Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelu- ja kuntarakenneselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelu- ja kuntarakenneselvitys"

Transkriptio

1 Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelu- ja kuntarakenneselvitys Seutufoorumi Jarkko Majava FCG Konsultointi Page 1

2 Sisältö 1. Selvityksen lähtökohdat 2. Kunta- ja palveluyhteistyöesitykset 3. Kuntarakennetarkastelun näkökulmat 4. Demokratia ja johtaminen 5. Palvelut 6. Yhdyskuntarakenne ja elinvoima 7. Talous 8. Johtopäätökset ja jatkotoimenpide-ehdotus Page 2

3 1. Selvityksen lähtökohdat Page 3

4 Palvelu- ja kuntarakenneselvityksen lähtökohdat Selvityksen alussa päätettiin, että selvityksessä keskitytään ensisijaisesti palvelurakenneyhteistyön lisäämiseen Hattulassa ja Janakkalassa ei ole valmiuksia aidosti tarkastella kuntaliitosvaihtoehtoa, kunnat ovat selkeästi linjanneet olevansa itsenäisiä Ns. turhaa kuntarakenneselvitystä ei haluttu tehdä, vaan voimavarat keskitettiin yhteistyövaihtoehtojen kartoittamiseen Näin ollen kuntarakennevaihtoehdon tarkastelu on puhtaasti ulkopuolisen selvityshenkilön (FCG Konsultointi Oy:n Jarkko Majava) näkemys asiasta Taustalla on nähtävissä kuntien välistä (kehyskunnat keskuskunta) epäluottamusta ja muun muassa Hämeenlinnan vuoden 2009 kuntaliitoksen aikoina syntynyttä seudun yhteistyön vähentymistä Hämeenlinnan voimavarat ovat menneet suuriin uudistuksiin (kuntaliitos, elämänvaiheorganisaatio, tilaaja-tuottaja-malli) Kuntarakennelain mukaan kuntien tulee ottaa kantaa liitokseen viimeistään huhtikuussa Page 4

5 2. Kunta- ja palveluyhteistyöesitykset Page 5

6 Kuntayhteistyön syventämisen lähtökohdat ja eteneminen Seudun kunnilla on jo tällä hetkellä yhteistä toimintaa, mutta koko seudun näkökulmasta tarkoituksenmukainen hallinto- ja palvelurakenne tulisi olla vielä tiiviimmin yhteistä Selvitystyön toimialakohtaisten viranhaltijatyöryhmien esityksissä lähtökohtana olivat asiantuntijoiden näkemykset tarkoituksenmukaisesta hallinto- ja palvelurakenteesta Seudulla ei haluta lisätä hallintoa, yhteistyö kuitenkin usein lisää hallintoa Kuntayhteistyön syventämisessä halutaan edetä ns. pienten askelten politiikalla ja mahdollisesti syventää yhteistyötä tulevaisuudessa Merkittävimmissä ehdotetuissa rakennemuutoksissa ei tässä vaiheessa haluttu edetä Haasteena nähtiin mm. pienten kuntien rajalliset resurssit yhteistyön syventämisen ja toiminnan kehittämiseen Aika ja valtionhallinnon ratkaisut tuovat suuren osan ehdotuksista kuntien eteen lähiaikoina (erityisesti sote) Page 6

7 Kuntayhteistyön syventämisen kohteet: Sosiaali- ja terveys Kunnanhallituksille ei tässä vaiheessa esitetty sote-yhteistyön lisäämiskohteita. Valmistelussa olevat yhteistyökohteet 1. Seudulliset työllisyyspalvelut Valmistelu jatkuu, työryhmä esittää aikataulun. Asia on kuitnekin syytä ratkaista pikaisesti! 2. Tk-sairaalayhteistyö (Vanajaveden sairaala, Janakkalan sairaala, Hattulan osasto) Asia on kunnissa lautakuntatasolla päätöksentekoprosessissa. Työryhmä valmistelee osaltaan asiaa maaliskuun loppuun mennessä. Huom! Tällä hetkellä tärkeintä on aikaansaada maakunnallinen kuntalähtöinen valmistelu sote-tuotannon organisoimiseksi Page 7

8 Kuntayhteistyön syventämisen kohteet: Sivistys 1. Varhaiskasvatus : Palveluseteli yli kuntarajojen kokopäivähoitoon sekä avoimeen ja kerhotoimintaan 2. Perusopetuksen tarkastelu kokonaisuutena oppilaan näkökulmasta Toiminnallinen muutos: Yhteistyö opetussuunnitelman 2016 laadinnassa tuntijakoon, henkilöstön koulutukseen ja verkostoitumiseen liittyen. 3. Kirjastoautojen reitit suunnitellaan ja ajetaan yhteistyössä, mahdollisesti myös yhteinen auton hankinta Page 8

9 Kuntayhteistyön syventämisen kohteet: Hallinto, henkilöstö, talous ja tukipalvelut 1. Yhteiset koulutustilaisuudet kunta-alan ajankohtaisista asioista ja parhaiden toimintatapojen käyttöönotto seudullisesti 2. Yhteistyön lisääminen neuvoteltaessa KuntaPro Oy:n talous-, henkilöstö- ja ict-palveluista ja sopimussisällöistä sekä KuntaPro Oy:n tuottamien palvelujen laaja ja yhdenmukainen käyttäminen Toiminta on jo käynnissä 3. Yhtenäiset henkilöstöpoliittiset linjaukset seutuyhteistyössä 4. Yhteisten tukipalvelujen selvittäminen tapauskohtaisesti/ict Page 9

10 Kuntayhteistyön syventämisen kohteet: Maankäyttö, asuminen ja liikenne 1. Seudullinen kunnossapidon kilpailuttaminen 2. Seudullinen rakennusvalvonnan ja paikkatiedon tietojärjestelmä ja sähköinen asiointi 3. Seudullinen henkilökuljetusten yhdistely Page 10

11 Kuntayhteistyön syventämisen kohteet: Elinkeinot- ja elinvoima 1. Seudullinen hanketoiminta: Seudullinen kehittämistyö kanavoidaan hankkeisiin 2. Hankinnat: Säännölliset hankintakoulutukset viranhaltijoille, KuntaPro:lle (ostajan rooli) ja yrityksille (myyjän rooli). Aktiivinen viestintä tulossa olevista kilpailutuksista 3. Yritysten sijoittumispalvelut: Hattulan, HMLn ja Janakkalan ehdotukset/tarjoukset lähetetään sijoittumista harkitsevalla yritykselle riippumatta siitä, mihin alkuperäinen kysely on tullut 4. Yhtenäinen yritysvaikutusten arvioinnin malli: Yritysvaikutusten arviointi osaksi päätöksentekoprosessia 5. Palvelusetelin seudullinen käyttöönotto Page 11

12 Kuntayhteistyön syventämisen kohteet: Demokratia 1. Hämeenlinnan vaikuttajaraadeista Lasten ja nuorten -raadin sekä Terveys ja toimintakyky -raadin laventamista seudulliseksi selvitetään. 2. Palvelujen laatua sekä kuntalaisten ja asiakkaiden tyytyväisyyttä mittaavien kyselyjen toteuttaminen seudullisesti (ensisijaisesti sosiaali- ja terveyspalveluja arvioivat kyselyt). 3. Kuntalaisille suunnatun tiedottamisen ja erityisesti Internet-tiedottamisen yhteistyön tiivistämisen seudullinen hanke 4. Suositus kuntien nuorisofoorumien /-valtuustojen välisen yhteistyön sekä vanhus- ja vammaisneuvostojen välisen yhteistyön tiivistäminen 5. Seutuneuvottelukunnan aseman selkiyttäminen koordinoivana toimijana, valmisteluelimenä, keskustelujen foorumina sekä tiedon levittäjänä. 6. Kunnanhallitusten yhteiskokous / puheenjohtajistojen yhteiskokous 7. Seudullisen demokratian toimintamallin arviointi ja kehittäminen 8. Sosiaali- ja terveyspalvelujen demokratiamallin valmistelu Page 12

13 3. Kuntarakennetarkastelun näkökulmat Page 13

14 Kuntarakenneuudistus: Tavoitteena on, että uudet kunnat 1. Ovat elinvoimaisia ja vastaavat paikallisen elinvoiman kehittämiseen 2. Ovat alueellisesti eheitä ja yhdyskuntarakenteeltaan toimivia 3. Vastaavat paikallisesta demokratiasta ja edistävät kunnan asukkaiden oman elinpiirin vaikuttamismahdollisuuksista 4. Ovat taloudellisesti tasapainossa ja riittävän omavaraisia 5. Vastaavat kunnan asukkaiden palvelujen järjestämisestä ja rahoituksesta sekä riittävästä omasta palvelutuotannosta Kuntarakennelaki: Kuntajoen muuttamisen edellytykset 1. Parantaa kunnan toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta tai muuten edistää kunnan toimintakykyä 2. Parantaa alueen asukkaiden palveluja tai elinolosuhteita 3. Parantaa alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia, tai 1. Parantaa alueen yhdyskuntarakenteen toimivuutta. Näiden pohjalta tulee arvioida mahdollisen kuntajaon muutoksen tarpeellisuutta, edellytyksiä sekä kokoonpanoa

15 Palvelu- ja kuntarakenneselvityksen tarkastelunäkökulmat Selvityksen näkökulmina ovat elinvoimaisen ja toimintakykyisen kunnan näkökulmat. Osa-alueiden luomien näkökulmien kautta voidaan tasapainoisesti, ja kokonaisvaltaisesti tarkastella mahdollisen kuntayhteistyön tai -liitoksen hyödyt ja haitat sekä mahdolliset vaikutukset. On syytä muistaa, että suurin osa hyödyistä ei realisoidu automaattisesti, vaan niiden eteen joudutaan tekemään töitä ja asiaa koskevia päätöksiä on tehtävä vastaisuudessakin, näin ollen voidaankin usein puhua mahdollisuuksista Myös haittoja voidaan torjua varautumalla riittävänä ajoissa mahdollisiin uhkakuviin Palvelut Yhdyskunta ja ympäristö Demokratia ja johtaminen Väestönkehitys Elinvoimainen ja toimintakykyinen kunta Maankäyttö Talous- ja henkilöstöresurssit Jarkko Majava Vetovoima ja kilpailukyky Page 15

16 Yhdistymissopimus (Kuntarakennelaki 8 ) Kunnat tulee neuvotella ja laatia kuntien yhdistymisestä yhdistymissopimus, jossa sovitaan ainakin: 1) kuntajaon muuttamisen 3 :n 2 momentissa säädetystä toteuttamistavasta ja ajankohdasta; 2) uuden kunnan hallinnon järjestämisen periaatteista; 3) uuden kunnan nimestä; 4) 10 :ssä tarkoitetun yhdistymishallituksen jäsenten ja varajäsenten määrästä, paikkojen jakautumisesta yhdistyvien kuntien kesken sekä niiden alueella valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kesken; 5) yhdistymishallituksen toimivallasta 6) yhdistymishallituksen yhteistyöstä yhdistyvien kuntien viranomaisten kanssa ennen kuin valtioneuvosto on päättänyt kuntien yhdistymisestä; 7) yhdistyvien kuntien kunnanjohtajien asemasta uudessa kunnassa; 8) yhdistyvien kuntien palvelujärjestelmien yhteensovittamisen ja lähipalvelujen järjestämisen periaatteista; 9) uuden kunnan taloudenhoidon yleisistä periaatteista; 10) asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksien sekä lähidemokratian toteuttamisen keinoista uudessa kunnassa; sekä 11) periaatteista, joiden mukaan 41 :ssä tarkoitettu yhdistymisavustus käytetään mainitun pykälän 5 momentissa säädettyyn tarkoitukseen.

17 4. Demokratia ja johtaminen Page 17

18 Kuntarakennemuutoksen vaikutusten arviointia suhteessa kuntayhteistyövaihtoehtoon johtamisen ja demokratian näkökulmasta Yhden kunnan vahvuudet Seudun kokonaisetu otetaan paremmin huomioon, kun koko seudulle tulee yhteiset säännöt ja käytännöt sekä palvelu- ja laatutasot Resurssien yhteen koonti, päällekkäisyyksien purkaminen ja optimaalinen allokointi parantaa toimintavarmuutta, laatua ja asiantuntemusta sekä tehokkuutta Hämeenlinnan kaupungissa käytössä olevien kuntalaisten osallistumiskanavien laajentaminen koko alueelle on helpompaa Hallinto (sekä luottamushenkilö- ja viranhaltijaorganisaatio) kevenee Kuntien keskinäisten sopimusten ja seutubyrokratian tarve poistuu Kuntayhteistyön vahvuudet Paikallinen asiantuntemus ja vaikutusmahdollisuudet säilyvät Paikallisen edustuksellisen demokratian pysyminen lähellä kuntalaista Päätöksenteon nopeus ja joustavuus voi kärsiä kuntien yhdistyessä ja byrokratia voi lisääntyä kuntakoon suurentuessa Page 18

19 Sote-uudistuksen vaikutukset kuntarakenteeseen Sote-uudistus ei ainakaan tällä hetkellä anna suoraa vastausta, mikä on tarkoituksenmukainen kuntarakenne tulevaisuudessa Sote uudistuksen myötä Suomessa ollaan menossa kohti Eurooppalaista kuntaa, jossa aluehallinnolla on kunnan ohella merkittävä rooli kuntalaisten palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa Kokonaisuudessaan uusi sote-rakenteen mukaiset kuntayhtymät (järjestämisvastuussa olevat sote-alueiden kuntayhtymät ja maakunnan laajuiset tuotantokuntayhtymät) voi olla kuntien vaikeasti johdettavissa Mitä vähemmän kuntia on ja mitä vahvempia kunnat ovat, sitä paremmin kuntien ohjaus kenties mahdollistuu Keskeisenä kysymyksenä on, miten kuntayhtymiä johdetaan: valtion ja STM:n tavoitteiden vai kuntien tavoitteiden mukaisesti Rinnalla tulee kuitenkin pohtia uutta kuntakäsitys, kuntaidentiteetti, vaikutusvalta paikallisiin ja kuntalaisia lähellä oleviin asioihin Tällä hetkellä tärkeintä on aikaansaada maakunnallinen kuntalähtöinen valmistelu sote-tuotannon organisoimiseksi Page 19

20 Alueelliset toimielimet / lähidemokratian kehittämisen mahdollisuudet Erityisesti kuntakoon kasvaessa tulisi kuntakentällä pohtia lähidemokratian kehittämisen toimintamalleja, mm. alueellisia toimielimiä Alueellisia toimielimiä ilman valtaa ei kannata perustaa, perusedellytykset alueellisten toimielinten toimivuudelle ovat: Selkeä oma toimintakenttä Resurssit tehtävien hoitamiseen Selkeä kytkös kunnan muuhun johtamisjärjestelmään sekä valmistelu- ja päätöksentekoprosesseihin Jäsenten valitseminen alueen edustajista Ratkaistavia kysymyksiä ovat mm.: Muodostamisen periaatteet (valtuuston valinta/suora vaali, puolueiden edustajat, puolueiden ja järjestöjen edustajat, kuntalaisraati ): tällä hetkellä toimielinten asettaminen, kokoonpano ja tehtävät ovat valtuuston tehtävä, uusi kuntalaki tullee mahdollistamaan myöhemmin vaaleilla valittavat alueelliset toimielimet (erillisvalmistelussa) Alueellisten toimielinten rooli ja toimivalta esim. palveluissa ja elinvoiman/elinkeinojen kehittämisessä Alueellisten toimielimien alueet, jotka eivät välttämättä noudattele nykyisiä kuntarajoja Page 20

21 Kuntalaisten osallisuuden lisääminen kunnissa ja seudulla Uudistettavassa kuntalaissa asukkaiden ja palvelujen käyttäjien oikeutta osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan korostetaan sekä kannustetaan kuntia tarjoamaan monipuolisia, vaikuttavia ja käyttäjälähtöisiä osallistumiskeinoja. Laissa nostetaan esimerkiksi esiin seuraavia osallistumisja vaikuttamiskeinoja: Keskustelu- ja kuulemistilaisuuksien sekä kansalaisraatien järjestäminen Asukkaiden mielipiteiden selvittäminen ennen päätöksentekoa Palvelujen käyttäjien edustajien valitseminen kunnan toimielimiin Mahdollisuudet osallistua kunnan talouden suunnitteluun Palvelujen suunnittelu ja kehittäminen yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa Asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteisen asioiden suunnittelun ja valmistelun tukeminen Kuntalaisten osallisuuden lisääminen ei välttämättä ole kiinni kuntarajoista, esim. selvityksen demokratiaryhmä on ehdottanut, osa Hämeenlinnan vaikuttajaraadeista laajennetaan seudullisiksi Page 21

22 Kuntalaisten osallisuuden lisääminen kunnissa ja seudulla Seuraavilla uudistuksilla on merkitystä seudun kokonaisuuden ja kuntien yhteistoiminnan kannalta: Aloiteoikeutta laajennetaan asukkaiden ohella myös palvelujen käyttäjille sekä kunnassa toimiville yhteisöille ja säätiöille Kunnan tiedottamisvelvoite koskisi koko kunnan toimintaa eli kunnan ja kuntakonsernin toiminnan lisäksi kuntien yhteistoimintaa sekä palvelujen järjestämistä ostopalveluna. Tiedottamisvelvollisuus koskisi asukkaiden lisäksi palvelujen käyttäjiä, järjestöjä ja muita yhteisöjä. Kuntalakiin kootaan vuorovaikutus- ja vaikuttamistoimielimiä koskeva sääntely: Pakollista vanhusneuvostoa ja vapaaehtoista vammaisneuvostoa koskeva sääntely esitetään siirrettäväksi erityislaeista kuntalakiin (näillä merkitystä erityisesti jos sotepalveluiden tuotantovastuuta kootaan nykyistä kuntarakenne laajemmalle pojalle). Kunnanhallitukselle velvoite asettaa nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä: nuorisovaltuustolle olisi annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan Kuntastrategiassa määriteltäisiin osallistumisen ja vaikuttamisen rakenteet, tavat ja keinot Page 22

23 Kuntalaisten osallisuuden lisääminen kunnissa ja seudulla Valmisteilla olevassa uudessa kuntalaissa halutaan parantaa kuntalaisten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia muun muassa seuraavia keinoja esiin nostamalla: Osallisuusstrategia osaksi kunnan muuta strategista suunnittelua Sähköiseen viestintään velvoittavat säännökset (mm. kunnan verkkosivusto) Mahdollistava säännös erilaisista kuntalaisten vuorovaikutus- ja osallistumiskeinoista sekä käyttäjädemokratiasta. Osallisuus- ja lähivaikuttamistyölle on tällä hetkellä kunnissa hyvin vähän resursseja. Osallisuuden kanavia on kunnassa useita erilaisia, mutta niiden organisointi on hajanaista ja niiden yhteydet kuntien hallintoon ja päätöksentekoon ovat epäselvät Uutta kuntaa pohdittaessa tulee ottaa huomioon se, että kuntakoon kasvaessa tarvitaan myös resursseja sekä osallisuustyön käynnistämiseksi että osallisuuden ja lähivaikuttamisen toteuttamisen vaatimiin konkreettisiin toimenpiteisiin. Huolimatta siitä, minkälaisiin osallisuusmalleihin uudessa kunnassa päädytään, tulisi tätä työtä koordinoida ja systemaattisesti toteuttaa sekä kehittää Page 23

24 5. Palvelut Page 24

25 Yhteenveto Palvelut Keskeisenä huolena uudistuksissa ja erityisesti kuntaliitoksissa on lähipalveluiden etääntyminen mahdollisen uuden kunnan reuna-alueilta Aikaisempien liitosten kokemusten pohjalta suuremmalla kunnalla on mahdollisuudet ja taipumus ajan myötä karsia palveluverkkoa uuden kunnan näkökulmasta tarkoituksenmukaiseksi ja kustannustehokkaaksi Toisaalta suuremmalla kunnilla arvioidaan olevan paremmat mahdollisuudet ja resurssit kehittää ja johtaa sekä lähipalveluita että keskitettyjä palveluita tulevaisuuden yhteiskunnan edellyttämään suuntaan Palvelutarpeet kasvavat seudun kunnissa samansuuntaisesti seuraavan viidentoista vuoden aikana (ks. seuraavat kalvot) Vanhusten hoidon tarpeen kasvu on noin 50 % Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu (eli suurin osa kunnallisista palveluista) siirtyy suurille sote-alueille Tuottamisvastuussa olevat nykyisten seutukuntien tai maakuntien laajuiset kuntayhtymät ja kunnat määritellään vuoden 2016 alussa Page 25

26 Laskennalliset palvelutarpeet kasvavat alueella Vaikka vanhusten toimintakyvyn oletetaan nousevan ennusteessa*, kasvaa vanhusten hoidon tarve noin 50 % vuoteen 2029 mennessä Huomio: resurssien kohdentaminen ja riittävyys *Laskennallinen ikäraja vanhuspalveluissa: 75v. vuonna 2012, 75,5v. vuonna 2017, 76v. vuonna 2021, 76,5v. vuonna 2025 ja 77v. vuonna 2029

27 Kuntien palvelutarpeiden kehityssuunnat ovat samansuuntaiset

28 Lähipalvelun määritelmä Asiointikertojen tiheys Lähipalvelu on arkipäiväistä ja koskettaa suuria ihmisjoukkoja lähes päivittäin. Asiakaspohja Lähipalveluille löytyy tarpeeksi asiakkaita muutaman tuhannen ihmisen joukosta. Saavutettavuus Kynnys lähipalvelun käyttöön on oltava matala matkustamisen näkökulmasta. Matkan pituus voi merkitä palvelun käyttäjälle vähemmän kuin sijainti luontaisen asiointisuunnan mukaan. Ihmisläheisyys Palvelun käyttökynnyksen on oltava matala myös ihmisläheisyyden näkökulmasta eli palvelun on oltava asiakkaat huomioivaa. Kehitysnäkymät Lähipalvelukäsite on muutoksessa, palveluita tarjotaan yhä enemmän muuten kuin perinteisen kunnan palvelupisteet kautta (ks. seuraava kalvo lähipalveluiden jaottelusta) Kuntalaisille järjestettäviin palveluihin on tulossa lähivuosina suuria muutoksia kuntarakenteesta riippumatta, mm. teknologian kehittymisen myötä Seinien sijaan tulevaisuudessa tulee panostaa yhä enemmän palveluun, näin ollen palvelut liikkuvat ja jalkautuvat kuntalaisten luo yhä enemmän Asumisen keskittyminen, asiakastarpeiden muutokset ja kuntien rajalliset taloudelliset voimavarat ovat merkittävimmät muutosvoimat, jotka vaikuttavat kuntien palveluverkkoihin (mahdollisista kuntarakennemuutoksista riippumatta) Page 28

29 Lähipalvelut / keskitetyt palvelut Sähköiset palvelut 24h Parantavat palvelujen alueellista saatavuutta Kotiin tarjottavat palvelut Tukevat toimintakykyä ja arjessa selviytymistä Lähipalvelut - Palvelutiedot - Neuvonta ja palveluohjaus - Ajanvaraus - Lomakkeet ja lupahakemukset - Etäkonsultaatio - Omahoito Liikkuvat palvelut Pyörien päällä ja palvelupisteisiin, esim. kouluille jalkautuvat palvelut, mikäli kiinteää palvelupistettä ei ole lähellä - Terveystarkastukset, rokotukset ja näytteenotto - Sairaanhoitajan ja sosiaalityötekijän, vastaanotto - Hammashoito - Kriisipalvelu - Infran hoito - Kirjastoauto - Lasten ja erityisryhmien harrastustoiminta - Pelastuspalvelut - Kotihoito - Kotisairaala - Perhetyö - Ensihoito ja pelastuspalvelut - Kotikuntoutus - Omaishoidon tuki Lähellä tarjottavat palvelut Helposti saavutettavat kaupunginosien / taajamien palvelupisteissä - Neuvolapalvelut - Perhekeskukset - Perustason hoitajan ja lääkärin vastaanotto - Sosiaalityö - Palveluasuminen - Lasten päivähoito - Esi- ja perusopetus - Lähikirjasto - Arki- ja lähiliikuntapaikat - Nuorisotyö esim. nuorisotalot - Joukkoliikenne - Maaseutupalvelut - Rakennustarkastus Punaisella sote-palvelut, joiden järjestämisvastuu siirtyy sote-alueille Seudullisesti keskitetyt palvelut - Päivystys, poliklinikat, päiväkirurgia, laitos- /vuodehoito, mielenterveyspalvelut - Lastensuojelu, sosiaalihuollon erityispalvelut, perheneuvolat - Toisen asteen koulutus, lukio, pääkirjasto, ammattiteatteri - Hallinto- ja tukipalvelut, virastot Page 29

30 Kuntarakennemuutoksen vaikutusten arviointia suhteessa kuntayhteistyövaihtoehtoon palvelujen näkökulmasta Yhden kunnan vahvuudet Yhden johdon alaisuudessa on paremmat mahdollisuudet tarkoituksenmukaiseen ja kustannustehokkaaseen palvelurakenteeseen ja lähipalvelujen uusien tuotantotapojen käyttöönottoon Sähköisen asioinnin kehittäminen ja teknologian monipuolinen käyttö palvelutuotannossa on edellytys palvelutarjonnan saavutettavuuden tasapuolisuuteen, palvelujen tuottavuuden paranemiseen ja sitä kautta kustannuskehityksen hillitsemiseen Seudun kokonaisetu otetaan paremmin huomioon, kun koko seudulle tulee yhteiset säännöt ja käytännöt sekä palvelu- ja laatutasot Henkilöstöresurssien ja asiantuntemuksen vahvistuminen tehostavat palvelujen tuottamista ja tuottavuutta erityisesti erikoispalveluissa Kuntayhteistyön vahvuudet Paikalliset vaikutusmahdollisuudet koskien esim. palvelujen saatavuutta ja laatua Joustava paikallinen päätöksenteko koskien palveluja erityisesti pienissä kunnissa Paikallistuntemus oman kunnan alueella järjestettäviin palveluihin Page 30

31 6. Yhdyskuntarakenne ja elinvoima Page 31

32 Kuntarakennemuutoksen vaikutusten arviointia suhteessa kuntayhteistyövaihtoehtoon elinvoiman ja yhdyskuntarakenteen näkökulmasta Yhden kunnan vahvuudet Seudun elinvoimaisuuden sekä maankäytön ja yhdyskuntarakenteen kehittämisen liittäminen vahvemmin osaksi peruskunnan toimintaa yhden kunnan mallissa Seudun sisäisen kilpailun väheneminen yhden kunnan mallissa Rajallisten kehittämisresurssien kokoaminen ja kehittäjien erikoistuminen Uuden kunnan eri alueiden profilointi ja erikoistuminen eri elinkeinoihin Koko seudun yhteinen ja yhtenäinen markkinointi Edunvalvonnan vahvistuminen ja yhtenäisyys Investointientarpeiden yhteinen läpikäynti ja mahdollisuudet tarpeettomien investointien välttämiseen Kuntayhteistyön vahvuudet Vastuu kehittämisestä on lähellä: kuntaliitosten myötä eri (reuna)alueiden sisäisen kehittäminen vähentyy Paikallistuntemus oman kunnan alueen elinvoimaan ja ympäristöön Yritystoiminnan tukemisella ja kehittämisellä on pienissä kunnissa kasvot Asumisen ja asukkaiden keskittymisen tiivistämistä voidaan ehkäistä paremmin Page 32

33 Edut/vahvuudet Elinkeinot ja elinvoima / seudun SWOT Haitat/heikkoudet - Sijainnin parempi hyödyntäminen ja brändäys - HHT-akselin kehittäminen - Seudullinen yhteistyö - Älykkään liikkumisen kehittäminen - Pääkaupunkiseudun nousseet kustannukset ja kasvun rajat - Vesistöjen hyödyntäminen - Kulttuuri- ja liikuntapuolen kehittäminen ja parempi hyödyntäminen viestinnässä - Uudet sijoittumiset - Kv-rahoituslähteiden hyödyntäminen - Uusien kansallisesti tunnettujen avausten laajempi hyödyntäminen (Kanava-malli, lasten ja nuorten palvelut, mini-pilotit) - Kehitysalustojen hyödyntäminen Mahdollisuudet - Sijainti - Yritys- ja asuintonttitarjonta kunnossa - Hintataso edullinen pääkaupunkiseutuun verrattuna - Mielenkiintoiset uudet kehitettävät alueet (Harviala, Rastikangas, Merve, Engelinranta, Kantola, Ahvenisto) - Monipuolinen yritysrakenne - Kasvava seutukunta, jossa uusia yrityksiä syntyy enemmän kuin yrityksiä lopetetaan - Saatu merkittäviä sijoittumisia - Kuntien taloudellinen tilanne - Maailman talouden tila - Lainsäädäntö ( EU ja kansallinen) - Yritysten alhainen t&k ja kv. - Kehitysrahoituksen väheneminen fokuksen siirtyminen isoihin kaupunkiseutuihin => väliinputoajan paikka - Poliittiset ristiriidat seudun sisällä - Verotulojen pieneneminen - Työttömyyden lisääntyminen Uhat - Brändi ja tunnettuus heikkoja - Kehittämisen resurssit ja rahoitus - Seutuyhteistyön haasteet - Keskustojen kehittäminen - Pieni koko ja lobbauksen puuttuminen - Yliopiston/ tutkimuslaitoksen puuttuminen (Elinkeinot ja elinvoima työryhmä kevät 2014) Page 33

34 Seudun näkeminen yhtenä kokonaisuutena Hyödynnetäänkö vahvuudet ja mahdollisuudet sekä torjutaanko heikkoudet ja uhat parhaiten yksin vai yhdessä? Elinvoimapolitiikan ja yhdyskuntarakenteen kehittämisen näkökulmasta on tärkeää, että seutu nähdään yhtenä kokonaisuutena Jokaisen kunnan menestyminen hyödyntää koko seutua Kuntien ei aktiivisesti tulisi kilpailla keskenään esim. yrityksistä ja asukkaista Kuntien yhteiset sijoittumispalvelut (elinvoimatyöryhmän ehdotus) on hyvä askel oikeaan suuntaan Jatkossa on hyvä pohtia esim. yhteistä aktiivista markkinointia koko seutuna sekä seudun eri alueiden profilointia ja erikoistumista eri elinkeinoihin (joita tarjotaan ensisijaisena sijoittumiskohteena seudulla) Kuntien raja-alueiden yhteinen suunnittelu, kaavoitus sekä rakentaminen hyödyntää koko seutua Page 34

35 Elinkeinopolitiikasta elinvoimapolitiikkaan Elinvoimapolitiikka ja elinvoimaisuudesta huolehtiminen on kunnan perustehtävä Elinvoiman kehittäminen nousee soteuudistuksen myötä yhä suurempaan merkitykseen kuntien tehtäväkentässä Paikkakunnan ja seudun vetovoima ja houkuttelevuus nousseet elinvoimapolitiikan keskiöön Tärkeässä roolissa kumppaneiden mobilisointi Keskeinen menestystekijä on kaupunkiseutujen voimavarojen kokoaminen Kaupunkiseutu = yhteinen työssäkäynti- ja asuntomarkkina-alue Ulkoistetun elinvoiman kehittäminen aika näyttäisi olevan on ohi Elinvoimapolitiikan johtaminen on koottu ja palautettu osaksi kaupunkien johdon ydintehtäväksi, kaupunginhallituksen ja johtoryhmän rooli korostuu Elinkeinotoimen vastuulla Elinkeinopolitiikka Yritysneuvonta Toimitilat Yritystontit Kehittämishankkeet Alueen markkinointi Huomioitava kaikessa kunnan toiminnassa Elinvoimapolitiikka Elinkeinopolitiikan instrumentit Hankinnat Infrastruktuuri Paikkakunnan vetovoima Tapahtumat Palvelut ja kuntalaisten valinnat Pakallisyhteisön hyvinvointi ym. ym.

36 Hattula-Hämeenlinna-Janakkala Tampere Pendelöinti Pendelöivien osuus kunnan työllisestä työvoimasta Hattula Hämeenlinna Pendelöiviä yhteensä Hattula 70 % Hämeenlinna 25 % Riihimäki 55 % Janakkala Asuinkunta Pääkaupunkiseutu* Työssäkäyntikunta Hattula Hämeenlinna Janakkala Hattula Hämeen linna Janakkala Riihimäki Lähde: Tilastokeskus Pohjakartta MML, 2012

37 Hattula-Hämeenlinna-Janakkala Vertailussa ovat mukana koko maa sekä Riihimäki, Lahti ja Tampere Hämeenlinnassa työpaikkojen määrä on kasvanut koko maata nopeammin, Janakkalassa ja Hattulassa jokseenkin samaa tahtia kuin koko maassa Lähde: Tilastokeskus Vuoden 2013 kuntajako

38 Hattula-Hämeenlinna-Janakkala Alueen yhteinen työpaikkaomavaraisuus on hieman alle 95 % Hämeenlinnan työpaikkaomavaraisuus on noin 105 % Janakkalan työpaikkaomavaraisuus on noin 72 % Hattulan työpaikkaomavaraisuus on noin 67 % Lähde: Tilastokeskus Vuoden 2013 kuntajako

39 7. Talous Page 39

40 Yhteenveto kuntien nykytilan analyysi Verotettava tulo ja tuloverokertymä/asukas on kunnissa hyvin samansuuruinen, mikä osaltaan osoittaa alueen yhtenäisyyttä Valtionosuusuudistuksen koelaskelmien mukaan kuntien rahoitus vähenisi siirtymäajan päässä vuonna 2017 yhteensä 7,4 M eli 78 /as. Vuoden 2015 valtionosuusennusteen mukaan rahoitus vähenee kunnilta yht. lähes 10 M Talous ei ole tasapainossa kuntakohtaisesti tai kunnat yhteensä tarkasteltuna Kumulatiivinen vertailu vuosikate-poistot-investoinnit osoittaa pitkän aikavälin epätasapainon kaikissa kunnissa Valtionosuusuudistus syventäisi epätasapainoa Tulorahoitus eli vuosikate ei riittänyt tarkasteluvuonna 2012 kattamaan poistoja, ei etenkään investointeja Velkaantumiskehitys jatkui, koska investoinnit ylittivät poistojen määrän Vuonna 2013 taloudellinen tilanne kohentui, osin verotilityksiin liittyvän kertaerän johdosta Kunnilla lainaa enemmän kuin valtakunnallinen keskiarvo Janakkalan lainamäärä vastaa valtakunnallista keskiarvoa Hämeenlinnan rahoitusomaisuus (2013: 1215 /as.) vaikuttaa nettolainakantaan pienentävästi Hämeenlinnan taseessa kertynyttä alijäämää, myös Hattulan ja Janakkalan taseen jäämät lähellä 0-rajaa Kuntien yhteinen yli/alijäämä olisi negatiivinen Taseen ulkopuolisia eriä ei sovi unohtaa korjausvelan määrä tiedostettava vanhoissa kiinteistöissä Page 40

41 Talouden puukaaviot Page 41

42 Page 42

43 Page 43

44 Page 44

45 Talouden tasapaino Page 45

46 Hattula Page 46

47 Hämeenlinna Page 47

48 Janakkala Page 48

49 Kunnat yhteensä Page 49

50 Verokertymät, tulorahoituksen riittävyys, investoinnit Page 50

51 Verokertymä 2013: tuloverot ja yhteisövero Tuloverot 2013 Hattula Hämeenlinna Janakkala kunnat yht. Tuloveroprosentti 20,00 % 19,50 % 19,75 % 19,6 % Tuloverot /as Veroprosentilla tuloja Yhteisövero 2013 Hattula Hämeenlinna Janakkala kunnat yht. Yhteisövero /as Vuodelle 2015 kunnat ovat vahvistaneet tuloveroprosentiksi: Hattula: 20 % Hämeenlinna: 20,5 % Janakkala: 20,5 % Page 51

52 Kiinteistövero Verokertymä 2013: kiinteistövero 2013 Hattula Hämeenlinna Janakkala kunnat yht. Kiinteistöverot /as Kiinteistövero yl-rak 0,80 % 1,05 % 1,00 % Kiinteistövero vak. as. 0,40 % 0,45 % 0,40 % Kiinteistövero muu as. 1,00 % 1,00 % 1,00 % Kunnat ovat vahvistaneet kiinteistöveroprosentit vuodelle 2015 seuraavasti: 2015 Hattula Hämeenlinna Janakkala Kiinteistövero yl-rak 1,00 % 1,25 % 1,00 % Kiinteistövero vak. as. 0,45 % 0,45 % 0,40 % Kiinteistövero muu as. 1,00 % 1,00 % 1,00 % Page 52

53 Tulorahoituksen riittävyys: tuloslaskelma Hattula Hämeenlinna Janakkala kunnat yht. Toimintatuotot Toimintamenot Toimintakate Verotulot yhteensä Valtionosuudet (josta harkinnanvaraiset 1000 ) Rahoitustulot ja -menot netto Vuosikate Poistot Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Tuloslaskelman tulos Tilinpäätössiirrot Ali/ylijäämä Kumulat. edell. tilik. ja kuluvan tilikauden jäämät Asukasluku Veroprosentti 20,00 % 19,50 % 19,75 % 19,50 % Toimintatuotot/Toimintakukulut% 10,5 % 20,9 % 19,8 % 20,9 % Vuosikate/Poistot % 202,8 % 151,2 % 75,8 % 135,1 % Vuosikate, /asukas Page 53

54 Tulorahoituksen riittävyys: rahoituslaskelma Hattula Hämeenlinna Janakkala kunnat yht. Vuosikate Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Tulorahoituksen korjauserät Investoinnit Nettoinvestoinnit Varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta, netto Antolainauksen muutokset Antolainan antaminen Antolainan lyhennys Nettoantolainaus Lainakannan muutokset 0 Lainanottaminen Lainan lyhennys Pitkäaikainen laina, nettomuutos Lyhytaikainen laina, muutos Lainakannan muutos, netto Muut maksuvalmiuden muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoitustoiminnan nettokassavirt Rahavarat Rahavarojen muutos Rahavarat Page 54

55 Tunnusluvut /asukas 2013 Hattula Hämeenlinna Janakkala kunnat yht. Toimintakate Verotulot yht Valtionosuudet Vuosikate Poistot Ali/ylijäämä Kumulat. yli/alijäämät Page 55

56 Lainat Page 56

57 Kuntakohtainen ja lainakanta yhteensä /as. vuonna Page 57

58 Page 58

59 Valtionosuusuudistus ja ennuste Page 59

60 Valtionosuusuudistus koelaskelmat vuoden 2014 tasolla julkistetut koelaskelmat osoittivat, että kunnat menettäisivät vuoteen 2017 mennessä valtionosuutta 7,4 M Asukaslukuun suhteutettuna suurin menettäjä koelaskennassa oli Hattula -136 /as, sitten Hämeenlinna -87 /as Janakkalaa koelaskenta kohteli lähes neutraalisti -8 /as Page 60

61 Valtionosuusennuste 2015 Uudistetun valtionosuusjärjestelmän kertoimet ovat muutosherkkiä, mikä aiheuttaa valtionosuuden määrässä vaihtelua. Maksettavaan valtionosuuteen vaikuttaa myös valtion rahoitukseen kohdentamien varojen määrän muutokset. Valtionosuusennusteen mukaan vuonna 2015 rahoitus muuttuisi seuraavasti: Hattula 0,7 M Hämeenlinna 8 M Janakkala -0,9 M Vuoden 2014 koelaskelmaan nähden kaikkien kuntien valtionosuus vähenisi vielä enemmän kuin koelaskelmassa. Alustava laskelma kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta 2015 /asukas (KL ) Page 61

62 Tunnusluvut Page 62

63 Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin taseessa on kertynyttä alijäämää yhteensä n. 24 M, josta Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan osuus on n. 16,2 M. Seuraavia tunnuslukuja on soveltuvin osin oikaistu kuntakohtaisesti ja yhteensä yllä mainituilla alijäämillä (oikaisu mainittu otsikossa) Page 63

64 Toimintakate /as, oikaistu shp:n alijäämin Page 64

65 Verotulot /as Page 65

66 Valtionosuudet /as Page 66

67 Kumulatiivinen vuosikate /as, oikaistu shp:n alijäämin Page 67

68 Taseen kertynyt yli/alijäämä /as. oikaistu shp:n alijäämin Page 68

69 Nettoinvestoinnit 1000, oikaistu Page 69

70 8. Johtopäätökset ja jatkotoimenpide-ehdotus Page 70

71 Johtopäätökset: kuntarakenneselvitys Keskeinen kuntien yhdistymisestä syntyvä hyöty verrattuna yhteistyövaihtoehtoon syntyisi johtamisen ja päätöksenteon yhdenmukaistamisesta sekä seudun resurssien koonnista Kuntaliitos ratkaisisi suurimman osan kuntayhteistyövaihtoehdon kriittisistä kysymyksistä, mm. seudun näkeminen yhtenä toiminnallisena kokonaisuutena kolmen erillisen yksikön sijaan sekä kuntalaisten palveluihin hakeutuminen yli kuntarajojen Muita liitoksen keskeisiä etuja olisivat mm.: Henkilöstön saatavuuden paraneminen ja pienten kuntien haavoittuvuuden vähentäminen (useita tehtäviä hoitaa tällä hetkellä yksi henkilö) Kuntalaisten yhdenvertaisuus alueella paranee Kuntien liitos helpottaa seudun palveluihin kohdistuvien muutospaineiden toteutusta, yhdessä kunnassa voidaan parhaiten varmistaa palveluiden saatavuus seudulla Yhdellä kunnalla on paremmat mahdollisuudet ottaa käyttöön uudenlaisia toimintatapoja ja palvelurakenteita sekä hallita palvelukokonaisuuksia alueella Edellä mainitut hyödyt ja mahdollisuudet perustuvat aikaisempien kuntaliitosten arviointeihin ja asiantuntijanäkemyksiin, lopulta kuntaliitoksen paikallinen toteutus määrittelee liitoksista saatavat hyödyt Page 71

72 Jatkoehdotus Hämeenlinnan seudun kunnista Hattulassa ja Janakkalassa ei tällä hetkellä nähdä tarpeelliseksi käydä aktiivista keskustelua kuntarakennemuutoksista Valtakunnassa ja seudulla on paljon uudistuksia käynnissä jotka ainakin osittain jatkuvat vielä vuosikausia ja joiden todellisia vaikutuksia kuntiin (tai edes toteutumista) ei tiedetä Valtionosuus, kuntalaki, kuntarakenne, sote, kuntien tehtävien tarkastelu Joka tapauksessa sote sekä osa sivistyksestä ja teknisestä menossa suurempiin kokonaisuuksiin Näin ollen ei ole tarkoituksenmukaista lukita kuntarakennekantoja liian tiukkaan ns. ikuisiksi ajoiksi vaan tarkastella kuntien uuden roolin muotoutumista sekä keskustella alueen ja kuntalaisten näkökulmasta tarkoituksenmukaisesta palvelu- ja kuntarakenteesta Page 72

73 Miten eteenpäin päästään? 1. Keskinäisriippuvuuden tunnistaminen ja tunnustaminen Hämeenlinnan seutu on yksi toiminnallinen kokonaisuus 2. Tällä hetkellä tehtävissä päätöksissä tulee rohkeasti nähdä tulevaisuuteen mikä on seudun tilanne vuonna 2020 ja vuonna Avoin vuorovaikutus ja viestintä kuntien kesken eri tasoilla 4. Asenteiden muuttaminen ja vanhojen puheiden ja tekojen unohtaminen 5. Yhteisen tahtotilan luominen ja keskinäisen luottamuksen muodostuminen 6. Myönteinen suhtautuminen tulevaisuuden mahdollisuuksiin 7. Sitoutuminen tehtyihin yhteisiin päätöksiin

74 Tärkein onnistumisen edellytys Seudun kohtalonyhteyden tunnistaminen Luottamus päättäjien kesken + Luottamusta lisäävät toimet! - Eero Holstila Hattula, Hämeenlinnan ja Janakkalan seutufoorumi Page 74

Palvelutyöryhmien työn sisältö

Palvelutyöryhmien työn sisältö Palvelutyöryhmien työn sisältö 1. Nykytilakuvaus 2. Palvelujen tavoitteet ja organisointi uudessa kunnassa 3. Arvio uuden kunnan perustamisen vaikutuksista 4. Erityiskysymykset 5. Kunta- ja palveluyhteistyömahdollisuudet

Lisätiedot

Hattula Hämeenlinna Janakkala

Hattula Hämeenlinna Janakkala Hattula Hämeenlinna Janakkala Kuntarakenneselvitys- talouden tarkastelua Riitta Ekuri 24.4.2014 Page 1 Talouden nykytila-analyysistä ja ennakoinnista Keskusteltavia asioita: Vuoden 2013 luvut tilinpäätösaikataulut

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Työryhmien toimeksianto Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Käynnistystilaisuudet 26.5.2014 Varkaudessa Klo 10 Demokratiaryhmä Klo 12 Palvelutyöryhmät Jarkko Majava FCG Konsultointi etunimi.sukunimi@fcg.fi

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän esitykset kuntayhteistyön tiivistämisestä 29.9.2014 28.11.2014 Page 1 Työryhmän esitykset 1. Kuntalaisten osallisuus

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelu- ja kuntarakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelu- ja kuntarakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelu- ja kuntarakenneselvitys Seutuneuvottelukunta 12.11.2014 Jarkko Majava FCG Konsultointi 10.11.2014 Page 1 Sisältö 1. Selvityksen lähtökohdat 2. Demokratia ja

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

Hattula - Hämeenlinna Janakkala

Hattula - Hämeenlinna Janakkala Hattula - Hämeenlinna Janakkala Kuntarakenneselvitys- talouden nykytilatarkastelua 5.2.2014 Riitta Ekuri 5.2.2014 Page 1 Talouden nykytila-analyysistä ja ennakoinnista Keskusteltavia asioita: Vuoden 2013

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

Elinkeino- ja elinvoimatyöryhmä

Elinkeino- ja elinvoimatyöryhmä Elinkeino- ja elinvoimatyöryhmä Hattula, Hämeenlinna, Janakkala Keskeisellä paikalla sijaitsevalla kuntakolmikolla on perusta kunnossa mutta myös potentiaalia, jota hyödyntämällä voitaisiin lisätä alueen

Lisätiedot

Työvaliokunta 14.3.2014 Toimeksianto 1

Työvaliokunta 14.3.2014 Toimeksianto 1 Työvaliokunta 14.3.2014 Toimeksianto 1 17.3.2014 Page 1 Määritelkää oman teemanne näkökulmasta seuraavia asioita. Mikä pitäisi olla kaupunkiseudun tavoitetila vuonna 2030? Millä tavoitteilla ja toimenpiteillä

Lisätiedot

Kuntarakenneselvityksistä

Kuntarakenneselvityksistä Kuntarakenneselvityksistä Aija Tuimala, Johtaja, FCG Konsultointi 4.12.2013 Page 1 NEUVOTTELUT HALUKKAIDEN KANSSA VARSINAISESTA SOPIMUKSESTA 4.12.2013 Page 2 Usein selvityksissä tarkasteltuja näkökulmia

Lisätiedot

Seudun palvelu- ja kuntarakenneselvitys

Seudun palvelu- ja kuntarakenneselvitys Hattula, Hämeenlinna ja Janakkala Seudun palvelu- ja kuntarakenneselvitys Työryhmien työn käynnistys 16.1.2014 klo 14 Hämeenlinna Jarkko Majava FCG konsultointi 0503252306 24.1.2014 Page 1 Selvityksen

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän avulla Eero Vaissi Maisema-seminaari 6.2.2013 Lausunnolla olevasta laista Rakennelakiluonnos lähetettiin kuntiin lausunnolle 22.11.2012 ja lausuntoaika päättyy

Lisätiedot

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työryhmien toimeksianto II Uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia 17.1.2014

Lisätiedot

Selvitysprosessissa otettava huomioon

Selvitysprosessissa otettava huomioon Insert Firstname Lastname via >Insert >Header & Footer Kuntajakoselvityksen toteutus Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen Karhukuntaneuvosto 17.6.2013 17.6.2013 Page 1 Selvitysprosessissa otettava huomioon Avoin

Lisätiedot

Työvaliokunnan kokous

Työvaliokunnan kokous Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työvaliokunnan kokous 15.9.2014 Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia Kokemäki Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi MML, 2012

Lisätiedot

Porin seudun kuntajako-selvitys

Porin seudun kuntajako-selvitys Porin seudun kuntajako-selvitys Pomarkku Alustavan suunnitelma yhdistymissopimusneuvotteluvaiheen prosessista, toteuttamisesta ja aikataulusta Pori Ulvila Luvia Nakkila Lavia 13.10.2014 Kehitysjohtaja

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jyväskylän seutujen kuntien tilaisuus 12.8.2014 Valtiovarainministeriön määräys Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Seutufoorumi 8.10.213 Aija Tuimala Johtaja FCG Konsultointi 8.10.2013 Page 1 8.10.2013 Page 2 Tavoitteena vahvat peruskunnat Paras -hankkeen alusta

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi Jyväskylän valtuuston seminaari

Lisätiedot

ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta

ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta 8.10.2014 ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta Aija Tuimala FCG Konsultointi 14.10.2014 Page 1 14.10.2014 Page 2 Selvitys Etelä-Karjalan kuntarakenteesta Valtuustojen yhteisseminaari Kuntien

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Onnistunut kuntarakennemuutos

Onnistunut kuntarakennemuutos Onnistunut kuntarakennemuutos Aija Tuimala, FCG Konsultointi 250814 Varkaus 8.9.2014 Page 1 8.9.2014 Page 2 Kuntajaon kehittämisen tavoitteet ja muuttamisen edellytykset Kuntarakennelaki 2 Kuntajaon kehittämisen

Lisätiedot

Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen

Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Tulevaisuuden johtajat 24.11.2017 Jari Koskinen MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit

Lisätiedot

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-uudistus tulee ja muuttaa rakenteita Järjestämisvastuu Järjestämisvastuu t ja tuotantovastuu

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen. 2 Maankäyttö, asuminen ja liikenne -työryhmän työn ehdotukset ja tilanne

1 Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen. 2 Maankäyttö, asuminen ja liikenne -työryhmän työn ehdotukset ja tilanne SEUTUNEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kokousaika 14.10.2014 klo 14-16 Kokouspaikka Raatihuone, Valtuustosali Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen 2 Maankäyttö, asuminen ja

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hallinto, henkilöstö, talous ja tukipalvelut työryhmän ehdotukset kuntayhteistyön lisäämiseksi 5.6.2014 10.6.2014 Page 1 Hallinto, henkilöstö,

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Elinkeino- ja elinvoimatyöryhmän ehdotukset kuntayhteistyön lisäämiseksi 5.6.2014 10.6.2014 Page 1 Elinkeino- ja elinvoimatyöryhmän ehdotukset

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Jarkko Majava FCG Konsultointi 18.12.2013 Page 1 Demokratian

Lisätiedot

Porin seudun kuntarakenneselvitys

Porin seudun kuntarakenneselvitys Porin seudun kuntarakenneselvitys Poliittisen ohjausryhmän kokous 25.9.2013 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi Oy 26.9.2013 Page 1 Merikarvia Siikainen Pomarkku Pori Lavia Ulvila Luvia Nakkila

Lisätiedot

Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT. väliraporttien kooste huhtikuu 2013

Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT. väliraporttien kooste huhtikuu 2013 Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT väliraporttien kooste huhtikuu 2013 Salpausselän kuntajakoselvitys Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti, Nastola Pinta-ala 2191 km2

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysryhmä

Sosiaali- ja terveysryhmä Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous Jouko Luukkonen Selvitysryhmä 29.10.2013 Selvitysryhmä Aika Paikka Teema 4.9.2013 klo 11.30 Jyväskylän kaupungintalo 24.9.2013

Lisätiedot

Haminan, Kotkan, Miehikkälän, Pyhtään ja Virolahden kuntarakenneselvitys

Haminan, Kotkan, Miehikkälän, Pyhtään ja Virolahden kuntarakenneselvitys Haminan, Kotkan, Miehikkälän, Pyhtään ja Virolahden kuntarakenneselvitys Ohjausryhmän 1. kokous Asialistan liite 1. Jarkko Majava Anssi Hietaharju 26.9.2013 Page 1 3. Selvityksen lähtökohdat ja tavoitteet

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstötyöryhmä Johtopäätökset Kunnanhallitusten yhteiskokous 11.6.2014

Talous- ja henkilöstötyöryhmä Johtopäätökset Kunnanhallitusten yhteiskokous 11.6.2014 Talous- ja henkilöstötyöryhmä Johtopäätökset Kunnanhallitusten yhteiskokous 11.6.2014 Talouden haasteet eivät häviä ei ole kysymys suhdannetaantumasta KL 08/2014(12.6.2014): Odotettua heikompi taloustilanne

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista 12.11.2013 Page 1 Demokratian ja osallisuuden taustatekijät

Lisätiedot

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys Ohjausryhmä 170914 1 2 Kuntainfoista Osallistujia yhteensä noin 370 henkilöä vajaa puolet valtuutettuja Imatralla muita enemmän viranhaltijoita 20 henkilön lukioluokka

Lisätiedot

Seutufoorumi

Seutufoorumi Seutufoorumi 5.3.2014 Hattula, Janakkala, Hämeenlinna Anitta Leinonen, Matti Valtonen, Jukka Lindberg, Markku Nurmikari, Leena Harjula, Tuulikki Forssen, Sirpa Ylikerälä, Liisa Lepola, Jari Pekuri, Antti

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka MALPE 1 Tehtäväalueen kuvaus ja määrittelyt Ryhmän selvitysalueeseen kuuluivat seuraavat: kaavoitus, maapolitiikka ja maaomaisuus, maankäyttö, liikenneverkko ja

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta

Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti Kuntajakoselvittäjien työseminaari 12.3.2015 Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Rooli ja tausta asiantuntijana Kehittäjä: työtehtävät maaseudun

Lisätiedot

Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä

Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä Varatoimitusjohtaja Timo Reina Suomi 2019 Kasvukipuja seminaari 1.11.2016 Finlandia-talo Maakuntauudistus kuntien kannalta Kysymys

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys työryhmien toimeksianto

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys työryhmien toimeksianto 1 Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys työryhmien toimeksianto Valmistelutyöryhmät ja ryhmien puheenjohtajat KANSALAISVAIKUTTAMINEN JA DEMOKRATIA TOIMINTAKYKY JA SOSIAALINEN TURVALLISUUS VARHAISKASVATUS,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus 13.2.2013 Palvelurakenneuudistuksen tavoitteet Yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille. Vahvistetaan nykyisin riittämättömästi toimivia

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Elämää elinvoimaisella alueella

Elämää elinvoimaisella alueella Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos. Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos. Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1 Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1 Kuntaliitoksen johtoryhmän 16.1.2012 käsittelyä varten Käsitelty

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

PORIN KUNTAJAKOSELVITYS

PORIN KUNTAJAKOSELVITYS Pomarkku Pori Ulvila Luvia Nakkila Kokemäki PORIN KUNTAJAKOSELVITYS Kuntauudistukseen liittyvä kuntalaistilaisuus Luvia 5.3.2015 Porin selvitysalueen kuntajakoselvityksen vaiheet vuosina 2013-2015 KUNTARAKENNELAKI

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Aura Pöytyä kuntaliitosselvitys

Aura Pöytyä kuntaliitosselvitys Aura Pöytyä kuntaliitosselvitys Suunnitelma selvityksen etemisestä Jarkko Majava 12.3.2012 4.4.2012 Page 1 Selvityksen lähtökohdat ja tavoitteet Lähtökohta: Aura ja Pöytyä ovat päättäneet kuntaliitoselvityksen

Lisätiedot

UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys

UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys Selvittäjät Valtiovarainministeriö asetti 20.11.2009 Päijät- Hämeeseen kuntajakoselvityksen kymmenen kunnan alueelle. Huhtikuussa 2010 Kuhmoinen irtautui selvityksestä

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Lausunnon antaminen kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että

Lisätiedot

Seutufoorumi 8.10.2013 Merikeskus Vellamo Kotka Antti Jämsén

Seutufoorumi 8.10.2013 Merikeskus Vellamo Kotka Antti Jämsén Seutufoorumi 8.10.2013 Merikeskus Vellamo Kotka Antti Jämsén Kuntarakenneselvityksessä on huomioitava riittävästi alueelliset erityispiirteet, kuten raja-alue ja toimintaympäristön muutos. Valtionosuusuudistuksella

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Sivistystoimen työryhmän ehdotukset kuntayhteistyön lisäämiseksi 5.6.2014 10.6.2014 Page 1 Sivistystoimityöryhmän esitykset 1. Varhaiskasvatus:

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Kuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Kuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Kuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Reijo Vuorento Apulaisjohtaja, Kuntaliitto Kuntien uudistumisen kokonaisuus Rakennelaki Ohjaa uudistuksen eteneminen ja toteuttamistapa

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Syksy 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Vuosikate: Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi 21.1.2014 Yleistä Osa säännöksistä ehdottomia Osa ns. perälautasäännöksiä; kunnat voivat sopia asiasta, mutta

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Elinvoimainen ja toimintakykyinen kunta Kuntarakennelaki: Kuntajaon kehittämisen tavoitteena on elinvoimainen, alueellisesti eheä ja yhdyskuntarakenteeltaan toimiva

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen. 2 Sosiaali- ja terveys -työryhmän työn eteneminen. 3 Sivistys -työryhmän työn eteneminen

1 Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen. 2 Sosiaali- ja terveys -työryhmän työn eteneminen. 3 Sivistys -työryhmän työn eteneminen SEUTUNEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kokousaika 9.9.2014 klo 9-11 Kokouspaikka Raatihuone, Valtuustosali Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen 2 Sosiaali- ja terveys -työryhmän

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Korpilahden kuntalaistilaisuus 16.1.2008 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1 UUSI JYVÄSKYLÄ 0 5 10 Km Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 23.1.2014 Erityisen kuntajakoselvitysalueen kunnat Joensuu www.joensuu.fi

Lisätiedot

Hallinto Henkilöstö Talous Tukipalvelut

Hallinto Henkilöstö Talous Tukipalvelut Työryhmän kokoonpano Ismo Uusitalo, talous- ja hallintojohtaja, pj nro 1 Raija Hätinen, henkilöstöjohtaja Tiina Vahtokari, viestintäpäällikkö, sihteeri Annu Kalliaisenaho, talous- ja henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen 28.2.2014 Tehtävä Selvittäjän on suoritettava kuntarakennelain 16a :ssä tarkoitettu erityinen kuntajakoselvitys Erityinen kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Kuntalaisten kaupunkinäkymä Yksityinen palveluntuottaja Sairaanhoitopiiri Kuntayhtymät Maakunnat, seudut ym. yhteistyö

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Kevät 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Pl. Ahvenanmaa. Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

Haminan, Kotkan, Miehikkälän, Pyhtään ja Virolahden kuntarakenneselvitys

Haminan, Kotkan, Miehikkälän, Pyhtään ja Virolahden kuntarakenneselvitys Jarkko Majava Haminan, Kotkan, Miehikkälän, Pyhtään ja Virolahden kuntarakenneselvitys Seutufoorumi 8.10.213 Jarkko Majava 8.10.2013 Page 1 Jarkko Majava Selvityksen lähtökohdat ja tavoitteet 8.10.2013

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hallinto, henkilöstö, talous ja tukipalvelut -työryhmä Marraskuu 2014 28.11.2014 Page 1 Hallinto, henkilöstö, talous ja tukipalvelut 2.Yhteiset

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄ 070514 IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI

OHJAUSRYHMÄ 070514 IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI OHJAUSRYHMÄ 070514 1 ICT-ryhmän raportti Keskeisiä havaintoja työskentelyn pohjaksi Raportti julkaistaan 8.5.2014 2 Etelä-Karjala: ICT-ympäristön yleiskuvaus ICT-kehitystarpeet toimialoittain Palkka- ja

Lisätiedot

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä)

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) MTK-Pohjois-Savo ry Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi 2.12.2013 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Palvelustrategia Miksi palvelustrategiaa tarvitaan? Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Kuntatalous => tuloksellisuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen?

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Turku 27.10.2011 Hallitus toteuttaa koko

Lisätiedot