Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostaminen, tarjouksen uudistaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostaminen, tarjouksen uudistaminen"

Transkriptio

1 Virolahden kunnanhallitus Virolahden kunnanhallitus Virolahden kunnanhallitus Virolahden kunnanvaltuusto Virolahden kunnanhallitus Virolahden kunnanvaltuusto Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostaminen, tarjouksen uudistaminen 95/44.443/2014 Kh 165 Vaalimaa Shopping Center Oy:n mittavan kauppakeskus-, spa-hotelli- ja kasinohankkeen käynnistyminen tuo jo ensi talvesta alkaen Virolahdelle arviolta keskimäärin 250 rakennusaikaista työpaikkaa. Kohteen valmistuttua kesällä 2015 uusien työpaikkojen määrä kasvaa :aan. Myönteinen työpaikkakehitys merkitsee sitä, että haasteet vastata nopeasti kasvavaan asuntojen kysyntään kasvavat dramaattisesti. Virolahdella on koemarkkinointivaiheessa useampiakin kovan rahan rivi- ja pienkerrostalokohteita. Lähitulevaisuudessa polttavin tarve on kuitenkin uuden vuokra-asuntotuotannon puolella. Silläkin alueella yksityisten toimijoiden kiinnostus on virinnyt, mutta toteuttamisvaiheeseen ei vielä minkään hankkeen osalta ole toistaiseksi päästy. Uusia vuokra-asuntoja on tietenkin mahdollista rakentaa kunnan toimesta. Asia onkin ollut esillä useampaan otteeseen, mutta ennen muuta Vaalimaalla virinneen toimeliaisuuden vuoksi vuokra-asuntorakentamishankkeet ovat jääneet akuutimpien kiireiden jalkoihin. Nyt aletaan olla tilanteessa, ettei kunnan omalla vuokra-asuntotuotannolla kun otetaan huomioon hankkeiden suunnittelun, luvituksen ja kilpailutuksen vaatima aika pystytä vastaamaan riittävän nopeasti kasvavaan vuokra-asuntojen kysyntään. Viafori Oy on aloittanut tänä syksynä Virojoen keskustassa Sulkutie 1:ssä 21 asuntoa käsittävän, huoneistopinta-alaltaan 1007 neliömetrin suuruisen rivitaloyhtiön rakennustyöt. Kohde valmistuu ensi kesänä. Yritys on markkinoinut perustettavan asunto-osakeyhtiön koko osakekantaa sijoittajille muun muassa Kauppalehdessä julkaistulla ilmoituksella. Kunnan kannalta nopein tapa lisätä kohtuuhintaista vuokra-asuntotarjontaa on pyrkiä sopimaan Viafori Oy:n kanssa perustettavan Asunto Oy Virolahden Sulkutien koko osakekannan ostamisesta. Esisopimuksen kautta kunta pääsi vaikuttamaan myös huoneistokokoihin, materiaalivalintoihin yms. ratkaisuihin. Valmistelijat: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, puh ja tekninen johtaja Markku Uski, puh Kunnanhallitus päättää valtuuttaa kunnanjohtajan ja teknisen johtajan neuvottelemaan Viafori Oy:n kanssa esisopimuksen perustettavan Asunto Oy Virolahden Sulkutien koko osakekannan ostamisesta.

2 Päätös Kh 52 Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Syksyn ja talven aikana on käyty neuvotteluja Viafori Oy:n kanssa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan ostamisesta Viafori Oy:n toimitusjohtaja Esa Mässeli teki tarjouksen asunto-osakeyhtiön osakkei den myymisestä Virolahden kunnalle. Tarjouksessa 21 rivitaloasunnon koh teen velaton myyntihinta on euroa sisältäen yhtiön euron osakepääoman. Kohteen kerrosala on neliömetriä ja asuntojen pin ta-ala 1007 neliömetriä. Tarjouksen tekemisen jälkeen Esa Mässelin kanssa on käyty neuvotteluja mah dol li suu des ta ostaa myös rivitalojen tontti kunnalle. Esa Mässelin omista man tontin rakennusoikeus on kerrosneliömetriä ja hin ta pyyn tö euroa. Kunnanjohtajan ja teknisen johtajan näkemyksen mu kaan tontin käyvä hinta on kuluvan vuoden ajan voimassa oleva veroetu huo mioon ottaen euroa. Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n asuntojen hankintahinta omalla tontilla oli si näin ollen euroa per asuntoneliömetri eli selvästi edullisempi kuin viime vuonna valmistuneiden vertailukelpoisten korkotukilainoitettujen vuok ra- ja asumisoikeusasuntojen keskimääräinen hankinta-arvo (asun tojen hankinta-arvo pääkaupunkiseutu poislukien /12 kk, /6 kk ja /3 kk). Näin siitä huolimatta, että Asunto Oy Virolahden Sul ku tien asuntojen lämmönlähteenä on investointikustannuksiltaan kallis mutta käyttö kus tan nuk sil taan edullinen maalämpö. Asunto-osakeyhtiö on tarkoituksenmukaista hankkia suoraan kunnan omistuk seen. Se mahdollistaa yksittäisten asunto-osakkeiden joustavan myy misen niistä mahdollisesti kiinnostuneille asukkaille. Kunta ostaa Asun to Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan sekä Asunto Oy Vi ro lah den Sulkutie 1:n tontin kun rivitalot ovat valmiit ja niissä on tehty hyväksytty lopputarkastus. Hankintalain 8 :n kohdan 1 mukaan hankintalakia ei sovelleta pal ve lu hankin toi hin jotka koskevat "maan, olemassa olevien rakennusten tai muun kiin teän omaisuuden hankintaa tai vuokrausta millä tahansa ra hoi tus muodol la taikka näihin liittyviä oikeuksia". Liitteet tiedoksi Viafori Oy:n myyntitarjous ja Aran Rakentamisen hinta -tilasto 12/2013 Valmistelijat: tekninen johtaja Markku Uski, p ja kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se 1) osoittaa euron suuruisen määrärahan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ostamiseen Viafori Oy:ltä; ja

3 2) valtuuttaa kunnan ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin Esa Mässeliltä ja osoittaa tarkoitukseen euron suuruisen määrärahan. Päätös Kh 100 Käydyn keskustelun yhteydessä Sisko Ukkola-Paronen esitti asian jättämistä pöydälle lisäselvityksiä varten. Esitystä kannattivat Leo Uski, Juhani Kuntsi, Risto Kouki, Aira Paavola ja Marjaana Hellä Kunnanhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten. Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut tämän asian käsittelyyn. Kunnanhallitus teki katselmuksen Sulkutie 1:ssä. Katselmuksen yhteydessä ei ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa. Asuntoasioita käsiteltiin valtuuston iltakoulussa. Jotta kunnan strategiassa asetetu väestönkasvutavoitteet voidaan saavuttaa ja jotta Vaalimaan hankkeisiin liittyen tarvittavan työvoiman rekrytointia voidaan edistää, tarvitaan Virolahdelle lähivuosina satoja uusia vuokra-asuntoja. Käytännössä pulaa erityisesti pienistä vuokra-asunnoista on jo nyt: tällä hetkellä ( ) on vapaana vain kolme isoa kaksiota ja remonttia odottaa yksi kolmio ja kaksi isoa kaksiota. Vuokra-asuntotilanteen helpottamiseksi valtuuston iltakoulussa keskusteltiin Sulkutie 1:n osakekannan ostamisesta. Keskustelun kuluessa tulivat esiin kaikki mahdolliset variaatiot: osakekannan ostaminen, osakekannan ostaminen osittain ja osakkeiden ostamatta jättäminen. Vähänkin pidemmällä aikavälillä on ilman muuta tavoiteltavaa, että kuntaan syntyy nykyistä laajemmin yksityistä vuokra-asuntotarjontaa. Akuutissa tilanteessa on kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että asukasvalinnat uusiin vuokra-asuntoihin pysyvät kunnan kontrollissa. Muutoin on ilmeinen uhka, että uustuotanto palvelisi uusien asukkaiden hankkimisen sijasta ensisijaisesti kunnan sisäistä muuttoliikettä. Vaihtoehto, jossa kunta ostaisi osan Sulkutie 1:n osakekannasta, on problemaattinen sekä yrittäjän että kunnan kannalta. Niin vuokratason määrittelyyn kuin asukasvalintoihinkin liittyvien erilaisten intressien vuoksi osaratkaisu ei ole käytännössä realistinen vaihtoehto. Sulkutie 1:n osakkeiden ostaminan on tällä hetkellä ainoa nopea mahdollisuus lisätä kunnan vuokra-asuntotarjontaa. Virojoen rivitalotonteista ainoastaan Lapinvuoren rivitalotontti on otettavissa käyttöön heti. Lapinvuoren rivitalokohteen kilpailuttaminen käynnistetään niin, että rakennustyöt kohteessa voivat alkaa ensi syksynä, jolloin kohde on valmis ensi kesänä. Taajaman kaikilla muilla rivitalotonteilla rakentaminen voi kaavoitustilanteesta ja/tai puuttuvasta kunnallistekniikasta johtuen käynnistyä ilman kunnan mittavia investointeja aikaisintaan syksyllä 2015.

