Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mieluisuusjärjestyksessä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mieluisuusjärjestyksessä."

Transkriptio

1 TYÖPAJAT

2 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa olleille oppilaille. Arkkitehtuurityöpajan voi aloittaa jo 12-vuotiaana. Myös siirtyminen kuvataideopinnoista arkkitehtuuriopintoihin, tai toisin päin, on mahdollista. Työpajaopinnoissa syvennetään aikaisemmissa opinnoissa saatuja tietoja ja taitoja sekä harjoitellaan itsenäistä kuvallista ilmaisua. Oppilas valitsee koulun tarjoamista vaihtoehdoista työpajan lukuvuodeksi kerrallaan. Työpajaryhmä pyritään perustamaan, mikäli siihen hakee vähintään kahdeksan oppilasta. Joidenkin työpajojen yhdistäminen on mahdollista, mikäli yhden pajan oppilasmäärä jäisi liian pieneksi (esim. piirustussarjakuva, digitaalinen kuva valokuva) Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mieluisuusjärjestyksessä. Oppilaat sijoitetaan työpajoihin valintojensa, ikänsä ja kuvataidekoulussa opiskeltujen vuosien perusteella. Mieti siis huolella kaikkia kolmea työpajavalintaasi, sillä välttämättä et pääse ensimmäiselle tai toisellekaan sijalle asettamaasi pajaan! Työpajojen esittelyteksteissä opetuksen tavoitteet ja sisällöt on ilmaistu kokonaisuutena jakamatta niitä eri vuosiksi tai jaksoiksi. Siihen, miten opinnot käytännössä toteutetaan, vaikuttaa suuresti opetusryhmän koostumus (mm. oppilaiden ikä, tieto- ja taitotaso). Opintojen keskeiset sisältöalueet on kirjattu koulun opetussuunnitelmaan. Työpajaoppilaat voivat suorittaa opintoja ensisijaisen työpajansa lisäksi myös toisessa työpajassa, mikäli opetusryhmässä on vapaita oppilaspaikkoja. Rehtori hyväksyy oppilaat lisäopintoihin elokuussa tehtävän hakemuksen perusteella. Lisäopinnoista peritään korotettu lukukausimaksu (50 ). Kuviskuntopajan voi valita ainoastaan toiseksi työpajaksi. Työpajaopintojen loppuvaiheessa, omassa työpajassaan, oppilas voi halutessaan tehdä päättötyön ja siihen liittyvän portfolion, jotka arvioidaan. Päättötyön suorittaminen on yksi edellytys taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän päättötodistuksen saamiselle.

3 LUKUVUODEN TYÖPAJATARJONTA ARKKITEHTUURI VIDEO JA MEDIATAIDE DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS MAALAUS NYKYTAIDE KUVISKUNTOPAJA

4 ARKKITEHTUURIPAJA Tutustumme rakennettuun ympäristöön ja suunnittelutyöhön käyttämällä samoja työtapoja, -tekniikoita ja -välineitä kuin arkkitehdit työssään: piirrämme, mittaamme, valokuvaamme, videoimme ja muokkaamme kuvaa. Tutkimme tiloja, muotoja, pintoja ja rakenteita rakentamalla kolmiulotteisia malleja sekä konkreettisista materiaaleista että virtuaalisesti. Tutustumme suunnittelu- ja rakentamisprosessiin tekemällä omia suunnitelmia, vierailemalla suunnittelijoiden ja rakentajien työpaikoilla sekä seuraamalla mahdollisuuksien mukaan ajankohtaisia ympäristö- ja rakennushankkeita. Hankimme tietoa arkkitehtuurin historiasta ja teoriasta näyttelyiden, luentojen, opintoretkien, kirjojen, lehtien, videoiden ja muun median avulla.

5 VIDEO JA MEDIATAIDEPAJA Työpajassa pääset tekemään omia lyhytelokuvia tai vaikka animaatioita. Opit elokuvan tekemisen koko kaaren ideoinnista valmiiksi elokuvaksi. Voit myös tehdä mitä huimimpia mediataideteoksia, missä yhdistät perinteistä taidetta digitaaliseen maailmaan.

6 DIGITAALISEN KUVAN PAJA Työpajassa luot omaa kuvamaailmaasi mm. valokuvaten, piirtäen, maalaten, skannaten ja lopulta yhdistellen ja muokaten kuvia digitaalisesti tietokoneella. Suunnittele, kokeile ja kehittele kuvaideoitasi, voit tehdä mahdottoman mahdolliseksi! Työpajassa opiskellaan kuvankäsittelyn, kuvan koostamisen ja kuvasommittelun perusteita, tutustutaan Photoshop-ohjelman graafisiin mahdollisuuksiin ja erilaisiin kuvankäsittelyn ilmaisukeinoihin. Pajassa tehdään myös harjoituksia graafisen suunnittelun alueelta (esim. julisteet, kortit, levyjen ja kirjojen kannet) ja tutustutaan digitaalisen kuvan käyttöön kuvamediassa.

7 VALOKUVAPAJA Työpajassa tutustumme valokuvauksen ilmaisukeinoihin ja tekniikkaan. Työskentelemme pääosin digitaalikameroilla ja Photoshop -ohjelmalla, mutta pimiötyöskentelyssä opimme tuntemaan myös perinteisten mustavalkomateriaalien ominaisuuksia. Käytössämme on valokuvauslaboratorion ja tietokoneluokan lisäksi studio, jossa harjoittelemme valojen käyttöä esimerkiksi asetelma- ja henkilökuvauksessa. Työskentelyssä pyrimme mm. etsimään kuvauskohteita omasta arkielämästä, miettimään niiden esteettisiä arvoja ja hakemaan uusia näkökulmia tuttuihin ilmiöihin. Tutustumme myös valokuvauksen estetiikkaan ja klassikoihin sekä harjoittelemme arvioimaan valokuvia eri näkökulmista.

8 KERAMIIKKAPAJA Savesta syntyy monet muodot. Valmistamme käyttö- ja sisustuskeramiikkaa sekä veistoksellisia teoksia käsin rakentamalla, dreijaamalla ja muotilla valamalla sekä erikoistekniikoilla, esim. rakupoltossa. Perehdymme saven pintakäsittelyn mahdollisuuksiin ja maalaamme esineiden pintaa alilasiteväreillä tai engobeilla ja/tai lasitamme erilaisilla lasitteilla. Töiden polttaminen ja uunin käyttö tulee myös tutuksi. Käymme lisäksi alan näyttelyissä tutustumassa keramiikan mahdollisuuksiin ja hakemassa ideoita omaan työskentelyymme.

9 KUVANVEISTOPAJA Kuvanveistopajassa muovailemme savesta, valamme kipsiin, veistämme puusta, kipsistä tai kivestä. Harjoittelemme perinteisiä tekniikoita ja kokeilemme ja kehitämme uusia menetelmiä, joissa yhdistämme eri materiaaleja. Teemme pieniä ja isoja teoksia sekä mallin että mielikuvituksen mukaan. Piirustus kuuluu olennaisena osana kuvanveiston suunnitteluvaiheeseen. Tutustumme myös kuvanveiston historiaan ja nykykuvanveistoon.

10 PIIRUSTUSPAJA Piirustustyöpajassa syvennymme eri piirustusmenetelmien ja tekniikoiden käyttöön. Perehdymme piirtämisen mahdollisuuksiin käyttämällä erilaisia piirtimiä, liituja ja värejä sekä tutustumalla uusiin tekniikoihin. Muun muassa hiili, lyijy, liidut, muste, värit sekä sekatekniikka ovat meidän välineitämme. Työskentelyn lähtökohtana on oman taidon, ilmaisun ja kuvallisen ajattelun kehittäminen. Teosten aiheet perustuvat sekä oppilaan omaan havaintoon että mielikuvitukseen. Piirrämme mallista, tutkimme mittasuhteita ja harjoittelemme ihmisen anatomian piirtämistä, valoa ja varjoa sekä muotoja, mutta opettelemme myös perspektiiviä ja kuvasommittelua. Kokeilemme erilaisia piirustustyylejä ja pyrimme saamaan jokaisen oppilaan piirrosviivan elävämmäksi. Teemme luonnoksia, tutkielmia sekä piirustusretkiä ympäristöön että taidenäyttelyihin, mutta emme unohda myöskään sarjakuvien ja pilakuvien tekoa.

11 SARJAKUVAPAJA Työpajassa tutustumme sarjakuvan monipuoliseen maailmaan. Oppilaat työstävät omia ja yhteisiä ideoita kuin myös opettajan antamia aiheita. Jokaisen on mahdollista keskittyä oman mielenkiintonsa mukaan eri pituisten teosten tekoon muutaman ruudun mittaisista stripeistä novelleihin ja sarjakuvaromaaneihin saakka. Työpajan tavoitteena on paneutua sarjakuvan kaikkiin tekovaiheisiin. Oppilaat ideoivat, käsikirjoittavat, hahmottelevat, piirtävät, tussaavat, värittävät sekä tekstaavat teoksensa itse. Työskennellessä perehdymme muun muassa sarjakuvan eri genreihin, piirtämisen tyylilajeihin, dramaturgiaan ja kuvakokoihin sekä -sommitteluun. Kokeilemme ja käytämme erilaisia piirtimiä, värejä ja tekniikoita, mutta pyrimme löytämään jokaista oppilasta kiinnostavan ja innostavan tekotavan ja sisällön heidän omiin sarjakuviinsa. Lisäksi tutustumme sarjakuvan historiaan sekä kulttuurialueellisiin eroihin runsaan sarjakuvakirjallisuuden avulla.

12 KUVATAIDEPAJA Työpajassa syvennämme osaamista usealla eri kuvataiteen osa-alueella, esim. piirustuksessa, maalauksessa, grafiikassa, keramiikassa, kuvanveistossa ja valokuvauksessa, ryhmän toiveet mahdollisuuksien mukaan huomioiden. Toteutettavat harjoitustyöt voivat olla myös laaja-alaisia eri osa-alueita yhdistäviä projekteja. Näyttelyvierailuiden ja kuva-aineiston avulla etsimme näkökulmia taiteen ymmärtämiseen sekä uusia ulottuvuuksia omaan työskentelyymme.

13 PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKAPAJA Tässä työpajassa kolme toisilleen läheistä kuvataiteen lajia on oivallisesti yhdistetty yhdeksi pajaksi. Harjoittelemme kuvan tekemistä ja työstämistä eri tekniikoin: piirustuksessa hiilestä vesiväreihin, maalauksessa pastelliliiduista öljyväreihin, grafiikassa syväpainon kuivaneulasta kohopainomenetelmän carborundumiin ja collagrafiaan. Harjoitustehtäviä tekemällä kehitämme sekä työskentely- että ilmaisutaitoja. Oman työskentelyn ohessa tutustumme taidehistoriaan ja nykytaiteeseen sekä ajankohtaisiin näyttelyihin.

14 PIIRUSTUS-MAALAUSPAJA Työpajassa harjoittelemme eri piirustus- ja maalaustekniikoita, syvennämme väriopin tietämystä ja sommittelutaitoa. Opetukseen sisältyy mm. mallipiirustusta, elävän mallin maalaamista ja piirtämistä sekä mielikuva- ja abstraktityöskentelyä. Pyrimme harjoitustehtävien avulla tukemaan oppilaan persoonallisen ilmaisun ja taiteellista ajattelun kehittymistä. Tutustumme myös taidehistoriaan ja nykytaiteeseen sekä näyttelyissä että kuvamateriaalin avulla.

15 NYKYTAIDEPAJA Mitä on nykytaide? Tilataidetta, installaatioita, ympäristötaidetta, katutaidetta, videotaidetta, käsitetaidetta, Mutta myös maalaustaidetta, grafiikkaa, valokuvaa ja paljon muuta. Nykytaide nostaa esille ja tulkitsee ajassa liikkuvia ilmiöitä ja pyrkii herättämään kysymyksiä. Haluatko ymmärtää paremmin missä kuvataiteessa mennään ja etsiä ja kokeilla uusia ilmaisutapoja työskentelysi lähtökohtina? Työpajassa tutustutaan erilaisiin nykytaiteen muotoihin ja etsitään omille ajatuksille hyviä ilmaisukeinoja, jotka eivät ole välttämättä sidoksissa perinteisiin kuvataiteen muotoihin. Hyvä oivallus tai tärkeä viesti voi olla kaunista pintaa tärkeämpää. KUVISKUNTOPAJA Oletko ehkä aikeissa hakea joskus taidealan koulutukseen tai haluat muuten harrastaa kuvataidetta tosissasi? Tai tuntuuko, että perustaidoissasi on liikaa aukkoja? Pajassa käydään harjoitustehtävien avulla läpi kuvataiteen perusasioita sommittelusta ja väriopista alkaen. Luvassa on myös kotitehtäviä sekä niihin liittyvää yksilöllistä ohjausta. Tämä työpaja on sinulle, joka olet motivoitunut ja haluat kokeilla kuinka taitosi kehittyvät, jos näet entistä enemmän vaivaa sen eteen. Työpajaa ei voi valita ainoaksi työpajaksi.

16 Jyväskylän kaupungin kuvataidekoulu

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mielui- suusjärjestyksessä.

Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mielui- suusjärjestyksessä. TYÖPAJAT 2011-2012 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

LUKUVUODEN TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN TYÖPAJATARJONTA TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa olleille oppilaille.

Lisätiedot

ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS MAALAUS

ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS MAALAUS TYÖPAJAT 2009-2010 Lukuvuoden 2009-2010 työpajoiksi tarjoamme: ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS

Lisätiedot

Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mieluisuusjärjestyksessä.

Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mieluisuusjärjestyksessä. TYÖPAJAT 2016-2017 . TYÖPAJAOPETUS. Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

T Y Ö P A J A T 2015-2016

T Y Ö P A J A T 2015-2016 T Y Ö P A J A T 2015-2016 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Valokuvaus 1 (soveltuu vasta-alkajille)

Valokuvaus 1 (soveltuu vasta-alkajille) TYÖPAJAT 2011-2012 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. Keramiikka 1 Tässä

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2017-2018 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA

ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA 2006 1.6.2006 Tom Linkopuu 1 KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA 1. Toiminta-ajatus 2. Kuvataiteen opetuksen

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2018-2019 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO

KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO KUVATAIDE VALINNAINEN 2 tuntia/viikko 8.lk peruskurssi 3 ja 4 Valokuvaus ja pimiötekniikka: Opit valokuvaamaan

Lisätiedot

KUVATAITEEN PERUSOPETUS LAAJA OPPIMÄÄRÄ SYVENTÄVÄT OPINNOT/ TYÖPAJAT

KUVATAITEEN PERUSOPETUS LAAJA OPPIMÄÄRÄ SYVENTÄVÄT OPINNOT/ TYÖPAJAT KUVATAITEEN PERUSOPETUS LAAJA OPPIMÄÄRÄ SYVENTÄVÄT OPINNOT/ TYÖPAJAT Kuvataiteen perusopetuksen laajassa oppimäärässä perusopintojen suorittamisen jälkeen opinnot jatkuvat syventävissä opinnoissa eli työpajoissa.

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

HAMINAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA

HAMINAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA HAMINAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA KUVATAITEEN PERUSOPETUS HAMINAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUSSA 1. Toiminta-ajatus Haminan lasten ja nuorten kuvataidekoulun toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu)

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Lukiodiplomi Kuvataide 2010 2011 Määräykset ja ohjeet 2010: 13 ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö 1 Lukiodiplomin muoto, rakenne ja laajuus 3 2 Lukiodiplomikurssi

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä

Lisätiedot

VALINNAISAINEET 2015-2016 TURUN LYSEON KOULU

VALINNAISAINEET 2015-2016 TURUN LYSEON KOULU VALINNAISAINEET 20152016 TURUN LYSEON KOULU Valinnaisaineiden valinta 3 Painotusluokkaan sidotut valinnaisaineet 4 Englannin A1 syventävä 5 Espanja B2 6 Ranska A2 ja B2 7 Saksa B2 8 Ilmaisutaito 9 Media

Lisätiedot

KUVATAIDE Lukion kuvataideopetuksessa opiskelija oppii tulkitsemaan, arvostamaan ja arvottamaan omaa ja muiden kuvallista kulttuuria.

KUVATAIDE Lukion kuvataideopetuksessa opiskelija oppii tulkitsemaan, arvostamaan ja arvottamaan omaa ja muiden kuvallista kulttuuria. KUVATAIDE Lukion kuvataideopetuksessa opiskelija oppii tulkitsemaan, arvostamaan ja arvottamaan omaa ja muiden kuvallista kulttuuria. Kuvataideopetuksen tarkoituksena on kehittää opiskelijan ymmärrystä

Lisätiedot

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn PÄÄTTÖTYÖOPAS SISÄLLYSLUETTELO Mikä on päättötyö... 1 Päättötyö ja päättötodistus... 2 Milloin päättötyön voi suorittaa... 3 Miten päättötyö suoritetaan... 4 Portfolio... 5 Näitä asioita voisit portfoliossasi

Lisätiedot

Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus. Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat

Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus. Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat Yhteiset käytänteet Yhteiset työtilat Työturvallisuus, laitteet Oppilaan omat tavoitteet, kurssin tavoitteet Työvälineet Materiaalihankinnat

Lisätiedot

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 301 LUOKKA 8 2 h / viikko n. 76 h / vuosi LUOKKA 9 2 h / viikko n. 76 h / vuosi Opetuksessa painotetaan kuvan merkitystä ilmaisun ja viestinnän välineenä, kuvallisen ilmaisun

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Visuaalisten taiteiden yleinen oppimäärä OSA A: KUVATAIDE Sisällys RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA... 1 Visuaalisten

Lisätiedot

TAITO- JA TAIDEAINEET KUVATAIDE (KU)

TAITO- JA TAIDEAINEET KUVATAIDE (KU) Taito- ja taideaineet TAITO- JA TAIDEAINEET KUVATAIDE (KU) Lukion kuvataideopetuksessa opiskelija oppii tulkitsemaan, arvostamaan ja arvottamaan omaa ja muiden kuvallista kulttuuria. Opetuksessa syvennetään

Lisätiedot

1 lk:n tavoitteiden lisäksi oppilas kehittyy kuvallisen viestinnän välineiden käytössä havainnoi todellisen ja kuvallisen maailman eroja.

1 lk:n tavoitteiden lisäksi oppilas kehittyy kuvallisen viestinnän välineiden käytössä havainnoi todellisen ja kuvallisen maailman eroja. KUVATAIDE Kuvataideopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kuvallisen ajattelun ja esteettisen ja eettisen tietoisuuden kehittymistä sekä antaa valmiuksia omaan kuvalliseen ilmaisuun. Keskeistä on ymmärtää

Lisätiedot

7.16 Kuvataide VUOSILUOKAT 1 4 VUOSILUOKKA 1 TAVOITTEET

7.16 Kuvataide VUOSILUOKAT 1 4 VUOSILUOKKA 1 TAVOITTEET 7.16 Kuvataide Peruskoulun kuvataideopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kuvallisen ajattelun ja esteettisen ja eettisen tietoisuuden kehittymistä sekä antaa valmiuksia omaan kuvalliseen ilmaisuun. Keskeistä

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Opetus toteutetaan vuonna 2016 Riihimäellä yhteistyössä Riihimäen kansalaisopiston kanssa. Ajankohta Kevät 2016 - Syksy 2016 Opiskelijan tulee omata riittävät

Lisätiedot

5.21 kuvataide, kuvataidelukio

5.21 kuvataide, kuvataidelukio 5.21 kuvataide, kuvataidelukio KUVATAIDELUKION OPPIAINEET JA KURSSIT (KUT, PI, MA, KUV, TH, TG, VAL, MT, MY, TKS) Kuvataidelukion oppiaineet: Pakolliset kurssit Soveltavat kurssit Kuvataide (KUT) 3 2 2

Lisätiedot

KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat

KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat KUVATAIDETTA Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat OPISKELU JA OPETUSSUNNITELMA Kuvataideluokalla opiskelu antaa kuvataiteesta innostuneelle ja lahjakkaalle

Lisätiedot

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla on mahdollisuus valita opintoohjelmaasi valinnaisaineita ja kursseja seuraavasti:

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla on mahdollisuus valita opintoohjelmaasi valinnaisaineita ja kursseja seuraavasti: Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla on mahdollisuus valita opintoohjelmaasi valinnaisaineita ja kursseja seuraavasti: kesto A-ryhmästä 2 ainetta 2h/vko 8.+9.lk 2 lukuvuotta B-ryhmästä 2 ainetta

Lisätiedot

6. Visuaaliset taiteet: Kuvataiteen opetussuunnitelma

6. Visuaaliset taiteet: Kuvataiteen opetussuunnitelma Vapaa-aikaltk 14.6.2011, liite 5 6. Visuaaliset taiteet: Kuvataiteen opetussuunnitelma 6.1. Kuvataiteen perusopetuksen tehtävä, arvot ja yleiset tavoitteet Kuvataiteen perusopetus on lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta KUVATAITEEN OPETUS JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja

Lisätiedot

Media ja kuvaviestintä

Media ja kuvaviestintä 7.16 KUVATAIDE Peruskoulun kuvataideopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kuvallisen ajattelun ja esteettisen ja eettisen tietoisuuden kehittymistä sekä antaa valmiuksia omaan kuvalliseen ilmaisuun. Keskeistä

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

Mitä ops- perusteiden opintokokonaisuus- ja tavoitealueteks4stä nousee? Mitä perusteet kannustavat muu7amaan?

Mitä ops- perusteiden opintokokonaisuus- ja tavoitealueteks4stä nousee? Mitä perusteet kannustavat muu7amaan? Mitä ops- perusteiden opintokokonaisuus- ja tavoitealueteks4stä nousee? Mitä perusteet kannustavat muu7amaan? Kuvataide, arkkitehtuuri ja mediataide, Luotsit- hanke Tampere 3.10.2017 Heli Tiainen Opintokokonaisuus

Lisätiedot

Visuaalisten taiteiden koulu Aimo. Työpajat

Visuaalisten taiteiden koulu Aimo. Työpajat Visuaalisten taiteiden koulu Aimo Työpajat 2017-2018 Työpajan valinta syksylle 2017 Työpajan valinta vuodelle 2017-18 tehdään suoraan Aimokoulun oppilatoshallinnon pilvipalveluun. Uusi järjestelmä otetaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat

Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat KUVATAIDETTA Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat 1. KUVATAIDELUOKAT 7-9 LK. lyijykynä, tussi, muste ja hiilipiirustusta akvarelli, pastelli

Lisätiedot

Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi

Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi Olen 3. vuoden proviisoriopiskelija, opiskellut v. 2011-2014 Kerron vanhasta

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

- harjaantuu tavoitteelliseen prosessinomaiseen työskentelyyn ja itsearviointiin

- harjaantuu tavoitteelliseen prosessinomaiseen työskentelyyn ja itsearviointiin 1 7.17. Kuvataide Lukion kuvataideopetuksessa opiskelija oppii tulkitsemaan, arvostamaan ja arvottamaan omaa ja muiden kuvallista kulttuuria. Kuvataideopetuksen tarkoituksena on kehittää opiskelijan ymmärrystä

Lisätiedot

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

OPPILASTYÖ MISKA LEHTO

OPPILASTYÖ MISKA LEHTO VALOKUVAUS SARJAKUVA ANIMAATIO OPPILASTYÖ MISKA LEHTO Mikä on Muurlan Opisto? Muurlan Opisto on perinteikäs, mutta vahvasti tässä ajassa toimiva kansanopisto, joka sijaitsee Salon Muurlassa. Meille on

Lisätiedot

taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin

taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin KUVATAIDE Lukion kuvataideopetuksen tarkoituksena on kehittää opiskelijan ymmärrystä yhteiskunnan ja ympäristön visuaalisista ilmiöistä ja niiden merkityksistä. Omakohtainen taiteellinen työskentely antaa

Lisätiedot

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. KUVATAIDELUOKAT 3-6 Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. Maatalon eläimiä sommitellaan, ryhmätyö 4 lk. Aleksis Kiven peruskoulu Aleksis Kiven peruskoulun

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Koulutuslautakunta 21.5.2008 40 Koulutuslautakunta 14.6.2006 50 TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA VISUAALISET TAITEET Kuvataide/Kuvataidekoulu Värikäs Käsityö/Käsityökoulu Taituri

Lisätiedot

KUVATAIDETTA. 9 val. ryhmätyö----pop Aleksis, 2009-10. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat

KUVATAIDETTA. 9 val. ryhmätyö----pop Aleksis, 2009-10. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat KUVATAIDETTA 9 val. ryhmätyö----pop Aleksis, 2009-10 Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat 1. KUVATAIDELUOKAT 7-9 LK. lyijykynä, tussi, muste ja hiilipiirustusta akvarelli, pastelli ja öljyvärimaalausta

Lisätiedot

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. KUVATAIDELUOKAT 3-6 Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. Maatalon eläimiä sommitellaan, ryhmätyö 4 lk. Aleksis Kiven peruskoulu Elokuussa 2010 Aleksis

Lisätiedot

Kuvataide. Tavoitteet ja sisältö

Kuvataide. Tavoitteet ja sisältö Kuvataide Tavoitteet ja sisältö Lukion kuvataiteen opetuksen tavoitteena on kehittää opiskelijan omakohtaista kuvailmaisua, kykyä tulkita ja arvostaa omaa ja muiden kuvallista kulttuuria. Opetuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Visuaalisten taiteiden koulu AIMO TYÖPAJAT 2015-2016

Visuaalisten taiteiden koulu AIMO TYÖPAJAT 2015-2016 Visuaalisten taiteiden koulu AIMO TYÖPAJAT 2015-2016 Tässä vihkosessa... Digipima 4 Pima 1 ja Pima 4 Laaja kuvis I 5 Laaja kuvis II 6 Kuvis-kässä 7 Elokuvailmaisu 8 Digitaalinen kuvankäsittely ja 9 mediataide

Lisätiedot

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011 YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA 2010-2011 Sisältö Esimerkki linjan opinnoista Tavoitteet Opetusmenetelmät Opintojen sisältö. tavoitteet ja vaadittavat suoritukset Kasvatustieteen perusopinnot Erityispedagogiikan

Lisätiedot

Torkkelin. hakuopas 2016

Torkkelin. hakuopas 2016 Torkkelin hakuopas 2016 Torkkelin Yhteystiedot Helsingin kuvataidelukio toimii väistötiloissa joulukuuhun 2016 saakka osoitteessa Mäkipellontie 19, 00320 Helsinki, ja tammikuusta 2017 lähtien osoitteessa

Lisätiedot

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Kulttuurin rooli uuden Valtakunnallisen Opetussuunnitelman perusteissa Kulttuurinen osaaminen

Lisätiedot

Vantaan kuvataidekoulu

Vantaan kuvataidekoulu Anna Khirug, 9 v. Vantaan kuvataidekoulu OPINTO-OPAS Lukuvuosi 2014 2015 Lulu Hacklin, 10 v. Aida Hanssen, 9 v. Tervetuloa Vantaan kuvataidekouluun! TAITEEN PERUSOPETUSTA vuodesta 1982. Taustakuva: Monica

Lisätiedot

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

KUVATAITEEN PERUSOPINNOT AIKUISILLE/ Espoon kuvataidekoulu

KUVATAITEEN PERUSOPINNOT AIKUISILLE/ Espoon kuvataidekoulu 1 KUVATAITEEN PERUSOPINNOT AIKUISILLE/ Espoon kuvataidekoulu Perusopinnot 1. Kuvan rakentamisen perusteet 3x 7 = 21 h 200 2. Piirustustekniikat ja välineet 3x7 = 21 h 200 3. Akryylimaalaus 3x7= 21 h 200

Lisätiedot

TieVie-koulutus. Sisällön tuotanto -verkkojakso 21.10. - 15.11.2002. Hanna Seuranen, Markku Närhi

TieVie-koulutus. Sisällön tuotanto -verkkojakso 21.10. - 15.11.2002. Hanna Seuranen, Markku Närhi TieVie-koulutus Sisällön tuotanto -verkkojakso 21.10. - 15.11.2002 Hanna Seuranen, Markku Närhi Sisällön tuotanto -verkkojakso 21.10. - 15.11.2002 Jaksolla tutustutaan verkkomateriaalin kautta sisällön

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Sähköpostiohjeet. Tehokas ja huoleton sähköposti

Sähköpostiohjeet. Tehokas ja huoleton sähköposti Sähköpostiohjeet 1 Uuden PST tiedoston luominen sähköposteille... 3 Tärkeää!... 3 Tiedoston luominen... 3 Kansioiden luominen datatiedostoon... 5 Pikatoimintojen luominen... 8 Odottaa vastausta allekirjoitus...

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Muotoiluinstituutti Sarjakuvan erikoistumisopinnot Opinto-opas 2006-2007 SARJAKUVAN ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP Koulutuksen tavoite ja sisältö

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 Case Hoviagents Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 PROJEKTIRYHMÄ Projektin ohjaava opettaja: Mervi Väisänen Case Hoviagents - projektiryhmä: Elina Rönkkö Minta Rimpiläinen Janne Sirviö Juho Huusko

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

KUVATAIDE. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman kehittäminen > yleissivistävä koulutus > taiteen perusopetus > kuvataide

KUVATAIDE. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman kehittäminen > yleissivistävä koulutus > taiteen perusopetus > kuvataide www.edu.fi > yleissivistävä koulutus > taiteen perusopetus > kuvataide KUVATAIDE Kuvataiteessa taiteen perusopetusta annetaan joko yleisen tai laajan oppimäärän mukaan. Mahdolliset varhaisiän ja aikuisten

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun

Lisätiedot

Tekijät: Hellevi Kupila, Katja Leinonen, Tuomo Talala, Hanna Tuhkanen, Pekka Vaaraniemi

Tekijät: Hellevi Kupila, Katja Leinonen, Tuomo Talala, Hanna Tuhkanen, Pekka Vaaraniemi 2. OSA: GEOMETRIA Tekijät: Hellevi Kupila, Katja Leinonen, Tuomo Talala, Hanna Tuhkanen, Pekka Vaaraniemi Alkupala Montako tasokuviota voit muodostaa viidestä neliöstä siten, että jokaisen neliön vähintään

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kokoelmapolitiikka on voimassa 29.8.2011 alkaen. 1. KOKOELMAPOLITIIKAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Kokoelmapolitiikan yhtenä tarkoituksena on olla apuna kirjaston

Lisätiedot

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu

Lisätiedot

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi KUVATAIDE Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilasta tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaan identiteetin

Lisätiedot

Vantaan kuvataidekoulu

Vantaan kuvataidekoulu Emma Kuusela, 9 v. Vantaan kuvataidekoulu OPINTO-OPAS Lukuvuosi 2015 2016 Heleanore Mandri, 16 v. Henna Nuorti, 19 v. Tervetuloa Vantaan kuvataidekouluun! TAITEEN PERUSOPETUSTA vuodesta 1982. Taustakuva:

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULU. Visuaalisten taiteiden laaja oppimäärä. Aikuisten iltalinjan opetussuunnitelma

PORIN TAIDEKOULU. Visuaalisten taiteiden laaja oppimäärä. Aikuisten iltalinjan opetussuunnitelma PORIN TAIDEKOULU Visuaalisten taiteiden laaja oppimäärä Aikuisten iltalinjan opetussuunnitelma Päivitetty 2.6.2014 Koulutuksen järjestämislupa: OPM 19.10.2000 Dnro 235/430/2000 Tämän opetussuunnitelman

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan Palmgren-konservatorioon!

Tervetuloa opiskelemaan Palmgren-konservatorioon! Tervetuloa opiskelemaan Palmgren-konservatorioon! Musiikkiopiston uuden oppilaan ja huoltajan opas lukuvuosi 2015-2016 Sisällysluettelo 1. Opinnot ja tavoitteet 2. Soittotunnit 3. Koevuosi ja koevuositutkinto

Lisätiedot

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua.

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. 1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. Valitsin henkilöksi. Valitsin juuri hänet, koska 2. Tee kuvin ja sanoin ajatuskartta lukemasi

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet

Kuvataide. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet 9.2.14. Kuvataide Kuvataidetta käytetään kokonaisnäkemyksellisen opetuksen välineenä. ta ohjataan ikätasoiseen toimintaan ja tuetaan vuorovaikutuksen kehitystä kuvataiteen elämyksellisin keinoin. Kuvallisen

Lisätiedot

Kuvataide voi aidosti herättää kiinnostuksen vieraita kulttuureita kohtaan samalla, kun se ohjaa oman kulttuurimme ymmärtämiseen ja arvostamiseen.

Kuvataide voi aidosti herättää kiinnostuksen vieraita kulttuureita kohtaan samalla, kun se ohjaa oman kulttuurimme ymmärtämiseen ja arvostamiseen. Kuvataide Aineen kuvaus Kuvataide on taideaine. Oppiminen kuvataiteessa merkitsee elämysten saamista uusien oivallusten löytämistä. Kuvataiteen avulla oppilas ilmaisee tunteitaan itselleen tärkeitä asioita,

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

Viikin luonnon monimuotoisuus, arkkitehtuurin eri kerrokset ja kouluympäristön estetiikka tarjoavat monia mahdollisuuksia kuvataiteen opetuksessa.

Viikin luonnon monimuotoisuus, arkkitehtuurin eri kerrokset ja kouluympäristön estetiikka tarjoavat monia mahdollisuuksia kuvataiteen opetuksessa. Kuvataide OPPIAINEEN LUONNE Kuvataideopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kuvallisen ajattelun, esteettisen tietoisuuden ja ilmaisun kehittymistä. Kuvataiteen tunneilla opetellaan tekemään, tuntemaan

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot