YRITTÄJYYS. Opovalmennus klo
|
|
- Jari Parviainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YRITTÄJYYS Opovalmennus klo Projektipäällikkö Niina Pitkänen, JY Projektikoordinaattori Marja Kämppi, JAMK Projektikoordinaattori Niina Helin, ao Yrittäjyys yhdistää -hanke
2 Valmennuksen kulku: Näkökulmia: Miksi yrittäjyyttä ei voi sivuuttaa opiskelijoiden ohjauksessa? Harjoitus: Yrittäjyys omassa työssäni nyt Näkökulmia: Yrittäjyys kasvatuksessa ja koulutuksessa Harjoitus: Yrittäjyys ohjauksen ja ohjaajan rooli Tiedoksi: Yrittäjyysosaamisen kehittämistä oppilaitosyhteistyössä mahdollisuuksia keväälle 2016
3 Näkökulmia: MIKSI YRITTÄJYYTTÄ EI VOI SIVUUTTAA OPISKELIJOIDEN OHJAUKSESSA?
4 1. Työelämä muuttuu: Uusi, itse luotu työ Uusi työ on ainakin joustavaa, monimuotoista, mahdollistavaa, verkottunutta, kokeilevaa ja purskeista ja sitä tehdään monessa roolissa yhtä aikaa. Uutta työtä syntyy jos uskallamme paremmin yrittää ja myös välillä epäonnistua. -- Työelämässä tarvitaankin tulevaisuudessa yhä enemmän yrittäjämäistä asennetta ja työnteon tapaa. (Sitra) Työn on ennustettu muuttuvan globalisaation ja digitalisaation myötä projektiluonteiseksi, pitkäaikaiset urat jäävät historiaan. Yrittäjyys ja itsensä työllistäminen yleistyvät. Työ muuttuu liikkuvaksi entisten aikaan ja paikkaan sidottujen työsuhteiden sijaan. Kuukausipalkka on yhä harvempien etuoikeus, muut kokoavat ansionsa pienistä puroista. (HS )
5 2. Talous- ja työllisyyskriisi Keski-Suomen työttömyys jatkoi nousuaan syyskuussa [2015] viime vuoden syyskuuhun verrattuna. Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan maakunnassa oli syyskuun lopussa työtöntä työnhakijaa, 848 enemmän kuin vuosi sitten. -- Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli syyskuun lopussa Keski-Suomessa 16,1 prosenttia. Maakunta jatkoi valtakunnan vaikeimpana työttömyysalueena. (KSML ) Suomen talous ja työllisyys kyetään kääntämään kasvuun vain yrittäjyyden ja työn tekemisen kautta. -- Koulutuksen uudistaminen ottaa huomioon työelämän osaamisen tarpeet ja lähentää koulutusta ja työelämää toisiinsa. (Hallitusohjelma: Yritysten, yrittäjyyden ja omistajuuden vahvistaminen)
6 3. Yrittäjyys on Keski-Suomessa strategisesti keskeinen teema Keski-Suomen strategia 2040: Tulevaisuuden osaamistaloudessa kaikki koulutusasteet läpäisevä yrittäjyysosaaminen on erityisen keskeistä ja yrittäjyysopinnot ovat osa tutkintoja Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän yliopiston yhteinen yrittäjyysstrategia (2014): Alueen oppilaitokset toimivat aktiivisesti 800 uuden yrityksen ja 2000 työpaikan luomiseksi Keski-Suomeen vuoden 2018 loppuun mennessä Käynnistetään yhteiset ja avoimet yrittäjyysvalmennukset. Oppilaitosten oma koulutus avoimeksi
7 Vapaus ja vastuu, olla itsensä pomo Yrittäjyydessä näyttää olevan paljon hyviä puolia, jotka minua kiehtovat. Yrittäjä esimerkiksi saa päättää työaikansa itse hän on töissä silloin kuin tarvitsee, mutta turhaan ei työpaikalla tarvitse olla, toisin kuin palkkatyössä joutuu. Työn saa määritellä itse ja päättää, mitä tekee milloinkin. Itsensä toteuttaminen, intohimo Ajattelin ennen yrittäjyyttä vain markkinoiden kysynnälle vastaamisen näkökulmasta, enkä siitä, mitä itse haluaisin tehdä kaikista eniten ja mikä on se oma intohimon kohde, jonka parissa viihtyisin vaikka loppuelämän. MITÄ TÄSTÄ AJATTELEE OPISKELIJA? Itsensä (ja muiden) työllistäminen Yhteiskuntavastuu, EI työttömyydelle Yrittäjyys on tapa työllistää itsensä, ja parhaassa tapauksessa useita muita, juuri sillä sektorilla minkä kokee itselleen hyväksi. Lisäksi yrittäjyys on upea mahdollisuus luoda organisaatiokulttuuria itselle ja työyhteisölle parhaiten soveltuvilla keinoilla. Yrittäjyys kiinnostaa muun muassa siksi, koska yhteiskunta tarvitsee lisää yrittäjiä; olen huolissani Suomen tulevaisuudesta. Tällä hetkellä mielessäni on pyörinyt eräs sivutoiminen yrittäjyys -ajatus. Tämä olisi riskittömämpi vaihtoehto kokeilla, onko ideani hyvä ja olisiko minusta yrittäjäksi.
