Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2013"

Transkriptio

1 Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2013 Satu Ihanamäki OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 6/2014 Lapin aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket i Lapland

2 Julkaisija Lapin aluehallintovirasto Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2013 Satu Ihanamäki Lapin aluehallintoviraston julkaisuja 6/2014 ISSN (PDF) Rovaniemi 2014

3 KUVAILULEHTI Lapin aluehallintoviraston julkaisuja 6/2014 Tekijät Kirjastotoimen ylitarkastaja Satu Ihanamäki Julkaisuaika Toimeksiantaja(t) Aluehallintovirasto Toimielimen asettamispäivä Julkaisun nimi Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2013 Tiivistelmä Lapissa oli kuntia 21 ja yleisiä kirjastolaitoksia 18 vuonna Seutukirjastoja oli kaksi. Kirjastoautopalvelua oli 18 kunnan alueella. Kokonaislainaus koko maakunnan alueella laski 5,5,% edellisestä vuodesta ja oli 16,33 lainaa asukasta kohden. Lapissa tehtiin kuitenkin myös Suomen parhaimmat lainat: Ranualla lainattiin eniten koko maassa asukasta kohden: 26,6 lainaa! Aineistohankinnoista 85% oli kirja-aineistoja. Hankituista kirjoista kaunokirjallisuutta oli 64% ja tietokirjallisuutta 36%. Lainojen osuus samoista aineistoista oli kaunokirjallisuus n. 70% ja tietokirjallisuus n. 30%. Keskimäärin jokainen lappilainen kävi kirjastossa 9 kertaa vuoden 2013 aikana. Kirjastojen järjestämiin tapahtumiin osallistui yli henkilöä eli laskennallisesti n. 20% väestöstä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Lapin kirjastojen keskeiset toiminnan tunnusluvut ovat pienentyneet huomattavasti enemmän kuin maassa keskimäärin. Kunnissa tulisi kehittää kirjastoja strategisesti monipuolisiksi sivistys- ja kulttuuripalveluiksi, eikä tyytyä vain kirjallisuuden jakelukanavan tehtävään. Asiasanat yleiset kirjastot, Lappi, tilastot, vuositilastot, toimintakertomukset ISSN (painettu) ISBN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) ISBN (verkkojulkaisu) Kokonaissivumäärä 13 Julkaisija Lapin aluehallintovirasto Kieli suomi Paino Hinta

4 Sisällysluettelo 1. Lappi toimintaympäristönä Kirjastoverkko Toiminta Lainaus Kokoelmat ja hankinta Tapahtumat, näyttelyt ja käyttäjäkoulutus Kirjastokäynnit Henkilöstö Toimintakulut Kehittäminen 8 4. Haasteet... 9

5 1. Lappi toimintaympäristönä Lapin kirjastojen toimintaympäristön muodostivat 21 kuntaa vuonna Asukkaita Lapissa oli , joista alle 18-vuotiaita oli 19%, vanhuksia 21% ja työikäisiä 60%. 15 vuotta täyttäneestä väestöstä keskiasteen koulutus oli 44,3%:lla ja korkeakoulutus 23,7%:lla väestöstä vuonna Perusasteen jälkeistä tutkintoa ei ollut 32 %:lla 15 vuotta täyttäneistä. Työttömyysaste oli 15,4% vuoden 2013 lopussa. Muuttovoittokuntia oli 7 vuonna Nämä olivat Enontekiö, Inari, Kittilä, Kolari, Pelkosenniemi, Rovaniemi ja Sodankylä. Lapin kokonaispinta ala on reilut m² eli lähes saman verran kuin Pohjois-Savo, Pohjois- Karjala, Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa yhteensä. Asukastiheys oli noin 2 asukasta 1 km²:llä. 2. Kirjastoverkko Hallinnollisia kirjastolaitoksia oli Lapissa 18 vuonna Pääkirjastoja on yhtä paljon kuin kuntiakin eli 21. Lapissa on kaksi seutukirjastoa: Sompion kirjasto, jonka muodostavat Pelkosenniemi, Savukoski ja Sodankylä, sekä Tornionlaakson kirjasto, jonka muodostavat Pello ja Ylitornio. Lähikirjastojen määrä maakunnassa väheni kahdella, joista toinen oli Posion viimeinen lähikirjasto. Lähikirjastoja on jäljellä kuudessa kunnassa, mutta vain kolmessa kunnassa niiden aukioloajat ovat niin laajat, että palvelulla voi olla merkittävää vaikuttavuutta. Kirjastoautojen määrä väheni edellisvuodesta yhdellä, kun Tornionlaakson seutukirjasto hankki uuden yhteisen auton korvaamaan entiset kaksi autoa. Kirjastoautoja on nyt maakunnassa 14. Kirjastoautopysäkkejä oli 18 kunnan alueella. Kirjastoautopysäkkien määrä väheni edellisestä vuodesta 3% ja niitä oli 1373 kappaletta. Lapissa kirjastojen palvelupaikkojen määrä on riisuttu koko lailla minimiin muualla paitsi Rovaniemellä. Koska asutus ja koulut ovat keskittyneet, on haja-asutusalueet tehokkainta ja laadukkainta palvella kirjastoautoilla. Niissä on jatkuvasti vaihtuva kokoelma ja ammattitaitoinen henkilökunta. 3. Toiminta 1.1. Lainaus Kirjastoaineistoja lainattiin Lapissa asukasta kohden 16,33 yksikköä vuonna Valtakunnallinen luku oli 17,19 (Kuva 1). Kaikkiaan aineistoa lainattiin kertaa. Kokonaislainaus laski 5,5% edellisestä vuodesta, mutta Ranualla tilastoitiin Suomen suurimmat lainausluvut asukkaisiin suhteutettuna: 26,6 lainaa asukasta kohden! 5

6 25,00 20,00 15,00 10,00 5,00 Kokonaislainaus / Asukasluku Lapissa Kokonaislainaus / Asukasluku koko maa 0,00 Kuva 1. Aineistolainaus asukasta kohden vuosina 2002, 2004, 2006, 2008, 2009, 2010, 2011, 2012 ja 2013 Lapissa ja koko maassa. Kirjastoautoissa lainaus laski vain 2,5% ja niiden osuus kaikista lainauksista oli 16%. Kirjastoautojen kautta lainataan suhteellisesti eniten Enontekiöllä, Sallassa, Keminmaassa ja Ranualla joissa noin kolmannes kaikista aineistolainoista tehdään kirjastoautoissa Kokoelmat ja hankinta Lapissa hankittiin keskimäärin 445, 64 aineistoyksikköä asukasta kohden vuonna Valtakunnallinen arvo oli 351,02. Vaihteluväli Lapin kuntien kesken oli suuri: 255, ,46 kappaletta aineistoa asukasta kohden. Kaikki tilastoitu aineisto ei välttämättä ole uutta, vaan tilastointivuonna kirjastojärjestelmään luetteloitua Koko maa Lappi Kuva 2. Aineiston hankintamäärät asukasta kohden Lapissa ja koko maassa vuosina 2004, 2006, 2008, 2010, 2012 ja Aluehallintovirasto Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2013

7 Hankinnasta kirja-aineistoja oli keskimäärin 85 %. Loput hankitut aineistot olivat muun muassa elokuvia ja musiikkiäänitteitä. Hankituista kirjoista kaunokirjallisuutta oli 64% ja tietokirjoja 36%. Lainatuista kirja-aineistoista kaunokirjallisuutta oli n. 70% ja tietokirjallisuutta n. 30% Tapahtumat, näyttelyt ja käyttäjäkoulutus Kirjastoissa järjestettiin vilkkaasti tapahtumia vuonna 2013, joihin osallistui yli henkilöä. (Taulukko 1) Kunta Näyttelyt 2013, Tapahtumat 2013, Käyttäjäkoulutukset lkm lkm 2013, lkm Utsjoki Enontekiö Muonio Tervola Simo Posio Kolari Salla Ranua Kittilä Inari Kemijärvi Tornionlaaks Keminmaa Sompio Kemi Tornio Rovaniemi Yht Alle asukasta asukasta Yli asukasta Taulukko 1. Lapin yleisissä kirjastoissa järjestettyjen näyttelyiden, tapahtumien ja käyttäjäkoulutusten määrät vuonna 2013 ryhmiteltynä kuntakoon mukaan Kirjastokäynnit Kirjastoissa käytiin kaikkiaan yli 1,5 miljoonaa kertaa. Jokainen lappilainen kävi siis lähes 9 kertaa kirjastossa vuoden 2013 aikana. Valtakunnallinen arvo oli 9,5. Aukiolotunteja oli kirjastoissa lähes Henkilöstö Henkilökuntaa Lapin yleisissä kirjastoissa oli 160,90 henkilötyövuotta. Näistä kirjastoammatilliset opinnot suorittaneita oli 85% eli riittävä määrä kirjastoasetuksen (406/2013) vaatimuksiin nähden. Sen sijaan korkeakoulutettuja oli vain 34%, mikä on liian vähän asetuksen vaatimaan 45%:iin nähden. Henkilöstö osallistui täydennyskoulutukseen keskimäärin 5,2 kertaa vuodessa, mikä on lähellä valtakunnallista suositusta 6 koulutuspäivää vuodessa. Lapin aluehallintoviraston tekemän peruspalveluarvioinnin (2013) mukaan osaamisen johtaminen ei ole kuitenkaan suunnitelmallista. Valitettavasti joistakin kunnista ei osallistuta tai päästä osallistumaan koulutukseen juuri ollenkaan. Kirjastopalvelut ovat suuressa muutoksessa, joten täydennyskoulutus on tärkeää, jotta pystyy pitä- 7

8 mään oman kirjastonsa palvelut ajan tasalla ja kehittämään palveluja asiakaskunnan tarpeiden mukaisesti. Koulutuksissa saa vinkkejä ja ideoita hyvistä käytänteistä, joten uutta ei aina tarvitse keksiä itse. Lapin aluehallintoviraston tekemän peruspalveluarvioinnin (2013) mukaan kirjastojen henkilöstöstä eläköityy vähintään puolet seuraavan 10 vuoden aikana. Koska maakunnassa ei ole alan koulutusta millään tasolla, voi tulevien osaajien rekrytointi olla haasteellista. Tämä on tunnustettu ongelma muillakin aloilla Lapissa Toimintakulut Toimintakulut asukasta kohden olivat keskimäärin 66,23 euroa. Vaihteluväli kuntien kesken oli 42,36 173,10 euroa. Vähintään laskennallisen valtionosuuden verran käytti puolet Lapin kunnista kirjastojensa toimintamenoihin. Muiden satsaukset jäivät alle laskennallisen hinnan. Vuonna 2012 Lapin kirjastojen toimintamenot olivat alle 1% kuntien toimintamenoista. Kirjastojen toimintamenot ovat nousseet hitaammin kuin kuntien muut kustannukset. Toimintakulut eivät ole täysin vertailukelpoisia, koska kunnat vyöryttävät erilaisia eriä toimintakuluihin. Myös saadut valtionavustukset tilastoidaan toimintakuluissa, joten merkittäviä valtionavustuksia saaneet kunnat näyttivät satsaavan kirjastoihinsa enemmän Kehittäminen Vuonna 2013 käynnistyneet ja käynnissä olleet hankkeet olivat yleisimmin palvelujen kehittämiseen tähtääviä hankkeita. Valtion erityisavustusta käytettiin erityisesti nuorten ja ikäihmisten palvelujen kehittämiseen. Myös lukuharrastuksen edistäminen oli aktiivista avustusten turvin. Kolmanneksi yleisimpiä kirjastojen kehittämiskohteita olivat laitehankinnat. Kirjastot hankkivat erityisesti tablettitietokoneita asiakaskäyttöön. Kaikkiaan erityisavustuksia kehittämiseen ja lukuharrastuksen edistämiseen myönnettiin Lapin yleisille kirjastoille euroa vuonna Aluehallintovirasto Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2013

