HUS on hankkinut asiassa oikeudellisen arvion oikeustieteen tohtori, akatemiaprofessori Kaarlo Tuorilta, jonka lausunto on liitteenä 3.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HUS on hankkinut asiassa oikeudellisen arvion oikeustieteen tohtori, akatemiaprofessori Kaarlo Tuorilta, jonka lausunto on liitteenä 3."

Transkriptio

1 Hyvinkään sairaanhoitoalueen lautakunta LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE POTILASSIIRTOASIASSA HYVLTK 66 Hyvinkään sairaanhoitoalueen lautakunta päätti esityslistalla esitetyillä perusteilla hylätä perusteettomana oikaisuvaatimuksen lautakunnan päätöksestä "Kuntien siirtokuljetusten järjestäminen eteenpäin", liite 1. Oikaisuvaatimuksen tehneet Falck Ensihoito Oy, 9Lives Oy ja Etelä-Suomen Ensihoito Oy asiamiehenään asianajaja Anna Kuusiniemi-Laine ovat tehneet päivätyn valituksen Helsingin hallinto-oikeudelle, liite 2. Kaikki valitusasiakirjat ovat nähtävillä kokouksessa ja ennen kokousta tutustuttavissa hallintojohtaja Pekka Rantamäen virkahuoneessa. Helsingin hallinto-oikeus pyytää lautakuntaa antamaan valituksen johdosta lausuntonsa (saatu pidennystä alkuperäiseen määräaikaan ) mennessä. Esittelijä toteaa, että valituksessa ei ole oikaisuvaatimukseen nähden esitetty kovinkaan paljon uusia perusteita valituksen tueksi. HUS on hankkinut asiassa oikeudellisen arvion oikeustieteen tohtori, akatemiaprofessori Kaarlo Tuorilta, jonka lausunto on liitteenä 3. HUSin hallintojohtaja, varatuomari Ilkka Kauppinen on saapuvilla lautakunnan kokouksessa. Päätösesitys Lautakunta päättää antaa kunnallisvalituksen johdosta Helsingin hallinto-oikeudelle seuraavan sisältöisen lausunnon: Valituskirjelmässä valittajat vaativat, että hallinto-oikeus 1. kumoaa lautakunnan päätökset ja ; 2. palauttaa asian lautakunnan uudelleen käsiteltäväksi ja mahdollisuuksien mukaan antaa sille sisällöllistä ohjausta, josta käy ilmi hallintotuomioistuimen viranomaisia sitova arvio lainmukaisen päätöksenteon puitteista; 3. määrää välittömästi täytäntöönpanon keskeytyksen koskien lautakunnan päätöstä ottaa kuntien siirtokuljetukset omaksi toiminnaksi ja tehdä tähän liittyviä toimenpiteitä; ja 4. määrää Hyvinkään sairaanhoitoalueen lautakunnan maksamaan valittajien oikeudenkäyntikulut myöhemmin erikseen esitettävän laskelman mukaisesti lainmukaisine korkoineen. Hyvinkään sairaanhoitoalueen lautakunta katsoo, että lautakunnan oikaisuvaatimuksen johdosta antama päätös ja sitä edeltävä päätös ovat lainmukaisia. Valittajien tekemä kunnallisvalitus on hylättävä perusteettomana. Valittajien on korvattava HUSin oikeudenkäyntikulut myöhemmin esitettävän laskun mukaisesti laillisine korkoineen. Hyvinkään sairaanhoitoalueen lautakunta uudistaa oikaisuvaatimusta koskevassa päätöksessään esittämänsä perustelut sekä viittaa oikeustieteen tohtori, akatemiaprofessori Kaarlo Tuorin asiassa antamaan asiantuntijalausuntoon, joka on tämän lausunnon liitteenä.

2 Lisäksi esitämme lausuntonamme seuraavaa: Suomen terveydenhuoltojärjestelmä, ensihoito ja potilassiirrot a) Terveydenhuoltolain mukaan kunnat vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Ne voivat tuottaa palvelut yksin tai muodostaa kuntayhtymiä. Kunta voi myös ostaa palveluja muilta kunnilta, järjestöiltä tai yksityisiltä palvelun tuottajilta. Lainsäädännössä määritellään keskeiset sosiaalihuollon, kansanterveystyön ja erikoissairaanhoidon palvelut, jotka kuntien on järjestettävä. Kunnat voivat lainsäädännön rajoissa päättää palvelujen laajuudesta, sisällöstä ja järjestämisen tavasta. Toiminta ja palvelut rahoitetaan pääosin kunnallisverolla. Valtio tukee palvelujen järjestämistä maksamalla kunnille valtionosuuksia. Kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuus määräytyy laskennallisesti muun muassa kunnan asukasluvun, asukkaiden ikäjakauman ja sairastavuuden perusteella. Kuntien muodostamat lakisääteiset sairaanhoitopiirin kuntayhtymät vastaavat erikoissairaanhoidon järjestämisestä alueellaan. Sairaanhoitopiirit suunnittelevat ja kehittävät erikoissairaanhoitoa niin, että perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito muodostavat toimivan kokonaisuuden. Jokaisen kunnan on kuuluttava johonkin sairaanhoitopiiriin. Sairaanhoitopiiri tuottaa erikoissairaanhoidon palvelut, joita perusterveydenhuollon ei ole tarkoituksenmukaista tuottaa. Ne vastaavat myös kunnallisen terveydenhuollon tuottamien laboratorio- ja kuvantamispalvelujen, lääkinnällisen kuntoutuksen sekä muiden erityispalvelujen ohjauksesta ja laadun valvonnasta, tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoiminnasta sekä kunnallisen terveydenhuollon tietojärjestelmien yhteensovittamisesta. Yksityiset terveyspalvelut täydentävät julkisia palveluja. Yksityiset palveluntuottajat, eli yritykset, järjestöt ja säätiöt, voivat myydä palvelujaan kunnille, kuntayhtymille tai suoraan asiakkaille. b) Ensihoito ja potilassiirrot Ensihoito on ensisijaisesti hoitolaitosten ulkopuolella tapahtuvaa akuuttipotilaitten hoitoa ja kuljetusta. ThL 40 : "Äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen potilaan kiireellinen hoito ensisijaisesti terveydenhuollon hoitolaitoksen ulkopuolella ja tarvittaessa potilaan kuljettaminen lääketieteellisesti arvioiden tarkoituksenmukaisimpaan hoitoyksikköön." Terveydenhuoltolain myötä ensihoidon järjestämisvastuu siirtyi sairaanhoitopiirien tehtäväksi. ThL 39 : "Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on järjestettävä alueensa ensihoitopalvelu. Ensihoitopalvelu on suunniteltava ja toteutettava yhteistyössä päivystävien terveydenhuollon toimipisteiden kanssa siten, että nämä yhdessä muodostavat alueellisesti toiminnallisen kokonaisuuden." HUS:ssa ensihoidon järjestäminen on jaettu järjestämisalueille, joista yksi on Hyvinkään sairaanhoitoalue. ThL 39 : "Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä voi järjestää ensihoitopalvelun alueellaan tai osassa sitä hoitamalla toiminnan itse, järjestämällä ensihoitopalvelun yhteistoiminnassa alueen pelastustoimen tai toisen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kanssa taikka hankkimalla palvelun muulta palvelun tuottajalta."

