPPILAITOKSEN TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA

OPPILAITOKSEN TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA OPPILAITOKSEN TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA-ARVOSUUNNITELMA Tavoitteet: Ymmärtää tasa-arvosuunnitelman tarkoitus ja rakenne. Tutustua tasa-arvosuunnitelman laatimisprosessiin. Sisältö: Tasa-arvosuunnittelun

Lisätiedot

Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain yhdistäminen. Tasa-arvoa tieteen ja taiteen keinoin Lapin ylipisto Kevät Nousiainen

Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain yhdistäminen. Tasa-arvoa tieteen ja taiteen keinoin Lapin ylipisto Kevät Nousiainen Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain yhdistäminen Tasa-arvoa tieteen ja taiteen keinoin Lapin ylipisto 24.4.2009 Kevät Nousiainen Tasa-arvoelinten/lakien yhtenäistäminen Euroopassa Rotusyrjintädirektiivi

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA. Milla Aaltonen

SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA. Milla Aaltonen SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA Milla Aaltonen Riiteleminen on pienelle ihmiselle raskasta tutkittua tietoa oikeusturvasta Rakenne: yleinen osa, empiirinen osa, kommentaari ja suositukset Empiirisen osan tarkoituksena

Lisätiedot

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta Romaniasian neuvottelukunnan tehtävänä on edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta.

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta. Suomen Sulkapalloliiton yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Hyväksytty liittohallituksessa 9.12.2015 Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan,

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla eri lainsäädäntömuutoksien tarpeisiin Ajattelutapa muutos tarve / dg Arjen ongelmien moninaistuminen

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Johdanto Esi- ja perusopetuksella on tärkeä tehtävä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä, ja laki velvoittaa kaikki perusopetusta

Lisätiedot

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Imatran kaupunki Vammaisneuvosto Pöytäkirja 4/2016 Aika Keskiviikkona 17.8.2016 kello 17.00-19.30 Paikka Ukonlinnan Retkeilymaja Osallistujat Heikki Luukkanen puheenjohtaja, Kh:n nimeämä edustaja Matti

Lisätiedot

Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä!

Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä! Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä! Helsinki 27.1.2012 Millainen joukko koolla? Päiväkotien varhaiskasvattajia Kuntien varhaiskasvatuksesta vastaavia

Lisätiedot

POISSA Juppi Joel Keravan kaupunki

POISSA Juppi Joel Keravan kaupunki PÖYTÄKIRJA 2/2016 8.4.2016 KERAVAN VAMMAISNEUVOSTONKOKOUS AIKA 7.4.2016 klo 17.30 19.47 PAIKKA Terveyskeskus Metsolantie 2, Ruokasali LÄSNÄ Taipale Olavi, puheenjohtaja Johansson Erja Molin Kati Kiiski

Lisätiedot

Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon. Toiminnanjohtajien aamiainen

Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon. Toiminnanjohtajien aamiainen Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon Toiminnanjohtajien aamiainen 18.11.2015 Sakari Piippo / Valtioneuvoston kanslia Hallituskriisi ja sote-uudistus Hallituskriisi marraskuussa 2015

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013)

Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013) Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013) ry toteuttaa, RAY rahoittaa Projektitiimi: Tiina Lappalainen projektipäällikkö,

Lisätiedot

TASOVA - tasa-arvoa aluekehitykseen kehittämis-, koulutus- ja tutkimushanke

TASOVA - tasa-arvoa aluekehitykseen kehittämis-, koulutus- ja tutkimushanke TASOVA - tasa-arvoa aluekehitykseen kehittämis-, koulutus- ja tutkimushanke 2016-2019 kehittää tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön toimintaedellytyksiä sekä osaamista koko Suomessa Miksi? tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntöä

Lisätiedot

Vammaisfoorumin ja Varsinais- Suomen TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille!

