Verkottuminen on Megatrendi
|
|
- Anna Turunen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, HELSINKI Puh. (09) Faksi (09) toiminnanjohtaja Hannu Sipilä Puh. (09) Järjestötoimikunta Jukka Itkonen Itula Oy Paalukatu Lappeenranta Puh jukka.itkonen@itula.fi Koulutustoimikunta Jorma Säteri Sisäilmayhdistys ry. PL ESPOO jorma.sateri@sisailmayhdistys.fi Puh. (09) Faksi (09) Tekninen toimikunta Miimu Airaksinen VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka PL 1000/Lämpömiehenkuja VTT Puh Verkottuminen on Megatrendi Verkottuminen on yksi menestyksellisen toiminnan megatrendi tällä hetkellä. Verkottumista on toki tehty paljon myös aiempina vuosikymmeninä, mutta sen sisältö on ollut paljon henkilökohtaisempi, ryhmien tai yksittäisten ihmisten välisiin suhteisiin sitoutunutta. Tämän päivän Suomi on hyvin riippuvainen kansainvälisistä yhteyksistä. Eurooppa ja koko muu maailma vaikuttaa suomalaisen ihmisen arkeen, vaikka toimisikin pelkästään Suomen markkinoilla. Talotekniikka toimialana on voimakkaan kehityksen alla. Euroopan unionin kautta rantautuneet energiansäästöön velvoittavat säädökset pakottavat kaikki alalla toimivat muutokseen, josta selviää vain jatkuvan kouluttautumisen kautta. Samanaikaisesti on tuottavuutta ja tekemisen laatua parannettava, jotta selviämme kansainvälisessä kilpailuympäristössä voittajana. Suomen LVI-liitto jäsenjärjestöineen muodostavat toimialamme tärkeimmän verkon jäsenilleen. SuLVIn tärkein tehtävä on suunnitella mm. koulutuksia ja markkinoida ne jäsenilleen ja muillekin sidosryhmille. Koulutus saavuttaakin osan jäsenistöstä kohtalaisen hyvin, mutta esimerkiksi asentajakunnan kouluttajana SuLVI-verkolla on vielä tavoitetta jäljellä. SuLVI on myös hyvä linkki toimialamme kansainvälisiin verkkoihin kuten Ashrae, Rehva ja Ishrae. SuLVIn ja jäsenjärjestöjen yhteistyön kehittäminen ja syventäminen on välttämätöntä, jotta olisimme toimialan yhteinen järjestö myös tulevaisuudessa. Uusi jäsensukupolvi on jo valmis uudenlaiseen yhteydenpitoon ja verkostoitumiseen, joten meidän, jotka vallankahvassa olemme, on se muutos mahdollistettava. Nuorten jäsenten vapaa-aika on rajallisempaa kuin meidän vanhempien, joten uudenlainen tapa kommunikoida voisi aktivoida heitä toimintaamme sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla. SuLVIn päivät pidetään Tallinnassa. SuLVIn hallitus valitsi päivien teemaksi verkottumisen. Toivonkin jäsenyhdistysten edustajien tulevan innolla mukaan uudistamaan SuLVIa sellaiseksi järjestöksi, joka vastaa nykyisten jäsentensä toiveisiin ja joka imuroi uusia jäseniä SuLVI-verkkoon ansioillaan ja ilman erityistä markkinointia. Jukka Itkonen Hallituksen SuLVI SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2014 w K KVJ w. Epicur Group Oy.fi VILPE / SK FASTENING
2 LVI-ratkaisuja on puolustettu raastuvassakin Uuden teknisen ratkaisun tie käytäntöön on harvoin sileä ilman kuoppia ja ylämäkiä. Epäilijöitä milloin milläkin perusteella riittää. Se on nähty viime vuosina myös monen LVI-alan uuden ratkaisun käyttöönotossa. Julkinen keskustelu esimerkiksi koneellisen ja ns. luonnollisen ilmanvaihdon välillä on kaikkien tiedossa. Uusien ratkaisujen toteutuksissa on tietenkin myös usein monenlaisia lastentauteja, jotka antavat usein perusteltua aihetta kritiikkiin. Seuraavassa eräs episodi sadan vuoden takaa. Jotain viime aikojen ilmanvaihtokeskustelua muistuttavaa tapahtui jokseenkin sata vuotta sitten. Talojen keskuslämmitys oli jo silloin yleistymässä korvaten uunilämmityksen lähes kaikissa isommissa rakennuksissa. Helsinkiin suunniteltiin ns. kulkutautisairaalaa kauas silloisesta asutuksesta nykyisen Nordensköldinkadun varteen. Sairaalakompleksia on vuosien mittaan moneen kertaan laajennettu ja se on jatkanut nykyisin toimintaansa Auroran sairaalan nimellä. Talon suunnittelun ja rakentamisen aikoihin oli lehdistössä virinnyt vilkas keskustelu keskuslämmityksen aiheuttamista terveydellisistä vaaroista ja ongelmista. Lähtölaukauksen keskustelu sai Ruotsista, jossa esitettiin julkisesti ns. tieteellistä kritiikkiä keskuslämmitystä kohtaan. Kritiikissä esitettiin, että keskuslämmitys, jossa vesi kiertää metallisissa kattiloissa ja lämpöpattereissa, aiheuttaa asukkaille terveydellisiä vaaroja ja sairastumista. Tämän takana oli kuulemma monenlaisia haitallisia fysikaalisia ja kemiallisia ilmiöitä. Mitään tieteellistä perustaa tällaisille epäilyille ei kuitenkaan pystytty esittämään. Keskustelu aiheesta oli vilkasta myös Suomessa. Lisäväriä keskusteluun antoi useassa lehdessä ollut iso maksettu ilmoitus Keskuslämmitys. Se kertoi ruotsalaisen lääkärin Henrik Borgin kokemuksista. Itse hän oli vanhentunut ja kaljuuntunut ennen aikojaan jouduttuaan olemaan keskuslämmitetyissä rakennuksissa. Samaa hän oli havainnut potilaissaan ja etenkin lapsipotilaissa, jotka olivat kalpeita, väsyneitä ja kärsivät nuhasta, punaisista silmistä, päänsärystä ja jopa hermoston vaivoista jouduttuaan asumaan keskuslämmitetyissä asunnoissa. Tämän pelottelun päätteeksi kerrottiin uudesta Ihanne-uuniratkaisusta, jolla saavutettiin keskuslämmitystä oleellisesti paremmat huoneolosuhteet. Ilmoituksen takana oli uunitehtailija Isak Räsänen. Ilmoitukseen ja siinä esitettyihin väitteisiin reagoi julkisesti myös silloinen LVI-alan insinöörien yhteisö, Tekniska föreningen i Finlandin osasto Sanitetsklubben. Kulminaatiokohtansa julkinen keskustelu sai juuri Helsinkiin rakennettavan kulkutautisairaalan lämmitystapaa valittaessa. Sen lämmitystavaksi valittu keskuslämmitys sai voimakasta julkista kritiikkiä. Uutta ratkaisua puoltava lehtikirjoittelu vei lopulta keskuslämmityksen kannattajat, lähinnä insinöörien johtohahmon Gunnar Anderssonin käräjille, sillä uunitehtailija Isak Räsänen syytti häntä henkilökohtaisesti kunniansa loukkaamisesta sekä elinkeinon harjoittamisen vaikeuttamisesta. Alan väki puolustautui voimakkaasti, käräjäoikeuteen kertyi jutun käsittelystä monen sadan sivun aineisto. Gunnar Andersson itse esitti oikeudessa puheenvuoron keskuslämmityksen eduista. Syyte tietenkin lopulta kumoutui ja Andersson sai laajalti lisämainetta keskuslämmityksen merkityksen ja kunnian puolustajana. Toivottavasti tämän päivän keskustelut eivät mene näin pitkälle ja vie ketään käräjille. Lähde: Front och nytt EK SAND VALLEY Sand Valleyn suomalaisomisteinen kenttä on suunniteltu palvelemaan jäsenistömme lisäksi kauempaakin tulevia vieraita. Suunnittelusta vastanneet Lassi Pekka Tilander ja Tony Ristola ovat luoneet kentän jonka ominaispiirteitä ovat leveät ja kumpuilevat väylät, mielikuvitukselliset griinit sekä väylien välissä kulkevat suuret hiekkaalueet. Luvassa on HVAC Golf European Championship , Puola VARAUKSET SUORAAN MATKANJÄRJESTÄJÄLTÄ Golden Sun Golf, Sorolantie 1, FI Uusikaupunki Tel: +358 (0) Fax: (0) unohtumaton kierros golffia! Sand Valleyn huvilat ja paritalohuoneistot sijaitsevat aivan kenttäalueen keskellä ykköstiille kävelee minuutissa ja klubitalo on vielä-kin lähempänä! Korkeasti varustelluista huoneistoista löytyy mm. WIFI, sateliitti TV, sauna, täysin varusteltu keittiö ja edustavat oleskelutilat. Suurimpien huviloiden erikoisuutena on oma uima-allas!
