Kestävän kaivostoiminnan verkosto. Tuula Sjöstedt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kestävän kaivostoiminnan verkosto. Tuula Sjöstedt 6.6.2014"

Transkriptio

1 Kestävän kaivostoiminnan verkosto Tuula Sjöstedt

2 Suuntana tulevaisuus Tehtävänämme on edistää Suomen vakaata ja tasapainoista kehitystä talouden määrällistä ja laadullista kasvua kansainvälistä kilpailukykyä ja yhteistyötä Riippumaton yhteiskunnallinen vaikuttaja Laki Suomen itsenäisyyden juhlarahastosta (717/1990) Sitra on eduskunnan alainen rahasto. Rahoitamme toimintamme peruspääoman ja sijoitusten tuotoilla. Riippumattomana toimijana kokoamme ja koulutamme asiantuntijoita monilta tasoilta etsimään kansainvälisestikin hyödynnettäviä ratkaisuja systeemisiin haasteisiin. Ennakoimme muutoksia ja niiden vaikutuksia suomalaisiin. Kokeilemme uusia toimintamalleja ja vauhditamme kestävään hyvinvointiin tähtäävää liiketoimintaa. Vaikutamme yhteiskunnan rakenteisiin ja edistämme ihmisten hyvinvointia lisääviä muutoksia. Sitra Tuula Sjöstedt

3 Sitran visio: Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä Pohjoismainen malli: erinomainen lähtökohta Pohjoismaisen mallin ensimmäinen suuri uudistustarve: Maapallon kantokyvyn rajat Pohjoismaisen mallin toinen suuri uudistustarve: Hyvinvoinnin ja vastuun uudistuva ymmärrys Muutoksen toteutumiseen tarvitaan kansalaisyhteiskunnan, julkisen sektorin sekä liike-elämän yhteistyötä ja uusia toimintamalleja Yksityinen sektori Hyvinvointi Kansalaisyhteiskunta Julkinen sektori Maapallon kantokyky Sitra Tuula Sjöstedt

4 Sitra muutosagenttina Suljettu teollisuusyhteiskunta 2014? Globaali palveluyhteiskunta T&K-rahoittaja Pääomasijoittaja ja yhteiskunnallinen kouluttaja Yhteiskunnallinen vaikuttaja ja muutosagentti Sitra Tuula Sjöstedt

5 Vaikuttavuustyön eteneminen Luonnosta hyvinvointiliiketoimintaa Johtaminen Elinvoimainen ihminen ja kannustavat rakenteet Hyvinvointia tiedosta Tietoyhteiskunnan mahdollistaminen Palvelujohtamisen mahdollistaminen Lähienergia Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Terveydenhuollon rahoitus Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta Teolliset symbioosit Resurssiviisas alue Kestävän kaivostoiminnan verkosto Hiilineutraali teollisuus Kestävän hyvinvoinnin ja työn toimintamallit Tutkimus ja koulutus Kohdeyritykset ja -rahastot 1/2013 6/2013 1/2014 6/2014 1/2015 6/2015 1/2016 6/2016 Sitra Tuula Sjöstedt

6 Kestävän kaivostoiminnan verkosto Mitä: Kaivosteollisuus ja sen sidosryhmät luovat kestävän kaivostoiminnan verkoston Sitran tuella. Yhteistyöhön ja luottamukseen perustuva verkosto kehittää kansainvälisten mallien pohjalta kotimaisten kaivosten toimintatapoja entistä vastuullisemmiksi. Kestävä kaivostoiminta huomioi muut elinkeinot ja ympäristön. Miten: Avoin ja tasapainoinen vuoropuhelu Aktiivinen ja rakentava yhteistyö Työkalut: indikaattorit, johtamisjärjestelmät ja arviointijärjestelmät Rahoitusmalli verkoston jatkuvalle toiminnalle Tavoitellut tulokset Kestävämpi kaivostoiminta tuo parannusta mm. ympäristöpäästöissä ja työturvallisuudessa sekä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksissa. Itsesääntelyn malli joka on kopioitavissa ja perustuu alan ja sen sidosryhmien aktiiviseen yhteistyöhön. Käytännön työkaluja joita verkosto on yhdessä kehittänyt, on otettu käyttöön kaivosalalla. Vähentynyt konfliktien riski teollisuuden ja yhteiskunnan välillä helpottaa sosiaalisen toimiluvan saantia. Sitra Tuula Sjöstedt

