TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2010 PÄLKÄNEEN KUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2010 PÄLKÄNEEN KUNTA"

Transkriptio

1 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2010 PÄLKÄNEEN KUNTA Kunnanhallitus / Kunnanvaltuusto /

2

3 Sisällysluettelo 1. TOIMINTAKERTOMUS Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa Kunnanjohtajan katsaus Kunnan hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa Kunnan henkilöstö Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä kunnan muista toiminnan kehittämiseen vaikuttavista seikoista Ympäristötekijät Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus Tilikauden tuloksen muodostuminen Toiminnan rahoitus Rahoitusasema ja sen muutokset Kokonaistulot ja menot Kuntakonsernin toiminta ja talous Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä Konsernin toiminnan ohjaus Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Tilikauden tuloksen käsittely TALOUSARVION TOTEUTUMINEN Kunnan ja kuntakonsernin tavoitteiden toteutuminen Määrärahojen ja tuloarvioiden toteutuminen Käyttötalouden toteutuminen Tuloslaskelmaosan toteutuminen Investointiosan toteutuminen Rahoitusosan toteutuminen Yhteenveto määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta... 82

4 3. TILINPÄÄTÖSLASKELMAT Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Kunnan tase Konsernilaskelmat TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Kunnan tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Konsernitilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot Tasetta koskevat liitetiedot Taseen vastaavia koskevat liitetiedot Taseen vastattavia koskevat liitetiedot Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot Henkilöstöä koskevat liitetiedot ERIYTETYT TILINPÄÄTÖKSET ALLEKIRJOITUKSET JA MERKINNÄT LUETTELOT JA SELVITYKSET LIITE Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä

5 1 1. TOIMINTAKERTOMUS 1.1. Olennaiset tapahtumat kunnan toiminnassa ja taloudessa Kunnanjohtajan katsaus Vuoden 2010 tilinpäätöksen tulos on hyvä. Tuloksella katamme täysimääräisesti poistot, minkä lisäksi voimme tehdä tuloksesta varauksen, ja lisäämään aikaisempien tilikausien ylijäämäämme. Kun kuntatalous ylipäätään on maassamme varsin kireällä, meidän on syytä olla iloisia viime vuoden tuloksestamme. Minkäänlaiseen röyhistelyyn meillä ei kuitenkaan ole syytä. Jo toisena peräkkäisenä vuotena hyvä tulos selittyy paljolti kertaluonteisilla tekijöillä. Erityisen merkittävänä tulokseen vaikutti tällä kertaa terminaalibonus, joka johtui aikanaan myytyjen Hämeen Sähkön osakkeiden vakuutustalletuksesta. On myös syytä muistaa, että veroprosenttimme oli uuden kunnan aloittaessa 18,5, ja vuonna 2011 se on 20. Tänä vuonna saamme viimeistä kertaa yhdistymisavustusta, josta olemme saaneet nauttia vuodesta 2007 alkaen. Meitä odottavat myös isot investoinnit, joten parin viime vuoden hyvästä tuloksesta huolimatta edessämme on velan määrän huomattava lisääntyminen. Kuntalaissa talouden reunaehtoja tarkastellaan lähinnä sillä, kykeneekö kunta kattamaan suunnitelmavuosien aikana suunnitelman mukaiset poistonsa. Tämä tarkastelu ei kuitenkaan anna oikeaa kuvaa kuntataloudesta, vaan kestävän kehityksen periaatteella kunnan tilannetta tulisi tarkastella siitä näkökulmasta, kykeneekö kunta pitemmällä tähtäimellä kattamaan tuloksellaan myös investointinsa. Tässä mielessä meidän on syytä myös jatkaa vähän yskähdellen alkanutta talouden tasapainoitusprosessia. Ensi vaalikaudella olemme väistämättä uusien päätösten edessä. Suomen kunnat elävät edelleen suurta murroksen aikaa. Kuntien määrä on viime vuosina huomattavasti vähentynyt, ja nähtävästi lukumäärä tulee edelleen vähenemään. Perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen osalta ollaan lainsäädännöllä velvoittamassa kuntia yhdistämään perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen palvelut. Kun näistä palveluista vastaavan kunnan, kuntayhtymän tai yhteistoiminta-alueen tulee käsittää vähintään asukasta, merkitsee tämä sitä, että Pälkäne tarvitsee tulevan lainsäädännön vaatimukset täyttääkseen muiden kuntien kanssa tehtävää yhteistyötä. Omassa toiminnassaan Pälkäneellä on alkamassa merkittävä kunnan tulevaisuuteen ja strategioiden uudistamiseen tähtäävä kehityskuvatyö, jonka yhteydessä tarkastellaan mm. kunnan palveluita, asumista, liikennettä ja yritystoimintaa sekä varaudutaan ilmaston muutoksesta johtuviin toimenpiteisiin. Toivotan kaikille päättäjille innostusta tärkeään työhön. Kehityskuvatyön lisäksi Pälkäneen on syytä tehdä parhaansa keskusta-alueen tonttipulan ratkaisemiseksi. Niin teollisuuden kuin asuintonttien saatavuus linjaa suurelta osin jatkossa Pälkäneen kehitystä. Valitusherkkyys kaava-asioissa on omiaan vaikeuttamaan kunnan toimenpiteitä. Sitä tärkeämpää on määrätietoisesti satsata tulevaisuuden rakentamiseen. Esko Arasalo kunnanjohtaja

6 Kunnan hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Luopioisten ja Pälkäneen kunnat lakkautettiin ja uusi Pälkäneen kunta perustettiin Vuoden 2009 alusta lukien valtuustossa on 27 valtuutettua. Kunnanhallinto Valtuuston jäsenmäärä: 27 jäsentä KOK 9, KESK 7, SDP 6, YL MPÄ 2 VAS 2, VIHR 1 Valtuuston puheenjohtajisto: puheenjohtaja Petri Urkko (KESK), 1. varapuheenjohtaja Eero Laesterä (KOK) 2. varapuheenjohtaja Maria Aho (SDP) Kunnanhallituksen jäsenmäärä: 9 jäsentä KOK 3, SDP 3, KESK 2, YL MPÄ 1 Kunnanhallituksen puheenjohtajisto: puheenjohtaja Antti-Jussi Mikkola (KOK) 1. varapuheenjohtaja Timo Ailio (SDP) 2. varapuheenjohtaja Matias Hilden (KESK) Kunnanhallituksen esittelijät: Pöytäkirjanpitäjä: kunnanjohtaja Esko Arasalo kehitysjohtaja Rauno Haapanen kehitysjohtaja Rauno Haapanen

7 3 Kunnassa on toiminut 11 lautakuntaa. Valtuusto (27) Tarkastuslautakunta (7) Kunnanhallitus (9) Lautakunnat Maaseutulautakunta (9) Kaakkois-Pirkanmaan seututoimikunta (4/8) Sivistyslautakunta (9) Kansalaisopiston johtokunta (6) Vapaa-aikalautakunta (9) Perusturvalautakunta (9) Tekninen lautakunta (9) Rakennuslautakunta (9) Ympäristölautakunta (9) Keskusvaalilautakunta (5) Kunnan hallinto-organisaatio. Kunnanjohtaja. Esko Arasalo Neuvotteleva johtoryhmä Kunnanjohtaja Osastopäälliköt Hallintojohtaja Henkilöstöpäällikkö Kamreeri Hallinto-osasto Sosiaaliosasto Sivistysosasto Tekninen osasto Kehitysjohtaja Perusturvajohtaja Sivistystoimenjohtaja Tekninen johtaja Rauno Haapanen Janita Koivisto vt. sivistystoimenjohtaja Mauri Nest Hanna-Kaisa Lahtisalmi Tehtäväalueet Tehtäväalueet Tehtäväalueet Tehtäväalueet Yleishallinto Sosiaalipalvelut Koulutus- ja kirjasto- Tekniset palvelut Maaseutupalvelut Terveyspalvelut palvelut Rakennusvalvonta Seutuyhteistyö Kansalaisopisto Ympäristönsuojelu Vapaa-aikapalvelut Vesihuoltolaitos

8 Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Maailmantalous on toipunut historiallisen syvästä taantumasta jonkin verran odotuksia nopeammin. Massiivinen elvytys pelasti maailmantalouden syöksykierteeltä, mutta elvytyksen teho alkaa vaimeta. Kasvua on vauhdittanut myös se, että yritykset ovat täydentäneet tyhjentyneitä varastojaan. Molemmat kasvua vauhdittaneet tekijät ovat luonteeltaan tilapäisiä. Finanssipoliittinen elvytys päättyy kaikkialla ja finanssipolitiikkaa kiristetään ripeän velkaantumistahdin pysäyttämiseksi. Kasvun painopiste on kehittyvissä maissa kuten Kiinassa, jonka talous kasvaa vuonna 2010 vajaa 10 prosenttia ja vuonna 2011 kasvuksi arvioidaan 9 prosenttia. Erityisesti kehittyvissä talouksissa yksityinen kysyntä on vahvaa. Alkanut vuosi 2011 on kuitenkin jo heti alkumetreillään tuonut uusia uhkia kansainvälisen talouden kehittymiseen. Pohjois-Afrikan levottomuudet, joihin yhtenä syynä on ruoan hintojen voimakas nousu, ovat nostaneet voimakkaasti öljyn hintaa. Japanin maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin tuhojen arvioidaan lykkäävän Japanin talouden elpymistä merkittävissä määrin. Yhdysvaltojen hyvin alkanut toipuminen taantumasta hidastui vuoden 2010 alkupuoliskolla. Työttömyyden kasvu ja yksityisen kulutuksen heikentyminen ovat kuitenkin jarruttaneet USA:n taloutta. Talouden kasvu ylsi vuonna 2010 kuitenkin 3 prosenttiin ja vuonna 2011 kasvun arvioidaan jäävän 2 prosenttiin. Euroalueella kasvu jää vuonna 2010 reiluun puoleentoista prosenttiin eikä kasvuvahti kiihdy vuonna 2011 juurikaan. Euroalueen talouksista Saksan kasvu on ollut vahvaa. Vuonna 2010 kasvu nousi lähes 4 prosenttiin. Myös Ruotsin talous on elpynyt nopeasti. Vuonna 2010 kasvu ylitti 4 prosenttia ja seuraavalle vuodelle ennustetaan yli 3 prosentin kasvua. Keskipitkällä aikavälillä julkisen talouden vakautustoimet piristävät euroalueen näkymiä ja mahdollistavat yksityisten investointien toteuttamista. Venäjällä kasvu on jatkunut edelleen vahvana. Vuonna 2010 talous kasvoi 6 prosenttia, mutta hidastuu hieman tulevina vuosina. Venäjän kasvua tukee öljyn korkea hintataso. Suomen bruttokansantuote alkoi kasvaa vuoden 2009 jälkipuoliskolla, ja talouden elpyminen on voimistunut vuoden 2010 aikana. Kasvu on ollut voimakkainta perinteisessä teollisuudessa ja kotimarkkinoille suuntautuneilla toimialoilla 2000-luvun kehityksestä poiketen. Vuoden 2010 toisella neljänneksellä tuotanto kasvoi talouden kaikilla päätoimialoilla. Teollisuudessa tuotannon määrä on lisääntynyt edelliseen vuoteen verrattuna eli taantuman syvimmästä vaiheesta noin 8 %. Erityisen voimakkaasti ovat lisääntyneet puu- ja paperituotteiden valmistus sekä metallien jalostus. Myös kemianteollisuudessa on ollut vahvaa kasvua. Kuluttajien vahva luottamus on pitänyt asuntomarkkinat vilkkaina. Asuntotuotannossa uudisrakentamista ovat tukeneet valtion elvytystoimet ja matala korkotaso. Suomen Pankki ennustaa, että Suomen bruttokansantuote vuonna 2010 kasvaa 2,6 %, ja vuoden 2011 kasvuksi arvioidaan 3,0 %. Tuotanto on palautunut taantumaa edeltäneelle tasolle hyvin hitaasti. Siihen on vaikuttanut Suomen vientituotannossa investointihyödykkeiden suuri osuus. Niiden kysyntä elpyy voimakkaimmin vasta kansainvälisen kasvun vakiintuessa. Työmarkkinoilta on Suomen Pankin katsauksen mukaan saatu viime aikoina myönteisiä uutisia. Vuoden 2010 aikana työpaikkojen määrä on alkanut kasvaa, ja työttömyysaste on samalla alentunut. Työmarkkinoiden toimivuuden kannalta on huolestuttavaa, että pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt. Nuorten kausivaihtelusta puhdistettu työttömyysaste sen sijaan on laskenut vuoden 2010 keväästä lähtien ja työllisyysaste on noussut. Nuorten työttömyysjaksot eivät ole enää pidentyneet. Ikääntyneiden työmarkkina-asema on edelleen kaksijakoinen. Ne, jotka ovat työelä-

9 5 mässä, näyttävät jatkavan työuriaan. Samalla kuitenkin huomattava osa vanhemmista ikäluokista on työttömänä tai kokonaan työvoiman ulkopuolella. Pirkanmaan joulukuun 2010 työllisyyskatsauksen mukaan työttömyyden kasvun trendikehitys Pirkanmaalla on laskusuunnassa edellisvuoteen verrattuna, mutta Pirkanmaan työllisyystilanne oli edelleen koko maata heikompi joulukuun 2010 lopussa. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,9 %, kun se koko maassa oli 11,3 työvoimahallinnon tietojen mukaan. Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden suhteellinen määrä laski kuitenkin koko maata enemmän. Pälkäneen työttömyysasteen kehitys kuukausittain vuosina Työttömyysaste %: Tammikuu 8,1 8,3 10,9 Helmikuu 7,2 6,3 8,1 10,2 Maaliskuu 6,5 6,2 8,3 10,0 Huhtikuu 6,2 5,6 7,8 9,7 Toukokuu 5,8 5,3 7,6 9,0 Kesäkuu 6,3 5,9 8,0 9,3 Heinäkuu 6,8 6,9 9,0 9,6 Elokuu 6,0 5,9 8,8 9,1 Syyskuu 5,9 6,3 9,3 9,1 Lokakuu 5,7 6,4 9,5 9,3 Marraskuu 5,6 7,2 9,8 9,4 Joulukuu 6,1 8,3 10,4 10,3 Keskimäärin 6,4 6,4 8,7 9,7 Pirkanmaalla työttömyysaste aleni vuoden 2009 tasosta 12,7 prosentista 11,9 prosenttiin vuonna Pälkäneellä kehitys ei ole ollut samansuuntainen, vaan keskimääräinen työttömyysaste vuonna 2010 oli korkeampi kuin vuonna Pälkäneen työttömyysaste on kuitenkin selvästi Pirkanmaan ja koko maan lukuja alempi. Pitkäaikaistyöttömien määrä kunnassa on noussut kaksinkertaiseksi siitä, mitä se oli vielä vuonna Joulukuun 2010 lopussa yli vuoden työttömänä olleita oli 87 henkilöä, edellisenä vuonna heitä oli 58 henkilöä ja vuoden 2008 joulukuussa 42 henkilöä. Nuoria, alle 25 vuotiaita oli vuoden 2010 alussa työttömänä 41 henkilöä, vuoden lopussa määrä ole vähentynyt 26 henkilöön. Taantuman vaikutus näkyi Pälkäneellä edelleen vuonna 2010 mm. velkajärjestelyiden määrän kasvussa. Uusia velkajärjestelyitä tuli vireille 183 kappaletta, kun vuonna 2009 niitä tuli vireille 38 kappaletta. Pälkäneen kunnan väkiluku kääntyi vuonna 2010 laskuun. Tietoja luonnollisesta väestökehityksestä sekä muuttoliikkeestä ei ole vielä käytettävissä. Vuosi Miehiä Naisia Yhteensä Muutos Muutos% , , , ,93

10 Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa Vuosi 2010 oli uuden Pälkäneen kunnan neljäs toimintavuosi. Kunnalle myönnetystä kuntajaon muutokseen liittyvästä yhdistymisavustuksesta yhteensä 5,3 milj. eurosta on neljän ensimmäisen vuoden aikana tilitetty kunnalle n. 5 milj. euroa. Jäljellä olevat 0,35 milj. euroa maksetaan vuonna Valtuusto käynnisti vuonna 2009 valmistelun kunnan talouden tasapainottamiseksi vuosien aikana toteutettavalla ohjelmalla. Valtuusto hyväksyi tasapainottamistoimenpiteet Talouden tasapainottamistoimenpiteisiin sisältyneen alakouluverkon osalta valtuusto päätti lakkauttaa Salmentaan koulun syyslukukauden 2010 alusta lukien ja muilta osin valtuusto siirsi alakouluverkon käsittelyn kokoukseensa Valtuusto päätti tällöin, ettei muita kouluja lakkauteta. Valtuuston hyväksymä säästötavoite alakoulujen osalta toteutuu siten vain osittain. Pääosa rakennemuutoksilla saatavat kustannusten vähentämistoimenpiteet kohdistuvat koko vaikutuksellaan vuoteen 2013, jolloin myös toimenpiteisiin liittyvät muutosinvestoinnit on toteutettu. Vuonna 2010 pääpaino oli hankkeiden valmistelun ja suunnittelun käynnistämisessä. Talouden tasapainottamistoimenpiteiden toteutuminen on esitetty tehtäväalueittain toimielinten tilinpäätösraporttien yhteydessä. Tilikauden 2010 tulos toteutui ennakoitua positiivisempana. Tulosta paransivat osaltaan kertaluonteiset erät yhteensä 3,3 miljoonalla euroa: - yhdistymisavustuksen erä euroa - kunnan vakuutustalletuksen päättymiseen liittyvä terminaalibonus euroa Kunnan henkilöstö Kunnan palveluksessa vuoden 2010 alussa oli 469 henkilöä, mikä luku sisältää vakituisen ja määräaikaisen henkilöstön mukaan luettuna kansalaisopiston tuntiopettajat ja omaishoitajat. Vuoden lopussa vastaava henkilöstön määrä oli 467. Vakituisen henkilöstön määrä väheni 29 työntekijälle, kun lomitus siirtyi vuoden 2010 alusta lukien Lempäälän kunnan hoidettavaksi. Henkilöstösuunnitelma ei sisältänyt vakituisten vakanssien lisäyksiä vuodelle Kunta laatii erillisen henkilöstötilinpäätöksen Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä kunnan muista toiminnan kehittämiseen vaikuttavista seikoista Henkilöstön osaamisen kehittämiseksi on toteutettu vuosien aikana mm. palvelusihteereiden, johtoryhmän sekä ruokahuolto ja siivoushenkilöstön laaja-alaiset koulutukset. Sijaisuuksien hoitaminen on vanhusten ja lasten hoitotyössä turvattu perustamalla vakituisten sijaisten palvelussuhteita. Kunnan talous ei ole tasapainossa, koska tulojen kasvu ilman poikkeuksellisia kertaluonteisia eriä on ollut pitkään hitaampaa kuin menojen kasvu. Taloudellisesti kestävään tilanteeseen pääsemiseksi valtuusto on hyväksynyt talouden tasapainottamispaketin, joka sisältää yleishallintoon, sosiaalipalveluihin, sivistystoimeen ja teknisiin palveluihin kohdistuvia rakenteellisia, talouteen vaikuttavia muutoksia.

11 7 Kunta- ja palvelurakennemuutokseen liittyvän lainsäädännön tulevalla muutoksella tulee olemaan merkittävät vaikutukset kunnan toimintaan ja henkilöstön tehtäviin, mihin kunnan tulee mm. henkilöstöä koskevia ratkaisuja tehtäessä varautua hyvissä ajoin. Kunnan investointiohjelma vuosille sisältää hankkeita, joiden nettomenot ovat yhteensä 12,6 milj. euroa ja joista vesihuolloin investointien osuus on 6 milj. euroa. Vuosikate talouden tasapainottamistoimenpiteiden jälkeenkään ei riitä kattamaan nettoinvestointeja pidemmällä tarkastelujaksolla vuosina Ympäristötekijät Pälkäneen kunnan ja Pirkanmaan ympäristökeskuksen edustajien kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti kunta laatii Kankaanmaan aluetta ja koko vanhan Pälkäneen kunnan aluetta koskevan suojelusuunnitelman. Suunnitelma valmistuu vuonna Kunta on vuoden 2009 talousarviossa varautunut Pälkäneen keskustaajaman jäteveden puhdistamon tehostamiseen vuosina 2009 ja Hanke on viivästysten jälkeen käynnistynyt vuonna Tavase Oy:n Pälkäneen keskustaajamaan Syrjänharjuun asutuksen ja teollisuusalueen keskelle suunnittelema tekopohjavesihanke on merkittävä kunnan ympäristöön vaikuttava riskitekijä.. Vuoden 2010 loppupuolella käynnistettiin logistiikkaselvitystyö, jonka tavoitteena on kunnan kuljetusten kehittäminen ja tehostaminen. Selvitys on teetetty ostopalveluna, ja se valmistui vuoden 2011 helmikuussa Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä Kunnanhallitus on hyväksynyt sisäisen valvonnan, hanketoiminnan sekä laskutuksen ja perinnän ohjeen Selonteot sisäisestä valvonnasta on laadittu osastoittain. Lomakkeet hallinto-, sosiaali-, sivistysja teknisen osaston selonteoista sisäisen valvonnan järjestämiseksi esitetään toimintakertomuksen liitteenä. Kunta ei ole ostanut tilikaudella 2010 sisäisen tarkastuksen palveluita Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus Tilikauden tuloksen muodostuminen kuvataan tuloslaskelmassa ja toiminnan rahoitus rahoituslaskelmassa. Molempien laskelmien ja niistä laskettavien tunnuslukujen tehtävänä on osoittaa, miten kunnan rahoitus on riittänyt tilikaudella Tilikauden tuloksen muodostuminen Tilikaudelle jaksotettujen tulojen riittävyys jaksotettuihin menoihin osoitetaan tuloslaskelman välitulosten eli toimintakatteen, vuosikatteen ja tilikauden tuloksen avulla.

12 8 TULOSLASKELMA 1000 euroa v v TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut: Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta ja muista pitkävaikutteisista menoista Satunnaiset tuotot ja kulut 0 0 Satunnaiset tuotot 0 0 Satunnaiset kulut 0 0 Tilikauden tulos Poistoeron lis (-) / väh (+) Varausten lis (-) / väh (+) Rahastojen lis (-) / väh (+) 0 Tilikauden yli-/ alijäämä TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT v v Toimintatuotot/Toimintakulut % 15,6 21,1 Vuosikate/Poistot, % 575,6 446,8 Vuosikate euroa/asukas Asukasmäärä

13 9 Toimintakate on toimintatuottojen ja -kulujen erotus, joka osoittaa verorahoituksen ja valtionosuuksien osuuden toiminnan kuluista. Kunnan maksurahoituksen osuutta toimintamenoista kuvataan tunnusluvulla, joka kertoo, montako prosenttia menoista katetaan myyntituotoilla. Se lasketaan kaavasta: Toimintatuotot prosenttia toimintakuluista = 100 * toimintatuotot / (toimintakulut - valmistus omaan käyttöön) Yhdistymisavustus euroa sisältyy toimintatuottoihin, mikä nostaa toimintatuottojen osuutta toimintakuluista. Ilman yhdistymisavustusta osuus olisi ollut 13,7 %. Edellisenä vuonna toimintatuotot ilman yhdistymisavustusta kattoivat toimintakuluista 18,1 %. Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainan lyhennyksiin ja se on keskeinen kateluku arvioitaessa tulorahoituksen riittävyyttä. Perusoletus on, että mikäli vuosikate on siitä vähennettävien poistojen suuruinen, kunnan tulorahoitus on riittävä. Vuosikate prosenttia poistoista = 100 * vuosikate / poistot ja arvonalennukset Kun tunnusluvun arvo on 100 %, oletetaan kunnan tulorahoituksen olevan riittävä. Oletusta voidaan pitää pätevänä, mikäli kunnan poistot vastaavat kunnan keskimääräistä vuotuista investointitasoa. Tulorahoitus on ylijäämäinen, kun vuosikate ylittää poistot ja alijäämäinen, kun vuosikate alittaa poistot. Kunnan vuosikate on ylittänyt poistot koko uuden kunnan toimintakauden ajan, jolloin tulorahoitus on ollut ylijäämäinen. Vuosikatetta on parantanut toiminta- ja rahoitustuottoihin kirjatut yhdistymisavustuserät ja muut kertaluonteiset tuotot. Kunnan keskimääräiset poistot poikkeavat kuitenkin olennaisesti tarkastelujaksolla kunnan toteutuneiden vuosien sekä vuosien taloussuunnitelman mukaisten poistonalaisten investointien keskimääräisestä hankintamenosta. Kunnan poistosuunnitelmaa tulisikin tarkistaa ja lyhentää ainakin peruskorjauksen tarpeessa olevissa kiinteistöissä ja vesihuoltoverkostoissa poistoaikoja. Vuosikate euroa / asukas Vuosikatetta asukasta kohden käytetään tunnuslukuna tulorahoituksen riittävyyden arvioinnissa. Kuntakohtainen tavoitearvo tunnusluvulle saadaan jakamalla keskimääräinen vuotuinen investointitaso asukasmäärällä. Kunnan vuosikate asukasta kohden on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 52,3 %. Vuosikatetta parantaa kunnalle tilitetty terminaalibonus 2,3 milj. euroa. Vuosikatteeseen vaikuttava yhdistymisavustuksen osuus väheni 0,35 milj. euroa edelliseen vuoteen verrattuna. Tilikauden tulos on tilikaudelle jaksotettujen tulojen ja menojen erotus, joka lisää tai vähentää kunnan omaa pääomaa. Tilikauden tulos on 5,2 milj. euroa ylijäämäinen.

14 Toiminnan rahoitus Toiminnan rahoitusta tilikauden aikana tarkastellaan rahoituslaskelman ja siitä laskettavien tunnuslukujen avulla. Rahoituslaskelmassa esitetään erikseen tulorahoituksen ja investointien nettomäärä ja rahoitustoiminnan eli anto- ja ottolainauksen, oman pääoman ja maksuvalmiuden muutosten nettomäärä. Näiden kahden nettomäärän erotus tai summa osoittaa kunnan rahavarojen muutoksen tilikaudella. Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 euroa v v Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät, netto 0 0 Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointimenoihin 80 0 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavita Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos 0 0 Oman pääoman muutokset 0 24 Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat Rahavarat RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT v v Investointien tulorahoitus % 168,0 173,2 Pääomamenojen tulorahoitus % 128,6 67,2 Lainanhoitokate 5,4 1,1 Kassan riittävyys, pv Asukasmäärä

15 11 Investoinnit Investointien tulorahoitus = 100 * vuosikate / investointien omahankintameno Investointien tulorahoitus tunnusluku kertoo, kuinka paljon investointien omahankintamenosta on rahoitettu tulorahoituksella. Tunnusluku vähennettynä sadasta osoittaa prosenttiosuuden, mikä on jäänyt rahoitettavaksi pääomarahoituksella eli käyttöomaisuuden myynnillä, lainalla tai rahavarojen määrää vähentämällä. Pälkäneen kunnalla tulorahoitus on kattanut investoinnit sekä vuonna 2010 että vuonna Kumpanakin vuonna tulorahoitukseen liittyy kertaluonteisia eriä, mitkä ovat korjanneet tulorahoitusta. Lisäksi investointien toteutumisaste on vuosittain jäänyt melko alhaiseksi. Vuonna 2010 talousarvion mukaisista investoinneista toteutui noin puolet. Edellisenä vuonna bruttoinvestointien toteutumisaste oli 40 %, mutta nettoinvestointien määrää alensi huomattavasti terveyskeskuskuntayhtymän purkamisen seurauksena saatu myyntivoitto, joka on käsitelty investointien rahoituseränä. Kaavio: Vuosikate ja nettoinvestoinnit vuosina Vuosikatteesta on vähennetty ne tulorahoituksen korjauserät, jotka vastaavasti otetaan huomioon investointien rahoituserissä.

16 12 Pääomamenojen tulorahoitus = 100 * vuosikate / (investointien omahankintameno + antolainojen nettolisäys + lainanlyhennykset) Pääomamenojen tulorahoitusprosentti on tunnusluku, joka osoittaa vuosikatteen prosenttiosuuden investointien omahankintamenojen, antolainojen nettolisäyksen ja lainanlyhennysten yhteismäärästä. Pääomamenot katettiin kaikki tulorahoituksella vuonna 2010, edellisenä vuonna pääomamenojen tulorahoitus jäi 67,2 prosenttiin. Lainanhoito Lainanhoitokate = (Vuosikate + korkokulut) / (Korkokulut + lainanlyhennykset) Lainanhoitokate kertoo kunnan tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun. Tulorahoitus riittää lainojen hoitoon, jos tunnusluvun arvo on 1 tai suurempi. Kun tunnusluvun arvo on alle 1, joudutaan vieraan pääoman hoitoon ottamaan lisälainaa, realisoimaan kunnan omaisuutta tai vähentämään rahavaroja. Luotettavamman kuvan saamiseksi kunnan lainanhoitokatteesta tunnuslukua tarkastellaan seuraavassa koko uuden kunnan toimintakauden ajalta. v v v v Lainanhoitokate 5,4 1,1 2,6 1,6 Maksuvalmius Rahavarat = Kassasta maksut Kassan riittävyys = Rahoitusarvopaperit sekä rahat ja pankkisaamiset Tuhat euroa 365 pv * rahavarat / kassasta maksut tilikaudella Kunnan maksuvalmiutta kuvataan kassan riittävyytenä päivissä. Tunnusluku ilmaisee, monenko päivän kassastamaksut voidaan kattaa kunnan rahavaroilla. Rahavaroihin luetaan rahoitusarvopaperit sekä rahat ja pankkisaamiset. Kassan riittävyys on parantunut 21 päivää edelliseen vuoteen verrattuna

17 Rahoitusasema ja sen muutokset Kunnan rahoituksen rakennetta kuvataan taseen ja siitä laskettavien tunnuslukujen avulla. Rahoitusasemassa tilikaudella tapahtuneet muutokset käyvät ilmi rahoituslaskelmasta. TASE VASTAAVAA 1000 euroa 1000 euroa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 21 6 Muut pitkävaikutteiset menot Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat Sijoitukset Osakkeet ja osuudet Muut lainasaamiset Muut saamiset TOIMEKSIANTOJEN VARAT Valtion toimeksiannot Lahjoitusrahastojen erityiskatteet VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus 4 0 Enakkomaksut 4 0 Saamiset Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Muut saamiset Siirtosaamiset Rahoitusarvopaperit Sijoitukset rahamarkkinainstrumentteihin Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA

18 14 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma Edellisten tilikausien yli-/alijäämä Tilikauden yli-/alijäämä POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUK- SET Poistoero Vapaaehtoiset varaukset TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Valtion toimeksiannot Lahjoitusrahastojen pääomat VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta Lainat julkisyhteisöiltä Lainat muilta luotonantajilta 0 30 Muut velat Lyhytaikainen Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta Lainat julkisyhteisöiltä Lainat muilta luotonantajilta Saadut ennakot Ostovelat Muut velat Siirtovelat VASTATTAVAA TASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 75,0 70,6 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 24,2 26,8 Kertynyt yli-/alijäämä, 1000 e Kertynyt yli-/alijäämä, euroa / asukas Lainakanta Lainakanta , euroa / asukas Lainasaamiset, 1000 euroa Asukasmäärä

19 15 Omavaraisuusaste, % = 100 * (oma pääoma + poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / (koko pääoma saadut ennakot) Omavaraisuusaste mittaa kunnan vakavaraisuutta, alijäämän sietokykyä ja kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä tähtäyksellä. Omavaraisuuden hyvänä tavoitetasona voidaan pitää kuntatalouden keskimääräistä 70 % omavaraisuutta. 50 %:n tai sitä alempi omavaraisuusaste merkitsee kuntataloudessa merkittävän suurta velkarasitetta. Kunnan omavaraisuusaste on ylittänyt 70 prosentin rajan vuosina 2010 ja Suhteellinen velkaantuneisuus, % = 100 * (vieras pääoma - saadut ennakot) / käyttötulot Tunnusluku kertoo, kuinka paljon käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. Mitä pienempi velkaantuneisuuden tunnusluvun arvo on, sitä paremmat mahdollisuudet kunnalla on selviytyä velan takaisinmaksusta tulorahoituksella. Kunnan suhteellinen velkaantuneisuus osoittaa vahvistumista. Vuonna 2008 suhteellisen velkaantuneisuuden tunnusluku oli 30,0 %, vuonna 2010 se oli 24,2 %. Lainakanta = Lainat euroa / asukas Lainasaamiset Vieras pääoma (saadut ennakot + ostovelat + siirtovelat + muut velat) Lainakanta jaetaan tilinpäätösvuoden päättymispäivän kunnan asukasmäärällä Sijoituksiin merkityt jvk-lainat ja muut lainasaamiset Kunnan lainakannalla tarkoitetaan korollista vierasta pääomaa. Kunnan lainakanta aleni 17,6 %. Vastaavasti myös lainat euroa/asukas ovat alentuneet. Kunnan lainasaamiset ovat vähentyneet 6,9 prosenttia.

20 Kokonaistulot ja menot Kunnan kokonaistulojen ja menojen laskelma kuvaa kunnan rahan lähteet ja rahan käytön. Kokonaistulo- ja -menokäsitteet kattavat varsinaisen toiminnan ja investointien tulot ja menot sekä rahoitustoiminnan rahan lähteet ja käytön. KOKONAISTULOT JA MENOT TULOT 1000 e % MENOT 1000 e % Varsinainen toiminta Varsinainen toiminta Toimintatuotot ,5 Toimintakulut ,7 Verotulot ,0 Korkokulut 142 0,3 Valtionosuudet ,7 Muut rahoituskulut 11 0,0 Korkotuotot 149 0,4 Satunnaiset kulut 0 0,0 Muut rahoitustuotot ,8 Tulorahoituksen korjauserät Satunnaiset tuotot 0 0,0 +/- Pakollisten varausten muutos 0 0,0 Tulorahoituksen korjauserät 0,0 - Käyttöomaisuuden myyntitappiot 0 0,0 - Pys.vast. hyödykk. luovutusvoitot ,6 Investoinnit Investoinnit Rahoitusosuudet investointi Käyttöomaisuusinvestoinnit ,8 menoihin 80 0,2 Pys.vast.hyödykkeiden luovutustulot 381 0,9 Rahoitustoiminta Rahoitustoiminta Antolainasaamisten vähennykset 71 0,2 Antolainojen lisäykset 15 0,0 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0 0,0 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 850 2,1 Lyhytaikaisten lainojen lisäys 0 0,0 Lyhytaikaisten lainojen vähennys 0 0,0 Oman pääoman lisäykset 0 0,0 Oman pääoman vähennykset 0 0,0 Kokonaistulot yhteensä ,0 Kokonaismenot yhteensä ,0

21 17 Tuloslaskelmaosa tuotot, % Tuloslaskelmaosan kulut, %

22 Kuntakonsernin toiminta ja talous Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä Pälkäneen kuntakonserniin kuuluvat yhteisöt Tytäryhteisöt Pälkäneen Asuntotuotanto Oy Pälkäneen Aluelämpö Oy Yhdistely konsernitilinpäätökseen Yhdistelty Ei yhdistelty X X Kuntayhtymät Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Hämeen päihdehuollon ky Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä Pirkanmaan liitto Koulutuskeskus Tavastia X X X X X X Osakkuusyhteisöt Luopioisten vesihuolto Oy Kiinteistö Oy Pienteollisuustalo Kiinteistö Oy Pälkäneen liikekeskus As Oy Rantakukka As Oy Luopioisten Retkitie As Oy Aitoonrivi As Oy Luopioisten Retkipirtti As Oy Kyläkantola As Oy Tiilivakki As Oy Luopioisten Kokinrivi As Oy Luopioisten Kyynärötarha X X X X X X X X X X X Osakkuusyhteisöistä (omistus vähintään 20 %, mutta alle 50 %) on jätetty yhdistelemättä asuntoosakeyhtiöt ja Kiinteistö Oy Pälkäneen liikekeskus konsernitilinpäätökseen, koska niiden merkitys on vähäinen riittävän ja oikean kuvan antamiseksi konsernin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

23 Konsernin toiminnan ohjaus Kunnanhallitus vastaa tytäryhtiön toiminnan ohjaamisesta tytäryhtiöitä koskevilla päätöksillään, jotka välittyvät tytäryhtiöiden toimintaan myös tytäryhtiön hallituksissa toimivien kunnan viranhaltijoiden vastuulla. Lisäksi kunnanhallitus käy vuosittain kehityskeskustelut tytäryhtiöiden edustajien kanssa. Konserniohjeet on hyväksytty vuonna Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat Tilikaudella 2010 ei konsernissa tapahtunut olennaisia muutoksia. Merkittävimmän muutokset ajoittuvat edelliselle tilikaudelle, kun Kangasalan seudun terveyskeskus kuntayhtymän purkamisen jälkeen perusterveydenhoidon palvelut on järjestetty yhteistoiminta-alueella isäntäkuntana Kangasalan kunta. Yhteistoiminta-alueen muodostivat vuonna 2010 Kangasalan kunta, johon Kuhmalahden kunta on liitetty lukien, ja Pälkäneen kunta. Vuoden 2011 alusta lukien yhteistoiminta-alue on laajentunut, kun Oriveden ja Juupajoen perusterveydenhoito hoidetaan yhteistoiminta-alueen toimesta. Samaan ajankohtaan terveyskeskuskuntayhtymän purkamisen kanssa ajoittuu myös Sosiaalipalveluiden kuntayhtymän purkaminen. Kehitysvammaisten laitoshoito on siirretty Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alaisuuteen. Kehitysvammahuollon avopalvelut on sisällytetty Kangasalan kunnan kanssa tehtyyn yhteistoiminta-alueen sopimukseen.

24 Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut KONSERNITULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT euroa v v TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta / tappiosta 4 0 Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut: Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Suunitelman mukaiset poistot Tilikauden yli- ja alipariarvot 0 1 Satunnaiset erät 56 0 Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Vähemmistöosuudet 0 0 Tilikauden yli-/ alijäämä TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT v v Toimintatuotot/Toimintakulut % 40,7 44,1 Vuosikate/Poistot, % 362,1 294,4 Vuosikate euroa/asukas Kunnan asukasmäärä

25 21 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA JA TUNNUSLUVUT euroa v v Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät, netto 56 0 Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointimenoihin 88 9 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Pysyvien vastaavien myyntivoitot / tappiot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavita Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Oman pääoman muutokset 12-4 Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat Rahavarat RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT v v Investointien tulorahoitus % 169,0 154,3 Pääomamenojen tulorahoitus % 128,4 69,0 Lainanhoitokate 4,1 1,0 Kassan riittävyys, pv Asukasmäärä

26 22 KONSERNITASE JA SEN TUNNUSLUVUT VASTAAVAA 1000 euroa v v PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat Sijoitukset Osakkuusyhteisöosuudet Osakkeet ja osuudet Muut lainasaamiset Muut saamiset TOIMEKSIANTOJEN VARAT VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Saamiset Pitkäaikaiset saamiset 0 6 Lyhytaikaiset saamiset Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA

27 23 VASTATTAVAA v v OMA PÄÄOMA Peruspääoma Arvonkorotusrahasto Muut omat rahastot Edellisten tilikausien yli-/alijäämä Tilikauden yli-/alijäämä VÄHEMMISTÖOSUUDET 0 0 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET Poistoero Vapaaehtoiset varaukset PAKOLLISET VARAUKSET Eläkevaraukset 2 2 Muut pakolliset varaukset TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma Pitkäaikainen koroton vieras pääoma Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma Lyhytaikainen koroton vieras pääoma VASTATTAVAA TASEEN TUNNUSLUVUT v v Omavaraisuusaste, % Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kertynyt yli-/alijäämä, 1000 e Kertynyt yli-/alijäämä, euroa / asukas Konsernin lainakanta Konsernin lainakanta , euroa / asukas Konsernin lainasaamiset, 1000 euroa Kunnan asukasmäärä Tilikauden tuloksen käsittely Kunnanhallitus esittää tilikauden ,42 euron suuruisen tuloksen käsittelystä seuraavaa: - tehdään euron suuruinen investointivaraus Kukkiakodon peruskorjaukseen tehostetuksi palveluasumisyksiköksi - tuloutetaan kunnanviraston peruskorjaukseen tehty investointivaraus euroa ja tehdään kohteeseen liittyvä poistoeron lisäys milj. euroa - tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan ,50 euroa - tilikauden ylijäämä ,66 euroa siirretään tilikauden yli-/alijäämätilille.

28 24 2. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 2.1. Kunnan ja kuntakonsernin tavoitteiden toteutuminen Tavoite: Valmiussuunnitelmien päivittäminen Valmiussuunnitelmat on päivitetty vuoden 2010 loppuun mennessä. Vastuuhenkilöt: osastopäälliköt Osasto Yleishallinto Sosiaaliosasto TOTEUTUMINEN Mm. päivittäistavarahuollon ja tiedottamisen osioiden päivittäminen jatkuu v Päivitys on käynnistynyt 2/2011 Tampereen aluepelastuslaitoksen kanssa yhteistyössä. Valmis 2011 vuoden loppuun mennessä. Sivistysosasto Koulukohtaiset valmiussuunnitelmat on päivitetty vuoden 2010 aikana. Koko sivistystoimea koskevan suunnitelman päivitys toteutetaan vuoden 2011 aikana Tekninen osasto Ajan tasalla Tavoite: Prosessien tunnistaminen ja kuvaaminen parhaiden toimintatapojen omaksumiseksi Vuoden 2008 talousarviossa tavoitteena on ollut selvittää parhaat toimintatavat hallinnossa ja muissa toiminnoissa ja että eri työpisteissä parhaat toimintatavat otetaan käyttöön niitä edelleen kehittäen. Vuonna 2008 on henkilöstölle tehty kartoitus parhaiden toimintatapojen selvittämiseksi. Tavoitteeksi asetetaan, että kaikkien hallinnonalojen perusprosessit tunnistetaan ja kuvataan niin, että kartoituksesta tehdyt johtopäätökset tulevat prosessikuvauksissa otetuiksi huomioon. Prosessien tunnistamis- ja kuvaustehtävän käynnistäminen siirtyy vuodelta 2009 vuodelle Vastuuhenkilö: kehitysjohtaja Vaihe Prosessien tunnistaminen Prosessien kuvaaminen TOTEUTUMINEN Kunnan keskeiset prosessit mukaan lukien tukiprosessit on johtoryhmän toimesta nimetty. Prosessien kuvaaminen siirtyy myöhemmin tehtäväksi. Tavoite: Sähköisen asioinnin kehittäminen Taloussuunnitelmassa vuosille on todettu, että sähköisen asiakaspalvelu kehittäminen ja monipuolistaminen ajoitetaan vuodelle Tavoitteeksi asetettu sähköisen asioinnin kehittämisen ensimmäisessä vaiheessa asetetaan sähköisten lomakepohjien tarjonnan lisääminen niin, että kunnassa käytössä olevat hakemus- ja muut lomakepohjat ovat saatavilla kunnan kotisivuilta vuoden 2009 loppuun mennessä siirtyy vuodelle 2010, koska tehtävän resursointi ei ollut mahdollista henkilöstöratkaisujen vuoksi.

29 25 Vastuuhenkilö: osastopäälliköt Osasto Yleishallinto Sosiaaliosasto Sivistysosasto Tekninen osasto TOTEUTUMINEN Kaikkia kunnan käytössä olevaa laajaa lomakkeistoa ei ole vielä selvitetty kokonaan. Lomakkeiden sijoittaminen kunnan kotisivuille niin, että tarvittava lomake olisi helposti löydettävissä, on edelleen kehitteillä. Lisäksi selvitetään, mitä lomakkeita on mahdollista saada eri linkkien kautta. Tiedot käytettävissä olevista lomakkeista on kerätty. Osa lomakkeista viety tulostusmuodossa kunnan kotisivuille. Sähköinen asiointi on mahdollista kodin ja koulun välisessä yhteydenpidossa, samoin kansalaisopiston opintoihin ilmoittautuminen on mahdollista webin avulla. Muilta osin sähköisten lomakkeiden käyttöönotto on vielä kesken. Siirtyy myöhemmäksi. Kuntakonsernin tavoitteet Kunnan tytäryhtiöt: Pälkäneen Aluelämpö Oy ja Pälkäneen Asuntotuotanto Oy Kunnanhallitus järjestää tytäryhtiöiden toiminnan ohjaamiseksi kerran vuodessa kehityskeskustelun, jossa käydään läpi edellisen vuoden tilinpäätös, tulevan vuoden tavoitteet sekä muut toiminnan ja konserniohjauksen kannalta merkittävät asiat. Kehityskeskustelut on käynnistetty vuonna 2009 ja niitä jatketaan konserniohjeen mukaisesti. Vastuuhenkilö: kunnanjohtaja Tytäryhtiö Pälkäneen Aluelämpö Oy Pälkäneen Asuntotuotanto Oy TOTEUTUMINEN Kehityskeskustelu käytiin Yhtiöstä osallistuivat yhtiön toimitusjohtaja Matti Niikkula ja hallituksen puheenjohtaja Hanna-Kaisa Lahtisalmi. Kehityskeskustelu käytiin Yhtiöstä osallistuivat yhtiön toimitusjohtaja ja isännöitsijä Heikki Salmela ja hallituksen puheenjohtaja Helinä Vuorenmaa. Kriittiset menestystekijät Seuraavissa taulukoissa on tarkasteltu kunnan pääpäärien ja strategioiden toteutumiseksi määriteltyjä kriittisiä menestystekijöitä, niille asetettuja tavoitteita sekä tavoitteiden toteutumista:

30 26 1. TASAPAINOINEN JA TURVALLINEN YHDYSKUNTARAKENNE TAVOITTEET TOIMINTALINJAT MITTARIT TOTEUTUMA 2009 TOTEUTUMA 2010 Aktiivinen maapolitiikka Toimiva kaavoitus 1. Kasvusuuntien määrittely 2. Maanhankinta (osto/vaihto) 3. Maankäyttösopimukset 4. Omakustannushinta Onkkaalassa, muilta osin vyöhykeperusteinen hinnoittelu 1. Sujuva ja oikea-aikainen kaavoitus-prosessi 1. Määritelty / ei 2. & 3. Euroa / ha, kunnan maanomistuksen kokonaismäärä ja myytyjen tonttien lkm 4. Euroa / m 2 1. Asuin- ja yritystonttien määrä Kaavoitusprosessinkesto 1. Kasvusuunnat määritellään strategisen yleiskaavatyön yhteydessä 2. Vuonna 2009 ei toteutunut uutta maanhankintaa Myytyjen tonttien määrä: 7 3. Uusia maankäyttösopimuksia ei ole tehty. 4. Vyöhykeperusteinen hinnoittelu on toteutettu 1. Osasta kaavoista on valitettu, ja niiden toteutuminen viivästyy. Vahvistuneiden kaavojen toteutus on käynnissä. 1. Strategisen yleiskaavoituksen sijaan laaditaan kunnan kehityskuva, jossa määritellään kasvusuunnat. Kehityskuvan laadinta ja strategioiden päivittäminen käynnistyy v Maanhankinta omakotitonteiksi n m 2 2. Vuoden aikana myytiin 1 koulurakennus, 2 kunnalle perintönä tullutta ok-taloa, 1 rivitalotontti, 4 ok-tonttia, 1 saaritontti ja 5 lisäaluetta oktontteihin. 3. Uusia maankäyttösopimuksia ei ole tehty. 4. Vyöhykeperusteinen hinnoittelu on toteutettu 1. Rajalanniemen kaava on vahvistunut valitusprosessin jälkeen. Tommolan kaavan osalta joudutaan tekemään lisäselvityksiä ja valmistelemaan kaava uudelleen hallinto-oikeuden kumottua kunnanvaltuuston hyväksymän kaavan. Uusia asumisteemoja ei ole käynnistetty 2. Monimuotoisen asumisen ja yritystoiminnan mahdollistava kaavoitus 2. Asumisteemojen ja alueiden lkm 2. Uusia asumisteemoja ei ole käynnistetty. 2. Asumisteemojen käynnistämistä ei ole tehty. 3. Luonnon, riittävän väljyyden ja turval-lisuuden huomioon ottaminen 3 Viheralueiden määrä / kaava ha Liikenneonnettomuuksien lkm 3. Liikenneonnettomuudet: henkilövahinko-onnettomuudet 7 omaisuusvahinko-onnettomuudet Palvelutuotannon ja harrastustoiminnan huomioon ottaminen 5. Kunnallistekniikan rakentamisen koh-tuuhintaisuus 4 Palveluiden kysynnän kehitys, Kuntalaispalaute 5. Euroa / m 2 4.Nopeita laajakaistayhteyksiä koskeva suunnitelma on laadittu 5. Vuonna 2009 käynnistetyt kunnallistekniikan rakentamishankkeet jatkuvat vuonna 2010, jolloin lopulliset kustannukset saadaan lasketuiksi 4 Nopeiden laajakaistayhteyksien rakentaminen käynnistyy v Pääkirjasto Arkki on uusissa tiloissaan edistänyt kulttuuripalveluiden mahdollisuuksia.

31 27 2. TALOUDEN JA PALVELUIDEN TASAPAINO TAVOITTEET TOIMINTALINJAT MITTARIT TOTEUTUMA 2009 TOTEUTUMA 2010 Kunta täyttää terveen talouden tunnusmerkit Talouden kiinteä seuranta ja nopea reagointi Vuosikate kattaa keskimäärin poistot Toteutunut v. 2007, 2008 ja 2009 Valtuusto hyväksyi talouden tasapainottamistoimenpiteet lukuun ottamatta alakouluverkkoratkaisua. Toimenpiteiden toteutus ajoittuu vuosille Kunnan veroprosentit ovat kohtuulliset Kunnalla on toimivat peruspalvelut Tehokas palvelutuotanto Talouden kiinteä seuranta ja nopea reagointi Asiakaslähtöisyys ja saavutettavuus Hyvä suunnittelu Osaamisen hyödyntäminen Vertailu: keskimäärin Pirkanmaan kuntien keskiarvon ala-puolella Asiakaspalaute: vähintään 3 asteikolla 1-5 Vaihtoehtoinen arviointimenetelmä: valtuuston itsearviointi Koko maan keskitasoa edullisemmat kustannukset Toteutunut Asiakaspalautetta ei ole kerätty. Toimintakulut v : Pälkäne euroa/asukas Koko maa euroa/asukas Vuosikate kattaa poistot. Vuosikatetta on parantanut merkittävät kertaluonteiset erät. Kunnallisveroprosentit (aritm.ka): Pirkanmaa 19,90 Pälkäne 19,50 Asiakaspalautetta ei ole kattavasti kerätty. Toimintakulut v Pälkäne Koko maa euroa/asukas euroa/asukas 3. KUNTIEN ONNISTUNUT YHDISTÄMINEN TAVOITTEET TOIMINTALINJAT MITTARIT TOTEUTUMA 2009 TOTEUTUMA 2010 Sitoutuminen uuden kunnan kehittämiseen Hyvä yhteishenki 1. Aktiivinen osallistuminen strategia-prosessiin 2. Esiselvitysvaiheen tavoitteiden saavuttaminen 1. Yhteisten pelisääntöjen luominen 2. Hyvän käytöksen huoneentaulu (vuoropuhelu, aito kuunteleminen, arvostus) 3. Avoin tiedotus 1. Valtuuston itsearviointi, tavoite 3 asteikolla Toteutuma, valtuuston itsearviointi Sitoutuminen toimintalinjoihin ja tehtyihin päätöksiin (valtuuston itsearviointi, tavoite 3 asteikolla 1-5) Valtuuston itsearviointa varten laadittuja lomakkeita palautti vain 6 valtuutettua Valtuuston itsearviointikeskustelu käydään v kunnan strategioiden päivittämisen yhteydessä. Valtuuston itsearviointikeskustelu käydään v kunnan strategioiden päivittämisen yhteydessä. Strategiat päivitetään vuonna 2011 kunnan kehityskuvan laatimisen yhteydessä. Strategioiden päivittämistä ei toteutettu v. 2010, vaan se siirrettiin tehtäväksi kunnan kehityskuvan yhteydessä.

32 28 4. AKTIIVINEN ELINKEINOPOLITIIKKA TAVOITTEET TOIMINTALINJAT MITTARIT TOTEUTUMA 2009 TOTEUTUMA 2010 Työpaikkaomavaraisuuden kohottaminen ja uusien yritysten synnyttäminen 1. Tiivis yhteydenpito yrityksiin 1. Yrityskontaktien lkm 1. Yrityskontakteja 357 kpl (seurannassa alk. mukana mm. asiat/yrityskäynti, yritystiedotteiden ja tilaisuuksien määrä). Uusien yritysten määrä 43 kpl, lakanneiden määrä 37 kpl (lähde: Tilastokeskus). Työttömyysprosentti 10,4 % (lähde TE-toimisto 12/2009). 1. Yrityskontakteja 299 kpl (seurannassa mukana mm. asiat/yrityskäynti, yritystiedotteiden ja tilaisuuksien määrä). Uusien yritysten määrä 28 (Q1-3) kpl, lakanneiden määrä 4 (Q1-2) kpl (lähde: Tilastokeskus). Työttömyysprosentti 10,3 % (lähde: TE-toimisto 12/2010). 2. Toimivat yritysneuvontapalvelut 2. Yrittäjiltä saatu palaute (tavoite väh. 3 asteikolla 1-5) 2. Yritysneuvonnan asiakkailta alkaen saadun suullisen palautteen perusteella saatu palvelu ollut hyvää, jopa erinomaista. 2. Yritysneuvonnan asiakkailta saadun kirjallisen palautteen ka 4,3 (asteikolla 1-5). 3. Yritystonttien ja tilojen saatavuuden turvaaminen 3. Tonttien ja tilojen määrä suhteessa kysyntään 3. Tiloja ja teollisuustontteja on saatavilla. Kankaanmaan kaavamuutoksella muodostetaan kaksi uutta teollisuustonttia. 3. Kysyntä ja tarjonta eivät ole aina kohdanneet. Vapaata toimitilaa ja tonttimaata on ollut tarjolla. Maaseutuyrittäjyyden ja matkailun edistäminen 4. Räätälöidyt ratkaisut 1. Aktiivinen osallistuminen ohjelmapohjaisiin kehittämishankkeisiin 4. Valtuuston itsearviointi 1. Hankkeiden volyymi ja vaikuttavuus 4. Valtuuston itsearviointikeskustelu käydään v kunnan strategioiden päivittämisen yhteydessä 1. Toteuttamisvastuulla yksi maaseutuyrittäjyyttä ja matkailua edistävä hanke (Yrityspalvelut Kaakkois- Pirkanmaalla). Lisäksi Pomoottorin kautta AMO hanke. Osallistuminen muihin hankkeisiin 5 kpl, joista suurimpana Pomoottori ry:n toimintaryhmän rahoitus. 4. Strategioiden päivittämistä ei toteutettu v. 2010, vaan se siirrettiin tehtäväksi kunnan kehityskuvan yhteydessä. 1. Toteuttamisvastuulla yksi maaseutuyrittäjyyttä ja matkailua edistävä hanke (Yrityspalvelut Kaakkois-Pirkanmaalla). Pomoottorin kautta toteutunut AMO-hanke päättyi maaliskuussa. KOKO-hankkeen (1.3. alk) kautta mahdollisuus mm. selvittää elinkeinoelämän klustereiden kehittämistarpeita ja markkinointiyhteistyötä. Matkailun kehittämisen panostus pysynyt merkittävänä (mm. GoTampereen kumppanuus, seutukunnan yhteinen matkailuesite). Pälkäneen välitön matkailutulo 13 milj. e/v. 2008, lähde Pirkanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys (tot. v. 2009). Osallistuminen muihin hankkeisiin 4 kpl, suurimpana Pomoottori ry:n toimintaryhmärahoitus. Matkailun kehittämisen panostus pysynyt merkittävänä (mm. GoTampereen kumppanuus, seutukunnan yhteinen matkailuesite). Pälkäneen välitön matkailutulo 13 milj. e/v 2008, lähde Pirkanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys (tot. v. 2009). Matkailijamäärät ovat edellisvuodesta lisääntyneet (Sappee) Yritysmyönteinen ilmapiiri 2. Aktiivinen maanhankinta ja kaavoitus 1. Tiivis vuorovaikutus yrittäjäkunnan kanssa 2. Suoritettujen toimenpiteiden itsearviointi 2. Kankaanmaan teollisuusalueen kaavamuutos vireillä (2 uutta teollisuustonttia). 1. Yrittäjiltä saatu palaute 1. Tiivistynyt yhteistyö yrittäjä- ja tuottajajärjestöjen kesken: A) Yhteisesti kunnan ja yrittäjäjärjestöjen kesken toteutettu Pälkäne tuottaa ja palvelee näyttely, 2. Kankaanmaan teollisuusalueelle kaavoitettu 2 uutta tonttia. 1. Yrittäjä- ja tuottajajärjestöt ovat elinkeinopoliittisen ohjelman tekemisen yhteydessä saaneet suoran väylän antaa palautetta kunnan elinkeinopolitiikasta ja määrittää sen suuntaa. Palautetta on kerätty myös kaikille yrittäjille avoimissa tilaisuuksista. Palautteen ka on myönteinen, 4+ (asteikolla 1-5). B) Elinkeinopoliittinen työryhmä aloitti yhteisen työn yrittäjä- ja tuottajajärjestöjen aloitteesta, Elinkeinopoliittinen työryhmä sai valmiiksi esityksen elinkeinopoliittiseksi ohjelmaksi.

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.215 klo 9 Maaningan kunta Tilinpäätös 214 3.3.215 Kunnan toimintaympäristö ja vetovoimaisuus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin kuntaliitos valmisteltiin päätösten

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Kunnan talouden mallipohjainen suunnittelu Kuntien tilinpäätöskortti Valtiovarainministeriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto,5.12.213 KUNTIEN TILINPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2015 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2015. Väestö kasvoi 40 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 147. Työllisyystilanne oli hyvä ja

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia.

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia. LUODON KUNTA Tilinpäätös 2014 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Kuntatalouden sopeuttaminen jatkui. Valtionosuuksien uudet yleiset leikkaukset otettiin käyttöön samalla kun luvatut leikkaukset

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 11a

KUUMA-johtokunta Liite 11a KUUMA-johtokunta 8.3.2015 11 Liite 11a TASEKIRJA 31.12.2016 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2016 1.1. - 31.12.2015 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 472 254,43 205 625,88 Saamiset 472 254,43 205 625,88

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014 Kuntien taloustietoja 214 (2) Lähde:Kuntaliitto 215, Kuntien tunnuslukutiedosto 23-214 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 23-214 11 Asukasluku indeksoituna (23=1) 15 1 95 9 85 8 75 Kemi 21-5 as. kunnat

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 12a

KUUMA-johtokunta Liite 12a KUUMA-johtokunta 14.2.2018 12 Liite 12a TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2017 1.1. - 31.12.2016 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 123 903,54 472 254,43 Saamiset 123 903,54 472

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a KUUMA-johtokunta 13.3.2019 5 / LIITE 5a TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2018 1.1. - 31.12.2017 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 171 410,01 123 903,54 Saamiset 171 410,01 123

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2011

TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2011 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2011 PÄLKÄNEEN KUNTA Kunnanhallitus 26.3.2012 / Kunnanvaltuusto 18.6.2012 / Sisällysluettelo 1. TOIMINTAKERTOMUS... 1 1.1. Olennaiset tapahtumat kunnan toiminnassa ja taloudessa...

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Pelastusjohtaja Jari Sainio TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2017 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Vuosi 2017 oli monella tavalla merkkivuosi Luodon kunnalle. Juhlavuosi Suomi 100 vuotta ja Luodon kunta 150 vuotta huomioitiin isosti

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010 TILINPÄÄTÖS 2009 Helena Pitkänen 29.03.2010 2009 2008 Toimintatuotot 3.403.488 3.567.682 TA-toteutuma 102,95 % 113,5 % Toimintatuotot /asukas 1.188 1.240 Toim.tuotot % toimintakuluista 19,30 % 20,57 %

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2016 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2016. Väestö kasvoi 29 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 176. Työllisyystilanne oli hieman

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

Mitä numerot kertovat kaupungin taloudesta. Luottamushenkilökoulutus 7.3.2013 Laskentapäällikkö Merja Uuttu

Mitä numerot kertovat kaupungin taloudesta. Luottamushenkilökoulutus 7.3.2013 Laskentapäällikkö Merja Uuttu Mitä numerot kertovat kaupungin taloudesta Luottamushenkilökoulutus 7.3.2013 Laskentapäällikkö Merja Uuttu Tuloslaskelma Tuloslaskelman laadinnasta on säädetty kirjanpitolain 3.luvun 1 :ssä Kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Julkaisuvapaa 4.4.2016 klo 15.30 kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Johtoryhmä 30.3.2016 Laajennettu johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2013 31.3.2014 Minna Uschanoff Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku kääntyi laskuun. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2013 lopussa 21 129 eli 43 asukasta vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 5.4.2018 Päiväys: 5.4.2018 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2016 HUOMATTAVASTI ENNAKOITUA PAREMPI VIHDISSÄ PARAS TULOS YHDEKSÄÄN VUOTEEN

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2016 HUOMATTAVASTI ENNAKOITUA PAREMPI VIHDISSÄ PARAS TULOS YHDEKSÄÄN VUOTEEN TIEDOTE 27.3.2017 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2016 HUOMATTAVASTI ENNAKOITUA PAREMPI VIHDISSÄ PARAS TULOS YHDEKSÄÄN VUOTEEN Juuri valmistuneessa tilinpäätöksessä

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 2 3761 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.214 Päiväys: 31.3.214 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 4 335 683 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2011 7.6.2012

TILINPÄÄTÖS 2011 7.6.2012 TILINPÄÄTÖS 2011 7.6.2012 TULOSLASKELMAN TARKASTELU 1/7 2011 2010 Toimintatuotot 4.543.224 3.933.772 TA-toteutuma 108,32 % 104,8 % Muutos edell.vuodesta / % 609.453 / 15,5 % 639.183 / 19,4 % Toimintatuotot

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja Lähde: Kuntaliitto 2017, Kuntien tunnuslukutiedosto Kuntien palvelutuotannon kustannuksia

Kuntien taloustietoja Lähde: Kuntaliitto 2017, Kuntien tunnuslukutiedosto Kuntien palvelutuotannon kustannuksia Kuntien taloustietoja 2016 Lähde: Kuntaliitto 2017, Kuntien tunnuslukutiedosto 2005-2016 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2005-2016 2 Kuntien tuloslaskelma vuonna 2016, /asukas Kemi 20001-50000 as.

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS 16.3.2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ KUNTAYHTYMÄN TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU VUODELTA 2014

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014 Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Kestävää kasvua ja hyvinvointia Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn panostettiin erityisesti

Lisätiedot

Turun seudun kuntien taloudesta. Kuntajakoselvityksen aloituskokous 9.1.2014 kello 10-12 Turun kaupungintalo

Turun seudun kuntien taloudesta. Kuntajakoselvityksen aloituskokous 9.1.2014 kello 10-12 Turun kaupungintalo Turun seudun kuntien taloudesta Kuntajakoselvityksen aloituskokous 9.1.2014 kello 10-12 Turun kaupungintalo Tulorahoituksen riittävyys selvityksen lähtötilanteessa Tuloslaskelmien yhdistelmä* Koko maa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot