Viljakkala MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 ->

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viljakkala MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 ->"

Transkriptio

1 Viljakkala Osa-alue koostuu Viljakkalan entisen kuntakeskuksen eli kirkonkylän ja Manni Vilppeen asemakaava-alueista sekä Harhalan haja-asutusalueesta. Kirkonkylän asukasmäärä on tällä hetkellä noin 580, Manni Vilppeen alueen noin 700 ja näiden välisen alueen noin 200 asukasta. Entisen Viljakkalan kunnan väestö kasvoi 1990 ja 2000 luvuilla. Viljakkalan asukasluvun kasvuvauhti oli suhteellisesti vuonna 2006 Suomen toiseksi nopein. Tällä hetkellä pysyvän asumisen rakentaminen alueella on vähäistä eikä väestökasvua juuri ole. Omakotitonttien kysyntää alueella on mahdollista elvyttää kaupungin toimenpitein. Suunnitelmakaudella Viljakkalan kirkonkylään ei juurikaan synny uutta asutusta, joten väestö pysynee suunnilleen ennallaan. Manni Vilppeen alueella on voimassa asemakaavoja ja kaupungilla maata suuremmallekin väestökasvulle kuin mitä viime vuosina on toteutunut. Väestö kasvanee kaupungin tontinluovutuksesta riippuen suunnitelmakaudella enintään 200 henkeä. MERKKIEN SELITE Talonrakennus $K V $K V2015 -> Liikenne, vesi ja muut V V Liikenne- vesi- ja muut V V Yleiskaavat osayleiskaavakohde Asemakaavat Tontit AO, AR, AK,

2 Viljakkalan kaavoitushankkeet Alueelle kohdistuvat suunnittelukaudella seuraavat kaavoitushankkeet: Toteutusaika Toteutustapa Kustannusarvio H. Viljakkalan keskustan osayleiskaava noin Sisältö ja tavoite Osayleiskaavalla tutkitaan Viljakkalan keskusta-alueen maankäyttö. Seuraavat toimenpiteet ja kohteet Osayleiskaavan pohjalta uusitaan alueen asemakaavat ja laajennetaan alueita tarpeen mukaan. Toteutusaika Toteutustapa Kustannusarvio 12. Litukan pientaloalueen asemakaava Sisältö ja tavoite Asemakaavalla suunnitellaan Litukan pientaloalueen laajentamista nähtävillä olleiden asemakaavan luonnosvaihtoehtojen pohjalta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 30 hehtaaria ja se käsittää noin 80 asuntoa. Seuraavat toimenpiteet ja kohteet Alueen katuverkko ja kunnallistekniikka suunnitellaan asemakaavatyön yhteydessä, tarkennetaan katusuunnitelmaksi 2016 ja rakennetaan Toteutusaika Toteutustapa Kustannusarvio 23. Kuivaniemen pientaloalueen asemakaava Sisältö ja tavoite Kuivaniemen alue avaa uuden kasvusuunnan Viljakkalan keskustan itäpuolelle. Asemakaavalla suunnitellaan Kuivaniemen pientaloalueen maankäyttö. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 50 hehtaaria. Seuraavat toimenpiteet ja kohteet Alueen katuverkko ja kunnallistekniikka suunnitellaan asemakaavatyön yhteydessä ja tarkennetaan katusuunnitelmaksi sen jälkeen. Viljakkalan tontinluovutus ja asuntotuotanto Alueelta luovutetaan asuintontteja vuosittain seuraavan aikataulun mukaisesti. Luovutuksen seurauksena ennakoidaan asuntotuotannon ja asukasluvun kehittyvän alueella seuraavasti: Tontinluovutus (asuntoa) Asuntotuotanto (kpl) Asukasluvun kasvu AK AR AO AK AR AO AK AR AO AK AR AO AK AR AO AK=asuinkerrostalo, AR=asuinrivitalo, AO=asuinomakotitalo