7 Keskeiset sidosryhmät Kestävän kaivostoiminnan verkosto Työryhmä Viranomaiset Tutkimus ja koulutus Muut sidosryhmät Kunnat ja maakunnat (2) Saamelaiset (1) Työntekijäjärjestöt (1) Kaivosalan yritykset (4) Verkosto Luonnonsuojelujärjestöt (2) Rahoittajat ja sijoittajat (1) Palveluntarjoajat Teknologiatoimittajat Metallinjalostajat (1) Muut elinkeinot (3) Sitra Tuula Sjöstedt

8 Keskeisiä teemoja ja mielenkiintoisia työkaluja * >40% Tuotantoprosessi Energia- ja resurssitehokkaammat tuotantoprosessit Prosessiautomaatio Kestävä prosessisuunnittelu Jäte- ja sivuvirrat Käsittely ja hyödynnys (mm. UPACMIC, GeoMaterials) Päästöjen hallinta/vähennys (mm. arseeni, typpi, metallit) Monitorointi- ja hallintateknologiat Metallipitoisuudet vesistä On-line mittaus Partikkelit ja ääni Holistinen riskienhallinta Vesien hallinta Pohjavesi check-list Alueellinen vesitase Vesijalanjälki &-tehokkuus Vesimallinnukset Vesien puhdistus mm. SAM, Smart Water >15% Paikallissuhteet ja muut elinkeinot Malminetsinnän sidosryhmätoimintamalli Humanistisia sidosryhmätutkimuksia etyökalut Tarkkailija, Harava, Liiteri sähköinen asiointi (SYKE) Poronhoidon GIS-tieto Vesi- ja ympäristötieto Päätöksenteon tukisysteemiit Kaivosviestintä Kaivostoiminnan viestinnän kehittämishanke (GTK) Sivuvaikutuksien viestiminen osana YVA:a (SIHA) CSR-raportointi Yhteistyöverkostot Lapin yliopisto, LUODE Oulun yliopisto, Luminous EIT raaka-aine KIC Oulu-Kuopio OSKE Seminaarihankkeita ~10% Malminetsintä Menetelmäkehitys ja parhaat käytännöt Sidosryhmätoimintamallin kehittäminen Kaivosten sulkeminen Parhaat käytännöt Suomessa ja Barentsin alueella (ENVIMINE) Closedure-opas Vaikutusarvioinnin kehittäminen YVA & SVA parhaat käytännöt MINERA-riskienhallinta Uusi YVA-opas, IMPERIA Taloudellinen arvottaminen Ympäristökysymykset Selvitykset ja parhaat käytännöt Ilmastonmuutos Stressitestit á<5% Muita teemoja: Huolto- ja kunnossapito Energia Kaupallistaminen Tietojärjestelmät Kaivostoiminta kansantaloudessa Lainsäädäntö Terveys ja hyvinvointi Terässovellukset = Verkoston työn kannalta potentiaalisesti mielenkiintoista * = rivin teemojen arvioitu osuus kartoitetuista hankkeista Sitra Tuula Sjöstedt

9 Rakennamme huomisen menestyvää Suomea sitra.fi/ekologia/vastuullinen-kaivostoiminta

Inka-ohjelman Tulevaisuuden terveys -osion strategiakokous, Oulu 23.5.2014. Antti Kivelä Johtaja, Sitra

Inka-ohjelman Tulevaisuuden terveys -osion strategiakokous, Oulu 23.5.2014. Antti Kivelä Johtaja, Sitra Inka-ohjelman Tulevaisuuden terveys -osion strategiakokous, Oulu 23.5.2014 Antti Kivelä Johtaja, Sitra Hyvinvointi ja talous Länsimaat ovat historiallisessa murroksessa: Teollisen ajan yhteiskuntamalli

Lisätiedot

Vastuullisuus kaivosteollisuudessa. Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 28.1.2016

Vastuullisuus kaivosteollisuudessa. Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 28.1.2016 Vastuullisuus kaivosteollisuudessa Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 28.2016 Kestävän kaivostoiminnan verkosto Mitä Kaivosteollisuus ja sen sidosryhmät loivat Kestävän kaivostoiminnan verkoston

Lisätiedot

Kestävän kaivostoiminnan verkosto - Mahdolliset linkit vesien kunnostamiseen ja hoitoon Sitra 2014 Sylvie Fraboulet-Jussila

Kestävän kaivostoiminnan verkosto - Mahdolliset linkit vesien kunnostamiseen ja hoitoon Sitra 2014 Sylvie Fraboulet-Jussila Kestävän kaivostoiminnan verkosto - Mahdolliset linkit vesien kunnostamiseen ja hoitoon Sitra 2014 Sylvie Fraboulet-Jussila Kestävän kaivostoiminnan verkosto Kaivosteollisuus ja sen sidosryhmät luovat

Lisätiedot

Vaikuttavuusinvestoiminen Impact Investing

Vaikuttavuusinvestoiminen Impact Investing Yhteinen hyvä + taloudellinen tuotto = Vaikuttavuusinvestoiminen Impact Investing Sitra Marja Karttunen 16.11.2015 1 Doing good and doing well at the same time Social Investing Program Related Investing

Lisätiedot

Tulevaisuus tehdään tänään Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös 2015. Kuuleminen eduskunnassa 13.5.2016

Tulevaisuus tehdään tänään Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös 2015. Kuuleminen eduskunnassa 13.5.2016 Tulevaisuus tehdään tänään Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös 2015 Kuuleminen eduskunnassa 13.5.2016 Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös 2015 Sitran toiminta ja tulokset vuonna 2015 yliasiamies

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue

Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvosto uusi mahdollisuus ja mahdollistaja Innoittaja: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Kohti kestävää kaivannaisteollisuutta. Suomen kriittiset metallit -seminaari, Kaustinen, 26.10.2015

Kohti kestävää kaivannaisteollisuutta. Suomen kriittiset metallit -seminaari, Kaustinen, 26.10.2015 Kohti kestävää kaivannaisteollisuutta Suomen kriittiset metallit -seminaari, Kaustinen, 26.10.2015 Kestävän kaivostoiminnan verkosto Mitä Kaivosteollisuus ja sen sidosryhmät loivat Kestävän kaivostoiminnan

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa

Lisätiedot

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012 Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008- Sauli Rouhinen Ympäristöministeriö / kestävän kehityksen sihteeristö Smolna 24.4.2008 1 Kestävä kehitys mahdollisuuksien luomisena Kestävä kehitys

Lisätiedot

Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen

Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen Sitran trendilista 1. Ennakoimattomien tapahtumien tiheys

Lisätiedot

Ruoan kiertotalous-verkosto. Lähiruokafoorumi,

Ruoan kiertotalous-verkosto. Lähiruokafoorumi, Ruoan kiertotalous-verkosto Lähiruokafoorumi, 13.12.2017 5 tärkeää Sitrasta +1 erittäin tärkeä 1. Eduskunnan lahja 50-vuotiaalle Suomelle. 2. Riippumaton tulevaisuustalo: ennakoija, herättelijä, visionääri,

Lisätiedot

Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös Kuuleminen eduskunnassa

Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös Kuuleminen eduskunnassa Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös 2016 Kuuleminen eduskunnassa 13.6.2017 Agenda Sitra 2016: uusia kasvun lähteitä ja uudistuvan yhteiskunnan kirittämistä Mikko Kosonen Suomi kiertotalouskehittäjien

Lisätiedot

Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015

Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015 Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015 Miksi biotaloutta on niin vaikea ymmärtää? 2 2 Biotalous vastaa kolmeen kysymykseen Biologisten luonnonvarojen hoito, käyttö ja jalostus

Lisätiedot

KAUPUNGIT RESURSSIVIISAIKSI. Jukka Noponen, Sitra LAHDEN TIEDEPÄIVÄ LAHTI SCIENCE DAY

KAUPUNGIT RESURSSIVIISAIKSI. Jukka Noponen, Sitra LAHDEN TIEDEPÄIVÄ LAHTI SCIENCE DAY KAUPUNGIT RESURSSIVIISAIKSI Jukka Noponen, Sitra LAHDEN TIEDEPÄIVÄ LAHTI SCIENCE DAY 10.11.2015 Miksi resurssiviisautta tarvitaan Miksi kaupunkien pitää muuttua Mitä resurssiviisaus tarkoittaa Mitä sillä

Lisätiedot

Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan

Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan Arvioijastatistiikat Name Evals Answering Answered Lapin eduskuntavaaliehdokkaat 98 58 45 Yhteensä 102 58 45 Vastausprosentti

Lisätiedot

Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus

Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Huomisen eväskori pakataan kasvatustyössäkin jo tänään Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Ketkä ovat

Lisätiedot

SOTERKO-RISKY Kaivostoiminnan riskit-aihealue Antti Kallio, Säteilyturvakeskus. SOTERKO ohjelmaseminaari 10.6.2015

SOTERKO-RISKY Kaivostoiminnan riskit-aihealue Antti Kallio, Säteilyturvakeskus. SOTERKO ohjelmaseminaari 10.6.2015 SOTERKO-RISKY Kaivostoiminnan riskit-aihealue Antti Kallio, Säteilyturvakeskus SOTERKO ohjelmaseminaari 10.6.2015 Sisällysluettelo SOTERKO-RISKY kaivosten riskit Saavutuksia 2014 Käynnissä olevia hankkeita

Lisätiedot

Yhteistyöllä ja yhteiskuntasitoumuksella kohti hiilineutraalia Suomea

Yhteistyöllä ja yhteiskuntasitoumuksella kohti hiilineutraalia Suomea Yhteistyöllä ja yhteiskuntasitoumuksella kohti hiilineutraalia Suomea Ympäristötietoisuussitoumusten työpaja 7.5.2019 Emma Hietaniemi projektikoordinaattori, Kestävä arki 5 tärkeää Sitrasta 1. Eduskunnan

Lisätiedot

Selvitys digitaalisten terveyspalveluiden kustannusvaikuttavuudesta. Terveydenhuollon ATK-päivät 12.-13.5.2015 Eero Raunio

Selvitys digitaalisten terveyspalveluiden kustannusvaikuttavuudesta. Terveydenhuollon ATK-päivät 12.-13.5.2015 Eero Raunio Selvitys digitaalisten terveyspalveluiden kustannusvaikuttavuudesta Terveydenhuollon ATK-päivät 12.-13.5.2015 Eero Raunio Tavoitteet Johdon sitoutuminen Osaaminen Resurssit Kustannukset Tuote Toimittaja

Lisätiedot

SOTERKO turvallista kaivostoimintaa tukemassa

SOTERKO turvallista kaivostoimintaa tukemassa SOTERKO turvallista kaivostoimintaa tukemassa SOTERKO-RISKY kaivosohjelma Antti Kallio Säteilyturvakeskus Sisällysluettelo SOTERKO-RISKY kaivosohjelma Taustaa: aikaisempi kaivoksiin liittyvä yhteistyö

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle

Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle HanselForum ICT-päivä 2013 26.9.2013 Avoin menetelmä on turvallinen valinta Tietohallintomalli, ICT Standard for Management on tietohallinnon johtamisen

Lisätiedot

Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik,

Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik, Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 7.5.2014 Hannu Raitio Projektinjohtaja, Prof. Metsäbiotalous suunnaton mahdollisuus Globaalit toimintaympäristöä muuttavat megatrendit pakottavat meidät

Lisätiedot

Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti. Toiminnanjohtaja Elina Pajula

Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti. Toiminnanjohtaja Elina Pajula Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti Toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiöihin. Kehittyvä Pansio-Perno. Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala. Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3.

Elinvoimaa lähiöihin. Kehittyvä Pansio-Perno. Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala. Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3. Elinvoimaa lähiöihin Kehittyvä Pansio-Perno Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3.2016 Turun kaupungin visio Suomen Turku on kiinnostava ja rohkeasti

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä. 8.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä. 8.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 8.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016 OLEMME TÄSSÄ Muutokset mahdollisia Käynnistys

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Eduskunnan ympäristövaliokunta Kari Herlevi, Sitra 30.3.2016 Sitra Kari Herlevi 30.3.2016 1 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja talouskasvun

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Suuren valiokunnan työjaoston ja ympäristövaliokunnan avoin kuulemistilaisuus Kari Herlevi, Sitra 11.3.2016 Sitra Kari Herlevi 11.3.2016 1 Aikamme suurin systeeminen

Lisätiedot

Kohti resurssiviisautta

Kohti resurssiviisautta Kohti resurssiviisautta Sitran eli Suomen itsenäisyyden juhlarahaston tehtävänä on rakentaa Suomen tulevaisuutta ja hyvinvointia. Jyväskylä on Suomen koelaboratorio resurssiviisauden edistämisessä ja resurssitehokkaiden

Lisätiedot

KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma

KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja 29.-30.1.2013 Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma Kestävän kaivostoiminnan kehittäminen Kaivostoiminnan kansainvälisyys ja kotimaisen tuotannon

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Globaalit megatrendit biotalouden kasvun ajureina. Janne Peljo Sitra

Globaalit megatrendit biotalouden kasvun ajureina. Janne Peljo Sitra Globaalit megatrendit biotalouden kasvun ajureina Janne Peljo Sitra 5.10.2016 5 + 1 tärkeää Sitrasta 1. Eduskunnan lahja 50-vuotiaalle Suomelle 2. Riippumaton tulevaisuustalo: ennakoija, tutkija, visionääri,

Lisätiedot

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP Vuonna 2020 Oulussa on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä,

Lisätiedot

Työelämän osaamistarpeet ja muutostrendit

Työelämän osaamistarpeet ja muutostrendit 3.4.2017 Koulutuksen kärki kohti osuvaa työllistymistä Työelämän osaamistarpeet ja muutostrendit Milma Arola, Työelämän taitekohdat Lahja Suomelle Eduskunta perusti Sitran lahjaksi 50-vuotiaalle itsenäiselle

Lisätiedot

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Ympäristöministeriö Tampereen kaupunki Tampereen Kotilinnasäätiö Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry Vaihtoehtoja ikäihmisen asumiseen

Lisätiedot

Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta 7.11.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra TYÖN JA

Lisätiedot

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kestävä kehitys on yhteiskuntapolitiikkaa Ekologinen kestävyys;

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys

Mitä on kestävä kehitys Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät

Lisätiedot

Ekoteollisuuspuistot Suomessa ja maailmalla. Laura Saikku Etelä-Savon Maakuntaliitto

Ekoteollisuuspuistot Suomessa ja maailmalla. Laura Saikku Etelä-Savon Maakuntaliitto Ekoteollisuuspuistot Suomessa ja maailmalla Laura Saikku Etelä-Savon Maakuntaliitto Esityksen sisältö Teollinen ekologia Ekoteollisuuspuiston käsite Ekoteollisuuspuiston syntyminen Ekoteollisuuspuistojen

Lisätiedot

Elinkeinoelämän foorumi Joensuussa - Barometrituloksia ja kiertotaloutta Kiertotalouden kiinnostavimmat liiketoimintamahdollisuudet

Elinkeinoelämän foorumi Joensuussa - Barometrituloksia ja kiertotaloutta Kiertotalouden kiinnostavimmat liiketoimintamahdollisuudet Elinkeinoelämän foorumi Joensuussa - Barometrituloksia ja kiertotaloutta Kiertotalouden kiinnostavimmat liiketoimintamahdollisuudet Heikki Sorasahi, Sitra 3.5.2017 5 tärkeää Sitrasta +1 erittäin tärkeä

Lisätiedot

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Mineraalialan kehitys Suomessa Suomi on vastuullisen kaivostoiminnan tunnustettu osaaja joka vie asiantuntemustaan maailmalle Tekesin Green Mining -ohjelma

Lisätiedot

Tulevaisuuden maatilat. Hanna Mattila, Heureka

Tulevaisuuden maatilat. Hanna Mattila, Heureka Tulevaisuuden maatilat Hanna Mattila, Heureka 22.3.2018 5 tärkeää Sitrasta +1 erittäin tärkeä 1. Eduskunnan lahja 50-vuotiaalle Suomelle. 2. Riippumaton tulevaisuustalo: ennakoija, herättelijä, visionääri,

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit

Innovatiiviset kaupungit Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelman visio Suomi on kansainvälisesti houkutteleva, maailmanluokan innovaatiokeskittymä, jossa on huippuosaamista biotaloudesta, kestävistä energiaratkaisuista, kyberturvallisuudesta,

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT Ennen kaikkea kaivos KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT 2 Kaivostoiminnan näkymät q Hintojen pudotus ohi, metallien ja mineraalien hintataso vakiintuneella tasolla, ja hienoista kasvua näkyvissä. q Tuotanto ja

Lisätiedot

Kestävän hyvinvoinnin visio ja Uusi juoni lukupiirit. Jenna Sitra #uusijuoni #nextera

Kestävän hyvinvoinnin visio ja Uusi juoni lukupiirit. Jenna Sitra #uusijuoni #nextera Kestävän hyvinvoinnin visio ja Uusi juoni lukupiirit Jenna Lähdemäki, @jennalahdemaki_, Sitra #uusijuoni #nextera Jenna Lähdemäki - Ennakointi- ja strategiatiimin asiantuntija, Sitra Kestävä koulutus Seuraava

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta 3.10.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra

Lisätiedot

KEHTO Kunta-alan kehittämisen haltuunotto

KEHTO Kunta-alan kehittämisen haltuunotto KEHTO Kunta-alan kehittämisen haltuunotto HÄMEENLINNA Tammikuu 2008 Teknisiin palveluihin vaikuttavat toimintaympäristön muutokset: Asiakkaiden ja julkisen vallan käyttäjien asettamat vaatimukset kasvavat.

Lisätiedot

Energiatehokkaasta hiilineutraaliksi! Hiilineutraalius luo mahdollisuuksia suomalaiselle rakennusteollisuudelle

Energiatehokkaasta hiilineutraaliksi! Hiilineutraalius luo mahdollisuuksia suomalaiselle rakennusteollisuudelle Energiatehokkaasta hiilineutraaliksi! Hiilineutraalius luo mahdollisuuksia suomalaiselle rakennusteollisuudelle Tiina Kähö Rakennusten energiaseminaari, FINVAC Finlandia-talo 8.10.2015 Sitra systeemisen

Lisätiedot

Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Vauhtia resurssitehokkuuteen Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK ELY Areena, Turku 20.10.2014 2014 Mikä antaa virtaa ja vauhtia? Vahva motiivi Osaaminen ja oppiminen Hyvät tulokset 2 Motiivit makrotasolla

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean - säätiö. Yritysten stadi 10.5.2016 Helsinki Tiina Kähö, Sitra

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean - säätiö. Yritysten stadi 10.5.2016 Helsinki Tiina Kähö, Sitra Pääkaupunkiseudun Smart & Clean - säätiö Yritysten stadi 10.5.2016 Helsinki Tiina Kähö, Sitra Tavoite: Pääkaupunkiseudusta kansainvälisesti tunnettu referenssialue ja testialusta Smart & Clean ratkaisuille

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen

Hyvinvoinnin edistäminen Hyvinvoinnin edistäminen keskeinen kestävyystavoite HVYINVOIPA-hankeen loppuseminaari 7.2.2014 Helsinki Helmi Risku-Norja, MTT Taloustutkimus NELJÄ YDINVIESTIÄ 1. Väestön hyvinvoinnin edistäminen on kestävyystavoitteiden

Lisätiedot

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen Yhdessä olemme vahvempia 12.2.2014 1 Luonnonvarakeskuksen perustamisen taustaa Hallinnonalan tutkimuslaitosten yhteistyön tiivistäminen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ja Agenda 2030:n toimeenpanon kansallinen seuranta. Sami Pirkkala

Kestävän kehityksen ja Agenda 2030:n toimeenpanon kansallinen seuranta. Sami Pirkkala Kestävän kehityksen ja Agenda 2030:n toimeenpanon kansallinen seuranta Sami Pirkkala Agenda2030:n toimeenpanon seurantaa ja arviointia tehdään kolmella tasolla KANSALLINEN ALUEELLINEN GLOBAALI Kuva: Creative

Lisätiedot

Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies

Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Miksi Soteuudistus? Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvu kiihtyy.

Lisätiedot

Teollisuustaito Oy. 12.3.2014 Annika Hämäläinen. Teollisuustaito Oy KAJAANI Y-tunnus: 2584153-5 puh. +358 40 7234008 info@teollisuustaito.

Teollisuustaito Oy. 12.3.2014 Annika Hämäläinen. Teollisuustaito Oy KAJAANI Y-tunnus: 2584153-5 puh. +358 40 7234008 info@teollisuustaito. Teollisuustaito Oy 12.3.2014 Annika Hämäläinen Teollisuustaidon toimialat Kaivosteollisuus ja metallinjalostus Malminkäsittely Murskaus, jauhatus ja materiaalin käsittely Hydrometallurgia - Metallien talteenotto

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Kestämätön tilanne? Tulevien sukupolvien eväät on pian syöty Miljoonat ihmiset elävät yhä puutteessa ja reilusti yhteiskunnallisten riskirajojen alapuolella ellemme

Lisätiedot

työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus

työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus Ajankohtaiset t työelämä ä ja työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus KuEL palkkasumma 16,1 mrd KuEL maksutulo 4,7 mrd Keva KUEL maksettavat eläkkeet

Lisätiedot

Luotsaa hyvinvointia. Strategia 2015

Luotsaa hyvinvointia. Strategia 2015 Luotsaa hyvinvointia Strategia 2015 Toimintaympäristön kehitysnäkymiä Ilmastonmuutokset ja globaalitalouden häiriöt aiheuttavat epävarmuutta ja ennakointivaikeuksia kaikilla toimialoilla. Julkisen talouden

Lisätiedot

TIERA kokonaisarkkitehtuurityön esittely

TIERA kokonaisarkkitehtuurityön esittely TIERA kokonaisarkkitehtuurityön esittely JHS- jaoston kokous Kuntien Tiera Oy Pääarkkitehti Jaana Siitari 07.10.2011 Copyright Kuntien Tiera Oy SISÄLTÖ TIERA tavoite -> Kokonaisarkkitehtuurin rooli TIERA

Lisätiedot

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hanketreffit Kulttuuri ja hyvinvointi Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hämeenlinna 22.5.2014 ja Oulu 27.5.2014 Maaseudun elämänlaatuverkosto Heli Talvitie,

Lisätiedot

YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ

YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ 1 YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ Case-esimerkein TEKNILLINEN TIEDEKUNTA / Ympäristö- ja kemiantekniikka / Esa Muurinen OULUN INNOVAATIOALLIANSSI OULU INNOVATION ALLIANCE 2 Oulun Innovaatioallianssi

Lisätiedot

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6. Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.2015 Resurssiviisaus on valtava mahdollisuus Sitra Lari Rajantie

Lisätiedot

ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015. Ylijohtaja Pekka Häkkinen

ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015. Ylijohtaja Pekka Häkkinen ELY-palvelut Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015 Ylijohtaja Pekka Häkkinen Maatilojen kannattavuus jo neljättä vuotta alamäessä LUONNOS 2 Kannattavuus nousuun Hallitusohjelman eväät Maakuntaohjelman linjaukset

Lisätiedot

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen metsäohjelma 2015 Valtioneuvosto hyväksyi päivitetyn Kansallinen

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Kari Herlevi, Sitra 29.4.2016 Sitra Kari Herlevi 29.4.2016 1 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja

Lisätiedot

Paikkatietoinfrastruktuuri Kauppalehden Tietopalveluiden taustalla

Paikkatietoinfrastruktuuri Kauppalehden Tietopalveluiden taustalla Paikkatietoinfrastruktuuri Kauppalehden Tietopalveluiden taustalla 7.5.2015 Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen Ympäristösi parhaat tekijät 2 Sisältö Siton esittely Kauppalehden Tietopalvelut Siton

Lisätiedot

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan

Lisätiedot

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä.

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Kärkihanke Toimintasuunnitelma 2013-2014 Lähtökohtia Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Verkostoviestimisellä paikkatietoalan sisällä pyritään sitouttamaan osapuolet pyrkimään yhdessä

Lisätiedot

Suomi teknologiapohjaisten hyvinvointipalvelujen globaalina edelläkävijänä? 9.12.2009 Mikko Kosonen

Suomi teknologiapohjaisten hyvinvointipalvelujen globaalina edelläkävijänä? 9.12.2009 Mikko Kosonen Suomi teknologiapohjaisten hyvinvointipalvelujen globaalina edelläkävijänä? 9.12.2009 Mikko Kosonen Lähtökohtana hyvinvoinnin ja talouden tasapainoinen kehittäminen Edistyksellinen teollisuus- ja innovaatiopolitiikka

Lisätiedot

Etiikka aluekehittämisessä. FUAS etiikkaseminaari 13.4.2016

Etiikka aluekehittämisessä. FUAS etiikkaseminaari 13.4.2016 Etiikka aluekehittämisessä FUAS etiikkaseminaari 13.4.2016 Eettinen lähtökohta Arviomme toiminnan etiikasta perustuvat asioihin, joita pidämme tärkeinä Tarvitsemme yhteisesti sovittuja eettisiä pelisääntöjä

Lisätiedot

SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma

SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma Lähtökohdat Megatrendit Talouskriisi Globalisaation 2.vaihe Väestön ikääntyminen Ilmastomuutos Suomen menestysmalli on vakavasti uhattuna Perinteinen teollinen

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline

Lisätiedot

Tekninen sektori edelläkävijänä kestävien hankintojen edistäjänä? Kehto-verkosto Taina Nikula, YM

Tekninen sektori edelläkävijänä kestävien hankintojen edistäjänä? Kehto-verkosto Taina Nikula, YM Tekninen sektori edelläkävijänä kestävien hankintojen edistäjänä? Kehto-verkosto Taina Nikula, YM 14.4.2016 Julkiset hankinnat hallitusohjelmassa Kannustetaan julkista sektoria hiilineutraaleihin energiaratkaisuihin.

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

joensuun kaupunkistrategia

joensuun kaupunkistrategia Kantavat Siivet joensuun kaupunkistrategia Kantavat Siivet Joensuu on rohkeasti muutoksia hyödyntävä osaamisen ja elämysten kaupunki, jossa on hyvä elää. VISIO 2015 muutoksia hyödyntävä kaupunki Rakennemuutos,

Lisätiedot

Pirkanmaan uuden ympäristöohjelman toteutus

Pirkanmaan uuden ympäristöohjelman toteutus Pirkanmaan uuden ympäristöohjelman toteutus Käynnistysseminari 26.9.2017 Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto Rakenneviisas Vuonna 2040 Pirkanmaalla on paras asua kaupungissa ja maalla, jopa madoillakin! A)

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Megatrendit ja työn tulevaisuus. Perttu Jämsén

Megatrendit ja työn tulevaisuus. Perttu Jämsén Megatrendit ja työn tulevaisuus Perttu Jämsén perttu.jamsen@sitra.fi Lahja Suomelle Eduskunta perusti Sitran lahjaksi 50-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle. Tehtäväksi julkiselle tulevaisuustalolle annettiin

Lisätiedot

Elinvoimaa resurssiviisaudesta

Elinvoimaa resurssiviisaudesta Elinvoimaa resurssiviisaudesta FISU verkosto ja palvelukeskus (Finnish Sustainable Communities) Päivi Laitila, Motiva Oy ja Jyri Seppälä, SYKE Kuntamarkkinoiden seminaari 15.9.2016 Kunta resurssimuutoksen

Lisätiedot

www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi

www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 Johtamisen kehittämisverkosto - miksi? Hyvällä johtamisella on suuri vaikutus ihmisen työhyvinvointiin

Lisätiedot

INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma 2014-2020. Aiehaku. Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto 13.5.2013

INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma 2014-2020. Aiehaku. Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto 13.5.2013 INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma 2014-2020 Aiehaku Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto 13.5.2013 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma 2014-2020 Toiminta-ajatuksena on synnyttää osaamislähtöistä

Lisätiedot

Hiilineutraali kiertotalous

Hiilineutraali kiertotalous Helsinki, Ravintola Bryggeri, 11.12.2018 Hiilineutraali kiertotalous Hanna Mattila, kiertotalouden asiantuntija, Sitra V I S I O Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. KESTÄVYYS- KRIISI NYT!

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

Ruokapoliittinen selonteko. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Hanna Mattila, Sitra

Ruokapoliittinen selonteko. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Hanna Mattila, Sitra Ruokapoliittinen selonteko Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Hanna Mattila, Sitra 6.4.2017 Kiertotaloudessa tuotteet ja materiaalit sekä niihin sitoutunut suurin mahdollinen arvo säilyvät yhteiskunnassa

Lisätiedot

Kiertotalouden liiketoimintapotentiaali; BSAG:n näkökulma ja toimintamalli

Kiertotalouden liiketoimintapotentiaali; BSAG:n näkökulma ja toimintamalli Kiertotalouden liiketoimintapotentiaali; BSAG:n näkökulma ja toimintamalli BSAG - Elävä Itämeri säätiö Baltic Sea Action Group (BSAG) on vuonna 2008 perustettu säätiö, joka tekee työtä Itämeren ekologisen

Lisätiedot

Kaivokset, maankäyttö ja paikalliset yhteisöt DILACOMI

Kaivokset, maankäyttö ja paikalliset yhteisöt DILACOMI Kaivokset, maankäyttö ja paikalliset yhteisöt DILACOMI Different Land-Uses and Local Communities in Mining Projects Kuva: Mikko Jokinen Sosiaalisen kestävyyden arvioiminen kaivoshankkeissa Yliopistonlehtori

Lisätiedot

TIEDOSTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

TIEDOSTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TIEDOSTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA 23.8.2019 1 jotta me kaikki voisimme hyvin MISSIO Edistämme väestön hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta, ehkäisemme sairauksia ja sosiaalisia ongelmia sekä kehitämme

Lisätiedot

YK:n Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmen alkaa. Taina Kaivola Käyttäytymistieteellinen tiedekunta

YK:n Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmen alkaa. Taina Kaivola Käyttäytymistieteellinen tiedekunta YK:n Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmen alkaa Taina Kaivola Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Yk:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmen 2005 2014 VISIO: Maailma, jossa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen

Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa - Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020

ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 POHJOIS-KARJALAN ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 Paikallisesti Uusiutuvasti Vietävän tehokkaasti Miksi lähdettiin ohjelmaa tekemään? Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia (2008): Valtioneuvosto

Lisätiedot

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Yhdessä erilainen Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Pedastrategiaa koostavat museolehtorit Raija Manninen, Suomen Käsityön museo Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen

Lisätiedot

Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta

Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta Työelämän ja työhyvinvoinnin kehittämistä tukevien palveluiden tarjonta selvitys erityisesti eteläpohjalaisille yrityksille suunnatusta palvelutarjonnasta Alustavia tuloksia selvityksestä, toukokuu 2015

Lisätiedot

Maailmankansalaisena Suomessa. Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 4.2.2011

Maailmankansalaisena Suomessa. Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 4.2.2011 Maailmankansalaisena Suomessa Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 4.2.2011 Globaalikasvatus Tarkoitus Maailmankansalaisena Suomessa -hanke 1) tunnistaa olennaisia globalisoitumisen ilmenemisulottuvuuksia teemat

Lisätiedot

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Tampere-talo 8. 9.5.2012 Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Terveydenhuoltolaki Lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön

Lisätiedot