3 HyShalla on käytössä kaikki sallitut tuotantotavat: ensihoitopalvelua tuotetaan sairaanhoitopiirin ja pelastuslaitoksen voimin. Lisäksi kuntien vastattavat siirtokuljetukset on kilpailutettu, ja tässä yhteydessä kilpailutettiin myös ns. täydentävä ensihoitopalvelu. Potilaan siirtokuljetus tarkoittaa hoitolaitoksessa olevan potilaan kuljetusta toiseen hoitolaitokseen joko lääketieteellisin (esim. sairauden vaikeusaste, sairaaloiden työnjako) tai hallinnollisin (esim. potilaan kotikunta) perustein. Erityisvastuualueen ensihoitokeskuksen tehtävänä on sovittaa yhteen alueensa suunnitellut potilassiirrot. ThL 73 : "Jos potilaan sairaus sitä vaatii, on kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän huolehdittava toimintayksikkönsä potilaan kuljetuksesta toisessa toimintayksikössä tai terveyskeskuksessa annettavaa hoitoa tai suoritettavia toimenpiteitä varten." ThL 46 : "Ensihoitokeskuksen tehtävänä on sovittaa yhteen alueensa hoitolaitosten väliset suunnitellut potilassiirrot." Potilaiden siirtokuljetukset voidaan toiminnallisesti luokitella kiireellisiin ja kiireettömiin siirtokuljetuksiin. - kiireellinen siirtokuljetus on kysymyksessä silloin, kun yllättävä ja ennakoimaton huono potilas on liian matalan tason hoitolaitoksessa (esim. sydäninfarktipotilas tulee taksilla terveyskeskukseen), tai hoitolaitoksen osastopotilaalla tapahtuu voinnin yllättävä romahdus. - kiireettömässä siirtokuljetuksessa potilas tarvitsee siirron toiseen hoitolaitokseen, mutta asialla ei ole lääketieteellisesti kiire. Osa kiireettömistä siirtokuljetuksista on ennakoituja kiireettömiä siirtoja eli aikatilauksia, esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosaston potilas viedään sovitusti tiettynä kellonaikana saamaan sädehoitoa. 1. Mistä nyt on kysymys? HUS on lakisääteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, joka on alueellisesti organisoitunut viiteen sairaanhoitoalueeseen. Hyvinkään sairaanhoito- alueeseen kuuluvat viisi kuntaa ovat HUSin jäsenkuntia. Kuten oikaisuvaatimusta koskevassa päätöksessä on todettu, HUSin jäsenkuntien keskenään hyväksymän perussopimuksen mukaan HUS voi hoitaa muitakin kuin lakisääteisiä tehtäviä. Se voi muun muassa tuottaa myös muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja jäsenkuntien puolesta siltä osin kuin kunnat ovat antaneet tehtävät kuntayhtymän hoidettavaksi. Hyvinkään sairaanhoitoalueen kunnat antoivat vuonna 2013 niiden järjestämisvastuullaan olleet, terveyskeskusten/sosiaalitoimen hoitolaitosten, potilaiden siirtokuljetukset sairaanhoitoalueen hoidettavaksi, joka tuolloin kilpailutti ne. Hyvinkään sairaanhoitoalueen lautakunta päätti , että edellä mainitut vuonna 2013 kilpailutetut kiireelliset, ennakoimattomat potilassiirrot otetaan sairaanhoitoalueen omaksi toiminnaksi alkaen. Kiireettömien potilassiirtojen eli aikatilausten osalta lautakunta valtuutti sairaanhoitoalueen johtajan kuntien valtuuttamana sopimaan HUS Logistiikka liikelaitoksen kanssa, että se ottaisi kyseiset potilassiirrot hoidettavakseen. Valituksessa ei ole esitetty kovinkaan paljon uutta oikaisuvaatimukseen nähden. Valituksen tekijät eivät ole mieltäneet mitä tarkoittaa terveydenhuollon palvelujen järjestämisvastuu. Hyvinkään sairaanhoitoalue on toteuttanut alueen kuntien sen hoidettavaksi siirtämien kuntien terveyskeskusten ja sosiaalitoimen hoitolaitosten potilaiden siirrot vuonna 2013 kilpailuttamalla ky-

4 seiset palvelut. Nyt sairaanhoitoalueen lautakunta on tehnyt päätöksen, jonka mukaan osa potilaiden siirroista hoidettaisiin Hyvinkään sairaanhoitoalueen henkilöstön ja osa HUS Logistiikka liikelaitoksen henkilöstön toimesta Järjestämisvastuussa on kysymys siitä, että siitä vastuussa oleva taho huolehtii siitä, että järjestämisvastuun piiriin kuuluvat henkilöt saavat lain heille takaamat palvelut. Palvelujen järjestäminen ja niiden tuottaminen ovat eri asioita. Järjestäjä päättää sen, miten palvelut tuotetaan: a) omana toimintana, b) horisontaalisena yhteistyönä muiden kunnallisten organisaatioiden kanssa tai c) kilpailuttamalla kyseiset palvelut. Valittajat kääntävät valituksessa asian päälaelleen katsoen, että HUS ei voi organisaationsa sisälläkään toteuttaa tilaaja-tuottajamallia, po. tapauksessa Hyvinkään sairaanhoitoalue vs. HUS-Logistiikka liikelaitos. Prof. Tuori toteaa asiantuntijalausuntonsa s. 7: " Hyvinkään sairaanhoitoalueen kunnat ovat antaneet Hyvinkään sairaanhoitoalueen hoidettavaksi kuntalain 8 :n 1 momentin (aikaisemman lain 3 :n 2 momentin) mukaisesti siirtokuljetukset, jotka terveydenhuoltolain 73 :n mukaan kuuluvat niiden järjestämisvastuuseen. Hyvinkään sairaanhoitoalue on puolestaan hankkinut siirtokuljetukset kuntalain 9.n 1 momentin (aikaisemman lain 2 :n 2 momentin) mahdollistamalla tavalla yksityiseltä palvelutuottajalta. HUS:n toimintayksiköiden välistä siirtoliikennettä on hoitanut HUS Logistiikka. Sairaanhoitoalueen lautakunnan tekemän päätöksen mukaan kuntien siirtokuljetukset otetaan sairaanhoitoalueen omaksi toiminnaksi, kuitenkin niin, että kuntien niin sanotut aikatilauskuljetukset siirtyvät HUS Logistiikalle. On syytä todeta, että HUS:n kannalta sekä sairaanhoitoalueen että HUS:n organisaatioon kuuluvan HUS Logistiikan kuljetuspalvelujen tuotanto on HUS:n omaa toimintaa. HUS:n muiden toimintayksiköiden ja HUS Logistiikan väliset "sopimukset" palvelujen tuottamisesta eivät ole kahden erillisen oikeussubjektin välisiä sopimuksia. Ne toteuttavat niin sanottua tilaaja-tuottaja -mallia HUS:n sisäisessä organisaatiossa ja kirjanpidossa." Valituksessa vedotaan edelleen siihen, että: potilaiden siirtokuljetuksissa olisi kysymys puhtaasti taloudellisesta toiminnasta ja että päätös on EU:n valtiontukisäännösten vastainen - "HUS ei voi laillisesti tehdä päätöstä ryhtyä harjoittamaan taloudellista toimintaa liikelaitoksissa tai viranomaismuodossa tai jatkaa taloudellista toimintaa tässä muodossa. Valituksenalainen päätös ja oikaisuvaatimuksen kohteena ollut päätös tarkoittaa laittoman valtiontuen myöntämistä HUSin sairaankuljetustoiminnalle valtiontukisääntelyn vastaisesti Koska viimeistään samassa yhteydessä ei ole päätetty HUSin ja HUS Logistiikan sairaankuljetustoimintojen yhtiöittämisestä, päätös on EU:n valtiontukisääntöjen vastainen ja samalla kuntalain vastainen. - siirtokuljetusten hankkimista ei ole kilpailutettu, eikä maksettavan korvauksen markkinaehtoisuutta ole muutoinkaan selvitetty. Valtiontuki muodostuu tältä osin markkinahinnan ylittävästä hinnasta, jonka HUS palvelujen tuottamisesta maksaa " Valituskirjelmässä on esitetty seikkoja, jotka kirjelmän mukaan suosisivat HUSia yksityisiin yrityksiin nähden. "Jotta yksityinen ja julkisomisteinen palvelutuotanto toimisivat kilpailuneutraaleissa olosuhteissa, julkisomisteinen palvelutuotanto on yhtiöitettävä, kun kyse on taloudellisesta toiminnasta." Sivuhuomautuksena todettakoon, että (kohta c) verovapauksia eritellessään valituskirjelmässä on viitattu kuntiin, ei kuntayhtymiin. Niiden verokohtelu poikkeaa jonkin verran toisistaan.

5 Lautakunnan vastaus Lautakunta toteaa, että kuntalakia muutettiin Euroopan komission EU-valtiontu kisäännöksien vastaisiksi katsomien tukien poistamiseksi. Säännösten tar koituksena on turvata toimiva kilpailu ja toimivat markkinat. Kilpailuneutrali teettisäännökset siirrettiin sisällöllisesti lähes sellaisenaan voi maan astuneeseen uuteen kuntalakiin. Kuntalain 126 :n 1. momentissa säädetään yhtiöittämisvelvoitetta koskevasta pääsäännöstä, jonka mukaan kunnan hoitaessa 7 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla sen on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi. Säännöstä sovelletaan myös kuntayhtymään. Pykälässä ei tarkemmin määritellä, mitä tarkoitetaan kilpailutilanteella markkinoilla. Olemme oikaisuvaatimusta koskevassa päätöksessämme käsitelleet varsin laajasti ja yksityiskohtaisesti, mitä tarkoitetaan toimimisella kilpailluilla markkinoilla. EU-valtiontukisäännöksiä sovelletaan taloudelliseen toimintaan. EU:n komissio on pyrkinyt tiedonannoillaan selkiyttämään taloudellisen ja ei-taloudellisen toiminnan käsitteitä antamassaan tiedonannossa Euroopan unionin valtiontukisääntöjen soveltamisesta yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamisesta myönnettäviin korvauksiin (2012/C8/02 kohdat 8-30). Tiedonannon mukaan muun muassa kansallinen solidaarisuusperiaatteeseen perustuva sosiaaliturva ja terveydenhuolto sekä julkisesti rahoitettu ja valvottu koulutusjärjestelmä eivät ole toimintaa markkinoilla. Solidaarisuusperiaatteella tarkoitetaan muun muassa sitä, ettei tuen suuruus ole riippuvainen henkilön maksamista vakuutusmaksuista eikä toiminnan tavoitteena ole voiton tavoittelu. Lautakunnan kannan tueksi viittaamme siihen, mitä prof. Tuori on todennut asiantuntijalausuntonsa s käsitellessään taloudellisen toiminnan käsitettä EU:n kilpailulainsäädännössä: "SEUT VII luvun 1 jakson kilpailusääntöjen, kuten valtiontukisäännöstön, soveltamisala on määritelty yrityksen käsitteen avulla. Yrityksen käsite taas määritellään asianomaisen yksikön harjoittaman toiminnan kautta. Yritys harjoittaa taloudellista toimintaa, ja taloudellista toimintaa on Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kaikki toiminta, jota harjoitetaan markkinoilla. Kuten tuomioistuin on niin ikään vakiintuneesti korostanut, yrityksen oikeudellinen organisaatiomuoto tai rahoitustapa eivät ole ratkaisevia vaan sen harjoittama toiminta. Palveluissa olennainen raja kulkee taloudellisten ja ei-taloudellisten palvelujen välillä. SEUT 57 artiklan mukaan "tässä sopimuksessa palveluilla tarkoitetaan suorituksia, joista tavallisesti maksetaan korvaus ja joita määräykset tavaroiden, pääomien tai henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta eivät koske". "Korvaus" - englanniksi remuneration - viittaa nimenomaan markkinaehtoiseen korvaukseen. Jotta palvelut kuuluisivat EU:n kilpailulainsäädännön alaan, edellytyksenä on, että ne tuotetaan markkinoille ja niistä suoritetaan korvaus. Palvelun sisältö ei ole ratkaisevaa vaan sen taloudellinen luonne, joka puolestaan määräytyy sen perusteella, tarjotaanko palvelua markkinoille vai ei. Samoja palveluja voidaan tuottaa sekä taloudellisina, toisin sanoen markkinoille suunnattuina, palveluina, jolloin ne tuottavat yksiköt kuuluvat EU:n kilpailulainsäädännön yritys-käsitteen piiriin, että ei-taloudellisina palveluina, jolloin ne tuottavat yksiköt eivät ole EU:n kilpailusääntöjen tarkoittamia yrityksiä. Näin on asianlaita Suomen terveydenhuollossa. Julkiset terveydenhuoltopalvelut, jotka rahoitetaan pääosin julkisin varoin ja joista potilaalta mahdollisesti perittävällä maksulla ei ole EU-oikeuden tarkoittaman korvauksen luonnetta, eivät ole taloudellisia palveluja, eivätkä ne tuottavat yksiköt, kuten sairaanhoitopiirien kuntayhtymät, ole ainakaan näiden palvelujen osalta EU:n kilpailusääntöjen tarkoittamia yrityksiä. Se, että muut toimijat tarjoavat saman sisältöisiä terveydenhuoltopalveluja markkinoille, ei muuta julkisen