8 Harjoitus: Yrittäjyys omassa työssäni nyt Itsenäisesti: Pohdi, miten yrittäjyys tällä hetkellä näkyy omassa opiskelijoiden ohjaustyössäsi? 5 min Kirjoita ajatuksia, menetelmiä, käytänteitä post-it -lapuille, 1 asia / lappu Ryhmäkeskustelu: Jakakaa lapuille kirjaamanne asiat ryhmän kesken. Jalostakaa, yhdistelkää ja ryhmitelkää asioita ja valitkaa niistä 5 keskeisintä 10 min Kirjatkaa nämä uusille lapuille Purku: Kukin ryhmä vie valitsemansa asiat fläpille ja avaa ne lyhyesti muille, seuraava ryhmä jatkaa edellisen ajatuksia tai avaa kokonaan uusia teemoja Näihin palataan vielä valmennuksen lopuksi!
9 Näkökulmia: YRITTÄJYYS KASVATUKSESSA JA KOULUTUKSESSA
10 Yrittäjyys mahdollisuus sopeutua monimutkaistuvaan maailmaan? -- the role of entrepreneurship in society, and perhaps the major reason for its current political popularity, is that it provides an opportunity for individuals and organizations of all kinds and in all walks of life to cope with, provoke, and perhaps enjoy, an increasingly complex and uncertain world. (Allan Gibb 2005)
11 Yrittäjyyskasvatus eväitä elämään? Kyse on elämänhallinnan, vuorovaikutuksen ja itsensä johtamisen taidoista, kyvystä innovaatioihin ja muutosten kohtaamiseen. (OKM, Yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivat, 2009) Yrittäjyyskasvatus on elämässä tarvittavien taitojen ja valmiuksien oppimista. (valtakunnallinen YES ry)
12 Yrittäjyys koulutuksessa kirjavia käsityksiä = yleisiä (työ)elämävalmiuksia = ulkoista yrittäjyyttä, (osakeyhtiömuotoisen) yrityksen perustamista ja pyörittämistä = liiketoimintaosaamista ja tuotekehitystä = ideoiden/innovaatioiden etsimistä, kehittämistä ja tuottamista asiakasarvoon perustuen = yritysyhteistyötä, esim. yrityksille tehtäviä projekteja, harjoitteluja tai yritysvierailuja
13 Harjoitus: Yrittäjyys ohjauksen ja ohjaajan rooli Oppilaitosten (JY, JAMK, ao) yhteinen Yrittäjyys yhdistää -tahtotila: Opiskelija tunnistaa yrittäjyyden yhtenä (potentiaalisena) työllistymisvaihtoehtona ja ymmärtää, että yrittäjyys on yksi tapa luoda ja tehdä työtä työllistyipä hän toisen palvelukseen, omaan yritykseen tai monimuotoisesti moneen rooliin Keskustelkaa ryhmissä tähän peilaten, mikä on: Ohjauksen tavoite ja rooli Ohjaajan rooli Ohjaajan tiedon ja tuen tarve?
14 Yrittäjyysosaamisen kehittämistä oppilaitosyhteistyössä MAHDOLLISUUKSIA KEVÄÄLLE 2016
15 Unelmat+Inspiraatio! -kurssi Mitä? Pohdiskeletko, millaisia asioita työltäsi haluat, minne olet oikeastaan menossa ja miltä työelämä tänä päivänä näyttää? Tällä opintojaksolla oppiminen tapahtuu käytännönläheisten oppimistehtävien parissa omia unelmia ja työelämän muutoksia pureskellen sekä omista työllistymismahdollisuuksista inspiroituen. Kurssilla vierailee joukko inspiroivia yrittäjiä! Kenelle? Kaikille JY:n, JAMK:n ja ao:n opiskelijoille. Se sopii erityisesti niille, jotka pohtivat omaa uraansa ja työllistymistään yleisesti sekä niille, jotka ovat valmistumassa ilman selkeää kuvaa tulevasta työstään ja työpaikastaan. Milloin? ke klo Startti ke klo Unelmat-leiri ke klo Inspiraatio-leiri ke klo Finaalitori Missä? JY:n Ruusupuisto-rakennus, RUU D 104 Helena, Alvar Aallon katu 9 Yrittäjyysinspiraatio
16 DreamUp -yrittäjyyspäivä klo Mitä? Oppilaitosten yhteinen yrittäjyyspäivä, joka järjestetään jatkossa vuosittain. Tapahtuma innostaa opiskelijoita pohtimaan yrittäjyyttä yhtenä uravaihtoehtona toiminnallisen festarihengen inspiroimana! Pääesiintyjinä tapahtumassa ovat itsensä omien unelmiensa pohjalta työllistäneet Riku ja Tunna / Madventures, Stand up -koomikko Helena Pöllänen ja tubettaja Soikku Osana tapahtumaa järjestetään mm. ao:n Kasvun Polku -finaali, NY-yritysten pitchauskilpailu, yrittäjän apuri-opiskelija -speed-dating sekä opiskelijayritysten pop up -tori, jossa on myynti- ja esittelypisteitä Kenelle? Kaikille JY:n, JAMKin ja ao:n opiskelijoille Milloin? Ke klo jatkot illalla Missä? Jyväskylän ydinkeskustassa: Kävelykadulla, Torikeskuksessa, Aalto-salilla, Freetimessa ja Revolutionissa Yrittäjyysinspiraatio
17 Oliko tästä mitään hyötyä? Siis: Mitä viette tästä valmennuksesta käytäntöön/omaan työhönne?
18 #yrittajyysyhdistaa Projektipäällikkö Niina Pitkänen Jyväskylän yliopisto Projektikoordinaattori Marja Kämppi Jyväskylän ammattikorkeakoulu Projektikoordinaattori Niina Helin Jyväskylän koulutuskuntayhtymä
Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän yliopiston yhteinen yrittäjyysstrategia. Yhteinen yrittäjyysstrategia
Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän yliopiston yhteinen yrittäjyysstrategia Yhteinen yrittäjyysstrategia Hyväksytty: Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallitus 27.1.2014,
Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia
Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:
Jyväskylän yliopiston yrittäjyysopinnot oppilaitosyhteistyönä. Yrittäjyys yhdistää -hankkeen esittely Elopäivillä
Jyväskylän yliopiston yrittäjyysopinnot oppilaitosyhteistyönä Yrittäjyys yhdistää -hankkeen esittely Elopäivillä 19.8.2016 Yrittäjyys yhdistää -hanke Mitä ja miksi? Fokus: opiskelijoiden yrittäjyysosaamisen
TIEDOTUSTILAISUUDEN ESITTELYMATERIAALI, JULKAISUVAPAA KLO Uusi yhtiö perusteilla Jyväskylään edistämään yrittäjyyttä
TIEDOTUSTILAISUUDEN 21.8.2017 ESITTELYMATERIAALI, JULKAISUVAPAA KLO 16.00 Uusi yhtiö perusteilla Jyväskylään edistämään yrittäjyyttä Jyväskylän seudun yritysten, Jyväskylän kaupungin ja oppilaitosten yhteistyöllä
ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET
ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET Yrittäjyyssuositukset Arenen verkkosivuilla Arene ry Suomen Yrittäjät Riikka Ahmaniemi (JAMK), Kari Ristimäki (SeAMK), Lauri Tuomi (HAAGA-HELIA), Mika Tuuliainen (Suomen Yrittäjät),
EduFutura Jyväskylä
EduFutura Jyväskylä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston muodostama oppimisen, tutkimuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymä. Sopimus osaamiskeskittymästä
EduFutura yrittäjyysstrategiatyön tarkoitus
EduFutura yrittäjyysstrategiatyön tarkoitus Strategia toimii työkaluna oppilaitosten yhteisten yrittäjyyttä laajasti edistävien toimenpiteiden edelleen kehittämisessä, kohdentamisessa ja vaikuttavuuden
Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille
Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja on osa Yritteliäs ja hyvinvoiva
YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut
YRITTÄJYYSPOLKU Lahden nuorisopalvelut Nuorten työllisyyspalvelut Matti Martikainen Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT Lahti Tuija Oikarinen Yrittäjyyden ja työn murros - Yrittäjyys mahdollisuutena
KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE)
ELINIKÄINEN OPPIMINEN JA OHJAUS KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE) VARAATHAN KALENTERIISI AJANKOHDAT! OHJELMAT SAA MYÖHEMMIN. 20.8.2015 YHTEISTYÖSSÄ ASIAKKAAN PARHAAKSI! Kaakkois-Suomen
Nuori Yrittäjyys Ry. Virpi Utriainen, toiminnanjohtaja Sivistysvaliokunta
Nuori Yrittäjyys Ry Virpi Utriainen, toiminnanjohtaja Sivistysvaliokunta 13.4.2018 Yrittäjyysasennetta, työelämävalmiuksia, talouslukutaitoja tekemällä oppien. Nuori Yrittäjyys ry eli NY Vahvistaa 7-25-vuotiaiden
Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi)
Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi) Ammatilliseen koulutukseen suunnatun opiskelijakyselyn tuloksia Juha Vettenniemi ja Raisa Hievanen Kansallinen
Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY
Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa Päivi Ovaska Projektipäällikkö Saimaan ammattiopisto Sampo Antti Oravuo Yritysasiantuntija Imatran seudun kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksen edistämistä
Mitä arvioitiin?
Mira Huusko ja Juha Vettenniemi, Musiikkitalo 3.12.2018 Mitä arvioitiin? Miten opiskelijat kokivat oppineensa yrittäjyyttä nykyisten opintojensa aikana? Miten yrittäjyyttä opetettiin? Miten ammatillisen
TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ. Mikko Kesä, vanhempi neuvonantaja, Sitra Työsteen Sillat
TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ, vanhempi neuvonantaja, Sitra 26.9.2016 Työsteen Sillat Edistämme työelämän uudistumista talouden ja työmarkkinoiden haasteisiin ja tulevaisuuteen
Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi
Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan
OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017
OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 Seija Aalto, koulutusjohtaja Yrittäjyyslinjausten tarkoituksena on suunnata, kehittää ja ohjata eri koulutusasteiden yrittäjyyden edistämisen ja yrittäjyyskasvatuksen toimenpiteitä
10 askelta onnistumiseen
Askelia yrityksen uudistamiseen, osaamisen kehittymiseen ja yrittäjyyden lisäämiseen 10 askelta onnistumiseen Veli-Matti Lamppu 22.5.2018 Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen
minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start
minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi
Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja
1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan nimi ja ryhmätunnus Opintojakson
Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia
Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia Juha Vettenniemi, Raisa Hievanen, Anni Tuurnas Opetus- ja kulttuuriministeriö
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin
Mikko Kesä, TYÖN MUODOT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄSSÄ
Mikko Kesä, 20.09.2017 TYÖN MUODOT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄSSÄ ESITYKSEN RAKENNE Työn muutoksen narratiivi 2017. Muuttuvan työelämän osa-alueita: Osaaminen Työpaikat ja työnsaanti Suhde työhön Globaali kilpailu
OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA. Teija Felt Työmarkkinaneuvos
OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA Teija Felt Työmarkkinaneuvos 15.4.2016 Yhteiskunta muuttuu, Ohjaamo tukee Työelämä ja työurat pirstaloituvat, statukset vaihtelevat: työntekijä -> opiskelija
Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT
Ura- ja opintoohjaus LAY Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Oppiminen ja osaamisen hankkiminen työelämässä LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO LAY
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Jyväskylän seudun työryhmän näkemyksiä 27.11.2008 2008 Olli Patrikainen Johtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Kannattavan Kannattavan
TYÖLLISTYMISEN SEURANTA
2018 VASTAAJIEN T YÖLLISYYSTILANNE 60 50 40 30 20 10 0 2014 2015 2017 2018 Palkkatöissä Työtön 55% Palkkatöissä 19% Työttömänä PIENRYHMÄSSÄ (sekä koko-aikaisesti että osa-aikaisesti) OPISKELLEIDEN TYÖLLISYYSTILANNE
Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan
Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan 4.12.2018 Regina Saari työllisyysjohtaja Tampereen kaupunki Maakuntafoorumi: Kasvupalvelut ja työllisyys 1 4.12.2018 Tulevaisuuden kunta Kuntaliitto, Kunnat 2021
Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa
Peimarin koulutuskuntayhtymä Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) toteutti syksyllä 2017 Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022
Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne 24.5.2018 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 2 Seuraava päivitys 14.11.2018 Työpaikat toimialoittain
Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen
Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8
Ainutlaatuinen Rakennus- ja talotekniikkaalan keskittymä Myllypuroon 2022
Ainutlaatuinen Rakennus- ja talotekniikkaalan keskittymä Myllypuroon 2022 Liisa Pohjolainen, Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja, Helsinki Panostamme avoimuuteen niin koulutuksessa kuin yhteydessä
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin
Korko korkeaa osaamista yrityksiin
Korko korkeaa osaamista yrityksiin Korko korkeaa osaamista yrityksiin Mikä: Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupunkien yhteinen kehittämishanke, joka tähtää korkeakoulutettujen osaajien ja yritysten osaamistarpeiden
Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa
Suomussalmen Talentti -esiselvityshanke
Suomussalmen Talentti -esiselvityshanke Eväitä opinnälkään Kaisu Lehtinen-Nevalainen Talentti-hankkeessa kartoitetaan keinoja luoda Suomussalmelle ammatillisen oppimisen mahdollisuuksia. Hankkeen myötä
Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi
Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,
Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!
Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,
YRITTELIÄS JA HYVINVOIVA VARSINAIS-SUOMI
YRITTELIÄS JA HYVINVOIVA VARSINAIS-SUOMI Ohjelma tänään Yrittäjyyden ilmiöt Yrittäjyyskasvatuksen ehjä polku Yrittäjyyskasvatuksen vuosikello VARSINAIS-SUOMEN YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VISIO 2020 Yrittäjyyskasvatus
Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia
Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia Mira Huusko, Juha Vettenniemi, Raisa Hievanen, Anni Tuurnas Karvi
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13
Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli
Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen
Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto
Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013 Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Seutufoorumi 28.11.2017 KOTKAN-HAMINAN SEUDUN
omallepolulle Koe korkeakoulu jo nyt! Tutustu eri aloihin, löydät ehkä tulevaisuutesi facebook.com/omallepolullekorkeakouluun KORKEAKOULUUN
omallepolulle KORKEAKOULUUN Koe korkeakoulu jo nyt! Tutustu eri aloihin, löydät ehkä tulevaisuutesi facebook.com/omallepolullekorkeakouluun Osallistu Jyväskylän yliopiston ja ammattikorkeakoulun tarjoamille
VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE
VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN
Palveluintegraation muotoilu ohjeet yhteistyöprosessin toteutukseen
Palveluintegraation muotoilu ohjeet yhteistyöprosessin toteutukseen Näissä ohjeissa kerrotaan lyhyesti, miten yhteistyöprosessi hyvinvointipalveluiden alueelliseksi yhteensovittamiseksi toteutetaan. Palveluintegraation
Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi
Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset
VÄLITYÖMARKKINAT. Työtä ja sosiaalityötä
VÄLITYÖMARKKINAT Työtä ja sosiaalityötä Välityömarkkinoiden idea on tarjota työskentelymahdollisuuksia ihmisille, joiden on vaikea päästä avoimille työmarkkinoille. Rakennetyöttömyyden purku on pysyvää
HOPS -ohjaajien iltapäivä: Työelämäpalvelut Työelämäasiantuntija Reija Häkkinen. JYU. Since
HOPS -ohjaajien iltapäivä: Työelämäpalvelut 30.8.2018 Työelämäasiantuntija Reija Häkkinen JYU. Since 1863. 31.8.2018 1 Työelämäpalvelut mitä tarjotaan? Työelämä- ja yrittäjyysopintoja Yhdessä Jyväskylän
Pauliina Silvennoinen, lehtori Jyväskylän Ammattikorkeakoulu
Pauliina Silvennoinen, lehtori Jyväskylän Ammattikorkeakoulu TYÖSTÄ OPPIMASSA, TYÖHÖN ARBETE KOMPETENS KARRIÄR 1 Työpaikkaohjaajan ja opiskelijan ohjaustarpeet korkeakoululähtöisessä työn opinnollistamisessa.
