Tätä kirjoittaessani olen juuri palannut Tampereelta Suomen LVI-liiton vuotuisilta puheenjohtajapäiviltä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tätä kirjoittaessani olen juuri palannut Tampereelta Suomen LVI-liiton vuotuisilta puheenjohtajapäiviltä."

Transkriptio

1 SuLVIn sivut Nuori yhdistysaktiivi SuLVIn päivillä Yhteystiedot Suomen LVI-liitto Sitratori 5, HELSINKI Puh toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh Järjestötoimikunta Minna Launiainen Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto Puh Koulutustoimikunta Petteri Lausmäki Turun aikuiskoulutuskeskus Puh Tekninen toimikunta Miimu Airaksinen VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Puh sihteeri Jorma Railio Puh Junior Board Eveliina Junkkari Puh Edunvalvontatoimikunta Kalevi Hyvärinen Puh Tätä kirjoittaessani olen juuri palannut Tampereelta Suomen LVI-liiton vuotuisilta päiviltä. Nyt olisi hyvä paikka pohtia mitä tältä matkalta ja koko yhdistystoiminnasta jää käteen. Lähtökohtana on se, että olen nuorimmasta päästä tapahtumaan osallistujia, kuitenkin jo kolmatta kertaa mukana. Eli naamat alkavat olla tuttuja ja yhdistystoiminnassa on tullut vietettyä monia mukavia ja hyödyllisiäkin hetkiä. Muutama vuosi sitten oli melko suuri kynnys lähteä tuoreena Keski-Uudenmaan LVI-yhdistyksen hallituksen jäsenenä Tallinnaan silloisille päiville. Kokeneiden ennestään tuttujen aktiivien sekaan lähtö oli hieman pelottava ajatus. Mukaan lähtö kuitenkin kannatti, sillä tuolta matkalta suurin anti ei ollut niinkään päivien asiasisältö. Tärkeämpää oli se, että näki ja oppi tuntemaan muiden jäsenyhdistysten aktiiveja. Samalla oppi SuLVIn toimintatapoja päivillä. Seuraavina vuosina lähtö on ollut paljon helpompaa. Puheenjohtajapäivät toimii ideariihenä SuLVIn toiminnalle ja niille osallistuvat pääsevät sitä kautta vaikuttamaan koko yhdistyksen toimintaan. Nuorten innostaminen mukaan, koulutus, kansainvälisyys ja jäsenten huomioon ottaminen ovat olleet aina kantavia teemoja päivillä ja edellytys toiminnan jatkumiselle. LVI-yhdistysten suurimpia haasteita on ollut viime vuosina saada nuoria jäseniä mukaan toimintaan ja vieläpä aktivoitumaan. Alueyhdistykset ympäri Suomea järjestävät paljon erilaisia tapahtumia pilkkikilpailuista oluen maistajaisiin, unohtamatta yhdistysten kuukausikokouksia. Nuorelle alan ammattilaiselle yhteistyökumppanit tulevat usein tutuiksi lähinnä sähköpostin tai puhelimen välityksellä, eikä läheskään kaikkia osoitekirjan nimiä osaa yhdistää kasvoihin. LVI-yhdistysten tapaamisissa ja kokouksissa alalla vaikuttavia ihmisiä oppii tuntemaan ja verkostoaan voi laajentaa. Rennommissa tunnelmissa vietetyt hetket helpottavat toimintaa työelämässä ja voi tutulta naamalta olla luontevampaa kysellä töitäkin. Timo Åberg, Keski-Uudenmaan LVI-yhdistys KeLVI SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2015 Juttuvinkit jäsenliitteeseen Anne Ruostetsaari Puh w K KVJ w. Epicur Group Oy.fi VILPE / SK FASTENING

2 LVI-alaa eilen Olavi Vuorelainen, LVI-alan ensimmäinen professori Ensimmäinen vakinaisesti virkaan nimitetty ja virassaan lähes kaksikymmentä vuotta vaikuttanut LVI-alan professori oli tekniikan tohtori Olavi Vuorelainen. Hän syntyi Viljakkalassa vuonna 1915 ja aloitti opinnot Helsingin yliopistossa vuonna Sodan vuoksi hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon fysiikassa vasta vuonna Lyhyeksi jääneen teollisuuden fyysikkouran jälkeen Vuorelainen toimi pari vuotta oppikirjojen tarkastajana ministeriön ammattikasvatusosastolla. Tämän jälkeen hän siirtyi tutkimustyöhön VTT:n rakennusteknillisen laboratorion lämpöteknilliselle osastolle. Vuonna 1950 hän sai sieltä vakinaisen tutkimusinsinöörin viran, jota hän hoiti professorinimitykseensä asti. Tämän tehtävänsä ohessa hän oli 1950-luvulla pitkään korkeakoulun saniteettitekniikan opettajan (nykyisin LVI-tekniikka) Jussi Saarron assistenttina. Opiskelu kiinnosti Vuorelaista ja hän alkoi opiskella Teknillisen korkeakoulun vastaperustetulla teknillisen fysiikan osastolla. Valmistuttuaan ensin nopeasti teknillisen fysiikan diplomi-insinööriksi hän jatkoi opintojaan eteenpäin. Vuorelainen suoritti koneinsinööriosastossa tekniikan lisensiaatin tutkinnon, jota hän jatkoi vielä väittelemällä tekniikan tohtoriksi. Väitöskirja käsitteli lämpöhäviöitä maaperään maavaraisessa lattiassa. Koekohteena hänellä oli mm. oma Tapiolaan rakentamansa omakotitalo. Tekniikan tohtorin arvon Vuorelainen sai helmikuussa Samoihin aikoihin perustettiin Teknilliselle korkeakoululle myös LVI-alan ensimmäinen professuuri. Vuorelainen sai tuon viran vuonna 1963 pitkän hakuprosessin jälkeen. Hän otti tehtävänsä vastaan teorian osalta hyvin valmistautuneena. Hän jatkoi tutkimuksiaan ja julkaisi tieteellisen julkaisun kaukolämpöputkien ja muiden maanalaisten tilojen maaperään menevistä lämpövirroista. Lämpövirtojen lisäksi Vuorelainen oli hyvin perehtynyt öljynpolttamisen tekniikkaan. Hän johti VTT:llä lämmityskattiloita tutkivaa osastoa ja suunnitteli sivutyönään erittäin korkean hyötysuhteen omaavan Unex-lämmityskattilan. Vuorelaisen suhtautuminen nuorempien kollegojen tutkimustyöhön ja varsinkin heidän jatko-opiskeluihinsa oli torjuva, eikä hänen virassa ollessaan alalle valmistunut hänen kauttaan yhtään tohtoria tai lisensiaattia. Vuorelainen panosti kuitenkin paljon alalta aiemmin puuttuneen oppimateriaalin tuottamiseen. Hän julkaisi luentomonistesarjan, jota hän vuosien mittaan ajantasaisti ja kehitti. Vuorelainen kuitenkin käytti ensimmäisissä monisteissaan jo silloin vanhentuneita yksiköitä: kaloreita yms. Kun SI-järjestelmän suomalainen edelläkävijä ja kehittäjä professori Henrik Ryti tästä huomautti, vastasi Vuorelainen siinä olevan kovin paljon lisätyötä. Paikalla olleen todistajan mukaan Ryti palasi muutaman tunnin kuluttua mukanaan yhden monisteen kaikki yksiköt ja luvut muunnettuina SI-järjestelmään. Opettajana Vuorelainen oli tasapuolinen. Hän oli kuitenkin monessa suhteessa ympäristöönsä nähden epäluuloinen. Hänellä oli usein riitoja muiden professorien kanssa eikä hän juuri osallistunut alan yhdistystoimintaan eikä järjestöjen täydennyskoulutukseen. Päivisin ja opetustilanteissa Vuorelainen oli erittäin hiljainen, mutta joskus varsinkin matkoilla ja illallisjuomien jälkeen, etenkin opiskelijaekskursioilla, hän näytti toisen puolen itsestään. Hän teki auliisti sinunkauppoja, jotka kuitenkin yleensä unohti aamulla. Olavi Vuorelainen jäi eläkkeelle virastaan vuonna 1980 ja kuoli ennen vuosituhannen vaihdetta. Esko Kukkonen Päättäjät kokoontuivat Korjausrakentamisen messuilla Wanhan Sataman Korjausrakentaminen tapahtuma kokosi taas yhteen lähes tuhat korjausrakentamisen ammattilaista ja päättäjää. Kävijöillä oli mahdollisuus perehtyä erilaisiin seminaareihin, hanke-esittelyihin ja tietoiskuihin näyttelyalueen ohella. Lisäksi päivän ohjelmaa sisältyi paneelikeskustelu energiatodistuksista. Messupäivä päättyi after work -tapahtumaan, jossa oli vielä mahdollisuus jatkaa keskustelua uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa. Myös SuLVI oli mukana tapahtumassa levittämässä tietoa alasta ja sen edunvalvonnasta sekä liiton ja jäsenyhdistysten toiminnasta. SuLVIn toiminnanjohtaja Tiina Strand tenttaa arkkitehdeille ja suunnittelijoille puhunutta toimitusjohtaja Teija Ojankoskea VAV Asunnot Oy:stä. Viestintäkoordinaattori Anne Ruostetsaari ja koulutuskoordinaattori Miina Koskunen edustivat SuLVIa messuosastolla.

3 Puheenjohtajapäiviltä potkua strategiasuunnitteluun Puheenjohtajapäivät on erityisesti jäsenistön toimihenkilöitä varten rakennettu konsepti. Päivien tarkoituksena on saattaa yhteen toimihenkilöt ympäri Suomen ja saada avoimen keskustelun avulla työkaluja koko liiton strategian suunnittelua varten. Vaikka päivillä ei olekaan päätösvaltaa, ohjaavat siellä esille nostetut asiat hallituksen työskentelyä eteenpäin. Tänä vuonna päiviä vietettiin jo vuoden alkuvaiheessa helmikuussa. Tapahtuman pitopaikaksi valikoitui hyvien kulkuyhteyksiensä vuoksi Tampere. Uudistuneeksi rummutettu tapahtuma sai hyvää palautetta osallistujilta, jotka kokivat etenkin ensimmäisen päivän ryhmätyöt mielekkäiksi. Mukanaolijat käsittelivät omissa ryhmissään neljää eri aihetta: SuLVIn ja jäsenyhdistysten välisiä yhteisiä toimintatapoja, Talotekniikka-lehteä ja Talotekniikka Julkaisuja, koulutusta ja kansainvälisyyttä. Kaikki keskustelut vedettiin vielä yhteen seuraavana päivänä. Viikonlopun isoimmat aplodit keräsi Junior Boardin puheenvuoro, jossa Eveliina Junkkari haastoi jokaisen yhdistyksen mukaan junnutoiminnan laajennustalkoisiin. Junkkarin puheenvuoro kirvoitti yleisössä keskustelua ja myös kysymyksiä siitä, miten toiminta saadaan houkuttelevammaksi myös nuorelle jäsenistölle. Puheenjohtajapäivien sisältöä on pyritty viemään lähemmäs rivijäsenen ajattelumaailmaa. Päivän aikana heräteltyjä ajatuksia pureskeltiin vielä lisää yhteisellä illallisella. Verkostoituminen jatkui aina pikkutunneille asti muun muassa karaoken ja toisilla myös tverkkaamisen merkeissä. Pentti Kuurola ja Eveliina Junkkari toivat Junior Boardin äänen kuuluviin omassa puheenvuorossaan. Ryhmätyöskentely avasi keskustelua erilaisista jäsenistöä koskevista aiheista. Käädyistään tunnistetaan SuLVIn jäsenyhdistyksen lla, SuLVIn hallituksen lla ja liiton lla on virkakausinaan oikeus käyttää n käätyjä erilaisissa toimialaansa liittyvissä tilaisuuksissa. Liiton n käädyt ovat suuren ansiomerkin muotoiset kullattuna, SuLVIn hallituksen n käädyt samat hopeoituna ja jäsenyhdistyksen n käädyt ansiomerkin muotoiset hopeoituna. Käätyjen merkkiosaan kaiverretaan yhdistyksen nimi ja perustamisvuosi, lenkkeihin t ja heidän toimiaikansa. Kuva: Tapio Kanerva, KeLVIn Etsintäkuulutus: pilottikohteita IV-kuntotutkimusmenettely -jatkohankkeelle! SuLVI on mukana ympäristöministeriön starttaamassa yhteistyöhankkeessa, joka pohjautuu v toteutettuun, SuLVIn koordinoimaan projektiin. Tässä projektissa kehitettiin ohjeistus IV-kuntotutkimuksille, ja nyt näitä ohjeita testataan ja kehitetään pilotointikohteiden avulla. Näiden lisäksi tavoitteena on paitsi kuntotutkijoiden koulutusmateriaalin kehittäminen, myös suunnitella ja käynnistää pätevöitymiseen tähtäävää koulutusta. Hankkeeseen etsitään nyt pilottikohteita. Jos olet kiinnostunut pilotoinnista, ole yhteydessä projektipäällikkö Markku Rantamaan, markku. rantama@rantama.fi. Voit lukea lisätietoja hankkeesta sivulta fi/ajankohtaista/projektit/iv-kuntotutkimushanke. Hankkeeseen liittyvä perehdyttämistilaisuus keräsi paikalle mukavasti asiasta kiinnostuneita kuntotutkijoita.

4 Mikä on Säätiö L.V.Y.? Tervetuloa Valkeakosken kesäteatteriin! SuLVI ja Hämeenlinnan LVI-yhdistys HäLVI järjestävät yhdessä kesäteatteritapahtuman, jonne koko jäsenistö on tervetullut. Pätkä pääroolissa -musikaali johdattelee katsojat 1950-luvun tunnelmiin. Teatteri-iltaa vietetään klo 19 Valkeakosken kesäteatterissa, joka sijaitsee Apianniemen rantamaisemissa. Sponsoreiden avustuksella tapahtuman hinta on vain noin 15. Hintaan sisältyy esityksen lisäksi pientä tarjoilua väliajalla. Seuraa ilmoituksiamme ilmoittautuminen avautuu maaliskuussa. Monelle kohtalaisen tuntematon Säätiö L.V.Y. on jo 1950-luvulla perustettu organisaatio. Säätiön perusti aikoinaan Lämpö- ja Vesijohtoteknikkojen Yhdistys ry DI Karl Viktor Lindholmin lahjoituksen turvin. Säätiö L.V.Y.:n tarkoitus on tukea ja edistää LVI-alaan liittyvää tutkimustyötä. Tämä tapahtuu myöntämällä apurahoja erilaisiin LVI-alan hankkeisiin. Nämä hankkeet voivat olla niin koulutuksen jatkotutkimuksia, stipendejä ja palkintoja, kuin alan tapahtumia tai muutoin alan tunnetuksi tekemistä. Apurahojen hakemiselle ei ole mitään tiettyä ajankohtaa, vaan hakemuksia otetaan vastaan jatkuvasti. Apurahaa voi anoa LVI-alaan liittyvään tutkimukseen väitöskirjan, diplomityön tai ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tekemistä varten. Tutkimuksella tulee olla merkitystä LVI-alan koulutukseen tai käytännön suunnittelu- ja toteutusratkaisujen uudistamiseen. Apurahaa voi anoa myös sellaiseen alan toiminnan kehittämiseen, joka voi parantaa alan kiinnostavuutta koulutusalana tai kehittää alan asiakaslähtöistä palveluliiketoimintaa. Myönnettävät tutkimusavustukset jakaa Säätiö L.V.Y.:n viisihenkinen hallitus, joka myös määrää apurahojen suuruuden ja myöntämisehdot. Hallituksen toimintaa valvoo kymmenjäseninen valtuuskunta. Valtuuskunnan jäsenistä kuusi edustaa SuLVIa, kaksi LVI-TU:ta ja kaksi Talotekniikkateollisuutta. Säätiö L.V.Y.:lle on avattu omat nettisivut, joilla on tietoa toiminnasta ja organisaatiosta. Sivujen osoite on saatiolvy.sulvi.fi. Ota SuLVIn Supersiskojen haaste vastaan! SuLVIn henkilökunta eli SuLVIn Supersiskot lähtee viime vuoden tapaan tienaamaan rahaa hyväntekeväisyyteen. RunFest Helsinki juostaan Kaivo- ja Meripuistossa Tapahtumassa yhdistyvät liikunta, yhdessäolo ja hauskanpito. Ensin juostaan tai kävellään 5 x 4,2 kilometrin RunFest-viesti ja tämän jälkeen vietetään piknikjuhlaa kesäillassa. RunFest lahjoittaa jokaista tapahtumassa liikuttua kilometriä kohti vähintään euron hyväntekeväisyyteen. Tapahtuma on ensisijaisesti suunnattu yrityksille ja yhteisöille, mutta myös yksityishenkilöistä koostuvat joukkueet ovat tervetulleita osallistumaan RunFestiin. Ota haaste vastaan ja ilmoittaudu mukaan oman joukkueen kanssa, niin treffataan vaikka piknikpöydän äärellä! Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet osoitteessa SuLVIn Supersiskot edustivat viime vuonna kaatosateessa. Silloin sijoitus oli 152. Ehkä tänä vuonna päästään jo sadan ensimmäisen joukkoon? Ajankohtaista n Sisäilmastoseminaari 2015, , Messukeskus n ISH-messumatka, n Sand Valley Golf, , Puola n SM-LVI-Golf, , Iitti Golf n Rakennusten energiaseminaari, , Finlandia-talo n Junior Board -risteily n Studia-messut 2015 (yhteisosasto) n seuraa SuLVIn nettisivuja ja uutiskirjeitä Päivitäthän jäsentietosi SuLVIin, jotta kaikki posti löytää perille. Tiedot on tarpeen päivittää, jos esim. nimesi tai yhteystietosi muuttuvat tai vaihdat työpaikkaa. Voit kirjoittaa vapaamuotoisen viestin osoitteeseen sulvi@ sulvi.fi, käyttää netistä löytyvää lomaketta osoitteessa tai soittaa numeroon Hotoraudan vääntäjien lounaskokous pidetään joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo Hotelli Arthurin kabinetissa, Vuorikatu 17, Helsinki. Muistathan maksaa jäsenmaksusi, jotta Talotekniikka-lehden tulo ei katkea! E7-selvityshanke valmis näillä näppäimillä Ympäristöministeriön käynnistämä ja SuLVIn toteuttama E7-ohjeiden uusimishanke on ollut viimeistelyssä helmikuussa Hankkeen tuloksena syntyy mm. ehdotus asioista, jotka tulisi ottaa ilmanvaihdon paloturvallisuutta koskevaan asetukseen velvoittavina määräyksinä. Lisäksi on koottu kokonaisuus, jonka pohjalta voidaan uusia E7-ohjeita samoin kuin ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuusopas.