3 Ilmanvaihdon paloturvallisuus E7-ohjeistuksen uusiminen Vauhtia YM:n ja SuLVIn workshopista SuLVIn sivuilla lehden numerossa 8/2013 kerrottiin lyhyesti E7-ohjeistuksen uusimisesta. Ympäristöministeriö on tilannut SuLVIlta selvitystyön, jonka tavoitteena on kuluvan vuoden loppuun mennessä koota ilmanvaihdon paloturvallisuutta koskeva kokonaisuus asiaa koskevien viranomaissäädösten ja käytännön ohjeistuksen uusimiseksi. Selvitystyössä keskeinen rooli on sidosryhmäyhteistyössä, ja näissä merkeissä YM ja SuLVI järjestivät ministeriön tiloissa workshop-tilaisuuden. Rakentamiseen kohdistuva lainsäädäntö on kokonaisuudistuksen edessä. Seuraavan kolmen neljän vuoden aikana on nykyiset rakentamismääräykset ja myös niihin liittyvät ohjeet sovitettava uuteen kokonaisuuteen, jonka puitteissa vain velvoittavia määräyksiä voidaan antaa asetuksina. Ohjeita voidaan toki antaa edelleenkin, mutta asetuksesta eli määräyksistä erillään. Uudisrakentamisen lisäksi tarvitaan uudet määräykset myös korjausrakentamiseen ja muutostöihin. Uudistuksessa on monia haasteita. Euroopan yhdentymiskehitys tuo uudistukseen vielä monia uusia piirteitä kansalliset säädökset eivät nimittäin saa aiheuttaa esteitä tuotteiden ja palveluiden vapaalle liikkumiselle ja kaupalle EU-alueella. Workshopiin osallistui noin 60 asiantuntijaa, jotka ilahduttavan monipuolisesti edustivat eri sidosryhmiä. Mukana oli runsaasti suunnittelijoita sekä teollisuuden ja rakennusvalvonnan edustajia, ja myös pelastusala, testauspalvelut ja opetusala olivat hyvin ja aktiivisesti edustettuna. Ministeriön ja SuLVIn esiteltyä työn taustat ja tavoitteet oli kommenttipuheenvuorojen aika. Pelastusalan, suunnittelun ja teollisuuden puheenvuorot korostivat kaikki työn tärkeyttä ja sidosryhmäyhteistyön merkitystä. E7-ohjeet ja SuLVIn ilmanvaihdon paloturvallisuusopas ovat vieneet monia asioita eteenpäin, mutta nyt on laajan kokonaisuudistuksen aika. Laaja yksimielisyys vallitsi siitä, että tarvitaan sekä viranomaisohjeistusta että nykyistä opasta huomattavasti laajempaa kokoelmaa käytännön ratkaisuja kuvineen. Mietittäväksi jäi lukuisia kysymyksiä, kuten se, tulisiko erillisiä oppaita laatia eri rakennustyypeille, kun erityisesti asuinrakennuksissa on paljon muista rakennustyypeistä poikkeavia kysymyksiä, esimerkkinä näistä mainittakoon pienten ilmanvaihtokoneiden uudet materiaalit. Workshopin tulosten jalkauttaminen selvitystyön toteutukseen on käynnistynyt. Hankkeessa tarvitaan monia teknisiä työryhmiä, joiden kokoamiseksi järjestetään kysely sekä workshopiin kutsutuille että avoimesti SuLVIn www-sivuilla. Työryhmät keskittyvät rajattuihin aihealueisiin, lisäksi kutsutaan sidosryhmistä edustajat työryhmiä tukevaan tekniseen ohjausryhmään, jonka tehtävänä on huolehtia asiakokonaisuudesta ja eri työryhmien työn rajapinnoista. Työn etenemistä voi seurata SuLVIn www-sivujen ajankohtaissivuilla, jonne kootaan myös workshopin tulosaineisto. Lisätietoja: Jorma Railio, Yli-Insinööri Jyrki Kauppinen Ympäristöministeriöstä esitteli E7-projektin. Jorma Railio tulee toimimaan E7-projektissa projektipäällikkönä. Ympäristöministeriössä pidettyyn E7-workshoppiin osallistui ilahduttava määrä asiantuntijoita sali oli lähes täynnä. Ilkka Koskela Lapin pelastuslaitokselta toi tilaisuuteen pelastustoimen kentän toiveet.
4 Hotoraudan Vääntäjien Korkea Raati Vuoden 2013 alkukeväänä julkaistiin Hotoraudan Vääntäjien Korkea Raati matrikkeli. Perinteisen paperiversion ohella syntyi myös ensimmäinen nettiversio. Tehty tuote, joka oli neljäs ajantasaistettu painos, on osoittautunut toimivaksi ja käyttökelpoiseksi välineeksi Neuvosten keskuudessa. Kiihkeän ja hektisen elinympäristön myötä tuotteiden elinkaari lyhenee. Näin on käymässä myös matrikkelin paperiversiolle. Olemme päättäneet, että valmisteilla oleva matrikkeli, Matrikkeli 2014, on viimeinen painos. Jatkossa käytössämme on vain nettiversio. Se on kuitenkin helposti tulostettavissa sitä tarvitseville. Miksi sitten olemme päätyneet tällaiseen ratkaisuun? Nyt vajaa kaksi vuotta käytössä ollut nettiversio on lyönyt itsensä läpi. Kokemukset siitä ovat pääsääntöisesti myönteiset. Neuvokset ovat aktiivisia, aikaansa seuraavia ja teknisen taustansa vuoksi modernin tiedonvälityksen hyvin omaksuvia ihmisiä. Siihen matrikkelin nettiversio istuu hyvin. Huhtikuun alussa julkaistava Matrikkeli 2014 tulee olemaan edeltäjiensä näköinen. Ajan myötä esille tulleet päivitystarpeet huomioitu. Informaatio-osiossa on joitakin täydennyksiä. Kaiken kaikkiaan se tuttu ja turvallinen. Puheenjohtajaneuvos Kalevi Hyvärinen Kuvassa SuLVIn toiminnanjohtaja Hannu Sipilä, Tanskan edustaja Michael Mast, Norjan Thor- Jostein Egeland, Ruotsin Veronica Eade sekä VVS:n Siru Lönnqvist (Foto Ingar Lindholm). Jäsenmaksut 2014 on postitettu Maksathan 2014 vuoden jäsenmaksusi ajallaan. Jäsenasioihin liittyvissä asioissa voit kääntyä Kaija Ruokosen puoleen puh tai sähköposti sulvi.fi. Muista Scanvacin sihteeristökokous kokoontui Tukholmassa Pohjoismaiset LVI-yhdistysten toiminnanjohtajat kokoontuivat Tukholmaan keskustelemaan ajankohtaisista LVI-alan asioista. Puheenaiheeksi nousivat myös erilaiset yhteistyömahdollisuudet sekä eri maiden yhdistystoimintaa yhdistävät asiat. Yleinen trendi vaikuttaisia olevan se, että yhdistystoimintaan on yhä vaikeampaa saada vapaaehtoisia mukaan. Neuvoslounas Hotoraudan vääntäjien lounaskokoukset pidetään joka kuukauden nsimmäisenä keskiviikkona klo Hotelli Arthurin kabinetissa, Vuorikatu 17, Helsinki. Puheenjohtaja! Oletko jo ruksannut kalenteriisi päivämäärät ? Tällöin vietetään taas isolla joukolla päiviä ja tällä kertaa aiheena on mm. verkostoituminen. Päivät vietetään viime vuoden tapaan Tallinnassa. Kutsut päiville lähetetään yhdistysten puheenjohtajille sähköpostiin, joten muistathan tarvittaessa päivittää yhteystietosi toimistolle, jotta kutsu tulee varmasti perille. Jokaisen tulee myös ilmoittautua kutsussa olevien ohjeiden mukaisesti, ettei vahingossa jää kyydistä. Energiatodistusten laatijan pätevyysrekisteri Etsiessäsi pätevöitynyttä energiatodistuksen laatijaa kannattaa tietoa hakea ARAn sivuilta osoitteesta Koulutussetelit käyttöön Yhteistoimintajäsenyrityksille on lähetetty 500 euron arvoinen koulutusseteli tammikuussa jäsenmaksun ohessa sekä erikseen myös yhteyshenkilölle tiedoksi. Kukin yritys voi kuitenkin käyttää vain yhden setelin vuoden aikana. Ottakaa ihmeessä seteli käyttöön ja käyttäkää se henkilöstön kouluttamiseen. Setelistä tulee ilmoittaa ilmoittautumisvaiheessa ja siitä mahdollisesti jäävä erotus voidaan vähentää jonkin toisen koulutuksen hinnasta vuoden 2014 aikana. Kuka asuukaan missä ja milloin? Jäsentietojen päivityksestä muistutellaan säännöllisesti eikä se vielä tähän lopu... Pitämällä jäsentiedot ajan tasalla varmistetaan Talotekniikka-lehden päätymisen oikeaan osoitteeseen. Myös muut edut, kuten neljä kertaa vuodessa ilmestyvä sähköpostitiedote ja tiedot uusista koulutuksista, tulevat perille vain, jos SuLVIn rekisterissä on oikeat yhteystiedot. Jäsenyhdistysten tulee ilmoittaa SuLVIin aina myös yhdistyksen toimihenkilöt, jotta kaikki mahdollinen informaatio pääsee perille. Esim. kutsu esim. päiville lähetetään oikeaan osoitteeseen vain, jos oikea henkilö ja osoite ovat tiedossa! Tiedot voi päivittää Kaija Ruokoselle, ,
5 SuLVIn koulutuskalenteri Kaikkiin hintoihin lisätään 24 %:n arvonlisävero. Energiatodistuksen laatijan koulutus, perustaso 6.3. Seinäjoki Kuopio Helsinki Hinta: Jäsenille 395, ei-jäsenille 495 Dynaamisen laskentamenetelmän perusteet sekä kesäajan sisälämpötilan hallinta ja simulointi 7.3. Seinäjoki Kuopio Helsinki Hinta: Jäsenille 395, ei-jäsenille 495 Hybridijärjestelmät ja niiden ohjauksen järjestäminen eri automatiikoilla Jyväskylä Kotka Hinta: 150, iltapäivätilaisuus Energiatodistuksen laatijan FISE-pätevyystentti Helsinki, Turku ja Kuopio Hinta: Perustaso tai ylempi taso (sisältää perustason) 80. ET-tenttiin haetaan pätevyydenhakulomakkeella viim. 2 vkoa ennen tenttiä ja hakemuksen käsittelymaksu 170 veloitetaan tenttimaksun yhteydessä. Suunnittelijaseminaarikiertue Aiheet: - Hybridijärjestelmien suunnittelu ja automaatio - Energiatehokkuuden ja energiatodistuksen nykytila - Aurinkosuojaus Kouvola Turku Tampere 7.5. Oulu 8.5. Vaasa Hinta: 150, aamupäivätilaisuus Haja-asutuksen vesihuollon suunnittelijakoulutus ja Oulu Hinta: Jäsenille 1180, ei-jäsenille 1480 FISE-pätevyystentit: Ilmanvaihtosuunnittelija (IVSU) Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston suunnittelija (KVVSU) Ilmanvaihtolaitteistojen rakentamisesta vastaava työnjohtaja (IVTY) Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistojen rakentamisesta vastaava työnjohtaja (KVVTY) Kylmäsuunnittelija (KYL) Haja-asutuksen vesihuollon suunnittelija (VHS) Energiatodistuksen laatija (ET) Lämmitys-, vesi- ja viemärijärjestelmien (LVV) kuntotutkija Helsinki, Turku, Tampere ja Oulu Hinta: 80 per tentti. Samana päivänä voi suorittaa max 2 tenttiä. Huom! ET-tenttiin haetaan pätevyydenhakulomakkeella viim. 2 vkoa ennen tenttiä ja hakemuksen käsittelymaksu veloitetaan tenttimaksun yhteydessä. FISE-pätevyyden hakeminen Hinta: Vuonna 2014 pätevyyshakemuksen käsittely 170 ja pätevyyden rekisteröinti 180. Lisätietoa: Tulevia koulutuksia: IV-laitteiden ja -järjestelmien kuntotutkimusopas LVV-kuntotutkimusopas CE-merkintä Rakennusten kaukolämmitys K1 Tilaa energiatodistustietoisku! Laki rakennuksen energiatodistuksesta tuli voimaan Tilaa tietoisku energiatodistuslaista yhdistyksen tai yrityksen tilaisuuteen: toiminnanjohtaja Hannu Sipilä p tai sähköpostitse hannu.sipila@sulvi.fi. Järjestämme tilauskursseja myös muista aiheista räätälöitynä juuri teidän tarpeisiin sopivaksi. Ota yhteyttä! Koulutusten tarkemmat ohjelmat: Yhteistyössä Amiedun kanssa (hinnat sis. alv 24 %) KVV-työnjohtajakoulutus (KVVTY) 3.4. ja Helsinki IV-työnjohtajakoulutus (IVTY) 4.4. ja Helsinki Vesi- ja viemärilaitteistot (D1) Putkistomateriaalit ja syöpyminen, putkistojen pinnoitus ja ääneneristys 3.4. Helsinki Ilmanvaihtolaitokset (D2) Turvallisuus, energiatehokkuus, puhtaus 4.4. Helsinki YSE 1998 Sopimusehtoja sekä KVV- ja IV-työnjohtajan/-suunnittelijan pätevyydet Helsinki Hinta yo. koulutuspäivistä valittaessa: Lähipäivää jäsen ei-jäsen LVI-automaatiokoulutus Helsinki Hinta: Jäsenille 295, ei-jäsenille 325 KVV- ja IV-työnjohtaja (B-vaativuusluokka) koulutus Helsinki Hinta: 719 IV-mittauksen pätevyys Ilmastointijärjestelmien mittaus, säätö ja kanaviston tarkastaminen 1-4 pv ja Helsinki Voit osallistua yksittäiseen koulutuspäivään tai suorittaa koko neljän päivän kokonaisuuden ja hakea IV-mittauksen pätevyyttä. Hinta: Neljä päivää jäsenille 1020, ei-jäsenille Yksittäinen päivä jäsenille 275, ei-jäsenille 295. Pätevyyskäsittelymaksu 4-päivän kokonaisuuden suorittaneille pätevyydenhakijoille on 186. Ilmoittautuminen: koulutushaun kautta Lisätietoa: seminaarit@amiedu.fi tai p /Malla Hacklin KIINTEISTÖN KAUKOLÄMPÖTYÖNJOHTAJAN PÄTEVYYSKOULUTUS JA TENTTI Helsinki, vaativuusluokat a ja b Hinnat: Vaativuusluokka a: Koulutus pätevyyden haku ja tentti 190. Vaativuusluokka b: Koulutus pätevyyden haku ja tentti 120. Hintaan sisältyy koulutus, pätevyystentti, koulutusmateriaali, ohjelman mukaiset tarjoilut sekä pätevyyden toteaminen ja rekisteröinti. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Ilmoittautuminen SuLVIn koulutuksiin kurssikohtaisten ilmoittautumislinkkien kautta tai koulutussihteeri Jonna Hoikalle sähköpostitse jonna.hoikka@sulvi.fi. Katso viimeiset ilmoittautumispäivät ja peruutusehdot nettisivuilta tarkemmista kurssiohjelmista. Lisätietoja anne.ruostetsaari@sulvi.fi. SuLVIn koulutuksiin liittyy SuLVIn Moodle verkkooppimisympäristö, mikäli ohjelmassa ei muuta mainita. Ilmoittautuminen: Koulutukseen haetaan erillisellä hakulomakkeella. Hakulomake täyttöohjeineen ja pätevyysvaatimuksineen löytyy osoitteesta koulutushaun kautta tai Hakemus ja todistusjäljennökset tulee toimittaa viimeistään kolme viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa osoitteella: Amiedu, Kaukolämpötyönjohtaja, PL 151, Helsinki tai sähköpostitse seminaarit@amiedu.fi.
Maaliskuun ensimmäisellä viikolla vietettiin Helsingissä juhlallisesti Säätiö L.V.Y:n 60-vuotisjuhlia. Säätiö,
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi
SuLVI kasvua ja kehitystä
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi
Mitä tekisit, jos saisit 500?
SuLVIn sivut Mitä tekisit, jos saisit 500? SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja
Tässä muutamia aloittelevan toiminnanjohtajan ajatuksia kesän kynnyksellä.
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 566 00956 toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi
SuLVI haasteiden ytimessä
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 566 00956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi
Vuonna 2012 tehtiin kaksivuotinen sopimus Talotekniikka-Julkaisut Oy:n ja Sanoma Magazines Finland
Uusi vuosi, uudet tuulet! SuLVIn sivut Vuonna 2012 tehtiin kaksivuotinen sopimus Talotekniikka-Julkaisut Oy:n ja Sanoma Magazines Finland Oy:n pääosin omistaman Sanoma Tekniikkajulkaisut Oy:n kanssa Talotekniikka-lehden
Huoli LVI-alan koulutuksesta ja asioiden totuudenmukaisuudesta
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja hannu.sipila@sulvi.fi Puh.
Tätä kirjoittaessani olen juuri palannut Tampereelta Suomen LVI-liiton vuotuisilta puheenjohtajapäiviltä.
SuLVIn sivut Nuori yhdistysaktiivi SuLVIn päivillä Yhteystiedot Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445
Puheenjohtajapäiviltä eväitä tulevaisuuden suunnitteluun
SuLVIn sivut Puheenjohtajapäiviltä eväitä tulevaisuuden suunnitteluun Suomen LVI-liiton päivät pidettiin Tallinnassa 11. 13.4.2014. Puheenjohtajapäivien tarkoituksena on kerätä tietoa ja ideoita jäsenyhdistysten
Aalto-yliopistossa annetaan LVI-tekniikan koulutusta insinööritieteiden koulun energiatekniikan laitoksella.
LVI-alan koulutuksen näkymiä Aalto-yliopistossa SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040
Tulevaisuus tehdään nyt!
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. 09 566 0090 toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi Puh. 040 505 5445
SuLVI on eturivissä ja etulinjassa Hannu Sipilä Toiminnanjohtaja Ja Pennin, Nupun ja Miilan ukki (kaikki vuosimallia 2013)
Tarvitsetko koulutusta energiatodistusten laadinnassa? Hallitsetko dynaamisen simuloinnin? Tiesitkö, että BIM-mallinnus on tulevaisuuden suunnittelun perusta? SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt
SuLVIn sivut. Tiistaina 8. lokakuuta 2013 kello 14.02. SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2013
SuLVIn sivut Tiistaina 8. lokakuuta 2013 kello 14.02 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maankäyttö ja rakennuslain ja asuntokauppalain muuttamisesta Hallituksen esitys HE 14 vp Keskustelu viestintäministeri
Eurooppaa koetteleva talouskriisi on
LVI -alalla töitä piisaa myös tulevaisuudessa SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956
Heinäkuun lopulla, kun helteitä ja purjehdussäitä vielä oli jäljellä, kerääntyi
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 566 00956 toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi
Viestintää, koulutusta ja nuoria mukaan teemoitti SuLVIn hallitus vuosi sitten. Näiden ajankohtaisten asioiden
Yllättävän laaja-alainen SuLVI SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi
Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää rakennuksiltakin entistä parempaa energiatehokkuutta. Uusien
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 566 00956 toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi
LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen
LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen FISE FISE on rakennus- ja kiinteistöalan järjestöjen toimesta vuonna 2003 perustettu voittoa tavoittelematon yritys, jonka tavoitteena on rakentamisen laadun parantaminen,
Erillisen energiatodistuksen antajan pätevyys on loppuvuonna suoritettuna tai päivitettynä
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi
Kun vertaa Suomen kehitystä Ruotsiin, niin suunta on sellainen, että vuonna 2030 Suomen velka olisi 91
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 566 00956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi
Nyt on hyvä hetki tarttua ajatukseen koulutuksen voimasta
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi Jäsentoimikunta
Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy
Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus 11.5.2017 Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy AJANKOHTAISTA PÄTEVYYKSISTÄ UUDET PÄTEVYYDET, PÄTEVYYDEN UUSIMINEN
Määräyksiä, ohjeita ja vähän vapaa-aikaakin
SuLVIn sivut Määräyksiä, ohjeita ja vähän vapaa-aikaakin Keskustelu energiatodistuksesta (ET) käy kuumana juuri nyt. Vaaditaan, että toteutunut kulutus on energiatodistuksen perusta. Jos energiatodistuksessa
SuLVI kouluttaa FISE-pätevyys
FISE-pätevyys FISE-Pätevyys = - vapaaehtoinen rakennusalan suunnittelijoiden ja työnjohdon sertifiointi www.fise.fi FISE-pätevyysjärjestelmä FISE toteaa rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet
Eurooppalaisten HVAC-järjestöjen tärkein vuosittainen tapahtuma REHVA 56th General
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi
Sinullakin on mahdollisuus vaikuttaa!
