HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 6/ (8) SAIRAANHOITOPIIRI Yhtymähallinto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 6/2015 1 (8) SAIRAANHOITOPIIRI Yhtymähallinto 31.3.2015"

Transkriptio

1 HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 6/ (8) VUODEN 2016 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN RAHOITUKSEN HANKE-EHDOTUSTEN VALMISTELU HUS-KUNTAYHTYMÄSSÄ 1 Valtion voimaan tullut rahoitusjärjestelmä yliopistotasoisessa terveyden tutkimuksessa Terveydenhuoltolain mukaan erityisvastuualueen (erva) sairaanhoitopiirien kuntayhtymien on perustettava alueelleen yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta, jossa on monitieteinen edustus ervan terveydenhuollon toimintayksiköistä. HUS:n hallitus on nimittänyt ervan sairaanhoitopiirien myötävaikutuksella HYKS:n ervan tutkimustoimikunnan. Terveydenhuoltolain 66 :n nojalla STM on asettanut valtakunnallisen asiantuntijoista koostuvan terveyden tutkimuksen arviointiryhmän, jonka toimikausi jatkuu saakka (asetus 718/2013). Ryhmä arvioi terveyden tutkimuksen laatua, määrää ja tuloksellisuutta sekä painoalueiden ja tavoitteiden saavuttamista kuluneella nelivuotiskaudella ja tekee STM:lle ehdotuksen yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoituksen jakamisesta ervoille seuraavana nelivuotiskautena STM tekee ehdotuksesta päätöksen siitä, kuinka suuren prosenttiosuuden kukin erva saa valtion budjetissa olevasta yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen määrärahasta. Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen määräraha maksetaan erva-tutkimustoimikunnille. STM määrittelee uudelleen yhteistyössä ervojen tutkimustoimikuntien kanssa myös tutkimuksen painoalueet ja tavoitteet nelivuotiskaudelle On todennäköistä, että uusia painoalueita ei määritellä ennen HYKS:n ervan tutkimusrahoitushaun alkua. Tiedossa on vuonna 2015 päättyvällä nelivuotiskaudella säädetyt tutkimuksen painoalueet ja tavoitteet (STM:n asetus 718/2013). 2 Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoituksesta päättäminen ervassa Ervan terveydenhuollon toimintayksikköä ylläpitävä kunta, kuntayhtymä, valtion mielisairaala tai sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetty palvelujen tuottaja voi hakea tutkimushankkeille rahoitusta erva-tutkimustoimikunnalta. Yksittäinen tutkija tai tutkimusryhmä ei voi olla hakijana. Tutkimushankkeella täytyy kuitenkin olla tutkimusryhmä ja vähintään yhdellä tutkimusryhmän jäsenistä täytyy olla työ- tai virkasuhde hakijana toimivaan julkisen sektorin organisaatioon tai asetuksella säädettyyn palveluntuottajaan. Erva-tutkimustoimikunta päättää tutkimusrahoituksen myöntämisestä hakemusten perusteella. Erva-tutkimustoimikunnan on otettava päätöksessään huomioon STM:n asettamat tutkimuksen tavoitteet ja painoalueet. Erva-tutkimustoimikunta voi myöntää rahoitusta myös painoalueiden ja tavoitteiden ulkopuolisiin tutkimushankkeisiin. Erva-tutkimustoimikunnan päätös määrärahan myöntämisestä on ehdollinen niin kauan kuin valtion budjetti ao. määrärahan jakovuodelle on vahvistettu. Määrärahan maksamiseen ja muuhun menettelyyn sekä muutoksenhakuun liittyvissä asioissa noudatetaan soveltuvin osin valtionavustuslain (688/2001) säännöksiä.

2 HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 6/ (8) HYKS:n ervan tutkimustoimikunnassa 30 % käytettävissä olevasta tutkimusmäärärahasta jaetaan organisaatioiden vuosien julkaisujen JUFO-pisteiden summan perusteella. Organisaatioiden tutkimustoiminnan uusille avauksille varataan erillisrahoitus (korkeintaan 10 % jaettavasta määrärahasta). Tätä rahoitusta voidaan myöntää korkeintaan viidelle hankkeelle koko erityisvastuualueella. Uudella avauksella tarkoitetaan yliopistotasoista tutkimusta, joka edustaa hakijaorganisaatiossa uutta, innovatiivista, kokeilevaa tai muuten rohkeaa ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta. Hakijaorganisaation tulee sisällyttää nämä tutkimukset priorisoidulle listalleen ja perustella erikseen niiden uutuusarvo ja merkityksellisyys. Erva-tutkimustoimikunnan on annettava STM:lle vuosittain seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä selvitys siitä, mille tutkimushankkeille ja painoalueille rahoitusta on osoitettu. 3 Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen hanke-ehdotusten valmistelu HUSkuntayhtymässä Tutkimusryhmät toimittavat hanke-ehdotukset HUS:n omalle tutkimustoimikunnalle arvioitaviksi kerran vuodessa. Hanke-ehdotuksen päälomake täytetään sähköisesti e-lomakkeella: HUS:n tutkimustoimikunnalle jätettävään hanke-ehdotukseen liitetään hankkeesta laadittu yhden kokonaisuuden muodostava hankesuunnitelma, kustannusarviolomake (liite 1), hankejohtajan CV ja hankejohtajan julkaisuluettelo vuosilta Luettelon kaikille julkaisuille tulee ilmoittaa osoitteesta tai liiteestä 3 löytyvä julkaisun saama JUFO-pistemäärä. HUS:n tutkimustoimikunnalle jätettävässä hanke-ehdotuksessa ilmoitetaan lisäksi hankejohtajan kaikkien vuosien julkaisujen JUFO-pisteiden summa. Sähköisen lomakkeen täyttöön ja liitteiden laadintaan annetaan erillinen täyttöohje (liite 2). Tutkimushankkeen vaatimukset yleisesti Strategian mukaan HUS:ssa tehtävä tutkimus suunnataan niin, että se onnistuessaan johtaa perustavaa laatua olevaan uuteen tietoon ja sen avulla parantuneeseen diagnostiikkaan ja hoitoon. Tutkimushanke-ehdotuksen arvioinnissa kiinnitetään erityistä huomiota seuraaviin asioihin: - tutkimuksen tieteellinen taso - tutkimuksen merkitys HUS:n kannalta

3 HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 6/ (8) - tutkimuksen merkitys terveyden- tai sairaanhoidon valtakunnallisen kehittämisen kannalta - innovatiivisuus - toteuttamiskelpoisuus - tutkimukseen liittyvä tutkijakoulutus - tutkimusta tukeva kansainvälinen yhteistyö - tutkimukseen liittyvä julkaisutoiminta - tutkimuksen saama muu kilpailtu rahoitus. HUS:n tutkimustoimikunnalle tehty hanke-ehdotus voi koskea uudenlaista ja lupaavaa tieteellistä tutkimustoiminnan suuntaa ja avausta. Tällaisille innovatiivisille tutkimuksille on tilaus HYKS:n ervan tutkimustoimikunnassa, joka voi jakaa korkeintaan 10 % käytettävissä olevasta määrärahasta korkeintaan viidelle tällaiselle hankkeelle, joita tutkimusmäärärahaa hakeva organisaatio ehdottaa rahoitettaviksi. Painoalueet On todennäköistä, että STM ei ehdi säätää uusia vuosien painoalueita ennen HYKS:n erityisvastuualueen tutkimusrahoitushaun alkua. STM on säätänyt 2015 loppuvalle nelivuotiskaudelle seuraavat painoalueet: 1) merkittävien kansanterveysongelmien ja sairauksien ehkäisyn, syntymekanismien, diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen perustavaa laatua oleva kliininen ja translationaalinen tutkimus; 2) yksilöllistetyn lääketieteen käyttöönottoon ja biopankkitoimintaan liittyvä tutkimus; 3) erityisen vaikeasti hoidettaviin tai harvinaisiin sairauksiin ja terveysongelmiin liittyvä tutkimus; 4) väestökohorttien kliinis-epidemiologiset seurantatutkimukset; 5) terveyden edistämisen, väestön neuvonnan ja terveyserojen kaventamisen vaikuttavuustutkimus; 6) terveydenhuollon palvelujärjestelmän ja menetelmien tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen, toimintakäytäntöjen muuttamiseen ja osaamisen johtamiseen sekä potilasturvallisuuteen ja laadunhallintaan kohdistuva tutkimus; 7) potilaan ja asiakkaan oikeuksien ja valinnanvapauden toteutumisen terveystieteellinen interventio- ja vaikuttavuustutkimus; 8) valtakunnallisiin kehittämishankkeisiin liittyvä yliopistotasoinen terveydenhuoltotutkimus. Asetuksen 718/2013 mukaan ervan tutkimustoimikunnan tulee ohjata kohdissa 1-3 tarkoitetuille painoalueille vähintään 25 % ja kohdissa 4-8 tarkoitetuille painoalueille vähintään 15 % kunakin vuonna sen käytettävissä olevasta yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoituksesta.

4 HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 6/ (8) Hankkeen organisointi Hanke-ehdotus esitellään 1-4 vuoden kestoisena hankesuunnitelmana. Yksittäiselle hankkeelle haettava rahoitus voi olla korkeintaan euroa riippuen hankkeen kestosta. Monivuotisessa hankkeessa hankejohtaja on velvollinen tekemään vuosittain selvityksen tutkimuksen edistymisestä. Yliopistotasoisen terveyden tutkimushankkeen määrärahaa tulee käyttää HUS-kuntayhtymän toimintana sen omistamissa tai hallinnassa olevissa tiloissa tapahtuvaan yliopistotasoiseen lääketieteelliseen, hammaslääketieteelliseen, hoitotieteelliseen tai muuhun yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen. Hankejohtaja ja tutkimusryhmä Tutkimushankkeella tulee olla tutkimusryhmä, jonka jäsenistä ainakin yksi toimii työ- tai virkasuhteessa määrärahaa saavaan organisaatioon. Hankejohtajan pitää aina hakea tutkimuslupa hankerahalla tehtävään tutkimukseen. HUS:ssa tutkimusluvan voi saada vain hankejohtaja, jolla on hankekauden alkaessa sekä tohtorin tutkinto että pää- tai sivutoiminen palvelutuotantoon kohdistuva palvelussuhde HYKS:iin tai muuhun HUS:n yksikköön (kts.myös pysyväisohje 9/2007). Hakukierroksella voi hakea vain yhtä uutta hanketta. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että hankejohtajalla voi vuonna 2016 olla samanaikaisesti johdettavanaan enintään kaksi kilpailun kautta saatua tutkimushanketta. Perustellusta syystä hankejohtajan vastuulle voidaan tämän lisäksi määrätä muu hanke, jonka hankejohtaja on estynyt eikä kelpoisuusehtoja täyttävää varajohtajaa pystytä nimeämään. Hankejohtajat sitoutuvat ilmoittamaan palvelussuhteensa muutokset hankekauden aikana. Hankkeelle tulee aina ilmoittaa (lukuun ottamatta hoitotieteen hankkeita) jo rahoituksen hakuvaiheessa varahankejohtaja, joka täyttää samat kelpoisuusehdot kuin varsinainen hankejohtaja. Tutkimushanke-ehdotuksessaan hankejohtajan tulee esitellä HUS:ssa toimiva tutkimusryhmä ja mahdolliset HUS:n ulkopuoliset yhteistyökumppanit ja tutkimusryhmän kolmen viimeisen vuoden aikana saama tutkimusrahoitus. Hankejohtaja ottaa vastaan ne oikeudet ja velvollisuudet, joita tutkimustyö edellyttää säädösten, määräysten ja HUS:n ohjeiden mukaan. Hän vastaa toiminnallisesti tutkimuksen suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä hankerahojen käytöstä. Hankerahalla palkattavat otetaan kuntayhtymään palvelussuhteeseen. Hankemäärärahan käyttöohje annetaan erikseen (vrt. johtajaylilääkärin ohje 4/2015 valtion yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoituksen käytöstä HUS:ssa). Hankejohtaja sitoutuu ottamaan tutkimukseen osallistuvalta HUS:n ulkopuoliselta tutkimushenkilökunnalta salassapito- ja vaitiolositoumukset. Hän

5 HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 6/ (8) sitoutuu raportoimaan määrärahan käytöstä ja saavutetuista tutkimustuloksista HUS:n ohjeiden mukaisesti. Hankejohtaja sitoutuu ilmoittamaan HUS:n nimen kaikissa HUS:n tutkimusrahoituksella syntyneissä julkaisuissa. Koska HUS:n tutkimusrahoitusta käytetään kuntayhtymän työsuhteessa, hankejohtajat sitoutuvat tekemään viipymättä työsuhdekeksintöilmoituksen keksinnöistään ja sitoutuvat valvomaan, että tutkimusryhmässä HUS:n palveluksessa olevat henkilöt jättävät viipymättä keksinnöstä kirjallisen ilmoituksen voimassa olevan keksintöohjesäännön mukaisesti (vrt. yleiskirje 4/2002). Hankejohtaja antaa sitoumuksensa osana sähköistä hankelomaketta (elomake). Hankesuunnitelma HUS:n toimintana ja vastuulla tapahtuvalla TYH-hankkeella tulee olla yhden kokonaisuuden muodostava 1-4 vuodelle suunniteltu hankesuunnitelma, joka on liitettävä hanke-ehdotukseen. Hankejohtajan tulee hankesuunnitelmassa ilmoittaa tutkimushankkeen tavoite, kysymyksenasettelu, toteuttamiskelpoisuus ja merkitys. Hankejohtajaa pyydetään ehdotuksessaan perustelemaan tutkimuksen merkitys HUS:n kannalta. Hankkeelle on määriteltävä hakuvaiheessa yksi kotitulosalue, HYKS:n kotitulosyksikkö tai kotiliikelaitos. Tutkimushankkeelle tehdyn kustannusarvion tulee kattaa kaikki tulosalueille (HYKS:n tulosyksiköille) tai liikelaitoksille aiheutuvat tutkimustoiminnan suorat kustannukset (liite 1). Tutkimustoiminnan yleiskustannusosuutta tai tilakuluja HUS:n omistamissa tai hallinnoimissa tai vuokraamissa tiloissa ei sisällytetä hanke-ehdotuksessa esitettävään kustannusarvioon. Tutkijan palkkana maksetaan toimitusjohtajan kunakin vuonna antaman päätöksen mukaista palkkaa. Ulkomailla oleskelua ei rahoiteta. Hanke-ehdotuksessa tulee selkeästi eritellä, esitellä ja perustella tutkimushankkeessa HUS:n toimintana tapahtuvat tai HUS:n vastuulla olevat asiat. Hankesuunnitelmat voivat sisältää tutkimusryhmien välistä, monitieteistä, organisaatioden välistä ja alueellista yhteistyötä. Jos HUS:n terveyden tutkimuksesta saatava rahoitus on vain osa hankkeen kokonaisrahoitusta, hankesuunnitelmassa on selkeästi selvitettävä ja perusteltava HUS:n rahoituksella tapahtuva toiminta, josta laaditaan kustannusarviolomake (liite 1). Suomen-, englannin- tai ruotsinkielisen hankesuunnitelman pituus saa olla korkeintaan 5 sivua. Tutkimuslaite ja tutkimuspalveluhankinta hankesuunnitelmassa Valtion terveyden tutkimuksen määrärahalla tehtävistä yli euron (0 % alv) laitehankinnoista ja tutkimuspalveluhankinnoista on oltava perusteltu ehdotus jo HUS:n tutkimustoimikunnalle arvioitavaksi toimitetussa hanke-ehdotuksessa.

6 HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 6/ (8) Tutkimuslaitehankinnaksi voidaan ehdottaa yliopistotasoiseen tieteelliseen tutkimukseen käytettävää laitetta tai laitekokonaisuutta, joita ei pystytä hankkimaan vuosittaisten HUS-kuntayhtymän laitehankintakilpailujen puitteissa. Hankemäärärahaa voi ehdottaa myös ns. suuriin tutkimuslaiteisiin, joiden hankintahinta ylittää (0 % alv). Laitehankinnoissa noudatetaan HUS:n voimassa olevaa hankintaohjetta. Laite-ehdotusta varten ehdotuksen yhteydessä ei ole erillistä laitelomaketta (se täytetään tarvittaessa vasta myöhemmässä vaiheessa). Sen vuoksi laitehankinta on esiteltävä ja perusteltava erityisen tarkasti ja kattavasti hankesuunnitelmassa. Myös tutkimusryhmien yhteishankinnoiksi sopivat laitteet on esiteltävä erikseen kunkin yksittäisen hanke-ehdotuksen hankesuunnitelman yhteydessä. Sekä kestokulutustarvikkeet (ml. ns. pienlaitteet) että varsinaiset laitehankinnat esitetään osana hanke-ehdotuksen kustannusarviota (liite 1). Laite-ehdotuksessa on esiteltävä kustannusarvio tutkimuslaitteen vuosittaisista käyttö- ja ylläpitokustannuksista ja muista sellaisista resursseista, joita laitteen käyttö edellyttää ja annettava selvitys niiden rahoittamisesta. Huomioon otettavia kuluja ovat mm. huolto, korjaus ja varaosat ja niihin liittyvät matkakulut, laitteen vaatimat reagenssikulut ja laitteen ylläpitämiseksi tarvittava henkilötyö. Tutkimuslaitteet tulevat lähtökohtaisesti kokonaan HUS:n omistukseen. Soveltuvin osin laitehankinta voidaan valmistella yhteisrahoitteisena, jolloin ensisijaisesti tutkimusrahaa täydentävä rahoitus pyydetään avustuksena HUS:lle. Lisäksi laitehankintaa on mahdollista suunnitella yhteisrahoitteisena niin, että HUS:n omistusoikeus on alle 100 %. Silloin laitehankinnasta on tehtävä erillinen hankintasuunnitelma ja omistus- ja/tai hallintasopimus, joka määrittelee mm. omistussuhteet, oikeudet ja velvollisuudet laitteen käytössä ja ylläpidossa ja muiden laitteesta syntyvien kustannusten ja seuraamusten hallinnan. Laite, jonka omistuksessa HUS on osapuolena, on aina sijoitettava HUS:n omistamiin tai HUS:n hallinnassa oleviin tiloihin. Yksityiskohtaisempia ohjeita annetaan laitehankintaa koskevan päätöksen ja määrärahan käytön ohjeistuksen yhteydessä. Tutkimuslaitteet rekisteröidään HUS:n ohjeiden mukaan lääkintälaiterekisteriin, ohjelmistorekisteriin tai tulosalueen tai liikelaitoksen irtaimistorekisteriin ja inventoidaan. Sitoumus ja puolto Hankejohtaja antaa sitoumuksensa osana sähköista hankehakulomaketta ja vakuuttaa samalla, että hänen esimiehensä tietää ehdotetusta tutkimushankkeesta ja puoltaa sitä.

7 HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 6/ (8) 4 Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoituksen käyttö ja seuranta HUS:ssa Määrärahasta tehtävässä päätöksenteossa noudatetaan lakiin perustuvia esteellisyyssäännöksiä. Tutkimushankkeeseen myönnetty tutkimusmääräraha on sairaalan budjettimäärärahaa, johon hankejohtajalle myönnetään käyttöoikeus, mutta johon ei synny apurahan kaltaista subjektiivista oikeutta. Tutkimusmäärärahojen käyttö on kuntayhtymän toimintaa ja siihen sovelletaan HUS:n sääntöjä ja ohjeita. Määrärahoista laaditaan erillinen tulo- ja menoarvio. Tutkimuslaitteiden ja tavaroiden ja palveluiden hankinnassa noudatetaan sairaalan yleisiä hankintaperiaatteita (vrt. pysyväisohjeet 1/2012 ja 5/2012). Määrärahoja koskevien tili-, kirjanpito- ja seurantajärjestelmien tulee olla yksiköissä sellaiset, että opetus- ja tutkimusmäärärahan kohdentamista ja käyttöä voidaan seurata ja että siitä voidaan raportoida. Tulosalueiden ja liikelaitosten on tilinpäätöksen valmistuttua annettava käyttövuotta seuraavan vuoden kesäkuun alkuun mennessä HUS yhtymähallintoon selvitys siitä, miten ne ovat käyttäneet yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen saamansa rahoituksen. Terveyden tutkimuksen määrärahalla tapahtuvaa tutkimustoimintaa seurataan ja arvioidaan HUS:n tutkimustoimikunnalle tapahtuvan ja tieteellisen tutkimuksen rekisteriin (Tietu) tehtävän raportoinnin kautta. Loppuraportti on tehtävä hanketta seuraavan vuoden toukokuun alkuun mennessä (Rraportointilomake). Monivuotisessa hankkeessa hankejohtaja on velvollinen tekemään HUS:n tutkimustoimikunnalle osoitetun selvityksen vuosittain tutkimuksen edistymisestä. Huonosti edistynyt tutkimus voidaan keskeyttää. Raportoinnista voidaan antaa lisäohjeita hankekauden aikana mm. STM:n asettamien vaatimusten mukaisesti. Tutkimushankerahaa voi käyttää vain hankebudjetissa mainittuihin tarkoituksiin (kululajikohtiin), kuten sairaalan tuottamiin sairaanhoidollisiin palveluihin (mm. avohoitokäynnit, laboratorio- ja kuvantamistutkimukset), tutkijoiden ja avustavan henkilökunnan palkkakustannuksiin, tutkimuksen vuoksi välttämättömiin matkoihin, etukäteen suunniteltuihin tutkimuslaitehankintoihin ja muihin tavara- ja palveluhankintoihin. Ensisijaisesti tutkimuksen henkilökunta on palkattava sekä tutkimuksessa tarvittavat palvelut on hankittava HUS:sta (vrt. johtajaylilääkärin ohje 4/2015 valtion yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoituksen käytöstä HUS:ssa). 5 Tutkimusryhmien hanke-ehdotusten jättäminen HUS:n tutkimustoimikunnalle Sähköisesti täytetty hanke-ehdotuksen päälomake (e-lomake) liitteineen tulee olla toimitettu sähköisesti maanantaihin klo mennessä.

8 HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 6/ (8) 6 Aikaisempien ohjeiden korvaaminen 7 Lisätietoja Tämä ohje tulee voimaan ja korvaa aiemman johtajaylilääkärin ohjeen 3/2014. Ylilääkäri Ari Lindqvist, puh. (09) tai kehittämispäällikkö Terttu Kovanen puh , terttu.kovanen@hus.fi. Lisätietoja tutkimukseen ja opetukseen liittyvistä asioista annetaan myös: - HUS:n intranet-sivuilla: HUS intranet / Opetus ja tutkimus - HUS:n internet-sivuilla: / Tutkijalle Markku Mäkijärvi johtajaylilääkäri LIITTEET JAKELU Tutkimushanke-ehdotuksen lomakkeet: - Hanke-ehdotuksen päälomake (täytetään e-lomakkeena) - liite 1 (kustannusarviolomake) - liite 2 (vuoden 2016 hanke-ehdotuksen laatimisohje) - liite 3 JUFO-pisteet ( päivitys) - Raportointilomake HUS:n intranet ja internet

HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 3/2017 1(6) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 3/2017 1(6) SAIRAANHOITOPIIRI VUODEN 2018 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN RAHOITUKSEN HANKE-EHDOTUSTEN VALMISTELU HUS-KUNTAYHTYMÄSSÄ 1. Valtion rahoitusjärjestelmä yliopistotasoisessa terveyden tutkimuksessa Terveydenhuoltolain

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 3/ (7) SAIRAANHOITOPIIRI. STM:n asetuksen 1435/2015 mukaiset painoalueet ovat:

HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 3/ (7) SAIRAANHOITOPIIRI. STM:n asetuksen 1435/2015 mukaiset painoalueet ovat: HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 3/2018 1 (7) VUODEN 2019 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN RAHOITUKSEN HANKE-EHDOTUSTEN VALMISTELU HUS-KUNTAYHTYMÄSSÄ 1. Valtion rahoitusjärjestelmä yliopistotasoisessa

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (6) SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta 9.4.2015

HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (6) SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta 9.4.2015 HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (6) VUODEN 2016 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN HANKEHAKEMUKSEN TEKEMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEEN TUTKIMUSTOIMIKUNNALLE 1 Valtion rahoitusjärjestelmä yliopistotasoisessa

Lisätiedot

https://e-lomake.fi/lomakkeet/4028/lomake.html?esikatselu=true

https://e-lomake.fi/lomakkeet/4028/lomake.html?esikatselu=true Sivu /5 Valtion tutkimusrahan haku hankekaudelle 06 ---------------------------------------------------------------- --------------------------- T Ä M Ä O N M A L L I -Ä L Ä T Ä Y T Ä!!!!!!! Lomake on

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (8) SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta

HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (8) SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (8) VUODEN 2018 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN HANKEHAKEMUKSEN TEKEMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEEN TUTKIMUSTOIMIKUNNALLE 1 Valtion rahoitusjärjestelmä yliopistotasoisessa

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (8) SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta

HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (8) SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (8) VUODEN 2020 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN HANKEHAKEMUKSEN TEKEMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEEN TUTKIMUSTOIMIKUNNALLE 1 Valtion rahoitusjärjestelmä yliopistotasoisessa

Lisätiedot

Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012: tilanne 26.4.

Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012: tilanne 26.4. Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012: tilanne 26.4. Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, dos. Stm/STO/tepa Sidonnaisuudet: PVK:n sivutoiminen asiantuntijalääkäri Näkökohtia sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoitus haku. Minna Mäkiniemi Tutkimuspalvelupäällikkö VTR Infotilaisuus 14.5.

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoitus haku. Minna Mäkiniemi Tutkimuspalvelupäällikkö VTR Infotilaisuus 14.5. Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoitus - 2015 haku Minna Mäkiniemi Tutkimuspalvelupäällikkö VTR Infotilaisuus 14.5.2014 Paljonko jaetaan? Valtion rahoitus terveyden tutkimukseen n. 31

Lisätiedot

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö 1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat

Lisätiedot

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoituksen hakeminen vuodelle 2015 Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS:n) erityisvastuualueella

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoituksen hakeminen vuodelle 2015 Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS:n) erityisvastuualueella VTR-hakuohjeet 2015 1 (6) Hakuaika päättyy: tutkimusryhmille 30.5.2014 klo 15.45 organisaatioille 22.8.2014 klo 15.45 Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoituksen hakeminen vuodelle 2015

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (8) SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta

HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (8) SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (8) VUODEN 2019 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN HANKEHAKEMUKSEN TEKEMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEEN TUTKIMUSTOIMIKUNNALLE 1 Valtion rahoitusjärjestelmä yliopistotasoisessa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa

Lisätiedot

Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012

Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012 Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012 Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, dos. Stm/STO/tepa Sidonnaisuudet: PVK:n sivutoiminen asiantuntijalääkäri Terveydenhuoltolaki: 61 Yliopistotasoisen terveyden

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN RAHOITUKSESTA

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN RAHOITUKSESTA 1 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anne Koskela Muistio x.x.2013 LUONNOS 23.4.2013 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN RAHOITUKSESTA 1 Johdanto Valtion

Lisätiedot

KYSin tieteellinen tutkimus 2014

KYSin tieteellinen tutkimus 2014 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA 1(8) Tiedepalvelukeskus / kl 29.1.2015 KYSin tieteellinen tutkimus 2014 Yhteenveto tutkimuksen toiminnan ja talouden mittareista Vuonna

Lisätiedot

Tutkimusrahoitus ja hankkeiden arviointi

Tutkimusrahoitus ja hankkeiden arviointi NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT Tutkimusrahoitus ja hankkeiden arviointi Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri, dos., emba Esityksen sisältö Tutkimusrahoituksen ja tutkimustoiminnan kehitys Terveydenhuoltolaki

Lisätiedot

STM:n arviointiryhmän linjauksia tutkimuksen arvioinnista. Seppo Nikkari, varajohtaja Lääketieteen yksikkö, TaY

STM:n arviointiryhmän linjauksia tutkimuksen arvioinnista. Seppo Nikkari, varajohtaja Lääketieteen yksikkö, TaY STM:n arviointiryhmän linjauksia tutkimuksen arvioinnista Seppo Nikkari, varajohtaja Lääketieteen yksikkö, TaY Valtakunnallinen terveyden tutkimuksen arviointiryhmä aloitti työnsä Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi 26.4.2012 1 VSSHP:n strategia vuosille 2007-2015 Vahva yliopistollinen yhteistyö Vahvistetaan tutkimustoiminnan edellytyksiä Vaikutetaan

Lisätiedot

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoituksen hakeminen vuodelle 2017 Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS:n) erityisvastuualueella

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoituksen hakeminen vuodelle 2017 Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS:n) erityisvastuualueella VTR-hakuohjeet 2017 1 (6) Hakuaika päättyy: tutkimusryhmille 10.5.2016 klo 15.45 organisaatioille 1.9.2016 klo 15.45 Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoituksen hakeminen vuodelle 2017

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Tiedepalvelukeskus / kl

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Tiedepalvelukeskus / kl Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Tiedepalvelukeskus / kl 31.1.2019 KYS tieteellinen tutkimus 2018 1 Tutkimuksen vuosi 2018 pähkinänkuoressa KYSissä tehdään tieteellistä

Lisätiedot

Katsaus Sote-järjestämislakiluonnoksesta ( ) viittaukset opetukseen ja tutkimukseen klo

Katsaus Sote-järjestämislakiluonnoksesta ( ) viittaukset opetukseen ja tutkimukseen klo Katsaus Sote-järjestämislakiluonnoksesta (22.12.2016) viittaukset opetukseen ja tutkimukseen 25.1.2017 klo 10.00-27.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi 2 luku 10 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisöalue Maakuntien

Lisätiedot

Kuopion yliopistollisen sairaalan Hakuohje 1 (14) erityisvastuualueen tutkimustoimikunta VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2018

Kuopion yliopistollisen sairaalan Hakuohje 1 (14) erityisvastuualueen tutkimustoimikunta VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2018 n yliopistollisen sairaalan Hakuohje 1 (14) VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2018 Sisältö 1. Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen tavoitteet ja painoalueet... 1 2. Tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

Kuopion yliopistollisen sairaalan Hakuohje 1 (13) erityisvastuualueen tutkimustoimikunta VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2019

Kuopion yliopistollisen sairaalan Hakuohje 1 (13) erityisvastuualueen tutkimustoimikunta VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2019 n yliopistollisen sairaalan Hakuohje 1 (13) VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2019 Sisältö 1. Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen tavoitteet ja painoalueet... 1 2. Tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT. Tutkimus-EVO. Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri Info

NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT. Tutkimus-EVO. Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri Info NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT Tutkimus-EVO Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri Info 10.9.2012 Esityksen sisältö Kuka päättää? Paljonko jaetaan? Kuka voi hakea? Mihin rahoitusta voi käyttää? Miten

Lisätiedot

Jorma Penttinen, puheenjohtaja Juhana Hakumäki Heikki Kröger Reetta Kälviäinen

Jorma Penttinen, puheenjohtaja Juhana Hakumäki Heikki Kröger Reetta Kälviäinen Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 (17) Erva-tutkimustoimikunta Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 13:00-14:40 Paikka Läsnä KYS hallituksen kokoushuone, rak. 10 1. krs Jorma Penttinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS LÄÄKÄRI- JA HAMMASLÄÄKÄRI- KOULUTUKSEN KORVAUKSEN PERUSTEISTA VUONNA 2016

Lisätiedot

Tyksin erityisvastuualueen (erva) tutkimustoimikunnan hakuohjeet vuoden 2020 valtion yliopistotasoisen tutkimuksen tutkimusrahoitukseen

Tyksin erityisvastuualueen (erva) tutkimustoimikunnan hakuohjeet vuoden 2020 valtion yliopistotasoisen tutkimuksen tutkimusrahoitukseen 1/5 Tyksin erityisvastuualueen (erva) tutkimustoimikunnan hakuohjeet vuoden 2020 valtion yliopistotasoisen tutkimuksen tutkimusrahoitukseen 1. Yleistä Tyksin erityisvastuualueen vuoden 2020 valtion tutkimusrahoitus

Lisätiedot

Biomedicum Helsinki, kokoushuone 3, P-krs (Haartmaninkatu 8, 00290 Hki)

Biomedicum Helsinki, kokoushuone 3, P-krs (Haartmaninkatu 8, 00290 Hki) PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (14) TERVEYDEN TUTKIMUKSEN TUTKI AIKA 18.03.2015 klo 13:00-14:00 PAIKKA Biomedicum Helsinki, kokoushuone 3, P-krs (Haartmaninkatu 8, 00290 Hki) OSALLISTUJAT Nimi Tehtävä Klo Lisätiedot

Lisätiedot

KYSin tieteellinen tutkimus 2016

KYSin tieteellinen tutkimus 2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA 1(11) Tiedepalvelukeskus / kl 7.2.2017 (ve2) KYSin tieteellinen tutkimus 2016 1 Yhteenveto Vuonna 2016 KYSin tutkimuksessa merkittäviä tutkimusaloja

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.13 TERVEYSTIETEELLINEN TUTKIMUSTYÖ Hallituksen 4.5.2004/67 hyväksymä 1. Terveystieteellinen tutkimustyö Satakunnan sairaanhoitopiirissä 1.1.

Lisätiedot

7 25.10.2013 VUODEN 2014 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEELLA (ERVA)

7 25.10.2013 VUODEN 2014 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEELLA (ERVA) TERVEYDEN TUTKIMUKSEN TUTKIMUSTOIMIKUNTA 7 25.10.2013 VUODEN 2014 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEELLA (ERVA) 536/13/01/00/2013 TETU 7 Perusteet Valtion

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008)

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Varttuneen tutkijan palkkaus Tutkijatohtorin projektin määräraha Suomen Akatemian tutkimusrahoituspäätösten

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

8 17.09.2015 VUODEN 2016 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEELLA

8 17.09.2015 VUODEN 2016 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEELLA TERVEYDEN TUTKIMUKSEN TUTKIMUSTOIMIKUNTA 8 17.09.2015 VUODEN 2016 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEELLA 461/13/01/00/2015 TETU 8 Perusteet Valtion

Lisätiedot

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden näkymiä

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden näkymiä Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden näkymiä Hyvinvointi- ja terveyspäivät 22.9.2014 Laura Räty sosiaali- ja terveysministeri 2 indeksi 80 Talous haastaa sopeutumaan indeksi 80 70 70 lasta ja vanhusta

Lisätiedot

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava. 30.1.2007 SUOMEN AKATEMIAN RAHOITUSPÄÄTÖSTEN YLEISET EHDOT Tuki tutkijakouluille ja valtakunnallisille tutkijankoulutuskursseille, tutkimusyhteistyön edistäminen, tuki tiedeakatemioille ja tiedepoliittisille

Lisätiedot

klo Yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340

klo Yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 PÖYTÄKIRJA 5/2013 Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat klo 10.00 12.44 Yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 Varsinaiset jäsenet Johtajaylilääkäri Aino-Liisa Oukka, puheenjohtaja, PPSHP Professori, ylilääkäri

Lisätiedot

Periaatteet ja menettelyt vuoden 2018 Valtion tutkimusrahoituksen arvioinnissa ja rahoituksen jaossa. VTR-hakemusten arviointi

Periaatteet ja menettelyt vuoden 2018 Valtion tutkimusrahoituksen arvioinnissa ja rahoituksen jaossa. VTR-hakemusten arviointi Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 (1) 5 244/13.01.02.00/2016 Periaatteet ja menettelyt vuoden 2018 Valtion tutkimusrahoituksen arvioinnissa ja rahoituksen jaossa Erva-tutkimustoimikunta 13.3.2017

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 2/2015 1 (5) SAIRAANHOITOPIIRI Yhtymähallinto 26.1.2015

HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 2/2015 1 (5) SAIRAANHOITOPIIRI Yhtymähallinto 26.1.2015 HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 2/2015 1 (5) OPINNÄYTETYÖN TUTKIMUSLUPA 1 Ohjeen sovellusala 2 Tutkimusluvan hakeminen opinnäytetyölle Opinnäytetyöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

8 24.10.2014 VUODEN 2015 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEELLA (ERVA)

8 24.10.2014 VUODEN 2015 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEELLA (ERVA) TERVEYDEN TUTKIMUKSEN TUTKIMUSTOIMIKUNTA 8 24.10.2014 VUODEN 2015 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEELLA (ERVA) 512/13/01/00/2014 TETU 8 Perusteet Valtion

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti;

SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti; SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti; Alle 20 000 asukkaan kunnat: Kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote palveluja. Perustason

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (7) SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta 30.3.2016

HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (7) SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta 30.3.2016 HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (7) VUODEN 2017 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN HANKEHAKEMUKSEN TEKEMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEEN TUTKIMUSTOIMIKUNNALLE 1 Valtion rahoitusjärjestelmä yliopistotasoisessa

Lisätiedot

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -info aiehakemuksia valmisteleville 15.1. 2014 Hanna Rantala FiDiPro-ohjelma Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma. Tavoitteena on kasvattaa

Lisätiedot

Tutkimus ja opetus sotessa

Tutkimus ja opetus sotessa Tutkimus ja opetus sotessa Palvelualuejohtaja, tutkimusjohtaja Esko Vanninen 12.5.2017 1 Tutkimus ja opetus on keskeinen osa KYSin toimintaa Perustuu terveydenhuoltolakiin ja valtion suoraan rahoitukseen

Lisätiedot

28.2.2012 klo 13.00-15.58. Yhtymähallinnon neuvotteluhuone G 340

28.2.2012 klo 13.00-15.58. Yhtymähallinnon neuvotteluhuone G 340 PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat klo 13.00-15.58 Yhtymähallinnon neuvotteluhuone G 340 Varsinaiset jäsenet Johtajaylilääkäri Aino-Liisa Oukka, puheenjohtaja, PPSHP Professori, ylilääkäri

Lisätiedot

KYSin tieteellinen tutkimus 2015

KYSin tieteellinen tutkimus 2015 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA 1(11) Tiedepalvelukeskus / kl 11.3.2016 (ve2) KYSin tieteellinen tutkimus 2015 Sisällys 1 Yhteenveto... 1 2 Tutkimushankkeille myönnetty

Lisätiedot

HUSin hallintokeskus, iso kabinetti, 1. krs (Stenbäckinkatu 9, Helsinki)

HUSin hallintokeskus, iso kabinetti, 1. krs (Stenbäckinkatu 9, Helsinki) Pöytäkirja 1 (20) Kokoustiedot Aika 07.03.2019 torstai klo 14:00-15:00 Paikka HUSin hallintokeskus, iso kabinetti, 1. krs (Stenbäckinkatu 9, 00290 Helsinki) Lisätietoja Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1

Lisätiedot

Oheistusta selkeyttävä prosessikuvaus on liitteessä 2.

Oheistusta selkeyttävä prosessikuvaus on liitteessä 2. HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 1/2010 1 (5) OPINNÄYTETYÖN TUTKIMUSLUPA 1 Ohjeen sovellusala 2 Tutkimusluvan hakeminen opinnäytetyölle Opinnäytetyöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) SUOMEN AKATEMIA HAKUILMOITUS 1 20.4.2012 KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) Rahoitus Rahoituskausi

Lisätiedot

TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA

TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA KYS-ERVA-alue 1 (7) TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA Sopimus hankkeen hallinnoimisesta ja organisoimisesta KYS-ERVA-alue

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

Ihotautien hallinnon neuvotteluhuone N PPSHP:n hallituksen puheenjohtaja Kyösti Juujärvi PPSHP:n johtaja Hannu Leskinen

Ihotautien hallinnon neuvotteluhuone N PPSHP:n hallituksen puheenjohtaja Kyösti Juujärvi PPSHP:n johtaja Hannu Leskinen KOKOUSKUTSU 1/2013 Kokousaika Kokouspaikka Kokouksen osanottajat 15.1.2013 klo 13.00 Ihotautien hallinnon neuvotteluhuone N1 106 Varsinaiset jäsenet Johtajaylilääkäri Aino-Liisa Oukka, puheenjohtaja, PPSHP

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

Tampereen BIOPANKKI. Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten

Tampereen BIOPANKKI. Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten Tampereen BIOPANKKI Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten Pyydämme sinulta suostumusta näytteiden ja sinua koskevien tietojen keräämiseksi Tampereen Biopankkiin ja käytettäväksi biopankkitutkimukseen.

Lisätiedot

HUS:n toiminnan arvioinnista

HUS:n toiminnan arvioinnista HUS:n toiminnan arvioinnista Reijo Salmela, LKT, THT, dos. Arviointijohtaja HUS, Ulkoisen tarkastuksen yksikkö 15.11.2012 Arviointiyhdistyksen keskustelufoorumi 1 Vuosibudjetti noin 1,7 miljardia euroa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tampereen yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Timo Tiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

MUU Ihari Lauri sihteeri 14:00-15:45

MUU Ihari Lauri sihteeri 14:00-15:45 PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (26) TERVEYDEN TUTKIMUKSEN TUTKI AIKA 17.09.2015 klo 14:00-15:45 PAIKKA Biomedicum, kokoushuone 3, P-kerros OSALLISTUJAT Nimi Tehtävä Klo Lisätiedot LÄSNÄ Mäkijärvi Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi LUONNOS 1 (8) Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia siten, että itsehallintoalueet olisivat Kevan

Lisätiedot

VUODEN 2017 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEELLA

VUODEN 2017 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEELLA TERVEYDEN TUTKIMUKSEN TUTKIMUSTOIMIKUNTA 8 15.09.2016 VUODEN 2017 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEELLA 154/13/01/2016 TETU 8 Perusteet Valtion rahoituksesta

Lisätiedot

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TUTKIMUSSTRATEGIA VUOSILLE 2014-2016. Hyväksytty hallituksen kokouksessa 12.5.2014

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TUTKIMUSSTRATEGIA VUOSILLE 2014-2016. Hyväksytty hallituksen kokouksessa 12.5.2014 1 HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TUTKIMUSSTRATEGIA VUOSILLE 2014-2016 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 12.5.2014 2 TUTKIMUSSTRATEGIAN TAUSTA HUS:n strategia 2012-2016 määrittelee sairaanhoitopiirissä

Lisätiedot

SOTE rakenneuudistus

SOTE rakenneuudistus SOTE rakenneuudistus 29.5.2013 Esimerkki perustason alueesta ja sote alueesta Kunta C: 15 000 as. SOTE-ALUE (laaja perustaso) PERUSTASON ALUE Kunta E: 3000 as. Kunta A: 50 000 as. SOTE ALUEEN VASTUUKUNTA

Lisätiedot

Excellence -hankkeiden arviointimenettely VYR-tutkimusohjelmissa

Excellence -hankkeiden arviointimenettely VYR-tutkimusohjelmissa Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto 16.8.2019 Liite 1-1 Excellence -hankkeiden arviointimenettely VYR-tutkimusohjelmissa Excellence -hankkeilla tarkoitetaan VYR-tutkimusohjelmissa hankkeita, jotka

Lisätiedot

Ohje korvauksen hakemisesta yliopiston hyväksymän koulutusohjelman mukaisen työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen kustannuksiin

Ohje korvauksen hakemisesta yliopiston hyväksymän koulutusohjelman mukaisen työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen kustannuksiin 20.12.2015 Ohje korvauksen hakemisesta yliopiston hyväksymän koulutusohjelman mukaisen työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen kustannuksiin yksityisille terveyspalvelujen tuottajille ja työnantajan

Lisätiedot

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta

Lisätiedot

OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM.

OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM. OHJE Päivämäärä Nro 7.3.2005 O/7/2005 TM Jakelu: Työministeriön henkilöstö Ohjeen nimi: Työministeriön sisäisen tarkastuksen ohjesääntö Voimassaoloaika 15.3.2005 alkaen toistaiseksi Kumoaa/muuttaa ohjeen

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella

Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella Kuusamon kaupunki haluaa tukea osaltaan kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksia. Kaupunki maksaa päätöksensä mukaisesti

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi APURAHAHAKEMUS YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAN HAKIJA TAI HAKIJARYHMÄ Sukunimi (myös entinen) Etunimi (puhuttelunimi alleviivataan) Osoite: Hanikka 19 A, 02360 Espoo Puh. 040 514 2552

Lisätiedot

VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSELLA TOTEUTETTAVA TUTKIMUS KUOPION YLIOPIS- TOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUEELLA

VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSELLA TOTEUTETTAVA TUTKIMUS KUOPION YLIOPIS- TOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUEELLA Ohje 1 (11) VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSELLA TOTEUTETTAVA TUTKIMUS YLIOPIS- TOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUEELLA Laatija(t): Kuvaus: KYS erva-tutkimustoimikunta Ohjeessa kuvataan valtion tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN LUONNOS 4.12.104 SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON SAIRAALA-, KUNTOUTUS- JA HOIVAPALVELUT -OSASTON FYSIATRIAN POLIKLINIKKATOI- MINNAN LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2015 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kilpailutettava tutkimusrahoitus Tutkimusrahoitusta on haettavissa 18.8.- 23.9.2011

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kilpailutettava tutkimusrahoitus Tutkimusrahoitusta on haettavissa 18.8.- 23.9.2011 17.8.2011 1 (6) Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kilpailutettava tutkimusrahoitus Tutkimusrahoitusta on haettavissa 18.8.- 23.9.2011 Yleistä tutkimusrahoituksesta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI TUOTTAJAN OHJE 1 27.1.2011 2. ( 5 ) VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Taustaa Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) tuli voimaan 1.8.2009.

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma 2016 2020 Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma Tutkimus- ja kehittämisohjelman pohjana toimivat Etelä-Pohjanmaan n Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet OHJE 1 (5) 4.8.2009 Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet Suomen Akatemia ja Tekes avaavat omia FiDiPro-hakuja säännöllisin väliajoin ja noudattavat omia hakukäytäntöjään. Hakuprosessi on kaksivaiheinen.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 177 Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen (ERVA) apurahojen jako vuodelle 2017 HEL 2016-004018 T 13 00 02 Päätös päätti kohdentaa HUS:n terveyden tutkimuksen toimikunnan

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012 Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012 Liisa-Maria Voipio-Pulkki Stm / STO / Terveyspalveluryhmä Lainsäädännön vaiheittainen eteneminen 2010

Lisätiedot

Tutkimusstrategia. Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI

Tutkimusstrategia. Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI Tutkimusstrategia Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI ESIPUHE Teemme Kuopion yliopistollisessa sairaalassa tutkimusta hyvässä, myönteisessä ilmapiirissä. Tutkimustoiminnan

Lisätiedot

Sote-uudistuksen ajankohtainen tilanne. Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija

Sote-uudistuksen ajankohtainen tilanne. Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija Sote-uudistuksen ajankohtainen tilanne Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija Val$o 4 palvelukeskusta yhteistyöalue Maakunta Palvelulaitos yksityiset tuotantoyh$öt julkiset tuotantoyh$öt Maakunta

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

HUS:n hallintokeskus, iso kabinetti, 1. krs (Stenbäckinkatu 9, 00290 Helsinki)

HUS:n hallintokeskus, iso kabinetti, 1. krs (Stenbäckinkatu 9, 00290 Helsinki) PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 (19) TERVEYDEN TUTKIMUKSEN TUTKI AIKA 24.10.2014 klo 10:00-11:00 PAIKKA HUS:n hallintokeskus, iso kabinetti, 1. krs (Stenbäckinkatu 9, 00290 Helsinki) OSALLISTUJAT Nimi Tehtävä Klo

Lisätiedot

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Projektin toteuttaja: Y-tunnus: Osoite: Projektin tilaaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto Y-tunnus: 0922484-4 Osoite: Sepänkatu

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

TKI O. Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta?

TKI O. Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta? TKI O Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta? Marketta Rajavaara, professori, Helsingin yliopisto marketta.rajavaara@helsinki.fi Sosiaalihuollon näkymät - työkokous Helsingin kuntatalo

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS 1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 8/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 51/2008 29.8.2008 Asia Palkkaa vastaavaa korvausta koskeva vaatimus ym. Virasto yliopisto Vaatimukset Yliopisto on määrättävä maksamaan

Lisätiedot

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016 1 KIRJE SMDno-2015 1766 23.10.2015 Aluehallintovirastot Pelastuslaitokset Ahvenanmaan maakunnan hallitus Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle

Lisätiedot

Ote pöytäkirjasta Kokouspvm YLIOPISTOTASOISEN TUTKIMUKSEN VALTIONRAHOITUKSEN JAKO HANKKEILLE VUODELLE 2018

Ote pöytäkirjasta Kokouspvm YLIOPISTOTASOISEN TUTKIMUKSEN VALTIONRAHOITUKSEN JAKO HANKKEILLE VUODELLE 2018 1 (5) 4 YLIOPISTOTASOISEN TUTKIMUKSEN VALTIONRAHOITUKSEN JAKO HANKKEILLE VUODELLE 2018 Tutkimusylilääkäri Päivi Rautava Liitteessä 1 on tutkimusrahoituksen jakokaavio, johon on merkitty rahoituksen jakautuminen

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN. YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Valinnanvapaudesta 19.10.2017 SOTEMAKU ohjausryhmä 27.10.2017 Valinnanvapausehdotuksesta 1 Sosiaali- ja terveyskeskuksen repertuaari / suoran valinnan palvelut ( 18) Terveysneuvonta, hoitajan ja lääkärin

Lisätiedot

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Kirsi Luoto, tutkimuspäällikkö, FT PSSHP:n TETMK KYS /Tutkimusyksikkö 21.3.2011 Sairaanhoitopiirin tutkimuseettinen toimikunta Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit StV 20.4.2018 Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit 14.5.2018 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Toimeenpanokelpoisuus Uudenmaan maakuntavalmistelun keskeinen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot