Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014"

Transkriptio

1 Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014 Tiedotustilaisuus Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos

2 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset lukuina 2013 Valtionavustusta on myönnetty yhteensä (~54 % haetusta määrästä) Valtionavustusta on haettu yhteensä Yhteensä käsiteltiin 285 päätöstä, joista myönteisiä oli 198 kpl ja kielteisiä 87 kpl

3 Myönnetyn avustuksen määrä /koulutuksenjärjestäjä 2013 Suurin myöntösumma oli ja pienin euroa Avustuksen keskimääräinen summa oli euroa

4 Kaikista hankkeista koordinaatiohankkeita on 78 % ja muita 22% Kaikista myönteisen päätöksen saajista oli koordinaatiohankkeita 96 % ja muita 4 %. Kaikista hankkeista alueellisia oli 52 %, paikallisia 14 % ja valtakunnallisia 33 % Kaikista myönteisen päätöksen saajista oli alueellisia 50 %, paikallisia 12 % ja valtakunnallisia 37 %

5 Valtionavustushankkeiden alueellinen jakautuvuus vuonna 2013

6 Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten tavoitteet ja periaatteet Tukevat kansallisen koulutuspolitiikan ja tulossopimuksen toimeenpanoa sekä koulutuksen järjestäjien tarpeiden ja valtakunnallisten tavoitteiden yhteensovittamista. Tavoitteena on saada aikaan pysyviä toiminnallisia ja/tai rakenteellisia muutoksia ja parannuksia. Toiminnassa suositaan laajoja, kokoavia ja verkostomaisia hankkeita. Syntyvien tuotosten laatuun ja levittämiseen kiinnitetään huomiota. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Laadulliset ja määrälliset tavoitteet Toimeenpano toteuttamisohjelmina hankeryhmittäin

7 Valtionavustusprosessi Valtionavustusprosessi käynnistetään ja valtionavustukset julistetaan ammatillisen koulutuksen järjestäjien haettaviksi Opetushallituksen www-sivuilla. Määräaikaan mennessä saapuneet hakemukset arvioidaan. Myöntöharkinta tehdään hakutiedotteessa esitettyjen hakukriteereiden pohjalta. Kun perustelumuistio ja ratkaisuyhteenvedot on hyväksytty ja allekirjoitettu, laaditaan hankekohtaiset avustuspäätökset Osalle hakuryhmistä käynnistetään valtakunnallinen koordinaatiohanke.

8 Avustusten myöntämisen välttämättömät edellytykset hakemus on saapunut määräajassa hakija on hakukelpoinen hakija on antanut määräaikaan mennessä selvityksen aikaisemmin myönnettyjen avustusten käytöstä avustuksen käyttötarkoitus on käytölle asetettujen tavoitteiden mukainen avustettava toiminta toteutetaan avustuksen käyttöajan rajoissa

9 Yleiset valintaperusteet koulutuksen järjestäjien verkostoituminen ja uudet toimijat innovatiivisuus ja uutuusarvo yritys-/työelämäyhteistyö hankkeen toteutuksessa kehittämishankkeiden tulosten ja tuotosten soveltaminen hankesuunnitelman toteuttamiskelpoisuus ja kokonaistaloudellisuus suhteessa esitettyyn toimintaan

10 Valtionavustusprosessi jatkoa Opetushallitus ohjaa ja seuraa hankeryhmissä toteutettavaa kehittämistyötä. Ammatillisen koulutuksen valtionavustuksista pyydetään koulutuksen järjestäjiltä selvitysraportit valtionavustuksen käytöstä. Opetushallitus tarkastaa selvitykset ja kokoaa niistä seurantatiedot hakuryhmittäin. Arviointisuunnitelman mukaan arvioidaan asetettujen toiminnallisten, taloudellisten ja vaikuttavuustavoitteiden toteutumista hankeryhmittäin/valtionavustuserittäin

11 Valtionavustustoiminnan kehittäminen Arvioinnissa esiin nousseet kehittämiskohteet otetaan tarvittaessa huomioon seuraavan hakukierroksen painopisteissä Valtionavustustoiminnan ohjeistuksen yhdenmukaistaminen. Valtionavustustoiminnan vaikuttavuuden parantaminen: verkostojen kehittäminen ja suuremmat hankekokonaisuudet. Seurantatietojen hyödyntäminen edelleen kehittämisessä

12 Hakuaika, avustuksen käyttöaika ja myöntöprosentit Hakuaika klo Tavoitteena on saada päätökset toukokuun loppuun mennessä Avustusten käyttöaika alkaa valtionavustuspäätöksen päivämäärästä ja päättyy Avustusta myönnetään enintään 75 % hankkeen kokonaiskustannuksista, joten hakijan oma maksuosuus on vähintään 25%. Koulutuksen järjestäjälle, joka toimii laajan yhteishankkeen koordinaattorina ja hakee valtionavustusta koko verkoston puolesta, voidaan myöntää valtionavustusta enintään 90 % koordinoinnin kokonaiskustannuksista.

13 Ammatillisen peruskoulutuksen keskeisiä kehittämistavoitteita Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden lisääminen sekä koulutuksen saavutettavuus - Nuorisotakuun toteutuminen Läpäisyn parantaminen, keskeyttämisen vähentäminen, opintojen etenemisen tuki ja tutkinnon suorittaminen tavoiteajassa Osaamisperusteisten tutkintojen ja perusteiden kehittäminen ja toimeenpano Joustavien opinto- ja tutkintopolkujen rakentaminen sekä kansainvälisyys Laadukkaan työelämälähtöisen koulutuksen kehittäminen ja oppimisympäristöjen monipuolistuminen Opiskelijoiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen Laadunhallinta ja laadun jatkuva parantaminen

14 Valtionavustukset kehittämisen välineenä Vuonna euroa nyt tiedossa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ammattiosaamisen näytöt euroa Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeet euroa Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen euroa Svenskspråkig yrkesutbildning euroa Laatustrategian toimeenpanon tuki euroa Joustavien opintopolkujen kehittäminen Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen euroa Maahanmuuttajien ammatillisen peruskoulutuksen kehittäminen euroa Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano euroa Uudistettujen valintaperusteiden toimeenpanon tuki euroa Alkuperäiskarjan hoidon tuki kahdelle opetusmaatilalle euroa Uudet valmentavat koulutukset euroa Urheilijoiden ammatillisen peruskoulutuksen järjestäminen euroa Opiskelijan / tutkinnon suorittajan hyvinvointi Opiskelijahuoltolain toimeenpanon tuki euroa Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen euroa euroa euroa

15 Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen /Hankeryhmät - kevät 2014 haku Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ammattiosaamisen näytöt euroa Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeet euroa Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen euroa Svenskspråkig yrkesutbildning euroa Yht euroa

16 Joustavien opintopolkujen kehittäminen/ Hankeryhmät - kevät 2014 haku Maahanmuuttajien ammatillisen peruskoulutuksen kehittäminen euroa Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen euroa Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano euroa Uudistettujen valintaperusteiden toimeenpanon tuki euroa Alkuperäiskarjan hoidon tuki kahdelle opetusmaatilalle euroa Yht euroa

17 Opiskelijan ja tutkinnon suorittajan hyvinvointi/ Hankeryhmät - kevät 2014 haku Opiskelijahuoltolain toimeenpanon tuki Yht euroa euroa Kaikki keväällä 2014 haussa olevat hankeryhmät Yht euroa

18 Myöhemmin 2014 auki tulevia hakuja/ Hankeryhmät Laatustrategian toimeenpanon tuki ( ) euroa Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen ( ) euroa Urheilijoiden ammatillisen peruskoulutuksen järjestäminen ( ) euroa Uudet valmentavat koulutukset ( ) euroa Yht euroa

19 Hankkeiden laadunvarmistus, arviointi ja vaikuttavuus ( Leena Koski) Ennen hankkeen käynnistymistä Suunnitteluvaiheessa ( hakuehtojen täyttyminen, toteutussuunnitelma ml. levitys- ja arviointisuunnitelma) tärkeä mm. hankkeen vaikuttavuuden kannalta Toteutusvaiheessa ( dokumentointi, seuranta, kriittiset pisteet) Hankkeen päättyessä ( tulokset, oppiminen) Hankkeen jälkeen ( vaikuttavuus, muutosten ja parannusten pysyvyys) Leena Koski

20 Laadunvarmistus ja arviointi ( Leena Koski) Seuranta ja arviointi - itsearviointi ja ulkoinen arviointi Suunnitteluvaihe - hankkeen tarpeellisuus kohderyhmän kannalta Toteutusvaihe - hankkeen hallinnointi, substanssi, molemmat Toteutusvaihe - kohdistuminen tavoitteisiin, tuloksiin, toiminnasta viestimiseen, johtamiseen ja muihin prosesseihin, levitykseen ja vaikuttavuuden edistämiseen Vaikuttavuus on tärkeää ottaa arvioinnin kohteeksi hankkeen kaikissa vaiheissa Vaikuttavuus oman organisaation, hankeverkoston, hankkeeseen osallistuneiden, muiden organisaatioiden, kansallisten tavoitteiden kannalta Panokset/ edellytykset - Prosessi- Tulokset - Vaikutukset

21 KIITOS! linen_koulutus

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015 Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015 Tiedotustilaisuus 6.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Valtionavustukset 2013 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen tukena. Opetusneuvos Leena Koski

Valtionavustukset 2013 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen tukena. Opetusneuvos Leena Koski Valtionavustukset 2013 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen tukena Opetusneuvos Leena Koski 26.02.2014 Aloitustilaisuuden tavoitteet: Tukea käynnistyvien kehittämishankkeiden toteuttamista. Selkiinnyttää

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet

Lisätiedot

Valtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena

Valtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena Valtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena Aloitustilaisuus11.9.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 3 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanon tuki Aira Rajamäki Opetushallituksen valtionavustustoiminta

Lisätiedot

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon LAATUA LAIVALLA Miten edistämme toiminnan vaikuttavuutta? ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 22.-24.8.2012, laatuverkosto Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon Opetusneuvos Leena

Lisätiedot

KICK OFF VALTIONAVUSTUSHANKKEET 2015. Opetushallituksen terveiset

KICK OFF VALTIONAVUSTUSHANKKEET 2015. Opetushallituksen terveiset KICK OFF VALTIONAVUSTUSHANKKEET 2015 Opetushallituksen terveiset Helsinki, Paasitorni 2.10.2015 Esa Karvinen Opetusneuvos Yksikön päällikkö Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus KICK OFF Tavoitteena on

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset tiedotustilaisuus

Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset 2014 - tiedotustilaisuus 25.2.2014 Laatustrategian toimeenpano Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ammattiosaamisen näytöt Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeet

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS 7.2.2013 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset HAKUTIEDOTE 7.2.2013 22/2013 Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001)

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ryhmä 2 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Yleistä valtionavustuksista Valtionavustukset 2013 Huomioita Tuula Sumkin OPH Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ryhmä 3

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ryhmä 3 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ryhmä 3 Virtuaalisten oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen Alkuperäiskarjan geenipankkitoiminta

Lisätiedot

Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille

Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille Valtionavustushankkeiden 2016 aloitusseminaari Hankeryhmät Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE /2016. Asia HAKUTIEDOTE 2016 Ammattikoulutus Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen. Taustaa

HAKUTIEDOTE /2016. Asia HAKUTIEDOTE 2016 Ammattikoulutus Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen. Taustaa HAKUTIEDOTE 2.5.2016 26/2016 Asia HAKUTIEDOTE 2016 Ammattikoulutus Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Valtion talousarvioesitys 2016 Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua laki

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten tiedotustilaisuus 4. ryhmä (oppimisympäristöjen kehittämishankkeet, laajennettu työssäoppiminen,

Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten tiedotustilaisuus 4. ryhmä (oppimisympäristöjen kehittämishankkeet, laajennettu työssäoppiminen, Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten tiedotustilaisuus 4. ryhmä (oppimisympäristöjen kehittämishankkeet, laajennettu työssäoppiminen, työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ammattiosaamisen näytöt, työnjohtokoulutuskokeilut)

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ryhmä 4 painopiste 3: Opintoohjauksen ja tukipalveluiden kokonaisvaltainen kehittäminen sekä valintaperusteiden

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 45/2010 4.5.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Oppilaanohjauksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009)

Lisätiedot

HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa

HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa Valtionavustushankkeiden 2015 KICK OFF 2.10.2015 Yli-insinööri Kati Lounema

Lisätiedot

Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika

Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika HAKURYHMÄ: Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika Hakutiedote, ammattikoulutus, Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen18.4.2011

Lisätiedot

Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen

Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen Opetushallituksen (OKM) rahoittamien Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen Opetusneuvos Leena Koski Selvitys tuloksista ja vaikuttavuudesta Selvitys liittyy Opetushallituksen

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeilla tuketaan kansallisen koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Yleistä valtionavustuksista Valtionavustukset 2013 Hyvät käytännöt Tuula Sumkin OPH Opetushallituksen valtionavustustoiminta

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen

Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen HAKUTIEDOTE 68/2011 1 11.10.2011 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001)

Lisätiedot

Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälistymiseen

Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälistymiseen HAKUTIEDOTE 1 (5) 2.5.2017 Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälistymiseen Taustaa Avustuksen käyttötarkoitus Säädösperusta: Valtionavustuslaki (688/2001) Kansainvälisyys perusopetuksessa

Lisätiedot

Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus

Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena 6.2.2015 Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus Kehittämishankkeiden kautta Opetushallitus seuraa ja tukee koulutuksen

Lisätiedot

Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen

Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Tallink Silja Line 6.5.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus - yksikön päällikkö, opetusneuvos

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Opiskelijahuoltolain toimeenpano tuki Uudistettujen valintaperusteiden käyttöönoton tuki Opetusneuvos

Lisätiedot

Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen

Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen Ammatillisen peruskoulutuksen syksyn 2013 valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus 26.02.2014 Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi www.oph.fi Vaikuttavuus

Lisätiedot

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna

Lisätiedot

Kirje 20.10.2014. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015

Kirje 20.10.2014. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Kirje OKM/65/592/2014 20.10.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Osana nuorisotakuun toimia opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamisen kehittämisen toimenpideohjelma

Opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamisen kehittämisen toimenpideohjelma HAKUTIEDOTE 1 (5) Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoa tukevan opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamisen kehittämisen verkostohankkeen käynnistäminen PARASTA

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen HAKUTIEDOTE 60/2010 1 29.6.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Taustaa Säädösperusta Laki opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Hankkeiden laadunvarmistus, arviointi

Hankkeiden laadunvarmistus, arviointi Informaatiotilaisuus valtionavustusta saaneiden hankkeiden koordinaattoreille ja/tai yhteyshenkilöille 29.9.2011 klo 11.30-12.00 Hankkeiden laadunvarmistus, arviointi Opetusneuvos Leena Koski Leena.Koski@oph.fi

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen klo

Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen klo Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen 26.2.2013 klo 13.00-14.30 Aira Rajamäki aira.rajamaki@oph.fi www.oph.fi Aloitustilaisuuden tavoitteet:

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden

Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden käynnistystilaisuus 17.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö,

Lisätiedot

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 1 Liite 1 HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 22.10.2013 Tavoitteena on kehittää ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen toteutustapoja

Lisätiedot

Katsaus ideahaun tuloksiin

Katsaus ideahaun tuloksiin Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen - valtionavustushankehakemusten työstö- ja kehittämisseminaari Katsaus ideahaun tuloksiin 14.6.2016 Leena Koski ja Marjatta Säisä Osaamisperusteisuuden

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 39/2010 12.4.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu

Lisätiedot

Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys

Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen valtionavustushankkeiden työstö- ja kehittämisseminaari Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Yleiset ohjeet ja raportointi OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Tiedotustilaisuus 10.11.2014 Valtion rahoittaman opetustoimen henkilöstökoulutuksen perusta Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Yhdessä koulutustakuuseen - hankkeen avausseminaari 22.4.2015 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Ammatillinen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen

Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen 1.9.2012 Aija Rinkinen Opetusneuvos Opetushallitus Yleissivistävän koulutuksen kehittäminennen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Lisätiedot

LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015

Lisätiedot

Muu laajamittainen kaksikielinen opetus voi alkaa varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta ja se voi

Muu laajamittainen kaksikielinen opetus voi alkaa varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta ja se voi HAKUTIEDOTE 19/2017 1 (5) Asia HAKUTIEDOTE 2017 Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Valtionavustukset kielikylpytoiminnan laajentamiseen Tausta Säädösperusta: Valtionavustuslaki (688/2001) Avustuksen

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen ajankohtaiskatsaus Ammatillisen koulutuksen johdon seminaari 2.10.2013, Tampere

Ammatillisen peruskoulutuksen ajankohtaiskatsaus Ammatillisen koulutuksen johdon seminaari 2.10.2013, Tampere Ammatillisen peruskoulutuksen ajankohtaiskatsaus Ammatillisen koulutuksen johdon seminaari 2.10.2013, Tampere Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistaminen

Lisätiedot

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos KESU 2011-2016 / OKM-OPH TUSO Koulutuksen ja

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot

HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot Taustaa Säädösperusta: Laki vapaasta sivistystyöstä 21.8.1998/632 14,

Lisätiedot

Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus

Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus AMMATILLISEN PERUS- JA LISÄKOULUTUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKKEIDEN 2014 ALOITUSTILAISUUS 11.9.2014 Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus Opetusneuvos Vaikuttavuus Ei ole vain yhtä määritelmää siitä, mitä

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski Ammatillisen koulutuksen kansallisen laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 klo 10.00 15.15, Amiedu klo 13.00 14.30 Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Opetusneuvos Opetushallitus

Lisätiedot

Hankeprosessi ajankohtaiset asiat. Kirjastojen hankepäivä , Kuopio

Hankeprosessi ajankohtaiset asiat. Kirjastojen hankepäivä , Kuopio Hankeprosessi ajankohtaiset asiat Kirjastojen hankepäivä 7.10.2016, Kuopio 1 Valtionavustukset, hanke ja hankerekisteri Valtionavustukset: hakeminen ja käytettävissä olevat määrärahat Rahoitustoiminnan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Luonnonvara- ja ympäristöalan kehitysnäkymiä osaamisen näkökulma Susanna Tauriainen Luonnonvara-a ja ympäristöalan koulutuksen

Luonnonvara- ja ympäristöalan kehitysnäkymiä osaamisen näkökulma Susanna Tauriainen Luonnonvara-a ja ympäristöalan koulutuksen Luonnonvara- ja ympäristöalan kehitysnäkymiä osaamisen näkökulma Susanna Tauriainen 13.-14.2012 Luonnonvara-a ja ympäristöalan koulutuksen kehittämispäivät, OPH 7.11.2012 Ruoka on maailmanlaajuinen kasvuala

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 17.1.2012 2 Sisällysluettelo 1. Valtionavustuksen hakeminen.3 2. Valtionavustuksen asianmukaiseen käyttöön liittyviä ohjeita. 3 3.

Lisätiedot

Taustaa Säädösperusta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Taustaa Säädösperusta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 19/2011 1 28.2.2011 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Valtionavustukset lukiokoulutuksen tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen 1-2016, 18.4. Ahlmanin ammattija aikuisopisto Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski Opetusneuvos Leena Koski

Lisätiedot

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski Ammatillisen koulutuksen kansallisen laatuverkoston tapaaminen 14.5.2013 klo 12.30 14.00 Joensuu Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Opetusneuvos Opetushallitus Email:leena.koski@oph.fi

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Johtaja Pasi Kankare

AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Johtaja Pasi Kankare AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma 20.8.2013 Johtaja Pasi Kankare Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli. AMKE ry / Johan Hahkala

Lisätiedot

Erityisteema: Koulutuksen läpäisyn edistäminen ja keskeyttämisen vähentäminen

Erityisteema: Koulutuksen läpäisyn edistäminen ja keskeyttämisen vähentäminen Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 Erityisteema: Koulutuksen läpäisyn edistäminen ja keskeyttämisen vähentäminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto

Lisätiedot

Paula Mattila, Opetushallitus. Kv-päivä

Paula Mattila, Opetushallitus. Kv-päivä Paula Mattila, Opetushallitus Kv-päivä 7.9.2012 www.polkka.info Kv-toiminnan kehittämisen työkaluja: Kv-toiminnan hallinnon kehittämisen työkaluja: Opetushallituksen hakemus- ja selvityslomakkeet 1/2 -

Lisätiedot

TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus

TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus EU-rakennerahastopäivät 2008 Sotkamo 4.9.2008 Seija Rasku OPM/KTPO Kirsti Kylä-Tuomola OPM/KTPO Laura Jauhola OPH Jaana Lepistö LSLH Kehittämisohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Opetushallituksen valtionavustukset Pertti Pitkänen OPH

Opetushallituksen valtionavustukset Pertti Pitkänen OPH Opetushallituksen valtionavustukset 2013 Pertti Pitkänen OPH 20.3.2013 Vapaan sivistystyön valtionrahoituksen kehitys 2008: 152 219 000 2009: 157 569 000 2010: 163 359 000 2011: 167 109 000 2012: 164 442

Lisätiedot

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008 Opetushallitus Pvm 31.3.2008 PL 380 Dnro 00531 HELSINKI 7/521/2008 Asia: NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN JA TYÖLLISYYDEN PARANTAMISEEN VALTION TALOUSARVIOSSA VUODELLE 2008 VARATUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO

Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO 30.1.2013 yli-insinööri Kati Lounema Opetushallitus Sisältö Tutkinnon perusteiden toimeenpano ammatillisena peruskoulutuksena

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 6.6.2017 Merja Hilpinen Länsi- ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku

Lisätiedot

Opetushallitus avaa täydennyskoulutushaun Kärkihanke 1:n kieltenopetusta koskevan kokeilun toimeenpanon tueksi.

Opetushallitus avaa täydennyskoulutushaun Kärkihanke 1:n kieltenopetusta koskevan kokeilun toimeenpanon tueksi. HAKUTIEDOTE 1 (5) Asia HAKUTIEDOTE Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1, Uusi peruskoulu ohjelma Kieltenopetusta koskevan kokeilun toimeenpanoa tukeva opetushenkilöstön osaamisen kehittäminen Taustaa Opetushallitus

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012 OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012 Sisällys 1. Valtionavustuksen hakeminen... 1 2. Valtionavustuksen asianmukaiseen käyttöön liittyviä ohjeita... 1 3. Avustuksen

Lisätiedot

Valtionavustusten yleisohje hakijoille ja käyttäjille 1/2015

Valtionavustusten yleisohje hakijoille ja käyttäjille 1/2015 Valtionavustusten yleisohje hakijoille ja käyttäjille 1/2015 Sisällys 1. Valtionavustukset... 1 2. Valtionavustuksen käyttöön liittyviä ohjeita... 1 2.1. Avustuksen käyttöön liittyviä yleisiä ohjeita...

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Merja Hilpinen Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku VTVn nuorten

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset. Emma Kuusi 23.5.2013

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset. Emma Kuusi 23.5.2013 Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset Emma Kuusi 23.5.2013 Perusteet Nuorisolaki Valtionavustuslaki Hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 Kehyskauden

Lisätiedot

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

valmistavien ja valmentavien koulutusten toimeenpanon seurantasuunnitelma

valmistavien ja valmentavien koulutusten toimeenpanon seurantasuunnitelma Ammatillisten perustutkintojen sekä valmistavien ja valmentavien koulutusten v. 2008-20102010 uudistettujen tt perusteiden toimeenpanon seurantasuunnitelma 20.9.2011 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö,

Lisätiedot

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO Ammattikorkeakoulut perustivat konsortion 14.11.2007. Konsortio

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta 6.5.2013 Elise Virnes Nuorisotakuu nyt Väliraportti, Nuorten yhteiskuntatakuu 2013, TEM raportteja 8/2012, valmistui 15.3. Ensimmäisessä työryhmän raportissa

Lisätiedot

AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa

AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa Finlandia-talo 5.2.2014 pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Kehittämisviraston lähtökohdat

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus Kick-off

Hyvä hankehallinto Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus Kick-off Hyvä hankehallinto Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus Kick-off 18.5.2017 Eeva-Kaisa Linna Opetushallituksen valtionavustusprosessi Toteuttamis ohjelma Hakutiedote - ohjeet - hakukriteerit

Lisätiedot

Missä mennään? Myötätuulessa. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus

Missä mennään? Myötätuulessa. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus 2013 Missä mennään? Myötätuulessa Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos Sirkka-Liisa Kärki

Lisätiedot

Leena Koski Opetusneuvos

Leena Koski Opetusneuvos Aloitusseminaari vuoden 2016 Ammatillisen koulutuksen laadun kehittäminen - valtionavustushankkeelle LARK 6 - Laatua ammatillisen koulutukseen arkeen, latua reformille!, 27.2.2017 Vuoden 2015 laatustrategian

Lisätiedot

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus ESR-haku 1.10.2015 Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja

Lisätiedot

Ammattillisen koulutuksen laadunhallinta

Ammattillisen koulutuksen laadunhallinta Alueellisen laatuverkoston LAMPPU2015 ensimmäinen tapaaminen 15.2.2013 Ammattillisen koulutuksen laadunhallinta Opetusneuvos Opetusneuvos Opetushallitus Email:leena.koski@oph.fi Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana

Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana Koppihankkeen loppuseminaari Helsinki ma 21.4.2008 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Ammattiosaamisen näytöt osana ammatillisen

Lisätiedot

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen kehittämiseen 11.9.2013 klo 12.30-15.30

Valtionavustuksilla tukea ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen kehittämiseen 11.9.2013 klo 12.30-15.30 Valtionavustuksilla tukea ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen kehittämiseen 11.9.2013 klo 12.30-15.30 Hanna Autere Hanna.autere@oph.fi www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Aloitustilaisuuden

Lisätiedot

Opetushallituksen ja opetusmenetelmien ajankohtaiset kuulumiset sekä työssäoppimisen hankkeet

Opetushallituksen ja opetusmenetelmien ajankohtaiset kuulumiset sekä työssäoppimisen hankkeet Opetushallituksen ja opetusmenetelmien ajankohtaiset kuulumiset sekä työssäoppimisen hankkeet Asiantuntija Minna Taivassalo-Salkosuo, Opetushallitus Ammattikoulutuksen kehittäminen yksikkö minna.taivassalo-salkosuo@oph.fi

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos

Tilaisuuden avaus Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Tilaisuuden avaus Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät 29.1.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Toimintaympäristö muutoksessa Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma/ ammatillinen

Lisätiedot

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Helsinki

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Helsinki 22.11.2013 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Helsinki 22.11.2013 Pasi Kankare Johtaja Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli Valmistelussa

Lisätiedot

TIEDOTUSTILAISUUS OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS SEKÄ OPPILAITOS- JA OPETUSTOIMEN JOHDON TÄYDENNYSKOULUTUS VUONNA 2011

TIEDOTUSTILAISUUS OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS SEKÄ OPPILAITOS- JA OPETUSTOIMEN JOHDON TÄYDENNYSKOULUTUS VUONNA 2011 TIEDOTUSTILAISUUS OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS SEKÄ OPPILAITOS- JA OPETUSTOIMEN JOHDON TÄYDENNYSKOULUTUS VUONNA 2011 10.00 Valtion rahoittama opetustoimen henkilöstökoulutus 2011 Ajankohtaista Osaava-ohjelmasta

Lisätiedot