5 SuLVIn koulutuskalenteri Kaikkiin hintoihin lisätään 24 %:n arvonlisävero. Energiatehokkuus hybridilämmitysratkaisuissa Yhteistyössä LEY:n kanssa Helsinki Tampere Vaasa Energiatodistuksen laatijan koulutus, perustaso Turku Helsinki Dynaamisen laskentamenetelmän perusteet sekä kesäajan sisälämpötilan hallinta ja simulointi Helsinki FISE-pätevyystentit Ilmanvaihtosuunnittelija (IVSU) Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston suunnittelija (KVVSU) Ilmanvaihtolaitteistojen rakentamisesta vastaava työnjohtaja (IVTY) Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistojen rakentamisesta vastaava työnjohtaja (KVVTY) Kylmäsuunnittelija (KYL) Haja-asutuksen vesihuollon suunnittelija (VHS) Lämmitys-, vesi- ja viemärijärjestelmien (LVV) kuntotutkija Energiatodistuksen laatija (ET) Espoo, Turku Hinta: 80 per tentti. Samana päivänä voi suorittaa max 2 tenttiä. Huom! ET-tenttiin haetaan pätevyydenhakulomakkeella viim. 2 vkoa ennen tenttiä ja hakemuksen käsittelymaksu veloitetaan tenttimaksun yhteydessä. FISE-pätevyyden hakeminen Hinta: Vuonna 2015 pätevyyshakemuksen käsittely 170 ja pätevyyden rekisteröinti 180 muilta paitsi energiatodistuksen laatijoilta 90. Lisätietoa: Ilmoittautuminen ja lisätiedot Ilmoittautuminen SuLVIn koulutuksiin www. sulvi.fi/koulutus kurssikohtaisten ilmoittautumislinkkien kautta tai koulutussihteeri Jonna Hoikalle sähköpostitse jonna.hoikka@sulvi.fi. Katso viimeiset ilmoittautumispäivät ja peruutusehdot nettisivuilta tarkemmista kurssiohjelmista. Lisätietoja heli.peltonen@sulvi.fi ja miina.koskunen@sulvi.fi. Yhteistyössä Inspectan kanssa Puhdastilakoulutus Vantaa Hinta: 595 Ratkaisuja rakennusten sisäilmaongelmiin Tampere Hinta: 575 Hallitse haitta-aineet saneerauskohteissa 7.5. Vantaa Hinta: 485 Kun kosteus rasittaa: rakennusten riskit ja korjaaminen Vantaa Hinta: 615 Ilmoittautuminen: com/koulutus kyseisen koulutuksen kohdalta Tulevia koulutuksia IV-laitteiden ja -järjestelmien kuntotutkimuskoulutus LVV-kuntotutkimuskoulutus Rakennusten kaukojäähdytys J1 suunnittelijoille Rakennusten kaukolämmitys K1 suunnittelijoille Sisäilmasto ja ilmastointijärjestelmät Ilmastointilaitoksen mitoitus E7-uudistus D2-uudistus D1-uudistus C2-uudistus Haja-asutuksen vesihuollon suunnittelijakoulutus Lämpöpumppuratkaisut suurissa kohteissa Energiatodistuksen laatijoiden ajankohtaispäivä ja laskentatyöpaja SuLVIn koulutuksiin liittyy SuLVIn Moodle verkko-oppimisympäristö, jos ohjelmassa ei muuta mainita. Tarkemmat ohjelmat: Yhteistyössä Amiedun kanssa (hinnat sis. alv 24 %) CE-merkintä -koulutus LVI-alan suunnittelijoille, rakentajille ja valvojille Helsinki Hinta: Jäsenille 210, ei-jäsenille 240 Kiinteistön kaukolämpötyönjohtajien (KKL) ylläpitokoulutus, vaativuusluokat a ja b Rauma Hinta: Koulutus 190. Pätevyyden uusinnan käsittelymaksu 190. Koulutus ja pätevyyden uusinnan maksu yhteensä Helsinki Hinta: Puolen päivän koulutus 150. Pätevyyden uusinnan käsittelymaksu 190. Koulutus ja pätevyyden uusinnan maksu yhteensä 335. Vesi- ja viemärilaitteistot (D1) Putkistomateriaalit ja syöpyminen, putkistojen pinnoitus ja ääneneristys Helsinki Ilmanvaihtolaitokset (D2) Turvallisuus, energiatehokkuus, puhtaus Helsinki YSE 1998 Sopimusehtoja sekä KVV- ja IV-työnjohtajan/- suunnittelijan pätevyydet Helsinki KVV-työnjohtajakoulutus (KVVTY) ja Helsinki IV-työnjohtajakoulutus (IVTY) ja Helsinki Hinta yo. koulutuspäivistä valittaessa: Lähipäivää jäsen ei-jäsen Huom! Jos ilmoittaudut mennessä, saat 10 % alennuksen osallistumismaksusta! LVI-automaatiokoulutus Helsinki Hinta: Jäsenille 340, ei-jäsenille 370 IV-mittauksen pätevyys - Ilmastointijärjestelmien mittaus, säätö ja kanaviston tarkastaminen , Helsinki Voit osallistua yksittäiseen koulutuspäivään tai suorittaa koko neljän päivän kokonaisuuden ja hakea IV-mittauksen pätevyyttä. Hinta: Neljä päivää jäsenille 1020, ei-jäsenille Yksittäinen päivä jäsenille 275, ei-jäsenille 295. Pätevyyskäsittelymaksu neljän päivän kokonaisuuden suorittaneille pätevyydenhakijoille on 186. Ilmoittautuminen: koulutushaun kautta Lisätietoa: seminaarit@amiedu.fi tai p /Malla Hacklin Kiinteistön kaukolämpötyönjohtajan pätevyyskoulutus ja tentti, vaativuusluokat a ja b Rauma 8.5. Helsinki Hinnat: a: Koulutus pätevyyden haku ja tentti 190. b: Koulutus pätevyyden haku ja tentti 125. Hintaan sisältyy koulutus, pätevyystentti, koulutusmateriaali, ohjelman mukaiset tarjoilut sekä pätevyyden toteaminen ja rekisteröinti. Ilmoittautuminen: Koulutukseen haetaan erillisellä hakulomakkeella. Hakulomake täyttöohjeineen ja pätevyysvaatimuksineen löytyy osoitteesta koulutushaun kautta tai Hakemus ja todistusjäljennökset tulee toimittaa viimeistään kolme viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa osoitteella: Amiedu, Kaukolämpötyönjohtaja, PL 151, Helsinki tai sähköpostitse seminaarit@amiedu.fi.

Aalto-yliopistossa annetaan LVI-tekniikan koulutusta insinööritieteiden koulun energiatekniikan laitoksella.

Aalto-yliopistossa annetaan LVI-tekniikan koulutusta insinööritieteiden koulun energiatekniikan laitoksella. LVI-alan koulutuksen näkymiä Aalto-yliopistossa SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040

Lisätiedot

Maaliskuun ensimmäisellä viikolla vietettiin Helsingissä juhlallisesti Säätiö L.V.Y:n 60-vuotisjuhlia. Säätiö,

Maaliskuun ensimmäisellä viikolla vietettiin Helsingissä juhlallisesti Säätiö L.V.Y:n 60-vuotisjuhlia. Säätiö, SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

Tässä muutamia aloittelevan toiminnanjohtajan ajatuksia kesän kynnyksellä.

Tässä muutamia aloittelevan toiminnanjohtajan ajatuksia kesän kynnyksellä. SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 566 00956 toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi

Lisätiedot

SuLVI kasvua ja kehitystä

SuLVI kasvua ja kehitystä SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

Verkottuminen on Megatrendi

Verkottuminen on Megatrendi SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 566 00956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

Heinäkuun lopulla, kun helteitä ja purjehdussäitä vielä oli jäljellä, kerääntyi

Heinäkuun lopulla, kun helteitä ja purjehdussäitä vielä oli jäljellä, kerääntyi SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 566 00956 toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi

Lisätiedot

SuLVI haasteiden ytimessä

SuLVI haasteiden ytimessä SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 566 00956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

Puheenjohtajapäiviltä eväitä tulevaisuuden suunnitteluun

Puheenjohtajapäiviltä eväitä tulevaisuuden suunnitteluun SuLVIn sivut Puheenjohtajapäiviltä eväitä tulevaisuuden suunnitteluun Suomen LVI-liiton päivät pidettiin Tallinnassa 11. 13.4.2014. Puheenjohtajapäivien tarkoituksena on kerätä tietoa ja ideoita jäsenyhdistysten

Lisätiedot

Viestintää, koulutusta ja nuoria mukaan teemoitti SuLVIn hallitus vuosi sitten. Näiden ajankohtaisten asioiden

Viestintää, koulutusta ja nuoria mukaan teemoitti SuLVIn hallitus vuosi sitten. Näiden ajankohtaisten asioiden Yllättävän laaja-alainen SuLVI SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi

Lisätiedot

Nyt on hyvä hetki tarttua ajatukseen koulutuksen voimasta

Nyt on hyvä hetki tarttua ajatukseen koulutuksen voimasta SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi Jäsentoimikunta

Lisätiedot

Tulevaisuus tehdään nyt!

Tulevaisuus tehdään nyt! SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. 09 566 0090 toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi Puh. 040 505 5445

Lisätiedot

Vuonna 2012 tehtiin kaksivuotinen sopimus Talotekniikka-Julkaisut Oy:n ja Sanoma Magazines Finland

Vuonna 2012 tehtiin kaksivuotinen sopimus Talotekniikka-Julkaisut Oy:n ja Sanoma Magazines Finland Uusi vuosi, uudet tuulet! SuLVIn sivut Vuonna 2012 tehtiin kaksivuotinen sopimus Talotekniikka-Julkaisut Oy:n ja Sanoma Magazines Finland Oy:n pääosin omistaman Sanoma Tekniikkajulkaisut Oy:n kanssa Talotekniikka-lehden

Lisätiedot

Mitä tekisit, jos saisit 500?

Mitä tekisit, jos saisit 500? SuLVIn sivut Mitä tekisit, jos saisit 500? SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Yllä oleva on suora lainaus SuLVIn strategiasta vuosille

Yllä oleva on suora lainaus SuLVIn strategiasta vuosille SuLVIn sivut SuLVI toimii koko LVI-perheen hyväksi Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040

Lisätiedot

Huoli LVI-alan koulutuksesta ja asioiden totuudenmukaisuudesta

Huoli LVI-alan koulutuksesta ja asioiden totuudenmukaisuudesta SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja hannu.sipila@sulvi.fi Puh.

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää rakennuksiltakin entistä parempaa energiatehokkuutta. Uusien

Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää rakennuksiltakin entistä parempaa energiatehokkuutta. Uusien SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 566 00956 toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi

Lisätiedot

Tervetuloa Suomen LVI-liittoon!

Tervetuloa Suomen LVI-liittoon! Tervetuloa Suomen LVI-liittoon! Olemme LVI-alan ammattilaisten koulutus- ja yhteistyöjärjestö, ja meillä on 30 jäsenyhdistystä ympäri Suomen. 2 Alueelliset jäsenyhdistykset, valtakunnallinen liitto Jäsenyhdistyksen

Lisätiedot

Astuin tammikuussa 2004 Hämeenlinnassa ravintola Piparkakkutalon portaita ja minut ohjattiin

Astuin tammikuussa 2004 Hämeenlinnassa ravintola Piparkakkutalon portaita ja minut ohjattiin SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

SuLVI on eturivissä ja etulinjassa Hannu Sipilä Toiminnanjohtaja Ja Pennin, Nupun ja Miilan ukki (kaikki vuosimallia 2013)

SuLVI on eturivissä ja etulinjassa Hannu Sipilä Toiminnanjohtaja Ja Pennin, Nupun ja Miilan ukki (kaikki vuosimallia 2013) Tarvitsetko koulutusta energiatodistusten laadinnassa? Hallitsetko dynaamisen simuloinnin? Tiesitkö, että BIM-mallinnus on tulevaisuuden suunnittelun perusta? SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt

Lisätiedot

Erillisen energiatodistuksen antajan pätevyys on loppuvuonna suoritettuna tai päivitettynä

Erillisen energiatodistuksen antajan pätevyys on loppuvuonna suoritettuna tai päivitettynä SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

Porissa puhuttiin jäsenhankinnasta ja päätettiin Tärkeitä Asioita.

Porissa puhuttiin jäsenhankinnasta ja päätettiin Tärkeitä Asioita. SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

Sain valmiiksi LVI-alan 320-sivuisen historiakoosteen, jota olen puuhastellut

Sain valmiiksi LVI-alan 320-sivuisen historiakoosteen, jota olen puuhastellut Historiakin opettaa SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi

Lisätiedot

LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen

LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen FISE FISE on rakennus- ja kiinteistöalan järjestöjen toimesta vuonna 2003 perustettu voittoa tavoittelematon yritys, jonka tavoitteena on rakentamisen laadun parantaminen,

Lisätiedot

Kohtaan monesti työssäni SuLVIn sisaryhdistyksen VVS Föreningen i Finland rf:n eli VSF:n toiminnanjohtajana,

Kohtaan monesti työssäni SuLVIn sisaryhdistyksen VVS Föreningen i Finland rf:n eli VSF:n toiminnanjohtajana, SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

SuLVIn sivut. Tiistaina 8. lokakuuta 2013 kello 14.02. SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2013

SuLVIn sivut. Tiistaina 8. lokakuuta 2013 kello 14.02. SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2013 SuLVIn sivut Tiistaina 8. lokakuuta 2013 kello 14.02 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maankäyttö ja rakennuslain ja asuntokauppalain muuttamisesta Hallituksen esitys HE 14 vp Keskustelu viestintäministeri

Lisätiedot

Eurooppaa koetteleva talouskriisi on

Eurooppaa koetteleva talouskriisi on LVI -alalla töitä piisaa myös tulevaisuudessa SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956

Lisätiedot

Hei huomenta Suomi, hyvin pyyhkii

Hei huomenta Suomi, hyvin pyyhkii SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

Muutaman viime viikon ajan talotekniikka-ala on ollut valtamedian hampaissa. Koneellinen ilmanvaihto

Muutaman viime viikon ajan talotekniikka-ala on ollut valtamedian hampaissa. Koneellinen ilmanvaihto Olemmeko karhuja vai susia? SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445

Lisätiedot

Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy

Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus 11.5.2017 Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy AJANKOHTAISTA PÄTEVYYKSISTÄ UUDET PÄTEVYYDET, PÄTEVYYDEN UUSIMINEN

Lisätiedot

Tervetulloo Porrii! SuLVIn liittokokous Porissa

Tervetulloo Porrii! SuLVIn liittokokous Porissa SuLVIn sivut Tervetulloo Porrii! SuLVIn liittokokous Porissa 25.11.2016 K uluva vuosi 2016 on Satakunnan LVI-yhdistyksen eli SataLVIn 50. toimintavuosi. Yhdistys tai paremminkin LVY-Satakunnan kerho perustettiin

Lisätiedot

Hyvällä ilmanvaihdolla on suuri merkitys ja sen varmistaminen on tärkeää työtä

Hyvällä ilmanvaihdolla on suuri merkitys ja sen varmistaminen on tärkeää työtä SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

SuLVI kouluttaa FISE-pätevyys

SuLVI kouluttaa FISE-pätevyys FISE-pätevyys FISE-Pätevyys = - vapaaehtoinen rakennusalan suunnittelijoiden ja työnjohdon sertifiointi www.fise.fi FISE-pätevyysjärjestelmä FISE toteaa rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet

Lisätiedot

Kun vertaa Suomen kehitystä Ruotsiin, niin suunta on sellainen, että vuonna 2030 Suomen velka olisi 91

Kun vertaa Suomen kehitystä Ruotsiin, niin suunta on sellainen, että vuonna 2030 Suomen velka olisi 91 SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 566 00956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

Järjestetään tilaisuus!

Järjestetään tilaisuus! SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto mukana osaamistarpeiden ennakoinnissa

Suomen LVI-liitto mukana osaamistarpeiden ennakoinnissa SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Keskeisin tavoite on vahvistaa luottamusta

Keskeisin tavoite on vahvistaa luottamusta Hei! SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

Sinullakin on mahdollisuus vaikuttaa!

Sinullakin on mahdollisuus vaikuttaa! SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt, sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä Puh. (09) 5660 0918 040 556 0048 Järjestötoimikunta Jarmo Kuitunen

Lisätiedot

SuLVIn sivut. TEKTO jäsenistön äänitorvi & vaikuttamisen väylä. SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2016

SuLVIn sivut. TEKTO jäsenistön äänitorvi & vaikuttamisen väylä. SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2016 TEKTO jäsenistön äänitorvi & vaikuttamisen väylä SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand

Lisätiedot

SuLVIn sivut. SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2016

SuLVIn sivut. SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2016 SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

Tätä lehteä lukiessasi olet ehkä havainnut, että jokin on muuttunut. Olet osunut siinä oikeaan.

Tätä lehteä lukiessasi olet ehkä havainnut, että jokin on muuttunut. Olet osunut siinä oikeaan. Etusivu uusiksi! SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt, sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä Puh. (09) 5660 0918 040 556 0048 Järjestötoimikunta

Lisätiedot

Suomen LVI-liiton juhlavuosi vuonna 2020

Suomen LVI-liiton juhlavuosi vuonna 2020 SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutussihteeri

Lisätiedot

Työhaastattelussa minulle luvattiin, että riittää kun tiedän, mistä kolmesta

Työhaastattelussa minulle luvattiin, että riittää kun tiedän, mistä kolmesta SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

Järjestäytymällä voi yhä vaikuttaa parhaiten

Järjestäytymällä voi yhä vaikuttaa parhaiten SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

SuLVI, LVI-alan tiedon ja taidon todentaja

SuLVI, LVI-alan tiedon ja taidon todentaja SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

Määräyksiä, ohjeita ja vähän vapaa-aikaakin

Määräyksiä, ohjeita ja vähän vapaa-aikaakin SuLVIn sivut Määräyksiä, ohjeita ja vähän vapaa-aikaakin Keskustelu energiatodistuksesta (ET) käy kuumana juuri nyt. Vaaditaan, että toteutunut kulutus on energiatodistuksen perusta. Jos energiatodistuksessa

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI S U LV I - I N FO / LIIT TO KO KO US

Suomen LVI-liitto SuLVI S U LV I - I N FO / LIIT TO KO KO US Suomen LVI-liitto SuLVI S U LV I - I N FO / LIIT TO KO KO US 2 3. 1 1. 2 018 Tiinan(-kin) tervehdys! Liittokokoukset ovat merkittäviä kokoontumisia jäsenillemme. Uusi strategia Teemana jäsenhankinta ja

Lisätiedot

Eurooppalaisten HVAC-järjestöjen tärkein vuosittainen tapahtuma REHVA 56th General

Eurooppalaisten HVAC-järjestöjen tärkein vuosittainen tapahtuma REHVA 56th General SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

UUDEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISIA PÄTEVYYKSIÄ YLI 1200

UUDEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISIA PÄTEVYYKSIÄ YLI 1200 UUDEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISIA PÄTEVYYKSIÄ YLI 1200 Tiedote 25.8.2016 Julkaisuvapaa FISEssä on tähän mennessä todettu MRL-muutoksen mukaisia uusia suunnittelijapätevyyksiä 974 ja työnjohtajapätevyyksiä

Lisätiedot

Paljon pöhinää sisäilmassa

Paljon pöhinää sisäilmassa SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

Sanotaan, että rakennusala ja kuluttajat korjasivat elvytyksen hyödyn. Jos tämä pitää paikkansa,

Sanotaan, että rakennusala ja kuluttajat korjasivat elvytyksen hyödyn. Jos tämä pitää paikkansa, SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

SuLVIkin on kansainvälinen

SuLVIkin on kansainvälinen SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

Vesi virtaa, puitteet vain muuttuvat. Olkaamme LVI-tekniikan ammattilaisia. Näkyvyyttä ja tukea jäsenyhdistyksille. Uusi alku onkin vanha salaisuus

Vesi virtaa, puitteet vain muuttuvat. Olkaamme LVI-tekniikan ammattilaisia. Näkyvyyttä ja tukea jäsenyhdistyksille. Uusi alku onkin vanha salaisuus SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

2010. 2012 mitä sitten?

2010. 2012 mitä sitten? SuLVIn sivut 2010. 2012 mitä sitten? Uuden vuosikymmenen alku tarkoitti rakentamismääräysten kiristymistä huomattavasti. Se tarkoittaa sitä, että seiniin on lisättävä eristettä 41 %, yläpohjaan 67 % ja

Lisätiedot

Olemme LVI-alan ammattilaisten koulutus- ja yhteistyöjärjestö

Olemme LVI-alan ammattilaisten koulutus- ja yhteistyöjärjestö Olemme LVI-alan ammattilaisten koulutus- ja yhteistyöjärjestö Toimintaajatus ja tavoite Suomen LVI-liitto SuLVI ry edistää ja ylläpitää jäsentensä ammattitaitoa. Olemme Luotettava Puolueeton Avoin toimija

Lisätiedot

Sulvista entistä parempi jäsenilleen!

Sulvista entistä parempi jäsenilleen! SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

Lama elvytys puree Totuus nykyiselle taloustilanteelle Suomessa

Lama elvytys puree Totuus nykyiselle taloustilanteelle Suomessa SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi Puh. (09)

Lisätiedot

Hei, kiitos jäsenyydestäsi

Hei, kiitos jäsenyydestäsi Hei, kiitos jäsenyydestäsi SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445

Lisätiedot

Sisäilmastoseminaari 2014 13.3.2014

Sisäilmastoseminaari 2014 13.3.2014 Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden Sisäilmastoseminaari 2014 13.3.2014 Markku Rantama Rantama Consulting Kuvat: Awillas Oy Airix Talotekniikka oy Kuvat: Awillas Oy Mistä syntyy tarve

Lisätiedot

SuLVIn tavoitettava kaikki LVI-alan ammattilaiset

SuLVIn tavoitettava kaikki LVI-alan ammattilaiset SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi

Lisätiedot

Onks tietoo? Vauhdikasta syksyä toivottaen! Jarmo Kuitunen SuLVI Hallituksen puheenjohtaja

Onks tietoo? Vauhdikasta syksyä toivottaen! Jarmo Kuitunen SuLVI Hallituksen puheenjohtaja SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

On mielenkiintoista, mutta tosin myös haasteellista, joskus palata taaksepäin lähelle hommia,

On mielenkiintoista, mutta tosin myös haasteellista, joskus palata taaksepäin lähelle hommia, Pitkästä aikaa tällä palstalla. SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt, sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä Puh. (09) 5660 0918 040 556

Lisätiedot

SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011

SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011 Jäsentiedote 4/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011 TaLVI järjestää jäsenilleen matkan Brysselin LVI-messuille. Samalla reissulla on mahdollisuus päästä tutustumaan

Lisätiedot

Maalämpöpumppujen myynti kasvoi vuonna 2011 noin 8000 kappaleesta lähes 14.000 kappaleeseen

Maalämpöpumppujen myynti kasvoi vuonna 2011 noin 8000 kappaleesta lähes 14.000 kappaleeseen SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous Vaalivaliokunnan esitykset Liittokokous Todettiin liittovaltuustossa Hämeenlinnassa käytävät vaalit 3 Arvotaan vaalivaliokuntaan 2015 kuuluvat yhdistykset Vaalivaliokuntaan 2015 arvottavat yhdistykset

Lisätiedot

Ilmastointijärjestelmät kuntoon II seminaari 19.12.2013

Ilmastointijärjestelmät kuntoon II seminaari 19.12.2013 Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden Ilmastointijärjestelmät kuntoon II seminaari 19.12.2013 Markku Rantama Rantama Consulting Mistä syntyy tarve tehdä IV-kuntotukimus? Sisäilmaongelma

Lisätiedot

Nyt on syytä ryhtyä tallettamaan muistoja jäsenyhdistysten

Nyt on syytä ryhtyä tallettamaan muistoja jäsenyhdistysten SuLVIn sivut On kiitoksen aika SuLVIn 75-vuotisjuhlat ovat onnellisesti ohitse. Kiitos teille kaikille, jotka muistitte lahjoin ja tervehdyksin SuLVIa ja lahjoituksin Säätiö L.V.Y.:tä. Kiitos myös juhlavieraille,

Lisätiedot

Rehvakasta menoa Turkissa!

Rehvakasta menoa Turkissa! Rehvakasta menoa Turkissa! SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Hiilijalanjälkeä pienentämään, yksin ja yhdessä

Hiilijalanjälkeä pienentämään, yksin ja yhdessä SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt, sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä Puh. (09) 5660 0918 040 556 0048 Jäsentoimikunta Jarmo Kuitunen

Lisätiedot

Pätevyyden toteaminen, LVI-alan mahdollisuus SuLVI oli yhtenä kymmenestä rakennusklusteriin

Pätevyyden toteaminen, LVI-alan mahdollisuus SuLVI oli yhtenä kymmenestä rakennusklusteriin Pätevyyden toteaminen, LVI-alan mahdollisuus SuLVI oli yhtenä kymmenestä rakennusklusteriin kuuluvasta järjestöstä perustamassa FISE Oy:tä, yhteistä sertifiointijärjestelmää, joka toteaa rakennus- LVI-

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Talotekniikka-alan järjestöillä ja yrityksillä on pitkät perinteet yhteistyössä. Alan vetovoimaa on kohennettu

Talotekniikka-alan järjestöillä ja yrityksillä on pitkät perinteet yhteistyössä. Alan vetovoimaa on kohennettu SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

SuLVI. energiatodistukset. SuLVIn sivut. ISÄNNÖINTI, ERILLINEN ja RAKENTAMINEN Ohjelmat sisältävät 2010 versioina:

SuLVI. energiatodistukset. SuLVIn sivut. ISÄNNÖINTI, ERILLINEN ja RAKENTAMINEN Ohjelmat sisältävät 2010 versioina: SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt, sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä Puh. (09) 5660 0918 040 556 0048 Jäsentoimikunta Jarmo Kuitunen

Lisätiedot

Rakennusten älyratkaisuvalmiusindikaattori tulee mikä se on?

Rakennusten älyratkaisuvalmiusindikaattori tulee mikä se on? SuLVIn sivut Yhteystiedot Suomen LVI-liitto SuLVI ry Sitratori 5, 00420 HELSINKI Puh. 09 566 0090 www.sulvi.fi sulvi@sulvi.fi toiminnanjohtaja Tiina Strand Puh. 040 505 5445 tiina.strand@sulvi.fi koulutuspäällikkö

Lisätiedot

SuLVI mukana EU:n energiahankkeissa

SuLVI mukana EU:n energiahankkeissa SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi Puh.

Lisätiedot

Vuosi 2012 tulee! oletko valmis?

Vuosi 2012 tulee! oletko valmis? SuLVIn sivut Vuosi 2012 tulee! oletko valmis? SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja

Lisätiedot

VOIMASSA OLEVAN PÄTEVYYDEN SIIRTO MRL 41/2014 UUSIEN VAATIVUUSLUOKKIEN MUKAISEKSI PÄTEVYYDEKSI

VOIMASSA OLEVAN PÄTEVYYDEN SIIRTO MRL 41/2014 UUSIEN VAATIVUUSLUOKKIEN MUKAISEKSI PÄTEVYYDEKSI VOIMASSA OLEVAN PÄTEVYYDEN SIIRTO MRL 41/2014 UUSIEN VAATIVUUSLUOKKIEN MUKAISEKSI PÄTEVYYDEKSI FISE on uudistanut kaikki suoraan maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvat suunnittelu- ja työnjohtopätevyytensä.

Lisätiedot

LVI-yhdistystoiminnan rooli ajan haasteissa?

LVI-yhdistystoiminnan rooli ajan haasteissa? LVI-yhdistystoiminnan rooli ajan haasteissa? SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja

Lisätiedot