Ammattikeittiöalan imagonkohotuskampanja
|
|
- Ilona Kahma
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ammattikeittiöalan imagonkohotuskampanja Hankkeen kesto LOPPURAPORTTI / Marjut Huhtala Dnro2243/ 325/
2 2 1. AMMATTIKEITTIÖALAN IMAGONKOHOTUSHANKKEEN TAVOITE Tavoitteena on pitää kiinni osaamisesta ja työvoiman saannista suurtaloussektorin ammateissa. Hankkeen keskeiset tavoitteet vuonna 2012 olivat: lisätä nuorten ja aikuisopiskelijoiden tietoisuutta suurtalousalan ammateista: messunäkyvyys, herkkuammatti.fi sivuston ylläpito, artikkelit printti ja sähköisessä mediassa informoida laaja alaisesti ravitsemisalasta ja laadukkaiden ja ekologisesti kestävien ravitsemispalveluiden ylläpitämisen tärkeydestä: välineenä mm. Herkkuammatti.fi tietosivusto ja Innostu Itämeren ruokavaliostareseptikilpailu kohottaa suomalaisen kouluruokailun ja kouluruoan tekijöiden arvostusta: valtakunnallisen kouluruokadiplomi mallin laatiminen Ilman ruokapalvelualan osaamista laadunhallinta, ravitsemussuositusten noudattaminen ja ammattikeittiöiden kestävän kehityksen mukainen toiminta kuten hävikkitietoisuus eivät toteudu. Viestintäkampanjalla tavoiteltiin peruskoulunsa päättämässä olevia nuoria, aikuisopiskelijoita, ammatinvalinnanohjaajia ja catering alan oppilaitoksia. Laajempana kohderyhmänä oli koko ravitsemisala (herkkuammatti.fi tietoportaali). Tärkeänä kohderyhmänä oli myös kouluruoan tekijät, koululaiset ja kouluyhteisöt sidosryhmineen. Kampanjan kokonaistavoitteena on kohottaa elintarvikeketjun laatukuvaa joukkoruokailun näkökulmasta. Hankkeen toimihenkilöt Toiminnanjohtaja Marjut Huhtala 2 kk Projektihenkilö Virpi Kulomaa 10 kk Projektihenkilö Pirjo Alanko 3 kk Hankkeen ohjausryhmä Anitta Smura, Omnia, hankkeen puheenjohtaja Petri Koskela, ylitarkastaja, MMM Tuula Lasander, Blueservice Partners Oy Marjaana Manninen, opetusneuvos, opetushallitus Hellen Junninen, tuotantopäällikkö, Espoo catering,kuntaruokailun asiantuntijat ry:n edustaja Helena Lehtinen, koulutuspäällikkö, Sodexo Oy Jarmo Huuhtanen, johtaja, Electrolux Professional Oy Erja Tuovinen, myyntijohtaja, Heinon Tukku Marjut Huhtala, ohjausryhmän sihteeri, toiminnanjohtaja Ammattikeittiöosaajat ry Hankkeen projektihenkilö, Ammattikeittiöosaajat ry (ei varsinainen jäsen)
3 3 2. TOIMENPITEET Herkkuammatti.fi sivusto Herkkuammatti.fi sivustoa kehitettiin edelleen ammattikeittiöalan toimijoiden tietoportaaliksi. Sivustolle on toimitettu verkkoartikkeleita ja ravitsemisalan edustajien haastatteluita kuukausittain. Nuoria houkuttelevaksi sivuelementiksi suunniteltiin mm. Koulun Kokki oppimispeli, jota esiteltiin Taitaja Skillstapahtumassa keväällä Ruokapalvelualaa ammatikseen suunnittelevat löytävät sivustolta ajankohtaista tietoa ravitsemisalan koulutusmahdollisuuksista ja voivat tutustua jo alalla toimivien kannustaviin uratarinoihin. Ruokapalveluammattilaisille sivusto tarjoaa tietoportaalin ammattikeittiöitä päivittäin koskevista asioista, kuten ravitsemussuosituksista ja erityisruokavalioista, kestävästä kehityksestä, rekrytoinnista, monikulttuurisuuden hyödyntämisestä palvelualan ammateissa, oppisopimusmenettelystä ja TET harjoittelusta. Sivustolle on myös koottu artikkeleja ja asinatuntijahaastatteluja alalla toimivista ruokapalveluammattilaisista. Innostu Itämeren ruokavaliosta reseptikilpailu Kilpailussa ammattikeittiöitä kannustettiin kehittelemään itämerellisiä lounasmenuita lähiraaka aineista. Mikkelin seurakuntayhtymän emännät Tarja Lappalainen ja Sari Torn rakensivat voittajamenunsa Puumalan lohen ympärille. Kilpailuun osallistuttiin kahdeksalla menuehdotuksella, joista esikarsinnan jälkeen valittiin kolme kokonaisuutta tuomariston arvioitavaksi. Hankkeen ohjausryhmän jäsenistä koostuva tuomaristo kiitteli voittajamenun, Menu Mer Baltiquen, tasapainoisuutta ja ruokalajien selkeyttä: ruismurulla hunnutettu lohi säilyttää siistin ulkomuodon paistonkin jälkeen ja sitä on helppo annostella, perunasose tekee kokonaisuudesta helposti nieltävän ja toteutukseltaan selkeä tyrnijälkiruoka vie kielen mennessään. Voittajat palkittiin tuhannen euron kannustuspalkinnolla Ammattikeittiöosaajat ry:n seminaarissa lokakuussa Voittajamenu ja koonti reseptikilpailuun osallistuneista töistä ovat luettavissa amko.fi ja herkkuammatti.fi sivuilta. Kilpailu sai runsaasti positiivista julkisuutta. Reseptejä on saatavilla myös printti versiona Ammattikeittiöosaajat ry:stä. Kouluruokadiplomi Vuoden aikana kehiteltiin malli kouluruoan tason mittaamiseksi kysymyssarjaan pohjautuen. 45 kohtainen kysymyspatteristo testaa koulun ravintolan ja koko koulun sidosryhmien taitoa huolehtia kokonaisvaltaisesti kouluruokailutilanteesta. Osaamista testataan seuraavilla osa alueilla: kouluruokasuosituksen noudattaminen tapakasvatuksen ja viihtyisän ruokamiljöön vaaliminen keittiön toimintatapojen moitteettomuus ( omavalvonta, prosessikuvaukset) yhteisyökyky ja vuorovaikutus opetushenkilökunnan kanssa kouluruoan integroiminen oppiaineisiin kestävä kehitys malliruokailu ( opettajien ja koulun muiden aikuisten rooli ruokailutilanteessa) koulun ravintolatoimikunnan toiminta
4 4 kuntapäättäjien tietoisuus kouluruokailun resurssoinnista ruokaturvallisuuss Kouluruokadiplomille on haettu mallia mm. skolmatsverige.se sivustolta ja sitä on suunniteltu yhteistyössä asiantuntijaryhmän kanssa ( Asiantuntijaryhmässä on ollut edustus mm. Sydänliitosta ja Ruokatiedosta). Kouluruokadiplomin julkistaminen ja valtakunnallinen lanseeraminen Kouluruokadiplomi julkistettiin tammikuun 2013 viimeisellä viikolla ja ensimmäisille kouluille luovutettiin konkreettiset diplomit. Diplomin saivat hankkeen pilotteinakin toimineet Kirkkonummen koulukeskus, Naantalin Lietsalan ala aste ja Kouvolan Saviniemen koulu. Diplomi on nyt avoimesti haettavissa kouluruokadiplomi fisivustolta. Diplomi soveltuu parhaiten haettavaksi peruskoulu ja lukioympäristöissä. 3. HANKKEEN VIESTINTÄ Hankkeen nettisivut ja esitemateriaali on koettu hyödylliseksi sekä ammatinvalinnanohjauksen tukena, mutta myös koko ravitsemisalan toimijoiden tietopankkina. Hankkeesta tiedotettiin mediaa neljällä lehdistötiedotteella, lähestyttiin Ammattikeittiöosaajat ry:n sidosryhmiä kampanjan tukimateriaalia esitellen ja kerrottiin kampanjasta mm. järjestön kevätluentopäivillä sekä syysseminaarissa Toukokuussa hanketta esiteltiin Taitaja Ammattitaidon SM kilpailuissa Jyväskylässä. Taitaja tapahtuma tavoittaa nuorta opintouraansa suunnittelevaa. Tammikuussa järjestettiin kolme lehdistötilaisuutta kouluruokadiplomin julkistamiseen liittyen. Sidosryhmiltä saadun palautteen perusteella kampanja on todettu tarpeelliseksi ja sen työmenetelmät onnistuneeksi. Alalla toimivat kokevat jatkossakin tärkeinä jatkuvan alan imagon ja arvostuksen kehittämisen, toiminnan laadun korostamisen ja yhteistyömuotojen kartoittamisen. Kampanjan mahdolliset jatkotoimet koetaan tarpeelliseksi ja ravitsemisalan imagonkohotuksen viestintätoimenpiteitä toivotaan lisää ( tiedottaminen, messut, ilmoittelu ja erilaiset yhteistyönmuodot sekä päättäjille suunnattu materiaali). Hankkeen mediaseuranta löytyy loppuraportin liitetiedostosta. 4. ARVIOINTI HANKKEEN TAVOITTEIDEN TÄYTTYMINEN Hankkeen viestintäelementit toteutettiin suunnitelman mukaisesti: Innostu Itämeren ruokavaliosta reseptikilpailun toteuttaminen ja tulosten raportointi, kouluruokadiplomin suunnittelu ja lanseeraminen valtakunnallisesti haettavaksi sekä herkkuammatti.fi sivuston laajentaminen ravitsemisalan tietoportaaliksi. Hankkeen keskeisinä tavoitteina oli houkutella ravitsemisalan opintoihin nuoria ja uravalintojaan pohtivia aikuisopiskelijoita sekä tuottaa positiivissävyistä aineistoa ammattikeittiöalan imagoon liittyen ravitsemisalan lehtiin ja muihinkin medioihin. Hankkeen aikana toimitetut ja medialle välitetyt lehdistötiedotteet herättivät laajalti huomiota. Vuoteen 2010 ja 2011 verrattuna mediaosumien määrä ja tietoisuus kampanjasta on kasvanut ja messuilla sekä ravitsemisalan ammattilaistapahtumissa saamamme sanallisen palautteen perusteella kampanjan elementit on koettu tarpeellisiksi. Kokonaisuudessaan hankevuosi onnistui hyvin. Herkkuammatti.fi sivusto on kiinnostanut lukuisia jo ravitsemisalalla toimivia henkilöitä ja erityisesti sivuston asiantuntija artikkelit ja haastattelut ovat kiinnostaneet ja synnyttäneet keskustelua ja kommentteja.alalla toimivilla on tarve ja halu kertoa tärkeästä työstään ja siten kohottaa omalta osaltaan ammattikeittiöalan imagoilmastoa.
5 5 Innostu Itämeren ruokavaliosta reseptikilpailu sai kohtuullisen määrän positiivista julkisuutta ja kirvoitti keskustelua Pohjoismaisesta ruokavaliosta ja ruokatuotannon kestävän kehityksen periaatteista. Kouluruokadiplomi lanseerattiin suunnitelmien mukaisesti ja sai jo ensimmäisissä tiedotustilaisuuksissa varsin laajalti positiivista huomiota. Jatkossa diplomin myöntämisperusteita tarkennetaan, jatketaan hankkeen viestintätyötä ja käännetään sivusto ( kysymyssarja ) ruotsiksi 5. JATKOTOIMET Hankkeelle on haettu ja myönnetty jatkorahoitusta vuodelle Vuonna 2013 hankkeessa keskitytään edelleen kouluruokailun imagon kehittämiseen ( kouluruokadiplomi mallin markkinointi ja jatkosuunnitelma diplomien ansaintaperusteista), laajennetaan Herkkuammatti.fi portaalin sisältöä ja informoidaan ravitsemisalasta valtakunnallisilla ja alueellisilla Rekry messuilla. 6. HANKKEEN TALOUS Maa ja metsätalousministeriö on myöntänyt hankkeelle kokonaisuudessaan käytettäväksi aikavälillä Hankkeen kokonaisbudjetti on euroa. Loppurahoitus koostuu FIDA ry:n omarahoituksesta (1500 ) ja yritysrahoituksesta ( 6000 ). Hankkeen kokonaiskuluiksi muodostui ,33 euroa. Kustannusrakenne esitellään loppuraportin liitteenä, sekä kirjanpidon tositekohtaisena raporttina tilitoimisto Engblom & Co Oy:n laatimana. LIITTEET LIITE 1 Kirjanpidon kustannusraportti LIITE 2 Ohjausryhmän kokouksen pöytäkirja 1/2013 LIITE 3 Ohjausryhmän lausunto maksatushakemukseen LIITE 4 Maksatushakemus LIITE 5 Hankkeen kustannustoteuma 2012 ja tammikuu 2013
Ammattikeittiöalan imagonkohotuskampanja
Ammattikeittiöalan imagonkohotuskampanja Hankkeen kesto 1.2.2013-31.12.2013 LOPPURAPORTTI 25.2.13 Dnro2243/ 325/2009 www.herkkuammatti.fi www.kouluruokadiplomi.fi www.amko.fi 2 1. AMMATTIKEITTIÖALAN IMAGONKOHOTUSHANKKEEN
Ammattikeittiöalan imagonkohotuskampanja
Ammattikeittiöalan imagonkohotuskampanja Hankkeen kesto 1.2-31.12.2011 LOPPURAPORTTI Dnro2243/ 325/2009 2 1. AMMATTIKEITTIÖALAN IMAGONKOHOTUSHANKKEEN TAVOITE Tavoitteena on, että kansallisesti pystyttäisiin
Ammattikeittiöalan imagonkohotuskampanja
Ammattikeittiöalan imagonkohotuskampanja Hankkeen kesto 1.1-31.12.2010 LOPPURAPORTTI Dnro 2243/325/2009, Projektikoodi 5729 2 1. AMMATTIKEITTIÖALAN IMAGONKOHOTUSHANKKEEN TAVOITE FIDA ry:n koordinoimalla
Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun
Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun Makuaakkoset-diplomi on päiväkodeille myönnettävä tunnustus ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän päiväkotiruokailun edistämisestä.
Ammattikeittiöosaajat ry
Ammattikeittiöosaajat ry Tietoa Kouluruokadiplomista Kouluruokadiplomi on koululle annettava tunnustus ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän kouluruokailun edistämisestä. Diplomin
Kysely Kouluruokadiplomin suorittaneille kouluille
Kysely Kouluruokadiplomin suorittaneille kouluille Arvostusta ammattikeittiöille -hanke 2015-2016 Projektipäällikkö Virpi Kulomaa Ammattikeittiöosaajat ry 1.4.2016 Kysely Kouluruokadiplomin suorittaneille
FIDAn merkitys ( oma kokemus)
Suurtalousalan yhteistyöjärjestö FIDA ry:n jäsenkyselyn 2011 tulokset 4.11.11/ MH FIDA ry:n jäsenkysely toteutettiin viikolla 43. sähköpostitse ja FIDAn www-sivuilla. Saimme määräaikaan mennessä 189 vastausta.
Tiedote: Herkkuammattikampanjalla huomiota ikäihmisten ravitsemukseen Maalis Maalis
Kuukausi Media Nimi Numero Aihe Otsikko Tammi Lehti Lautaselle, Heinon Tukun Nro 1-2 Artikkeli Imago kuntoon! asiakaslehti Lehti AmmattikeittiöOsaaja 1/2011 Kilpailutiedote Ideoi ikäihmiselle maistuva
Ammattikeittiöalan imagonkohotuskampanja: Arvostusta ammattikeittiöille
Ammattikeittiöosaajat ry Ammattikeittiöalan imagonkohotuskampanja: Arvostusta ammattikeittiöille 2015-2016 LOPPURAPORTTI Virpi Kulomaa Ammattikeittiöosaajat ry 31.12.2016 Sivu 1 / 14 Sisältö Sisällys 1
HIUSALAN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMISHANKE
HIUSALAN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMISHANKE 12.12.2008 2008 Opetushallitus Helsinki Nina Raki, Omnia Projektin organisaatio OHJAUSRYHMÄ (OPH, sidosryhmäedustajat) Koordinointi
Pentti Meriläinen 18.3.2011
RAPORTTI 1 (5) VUODEN MAATILA KILPAILU 2010 1. Hankkeen tavoitteet Vuoden Maatila 2010-kilpailun tavoitteena oli vahvistaa hyvän johtamisen merkitystä maatilojen kilpailukyvyn parantamisessa. Vuosittain
Hankkeen viestintäsuunnitelma
Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 15. elokuuta 2016 / 1 Hankkeen viestintäsuunnitelma 1. Hankkeen kuvaus Ydinosaajat-hankkeessa luodaan malli koulutusorganisaatioiden
Sustainability in Tourism -osahanke
25.3.2013 Päivi Lappalainen Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskus Osaprojektin tavoitteet Osaprojektin tavoitteena oli työpajojen ja tilaisuuksien kautta koota yritysten näkemyksiä ja tarvetta vastuullisen
Nuorten vuorovaikutusmaailman keinoin arvostusta kouluruokailuun
Nuorten vuorovaikutusmaailman keinoin arvostusta kouluruokailuun Kouluruokailu arvoonsa sijoitus tulevaisuuteen seminaari 19.11.2013 Eliisa Kotro, Teija Rautiainen, Heidi Piskonen, Mikkelin amk Saara Pentikäinen,
1
www.amko.fi 1 Mikä Kouluruokadiplomi on? Diplomi on ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän kouluruokailun edistämisestä myönnettävä tunnustus koululle itsearviointiin ja toiminnan
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki
Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta
Yrittäjyys ammattitaitokilpailuissa. Taitajasta yrittäjäksi yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja Helsinki 31.1.2012 Eija Alhojärvi Skills Finland
Yrittäjyys ammattitaitokilpailuissa Taitajasta yrittäjäksi yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja Helsinki 31.1.2012 Eija Alhojärvi Skills Finland Skills Finland - toiminnan tavoitteet Edistää tietoisuutta
PROJEKTIN LOPPURAPORTTI
Turun ammattikorkeakoulu, TYT:n Innovointiraha 2012 LOPPURAPORTTI Projektin nimi Monialaiset tutkimuspajat pvm 20.12.2012 1 (7) PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Monialaiset tutkimuspajat Tekniikka, ympäristö ja
kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla
Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Mukana olevat kunnat v. 2008-09 *Espoo Hamina *Helsinki Hämeenlinna Iisalmi
Crohn ja Colitis ry.
Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella
Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto
Kyselyn tarkoitus Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa Lapin ammattiopiston aikuiskoulutuksen opettajien näkemyksiä Työräätäli -toimintamallin kehittämiseksi opettajien ja opiskelijoiden hyödyksi. Työräätäli
TIEDOTUS- JA VIESTINTÄSUUNNITELMA
ARVO hankkeen tiedottaminen tukee hankkeen tavoitteiden saavuttamista. Tiedottamisen lähtökohtana on läpinäkyvyys. Hankkeeseen liittyvän tiedotuksen tavoitteena on: edesauttaa hankkeen toteutumista lisätä
Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön
Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.
ARVOSTAN KONSEPTI. Kokemuksia hoito- ja hoiva-alan ennakoivasta rekrytoinnista. HYVÄ-asiantuntijafoorumi Osaavan työvoiman saanti hyvinvointialalla
ARVOSTAN KONSEPTI Kokemuksia hoito- ja hoiva-alan ennakoivasta rekrytoinnista HYVÄ-asiantuntijafoorumi Osaavan työvoiman saanti hyvinvointialalla 14.5.2009 Ennakoivan rekrytointityön perusteluja 1/2 Hoito-
OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti
OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro
Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vertais- ja itsearviointimallit Anne-Mari Ikola
Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vertais- ja itsearviointimallit Anne-Mari Ikola 19.5.2016 Taustaa Vuonna 2007 pääkaupunkiseudulla kehitettiin nuorisotyön avointen nuorteniltojen auditointi- ja itsearviointimalli
Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi
Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu
ESR-HANKKEIDEN VERTAISARVIOINTIKOKEILU 2010-2011. Esko Lähde 28.10.2010 KV 2020 TULEVAISUUS SYNTYY VALINNOISTA
ESR-HANKKEIDEN VERTAISARVIOINTIKOKEILU 2010-2011 Esko Lähde 28.10.2010 KV 2020 TULEVAISUUS SYNTYY VALINNOISTA Vertaisarviointiprosessi Koordinoiva hanke Osaaminen käyttöön! -työvoimaa uudesta suunnasta
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen
Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut
Lahden diakonian instituutti Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015 Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Anne-Maria Karjalainen kehittämisvastaava Lahden diakonian
Kuva: Harri Oksanen. Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus
Kuva: Harri Oksanen Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus Onnistunut kouluruokailu Teksti ja kuva: Virpi Kulomaa Onnistunut kouluruokailu Kouluruokailu on luonteva osa toimintakulttuuriamme
Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset
Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Työryhmä: Paikallista ruokaa läheltä 18.-19.8., Maaseutututkijatapaaminen Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus-
Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma
Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Käsitelty työvaliokunnassa 28.8.2007 ja ohjausryhmässä 17.9.2007 Laatijat: viestintäpäällikkö Helinä Mäenpää ja
VIESTINTÄSUUNNITELMA
1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite
Viestintä tukee muutosta
Viestintä tukee muutosta Johdon seminaari 21.3. Viestintäasiantuntija Heidi Mäenpää HS AMIKSESTA SANOTTUA VIESTI KOHDERYHMÄN MUKAAN Sisäiset kohderyhmät (opettajat ja muu henkilöstö, opiskelijat) Ulkoiset
KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ
KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden
JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa
JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT
Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta
Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien
KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011
KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011 1. Tavoitteet Luoda käyttäjä- ja kysyntälähtöinen Living Lab toimintaympäristö, joka tukee Kymenlaakson ammattikorkeakoulun LCCE- oppimisen
RAVITSEMISALAN AMMATILAISTEN NÄKEMYKSIÄ AMMATTIKEITTIÖTYÖN IMAGOTEKIJÖISTÄ
Satu Almgrén RAVITSEMISALAN AMMATILAISTEN NÄKEMYKSIÄ AMMATTIKEITTIÖTYÖN IMAGOTEKIJÖISTÄ Opinnäytetyö Palveluliiketoiminnan koulutusohjelma Marraskuu 2014 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 24.11.2014
Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely
LOPPURAPORTTI 18.12.2015 Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely Tausta Liikenneviraston Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn tietopankki, Kulkulaari on perustettu vuonna 2013. Sivusto perustettiin
Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global
Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Toimiala: Kansainvälinen viestintä, sen koulutus ja konsultointi Yritys: AAC Global Lähdimme testaamaan LinkedIn-markkinoinnin
Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen
PAMin vetovoimabarometri
PAMin vetovoimabarometri Eräiden alojen kuva ja houkuttelevuus Yksikönjohtaja Sakari Nurmela Hankkeen toteuttaminen Barometrissa selvitettiin Palvelualojen ammattiliiton kannalta keskeisten toimialojen
Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014
Yritysyhteistyötutkimus 2014 Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 25.6.2014 Anne Mähönen Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alueen yritysten käsityksiä oppilaitosten
Rakennusteollisuuden osaamisstrategia - Toimintaohjelma osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseksi
Rakennusteollisuuden osaamisstrategia - Toimintaohjelma osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseksi 18.5.2018 Lauri Pakkanen Miksi osaamisstrategia? Haasteet: VÄESTÖ ALAN VETOVOIMA VAATIMUKSET Ratkaisut:
Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat
Ammatillisten perustutkintojen perusteiden uudistaminen ja työn toteutus eri osapuolten kesken Koulutuksen järjestäjien tilaisuus 15.9.2008 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto
1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen
NUORTEN AIKUISTEN OSAAMISOHJELMA
NUORTEN AIKUISTEN OSAAMISOHJELMA OPH ja OKM työseminaari 13.6.2013 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Nuorten aikuisten osaamisohjelma Jyväskylän koulutuskuntayhtymään saatu v. 2013 1,2 m lisärahoitus 83 t
Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon
Henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen 2013 loppuraportti
Henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen 2013 loppuraportti Kuva: Unto Kärkkäinen Työsuojelunäyttely Sivu 2 / 7 Sisällys Tiivistelmä. 3 1 Hankkeen tausta ja tavoite.3 1.1 Hankkeen taustaa 3 1.2 Hankkeen
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuosi 2016 on Yhdistyksen juhlavuosi, jolloin se täyttää 50 vuotta. Sitä juhlistetaan
Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tausta ja tavoitteet
Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tausta ja tavoitteet Aulikki Alanen, ympäristöneuvos Ympäristöministeriö Luontotyyppien toinen uhanalaisuusarviointi esittelytilaisuus 08.04.2016 Suomen luontotyyppien
Finanssiosaamisen tarjoajien sidosryhmädialogi
Finanssiosaamisen tarjoajien sidosryhmädialogi Silja Petäjäinen 1 Opinnäytetyön tavoitteet ja ongelmanasettelu Tavoite Työn tavoitteena on selvittää miten eri toimijat tällä hetkellä jakavat finanssiosaamista.
SISÄLLYSLUETTELO. Tapiolan seurakuntaneuvosto :30 3/2017 ESITYSLISTA
SISÄLLYSLUETTELO Tapiolan seurakuntaneuvosto 04.04.2017 16:30 3/2017 ESITYSLISTA Esityslistan kansilehti... 1 1 Tapiolan seurakunta, lausunto Tapiolan seurakunnan seurakuntapastorin viran täyttämisestä...
Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi
Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan
Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu
Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu Tavoitteet Taustalla tarve saada kattava arvio haasteen onnistumisesta Tukee alkanutta strategiatyötä Arviointia lähestytään prosessiarvioinnin kautta pyritään
1
www.amko.fi 1 Mikä Makuaakkoset-diplomi on? Diplomi on ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän päiväkotiruokailun edistämisestä myönnettävä tunnustus päiväkodeille itsearviointiin
Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari
Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Hotel Arthur 9.5.2014 Vaskivuoren lukion rehtori Eira Kasper Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki YANZU 言 祖 Kiinan kieltä lukioissa Kansainvälistymisen
Yhteiset työpaikat valvontahanke Sisällys. Hankesuunnitelma 1 (5) Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue
Hankesuunnitelma 1 (5) Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Yhteiset työpaikat valvontahanke 2016 2019 Sisällys 1. Johdanto...2 2. Tavoitteet...2 3. Aineisto ja menetelmät...3 4. Aikataulu-
Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta
2/2013 Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta lappi Lisätietoja antaa Projektipäällikkö Virpi Vaarala Lapin ELY-keskus, Rovaniemi virpi.vaarala@ely-keskus.fi +358 295 037
I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen
I-piirin KOULUTUS D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen Koulutuksen toteutuminen Syksyllä osallistuneita n 300 henkilöä Elokuu LPJ 23.8 Oulu Syyskuu Lohko-/ aluekokous 24.9, aiheena mm brandiasiat uusien koulutus
Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer
Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät Nina Törhönen, Fazer Mitä on Elämän Eväät? Ohjelma luotiin vuonna 2007 herättämään nuorten tulevaisuuden työntekijöiden mielenkiintoa uudella tavalla.
Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi
Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen
YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?
Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä
Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa
Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa 2009 2010 Loppuraportti Kerhokeskus Erityissuunnittelija Merike Kesler Sisällys: * Hankkeen tausta ja tavoitteet * Tuotettu materiaali * Muu toiminta
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 11
SUURTALOUSALAN YHTEISTYÖJÄRJESTÖ - FINNISH DIETETIC ASSOCIATION F I D A R. Y. T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 11 SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1. KATSAUS YHDISTYKSEN TOIMINTAVUOTEEN 2011 1 2. JÄSENISTÖ 2.1.
Ohjaus Keudassa Erja Kärnä
Jatkoväylä-hanke 2.5.2018, XAMK Mikkeli Ohjaus Keudassa Erja Kärnä KEUDA 1 Opiskelijoita 6100 Ammatillinen peruskoulutus Nuorten aikuisten osaamisohjelma Oppisopimuskoulutus (perustutkinnot ja lisäkoulutus)
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
80 000 jäsenen raja rikki tuote on kunnossa, onnistunutta jäsenhankintaa ja -hallinnointia
Vuoden 2015 kohokohdat 80 000 jäsenen raja rikki tuote on kunnossa, onnistunutta jäsenhankintaa ja -hallinnointia Kiilopäällä siirtyminen maalämpöön ja erinomainen tulos Paljon panostusta uusiin lajeihin
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.
Valtakunnallisen ja maakuntien viestinnän yhteensovittaminen ja työnjako
Valtakunnallisen ja maakuntien viestinnän yhteensovittaminen ja työnjako Maakunta- ja sote-uudistuksen viestintäryhmän kokous 23.8. 1 Valtioneuvoston viestinnän tavoite Valtioneuvoston viestinnän tavoitteena
Teoriaa ja työkaluja koulu nuoren taloustaitojen takaajana. Talous tutuksi -koulutukset 2018 Riikka Lehtinen
Teoriaa ja työkaluja koulu nuoren taloustaitojen takaajana Talous tutuksi -koulutukset 2018 Riikka Lehtinen 1 2 Kuinka hyvin koulu opettaa seuraavia taitoja? Lähde: TAT & T-Media KUN KOULU LOPPUU NUORTEN
Koululaisten oma yhteiskunta
Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,
Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.
ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman
Työnhaun taitojen kehittäminen pelillisin keinoin
Työnhaun taitojen kehittäminen pelillisin keinoin 5 op, kevät 2018 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, liiketalouden yksikkö Mikkeli Lehtori Marja-Leena Koskinen Lehtori Sari Toijonen-Kunnari Taustaa oman
Koulutuksen järjestämislupaprosessin kehittäminen
Koulutuksen järjestämislupaprosessin kehittäminen Jukka Lehtinen Opetusneuvos OKM/Ammatillisen koulutuksen vastuualue AMKEn laivaseminaari 24. 26.3.2015 Ammatillisen koulutuksen ohjauksen- ja säätelyprosesseja
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
KOULUMATKA-hanke Esittelykalvot
KOULUMATKA-hanke Esittelykalvot HANKKEEN TAUSTAA Turvallisuus on yksi Hyvinkään kaupungin toimintaa ohjaavista arvoista (Safety Commynity jäsen). Hyvinkäällä on toiminut aktiivisesti jo 25 vuoden ajan
Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi
Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12 Yleisten kirjastojen konsortion ohjausryhmän asettaminen vuosille 2017-2019 HEL 2013-010767 T 00 01 06 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä
Hyvän ohjauksen kriteerityö
Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot
Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689
Maahanmuuttajien opetus Oulun kaupungin opetustoimessa hallinnon näkökulmasta Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen
Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO
Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja
Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi. Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK
Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK Tutkimuksessa u haastateltiin t City Cty lehden säännöllisiä 15
Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö
Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö Yhteenveto työpajoista elokuussa 2013 Kaupunkistrategia Yhdessä tekeminen: Palvelujen käyttäjien, palvelutuottajien ja muiden sidosryhmien mahdollisuuksia
Page 1 of 11 26.1. Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01. 15:11 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä.
Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely II
Nuorten työssäoppimis - ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY II Vastausaika 16.9.2014 14:33:45 Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely II
Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.
Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.2012 Osahankkeen nimi: TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Vammaispalveluhankkeen
Projektivastaava Sari Laiho p. 020 615 8721 sari.laiho@ksao.fi. www.ksao.fi/projektit/koulustaduuniin/
Projektivastaava Sari Laiho p. 020 615 8721 sari.laiho@ksao.fi www.ksao.fi/projektit/koulustaduuniin/ 1.4.2008 31.12.2011 Tavoitteet: Kouvolan seudun ammattiopiston läpäisyasteen kohottaminen sekä valmistumisen
Taitajakilpailutoiminta. ammatillisessa koulutuksessa
Taitajakilpailutoiminta ammatillisessa koulutuksessa Skills Finland ry Vuonna 1993 perustettu yleishyödyllinen yhdistys Tavoitteena suomalaisen ammattikoulutuksen ja ammattiosaamisen kehittäminen (vetovoima
Uudistuvat Oppijan verkkopalvelut Opintopolku.fi
Uudistuvat Oppijan verkkopalvelut Opintopolku.fi Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 18.-19.4.2013 Projektipäällikkö Ritva Sammalkivi, OKM SADe -ohjelma (VM) Oppijan verkkopalvelu
Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta
Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt
Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala
Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin
MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke
MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke LOPPURAPORTTI Heli Karppinen Kaukametsän opisto PL 251, 87101 Kajaani SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO..2 2 HANKKEEN TAUSTA JA
Oppilaiden turvallisuuskävelyt valtakunnallisena pilottihankkeena Vaasassa Matti Tervasmäki
Oppilaiden turvallisuuskävelyt valtakunnallisena pilottihankkeena Vaasassa Oppilaiden turvallisuuskävelyt Esityksen sisältö: 1. Hankkeen lähtökohdat 2. Hankkeen eteneminen 3. Kävelyjen toteuttaminen 4.
Peuramaa Golf Hjortlandet ry
Peuramaa Golf Hjortlandet ry Toimintasuunnitelma 2018-2020 Seuran kevätkokous 15.5.2018 ESITELLÄÄN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KEVÄTKOKOUKSEN JÄLKEEN Toimintasuunnittelun tavoite Päivittää RY:n toimintasuunnitelma