Tutkinto tekemällä Win-win-win
|
|
- Mikko Honkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tutkinto tekemällä Win-win-win Nuorisotakuu Ennakointikamari Tiina Immonen MERCURIA - paikkoja bisnesluokassa.
2 LÄHTÖKOHTIA Oppilaitos Tarve palvella monipuolisesti työelämän nykyisiä ja tulevaisuuden tarpeita osaavan työvoiman saamiseksi Tarve toteuttaa OKM:n linjauksia yhteiskuntatakuun ja työvaltaisten tutkintojen toteuttamiseksi Velvollisuus henkilökohtaistaa opinnot vastaamaan opiskelijan tarpeita (sisällöt, menetelmät, oppimisympäristöt) Tarve virtaviivaistaa/nopeuttaa tutkinnon suorittamista jo toisen asteen tutkinnon suorittaneille Tarve ylläpitää ja lisätä ammatillisen koulutuksen vetovoimaa ja tarjota kilpailukykyinen vaihtoehto Tarve palvella Y-sukupolven koulutustarpeita (nopeus, henkilökohtaisuus jne) Työelämä Merkonomit ovat haluttua työvoimaa hyvin monelle toimialalle Työelämä tarvitsee moniosaajia, joilla on lisäksi jokin erikoistaito (T-osaajat) Kaikilla toimialoilla korostuvat vuorovaikutustaidot ja toiminnan monikanavaisuus Kauppa tarvitsee sitoutuneita osaajia, jotka osaavat yhdistää huippupalvelun ja kustannustehokkuuden Kauppa odottaa, että toimialaosaaminen, myös erikoiskaupan vaatima erikoisosaaminen hankitaan jo koulutuksen aikana Työurien pidentämisen näkökulmasta on työelämään päästävä nopeammin, joustavammin ja tehokkaammin Työelämä toivoo pääosin pidempiä työssäoppimisjaksoja 2
3 Kenelle? Opiskelijalle, joka haluaa suorittaa tutkinnon suureksi osaksi työssä oppimalla. Opiskelijalle, joka syystä tai toisesta tarvitsee joustoa opinnoissaan. Opiskelijalle, joka on jo työllistynyt, mutta haluaa suorittaa tutkinnon loppuun. MERCURIA - paikkoja bisnesluokassa.
4 Tutkinto tekemällä OPPILAITOS KAUPPA Liiketalouden perustutkintoa suorittavat nuoret Tutkintoa vailla olevat kauppaan työllistyneet Tutkinto tekemällä Yhdistää kysynnän ja tarjonnan Tutkinto kaupan töitä tehden yhdistäen siihen koulussa oppimista joustavasti aikataulutettuna Koulutussopimus ja työsopimus sovitulla tavalla Tarvitsemme sitoutuneita työssäoppijoita ja tulevaisuuden osaajia kauppaan MERCURIA - paikkoja bisnesluokassa.
5 Miten? Oppiminen tapahtuu suurimmaksi osaksi työssä (pääsääntöisesti palkallisessa). Opiskelija tekee työpaikan kanssa työsopimuksen. Työnantaja sitoutuu ohjaamaan työpaikalla tapahtuvaa oppimista ja arvioimaan osaamista (ammattiosaamisen näytöt). Koulussa oppiminen sopeutetaan mahdollisimman pitkälle työnantajan ja opiskelijan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan. MERCURIA - paikkoja bisnesluokassa.
6 Miten MERCURIAssa on tällä hetkellä n. 40 opiskelijaa työvaltaisissa kokeiluissa. Kaksi päätoimista opettajaa, jotka laativat henkilökohtaiset oppimissuunnitelmat, käyvät työpaikoilla ja opettavat koulussa opittavat asiat. Opettaja antaa tukea myös työpaikkaohjaajalle. Yhteisopettajuus mahdollistaa sen, että opetusta ja ohjausta on saatavilla joustavasti koulussa ns. Learning Caféssa, myös iltaisin. Työssäoppimisen määrä vaihtelee sen ammattitaitovaatimusten ja työn sisällön mukaan. Samat tutkinnon osat ja arviointikriteerit kuin muilla, mutta eri menetelmät. MERCURIA - paikkoja bisnesluokassa.
7 Tutkinto tekemällä Esimerkki sitouttamispolusta Työssäoppimis- ja työpaikat Kahden vuoden työsopimus myyjän palkalla koulun päättymiseen saakka Vuoden työllistämistakuu määräajassa valmistumisen ja hyvien tulosten jälkeen myyjän palkalla Työssäoppimisja työpaikat Määräaikainen työsopimus, 3päivää töitä, 2 päivää koulua harjoittelijan palkalla ja henkilöstöeduin Neljän viikon palkaton työssäoppimisjakso ASPA näyttö Koulutusohjelmainfot Opiskelijan toiveet Vastuuopettajan suositus Liiketalouden perustutkintoa aloittavat nuoret Lyhyt info vanhempainillassa Työhaastattelu Kesätöihin koululaisen palkalla Vanhempien sitouttaminen 1. opskeluvuosi, syksy 1. opiskeluvuosi, alkukevät 1.opiskeluvuosi, loppukevät ja kesä 2.opiskeluvuosi syksy 2. ja3. opiskeluvuosi loppuun Merkonomina KIINNOSTUS AIKOMUS VAHVISTUS SITOUTUMINEN URALLE
8 Opiskelijoiden työn kuva/-kierto työssäoppimispaikoisa Asiakaspalvelutyö Myyntityö Tilausten vastaanotto Purku ja hyllytys Kassatyö (kaikilla kassakoulutus) MERCURIA - paikkoja bisnesluokassa.
9 Tutkinto tekemällä - Palaute opiskelijoilta Kerro, miksi valitsit tämän tavan suorittaa merkonomin tutkinto? 1. Tarvitsin rahaa, ja työelämä kiinnosti 2. Pidän käytännönläheisyydestä, ja työnteko kiinnosti 3. Halusin päästä tekemään asioita käytännön työssä, enkä istumalla koulun penkillä. Halusin saada työ kokemusta ja työllistyminen koulun jälkeen vielä ainakin vuodeksi kiinnosti, koska on ainakin varma työpaikka valmistumisen jälkeen. Tietenkin palkka, minulla ei ole mitään suurempia rahan menoja tällähetkellä, joten ajattelin että tämä on loistava tapa saada ja säästää rahaa tulevaisuuteen. Ja uusien mielenkiintosien asioiden oppimisen, ihmisiin tutustuminen niin ennen kaikkia 2-3 vuoden työkokemus jo näin nuorena! Hyvä (toivottavasti) jatkaa eteenpäin, eikä tarvitse enää kykkiä hyllyjen välissä hyllyttämässä tavaroita, kun pääsee nyt jo kokeilemaan kaikkea uutta. 4. Koska minua kiinnosti suorittaa tutkinto osittain työpaikalla. Mielestäni se oli monipuolisin ja paras vaihtoehto. 5. Tämä tapa oli mielenkiintoinen ja erilainen. Myös tietenkin valitsemiseen vaikutti sen mukana tulevat hyödyt eli työkokemuksen lisääminen ja raha. 5 päivää viikossa koulussa istumista on myös puuduttavaa joten tämä kuulosti hyvältä ja halusin kokeilla jotain uutta 6. Opin paremmin asioita käytännössä joten Tutkinto tekemällä-linja on ollut minulle hyvä valinta. Saan myös työkokemusta ja palkkaa, mitä tosiaan tarvitsen, sillä haluan säästää omaa kämppää varten. 7. Koska mielestäni tämä tapa oppia sopii minulle hyvin, koska saa oppia tekemällä ja se tuo enemmän vaihtelua opiskeluun kun käy töissä ja koulussa eikä ole aina sitä 5 kertaa viikossa koulua. Ja rahan saaminenkin on yksi syy tämän linjan hankimiseen.