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt, sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä Puh. (09) 5660 0918 040 556 0048 Järjestötoimikunta Jarmo Kuitunen
Tervetuloa Suomen LVI-liittoon!
Tervetuloa Suomen LVI-liittoon! Olemme LVI-alan ammattilaisten koulutus- ja yhteistyöjärjestö, ja meillä on 30 jäsenyhdistystä ympäri Suomen. 2 Alueelliset jäsenyhdistykset, valtakunnallinen liitto Jäsenyhdistyksen
Yllä oleva on suora lainaus SuLVIn strategiasta vuosille
SuLVIn sivut SuLVI toimii koko LVI-perheen hyväksi Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040
Kohtaan monesti työssäni SuLVIn sisaryhdistyksen VVS Föreningen i Finland rf:n eli VSF:n toiminnanjohtajana,
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
Sanotaan, että rakennusala ja kuluttajat korjasivat elvytyksen hyödyn. Jos tämä pitää paikkansa,
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi
On mielenkiintoista, mutta tosin myös haasteellista, joskus palata taaksepäin lähelle hommia,
Pitkästä aikaa tällä palstalla. SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt, sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä Puh. (09) 5660 0918 040 556
Sulvista entistä parempi jäsenilleen!
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi
Tätä lehteä lukiessasi olet ehkä havainnut, että jokin on muuttunut. Olet osunut siinä oikeaan.
Etusivu uusiksi! SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt, sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä Puh. (09) 5660 0918 040 556 0048 Järjestötoimikunta
Lama elvytys puree Totuus nykyiselle taloustilanteelle Suomessa
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi Puh. (09)
Työhaastattelussa minulle luvattiin, että riittää kun tiedän, mistä kolmesta
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi
Astuin tammikuussa 2004 Hämeenlinnassa ravintola Piparkakkutalon portaita ja minut ohjattiin
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
Rehvakasta menoa Turkissa!
Rehvakasta menoa Turkissa! SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja
Hyvällä ilmanvaihdolla on suuri merkitys ja sen varmistaminen on tärkeää työtä
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
2010. 2012 mitä sitten?
SuLVIn sivut 2010. 2012 mitä sitten? Uuden vuosikymmenen alku tarkoitti rakentamismääräysten kiristymistä huomattavasti. Se tarkoittaa sitä, että seiniin on lisättävä eristettä 41 %, yläpohjaan 67 % ja
Porissa puhuttiin jäsenhankinnasta ja päätettiin Tärkeitä Asioita.
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
Maalämpöpumppujen myynti kasvoi vuonna 2011 noin 8000 kappaleesta lähes 14.000 kappaleeseen
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi
Vuosi 2012 tulee! oletko valmis?
SuLVIn sivut Vuosi 2012 tulee! oletko valmis? SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja
Sain valmiiksi LVI-alan 320-sivuisen historiakoosteen, jota olen puuhastellut
Historiakin opettaa SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi
Keskeisin tavoite on vahvistaa luottamusta
Hei! SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
Onks tietoo? Vauhdikasta syksyä toivottaen! Jarmo Kuitunen SuLVI Hallituksen puheenjohtaja
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi
UUDEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISIA PÄTEVYYKSIÄ YLI 1200
UUDEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISIA PÄTEVYYKSIÄ YLI 1200 Tiedote 25.8.2016 Julkaisuvapaa FISEssä on tähän mennessä todettu MRL-muutoksen mukaisia uusia suunnittelijapätevyyksiä 974 ja työnjohtajapätevyyksiä
Paljon pöhinää sisäilmassa
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
SuLVIkin on kansainvälinen
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
SuLVI, LVI-alan tiedon ja taidon todentaja
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
Tervetulloo Porrii! SuLVIn liittokokous Porissa
SuLVIn sivut Tervetulloo Porrii! SuLVIn liittokokous Porissa 25.11.2016 K uluva vuosi 2016 on Satakunnan LVI-yhdistyksen eli SataLVIn 50. toimintavuosi. Yhdistys tai paremminkin LVY-Satakunnan kerho perustettiin
Hiilijalanjälkeä pienentämään, yksin ja yhdessä
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt, sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä Puh. (09) 5660 0918 040 556 0048 Jäsentoimikunta Jarmo Kuitunen
E7, Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus uusiminen, Workshop 4
Suomen rakentamismääräyskokoelman uusiminen 2013-2017 E7, Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus uusiminen, Workshop 4 21.1.2015 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Maankäyttö ja rakennuslain muutos voimaan
Suomen LVI-liitto mukana osaamistarpeiden ennakoinnissa
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
SuLVIn sivut. TEKTO jäsenistön äänitorvi & vaikuttamisen väylä. SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2016
TEKTO jäsenistön äänitorvi & vaikuttamisen väylä SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand
ENERGIATODISTUSTEN LAATIJOIDEN PÄTEVYYKSISTÄ Marita Mäkinen
ENERGIATODISTUSTEN LAATIJOIDEN PÄTEVYYKSISTÄ 9.11.2016 Marita Mäkinen MIKÄ ON FISE OY? FISE on rakennus-, LVI- ja kiinteistöalalla toimiva henkilöpätevyyksiä toteava ja niiden kehittämiseen keskittyvä
Järjestetään tilaisuus!
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
SuLVI. energiatodistukset. SuLVIn sivut. ISÄNNÖINTI, ERILLINEN ja RAKENTAMINEN Ohjelmat sisältävät 2010 versioina:
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt, sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä Puh. (09) 5660 0918 040 556 0048 Jäsentoimikunta Jarmo Kuitunen
SuLVIn tavoitettava kaikki LVI-alan ammattilaiset
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi
Suomen LVI-liiton juhlavuosi vuonna 2020
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutussihteeri
Kohti yhtenäisempää säädöstulkintaa rakenteellisen paloturvallisuuden ohjauksessa
Kohti yhtenäisempää säädöstulkintaa rakenteellisen paloturvallisuuden ohjauksessa Jan Meszka 8.11.2017 Rakenteellisen paloturvallisuuden ohjaus ja neuvonta osana pelastuslaitoksen työtä Pelastuslaki: 27
SuLVI ja FISE, pätevyys ja sen osoittaminen. SuLVIn sivut
SuLVIn sivut SuLVI ja FISE, pätevyys ja sen osoittaminen LVI-alan ammattilaisina olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että toiminnallamme on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle sisäilman
Hei huomenta Suomi, hyvin pyyhkii
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
Sisäilmastoseminaari 2014 13.3.2014
Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden Sisäilmastoseminaari 2014 13.3.2014 Markku Rantama Rantama Consulting Kuvat: Awillas Oy Airix Talotekniikka oy Kuvat: Awillas Oy Mistä syntyy tarve
Muutaman viime viikon ajan talotekniikka-ala on ollut valtamedian hampaissa. Koneellinen ilmanvaihto
Olemmeko karhuja vai susia? SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445
PALO- JA RAKENNUS- LAINSÄÄDÄNTÖ
PALO- JA RAKENNUS- LAINSÄÄDÄNTÖ 2018 RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMAN KORVAAVAT UUDET ASETUKSET NYT YKSISSÄ KANSISSA! Tilaa nyt pelastus- ja rakennusalan ammattilaisille suunnattu Palo- ja rakennuslaisäädäntö
Järjestäytymällä voi yhä vaikuttaa parhaiten
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
LVI-yhdistystoiminnan rooli ajan haasteissa?
LVI-yhdistystoiminnan rooli ajan haasteissa? SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja
Ilmastointijärjestelmät kuntoon II seminaari 19.12.2013
Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden Ilmastointijärjestelmät kuntoon II seminaari 19.12.2013 Markku Rantama Rantama Consulting Mistä syntyy tarve tehdä IV-kuntotukimus? Sisäilmaongelma
Energiaa ja ympäristöoppia
Energiaa ja ympäristöoppia SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä
Olemme LVI-alan ammattilaisten koulutus- ja yhteistyöjärjestö
Olemme LVI-alan ammattilaisten koulutus- ja yhteistyöjärjestö Toimintaajatus ja tavoite Suomen LVI-liitto SuLVI ry edistää ja ylläpitää jäsentensä ammattitaitoa. Olemme Luotettava Puolueeton Avoin toimija
SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011
Jäsentiedote 4/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011 TaLVI järjestää jäsenilleen matkan Brysselin LVI-messuille. Samalla reissulla on mahdollisuus päästä tutustumaan
Kokemuksia ja kuulumisia kuvernööritoiminnasta
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi
Vesi virtaa, puitteet vain muuttuvat. Olkaamme LVI-tekniikan ammattilaisia. Näkyvyyttä ja tukea jäsenyhdistyksille. Uusi alku onkin vanha salaisuus
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
Mitä tehdä, kun maailman vauhti hiljenee
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt, sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä Puh. (09) 5660 0918 040 556 0048 Jäsentoimikunta Jarmo Kuitunen
SuLVI mukana EU:n energiahankkeissa
SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi Puh.
Hei, kiitos jäsenyydestäsi
Hei, kiitos jäsenyydestäsi SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445
Palvelua asiakkaalle
SuLVIn sivut Palvelua asiakkaalle SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi
SuLVIn sivut. SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2016
SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö
Pätevyyden toteaminen, LVI-alan mahdollisuus SuLVI oli yhtenä kymmenestä rakennusklusteriin
Pätevyyden toteaminen, LVI-alan mahdollisuus SuLVI oli yhtenä kymmenestä rakennusklusteriin kuuluvasta järjestöstä perustamassa FISE Oy:tä, yhteistä sertifiointijärjestelmää, joka toteaa rakennus- LVI-
Nyt on syytä ryhtyä tallettamaan muistoja jäsenyhdistysten
SuLVIn sivut On kiitoksen aika SuLVIn 75-vuotisjuhlat ovat onnellisesti ohitse. Kiitos teille kaikille, jotka muistitte lahjoin ja tervehdyksin SuLVIa ja lahjoituksin Säätiö L.V.Y.:tä. Kiitos myös juhlavieraille,
Lisää yhteistyötä suunnitteluun
Lisää yhteistyötä suunnitteluun SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi