Kestävän kaivostoiminnan verkosto - Mahdolliset linkit vesien kunnostamiseen ja hoitoon Sitra 2014 Sylvie Fraboulet-Jussila
|
|
- Aarno Salminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kestävän kaivostoiminnan verkosto - Mahdolliset linkit vesien kunnostamiseen ja hoitoon Sitra 2014 Sylvie Fraboulet-Jussila
2 Kestävän kaivostoiminnan verkosto Kaivosteollisuus ja sen sidosryhmät luovat kestävän kaivostoiminnan verkoston Sitran tuella. Yhteistyöhön ja luottamukseen perustuva verkosto kehittää kansainvälisten mallien pohjalta kotimaisten kaivosten toimintatapoja entistä vastuullisemmaksi. Kestävä kaivostoiminta huomioi luontoarvot, kulttuurisen ja sosiaalisen toimintaympäristön sekä muut elinkeinot. Tavoitellut tulokset Avoin ja tasapainoinen vuoropuhelu Aktiivinen ja rakentava yhteistyö Työkalut: indikaattorit, johtamisjärjestelmät ja arviointijärjestelmät Vapaaehtoisuus Ei perinteistä edunvalvontaa viranomaisten rooli vähäinen Ei ota kantaa olemassa oleviin paikallisiin hankkeisiin Kestävämpi kaivostoiminta tuo parannusta mm. ympäristöpäästöissä ja työturvallisuudessa sekä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksissa. Itsesääntelyn malli joka on kopioitavissa ja perustuu alan ja sen sidosryhmien aktiiviseen yhteistyöhön. Käytännön työkaluja joita verkosto on yhdessä kehittänyt, on otettu käyttöön kaivosalalla. Vähentynyt konfliktien riski teollisuuden ja yhteiskunnan välillä helpottaa sosiaalisen toimiluvan saantia.
3 Verkosto kehittyy vaiheittain 12/2013 5/2014 Sidosryhmien tunnistaminen Käynnistystiimi Yhteistyösitoumus 12/ Verkoston ydinryhmä 5/ Verkoston työryhmät 5/2014 Itsenäinen verkosto 8/2015 -
4 Yhteistyösitoumus Sitoudumme toimimaan yhdessä Kestävän kaivostoiminnan verkostossa. Yhteistyömme tavoitteena on: kehittää dialogia ja yhteistyötä kaivosteollisuuden ja sen sidosryhmien välillä avoimeksi, tasapainoiseksi ja jatkuvaksi sekä edistää kaivostoiminnan kehittymistä Suomessa vastuullisemmaksi, kestävämmäksi ja ennakoitavammaksi. Verkosto toimii kaivosalan ja sen sidosryhmien keskustelu- ja yhteistyöfoorumina. Se kehittää ja räätälöi Suomeen sopivia työkaluja vastuullisemman ja kestävämmän kaivostoiminnan mahdollistamiseksi. Yhteistyö ja Verkoston toiminta perustuvat seuraaviin periaatteisiin, joihin tässä samalla sitoudumme: lakien noudattaminen ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän sekä vastuullisen toiminnan edistäminen koko kaivoksen elinkaaren ajan avoin tiedottaminen kaivostoiminnasta aidon dialogin käyminen sidosryhmien kanssa mm. intressiristiriitojen ennalta sovittamiseksi ja muiden elinkeinojen toimintaedellytysten huomioimiseksi luonnon monimuotoisuuden suojeleminen ja ylläpito ympäristö- ja yhteiskuntavaikutusten hallinta järjestelmällinen ja laaja riskienhallinta työntekijöiden hyvinvoinnin turvaaminen ja työllisyyden edistäminen kulttuuriperinnön vaaliminen saamelaisten erityisoikeuksien kunnioittaminen.
5 Keskeiset sidosryhmät Kestävän kaivostoiminnan verkosto Työryhmät Viranomaiset Tutkimus ja koulutus Muut sidosryhmät Kunnat ja maakunnat (2) Saamelaiset (1) Työntekijäjärjestöt (1) Kaivosalan yritykset (4) Verkosto Luonnonsuojelujärjestöt (2) Rahoittajat ja sijoittajat (1) Palveluntarjoajat Teknologiatoimittajat Metallinjalostajat (1) Muut elinkeinot (3)
6 Verkoston Visio, Missio ja Päämäärät Visio Kestävän kaivostoiminnan verkosto edistää Suomen tavoitetta kehittyä kestävän kaivostoiminnan edelläkävijämaaksi, jossa kaivostoiminta menestyy huomioimalla luontoarvot, kulttuurisen ja sosiaalisen toimintaympäristön sekä muut elinkeinot. Verkosto on arvostettu ja siihen luotetaan. Missio Kestävän kaivostoiminnan verkosto toimii kaivosalan ja sen sidosryhmien jatkuvana keskustelu- ja yhteistyöfoorumina. Se kehittää ja räätälöi Suomeen sopivia työkaluja vastuullisemman ja kestävämmän kaivostoiminnan edistämiseksi sekä eri elinkeinojen välisten synergioiden hyödyntämiseksi ja konfliktien ehkäisemiseksi. Verkosto on riippumaton, edustava, tasapainoinen, tasavertainen, rakentava ja asiantunteva. Verkoston toiminta on läpinäkyvää. Verkosto pyrkii siihen, että kaikki sen jäsenet tulevat kuulluiksi sekä ymmärretyksi ja voivat vaikuttaa verkoston toimintaan. Se keskittyy tukemaan kaivosalan itsesääntelyä. Päämäärät Kestävän kaivostoiminnan verkoston päämääränä on tukea: kaivosteollisuuden ja sen sidosryhmien välisen dialogin ja yhteistyön kehittymistä avoimena, tasapainoisena ja jatkuvana kaivostoiminnan kehittymistä Suomessa vastuullisena, kestävänä ja ennakoitavana sekä kokonaistaloudelliset hyödyt huomioivana konkreettisten toimintamallien, ratkaisujen ja käytäntöjen yhteiskehittämistä kaivostoiminnan prosessien parantamiseksi luotettavan tiedon tuottamis- ja jakamistapojen kehittämistä.
7 Verkoston työryhmät Yhteiskuntavastuu Mm. yhtenäiset vastuuraportointikäytännöt ja indikaattorit Paikalliset toimintamallit Olemassa olevien paikallisten yhteistoiminnan mallien ja käytäntöjen tunnistaminen, kehittäminen ja käyttöönotto Ympäristöhaittojen vähentäminen ja ennaltaehkäisy Vastuullisuusjärjestelmät/standardit Verkoston oman toiminnan kehittäminen Verkoston sisäiset säännöt ja toimintamallit Organisoituminen, viestintä, omistajuus, kotipesä, rahoitus jne.
8 Työryhmien toiminnasta Neljä työryhmää, joissa eri sidosryhmät edustettuina. Vetäjinä verkoston ydinryhmän jäseniä. Työryhmät kehittävät konkreettisia ja vapaaehtoisia vastuullisuus-työkaluja kaivosteollisuudelle: indikaattoreita, johtamis- ja hallintajärjestelmiä sekä raportointimallia. Työkalut kattavat yhteiskuntavastuun ja ympäristösuojelun (ml. vesistöt) Työryhmät huomioivat työssään sekä Suomessa toimivan teollisuuden ja sidosryhmien osaamisen ja kokemuksen että kansainväliset standardit ja parhaat käytännöt Tavoitteena on yhdessä kehitettyjen työkalujen käyttöönotto kaivosteollisuudessa Selvityksiä verkoston ja työryhmien työn tukemiseksi: T&K-hankkeiden kartoitus (julkinen => Selvitys olemassa olevista vastuullisuusstandardeista/järjestelmistä (julkaistaneen myöhemmin) IRMA (Initiative for Responsible Mining Assurance) luonnosstandardin ympäristöosuuden suomenkielinen yhteenveto
9 Linkkejä vesien kunnostamiseen ja hoitoon Kaivosten toiminta vaikuttaa vesistöihin Verkoston ja työryhmien työn tavoitteena on kehittää kotimaisten kaivosten toimintatapoja entistä vastuullisemmaksi Ympäristö- ja vesiensuojelu, haittojen ennaltaehkäisy ja vähentäminen sekä vaikutusten- ja riskienhallinta ovat osa kokonaisuutta, johon työryhmien työ keskittyy Työryhmät eivät kuitenkaan keskity pelkästään vesien kunnostamiseen ja hoitoon Verkoston työryhmien kehittämät vapaaehtoiset työkalut voivat liittyä vesien kunnostamiseen ja hoitoon Työkalujen käyttö alueilla, joissa mm. kaivostoiminta vaikuttaa vesistöihin voinee pienentää kaivosten vesistövaikutuksia Työkaluja mahdollisesti muiden alojen käyttöön? Toimintamalli, jossa teollisuus ja sen sidosryhmät yhdessä kehittävät toimintaa: hyödyt vesien kunnostamisessa ja hoidossa?
10 Tuloksia ja katse tulevaan Eri sidosryhmien välinen luottamus vahvistuu Kestävän kaivostoiminnan verkosto kiinnostaa myös muissa maissa Elokuun kannanotto hallitukselle: Kestävä kaivostoiminta edellyttää viranomaisten voimavarojen turvaamista Verkoston vuoden 2015 tavoitteet ja prioriteetit Verkosto valitsee uuden puhejohtajiston Verkoston toiminta vakiintuu ja jatkuu Sitran tuen loputtua. Verkosto on löytänyt paikkansa ja järjestäytymismuotonsa. Rahoitus on turvattu ja tehtävien siirto Sitrasta onnistunut. Aktiivinen työryhmätyöskentely konkreettisten teemojen ja työkalujen parissa jatkuu. Verkosto aloittaa oman toiminnan vaikutusten seurannan
11 Rakennamme huomisen menestyvää Suomea sitra.fi/ekologia/vastuullinen-kaivostoiminta
12 Verkoston ydinryhmän jäsenet 2014 Nimi Huovinen, Jarkko Jokela, Jukka (varalla Kuntonen-van t Riet, Joanna) Luukkonen, Kimmo (varalla Suomela, Pekka) Nykänen, Mika Näkkäläjärvi, Klemetti (varalla Paltto, Heikki) Oiva, Leena (varalla Luukkonen, Jari ) Ollila, Anne (varalla Hast, Sanna) Riipi, Mika (varalla Hyry, Maiju) Ruokonen, Eeva (varalla Suomela, Pekka) Syrjälä, Ulla (varalla Suomela, Pekka) Taivalkoski, Tea (varalla Vihmo, Jouni) Takala, Pauli (varalla Eklund, Timo) Tornberg, Markku Viertola, Kimmo Yrjö-Koskinen, Eero (varalla Bruun, Otto) Organisaatio Suomen Kuntaliitto ry Anglo American Exploration Pyhäsalmi Mine Oy (FQM) Metallinjalostajat ry Saamelaiskäräjät* WWF Suomi* Paliskuntain yhdistys Lapin liitto ry* Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj/ Kaivosteollisuus ry* FQM Kevitsa Mining Oy Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry Metallityöväen Liitto ry* eläkeläinen (aikaisemmin Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry) Suomen Teollisuussijoitus Oy* Suomen luonnonsuojeluliitto ry* / verkoston varapuheenjohtaja *on allekirjoittanut verkoston yhteistyösitoumuksen
Vastuullisuus kaivosteollisuudessa. Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 28.1.2016
Vastuullisuus kaivosteollisuudessa Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 28.2016 Kestävän kaivostoiminnan verkosto Mitä Kaivosteollisuus ja sen sidosryhmät loivat Kestävän kaivostoiminnan verkoston
Kohti kestävää kaivannaisteollisuutta. Suomen kriittiset metallit -seminaari, Kaustinen, 26.10.2015
Kohti kestävää kaivannaisteollisuutta Suomen kriittiset metallit -seminaari, Kaustinen, 26.10.2015 Kestävän kaivostoiminnan verkosto Mitä Kaivosteollisuus ja sen sidosryhmät loivat Kestävän kaivostoiminnan
Kestävän kaivostoiminnan verkosto. Tuula Sjöstedt 6.6.2014
Kestävän kaivostoiminnan verkosto Tuula Sjöstedt 6.6.2014 Suuntana tulevaisuus Tehtävänämme on edistää Suomen vakaata ja tasapainoista kehitystä talouden määrällistä ja laadullista kasvua kansainvälistä
Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015
Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden
Vuoropuhelun kautta menestykseen
Vuoropuhelun kautta menestykseen Kestävän kaivostoiminnan verkoston toimintakertomus 5/2014-5/2015 Sisällys 4 Ensimmäisen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien terveiset 6 Uuden puheenjohtajan terveiset
SUOMEN KAIVOSTEOLLISUUDEN TILANNE. Kaivosseminaari
SUOMEN KAIVOSTEOLLISUUDEN TILANNE Kaivosseminaari 090616 Aiheita 1. Kaivosteollisuus tänään 2. Kaivospolitiikka 3. Kestävä kaivostoiminta 4. Koulutus 5. Tulevaisuus KAIVOSTEOLLISUUS TÄNÄÄN Kaivosteollisuus
Kaivosturvallisuuden neuvottelukunta. Pekka Suomela Pertti Kortejärvi
Pekka Suomela Pertti Kortejärvi Suomen kaivosturvallisuuden Toimiala Suomessa oli vuonna 2013 n.40 toimivaa kaivosta, kaivoslupia 52 Metallikaivoksia 12 kpl, muut ovat teollisuusmineraaleja tms. Turvallisuustoiminnassa
Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012
Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008- Sauli Rouhinen Ympäristöministeriö / kestävän kehityksen sihteeristö Smolna 24.4.2008 1 Kestävä kehitys mahdollisuuksien luomisena Kestävä kehitys
ARENEn strategia 2010 2014. 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus
ARENEn strategia 2010 2014 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus ARENEn visio, toiminta-ajatus ja strategia VISIO SUOMALAISESTA AMMATTIKORKEAKOULUTUKSESTA Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen ja
Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle
Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle HanselForum ICT-päivä 2013 26.9.2013 Avoin menetelmä on turvallinen valinta Tietohallintomalli, ICT Standard for Management on tietohallinnon johtamisen
Mitä on kestävä kehitys
Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät
Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1.
Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1.2016 Kirsi Pispa, CSC Tieteen tietotekniikan keskus JulkICTLab on valtiovarainministeriön
Biodiversiteetti ja. rakentaminen. kompensaatiot. Seminaari & työpaja 30.3.2016 Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus?
Biodiversiteetti ja rakentaminen kompensaatiot Seminaari & työpaja Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus? Pekka Vuorinen Ympäristö- ja energiajohtaja Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuus
Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta
Työelämän ja työhyvinvoinnin kehittämistä tukevien palveluiden tarjonta selvitys erityisesti eteläpohjalaisille yrityksille suunnatusta palvelutarjonnasta Alustavia tuloksia selvityksestä, toukokuu 2015
Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen
Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa - Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi
Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen
Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015 Ilmari Hyvönen Digitalisaatio ja korkeakoulut Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tuottavat opetuksen ja tutkimuksen avulla sen tiedon ja osaamisen,
Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)
Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden
Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan
Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan Arvioijastatistiikat Name Evals Answering Answered Lapin eduskuntavaaliehdokkaat 98 58 45 Yhteensä 102 58 45 Vastausprosentti
-kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8
Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8 Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Valtioneuvosto hyväksyi toukokuussa 2001 periaatepäätöksen Terveys 2015 -kansanterveysohjelmasta, joka linjaa Suomen
YK:n Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmen alkaa. Taina Kaivola Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
YK:n Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmen alkaa Taina Kaivola Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Yk:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmen 2005 2014 VISIO: Maailma, jossa
Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät:
1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on
SUOMEN MINERAALISTRATEGIAN RAHOITUSSEMINAARI
SUOMEN MINERAALISTRATEGIAN RAHOITUSSEMINAARI TEOLLISUUSNEUVOS ALPO KUPARINEN 17.9..2010. Suomen mineraalistrategian viitekehys Sidosryhmät Teollisuus Kansallinen luonnonvarastrategia (Sitra) Suomen mineraalistrategian
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON UUSI VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä:
Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON UUSI VALMENNUS- OHJELMA yhteistyössä: Yhteistyössä räätälöimme tekniselle kaupalle Huollon uuden valmennusohjelman Emme ole myyjiä
SAARIJÄRVEN KAUPUNKIKONSERNIN HANKINTATOIMEN YLEISET PERIAATTEET
1 SAARIJÄRVEN KAUPUNKIKONSERNIN HANKINTATOIMEN YLEISET PERIAATTEET Kaupunkistrategia Saarijärvi on terveen elämän kasvuympäristö yrittämisen, kulttuurin ja osaamisen seutukeskus Avoin kilpailutus ja tarkoituksenmukainen
AKEn ympäristöjärjestelmä
AKEn ympäristöjärjestelmä Suunnitelmallista ja tavoitteellista ympärist ristötyötä edistämäss ssä 30.9.2009 1 Historiaa LVMn hallinnonalan ensimmäinen ympäristöohjelma tehtiin vuonna 1994 (L53/94) Seuraava
Matkailun ja kaivostoiminnan rinnakkaiselo
KUVA KUVA KUVA Matkailu perustuu puhtaaseen luontoon Matkailun ja kaivostoiminnan rinnakkaiselo Jyväskylä 23.11.2016 Timo Lappi KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa
Oppilaitoksen turvallisuusjohtaminen
Oppilaitoksen turvallisuusjohtaminen Vapaa sivistystyö muutoksessa Opetushallitus Soili Martikainen Leppävaara www.laurea.fi Sisäisen turvallisuuden 3. ohjelma Turvallisempi huominen vuosille 2012-2015
Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014
LIITTOUMAKORKEAKOULUT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Liittoumakorkeakouluseminaari, Laurea 1.2.2012 Kommentit,Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen
Julkaistu 14.6.2013 klo 10.57, päivitetty 5.9.2014 klo 9.57. Helppoa osallistumista?
OSALLISUUS Leena Heinämäki, tutkijatohtori, Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutti, Arktinen keskus, Lapin yliopisto Heta Heiskanen, tutkija, Tampereen yliopisto Julkaistu 14.6.2013 klo
Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014
Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,
ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015. Ylijohtaja Pekka Häkkinen
ELY-palvelut Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015 Ylijohtaja Pekka Häkkinen Maatilojen kannattavuus jo neljättä vuotta alamäessä LUONNOS 2 Kannattavuus nousuun Hallitusohjelman eväät Maakuntaohjelman linjaukset
Luotsaa hyvinvointia. Strategia 2015
Luotsaa hyvinvointia Strategia 2015 Toimintaympäristön kehitysnäkymiä Ilmastonmuutokset ja globaalitalouden häiriöt aiheuttavat epävarmuutta ja ennakointivaikeuksia kaikilla toimialoilla. Julkisen talouden
Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä.
Kärkihanke Toimintasuunnitelma 2013-2014 Lähtökohtia Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Verkostoviestimisellä paikkatietoalan sisällä pyritään sitouttamaan osapuolet pyrkimään yhdessä
TOKAT Poronhoidon paikkatiedot ja työkalut maankäytön suunnitteluun. TOKAT-aloitusseminaari Rovaniemi Kari Oinonen SYKE
TOKAT Poronhoidon paikkatiedot ja työkalut maankäytön suunnitteluun TOKAT-aloitusseminaari 15.4.2015 Rovaniemi Kari Oinonen SYKE Kuva: Ympäristöhallinnon kuvapankki, Aarne Torvinen 2002 1 Tavoitteet Hankkeen
www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi
www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 Johtamisen kehittämisverkosto - miksi? Hyvällä johtamisella on suuri vaikutus ihmisen työhyvinvointiin
Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi
Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015 Palautekyselyn tuloksia Alueellinen toiminta TPY:ssä Yhdistyksen alueelliseen toimintaan lukeutuvat alueelliset koulutukset ja työpajojen alueellisten
Joensuun seudun hankintatoimen strategia
Joensuun seudun hankintatoimen strategia Page 1 Visio Vuonna 2015 Joensuun seudun hankintatoimi on edistyksellisten ja kilpailukykyisten hankintapalveluiden tarjoaja ja aluekehityksellisesti merkittävä
Elinvoiman eväät Kunta elinvoiman johtajana -hanke 2012 2014
Elinvoiman eväät Kunta elinvoiman johtajana -hanke 2012 2014 Kansikuva: Heli Sorjonen Suomen Kuntaliitto Helsinki 2013 Suomen Kuntaliitto Toinen linja 14, 00530 Helsinki Puh. 09 7711, faksi 09 771 2291
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää
Suomen Kaivosyrittäjät ry. Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013
Suomen Kaivosyrittäjät ry Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013 Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI! Suomessa toimivan kaivostoimialan yhteistyöjärjestö, 48 jäsentä! Kaivokset muodostavat
YLLÄTTÄVÄT YRITYSVASTUUT - POLITIIKKADIALOGI 2017
Vastuullisuuspäällikkö Joanna Kuntonen-van t Riet YLLÄTTÄVÄT YRITYSVASTUUT - POLITIIKKADIALOGI 2017 Kaivos muuttaa naapuriin Yhteiskuntavastuu kaivoshankkeessa 15.6.2017 ANGLO AMERICAN 2 KETÄ ME OLEMME
Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012
Tampere-talo 8. 9.5.2012 Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Terveydenhuoltolaki Lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön
Luonnontieteellisten museoiden rakenteellinen kehittäminen. Tutkimusvararehtoritapaaminen 29.10.10 Erja Heikkinen
Luonnontieteellisten museoiden rakenteellinen kehittäminen Tutkimusvararehtoritapaaminen 29.10.10 Erja Heikkinen Korkeakoulut ja sektoritutkimuslaitokset: laatu ja vaikuttavuus kasvuun Sivistyspoliittisen
POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään
POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään 1.1.2013 31.12.2014 (24 kk) Toteuttaja: Rahoitus: Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos Itä-Suomen ohjelmaosio, ESR TL 4, Kainuun ELY-keskus
Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian
Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian tavoitteita? Ohjelma-alueen yhteiset erityispiirteet 1)
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella
Hyvinvoinnin edistäminen
Hyvinvoinnin edistäminen keskeinen kestävyystavoite HVYINVOIPA-hankeen loppuseminaari 7.2.2014 Helsinki Helmi Risku-Norja, MTT Taloustutkimus NELJÄ YDINVIESTIÄ 1. Väestön hyvinvoinnin edistäminen on kestävyystavoitteiden
Me-säätiö. Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen. Ulla Nord 9.12.2015. me. säätiö 10.9.2015 2015 Me-säätiö
Me-säätiö Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen Ulla Nord 9.12.2015 ei ole olemassa meitä ja heitä. on vain me. Perustettu vuonna 2014 (virallisesti rekisteriin 2015) Säätiön taustalla peliyhtiö Supercellin
Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen
Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä
KEHTO Kunta-alan kehittämisen haltuunotto
KEHTO Kunta-alan kehittämisen haltuunotto HÄMEENLINNA Tammikuu 2008 Teknisiin palveluihin vaikuttavat toimintaympäristön muutokset: Asiakkaiden ja julkisen vallan käyttäjien asettamat vaatimukset kasvavat.
Lahden ammattikorkeakoulu ALUEKEHITYS OHJELMA 2020
Lahden ammattikorkeakoulu ALUEKEHITYS OHJELMA 2020 Aluekehitysohjelma Lahden kaupunkiseutu on merkittävä kasvukeskus, joka sijoittuu logistisesti kahteen kansalliseen kasvukäytävään. Kaupunkiseutu kuuluu
Mittauksesta. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain
Free and Focus co-energy. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain 4.4.2016 Innotiimi / Anssi Juutilainen www.innotiimi-icg.com
Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma
Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma Kestävä kaivostoiminta III Kaivosten ja prosessiteollisuuden sivuvirtojen tuotteistaminen Vuokatti 13.6.2013 Maija Uusisuo Kehittämispäällikkö
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 31.01.2014 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO
Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta
Palosuojelurahasto 2025 Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta 1 1. Toimintaympäristön muutokset, joihin rahaston strategialla pyritään osaltaan vastaamaan
Inka-ohjelman Tulevaisuuden terveys -osion strategiakokous, Oulu 23.5.2014. Antti Kivelä Johtaja, Sitra
Inka-ohjelman Tulevaisuuden terveys -osion strategiakokous, Oulu 23.5.2014 Antti Kivelä Johtaja, Sitra Hyvinvointi ja talous Länsimaat ovat historiallisessa murroksessa: Teollisen ajan yhteiskuntamalli
Kaivokset, maankäyttö ja paikalliset yhteisöt DILACOMI
Kaivokset, maankäyttö ja paikalliset yhteisöt DILACOMI Different Land-Uses and Local Communities in Mining Projects Kuva: Mikko Jokinen Sosiaalisen kestävyyden arvioiminen kaivoshankkeissa Yliopistonlehtori
Elinvoimaa lähiöihin. Kehittyvä Pansio-Perno. Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala. Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3.
Elinvoimaa lähiöihin Kehittyvä Pansio-Perno Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3.2016 Turun kaupungin visio Suomen Turku on kiinnostava ja rohkeasti
Ekoteollisuuspuistot Suomessa ja maailmalla. Laura Saikku Etelä-Savon Maakuntaliitto
Ekoteollisuuspuistot Suomessa ja maailmalla Laura Saikku Etelä-Savon Maakuntaliitto Esityksen sisältö Teollinen ekologia Ekoteollisuuspuiston käsite Ekoteollisuuspuiston syntyminen Ekoteollisuuspuistojen
Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia
Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia Sosiologian yliopistonlehtori Leena Suopajärvi, YTK, Lapin yliopisto DILACOMI-tutkimushankkeen loppuseminaari 27.9.2013, Rovaniemi Puheenvuoron rakenne
Avoimesti ja yhteisymmärryksessä. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020
Avoimesti ja yhteisymmärryksessä Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020 Ylläs 8.9.2014 Kaj Kostiander Lapin korkeakoulukonserni (LUC) Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun strateginen
Tällä sopimuksella vahvistetaan yhteistyön tavoitteiden ja periaatteiden mukaiset toimintatavat.
KUUMA-hallitus 23.11.2011, pöytäkirjan liite 1 -YHTEISTYÖSOPIMUS 1 Yhteistyön tavoitteet KUUMA-kunnat ovat sopineet vuonna 2003 strategisesta kumppanuudesta palvelujen uudistamiseksi ja alueen vetovoiman
Tilastoaineistojen. (talous)tutkijan näkökulma
Tilastoaineistojen tutkimuskäyttö (talous)tutkijan näkökulma Mika Maliranta, ETLA Tilastoaineistot tutkijan työvälineenä 2.3.2009, Tilastokeskus Lähtö- ja näkökohtia Talostieteilijän näkökulma kustannusten
Opintopolku.fi uusi kansallinen koulutustiedon ja haun verkkopalvelu. Aikuiskoulutuksen asiakirjat 24.1.2013 Helsingin Messukeskus Sari Ellonen
Opintopolku.fi uusi kansallinen koulutustiedon ja haun verkkopalvelu Aikuiskoulutuksen asiakirjat 24.1.2013 Helsingin Messukeskus Sari Ellonen SADe-ohjelma (VM) Oppijan verkkopalvelut (OKM) Oppijan keskitetyt
Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu
Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu KIRJASTON NEUVOTTELUKUNNAT MARI ELISA (MEK) KUUSNIEMI, TUULIN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, TUTKIMUKSEN PALVELUT, HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Tutkimusprojektin
Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma
Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma Mari Pantsar-Kallio Strateginen johtaja Cleantechin strateginen ohjelma Cleantech kasvaa Maailmanmarkkinat
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston
Vuoksi-Kruununpuisto hanke
Vuoksi-Kruununpuisto hanke Euroopan unionin aluekehitysrahaston tukema hanke ohjelmakaudella 2007-2013 1.3.2011 31.8.2014 Imatran kaupunki Tarja Hynninen Tekninen palvelukeskus Vuoksi-Kruununpuisto Ohjelma:
UUSI HEVOSTALOUS hevosen muuttuva tehtävä ja merkitys
UUSI HEVOSTALOUS hevosen muuttuva tehtävä ja merkitys MMT, dos. Markku Saastamoinen MTT kotieläintuotannon tutkimus Kulttuuripolitiikan päivät 2014, Joensuu 24.-25.5.2014 Hevostalouden ja hevosen roolin
Maailmankansalaisena Suomessa. Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 4.2.2011
Maailmankansalaisena Suomessa Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 4.2.2011 Globaalikasvatus Tarkoitus Maailmankansalaisena Suomessa -hanke 1) tunnistaa olennaisia globalisoitumisen ilmenemisulottuvuuksia teemat
Muutos on mahdollisuus
Muutos on mahdollisuus Tarja Honkalampi, sh, TtM, yrittäjä Tictum Oy www.tictum.fi www.tictum.fi Twitter: @thonkalampi LinkedIn: tarja.honkalampi@tictum.fi Tictum Oy: sosiaali- ja terveysalan asiantuntijapalveluita,
Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsätalouden vesiensuojelupäivät 9.-10.10.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä
Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Metsätalouden vesiensuojelupäivät 9.-10.10.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Kemeran luonnonhoitohankkeiden uusi toimintamalli Luonnonhoidon uudet
VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Autoalan perustutkinto
VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Autoalan perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Nivalan ammattiopisto Hyväksytty: Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT... 4 4. JATKOOPINTOVALMIUKSIA
Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015
Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015 Miksi biotaloutta on niin vaikea ymmärtää? 2 2 Biotalous vastaa kolmeen kysymykseen Biologisten luonnonvarojen hoito, käyttö ja jalostus
Hoitotyön koulutuksen kehittämisestä Kajaanin ammattikorkeakoulussa
Hoitotyön koulutuksen kehittämisestä Kajaanin ammattikorkeakoulussa 6.9.2012 Eija Heikkinen, TtT, osaamisaluejohtaja Kajaanin ammattikorkeakoulu 5.9.2012 1 KAMK:n organisaatiorakenne 1.1.2013 alkaen Kajaanin
Turvallisuus ja turvallisuudenhallintajärjestelmä
Turvallisuus ja turvallisuudenhallintajärjestelmä (SMS Safety Management System) Aila Järveläinen 21.1.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksessä käydään lävitse Turvallisuuden merkitys
MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA
Image size: 7,94 cm x 25,4 cm MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA -Infrahankkeiden näkökulma Mikko Leppänen 28.5.2013 Infrarakentaminen vuonna
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen
GRUNDTVIG-ohjelma. - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa
GRUNDTVIG-ohjelma - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa Grundtvig-ohjelma Monialaista aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä useilla aikuiskoulutuksen kehittämisalueilla Tarjoaa
Suomen Cheerleadingliiton visio 2018
Suomen Cheerleadingliiton visio 2018 Cheerleading on kiinnostava ja menestyvä liikuntamuoto. Suomen Cheerleadingliitto toimii näkyvänä vaikuttajana kotimaassa ja kansainvälisesti. Strategian päävalinnat
-seminaari 10.5.2012 Helsinki
-seminaari 10.5.2012 Helsinki Terveydenhuollolla tarkoitetaan sekä ennaltaehkäiseviä terveydenhoidollisia että sairaudenhoidollisia toimenpiteitä karjan terveydentilan parantamiseksi. Sairastuminen Kuolema
MISSÄ MENNÄÄN TIETOMALLINNUKSESSA?
MISSÄ MENNÄÄN TIETOMALLINNUKSESSA? 12.01.2016 Juha Liukas Sito Oy, johtava asiantuntija Infran tiedonhallinta ja tietomallinnus buildingsmart Finland Infra-toimialaryhmän pj Sisältö - tietomallinnus infra-alalla
Peruskoulujen tasa-arvo hanke
Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,
Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia
Päivä starttaa KY:llä pienellä puoella tarjoilulla lounaalla ja taustoituksella ja jatkuu kahden erillisen työryhmätyön voimin. Työryhmien tavoitteena on saada aikaiseksi napakat ppt esitykset aiheista.
Lapin toimialaklusterit 2016
Lapin toimialaklusterit 2016 Ennakoima yhessä! Lapin ennakoinnin toimintamalli Osaaminen Työvoima Elinkeinot Toimintaympäristö Lapin toimialaklusterit ja puheenjohtajat 2016 Auto- ja logistiikka-ala pj.
Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt
1. VIRTA OULUNKAAREN ALAHANKKEEN VIESTINTÄ Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Oulunkaaren
Green Mining. Copyright Tekes
Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 20162016 Sisällysluettelo 1. Green Mining -ohjelma 2. Kaivostoiminta Suomessa 3. Mahdollisuudet 4. Tutkimushankkeet Green Mining -ohjelma Green Mining Tekesin
Sisäinen auditointi osa Oamkin ympäristöohjelmatyötä 11.05.2009
Sisäinen auditointi osa Oamkin ympäristöohjelmatyötä 11.05.2009 2. Päivä Sisäinen auditointi Luovassa (1.6.09) Etätehtävien purku Auditoinnin suunnittelu ja menetelmät Poikkeamat Auditoinnin raportointi
KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma
KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja 29.-30.1.2013 Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma Kestävän kaivostoiminnan kehittäminen Kaivostoiminnan kansainvälisyys ja kotimaisen tuotannon
Alavus Kuortane Töysä Kuntaliitoksen esiselvitys. Valtuustojen yhteisseminaarissa arvoidut kuntaliitoksen tavoitealueet. PwC
Alavus Kuortane Töysä Kuntaliitoksen esiselvitys Valtuustojen yhteisseminaarissa arvoidut kuntaliitoksen tavoitealueet Strateginen tavoitealue Ulkoinen paine yhdistyä ja vahvistaa asemia Kuntien kilpailu
Metsänomistajien tietotarpeet ilmastonmuutokseen liittyen 26.1.2012
Metsänomistajien tietotarpeet ilmastonmuutokseen liittyen Tutkimuspäällikkö Erno Järvinen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. Katsauksen sisältö: 1. Tausta 2. Nykytila 3. Keinot 4. Tietotarpeet
MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma
MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...
STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT
STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT Kasvihuonekaasupitoisuudet ilmakehässä vakiinnutetaan tasolle, joka estää vaaralliset muutokset ja mahdollistaa sopeutumisen Rakennettu ympäristö on energiatehokas, elinvoimainen
KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti Yhteenveto ja poimintoja keskustelusta
KaivosAkatemia Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.1.2013 Yhteenveto ja poimintoja keskustelusta Yhteenveto Kaivostoiminta tärkeä, uudistuva elinkeino Kaivostoiminnan
LAPIN KIRJASTOPÄIVÄT Työelämän muutos: Massatyöläisestä läpinäkyväksi yksilöksi
LAPIN KIRJASTOPÄIVÄT Työelämän muutos: Massatyöläisestä läpinäkyväksi yksilöksi 22.5.2008 Heli Kiemunki Työelämän kehittämishankkeista Koulutus- ja kehittämishankkeet Kunta-alan ohjaus- ja palvelujärjestelmän
www.prewise.fi Kun haluat tehdä muutoksesta totta. Osaamisen verran enemmän.
www.prewise.fi Kun haluat tehdä muutoksesta totta. Osaamisen verran enemmän. Koulutuksenaikainen seuranta ja tulosten mittaaminen suhteessa tavoitteisiin on tärkeää. Elektrobit Oyj prewise 2 Autamme yritystäsi
Ihmisen paras ympäristö Häme
Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena
Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue
Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvosto uusi mahdollisuus ja mahdollistaja Innoittaja: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i tukemisesta sekä iäkkäiden
Lapsen psykomotorisen kasvun ja kehityksen seuraaminen ja tukeminen 13.10.2009 työryhmän puh.joht. Taina Ylä-Soininmäki
Lapsen psykomotorisen kasvun ja kehityksen seuraaminen ja tukeminen 13.10.2009 työryhmän puh.joht. Taina Ylä-Soininmäki Heimo-hyvinvointipiiri hanke vuosina 2006-2008 Hoito-, palvelu- ja toimintaprosessien