A! PEDA INTRO (5 op)
A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija
Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen. Ohjaus yrittäjyyteen Kaakkois-Suomen ELO-verkosto
Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen Ohjaus yrittäjyyteen 27.10.2015 Kaakkois-Suomen ELO-verkosto Ohjaus yrittäjyyteen tilaisuuden teemana TYÖELÄMÄTAIDOT JA YRITTÄJYYS Oivallinen mahdollisuus
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1
SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op
SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op OPPIMINEN JA OPPIMISYMPÄRISTÖT, 5op tuntee ammattikorkeakoulun opiskeluympäristönä omaa ammattikorkeakouluopintojen
Yrittäjyys Sampossa. Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö
Yrittäjyys Sampossa Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö paivi.ovaska@edusampo.fi Menossa olevat yrittäjyyden kehittämishankkeet Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta (ESR) Sampon ja
Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän
Yhdenvertaisuusseminaari 30.11.2017 Helsinki Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän Yhdenvertaisuus työelämässä 30.11.2017 Anne Korhonen Mitä mielikuvia tai ajatuksia tulee mieleen sanasta työhönvalmentaja?
Avaimia opintoihin integroituun uraohjaukseen (3 op)
Avaimia opintoihin integroituun uraohjaukseen (3 op) Ohjauspäivä 20.2.2019 klo 10-16 Kohti Uraohjaus 2020 hankkeen tavoittelemaa alueellista mallia: Tavoitteena on oppilaitosrajat ylittävän yhtenäisen
TESSU Tehdään yhdessä ohjausta -projekti 2018 Pirjo Hänninen, Päivi Kauppila, Anne Leppänen, Seija Mäkinen, Mervi Pasanen
4.6.2018 1 TESSU Tehdään yhdessä ohjausta -projekti 2018 Pirjo Hänninen, Päivi Kauppila, Anne Leppänen, Seija Mäkinen, Mervi Pasanen Tehdään yhdessä ohjausta -projekti TESSU Tehdään yhdessä ohjausta -projekti
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ
Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia
Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia WISIO on Turun ammatti-instituutin yrittäjyyden oppimisympäristö, joka toimii kohtauspaikkana eri toimijoiden välillä. WISIO:ssa on muuntuvien yrittäjyyden
Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-9/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia
Avustajatoiminta työllistämisen ja kouluttautumisen tukena
Avustajatoiminta työllistämisen ja kouluttautumisen tukena Mitä mahdollisuuksia yhteiskunnalla on sotainvalidien ja veteraanien vanhustenhuoltoon, Keski-Suomen yhteistyöseminaari 10.5.2012 Kehittämispäällikkö
MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN
MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.
Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja
1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu Edistynyt osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan
Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)
Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Syyskuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa
#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra
#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra Twitter: @keranenhenna Muuttuko työelämä työsuhteet? 200 Työsuhteiden tulevaisuus 190 180 Jatkuva osa-aikatyö 170
ROIHU Uutta yrittäjyyttä, kasvua ja kansainvälisyyttä Etelä-Savosta hanke
ROIHU Uutta yrittäjyyttä, kasvua ja kansainvälisyyttä Etelä-Savosta hanke Hankkeen perustiedot: ROIHU ROIHU Uutta yrittäjyyttä, kasvua ja kansainvälisyyttä Etelä- Savosta hanke Koko Etelä-Savon maakunnan
Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.
Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -
Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen
Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014
Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014 Toiminta-aika 1.4.2011-31.12.2014 4 palveluohjaajaa + projektipäällikkö Rahoitus ESR 85% ja kuntaosuus 15% mukana olevien kuntien mukaan asukasmäärien suhteessa:
Hankkeen lähtökohtia ja teemoja
Hankkeen lähtökohtia ja teemoja Minna Silvennoinen, projektityöntekijä, KeHO / INNOKE & simulaatiokouluttaja MinSim Oy minna.silvennoinen@jamk.fi KeHO Keski Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymä Sosiaali
Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I
HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Work shop 1: Kuntien ja valtion välisen työjaon kokeilun mahdollisuudet (hallitusohjelma)
Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)
Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena
Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa
PLEASE NOTE! THIS IS PARALLEL PUBLISHED VERSION / SELF-ARCHIVED VERSION OF THE OF THE ORIGINAL ARTICLE
PLEASE NOTE! THIS IS PARALLEL PUBLISHED VERSION / SELF-ARCHIVED VERSION OF THE OF THE ORIGINAL ARTICLE Please cite the original version: Kotiranta, M., Helin, N. & Kämppi, M. (2016) Yrittäjyys yhdistää.
Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka
Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun
Satakunnan Yrittäjät Kehittävä yritysyhteistyö. Markku Kivinen
Satakunnan Yrittäjät Kehittävä yritysyhteistyö Markku Kivinen 12.10.2017 Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 397 20 64 Jäsenyrityksiä 105 000 Luottamushenkilöt
TopAreena Koulutussopimus, oppisopimus ja reformi. johtaja Veli-Matti Lamppu, Suomen Yrittäjät
TopAreena 2017 Koulutussopimus, oppisopimus ja reformi johtaja Veli-Matti Lamppu, Suomen Yrittäjät Opettajilla synkkä näkemys ammatillisen koulutuksen uudistuksesta Vahvat voivatkin selvitä, heikot jäävät
Työmarkkinat Pohjois-Pohjanmaalla - Nykytila, rakennemuutos, ennakointi. Palvelujohtaja Pirjo Juntunen
Työmarkkinat Pohjois-Pohjanmaalla - Nykytila, rakennemuutos, ennakointi Palvelujohtaja Pirjo Juntunen Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Budjetti 2017 45 milj. Asiantuntijat 6 paikkakuntaa 220
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012
Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään
Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa. Valtakunnallinen toimija
Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa Valtakunnallinen toimija Suomen Yrittäjäopisto yrittäjyyden osaaja ja uudistaja Valtakunnallinen liikealan erikoisoppilaitos
Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR
Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,
MAAKUNTAINFO. Keski-Suomi. Antti Hänninen
MAAKUNTAINFO Keski-Suomi Antti Hänninen Keski-Suomen seutukunnat 2 Yleistä Keski-Suomen maakunnasta (väestö) Keski-Suomen väestömäärä vuoden 2014 lopussa oli 275 360. Viimeisten 20 vuoden aikana maakunnan
Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi)
Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi) Korkeakouluihin suunnatun opiskelijakyselyn tuloksia Mira Huusko ja Anni Tuurnas Kansallinen koulutuksen
Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille
Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja on osa Yritteliäs ja hyvinvoiva
AINA KANNATTAA YRITTÄÄ
AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com
korkeakoulut ja yhteisöt Keski-Suomessa
KYTKE korkeakoulut ja yhteisöt Keski-Suomessa KYTKE lyhyesti Toteuttamisaika: 1.8.2015-30.6.2017 Päätavoite: korkeakouluopiskelijoiden työelämävalmiuksien kehittäminen yhdistysyhteistyöllä Muita tavoitteita:
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 214 puh. 29 4 8 Julkistettavissa 22.7.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 3 3 2 (1) 2 1 1 (2) Kuvio 1. Työttömät työnhakijat
Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen
Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista. parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA. Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä
Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä 27.1.2017 (c) Kari I. Mattila 1 STRATEGISEN HYVINVOINNIN