6 terveydenhuollon palveluja taloudellisiksi. Myöskään se, että julkisen terveydenhuollon yksiköt mahdollisesti hankkivat osan järjestämisvastuuseensa kuuluvista, potilaille tarjottavista terveydenhuoltopalveluista muilta palveluntuottajilta, ei muuta niiden itse, omana toimintanaan, tuottamia terveydenhuoltopalveluja taloudellisiksi palveluiksi eikä saata niitä EU:n kilpailusääntöjen, kuten valtiontuki- sään nöstön piiriin. Olennaista on se, että tarjoavatko julkisen terveydenhuollon yksiköt palveluita markkinoille vai ei. Silloin kun ne tuottavat näitä palveluja vastattavanaan olevien lakisääteisten, solidaarisuusperiaatteen mukaisesti organisoitujen julkisen terveydenhuollon tehtävien hoitamiseksi, ne eivät tarjoa niitä markkinoille. Valituksessa viitataan siihen, että yritykset ovat Suomessa tuottaneet merkittävän osan siirtokuljetuksista; että siirtokuljetuksia ei ole varattu eikä ole voitukaan varata julkisille tahoille; ja että Hyvinkään sairaanhoitoalue on itsekin käyttänyt palveluntuottajana yksityistä sektoria. Millään näistä seikoista ei ole oikeudellista merkitystä, kun arvioidaan HUS:n itse tuottamien siirtokuljetusten luonnetta EU:n kilpailusääntöjen sovellettavuuden kannalta. Siirtokuljetukset ovat taloudellista toimintaa vain silloin, kun niitä tarjotaan markkinoille. Kun HUS tuottaa itse lakisääteiseen terveyden huoltoon kuuluvat siirtokuljetukset, jotka ovat sen tehtävänä joko suoraan terveydenhuoltolain nojalla tai jäsenkuntien sille siirtäminä, se ei tarjoa niitä markkinoille, eivätkä nämä palvelut ole taloudellista toimintaa, johon sovel lettaisiin EU:n valtiontukisäännöstöä. Tämä koskee sekä Hyvinkään sai raanhoitoalueen että HUS-oikeushenkilöön kuuluvan HUS Logistiikan tuot tamia palveluja. Kuten olen edellisessä jaksossa osoittanut, se, että jäsen kunnat suorittavat kuntayhtymälle siirtokuljetuksista, aivan kuten muistakin asukkaidensa terveydenhuoltopalveluista, HUS:lle perussopimuksen oma kustannusperusteen mukaista korvausta tai että HUS:n organisaation sisäl lä sovelletaan tilaaja-tuottaja -mallia, ei muuta HUS:n omaa palvelutuotan toa EU:n valtiontukisäännöstön piiriin kuuluvaksi taloudelliseksi toiminnaksi. Kantaa, jonka mukaan HUS:n omana toimintanaan tuottamat siirtokuljetukset olisivat taloudellista toimintaa, perustellaan valituksessa myös luonnoksella komission tiedonannoksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä. Valituksessa vedotaan luonnoksen harhaan johtavaan suomenkieliseen käännökseen, joka kuluu seuraavasti: "Yleisemmin ottaen se, että jokin palvelu tuotetaan itse, ei vaikuta toiminnan taloudelliseen luonteeseen" (kurs. KT). Luonnoksen englanninkielisessä versiossa "itse" sanan vastine on in-house. Hyvinkään sairaanhoitoalue tai HUS-oikeushenkilöön kuuluva HUS Logistiikka eivät ole in-house -käsitteen tarkoittamia sidosyksikköjä, eikä lainatulla lausumalla ole lainkaan merkitystä arvioitaessa niiden toiminnan mahdollista taloudellista luonnetta. Valituksessa väitetään, että komission ohjeistuksessa valtiontuen käsitteestä olisi nimenomaisesti todettu, että "se, että HUS tuottaa palvelun saman juridisen yksikön sisällä eli HUS Logistiikassa tai Hyvinkään sairaanhoitoalueella, ei ole peruste poiketa EU:n valtiontukisäännöistä". Tämä ei pidä paikkaansa. Valituksessa viitataan siihen, että yritykset ovat Suomessa tuottaneet merkittävän osan siirtokuljetuksista; että siirtokuljetuksia ei ole varattu eikä ole voitukaan varata julkisille tahoille; ja että Hyvinkään sairaanhoitoalue on itsekin käyttänyt palveluntuottajana yksityistä sektoria. Millään näistä seikoista ei ole oikeudellista merkitystä, kun arvioidaan HUS:n itse tuottamien siirtokuljetusten luonnetta EU:n kilpailusääntöjen sovellettavuuden kannalta. Siirtokuljetukset ovat taloudellista toimintaa vain silloin, kun niitä tarjotaan markkinoille. Kun HUS tuottaa itse lakisääteiseen terveydenhuoltoon kuuluvat siirtokuljetukset, jotka ovat sen tehtävänä joko suoraan terveydenhuoltolain nojalla tai jäsenkuntien sille siirtäminä, se ei tarjoa niitä markkinoille, eivätkä nämä palvelut ole taloudellista toimintaa, johon sovellettaisiin EU:n valtiontukisäännöstöä. Tämä koskee sekä Hyvinkään sairaanhoitoalueen että HUS-oikeushenkilöön kuuluvan HUS Logistii-

7 kan tuottamia palveluja. Kuten olen edellisessä jaksossa osoittanut, se, että jäsenkunnat suorittavat kuntayhtymälle siirtokuljetuksista, aivan kuten muistakin asukkaidensa terveydenhuoltopalveluista, HUS:lle perussopimuksen omakustannusperusteen mukaista korvausta tai että HUS:n organisaation sisällä sovelletaan tilaaja-tuottaja -mallia, ei muuta HUS:n omaa palvelutuotantoa EU:n valtiontukisäännöstön piiriin kuuluvaksi taloudelliseksi toiminnaksi." 2. Toimiminen markkinoilla ja yhtiöittämisvelvollisuus Valituksessa toistetaan oikaisuvaatimuksen väite siitä, että potilassiirtotehtävien vuoksi sekä Hyvinkään sairaanhoitoalue että HUS-Logistiikka olisi tullut yhtiöittää. Vuonna 2013 kuntalain muuttamisesta säädetyn lain kanssa samanaikaisesti säädettiin laki kilpailulain muuttamisesta. Niissä on erilainen terminologia: kuntalaissa säädetään kilpailluilla markkinoilla toimimisesta kun taas kilpailulaissa säädetään taloudellisesta toiminnasta. Hallituksen kyseisten esitysten perusteluista käy kuitenkin suoraan ilmi, että kuntalakiin ja kilpailulakiin sisällytettyä kilpailuneutraliteettia koskevaa normistoa on tulkittava siten, että ne ovat sopusoinnussa SEUT 106 artiklalle EU:ssa annettujen tulkintojen kanssa. Oikaisuvaatimusta koskevassa päätöksessämme olemme todenneet, että "kuntalain 126 lähtee siitä, että pykälän toisen momentin 1-6 kohdissa mainituissa tapauksissa ei ainakaan ole kyse toiminnasta kilpailutilanteessa markkinoilla eikä siten myöskään ole yhtiöittämisvelvoitetta. Kuntalain 126 :n 2 momentin 2 ja 3 kohdan mukainen yhteistoiminta, josta nyt on kysymys, jää yhtiöittämisvelvollisuuden ulkopuolelle, koska kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää julkista tarjouskilpailua. Lainkohdan ajatuksena on se, että kuntayhtymä voi tuottaa palveluja sen jäsenkunnalle. Tämä käy selvästi ilmi muun muassa säännöstä edeltäneen kuntalain 2 a :n hallituksen esityksen yksityiskohtaisista perusteluista s , missä todetaan, ettei sellaista yhteistoimintaa, jota ei sidosyksikkösäännöksien tai muiden hankintalakien säännöksien perusteella tarvitse kilpailuttaa, katsottaisi hoidettavan kilpailutilanteessa markkinoilla. Säännös koskisi sekä kunnan lakisääteisiä että vapaaehtoisia tehtäviä. Vastaava säännös koskee myös kuntayhtymiä. Jos kuntayhtymän jäsenkunnalleen tuottamat palvelut katsottaisiin yhtiöittämisvelvollisuuden piiriin kuuluvaksi taloudelliseksi toiminnaksi, tulisi vastaavan logiikan mukaan koko kuntayhtymä yhtiöittää julkisen vallan käyttöä lukuun ottamatta. Tämä ei ole kuntalain 126 :n tarkoitus. Sen enempää Hyvinkään sairaanhoitoalue kuin HUS Logistiikka-liikelaitoskaan eivät toimi kuntalain vastaisesti markkinoilla, joten niiden toimintaa ei myöskään tarvitse yhtiöittää. Kun HUS ei toimi markkinoilla, ei sillä myöskään ole lakiin perustuvaa pakkoa kilpailuttaa toi mintaansa." Toisin sanoen HUSin oma toiminta ei voi olla markkinoilla toimimista. Vaikka palvelut on joskus päätetty hankkia kilpailutuksen kautta, ei mikään estä kotiuttamasta niitä omaksi toiminnaksi, mikäli se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi ratkaisuksi. Lausunnossaan prof. Tuori päätyy samaan johtopäätökseen. Uutena asiana valittajat ovat esittäneet väitteen Logistiikan toimimisesta markkinoilla. HUSin internet sivuilla on ollut maininta, että HUS-Logistiikka myy palveluja HUS:n ja jäsenkunta-asiakkaiden lisäksi ulkoisille terveydenhuollon toimijoille. Virkkeen loppuosan "lisäksi ulkoisille terveydenhuollon toimijoille" osalta informaatio on ollut virheellinen. Maininta on edellä kuvatussa muodossaan jäänyt Internetsivuille jo vuonna 2008 liikelaitoksen perustamisen yhteydessä. Tosiasiallisesti palveluja ei ole markkinoitu eikä

8 myyty ulkoisille toimijoille. Viimeistään kilpailuneutraliteetti lainsäädännön tultua voimaan lause olisi tullut sivuilta poistaa. Koska HUS-Logistiikan palvelukonsepti on pysynyt koko liikelaitoksen ajan sama na, niin sivuja ei ole uusittu ja ko. virkkeen korjausta ei ole huomattu tehdä. Tärkeintä on, ettei HUS-Logistiikka liikelaitos ole harjoittanut ulkopuolista markkinoilla tapahtuvaa myyntiä. Toisaalta kuten prof. Tuori lausuntonsa s. 15 toteaa: "Hallinto-oikeudella ei ole yleistoimivaltaa valvoa kuntalain mukai sen yhtiöittämisvelvollisuuden noudattamista. Kansallisella tasolla valvonta tehtävä kuuluu kilpailu- ja kuluttajavirastolle niiden säännösten mukaisesti, jotka kilpailulakiin lisättiin yhtiöittämisvelvollisuudesta säädettäessä (595/2013)." Vastaavan totesimme oikaisuvaatimukseen antamassamme päätöksessä. 3. Onko sairaanhoitoalueen lautakunnan päätös syntynyt virheellisessä järjes tyksessä? Valittajat katsovat, että lautakunta ei ole ennen päätöksen tekemistä selvittänyt valtiontukimääräysten ja -säännösten soveltumista kysymyksessä olevaan toimenpiteeseen. Päätös ei sisällä lainkaan analyysiä valtiontukisäännösten näkökulmasta tai mitään viittausta valtiontukikysymyksiin. Päätökseen ei myöskään sisälly minkäänlaista "oman toiminnan" kustannusten vertailua markkinahintoihin. Lautakunta on päättänyt toimivaltaansa kuuluvasta asiasta HUSin hallintosäännön mukaisesti sairaanhoitoalueen johtajan esittelystä. Sairaanhoitoalueen johtajan päätösesitys ja lautakunnan päätös on perustunut keskeisiltä osin esityslistan liitteenä jaettuun "Ensihoidon siirtokuljetusten organisoiminen ja tilajärjestelyt 2016"-hankesuunnitelmaan. Lisäksi lautakunnan kokouksessa ensihoidon vastuulääkäri Hetti Kirves on pitänyt diaesityksen, joka on oheistettu lautakunnan oikaisuvaatimuksesta antamaan päätökseen. Molemmat esitykset sisältävät varsin perusteelliset toiminnalliset kuvaukset ja arviot taloudellisista vaikutuksista. Esityslistalla todetaan, että "Hankesuunnitelmassa esitetyt järjestelyt ovat vaikutuksiltaan kustannusneutraaleja". Lautakunnalla on siten ollut käytettävissään riittävät ja asianmukaiset tiedot päätöksentekoa varten. Oikaisuvaatimusta koskevassa päätöksessä on selvitetty valtiontukisäännösten soveltumista po. tapauksessa ja päädytty perustellusti yksiselitteiseen johtopäätökseen, että käsiteltävänä olevassa tapauksessa ei ole kysymys EU:n valtiontukisäännösten vastaisesta toiminnasta. - Kuten prof. Tuori osuvasti toteaa s.15: ".. että menettelyllinen valitusperuste itse asiassa toistaa asiallisen valitusperusteen: valittaja katsoo lautakunnan laiminlyöneen hallintolain mukaisen selvittämisvelvollisuutensa, kun se ei ole omaksunut valittajan kantaa siitä, että HUS omana toimintanaan tuottamat siirtokuljetuspalvelut ovat EU:n kilpailuoikeuden tarkoittamaa taloudellista toimintaa. Edellä on osoitettu, että näin ei ole. Kunnalliselle viranomaiselle hallintolain mukaan kuuluvaa selvittämisvelvollisuutta tulkittaisiin viranomaisten kannalta kohtuuttoman laajasti ja hallintolain tarkoitusperien kannalta epätarkoituksenmukaisesti, jos edellytettäisiin, että aina kun viranomainen päättää ryhtyä tuottamaan omana toimintanaan lakisääteisten tehtäviensä edellyttämiä palveluja, jotka se aiemmin on hankkinut kuntalain mahdollistamalla tavalla toiselta palveluntuottajalta, sen olisi erikseen selvitettävä EU:n valtiontukisäännösten soveltuvuutta." Lautakunta toteaa, että HUS-kuntayhtymään kuuluvat Hyvinkään sairaanhoitoalue ja HUS-Logistiikka liikelaitos eivät toimi kuntalain tarkoitta malla tavalla markkinoilla. Kysymyksessä ei siis ole EU-oikeuden tarkoitta ma taloudellinen toiminta. Tällöin ei voi realisoitua kysymys siitä, että HUS tai edellä mainitut HUSin toimintayksiköt olisivat syyllistyneet valtiontuki säännösten noudattamatta jättämiseen - valtiontukisäännökset eivät tule po. asiassa sovellettaviksi, joten niitä ei voida myöskään rikkoa.

9 Vetoaminen KHO:n päätökseen 2015:72 on irre levantti, koska se koski mahdollista tukea kiinteistökaupassa, eikä se miten kään sovellu nyt käsiteltävään tapaukseen tuottaa lakisääteisiä terveyden huoltopalveluja. 4. Vaatimus päätöksen täytäntöönpanon välittömästä keskeyttämisestä. 5. Yhteenveto Valituksessa vaaditaan, että hallinto-oikeus kiireellisenä käsittelisi valittajien vaatimuksen lautakunnan päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämisestä. Kirjelmän mukaan on todennäköistä, että valitus asiassa käy hyödyttömäksi, jos HUS toteuttaa suunnittelemiaan järjestelyjä päätöksen täytäntöönpanemiseksi. Edelleen kirjelmässä todetaan, että potilassiirrot on mahdollista järjestää valituksen käsittelyaikana väliaikaisin sopimuksin. Lautakunta toteaa, että ei ole olemassa mitään perustetta lautakunnan päätöksen täytäntöönpanon keskeytykselle. Edellä lausumaamme viitaten po. tapauksessa ei ole kysymys taloudellisesta toiminnasta eikä valtiontukisäännösten soveltamisesta. Potilassiirrot ovat toimintoja, jotka on välttämätöntä hoitaa. Valitus ei tule hyödyttömäksi, jos oikeus vastoin otaksumaamme päätyisi kannaltamme kielteiseen ratkaisuun, sillä omaksi toiminnaksi nyt siirtyvä potilassiirtotoiminta voidaan siinä tapauksessa lakkauttaa. Hyvinkään sairaanhoitoalueen lautakunnan asiassa oikaisuvaatimuksen johdosta antama päätös ja sitä edeltävä päätös ovat lainmukaisia. Valittajien tekemä kunnallisvalitus on hylättävä perusteettomana. Valittajien on korvattava HUSin oikeudenkäyntikulut myöhemmin esitettävän laskun mukaisesti laillisine korkoineen. Yhteenvetona toteamme, että Hyvinkään sairaanhoitoalueeseen kuuluvat HUSin jäsenkunnat ovat antaneet terveydenhuoltolain 73 :ssä säädetyt potilassiirtotehtävät HUS-kuntayhtymään kuuluvan Hyvinkään sairaanhoitoalueen hoidettaviksi. Päätöksellään sairaanhoitoalueen lautakunta on päättänyt ottaa aiemmin ostopalveluina yksityiseltä yritykseltä hankkimansa kyseiset potilassiirrot osaksi omaksi toiminnakseen ja valtuuttanut sairaanhoitoalueen johtajan alueen kuntien valtuuttamana sopimaan HUS-kuntayhtymään kuuluvan HUS Logistiikka liikelaitoksen kanssa siitä, että se ottaisi hoidettavakseen ennakoidut potilassiirrot, ns. aikatilaukset. Hyvinkään sairaanhoitoalue sen enempää kuin HUS Logistiikka liikelaitoskaan eivät ko. potilassiirtotoimintaa hoitaessaan toimi markkinoilla. Kysymyksessä ei siis ole EU-oikeuden tarkoittama taloudellinen toiminta. Kun Hyvinkään sairaanhoitoalue ja HUS Logistiikka liikelaitos eivät toimi kuntalain tarkoittamalla tavalla markkinoilla, ei niiden toimintaa myöskään tarvitse yhtiöittää. Asiassa ei ole rikottu EU-oikeuden valtiontukisäännöksiä. Siteeraamme prof. Tuorin kiteytettyä tiivistelmää johtopäätöksistä " 1. Siirtokuljetukset ovat terveydenhuoltolain 73 :ssä tarkoitettuja lakisääteisiä julkisia terveydenhuoltopalveluja. 2. Hyvinkään sairaanhoitoalueen jäsenkunnat ovat siirtäneet ter veydenhuoltolain 73 :n mukaiset kunnalliset siirtokuljetukset kuntalain ja HUS:n perussopimuksen mukaisella tavalla HUS:n hoidettavaksi. Hyvin kään sairaanhoitoalue on hankkinut tehtävien edellyttämät palvelut kunta lain mahdollistamalla tavalla yksityisiltä palveluntuottajilta. 3. Kun julkisen terveydenhuollon toimija, kuten HUS, tuottaa omana toimintanaan vastattavanaan olevien julkisen terveydenhuollon teh tävien edellyttämät palvelut, kuten siirtokuljetuspalvelut, se ei tarjoa niitä markkinoille eikä kysymyksessä ole EU-kilpailulainsäädännön piiriin kuuluva taloudellinen toiminta. Olennaista HUS:n tuottamien terveydenhuoltopalve lujen, kuten siirtokuljetuspalveluiden, taloudellisen luonteen arvioinnissa on, tarjoaako HUS itse niitä markkinoille, ei se, tarjoavatko muut palveluntuotta jat niitä markkinoille.

10 4. HUS Logistiikka on kuntalain mukaisena liikelaitoksena osa kuntayhtymän organisaatiota, ja HUS Logistiikan tuottamat palvelut ovat myös HUS:n omaa toimintaa. Kuntayhtymän organisaation ja kirjanpidon si sällä mahdollisesti sovellettava tilaaja-tuottaja -malli ei muuta toimintaa EU:n kilpailusääntöjen tarkoittamaksi taloudelliseksi toiminnaksi. Myöskään HUS Logistiikan tuottamissa siirtokuljetuspalveluissa ei ole kysymys EU-oi keuden tarkoittamasta taloudellisesta toiminnasta. 5. Kun HUS tuottaa lakisääteisten terveydenhuoltotehtävien edellyttämiä palveluja omana toimintanaan, se ei toimi kuntalain tarkoitta malla tavalla kilpailutilanteessa markkinoilla, eikä sitä koske kuntalaissa säädetty yhtiöittämisvelvollisuus. Yhtiöittämisvelvollisuuden ulkopuolelle jää vät sekä Hyvinkään sairaanhoitoalueen että HUS Logistiikan tuottamat siir tokuljetukset. 6. Ainakaan nyt esillä olevassa tilanteessa kuntalain käsite "kil pailutilanteessa markkinoilla" ei johda EU-oikeuden kanssa ristiriidassa ole vaan johtopäätökseen yhtiöittämisvelvollisuuden ulottuvuudesta. Kuntalain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä omaksuttua kantaa, jonka mukaan "kilpailutilannetta ei ole pelkästään sillä perusteella, että kunta tuot taa palveluja, joita yksityisetkin tuottavat tai voisivat tuottaa", vastaa EU-oi keuden kanta, jonka mukaan kunnan tai kuntayhtymän tuottamat palvelut eivät ole taloudellista toimintaa pelkästään sillä perusteella, että yksityiset kin tuottavat tai voisivat tuottaa näitä palveluja. 7. Hyvinkään sairaanhoitoalueen lautakunnan tekemä päätös ei koske lainkaan HUS:n Hyvinkään sairaanhoitoalueen omien toi mintayksiköiden siirtokuljetuksia, eikä väitettyä velvollisuutta yhtiöittää näiltä osin HUS Logistiikan sairaankuljetustoiminta voida käyttää tässä asiassa valitusperusteena. 8. Kunnalliselle viranomaiselle hallintolain mukaan kuuluvaa sel vittämis- velvollisuutta tulkittaisiin viranomaisten kannalta kohtuuttoman laa jasti ja hallintolain tarkoitusperien kannalta epätarkoituksenmukaisesti, jos edellytettäisiin, että aina kun viranomainen päättää ryhtyä tuottamaan oma na toimintanaan lakisääteisten tehtäviensä edellyttämiä palveluja, jotka se aiemmin on hankkinut kuntalain mahdollistamalla tavalla toiselta palvelun tuottajalta, sen olisi erikseen selvitettävä EU:n valtiontukisäännösten so veltuvuutta. Lautakunta ei näiltä osin ole rikkonut hallintolain mukaista sel vittämisvelvollisuuttaan." Päätös tarkastetaan kokouksessa. Päätös Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Lisätietoja Hallintojohtaja Ilkka Kauppinen, p

Hyvinkään sairaala, Iso neuvotteluhuone, Lasten yksikön alakerta. Asia Otsikko Sivu

Hyvinkään sairaala, Iso neuvotteluhuone, Lasten yksikön alakerta. Asia Otsikko Sivu HELSINGIN JA UUDENMAAN Pöytäkirja 8/2015 1 (27) Aika 19.11.2015 klo 17:00-17:50 Paikka Hyvinkään sairaala, Iso neuvotteluhuone, Lasten yksikön alakerta Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 66 LAUSUNTO HELSINGIN

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä 09.03.2017 Sivu 1 / 1 660/2017 00.01.00.03 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527

Lisätiedot

JURIDISIA NÄKÖKOHTIA HUS-KUNTAYHTYMÄN JA PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ

JURIDISIA NÄKÖKOHTIA HUS-KUNTAYHTYMÄN JA PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ Hallitus 7.4.2014, OHEISMATERIAALI 7 JURIDISIA NÄKÖKOHTIA HUS-KUNTAYHTYMÄN JA PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ Pääsääntöisesti kunnan tulee hoitaessaan tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla antaa tehtävä

Lisätiedot

KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN

KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN Kuninkaantien työterveyden Kuninkaantien työterveyden Kuninkaantien työterveyden 29 23.05.2013 19 10.04.2014 25 26.05.2016 KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto

Lisätiedot

ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMINEN LÄNSI-UUDENMAAN SAIRAANHOITOALUEELLA LUKIEN

ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMINEN LÄNSI-UUDENMAAN SAIRAANHOITOALUEELLA LUKIEN HALLITUS 101 29.08.2016 ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMINEN LÄNSI-UUDENMAAN SAIRAANHOITOALUEELLA 1.1.2018 LUKIEN 40/06/02/2014 HALL 101 HUS/67/2016 Nykyinen Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueen ja Länsi-Uudenmaan

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 24.5.2018 24.5.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta

LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta 59 LAKIEHDOTUKSET Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 3 :n 4 kohta, muutetaan 39 :n 1 ja 3 momentti, 40 :n 1 momentin 1 kohta,