10 KOULUTUKSEN LAATU JA VAIKUTTAVUUS Arvioi seuraavia koulutukseesi liittyviä asioita asteikolla (5= erinomainen, 1= huono) 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 Kouluopintojen määrä (2 päivää viikossa) Työssäoppimisen määrä (3 päivää viikossa) 4,6 4,6 Työpaikkaohjaajani osaaminen Ohjaavilta opettajilta saamani tuki Ohjaavat opettajat Koulutuksen hyöty oman kehittymiseni näkökulmasta Työpaikkaohjaajalta saamani tuki Oma sitoutumiseni opintoihin Työpaikkaohjaajani sitoutuminen koulutukseeni Koulussa opittavien asioiden tavoitteiden selkeys Työssäoppimisen tavoitteiden selkeys 4,3 4,3 4,1 4,1 4,0 3,9 3,9 3,9 3,9 Ammattiosaamisen näyttöjen tavoitteiden selkeys Ohjauskäyntien määrä Saamani oppimateriaali Koulutuksesta annettu etukäteistieto 3,4 3,4 3,4 3,3
11 Perustele, miksi? 1. olen itse pitänyt 2. Jos tykkää tehdä töitä, eikä jaksa välttämättä istua koulunpenkillä. Ei kuitenkaan tarkoita, että niitä kahta koulupäivää ei siellä tarvitsisi istua! Itse olen hyvin tyytyväinen omaan elämääni ja elämäni rytmiin tällä hetkellä. Vaikka töissä tai koulussa on välillä rankkaa, otan asiat rennosti hoidan ne heti, jottei ne jää jalkoihin pyörimään. Ihan pienellä vaivan näöllä ja positiivisella asenteella pääsee jo todella pitkälle! 3. Koska tämä on kivaa ja erilaista. Ei tarvitse istua viittä päivää koululla vaan voi samalla tutustua koko ajan työelämään ja saa siitä vielä hyötyjäkin 4. Tämä on mahtava tilaisuus käydä töissä ja opiskella samaan aikaan ja työkokemuksesta on hyötyä tulevaisuudessa. Tässä oppii myös sitoutumista ja sen, että sinne töihin on pakko mennä vaikka väsyttää. Myös 1 vuoden työsopimus koulun jälkeen houkuttelee varmasti monia, sillä nuorten työllisyystilanne on huono. 5. suosittelisin tätä tutkintoa ihmisille jotka olisivat kiinnostuneita oppia erilaisella tavalla
12 Mitkä ovat parhaat kokemuksesi ja hyödyllisimmät asiat koulutuksessa tähän mennessä? 1. Työ 2. en osaa sanoa, työssä käynti ylipäätään 3. Kaikki mitä koulussa opetetaan, ei tule täysin uutena, tai jos tulee uutena ne oppiii huomaamaan/käsittämään mitä se oikeasti tarkoittaa työelämässä. Tieto joka ei tule uutena koulusta on jo tuttua työpaikalta, ja voi todeta itselle " hei mä osaan, mä oon hyvä " siitä tulee joka kerta hyvä mieli ja ehkä oppii vielä sen lisäksi siihen asiaan jotain uutta ja taas mieleen tulee " vautsi nyt mä oon vielä parempi ". Eniten olen tykännyt siitä, että oikeasti näkee millaista se mitä koulussa opetetaan ei ole turhaa, ja että sen pääsee heti seuraavana päivänä toteamaan työpaikalla " hei tästä me puhuttiin eilen " ja se, että aina ei tarvitse herätä ajoissa ja on myös iltavuoroja joka tekee joka päivästä ja viikosta erilaisen. 4. Ainakin tuote-esittely oli tosi kiva tehdä "oikeille" asiakkaille. 5. Töistä tuleva kokemus jatkoa ajatellen 6. Olen oppinut töissä todella paljon asioita mitä ei voi koulun penkillä oppia. On hyvä päästä oppimaan asiat käytännössä. 7. Parhaat kokemukseni on tähän menessä onnistumisen tunteet töissä ja hyvät asiakas kohtaamiset. hyödyllisimmät asiat ovat koulutukseni kannalta kaikki työelämässä tarvittavat taidot mitä olen tässä tutkinnolla oppinut. Työkokemuksen hankinta Pystyvyyskokemukset aidoissa tilanteissa Koulussa opittavan mielekkyyskokemukset
13 Mitä toivoisit tehtävän toisella tavalla jatkossa? 1. En osaa sanoa 2. Toivoisin jatkossa ehkä enemmän informaatiota aluksi. En edes tiennyt mihin menin aluksi kun tajusin olevani ryhmä haastattelussa (onneksi!) Selkeämpää tiedotusta ja tietoa myös opettajien välille. Välillä kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja missä olla. Enempi tietoa miten koulutus koostuu, missä vaiheessa opintoja mennään koska olemme niin vähän opiskelemassa, pelottaa että jotain jää suorittamatta. 3. Lisää infoa! 4. kaikki asiat hieman selvemmin tietoon niin opettajille kuin opiskelijoille 5. Että linjasta kerrottaisiin hieman enemmän tietoa ja enemmän selvyyttä työn alkamisaikoihin...meillä oli viive töiden alkamisessa mutta johtunee siitä että olemme ensimmäinen ryhmä? 6. toivoisin että jatkossa olisi enemmän vaihtoehtoja työpaikka valinassa. Infoa! Selkeyttä!
14 Mitä hyötyä yritykselle? Nuorten yhteiskuntatakuu perustuu viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen yhteistyöhön kaikkia tarvitaan talkoisiin! Lisää nuorten työllistymistä, kun jo koulutuksen aikana pääsee töihin ja saa kokemusta. Riskitön rekrytointiprosessi yrityksille. Uusi työyhteisön jäsen voi kehittää työyhteisön toimintatapoja ja tuoda uusia ideoita organisaatioon. Yritys kantaa yhteiskuntavastuuta ja saa samalla osaavaa työvoimaa. Kumppaniksi kannattaa valita yhteistyökykyinen ja joustava toimija, joka tukee, ohjaa ja neuvoo yritykselle sopivina aikoina. MERCURIA - paikkoja bisnesluokassa.
MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos. www.facebook.com/mercuria.fi
MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos www.facebook.com/mercuria.fi FAKTAA MERCURIASTA sijaitsee Länsi-Vantaalla Martinlaaksossa hyvien kulkuyhteyksien päässä perustettu vuonna 1908 omistajina Vantaan
www.facebook.com/mercuria.fi MERCURIA
www.facebook.com/mercuria.fi MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos FAKTAA MERCURIASTA perustettu 1908 ylläpitäjänä Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Oy (osakkaina Vantaan kaupunki ja Helsingin Kauppiaitten
Uudistuva koulutus tekijöitä työmarkkinoille Tiina Immonen 10.3.2015
Uudistuva koulutus tekijöitä työmarkkinoille Tiina Immonen 10.3.2015 Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila ja MERCURIAn strategiset painopistealueet Työelämälähtöisyys Joustavuus osaamisperusteisuus
Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö
Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen
Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu
Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut
työpaikkaohjaajan opas
työpaikkaohjaajan opas LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia
Kaupan lähiesimieskoulutus
Kaupan lähiesimieskoulutus -uutta osaamista kaupan kentälle -Tiiminvetäjä -Tuoteryhmävastaava -Lähiesimies Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Koulutus pähkinänkuoressa Perustana opetusministeriön työnjohtokoulutuskokeilu
Oppisopimus -toimintamallin arviointi - Perusraportti
Oppisopimus toimintamallin arviointi Perusraportti 1. Olen Vastaajien määrä: 8 0 1 2 3 työelämän edustaja opiskelija opettaja koulutusorganisaation johtoa 2. Yllä olevan oppisopimusmallin (kuva) selkeys
Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka
Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011
TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja
10 askelta onnistumiseen
Askelia yrityksen uudistamiseen, osaamisen kehittymiseen ja yrittäjyyden lisäämiseen 10 askelta onnistumiseen Veli-Matti Lamppu 22.5.2018 Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen
AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018
AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan
TYÖLLISTYMISEN SEURANTA
2018 VASTAAJIEN T YÖLLISYYSTILANNE 60 50 40 30 20 10 0 2014 2015 2017 2018 Palkkatöissä Työtön 55% Palkkatöissä 19% Työttömänä PIENRYHMÄSSÄ (sekä koko-aikaisesti että osa-aikaisesti) OPISKELLEIDEN TYÖLLISYYSTILANNE
10 askelta onnistumiseen
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
TIE NÄYTTÖTUTKINTOON
TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan
Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015
Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19
Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii
Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää
Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa
Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan
OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen
OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä
Ammattiosaamisen näytöt
Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,
Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta
Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen
Mikä on ammatillinen tutkinto?
Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on
TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi!
TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! Uudistunut ammatillinen koulutus Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku ja jatkuva haku Yksilölliset opintopolut, HOKS
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
Kaupan lähiesimieskoulutus
Kaupan lähiesimieskoulutus uutta osaamista kaupan kentälle MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Kirsti Jokiranta Työnjohtokoulutuskokeilun verkostopäivä 25.5.2009 Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Miksi
Ohjaava opettaja -osaajamerkki
Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.
Logistiikan ja vähittäiskaupan ennakointikamari Rehtori, toimitusjohtaja Tiina Immonen
Logistiikan ja vähittäiskaupan ennakointikamari 26.10.2017 Rehtori, toimitusjohtaja Tiina Immonen Faktaa MERCURIAsta Perustettu vuonna 1908 Ylläpitäjänä Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Oy omistajina Vantaan
VERKKO/MOBIILISOVELLUS TYÖSSÄOPPIMISEN TUEKSI. Henrik Rousku, Sähköinfo Oy
VERKKO/MOBIILISOVELLUS TYÖSSÄOPPIMISEN TUEKSI Henrik Rousku, Sähköinfo Oy Taustaa Osana ammatillisen koulutuksen reformia otetaan 1.1.2018 mennessä käyttöön koulutussopimusmalli Mallin tavoitteena on siirtää
Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa
Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan
Maahanmuuttajien saaminen työhön
Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 43 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 Koulutuksen sisällöt ja
#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia
#uusiamis #10taonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen yrityksille Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS
Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017
Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen
OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ
OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ ARVIOINNIN PERUSLÄHTÖKOHTIA Arviointikriteerit ovat kirjalliset, jotka toimitetaan työpaikalle Arvioinnin perustana on aina etukäteen sovitut tavoitteet Arvioinnin
KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA
KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA Hyvä vastaaja! Kysely on osa kartoitustyötä, jolla keräämme tietoa työssäoppimisesta toisen asteen ammatillisen perustutkinnon opiskelijoilta.
TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke
TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu
Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.
Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno
Ammatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva
Työssäoppiminen: työssä, oppimassa vai pakkotöissä. Lauri Kurvonen 29.1.2011
Työssäoppiminen: työssä, oppimassa vai pakkotöissä Lauri Kurvonen 29.1.2011 Sisällys Mitä on työssäoppiminen? Työssäoppimisen haasteet ja ongelmat Työssäoppimisen ja AM-näyttöjen rahoitus Opiskelijoiden
Opiskelija työpaikalla
Opiskelija työpaikalla Koulutus vastaa yksilön ja työelämän tarpeisiin Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on vastata opiskelijan ja työelämän tarpei siin. Ammatillisen koulutuksen suunnittelua tehdään
Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.
Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.2011 Sisältö 1. WinNova 2. Opiskelijoiden perehdyttäminen arviointiin 3.
TopAreena Koulutussopimus, oppisopimus ja reformi. johtaja Veli-Matti Lamppu, Suomen Yrittäjät
TopAreena 2017 Koulutussopimus, oppisopimus ja reformi johtaja Veli-Matti Lamppu, Suomen Yrittäjät Opettajilla synkkä näkemys ammatillisen koulutuksen uudistuksesta Vahvat voivatkin selvitä, heikot jäävät
Työssäoppimisen toteuttaminen
Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa
Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä
Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä haluan lisää kokemusta lasten hoidosta, koska haluun kehittyä alan ammattilaiseksi. Haluan saada opiskelijana myös rahaa sellasella työllä mistä
NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013
NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi
OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT
OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota
Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta
Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden
Nuorten Oppisopimuskoulutus
Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu
Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa
Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia
22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky.
Oppisopimus - väylä ammattitaitoon Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus www.pkky.fi/oppisopimus Määritelmä: OPPISOPIMUS ON PÄÄOSIN TYÖPAIKALLA KÄYTÄNNÖN TYÖTEHTÄVISSÄ TAPAHTUVA
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva
Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset
Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä
2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.
OPISKELIJAPALAUTEKYSELYT 2018 1(7) Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 415/2018 ja päätöksen mukaiset opiskelijapalautekyselyt, jotka otetaan käyttöön 1.7.2018 alkaen. Vastausasteikko: (5) täysin
Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012
Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat
TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014
Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen
Lähiesimieskoulutus 2012 MERCURIASSA
Lähiesimieskoulutus 2012 MERCURIASSA Kirsti Jokiranta MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Kauppiaitten Kauppaoppilaitos MERCURIA - paikkoja bisnesluokassa Koulutus pähkinänkuoressa Perustana opetus-
Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena
Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Kiinni Työelämässä Mahis työhön projektin väliseminaari 11.11.2009 Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen - yksikkö Opetushallitus Ammatillisten
MOLEMPI PAREMPI! Oppisopimus & Koulutussopimuksen joustava ja yksilöllinen yhdisteleminen työpaikalla. Salla Kivelä & Susanne Forsberg
MOLEMPI PAREMPI! Oppisopimus & Koulutussopimuksen joustava ja yksilöllinen yhdisteleminen työpaikalla Salla Kivelä & Susanne Forsberg UUDISTUNUT AMMATILLINEN KOULUTUS Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku
Hyvässä ohjauksessa opiskelija:
Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa
Työelämän odotukset ammatillisten perustutkintojen uudistuessa
Työelämän odotukset ammatillisten perustutkintojen uudistuessa SAK SAK syksy 2009 1 Työmarkkinoiden joustavuus haastaa ammatillisen peruskoulutuksen Työmarkkinoiden muutokset ja joustavuus lisääntynyt
TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet
TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan
Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov
Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa
Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset
Työssäoppimisen valmistelu ja suunnittelu Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset ver 21.11.2013 Taustamuuttujina opiskelijatiedoissa ovat mm. tutkinnon nimi, työssäoppimispaikan nimi, suoritetaanko
OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi
OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa
NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta
NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta Sisällysluettelo Nuorelle 3 Työpaikalle 4 Opiskelija / työpaikkaohjaaja / esimies
TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 5.5.2015
Tutkinto: Tutkinnon osan nimi ja laajuus: AUDIOVISUALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO AUDIOVISUAALISEN TUONTANNON TOTEUTTAMINEN 45 osp pakollinen tutkinnon osa 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.
YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3)
YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) Ammatin sisällöllinen kiinnostavuus 34 40 21 4 1 4,00 Ammatin hyvä imago 35 41 14 8 3 10 55 25 10 38 37 23 3 44 44 12 35 22 26 9 9 10 50 40 60 40 8 32
Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa
Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.
Oppisopimuskoulutuksen esittely
Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä
OPPISOPIMUS on HYVÄ DIILI!
OPPISOPIMUS on DIILI! HYVÄ Oppisopimuksella osaajaksi stadissa. Työelämälähtöistä oppisopimuskoulutusta Keski- Uudellamaalla. Oppisopimukset Itä- Uudellamaalla. OPPISOPIMUS Viikkotyöaika: min. 25h/vko
asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelma
Opetussuunnitelma 3.0 /30.5.2014 1 (10) LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 1 Opintopolku asiakaspalvelun ja myynnin työtehtäviin asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelma 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi
Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä
Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti
Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -
Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen
Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016
Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien
Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin
Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan
Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja
Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja 30.1.2013 Arvioinnin opas Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi Osaamisen
Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari
Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari 26.11.2018 Suuri Pedagoginen laatu yhdistyy yhä tiiviimmin hyvinvointiin Kivaa Opitaan ja hyvä olla HYVIN- VOINTI Ei opita
Yhteistyön välineistö ja toimintaympäristö
Peruskoulu Yhteistyön välineistö ja toimintaympäristö Koulutustakuu 10-luokka Työpajojen ja oppilaitosten yhteistyö Lukio Nuorisotakuu Mitä seuraavaksi? Ammattioppilaitos Ammattistartti Monialainen yhteistyö,
Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund
Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös
EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN
EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE 2016 Vastausprosentti: 50 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 1. Koulutuksen sisällöt ja
TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS 3 OV
TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS 3 OV Määräykset ja ohjeet 2012:41 Opetushallitus ja tekijät Määräykset ja ohjeet 2012:41 ISBN 978-952-13-5271-3 (nid.) ISBN 978-952-13-5272-0 (pdf) ISSN-L 1798-887X ISSN 1798-887X
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 42,4 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet 1. Sivu 1 / 10 1. Koulutuksen sisällöt
Muutokset 1.8.2015 alkaen
Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle
Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut
Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,
Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet
Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen tulevaisuuden näkymiä -tilaisuus 15.6.2016 Satu Ågren Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia yrityksiä.
TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA
1 LIITE 1 Työssäoppimisen alueelliseen sopimukseen TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUKSEN. TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA 1. Koulutuksen toteutustapa ja kohderyhmä Koulutukset toteutetaan
Työväline työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen toteutuksen arviointiin
Oppimistulosten arvioinnin kehittäminen sosiaali- ja terveysalalla Erja Kotimäki projektipäällikkö SOTE JÄRKEVÄ -projekti Projektissa kehitetään lähihoitajakoulutukseen soveltuva, näyttöjärjestelmään yhdistetty
Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset. Opetusneuvos Ulla Aunola
Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset piirteet OPS-infot 23.11.2009 2009 Opetusneuvos Ulla Aunola Ammattikoulutuksen kehittäminen L 630/98 3 Vammaisille ill opiskelijoille