Jyväskylän kaupunki/blom OY JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Kauramäen ideasuunnitelma SELOSTUS

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyväskylän kaupunki/blom OY JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Kauramäen ideasuunnitelma SELOSTUS"

Transkriptio

1 Jyväskylän kaupunki/blom OY JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kauramäen ideasuunnitelma SELOSTUS

2 2 Sisältö 1 Kauramäen suunnittelun lähtökohdat Ideasuunnitelman sisältö Suunnitelman pääperiaatteet Suunnittelueen osa-alueiden sisältö Mitoitus Suositukset jatkosuunnittelulle...8

3 3 1 Kauramäen suunnittelun lähtökohdat Jyväskylän kaupunki on käynnistänyt Kauramäen alueen suunnittelun ja alueen osayleiskaava on ilmoitettu vireille syksyllä Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan tavoitteena on rakentaa Kauramäestä keskisuomalaiseen metsämäkimaisemaan istuva sisällöltään ja toiminnoiltaan rikas asuinalue, jossa sijaitsee monipuolisten asuntovaihtoehtojen lisäksi myös asumista tukevia palveluja, virkistysmahdollisuuksia sekä työpaikkatoimintoja. Asuinalue on pientalovaltainen, mutta joukkoliikenteen ja palveluiden toimintaedellytykset turvataan rakentamalla alueelle tehokkaampia asuinkortteleita, joihin voi sijoittua rivitaloja kerrostaloja. Kauramäen alueen tavoitteena on yhdistää Ylämyllyjärven ja Eteläportin välinen yhdyskuntarakenne. Alueen maankäyttö suunnitellaan siten, että sinne on mahdollista toteuttaa laadukkaat joukkoliikenneyhteydet kaupungin keskustaan ja Eteläporttiin. Finnish Consulting Group Oy on laatinut alueelle Jyväskylän kaupungin toimeksiannosta ideasuunnitelman osayleiskaavatyön pohjaksi. Ideasuunnitelmassa tutkitaan Kauramäen alueen maankäytön päärakenne sekä asumisen sijoittumisen painopisteet ja tehokkuus. Tämä selostus täydentää ideasuunnitelman yhteydessä laadittua suunnitelma-aineistoa (aluevaraussuunnitelma ja havainnekuva). Selostuksessa on kuvattu suunnitelmien pääperiaatteet, osa-alueiden pääsisällöt, arvioitu mitoitus ja suosituksia jatkosuunnittelulle. Työtä on Jyväskylän kaupungilta ohjannut ohjausryhmä, johon ovat kuuluneet yleiskaava-arkkitehti Leena Rossi, apulaisyleiskaava-arkkitehti Jorma Häkkinen ja apulaisasemakaava-arkkitehti Leila Strömberg. Finnish Consulting Group Oy:ssä työn projektipäällikkönä on ollut Jouni Mäkäräinen ja pääsuunnittelijana arkkitehti Petri Tuormala. Suunnitteluryhmään ovat kuuluneet myös arkkitehdit Esko Puijola, Suvi Korpinen ja Jaakko Isoherranen. 2 Ideasuunnitelman sisältö 2.1 Suunnitelman pääperiaatteet Kauramäen ideasuunnitelman päätavoitteena on ollut yhdistää Eteläportin ja Ylämyllyjärven yhdyskuntarakenne asumispainotteisella ja joukkoliikenteen toimintaedellytykset mahdollistavalla maankäytöllä. Näin ollen tehokkaampi asuntorakentaminen on ohjattu alueen halkaisevan kokoojakadun varteen, joka toimii alueen joukkoliikennekatuna. Vastaavasti perinteinen pientalorakentaminen sijoittuu kokoojakatuun nähden uloimmille alueille. Alueelle esitetään monipuolista asuntorakentamista aina kerrostaloista erillispientaloihin. Alueelle voidaan osoittaa rakentamisen tehokkuudeltaan eritasoisia korttelialueita ja erityisesti AKR-kortteleissa on mahdollista toteuttaa hyvin monipuolista asuinrakentamista. Suunnittelualueella on monin paikoin haastavia rinnemaastoja, mikä tulee ottaa huomioon asuntorakentamisen suunnittelussa. Näillä alueilla yhtenäinen rakennustapa joko tuottajamuotoisena rakentamisena tai muutoin tarkoin ohjattuna pientalorakentamisena tulee tuottamaan laadukkaimman lopputuloksen. Kauramäen alueen maastoa hallitsee mäkien lisäksi niiden väliset laaksomaiset alueet lampineen. Ideasuunnitelmassa nämä alueet on osoitettu virkistys- ja vapaa-ajan alueiksi, joilla voidaan yleiskaavoituksessa ottaa huomioon myös alueen luontoarvot kaavamääräyksin. Näille virkistysalueille on mahdollista sijoittaa myös virkistysreittejä, jotka palvelevat sekä Kauramäen alueen asukkaita että laajemmin Ladun Majan ja

4 4 Kolmisoppisen virkistysalueen käyttäjiä. Suunnitelma mahdollistaa lenkkimäisten yhteyksien toteuttamisen Ladun Majan suunnasta. Myös virkistysyhteystarpeet valtatie 9:n alikuluista on otettu huomioon suunnitelmassa. Huhtalan tilan ympäristö on suunnitelmassa esitetty vapaa-ajan alueeksi, jolle olisi jatkossa mahdollista sijoittaa monipuolisesti myös liikuntaa palvelevia toimintoja (kentät yms.). Suunnitelma mahdollistaa siten myös nykyisten kaltaisten kalastusmatkailupalveluiden jatkumisen alueella. Kauramäen alue liittyy eteläosaltaan tiiviisti Eteläportin kaupan ja työpaikkojen alueeseen. Eteläportista on muodostumassa sekä Kauramäen että Keljonkankaan alueen yhteinen aluekeskus, johon voi keskittyä kaupallisten palveluiden lisäksi myös keskeisiä julkisia palveluja. Koska Eteläportin alueen toteutuminen tulee muuttamaan alueen ympäristöä ja myös olemassa olevia pinnanmuotoja voimakkaasti, on kerrostalorakentaminen luonteva lähtökohta Eteläportin alueen asuntorakentamiselle aivan kaupallisen keskuksen lähialueella. Näin ollen myös asukasmäärät aivan palveluiden tuntumassa ovat suurempia. Eteläportin alueen lisäksi työpaikkoja ja myös pienimuotoisempi yksityisiä lähipalveluja voi sijoittua Kauramäen läpi kulkevan kokoojakadun varteen. Kuva 1. Kuusikkolampi loppusyksyllä 2009.

5 5 Ideasuunnitelman aluevaraussuunnitelmassa on esitetty seuraavia maankäytön pääkäyttötarkoituksia: - asuinkerrostalojen alueet (AK), joissa rakentaminen muodostuu pääosin perinteisestä kerrostalorakentamisesta. Tehokkaampi rakentaminen sijoittuu Eteläportin pohjoisosan alueelle kokoojakadun varteen. - monipuolisen asumisen alueet (AKR), joissa rakentaminen muodostuu pienkerros-, rivi-, ketju- tai terassitaloista sekä voimakkaammin ohjatusta pientalorakentamisesta (tuottajamuotoinen pientalo, ryhmärakentaminen yms.). - pientalovaltaiset alueet (AP), joissa rakentaminen on pientalovaltaista, mutta erillispientalojen lisäksi alueille voi sijoittua myös esimerkiksi rivi-, ketjuja paritaloja. - palveluiden korttelialueet (Y ja PY), joihin voidaan sijoittaa esimerkiksi koulu tai päiväkoti. Eteläportin pohjoisosassa sijaitseva Kankaan tilaa on mahdollista kehittää PY -merkinnällä esimerkiksi matkailu-, majoitus- tai palvelukäytössä. - Huhtalan tilan ympäristö esitetään suunnitelmassa virkistys- ja urheilutoimintojen (VU) alueena, joka palvelee koko Kauramäen aluetta ja jota on mahdollista kehittää edelleen monipuolisesti vapaa-ajan toimintoihin. - Monipuolinen ympäristöhäiriötä aiheuttamaton työpaikka-alue (TP) on esitetty valtatie 9:n varteen. 2.2 Suunnittelualueen osa-alueiden sisältö Kauramäki Varsinaiseksi Kauramäeksi on ideasuunnitelmassa nimetty Ylä-Myllyjärven lounais- ja eteläpuolella sijaitsevan laajan mäen alue, jossa on aikaisemmin sijainnut Mäkelän tila. Alueen maankäytön perusratkaisuna on tehokkaamman ja monipuolisemman asuntorakentamisen sijoittuminen kokoojakadun varrelle. Pientalovaltaisemmat alueet sijoittuvat alueen eteläosaan tukeutuen lenkkimäiseen katuyhteyteen sekä kokoojakadun pohjoispuolelle. Roninmäen kaakkoisrinteeseen on lisäksi suunniteltu pientalopainopainotteinen alue. Monipuolisen asumisen alueilla (AKR) maankäytön tehokkuutta voidaan säädellä kerroskorkeuden ja talotyyppien avulla. Pientalovaltaisilla alueilla on mahdollista toteuttaa perinteisten omakotitalojen lisäksi myös erilaisia paritalo-, ketju- ja terassitalokokonaisuuksia. Koko Kauramäen rakenteen kannalta on tärkeää, että kokoojakadun varteen muodostuvat rakennusmassat luovat kaupunkikuvallisesti selkeän kaupunkimaisen selkärangan koko Kauramäen alueelle. Myös alueelle sijoittuvat palvelut (lähikauppa, palveluyritykset) tulee sijoittaa tärkeimpiin risteysympäristöihin. Alueen julkisille palveluille (koulu) varattu tontti sijoittuu alueen läntisempään pääristeykseen, jolloin koulupalvelut ovat keskeisellä paikalla ja hyvin saavutettavissa kevyen liikenteen yhteyksiä pitkin eri puolelta aluetta. Alueen viherrakenne perustuu alueen halkaiseviin viher- ja virkistysalueisiin. Alueiden virkistysreitit toimivat yhteysreitteinä myös laajemmille viher- ja virkistysalueille ja palvelevat myös kevyen liikenteen sisäisinä yhteyksinä Huhtalan ja Eteläportin suuntaan.

