sivu 6 sivu 9 sivu 21 Arkistolaitoksen asiakaslehti 3/2015 Kolttakylän arkisto Unescon luetteloon Hyvät metatiedot auttavat tutkijaa

Transkriptio

1 Arkistolaitoksen asiakaslehti 3/2015 sivu 6 Kolttakylän arkisto Unescon luetteloon sivu 9 Hyvät metatiedot auttavat tutkijaa sivu 21 Oluen laatu erotti herrat ja rahvaan

2 2 Sisältö Julkaisija Arkistolaitos Osoite Kansallisarkisto PL Helsinki Lehden taitto Mainostoimisto HINKU Painopaikka Erweko Kotisivu Tilaukset ja palaute ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) Päätoimittaja viestintäpäällikkö Marie Pelkonen, Kansallisarkisto Toimituskunta ylitarkastaja Nina Eerikäinen, Kansallisarkisto johtaja Vuokko Joki, Oulun maakunta-arkisto ylitarkastaja Jani Karell, Kansallisarkisto ylitarkastaja Ville Kontinen, Kansallisarkisto ylitarkastaja Taina Tammenmaa, Kansallisarkisto kehittämispäällikkö Anne Wilenius, Kansallisarkisto 3 Pääkirjoituksessa juhlitaan Kolttakylän arkiston pääsyä Unescon Maailman muisti -luetteloon. 4 Lyhyet 6 Kolttasaamelaisten arkiston vaiheet tarkentuvat. 9 Kattavien metatietojen tuottaminen edellyttää arkistojen ja tutkijoiden yhteistyötä Pitkän projektin tuloksena puolustushallinnon aineistoja saatiin paremmin tutkijoiden käyttöön. Arkistotyön muutosta pohditaan väitöstutkimuksessa. ICA:n konferenssi Reykjavikissa. Jean Sibeliuksen juhlanäyttelyssä esillä sävellyskäsikirjoituksia. Yhteistyö Valko-Venäjän arkistojen kanssa jatkuu. Väitöstutkimus pureutuu neuvostosotavankien luovutuksiin Saksaan. Arkistouralla: Eeva Miettinen, Lapin sairaanhoitopiiri 21 Arkistolöytöjä 22 Lontoon arkistot: viihtymistä ja vapaaehtoistoimintaa Toimitussihteeri Minna Nurro, Viestintätoimisto Lumitähti minna.nurro@pp.inet.fi Kannen kuva Minna Mäki, Kansallisarkisto

3 Pääkirjoitus Maailma muistaa Kolttakylän arkiston hyväksyminen lokakuussa Unescon Maailman muisti -listalle oli merkittävä saavutus Kansallisarkistolle ja sen Saamelaisarkistolle. Pitkä ja työläs prosessi käynnistyi jo saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen avajaisissa Inarissa vuonna 2012, jolloin Kolttakylän arkisto palautettiin takaisin saamelaisalueelle. Kansallisarkistossa säilytetty kolttasaamelaisten oikeuksien perusasiakirja luovutettiin juhlassa takaisin saamelaisille, jotka luovuttivat sen edelleen Saamelaisarkistoon säilytettäväksi. Kolttakylän arkiston arvo on nyt tunnustettu ja tunnettu maailmanlaajuisesti. Kolttakylän arkisto osoittaa, että kolttasaamelaiset ovat vuosisatojen ajan aktiivisesti varjelleet muun muassa kalastus- ja laidunmaihin saavuttamiaan oikeuksia. Kolttasaamelaisten keskuudessa arkiston pääsy Maailman muisti -listalle on nostanut esiin jo unohtumassa ollutta suullista muistitietoa. Vaikka alkuperäiskansojen keskuudessa tieto siirtyy yhä seuraaville sukupolville suullisesti, Kolttakylän arkisto osoittaa, kuinka merkittäviä myös asiakirjat ovat alkuperäiskansoille. Kolttasaamelainen kulttuuriyhdistys Saa mi Nue tt ja Kolttien kyläkokous valitsivat Kansallisarkiston ja sen Saamelaisarkiston vuoden koltaksi kiittäen siitä, että Kansallisarkisto on toiminut kolttasaamelaisten oikeusmuistin vartijana ja uskottuna miehenä. Kansallisarkisto on myös jatkuvasti korostanut aktiivisen yhteistyön merkitystä saamelaisyhteisön kanssa. Saamelaisarkiston tehtävänä on saamentutkimuksen tukeminen ja edistäminen saamelaiskulttuurin vahvistamiseksi ja saamelaisia koskevan historiatiedon lisäämiseksi. Arkisto tallentaa saamelaista asiakirjallista kulttuuriperintöä sekä huolehtii sen säilyttämisestä, digitoinnista ja modernin tutkimuskäytön edistämisestä. Arkisto vastaa tutkimusyhteistyöstä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa sekä kansallisesti että kansainvälisesti osana Kansallisarkiston tutkimuksen ja kehittämisen vastuualuetta. Yhteistyö Norjan saamelaisarkiston, saamelaisyhteisön ja saamentutkimuksen kanssa on edellytys työn onnistumiselle. Inker-Anni Linkola, ylitarkastaja, Saamelaisarkisto Päivi Happonen, tutkimusjohtaja, Kansallisarkisto

4 4 VAPA-järjestelmästä luovutaan Lyhyet Pukin arkiston joulukalenteri auki Joulupukin kirjeisiin perustuva joulukalenteri on auki netissä osoitteessa Kalenterin luukkujen takaa paljastuu Joulupukin arkiston aarteita, joita säilytetään Oulun maakunta-arkistossa. Joulupukin arkisto sisältää otannan Joulupukille vuosittain saapuneista yli kirjeestä vuodesta 1997 lähtien. Joulupukin pääpostin ja Oulun maakunta-arkiston yhteistyönä koottava arkisto on laajuudeltaan noin 20 hyllymetriä. Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti, että arkistolaitoksen tulee vuoden 2015 aikana luopua valtionhallinnon sähköisten aineistojen vastaanottoa ja säilyttämistä varten käytössä olevasta VAPA-järjestelmästä. Päätös tarkoittaa, ettei viranomaisten sähköisiä asiakirjoja voida toistaiseksi ottaa vastaan pysyvään säilytykseen eikä hoitaa niihin kohdistuvaa tietopalvelua. OKM:n päätös pakottaa viranomaiset vastaamaan toistaiseksi itse pysyvästi säilytettäväksi määrättyjen aineistojen tallentamisesta ja niihin kohdistuvista tietopalveluista. Valtiovarainministeriö on asettanut Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilytyksen palvelukokonaisuutta (SAPA) suunnittelevan työryhmän valmistelemaan kuntien ja valtion tarpeisiin kokonaistaloudellisesti kustannustehokasta ja helppokäyttöistä ratkaisua viranomaisaineistojen sähköiseen säilyttämiseen. Työryhmän toimikausi päättyy helmikuussa Kansallisarkisto ja Saamelaisarkisto ovat vuoden 2015 kolttia Koltansaamen kielen ja kulttuurin yhdistys Saa mi Nue tt sekä Kolttien kyläkokous valitsivat Kansallisarkiston ja Saamelaisarkiston Vuoden koltta palkinnon saajiksi. Kansallisarkisto on toiminut kolttasaamelaisten muistin var- tijana ja uskottuna miehenä aikana, jolloin kolttakansa on ollut heikoimmillaan. Gramotan kotiinpaluu on saanut aikaan ensin näkymättömiä, nyt jo hyvin näkyviä liikahduksia, siirtymiä yhteisömme tavassa muistaa, perustelivat palkinnonjakajat valintaa. Marko Oja Saa mi Nue ttin Pauliina Feodoroff luovutti Vuoden koltta -tunnustuksen pääjohtaja Jussi Nuortevalle ja saamelaisarkistonhoitaja Suvi Kivelälle.

5 5 Astiassa jo yli tilausta Arkistolaitoksen asiakirjojen sähköisessä haku- ja tilauspalvelu Astiassa rikottiin syyskuun alussa tilauksen rajapyykki. Rajapyykin rikkonut tilaus kohdistui Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteessä säilytettävään Oulun läänin henkikirjaan. Astia-palvelu on ollut käytössä kesäkuusta 2011 lähtien. Se ei ole pelkästään asiakirjojen haku- ja tilausjärjestelmä, vaan verkkopalvelun avulla pystyy hakemaan myös käyttörajoitettujen aineistojen käyttölupia, tekemään arkistolaitoksen aineistojen jäljenne- ja tietopyyntötilauksia sekä tutkimaan digitoituja asiakirjoja. Astian kautta on haettu käyttölupia ja tilattu jäljenne- ja tietopyyntöjä yli kappaletta. Asiointien määrän odotetaan kasvavan, kun entistä suurempi määrä arkistolaitoksen aineistosta on sähköisesti haettavissa. Apua yksityisaineistojen digitointiin Kansallisarkisto on mukana Community as Opportunity (CO:OP) -hankkeessa, joka tuottaa ratkaisuja yksityisaineistojen digitointiin. Toinen osa hanketta on nuorten arkistokokemuksien tarkkailu ja niistä oppiminen. Hankeen muodostavat lähes 20 eurooppalaista arkistoa ja yliopistoa, ja se toteutetaan vuosien aikana. Hanketta varten Kansallisarkisto on hankkinut liikkuvia digitointiasemia, joita kiinnostuneiden tahojen on mahdollista lainata käyttöönsä. Digitaaliset tiedostot tallennetaan hankkeen perustamalle Topoteekki-alustalle ja sieltä puolestaan karttapohjalle, jolloin kaikki kiinnostuneet voivat nähdä tietylle alueelle sijoittuvat kohteet. Kaikki Topoteekki-aineisto tulee vapaasti käytettäväksi, kunhan lähteen mainitsee aineiston luovuttajan haluamalla tavalla. arkisto.fi/coop Punk palkittiin Arkistojen päivän toimikunta valitsi Vuoden arkistoteoksi Oranssi ry:n Pienlehtiarkisto hankkeen. Hankkeen tuloksena syntyi Oranssin pienlehtiarkistotietokanta, joka pitää sisällään yli 300 digitoitua suomalaista punklehteä, niiden metatiedot sekä tekijähaastatteluja. Kerätty aineisto valottaa 1970-luvun lopulla noussutta vaihtoehtokulttuuria, joka syntyi yhteiskunnan arvorakenteiden järkkyessä. Omakustanne-pienlehdet käsittelivät erilaisia teemoja musiikista yhteiskuntakritiikkiin. Hankkeen ideoivat Juuso Paaso ja Juho Hänninen, sen toteutti Oranssi ry ja rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö. Ahti Pekkalan arkisto luovutettu Oulun maakunta-arkistoon Oulun läänin entisen maaherran Ahti Pekkalan ( ) henkilökohtainen asiakirja-aineisto on luovutettu Oulun maakunta-arkistoon. Ahti Pekkala toimi Haapaveden Osuuspankin johtajana vuodesta 1952 alkaen, oli kansanedustaja vuosina ja eduskunnan puhemiehenä vuosina sekä toimi valtiovarainministerinä kolmessa eri hallituksessa vuosina Keskustapuoluetta edustanut Pekkala siirtyi maaherraksi vuoden 1986 alussa ja jäi tästä tehtävästä eläkkeelle vuonna Tämän jälkeen hän oli ahkerasti mukana muun muassa kotiseututoiminnassa, ja piti puheen kotiseutujuhlissa Haapavedellä vielä kuolinpäivänään. Pekkalan yli kahden hyllymetrin laajuiseen arkistoon sisältyy muun muassa saapuneita kirjeitä, puheita, lehtileikkeitä ja valokuvia sekä henkilökohtaisia nimityskirjoja. Lisäksi arkisto sisältää poliittisesta toiminnasta kertovia asiakirjoja. Arkiston käyttö edellyttää lupaa vuoden 2023 loppuun saakka. Sähköpostiosoitteet muuttuvat Kansallisarkisto täyttää 200 vuotta vuonna 2016 Arkistolaitoksen sähköpostiosoitteet muuttuvat vuoden 2016 alusta lähtien. Jatkossa kaikki laitoksen sähköpostiosoitteet

6 6 Kansallisarkiston kätköissä Rauhankadulla piilotteli puoli vuosisataa puukotelo, joka löydettiin uudelleen vasta vuonna Tarkasti veistetyn puukotelon sisältämä, yli 400 vuotta vanha Kolttakylän arkisto hyväksyttiin viime lokakuussa Unescon Maailman muisti -luetteloon. Kolttasaamelaisten arkisto pääsi Maailman muistiin Kolttakylän arkistoa säilytettiin vuosikymmeniä puukotelossa. Talvisodan syttyessä neuvostojoukot ylittivät varhain aamulla Kalastajasaarennon eteläpuolella Petsamon itärajan ja pyrkivät yllätyshyökkäyksellä tuhoamaan Maattivuonossa, Kuosme- ja Leijärvellä sekä Suonikylän kaistalla Lounajärven suunnalla olevat suomalaisten kenttävartiot. Kun tieto sodan alkamisesta ja neuvostosotilaiden tuhoisasta hyökkäyksestä saapui Lounajärven rajavartioon, annettiin Suonikylän talvikylän ja sukualueen väestölle käsky: Porot kollokseen ja väki evakkoon! Kolloksessa porot kuljetetaan jonossa hihnoilla toisiinsa kytkettyinä. Tietokirjailija Voitto Viinasen Sevettijärvellä nauhoittamassa haastattelussa kylänvanhin Matti Sverloff kertoo, että evakkokäskyn tultua Ala-Akkajärvelle hänen isänsä Kiurel Sverloff laittoi Kolttakylän arkiston sisältävän puukotelon evakkotavaroiden joukkoon veneen keulaan. Venettä vetämään valjastettiin kaksi riuskaa härkää, ja Kiurelin perhe lähti varusteineen evakkomatkalle kohti Suonikylän talvikylää. Kiurel Sverloff oli yksi kolmesta luotetusta miehestä, jotka ainoina tiesivät arkiston kätköpaikan. Puukotelo säästyi liekeiltä Suonikylän väen käskettiin jättää evakkotavaransa talvitien päässä sijaitsevaan Nautsiin, mistä lapset, naiset ja vanhukset kuljetettiin linja-autoilla Tervolan kuntaan, joka sijaitsee Tornion vieressä. Nautsissa suonikyläläisten tavaroille ja työkaluille rakennettiin vaja. Kuitenkin muun muassa Kiurel Sverloffin muuttokuorma hävisi savuna ilmaan, kun talvisodan loppuvaiheessa vetäytyvät suomalaisjoukot mieluummin polttivat evakkolaisten tavarat kuin luovuttivat ne neuvostojoukoille. Kolttasaamelaisten onneksi sotilas Pimen Semenoff sama mies, joka oli tuonut Ala-Akkajärvelle tiedon evakkoon lähdöstä huomasi kangasräsyihin piilotetun puisen kotelon vajan vieressä sijainneen veneen keulassa. Sieltä hän korjasi sen talteen ja luovutti komppaniansa päällikölle, rajaluutnantti Matti Tiitolalle. Tiitola toimitti vielä ennen joulua Kolttakylän arvokkaan arkiston Rovaniemelle Lapin rajavartioston kassaholviin. Talvisodan

7 Petri Mentu Gary Wornell 7 Kolttakylän arkistolla on suuri symbolinen merkitys saamelaisväestölle ja laajemminkin alkuperäiskansoille, toteaa Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva. Petsamo kuului Suomeen vuosina jälkeen Tiitola etsi arkiston käsiinsä ja luovutti sen 11. divisioonan esikuntapäällikölle majuri Into Ahoselle, joka toimitti sen Valtionarkistoon Helsinkiin. Rauhankadulle Kolttakylän arkisto saapui Ahosen allekirjoittaman saatekirjeen kera. Sukualueet jäivät rajan taakse Petsamon Suonikylän siidassa kolttasaamelaisten sukujen hallintoalueet jakaantuivat seitsemän suvun kesken: Feodoroffin, Fofanoffin, Gauriloffin, Kiprianoffin, Mosnikoffin, Semenoffin ja Sverloffin sukujen. Jokaisella suvulla oli omat määritellyt asuin-, kalastus-, metsästys- ja poronhoitoalueensa, joiden käytöstä päätti suvun vanhin mies. Toisten vesialueille sai mennä vain suvun vanhimman suostumuksella. Sukualueitten sisällä oli talvikylä, johon kokoonnuttiin asumaan talviaikaan. Sotien jälkeen uuden elämän aloittaminen tuhotussa Saamenmaassa oli vaikeaa. Veneiden lähes totaalinen tuhoutuminen hankaloitti kalastajasaamelaisten elämää. Poronomistajien porokarjat olivat sotavuosien pakkoteurastusten ja Lapin sodan tuhojen takia huvenneet joillakin alueilla alle puoleen entisestä. Vaikein tilanne oli Petsamon kolttasaamelaisilla. Heidän sukualueensa olivat jääneet rauhanteossa Neuvostoliiton puolelle, eivätkä kolttasaamelaiset halunneet palata sinne. Kolttasaamelaiset asutettiin Inariin Kolttasaamelaisten yhteisö pystyttiin pitämään koossa eikä sitä siroteltu muiden Petsamon siirtolaisten joukkoon. Neljä vuotta kestäneen suunnitteluprosessin jälkeen entisen Petsamon kolttasaamelaiset sijoitettiin Inarinjärven pohjois- ja itäpuolille: Suonikylän koltat asutettiin Sevettijärven alueelle, muut koltat Nellimin seudulle. Koltat asettuivat uusille asuinalueilleen sukukunnittain. Merkittävin elämäntavan muutos Petsamon aikaan verrattuna oli vuotuiskierron loppuminen: suonikyläläisten kapealle järvivyö-

8 8 Marko Oja hykkeelle sijoitettu kiinteä asutus ei enää tuntenut kesäalueita eikä talvikylää. Kalakannan niukkuudesta ja poronhoidon muutoksista johtuen kolttien elämä muuttui hyvin voimakkaasti. Arkistolla suuri merkitys Kansallisarkiston pääjohtajan Jussi Nuortevan mukaan Kolttakylän arkiston uudelleen löytyminen ja arkiston tärkeyden julkinen tunnustaminen Unescossa merkitsevät paljon kolttasaamelaisille. Kymmenen vuotta sitten vain harva tiesi arkiston olemassaolosta, mutta nyt sen tietävät kaikki. Samalla kulttuurinen tietoisuus omasta dokumentoidusta historiasta on nostanut kolttasaamelaisten itsetuntoa, Nuorteva kertoo. Kolttakylän arkiston vanhin asiakirja on vuodelta 1601 ja nuorin vuodelta Yli yhdeksänmetriselle rullalle käärityt asiakirjat ovat Venäjän tsaarien päätöksiä, jotka todistavat Kolttakylän oikeuksista laidunmaihin ja kalavesiin. Niiden symbolinen merkitys on suuri koko saamelaisväestölle ja laajemminkin alkuperäiskansoille, Nuorteva kertoo. Arkistoa tutkittiin jo 1930-luvulla Suonikylän arkisto tuli tutkijoiden piirissä tunnetuksi, kun Petsamon kruununvouti F.W. Planting antoi vuonna 1931 puisessa säilytyskotelossa olleen arkiston lainaksi Petsamossa vierailleelle apulaissisäministeri Niilo Soljalle, joka vei aineiston Helsinkiin professori J.J. Mikkolan tutkittavaksi ja valokuvattavaksi. Parin vuoden kuluttua asiakirjat koteloineen palautettiin Suonikylään. Professori Mikkola julkaisi Kolttakylän arkisto -nimisen kirjan vuonna Teoksensa esipuheessa Mikkola toteaa: Huomasin kolttakokoelman sisältävän tärkeitä tietoja Suonikylän ja Nuortijärven kolttain taloushistoriasta noin kahden vuosisadan aikana. Merkillistä oli havaita venäläisten ja etupäässä Petsamon luostarin himoinneen kolttain etuuksia ja kaikin keinoin vallanneen niistä suuren osan. Mikkola jatkaa kolttien kuitenkin pitäneen kiinni oikeuksistaan ja valittaneen Moskovan tsaareille kunnes Pietari Suuri, aivan hallituksensa alussa (1682) antoi perin pohjin tutkia asian ja hylkäsi jyrkästi kaikki munkkien valitukset ja väitteet, vieläpä ennakkoluulottomasti kumosi kaikki edellisten tsaarien gramotatkin (asiakirjat), jotka olivat perustuneet (ortodoksi)luostarin valheellisiin valituksiin. Matti Tiitolan kuvaus Petsamon Suonikylän koltta-asutusalueen vanhan arkiston vaiheista talvisodan aikana. Muutama vuosisata myöhemmin Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo tunnustaa Maailman muisti -onnittelukirjeessään kolttien kyläkokoukselle, että Gramota on merkittävä asiakirja, koska se on yksi harvoista säilyneistä alkuperäiskansan oikeudet maahan ja vesiin tunnustavista hallinnon asiakirjoista. Nämä 1600-luvulta viime vuosisadalle ulottuvat dokumentit antavat omalle ajallemmekin esimerkin alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioittamisesta ja hallinnollisesta turvaamisesta. Teksti ja kartta: Jari Kajas, tiedottaja, Kansallisarkisto Lähteet: Inarin kunnankirjaston äänitearkisto ( Veli-Pekka Lehtola: Saamelainen evakko - rauhan kansa sodan jaloissa (1994) J.J. Mikkola: Kolttakylän arkisto (1941) Voitto Viinanen: Suonikylän arkistokotelon merkilliset vaiheet (Lapin Kansa ) Maailman muisti -luettelo Kolttakylän arkisto hyväksyttiin Unescon Maailman muisti -luetteloon. Maailman muisti -luetteloon on hyväksytty noin 300 kohdetta. Suomesta on listalle aiemmin hyväksytty kaksi kohdetta: A. E. Nordenskiöldin karttakokoelma (1997) sekä Radziwillin ruhtinassuvun kirjasto ja arkisto (2009; yhteistyössä Valko-Venäjän, Liettuan, Puolan, Venäjän sekä Ukrainan kanssa). Maailman muisti -luettelon tavoitteena on helpottaa ihmiskunnan arkisto- ja kirjastoperinnön suojelua ja saavutettavuutta sekä lisätä maailmanlaajuisesti tietoisuutta arkisto- ja kirjastoperinnön olemassaolosta ja merkityksestä.

9 9 Avoimuutta ja yhteistyötä metatietojen tuottamiseen Kattavien ja laadukkaiden metatietojen tuottaminen edellyttää arkistojen ja tutkijoiden yhteistyötä. Arkistojen avoimuus ja asiantuntijuuden monipuolinen hyödyntäminen ovat lähtökohta sähköisten aineistojen ja tietojärjestelmien tehokkaalle tutkimuskäytölle. Laadukkaat, standardeihin pohjautuvat metatiedot mahdollistavat tehokkaat haut sekä aineistojen alkuperäisyyden ja eheyden toteamisen. Ne kuvailevat, selittävät ja sijoittavat aineistoja. Sosiaalisella metatiedolla tarkoitetaan yhteisöllisiä sisältöjä, joita käyttäjät tuottavat ja jakavat muistiorganisaation tarjoaman palvelun kautta. Työ vaatii aktiivisuutta sekä arkistoilta että tutkijoilta. Metatietojen laatu ei tutkijan näkökulmasta kuitenkaan yksin riitä. Arkistot eivät ole neutraaleja säilyttäjiä, vaan aktiivisia toimijoita, joiden tulee avoimesti kertoa ratkaisuistaan. Tämä on olennaista lähdekritiikin ja aineistojen jatkokäytön kannalta. Tiedot siitä, miten ja miksi metatiedot on kerätty, kuka on ne kerännyt ja miten niitä on hyödynnetty lisäävät läpinäkyvyyttä ja vahvistavat aineistojen luotettavuutta sekä oikeusvaltioperiaatteen edellyttämää avoimuutta. Erityisen tärkeää on kertoa, miksi tietyt valinnat on tehty ja miksi joitakin mahdollisuuksia on kenties jätetty käyttämättä. Käyttäjät mukaan jo suunnitteluun Sama metatietomalli ei sellaisenaan sovi kaikkiin aineistoihin. Tutkimuksen kannalta on tärkeää, että tutkijat ja aineiston asiantuntijat pääsevät mukaan järjestelmien kehittämiseen ja palveluiden tuottamiseen alusta asti. Arkistojen tulee keskustella käyttäjien tarpeista ja toiveista, ei tyytyä pyytämään palautetta valmiista ratkaisuista. Avoimen datan ja arkistojen avoimuuden hengessä tutkijoille olisi hyvä luoda myös mahdollisuus rakentaa omia sovelluksia aineiston pohjalta. Tällöin arkiston ei tarvitse yrittää tuottaa kaikkia mahdollisia näkökulmia ja teknisiä ratkaisuja. Ihanteellista olisi, että silloin kun se on mahdollista, tarjolla olisi käyttöliittymän lisäksi vapaasti eteenpäin jalostettava tietokanta kattavine metatietoineen. Sosiaalinen metatieto hyötykäyttöön Yksi tapa parantaa arkistojen ja tutkijoiden yhteistyötä voi olla sosiaalinen metatieto. Se mahdollistaa asiantuntijuuden jakamisen ja voi olla keino tuottaa yhä laadukkaampaa ja monipuolisempaa metatietoa resurssien ollessa tiukoilla. Arkistot ovat aktiivisia toimijoita, joiden tulee avoimesti kertoa ratkaisuistaan. Sosiaalinen metatieto voi herättää pelkoja vääristä tai sopimattomista tiedoista, valvonnan järjestämisestä ja käyttäjien identifioinnista. Teknisesti on kuitenkin mahdollista toteuttaa ratkaisuja estämään häiriöitä, virheitä ja asiatonta sisältöä. Pelkoja voi hälventää myös se, että sosiaalinen metatieto on mahdollista pitää erillään muistiorganisaation itse tuottamasta metatiedosta. Tällöin virallinen metatieto erottuu käyttäjien tuottamasta tiedosta, ja niitä voidaan tarkastella lähdekriittisesti erillään. Laajempia metatietoja hallitusti Sosiaalisen metatiedon avulla voidaan parantaa ja tarkentaa kuvailutietoja. Saavutettavuutta voidaan kehittää esimerkiksi tarjoamalla mahdollisuus lisätä asiasanoja, liittää aineistoon tutkimuksessa ajankohtaisia käsitteitä tai ilmoittaa samankaltaisesta tai samaan teemaan liittyvästä aineistosta. Pidemmälle vietynä käyttäjät voivat ladata tai lahjoittaa aineistoihin liittyvää materiaalia syventämään olemassa olevaa tietoa. Käyttäjille voidaan antaa myös mahdollisuus arvioida aineistojen ja metatietojen laatua. Tutkijoiden kannalta tärkeää olisi mahdollisuus jakaa tietoa tutkimuksesta ja siitä, missä aineistoa on käytetty ja miten. Tavoitteena on saada osaaminen kaikkien hyödyksi, niin kuin on tehty jo pitkään esimerkiksi tieteellisissä lehdissä. Myös käyttäjien lisäämät korjaukset, käännökset ja selitykset ovat arvokkaita. Tarkoituksena on rikastaa metatietoja hallitusti, ei korvata taustalla olevaa asiantuntijatyötä tai siirtää metatietojen tuottaminen kokonaan käyttäjille. Teksti: Taina Saarenpää, yliopisto-opettaja, Turun yliopisto

10 10 Marko Oja Riviin järjesty! Sota-ajan aineistojen saatavuutta on lisännyt huimasti se, että niitä voi nyt hakea Astia-verkkopalvelun kautta. Sota-arkiston aineistojen kunnostusprojekti on saatu päätökseen. Sen ansiosta 18 hyllykilometriä puolustushallinnon aineistoja vuosilta on aiempaa paremmin tutkijoiden käytettävissä. Jatkosodan päätyttyä Sota-arkistoon siirrettiin lyhyessä ajassa lähes 20 hyllykilometriä armeijan joukko-osastojen, suojeluskuntien ja muiden puolustusvoimien yksiköiden asiakirjoja. Niitä ei juuri ollut mahdollista valmistella tai luetteloida siirtoa varten. Sota-arkiston resurssit olivat täysin riittämättömät, jotta asiakirjavyöry olisi saatu arkistoitua asianmukaisesti. Ylimpien organisaatiotasojen sota-ajan aineistot saatiin 1970-luvulle tultaessa luetteloitua kohtuulliselle tasolle. Sen sijaan alempien organisaatiotasojen aineistot ja sotia edeltäneen rauhanajan aineistot jäivät vähemmälle huomiolle. Uuden vuosituhannen alkaessa puutteellisesti luetteloitua tai suojattua aineistoa oli yhä lähes 20 hyllykilometriä. Aineistojen käytettävyyttä vaikeutti Aarre-arkistorekisterissä olevien luettelotietojen tekninen laatu: vanhat paperimuotoi- set luettelot oli skannattu järjestelmään pdf-muodossa, joten niiden tietosisältöön ei voitu kohdistaa sanahakuja. Osaksi Kansallisarkistoa Puolustusvoimissa oli 2000-luvun alussa käynnistetty selvitystyö Sota-arkiston yhdistämiseksi Kansallisarkistoon. Opetusministeriön ja Kansallisarkiston keskeisin ehto liitokselle oli, että puolustushallinto esittää luotettavan suunnitelman ja rahoitusratkaisun sota-ajan aineistojen kunnostamiseksi. Puolustushallinto ryhtyikin yhteistyössä arkistolaitoksen kanssa valmistelemaan Sota-arkiston aineistojen kunnostamishanketta. Vuonna 2007 puolustusministeri päätti, että hanke toteutetaan puolustusministeriön kustannuksella ostopalveluna Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkistossa (Elka) Mikkelissä. Kansallisarkiston ensisijaiseksi tehtäväk-

11 11 si tuli vastata työn laadullisesta ohjauksesta sekä tarkistaa ja hyväksyä toimenpiteet. "Sota-arkiston aineistojen kunnostusprojekti" käynnistyi seuraavan vuoden alussa. KANSALLISARKISTO Projektin vastuulla on ollut itsenäisen Suomen puolustushallinnon asiakirjat vuodesta 1918 aina Lapin sodan päättymiseen vuonna Armeijan yksiköiden lisäksi tähän kokonaisuuteen sisältyvät puolustusministeriön ja suojeluskuntajärjestön aineistot. Aineistojen käytettävyys parantunut Aineistoille on tehty arkistoteknisiä ja kuvailua koskevia toimenpiteitä Kansallisarkiston kriteerien mukaisesti. Ensin mainittuja olivat muun muassa metalliliitinten poistaminen asiakirjoista ja asiakirjojen suojaaminen. Viimeksi mainittuja toimenpiteitä ovat olleet muun muassa aineiston asiasisältöä, rajavuosia, käyttörajoituksia, määrää ja kuntoa koskevien tietojen syöttäminen Aarre-tietokantaan. Aineistojen käyttäjän kannalta silmiinpistävin muutos on se, että asiakirjat eivät enää ole alkuperäisissä, sekalaisissa säilytysvälineissään, vaan yhdenmukaisissa arkistokoteloissa. Sodan jälkeen asiakirjoja säilytettiin Sota-arkistossa melko karuissa oloissa. Kuvassa Martti Blomqvist. Aineiston käytettävyyden kannalta merkittävämpi muutos on se, että luettelo- ja muita kuvailutietoja voi nyt hakea aiempaa monipuolisemmin Astia-verkkopalvelun kautta. Joukko-osaston tai muun yksikön nimekehaun lisäksi erilaisilla sanahauilla ja niiden yhdistelmillä on mahdollista löytää aineistoja myös ennalta arvaamattomista yhteyksistä. Kunnostusprojektin tuloksia ja vaikutuksia voi mitata hyllymetrimäärillä, henkilötyövuosilla ja euroilla. Olennaisin tulos eli aineistojen tutkimuksen edellytysten parantuminen ei kuitenkaan ole välittömästi mitattavissa. Kunnostetut aineistot ovat nyt tutkijoitten käytettävissä, ja heillä on parhaat edellytykset arvioida, miten työssä on onnistuttu. Teksti: Ville Vuolle, tutkija, Kansallisarkisto Sota-arkiston aineistojen kunnostusprojekti Tavoite: Puolustushallinnon asiakirjaaineistojen säilymisen turvaaminen ja käytettävyyden parantaminen Kunnostettuja aineistoja: hyllymetriä Seulottuja aineistoja: 650 hyllymetriä Tiivistämällä vapautunut tila: 500 hyllymetriä Työllistävä vaikutus: noin 200 henkilötyövuotta Toteutusaika: Kustannukset: 8,5 milj. euroa Verkkoon välity! Kansallisarkistossa säilytettävien sota-ajan aineistojen saavutettavuus paranee merkittävästi, sillä Aarre-arkistorekisterin aineistoja voi jatkossa hakea myös Astia-verkkopalvelun kautta. Suojeluskuntien ja puolustushallinnon aineistojen luettelotiedot noin vuoteen 1945 saakka ovat haettavissa ja aineistoja voidaan tilata Astia-verkkopalvelussa. Myös aineistojen käyttöön tarvittavia käyttölupia voi hakea verkossa. Uudistus on merkittävä edistysaskel, sillä Astia-haun piirissä olevan aineiston määrä kasvaa runsaalla 18 hyllykilometrillä. Kun Aarteessa haku voitiin kohdistaa vain joukko-osastojen tai muiden yksiköiden nimiin tai asiakirjojen arkistotunnuksiin, Astia-verkkopalvelussa haku voidaan kohdentaa näiden lisäksi kaikkeen siihen tietoon, joka Aarre-tietokantaan on aineistojen kohdalla syötetty. Esimerkiksi haettaessa Aarrearkistorekisteristä sanalla konepistool* tai korsupiirust* ei saada yhtään hakutulosta, mutta haettaessa samalla hakusanalla Astia-verkkopalvelusta saadaan 227 ja 19 hakutulosta. Vuoden 1945 jälkeen muodostuneiden puolustushallinnon aineistojen luettelotietoja syötetään parhaillaan Aarre-tietokantaan. Koska ne eivät ole vielä kattavasti haettavissa Astiaverkkopalvelussa, kannattaa Astiaa ja Aarretta käyttää toistaiseksi rinnakkain. Teksti: Ville Kontinen, ylitarkastaja, Kansallisarkisto

12 12 Arkistotyön muutos ja sen kokeminen Arkistotyö on muuttunut paljon vuosien saatossa. Artikkelin kirjoittaja Tiina Peltola väitteli syyskuussa Aineistomäärien kasvu, kokoelmien hallinnan tietoteknistyminen ja aineistojen digitalisoituminen ovat muuttaneet arkistotyötä viime vuosikymmeninä. Työntekijöillä on kuitenkin ollut monipuolisia ja tilannekohtaisia tapoja sopeutua muutokseen. Tiina Peltolan väitöstutkimus selvitti arkistotyön muuttumista ja työntekijöiden kokemuksia. Tutkimus analysoi arkistotyön muutosta ja työntekijöiden kokemuksia 1970-luvulta 2000-luvun alkuun ulottuvalla ajanjaksolla. Laadullisen tapaustutkimuksen kohdeorganisaationa oli Suomen elokuva-arkisto (nykyisin Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) ja erityisesti sen arkistolliset säilyttämistehtävät. Keskeinen tutkimusaineisto muodostui 31 työntekijähaastattelusta, dokumentti- ja asiakirja-aineistoista sekä kulttuuriperintöaloihin liittyvästä kirjallisuudesta. Vaikka tutkimuskohteena oli elokuva-arkistotyö, tarkastelulla on myös laajempi viitekehys muistiorganisaatiokentässä. Tutkimus tuo uutta tietoa aineistomäärien kasvusta, arkistotyön tietoteknistymisen alkuvaiheista sekä arkistoprofession yleisistä muutoksista. Muutoksen vastapainona ovat työn pysyvät ja hitaasti muuttuvat piirteet. Erityisesti arkistotyöntekijöiden kokemuksellisuuden kautta arkistoprofessiota on tutkittu ennestään hyvin vähän. Aineistomassat muuttivat työtä Tutkimusajanjakson aikana aineistomäärät kasvoivat, mutta toisaalta resurssien ja henkilökunnan lisääntyminen sekä tiedonhallinnan kehittyminen lievensivät kokemusta voimakkaasta arkistomassojen kasvusta. Tutkimus tuo esille, ettei aineistojen kertyminen ole suoraviivaista. Vaikka aineistomäärät kokonaisuudessaan kasvoivat, jotkut aineistoryhmät myös vähenivät ja jotkut aineistot alkoivat muuttua digitaalisiksi. Uudet työprosessit ja niiden keskeneräisyys aiheuttivat aluksi hallitsemattomuuden tunnetta aineistojen käsittelyssä. Tämän lisäksi tutkimusaineistot paljastavat digitaalisten aineistojen epäkonkreettisuuden ja tarpeen kehittää proaktiivisia arkistointitapoja. Arkistomassateemassa erääksi tutkimustulokseksi nousi perinteistä arvonmääritystä laajempi priorisointiajattelu. Hankintavaiheen arvonmäärityspäätösten ja jälkikäteen tapahtuvan seulonnan lisäksi arkistotyössä on erilaisia tapoja säädellä työn järjestystä. Työjärjestyspäätöksillä on suoria vaikutuksia aineistojen säilymiseen.

13 13 KAVI Asiantuntijuus kehittyi Jari Peltola Asiantuntijuusteemassa ajanjakson keskeisiä ilmiöitä olivat työn erikoistuminen ja ammattimaistuminen. Kasvavien aineistomäärien seurauksena työntekijät keskittyivät tiettyihin aineistoryhmiin ja toisaalta henkilökuntamäärän kasvu mahdollisti erikoistuneet vastuuhenkilöt eri kokoelmanosille. Erikoistumisen myötä ammattimainen tietämys omasta vastuualueesta lisääntyi. Työntekijöiden kokemuskerronta paljastaa, että asiantuntijuuden kehittyminen vaatii aikaa muuttuakseen sisäistetyksi tietämykseksi omasta työstä ja työyhteisöstä. Työntekijäsukupolvien kokemuksia Tutkimus analysoi muutoskokemuksia eri työntekijäsukupolvien kautta. Tulosten mukaan ja 1980-luvuilla arkistossa työnsä aloittaneet muodostivat useissa kohdin yhtenäisen ryhmän. Työntekijät olivat vielä kokeneet muistinvaraisen ja manuaalisen työskentelyn ennen teknisiä tietojärjestelmiä sekä ajan ennen suuria aineistomassoja. Lisäksi heillä oli omakohtaisia kokemuksia ajasta, jolloin aineistomassojen kasvu oli vilkkainta. tohtoriksi Tampereen yliopistossa arkistotyön muutoksesta. Muistin varasta tietojärjestelmiin Tutkimuksen aikaperspektiivi tuo näkyviin pitkän siirtymävaiheen muistinvaraisista ja manuaalisista tiedonhallintatavoista teknisiin tietojärjestelmiin. Aikanaan muistinvaraista tiedonhallintaa pidettiin arvostettuna ammattilaisuutena, mutta vähitellen kokoelmien kasvu johti ensin manuaalisten ja myöhemmin teknisten tiedonhallintamenetelmien kehittämiseen. Tietoteknistymisen alkuvaiheessa manuaalisissa ja teknisissä järjestelmissä oli tyypillistä samankaltaisuus ja rinnakkaisuus. Myöhemmin manuaaliset järjestelmät jäivät varajärjestelmiksi tai työprosesseja avustaviksi järjestelmiksi. Kun tekniset tietojärjestelmät kehittyivät aidosti palvelemaan kokoelmien hallintaa, manuaalisista menetelmistä luovuttiin. Tutkimus ei tuonut esille voimakasta muutosvastarintaa tietoteknistymistä kohtaan, vaan monisyisen prosessin, jossa sopeutuminen liittyy luottamuksen syntymiseen. Järjestelmältä odotetaan näyttöä toimivuudesta ja tiedon säilymisestä, jonka jälkeen epäily poistuu ja luottamus astuu tilalle. Luottamuksen lisäksi tietojärjestelmien tuloon liittyi eräänlainen sopeutumisen pakko väistämättömän muutoksen edessä. Samanlainen puhe väistämättömästä muutoksesta toistui aineistojen digitalisoitumisen yhteydessä. Teknisiin uudistuksiin sopeutumisessa on syklistä toistuvuutta. Erot tulivat selvemmin esille 1990-luvulla tulleisiin työntekijöihin, jotka aloittivat työnsä suoraan tietojärjestelmillä, valmiiden aineistomassojen parissa. Analyysi kertoo, että ilman omaa arkistomassakokemusta voidaan helpommin kritisoida aiemmin tehtyjä päätöksiä. Sama pätee aiempien tietojärjestelmäversioiden kritisointiin. Monipuolisia sopeutumismenetelmiä Työntekijöillä on tutkimuksen mukaan monipuolisia aktiivisia, passiivisia, positiivisia ja negatiivisia sopeutumismenetelmiä, joita vaihdellaan ja käytetään tilannekohtaisesti. Aineisto ei vahvista käsitystä kaiken nopeasti muuttaneesta kumouksesta, vaan kertoo kehityksestä, jossa on nopeasta tietoteknistymisestä ja digitalisoitumisesta huolimatta ollut tilaa sopeutumiselle. Teksti: Tiina Peltola, FT Tiina Peltolan väitöstutkimus Arkistotyön muutos ja muutoksen kokeminen 1970-luvulta 2000-luvun alkuun - Tapaustutkimus arkistomassoista, teknistymisestä ja asiantuntijuudesta tarkastettiin Tampereen yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Isto Huvila Åbo Akademista ja kustoksena emeritusprofessori Pertti Vakkari.

14 14 Islannin Kansallisarkiston johtaja Eiríkur G. Guðmundsson. Gísli Guðjónsson. Guðni Th. Jóhannesson. ICA tarjosi jälleen foorumin oppimiselle ja verkostoitumiselle Syyskuinen Reykjavik helli ICA:n konferenssin 500 osallistujaa korkeatasoisella ohjelmalla ja tarjoamalla erinomaiset puitteet ammatilliseen verkostoitumiseen. Kaksipäiväisen konferenssin teemana oli Evidence, Security and Civil rights. Konferenssin odotetuimpien esitysten joukossa olivat jälleen kerran keynote-puheenvuorot. Islannin yliopiston historian professori ja Islannin Historiallisen Seuran presidentti Guðni Th. Jóhannesson kertoi innostavassa esityksessään tehtävästään Islannin lähimenneisyyden tuulettajana. Aktiivinen yhteiskuntakeskustelija Jóhannesson pystyi ensimmäisenä tutkijana paljastamaan asiakirjatietoihin nojautuen Islannissa kylmän sodan aikana harjoitetun systemaattisen puhelinsalakuuntelun ja muun tarkkailun, jonka kohteena olivat vasemmistoälymystö ja vasemmistosiiven yhdistykset. Puheenvuorossaan professori Jóhannesson kuvasi vuosia kestänyttä lähteiden etsintäänsä ja taisteluaan oikeudesta saada ne julkaistuksi sekä sitä yleistä suuttumusta, jota nämä paljastukset synnyttivät islantilaisessa yhteiskunnassa. Arkistot oikeusmurhia oikaisemassa Erittäin kiinnostava keynote-puheenvuoro oli myös psykologian professori Gísli Guðjónssonilla. Tämän rikospsykologian isän työ on edistänyt merkittävästi syytettyjen ihmisoikeuksien toteutumista, kehittänyt poliisikoulutusta ja lisännyt tunnustustodistusten käytön lainmukaisuutta. Guðjónsson on osallistunut useisiin merkittäviin rikostutkimus- ja oikeusprosesseihin, joissa jo tunnustaneet ja tuomitut kansalaiset on vapautettu asiakirjallisten todisteiden perusteella. Hän esitteli kuuluisia oikeusmurhia, jotka on kyetty korjaamaan sinnikkäällä todistusaineistojen tutkimuksella. Moni on nähnyt tositapahtumiin perustuvan elokuvan Isän nimeen (1993), joka kertoo väärin perustein Guilfordin pommi-iskuista Englannissa tuomituista irlantilaisista. Nimenomaan professori Guðjónssonin sinnikkään työn ansiosta nämä syyttöminä vangitut lopulta pääsivät vapauteen. Gísli Guðjónssonin esitteli myös Thomas Quickin eli Sture Bergwallin tapauksen. Ruotsalainen Bergwall tuomittiin aikoinaan oman tunnustuksensa perusteella useista murhista. Poliisin tutkinta ja tuomioistuimen toiminta nojasivat yksinomaan tämän henkisesti epätasapainoisen miehen tunnustuksiin, eikä niitä kyseenalaistettu. Asiakirjallisen dokumentaation ja oikeusprosessin väliset ristiriidat paljastanut tutkimus johti kuitenkin lopulta Bergwallin vapauttamiseen. Teksti: Marie Pelkonen, viestintäpäällikkö, Kansallisarkisto Kuvat: National Archives of Iceland/Gunnarr Sverrisson

15 15 Nuottiviivastolle punottu elämä Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuotta on vietetty näyttävästi. Kansallismuseossa on nyt tilaisuus tutustua ensimmäistä kertaa Sibeliuksen sävellyskäsikirjoituksiin sävelsateessa. Jokainen nuotti pitää elää -yhteisnäyttelyssä on esillä Sibelius-aarteita Ainolan, Kansallisarkiston, Kansalliskirjaston ja Kansallismuseon kokoelmista. Näyttelyssä kävijää ilahdutetaan sävelsateella, jota voi kuunnella sävellyskäsikirjoituksiin tutustuessaan. Kansalliskirjaston tuhansia Sibeliuksen sävellyskäsikirjoitussivuja sisältävästä kokoelmasta on esillä muun muassa Lemminkäinen, viulukonsertto ja viides sinfonia. Näyttelyn tämän osuuden ovat suunnitelleet Kansalliskirjaston Sibeliuksen koottujen teosten toimittajat Anna Pulkkis, Tuija Wicklund, Timo Virtanen ja Sakari Ylivuori. Kansallisarkistosta on esillä Jääkärimarssin sävellyskäsikirjoitus. Esineitä ja arjen asiakirjoja Ainolasta näyttelyyn on lainattu Sibeliuksen kotitalon esineistöä, muun muassa Ainolan vintiltä tuotu Sibeliuksen matka-arkku. Sibelius on tunnettu pukeutumistyylistään. Kansallismuseon kokoelmista vitriineissä ovat nähtävillä Sibeliukselle tunnusmerkillinen valkoinen kesäpuku ja näyttävä hattukokoelma. Näyttelyn kuvitukseen on hyödynnetty Museoviraston kuvakokoelmaa. Sibeliukselta on säilynyt kaksi lapsuudenaikaista piirustusta, joista näyttelyssä on esillä Kansallisarkistossa oleva, 11-vuotiaan Jannen piirros sotilasparaatista. Kansallisarkiston kokoelmasta on lisäksi esillä rahahuolista kertovia vekseleitä, sävellystyöhön liittyviä tositteita ja kirjeenvaihtoa sekä todistuksia. Häämuistoja 120 vuoden takaa Jean ja Aino Sibeliukselta on säilynyt paljon aineistoa, ja sitä on myös muissa kuin yhteisnäyttelyyn osallistuvissa organisaatioissa. Aino Sibeliuksen vuonna 1892 häissä käyttämä puku on tallessa Kansallismuseossa. Ainon hääkoru on säilynyt yksityisomistuksessa. Kansallisarkistossa on Ainon ja Jannen ennen häitään käymää kirjeenvaihtoa. Nämä yli 120 vuotta sitten juhlittujen häiden muistot näkee Kansallismuseon näyttelyssä. Jokainen nuotti pitää elää -näyttely jatkuu oheistapahtumineen maaliskuulle 2016 asti. Näyttelystä on ilmestynyt SKS:n kustantama kolmikielinen näyttelyjulkaisu Jokainen nuotti pitää elää. Jean Sibeliuksen vuosikymmenet musiikissa. Teksti: Taina Tammenmaa, ylitarkastaja, Kansallisarkisto Näyttelyssä on esillä mm. sotilasparaatia esittävä piirros, jonka Jean Sibelius on tehnyt 11-vuotiaana.

16 16 Suomalaisen Aleksanteri Ahola-Valon henkilömappia säilytetään Valko-Venäjän Kansallisarkistossa. Valko-Venäjän arkistot avautuvat Kansallisarkiston yhteistyö Venäjän ja entisten Neuvostoliiton maiden arkistojen kanssa sai jatkoa syyskuussa, kun yhteistyösopimus Valko-Venäjän arkistolaitoksen kanssa allekirjoitettiin. Artikkelin kirjoittaja vieraili Valko- Venäjän oikeusministeriön arkisto-osaston kutsusta Minskissä ja Vitebskissä ja tutustui arkistoihin ja asiakirjoihin, jotka koskevat Suomea ja Valko-Venäjän suomalaisia. Matkani aikana tutustuin Valko-Venäjän Kansallisarkistoon, valtion historialliseen arkistoon, valtion valokuva- ja elokuva-arkistoon sekä Vitebskin alueen arkistoon ja Valko- Venäjän kulttuuriministeriöön. Tapasin myös arkisto-osaston johtajan Vladimir Adamushkon. Valko-Venäjä on jaettu seitsemään alueelliseen arkistokomiteaan ja 35:een valtion sekä maakuntatason arkistoon. Arkistolaitos ohjaa työtä valtion, maakuntien, piirikuntien ja kaupunkien tasolla. Palanen säilynyttä aikaa Valkovenäläinen sananlasku sanoo: Voit löytää palasen kultaa, mutta ajan palasta et koskaan. Se ei pidä paikkaansa. Juuri arkistoissa voi löytää palasen säilynyttä aikaa. Jotta ymmärtää Valko-Venäjän arkistofondin arvon, on todettava, että valtion arkistoissa on noin asiakirjamappia. Aikaisimmat näistä asiakirjoista ovat peräisin 1300-luvulta ja sisältävät tekstejä vanhalla valkovenäjän, puolan sekä latinan kielillä. Toisen maailmansodan aikana Valko-Venäjä oli saksalaisten joukkojen valtaama. Pääkaupunki Minsk antautui , kuusi päivää Neuvostoliiton ja Saksan sotatoimien alkamisen jälkeen. Arkistoja ei ehditty siirtää, minkä seurauksena merkittävä osa asiakirjoista paloi tai katosi jäljettömiin. Vahinko oli valtava, suurin osa asiakirjoista oli menetetty iäksi. Tärkein on Kansallisarkisto Valko-Venäjän tärkein arkisto on Kansallisarkisto, joka perustettiin vuonna Olemassaolonsa aikana arkisto on ehtinyt muuttaa nimeään useamman kerran. Alkujaan Valko-Venäjän lokakuun vallankumouksen keskusarkiston nimi vaihtui Valko-Venäjän valtion arkistoksi, ja vakiintui lopulta vuonna 1995 Valko-Venäjän Kansallisarkistoksi. Kyseisessä arkistossa säilytettävät asiakirjat sisältävät ajanjaksot vuodesta 1917 nykypäivään asti, ja lisäksi löytyy eril-

17 17 lisiä asiakirjoja 1600-, ja 1800-luvuilta. Arkiston kokoelmissa on asiakirjoja, jotka koskevat valtion hallinnon toimielimiä, liiketoimintaa ja organisaatioita. Nykyisin Valko-Venäjän Kansallisarkisto sijaitsee Kansalliskirjaston tiloissa. Arkiston käytössä on kahdeksan arkistomakasiinia, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on neliömetriä. Arkistossa on mappia ja ne täyttävät yhteensä hyllymetriä. Lukusalissa on 40 istumapaikkaa, ja siellä käy noin asiakasta vuosittain. Suomalaisia Puolan kapinoissa? Valtion historiallisen arkiston hallussa on yli miljoona asiakirjaa, mukaan lukien asiakirjat Valko-Venäjän kuulumisesta Puolan kuningaskuntaan, Liettuan suuriruhtinaskuntaan sekä Venäjän imperiumiin. Vanhimmat dokumentit ovat 1300-luvulta. Arkistossa säilytetään muun muassa asiakirjoja kuvernöörien kanslioista ja hallinnosta, Radvilan (Radziwill) suvusta sekä Puolan vuosien ja 1863 kapinoista. Tällä hetkellä valkovenäläiset kollegamme kartoittavat asiakirjoja, jotka käsittelevät suomalaisten osallisuutta edellä mainittuihin Puolan kapinoihin. Tämän lisäksi kiinnostavia ovat asiakirjat, jotka koskevat Puolan kuningaskuntaa, jonka osana Valko-Venäjä oli. Mielenkiintoisia ovat myös Suomen kenraalikuvernööriä ( ) Friedrich Wilhelm von Bergiä ja Vitebskissa syntynyttä vapaaherra Platon Rokassovskia ( ) koskevat asiakirjat. von Berg toimi Puolan kuningaskunnan viimeisenä käskynhaltijana. Radvilan (Radziwill) suvun kokoelma löytyy Valko-Venäjän historiallisesta arkistosta. Kuvia suomalaisten delegaatioista Valko-Venäjän valtion valokuva- ja elokuva-arkistosta löytyy muun muassa valokuvia, äänilevyjä ja dokumenttielokuvia. Niiden yhteismäärä on yli Vanhimmat asiakirjat ovat peräisin 1800-luvulta. Arkistosta löytyi noin 200 mielenkiintoista valokuvaa Suomen delegaatioiden matkoista Valko-Venäjälle vuosina Valitettavasti valokuvissa esiintyviä henkilöitä ei ole mainittu nimiltä ja heidän nimeämisensä on haastavaa. Valko-Venäjän Kansallisarkiston asiakirjat voivat kuitenkin olla avuksi tässä, sillä Kansallisarkiston hallussa on dokumentteja, jotka koskevat Suomen delegaatioiden kokoonpanoja sekä vierailujen ajankohtia. Ahola-Valon piirustuksia Vitebskin alueen arkiston hallussa on 1,2 miljoonaa asiakirjaa, ja siellä säilytetään erityisen kiinnostavia dokumentteja suomalaisesta taiteilijasta Aleksanteri Ahola-Valosta ( ). Ahola-Valo asui Vitebskissä ja Minskissä, mutta palasi vuoden 1932 jälkeen takaisin Suomeen. Sekä Vitebskin alueen arkistossa että Valko-Venäjän Kansallisarkistossa säilytetään asiakirjoja hänen elämästään, nimikirjoituksiaan, Valko-Venäjän Kansallisarkiston makasiini. piirustuksiaan sekä tietoja hänen sekä Kazimir Malevitšin ja Marc Chagallin yhteyksistä. Toivomme, että yhteistyö Valko-Venäjän kanssa jatkuu. Huhtikuussa 2016 valkovenäläisten arkistotyöntekijöiden delegaatio, mukana muun muassa arkisto-osaston johtaja Vladimir Adamushko, on suunnitellut matkaavansa Helsinkiin tutustumaan arkistomme toimintaan. Teksti ja kuvat: DMITRI FROLOV, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

18 18 MARKO OJA Ida Suolahti perehtyi Kansallisarkiston tutkijakopissa jatkosodanaikaisiin sotavankiluovutuksiin. Sotavankien luovutuksilla haettiin hyötyä Viimeiset kaksi vuotta olen tehnyt täyspäiväisesti väitöskirjaa jatkosodan aikana vangittujen neuvostosotavankien luovutuksista Saksaan. Kansallisarkiston tutkijakoppi tuli tutuksi tässä roolissa syksystä 2013 kevääseen Päädyin aihepiirin pariin jo vuosina , kun työskentelin Kansallisarkiston Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset hankkeessa tutkimussihteerinä. Tuolloin päätehtäväni oli kerätä tutkijoiden tarvitsemaa arkistoaineistoa. Väitöskirjastani käy ilmi, että suomalaiset sotilasviranomaiset luovuttivat saksalaisille kaikkiaan noin sotavankia ja vastaanottivat saksalaisilta noin sotavankia. Sotavankiluovutusten taustalla oli Suomen ja Saksan liittolaisuussuhde, yhteinen sota yhteistä vihollista vastaan. Vangit nähtiin resurssina Väitöskirjassani osoitan, että sotavankien luovutusten tärkein syy oli hyödyn tavoittelu. Luovuttajan näkökulmasta sotavangit olivat resurssi, jota ei mielellään luovutettu vastineetta. Konkreettisia luovutussyitä oli useita. Yhtäältä kyse oli sotavankien luovuttamisesta työvoimaksi Suomessa olleille saksalaisille joukko-osastoille. Toisaalta Suomessa vangittuja neuvostosotavankeja vaihdettiin Saksassa vangittuihin suomensukuisiin neuvostosotavankeihin, joilla oli tarkoitus asuttaa valloitettu Itä-Karjala. Kolmanneksi tavoitteena oli etnisten saksalaisten ja baltialaisten sotavankien palauttaminen etnisille alkuperä-alueilleen. Neljänneksi sotavankeja luovutettiin puolin ja toisin tiedustelu- ja vakoiluntorjuntasyistä. Myös ideologisista syistä Sotavankien luovuttamisen ei oletettu heikentävän luovutettavien asemaa. Sotavankien luovutuksesta ei ollut säädetty kansainvälisissä sopimuksissa, mutta Haagin sopimuksen nojalla suomalaisilla viranomaisilla oli vastuu sotavangeistaan. Saksan turvallisuusviranomaisille luovutettujen sotavankien tiedettiin kuitenkin olevan saksalaisten määräysten mukaan vailla lain suojaa.

19 19 Päämajan valvontaosasto luovutti Saksan siviilitiedustelupalvelun (Sicherheitsdienst und SD) erikoiskomennuskunnalle (Einsatzkommando Finnland) 520 poliittisesti epäluotettavaa sotavankia vastineetta. Tämä viides luovutussyy liittyy Suomen ja Saksan yhteiseen ideologiseen sotaan kommunismia vastaan. Juutalaisuus oli tekijä, joka vahvisti epäilyjä kommunistisuudesta. Päämajan valvontaosaston ei tiedetä saaneen luovutuksiin määräystä tai lupaa ylemmiltä tahoilta. Johannes Valo Tutkimus syntyi pala palalta Miten tutkimukseni käytännössä syntyi? Käymällä läpi laajoja lähdekokonaisuuksia, vähä vähältä, pienistä tiedonmurusista, eri arkistoissa, Internetin avulla ja istumatyöllä. Suuria oivalluksia edelsi yleensä melkoinen palapelin teko eri lähteiden ja tutkimuskirjallisuuden perusteella. Lähdetyötä pidetään usein kuivana, mutta omassa tutkimuksessani pääsin lähteiden avulla tutustumaan sotavankeihin yksilöinä, sain siis uusia tuttavia. Esimerkkinä olkoon eräs saksalaisille luovutetuista sotavangeista, partisaaniosasto Bolshevik Zapoljarjan jäsen Ivan Gavrilovitsh Pikalov. Hän osallistui heinäkuussa 1943 partisaani-iskuun Sodankylän Laanilassa, jossa menehtyi muun muassa Oulun piispa Yrjö Vallinmaa. Partisaaniosaston seuraavan, elokuun lopulla tekemän hyökkäyksen jälkeen Pikalov kuitenkin karkasi joukko-osastostaan, sillä hän pelkäsi saavansa rangaistuksen tottelemattomuudesta. Pikalov kertoi epäonnistuneensa hyökkäyksessä saksalaista viestiryhmää vastaan, kun hän ei ollut saattanut heittää käsikranaattia ihmisten sekaan [lainausmerkit alkuperäisessä pöytäkirjassa] kuorma-auton lavalle, kuten oli käsketty. Hellämielinen Pikalov tähtäsi kranaattinsa auton alle, minkä seurauksena seitsemän saksalaista haavoittui. Arkistotausta auttoi työssä Taustani, 15 vuoden työkokemus eri arkistoista, erityisesti Kansallisarkistosta, mahdollisti ennakkoluulottoman tarttumisen myös niihin sota-ajan aineistoihin, joiden luetteloista kävi ilmi vain aineiston hyllymetrimäärä ja rajavuodet. Vaikka voimapaperinyssykät osoittautuivat välillä vesiperiksi, niihin saattoi sisältyä jotakin tutkimusaiheeni lieveilmiötä selittävää, kuten vaikkapa arkisto, josta paljastui, että mielisairaita sotavankeja hoidettiin sähkösokkihoidolla, siis oman aikansa huipputekniikalla. Entisen Sota-arkiston aineiston käytettävyys parani Elkan Mikkeli-projektin etenemisen myötä, kun sota-ajan aineistoa saatiin järjestettyä ja luetteloitua kunnolla. Toisaalta kunnostamiseen liittynyt tiivistäminen haittasi aiemmin tutkittuun aineistoon palaamista, sillä kansionumerot muuttuivat kunnostamisen aikana. Päivystystiskin toisella puolen Asiakkaan näkökulmasta tutkijapalvelun haasteet ovat aivan toisenlaisia kuin ollessani tiskin toisella puolella henkilökun- Luonnos "Partisaanivaara alkaa" -liikennemerkiksi vuodelta nan asemassa. Kun makasiiniin ei enää voikaan noin vain kävellä, luettelojen paikkansapitävyys ja luotettavuus ovat entistä tärkeämpiä. Sähköistyvässä maailmassakin esimerkiksi aktimuotoinen aineisto on useimmiten löydettävissä parhaiten paperiluettelosta kunhan hoksaa, että sellainen on olemassa, vaikka arkiston tiedot on muuten löydettävissä Vakasta ja Astiasta. Päivystäjien asiantuntemusta tarvitaan siis edelleen. Kotimaisen kaukolainapolitiikan ja Kansallisarkiston ulkomailta hankkiman aineiston ansiosta saatoin kyhjöttää tutkijakopissani tietokoneen ja asiakirjamappien seurassa lähes kokopäiväisesti. Tutkijan työn yksinäisyyttä lievitti Kansallisarkiston entuudestaan tuttu henkilökunta, entiset kollegani, joista muodostui työyhteisöni. Heidän kanssaan vaihdetut huomiot maailman menosta piristivät niin hyviä kuin huonoja tutkimuspäiviä. Kansallisarkiston palveluista erityismaininnan ansaitsee myös Café Hausen, jonka maittavat antimet, ystävällinen henkilökunta ja rauhallinen ilmapiiri loivat omalta osaltaan hyvät edellytykset tutkimukselle. Ravintolatilojen remontin aikana pakkastalvena 2013 ymmärsin, että harmaat aivosolut tarvitsevat tasapainoista ravintoa, joksi kahviautomaatin kuumassa vedessä liotetut pikapuuroainekset eivät todellakaan osoittautuneet. Teksti: Ida Suolahti, tutkija, Helsingin kaupungin tietokeskus, kaupunginarkisto Artikkelin kirjoittajan väitöskirja Yhteinen vihollinen, yhteinen etu. Sotavankien luovutukset ja vaihdot Suomen ja Saksan välillä jatkosodan aikana tarkastetaan Helsingin yliopistossa. Vastaväittäjänä toimii professori Markku Jokisipilä ja kustoksena professori Panu Pulma.