Vammaisfoorumin ja Varsinais- Suomen TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille! Vammaisfoorumin ja Varsinais- Suomen TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille! Varsinais-Suomen TE -toimisto, Turku 17.9.2015 Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 Syrjinnän kielto työelämässä

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017 2021 Yhteistyöryhmä 17.11.2016 14 Kunnanhallitus 28.11.2016 214 Valtuusto 12.12.2016 51 liite nro 4 1 1. Johdanto Sonkajärven kunnan henkilöstöpolitiikassa

Lisätiedot

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI - mikä työelämässä muuttuu. Hallitusneuvos Susanna Siitonen Työ- ja elinkeinoministeriö

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI - mikä työelämässä muuttuu. Hallitusneuvos Susanna Siitonen Työ- ja elinkeinoministeriö UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI - mikä työelämässä muuttuu Hallitusneuvos Susanna Siitonen Työ- ja elinkeinoministeriö Susanna Siitonen 6.2.2015 1 Syrjinnän kieltoja ja tasapuolisen kohtelun velvollisuutta koskeva

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuslain 20 :n 3 momentti

Yhdenvertaisuuslain 20 :n 3 momentti 1 INVALIDILIITTO RY LAUSUNTOPYYNTÖ Mannerheimintie 107 00280 Helsinki 9.3.2016 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta Vuorikatu 24 00100 Helsinki VIITE ASIA Yhdenvertaisuuslain 20 :n 3 momentti Lausunto

Lisätiedot

Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa

Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa Rakennusfoorumi, 01.09.2015, Rakennustietosali - Helsinki Henrik Gustafsson, Invalidiliiton lakimies 1 Yleistä ihmis- ja perusoikeuksista Perustavanlaatuisia oikeuksia,

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA KUNNANHALLITUKSEN ESITYSLISTAN 14.11.2016 liite nro 5 HEINÄVEDEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2018 Yhteistyötoimikunta / 2016 Kunnanhallitus / 2016 Valtuusto / 2016 1. JOHDANTO 1.1.

Lisätiedot

Tulevaisuuden esteetön raideliikenne Saavutettavuus ja käytettävyys terminaalialueilla. TKK, Sotera Päivi Aro, Ira Verma

Tulevaisuuden esteetön raideliikenne Saavutettavuus ja käytettävyys terminaalialueilla. TKK, Sotera Päivi Aro, Ira Verma Tulevaisuuden esteetön raideliikenne Saavutettavuus ja käytettävyys terminaalialueilla TKK, Sotera Päivi Aro, Ira Verma Hankkeen tavoite Hankkeen tavoitteena on pääkaupunkiseudun vireillä olevien hankkeiden,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Valtakunnallinen vammaisneuvosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Merja Heikkonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Keskusteluja tasa-arvosta ja tasa-arvolaista oppilaitoksissa

Keskusteluja tasa-arvosta ja tasa-arvolaista oppilaitoksissa Keskusteluja tasa-arvosta ja tasa-arvolaista oppilaitoksissa Tarkoitus: Keskustelun tavoitteena on selkiyttää tasa-arvolain ymmärtämistä sekä sitä, kuinka itse voi vaikuttaa lain toteutumiseen. Tarkoituksena

Lisätiedot

Kohti laadukasta palvelua omavalvonta käyttöön sosiaalialan yksiköissä

Kohti laadukasta palvelua omavalvonta käyttöön sosiaalialan yksiköissä Kohti laadukasta palvelua omavalvonta käyttöön sosiaalialan yksiköissä Mikkeli Kuopio Joensuu Kohderyhmä Tavoite 5.3., 26.3. ja 23.5.2012, Mikkelin kesäyliopisto, Lönnrotinkatu 5, Mikkeli 6.3., 27.3. ja

Lisätiedot

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia

Lisätiedot

Ihmisoikeuskeskus. YK:n vammaisyleissopimus arjessa Ihmisoikeudet kuntien toiminnassa. Vammaisneuvostopäivä Tampere

Ihmisoikeuskeskus. YK:n vammaisyleissopimus arjessa Ihmisoikeudet kuntien toiminnassa. Vammaisneuvostopäivä Tampere Ihmisoikeuskeskus YK:n vammaisyleissopimus arjessa Ihmisoikeudet kuntien toiminnassa Vammaisneuvostopäivä 1.12.2016 Tampere 1 Kenellä on oikeus, kenellä velvollisuus? Rights holders - Duty bearers Perus-

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA

OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Mikkelin ammattikorkeakoulu Hyväksytty johtoryhmässä 26.4.2011/7.6.2011 Hyväksytty amk-hallituksessa 14.6.2011 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 TASA-ARVOTYÖN KEHITTÄMISKOHTEITA...

Lisätiedot

Vammaisfoorumin ja Uudenmaan TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille!

Vammaisfoorumin ja Uudenmaan TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille! Vammaisfoorumin ja Uudenmaan TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille! Uudenmaan TE -toimisto, Vantaa 4.3.2015 Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 Syrjinnän kielto työelämässä Perustuslaki 6

Lisätiedot