Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostamattajättämispäätöksen johdosta tehdyt vaatimukset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostamattajättämispäätöksen johdosta tehdyt vaatimukset"

Transkriptio

1 Virolahden kunnanhallitus Virolahden kunnanhallitus Virolahden kunnanhallitus Virolahden kunnanvaltuusto Virolahden kunnanhallitus Virolahden kunnanvaltuusto Virolahden kunnanhallitus Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostamattajättämispäätöksen johdosta tehdyt vaatimukset 95/44.443/2014 Kh 165 Vaalimaa Shopping Center Oy:n mittavan kauppakeskus-, spa-hotelli- ja kasinohankkeen käynnistyminen tuo jo ensi talvesta alkaen Virolahdelle arviolta keskimäärin 250 rakennusaikaista työpaikkaa. Kohteen valmistuttua kesällä 2015 uusien työpaikkojen määrä kasvaa :aan. Myönteinen työpaikkakehitys merkitsee sitä, että haasteet vastata nopeasti kasvavaan asuntojen kysyntään kasvavat dramaattisesti. Virolahdella on koemarkkinointivaiheessa useampiakin kovan rahan rivi- ja pienkerrostalokohteita. Lähitulevaisuudessa polttavin tarve on kuitenkin uuden vuokra-asuntotuotannon puolella. Silläkin alueella yksityisten toimijoiden kiinnostus on virinnyt, mutta toteuttamisvaiheeseen ei vielä minkään hankkeen osalta ole toistaiseksi päästy. Uusia vuokra-asuntoja on tietenkin mahdollista rakentaa kunnan toimesta. Asia onkin ollut esillä useampaan otteeseen, mutta ennen muuta Vaalimaalla virinneen toimeliaisuuden vuoksi vuokra-asuntorakentamishankkeet ovat jääneet akuutimpien kiireiden jalkoihin. Nyt aletaan olla tilanteessa, ettei kunnan omalla vuokra-asuntotuotannolla kun otetaan huomioon hankkeiden suunnittelun, luvituksen ja kilpailutuksen vaatima aika pystytä vastaamaan riittävän nopeasti kasvavaan vuokra-asuntojen kysyntään. Viafori Oy on aloittanut tänä syksynä Virojoen keskustassa Sulkutie 1:ssä 21 asuntoa käsittävän, huoneistopinta-alaltaan 1007 neliömetrin suuruisen rivitaloyhtiön rakennustyöt. Kohde valmistuu ensi kesänä. Yritys on markkinoinut perustettavan asunto-osakeyhtiön koko osakekantaa sijoittajille muun muassa Kauppalehdessä julkaistulla ilmoituksella. Kunnan kannalta nopein tapa lisätä kohtuuhintaista vuokra-asuntotarjontaa on pyrkiä sopimaan Viafori Oy:n kanssa perustettavan Asunto Oy Virolahden Sulkutien koko osakekannan ostamisesta. Esisopimuksen kautta kunta pääsi vaikuttamaan myös huoneistokokoihin, materiaalivalintoihin yms. ratkaisuihin. Valmistelijat: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, puh ja tekninen johtaja Markku Uski, puh Kunnanhallitus päättää valtuuttaa kunnanjohtajan ja teknisen johtajan

2 neuvottelemaan Viafori Oy:n kanssa esisopimuksen perustettavan Asunto Oy Virolahden Sulkutien koko osakekannan ostamisesta. Kh 52 Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Syksyn ja talven aikana on käyty neuvotteluja Viafori Oy:n kanssa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan ostamisesta Viafori Oy:n toimitusjohtaja Esa Mässeli teki tarjouksen asunto-osakeyhtiön osakkei den myymisestä Virolahden kunnalle. Tarjouksessa 21 rivitaloasunnon koh teen velaton myyntihinta on euroa sisältäen yhtiön euron osakepääoman. Kohteen kerrosala on neliömetriä ja asuntojen pin ta-ala 1007 neliömetriä. Tarjouksen tekemisen jälkeen Esa Mässelin kanssa on käyty neuvotteluja mah dol li suu des ta ostaa myös rivitalojen tontti kunnalle. Esa Mässelin omista man tontin rakennusoikeus on kerrosneliömetriä ja hin ta pyyn tö euroa. Kunnanjohtajan ja teknisen johtajan näkemyksen mu kaan tontin käyvä hinta on kuluvan vuoden ajan voimassa oleva veroetu huo mioon ottaen euroa. Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n asuntojen hankintahinta omalla tontilla oli si näin ollen euroa per asuntoneliömetri eli selvästi edullisempi kuin viime vuonna valmistuneiden vertailukelpoisten korkotukilainoitettujen vuok ra- ja asumisoikeusasuntojen keskimääräinen hankinta-arvo (asun tojen hankinta-arvo pääkaupunkiseutu poislukien /12 kk, /6 kk ja /3 kk). Näin siitä huolimatta, että Asunto Oy Virolahden Sul ku tien asuntojen lämmönlähteenä on investointikustannuksiltaan kallis mutta käyttö kus tan nuk sil taan edullinen maalämpö. Asunto-osakeyhtiö on tarkoituksenmukaista hankkia suoraan kunnan omistuk seen. Se mahdollistaa yksittäisten asunto-osakkeiden joustavan myy misen niistä mahdollisesti kiinnostuneille asukkaille. Kunta ostaa Asun to Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan sekä Asunto Oy Vi ro lah den Sulkutie 1:n tontin kun rivitalot ovat valmiit ja niissä on tehty hyväksytty lopputarkastus. Hankintalain 8 :n kohdan 1 mukaan hankintalakia ei sovelleta pal ve lu hankin toi hin jotka koskevat "maan, olemassa olevien rakennusten tai muun kiin teän omaisuuden hankintaa tai vuokrausta millä tahansa ra hoi tus muodol la taikka näihin liittyviä oikeuksia". Liitteet tiedoksi Viafori Oy:n myyntitarjous ja Aran Rakentamisen hinta -tilasto 12/2013 Valmistelijat: tekninen johtaja Markku Uski, p ja kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se 1) osoittaa euron suuruisen määrärahan Asunto Oy Virolahden

3 Sulkutie 1:n koko osakekannan ostamiseen Viafori Oy:ltä; ja 2) valtuuttaa kunnan ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin Esa Mässeliltä ja osoittaa tarkoitukseen euron suuruisen määrärahan. Kh 100 Käydyn keskustelun yhteydessä Sisko Ukkola-Paronen esitti asian jättämistä pöydälle lisäselvityksiä varten. Esitystä kannattivat Leo Uski, Juhani Kuntsi, Risto Kouki, Aira Paavola ja Marjaana Hellä Kunnanhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten. Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut tämän asian käsittelyyn. Kunnanhallitus teki katselmuksen Sulkutie 1:ssä. Katselmuksen yhteydessä ei ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa. Asuntoasioita käsiteltiin valtuuston iltakoulussa. Jotta kunnan strategiassa asetetu väestönkasvutavoitteet voidaan saavuttaa ja jotta Vaalimaan hankkeisiin liittyen tarvittavan työvoiman rekrytointia voidaan edistää, tarvitaan Virolahdelle lähivuosina satoja uusia vuokra-asuntoja. Käytännössä pulaa erityisesti pienistä vuokra-asunnoista on jo nyt: tällä hetkellä ( ) on vapaana vain kolme isoa kaksiota ja remonttia odottaa yksi kolmio ja kaksi isoa kaksiota. Vuokra-asuntotilanteen helpottamiseksi valtuuston iltakoulussa keskusteltiin Sulkutie 1:n osakekannan ostamisesta. Keskustelun kuluessa tulivat esiin kaikki mahdolliset variaatiot: osakekannan ostaminen, osakekannan ostaminen osittain ja osakkeiden ostamatta jättäminen. Vähänkin pidemmällä aikavälillä on ilman muuta tavoiteltavaa, että kuntaan syntyy nykyistä laajemmin yksityistä vuokra-asuntotarjontaa. Akuutissa tilanteessa on kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että asukasvalinnat uusiin vuokra-asuntoihin pysyvät kunnan kontrollissa. Muutoin on ilmeinen uhka, että uustuotanto palvelisi uusien asukkaiden hankkimisen sijasta ensisijaisesti kunnan sisäistä muuttoliikettä. Vaihtoehto, jossa kunta ostaisi osan Sulkutie 1:n osakekannasta, on problemaattinen sekä yrittäjän että kunnan kannalta. Niin vuokratason määrittelyyn kuin asukasvalintoihinkin liittyvien erilaisten intressien vuoksi osaratkaisu ei ole käytännössä realistinen vaihtoehto. Sulkutie 1:n osakkeiden ostaminan on tällä hetkellä ainoa nopea mahdollisuus lisätä kunnan vuokra-asuntotarjontaa. Virojoen rivitalotonteista ainoastaan Lapinvuoren rivitalotontti on otettavissa käyttöön heti. Lapinvuoren rivitalokohteen kilpailuttaminen käynnistetään niin, että rakennustyöt kohteessa voivat alkaa ensi syksynä, jolloin kohde on valmis ensi kesänä. Taajaman kaikilla muilla rivitalotonteilla rakentaminen voi kaavoitustilanteesta ja/tai puuttuvasta kunnallistekniikasta johtuen käynnistyä ilman kunnan mittavia investointeja

4 aikaisintaan syksyllä Rakennusvalvonta tekee Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:ssä käyttöönottotarkastuksen Liitteet tiedoksi Viafori Oy:n myyntitarjous, Aran Rakentamisen hinta -tilasto 12/2013, Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n yhtiöjärjestys, Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n rakennustapaseloste, Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n pidetyn työmaakokouksen pöytäkirja, Virojoen rivitalotonttien kaavatilanne ja kunnallistekniikka Valmistelijat: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p , tekninen johtaja Markku Uski, p ja isännöitsijä Outi Rahkonen, p Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se 1) osoittaa euron suuruisen määrärahan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ostamiseen ja 2) valtuuttaa kunnan ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja osoittaa tarkoitukseen euron suuruisen määrärahan. Asiasta käydyn keskustelun päätteeksi kunnanjohtaja muutti ehdotustaan seuraavasti: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että 1) se osoittaa euron suuruisen määrärahan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ostamiseen ja 2) valtuuttaa kunnan ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja osoittaa tarkoitukseen euron suuruisen määrärahan; ja edelleen että 3) kohteessa tehdään mittaus ja mikäli asunnoissa ilmenee kosteusongelmia kauppa raukeaa. Leo Uski esitti Sisko Ukkola-Parosen kannattamana pohjaehdotuksesta poiketen, ettei kunnan tule ostaa Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakkeita eikä sen tonttia. Asiasta järjestetyssä äänestyksessä Leo Uskin esitystä kannattivat Sisko Ukkola-Paronen ja Marjaana Hellä ja kunnanjohtajan ehdotusta Aira Paavola, Juhani Kuntsi, Risto Kouki ja Jukka Lappi.

5 tuli kunnanhallituksen päätökseksi äänin 4-3. Marjaana Hellä, Leo Uski ja Sisko Ukkola-Paronen jättivät kunnanhallituksen päätöksestä kirjallisena liitteen 4 mukaisen eriävän mielipiteen. Liite 4 Kv 23 Eriävä mielipide. Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut tämän asian käsittelyyn. Liite 10 Viafori Oy:n tarjous ja hallituksen liitteen 4 mukainen eriävä mielipide. Ehdotus Valtuusto päättää 1) osoittaa euron suuruisen määrärahan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ostamiseen ja 2) valtuuttaa kunnan ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja osoittaa tarkoitukseen euron suuruisen määrärahan sekä 3) teettää kohteessa mittauksen, ja mikäli asunnoissa ilmenee kosteusongelmia päättää, että kauppa raukeaa. Charles Nyberg ehdotti, ettei esitettyjä kauppoja tule tehdä eikä valtuuston tule myöntää määrärahaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan ja sen tontin ostamiseen. Ehdotusta kannattivat Tuomo Peltola, Arto Peltola, Sisko Ukkola-Paronen, Jari Harju ja Leo Uski. Jari Harju ehdotti, että mikäli kunnanhallituksen ehdotus hyväksytään, tulee kohtaa 3 täydentää hyväksyttävällä ilmatiiveysmittauksella ja kuntotarkastuksella. Ehdotusta kannattivat Risto Kouki ja Juhani Kuntsi. Puheenjohtaja ehdotti, että pohjaehdotuksen kohtaa 3 täydennetään seuraavasti: 3) teettää kohteessa kosteus- ja ilmatiiveysmittauksen sekä kuntotarkastuksen ja, mikäli asunnoissa ilmenee ongelmia, päättää, että kauppa raukeaa. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Käydyn keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyn kuluessa Charles Nyberg teki Tuomo Peltolan, Arto Peltolan, Sisko Ukkola-Parosen, Jari Harjun ja Leo Uskin kannattamana kunnanhallituksen täydennetystä ehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen, ettei kunnanhallituksen esittämiä kauppoja tule tehdä eikä valtuuston tule myöntää määrärahaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan ja sen tontin ostamiseen. Äänestysmenettelyksi puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä siten että ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen täydennettyä pohjaehtotusta vastaavat "jaa" ja ne, jotka kannattavat Charles Nybergin tekemää ehdotusta vastaavat "ei".

6 Suoritetussa äänestyksessä annettiin 12 ei -ääntä (Marika Ahlberg, Jari Harju, Elina Heinonen, Marjaana Hellä, Reetta Husu, Vappu Kuokka, Charles Nyberg, Arto Peltola, Tuomo Peltola, Marika Rikkola, Sisko Ukkola-Paronen ja Leo Uski) ja 9 jaa -ääntä (Risto Kouki, Juhani Kuntsi, Ilkka Kurkela, Jukka Lappi, Kaarlo Makkonen, Aira Paavola, Seppo Pirttimäki, Virpi Rökman-Pakkanen ja Mikko Vilkki). Puheenjohtaja totesi, että Charles Nybergin ehdotus on tullut äänin 12-9 tullut kunnanvaltuuston päätökseksi. Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn. Kh Puhetta asiakohdassa 24 valtuustossa johti valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Seppo Pirttimäki. Viafori Oy on tehnyt Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakkeista uuden tarjouksen. Yritys tarjoaa kunnalle asunto-osakeyhtiöstä 2/3:n osuutta euron hinnalla. Osakkeet oikeuttaisivat kohteen kahdessa rivitalossa sijaitsevien 14 asunnon hallintaan. Kunta voi valita, minkä talojen hallintaan oikeuttavat osakkeet se ostaa. Osaratkaisusta johtuen Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1 olisi vuokratontilla. Tonttivuokra on 0,75 /km2/kk. Valmistelija: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se osoittaa euron suuruisen määrärahan, jolla kunta ostaa 2/3:aa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannasta edellyttäen, etteivät kohteessa tehtävät mittaukset paljasta kosteusongelmia. Asiasta käydyn keskustelun päätteeksi kunnanjohtaja muutti ehdotustaan seuraavasti: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se osoittaa euron suuruisen määrärahan, jolla kunta ostaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja yhtiön koko osakekannan. Ennen kaupan tekemistä kohteessa tehdään kosteusmittaus. Mikäli kosteusongelmia ilmenee, kauppa raukeaa. Sisko Ukkola-Paronen esitti Leo Uskin kannattamana pohjaehdotuksesta poiketen, ettei kunnan tule ostaa Asunto Oy Sulkutie 1:n osakkeita eikä sen tonttia.

7 Asiasta järjestetyssä äänestyksessä Sisko Ukkola-Parosen esitystä kannattivat Leo Uski ja Marjaana Hellä ja kunnanjohtajan ehdotusta Risto Kouki, Aira Paavola, Juhani Kuntsi ja Jukka Lappi. tuli kunnanhallituksen päätökseksi äänin 4-3. Marjaana Hellä, Leo Uski ja Sisko Ukkola-Paronen jättivät kunnanhallituksen päätöksestä kirjallisena liitteen 3 mukaisen eriävän mielipiteen. Liite 3 Kv 39 Liite tiedoksi Eriävä mielipide Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallitunut tämän asian käsittelyyn. Eriävä mielipide. Ehdotus Valtuusto päättää, että se osoittaa euron suuruisen määrärahan, jolla kunta ostaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja yhtiön koko osakekannan. Ennen kaupan tekemistä kohteessa tehdään kosteusmittaus. Mikäli kosteusongelmia ilmenee, kauppa raukeaa. Carles Nyberg esitti Tuomo Peltolan kannattamana pohjaehdotuksesta poiketen, ettei valtuuston tule osoittaa määrärahaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja yhtiön koko osakekannan ostamiseen. Jari Harju esitti Kaarlo Makkosen ja Risto Koukin kannattamana, että mikäli kunnanhallituksen pohjaesitys hyväksytään, tulee sitä täydentää niin että ennen kaupan tekemistä kohteessa tulee tehdä kosteusmittauksen lisäksi ilmatiiveysmittaus ja kuntotarkastus ja mikäli ongelmia ilmenee kauppa raukeaa. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 12 ei-ääntä (Marika Ahlberg, Jari Harju, Elina Heinonen, Marjaana Hellä, Reetta Husu, Vappu Kuokka, Charles Nyberg, Arto Peltola, Tuomo Peltola, Marika Rikkola, Sisko Ukkola-Pareonen ja Leo Uski) ja 9 jaa-ääntä (Risto Kouki, Juhani Kuntsi, Ilkka Kurkela, Jukka Lappi, Kaarlo Makkonen, Aira Paavola, Seppo Pirttimäki, Virpi Rökman-Pakkanen ja Mikko Vilkki). Puheenjohtaja totesi, että Charles Nybergin ehdotus on äänin 12-9 tullut kunnanvaltuuston päätökseksi. Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn. Kh 206 Puhetta asiakohdassa 39 johti valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Seppo Pirttimäki. Viafori Oy:n toimitusjohtaja Esa Mässeli on jättänyt kunnalle vaa ti muk sen, jossa Viafori Oy laskuttaa Virolahden kuntaa 13,55 /hm2/kk

8 vuok ra na alkaen. Vuokralasku on jätetty ajalle ja sen kokonaissumma on tältä ajalta ,10. Vuokran vaatimuksen perusteena esitetään, että - kunta on neuvotellut As. Oy Virolahden Sulkutie 1 koko osakekannan osta mi ses ta esisopimuksen ja - rakennusvalvonta on suorittanut kiinteistöllä hyväksytyn lop pu tar kas tuksen Vaatimukseen Viafori Oy odottaa kirjeen mukaan kunnan vastausta mennessä. Suullisesti vastauksenantoaikaa on saatu olevaan hallituksen kokouspäivään saakka. Ellei Viafori Oy saa vas taus ta vaateeseen määräaikaan mennessä, yhtiö hakee vahvistusta neu vo tel lul le esisopimukselle Kymenlaakson käräjäoikeudelta. Liite 1 Viafori Oy:n kirje toimitusjohtaja Esa Mässeli on täydentänyt vaatimusta siten, että asuntojen vuokrien lisäksi kunnan tulisi maksaa Viafori Oy:lle va hin gonkor vauk se na euroa ( /per asunto). Maanantaina iltapäivällä Esa Mässeli esitti tilanteen rat kai se misek si kannaltaan kolme vaihtoehtoa: 1) kunta ostaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan Viafo ri Oy:n alkuperäisen myyntitarjouksen mukaisesti, 2) esisopimus perutaan ja kunta maksaa Viafori Oy:lle kertakaikkisen euron suuruisen vahingonkorvauksen (alv 0), minkä jälkeen kummal la kaan osapuolella ei ole vaateita toistaan kohtaan tai 3) Viafori Oy riitauttaa asian ja vaatii käräjäoikeudessa Virolahden kun nal ta euron kertakaikkista vahingonkorvausta. Kunnanjohtaja ja tekninen johtaja neuvottelivat kunnanhallituksen tekemän päätöksen ( 165) mukaisesti Viafori Oy:n kanssa esiso pi muk ses ta perustettavan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osake kan nan ostamisesta. Neuvottelut eivät johtaneet esisopimukseen, mutta Viafori Oy teki tarjouksen osakkeiden myymisestä Virolahden kun nal le Virolahden kunnanvaltuusto päätti hylätä Viafori Oy:n tekemän tarjouksen. Syyskuussa 2014 Viafori Oy teki Virolahden kunnalle Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:stä uuden tarjouksen kunnanvaltuusto päätti ( 39) hylätä sen. Viafori Oy:n ja Virolahden kunnan välillä ei siis ole tehty esisopimusta tai sopimusta Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakkeista, joten Viafori Oy:n esittämillä korvausvaateilla ei ole perustetta. Näkemystä tukee myös markinaoikeuden antama päätös (Nro 623/14, Dnro 2014/618). Sen mukaan Virolahden kunta ei ole Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekauppaa käsitellessään tehnyt hankintalaissa tarkoitettua hankintaa. Liitteet tiedoksi Aiemman käsittelyn liiteaineisto ja markkinaoikeuden ratkaisu aiemmin asiassa tehtyyn valitukseen julkisen hankinnan osalta.

9 Valmistelija: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, puh Kunnanhallitus päättää hylätä kaikki Viafori Oy:n Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekauppaa koskevat vaatimukset aiheettomina. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostaminen, tarjouksen uudistaminen

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostaminen, tarjouksen uudistaminen Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014

Lisätiedot

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostaminen, tarjouksen uudistaminen

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostaminen, tarjouksen uudistaminen Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014

Lisätiedot

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostamattajättämispäätöksen johdosta tehdyt vaatimukset

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostamattajättämispäätöksen johdosta tehdyt vaatimukset Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

95/44.443/2014. Kh 165

95/44.443/2014. Kh 165 Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014

Lisätiedot

Vastaus Itä-Suomen hovioikeudelle Viafori Oy:n jättämään valitukseen Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomistosta , 16/9784, L 15/3936

Vastaus Itä-Suomen hovioikeudelle Viafori Oy:n jättämään valitukseen Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomistosta , 16/9784, L 15/3936 Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014

Lisätiedot

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio Viafori Oy:n jättämään valitukseen Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomistosta , 16/9784, L 15/3936

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio Viafori Oy:n jättämään valitukseen Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomistosta , 16/9784, L 15/3936 Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014

Lisätiedot

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio Viafori Oy:n jättämään valitukseen Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomistosta , 16/9784, L 15/3936

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio Viafori Oy:n jättämään valitukseen Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomistosta , 16/9784, L 15/3936 Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014

Lisätiedot

Tontin vuokraus Fish Trading House Oy:lle

Tontin vuokraus Fish Trading House Oy:lle Tekninen lautakunta 55 09.05.2012 Virolahden kunnanhallitus 96 28.05.2012 Virolahden kunnanvaltuusto 18 18.06.2012 Virolahden kunnanhallitus 10 13.01.2014 Virolahden kunnanhallitus 4 16.01.2017 Virolahden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Vastaus Kymenlaakson käräjäoikeudelle Viafori Oy:n jättämään kanteeseen As. Oy Virolahden Sulkutien kauppaan liittyvässä riita-asiassa L 15/3936

Vastaus Kymenlaakson käräjäoikeudelle Viafori Oy:n jättämään kanteeseen As. Oy Virolahden Sulkutien kauppaan liittyvässä riita-asiassa L 15/3936 Virolahden kunnanhallitus 165 23.09.2013 Virolahden kunnanhallitus 52 31.03.2014 Virolahden kunnanhallitus 100 09.06.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 23 16.06.2014 Virolahden kunnanhallitus 149 06.10.2014

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Virolahden kunnanhallitus 54 30.03.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 12 19.05.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 15 26.05.2015 Virolahden kunnanhallitus 110 08.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

23 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen

23 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Virolahden kunnanhallitus 54 30.03.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 12 19.05.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 15 26.05.2015 Virolahden kunnanhallitus 110 08.06.2015 Virolahden tarkastuslautakunta

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Virolahden kunnanvaltuusto 19 02.05.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Virolahden kunnanhallitus 54 30.03.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 12 19.05.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 15 26.05.2015 Virolahden kunnanhallitus 110 08.06.2015 Virolahden tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Tontin vuokraus Fish Trading House Oy:lle

Tontin vuokraus Fish Trading House Oy:lle Tekninen lautakunta 55 09.05.2012 Virolahden kunnanhallitus 96 28.05.2012 Virolahden kunnanvaltuusto 18 18.06.2012 Virolahden kunnanhallitus 10 13.01.2014 Virolahden kunnanhallitus 4 16.01.2017 Tontin

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 05.12.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.12.2017 kello 17.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 279 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 176 12.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 13.02.2014 Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen 288/02.05.00/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Kunnanhallitus 262 03.11.2014 Kunnanvaltuusto 44 11.11.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo Kunnanvaltuusto 20 15.01.2013 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo 22/14.01/2013 Kunnanvaltuusto 20 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN OPPISOPIMUSTOIMEN PERUSTAMINEN KESKUSKEITTIÖLLE Sosltk 01.03.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 0.06.06 Sivu / 68/06 0.05.05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 7 5..06 Kaupunginhallitus 59 8..06 5 Kiinteistö Oy Ankkurin osakkeiden myyntiä koskevan päätöksen tarkistaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen:

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen: Kunnanhallitus 225 23.06.2014 Kunnanhallitus 37 26.01.2015 Fennovoima Oy:n esitys maanvuokrasopimuksesta ja kiinteistökaupan esisopimuksesta / Kauppakirja Kunnanerkkilä RN:o 28:0 -tilasta / Kauppakirja

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

46/ /2015. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

46/ /2015. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen. 412 28.09.2015 470 09.11.2015 508 07.12.2015 24 11.01.2016 64 08.02.2016 106 14.03.2016 178 26.04.2016 415 31.10.2016 Valtiokonttorin päätös koskien Oiva Valdemar Sarpolan perintöä / Lopputilitys / Saapuneet

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 13.10.2014 244 Kunnanvaltuusto päätti 15.11.2011 valtuustoaloitteen pohjalta

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393 Kaupunginhallitus 393 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 93 13.10.2014 Kaupunginhallitus 58 23.02.2015 Kaupunginhallitus 178 25.05.2015 Kaupunginvaltuusto 60 15.06.2015 Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Maanvuokra- ja osto-optiosopimus sekä siihen liittyvä kauppakirja

Maanvuokra- ja osto-optiosopimus sekä siihen liittyvä kauppakirja Virolahden kunnanhallitus 147 06.10.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 38 13.10.2014 Virolahden kunnanhallitus 178 10.11.2014 Virolahden kunnanvaltuusto 49 17.11.2014 Virolahden kunnanhallitus 171 28.11.2016

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen. Kunnanhallitus 54 24.02.2014 Kunnanhallitus 75 07.04.2014 Kunnanvaltuusto 10 16.04.2014 Kunnanhallitus 98 28.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 07.05.2014 LUNASTUSVUOKRASOPIMUS KHALL 54 Ristijärven kunta on neuvotellut

Lisätiedot

Kotkan - Haminan seudun seutuvaltuusto 1. Cursor, Eagle-talo, Kyminlinnantie 6, Kotka, 1. krs. auditorio

Kotkan - Haminan seudun seutuvaltuusto 1. Cursor, Eagle-talo, Kyminlinnantie 6, Kotka, 1. krs. auditorio PÖYTÄKIRJA Nro 3/2017 Kotkan - Haminan seudun seutuvaltuusto 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 31.5.2017 klo 10-10.45 KOKOUSPAIKKA Cursor, Eagle-talo, Kyminlinnantie 6, Kotka, 1. krs. auditorio KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Aika 10.01.2012 klo 12:00-13:55 PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus 174 12.08.2013 Kunnanhallitus 227 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 60 11.11.2013 Kunnanhallitus 29 15.02.2016 Esisopimus ja maankäyttösopimus K Vizitin Oy:n kanssa 47/14.02/2013 Kh 12.08.2013

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 3 139 14 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

valmistelija:

valmistelija: Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 114 16.11.2015 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 Kunnanhallitus 109 30.05.2016 Kunnanhallitus 157 15.08.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 4 140 15 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus 20.2.2012:

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu.

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu. Tekninen lautakunta 53 13.10.2011 Jätemaksutaksan hyväksyminen 1.1.2012 alkaen 428/32.321/2011 Tekn.ltk 53 Nykyisin voimassa olevan jätelain 28 :n mukaan kunnalla on oikeus kan taa jär jes tä mäs tään

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA Kunnanhallitus 169 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 43 14.06.2017 KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA KHALL 169 Valmistelija: : hallintojohtaja Esityslistan

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 05.12.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.12.2017 kello 17.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 279 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ Kunnanhallitus 250 18.10.2010 Kunnanvaltuusto 40 10.11.2010 Kunnanhallitus 287 01.12.2010 Tekninen tuotantolautakunta 10 08.02.2012 Kunnanhallitus 37 12.03.2012 Kunnanvaltuusto 12 19.03.2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 Sivistyslautakunta 52 22.05.2012 LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Teknisen toimialan kokoushuone, kaupungintalon 2. krs.

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Teknisen toimialan kokoushuone, kaupungintalon 2. krs. ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.02.2019 klo 09:00-12:05 Paikka Teknisen toimialan kokoushuone, kaupungintalon 2. krs. Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi

Lisätiedot