Koulukuljetukset ja mahdollinen optiovuosi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulukuljetukset 2015-2017 ja mahdollinen optiovuosi 2017-2018"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Koulukuljetukset ja mahdollinen optiovuosi / /2015 Sivltk Parikkalan kunnan perusopetuksen ja lukion koulukuljetusten so pi mus kausi loppuu optiovuoteen lukuvuoden päättyessä. Uuden sopimuskauden saamiseksi pidettiin tarjouskilpailu Parikkalan kunnan esiopetusoppilaiden, pe rus ope tuk sen koululaisten ja lukiolaisten kuljetusten hoitamista varten siltä osin, kun se ei toteudu yleisen aikataulun mukaisen linja-autoliikenteen puitteissa. Tarjouspyyntö annettiin lukuvuosille ja sekä yksi op tio vuo si Tarjouskilpailu koski sivistyslautakunnan vuosittain hy väk sy miä koulupäiviä, joihin kuuluvat lukukauden päätöspäivät lau an taisin ja mahdolliset teemalauantait sekä muiden sivistyslautakunnan hy väksy mien teemapäivien poikkeukselliset kyydit klo 12 tai 13. Tarjouskilpailun yhteydessä otettiin huomioon myös kilpailukohteiden yhdis tel miä koskeva tarjous. Ostajalla on kuitenkin oikeus jättää vaih to eh toinen tarjous huomioon ottamatta. Mikäli tarjoajan hinnoittelu perustuu taksitaksoihin, tarjoaja ottaa tämän huo mi oon kohteen hinnoittelussa ja sisällyttää asemapaikkaan liittyvän siirto ajon kohteen tarjoushintaan. Matkat ja reitit tarkistetaan yhdessä tar jouskil pai lus sa kuljetusreitin hoitajaksi valitun liikennöitsijän kanssa. Poik keamat tarjouksessa annetuista reittihinnoista oli ilmoitettava /km hin ta na. Sopimuksiin tehdään indeksitarkistukset vuosittain. Mikäli noudatettavien kuljetusmääräysten puitteissa on mahdollista, voidaan oppilaiden lisäksi ottaa kyytiin itse maksavia työmatkalaisia tai muita kyy tiä tarvitsevia sekä esim. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alai suudes sa toimivan Kiipolan työtupaan kulkevia. Tarjouksen tekijän on tar joukses saan huomioitava 4. kohdan viimeisessä kappaleessa mainittu mah dolli nen tulo. Hyväksytyksi tulee se tarjous, joka on ostajalle kokonaistaloudellisesti edullisin ja täyttää tarjouskilpailun ehdoissa mainitut kaluston ja palvelun laa tuvaa ti muk set. Hankinnan perusteet ja painotukset ovat seuraavat: 1. Tarjoushinta 80 % 2. Aikaisempi kokemus koulukuljetusten hoitamisesta 10 % 3. Kaluston ikä alle 4 v./taksit ja 10 v./linja-autot 5 %

2 4. Muut tekijät (koulukuljettajien täydennyskoulutus, täsmällisyys aikatauluissa) 5 %. Ostaja voi hylätä kaikki tarjoukset, jos tarjousten hintataso on liian korkea tai jos olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet niin, että suunniteltua liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mah dol lis ta toteuttaa tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla. Määräaikaan mennessä tarjouksia eri kohteisiin tuli yhteensä viisi: Trans Laukkanen, Pirren Taksipalvelu, Taksi Paakkinen Ky, Linja-Karjala Oy ja Bussipalvelu E. Valkeapää Oy. Tarjousten sisältö ja kohteet on selostettu tarjousvertailuissa. Tarjousten perusteella apulaisjohtaja esittää valittavaksi edullisimmat tarjoukset tehneet lii ken nöit si jät. Kohde 1: Trans Laukkanen Ky Kohde 2: Pirren Taksipalvelu Ky Kohde 3 alueet a,b,c: Taksi Paakkinen Ky Kohde 4 + Niukkala 16.10: Bussipalvelu E. Valkeapää Oy Kohde 5: Linja-Karjala Kohde 6: Bussipalvelu E. Valkeapää Oy Kohde 7+ Melkoniemen välikyydit: Bussipalvelu E. Valkeapää Oy Kohde 8: Taksi Paakkinen Oy Sopimukseton tila Särkisalmen täydentävien kuljetusten osalta jatkuu edelleen ensi syksynä, koska yhtään tarjousta kohteesta 3d ei jätetty. Ely-keskuksen ostamat aamu- ja iltavuorot Savonlinnan suunnasta lop puvat ja niiden oppilaiden kuljetus hoidetaan osin takseilla, osin hankittaviin lin joi hin liittämällä. Liite: Kuljetustarjousten avauspöytäkirja ja tar jousvertailut kohteittain Tiedoksi: Kuljetustarjouspyyntö ja kuljetustarjoukset Kunnanjohtajan ehdotus: Lautakunta päättää hyväksyä koulukuljetukset vuo sil le esitetyllä tavalla. Sivltk Oikaisuvaatimuksen käsittely Vastineena Linja-Karjala Oy:n oikaisuvaatimukseen totean seuraavaa: Vaatimuksen kohta 1: Valittaja moittii, että kilpailija on muuttanut tar jous lomak keen sisältöä ja viivannut sanan lyhentyminen yli. Vastineena totean, et tä puhuttaessa poikkeaman reittimuutoksista ei ole määritelty, onko kyse pi den ty mi ses tä tai lyhentymisestä.tarjouspyynnössä ei ole määritelty myös kään sitovasti, onko reittimuutoksen hinnoissa ilmoitettava sekä ly he-

3 ne mi nen että pidentyminen. Tarjouspyynnössä todetaan vain, että "poikkea mat tarjouksessa annetuista reittihinnoista on ilmoitettava /km hin tana." Vastineeksi tarjouslomakkeen sisällön muuttamisesta totean, että tar jouslo mak keen käyttö yleensäkään kilometrihintaa annettaessa +/- mer kin töineen ei ole sitovaa. Tarjouspyynnössä todetaan: "Tarjouksen voi antaa liittee nä olevalla lomakkeella." (tarjouspyyntö kohta 4.) Vaatimuksen kohta 2: Valittaja vaatii, että tarjoukset olisi ollut tehtävä kohteit tain. Kilpailija ei ole valittajan mukaan erotellut kohteiden hintoja erikseen. Tarjouspyynnössä mainitaan, että "Tarjouksen tekijä voi ehdottaa pa rannuk sia suunnitelmaan."(tarjouspyynnön kohta 4.) Lisäksi tarjouspyynnön kohdassa 2 mainitaan, että "Tarjouskilpailun yhteydessä voidaan ottaa huomioon myös kil pai lu koh tei den yhdistelmiä koskeva tarjous." Tarjouspyynnössä ei ole pyydetty erit te le mään yhdistelmien hintoja kohteittain. Näiden kahden oikaisuvaatimuskohtaan 2 liittyvän perustelun nojalla kunnal le taloudellisesti edullisten yhdistelmien esittäminen tarjouksessa on sallit tua. Esitän, että sivistyslautakunta hylkää Linja-Karjala Oy:n oi kai su vaa ti muksen perusteettomana ja toteaa, että koulukuljetukset on kilpailutettu hankin ta lain mukaisesti ja pitää voimassa tekemänsä pää töksen. Lautakunnan päätöksen mukaisesti edullisimman tarjouksen näiden reit tien kuljetusten hoitamisesta on tehnyt Bussipalvelu E. Valkeapää. Tiedoksi: Linja-Karjala Oy:n oikaisuvaatimus Kunnanjohtajan ehdotus: Lautakunta päättää saattaa Linja-Karjalan oi kaisu vaa ti muk sen tiedoksi ja toteaa, ettei vaatimus aiheuta Sivltk päätökseen muutoksia. Sivltk Vastine Markkinaoikeudelle Markkinaoikeuden vastinepyynnön (Dnro 2015/306) mukaan selvitetään seu raa vaa: Kokonaishankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo aiempien vuo sien toteumaan ja mahdolliseen hintojen nousuun perustuen n euroa vuodessa. Sopimuskaudella optiovuosineen yhteensä n. 1,6 miljoonaa euroa. Valituksenalaisten kohteiden 4, 5, 6 ja 7 arvioitu arvonlisäveroton ko ko naisar vo n euroa vuodessa. Sopimuskaudella optiovuosineen yh teen-

4 sä n euroa. Hankinnan sopimuskausi on lukuvuodet , ja op tiovuo si Hankintapäätöksestä tiedottaminen asiakirjoineen on tehty normaalin käytän nön mukaan lähettämällä sivistyslautakunnan päätöksestä ote liitteineen (tarjousten avaus pöy tä kir ja ja tarjousvertailu) ja oi kai su vaa timus oh jei neen pos tit se paperisena Hankintapäätöstä ei ole pantu käytäntöön eikä sopimuksia allekirjoitettu. Sivistyslautakunnan kokouksessa tehty kuljetusten han kinta pää tös on selostettu tämän päätöskohdan edellä käsittelyhistoriassa. Tiedoksi: Markkinaoikeuden vastinepyyntö Liitteet: Hankintailmoitus Hilmassa ja sen täydennys, tarjouspyyntö si sältyy Hilmassa julkaistuun hankintailmoitukseen, saadut tarjoukset va li te tuista kohteista 4, 5, 6 ja 7 ja tarjousvertailu Kunnanjohtajan ehdotus: Lautakunta päättää hyväksyä laaditun vastineen mark ki na oi keu del le. Sivltk Markkinaoikeuden päätös Linja-Karjala valitti Parikkalan kunnan sivistyslautakunnan päätöksestä / 11 Markkinaoikeuteen. Linja-Karjalan mukaan tarjouspyyntö oli laa dit tu epätarkasti ja virheellisesti. Markkinaoikeus otti asian kä si tel tä väk seen ja Parikkalan kunta antoi vas tineen sa asiassa kokouksessaan ja. Parikkalan kunta perusteli sivistyslautakunnan päätöstä sil lä,että tarjouspyynnöstä kävi ilmi riittävän selvästi mitä kilpailutetaan ja to te si, että valitus ei anna aihetta muuttaa tehtyä päätöstä kou lu kul je tus han kin nois ta. Parikkalan kunta on saanut Markkinaoikeudelta päätöksen nro 805/15, , Dnro 2015/306, koskien sivistyslautakunnan han kin ta pää tös tä / 11. Markkinaoikeus toteaa päätöksessään seuraavaa: "Mikäli hankintayksikkö aikoo edelleen toteuttaa Parikkalan kunnan kou lukul je tuk sen osien 4, 6 ja 7 hankinnan julkisena hankintana, sen on jär jestet tä vä uusi tarjouskilpailu, jossa on otettava huomioon tässä päätöksessä mai ni tut seikat sekä julkisia hankintoja koskevat oikeusohjeet." Liitteenä markkinaoikeuden päätös, josta tarkat seikat käyvät ilmi. Tiedoksi: Markkinaoikeuden päätös Liite: Uusi tarjouspyyntö kohteille 4, 6 ja 7