9 4. Haasteet Viimeisen kymmenen vuoden aikana lainaus ja käynnit ovat vähentyneet noin kolmanneksen Lapin kirjastoissa (Taulukko 2). Kunta Toimintakulujen muutos-% Kokonaislainauksen muutos-% Fyysisten käyntien muutos-% Hankintojen muutos- % Kirjaston palkkaamien htv:ien muutos-% Aukiolotuntien muutos-% Asukaslu vun muutos- % Enontekiö 39,1-10,1-5,6-3,4 26,8 1,1-9,3 Inari 76,1-28,5-18,9 72,2 0,0 10,5-6,7 Kemi 5,8-52,9-53,0-27,6-36,5-53,4-4,2 Kemijärvi 26,4-41,4-44,5-14,4 10,1-46,9-18,5 Keminmaa 2,6-31,9-61,9-46,4-25,3-38,8-3,5 Kittilä 79,4 14,8-3,1 16,8-7,4-5,3 10,2 Kolari 33,1-33,8-39,9 10,4 0,0-10,3-1,5 Muonio 41,1-16,7-26,0 19,2-14,5 10,6-2,7 Posio 21,0-49,9-7,4-15,2-11,9 6,8-16,2 Ranua 37,5-26,1-45,3 60,6 6,6 2,8-13,8 Rovaniemi 32,0-20,2-31,8 4,3-9,5 3,3 7,0 Salla 32,8-29,1-5,2-6,9 25,0 24,2-17,5 Simo -17,8-51,1-62,2 27,9-32,0-45,3-8,8 Sompio 18,7-35,6-35,9-5,4 0,4 1,5-9,9 Tervola 49,6-38,2-24,7-2,3 9,1-3,8-11,7 Tornio 6,6-43,4-53,5-18,0-0,3-45,3 1,5 Tornionlaakso 30,0-23,5-38,9 39,9-8,4-10,7-15,9 Utsjoki 55,3-31,2 68,5 2,0 1,1-1,2-8,3 Lapin ka. 26,1-31,6-37,6 0,1-9,2-13,4-2,6 Koko maa 36,3-14,4-22,2 0,2-1,1-7,2 4,2 Taulukko 2. Eräiden toimintaindikaattoreiden muutos vuodesta 2003 vuoteen 2013 Lapin yleisissä kirjastoissa ja koko maassa. Kymmenen viime vuoden aikana Lapin kirjastojen toimintakulut ovat kasvaneet vähemmän kuin maassa keskimäärin. Aukiolotunnit ovat vähentyneet niissä kunnissa, joissa on suljettu viimeisiä lähikirjastoja tai muita palvelupaikkoja. Joissakin kirjastoissa on vähennetty henkilökuntaa merkittävästi. Asukasmäärän väheneminen ei selitä kaikkien kuntien osalta dramaattista muutosta. Tutkimuksissa ja kyselyissä kirjastojen käyttäjät kehuvat kirjastoja vuolaasti. Kansalliskirjaston vuonna 2013 toteuttamassa kansallisessa käyttäjäkyselyssä lappilaisista vastaajista 54% koki kirjaston parantaneen huomattavasti elämänlaatuaan, ja 36% koki elämänlaadun parantuneen jonkin verran kirjastonkäytön myötä. Vastanneista 61% koki kirjaston antaneen huomattavasti virikkeitä vapaa-aikaan ja harrastuksiin ja 30%:n mielestä jonkin verran. Kirjasto oli tukenut huomattavasti 73%:n lukemis- ja kulttuuriharrastuksia ja 21%:n osalta jonkin verran. Kulttuurilaitoksista kirjasto on käytetyin, ja kulttuuriharrastuksista lukeminen yleisin harrastus (Hyvinvointia myös kulttuuri- ja liikuntapalveluista). Tutkimuksen mukaan lähes kaikki (97 %) vastaajat katsoivat kulttuuripalvelujen lisäävän hyvinvointia ja poistavan sosiaalisia ongelmia. Vastaajista 85% 9

10 kokee kulttuuripalvelujen luovan myös moniarvoisuutta. Kulttuuripalvelujen käyttämättömyyden merkittävimpiä syitä olivat kiinnostuksen puute, sopimattomat aukioloajat, huono sijainti ja kiire. Vaikka kirjastopalveluja arvostetaan, niitä käytetään yhä vähemmän. Ihmisten vapaa-ajasta kilpailevat monet toiminnot, ja erityisesti internetin sisältötarjonta on korvannut osan kirjastonkäytöstä. Internetissä hoituvat helpot tiedonhaut, lehtien luku, musiikin kuuntelu ja jo kirjojenkin lukeminen. Mobiililaitteet ovat lisänneet internetin käyttöä entisestään. Kirjastopalvelujen perusta on pitkään ollut aineistokokoelma, joka on enenevässä määrin muuttumassa digitaaliseksi. Kirjastot ovat tekijänoikeudellisista ja hinnoittelusyistä hieman jälkijunassa verkkoaineistojen tarjonnassa, mutta tilanne on korjaantumassa. Kirjastopalvelut ovat muuttuneet passiivisesta kokoelmien tarjonnasta aktiiviseksi kulttuurija sivistystoiminnaksi. Kirjastolaki (904/1998) antaa laajat mahdollisuudet kulttuurin ja sivistyksen toimijana: Yleisten kirjastojen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä. Vaikka kirjaston merkitys aineiston välittäjänä vähenee, palvelut painottuvat jatkossa informaation jalostamiseen ja soveltamiseen, sisältökeskeisiin palveluihin. Kirjastolla on paljon tehtävää myös kuntalaisten oppimisprosesseissa, kuten tiedonhallintataitojen opastamisessa ja aktiivisen kansalaisuuden edistäjänä. Uudenlaiselle palvelu- ja kohtaamiskulttuurille sekä monikäyttöisille tiloille on kysyntää. Kirjastot tukevat myös asiakkaiden omatoimista tekemistä. Kirjastopalveluja kehitetään asiakaslähtöisesti kunnan väestöpohja, toimintaympäristö ja palvelurakenne huomioiden. Palvelujen muutos ja moninaistuminen vaatii kirjastohenkilöstöltä uutta ja entistä monipuolisempaa osaamista. Aktiivisuus yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden parissa, tapahtumatuotanto, monikanavaisen ja sirpaleisen tiedon hallinta, fiktiivisten sisältöjen tuntemus, erilaisten päätelaitteiden käyttötaidot, pedagogiset taidot ja moniammatillisuus ovat taitoja, jotka jossain määrin ovat kuuluneet kirjastotyöhön aina, mutta niiden merkitys korostuu koko ajan. Kunnissa tulisi miettiä, miten kirjastopalveluja suunnataan, miten ne resursoidaan ja mitä osaamista nämä strategiset valinnat vaativat henkilöstöltä. Kirjastotoimen aluehallinnolta voi hakea valtionavustusta kokeilu- ja kehittämistoimintaan. Tampereen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan (Sotarauta, Saarivirta ja Kolehmainen) kehittämiseen kannattaa etsiä hyvät ja ennakkoluulottomat yhteistyökumppanit mieluiten kuntasektorin ulkopuolelta. Tutkimuksen mukaan kunnissa ei ole juurikaan intressiä suunnitella uusia palveluja uusille kohderyhmille tai etsiä olemassa oleville palveluille uusia kohderyhmiä. Sen sijaan kunnat ovat kiinnostuneita hienosäätämään vanhoja palveluja tarjotakseen niitä vanhoille kohderyhmille tai korkeintaan kehittämään vanhoille kohderyhmille uusia palveluja. Kuntien mieltymys hienosäätää jo olemassa olevia palveluja ilmenee myös siinä, että mieluiten viilataan itse palveluprosessia tai otetaan siinä käyttöön uutta teknologiaa kuin muutetaan itse palvelua. Kuntien innovaatiojärjestelmä on melko sisäänpäin kääntynyt: tärkeimmät tiedonlähteet ovat kollegat omassa tai muissa kunnissa, kunta-alan tiedotus tai ammattilehdet. Esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen merkitys jää melko vähäiseksi. Tutkimuksen johtopäätöksissä suositellaan kuntien innovaatiojärjestelmiin kohdistuvan tutkimusohjelman käynnistämistä ja erilaisten innovaatiojohtamisen koulutusohjelmien organisoimista. 10 Aluehallintovirasto Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2013

11 Kirjastopalvelujen kehittäminen vaatii enemmän myös alueellista ja valtakunnallista yhteistyötä. Kirjastoilla on Hankerekisteri verkkopalvelu, jossa valtionavustushakemukset tehdään ja johon voi myös tallentaa hyvä käytäntöjä. Kaikki ideat ovat julkisesti nähtävillä, mutta toistaiseksi valmiiden ideoiden hyödyntäminen on jäänyt melko vähäiseksi. Alueellisesti ja valtakunnallisesti tulisikin miettiä keinoja, miten valmiita palvelu- ja toimintaideoita saataisiin vaivattomasti kopioitua kirjastosta toiseen. Tarvittaisiin myös valtakunnallisia merkittäviä kokeiluja tai hankkeita erityisesti pienten kirjastojen uusista palvelumalleista. Kirjastopalvelujen ja tarpeiden muuttuessa ollaan muuttamassa myös kirjastolakia lähivuosina. Uuden lain myötä toivottavasti uudistuu myös kirjastojen tilastointi, jolla saataisiin parempi kuva nykyaikaisista kirjastopalveluista. Nykyiset tilastoluvut painottuvat vielä melkoisesti kokoelmaan, mikä on nykyisin osa palveluvalikoimaa, muttei koko kirjasto. Kunta Toimintakulut tilastovuonna / Asukasluku Kokonaislainaus / Asukasluku Fyysiset käynnit / Asukasluku Hankinnat / (Asukasluku / 1000) Tapahtumien osallistujamäärä/ (Asukasluku/ 1000) Henkilötyövuodet: Kirjaston palkkaamat / (Asukasluku / 1000) Enontekiö 124,3 131,1 23,0 24,1 11,8 11,7 884,0 941,4 287,2 317,5 1,6 1,3 Inari 109,4 102,5 17,3 18,3 15,0 18,3 823,8 800,7 258,6 276,3 1,0 1,0 Kemi 68,0 64,0 14,1 17,0 8,1 9,2 323,2 353,4 88,0 126,6 0,7 0,8 Kemijärvi 67,5 64,7 14,0 14,8 7,9 9,4 294,7 336,3 50,2 23,3 1,0 0,9 Keminmaa 52,0 50,2 16,3 15,6 6,5 7,0 418,9 508,6 63,8 10,5 0,7 0,7 Kittilä 70,9 68,3 19,8 20,3 9,1 9,3 573,7 617,1 71,2 187,1 0,8 0,8 Kolari 77,0 76,7 18,6 19,4 8,9 9,9 606,5 534,2 259,0 355,3 1,0 1,0 Muonio 101,1 94,4 20,2 21,9 11,1 11,1 1126,1 1051,5 571,8 370,6 0,9 0,9 Posio 68,9 68,5 12,4 14,1 13,7 13,4 407,4 610,5 310,3 288,1 0,9 0,8 Ranua 88,7 84,7 26,6 25,4 9,8 9,5 1247,5 1032,6 248,6 329,9 1,3 1,3 Rovaniemi 61,3 61,8 18,5 19,7 8,9 9,6 359,2 321,0 130,0 68,1 0,9 0,9 Salla 74,0 69,4 14,6 15,1 7,9 8,8 368,9 452,1 40,7 80,9 1,3 1,2 Simo 50,3 48,4 9,7 9,4 4,6 4,0 560,8 464,4 34,1 12,8 0,8 0,8 Sompio 73,1 72,8 16,1 17,0 9,4 10,3 565,5 561,7 205,0 136,9 1,0 1,0 Tervola 69,8 69,6 14,9 15,4 11,7 13,0 517,2 537,3 92,5 91,5 1,1 1,1 Tornio 42,4 42,9 10,8 10,9 4,6 4,4 256,0 277,1 91,2 32,4 0,8 0,8 Tornionlaakso 72,1 61,2 17,4 16,4 8,8 7,9 664,4 506,0 113,3 127,1 0,9 0,9 Utsjoki 173,1 160,9 16,0 15,5 23,4 12,9 870,8 735,7 182,9 67,2 2,2 2,2 Taulukko 3. Lapin yleisten kirjastojen keskeisiä toimintalukuja vuosilta 2013 ja Lähde: Suomen yleisten kirjastojen tilastot. 11

12 LÄHTEET Hyvinvointia myös kulttuuri- ja liikuntapalveluista. Sokka et al. Kunnallisalan kehittämissäätiö, Kansalliskirjasto. Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely Peruspalvelujen tila Lapissa vuonna ?p_p_id=122_INSTANCE_aluevalinta&p_p_lifecycle=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view& p_r_p_ _resetcur=true&p_r_p_ _categoryid=14253#.u_c7rknywuk Sotarauta, Markku, Saarivirta, Toni ja Kolehmainen, Jari. Mikä estää kuntien uudistumista? Kunnallisalan kehittämissäätiö, Suomen yleisten kirjastojen tilastot Yleisen kirjastojen laatusuositus. Opetus- ja kulttuuriministerö, Lapin aluehallintovirasto PL 8002 (Käyntiosoite Valtakatu 2) ROVANIEMI Puhelin: Faksi: Sähköposti: Internet: 12 Aluehallintovirasto Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2013

13 Kuva 3. Opetus- ja kulttuuriministeriön vuoden 2013 kirjastokehittäjänä palkitsema Sompion kirjasto souti Yöttömän yön soudussa kirkkovenettä 110 km, Savukoskelta Kemijärvelle

Lapin yleiset kirjastot 2014

Lapin yleiset kirjastot 2014 Lapin yleiset kirjastot 2014 Toimintakatsaus Kirjastotoimen ylitarkastaja Satu Ihanamäki OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 3/2015 Lapin aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 LAPIN ELY-KESKUS Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Kirjastoverkko ja sen muutokset Kuva: Hilkka Heikkinen. Lapin kunnissa oli vuonna 2012 yhteensä 43 kirjastoa, joista

Lisätiedot

Lapin kirjastokokous

Lapin kirjastokokous Lapin kirjastokokous 8.5.2014 Peruspalveluarviointi Kirjastotilastot OKM:n ajankohtaiset Lapin aluehallintovirasto, Satu Ihanamäki, opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 6.5.2014 1 Peruspalveluarviointi

Lisätiedot

Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa?

Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa? Kutsu LAAVI/05.12.03/2014 Lappi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 9.7.2014 Jakelussa mainitut Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa? Lapin

Lisätiedot

Lapin yleiset kirjastot vuonna 2016

Lapin yleiset kirjastot vuonna 2016 Lapin yleiset kirjastot vuonna 2016 Tilastokatsaus Satu Ihanamäki OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 39/2017 Aluehallintovirastojen julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket Julkaisija Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Lapin yleiset kirjastot vuonna 2015

Lapin yleiset kirjastot vuonna 2015 Lapin yleiset kirjastot vuonna 2015 Tilastokatsaus Satu Ihanamäki OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 11/2016 Lapin aluehallintoviraston julkaisuja Julkaisija Lapin aluehallintovirasto Lapin yleiset kirjastot vuonna

Lisätiedot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ VOIMAA Alku Lapin yleisten kirjastojen yhteiselle kokoelmapolitiikalla

YHTEISTYÖSTÄ VOIMAA Alku Lapin yleisten kirjastojen yhteiselle kokoelmapolitiikalla YHTEISTYÖSTÄ VOIMAA Alku Lapin yleisten kirjastojen yhteiselle kokoelmapolitiikalla Erikoiskirjastonhoitaja Kati Vuontisjärvi Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto Lappi lukuina 21 kuntaa

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA Vuosittain: 1999-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA 2000-2015 2000-2001 2002-2010

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 1/8 Lapin liitto 6.9.2012 Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 31.12.2010 Maa, seutu, Toimiala Työlliset Palkan- Valtio Kunta Valtioenemmis-Yksityinetöinen

Lisätiedot

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 Luvut 1000 As.luku Toiminta- Valtion- Tilikauden Tilikauden Lainat Netto- Kunta 2011 kate Verotulot osuudet Vuosikate Poistot tulos yli-/alijäämä 31.12.2011 invest.*) Enontekiö

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2014 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 23/2015 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Aluekirjastopäällikkö Päivi Rasinkangas Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kohti uutta

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 Kuopion uusin kirjastoauto Aulis aloitti ajot vuoden 2013 alussa (Kuva: Jouni Nykänen) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Lapin läänin yleiset kirjastot vuonna 2009

Lapin läänin yleiset kirjastot vuonna 2009 Lapin läänin yleiset kirjastot vuonna 2009 5/2010 Lapin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja Lapin läänin yleiset kirjastot vuonna 2009 Satu Ihanamäki 5/2010 Lapin elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Peruspalvelujen arviointi 2015 kirjastopalvelujen saatavuus erityisesti lasten ja nuorten kannalta ja muuta ajankohtaista

Peruspalvelujen arviointi 2015 kirjastopalvelujen saatavuus erityisesti lasten ja nuorten kannalta ja muuta ajankohtaista Peruspalvelujen arviointi 2015 kirjastopalvelujen saatavuus erityisesti lasten ja nuorten kannalta ja muuta ajankohtaista Merja Kummala-Mustonen 15.9.2016 PSAVI, Merja Kummala-Mustonen, Opetus ja kulttuuri

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas Sisältö: Käyttötalous yhteensä Sosiaali- ja terveydenhuolto Opetus- ja kulttuuritoimi Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 11 Lappi 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Lappi on Suomen pohjoisin maakunta, jonka ainoa naapurimaakunta on Pohjois-Pohjanmaa. Lapin maakunnan muodostavat 21 kuntaa,

Lisätiedot

Enontekiö. Kittilä. Muonio. Kolari. Pello Rovaniemi. Ylitornio. Tornio. Kemi

Enontekiö. Kittilä. Muonio. Kolari. Pello Rovaniemi. Ylitornio. Tornio. Kemi LAPIN LUKIOT, AMMATILLISET OPPILAITOKSET JA KANSANOPISTOT, JOISSA AMMATILLISTA KOULUTUSTA LUKUVUONNA 2011-2012 Utsjoki Inari Enontekiö Lukioita 23 Kittilä Ammatillisia oppilaitoksia tai niiden sivuopetuspisteitä

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Savonlinnan uusi kirjastorakennus nousee harjakorkeuteen. (kuvat: Tapani Boman) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2015

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2015 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2015 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2015 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 6/2016 Aluehallintovirastojen julkaisuja Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 24.3.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2015-29.2.2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset Metsähallitus Laatumaa 1 FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Metsähallitus Laatumaa Metsähallitus Laatumaa 3 FCG Finnish Consulting Group Oy Kuvasta FCG Finnish Consulting

Lisätiedot

Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena

Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena Lähdetieto: Liirum laarum 5.4.2019 Seminaari Matti Meikäläinen Omaishoitajista pääasialliset auttajat, n. 300 000 naisia 61% miehiä 39% ei-työelämässä 34-54% ansiotyössä

Lisätiedot

HIRVIKOLARISEURANTA LAPPI Lapin ELY, Ramboll Finland Oy

HIRVIKOLARISEURANTA LAPPI Lapin ELY, Ramboll Finland Oy HIRVIKOLARISEURANTA LAPPI 2000 2017 Lapin ELY, Ramboll Finland Oy 12.3.2018 1 LIIKENNETURVALLISUUS LAPISSA VUONNA 2017 Tieliikenteessä kuoli 7 henkilöä (2016 / 15 hlöä, 2015 / 11 hlöä, 2014 / 13 hlöä).

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa Seinäjoen kirjaston uudisosa

Lisätiedot

Lapin liitto Kuntakohtainen katsaus talousarvioihin. Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen hoito:

Lapin liitto Kuntakohtainen katsaus talousarvioihin. Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen hoito: Lapin liitto 3.3.2010 Lapin kuntien talousarviot vuodelle 2010 Vertailutiedot: kuntien antamat ennakkotiedot vuoden 2009 tilinpäätöksistä ja Tilastokeskus Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen

Lisätiedot

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 UUDENMAAN ELY-KESKUS Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Kauniasten kirjasto oli Etelä-Suomen laadukkaimpia vuonna 2011 (kuvaaja: Kaunaisten kirjasto) Tässä yhteenvedossa esitetään

Lisätiedot

Lapin maakuntatilaisuus 23.5.2016

Lapin maakuntatilaisuus 23.5.2016 Lapin maakuntatilaisuus 23.5.2016 Lapin maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (6) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu kaikkiin muihin maakuntakirjastoihin

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

Esitys Kirjastopoliittiseksi ohjelmaksi Keskeisimmät asiat

Esitys Kirjastopoliittiseksi ohjelmaksi Keskeisimmät asiat Esitys Kirjastopoliittiseksi ohjelmaksi 2001-2004 Keskeisimmät asiat MIKSI ESITYS KIRJASTO- POLIITTISEKSI OHJELMAKSI Eduskunta on antanut kunnallisille kirjastoille tehtäväksi ottaa osavastuu kansalaisen

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 Palokan kirjasto

Lisätiedot

Hirvikolariseuranta. Lappi Lapin ELY, Ramboll Finland Oy

Hirvikolariseuranta. Lappi Lapin ELY, Ramboll Finland Oy Hirvikolariseuranta Lappi 2-216 Lapin ELY, Ramboll Finland Oy 17.3.217 LIIKENNETURVALLISUUS LAPISSA VUONNA 216 Tieliikenteessä kuoli 15 henkilöä (215 / 11 hlöä, 214 / 13 hlöä). Vuosien 2-216 ka. oli 14

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan 23.2.2016 Rovaniemi Koulu liikuttaa ja istuttaa Liikkuva koulu -tutkimuksen tuloksia 2010 2015 Tuija Tammelin, Janne Kulmala, Harto Hakonen

Lisätiedot

Uusi kirjastoasetus ja muuta ajankohtaista kirjastotoimesta

Uusi kirjastoasetus ja muuta ajankohtaista kirjastotoimesta Uusi kirjastoasetus ja muuta ajankohtaista kirjastotoimesta Merja Kummala-Mustonen Raahe 13.11.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Merja Kummala-Mustonen 1 Kirjastoasetus

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 1 (4) Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 2017-2020 Johdanto Toiminnan ja tulosten arviointi kuuluu erottamattomana osana toiminnan kehittämiseen. Parhaimmillaan arviointi ja laatutyö ovat luonnollisia

Lisätiedot

MAAOMAISUUS Vuosittain:

MAAOMAISUUS Vuosittain: MAAOMAISUUS Vuosittain: 2000-2009 Lapin työ- ja elinkeinokeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2009 MAAOMAISUUS 31.12.2009 Enontekiö 2,91 27,14 30,05 Inari 219,58 158,77 378,35 järvi 59,49 19,16 78,65

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 Merja Kummala-Mustonen (toim.) Limingan kirjasto (Kuva: Anna Kamula) 1. Esipuhe Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2013

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2013 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2013 Merja Kummala-Mustonen (toim.) OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 14/2014 Pohjois-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2014

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2014 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2014 Merja Kummala-Mustonen OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 18/2015 Pohjois-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen Kirjastopalveluiden johtaja Jouni Pääkkölä Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto,

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

KUNTIEN MAKSAMAT MAATALOUSTUET

KUNTIEN MAKSAMAT MAATALOUSTUET KUNTIEN MAKSAMAT MAATALOUSTUET Vuosittain: 2000-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 Elänten hyvinvointituki Eläinten hyvinv.tuki 2012- EU:n nautapalkkio

Lisätiedot

Kirjastotoimen valtion aluehallinto

Kirjastotoimen valtion aluehallinto Kirjastotoimen valtion aluehallinto Merja Kummala-Mustonen 12.9.2019 PSAVI, Merja Kummala-Mustonen, Opetus ja kulttuuri 16.9.2019 1 https://www.wevideo.com/view/1438332354 PSAVI, Erkki Kantola, Ympäristölupavastuualue

Lisätiedot

Lounais-Suomen yleiset kirjastot 2013

Lounais-Suomen yleiset kirjastot 2013 Lounais-Suomen yleiset kirjastot 2013 Tilastotietoja Lounais-Suomen yleisistä kirjastoista v. 2013 Kari Vainionpää, sivistystoimentarkastaja Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 3/2014 Lounais-Suomen

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Jyväskylä

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Jyväskylä Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 160 000 Asukasluku: 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 1,40 Asukasluku: suhteellinen muutos 1,20 1,00 0,80 0,60 0,40

Lisätiedot

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Ritva Ala-Louko Lapin korkeakoulukonsernin kielikeskus Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Alueelliset vastuumuseot 2020

Alueelliset vastuumuseot 2020 Alueelliset vastuumuseot 2020 Nelimarkka-museo Porvoon museo HAM Helsingin taidemuseo Helsingin kaupunginmuseo Hämeenlinnan kaupunginmuseo Hämeenlinnan taidemuseo Joensuun museot Jyväskylän museot Kainuun

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT Liite 1 Palvelutuoteluettelo 2011 Hyvinvointilautakunta Kirjastopalvelut Tuote yksikkö hinta määrä yht. Kirjaston peruspalvelut Kirjastopalvelut 1 249 550.00

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS

KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS Keski-Karjalan kirjastostrategian päivitys 1 KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS Keväällä 2004 valmistui Keski-Karjalan kirjastostrategia, jonka tilastotietoja on täydennetty vuosilla 2004-2006.

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

Yleiset kirjastot Perustietopaketti

Yleiset kirjastot Perustietopaketti Yleiset kirjastot Perustietopaketti Kirjastoverkosto Lainsäädäntö Rahoitus Hallinto Päivitetty 17.8.2015/Tarja Ahlgren Kirjastoverkosto KUNNALLISET KIRJASTOT = YLEISET KIRJASTOT Yleisten kirjastojen keskuskirjasto.

Lisätiedot

Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS

Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS Tammikuu 2008 Työttömyys Rovaniemellä laskee edelleen vuositasolla Tammikuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli Rovaniemen työvoimatoimiston alueella (Rovaniemi

Lisätiedot

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Kuntauudistus Lapin kuntapäivät Tornio 20.9.2011 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Hallituksen kuntapolitiikan tavoite Turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 29.3.2017 1 Teknologia-avusteiset kotihoidon palvelut Teknologiapilotit ovat liikkeellä (Inari, Kolari, Kittilä, Ranua, Sodankylä, Tervola)

Lisätiedot

Henkilöstöresurssisuunnitelma

Henkilöstöresurssisuunnitelma Henkilöstöresurssisuunnitelma TAE Kasvu TS TS 2011 2012 2013 2014 2013-2014 2015 2016 (31.12) (31.12) (Ennuste 31.12) (31.12) % (31.12) (31.12) YHTEENSÄ 508 472 12 484 509 482 11 493 509 455 11 466 509

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali- ja lisääntymisterveys 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 11.11.2015 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys ja kilpailukyky

Lisätiedot

kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja

kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja Selvitys sosiaalihuollon ll henkilöstön nykyisestä määrästä ä ja kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja poistumasta it t vuoteen 2015 Lapin alueella ll Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Lisätiedot

Kirjastoautotoiminta murroksessa yhteenveto kirjastoautojen tilanteesta Suomessa

Kirjastoautotoiminta murroksessa yhteenveto kirjastoautojen tilanteesta Suomessa 9.8.2016 Kirjastoautotoiminta murroksessa yhteenveto kirjastoautojen tilanteesta Suomessa Taustaa Suomen kirjastoseura selvitti kirjastoautojen tilannetta verkkokyselyllä kesäkuussa 2016. Kysely lähetettiin

Lisätiedot

Päättäjäpäivä 26.11.2013 Asko Hursti. Mitä jokaisen päättäjän pitäisi kirjastosta tietää

Päättäjäpäivä 26.11.2013 Asko Hursti. Mitä jokaisen päättäjän pitäisi kirjastosta tietää Päättäjäpäivä 26.11.2013 Asko Hursti Mitä jokaisen päättäjän pitäisi kirjastosta tietää Kirjaston perusta ja oikeutus Perustuslaki (Suomen hallitusmuoto 13 2 mom): Julkisen vallan on turvattava jokaiselle

Lisätiedot

Kirjasto on. arjen luksusta. Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle.

Kirjasto on. arjen luksusta. Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle. Kirjasto on arjen luksusta Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle. Arvostettu edelläkävijä Lisää hyvinvointia Kirjasto on niin tuttu osa

Lisätiedot

Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja

Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja 10 000 Toimintakate tilinpäätös 2014 /as. 9 000 8 868 8 000 7 000 6 000 5 000 7 411 7 328 6 739 6 259 6 327 6 461 5 839

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta /2014 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta /2014 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2014 777/2014 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2014 maksettavasta lihan ja vuodelta 2013 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä eräiden

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2016

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2016 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2016 Merja Kummala-Mustonen OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 28/2017 Aluehallintovirastojen julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket Julkaisija

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi-kärkiseminaari

Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi-kärkiseminaari Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi-kärkiseminaari 8.2.2017 Johtaja Kristiina Poikajärvi Lapin aluehallintovirasto 1 Vapaa-ajan liikuntaa harrastamattomat 65 ja 75 vuotta täyttäneet Lapissa ja koko maassa

Lisätiedot

Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa

Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa Lastensuojelun suunnitelmat tukiprosessi Työkokous 9.12.29 Avohuollon piirissä olevien osuus kaikista -17-vuotiaista 18 16 14 12 12,8 12,2 1,9 % 1 8 6

Lisätiedot

Yleiset kirjastot Perustietopaketti. Kirjastoverkosto Lainsäädäntö Rahoitus Hallinto

Yleiset kirjastot Perustietopaketti. Kirjastoverkosto Lainsäädäntö Rahoitus Hallinto Yleiset kirjastot Perustietopaketti Kirjastoverkosto Lainsäädäntö Rahoitus Hallinto Kirjastoverkosto KUNNALLISET KIRJASTOT = YLEISET KIRJASTOT Yleisten kirjastojen keskuskirjasto. Monikielinen kirjasto

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011 Raportteja 69 2012 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011 merja kummala-mustonen (toim.) Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011 MERJA KUMMALA-MUSTONEN (TOIM.)

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 7.3.217 1 Sisältö Terveydenedistämisaktiivisuus Lapin maakunnassa

Lisätiedot

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto 23.3.2017, Kemijärvi Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta kansalaisten määrä Lapissa 2001-2015 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 1863 2033 2361

Lisätiedot

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI 1 Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI Aiemmin tässä työssä esitellyn laaja-alaisen, osittaiseen arviointiin tarkoitetun mallin lisäksi tässä liitteessä esitetään vuosittaiseen käyttöön paremmin soveltuva arviointimenetelmien

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus vuodelta 2017 maksettavasta lihan ja vuodelta 2016 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä vuodelta 2017 maksettavasta eräiden kotieläintalouden palvelujen tuesta Valtioneuvoston

Lisätiedot