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

kunnan ja kuntayhtymän toiminnan suunnittelussa helmikuu 2014

kunnan ja kuntayhtymän toiminnan suunnittelussa helmikuu 2014 Uudet kilpailuneutraliteettisäännökset kunnan ja kuntayhtymän y toiminnan suunnittelussa helmikuu 2014 KESKEISET UUDISTUKSET Kuntalain ja kilpailulain muutokset tulivat voimaan 1.9.2013 Tavoitteena ensisijaisesti

Lisätiedot

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus 16.5.2017 Lasse Ilkka STM 1 17.5.2017 Aikataulu HE 15/2017 eduskunnassa: maakuntalaki, sotejärjestämislaki, voimaanpanolaki, jne Ensihoitoa koskevat

Lisätiedot

HE 15/2017 Maakunnan palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelukeskukset, toiminta markkinoilla

HE 15/2017 Maakunnan palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelukeskukset, toiminta markkinoilla HE 15/2017 Maakunnan palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelukeskukset, toiminta markkinoilla Hallintovaliokunta 20.4.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 19.4.2017 Järjestämisen ja tuottamisen

Lisätiedot

Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätös yrityskaupan hyväksymisestä asiassa Tradeka-Yhtiöt Oy / Med Group Holding Oy

Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätös yrityskaupan hyväksymisestä asiassa Tradeka-Yhtiöt Oy / Med Group Holding Oy Päätös 1 (6) Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätös yrityskaupan hyväksymisestä asiassa Tradeka-Yhtiöt Oy / Med Group Holding Oy Kilpailu- ja kuluttajavirasto Postiosoite PL 5, 00531 Helsinki Puhelin 029

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Ensihoitopalvelujen tuottaminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lohjan sairaanhoitoalueella

Espoon kaupunki Pöytäkirja Ensihoitopalvelujen tuottaminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lohjan sairaanhoitoalueella 18.08.2016 Sivu 1 / 1 3362/2016 00.04.01.00 29 Ensihoitopalvelujen tuottaminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lohjan sairaanhoitoalueella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Karhu, puh. 09 816

Lisätiedot

HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 26.10

HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 26.10 HALLITUS 16.12.2015 2 HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 26.10.2015 JA FALCK ENSIHOITO OY:N, MED GROUP ENSIHOITOPALVELU OY:N JA 9LIVES OY:N SEKÄ KB HANGÖ SJUKTRANSPORT - HANGON SAIRAANKULJETUS KY:N LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Valinnanvapaus erikoissairaanhoidossa ja palvelujen sijoittuminen - Tampereen sydänsairaala esimerkkinä

Valinnanvapaus erikoissairaanhoidossa ja palvelujen sijoittuminen - Tampereen sydänsairaala esimerkkinä MUISTIO 24.1.2018 Valinnanvapaus erikoissairaanhoidossa ja palvelujen sijoittuminen - Tampereen sydänsairaala esimerkkinä Sairaanhoitopiirin järjestämisvastuu ja sairaalat Erikoissairaanhoidon järjestämisvastuusta

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kuntarahoituksen rahoituksen edellytykset

Kuntarahoituksen rahoituksen edellytykset Kuntarahoituksen rahoituksen edellytykset Kuntien yhtiöiden rahoittaminen Kunnan myöntämä takaus Terhi Vainikkala, 1Copyright Kuntarahoitus EU:n valtiontukisäännöt 2 Valtiontuki Valtiontuki on taloudellisen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Terveydenhuollon palveluntuottajat ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Eveliina Leinonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Yhtiöittämisvelvollisuus ja kilpailuneutraliteetin valvonta tilannekatsaus

Yhtiöittämisvelvollisuus ja kilpailuneutraliteetin valvonta tilannekatsaus Yhtiöittämisvelvollisuus ja kilpailuneutraliteetin valvonta tilannekatsaus Lakiklinikka Kuntamarkkinat 11.9.2014 Pirkka-Petri Lebedeff, johtava lakimies, Suomen Kuntaliitto Esityksen pääkohdat Yhtiöittämisvelvollisuutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - KSTHKY:N VAMMAISNEUVOSTO 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kuusisto Eeva-Kaisa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta Lakimies Amanda Nikkilä Jätehuolto tänään ja huomenna, LHJ:n omistajapäivä KHO:2016:19 Jätelaki Siirtymäsäännös Jätteenkuljetus

Lisätiedot

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 222/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 02112017 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE LUONNOS. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1

LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE LUONNOS. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 22.5.2018 22.5.2018 LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Luonnos STM:n asetukseksi ensihoitopalvelusta (STM 094:00/2016, luonnos )

Luonnos STM:n asetukseksi ensihoitopalvelusta (STM 094:00/2016, luonnos ) Lausunto 1(5) 24.5.2017 Viitteet: hankenumerot STM 094:00/2016 ja STM 032:00/2017 Luonnos STM:n asetukseksi ensihoitopalvelusta (STM 094:00/2016, luonnos 30.3.2017) Koskien luonnosta STM:n asetukseksi

Lisätiedot

- Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE

- Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Teija

Lisätiedot

Varautuminen sotelainsäädännössä

Varautuminen sotelainsäädännössä Varautuminen sotelainsäädännössä STM:n valmiusseminaari 24.5.2018, Tuusula 1 23.5.2018 Anne Koskela Valmiuslaki Varautumisvelvollisuus Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten

Lisätiedot

Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet

Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet SEHL:n opintopäivät 7.-8.4.2017 Jenna Uusitalo Väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto Jenna.uusitalo@helsinki.fi Sisältö 1. Vastuun ja velvollisuuden

Lisätiedot

26.5.2014. Jokilaaksojen pelastustoimen johtosäännön 5 :n 8. kohdan mukaan pelastuslaitoksen johtokunta tekee ensihoitosopimukset.

26.5.2014. Jokilaaksojen pelastustoimen johtosäännön 5 :n 8. kohdan mukaan pelastuslaitoksen johtokunta tekee ensihoitosopimukset. 26.5.2014 Markkinaoikeus Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI Viite: Markkinaoikeuden lausuntopyyntö 28.4.2014 Dnro:2014/453-461 Tausta Yhdeksän sairaankuljetus-/ensihoitoyrityksen tekemä valitus Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän työterveyshuollon yhtiöittäminen

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän työterveyshuollon yhtiöittäminen Kunnanhallitus 101 13.06.2016 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän työterveyshuollon yhtiöittäminen 177/00.04.01/2016 Kunnanhallitus 13.06.2016 101 Valmistelija: kunnanjohtaja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä on käsitellyt

Lisätiedot

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos 31.1.2017 SOSAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ Suun terveydenhuoltoa terveyskeskuksissa ja SVkorvattuna saaneet ikäryhmittäin vuonna

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Luonnokset STM:n asetukseksi ensihoitopalvelusta ja terveydenhuoltolain ensihoitoa koskeviksi muutoksiksi 2019

Luonnokset STM:n asetukseksi ensihoitopalvelusta ja terveydenhuoltolain ensihoitoa koskeviksi muutoksiksi 2019 Sosiaali- ja terveysministeriölle Lausuntopyyntö 30.3.2017 STM094:00/2016 STM032:00/2017 Luonnokset STM:n asetukseksi ensihoitopalvelusta ja terveydenhuoltolain ensihoitoa koskeviksi muutoksiksi 2019 STM

Lisätiedot

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Terveydenhuoltolain merkitys Asiakaskeskeisyys julkisen potilaan rooli asiakkaana järjestelmän ohjaaja - valinnanmahdollisuus oman hoidon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelujen tuottaminen Pekka Järvinen STM Keskeiset asiat Lakisääteinen julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan jatkossakin kunnallisena toimintana

Lisätiedot

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Porvoon sairaanhoitoalue (jäljempänä sha)

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Porvoon sairaanhoitoalue (jäljempänä sha) HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN PORVOON SAIRAANHOITOALUEEN JA ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN AIESOPIMUS ENSIHOIDON PALVELUTUOTANNOSTA JA ENSIVASTEPALVELUISTA 1. Sopijaosapuolet Itä-Uudenmaan

Lisätiedot

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen

Lisätiedot

MUUTOKSENHAUSTA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISTÄ KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ

MUUTOKSENHAUSTA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISTÄ KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ 1/6 Pääsihteeri Kimmo Kääriä KY MUUTOKSENHAUSTA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISTÄ KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ Taustaa Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta on valmistelemassa mahdollista omaisuutensa

Lisätiedot

Toimenpidepyynnön tekijä: Hyvinvointialan Liitto ry, Helsinki

Toimenpidepyynnön tekijä: Hyvinvointialan Liitto ry, Helsinki Päätös 1 (13) 1 Asia Sairaanhoitopiirien ja pelastuslaitosten epäilty kilpailua vääristävä tai estävä toiminta ensihoitopalvelujen ja kiireettömien potilassiirtojen markkinoilla 2 Osapuolet Toimenpidepyynnön

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2415/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2415/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 98 Asianro 2415/11.01.05/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle /Valitus ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksestä 12.6.2014 65 /Uhkasakolla tehostetun

Lisätiedot

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Tarkastussääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 16.12.2015, 26 Sisällys Valvontajärjestelmä... 3 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 3 Tarkastuslautakunta... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keuruun kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Ojala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015

Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015 Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015 Väärinkäytösten ehkäisy kunnallishallinnossa Vaalikelpoisuusrajoitukset valtuuston ja toimielimiin Esteellisyyssäännökset Kuntalaki

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaalijalan kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Jokinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Ajankohtaista oikeuskäytäntöä hallintoasioissa

Ajankohtaista oikeuskäytäntöä hallintoasioissa Ajankohtaista oikeuskäytäntöä hallintoasioissa Kuntamarkkinat 9.9.2015 Mervi Kuittinen Sisältö KHO:2015:115, Valitusperusteen tutkiminen, koeaikapurkupäätöksen perusteleminen KHO:2015:123, Kuntayhtymän

Lisätiedot

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 JYRI LILJA ensihoitopäällikkö Eduskunta on hyväksynyt uuden terveydenhuoltolain, joka tulee voimaan 1.5.2011. Lain mukaan ensihoitopalvelun järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Kauppinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Lastenlääkäriyhdistys, Avopediatrian jaosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Henrikka Aito 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kuntien yhteinen varainhankintajärjestelmä

Kuntien yhteinen varainhankintajärjestelmä Kuntarahoituksen myöntämän rahoituksen edellytykset: Kuntien yhtiöiden rahoittaminen & Kunnan myöntämä takaus Kuntien yhteinen varainhankintajärjestelmä Varainhankinta Asiakkaat Omistajat Jäsenet Kuntien

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset

Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset Sosiaali- ja terveystoimi huomenna seminaari 19.3.2010 Suomen Kuntaliitto Vesa Rantahalvari, valtiosihteeri Vesa Rantahalvari

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

Kiireettömään hoitoon pääsy

Kiireettömään hoitoon pääsy Kiireettömään hoitoon pääsy Hoidon tarve on arvioitava samoin perustein koko maassa Potilaan hoidon tarve pitää arvioida ja hoito toteuttaa terveydenhuollon eri toimipisteissä yhtenäisin lääketieteellisin

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

PÄÄTÖS OMAAN ALOITTEESEEN ERIKOISSAIRAANHOIDON VALINNANVAPAUDESTA

PÄÄTÖS OMAAN ALOITTEESEEN ERIKOISSAIRAANHOIDON VALINNANVAPAUDESTA 30.12.2015 Dnro 4160/2/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen PÄÄTÖS OMAAN ALOITTEESEEN ERIKOISSAIRAANHOIDON VALINNANVAPAUDESTA 1 KANTELU

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 27.6.2011 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE. Asia: Vastine asiasta Dnro: 01128/11. PL 85, 34801 Virrat

Kaupunginhallitus 27.6.2011 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE. Asia: Vastine asiasta Dnro: 01128/11. PL 85, 34801 Virrat VIRTAIN KAUPUNKI LAUSUNTO Kaupunginhallitus 27.6.2011 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE Asia: Vastine asiasta Dnro: 01128/11 Lausunnon antaja: Virtain kaupunki PL 85, 34801 Virrat p. (03) 485 111 f. (03)

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Laki Kilpailulain muuttamisesta (595/2013 vp)- kilpailuneutraliteetti valvonnan tehostaminen

Laki Kilpailulain muuttamisesta (595/2013 vp)- kilpailuneutraliteetti valvonnan tehostaminen Laki Kilpailulain muuttamisesta (595/2013 vp)- kilpailuneutraliteetti valvonnan tehostaminen Lakiklinikka, Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2013 Pirkka-Petri Lebedeff, johtava lakimies Terveen kilpailun edistämisohjelma

Lisätiedot

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?

Lisätiedot

NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA

NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA "1. Tänään annetulla asetuksella perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen

Lisätiedot

POTILAAN VALINNAN VAPAUS

POTILAAN VALINNAN VAPAUS POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI POTILAAN VALINNAN VAPAUS Aino-Liisa Oukka dos., johtajaylilääkäri PPSHP Asiakaslähtöisyys MIKSI? potilaan vahvempi osallistaminen hoitoonsa yleinen asenneilmapiiri

Lisätiedot

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa 18.4.2017 Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi KoJon tavoite tuottaa sisältöä ja linjauksia uuden maakunnan

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdäkuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta perusteet eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Talous- ja konsernijaosto 25.11.2015 3 HUS JA KILPAILUNEUTRALITEETTIA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET 481/03/03/2013 TAKO

Talous- ja konsernijaosto 25.11.2015 3 HUS JA KILPAILUNEUTRALITEETTIA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET 481/03/03/2013 TAKO Talous- ja konsernijaosto 25.11.2015 3 HUS JA KILPAILUNEUTRALITEETTIA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET 481/03/03/2013 TAKO 1. Kilpailuneutraliteetista Vuotta 2014 koskevassa arviointikertomuksessaan tarkastuslautakunta

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Hallintopäivät 22.3.2017 Helsinki 1 22.3.2017 Anne Nordblad Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille nykyistä yhdenvertaisemmat sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Jukka Mattila, Timo Keistinen, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM

terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Jukka Mattila, Timo Keistinen, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki 19.9.20139 Jukka Mattila, Timo Keistinen, Anne Nordblad, Riitta-Maija Jouttimäki, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM Terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020 Toimintaympäristö Ensihoidon palvelutasopäätös koskee Pirkanmaa sairaanhoitopiirin alueella tapahtuvaa ja kuntayhtymän

Lisätiedot

Selvityspyyntö kuntalain yhtiöittämisvelvollisuuden noudattamisesta

Selvityspyyntö kuntalain yhtiöittämisvelvollisuuden noudattamisesta SAVONLINNAN KAUPUNKI 1(6) Savonlinnan kaupunginhallitus Olavinkatu 27 57130 SAVONLINNA Kuluttaja- ja kilpailuvirasto Viite: Selvityspyyntö Dnro 140/14.0040/2015 Asia: Selvityspyyntö kuntalain yhtiöittämisvelvollisuuden

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämis- ja tuottamissopimus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämis- ja tuottamissopimus Kunnanhallitus 266 30.10.2017 Keski-Uudenmaan Sote-kuntayhtymän ja jäsenkuntien välisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämis- ja tuottamissopimuksen solmiminen 163/05.00/2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

1991 vp - HE 104 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 104 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 104 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanterveyslain 21 :n ja erikoissairaanhoitolain 37 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslakia

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen

Lisätiedot