5 Kunnanjohtajan ehdotus: Lautakunta päättää kilpailuttaa valituksessa maini tut Savikummun, Rasvaniemen ja Uukunimen linjat uudelleen Mark ki naoi keu den päätöksen mukaisesti. Sivltk Päätös: Kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen kunnanjohtaja ehdotti täydennettäväksi kokouksessa jaettua koulukuljetustarjouspyyntöä kohdan 7 (Tarjouskilpailun ratkaisuperiaatteet) osalta. Hyväksyttiin. päätöksen mukaan Parikkalan kunta järjesti uuden kil pai lu tuk sen koulukuljetuksista kohteisiin 1. Savikumpu, 2. Rasvaniemi ja 3. Uukuniemi tarjousten jättöajan ollessa klo saakka. Määräaikaan mennessä saatiin tarjous kolmelta eri liikennöitsijältä. Tarjouk set vaadittuine asiakirjoineen liitteenä. Tarjouksen ratkaisuperiaatteina käytettiin hintaa 90% ja kaluston ikää 10 %. Laskentakaavat käyvät vertailutaulukosta ilmi. Vertailussa saadun pistemäärän perusteella apulaisjohtaja esittää va lit tavak si seuraavia liikennöitsijöitä: Kohde 1 Savikumpu: Bussipalvelu E. Valkeapää Oy Kohde 2 Rasvaniemi: Etelä-Savon Matkat Ky Kohde 3 Uukuniemi: Linja-Karjala Oy. Liiteet: Uusi tarjouspyyntö kohteille 1, 2 ja 3. Tarjousten avauspöytäkirja Tarjoukset kohteittain Kohde 2: Etelä-Savon Matkat Ky, Kohteet 1, 2 ja 3: Bussipalvelu E. Valkeapää Oy, Kohteet 1, 2 ja 3: Linja-Karjala Oy. Tarjousten vertailutaulukot kohteittain. Kunnanjohtajan ehdotus: Lautakunta päättää valita koululaiskuljetusten liiken nöit si jät kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle sekä yksi optio vuo si seuraavasti: Kohde 1 Savikumpu: Bussipalvelu E. Valkeapää Oy Kohde 2 Rasvaniemi: Etelä-Savon Matkat Ky Kohde 3 Uukuniemi: Linja-Karjala Oy. Sivltk Päätös: Kunnanjohtaja esitti, että asia siirretään seuraavaan si vis tys lau takun nan kokoukseen lisäselvityksen saamiseksi. Valmistelija kunnanjohtaja Vesa Huuskonen, puh , (s-posti ve sa.huuskonen@parikkala.fi Asia selostetaan tarkemmin kokouksessa.

6 Tiedoksi: Edellisessä käsittelyssä olleet liitteet. Kunnanjohtajan ehdotus: Lautakunta päättää valita koululaiskuljetusten liiken nöit si jät kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle sekä yksi optio vuo si seuraavasti: Kohde 1 Savikumpu: Bussipalvelu E. Valkeapää Oy Kohde 2 Rasvaniemi: Etelä-Savon Matkat Ky Kohde 3 Uukuniemi: Linja-Karjala Oy.

Koulukuljetukset ja mahdollinen optiovuosi Markkinaoikeuden päätös

Koulukuljetukset ja mahdollinen optiovuosi Markkinaoikeuden päätös Sivistyslautakunta 11 16.04.2015 Sivistyslautakunta 20 21.05.2015 Sivistyslautakunta 29 18.06.2015 Sivistyslautakunta 41 11.12.2015 Koulukuljetukset 2015-2017 ja mahdollinen optiovuosi 2017-2018 - Markkinaoikeuden

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2015 1. Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2015 1. Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Sivistyslautakunta Kokousaika 18.06.2015 klo 09:00-09:50 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/2016 29 Sivistyslautakunta Kokousaika 24.02.2016 klo 13:00-13:40 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Koulukuljetukset 2015-2017 ja mahdollinen optiovuosi 2017-2018 / Oikaisuvaatimus Bussipalvelu E. Valkeapää Oy

Koulukuljetukset 2015-2017 ja mahdollinen optiovuosi 2017-2018 / Oikaisuvaatimus Bussipalvelu E. Valkeapää Oy Sivistyslautakunta 11 16.04.2015 Sivistyslautakunta 20 21.05.2015 Sivistyslautakunta 29 18.06.2015 Sivistyslautakunta 41 11.12.2015 Sivistyslautakunta 1 10.02.2016 Sivistyslautakunta 12 24.02.2016 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 Sivistyslautakunta 52 22.05.2012 LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2015 87. Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2015 87. Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2015 87 Sivistyslautakunta Kokousaika 11.12.2015 klo 13:00-13:55 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 72 03.06.2014 Sivistyslautakunta 148 02.12.2014

Sivistyslautakunta 72 03.06.2014 Sivistyslautakunta 148 02.12.2014 Sivistyslautakunta 72 03.06.2014 Sivistyslautakunta 148 02.12.2014 HANKINTAPÄÄTÖS KURKIAURAN KOULUN KOULUKULJETUKSISTA KOHDE 3, REITTIEN 3C, 3D, 3G JA 3K OSALTA, KEVÄTLUKUKAUDELLE 2015 JA LV. 2015-2016

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 99 02.07.2014 Sivistyslautakunta 149 02.12.2014

Sivistyslautakunta 99 02.07.2014 Sivistyslautakunta 149 02.12.2014 Sivistyslautakunta 99 02.07.2014 Sivistyslautakunta 149 02.12.2014 UUDELLEEN KILPAILUTUS JA SUORAHANKINTA JOUTSAN KUNNAN KOULUKULJETUKSET KOHDE 3; REITIT 3B JA 3F 4/5/2014 Sivistyslautakunta 02.07.2014

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Kuljetuskaluston vuokraus vuodelle 2016 / Vastine markkinaoikeudelle Dnro 2/2016

Kuljetuskaluston vuokraus vuodelle 2016 / Vastine markkinaoikeudelle Dnro 2/2016 Tekninen lautakunta 217 10.12.2015 Tekninen lautakunta 5 21.01.2016 Kuljetuskaluston vuokraus vuodelle 2016 / Vastine markkinaoikeudelle Dnro 2/2016 568/07.074/2015 TEKLTK 10.12.2015 217 Työpäällikkö Mirko

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen Kunnanhallitus 144 27.05.2013 Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen 170/10/2013 Kunnanhallitus 144 Ranuan kunnan henkilökuljetuksista on järjestetty tarjouskilpailu. Ky sees sä on EU-kynnysarvot

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Sivistyslautakunta 144 07.10.2014 Sivistyslautakunta 179 09.12.2014 Sivistyslautakunta 24 03.03.2015 Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 708/02.08.00/2015 SIVLTK 07.10.2014

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle 2016-2017 sekä yksi optiovuosi

Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle 2016-2017 sekä yksi optiovuosi 1 Parikkalan kunta Sivistyslautakunta Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle 2016-2017 sekä yksi optiovuosi Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn

Lisätiedot

Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö lukuvuodelle

Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö lukuvuodelle Parikkalan kunta Sivistyslautakunta 1 Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö lukuvuodelle 2014 2015. Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta. Tarjouspyyntöön

Lisätiedot

Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö ajalle 7.1. 31.5.2014 Särkisalmi Savikumpu- Rautalahti alueelle.

Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö ajalle 7.1. 31.5.2014 Särkisalmi Savikumpu- Rautalahti alueelle. Parikkalan kunta Sivistyslautakunta 1 Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö ajalle 7.1. 31.5.2014 Särkisalmi Savikumpu- Rautalahti alueelle. Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus on saapunut kaupungille ajoissa.

Oikaisuvaatimus on saapunut kaupungille ajoissa. Sivistyslautakunta 55 11.08.2015 Hankintaoikaisu ostoliikenne ja koulukuljetukset 164/08.01.01/2015 SivLtk 11.08.2015 55 (Valmistelija: Kuljetuskoordinaattori Jani Lamminpää) Sivistyslautakunta on tehnyt

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

Fysioterapiapalvelujen hankintaan yksityisiltä palveluntuottajilta on käytetty vuonna 2012 noin 87 000 euroa.

Fysioterapiapalvelujen hankintaan yksityisiltä palveluntuottajilta on käytetty vuonna 2012 noin 87 000 euroa. Perusturvalautakunta 7 19.11.2013 Perusturvalautakunta 5 25.03.2014 Perusturvalautakunta 6 24.11.2015 Fysioterapiapalvelujen hankinta 179/06.04.02/2009 Perla 19.11.2013 7 Valmistelija: Talouspäällikkö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91. MUUTOKSENHAKUKIELTO Liikelaitosten johtokunta :t 38, 39, 41, 42, 43, 44, 45, 48, 49, 50 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Joukkoliikennettä koskevat sopimukset päättyvät 31.5.2011.

Joukkoliikennettä koskevat sopimukset päättyvät 31.5.2011. HALLINTOLAUTAKUNTA 21 29.03.2011 TEKNINEN LAUTAKUNTA 136 18.12.2014 Ostoliikenteen kilpailutukset / option käyttäminen 746/08.0800.080000/2011 HALA 21 Hallintolautakunta 14.12.2010 120 Joukkoliikennettä

Lisätiedot

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 Ilmoitusasiat 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 1) Julkista hankintaa; asu mis- ja hoivapalveluita koskeva markki naoi keuden päätös

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

38 Rautjärven kunnan kuljetusselvitys 173/08.01/2016. Sivltk

38 Rautjärven kunnan kuljetusselvitys 173/08.01/2016. Sivltk Sivistyslautakunta 64 17.08.2016 Kunnanhallitus 147 29.08.2016 Sivistyslautakunta 17 15.02.2017 Kunnanhallitus 30 20.02.2017 Kunnanhallitus 38 06.03.2017 38 Rautjärven kunnan kuljetusselvitys 173/08.01/2016

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16)

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Rautjärven kunta 1 TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Pyydämme tarjoustanne Rautjärven kunnan harjaantumisopetuksen koulukuljetuksesta

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Tarjoukset avattiin 1.6.2016 klo 12.45. Tarjousten avauspöytäkirja on liitteenä 1.

Tarjoukset avattiin 1.6.2016 klo 12.45. Tarjousten avauspöytäkirja on liitteenä 1. OPPILASKULJETUSTEN JA NIIHIN KYTKEYTYVÄN PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16.6.2016 ( 47): Lopen kunnan oppilaskuljetuksista ja niihin kytkeytyvästä palvelu- ja asiointiliikenteestä

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista.

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista. TARKASTUSLAUTAKUNTA 15 08.02.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 19 01.03.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 23 12.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 30 19.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 38 17.05.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO 67 29.05.2017

Lisätiedot

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen Kunnanhallitus 238 14.08.2017 Kunnanhallitus 259 28.08.2017 Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen 1550/58.580/2017 Kunnanhallitus 14.08.2017 238 Tekninen

Lisätiedot

Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption käytöstä vuodelle 2019

Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption käytöstä vuodelle 2019 Kaupunginhallitus 105 14.03.2016 Kaupunginhallitus 125 29.03.2016 Kaupunginhallitus 355 12.11.2018 Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut 2016-2018 ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption

Lisätiedot

MARKKINAOIKEUDEN PÄÄTÖS JUHA HAUVALAN HANKINTAOIKAISUVAATIMUS/ JOUTSAN KUNNAN KOULUKULJETUKSET

MARKKINAOIKEUDEN PÄÄTÖS JUHA HAUVALAN HANKINTAOIKAISUVAATIMUS/ JOUTSAN KUNNAN KOULUKULJETUKSET Sivistyslautakunta 101 02.07.2014 Sivistyslautakunta 146 02.12.2014 MARKKINAOIKEUDEN PÄÄTÖS JUHA HAUVALAN HANKINTAOIKAISUVAATIMUS/ JOUTSAN KUNNAN KOULUKULJETUKSET 4/5/2014 Sivistyslautakunta 02.07.2014

Lisätiedot

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 Sivistyslautakunta 66 25.06.2014 Sivistyslautakunta 89 21.10.2014 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 486/41.411/2014 Sivistyslautakunta 25.06.2014 66 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013)

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06. Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.2016 71 Pihtiputaan suun terveydenhuollon kilpailutus 641/240/2015 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Hankintaoikaisuvaatimus / Kurun alueen koulukuljetukset

Hankintaoikaisuvaatimus / Kurun alueen koulukuljetukset Sivistyslautakunta 8 29.01.2019 Hankintaoikaisuvaatimus / Kurun alueen koulukuljetukset 1.1.2019-31.12.2019 SIVLTK 29.01.2019 8 Sivistysosaston hallintopäällikkö Kirsi Riihioja: Pirkanmaan Tilausliikenne

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

Investointihankkeen 900031 Lämpölaitoksen kesäkattilan lisäselvityksen hankinta / Lisäselvitys / Kesäkattilan hankinta / Vastine markkinaoikeudelle

Investointihankkeen 900031 Lämpölaitoksen kesäkattilan lisäselvityksen hankinta / Lisäselvitys / Kesäkattilan hankinta / Vastine markkinaoikeudelle Kunnanhallitus 39 26.01.2015 Tekninen lautakunta 30 23.03.2015 Kunnanhallitus 128 30.03.2015 Kunnanhallitus 195 11.05.2015 Kunnanhallitus 245 08.06.2015 Kunnanhallitus 322 17.08.2015 Investointihankkeen

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 Hyvinvointilautakunta AIKA 22.11.2017 klo 16:30 PAIKKA Sosiaali- ja terveysaseman kokoushuone Pinsetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus, jatkoaika urakoihin

Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus, jatkoaika urakoihin Ympäristölautakunta 36 28.09.2011 Ympäristölautakunta 44 02.11.2011 Ympäristölautakunta 49 30.11.2011 Ympäristölautakunta 39 09.10.2014 Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus,

Lisätiedot

Rakennustoimikunta 15 23.02.2016 Rakennustoimikunta 23 14.04.2016. Muuntamo- ja varavoimahankinta 51/55.552/2016

Rakennustoimikunta 15 23.02.2016 Rakennustoimikunta 23 14.04.2016. Muuntamo- ja varavoimahankinta 51/55.552/2016 Rakennustoimikunta 15 23.02.2016 Rakennustoimikunta 23 14.04.2016 Muuntamo- ja varavoimahankinta 51/55.552/2016 RAKTMK 15 Muuntamon ja varavoimalaitteiston kilpailutus tehtiin julkisena hankin ta na Hilma-portaalissa.

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116 Tarkastuslautakunta1 AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 75 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh Yhtymähallitus 44 19.02.2013 Yhtymähallitus 94 21.05.2013 Yhtymähallitus 142 21.08.2013 Yhtymähallitus 169 26.09.2017 Kuntayhtymän vakuutusten kilpailuttaminen 137/02.08.03.01/2013 Yhall 19.02.2013 44

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös

Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös Sivistyslautakunta 38 12.04.2016 Sivistyslautakunta 97 15.11.2016 Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös 162/28.282/2016 SIVLTK 12.04.2016 38 Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 Sivistyslautakunnan kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen vuonna 2016

Otsikko Sivu 1 Sivistyslautakunnan kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen vuonna 2016 Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Sivistyslautakunta Aika 26.01.2016 klo 18:00-18:18 Paikka Kunnantalo, kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Sivistyslautakunnan kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen

Lisätiedot

SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ

SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 KALUSTOLLE ASETETTAVAT

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU09868 Päiväys 04.10.2013

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU09868 Päiväys 04.10.2013 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

29.4.2016 OMAISHOIDON VAPAAN JA KEHITYSVAMMAISTEN TILAPÄISHOIDON PALVELUIDEN HANKINTA

29.4.2016 OMAISHOIDON VAPAAN JA KEHITYSVAMMAISTEN TILAPÄISHOIDON PALVELUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) OMAISHOIDON VAPAAN JA KEHITYSVAMMAISTEN TILAPÄISHOIDON PALVELUIDEN HANKINTA Kangasalan kunta pyytää tarjouksia alle 65-vuotiaiden omaishoidon vapaiden ja kehitysvammaisten tilapäishoidon

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus :t 90, 92 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kau pun gin hal li tuk sel le.

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91. MUUTOKSENHAKUKIELTO Liikelaitosten johtokunta :t 68, 69, 70, 72, 73, 74, 75, 76 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91. MUUTOKSENHAKUOHJE

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta

Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 50 15.07.2019 Tekninen lautakunta 73 11.09.2019 Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta 1063/10.03.02/2016 TEKN 15.07.2019 50 Asian

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNTA 2013-2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2013-2016 27 17.08.2016 38 05.10.2016 Tilintarkastajan valinta TARK 17.08.2016 27 Raahen kaupunki on vuonna 2013 kilpailuttanut Raahen kaupungin ja Raa

Lisätiedot

Parikkalan kunta Esityslista 2/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Esityslista 2/ Asia Sivu Parikkalan kunta Esityslista 2/2017 1 Sivistyslautakunta Kokousaika 20.03.2017 klo 13:00 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsiteltävät

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA

KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset seuraavilta reiteiltä: - Mieskonmäen

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2016 38 Sivistyslautakunta Kokousaika 23.03.2016 klo 14:00-15:05 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle Tekninen lautakunta 93 22.11.2016 Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle 1.1.2017-31.12.2019 Tekninen lautakunta 22.11.2016 93 Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 11.11.2016:

Lisätiedot

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen Pöytäkirja 2/2015 1 Hallituksen henkilöstöjaosto Aika 23.09.2015 klo 14:06-14:27 Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3 Osallistujat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014. Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77

Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014. Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77 Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014 Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77 Kauniaisten kaupunki on yhdessä Espoo kaupungin, Kirkkonummen kunnan ja Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Nurmijärven kunta kilpailutti kunnossapitokuormaajan kansallisen kynnysarvon ylittävänä hankintana. Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä.

Nurmijärven kunta kilpailutti kunnossapitokuormaajan kansallisen kynnysarvon ylittävänä hankintana. Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä. Asia Selostus Kunnossapitokuormaajan hankinta Nurmijärven kunta kilpailutti kunnossapitokuormaajan kansallisen kynnysarvon ylittävänä hankintana. Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä. Hankinnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Otsikko Sivu 25 Hankinnat - pesula- ja tekstiilivuokrauspalvelut 3

Otsikko Sivu 25 Hankinnat - pesula- ja tekstiilivuokrauspalvelut 3 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 5/2010 1 Johtokunta Aika 21.06.2010 Paikka Kokouksen10.6.2010 Jatkokokous, sähköposti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Hankinnat - pesula- ja tekstiilivuokrauspalvelut

Lisätiedot

Pöytäkirjan 144, 145, 146, 150, 151, 154, 156, 158, 160 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 144, 145, 146, 150, 151, 154, 156, 158, 160 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 144, 145, 146, 150, 151, 154, 156, 158, 160 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Mainio Vire Oy koskien kotihoidon asiakkaiden turvapalvelujen tuottajan valintaa

Oikaisuvaatimus Mainio Vire Oy koskien kotihoidon asiakkaiden turvapalvelujen tuottajan valintaa Perusturvalautakunta 146 09.12.2014 Perusturvalautakunta 22 03.03.2015 Oikaisuvaatimus Mainio Vire Oy koskien kotihoidon asiakkaiden turvapalvelujen tuottajan valintaa 648/07.074/2014 PERLTK 09.12.2014

Lisätiedot

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 2/2016 14. Tekninen lautakunta. Aika 23.02.2016 klo 18:00-18:50. Kunnantalon valtuustosali.

Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 2/2016 14. Tekninen lautakunta. Aika 23.02.2016 klo 18:00-18:50. Kunnantalon valtuustosali. Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 2/2016 14 Tekninen lautakunta Aika 23.02.2016 klo 18:00-18:50 Paikka Kunnantalon valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 11 Toimintakertomus vuodelta 2015 / tekninen

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7. Kaluston ja palvelun

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 23.5.2016

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 23.5.2016 Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 23.5.2016 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

46/02.07.02/2015. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

46/02.07.02/2015. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen. 412 28.09.2015 470 09.11.2015 508 07.12.2015 24 11.01.2016 64 08.02.2016 106 14.03.2016 Valtiokonttorin päätös koskien Oiva Valdemar Sarpolan perintöä / Lopputilitys / Saapuneet tarjoukset / Kauppakirja

Lisätiedot

siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta

siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta Asia Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta Kesälahtitalon ruokasalin kalusteet ovat huonokuntoiset ja osittain rikkinäisiä. Hankitaan uudet pöydät ja tuolit. Kiteen kaupunki on mukana Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2015 52. Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2015 52. Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2015 52 Tekninen lautakunta Kokousaika 15.04.2015 klo 16:00-16:29 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018

RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018 RUSKON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 25.1.2016 RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018 Ostaja Kohde Ruskon kunta / Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta

Lisätiedot