3 Viljakkalan palvelut Alueella toimii kaksi päiväkotia ja muutamia omassa kodissaan työskenteleviä perhepäivähoitajia. Kultakylän päiväkoti (r.paikat 42, rakentamisvuosi 1979 ), Onnimannin päiväkoti (vuorohoito, r.paikat 77, rakentamisvuosi 2009). Esiopetusta järjestetään Viljakkalan koululla sijaitsevassa esiopetusryhmässä ja Onnimannin päiväkodissa. Palvelut riittävät hyvin alueen kysyntään. Viljakkalassa toimii tällä hetkellä terveysasema, jossa on yhden lääkärin, sairaanhoitajan ja hammaslääkärin vastaanotto. Äitiys,-ehkäisy- ja lastenneuvolaa hoitaa Viljakkalan alueella yksi terveydenhoitaja. Neuvola sijaitsee terveysaseman yhteydessä. Tämän hetkiseen asiakasmäärään mitoitus on kohdallaan. Viljakkalan koululla on vastaanottohuone kouluterveydenhoitajalle ja terveydenhoitaja on koululla 2-3 pv/vko. Elokaaren palvelukeskuksessa toimii Vanhusten palveluiden tehostetun palveluasumisen yksiköt Siiri (11 asukasta) ja Pauliina (17 asukasta). Lisäksi lyhytaikaishoidon osasto, jossa on 5 asiakasta. Nämä toimivat ympärivuorokauden. Lisäksi ikäihmisille on tarjolla päivätoimintaa kerran viikossa. Rakennuksessa on myös fysioterapian vastaanottotilat. Kotihoidon pohjoisen alueen Viljakkalan tiimin toimisto- ja henkilöstötilat sijoittuvat myös Elokaareen. Aikuissosiaalityön työntekijän palveluita on mahdollista saada Viljakkalan kirjaston yhteydessä sijaitsevassa vastaanottotilassa sopimuksen mukaisesti. Alueella sijaitsee Viljakkalan yhtenäiskoulu (280 opp). Koulu on hyvässä kunnossa, mutta kasvavan oppilasmäärän takia tilat ovat täynnä. Suunnittelussa on viipaleratkaisu jo vuonna. Viljakkalan entisessä kunnantalossa toimivat sivukirjasto sekä nuorisotila Vilis, jonka palvelu on toistaiseksi järjestetty ostopalveluna Kyröskosken setlementiltä. Sekä kirjaston että nuorisotilan toiminta saatetaan jo vuoden kuluessa muuttaa ainakin osittain ns. itsepalveluna toimivaksi. Viljakkalan Nuorisonäyttiksen toiminnan järjestävät yhteistyössä teatteriyhdistys Wimma ry. ja kaupungin kulttuuripalvelut. Viljakkalan investoinnit Alueella toteutetaan suunnittelukaudella seuraavat talonrakennusinvestoinnit: Elokaaren Palvelukeskus : kustannusarvio laadittu Uudet salaojat ja vedenpoisto (tontilla) Rakennuksen ympärystän kuivatus. Rakennuksen korkeusasema sekä rakennusaikana käytetyt maamateriaalit ovat ongelmallisia kuivatuksen kannalta. Viljakkalan koulu : : kustannusarvio laadittu Perustukset investointina. Viipalerakennus koulun käyttöön vuokra tai leasing- hankintana. Investointien aiheuttamat käyttötalouden energia- ja ylläpitokustannukset sekä toiminnan aiheuttamat käyttömenomuutokset

4 Alueella toteutetaan suunnittelukaudella seuraavat liikenneväyläinvestoinnit: 12. Litukan 2016 pientaloalue 2017: : Katuverkon rakentaminen v Viimeistely ja päällystys 2020 ( ). Lopullinen laajuus ja kustannukset tarkentuvat asemakaavoituksen myötä. Vilpeen alue 2015: : : Alueen katuverkon rakentaminen v Rakennettava katupituus n. 250 m. Alustava kustannusarvio Haverintien peruskorjaus Haverintien peruskorjaus. Tien pituus n m. 2015: Alustava kustannusarvio Alueella toteutetaan suunnittelukaudella seuraavat yleisten alueiden investoinnit: 12. Litukan 2017 pientaloalue Oma työ Alueen leikkikentän rakentaminen 2018: Vilpeen alue 2017 Omatyö Alueen leikkikentän rakentaminen 2018: Haverin alueen pienparannukset Vuosittain Oma työ Haverin lomakylän ja virkistysalueen peruskorjausta : : : : :

5 Ansomäen kentän 2016 peruskorjaus Oma työ Kentän aitaaminen ja peruskorjaus 2017: Viljakkalan 2016 monitoimikenttä Oma työ Viljakkalan jääkiekkokaukalon muuttaminen monitoimikentäksi 2017: Alueella toteutetaan suunnittelukaudella seuraavat vesihuoltoinvestoinnit: 12. Litukan 2016 pientaloalue 2017: : Vesihuoltoverkoston rakentaminen v Lopullinen laajuus ja kustannukset tarkentuvat asemakaavoituksen myötä. Vilpeen alue 2015: : Alustava kustannusarvio Alueen vesihuoltoverkoston rakentaminen v Rakennettava katupituus n. 570 m. Vilpeen vedenottamo Vilpeen vedenottamon alavesisäiliön loppuun rakentaminen. : Alustava kustannusarvio Jäteveden puhdistus 2013 : : : Alustava kustannusarvio Sopimuksen mukainen osallistuminen Hämeenkyrön jätevedenpuhdistamon laajentamiskustannuksiin.

6 Vedenjakelun varmistus Oma työ / ostopalvelu : : Viljakkalan vedenjakelun varmistamiseksi tehtävät toimenpiteet Verkostojen peruskorjaukset Vuosittain Oma työ / ostopalvelu : : : : : Vesiliikelaitoksen johtokunta päättää määrärahan käytöstä.

Alueelle kohdistuvat suunnittelukaudella 2014-2018 seuraavat kaavoitushankkeet: Hanke Toteutusaika Toteutustapa Kustannusarvio

Alueelle kohdistuvat suunnittelukaudella 2014-2018 seuraavat kaavoitushankkeet: Hanke Toteutusaika Toteutustapa Kustannusarvio Asuntila Asuntilasta on rakentunut 1990-luvun loppupuolesta alkaen vajaan 3 000 asukkaan pientaloalue. Alue on laaja, yhtenäinen ja monipuolinen pientaloalue, jossa on lähipalvelut. Asuntila ei kasva enää

Lisätiedot

Itäinen Ylöjärvi MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat.

Itäinen Ylöjärvi MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Itäinen Ylöjärvi Tämä osa-alue koostuu Siivikkalan ja Mettistön asemakaava-alueista sekä läheisestä maaseutualueesta. Siivikkalan asukkaiden palvelujen käyttö on perinteisesti suuntautunut Tampereen suuntaan,

Lisätiedot

Metsäkylän kaavoitushankkeet

Metsäkylän kaavoitushankkeet Metsäkylä Metsäkylä on ollut vanhahko perinteinen pientaloalue. Viimeisen 20 vuoden aikana Metsäkylää on kehitetty merkittävästi asemakaavoittamalla uusia pientaloalueita. Tätä kautta asukasmäärä on noussut

Lisätiedot

Osa-alueelle sijoittuu Kolmenkulman yritysalue, joka kehittyy jo lähivuosina merkittäväksi työpaikka-alueeksi.

Osa-alueelle sijoittuu Kolmenkulman yritysalue, joka kehittyy jo lähivuosina merkittäväksi työpaikka-alueeksi. Lounainen Ylöjärvi Lounainen osa-alue koostuu Vuorentaustan asemakaava-alueesta ja rakenteilla olevasta Kolmenkulman työpaikka-alueesta. Vuorentausta on Siivikkalan tapaan perinteistä 70 90 luvun pientaloaluetta.

Lisätiedot

Siltatien alue MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 ->

Siltatien alue MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 -> Siltatien alue Ydinkeskustan jälkeen merkittävin kasvusuunta on Siltatien alue, joka on tällä hetkellä rakentamaton alue. Osayleiskaavoituksen tavoitteena on muodostaa alueesta itsenäinen noin 5 300 asukkaan

Lisätiedot

INVESTOINTIOHJELMA 2015-2019 Kaupunkikehitysjaoston 15.10.2014 MAPSTO-käsittelyn mukaisena

INVESTOINTIOHJELMA 2015-2019 Kaupunkikehitysjaoston 15.10.2014 MAPSTO-käsittelyn mukaisena INVESTOINTIOHJELMA 2015-2019 Kaupunkikehitysjaoston 15.10.2014 MAPSTO-käsittelyn mukaisena Talonrakennusinvestoinnit uudiskohde Tiuraniemen ryhmäkoti Yksityin 0 0 - - Keskusta en saneeraus Moision koulu

Lisätiedot

5. Toimenpiteet alueittain

5. Toimenpiteet alueittain Ylöjärvi MAPSTO 5. Toimenpiteet alueittain Kaupunki on jaettu 11 alueeseen hyödyntäen tilastokeskuksen tilastoaluejakoa. Aluejako perustuu nykyiseen yhdyskuntarakenteeseen sekä tulevaisuuden eroavaisuuksiin

Lisätiedot

Keskusta. ? Esiopetus? Leikkitoiminta? Leikkitoiminta muut? Päiväkoti? Päiväkoti ykstiyinen Sivistys. Julkisen liikenteenvuorot.

Keskusta. ? Esiopetus? Leikkitoiminta? Leikkitoiminta muut? Päiväkoti? Päiväkoti ykstiyinen Sivistys. Julkisen liikenteenvuorot. Keskusta Kaupunkikeskustan monipuolinen kehittäminen on ollut viime vuosikymmeninä Ylöjärven tärkein painopistealue. Sekä ydinkeskustan että muille keskustan alueille on sijoittunut runsaasti lisää asukkaita,

Lisätiedot

MAPSTO Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma. Tiivistelmä / Sivistyspalvelut

MAPSTO Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma. Tiivistelmä / Sivistyspalvelut MAPSTO 2014-2018 Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma Tiivistelmä / Sivistyspalvelut Koulutuslautakunta 1.10.2013 Vapaa-aikalautakunta 8.10.2013 Matti Hursti 24.9.2013 Tiivistelmä Tiivistelmään

Lisätiedot

MAPSTO Kaavoitus ja tontinluovutus

MAPSTO Kaavoitus ja tontinluovutus MAPSTO 2017-2021 Kaavoitus ja tontinluovutus Kaavoitushankkeet Nro Tyyppi Hanke v_2017 v_2018 v_2019 v_2020 v_2021 Alue 101 osayleiskaava Keskusta X Keskusta 102 asemakaava Ranta-Laatu asuinalue X X X

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA luonnos

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA luonnos MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA 2014 2018 luonnos 18.9.2013 1 MAPSTO - MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA 2014 2018 1. Asiakirjan tausta ja tarkoitus Maankäytön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 5070/10.02.03/2013 137 Kivenlahti I A, muutos, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 411450, 34. kaupunginosa Espoonlahti

Lisätiedot

JOENSUU: Kuntaliitokset, maankäyttö, tontinluovutus. Juha-Pekka Vartiainen 13.6.2011 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.

JOENSUU: Kuntaliitokset, maankäyttö, tontinluovutus. Juha-Pekka Vartiainen 13.6.2011 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu. JOENSUU: Kuntaliitokset, maankäyttö, tontinluovutus Juha-Pekka Vartiainen 13.6.2011 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi VÄESTÖN SIJOITTUMINEN KAUPUNKISEUDULLA Asukasmäärä eri

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhdyskuntalautakunta 26.03.2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku kevät 2013

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhdyskuntalautakunta 26.03.2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku kevät 2013 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhdyskuntalautakunta 26.03.2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku kevät 2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku

Lisätiedot

Hiukkavaara Oulun kaupungin keskeinen kasvusuunta. Laadittu yhteistyössä Kopa, YYP, SiKu ja Oulun Tilakeskus 18/06/2013

Hiukkavaara Oulun kaupungin keskeinen kasvusuunta. Laadittu yhteistyössä Kopa, YYP, SiKu ja Oulun Tilakeskus 18/06/2013 Oulun kaupungin keskeinen kasvusuunta Laadittu yhteistyössä Kopa, YYP, SiKu ja Oulun Tilakeskus 18/06/2013 Miksi on rakennettava? Oulun kaupunki on Pohjois-Suomen kasvava keskuskaupunki. Oulun kaupungin

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97)

Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97) Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakijat Vantaan kaupungin yrityspalvelut ja Kiint. Oy Mittatie 27 ovat 23.3.2010

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka

TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 2018 Liikenneväylät Ta Ta+muutos Toteutunut Ta-Tot.2018 TA-% Selite 9017 Ihantie (Teivon alue, Hiitti) Rakennettiin tie valmiiksi Kulut

Lisätiedot

Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin?

Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin? Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin? Kuntamarkkinat 11.9.2013. Marko Kankare kaupungingeodeetti KAUPUNKI PÄHKINÄNKUORESSA Asukasluku 46 000, kasvu alle 1 % / vuosi,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen iltakoulu 15.10.2007

Kaupunginhallituksen iltakoulu 15.10.2007 Kaupunginhallituksen iltakoulu Maapoliittinen ohjelma Liittyy asuntopoliittisiin linjauksiin Kaupungin strategia kv 28.5.2007 Linjaukset 2007 08 Kunnallistekninen valmius > 1,5 v jo rakennettu 0,5 v suunniteltu

Lisätiedot

ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA

ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA Seinäjoki 2005 ja 2009 kuntaliitosten jälkeen Pinta-ala kasvoi yli kymmenkertaiseksi ja on nyt 1469 km2 Asukkaita tällä hetkellä lähes 60000 ja väkiluku kasvaa

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Joulukuukuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Uusi tuotanto

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE lokakuu 2018 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus... 3 2.3 Tonttien luovutus... 4 3. UUSTUOTANTO...

Lisätiedot

Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet

Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet 2 Sijainti Siirin tontit sijaitsevat n. 5 km keskustasta itään. Alue sijaitsee aivan Harvoilanmäen asuntomessualueen vieressä. Asuntomessualue avasi Siirin uuden asuinalueen. Kaikkiaan Siirin alueelle

Lisätiedot

Tulevaisuuden Kaukovainio

Tulevaisuuden Kaukovainio Tulevaisuuden Kaukovainio Ikääntyneiden asuinalueena Ikäystävällinen asuinalue -seminaari 12.5.2014 Mervi Uusimäki KAUKOVAINIO 3 km keskustasta Rakennettu v. 1965-1975 noin 4700 asukasta Aluesuhdelukuja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kirkkotien asemakaavamuutos 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Suunnittelu alue... 2 3. Nykytilanne... 3 4. Kaavoitettava alue ja muutoksen tavoitteet... 3 5. Vireilletulo...

Lisätiedot

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

962 107 Metsokangas II, päällystystä 100 000. 962 111 Ritaharju, päällystystä 400 000

962 107 Metsokangas II, päällystystä 100 000. 962 111 Ritaharju, päällystystä 400 000 Vuoden 2013 katurakennusohjelma; liitteet Dno TEKE: 117 /662/2013 Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut/ rakennuttajapäällikkö Ari Haapalainen, puh. 044 7032121, kirjoittaa 4.1.2013: Vuoden 2013 talousarviossa

Lisätiedot

Penttilänrannan suunnittelupolku Juha-Pekka Vartiainen

Penttilänrannan suunnittelupolku Juha-Pekka Vartiainen Penttilänrannan suunnittelupolku 27.10.2010 Juha-Pekka Vartiainen Joensuu 1948 Hallinto ja kauppa Puu-Joensuu valmiiksi rakennettuna Penttilä Teollisuus Penttilän sahan aika 1870-luvulta 1990-luvulle päättyi

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaava nro 841000 Leppäkorpi 4E asemakaava

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaava nro 841000 Leppäkorpi 4E asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava nro 841000 Leppäkorpi 4E asemakaava Suunnittelualue sijaitsee Leppäkorven kaupunginosassa, Harmaahylkeentien ja

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapolitiikan pääperiaatteet Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Sipoon kunnan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2016

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2016 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2016 MARMORITIE 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA TONTINJAKO NRO 002271 Tontin 92-23-17-4 omistajat hakevat asemakaavan muutosta 002271 (Marmoritie 5) korttelissa 23017.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 159

Espoon kaupunki Pöytäkirja 159 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2710/05.10.01/2013 159 Oikaisuvaatimus Huurrepolun ryhmäperhepäiväkodin lakkauttamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09) 816 83685 Maria Rauman, puh. (09)

Lisätiedot

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 1 TUURIN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE OSAA KORTTELISTA 13 SEKÄ TIEALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavamuutosalueen pinta-ala

Lisätiedot

KESKEISET PERIAATTEET

KESKEISET PERIAATTEET NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA Kaupunginvaltuusto

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA Kaupunginvaltuusto MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA 2014 2018 Kaupunginvaltuusto 12.12.2013 1 2 Sisällysluettelo 1. Asiakirjan tausta ja tarkoitus... 3 2. Asiakirjan sisältöä ohjaavat tekijät...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) VIRRANPUISTON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS, joka koskee Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan korttelia 80 (osa) ja puistoaluetta. Kaava-alue sijaitsee Iisalmen

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015. Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000 INVESTOINTIOSA VUOSILLE 2014-2016 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 900137 Varikon varastokatos MENOT -81 000-81 000 NETTO 0 0-81 000-81 000 Rakennetaan lisää varastotilaa kunnan omaan käyttöön (ns. 120 neliön

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Ostaja Myrskyläntien Palvelukodit Kiinteistö Oy

Lisätiedot

S24 Sipoonlahden ranta Kaavamuutoksen liikenneselvitys

S24 Sipoonlahden ranta Kaavamuutoksen liikenneselvitys Mika Tuominen, Juha Järvinen 20.3.2015 20.3.2015 1 (9) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TARKASTELUALUE... 2 1.1 Tarkastelun lähtökohdat... 2 1.2 Tarkastelualueen sijainti... 2 1.3 Sipoonlahden rannan kaava...

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA

HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA Kymppi-Moni Työpaja 15.2-16.2.2012 Marko Kankare kaupungingeodeetti HYVINKÄÄ KARTALLA HYVINKÄÄ (31.12.2011) Asukkaita 45 500 Pinta-ala 337 km2 Asemakaava-alue 3 100 ha osuus väestöstä

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kaavaselostus 3.9.2014 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 245 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

Ylöjärvi MAPSTO

Ylöjärvi MAPSTO Ylöjärvi MAPSTO 2015 2019 1 Ylöjärven eteläosan aluejako 2 MAPSTO 2015-2019 MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA Kvalt 11.10.2014 121 3 1. MAPSTO:n tausta ja tarkoitus MAPSTO-prosessin

Lisätiedot

Lapuan kaupungin vesihuoltolaitoksen vesihuoltotaksa 2016

Lapuan kaupungin vesihuoltolaitoksen vesihuoltotaksa 2016 Lapuan kaupungin vesihuoltolaitoksen vesihuoltotaksa 2016 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTEYSTIEDOT Kunnallistekniikan päällikkö Jarmo Hietala s-posti jarmo.hietala@lapua.fi puh. 06 4384 640, 044 4384 640 Rakennusmestari

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

KYLMÄLÄN OSAYLEISKAAVA Vaihtoehtoja osayleiskaavan jatkovalmistelulle

KYLMÄLÄN OSAYLEISKAAVA Vaihtoehtoja osayleiskaavan jatkovalmistelulle KYLMÄLÄN OSAYLEISKAAVA Vaihtoehtoja osayleiskaavan jatkovalmistelulle 15.6.2016 Rakennusten käyttötarkoitukset ja väestö LÄNSIPUOLI - noin 360 asukasta - käyttämättömiä laskennallisia rakennuspaikkoja

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

Palveluverkkotyö Jyväskylässä

Palveluverkkotyö Jyväskylässä Palveluverkkotyö Jyväskylässä Erityinen kuntajakoselvitys Selvitystyöryhmä 29.10.2013 Risto Kortelainen muutosjohtaja risto.kortelainen@jkl.fi 30.10.2013 1 Palveluverkkosuunnittelun lähtökohdat Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

OPUS hanke. Porin pilotti: Tontin muodostuksen palvelujen tuotteistus. Markku Mäkitalo Pasi Lappalainen

OPUS hanke. Porin pilotti: Tontin muodostuksen palvelujen tuotteistus. Markku Mäkitalo Pasi Lappalainen OPUS hanke Porin pilotti: Tontin muodostuksen palvelujen tuotteistus Markku Mäkitalo Pasi Lappalainen Tontin muodostuksen palvelujen tuotteistus Tiivistelmä Tontin muodostuksen palvelujen tuotteistus

Lisätiedot

JOENSUU: Pilkon selvittelyt. Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi

JOENSUU: Pilkon selvittelyt. Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi JOENSUU: Pilkon selvittelyt Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi Joensuu seudun yleiskaava 2020:n alue YLEISKAAVA KOKO JOENSUUN ALUEELLA Joensuu

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2018-2021 Kontiolahden kunta tekninen lautakunta lokakuu 2017 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus...

Lisätiedot

RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asukastilaisuus 5.4.2018 Taustaa - Rakuunamäen ydinalue poistumassa Puolustusvoimien käytöstä toimintojen siirtyessä Leirikentän alueelle > Asema- ja yleiskaavan

Lisätiedot

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

Asianro 4539/10.00.01/2014. Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Asianro 4539/10.00.01/2014. Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 150 Asianro 4539/10.00.01/2014 Maa-alueiden ostaminen Savilahdesta Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Suomen valtio omistaa Savilahdessa

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

KYLÄSAAREN OPISKELIJATALOT SEKÄ URHEILUHALLI, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KYLÄSAAREN OPISKELIJATALOT SEKÄ URHEILUHALLI, ASEMAKAAVAN MUUTOS Oas 1247-00/16 1 (5) Hankenro 3601_5 HEL 2016-004104 10.5.2016 KYLÄSAAREN OPISKELIJATALOT SEKÄ URHEILUHALLI, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue Hermannin

Lisätiedot

HIRVAAN OSAYLEISKAAVA

HIRVAAN OSAYLEISKAAVA LIITE Rovaniemen kaupunki HIRVAAN OSAYLEISKAAVA Mitoituslaskelma rakennusoikeuden jakamisesta kaava-alueella Suunnittelupalvelut 2009 HIRVAAN OSAYLEISKAAVA Mitoitus laskelma HIRVAAN osayleiskaavan rakennusoikeuden

Lisätiedot

Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2.

Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2. Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2.2012 Tampere Maankäytön toteutuksen ohjelmointi Joensuussa laaditaan maankäytön

Lisätiedot

MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015

MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015 Oheismateriaali / sivltk 12.5.2015 39 vapltk 26.5.2015 38 MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015 Kaupunginosa Asukasmäärän Investointi,

Lisätiedot

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 6.2.2008 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys

Lisätiedot

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2016 KH ja ltk iltakoulu 21.3.2016. Pekka Kares

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2016 KH ja ltk iltakoulu 21.3.2016. Pekka Kares Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2016 KH ja ltk iltakoulu 21.3.2016 Pekka Kares Periaatekysymykset Onko jokaisessa entisessä kuntakeskuksessa ainakin yksi alakoulu? Aluerakenne, paikallinen palvelutaso

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

ASEMAKAAVOJEN ULKOPUOLISEN RAKENTAMISEN SEUDULLISET PERIAATTEET

ASEMAKAAVOJEN ULKOPUOLISEN RAKENTAMISEN SEUDULLISET PERIAATTEET ASEMAKAAVOJEN ULKOPUOLISEN RAKENTAMISEN SEUDULLISET PERIAATTEET Seutuhallitus 30.1.2013 Kuntajohtajakokous 14.12.2012 Maankäyttö- ja rakennetyöryhmä 5.12.2012 1. PERIAATTEIDEN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

Marko Palonen Aluejohtaja, dipl.ins. Lemminkäinen Talo Oy

Marko Palonen Aluejohtaja, dipl.ins. Lemminkäinen Talo Oy Marko Palonen Aluejohtaja, dipl.ins. Lemminkäinen Talo Oy Elinkaari- ja allianssimallit urakoitsijan näkökulmasta Marko Palonen Toteutettuja elinkaari- ja allianssihankkeita Valmiit: Oulun Kastellin monitoimitalo,

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUUNTAMONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 799 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELIT 860 osa ja

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI

ORIMATTILAN KAUPUNKI ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA, LASTIKANRINNE, KORTTELI 36, TONTTI 1. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2017 Luonnos 13.12.2017 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo,

Lisätiedot

Selvitys kotihoidon yöpäivystyksen aloittamisesta uudelleen

Selvitys kotihoidon yöpäivystyksen aloittamisesta uudelleen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 28 18.2.2015 Asianro 269/05.05.01/2015 71 Selvitys kotihoidon yöpäivystyksen aloittamisesta uudelleen Päätöshistoria Sosiaali-

Lisätiedot

Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut

Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut Toiminnalliset tavoitteet Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut Tontinluovutusmäärät investoinnit Joukkoliikennepalvelutaso rahoitus Ympäristötavoitteet Prosessien käytännön yhteistyö hyvinvointi 1 Tulot 43

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

PAAVOLA, KESKIKYLÄ, REVONLAHTI JA RUUKKI

PAAVOLA, KESKIKYLÄ, REVONLAHTI JA RUUKKI PAAVOLA, KESKIKYLÄ, REVONLAHTI JA RUUKKI SIIKAJOEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS AIRIX Ympäristö Oy Sepänkatu 9 A 7, 90100 Oulu Puh 010 2414 600 Fax 010 2414 601 etunimi.sukunimi@airix.fi SIIKAJOEN KUNTA Vireilletulosta

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KORTTELIT 153, 154 JA 255 ASEMAKAAVASELOSTUS EHDOTUS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 16.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Yleiskaavatyö 2013 2016 Yleiskaavaluonnos 2014 Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Nettikysely 13.11. 15.12.2014 vastaajia 1 339 Palvelut Lahdessa nyt ja tulevaisuudessa Lahden kaupungin maankäyttö toteutti

Lisätiedot

HULEVESIEN HALLINTA TALOYHTIÖSSÄ

HULEVESIEN HALLINTA TALOYHTIÖSSÄ HULEVESIEN HALLINTA TALOYHTIÖSSÄ Teija Suutari Suunnittelupäällikkö Mitä on hulevesi? Hulevesi = Maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- ja sulamisvettä.

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖN LUOVUTUSKIRJA

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖN LUOVUTUSKIRJA LUONNOS 8.4.06 MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KNTEISTÖN LUOVUTUSKIRJA. SOPIJAPUOLET Ulvilan kaupunki (00490-7) PL 77, 8 ULVILA ja Esa Mäkelä (XXXXXXX-XXX) Haapasaarentie A 860 PORI Kauko Mäkelä (XXXXXXX-XXX) Kantotie

Lisätiedot

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava 1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen

Lisätiedot

Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025. Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta

Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025. Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025 Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta Miten haasteet otetaan haltuun? lapsiperheiden %-osuus

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 1 Taimistotie Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa, Turengintien pohjoispuolella, rautatien molemmin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013

Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013 Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013 KH 6/2012: Hyvinvointityöryhmä Kunnanjohtaja Juha Torniainen Rehtori/ koulutoimen johtaja

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kaupunginhallitus 25.03.2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kaupunginhallitus 25.03.2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kaupunginhallitus 25.03.2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013... 1 Haettavat myyntitontit

Lisätiedot

KEMMOLAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN SELOSTUS 23.8.2013

KEMMOLAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN SELOSTUS 23.8.2013 N A A N T A L I Ak 330 KEMMOLAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN SELOSTUS 23.8.2013 108. kaupunginosan korttelien 15-17, sekä lähivirkistysalueiden, yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2012-2015. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2012-2015. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2012-2015 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Helmikuu 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Korjausrakentaminen

Lisätiedot

MAPSTO KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE Matti Hursti , päivitetty

MAPSTO KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE Matti Hursti , päivitetty MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015 Kaupunginosa Asukasmäärän muutos Investointi, vuodet, Esitykset / huomiot Keskusta 950 Moision

Lisätiedot

Hiukkavaara Inurdeco-kehittämishanke Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa - työpaja. kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi

Hiukkavaara Inurdeco-kehittämishanke Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa - työpaja. kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi Hiukkavaara Inurdeco-kehittämishanke Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa - työpaja kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi Pohjois-Suomen suurin uusi kaupunginosa Hiukkavaara on Oulun kaupungin

Lisätiedot

Kulleropuisto. asemakaavan muutos Työ nro 002261

Kulleropuisto. asemakaavan muutos Työ nro 002261 Kulleropuisto asemakaavan muutos Työ nro 002261 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 2.11.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 3.11.2015

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 3.11.2015 YHTEISTOIMINTASOPIMUS 3.11.2015 Sopijapuolet 1. Lempäälän kunta (myöh. Kunta) Y-tunnus 0150783-1 2. Lempäälän Evankelisluterilainen seurakunta (myöh. Seurakunta) Y-tunnus 0150791-1 3. SRV Rakennus Oy (myöh.

Lisätiedot

Janakkalan kunta Tervakoski

Janakkalan kunta Tervakoski Janakkalan kunta Tervakoski 1 Kaartotie, kortteli 146 D:no 46/2015 Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Tervakosken taajaman eteläosassa, Kaartotien luoteispuolella.

Lisätiedot