4 Rakennusvalvonta tekee Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:ssä käyttöönottotarkastuksen Liitteet tiedoksi Viafori Oy:n myyntitarjous, Aran Rakentamisen hinta -tilasto 12/2013, Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n yhtiöjärjestys, Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n rakennustapaseloste, Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n pidetyn työmaakokouksen pöytäkirja, Virojoen rivitalotonttien kaavatilanne ja kunnallistekniikka Päätös Valmistelijat: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p , tekninen johtaja Markku Uski, p ja isännöitsijä Outi Rahkonen, p Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se 1) osoittaa euron suuruisen määrärahan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ostamiseen ja 2) valtuuttaa kunnan ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja osoittaa tarkoitukseen euron suuruisen määrärahan. Asiasta käydyn keskustelun päätteeksi kunnanjohtaja muutti ehdotustaan seuraavasti: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että 1) se osoittaa euron suuruisen määrärahan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ostamiseen ja 2) valtuuttaa kunnan ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja osoittaa tarkoitukseen euron suuruisen määrärahan; ja edelleen että 3) kohteessa tehdään mittaus ja mikäli asunnoissa ilmenee kosteusongelmia kauppa raukeaa. Leo Uski esitti Sisko Ukkola-Parosen kannattamana pohjaehdotuksesta poiketen, ettei kunnan tule ostaa Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakkeita eikä sen tonttia. Asiasta järjestetyssä äänestyksessä Leo Uskin esitystä kannattivat Sisko Ukkola-Paronen ja Marjaana Hellä ja kunnanjohtajan ehdotusta Aira Paavola, Juhani Kuntsi, Risto Kouki ja Jukka Lappi. tuli kunnanhallituksen päätökseksi äänin 4-3. Marjaana Hellä, Leo Uski ja Sisko Ukkola-Paronen jättivät

5 kunnanhallituksen päätöksestä kirjallisena liitteen 4 mukaisen eriävän mielipiteen. Liite 4 Kv 23 Eriävä mielipide. Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut tämän asian käsittelyyn. Liite 10 Viafori Oy:n tarjous ja hallituksen liitteen 4 mukainen eriävä mielipide. Ehdotus Valtuusto päättää 1) osoittaa euron suuruisen määrärahan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ostamiseen ja 2) valtuuttaa kunnan ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja osoittaa tarkoitukseen euron suuruisen määrärahan sekä 3) teettää kohteessa mittauksen, ja mikäli asunnoissa ilmenee kosteusongelmia päättää, että kauppa raukeaa. Charles Nyberg ehdotti, ettei esitettyjä kauppoja tule tehdä eikä valtuuston tule myöntää määrärahaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan ja sen tontin ostamiseen. Ehdotusta kannattivat Tuomo Peltola, Arto Peltola, Sisko Ukkola-Paronen, Jari Harju ja Leo Uski. Jari Harju ehdotti, että mikäli kunnanhallituksen ehdotus hyväksytään, tulee kohtaa 3 täydentää hyväksyttävällä ilmatiiveysmittauksella ja kuntotarkastuksella. Ehdotusta kannattivat Risto Kouki ja Juhani Kuntsi. Puheenjohtaja ehdotti, että pohjaehdotuksen kohtaa 3 täydennetään seuraavasti: 3) teettää kohteessa kosteus- ja ilmatiiveysmittauksen sekä kuntotarkastuksen ja, mikäli asunnoissa ilmenee ongelmia, päättää, että kauppa raukeaa. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Käydyn keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyn kuluessa Charles Nyberg teki Tuomo Peltolan, Arto Peltolan, Sisko Ukkola-Parosen, Jari Harjun ja Leo Uskin kannattamana kunnanhallituksen täydennetystä ehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen, ettei kunnanhallituksen esittämiä kauppoja tule tehdä eikä valtuuston tule myöntää määrärahaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan ja sen tontin ostamiseen. Äänestysmenettelyksi puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä siten että ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen täydennettyä pohjaehtotusta vastaavat "jaa" ja ne, jotka kannattavat Charles Nybergin tekemää ehdotusta vastaavat "ei". Suoritetussa äänestyksessä annettiin 12 ei -ääntä (Marika Ahlberg, Jari Harju, Elina Heinonen, Marjaana Hellä, Reetta Husu, Vappu Kuokka,

6 Charles Nyberg, Arto Peltola, Tuomo Peltola, Marika Rikkola, Sisko Ukkola-Paronen ja Leo Uski) ja 9 jaa -ääntä (Risto Kouki, Juhani Kuntsi, Ilkka Kurkela, Jukka Lappi, Kaarlo Makkonen, Aira Paavola, Seppo Pirttimäki, Virpi Rökman-Pakkanen ja Mikko Vilkki). Päätös Puheenjohtaja totesi, että Charles Nybergin ehdotus on tullut äänin 12-9 tullut kunnanvaltuuston päätökseksi. Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn. Kh Puhetta asiakohdassa 24 valtuustossa johti valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Seppo Pirttimäki. Viafori Oy on tehnyt Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakkeista uuden tarjouksen. Yritys tarjoaa kunnalle asunto-osakeyhtiöstä 2/3:n osuutta euron hinnalla. Osakkeet oikeuttaisivat kohteen kahdessa rivitalossa sijaitsevien 14 asunnon hallintaan. Kunta voi valita, minkä talojen hallintaan oikeuttavat osakkeet se ostaa. Osaratkaisusta johtuen Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1 olisi vuokratontilla. Tonttivuokra on 0,75 /km2/kk. Valmistelija: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se osoittaa euron suuruisen määrärahan, jolla kunta ostaa 2/3:aa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannasta edellyttäen, etteivät kohteessa tehtävät mittaukset paljasta kosteusongelmia. Asiasta käydyn keskustelun päätteeksi kunnanjohtaja muutti ehdotustaan seuraavasti: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se osoittaa euron suuruisen määrärahan, jolla kunta ostaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja yhtiön koko osakekannan. Ennen kaupan tekemistä kohteessa tehdään kosteusmittaus. Mikäli kosteusongelmia ilmenee, kauppa raukeaa. Sisko Ukkola-Paronen esitti Leo Uskin kannattamana pohjaehdotuksesta poiketen, ettei kunnan tule ostaa Asunto Oy Sulkutie 1:n osakkeita eikä sen tonttia. Asiasta järjestetyssä äänestyksessä Sisko Ukkola-Parosen esitystä kannattivat Leo Uski ja Marjaana Hellä ja kunnanjohtajan ehdotusta Risto

7 Kouki, Aira Paavola, Juhani Kuntsi ja Jukka Lappi. Päätös tuli kunnanhallituksen päätökseksi äänin 4-3. Marjaana Hellä, Leo Uski ja Sisko Ukkola-Paronen jättivät kunnanhallituksen päätöksestä kirjallisena liitteen 3 mukaisen eriävän mielipiteen. Liite 3 Kv 39 Liite tiedoksi Eriävä mielipide Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallitunut tämän asian käsittelyyn. Eriävä mielipide. Ehdotus Valtuusto päättää, että se osoittaa euron suuruisen määrärahan, jolla kunta ostaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja yhtiön koko osakekannan. Ennen kaupan tekemistä kohteessa tehdään kosteusmittaus. Mikäli kosteusongelmia ilmenee, kauppa raukeaa. Carles Nyberg esitti Tuomo Peltolan kannattamana pohjaehdotuksesta poiketen, ettei valtuuston tule osoittaa määrärahaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja yhtiön koko osakekannan ostamiseen. Jari Harju esitti Kaarlo Makkosen ja Risto Koukin kannattamana, että mikäli kunnanhallituksen pohjaesitys hyväksytään, tulee sitä täydentää niin että ennen kaupan tekemistä kohteessa tulee tehdä kosteusmittauksen lisäksi ilmatiiveysmittaus ja kuntotarkastus ja mikäli ongelmia ilmenee kauppa raukeaa. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 12 ei-ääntä (Marika Ahlberg, Jari Harju, Elina Heinonen, Marjaana Hellä, Reetta Husu, Vappu Kuokka, Charles Nyberg, Arto Peltola, Tuomo Peltola, Marika Rikkola, Sisko Ukkola-Pareonen ja Leo Uski) ja 9 jaa-ääntä (Risto Kouki, Juhani Kuntsi, Ilkka Kurkela, Jukka Lappi, Kaarlo Makkonen, Aira Paavola, Seppo Pirttimäki, Virpi Rökman-Pakkanen ja Mikko Vilkki). Päätös Puheenjohtaja totesi, että Charles Nybergin ehdotus on äänin 12-9 tullut kunnanvaltuuston päätökseksi. Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn. Puhetta asiakohdassa 39 johti valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Seppo Pirttimäki.

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostaminen, tarjouksen uudistaminen

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostaminen, tarjouksen uudistaminen Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014

Lisätiedot

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostamattajättämispäätöksen johdosta tehdyt vaatimukset

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostamattajättämispäätöksen johdosta tehdyt vaatimukset Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014

Lisätiedot

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostamattajättämispäätöksen johdosta tehdyt vaatimukset

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostamattajättämispäätöksen johdosta tehdyt vaatimukset Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

Vastaus Kymenlaakson käräjäoikeudelle Viafori Oy:n jättämään kanteeseen As. Oy Virolahden Sulkutien kauppaan liittyvässä riita-asiassa L 15/3936

Vastaus Kymenlaakson käräjäoikeudelle Viafori Oy:n jättämään kanteeseen As. Oy Virolahden Sulkutien kauppaan liittyvässä riita-asiassa L 15/3936 Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Virolahden kunnanhallitus 54 30.03.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 12 19.05.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 15 26.05.2015 Virolahden kunnanhallitus 110 08.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Virolahden kunnanhallitus 54 30.03.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 12 19.05.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 15 26.05.2015 Virolahden kunnanhallitus 110 08.06.2015 Virolahden tarkastuslautakunta

Lisätiedot

23 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen

23 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Virolahden kunnanhallitus 54 30.03.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 12 19.05.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 15 26.05.2015 Virolahden kunnanhallitus 110 08.06.2015 Virolahden tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393 Kaupunginhallitus 393 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 93 13.10.2014 Kaupunginhallitus 58 23.02.2015 Kaupunginhallitus 178 25.05.2015 Kaupunginvaltuusto 60 15.06.2015 Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus

Lisätiedot

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo Kunnanvaltuusto 20 15.01.2013 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo 22/14.01/2013 Kunnanvaltuusto 20 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 4 140 15 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus 20.2.2012:

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 3 139 14 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 0.06.06 Sivu / 68/06 0.05.05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 7 5..06 Kaupunginhallitus 59 8..06 5 Kiinteistö Oy Ankkurin osakkeiden myyntiä koskevan päätöksen tarkistaminen Valmistelijat

Lisätiedot

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ Kunnanhallitus 250 18.10.2010 Kunnanvaltuusto 40 10.11.2010 Kunnanhallitus 287 01.12.2010 Tekninen tuotantolautakunta 10 08.02.2012 Kunnanhallitus 37 12.03.2012 Kunnanvaltuusto 12 19.03.2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 176 12.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 13.02.2014 Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen 288/02.05.00/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila.

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila. Tekninen lautakunta 22 25.02.2014 Tekninen lautakunta 45 05.05.2015 Kunnanhallitus 117 18.05.2015 Kunnanvaltuusto 62 26.05.2015 Vuolenkosken liikuntahallin rakennussuunitelman hyväksyminen 158/10.03.02/2013

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen:

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen: Kunnanhallitus 225 23.06.2014 Kunnanhallitus 37 26.01.2015 Fennovoima Oy:n esitys maanvuokrasopimuksesta ja kiinteistökaupan esisopimuksesta / Kauppakirja Kunnanerkkilä RN:o 28:0 -tilasta / Kauppakirja

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Poissa Jaakko Koskinen jäsen Hamina

Poissa Jaakko Koskinen jäsen Hamina 1 HAMINA VIROLAHTI KUNTALIITOSSELVITYS Pöytäkirja 4/2011 OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika 6.9.2011 klo 11.15 12.30 Paikka Hamina, raatihuone, valtuustosali Läsnä Arja Filppu jäsen Hamina Riitta Hytönen jäsen Hamina

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015 KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

253/02.07.00/2013. Audiapro Oy:ltä on tilattu selvitystyö Eurajoen kunnan vuokrataloyhtiöistä.

253/02.07.00/2013. Audiapro Oy:ltä on tilattu selvitystyö Eurajoen kunnan vuokrataloyhtiöistä. Tilatoimikunta 7 16.09.2010 Kunnanhallitus 264 05.10.2010 Tilatoimikunta 8 25.08.2011 Kunnanhallitus 227 06.09.2011 Kunnanvaltuusto 48 26.09.2011 Kunnanhallitus 80 06.03.2012 Kunnanhallitus 127 08.05.2012

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Kunnanhallitus 15 03.02.2014 Valtuusto 5 17.02.2014 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL 15 3.2.2014 Valtuusto päätti 17.6.2023 63 toteuttaa talouden

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS Kaavoitus ja mittaus Kaupunginvaltuuston 13.12.2010 93 hyväksymässä

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401)

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401) Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kunnanhallitus 285 01.12.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Kaneli Tikkurilantie 35,01370 Vantaa Asunto Oy Vantaan Kaneli sijaitsee omalla tontilla.

Asunto Oy Vantaan Kaneli Tikkurilantie 35,01370 Vantaa Asunto Oy Vantaan Kaneli sijaitsee omalla tontilla. Asunto Oy Vantaan Kaneli Tikkurilantie 35,01370 Vantaa Asunto Oy Vantaan Kaneli sijaitsee omalla tontilla. MYYNTIHINTALUETTELO pvm 26.1.2015 Hinnat voimassa toistaiseksi Päivitetty 4.1.2016 Huoneisto tyyppi

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 17/2013

KUNNANHALLITUS No 17/2013 138 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2013 KOKOUSAIKA 30.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 244 245 246 247 83 248 249 84,85

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015

96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015 Maankäyttöjaosto/ Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ 96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015 Pähkinälehdon

Lisätiedot

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha Maaseutulautakunta 25 08.04.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 36 27.04.2010 Tekninen lautakunta 76 25.05.2010 Kaupunginhallitus 313 30.08.2010 Strategiaehdotus kaupungin metsille ja maa-alueille 506/14.03.02/2010

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 18.03.2014

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 34 KIINTEISTÖKANNAN SALKUTUS (LIITE) 2 35 TEOLLISUUSTONTIN MYYMINEN LISÄMAAKSI (LIITE) 5

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 34 KIINTEISTÖKANNAN SALKUTUS (LIITE) 2 35 TEOLLISUUSTONTIN MYYMINEN LISÄMAAKSI (LIITE) 5 KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA 8/2014 Kokousaika 27.8.2014 klo 18.30 Kokouspaikka Kapellby skola, Lapinjärventie 45 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

LEMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2010. Kunnanhallitus 63. 22.3.2010 klo 17.30-18.25. Kunnanvirastotalo I, valtuustosali. Väisänen Kyösti

LEMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2010. Kunnanhallitus 63. 22.3.2010 klo 17.30-18.25. Kunnanvirastotalo I, valtuustosali. Väisänen Kyösti PÖYTÄKIRJA 5/2010 Kunnanhallitus 63 22.3.2010 klo 17.30-18.25 Kunnanvirastotalo I, valtuustosali Sinkko Eija Rummukainen Kari Koivisto Juha Laitinen Sonja Rings Mervi Tölski Jarmo Väisänen Kyösti Tuomi

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

Vuoden 2015 veroprosentit

Vuoden 2015 veroprosentit Kaupunginhallitus 450 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 121 12.11.2014 Vuoden 2015 veroprosentit 160/02.02.00/2014 KH 450 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston

Lisätiedot

Mikkolanpelto, v. 2005. Itäinen Myllytöyry, v. 2001 Pentinrinne, v. 2001 Teilimäki, v. 2001. Karkenperi, v. 2012 Keskusta (Pihapolku), v.

Mikkolanpelto, v. 2005. Itäinen Myllytöyry, v. 2001 Pentinrinne, v. 2001 Teilimäki, v. 2001. Karkenperi, v. 2012 Keskusta (Pihapolku), v. Kaavoitustoimikunta 6 13.01.2016 Kunnanhallitus 23 01.02.2016 Kunnan tonttien hinnat 1.5.2016 alkaen 238/10.00.02/2013 Kaavoitustoimikunta 13.01.2016 6 Kunnan tonttien hinnoittelu on Sorronniemen alueen

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 11 / 2009 152

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 11 / 2009 152 KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 152 Kokousaika 26.11.2009 klo 19.00 20.17 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Hitas on Helsingin kaupungin omistamille tonteille rakennettujen asuntojen hinta- ja laatutason sääntelyjärjestelmä.

Hitas on Helsingin kaupungin omistamille tonteille rakennettujen asuntojen hinta- ja laatutason sääntelyjärjestelmä. MIKÄ HITAS ON? Hitas on Helsingin kaupungin omistamille tonteille rakennettujen asuntojen hinta- ja laatutason sääntelyjärjestelmä. Hitasin tarkoituksena on tarjota asunnon ostajille kohtuuhintaisia omistusasuntoja

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015 alkaen

Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015 alkaen Kunnanhallitus 234 17.11.2014 Kunnanvaltuusto 77 15.12.2014 Kunnanhallitus 156 07.09.2015 Kunnanvaltuusto 62 28.09.2015 Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013

PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013 91 PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013 KOKOUSAIKA 28.10.2013 klo 19.30 21.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto, valtuustosali Seppo Haapasuo, pj Niina Alatalo Juha Alkio,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Kaneli

Asunto Oy Vantaan Kaneli Asunto Oy Vantaan Kaneli Ennakkomarkkinoinnin alustava MYYNTIHINTALUETTELO pvm 26.1.2015 Hinnat voimassa toistaiseksi Päivitetty Huoneisto tyyppi m2 myyntihinta lainaosuus velaton hinta velaton hinta 1.

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1 Kokousaika 31.1.2012, kello 09.00 9.15 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Puhelinkokous Haavisto Veli, puheenjohtaja Hautala Salme Knuuttila

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta 18.02.2015 Aika Keskiviikko 18.02.2015 klo 18:00-19:49 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. Kymijoen Kyläkuitu Osk:n kirje 10.6.2015:

Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. Kymijoen Kyläkuitu Osk:n kirje 10.6.2015: Kunnanhallitus 191 17.08.2015 Kunnanvaltuusto 77 01.09.2015 Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. 223/07.01.02/2013 Kunnanhallitus 17.08.2015 191 Kymijoen Kyläkuitu

Lisätiedot

8 29.01.2014 42 11.02.2014

8 29.01.2014 42 11.02.2014 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 8 29.01.2014 42 11.02.2014 Tontinvaraushakemus asumisoikeus- ja vuokra-asuntojen rakentamista varten/avain Yhtiöt / Ansökan om

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Kunnanhallitus 221 30.09.2013 Kunnanhallitus 260 11.11.2013 Valtuusto 86 18.11.2013 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL 221 30.9.2013 Valtuusto

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU TEKLTK 3 Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio Askolan

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Tekninen lautakunta 73 12.10.2006 Kunnanhallitus 227 30.10.2006 LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä Kunnanhallitus 251 24.09.2013 Selitys korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen koskien Irene Toppisen valitusta Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä 00733/13/2299, 00734/13/2204, 00735/13/2204 ja 00736/13/2204

Lisätiedot

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa. Kunnanhallitus 308 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 60 10.11.2014 Kunnanhallitus 333 01.12.2014 Kunnanhallitus 341 08.12.2014 Kunnanhallitus 348 15.12.2014 Kunnanhallitus 26 26.01.2015 Kunnanhallitus 51 09.02.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 3790/02.05.05/2012 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 59 10.9.2012 265 Spinno-Seed Oy:n omistuksesta luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Hindsberg-Karkola Viktoria,

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1 3921/02.08.00/2012 Tarkastuslautakunta 9 21.3.2013 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Ala-aho,

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 256 18.11.2014 Kunnanhallitus 54 17.02.2015 Teknisen johtajan viran täyttäminen KHALL 256 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 15.09.2014 201 julistaa teknisen johtajan viran

Lisätiedot

Maa-alueiden ostaminen Senaatti-kiinteistöiltä

Maa-alueiden ostaminen Senaatti-kiinteistöiltä Kunnanhallitus 85 13.04.2010 Kunnanvaltuusto 15 06.05.2010 Kunnanhallitus 163 14.09.2010 Kunnanhallitus 233 14.12.2010 Maa-alueiden ostaminen Senaatti-kiinteistöiltä KH 85 Valmistelija kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Kokouskutsu 1 (11) Aika 06.05.2015, klo 17:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone lahna Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Talouden seuranta 31.3.2015

Lisätiedot