6 6 Kuva 2. Osa-alueiden rajaukset. Kauramäki Tilkunmäki Eteläportin pohjoisosa Tilkunmäki Tilkunmäen alueena tarkastellaan Tilkunmäelle ja sen länsipuolelle Kuusikkolammen länsipuolelle suunniteltua aluetta. Tilkunmäen alueella on koko suunnittelualueen suurimmat paikalliset korkeuserot. Kuusikkolammen itäpuolelle rakentaminen sijoittuu lammen viereisen mäen tasaisemmalle laki-alueelle. Tehokkaampi rakentaminen voi sijoittua kokoojakadun puolelle ja vastaavasti matalampi pientalopainotteinen rakentaminen länsiosaan Kuusikkolammen suuntaan. Tilkunmäen länsirinteelle on esitetty rakennuskortteleita kokoojakadun ja ylävesisäiliön väliselle alueelle. Varsinaisen Tilkunmäen alueelle on esitetty sitä kiertävä katuyhteys, jonka varteen sijoittuu sekä perinteisiä pientaloja että muita pientaloratkaisuja. Alueelle voi toteuttaa myös ketju- tai rivitaloja. Valtatie 9:n yläpuolelle sijoittuvista asunnoista avautuu maisemat kohti kaupungin keskustaa ja Keljonlahtea. Reunimmaisten kortteleiden suunnittelussa tulee ottaa huomioon valtatien melu. Piha-alueiden meluntorjunta on alueella mahdollista toteuttaa muurimaisella asuntorakentamisella. Eteläportin pohjoisosa Eteläportin pohjoisosan asuntorakentaminen alkaa Eteläväylän ja Kauramäentien (kokoojakatu) risteysalueen luoteispuolelta. Kauramäentien varteen on esitetty kerrostalorakentamista, joka porrastuu nousevaan rinteeseen. Myöhemmässä vaiheessa tulee tutkia, voisiko myös tien itäpuolelle C-alueelle sijoittua myös kerrostalorakentamista kaupallisen rakentamisen välittömään yhteyteen.

7 7 Eteläportin pohjoisosan asuntoalueen ja kaupallisen alueen väliin on esitetty viheralue, jonka luonne ja leveys tulee tarkentaa suunnittelun edetessä ja Kauramäentien katuprofilointien valmistuttua. Varsinainen Eteläportin pohjoisosan asuntoalue muodostuu kokoojakadun ja sen sivukatujen varteen sekä Kankaan tilan pohjoispuolella sijaitsevan mäen kiertävän katuyhteyden varteen. Pääperiaatteena on, että kerrostalorakentaminen sijoittuu välittömästi Eteläportin alueen pohjoispuolelle, jonka jälkeen rakentaminen vaiheittain muuttuu kerroskorkeudeltaan matalammaksi ja pientalopainotteisemmaksi sekä kokoojakadun että muiden katujen yhteydessä. Kankaan tila ja sen länsipuolinen alue on osoitettu PY-alueeksi, jolloin alueelle voi sijoittua koulu. Merkinnällä Kankaan tilaa voidaan edelleen kehittää myös esimerkiksi matkailu- tai ravintolapalveluiden käyttötarkoituksiin. Valtatien 9:n varteen sijoittuisi työpaikkarakentamista, jonka jatkosuunnittelussa tulee ottaa huomioon myös meluntorjunta. Muurimainen rakentaminen torjuisi melua myös työpaikkarakentamisen länsipuolisissa asuinkortteleissa. 2.3 Mitoitus Kokonaisuutena ideasuunnitelman mukaan Kauramäen alueelle voisi tulla uutta rakentamista noin k-m, josta asuntorakentamisen osuus on k-m. Uusien nk. perinteisten pientalotonttien määrä on ideasuunnitelmassa noin 600 kpl. Tonttien määrä on arvioitu havainnekuvan perusteella. Arvioitu alueen asukasmäärä on noin 5000 asukasta. Kauramäen ideasuunnitelman asuinrakentamisen mitoitus on arvioitu maankäyttömuodoittain ja osa-alueittain aluevaraussuunnitelman perusteella. Laskelmissa ei ole otettu huomioon olemassa olevien asuinrakennusten tonttialueita Huhtalan tilan ja Huhtalammen ympäristössä. Mitoitus on arvioitu seuraavilla aluetehokkuuksilla: - Asuinkerrostalojen alueet (AK) e = 0,35 - Monipuolisen asumisen alueet (AKR) e= 0,25 - Pientalovaltaiset alueet (AP) e=0,18 - muut alueet (Y/TP) e=0,3 Taulukko 1. Kauramäen mitoitus maankäyttömuodoittain. Osa-alue AK AKR AP Y/PY TP Erillis- Asukkaita pientalotontteja Kauramäki Tilkunmäki Eteläportin pohjoisosa Yhteensä

8 8 3 Suositukset jatkosuunnittelulle Ideasuunnitelmassa on esitetty näkemys Kauramäen alueen kokonaisuudesta. Ideasuunnitelman mukaan Kauramäestä tulisi kaupunkimainen ja monipuolinen asuinalue, josta sekä Eteläportin että kaupungin palvelut ovat hyvin saavutettavissa ajoneuvoliikenteen lisäksi myös joukko- ja kevyellä liikenteellä. Alueen arvioitu asukasmäärä, 5000 asukasta, luo edellytyksiä joukkoliikenteen palvelutasolle myös todellisuudessa. Yleiskaavoitusta varten ideasuunnitelmaa tulee tarkentaa erityisesti kesän 2010 aikana laadittujen luontoselvitysten tuloksilla. Ideasuunnitelmassa on otettu huomioon tiedossa olevat luontoarvot. Myös muut tarkentuvat selvitykset tulee ottaa huomioon jatkosuunnittelussa. Ideasuunnitelmassa on otettu huomioon valtatien varteen sijoittuvilla alueilla olevat melualueet olemassa olevien melualuerajauksien perusteella. Alueen jatkosuunnittelussa tulee kuitenkin kiinnittää huomiota valtatien reuna-alueiden meluntorjuntamääräyksiin. Suunnitelma luo perusteen myös alueen yhdyskuntatekniselle yleissuunnittelulle (katusuunnittelu, vesihuolto). Yleissuunnittelun avulla on mahdollista edelleen tarkentaa ideasuunnitelmaa ja parantaa sen toteutuskelpoisuutta. Ideasuunnitelmassa on katuverkoston osalta etsitty toteutuskelpoisia katulinjauksia (pituuskaltevuus alle 10 %), mutta tarkemmassa suunnittelussa on edelleen tarpeen tutkia katulinjauksia, mahdollisia leikkauksia ja liittymien sijoittumista. Myös tarve hulevesien yleissuunnittelulle tulee selvittää. Alueen virkistysreittien suunnittelua tulee tarkentaa osana koko Ladun Majan ja Kolmisoppisen virkistysalueen reittien kokonaissuunnittelua. Lisäksi huomiota tulee kiinnittää yhteystarpeisiin Keljonkankaan alueelle. Erityisesti Eteläportin pohjoisosassa asumisen ja liikerakentamisen yhteensovittaminen vaatii jatkossakin huolellista suunnittelua, jotta kokonaisuudesta muodostuu miellyttävä asuinympäristö. Koska Eteläportin kaupallisen alueen rakentaminen edellyttää merkittäviä maansiirtoja, on erityisen tärkeää etsiä sekä laadullisesti että taloudellisesti hyviä ratkaisuja, joissa monipuoliset maankäytön muodot ja korkeuserot tuovat lisäarvoa alueelle.

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015

KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015 KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015 ASUKASKYSELY OSAYLEISKAAVALUONNOKSESTA Vastaajan nimi: Osoite: Puhelinnumero / sähköpostiosoite: Olen kaava-alueen

Lisätiedot

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava 1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen

Lisätiedot

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS Naantalissa Luolalan kaupunginosassa on korttelissa 7 tontit 4, 5 ja 6 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi kaavamerkinnällä (K-1). Korttelialueelle

Lisätiedot

Siltatien alue MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 ->

Siltatien alue MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 -> Siltatien alue Ydinkeskustan jälkeen merkittävin kasvusuunta on Siltatien alue, joka on tällä hetkellä rakentamaton alue. Osayleiskaavoituksen tavoitteena on muodostaa alueesta itsenäinen noin 5 300 asukkaan

Lisätiedot

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos LIITE 7 Kuva: Rejlers Oy MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos 17.6.2014 2 1. JOHDANTO... 3 2. SUUNNITTELUALUE... 3 2.2 Kuvakooste suunnittelualueesta ja rakennetusta

Lisätiedot

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Kaavaselostus. Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Kaavaselostus. Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Kaavaselostus Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS, MAANTIET KADUIKSI KAAVASELOSTUS Tarkastus

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO LUONNOS 01.09.2015

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO LUONNOS 01.09.2015 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 334, tiloja 214-406-2-117 ja 214-406-2-542 sekä puistoaluetta koskeva asemakaava ja asemakaavan muutos. 214005182 YMPÄRISTÖKESKUS

Lisätiedot

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan

Lisätiedot

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015 Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys Tiivistelmä 15.9.2015 Liikenneselvityksen tavoitteet ja lähtökohdat Kaavaehdotusvaiheen liikenneselvityksen tavoitteena on tarkentaa alueen liikkumista ja liikennettä

Lisätiedot

Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa,

Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa, Vartiosaari Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa, jossa on sekä asumista että kaikkia helsinkiläisiä palvelevia virkistys- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto

STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto 18.5.2015 Stansvikinnummen alustavat suunnitteluperiaatteet Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA HAAPARANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS

MARTTILAN KUNTA HAAPARANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MARTTILAN KUNTA HAAPARANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS Air-Ix Ympäristö Oy PL 52 20781 Kaarina 2005 2 MARTTILAN KUNTA HAAPARANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus, joka koskee 14.6. 2005 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

KRUUNUVUORENRANTA: GUNILLANKALLIO, BORGSTRÖMINMÄKI, KOIRASAARENTIE JA KORTTELI 49056 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KRUUNUVUORENRANTA: GUNILLANKALLIO, BORGSTRÖMINMÄKI, KOIRASAARENTIE JA KORTTELI 49056 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2008 Oas 794-00/08 1 (5) KRUUNUVUORENRANTA: GUNILLANKALLIO, BORGSTRÖMINMÄKI, KOIRASAARENTIE JA KORTTELI 49056 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualueeseen

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin

Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Valmisteluvaiheen suunnitteluaineisto, tiivistelmä

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro A 2641, Mukkula, Mukkulankatu 19, 21, 23 (Isku)

Asemakaavan muutos nro A 2641, Mukkula, Mukkulankatu 19, 21, 23 (Isku) ALUSTAVA SELOSTUS A-2641 / D/3409/10.02.03.00.04/2015 1(8) SELOSTUSTIIVISTELMÄ RATKAISUN PÄÄPERIAATTEISTA Asemakaavan muutos nro A 2641, Mukkula, Mukkulankatu 19, 21, 23 (Isku) TAVOITTEET Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Yleiskaavaluonnoksen selostuksen liitteet

Yleiskaavaluonnoksen selostuksen liitteet Keravan kaupunki Yleiskaavaluonnoksen selostuksen liitteet Keravan yleiskaava 2035 (YK 6) 23.02.2015 Yleiskaavaluonnoksen selostuksen liitteet 1-21 Liite 1. Keravan voimassa oleva yleiskaavayhdistelmä

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 72 20.11.2014. Haapiorinne - asemakaavan hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti 27/10.02.03/2010

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 72 20.11.2014. Haapiorinne - asemakaavan hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti 27/10.02.03/2010 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 72 20.11.2014 Haapiorinne - asemakaavan hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti 27/10.02.03/2010 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 72 Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,

Lisätiedot

Mäskälän alueen kaavarunko

Mäskälän alueen kaavarunko S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Mäskälän alueen kaavarunko Liikennetarkastelu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 23.10.2012 P17620 Liikennetarkastelu 1 (10) Miettinen Tuomas 23.10.2012

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

MURRON ALUE (ent. Riipiläntien varsi, länsiosa)

MURRON ALUE (ent. Riipiläntien varsi, länsiosa) MURRON ALUE (ent. Riipiläntien varsi, länsiosa) Yleissuunnitelma nro 240400, Lapinkylä Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.3.2015 Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

KERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus. Tämä selostus koskee 27.5.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI

KERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus. Tämä selostus koskee 27.5.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI KERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus Tämä selostus koskee 27.5.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT Kaupunkikehitysjaosto 10.6.2015 2

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan

Lisätiedot

HAUKILUOMAN VIITESUUNNITELMA

HAUKILUOMAN VIITESUUNNITELMA 22.9.2014 HAUKLUOMAN VTESUUNNTELMA A R K K T E H D T M Y ALEKSS KVEN KATU 10 E 60 33210 TAMPERE +358-3-2144790 mail@my-ark.com HAUKLUOMA 8497 JA KURNKAAR 8524 ASEMAKAAVOJEN HAUKLUOMA 8497 JA KURNKAAR 8524

Lisätiedot

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2 Viher-Nikkilä 00 A-36.115 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa SELOSTUS Suunnittelemamme alueen valintaan vaikuttivat monet tekijät. Päädyimme alueeseen, joka sijaitsee lähellä Nikkilän keskustaa ja

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA)

RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA) RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA) RAISION KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS MAANKÄYTTÖPALVELUT 2.10.2012

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. 1. Perus- ja tunnistetiedot. 3. Lähtökohdat. 1.1 Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. 1. Perus- ja tunnistetiedot. 3. Lähtökohdat. 1.1 Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Suunnittelutyö koskee asemakaavamuutosta: Paraisten kaupungin Österbyn (05) kaupunginosan Korttelin 19 osassa sekä osassa Österbyntien

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 5.12.2012, PÄIVITETTY 6.2.2013

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 5.12.2012, PÄIVITETTY 6.2.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(9) KORTTELIN 86 JA 87 ASEMAKAAVAN MUUTOS (TORVENSOITTAJANKADUN JA KELLONSOITTAJANKADUN VÄLINEN ALUE) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Alakaupungin

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

LEMPÄÄLÄN KUNTA ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kuljun asemakaava ja asemakaavan muutos, Kiimakallion eteläosan laajennus, kaava n:ro 10045

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä

Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut järjestivät 2.6. ja 10.6.2015 kaksivaiheisen työpajatilaisuuden Oulunsalon keskustan ja asemakaavoitetun alueen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA, TEKNINEN

KANGASALAN KUNTA, TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, TERVEYSKESKUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 11.12.2012 ASEMAKAAVAN NUMERO 710 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE KUOHUNLAHTI KYLÄ KORTTELI 3000,

Lisätiedot

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA LIITE 1 1/1 K alajoen k aupunki K alajoen keskustan osayleisk aava PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA TUTKIELMA YLEISKAAVAA VARTEN 17.10.01 SERUM ARKKITEHDIT OY NILSIÄNK ATU 11-1 F 6 FIN-0010 HELSINKI FINLAND

Lisätiedot

KAAVAN KUVAUS. Yleistä

KAAVAN KUVAUS. Yleistä KAAVAN KUVAUS Yleistä Tervajoen asemakaavaluonnoksen katujen, tonttien ja kortteleiden muodostamisessa on huomioitu ajantasaiset kiinteistörajat, tuore yleiskaava ja maastotieto. Ilman erityistä syytä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAANOJAN ALUE Pvm. 29.8.2014 Kaupunginosa 8. Kankaro Asemakaava koskee tilan 286-402-36-2 osaa Asemakaavan muutos

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ Kivat naapurit selvitys (Kina) Jyväskylän kaupungin yleiskaavan luonnosvaihe 24.4.-21.5.2012 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho

TIIVISTELMÄ Kivat naapurit selvitys (Kina) Jyväskylän kaupungin yleiskaavan luonnosvaihe 24.4.-21.5.2012 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho TIIVISTELMÄ Kivat naapurit selvitys (Kina) Jyväskylän kaupungin yleiskaavan luonnosvaihe 24.4.-21.5.2012 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho Mitä missä miksi? Yksi Jyväskylän kaupungin yleiskaavan

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto Dnro KH/KV: 870 /2014 34 KURJENMETSÄ (2308), ASEMAKAAVAN MUUTOS 11.3.2015/18 20.5.2015/34 Kkj. 18 Asemakaava muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 600 sekä puistoaluetta (VP). Asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

ruskotunturi Ruskotunturi nousee noin noin 7 kilomet- päähän päähän Oulun ydinkeskustasta, Monitoimikeskus OuluZone sijaitsee sijaitsee

ruskotunturi Ruskotunturi nousee noin noin 7 kilomet- päähän päähän Oulun ydinkeskustasta, Monitoimikeskus OuluZone sijaitsee sijaitsee Oulua ilmasta ruskotunturi ja ouluzone Ruskotunturi nousee noin noin 7 kilomet- 7 kilometrin päähän päähän Oulun ydinkeskustasta, Oulun ydinkeskustasta, poistetun käytöstä ja maisemoitavan poistetun ja

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 LUONNOS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA NRO xxxxxx PÄIVÄTTY xx.xx.2015 Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 Kaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 40, TESJOKI, KORTTELIN 1 OSA SEKÄ OSAT KATU- JA TIEALUEISTA, TAVASTANTIE

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 40, TESJOKI, KORTTELIN 1 OSA SEKÄ OSAT KATU- JA TIEALUEISTA, TAVASTANTIE L O V I I S A 9.8.2013 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 40, TESJOKI, KORTTELIN 1 OSA SEKÄ OSAT KATU- JA TIEALUEISTA, TAVASTANTIE KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: TAVASTANTIE

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero 2310-2014 Asemakaavatunnus 9/2014 Asemakaava laaditaan Skanssin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan

Lisätiedot

T i k k a k o s k i k e h i t t y y!

T i k k a k o s k i k e h i t t y y! T i k k a k o s k i k e h i t t y y! 4.2. 2015 1. Avaus 2. Tikkakosken kehittämissuunnitelmasta yleensä 3. Tikkakosken tohinat; diplomityön esittely, Annamaija Löfgren 4. Koulu- ja liikuntakeskuksen yleissuunnitelmaluonnoksen

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus: 1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle

Lisätiedot

Suunnittelukilpailut & verkko-osallistuminen Sipoon Jokilaakso Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan kilpailu

Suunnittelukilpailut & verkko-osallistuminen Sipoon Jokilaakso Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan kilpailu Suunnittelukilpailut & verkko-osallistuminen Sipoon Jokilaakso Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan kilpailu 8.5.2012 Pilvi Nummi-Sund kaavoittaja, Sipoon kunta Uusia tuoreita ideoita Vaihtoehtoja vertailtavaksi

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

YMPÄRISTÖPALVELUKESKUS

YMPÄRISTÖPALVELUKESKUS KANGASALAN KUNTA YMPÄRISTÖPALVELUKESKUS PITKÄJÄRVEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 11.2.2008 ASEMAKAAVAN NUMERO 618 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LIUTTU KYLÄ VATIALA KORTTELIT 949,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011 ANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät iranomaiset ja yhteisöt iite: Ilmoitus asemakaavamuutoksen viitesuunnitelman

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO LUONNOS

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO LUONNOS KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 553, korttelin 543 tontteja 1 ja2, korttelin 555 tontteja 6 ja 7 sekä korttelin 551 tontteja 1 ja 2 koskeva asemakaavan muutos.

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Valmistuneet/ valmistuvat asunnot 70 % asunnoista sijoittui alueille,

Lisätiedot

4. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET

4. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 13 4. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET. 4.1 Osallisten tavoitteet 4.2 Kunnan tavoitteet Parantaa pitkänomainen ja suuren yrityksen käyttöön liian kapea tontti muodoltaan. 4.3 Suunnittelun käynnistäminen

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kaavaselostus 3.9.2014 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:

Lisätiedot

SALLAN KUNTA SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS

SALLAN KUNTA SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS KESELMÄJÄRVEN LÄNSIRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.9.2009 0615-D12577 Näkymä kaava-alueelta Keselmäjärven yli tunturiin 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

Pientalotonttien tarjoaminen ammattirakentajille, kaavoituspalveluiden esitys

Pientalotonttien tarjoaminen ammattirakentajille, kaavoituspalveluiden esitys 30.3.2016 Pientalotonttien tarjoaminen ammattirakentajille, kaavoituspalveluiden esitys Aika: Torstai 30.3.2016 klo 12:30 14.30 Paikka: Läsnä: Innogate Jouni Laitinen, kaavoituspäällikkö Elina Nissinen,

Lisätiedot

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus Pikku Huopalahti Kaupallinen mitoitus 24.9.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Pikku Huopalahden kaupallinen rakenne 2014... 3 2. Pikku Huopalahden kehittäminen... 7 3. Pikku Huopalahden markkinoiden

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS

KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LINKOSUO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.3.2015 ASEMAKAAVAN NUMERO 750 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LEMETTY KORTTELI KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITE 2 MAANKÄYTTÖ JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.3.2008. Täydennetty 06.5.2009

Lisätiedot

http://sr512201/webmap/content/result.htm

http://sr512201/webmap/content/result.htm Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN

Lisätiedot

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

Ak-330 Kemmolan asemakaava

Ak-330 Kemmolan asemakaava Ympäristövirasto / TL 12.03.2013 sivu 1/7 Ak-330 Kemmolan asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisestä tiedosta,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee: 1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN

Lisätiedot

ALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMAN SISÄLTÖ

ALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMAN SISÄLTÖ ALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1 Rakennemallin mitoitus Varsinainen tarkastelu kahden vaihtoehdon välillä, joissa kummassakin pohjana valittu yhdyskuntarakenne (VE 1 + VE 3) Alenevan kehityksen trendi

Lisätiedot

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 1 LÄHTÖKOHTIA Kaavahankkeen perustiedot on esitetty

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

LEMPÄÄLÄN KUNTA ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 10045 Kuljun asemakaava ja asemakaavan muutos, Kiimakallion eteläosan laajennus 2.2.2016 Kunta:

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO SANTALANTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavoitettava alue sijaitsee Naantalin Luonnonmaalla, noin

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Römmi-Likolahden kaupunginosassa noin kahden kilometrin päässä Äänekosken keskustasta luoteeseen.

Suunnittelualue sijaitsee Römmi-Likolahden kaupunginosassa noin kahden kilometrin päässä Äänekosken keskustasta luoteeseen. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.3.2016 / 6.4.2016 / 10.8.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖLLITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (OSA KORTTELEISTA 731, 750, 714 JA 430, KORTTELI 435) KUVA 1 Suunnittelualueen

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE. Tiivistelmä

KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE. Tiivistelmä KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE Tiivistelmä Strategisen maankäytön palvelut 8.6.2015 Kuopion strategia vuoteen 2020 Kuopion kasvusopimus Kuopion väestöennuste vuoteen 2030 Kaupunkirakennesuunnitelma

Lisätiedot

Kirkonseudun Siltatien alueen keskuksen asemakaava ja asemakaavan muutos (Siltatien pohjoispuoli ja Lähdevainiontien pohjoispuoli)

Kirkonseudun Siltatien alueen keskuksen asemakaava ja asemakaavan muutos (Siltatien pohjoispuoli ja Lähdevainiontien pohjoispuoli) YLÖJÄRVI ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS: YMPLTK. 11.3.2014 Kirkonseudun Siltatien alueen keskuksen asemakaava ja asemakaavan muutos (Siltatien pohjoispuoli ja Lähdevainiontien pohjoispuoli) OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

MOISIONRINTEEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee Hakumäen kaupunginosan (6) osaa korttelista 15 sekä liittyvää virkistysaluetta.

MOISIONRINTEEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee Hakumäen kaupunginosan (6) osaa korttelista 15 sekä liittyvää virkistysaluetta. MOISIONRINTEEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee Hakumäen kaupunginosan (6) osaa korttelista 15 sekä liittyvää virkistysaluetta. SELOSTUS 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

LEMPÄÄLÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS LEMPÄÄLÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Sääksjärven asemakaavan muutos, Kurrenkujan alue LUONNOS 6.5.2013 Kunta: LEMPÄÄLÄ Kylä: KULJU Kaava-alue SÄÄKSJÄRVI

Lisätiedot

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334 Ilmajoki Asemakaavan muutos ja kumoaminen 2014 Antila-Paalutien alue Kaavaselostus 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Kunnanosa: Alue: Korttelit: Kaava: Ilmajoki Siltalan kunnanosa Antila-Paalutien

Lisätiedot

2.9.2015 ESPOON KIVENLAHDEN METROKESKUKSEN KEHITTÄMINEN

2.9.2015 ESPOON KIVENLAHDEN METROKESKUKSEN KEHITTÄMINEN 2.9.2015 ESPOON KIVENLAHDEN METROKESKUKSEN KEHITTÄMINEN SUUNNITTELUVARAUKSEN HAKUMENETTELY KIVENLAHDEN METROKESKUS SUUNNITTELUVARAUKSEN HAKUMENETTELY SISÄLTÖ 1. Taustaa 2. Suunnittelutehtävä 3. Kaupungin

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot