Yhtiöoikeudellinen vastuu. Elinkeinoon liittyvät vastuut

Transkriptio

1 Yhtiöoikeudellinen vastuu Elinkeinoon liittyvät vastuut Ma. Kauppaoikeuden professori Pertti Virtanen Luennon teema Tällä luennolla on tarkoituksena tarkastella niitä tilanteita, joissa elinkeinonharjoittamiseen liittyy vahingonkorvausvastuu. Näkökulma ei siten ole puhtaasti yhtiöoikeudellinen, koska erilaisten yhtiönjohdon vastuutilanteiden lisäksi tarkastellaan esim. työnantajan vastuuta. Pääpaino on kuitenkin yhtiönjohdon vastuutilanteissa, koska muut vastuutilanteet on perinteisesti luettu velvoiteoikeuden alaan. Tuotevastuuta ei käsitellä laajemmin, koska tästä on pidetty oma luentosarja. Luennon perusajatus on tuoda esille vahingonkorvaus elinkeinotoimintaa kontrolloivana tekijänä. Korvausvastuu on yritystoimintaan liittyvä riskitekijä, jota yritykset pyrkivät luonnollisesti välttämään. Elinkeinotoiminnassa riskejä kannattaa kuitenkin välttää vain, jos tällä tavoin yrityksen tulos paranee. Eli täysin riskitön toiminta ei yleensä ole ainakaan taloudellisesti järkevää, vaikka se olisi teknisesti mahdollista. Yhtiönjohdon vastuutilanteissa kyse ei ole varsinaisesti elinkeinonharjoittamisen riskeistä, vaan pikemminkin sanktiosta. Näillä sanktioilla pyritään varmistamaan yritysjohdon lainmukainen menettely. Luennon teema Yhtiöoikeudellinen vastuu ei suppeassakaan mielessä ole varsinaisesti oma vastuulajinsa. Esimerkiksi vastuuta työntekijän aiheuttamista vahingoista ei yleensä pidetä yhtiöoikeudellisena vastuutilanteena. Kun pyrin luennolla luomaan kattavamman kuvan elinkeinonharjoittamisen vastuutilanteista, käsitellään myös työnantajan vastuuta erityisesti juuri työnantajan kannalta. Suppeampikin yhtiöoikeudellinen vastuu on ensinnäkin käytännössä merkittävä ja toisaalta poikkeaa muista korvausvastuutilanteista. Yhtiöoikeudellisella vastuulla voidaan laajassa mielessä tarkoittaa yhtiön vastuuta ulospäin sekä sopimuskumppaneilleen että kolmansille. Tällöin on yleensä kysymys sopimus tai tuottamus/ankarasta vastuusta. Pääsääntö onkin se, että yhtiön velkojat esittäisivät vaatimuksensa yhtiölle ja vain poikkeuksellisesti (esim. kun yhtiö on varaton) suoraan yhtiön hallintoon osallistuville. Niissä yhtiömuodoissa, joissa yhtiön ja sen omistajien omaisuuden välillä ei tehdä kovin suurta eroa (kuten avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön vastuunalaisten yhtiömiesten) vastuu voi useammin kohdistua suoraan yhtiössä toimiviin henkilöihinkin. Suppeassa mielessä kyse on yritysten orgaanien vastuusta aiheutuneista vahingoista, joita ne ovat toimillaan aiheuttaneet yhtiölle tai ulkopuolisille. Luennon teema Yhtiöoikeudellinen vastuu perustuu siihen, että yhtiön elinten haltuun on uskottu päätäntävalta yhtiön omaisuuden osalta. Ilman vastuuta tässä toimessa aiheutetuista vahingoista riski erilaisiin omavaltaisuuksiin olisi suuri. Vastuu on siis yhtiöoikeudellisen lojaliteettiperiaatteen ja Tätä yhtiön johdon valtaa kontrolloidaan useammalla tavalla, joista vahingonkorvaus on yksi. Muina tapoina voivat olla johdon erottaminen yhtiökokouksen tms. päätöksellä sekä harvemmin rikosoikeudellinen vastuu. Yhtiön johdon toimet vaikuttavat yleensä suoraan yhtiön omaisuuden (sekä yhtiön osakkeiden) arvoon. Virheellisen toiminnan seuraamukset voivat kohdistua yhtiön omistajiin, työntekijöihin, luotonantajiin sekä muihin sopimuskumppaneihin. Jotta vahingonkorvaus olisi tehokas sanktio, oikeus korvaukseen joko yhtiöltä tai sen johdolta täytyy olla kaikilla mainituilla ryhmillä. Esimerkiksi avoimen yhtiön yhtiömieheltä voidaan vaatia suoraan korvausta hänen tai avoimen yhtiön aiheuttamasta vahingosta. Tämä seuraa yhtiömiehen rajoittamattomasta velkavastuusta. Rakenteena voi toki olla se, että yhtiö vastaa ensin itse ja tämän jälkeen arvioidaan, voidaanko yhtiön puolesta päätöksen tehneet saattaa vastuuseen. Suorempikin vastuumalli olisi voitu omaksua myös OYL:ssa. Elinkeinotoiminnan vastuutilanteet Vastuutilanteet voidaan jakaa kahteen pääryhmään: 1. Vastuu yrityksen ulkopuolisille tahoille. Tällaisia tahoja ovat tämän luennon kannalta yhtiön sopimuskumppanit, vaikka myös heitä pidetään yhtiöoikeudessa eräänä sidosryhmänä. Vastuu ulkopuolisille kohdistuu myös kolmansiin, joihin yhtiön toiminta tavalla tai toisella aiheuttaa vahinkoa. Esim. tuottamuksellinen virhe rakennustelineitä pystyttäessä johtaa niiden kaatumiseen sivullisten autojen päälle. 2. Vastuu yrityksen sidosryhmille. Osa näistä sidosryhmistä on yhtiön ulkopuolisia, mutta niille on yhtiöoikeudessa annettu tietyissä tilanteissa erityisasema. Esim. velkoja voi vaatia korvausta, jos hän yhtiön johdon laittomien päätösten takia kärsii vahinkoa. Sidosryhmiä ovat tämän luennon kannalta yhtiömiehet / osakkeenomistajat ja velkojat (eli muu kuin oman pääomanehtoinen rahoitus).» Työntekijät luetaan tavallisesti yhtiön sidosryhmiin, mutta heille tyypillisimmin sattuvia vahinkoja ei kuitenkaan käsitellä esim. osakeyhtiölaissa, vaan vahingonkorvauslaissa (esim. työnantajan vastuu oman tuottamuksen ja toisen työntekijän tuottamuksen perusteella työntekijälle työpaikalla / työtehtävissä sattuneesta henkilö tai esinevahingosta). Vastuu yrityksen ulkopuolisille tahoille voidaan edelleen jakaa kolmeen ryhmään: 1. Sopimusvastuu Elinkeinotoiminnan vastuutilanteet Tämän alle voidaan lukea myös kauppalain mukaiset vastuutilanteet. Sopimusvastuuta ei käsitellä tässä luennossa. 2. Tuottamusvastuu Näistä kahdesta sopimusvastuu on ylivoimaisesti tavallisin, koska valtaosassa tapauksia, joissa yrityksen on suoritettava korvauksia ulkopuolisille, on kyse omassa tuotteessa tai muussa suoritteessa olevista virheistä. Työntekijöiden työssään aiheuttamat vahingot sekä ns. anonyymin tuottamuksen tilanteet kuuluvat näihin tapauksiin. Yrityksen toiminnassa todetaan virhe, joka aiheuttaa vahinkoa. Jos syy voidaan paikantaa joidenkin työntekijöiden toimintaan, kyse on työnantajan vastuusta työntekijöiden tuottamuksen perusteella. Jos virheen aiheuttajaa ei voida todeta, saattaa yritys olla silti vastuussa anonyymin tuottamuksen pohjalta. 3. Ankara vastuu Ankaran vastuun alle kuuluu sekä oikeuskäytännön kautta kehittyneet vastuutilanteet että ankaraa vastuuta koskeva lainsäädäntö. Elinkeinotoimintaan vaikuttavia ankaran vastuun tilanteita ovat esim. tuotevastuu ja ympäristövahingot. Ankara vastuu on merkittävä kategoria, koska vastuun ankaroittamista on perusteltu sillä, että elinkeinotoiminnassa voiton keräävän tahon pitäisi aina vastata tässä toiminnassa aiheutetuista vahingoista riippumatta siitä, onko taustalla mitään huolimattomuutta tai ei. 1

2 Elinkeinotoiminnan vastuutilanteet Vasta argumenttinä on esitetty se, että näin laaja vastuu estäisi yritystoimintaa ja vaikuttaisi Suomen kansainväliseen kilpailukykyyn. Vastuu yrityksen sidosryhmille voidaan jakaa kolmeen ryhmään mahdollisten vastuuvelvollisten tahojen perusteella. 1. Toimitusjohtajan ja hallituksen vastuu. Tämä on tavallisesti tärkein vastuuryhmä, koska ns. operatiivinen johto kuuluu juuri em. tahoille ja heidän toimintamahdollisuutensa ja vaikutusvaltansa yhtiön johdossa ovat muita selvästi suuremmat. Toimitusjohtaja ja hallitus yleensä tekevät valtaosan liiketoimintaan liittyvistä päätöksistä ja samalla päättävät esim. siitä, minkälaisia riskejä yritys ottaa sopimussuhteissaan. Toimitusjohtajan ja hallituksen vastuuseen voidaan rinnastaa avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön vastuunalaisten yhtiömiesten korvausvastuutilanteet. 2. Osakkeenomistajien vastuu Osakeyhtiössä vastuu on yleensä rajattu vaaraan menettää yhtiöön sijoitettu panos. Omistajan tämän ylittävä vastuu on siten epätavallista. Avoimen ja kommandiittiyhtiöiden vastuunalaisten yhtiömiesten vastuuta ei voida rinnastaa pelkään omistajavastuuseen, koska heidän vastuutaan ei koske samat rajoitukset kuin osakeyhtiön osakkeenomistajien vastuuta. Elinkeinotoiminnan vastuutilanteet Nämä yhtiömiehet voivat päättää yhtiön asioista, jolloin heidän vastuunsakin on oltava tämänmukainen. Äänettömän yhtiömiehen vastuu on rajoitettua, koska hänellä ei ole päätösvaltaa ky:n toiminnassa. 3. Tilintarkastajien ja muiden yhtiön asioita yhtiöoikeudellisesti hoitavien tahojen vastuu. Tässä ryhmässä vastuu perustuu siihen, että osakeyhtiölain, tilintarkastuslain tai muiden yhtiöoikeudellisten sääntöjen perusteella ko. tehtäviä hoitavilla henkilöillä on korvausvastuu tehtävissään. Vastuu ei siten ulotu laajemmalle, kuin mitä tehtävät edellyttävät. Tämä on havaittavissa esim. siitä, miten tilintarkastajien vastuu rajautuu niihin virheisiin, jotka he ovat tehtävässään voineet havaita (esim. yhtiön johdon vastuu ulottuu aikaisemmaksi, koska he ovat aktiivisia toimijoita. Tilintarkastaja vain havainnoi jo tapahtuneet virheet ja vastuu syntyy siitä, että hän ei tehtävänsä edellyttämällä tavalla reagoi asiaan). Kyseeseen tulevia vastuutahoja ovat tilintarkastajien lisäksi selvitysmiehet, konkurssipesän pesänhoitajat tms. Nämä tahot joutuvat hoitamaan yhtiön johdon tehtäviin rinnastettavia tehtäviä, joten vastuukin on osin samankaltaista.» Esim. pesänhoitajana toimiva asianajaja voidaan asettaa korvausvastuuseen, jos hän hoitaa pesänomaisuutta (esim. liiketoimintaa) huonosti. Vastuu ulkopuolisille / tuottamus Elinkeinotoiminnassa voidaan aiheuttaa vahinkoja kolmansille lukuisin eri tavoin. Valtaosa tilanteista on edellä todetuin tavoin sopimussuhteeseen liittyviä, joissa ei (Kauppalain 67 :n välillisiä vahinkoja lukuun ottamatta) tarvitse arvioida menettelyn tuottamuksellisuutta. Muitakin tilanteita on runsaasti: työmaan ohi kulkeva henkilö voi loukkaantua, kiviä lentää räjäytystyömaalta talojen päälle, asiakas loukkaantuu kaupassa lattialla olevaan hedelmään tai kompastuu käytävälle jääneeseen laatikkoon, ravintolan asiakas loukkaantuu ym. Osassa näitä tilanteita voidaan konstruoida sopimussuhde tai sen kaltainen tilanne. Tällöin on mietittävä, onko vähintään todistustaakka käännettävä (lentoaseman pitäjän vastuuta koskevat KKO:n ratkaisu (KKO:1989:114). Tuottamusvastuu voidaan yhdistää riskien hallintaan, koska tuottamuksellisen menettelyn välttäminen vapauttaa vastuusta ja siten korvausvelvollisuudesta. Eri asian on se, että elinkeinotoiminnassa voi olla edullisinta korvata asiakkaille ja kolmansille aiheutuneita vahinkoja tai tappioita pr syistä. 1. Yleistä Elinkeinonharjoittajilla on aivan pienimpiä yrityksiä lukuun ottamatta työntekijöitä. Esim. vakuutuskäytännössä varsin monet vastuuvahinkotilanteet ovat alkaneet työntekijän huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä. ssa on kyse sekä vahingonkärsineiden aseman parantamisesta että työntekijöiden aseman turvaamisesta. Vahingonkärsineen kannalta on kyse siitä, että työnantaja on tavallisesti selvästi työntekijää varakkaampana luotettavampi korvausten maksaja. Työntekijähän ei yleensä saa muuta hyötyä työstään kuin maksettavan palkan. Hänelle ei siten tulisi asettaa vastuuta yritystoiminnan riskeistä, vaan vastuu tulee tältä osin kuulua työnantajalle. Työntekijät eivät myöskään pysty suoranaisesti vaikuttamaan siihen, minkälaisia vaaratekijöitä työpaikalla on. Työnantaja voi vaikuttaa riskeihin esim. koulutuksella, turvalaitteilla tai jopa luopumalla liian vaarallisesta toiminnasta kokonaan! Työntekijä voisi toisinaan estää vahingon syntymisen eroamalla työpaikastaan ennen minkään vahingon sattumista, mutta tämä ratkaisu ei työn ja toimeentulon välttämättömyyden takia olisi kohtuullinen. Työtehtävät tehdään työnantajan puolesta ja työnantaja saa tästä toiminnasta kertyvän voiton. Vastuun jättäminen työntekijän kannettavaksi merkitsisi samalla vastuun siirtämistä alkuperäiseltä tehtävän saajalta eli työnantajalta työntekijälle ilman, että vahingonkärsinyt olisi antanut suostumusta tällaiseen vastuun siirtoon. Hemmo huomauttaakin, että sopimusvastuun puolella on vahvana lähtökohtana se, ettei vastuuta voi sopimuskumppanin suostumuksetta siirtää. Samaa periaatetta voidaan soveltaa myös isännänvastuun perusteena. Lisäksi työnantaja voi pulverisoida häneen kohdistuvan vastuun siirtämällä sen tuotteidensa hintoihin. Samalla vahingollinen tuotanto periaatteessa vähentyy hintojen noustessa. Yhtiöoikeudellisesti kyseessä onkin juuri vastuun siirto vahingon varsinaiselta aiheuttajalta (eli työntekijältä) työpanoksesta hyötyvälle taholle. Samalla tämä antaa kimmokkeen työnantajalle huolehtia työntekijöidensä ammattitaidosta. Samaan suuntaan vaikuttaa toki se, että sopimusvastuun kautta yritykselle syntyvää vastuuta voidaan välttää mahdollisimman tarkalla laadunvalvonnalla, työntekijöiden kouluttamisella tms. Työntekijän vastuun rajaaminen kokonaan pois olisi ennaltaehkäisevyyden kannalta hankalaa. Käytännön keinoksi onkin omaksuttu työntekijän vastuun rajoittaminen kaikkiin vahingonkärsineisiin nähden. Tällöin lähtökohtana on juuri se, kuinka moitittavasta teosta tai laiminlyönnistä on kysymys. Lievästä tuottamuksesta vastuuta ei synny lainkaan ja täysi vastuu syntyy lähinnä tahallisissa tai hyvin lähellä tätä olevissa vahingoissa. Tavallisen tuottamuksen osalta vastuuta sovitellaan, jolloin vastuu on sitä pienempi mitä lähempänä ollaan lievää tuottamusta ja vastaavasti sitä suurempi, mitä lähempänä ollaan tahallisuutta. Vastuu pyritään siten rajaamaan tilanteisiin, joissa työntekijän menettely osoittaa erityistä moitittavuutta. 2. Työntekijä ja itsenäinen yrittäjä Työntekijää koskevia sääntöjä voidaan soveltaa vain silloin, kun kyseessä on joko työntekijä tai vahingonkorvauslain 3 luvun 1 :n tarkoittama itsenäinen yrittäjä, joka huomioon ottaen toimeksiantosuhteen pysyvyys, työn laatu ja muut olosuhteet on rinnastettava työntekijään. Työntekijään rinnastus voi olla tärkeää yhden miehen yritysten kannalta. 2

3 Jos yhden miehen yritys on työntekijän asemassa, tämä yrittäjä ei itse vastaa aiheuttamastaan vahingosta, vaan vastuu on ns. työnantajalla (eli työn teettäjällä). Työntekijöitä ovat kaikki, joilla on joko määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Työntekijöinä voidaan siten pitää kaikkia, jotka toisen johtovallan alla jonkinlaista korvausta vastaan suorittavat työtä. Vahingonkorvauslakia ei kuitenkaan ole sidottu työsopimuslain työntekijäkäsitteeseen, vaan työntekijän asemaa voidaan tulkita laajemminkin. Asia jätettiin jo hallituksen esityksessä tarkoituksella oikeuskäytännön varaan. Työsuhde voi olla lyhytaikainenkin ja tästä huolimatta työnantaja vastaa työntekijänsä aiheuttamista vahingoista. Omaksi hyödykseen jotain tekevä ei ole työntekijä. Vakuutuskäytännössä on talkootyöntekijöiden toisinaan katsottu olevan työsuhteessa asunto osakeyhtiöön ym. Tällöin talkootyön täytyy olla organisoitua (esim. isännöitsijä jakaa työtehtävät ja antaa ohjeet) ja jonkin verran valvottua (jotta johtovalta syntyy). Vastineena voidaan pitää esim. yhtiövastikkeen tai vuokran alennusta. Tämä tulkinta ei kuitenkaan ole varma ja asia arvioidaan tapauskohtaisesti. Periaatteessa ilman mitään vastikettakin (hyväntekeväisyys) tehty työ saattaisi täyttää työntekijän aseman vaatimukset. Työsopimuslain 1 luvun 1 :n mukaan lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Vahingonkorvauslaissa tai eri yhtiömuotoja koskevassa lainsäädännössä ei ole omia työsuhde tai työntekijäkäsitteitä. Lakia on sovellettava, vaikka vastikkeesta ei ole sovittu, jos tosiseikoista käy ilmi, että työtä ei ole tarkoitettu tehtäväksi vastikkeetta. Em. talkootilanteita lukuunottamatta tällaiset tapaukset ovat korvausoikeudessa harvinaisia. Lain soveltamista ei estä pelkästään se, että työ tehdään työntekijän kotona tai hänen valitsemassaan paikassa eikä sekään, että työ suoritetaan työntekijän työvälineillä tai koneilla. Korvausvastuun syntymisen osalta olisi syytä arvioida sitä, voiko ns. työnantaja enää kontrolloida tällaista työntekijää. Ratkaisevaa on juuri johto ja valvonta. Jos työsuhteen katsotaan syntyneen, työntekijän on mielestäni katsottava olevan työntekijän asemassa myös vahingonkorvausoikeudellisesti. Työsopimuslain työntekijä käsite on varsin laaja. Varsinaisessa työntekijäasemassa olevien henkilöiden osalta ongelmia voivat aiheuttaa lähinnä uusimuotoiset työnteettämistavat, kuten työvoiman vuokraaminen. Näissä tilanteissa varsinainen työnantaja ei käytä suoranaista johtovaltaa. Työntekijälle tehtävän ja siihen liittyvät ohjeet antava taho ei ole sama kuin työnantaja, joka on työvoiman vuokrausyritys. Vuokratyön osalta on todennäköisesti pidettävä työteettäjää varsinaisena työnantajana, koska hänellä on ns. direktiovalta. Siten myös työnantajan korvausvastuu kohdistuisi tähän yritykseen. Kotona tehtävän työn osalta ongelmia voi aiheuttaa se, täyttyykö työsopimuksen määritelmä vai ei. Edellä mainittu työsopimuslain kohta ei estä sitä, että kyseessä olisi työsopimus, mutta ei toisaalta estä pitämästä sopimusta kahden yrityksen / yrittäjän välisenä alihankinta tms. sopimuksena. Tämä ongelma voi ratketa sitä kautta, että kyse on joka tapauksessa työntekijään rinnastettavasta yrittäjästä. Asia on ratkaistava tarkastelemalla näiden tahojen keskinäisiä sopimuksia tms. Mitä enemmän direktiovaltaa työnantaja osapuolella on, sitä todennäköisemmin työsuhdekriteeri täyttyy. Käytännön merkitys ei yleensä ole suuri, koska tällaisia vahinkotilanteita on vähän. Kauppalain kontrollivastuun perusteella tuotteen myyjä vastaa alihankinnassa teettämiensä tuotteiden laadusta, joten yrityksen sopimusvastuutilanteissa omiin asiakkaisiinsa nähden kysymyksellä ei ole suurempaa merkitystä. Myös selvästi itsenäinen yrittäjä voi olla työntekijän asemassa. Työntekijään rinnastetaan sellainen yksityinen yrittäjä, joka on työntekijän asemassa työsuoritusta tehdessään. Tyypillisesti on kyse jollain työkoneella työtä tekevästä yrittäjästä, joka tekee työsuorituksen täysin urakanantajan ohjeiden ja määräysten mukaan. Urakoitsijan täytyy olla jollain tavoin pysyvä (eli töitä tehdään säännöllisesti lähinnä samalle urakanantajalle). Tyyppiesimerkki on metsäkoneurakoitsija, joka voi tehdä töitä lähinnä yhdelle suurelle metsäyhtiölle. Käytännössä tällaista yrittäjää on kuitenkin vaikea rinnastaa työntekijään, koska urakanantajan direktiovalta ei ole täydellinen. Urakoitsijalle kerrotaan työkohde, mutta hän saa oman ammattitaitonsa perusteella päätellä, miten itse korjuutyö tehdään. Ohjeiden ja määräysten antovallan lisäksi voidaan joutua pohtimaan eri osapuolten asiantuntemusta. Kaivinkoneurakoitsijaa ei mielestäni voi vapauttaa vastuusta, vaikka hän kaivaisi esim. maanviljelijän haluamasta kohdasta, jos hän ei ole itse varmistanut, ettei paikalla ole esim. sähkökaapeleita. Urakoitsija on tällaisissa tilanteissa urakanantajaa asiantuntevampi ja hänen pitäisi itse varmistaa ko. linjojen sijainti ennen työhön ryhtymistä. Mitä asiantuntevampi urakanantaja on, sitä helpommin hänen antamiinsa tietoihin saa luottaa (tällainen tilanne oli kaupungin kerrottua virheellisesti vesijohtolinjan sijainnin, kun kertojana oli kaupungin rakennusmestari). 3 Vastuuperusteet ja kanavointi sääntö 3.1 Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 :n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Työnantajana pidetään myös sitä, joka antaa tehtävän sellaiselle itsenäiselle yrittäjälle, joka huomioon ottaen toimeksiantosuhteen pysyvyys, työn laatu ja muut olosuhteet on rinnastettava työntekijään. Lain pääsääntö on siten työnantajan vastuu työntekijöiden aiheuttamista vahingoista. Vastuu ei kuitenkaan kata tapaturmaisesti aiheutettuja vahinkoja, vaan edellytyksenä on työntekijän tuottamus. Tältä osin arviointi on periaatteessa samanlaista kuin missä tahansa tuottamustilanteessa. Käytännössä olisi siten selvitettävä, miten huolellinen työntekijä olisi tilanteessa toiminut. Mitä vaikeammasta ja vaativammasta sekä riskialttiimmasta työtehtävästä on kysymys, sitä enemmän voidaan työntekijältäkin odottaa. Esimerkiksi siivooja aiheutti tietokoneen virtajohdon irtoamisen, josta seurasi käynnissä olleen koneen kovalevyn rikkoutuminen. Työntekijälle ei tosin ollut huomautettu siitä, että johtoja pitäisi erityisesti varoa eikä siitä, että johto voi irrota varsin helposti. Työntekijän menettelyä pidettiin kuitenkin tuottamuksellisena, koska hän oli johdoista tietoisena varomattomasti luutunnut johdon irti. Työnantajan vastuuvakuutuksesta korvattiin vahinko täysimääräisenä, vaikka asiassa pohdittiin myötävaikutustakin. Rinnastuksen rajoista on esimerkkinä tapaus KKO:2004:53 Tuottamuksen puuttuessa ei sen paremmin työntekijä kuin työnantajakaan ole vastuussa vahingosta vahingonkorvauslain perusteella. Usein työnantaja voi näissä tapauksissa joutua ainakin osittain vastaamaan seurauksista sopimussuhteen perusteella. Vakuutuskäytännössä ei tuottamusta katsottu olevan kun siivooja heitti menemään yliopistotutkijan kopioimaa lähdemateriaalia. Kopioita oli säilytetty lattialla samanlaisissa laatikoissa kuin poisheitettäviäkin papereita. Kyse oli sinänsä rajatapauksesta, koska siivoojankin tulisi aina pyrkiä varmistamaan, että kyse on todella poisheitettävistä papereista tai esineistä, jos on vähänkään syytä epäillä niiden roskaominaisuutta. Vastuukysymyksen kannalta on osittain kyse siitä, kenen velvollisuus on selvittää poisheitettävä materiaali: voiko siivooja ja hänen työnantajansa luottaa siihen, että tietyt laatikot saa aina viedä roskiin? Vai pitääkö työnantajan varmistaa asia ja ohjeistaa siivoojaa vastaavasti. Tapauksessa päätöksen perusteena oli myös vahingonkärsineen oma myötävaikutus hänen valittuaan tällaisen säilytystavan. Oman ongelmansa tuottamusarvioinnissa voi muodostaa se, onko papereiden säilyttäminen laatikoissa lattialla tapana yliopistotutkijoiden keskuudessa. Tällöin vastuu voisi syntyä, koska työnantajan ja työntekijöiden on otettava selvää siivouskohteen henkilökunnan tavallisista toimintatavoista. 3

4 Oikeuskirjallisuudessa on keskusteltu siitä, onko työnantajan vastuu ankaraa vastuuta vai ei. Se on ankaraa siinä mielessä, ettei työnantajan omaa tuottamusta vaadita ja vastuu voi syntyä, vaikka työnantaja olisi valvonut ja ohjeistanut työntekijöitään mahdollisimman hyvin. Toisaalta edellytetään työntekijöiden tuottamusta, jotta vastuu voisi syntyä. Mikäli työnantaja on ankarassa vastuussa vahingosta, ei isännänvastuu kysymys yleensä nouse esille, koska vastuu syntyy joka tapauksessa aivan siitä riippumatta, onko joku työntekijä aiheuttanut vahingon tuottamuksellaan vai ei. Työnantaja voi olla vastuussa myös itsenäisen tuottamuksen perusteella. Kyse on joko työntekijöiden virheellisestä valinnasta (esim. valitaan väkivaltarikollinen portsariksi) tai työntekijöiden valvonnan laiminlyönnistä (esim. ei huolehdita siitä, että suojamääräyksiä noudatetaan). Työntekijöille on myös voitu antaa vääriä ohjeita, jolloin vahingon syynä ei varsinaisesti ole virheellisesti menetellyt työntekijä, vaan ohjeet hänelle antanut työnjohtaja tai esimies. Työnantajan tuottamuksesta on tällaisessa tilanteessa kyse silloin, kun ohjeiden laatimista ei ole työnantajan taholta valvottu tai ohjeiden päivittämisestä ei ole huolehdittu (esimiehet tms. ovat myös työntekijöitä). n kannalta ei ole merkitystä sillä, kuka työntekijöistä vahingon aiheuttaa. Aiheuttaja voi olla huolimaton laitosmies, työnjohtaja tai osastopäällikkö ym. Usein on kyse jopa siitä, että usea eri henkilö on tuottamuksellaan vaikuttanut vahinkoon (työnjohtaja ei valvonut riittävästi ja työntekijä ei välittänyt seurata turvanormeja). Vakuutuskäytännössä on näissä tilanteissa usein pohjana työsuojeluviranomaisten tutkimus ja mahdollisesti työsuojelurikkomusta koskeva tuomio. Pelkkä ohjeiden antaminenkaan ei riitä, jos noudattamista ei valvota. Esimerkiksi tilanteessa, jossa työntekijät olivat jo pitemmän aikaa puhdistaneet koneen ohjeiden vastaisesti pysäyttämättä sitä täydellisesti, katsottiin työnjohtajan syyllistyneen työsuojelumääräysten rikkomiseen ja työnantajan vastuuvakuutuksesta korvattiin vahingonkärsineen henkilövahinko (kaksi sormea oli amputoitunut). 3.2 Kanavointi sääntö Vahingonkorvauslain 6 luvun 2 :n mukaan työntekijä tai tällaiseen rinnastettava yksityinen yrittäjä, joka on vastuussa 4 luvun 1 :n 1 momentissa säädettyjen perusteiden mukaan, vastaa vain siitä määrästä, jota ei voida saada vahingosta 3 luvun mukaan vastuussa olevalta. Tämän säännön perusteella vastuu on kanavoitu työnantajan maksettavaksi, vaikka työntekijä voisi olla itsekin vastuussa vahingosta. Säännöstä seuraa se, että korvauksen vaatijan on yleensä aina kohdistettava vaatimuksensa työnantajaan ja työntekijälle vaatimus voitaisiin esittää lähinnä silloin, kun työnantajalta ei saada perityksi tuomittua korvausta esim. maksukyvyttömyyden tai muun syyn takia. Jälkimmäinen syy voisi olla esim. se, ettei työnantajaa enää ole olemassakaan (osakeyhtiö on lakannut olemasta konkurssin tai selvitystilan kautta). Taustalla on ajatus, että työntekijää ei myöskään pitäisi saattaa ensisijaisesti korvausvastuuseen, koska hänellä harvemmin on yhtä paljon varallisuutta kuin työtä teettävällä työnantajalla. Jotta kanavointisääntöä voitaisiin soveltaa, vahingon täytyy luonnollisesti olla työssä aiheutettu. Muutoin ei työnantaja edes voi olla vastuussa. Yleensä rajanveto on varsin helppoa, mutta asia on joka tapauksessa selvitettävä viranpuolesta. Mielenkiintoinen kanavointitapaus on KKO:1998:81, jossa konkurssipesän ravintolan tarjoilijana ollut henkilö oli aiheuttanut vahinkoa asiakkaalle poistaessaan tämän ravintolasta. Tapaus osoittaa, ettei oletettu varattomuus poista kanavointisäännön käyttövelvollisuutta, vaan varattomuus tulisi konkreettisesti todeta. KKO totesi myös selvästi sen, että tuottamuksellisissa vahinkotilanteissa, jotka voivat liittyä henkilön työntekoon, on viranpuolesta selvitettävä työntekijän ja työnantajan vahingonkorvausvastuuta ja kanavointia koskevat säännökset. Kanavointisääntö ei sinänsä estä vahingonaiheuttajaa joutumasta vastuuseen, koska jo sanamuodon mukaisesti vastuuta ei ole rajoitettu kuin siihen määrään, mikä saadaan perittyä vahingonkorvauslain 3 luvun perusteella vastuussa olevalta (eli työnantajalta). Käytännössä tämän rajauksen merkitys ei ole kovin suuri. Jos työnantaja on varaton, voi tilanne kuitenkin yllättää työntekijän, jonka palkkaakaan ei välttämättä enää makseta ja jonka silti pitäisi suorittaa vahingonkärsineelle korvausta. Näissä harvinaisissa tapauksissa eräs ratkaisu on työntekijän vastuun kohtuullistaminen myös taloudellisten seikkojen perusteella, minkä vahingonkorvauslaki sallii. Tapauksessa KKO:1981 II 76 työnjohtaja oli tuomittu rangaistukseen työturvallisuuslain säännösten rikkomisesta ja ruumiinvamman tuottamisesta. Alioikeus velvoitti työnjohtajan korvaamaan vahingonkärsineelle yhteisvastuullisesti työnantajan kanssa tuomitun vahingonmäärän, mutta vain siinä tapauksessa, että korvausta ei saada perittyä työnantajalta. Hovioikeus totesi, että vahinkoa ei ollut aiheutettu tahallaan, joten työnjohtaja vastasi vahingosta vain silloin, kun korvausta ei saatu perittyä työnantajalta. HO katsoi, että korvausvaatimus oli siten ennenaikainen. KKO oli kanavoinnin osalta samalla kannalla kuin alioikeus eli katsoi työnjohtajan olevan korvausvastuussa, jos korvauksia ei saada perittyä työnantajalta. Työnjohtaja vastasi kuitenkin vain kohtuulliseksi harkitusta määrästä. Vaatimus ei ollut HO:n katsomin tavoin ennenaikainen. Omaksuttu linja on vahingonkärsineen sekä pitkälti myös aiheuttajan kannalta järkevä. Asia ratkaistaan yhdessä oikeudenkäynnissä, eikä sitä tarvitse käsitellä uudestaan, jos työnantaja osoittautuu varattomaksi. Ainoa ongelma on se, ymmärtääkö vahingonaiheuttanut työntekijä vedota muun ohella omaan varattomuuteensa tai tulevatko nämä seikat muutoin mukaan kohtuullisuusarviointiin. Katsoisin, että kanavavointisääntöä voidaan soveltaa myös tahallisiin vahinkoihin niin kauan kuin on ylipäätään kyse työstä. Tällöin on merkitystä sillä, onko työntekijä toiminut työnantajan eduksi (mahdollisesti työnantajan ohjeiden mukaan) vai pelkästään omaa kostonhimoaan tai muuta vastaavaa toteuttaakseen. Niin kauan kuin on jotain kautta kyse työtehtävien suorittamisesta olisi korvausvastuun asettaminen ensisijaisesti työnantajalle perusteltua. Hallituksen esityksessä vahingonkorvauslaiksi ei asiaan otettu suoraan kantaa, vaan katsottiin korvauksenhakijalla olevan oikeuden hakea korvausta kummalta tahansa. Työstä voi olla kyse lähinnä työpaikalla sattuneissa tahallisissa vahingoissa. Työtehtäviin ei tietenkään liity esim. kahden toimihenkilön tappelu yksityisen riidan takia. Käytännössä tällaiset tapaukset ovat hyvin harvinaisia. Vakuutuskäytännössä korvattiin työnantajan vastuuvakuutuksesta tilanne, jossa järjestysmiehet mukiloivat ravintolan asiakkaan. Tilanne oli alkanut asiakkaan nostettua maasta kahdenkymmenen markan setelin, joka järjestysmiesten mielestä oli pudonnut heiltä. Asiakkaan lähdettyä kävelemään poispäin kaksi järjestysmiestä lähti hänen peräänsä ja hakkasivat miehen sairaalakuntoon kun tämä ei luovuttanut rahaa. 4

5 Mainitussa vakuutustapauksessa järjestysmiesten toiminta oli selvästi alkanut työntekotilanteesta, joten pahoinpitelynkin katsottiin vielä liittyvän työskentelyyn ja työnantaja oli siten korvausvastuussa. Toisenlainenkin ratkaisu on mahdollinen, koska työn tekemiseen ei kuitenkaan kuulu toisten pahoinpiteleminen. Järjestysmiesten työhön kuuluu kuitenkin jonkinasteinen voiman käyttö, joten mainitussa yksittäista pauksessa yhteyttä työhön pidettiin riittävänä. Vahingonkärsineen aseman varmistamiseksi kanavointia tulisi pitää lähtökohtana, ellei kyse ole jo täysin työn ulkopuolelle menevästä tilanteesta. Lain esitöissäkin on katsottu kyseessä olevan lähinnä vahingonkärsineen oikeus valita, vaatiiko hän korvausta suoraan työntekijältä. Lähtökohtana on siten vahingonkärsineen oikeus eikä se, että kanavointi olisi automaattisesti poissuljettu. Vahingonkärsinyt todennäköisesti valitsee korvauksen maksajaksi juuri työnantajan, koska tämä on luotettavampi korvausten maksaja. Edellä käsitelty tapaus KKO:1998:81 saattaa osoittaa KKO:nkin olevan juuri vahingonkärsineen valintaoikeuden kannalla. Jos tapauksessa olisi ollut kyse muusta kuin tuottamuksellisesta menettelystä (eli jos tarjoilija olisi tahallaan pahoinpidellyt asiakkaan), KKO olisi saattanut katsoa, että asiaa ei tule palauttaa. Asiaa ei ole tapauksessa tarvinnut selvittää, koska vahingonaiheuttaja ei ollut aiheuttanut vammaa tahallisesti. Painottaessaan velvollisuutta selvittää kanavointikysymys, koska kyse oli tuottamuksesta, KKO:n voidaan katsoa tarkoittaneen, ettei tätä kysymystä olisi tarvinnut selvittää, jos tilanne olisi ollut tahallinen. Tällöinhän kantajalla olisi ollut oikeus vaatia korvausta suoraan vahingonaiheuttajaltakin. Tapaus ei kuitenkaan selkeästi ratkaise tätä ongelmaa, joten esitettyyn tulkintaan on syytä suhtautua varoen. Työnantaja (yritys tms.) on vastuussa silloinkin kun ei saada selville kuka yksittäinen henkilö yrityksen organisaatiossa aiheutti vahingon (eli nk. anonyymituottamus). Vahingon syy voi olla myös usean henkilön toiminnan tai laiminlyöntien summa (esimerkiksi valvomossa ei seurata hälytysvaloja kun joku avaa prosessissa väärän venttiilin ja päästää vahinkoa aiheuttavaa ainetta ilmaan). Vahingonkärsineen ei siten tarvitse osoittaa, kuka varsinaisesti aiheutti vahingon, jos hän voi osoittaa vahingon syntyneen yrityksessä tapahtuneesta huolimattomuudesta Työntekijän vastuu ulkopuoliselle ja työnantajan sopimuskumppanille Vahingonkorvauslain 4 luvun 1 :n 1 momentin mukaan vahingosta, jonka työntekijä työssään virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaa, hän on velvollinen korvaamaan määrän, joka harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema, vahingon kärsineen tarve sekä muut olosuhteet. Jos työntekijän viaksi jää vain lievä tuottamus, ei vahingonkorvausta ole tuomittava. Laki on sama, jos vahingon aiheuttaa 3 luvun 1 :n 1 momentissa tarkoitettu itsenäinen yrittäjä. Saman lainkohdan 2 momentin mukaan: Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta. Hallituksen esityksessä on todettu edellä mainitun pykälän olevan työntekijän vastuuta rajoittava. Esityksessä todetaan työntekijän voivan vastata vahingosta, jonka hän työssään virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaa työtoverilleen tai sivulliselle. Säädös kattaa kolme eri tilannetta, nimittäin 1) ne, jolloin vahinkoa kärsinyt vaatii korvausta vahingon aiheuttaneelta työntekijältä, 2) korvaukset maksanut työnantaja vaatii korvausta työntekijältään ja 3) vakuutusyhtiö tai vastaavassa asemassa oleva korvauksen maksaja vaatii suorittamaansa määrää. Kaikissa näissä tilanteissa vastuu rajautuu em. lainkohdan mukaisesti. Sivullistahoa ei kuitenkaan määritetä, joten myös työnantajan sopimuskumppani voi esitöiden valossa vaatia korvausta työntekijältä. Työntekijän aiheuttaessa esimerkiksi palovahingon, jossa tuhoutuu täysin ulkopuolisten omistamaa omaisuutta, voi hän joutua korvausvastuuseen, jos hänen huolimattomuutensa tai laiminlyöntinsä oli lievää törkeämpää. Vastuuta kuitenkin sovitellaan, ellei kyse ole tahallisesti aiheutetusta vahingosta. Lisäksi kanavointisääntö yleensä suojaa työntekijää muiden kuin ulkopuoliselle korvauksen maksaneen työnantajan korvausvaatimuksilta. 3.4 Työntekijän vastuu työnantajalle Työntekijän vastuu työnantajaa kohtaan voi realisoitua kahdessa eri tilanteessa. Ensinnäkin työntekijä on voinut aiheuttaa vahingon pelkästään työnantajalleen (esim. rikkonut käyttämänsä koneen). Toisaalta työntekijä on voinut aiheuttaa vahingon jollekin ulkopuoliselle tai esim. työtoverille. Edellisessä tapauksessa kyse on suorasta vastuusta ja jälkimmäisessä tapauksessa siitä, voiko työnantaja vaatia korvausta työntekijälle jouduttuaan kanavointisäännön perusteella vastaamaan työntekijän aiheuttamasta vahingosta. Työnantajalla on oikeus vaatia korvauksia takaisin työsopimuslain 12 luvun 1 :n 3 momentin mukaan, jos työntekijä on aiheuttanut vahingon lievää törkeämmällä huolimattomuudella. Tällöinkin vahinkoa sovitellaan, ellei sitä ole aiheutettu tahallaan. Esimerkiksi edellä mainitussa järjestysmiesten pahoinpitelytapauksessa maksettuja korvauksia vaadittiin takaisin heiltä täysimääräisesti (kysehän oli selvästi täysin tahallisesta menettelystä. Mitään lieventäviä tekijöitä ei ollut). Vahingonkorvauslain 7 luvun 1 :ssä on erikseen todettu, että työsopimuksen tai muun sopimuksen ehto, jolla lisätään työntekijän tämän lain (eli vahingonkorvauslain 4 luvun) mukaista korvausvastuuta, on mitätön. Käytännössä voi syntyä ongelmia siitä, milloin sopimus lisää korvausvastuuta. Osapuolethan joutuvat arvioimaan esim. sen, minkälaisesta tuottamuksesta on ollut kysymys. Lain tarkoituksen kannalta hyväksyttävänä ei voitaisi pitää sellaista sopimusta, jossa työnantaja yksipuolisesti toteaa menettelyn olleen törkeän huolimatonta. Sinänsä pätevää sopimusta voidaan oikeustoimilain perusteella kohtuullistaa. Näissä tilanteissa on täysin mahdollista, että osapuolten asema on niin epäsuhtainen, että kohtuullistaminen on perusteltua. Pääsääntö kohtuullistaminen ei tietenkään ole. Tapauksessa KKO:1984 I 1 oli kyse työntekijän työsopimuksen päättymisen jälkeen solmimasta sopimuksesta, jossa hän sitoutui korvaamaan työnantajalle myymälänhoitajana ollessaan aiheuttamansa vahingot. Työntekijä oli vaatinut sopimuksen kohtuullistamista oikeustoimilain perusteella. KKO:n enemmistö katsoi, että sopimuksen koskiessa korvauksen suorittamista jostakin jo tapahtuneesta vahingosta työntekijä ainakaan silloin, kun sopimus tehdään, kuten nyt on asianlaita, vasta työsuhteen päättymisen jälkeen, ei ole työnantajaan sellaisessa riippuvuussuhteessa eikä muutoinkaan yhtä tehokkaan suojan tarpeessa kuin sitoutuessaan työsopimuksessa tai työsuhteen aikana tekemässään muussa sopimuksessa vastaamaan vastedes tapahtuvien perusteiltaan ja määriltään arvaamattomien vahinkojen korvaamisesta. Vahingon tapahtumisen ja työsuhteen päättymisen jälkeen tehtyyn sopimukseen perustuvaa työntekijän korvausvastuuta on arvosteltava oikeustointen pätemättömyyttä ja sovittelua koskevien yleisten sopimusoikeudellisten säännösten ja periaatteiden mukaisesti. Asianosaisten tekemä sopimus ei näin ollen ole mitätön vahingonkorvauslain 7 luvun 1 :n nojalla. Vähemmistö olisi soveltanut 7 luvun 1 :ää. Asia käsiteltiin täysistunnossa ja osa jäsenistä ei olisi soveltanut 7 luvun 1 :ää eikä olisi muutenkaan kohtuullistanut maksettavaa korvausta. Tapauksessa työsuhde oli jo päättynyt ja KKO:n enemmistö päätyi tukemaan sopimusten sitovuutta. Vahingonkorvauslain katsottiin ulottuvan vain työsopimuksen sitovuusaikaan. 5

6 Yhtiön johdon vastuu Yhtiön johdon vastuuta voidaan tarkastella sekä riskiajattelun että tätä kautta sijoittajien, velkojien ja muiden intressitahojen luottamuksen suojan näkökulmasta. Mainittujen intressitahojen intressi yhtiön suhteen vaihtelee ja samalla myös heidän olettamuksensa aiheutuvasta riskistä on erilainen. Sijoittaja ottaa sijoituspäätöksessään huomioon yhtiöstä ja toimialasta saamansa informaation. Osa hänen sijoituspäätöstään on oletus siitä, miten kehitys jatkuu tulevaisuudessa ja voiko yhtiön arvo nousta. Sijoittajan on katsottava hyväksyvän normaalit sijoittamiseen liittyvät riskit, joihin voi sisältyä myös koko sijoitetun pääoman menetys. Sijoittaja voi rajoittaa riskiään lähinnä hankkimalla mahdollisimman tarkat tiedot sijoituskohteesta tai hajauttamalla sijoituksiaan. Velkojan (luotonantaja, yrityksen tarvitsemien koneiden tai laitteiden myyjä ja esim. yrityksen työntekijä) intressissä on se, että yritys suoriutuu maksuistaan. Työntekijä voidaan tässä yhteydessä rinnastaa muihin velkojiin, koska työntekijän intressi on luonnollisesti saada palkka yhtiöstä ja palkka on yhtiön kannalta velkaa työntekijälle. Varsinkin pitkäaikaisissa velkasuhteissa riskit ovat samankaltaisia kuin sijoittajillakin, vaikka käytetyt keinot (erilaiset vakuudet ja työntekijöitä turvaava palkkaturva) ovat erilaisia. Lyhytaikaisissa velkasuhteissa kyse on tavallisesti normaalista sopimuksentekoon liittyvästä riskistä (eli kannattaako yritykselle myydä, jos sen taloudellinen tila ei ole kovin hyvä ym.). Yhtiön johdon vastuu Vahingonkorvauksen tavoite ei ole eikä saa olla tavanomaisen riskin poistaminen, vaan tämän riskin pienentäminen on osapuolten itse tehtävä esim. sopimuksien avulla (em. vakuusjärjestelyt ym.). Jotta sijoitustoiminnan ja luotonannon vaatima luottamus siihen, että tavanomaisesta riskistä ei poiketa yhtiön toimin, on yhtiön johdonkin menettelyyn voitava puuttua, jos yhtiön johto on menettelyllään tarkoituksellisesti tai huolimattomuudesta lisännyt yhtiön intressitahoihin kohdistuvaa riskiä. Yleensä menettely on samalla heikentänyt yhtiön omaa asemaa, jolloin mahdollisena korvauksen vaatijana on yhtiö itse. Yhtiömuodosta riippumatta yhtiön johtohenkilöt vastaavat tässä toimessaan aiheuttamistaan vahingoista, jos kyseistä yhtiömuotoa koskevat vastuusäännöt täyttyvät. Myös yksityinen elinkeinonharjoittaja on luonnollisesti vastuussa toimistaan. Tässä yhteydessä ei tarkastella muita yhtiömuotoja kuin osakeyhtiötä. Osakeyhtiö on käytännössä vastuutilanteiden kannalta tärkein yhtiömuoto, koska vastuunalaisten yhtiömiesten korvausvastuu on avoimessa ja kommandiittiyhtiössä rinnastettava heidän velkavastuuseensa ja siten vastuu syntyy aina, kun yhtiökin on vastuussa. Keskinäisestä vastuustaan he voivat pitkälti sopia. 1. Yleistä Lakiuudistuksella ei pyritty muuttamaan sinänsä toimivaksi todettua järjestelmää. Tiettyjä muutoksia kuitenkin tehtiin: Tuottamusolettama, kun vahinko on aiheutettu OYL:ia tai yhtiöjärjestystä rikkomalla. Tuottamusolettama ns. lähipiiritransaktioilla aiheutetuilla vahingoilla. Osakkeenomistajan vastuu ei enää edellytä törkeää tuottamusta. Tältä osin tuottamusarvioinnissa on tosin otettava huomioon osakkeenomistajan asema ja tiedot. HUOM: osakkeenomistajan voi olla esim. konsernin emoyhtiö, joka ajaa ns. omaa etuaan. Pienosakkeenomistaja ei kovin todennäköisesti joudu vastuuseen. Taustalla on myös yhtiökokouksen vallan lisääntyminen (eli mahdollisuus käsitellä yhtiökokouksessa normaalisti hallitukselle kuuluvia asioita). Osakkeenomistaja ei enää voi vaatia ns. välillisen vahingon korvaamista itselleen, vaan hänen on ajettava kannetta yhtiön nimissä. Kanteen menestyessä yhtiö luonnollisesti korvauksen vahingoista ja osakkeenomistajan osakkeiden arvo palautuu sellaiseksi, kuin se olisi ollut ilman vahinkoa. Vanhentumisajat on uudistettu. Yhtiön johdon vastuusta on säädetty OYL 22:1 :ssä. OYL:n lähtökohtana on johdon tuottamukseen perustuva vastuu. Toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen vastaavat tuottamuksella yhtiölle aiheuttamastaan vahingosta. Osakkaalle tai kolmannelle (esim. velkojalle) syntyvän korvausvastuun edellytys on lisäksi se, että vahinko on aiheutettu osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä rikkomalla. Yhtiöoikeudellisen vastuun syntymiseen riittää lieväkin tuottamus. Lainkohta vastaa pääosin vanhan OYL:n 15:1 :ää. Vastuun edellytyksenä on tietty asema yhtiössä. Jos vahingon on aiheuttanut joku muu kuin yhtiön johdossa oleva henkilö, vastuu ei ole yhtiön johdon vastuuta. Rajanveto ongelmia voi aiheutua henkilön toimiessa samalla yhtiön johdossa ja esim. jonkin tehtaan johtajana. Tällöin vain yhtiön johdon osana toimiminen voi aiheuttaa yhtiöoikeudellisen vastuun. Vaikka ko. henkilö olisi aiemmin ollut tai myöhemmin valittaisiin esim. yhtiön toimitusjohtajaksi, hän on OYL 22 luvun mukaisessa vastuussa vain toimiessaan toimitusjohtajana. Käytännössä tämänkaltaiset tilanteita voi syntyä lähinnä pk yrityksissä (perheyritys, jossa sama henkilö toimii sekä toimitusjohtajana että vastaa tuotannollisesta toiminnasta). Esitöiden mukaan johdolla tarkoitetaan hallituksen ja hallintoneuvoston jäseniä sekä toimitusjohtajaa. Kysymys siitä, ketä on pidettävä pykälässä tarkoitettuna johtoon kuuluvana henkilönä, ratkaistaan viime kädessä sen perusteella, kuka tosiasiassa on valittu hoitamaan kyseistä tehtävää, eikä asiaa koskevien muodollisten seikkojen perusteella. Esimerkiksi kaupparekisterimerkinnällä on tässä suhteessa ainoastaan todisteluvaikutus. Vrt. avoimen ja kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies, jonka velkavastuu (ja siten vahingonkorvausvastuukin) päättyy vasta, kun ero yhtiöstä on merkitty kaupparekisteriin. Näissä tilanteissa on selvä ero: yhtiömiehen vastuuta ei tarvitse arvioida tuottamuksen kautta, koska hänen vastuunsa on velkavastuuta. Riittävää vastuun syntymiselle on se, että avoin tai kommandiittiyhtiö on jollain tavalla vastuussa vahingosta. Aiheuttaja voi siten olla esim. toinen yhtiömies. Vanhan osakeyhtiölain aikana vastuuseen hallituksen jäsenenä saattoi joutua, vaikka oli jo eronnut hallituksesta, jos erosta ei ollut tehty asianmukaisia kaupparekisteriilmoituksia. Uuden lain lähtökohtana voidaan mielestäni pitää esitöiden valossa enemmänkin hallituksessa toimivien henkilöiden vastuuna. Jättäytyminen sivuun päätöksen teosta ei kuitenkaan voi vapauttaa vastuusta, jos henkilö on valittu hallitukseen. Kaupparekisterissä hallituksen jäseneksi merkitty henkilö saattaa joutua ainakin kuluvastuuseen, jos hänet tämän virheellisen tiedon perusteella haastetaan oikeuteen.» Se, että ko. henkilön nimi ei näy hallituksen kokouspöytäkirjassa läsnäolleena ei mielestäni riitä vapauttamaan kuluvastuusta.» Varsinaista vahingonkorvausvastuuta ei siis enää syntyisi. Vastuun syntymistä ei kuitenkaan estä virheellinen valinta, koska muussa tapauksessa yhtiön johdon vastuuta voitaisiin pakoilla valitsemalla johtoelimet tarkoituksellisesti virheellisessä menettelyssä (esim. yhtiökokous ei ole päätösvaltainen virheellisten kutsujen takia). Savela on katsonut, että myös tosiasialliset johtajat voisivat joutua vastuuseen hallituksen jäsenenä tai toimitusjohtajana, vaikka heitä ei muodollisesti olisi lainkaan näihin tehtäviin valittu. Tätä kantaa tukee em. hallituksen esityksen epämuodollinen lähtökohta. Samaan lopputulokseen päädyttäneen ilman yhtiöoikeudellista vastuutakin, koska toimiminen yhtiön johtoelimenä ilman minkäänlaista päätöstä on selkeästi tuottamuksellista ja rinnastuksesta yhtiöoikeudelliseen vastuuseen todennäköisesti täyttäisi vahingonkorvauslain 5:1 :n edellyttämän erittäin painavan syyn taloudellisen vahingon korvaamiselle. Jos joku on omatta syyttään joutunut tekemään tavallisesti yhtiön johdolle kuuluvia päätöksiä (esim. silloin, kun yhtiökokous ei ole pystynyt päättämään uuden toimivan hallituksen nimittämisestä), rinnastusta yhtiön johdon vastuuseen ei muutoinkaan tarvita eikä menettely edes ole tuottamuksellista, jos ulkopuolisille ja yhtiön omistajille on ilmoitettu tilanteesta Tällainenkin toimija voi joutua vastuuseen, jos hän pyrkii tekemään muita ratkaisuja kuin sellaisia, joilla pyritään saamaan yhtiölle toimiva hallitus tai jotka ovat välttämättömiä yhtiön normaalin toiminnan varmistamiseksi. Tärkeämpien asioiden osalta hallitukselle normaalisti kuuluva päätösvalta siirtynee yhtiökokoukselle näissä tapauksissa. Käytännössä tällainen tilanne on enemmän teoreettinen. 6

7 Lähtökohtana on ensisijaisesti yhtiölle aiheutetun vahingon korvaaminen. Muiden tahojen tulisi saada korvauksensa yhtiöltä. Tätä perustetta ei voida aina noudattaa, koska yhtiö on voinut menettää mahdollisuutensa saada korvausta vastuuvelvollisilta tai osakkeenomistaja ym. ei muutoin voisi enää saada korvausta menetyksestään yhtiöltä. Tätä linjaa osoittaa tapaus KKO:2000:89, jossa käräjäoikeus katsoi, ettei osakkeenomistajalla ollut kanneoikeutta yhtiölle aiheutetusta vahingosta. Hovioikeus oli asiasta toista mieltä ja tämän kannan omaksui myös KKO. Perusteluissa todetaan, että osakkeenomistajalla oli oikeussuojan tarve, koska yhtiössä oli ollut vain kolme osakkeenomistajaa ja kahden muun toimien vaikutukset olivat siten selkeästi kohdistuneet tähän kolmanteen (vaikkakin yhtiön välityksellä). Toimilla oli loukattu osakkeenomistajien yhdenvertaisuutta. Kanneoikeutta ei estänyt sekään, ettei osakkeenomistaja ollut ajanut vähemmistö kannetta yhtiön lukuun. Ylempien oikeusasteiden kantaa on pidettävä oikeana, koska OYL:n vahingonkorvausnormit on tarkoitettu myös muiden tahojen kuin yhtiön itsensä suojaksi. Lisäksi yhdenvertaisen kohtelun periaate on selkeästi yksittäistä osakkeenomistajaa suojaava normi. Tapaus on kuitenkin poikkeuksellinen, koska menettely oli tarkoituksellisesti suosinut kahta omistajaa ja nämä vahingonaiheuttajat olivat selvästi tienneet menettelynsä vahingoittavan paitsi yhtiötä myös yhtä sen omistajista (heille itselleen ei aiheutunut vahinkoa, koska he omistivat sen yhtiön minne omaisuutta siirrettiin). Osakeyhtiölaissa ei ole todettu, mitä vahinkoja lain tarkoittaman vastuun tulisi kattaa. Käytännössä osakeyhtiön puolesta toimivat, tilintarkastajat tai osakkeenomistajat eivät voi aiheuttaa muita kuin ns. puhtaita varallisuusvahinkoja. Esine tai henkilövahingot ovat mainittujen tahojen aiheuttamina hyvin poikkeuksellisia. Yhtiöoikeudellinen vastuu menettäisikin merkityksensä, jos se ei kattaisi varallisuusvahinkoja. Vastuun ulottumista varallisuusvahinkoihin ei ole missään vaiheessa kiistetty, vaan sekä yhtiöoikeudellisissa vastuutilanteissa että myös niihin rinnastettavissa (esim. selvitysmiesten tai konkurssipesänhoitajien vastuu) korvausvastuu käsittää myös tällaiset vahingot. 2. Tuottamusarvioinnista Yhtiön johdon vastuu perustuu tuottamukseen eli huolimattomaan menettelyyn kyseisessä asemassa. Vertailukohtana on siten aina se, miten huolellinen hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen taikka toimitusjohtaja toimisi. Vastuu jo edellä todetuin tavoin jakautuu kahteen osaan eli vastuuseen yhtiölle ja vastuuseen osakkeenomistajille sekä yhtiön ulkopuolisille tahoille. OYL:n esitöissä on viitattu yhtiön johdon huolellisuusvelvollisuuteen suhteessa yhtiöön. Yhtiön johdon ja yhtiön suhde nähdään eräänlaisena agentti päämiessuhteena, jossa johdon tehtävä on luonnollisesti edistää kaikin tavoin päämiehen eli yhtiön etua. Tämän velvollisuuden rikkominen osoittaa tuottamusta. Toimielimet syyllistyvät huolimattomuuteen ainakin silloin kun ne ylittävät toimivaltansa (eli hallitus tekee yhtiökokoukselle kuuluvia ratkaisuja ja toimitusjohtaja hallitukselle kuuluvia ratkaisuja) ilman asianmukaista delegointia. Asioiden siirtäminen toiselle toimielimelle tai muulle henkilökunnalle ilman asianmukaista päätöstä tai vastoin osakeyhtiölain tarkoitusta voi myös johtaa korvausvastuuseen. Pelkkä huolimattomuus ei kuitenkaan sinänsä synnytä korvausvastuuta, ellei siitä aiheudu vahinkoa. Vrt. osakkeenomistajien vastuu, jos yhtiökokous ottaa itselleen hallituksen tehtäviä. Tuottamusta on myös sinänsä toimivaltaan kuuluvan tehtävän huolimaton hoitaminen. Tuottamusta on paitsi aktiivinen toimiminen myös organisaation normaalin valvonnan laiminlyönti. Liiketoiminnassa ei saisi ottaa liian suuria riskejä (ks. myöhemmin). Varat ja niiden käyttö on hoidettava huolellisesti. Vakuutuskäytännössä yhtiön toimitusjohtaja vastasi valvonnan laiminlyönnin takia yhtiön rahavaroja hoitaneen henkilön tekemistä kavalluksista. Tuottamusta tuki se, että varainhoito oli organisoitu virheellisesti: sama henkilö sekä maksoi että valvoi maksujen oikeellisuutta. Korvausvastuusta ei vapauta se, että toimii hallituksessa nk. maallikkojäsenenä tai työntekijöiden edustajana, vaan tältäkin osin edellytetään riittävää perehtymistä yhtiön asioihin sekä riittävää ymmärrystä tältä osin. Näissä tilanteissa korostuu paitsi velvollisuus olla ryhtymättä tehtävään, jota ei hallitse myös selonottovelvollisuus! Jokaisen hallitukseen valitun on myös pyrittävä itse selvittämään esillä olevan asian merkitys ja mikä olisi oikea ratkaisu yhtiön kannalta. Keskinäisessä vastuussa merkitystä voi kuitenkin olla sillä, mitä kukin hallituksen jäsen on voinut ja oli pitänyt tietää päätöksentekohetkellä. Vastuu voi tässä suhteessa supistua varsin vähäiseksi ainakin silloin, kun hallitukseen on esim. äänestyksen perusteella valittu työntekijöiden edustajaksi maallikkojäsen. Toisaalta esim. as oy on tarkoitettu toimimaan juuri osakkaiden hallitsemana. Tällöin heidän tuottamuksensa on arvioitava tätä näkökulmaa vasten. As oy:n hallituksen jäsenet eivät kuitenkaan voi vedota tietämättömyyteensä, jos he esim. ryhtyvät johonkin toimeen, jolla ei ole mitään yhteyttä as oy:n tarkoituksen (omistaa ja hallita kiinteistöllä olevaa asuinrakennusta, jossa osakkaat osakeomistuksen perusteella hallitsevat huoneistoja) kanssa. Korvausvastuu voisi siten syntyä hallituksen jäsenten keinotellessa yhtiön varoilla osakemarkkinoilla. Jokaisen hallituksen jäsenen pitäisi as oy:ssäkin ymmärtää, että asioista on otettava selvää päätöksenteon pohjaksi. Asunto osakeyhtiöissä on tavallisesti ammatti isännöitsijä toimitusjohtajana. Hänen menettelyään voidaan pitää herkemmin tuottamuksellisena kuin hallituksen jäsenten. Hallitus toimii kollektiivina ja jokainen päätöksentekoon osallistunut on vastuussa vahingosta, vaikka tuottamuksen asteessa olisi eroja. Nämä erot voivat vaikuttaa siihen, miten vastuu hallituksen jäsenten kesken jakautuu. Toimitusjohtajan tehtävät ovat itsenäiset, joten hänen asemaansa arvioida erikseen. 3. Vastuu ja normaali liiketoiminta Vastuun syntyminen ei edellytä osakeyhtiölain päätöksentekoa koskevien tai muidenkaan sääntöjen rikkomista. Näissä tilanteissa on yleensä kyse tavanomaisesta liiketoiminnasta ja siten ns. liikeriskistä. Vastuun syntymistä ei voida sulkea pois, koska muutoin yhtiön johto voisi ottaa yhtiön kannalta täysin perusteettomia riskejä. Vahingonkorvaus on tältä osin tapa kontrolloida yhtiön johdon normaalia päätöksentekoa. Esitöissä on todettu, ettei korvausvastuun perustavasta tuottamuksellisesta menettelystä kuitenkaan ole kysymys esimerkiksi tilanteissa, joissa yhtiön johdon tekemät olosuhteisiin nähden asianmukaiseen harkintaan ja selvitykseen perustuvat liiketoimintapäätökset jälkikäteen osoittautuvat yhtiön kannalta liiketaloudellisesti epäonnistuneiksi. Kyse on nk. business judgement säännöstä. Esitöiden maininta tuo selkeästi esille yhtiön johdon selonottovelvollisuuden. Liiketoimintapäätöksiä tehtäessä yhtiön johdon on selvitettävä: Mitä riskejä liiketoimeen liittyy? 7

8 Eli todennäköisyys, jolla liiketoimi menestyy tai ei menesty. Oletettu hyöty liiketoimesta. Eli mikä on maksimi ja minimituotto liiketoimesta. Huolellinen yhtiön johto tuskin voi perustaa arvioitaan maksimituottoihin, vaan tuoton todennäköisyyden on oltava kohtalaisen suuri. Epäonnistumisriskiä on verrattava oletettuun tuottoon. Jos tuotto on riskiin nähden hyvä, ei päätöstä voi pitää huolimattomana. Arviointi tehdään (myös mahdollisessa vahingonkorvausjutussa) luonnollisesti liiketoiminnan tekohetkellä saatavissa olleiden tietojen pohjalta (tähänhän esitöiden olosuhteet viittaavat). Normaaliin liiketoimintaan kuuluvat ratkaisut ja riskinotto eivät siis osoita yhtiön toimielinten toimineen tuottamuksellisesti. Yhtiön mahdollisuudet ylittävän tai hyvin riskialttiin toiminnan aloittaminen voi kuitenkin johtaa korvausvastuuseen. Pelkkä virhearviokaan ei johda korvausvastuuseen, koska usein nopeita ratkaisua vaativa liiketoiminta sisältää aina jonkin asteisen virheiden mahdollisuuden. Riskianalyysia ei voida tehdä loputtomiin, jos asialla on kiire. Edellä mainittu selonottovelvollisuuskin on mielestäni suhteutettava tähän seikkaan. Riskinotto on sikälikin tilannekohtaista, että joissain tapauksissa yhtiön on toimintaansa jatkaakseen otettava suurempi riski (esim. voimavaroihin nähden suuren urakan tuotto voi auttaa yhtiötä taloudellisesti vaikean jakson yli). Yleensä yhtiön voimavarojen kannalta merkittävien ns. strategisten ratkaisujen tekeminen kuuluu yhtiökokoukselle, jolloin yhtiön johto voisi olla vastuussa vain annetun virheellisen informaation tms. perusteella. Jos ratkaisu on tehtävä kiireellisesti, myös yhtiön johto voi olla oikeutettu tekemään ainakin alustavia sitoumuksia yhtiön puolesta. Tuottamusta voi osoittaa se, ettei käytetä sellaisia oikeudellisia järjestelyjä, joiden avulla riskiä voitaisiin pienentää. Esim. vakuudet, vakuutusturva tms. pitää järjestää, jos niiden avulla voidaan välttää suurempien vahinkojen syntyminen. Rajanveto sen suhteen, mikä on normaalia liiketoimintaa ja mikä ei, on käytännössä hankala vetää. Kaupparekisteristä ei ole juuri apua, koska sinne ilmoitetaan toimialaksi kaikki maan ja taivaan väliltä, jolloin toimialan ylitystä harvemmin tapahtuu. Toimialan muuttaminen on strateginen ratkaisu, joka mielestäni kuuluu yhtiökokoukselle. Normaali liiketoiminta täytyykin arvioida sen mukaan mitä yrityksen tavanomaiseen toimintaan kuuluu. Tämän laajentaminen on toki mahdollista, mutta se vaatii vähintään hallituksen ja usein yhtiökokouksenkin hyväksyntää. Normaalin liiketoiminnan ylittävän riskin osalta ei ole olemassa selkeitä normeja siitä, mikä on tässä mielessä huolimatonta, vaan ratkaisut joudutaan tekemään tapauskohtaisesti. Tämä vastuu on tyypillisesti yhtiön johdon vastuuta yhtiölle, koska toimivassa yhtiössä kyse on vain siitä, että yhtiö on tuottanut vähemmän kuin voitiin odottaa. Velkojat eivät kärsi tilanteesta, jos yhtiö pystyy edelleen suoriutumaan velvoitteistaan. Jos näin ei ole, yhtiön johto voi joutua vastuuseen velkojiinkin nähden, jos yhtiön johto on samalla rikkonut yhtiöjärjestystä tai osakeyhtiölain sääntöjä. Tällöinkin korvausvastuu voi olla toteutettavissa konkurssipesän yhtiön aiempaan johtoon kohdistamien vaatimusten kautta eikä yhtiön johdon vastuuta suhteessa ulkopuolisiin aina edes ratkaista. Vastaava ongelma voi syntyä esim. riskirahoituksesta tai yhtiön sitominen epäedullisiin rahoitus tai sopimusehtoihin. Pääsääntöisesti nämä kuuluvat normaaliin liiketoimintaan eikä yhtiö voi toimia, jos kaikki vähänkin riskialttiit toimintatavat täytyisi käyttää yhtiökokouksen kautta. Yhtiön kannalta ylisuurten riskien otto, todennäköisesti yhtiön edun vastaiset (so. selvästi epäedulliset) sopimukset tai tarpeeton riskinotto voivat johtaa vastuuseen, jos riskin toteutumisesta aiheutuu yhtiölle vahinkoa. Esitöissä on pikemminkin painotettu sitä, että vastuu ei syntyisi kuin päinvastaista ratkaisua: Tällaiset tilanteet [maininta on esitöiden sivulla 195, jossa käsitellään yhtiön johdon vastuuta OYL:n tai yhtiöjärjestyksen vastaisella toiminnalla aiheutetuista vahingoista] eroavat olennaisesti yhtiön tavanomaiseen liiketoimintaan kuuluvista päätöksentekotilanteista, joissa vahvana lähtökohtana on, ettei vahinko ole aiheutunut tuottamuksesta, vaikka päätös jälkikäteen arvioituna osoittautuukin yhtiön kannalta liiketaloudellisessa mielessä epäedulliseksi. Tapauksessa KKO:2006:90 osakeyhtiön hallitus oli antanut pantin yhtiön osakkeet pääosin omistaneen osuuskunnan veloista. Osuuskunnan huonon taloudellisen tilanteen vuoksi jo panttia annettaessa oli ollut erittäin todennäköistä, että pantti menetetään osuuskunnan velkojen suoritukseksi ja siten pantinsaajan hyväksi. Koska pantin antaminen oli osakeyhtiölain (734/1978) 12 luvun varojenjakosäännösten vastaista, yhtiöllä ei ollut oikeutta pantin antamiseen ja hallituksen päättämä panttaus oli pätemätön. Tapauksessa KKO:1991:122 yhtiön konkurssipesä vaati aiemmalta johdolta korvauksia, koska se katsoi yhtiön johdon aiheuttaneen yhtiölle vahinkoa maksamalla emoyhtiön osakkaille ylihintaa yhtiölle toimitetusta raaka aineesta. Alioikeus totesi, että päätös oli mm. pyritty salaamaan yhtiön velkojilta ja muilta kuin etua saavilta osakkeenomistajilta. Raaka aineen saantiin kaksihintajärjestelmällä ei oikeuden mielestä ollut vaikutusta markkinatilanne huomioon ottaen, joten järjestelmää ei voitu perustella raaka aineen saannin turvaamisella. Kyse oli emoyhtiön osalta laittomasta voitonjaosta (siltä osin kuin ylihintaa oli maksettu emoyhtiön kautta). Varojen palauttamisesta olivat vastuussa myös hallituksen jäsenet, jotka olivat myös vahingonkorvausvastuussa yhtiölle aiheuttamastaan vahingosta (siltä osin kuin ylihintaa oli maksettu suoraan emoyhtiön osakkeenomistajille). Alioikeus piti heidän menettelyään tahallisena. Hovioikeus oli samalla kannalla. KKO:n enemmistö katsoi, että emoyhtiön kautta maksettuja varoja ei ollut tarkoitettu emoyhtiölle, vaan edelleen jaettavaksi (siis ylihintamaksuna). Kyse ei siten ollut laittomasta varojen jaosta. Vahingonkorvausvelvollisuutta ei ollut ulotettu tähän määrään, vaan hallituksen jäsenet olivat ainoastaan velvollisia palauttamaan tämän summan laittomana osingonjakona yhdessä emoyhtiön kanssa. Näin ollen yhtiön hallituksen jäseniä ei voitu tuomita tästä summasta vahingonkorvausvelvollisiksi. Muilta osin hallituksen jäsenet olivat alempien oikeusasteiden kannanmukaisesti korvausvastuussa. Vähemmistö olisi pitänyt menettelyä myös laittomana varojenjakona. Vähemmistön kannan perusteena oli mm. se, että yhtiön taloudellinen tila oli tosiasiassa ollut huono eikä sen toiminnasta ollut muodostunut sellaista tulosta, josta ylihintaa olisi pystytty velkojien ja toisten osakkeenomistajien etua loukkaamatta maksamaan. Tapauksessa ei noussut esille se, oliko menettelyssä kyse liiallisesta riskinotosta vai ei, koska kyse oli yksiselitteisesti pyrkimyksestä hyvittää tiettyjä emoyhtiön osakkeenomistajia. Mikäli menettelyä olisi pidetty laittomana varojen jakona vähemmistön tavoin, olisi velkojilla ja menettelystä kärsineillä emoyhtiön osakkeenomistajillakin voinut olla oikeus vaatia korvauksia tytäryhtiön johdolta. Ylihinnan osalta on huomattava, että mikään ei sinänsä estä toimivaa yritystä maksamasta jollekin liikekumppanilleen muita parempaa hintaa, jos tähän on järkevät liiketaloudelliset perusteet (esim. liikesuhteen ylläpito on raaka aineen saatavuuden varmistamiseksi tärkeää). Liiketoimintaan ei kuitenkaan kuulu mitä tapaus hyvin ilmentää minkään tahon suosiminen täysin tekaistuin perustein. Riskinoton tulisi olla suhteessa yrityksen voimavaroihin (eli toiminnan jatkumista ei saa vaarantaa) ja tämän lisäksi täytyy olla perusteltuja syitä olettaa yrityksen voivan saada voittoa sijoituksestaan. 8

9 Yhtiötoiminnan perustarkoitus on voiton tuottaminen. Sellainen riskinotto, joka ei voi edes johtaa positiiviseen tulokseen, on osoitus huolimattomasta liikkeenjohdosta. Epävarma tai oletettavasti huonosti voittoa tuottava toiminta voi myös ylittää normaalin riskinoton rajat, jos parempiakin sijoitusvaihtoehtoja on ollut tarjolla ja mitään pakottavaa syytä riskinottamiseen (eli em. yrityksen taloudellisen tilan turvaamista) ei ole ollut Esimerkki liian pitkälle viedystä riskinotosta suurten tappioidenkin uhalla ovat pankkioikeudenkäynnit. Tapauksessa KKO:1997:111 (eli nk. Sundqvist tapaus) STS pankin asiakkaaksi oli tullut pankkifuusion kautta Sandnäs Group. Pankilla oli edustus yhtiön hallinnossa ja sitä kauttakin tietoa sen tilasta. Yhtiön taloudellinen tila oli jo tuolloin ( ) ollut huono. Erityistilintarkastuksessa todettiin yhtiön pääoman olevan 8 9 Mmk negatiivinen. Tästä huolimatta pankki myönsi yhtiöille alkuvuodesta 91 usean miljoonan markan luotot. Teetetyn konsulttitoimiston arvion mukaan liiketoiminnan jatkamiselle ei ollut edellytyksiä ja taloudellinen tila viittasi konkurssiin (ryhmästä olisi kenties voitu perustaa uusi yhtiö jatkamaan yhtiöryhmän edustuksia, jotka olivat jollain lailla kannattavia). Konsultti oli suosittanut konkurssia. STS:n yritysrahoitusyksikön muistiossa viitattiin em. lausuntoon. Konkurssihakemuksesta olisi aiheutunut pankille Mmk:n luottotappiot. Konkurssihakemus tehtiinkin, mutta se peruutettiin, koska toiminnan jatkamista pidettiin pankin kannalta järkevänä. Tämän jälkeen yhtiöille myönnettiin lisäluottoja useita kymmeniä miljoonia ryhmän velkojen kohotessa 44,0 Mmk:sta 99,7 Mmk:aan. Luototusta jatkettiin vielä vuonna 92. Tämä siitä huolimatta, että ryhmän toimitusjohtaja oli pitänyt yhtiöitään konkurssikypsinä jo vuodenvaihteessa ! Suurten lisäluottojen tueksi ei ollut vaadittu asianmukaisia lisävakuuksia (varsin paljon oli yrityskiinnityksen varassa, jonka arvo on helposti kyseenalainen, koska se ei estä kiinnitetyn omaisuuden myymistä elinkeinotoimintaan liittyen. Käräjäoikeuden mukaan yhtiöiden taloudellinen tilanne oli huhtikuussa 91 jo niin huono, että lisärahoitus olisi vaatinut erittäin painavia perusteita. Tällaiseksi ei kelvannut vastajien uskomus yhtiöryhmän tuloksentekomahdollisuuksien parantumiseen tai potentiaalisiin liiketoimiin. STS:n johtokunnan olisi vähintään pitänyt varmistua siitä, ettei enempiä luottotappiota tulisi. Pääjohtaja Sundqvistilla katsottiin pankin pääjohtajuuden ja johtokunnan puheenjohtajuuden takia olevan korostettu huolellisuusvelvollisuus ja hänen toimintansa oli tällä perusteella arvioitava vaativamman mittapuun mukaan kuin muiden vastaajien. Kantajan mukaan menettelystä oli aiheutunut kokonaisvahinkoa , markkaa. Käräjäoikeus ei kuitenkaan katsonut STS:n johtohenkilöiden olleen huolimattomia vielä syksyllä 90, vaan vasta keväällä 91 (so. tilintarkastajien lausunnon saamisen jälkeen). Tällä perusteella kokonaisvahingoksi katsottiin ,763, mk. Tätä määrää ei luonnollisesti tuomittu korvattavaksi, koska vahingonkorvausoikeuden tarkoitus ei ole raunioittaa yksittäistä kansalaista. Sovitteluperusteena ei sinänsä käräjäoikeuden mielestä voinut käyttää muutoksia taloudellisissa olosuhteissa, koska pankkitoiminnassa tällaisiinkin pitäisi osata varautua. Lopputuloksena oli Sundqvistin velvoittaminen maksamaan 6 Mmk, josta 4 Mmk yhteisvastuullisesti Degerthin ja Wahlroosin kanssa (so. tämä oli näiden henkilöiden vastuun määrä) ja josta 2 Mmk yhteisvastuullisesti em. henkilöiden ja Aavin, Laaksosen sekä Kyhälän kanssa. Asiasta valitettiin hovioikeuteen (vain Aav peruutti valituksensa eli hän ilmeisesti piti itseensä kohdistuvaa 2 Mmk:n vaatimusta kohtuullisena). Hovioikeus piti riskien ottoa sinänsä normaaliin luotonantotoimintaan liittyvänä. Ne on kuitenkin tehtävä liiketaloudellisin periaattein (so. pankin tarkoituksena ei ole tuottaa tappiota tai yrittää ehdon tahdoin pitää jotain yritystä pystyssä). Keväällä 91 vastaajien täytyi jo olla tietoisia yleisen taloudellisen tilanteen heikkenemisestä. Hovioikeus pysytti vastuut ennallaan. KKO yhtyi alempien oikeusasteiden perusteluihin huomauttaen vielä, ettei talletuspankki saanut toiminnassaan ottaa sellaista riskiä, josta olisi aiheutunut olennaista vaaraa pankin vakavaraisuudelle. Riskinoton rajoista ei sinänsä ole määräyksiä laissa eikä tällaisia ollut STS Pankki Oy:n yhtiöjärjestyksessäkään. Luoton myöntämistä jopa silloin kun sen takaisin maksaminen oli epävarmaa ei KKO:n mielestä vielä ole sinänsä osoitus huolimattomuudesta. Merkittävää luotonantoa ilman asianmukaista vakuutta asiakkaalle, jonka takaisinmaksukykyä oli syytä vakavasti epäillä oli silti pidettävä huolimattomana. Luotonannon jatkaminen ei siten enää ollut normaaliin liiketoimintaan kuuluva virhearvio. KKO ei pitänyt huolimattomuutta törkeänä ja katsoi pankkien toimintaan ko. aikana yleensäkin kuuluneen suuren riskinoton. Wahlroos (johtokunnan varajäsen) vapautettiin kokonaan korvausvastuusta ja Sundqvistin korvausvelvollisuus pudotettiin 4 Mmk:aan (HUOM: tämä ei ole ainoa Sundqvistiin kohdistunut korvausvaade!) ja muiden vastuita vastaavasti. Ratkaisua voidaan pitää perusteltuna, koska ikävän päätöksen välttelemiseksi tehty lisäluototus ei ollut pankin kannalta mitenkään järkevä ratkaisu. Myöskään sitä, että johtohenkilöt joutuisivat korvaamaan luottotappiot kokonaan ei voida pitää järkevänä. KKO:n päätöksessä herättää kuitenkin huomiota se, että siinä vedottiin pankkien ko. aikaiseen suureen riskinottoon. Vahingonkorvausoikeudelliseen ajatteluun kun ei varsinaisesti kuulu oman hölmöyden perustelu muiden hölmöydellä. OYL:n (ja tässä tapauksessa liikepankkilain) mukaisissa tapauksissa liiketavoille on kuitenkin annettava jotain merkitystä, koska vielä hieman muita huonommin menestyneen yhtiön johtoelimiä ei voida vain tämän takia tuomita muita ankaramminkaan. Tuottamusarviointihan lähtee sinänsä aina siitä miten huolellinen pankinjohtaja olisi toiminut ja tällöin vertailukohdaksi saattaa muodostua varsin suuriakin riskejä ottava pankinjohtaja. Arvio voisi riippua jopa siitä, minkä tyyppisestä pankista on kyse. Talletuspankin asiakkaatkin pyrkivät lähinnä vakaaseen tuottoon, jolloin pankinkaan ei oleteta ottavan suuria riskejä asiakkaiden talletusvarojen kustannuksella. Investointeja painottavan pankin asiakkaat ovat enemmän tietoisia riskeistä ja oletettavasti hyväksyvät pankinkin suuremman riskinoton. 4. Vastuu osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä rikkomalla aiheutetuista vahingoista Vastuu yhtiölle on laajempaa kuin muille sidosryhmille, koska se edellyttää vain tuottamusta eikä yhtiöjärjestystä tai osakeyhtiölakia tarvitse rikkoa, kuten vastuussa muille kuin yhtiölle. Uudesta osakeyhtiölaista on poistettu osakkeenomistajan mahdollisuus saada korvausta välillisistä vahingoista, joten lain voi katsoa suuntautuvan yhä enemmän yhtiön korvausoikeuteen kuin muiden tahojen. Erottelun taustana on lähinnä se, että yhtiö on toimielintensä varassa ja vain nämä voivat tehdä päätöksiä. Yhtiö myös kärsii suoraan kaikista virhepäätöksistä. Vahingon korvaaminen yhtiölle myös palauttaa sen varallisuusaseman, johon sekä osakkeenomistajat että velkojat ym. ovat luottaneet, jolloin tarvetta korvata vahinkoa viimeksi mainituille ei edes ole. Velkojilla tms. ei ylipäätään ole oikeutta vahingonkorvaukseen vain yhtiön taloudellisen tilanteen heikentymisen takia. Heille mahdollisesti aiheutuva luottotappio on velkojan kannalta normaali liiketoiminnan riski, joka ei oikeuta korvaukseen. Korvausvastuu edellyttääkin paitsi OYL:n tai yhtiöjärjestyksen rikkomista myös sitä, että vahinko on selvästi aiheutunut velkojalle (eli syy yhteys täytyy olla). Lakiuudistuksessa osakkeenomistajan mahdollisuus vaatia korvausta tällaisesta hänen kannaltaan välillisestä (eli vain omistuksen arvoon vaikuttavasta vahingosta) poistettiin. Osakkeenomistaja ja velkoja voivat kärsiä vahinkoa, jos vahinkoa ei saada katettua täysimääräisesti. Yhtiön johto voi olla esim. varaton tai vastuuta kohtuullistetaan. Näissä tilanteissa osakkeenomistaja voi joutua pysyvästi kärsimään vahinkoa. Velkojan osalta tilanne riippuu mahdollisista vakuuksista ja siitä, jatkaako yhtiö toimintaansa. 9

10 Vastuutilanteiden kannalta on tärkeää erottaa toisistaan yhtiön vastuu ulkopuoliselle vahingonkärsijälle esim. ympäristölupaehtojen vastaisesta toiminnasta, josta yhtiö vastaa ympäristövahinkolain perusteella tuottamuksesta riippumatta ja yhtiön johdon vastuu siitä, että he ovat huolimattomilla päätöksillä aiheuttaneet vahinkoa yhtiölle. Se, että yhtiö joutuu korvaamaan jonkin vahingon voi johtaa myös johtohenkilöiden korvausvastuuseen yhtiöön nähden, vaikka ulkopuolinen ei voisi korvausta vaatiakaan. Arvioinnissa voidaan käyttää apuna niitä osakeyhtiölain säädöksiä, joissa on määritetty, miten yhtiön asioita tulisi hoitaa. Esimerkiksi osakeyhtiölain 3 luvun 1 :n mukaan kaikki osakkeet tuottavat yhtiössä yhtäläiset oikeudet, ellei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä. Tämä lainkohta ilmentää yhdenvertaisuusperiaatetta, jonka valvominen on myös yhtiön hallituksen tehtävä. Yhtiön johto ei siten saa sallia sellaisten päätösten tekemistä, jotka suosisivat jotain tiettyä osakasryhmää. Tyypillisesti sovellettavaksi voivat tulla myös esim. osakeyhtiölain 13 luvun voitonjakoa koskevat säännökset, joita on rikottu joko jakamalla voittoa liian paljon tai osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti. Tuottamusta voivat olla sekä teot että laiminlyönnit, kuten yhtiötä koskevien vahinkoa aiheuttavien päätösten tekeminen tai yhtiön henkilökunnan valvonnan laiminlyönnit. Apuna voidaan em. tavoin käyttää niitä OYL:n normeja, jotka määrittelevät hallituksen ja toimitusjohtajan toimivaltaa ja tehtäviä. Näiden perusteella voidaan määritellä lähinnä ne tilanteet, jolloin vastuu yleensä syntyy (tehtäessä selkeästi lainvastainen päätös tms.). Osakeyhtiölain avulla ei kuitenkaan voida ratkaista sitä, milloin jokin sinänsä yhtiön johdon toimivaltaan kuuluva ratkaisu voi aiheuttaa korvausvastuun. Näitä tilanteita ovat esim. edellä käsitellyt liian suuren riskinoton tapaukset. Nämä tapaukset eivät yleensä liity OYL:n tai yhtiöjärjestyksen vastaiseen toimintaan, vaikka esim. yhtiöjärjestyksessä määritetyn toimialan ylittäminen on yhtiöjärjestyksen rikkomista. Hallituksen tulee tehdä yhtiötä koskevat sellaiset merkittävät päätökset, jotka eivät kuulu yhtiökokouksen päätäntävaltaan ja toisaalta tehdä esitykset yhtiökokoukselle. Hallitus valvoo lisäksi toimitusjohtajan toimintaa ja yhtiön varojen hoitoa. Tuottamusta on siten myös valvontavirhe. Lisäedellytyksenä nyt käsiteltävissä tilanteissa on se, että valvontavelvollisuuden on perustuttava OYL:iin tai yhtiöjärjestykseen. Esimerkiksi varainhoidon luetettava järjestäminen ja kirjanpitoa sekä tilinpäätöstä koskevissa säädöksissä on tällaisia velvoitteita. Hallituksen on myös reagoitava, jos yhtiökokous tekee lainvastaisen päätöksen. Tämän laiminlyömisestä voi syntyä korvausvastuu. Toimitusjohtajan (jos tällainen yhtiössä on) tehtävänä on juoksevan hallinnon hoitaminen. Laajakantoisempien kysymysten osalta ratkaisuvalta kuuluu hallitukselle, ellei sitä ole erikseen delegoitu toimitusjohtajalle. Hallituksen esityksessä kyseeseen tulevaa toimintaa on määritetty seuraavasti: Kun vastuu seuraa ainoastaan osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen rikkomisesta, esimerkiksi se, että yhtiön johto on myötävaikuttanut yhtiön ja muun henkilön välisen sopimuksen rikkomiseen, ei merkitse, että johto olisi osakeyhtiölaista johtuvan vahingonkorvausvastuun muodossa henkilökohtaisessa vastuussa sopimuksen täyttämisestä suhteessa yhtiön sopimuskumppaniin. Toisaalta osakeyhtiölain rikkomisesta on kysymys myös silloin, kun toimitaan sellaisen muun säädöksen vastaisesti, jota osakeyhtiölain mukaan on noudatettava, esimerkiksi kun tilinpäätöstä ei ole ehdotuksen 8 luvun 3 :n edellyttämin tavoin laadittu kirjanpitolain säännösten mukaisesti. Sellaiseen tilanteeseen, jossa jotain muuta lakia tarvitsee noudattaa vain tämän lain omien säädösten perusteella OYL 22:1 :n 2 momentti ei koske. Laissa olevan tuottamusolettaman mukaisesti tuottamus presumoidaan, jos yhtiön johto ei voi osoittaa toimineensa huolellisesti. OYL:n ja yhtiöjärjestyksen sisällön pitäisi aina olla hallituksen ja muun yhtiön johdon tiedossa, joten tuottamusolettaman kumoaminen on vaikeaa. Vaihtoehtoinen ratkaisumalli olisi ollut pitää lain ja yhtiöjärjestyksen vastaista toimintaa aina tuottamuksellisena. Tuottamusolettamaa ei voi kumota vain tietämättömyyteen vedoten, koska esim. hallituksen jäsenen on selvitettävä itselleen sekä lain että yhtiöjärjestyksen sisältö. Tuottamusolettama ei koske OYL 1 luvun periaatteiden vastaista menettelyä, ellei samalla rikota jotain muuta OYL:n sääntöä tai yhtiöjärjestystä. Esitöissä on tältä osin todettu: Ehdotettu säännös ei kuitenkaan koske tilanteita, joissa on rikottu pelkästään 1 luvussa säädettyjä periaatteita. Tuottamusolettaman soveltaminen viimeksi mainitulla perusteella johtaisi periaatteiden yleisluontoisuuden huomioon ottaen yhtiön johdon vastuuta ajatellen liian ankaraan tulokseen. Tuottamusolettama koskee myös OYL 22:1 :n 3 momentin mukaan myös nk. lähipiiritransaktioita. Edellytyksenä on se, että kyse on lähipiiristä eli OYL 8:6 :n 2 momentissa määriteltyjä tahoja. Näitä ovat lakitekstin mukaan Yhtiön ja toisen henkilön katsotaan kuuluvan toistensa lähipiiriin, jos toinen pystyy käyttämään toiseen nähden määräysvaltaa tai pystyy käyttämään huomattavaa vaikutusvaltaa sen taloutta ja liiketoimintaa koskevassa päätöksenteossa. Määritelmä ei suoraan perustu sukulaisuussuhteisiin tms. tavallisiin esteellisyysperusteisiin, vaan ainoastaan määräysvaltaan ja huomattavaan vaikutusvaltaan Toinen henkilö kattaa myös oikeushenkilöt. Tällainen suhde voi syntyä esim. omistuksen kautta, mutta myös esitöiden mukaan selvästi myös sukulaisuussuhteen perusteella.» Sukulaisuuden jättäminen pois olisikin ollut erikoista. Tämä tuottamusolettama koskee kaikkia vahinkotilanteita eli siis myös yhtiön johdon liiketoiminnallista vastuuta. Esitöissä asia on ilmaistu: Toisaalta myös silloin, kun yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle on aiheutettu korvattavaa vahinkoa yhtiön lähipiiriin kuuluvan eduksi tehdyllä oikeustoimella tai muulla siihen rinnastettavalla järjestelyllä, voidaan lähtökohtaisesti olettaa, että kysymyksessä on vähintäänkin tuottamuksellinen menettely. Esitöissä on edelleen todettu: Säännöksen soveltaminen ei edellytä näyttöä siitä, että tarkoitus oli tuottaa lähipiiriin kuuluvalle etua, vaan riittävää on, että toimi objektiivisesti arvioiden on tapahtunut lähipiiriin kuuluvan eduksi. Vastuun taustalla on siten lähipiirin hyötyminen. Mielestäni korvausvastuun on synnyttävä myös silloin, kun pyrkimys on ollut hyödyttää lähipiiriä ja aiheutettu vahinkoa yhtiölle, vaikka lähipiiri ei suoranaisesti olisi toiminnasta hyötynytkään.» Tämä tulkinta on täysin avoin. Tyypillinen osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen rikkomus, josta saattaa syntyä korvausvastuu sekä yhtiönjohdolle että myös osakkeenomistajalle on yhtiöoikeudellisen yhdenvertaisuussäännön rikkominen esim. jakamalla voittoa enemmän jollekin osakkeenomistajalle kuin toiselle. Osakkeenomistaja on vastuussa vahingosta, vain jos hän on tuottamuksellaan aiheuttanut sen (eli osallistunut yhtiökokoukseen ja äänestänyt laittoman varojen jakopäätöksen puolesta, vaikka hänen olisi pitänyt tietää päätöksen olevan väärä). Oy:ssä voi olla erilajisia osakesarjoja, joille voidaan jakaa eri suuruisia osinko osuuksia. Yhtiöjärjestyksessä olevien voitonjakomääräysten sivuuttaminen tältä osin ilman siitä kärsivien osakkeenomistajien suostumusta on kuitenkin kiellettyä. Näissä tapauksissa vahinko on aiheutettu suoraan osakkeenomistajalle ja hän voi luonnollisesti vaatia itselleen korvausta. Yhtiönjohdon velvollisuutena on valvoa, ettei voitonjakomääräyksiä sivuuteta. Tarvittaessa on vaadittava yhtiökokouksen päätöksen kumoamista. 10

11 Yhtiön hallitus ei siten voi reagoimatta vetäytyä yhtiökokouksen lainvastaisen päätöksen taakse, vaan sen on vastuun välttämiseksi omilla aktiivisilla toimillaan pyrittävä tilanteen korjaamiseen. Vastuu voi syntyä myös muiden lakien vastaisten päätösten tekemisestä, jos näillä päätöksillä on aiheutettu yhtiölle vahinkoa. Tämä vastuu kohdistuu vain yhtiöön eikä edellytä tuottamusta. Vrt. yhdistystä koskeva tapaus KKO:2005:141. Tapauksessa oli kyse selvitystilasta. Yhdistyslaissa ei ole tätä koskevia sääntöjä. Osakeyhtiölaissa on varsin paljon osakkeita ja osakepääomaa koskevia sääntöjä (mm. 3 luku osakkeista ym., 9 luku osakeanti korottaminen 11, osakepääoman korottaminen ja 15 luku omat osakkeet). Uuden OYL:n säännöt ovat toki joustavammat kuin aiemmin. Yhtiöjärjestyksen määräysten merkitys toiminnan arvioinnissa tulee siten jatkossa korostumaan. Mitä tarkemmin yhtiöjärjestyksessä on säädetty jostain asiasta, sitä helpompaa on todeta yhtiön johdon toimineen virheellisesti. Yhtiöjärjestyksen vastainen toiminta ei kuitenkaan johda korvausvastuuseen, jos menettelystä ei ole aiheutunut vahinkoa. Osakeyhtiön perustarkoitus on muodostaa omaisuusmassa, jolla yhtiö vastaa sen velvoitteista ja jota hyödyntämällä yhtiö voi tuottaa osakkeenomistajille voittoa. Kun yhtiön vastuita ulkopuolisille katetaan osakepääomalla ja muulla yhtiöön kertyneellä varallisuudella, on yhtiön varallisuuteen ja erityisesti osakepääomaan liittyviin laiminlyönteihin suhtauduttu varsin vakavasti. Eräs ilmentymä on tilintarkastusta koskevat säännöt, mutta myös osakepääoman suorittamista yhtiölle, yhtiön lainoihin tietyille intressitahoille ja selvitystilaa säännelty varsin tarkkaan. Esimerkki osakepääoman saamasta huomiosta on KKO:2001:36. Tapauksessa osakepääomaa oli korotettu uusmerkinnällä. Osa apporttina luovutettavasta omaisuudesta oli ollut panttina merkitsijän veloista ja myytiin näiden velkojen suorittamiseksi. Osakepääoman maksu ja varsinkin uusmerkintään liittyvä maksu voivat olla merkittäviä signaaleja markkinoille. Esimerkiksi tilanteessa, jossa uusmerkintään on ryhdytty yhtiön taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi, virheellinen todistus yhtiön hallussa olevasta osakepääomasta voisi johtaa siihen, että yhtiö saa luottoa, jota ei muuten myönnettäisi ja jota yhtiö ei sitten pystykään maksamaan. Myös osakkeiden arvoihin voi vaikuttaa se, kokevatko markkinat uusmerkinnän onnistuneen vai ei. Tätä taustaa vasten yhtiön johdon ja tilintarkastajien vastuun on oltava melko ankaraa. Sen paremmin hallituksen jäsenet kuin tilintarkastajat eivät KKO:n ilmaisemin tavoin voi luottaa vain saamiinsa ilmoituksiin tai nimellisiin siirtoihin, vaan myös asioiden todellinen tila (eli se, mitä ja minkä arvoisia varoja yhtiö on todella saanut) on selvitettävä. Em. tapauksessa on hallituksen jäsenille ja tilintarkastajille todennäköisesti annettu todistus osakkeiden siirrosta (osakkeita oli käytetty maksuna uusmerkinnässä) ja he olivat tämän hyväksyneet ilman tarkempia selvityksiä. Vähemmistön kanta, jonka mukaan pelkkä todistus ei aiheuta vahinkoa, on mielestäni osin virheellinen. Todistushan on antanut yhtiön intressitahoille oikeuden olettaa, että varat ovat yhtiön hallussa ja kaikki perintätoimet ym. tehty asianmukaisesti. Antamalla todistuksen sekä hallituksen jäsenet että tilintarkastajat ovat siten kenties tietämättä asian todellista tilaa aiheuttaneet tilanteen, jossa yhtiön käytössä ei ollut sitä varallisuutta mitä pitäisi olla. KKO:n enemmistön tapa yhdistää saamatta jäänyt osakepääoma ja vahinko viittaa myös siihen, että enemmistö itse asiassa arvioi perintätoimien jääneen kokonaan tekemättä ja tätä kautta osakepääomaan oli jäänyt arvottoman apporttiomaisuuden suuruinen vaje. Tätä kautta tapaus korostaa osakepääoman pyhyyttä yhtiön kannalta sekä sitä, että hallitus ym. vastaavat yhtiöön nähden saamatta jääneestä osakepääomasta aivan siitä riippumatta, onko pääoman saamatta jäämisestä aiheutunut muuta vahinkoa (jos yhtiön varat riittävät sen toimintaan, muuta vahinkoa ei välttämättä aiheudu). Tapauksessa on tosin kyse konkurssiin menneestä yhtiöstä, joten maksamatta jäänyt osakepääoma on todellisuudessakin jäänyt yhtiön konkurssipesän ja sitä kautta velkojienkin vahingoksi. Tällaisessa tilanteessa muun vahinkoa koskevan näytön vaatiminen tuntuu tarpeettomalta. Velkojalle osakeyhtiön toimielimet voivat aiheuttaa vahinkoa jatkamalla tappiollista toimintaa, vaikka osakepääoma on jo osittain tai kokonaan menetetty ja yhtiö pitäisi asettaa selvitystilaan. Velkojien kannalta ei enää ole kyse normaalista liiketoimintaan liittyvästä riskistä, koska liiketoiminnan huonosta menestyksestä ja pääoman menetyksestä tietoisen yhtiön on pyrittävä estämään lisätappioiden syntyminen sekä yhtiön että sen velkojien kannalta. Toisaalta ei ole mitenkään varmaa, että vastuu syntyisi velkojiin nähden yhdestä yksittäisestä virheinvestoinnista tms., vaikka tämä johtaisi yhtiön ajautumiseen konkurssiin. Tapauksessa KKO:1990:177 yhtiön toimitusjohtaja oli tietoisena osakepääoman vajauksesta ja selvitystilasääntöjen rajojen täyttymisestä (eli osakepääomasta oli jäljellä alle 1/3) jatkanut yhtiön toimintaa. Velkojalle oli aiheutunut luottotappiota, kun yhtiötä ei ollut asetettu selvitystilaan. Alioikeudessa oli yhtiön tilintarkastaja (yhtään tilinpäätöstä ei ollut ehditty tehdä, koska yhtiö toimi alle vuoden) todistanut, että yhtiön hallussa oli yli vähimmäismäärä osakepääomasta. Toisen todistajana kuullun tilintarkastajan erikoistilintarkastuksen pohjalta laadittu kertomus oli ristiriidassa em. lausunnon kanssa. Alioikeus katsoi, ettei asiassa ollut osoitettu osakeyhtiölain vastaista menettelyä ja hylkäsi kanteen. HO oli samalla kannalla. KKO katsoi, että yhtiön oma pääoma oli pian toiminnan aloittamisen jälkeen alentunut pienemmäksi kuin kolmasosaksi osakepääomasta. Toiminnan jatkaminen johti siihen, että tuotteita oli ostettu luotolla vielä keväällä Konkurssi oli rauennut varojen puutteessa, joten tätä kautta velkoja ei saanut mitään. Kun toimintaa oli jatkettu tietoisena yhtiön tilasta, hallituksen jäsenet olivat aiheuttaneet vahingon tuottamuksellaan ja KKO velvoitti heidät korvaamaan velkojalle aiheutuneen vahingon. Tapauksen ratkaisu on ollut pitkälti riippuvainen todistelusta (tilintarkastajien lausunnot poikkesivat toisistaan). Mielenkiintoisempaa on kuitenkin se, etteivät ratkaisusta päätellen vastaajat olleet vedonneet tappioiden tilapäisyyteen tms. Pelkkä osakepääoman vajaushan ei suoranaisesti aiheuta vahinkoa, vaan se, että toiminta ei jatkossakaan ole kannattavaa ja tappiot vain lisääntyvät ja lopulta (kuten tässä tapauksessa) ylittävät yhtiön kantokyvyn ja yritys haetaan konkurssiin. Varsinainen tuottamus onkin enemmän siinä, että yhtiön heikoista näkymistä ja lisäluoton maksukyvyttömyydestä huolimatta toimintaa jatketaan. Jos yhtiöllä ei ole yhtiöjärjestyksessä määrättyä tiettyä vähimmäispääomaa ja uuden OYL:n mukainen minimipääoma on yhtiön hallussa, ei mitään selvitystilaan asettamisperustetta ole. Avoimena pitäisin sitä, pitääkö yhtiön johdon uudenkin lain aikana reagoida, jos toiminta on raskaasti tappiollista ja johtaa tosiasiallisesti pääoman menettemiseen (vaikka minimi edelleen täyttyykin). Yhtiön toiminnan jatkamistapauksissa velkojan oikeutta suojattiin, vaikka tavaroiden myyminen luotolla ,31 mk:lla (mikä oli em. tapauksessa kantajan vaatimukset pesäluettelon mukaan) osoittaa kantajan puoleltakin toimitun varsin riskialttiisti. Jos velallisyhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen osoittautuvat varattomaksi, saattaisi tällaisessa tilanteessa olla mahdollista vaatia kantajan yhtiön toimitusjohtajaa korvaamaan vahingot omalle yhtiölleen, jos kyse ei enää ole normaalista liiketoimintariskistä. Normaalin riskin piiriin asia voi kuulua silloin, kun toimialalla tyypillisesti luototetaan asiakkaita ja otetaan tähän liittyviä luottotappioriskejä. Hyvä esimerkki on kännykän valmistajien ja teleoperaattoreiden välinen luototus, josta on aiheutunut valmistajille myös varsin isoja luottotappioita. Rajanveto siitä, milloin liikutaan vielä normaalissa riskissä, on vaikea tehdä ja vaatii käytännössä toimialan tuntemusta tai riittävän näytön saamista oikeista menettelytavoista. Mielenkiintoinen vastuukysymys voi syntyä esim. silloin, kun toimialalla on otettu yhä suurempia riskejä ja tavanomaisen riskin käsite on ikään kuin laajentunut kattamaan nämä riskit. Jos riskit lisääntyvät vähitellen eivätkä kuitenkaan muodosta merkittävää riskiä suhteessa koko liiketoimintaan, vastuuta ei todennäköisesti syntyisi. Riskien alkaessa muodostaa uhan yhtiön toiminnan jatkumiselle (ja todennäköisesti jo paljon ennen näin vakavaa tilannetta) riskinotto voi muuttua huolimattomuudeksi ja vastuukin syntyä. 11

12 Syy yhteys selvitystilan ja velkojan vahingon välillä oli esillä myös tapauksessa KKO:2001:106. Tapauksessa yhtiön osakepääoma mk oli ollut tilinpäätök sestä alkaen menetetty, mutta toimintaa oli silti jatkettu. Yhtiö oli myynyt rahoitusyhtiön kanssa tekemän sopimuksen perusteella rahoitusyhtiölle takaisinoton kautta palautuneita veneitä, mutta jättänyt kauppahintoja tilittämättä rahoitusyh tiölle. Tilittämättä jäänyt määrä oli lopulta vuonna 1995 ollut yli mk. Rahoitusyhtiön kanssa tehdystä venekaupasta oli lisäksi jäänyt maksamatta yli mk. Tapauksessa oli kyse yhtiön hallituksen jäsenyydestä sittemmin eronneiden kahden jäsenen vastuusta. He eivät olleet toimineet yhtiössä aktiivisesti. Käräjäoikeus totesi, että hallituksen jäsenten olisi hallituksessa oloaikanaan tullut tutustua yhtiön tilinpäätöksiin ja siten havaita, että yhtiö olisi tullut asettaa selvitystilaan. Jäsenten passiivisuus ei poistanut heidän vastuutaan ja käräjäoikeus katsoikin myös näiden jäsenten olevan osaltaan vastuussa velkojalle aiheutuneesta vahingosta. Korvausvastuuta kuitenkin soviteltiin markaksi. HO oli samalla kannalla painottaen hallituksen jäsenten olevan vastuussa velkojille, jos toimintaa jatketaan osakepääoman laskettua alle lain vaatiman tason. Vahingon määrä on tällöin se velkojen lisäys aikana, jolloin yhtiö on harjoittanut toimintaa osakeyhtiölain sääntöjen vastaisesti. KKO totesi, ettei uusia velkoja olisi lainkaan syntynyt, jos yhtiö olisi asetettu selvitystilaan silloin, kun hallituksen jäsenet (jotka olivat samalla yhtiön osakkeenomistajia) tulivat tai heidän olisi pitänyt tulla tietoisiksi tilanteesta. Aiempien velkojen osalta kyse oli siitä, olisiko näille veloille saatu suoritusta, jos yhtiö olisi ajoissa asetettu selvitystilaan. Yhtiön ylivelkaantumi nen oli vielä vuonna 1992 (eli silloin, kun se olisi pitänyt asettaa selvitystilaan) suhteellisen lievää. Hallituksen jäsenet eivät myöskään olleet osoittaneet, ettei kysymyksessä oleville saataville olisi saatu suoritusta, jos yhtiö olisi asetettu selvitystilaan. Näin ollen he olivat vastuussa myös yhtiön velkaantumisesta ennen selvitystilan edellytysten täyttymistä. Korvattavan vahingonmäärän osalta KKO päätyi alioikeuden arvioimaan määrään. Tapauksen perusteella yhtiön johdon vastuu toiminnan jatkuessa aiheutuneista vahingoista on varsin selvä. Selvitystilan edellytysten täyttyessä olleista veloista vastuu jää riippumaan näytöstä. KKO:n linjaus, jonka mukaan hallitusten jäsenillä on parempien tietojensa perusteella tältä osin näyttövelvollisuus, on oikea, koska yhtiön johdon täytyy ymmärtää lisävelkaantumisen heikentävän yhtiön kykyä suoriutua aiemmistakin veloista. Vastuuta ei missään tapauksessa rajata velkojiin nähden pelkästään menetettyyn osakepääomaan. Riskiajattelun kannalta kyse on yhtiön johdon ottamasta riskistä, joka tavanomaisesti perustuu ajatukseen siitä, että yhtiön toiminta saadaan vielä kannattavaksi ja tätä kautta kaikki velat maksettua. Samalla suojataan velkojien luottamusta siihen, että yhtiön asioita hoidetaan lain vaatimusten mukaisesti. Tässäkin tapauksessa on rahoitusyhtiön ja yhtiön välillä tosin jatkettu liikesuhteita, joten todistustaakan asettaminen puhtaasti hallituksen jäsenille voitaisiin kyseenalaistaakin. Rahoitusyhtiöhän on itsekin ottanut riskin, jos se on antanut luottosaldon kasvaa varmistumatta yhtiön maksukyvystä. Yhtiön tilinpäätöksethän ovat olleet julkisia ja rahoitusyhtiö olisi voinut tutustua niihin. Tavallaan kyse onkin ollut molempien yhtiöiden huonossa markkinatilanteessa (vuosien matalasuhdanteen aikana venekauppakin kärsi) ja tämä seikka on saattanut vaikuttaa vahingonmäärän sovitteluun (vaikka sitä ei mainita). Ulkopuoliselle aiheutetun vahingonmäärä on se, mitä hän ei yhtiöltä muutoin saa. Esim. velkojan pitäisi siten saada korvauksena velan pääoma ja korot. Osakkeenomistajan pitäisi saada korvauksena hänen menettämänsä taloudellinen asema (eli tyypillisesti esim. virheellisesti tehdyn voitonjaon osalta vahinkoa on osakkeenomistajan saaman ja hänelle kuuluvan osingon ero). 5. Muita vastuutilanteita ja vastuun jakautuminen Yhtiön johdon vastuuta voidaan joutua harkitsemaan silloinkin, kun vahingon varsinaisena syynä ei ole osakeyhtiölain vastaisten päätösten teko tai liiketoimintaan liittyvät riskit. Vahingon varsinainen aiheuttaja voi olla yhtiön henkilökuntaan kuuluva tai esim. aiemmin luotettavasti toiminut liikekumppani (jälkimmäiset tilanteet ovat esim. suorituskyvyttömyyden osalta liiketoimintariskiin luettavia). Hankalimmin arvioitavia vastuutilanteita ovat ne, joissa joku yhtiön henkilökunnasta tai johtoelimistä on aiheuttanut vahingon. Jos kyse on tavallisesta huolimattomuudesta eikä kyseistä henkilöä ole valittu epämääräisin perustein ei yhtiön muiden johtoelinten voi katsoa olevan vastuussa vahingosta. Kyse voi kuitenkin olla valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä, jos vahinko on aiheutettu tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella. Tällöin voi merkitystä olla sillä miten hyvin kyseinen henkilö on peittänyt tekonsa jäljet ja olisiko asia tullut havaita normaalissa valvonnassa (tämähän on itse asiassa tuottamusvastuun edellytys). Käytännön esimerkki on toimitusjohtajan tekemä kavallus tms. rikos. Jos hallitus on huolehtinut siitä, että varainkäytön valvonta on asianmukaisesti järjestetty, ei kyseessä periaatteessa ole hallituksen vastuulle jäävä virhe. Erilaisiksi laskuiksi tms. naamioitu tai lyhyen ajan kuluessa tapahtunut vahinko ei välttämättä johda hallituksen korvausvastuuseen, koska sitä ei normaalin huolellisuuden puitteissa olisi huomattu. Pitemmän ajan kuluessa ja summien kasvaessa voi hallituskin joutua vastuuseen, koska varainkäyttöön olisi pitänyt kiinnittää huomiota. Varainhoidon valvontahan tarkoittaa erityisesti budjetoinnin ja budjetin toteutumisen seurantaa sekä vertaamista todelliseen tilanteeseen yrityksessä (esim. jonkin laitteen jatkuvan korjaamisen pitäisi herättää huomiota oli sitten kyseessä laskujen väärentäminen tai liian kalliiksi tuleva kone, joka pitäisi vaihtaa vähemmän korjausta vaativaan malliin). Mitään tarkkaa rajaa siitä, minkälainen varojen vähentyminen tms. pitäisi havaita ei ole, vaan asia on arvioitava tapauskohtaisesti. Pienemmässä yhtiössä vähäisempikin hävikki ilmenee todennäköisesti nopeammin. Yhtiön käyttämä valvontajärjestelmä on myös otettava huomioon. Jos kirjanpitoa on hoidettu asianmukaisesti ja tilintarkastajat eivät ole löytäneet siitä mitään huomautettavaa, ei hallituksenkaan jäsenten välttämättä voi katsoa toimineen tuottamuksellisesti. Vakuutuskäytännöstä on tältä osin esimerkkejä isännöitsijöiden tekemistä kavalluksista. Kysymys on tällöin siitä, vastaavatko hallituksen jäsenet aiheutuneis ta vahingoista eli olisiko heidän pitänyt valvoa isännöitsijää paremmin. Kysymys joudutaan ratkaisemaan mm. sillä perusteella, onko kavallukset naamioitu (tyypillisesti viattomiksi korjauslaskuiksi tms.) ja miten suurista summista on kysymys. Vastuu voi korostua, jos tilintarkastaja on jo huomauttanut asiasta, mutta hallitus ei ryhdy tarvittaviin toimiin. Sama tilanne voi syntyä muidenkin työntekijöiden osalta (tältä osin varsinainen valvontavelvollisuus kuuluu toimitusjohtajalle tai alemmalle johdolle). Siirryttäessä pois toimitusjohtajan vastuualueelta, kyse ei enää ole tässä käsitellystä yhtiön johdon vastuusta, vaan eritasoisten työntekijöiden vastuusta (kavalluksen tehnyt vastaa luonnollisesti itse, mutta myös hänen esimiehensä on voinut laiminlyödä valvonnan ja on siten tuottamusvastuussa yhtiölle). Toimitusjohtajan vastatessa yhtiön varojen käytöstä ja sen valvonnasta voi vastuu kohdistua toimitusjohtajaankin, mikäli varojen käyttöä ei ole organisoitu mahdollisimman luotettavasti ja vahinkoja ehkäisevästi. 12

13 Yhtiön johdon korvausvastuu voisi syntyä puolivalmisteen tai raakaaineen tuottajan toimittaessa virheellisen tuote erän, joka aiheuttaa esim. tehtaan koneiston vaurioitumisen. Toimittaja on luonnollisesti sopimusvastuussa, mutta varojen puuttuessa voidaan joutua harkitsemaan tuotteet ostaneen yhtiön johdon vastuutakin. Vastuu voisi syntyä mm. silloin, kun riittävä vakuutusturva tai tarvittavien testien tekeminen on laiminlyöty ja yhtiön johto on tiennyt puutteista jo ennen vahinkojen sattumista. Huolellisesti toimivan yhtiön ja sen johdon pitäisi aina reagoida vahinkotapauksiin riskienhallinnan keinoin (eli pyrkiä estämään vastaavien vahinkojen toistuminen). Yksinkertaisin keino on lopettaa tilaukset epäluotettavalta toimittajalta ja ylipäätään ylläpitää kattavaa vakuutusturvaa. Yhtiön johdon voidaan siten katsoa vastaavan myös siitä, että yhtiön organisaatio on tarkoituksenmukainen riskien välttämisen kannalta. Tämä velvollisuus ei kuitenkaan ulotu niin pitkälle, että johdon pitäisi itse varmistua jokapäiväisten kauppasopimusten toteuttamisesta ilman yhtiölle aiheutuvia riskejä. Vastuu voisi syntyä lähinnä silloin, kun organisaatiossa on laiminlyöty riskien minimoiminen ja yhtiön johto on tästä tietoinen. Käytännössä ei tämän tapaisia tapauksia ole tietääkseni esiintynyt, joten vastuun syntymisen edellytykset (eli mikä olisi huolimattomuutta) eivät ole selvät. Hallitus vastaa päätöksistään ja tekemättä jättämistään solidaarisesti. Hallituksen jäsen ei siten yleensä voi vedota siihen, ettei hän ole ymmärtänyt päätöstä tai että hän on ollut eri mieltä asiassa. Keskinäisen vastuunjaon osalta voidaan antaa merkitystä esim. hallituksen sisäiselle tehtävän jaolle. Tehtävästä vastaavan hallituksen jäsenen vastuu on tällöin suurempi. Vastuunjako ei yleensä vapauta muita velvollisuudesta valvoa toisen hallituksen jäsenen toimintaa, jolloin vastuu voi syntyä tämän valvonnan laiminlyönnistä. Vrt. Sundqvist tapaus ja varsin tarkkaan mietitty vastuunjako hallituksen jäsenten erilaisten luotonantoon liittyvien tehtävien ja muiden roolien perusteella. Vastuusta vapautuakseen päätöstä vastustavan hallituksen jäsenen on tarvittaessa ryhdyttävä toimiin virheellisen päätöksen kumoamiseksi ja sen täytäntöönpanon estämiseksi. Pelkästään päätöstä vastaan äänestäminenkään ei aina riitä vapauttamaan vastuusta, jos kyse on ollut selvästi lainvastaisesta ratkaisusta. Esim. liiketoimintaan liittyvissä kysymyksissä vastaan äänestäminen riittänee, mutta mitä suuremmasta riskistä on kyse, sitä enemmän voidaan edellyttää (esim. pitäisi pyrkiä kutsumaan ylimääräinen yhtiökokous koolle). Hallintoneuvosto vastaa aiheuttamistaan vahingoista samoin perustein kuin hallitus. Hallintoneuvoston tehtävä on kuitenkin yhtiön johdon toimien valvonta, joten tuottamuksen voi muodostaa vain tämän valvonnan laiminlyönti. Virheitä havaittaessa hallintoneuvoston on joko erotettava hallitus (jos heillä on oikeus tähän) tai huolehdittava yhtiökokouksen koolle kutsumisesta. Käytännössä hallintoneuvostoihin kohdistetut vaatimukset ovat olleet harvinaisia. Tilintarkastuslain 51 :n 1 momentin mukaan: Tilintarkastaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on 1 :n 1 momentissa tarkoitettua tehtävää suorittaessaan aiheuttanut tahallisesti tai huolimattomuudesta yhteisölle tai säätiölle. Sama koskee vahinkoa, joka tätä lakia, yhteisöä tai säätiötä koskevaa lakia taikka yhtiöjärjestystä, sääntöjä tai yhtiösopimusta rikkomalla on aiheutettu yhteisön osakkaalle, yhtiömiehelle tai jäsenelle taikka muulle henkilölle. Tilintarkastaja vastaa myös vahingosta, jonka hänen apulaisensa tahallisesti tai huolimattomuudesta on aiheuttanut. Vahingonkorvaussäädös vastaa asiallisesti aiempaa lainsäädäntöä. on siinä mielessä toissijaista hallituksen jäseniin ja toimitusjohtajaan nähden, ettei hän itse ole omilla teoilla luomassa sitä taloudellista tilannetta joka johtaa tappioiden syntymiseen. Tilintarkastaja ei muutenkaan voi huomata mahdollisen vahingon syntymistä heti, vaan tämä tulee ilmi vasta jälkikäteen tilintarkastuksessa. Tuottamus ja vastuuarviointi on edellä todetuin tavoin sidottu tarkoitettua tehtävää suorittaessaan aiheutettuun vahinkoon. Tilintarkastuslain 1 :n 1 momentissa tilintarkastajan tehtäviksi on todettu kirjanpitolain 1 luvun 1 :ssä tarkoitetun kirjanpitovelvollisen yhteisön ja säätiön tilintarkastus sekä toimi, joka muualla laissa tai asetuksessa säädetään tilintarkastajan tehtäväksi tai jonka perusteella tilintarkastaja antaa kirjallisen lausunnon viranomaisen tai tuomioistuimenkäyttöön. Tilintarkastus on tehtävä tilintarkastuslain 22 :n mukaan hyvää tilintarkastustapaa noudattaen. Lain mukaan tilintarkastuksesta on laadittava kertomus, josta ilmenee mm. onko vastuuvapaus syytä myöntää vai ei. Esim. virheellinen suositus vastuuvapauden myöntämiseen voi johtaa vahingonkorvausvelvollisuuteen. Hyvään tilintarkastustapaan kuuluu myös riittävä perehtyminen yhtiön asiakirjoihin ja toimintaan. Tilintarkastajan tehtävänä on huolehtia siitä, että OYL:n normeja yhtiön varanhoidosta on noudatettu ja että osakepääoma on yhtiön hallussa. Hänen on huomautettava yhtiön johdolle ja yhtiökokoukselle toteamistaan epäselvyyksistä. Tällaisten ilmoitusten laiminlyöminen osoittaa tilintarkastajan toimineen tuottamuksellisesti ja siitä voi seurata korvausvastuu. Tilintarkastajan on myös seurattava yhtiön tilannetta. Jos annettu huomautus ei johdan toimiin yhtiön johdon taholta, on asia tuotava esille yhtiökokouksessa sekä muistutettava jatkuvasti yhtiön toimielimiä asioiden virheellisestä hoidosta. Tapauksessa KKO 1999:118 kyse oli siitä, vastaako myös tilintarkastaja kun hallituksen jäsen oli osakeyhtiölain vastaisesti nostanut rahaa yhtiöstä. Tilintarkastaja oli huomauttanut asiasta vuonna 1989, mutta hän ei ollut toistanut tätä huomautusta 1992 (eli viimeiseltä tilikaudelta, jolta tilinpäätös oli tehty). Yhtiö oli asetettu konkurssiin ja varoja nostanut hallituksen jäsen oli todettu varattomaksi. Käräjäoikeus totesi, että tilintarkastajan on tarkastettava kirjanpito ja tilinpäätös hyvän tilintarkastustavan puitteissa. Osakaslainan osalta oli tarkastettava tällaisen lainan myöntämisen edellytykset. Tilintarkastajalla oli alioikeuden mielestä velvollisuus huomauttaa puutteesta myös uusilla tilikausilla, vaikka niistä olisi aiemmin huomautettukin. Tilintarkastaja oli siten osaltaan vastuussa vahingosta vuonna 1992 laaditun tilinpäätöksen perusteella. Hovioikeus oli muuten samalla kannalla, mutta katsoi aikaisempia tilikausia koskevien vaatimusten olevan vanhentuneita ja alensi tilintarkastajan vastuun koskemaan vain tilikautena otettua uutta lainaa. KKO oli vanhentumisen osalta samalla kannalla kuin HO todeten OYL 15:1 edellyttävän, että kanne nostetaan kolmen vuoden kuluessa siitä, kun tilintarkastus on esitetty. Korvattavaa vahinkoa ei kuitenkaan ollut, koska laittoman osakaslainan saanut henkilö oli jo vuonna 1992 varaton eikä huomautuskaan olisi siten johtanut yhtiön varallisuuden parantumiseen. 13

14 Tapaus kuvaa hyvin sitä, ettei vielä pelkkä laiminlyönti riitä, vaan siitä on seurattava konkreettista vahinkoa. Jos kanneoikeus ei olisi ollut vanhentunut, olisi korvausvastuu voinut syntyä, koska yhtiö olisi voinut reagoida tilanteeseen ja estää lisälainojen nostamisen tilikaudella Nyt tilintarkastajan virhe olisi kohdistunut seuraavaan tilikauteen ja tällöin aiheutettuun vahinkoon (yhtiö oli asetettu konkurssiin vuonna 1993). Korvausvastuu ei yleensä koske niitä vahinkoja, jotka ovat sattuneet ennen ensimmäistä tilintarkastusta, jonka ko. tarkastaja teki. Mikään hänen menettelynsä ei olisi voinut näiden syntymistä estää. Tarvittavien huomautusten tekemättä jättäminen johtaa kuitenkin siihen, että yhtiön johto voi jatkaa mahdollisesti vahinkoa aiheuttavaa toimintaansa ja näistä vahingoista tilintarkastajakin saattaa olla vastuussa. Tilintarkastaja saatetaankin tuomita korvausvelvolliseksi yhteisvastuullisesti yhtiön johdon kanssa. Edellä käsitelty tapaus on hyvä esimerkki siitä, että pelkkä tilintarkastajan virhe ei vielä johda korvausvastuuseen, jos siitä ei ole seurannut konkreettista vahinkoa. Tilintarkastajalla on oikeus olla läsnä tarkastettavan yhteisön toimielinten kokouksissa, joissa käsitellään hänen tehtäviinsä liittyviä asioita. Hänen on oltava kokouksessa läsnä, jos asiat ovat sellaisia, että se on tarpeen. Tilintarkastajan on siten esim. osallistuttava yhtiökokoukseen, jos kyse on selvitystilaan asettamisesta, vastuuvapautta ei myönnetä ym. Selvien tapausten osalta velvollisuutta ei ole, jos tilintarkastaja tietää etukäteen (esim. yhtiön hallituksen kannan perusteella), että asia tullaan hoitamaan kuten pitää. Yleissääntönä on kuitenkin mieluummin läsnä kuin poissaolo. Osakepääoman osalta tilintarkastajan on varmistuttava, että osakepääoma on yhtiön hallussa. Kun uusi OYL ei enää edellytä nimellisarvojärjestelmän käyttämistä, tämän velvollisuuden merkitys on vähentynyt. Tapauksessa KKO:1991:25 tilintarkastaja ei ollut varmistunut siitä, että osakepääoma oli maksettu. Tästä huolimatta hän antoi tämän sisältöisen todistuksen. Osakepääoma oli asiakirjojen mukaan suoritettu siten, että Partakosken Lomakylä Oy oli ostanut ravintolairtaimistoa kauppakirjalla joko itselleen tai perustettavan yhtiön lukuun. Partakosken Lomakylä Oy oli merkinnyt perustettavan yhtiön, Eurhoff Oy:n kaikki osakkeet. Kaupparekisterimerkinnän yhteydessä Eurhoff Oy:n hallituksen jäsenet ja tilintarkastaja olivat vakuuttaneet osakepääoman olevan yhtiön hallussa. Vähän yli vuoden kuluttua Eurhoff Oy asetettiin konkurssiin. Oikeudelle oli esitetty päivätty lasku, jossa Eurhoff Oy oli kuitannut markkaa selityksin Partakosken Lomakylä Oy on maksanut osakepääomaa. Eurhoff Oy:n kirjanpidon ja asiakirjojen tarkastuksen suorittanut todistaja totesi kuitenkin, että asiakirjoissa oli maksua koskeva päivätty käteiskuitti, mutta rahat oli kirjattu heti maksetuiksi ravintolairtaimiston myyneelle yhtiölle. Alioikeus katsoi, ettei Eurhoff Oy:n hallussa ollut ollut tai tämän jälkeenkään markan määräistä osakepääomaa. Todistuksen osakepääoman maksusta antanut tilintarkastaja oli osaltaan aiheuttanut tuottamuksella yhtiölle vahinkoa, kun hän ei ollut varmistanut hänelle annettujen tietojen paikkaansa pitävyyttä. Alioikeus velvoitti tilintarkastajan korvaamaan konkurssipesälle markkaa korkoineen. Hovioikeus katsoi, että menettely oli tosin ollut virheellistä. Tilintarkastajan toiminta ei kuitenkaan ollut myötävaikuttanut Eurhoff Oy:lle aiheutuneen vahingon syntyyn. HO vapautti tilintarkastajan korvausvastuusta. KKO katsoi, että tilintarkastaja oli antanut antanut osakeyhtiölain säädetyn todistuksen siitä, että Eurhoff Oy:n osakepääoma oli maksettu, vaikka näin ei ollut tapahtunut. Selvityksenä maksusta hänellä oli ollut vain sekä Eurhoff Oy:n että sen koko osakekannan merkinneen Partakosken Lomakylä Oy:n hallituksen jäsenenä toimineen henkilön allekirjoittama, päivätty kuitti, jonka mukaan tuo osakkeiden merkitsijä oli maksanut käteisellä koko osakepääoman. Kun maksukuitin antaja oli edustanut myös maksajaa ja hän lisäksi osakeyhtiölain 2 luvun 9 :n 3 momentin mukaan itse oli ollut velvollinen Eurhoff Oy:tä koskevassa rekisteri ilmoituksessa vakuuttamaan, että osakepääoma oli maksettu, tilintarkastaja ei olisi pelkästään tämän kuitin perusteella saanut todistaa, että kuitin antajan kaupparekisteri ilmoituksessa antama samansisältöinen maksuvakuutus oli oikea. Näin tehdessään tilintarkastaja oli osaltaan myötävaikuttanut siihen, että Eurhoff Oy oli saanut toimia osakeyhtiönä ilman osakepääomaa. Siten hän oli tuottamuksesta aiheuttanut yhtiölle puuttuvaa osakepääomaa vastaavan vahingon. Tapauksessa on mielenkiintoista ensinnäkin, että hovioikeus katsoi vahingon jo syntyneen, jolloin tilintarkastajan menettelyllä ei olisi ollut merkitystä (so. syy yhteys vahinkoon puuttui). Sekä alioikeus että KKO katsoivat syy yhteyden olevan olemassa. KKO perusti kantansa siihen, että tilintarkastajan toiminta oli mahdollistanut yhtiön toiminnan jatkamisen osakepääoman puuttumisesta huolimatta. Avointa periaatteessa onkin kuinka selkeää näyttöä tältä osin on vaadittava (so. kuinka konkreettisesti vahingon on liityttävä juuri ko. ilmoitukseen). Kun ilmoituksen tarkoitus on varmistaa se, ettei osakeyhtiö voi toimia ilman osakepääomaa, vastuuta voidaan pitää perusteluna. KKO painotti ratkaisussa olosuhteiden olleen sellaisia, joihin tilintarkastajan olisi pitänyt reagoida ja varmistaa asia. Tuottamusta voitaisiinkin pitää tavallista tuottamusta törkeämpänäkin, mutta tämä ei ilmeisesti ole vaikuttanut ratkaisuun. Vastuun ankaruutta kuvaa se, että osakepääoman korotusta koskevassa tapauksessa KKO: 2001:36 omaksuttiin sama kanta. Osakepääoma oli maksettu apporttiomaisuutena toisen yhtiön osakkeilla. Näitä ei kuitenkaan ollut luovutettu yhtiölle rajoituksitta, vaan ne olivat jääneet luottojen pantiksi. Tilintarkastajat olivat antaneet todistuksen, jonka mukaan osakepääoma oli suoritettu yhtiölle osakeyhtiölain sääntöjen mukaisesti. Käräjäoikeus katsoi, että tilintarkastajat joutuivat ainakin summittaisesti arvioimaan vastasiko apporttiomaisuus sillä saatavien osakkeiden nimellisarvoa ja mahdollista ylikurssia. Käräjäoikeus totesi, ettei osakeyhtiölaki, oikeuskirjallisuus ja tilintarkastajien ohjeet määrittäneet täsmällisesti sitä, kuinka pitkälle tilintarkastajien tarkastus ja valvontavelvollisuus ulottui. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että tilintarkastajat olivat tässä tapauksessa hankittuaan osakeyhtiön hallitukselta lisäselvitystä ja perustaessaan todistuksen antamisen laskelmiin osakkeiden arvosta menetelleet olosuhteet huomioon ottaen riittävän huolellisesti eikä heidän siten voitu katsoa tuottamuksellisesti aiheuttaneen totuutta vastaamatonta merkintää kaupparekisteriin tai osakeyhtiölle vahinkoa. HO totesi toinen tilintarkastustoimistoista oli toiminut apporttiomaisuuden luovuttaneen yhtiön valvontatilintarkastustoimintona osakkeiden luovutusta edeltäneinä tilikausina. HO katsoi, että tämän tilintarkastajan olisi tullut asemansa ja aikaisemman valvontatilintarkastajatehtävänsä perusteella erityisesti varmistautua siitä, että apporttina luovutettu omaisuus ei olisi pantattu. Tämä tilintarkastaja ja hänen työnantajansa olivat siten osaltaan vastuussa vahingosta. KKO:n enemmistö katsoi: Jotta apporttiomaisuudeksi tarjottujen osakkeiden käypää arvoa vastaava panos siirtyisi vastaanottavalle yhtiölle, osakkeiden on siirryttävä yhtiölle lopullisesti ja siten, etteivät mitkään sivullisen oikeudet saata tosiasiallisesti mitätöidä tai olennaisesti heikentää niiden arvoa. Mikäli näin ei tapahdu, aiheutuu yhtiölle osakepääoman puuttumisesta vahinkoa, jonka korvaamisesta yhtiölle voivat olla vastuussa sen hallituksen jäsenet osakeyhtiölain 15 luvun 1 :n ja tilintarkastajat sekä tilintarkastusyhteisö luvun 2 :n (734/1978) nojalla. Enemmistö viittasi myös tapaukseen KKO:1991:25 (ks. edellä). KKO:n enemmistö katsoi, että panttaus oli kyseisessä tilanteessa merkinnyt olennaista riskiä siitä, että apporttina luovutetut osakkeet tullaan käyttämään niiden luovuttaneen yhtiön velvoitteisiin. 14

15 Enemmistö totesi: Osakeyhtiölain pääomankorotuksessa edellyttämän hallituksen jäsenten vakuutuksen ja tilintarkastajien todistuksen tarkoituksena on nimenomaan turvata se, että julkiset tiedot maksetusta osakepääomasta vastaavat todellisuutta. Osakeyhtiölain vakuutusta ja todistusta koskevasta vaatimuksesta seuraa hallituksen jäsenille ja tilintarkastajille velvollisuus tarkistaa, että apporttina tarjottujen osakkeiden omistus on mainitulla tavalla siirtynyt yhtiölle. Lain 3 luvun 9 :n säännökset huomioon ottaen tämä edellyttää ainakin sen varmistamista, että osakkeet ovat siirtyneet yhtiölle osakekirjojen hallinnan luovutuksella tai muulla siihen rinnastettavalla tavalla, joka turvaa yhtiön paremman oikeuden osakkeisiin suhteessa muihin oikeudenhaltijoihin. Edellä olevaan nähden on selvää, että hallituksen jäsenet ja tilintarkastajat eivät edellä selostetuissa olosuhteissa olisi saaneet arvostaa pantattuja osakkeita täyteen arvoonsa eivätkä kaupparekisterille antamissaan vakuutuksessa ja todistuksessa ilmoittaa osakepääomaa vastaavan maksun tulleen yhtiölle. Heidän menettelynsä seurauksena on ollut, että yhtiön osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin sen määräisenä kuin se ilmoitettiin patentti ja rekisterihallitukselle sekä vakuutuksella ja todistuksella osoitettiin suoritetuksi. Yhtiön hallinnassa ei tällöin ollut korotusta vastaavaa omaisuutta, vaikka laissa on sitä edellytetty. Kukin tilintarkastaja oli velvollinen tarkastamaan saamansa tiedot, joten kaikki olivat korvausvastuussa. KKO:n vähemmistö katsoi, että kaupparekisteriin oli sinänsä tehty virheellinen merkintä. Vähemmistö katsoi kuitenkin: Tästä on voinut aiheutua vahinkoa kaupparekisteri merkintään luottaneille sivullisille, kuten yhtiön luotonantajille. Samoin tästä on voinut aiheutua vahinkoa muille osakkeenomistajille kuin maksuvelvollisuutensa laiminlyöneelle mutta siitä huolimatta osakkeenomistajan aseman saaneelle osakemerkitsijälle. Sen sijaan se, ettei yhtiö ole saanut maksua merkitylle osakepääoman korotukselle, ei sellaisenaan ole seurannut paikkansapitämättömistä vakuutuksesta ja todistuksesta tai niistä seuranneesta virheellisestä kaupparekisteri merkinnästä. Se, saadaanko merkintämaksu ylipäätään yhtiöön, voi sitä vastoin riippua muun muassa yhtiön hallituksen toimenpiteistä maksun perimiseksi taikka merkitsijän maksukyvystä. Vähemmistö olisi hylännyt kanteen em. perustein. Tapauksessa oikeusasteiden ratkaisut poikkeavat selvästi tilintarkastajilta edellytettävän huolellisuuden osalta. Alioikeus piti tilannetta epäselvänä ja olisi vapauttanut tilintarkastajat korvausvastuusta. HO perusti ratkaisunsa yhden tilintarkastajan ja hänen työnantajayhteisönsä erityisiin tietoihin tilanteesta, joiden olisi pitänyt johtaa muita ankarampaan velvollisuuteen varmistaa osakepääoman korotuksen maksu. KKO:n enemmistö ja mahdollisesti vähemmistö olivat tuottamusarvioinnissaan ankarampia ja katsoivat kaikkien tilintarkastajien menetelleen tuottamuksellisesti. Varsinkin enemmistön näkökulmassa korostuu vakuutuksen suorastaan juhlallinen luonne. HO:n tapa arvioida asiaa on sinänsä vahingonkorvausoikeuden periaatteiden mukainen, koska lähtökohdaksi on otettu yksilöllisen tuottamuksen selvittäminen. Toisaalta kyseisen vakuutuksen tehtävä ja erityisesti sen antavien tilintarkastajien tehtävä on ainakin osakepääoman maksun ajankohtana varmistaa, että osakepääoma todella tulee yhtiön haltuun. Muu ratkaisu voisi johtaa siihen, että osakepääoman maksua koskevia sääntöjä kierrettäisiin laajamittaisemminkin. Lisäksi juuri tilintarkastajien vakuutuksen merkitys jäisi olemattomaksi, jos kaupparekisteritiedot tarkistava ei todellisuudessa voisi olla tämän vakuutuksen perusteella varma, vastaako todellinen tilanne lainkaan annettua vakuutusta. Vähemmistön kanta vastaa mielenkiintoisella tavalla vuoden 1991 tapauksen HO:n kantaa. Se, että tätä linjaa ei ole hyväksytty, viittaa myös vastuun tiukkuuteen. Molempien tapausten perusteella voidaan arvioida, että tilintarkastajien on vastuusta välttyäkseen tarkistettava ainakin apporttiomaisuuden rasitteettomuus ja potentiaalisissa intressiristiriitatilanteissa esitettyjen asiakirjojen todenperäisyys. Tuottamuksen asteella ei ilmeisesti ole merkitystä vastuun kannalta, koska jälkimmäisessä tapauksessa ei tapaustietojen pohjalta ole ollut kyse tavallista törkeämmästä tuottamuksesta. Vastuun laajuutta on hankala arvioida. Mainitut tapauksethan ovat liittyneet erityistilanteisiin (apporttiomaisuus ja intressikysymykset), mutta KKO:n jälkimmäisen ratkaisun voi katsoa yleisemminkin korostavan tilintarkastajien vastuuta. Maallikkotilintarkastajaltakin voidaan edellyttää vähintään yhtiön papereiden lukemista sekä velvollisuutta tiedustella toiselta tilintarkastajalta / tilivelvollisilta niistä asioista, joita hän ei ymmärrä. Korvausvastuun välttämiseksi voi joskus olla välttämätöntä kieltäytyä ottamasta vastaan tilintarkastustehtävää, jos tiedot eivät siihen riitä. Käytännön esimerkki on tältä osin as oy:n asukastilintarkastaja, joka luotti isännöitsijältä tulevaan muka toisen ammattitilintarkastajan tarkastamaan materiaaliin. Sittemmin ilmeni, että isännöitsijä oli väärentänyt tekaistun tilintarkastajan nimet papereihin ja kavaltanut yhtiön varoja. Tilintarkastajan menettelyä pidettiin törkeänä huolimattomuutena, koska hän oli saanut paperit yhtiökokousta edeltävänä päivänä eikä ollut koskaan ehtinyt / vaivautunut tutustumaan niihin. Osakkeenomistajan vastuu Osakkeenomistajan vastuu on tavallisesti rajattu hänen maksamaansa osakepääomaan. Osakkeenomistajan riskinä on tämän pääoman menettäminen eikä muuta seurausta hänelle tulisi yhtiön tappiollisuudesta tms. tulla. Osakkaat eivät yleensä osallistu aktiivisesti yhtiön päätöksentekoon lukuun ottamatta yhtiökokouksessa tehtäviä päätöksiä. Osakkeenomistaja saattaa kuitenkin osaltaan olla myötävaikuttamassa yhtiölle tai toiselle osakkeenomistajalle aiheutuvaan vahinkoon. Osakkeenomistajaakaan ei siten voida kokonaan vapauttaa vastuusta, koska hän on voinut pyrkiä oman etunsa ajamiseen yhtiön tai muiden osakkeenomistajien eduista piittaamatta. Vastuuta voidaan tällöin miettiä siltä pohjalta, mikä on hänen todellinen vaikutusvaltansa yhtiössä. Jos osakkeenomistaja omistuksensa perusteella voi itse asiassa kontrolloida yhtiötä, ei ole mitään erityistä syytä vapauttaa häntä vastaamasta päätöksiensä seurauksista. Vastuu voi näissä tapauksissa syntyä, vaikka nimellinen toimija olisi esim. yhtiön hallitus. Aiemmin erotuksena muista yhtiöoikeudellisesti vastuullisista tahoista osakkeenomistajalta edellytettiin törkeää huolimattomuutta, jotta korvausvastuu syntyisi. Osakkeenomistajan vastuu Tämä tuottamusastevaatimus on kumottu. Käytännössä osakkeenomistaja voi olla vastuussa tilanteessa, jossa hän on tietoisesti tukenut yhtiöjärjestyksen tai osakeyhtiölain vastaista voitonjakoa. Tämä vastuu on yleensä rinnakkaista hallituksen vastuun kanssa, koska esim. laillinen voitonjako edellyttää hallituksen esitystä. Tässä tilanteessa tietoisuudesta seuraa, että tekoa voitaisiin pitää lähes tahallisenakin. Muutoksella ei ole pyritty pienosakkaiden tms. vastuun ankaroittamiseen. Hallituksen esityksessä asiaa on perusteltu seuraavasti: Vaikka osakkeenomistajan korvausvastuu ehdotuksen mukaan syntyykin jo pelkällä tuottamuksella, ei vastuu juuri koskaan voi koskea esimerkiksi pörssiyhtiön yhtiökokoukseen osallistuvaa pienosakkeenomistajaa, koska tältä ei voida edellyttää erityistä aktiivisuutta tai tietämystä yhtiön asioista. Ehdotus ei merkitse tämän kaltaisten osakkeenomistajien vastuun ankaroitumista nykyisestä. Ongelmana on tosin pienosakkeenomistajan määrittely: Onko tällainen osakkeenomistaja esim. vielä lähes 10 % pk yrityksen osakkeista omistava? Vähemmistöoikeuksiahan tällä omistajalla ei ole. 15

16 Osakkeenomistajan vastuu Entä kuinka suuri osuus saa isosta pörssiyhtiöstä olla ja onko osuuden arvolla mitään merkitystä? Omistusosuushan voi prosentuaalisesti olla vielä varsin pieni, mutta kyse voi silti olla merkittävästä omistuksesta. Onko vaikutusta minkälainen omistusosuus on verrattuna muihin tavallisiin sijoittajiin (eli pitääkö institutionaaliset sijoittajat poistaa laskuista)? Ainakaan tavallisella pienosakkaalla ei ole kovin suurta selonottovelvollisuutta yhtiön hallituksen esityksiin nähden, jos hän ei itse ole suoraan hyötymässä päätöksestä muiden kustannuksella. Mitä suurempi vaikutusvalta osakkaalla yhtiössä on, sitä tarkemmin hänen tulisi arvioida omien toimiensa merkitystä yhtiön johdon toimista riippumatta. Ratkaisevaa olisi siten mielestäni osakkeenomistajan vaikutusvalta yhtiössä eikä niinkään hänen omistuksensa markkina arvo. Tätä myös edellä lainatut esityöt tukevat. Osakkeenomistajan korvausvastuu voi kohdistua yhtiöön, toiseen osakkeenomistajaan tai kolmanteen henkilöön. Toiselle osakkeenomistajalle voidaan aiheuttaa vahinkoja esim. päättämällä tätä syrjivästä uusannista tai osinkojen jaosta. Voitonjakosäännösten vastaisen voitonjaon hyväksyminen voi johtaa korvausvastuuseen yhtiötäkin kohtaa (varsinkin, jos tätä kautta pyritään tyhjentämään yhtiö varoista). Sama tilanne voi johtaa korvausvastuuseen velkojiin nähden. Osakkeenomistajan vastuu Vastuun syntyminen edellyttää aina OYL:n tai yhtiöjärjestyksen rikkomista ja tuottamusta. Lähipiiritilanteissa tuottamus presumoidaan. Osakkeenomistaja välttyy vastuusta, jos hän ei ole ollut läsnä asiaa päättävässä kokouksessa tai hän on vastustanut yhtiökokouksen päätöstä. Pelkkä poissaolohan osoittaa lähinnä välinpitämättömyyttä tai yleistä luottamusta yhtiön asioiden hoitoa kohtaan eikä voi sinänsä osoittaa mitään huolimattomuutta yksittäisen päätöksen osalta. Koska osakkeenomistajan vastuulta edellytetään enemmän kuin esim. hallituksen vastuulta ei kovin aktiivista vastustusta (so. tyhjää äänestäminenkin riittänee) voida osakkeenomistajalta edellyttää. Mitä suurempi mahdollisuus osakkeenomistajalla on vaikuttaa yhtiön asioihin, sitä helpommin voidaan ainakin aktiivista vaikuttamista pitää huolimattomana. Voisiko vastuu syntyä vain sillä perusteella, että yhtiökokouksessa läsnä ollut osakkeenomistaja ei ole estänyt (vaikka olisi siihen kyennyt) yhtiön kannalta vahingollisen päätöksen syntymisen, on epäselvää. Osakkeenomistajan vastuu Toisaalta passiivisuuskin voisi olla huolimatonta, jos osakkeenomistaja tietää ehdotetun ratkaisun olevan lain tai yhtiöjärjestyksen vastainen eikä hän silti vastusta sitä. Yhtiön etua valvoo näissä tilanteissa pääsääntöisesti hallitus, joten asian ilmoittaminen hallitukselle ja sen seuraaminen, että päätöksen kumoamiseen on ryhdytty pitäisi olla riittävä poistamaan korvausvastuun. Käytännössä yhtiön osakkaiden vastuutilanteet ovat harvinaisia. Niitä on useimmin as oy:ssä, joissa kyse on tavallisesti näitä yhtiöitä koskevan lain huolehtimisvelvollisuuden rikkomisesta (esim. ei ilmoiteta vesivahingosta isännöitsijälle ym.) eikä varsinaisesti tässä käsitellystä yhtiön toimielimiin liittyvästä vastuusta. Yhtiökokouksen puheenjohtajan vastuu OYL:n uudistuksessa lakiin lisättiin puheenjohtajan vastuuta koskeva 22:3. Esitöiden mukaan tavoitteena oli aiemman oikeustilan selkiyttäminen, koska vastuukysymystä ei pidetty kovin selvänä. Säädöstä voidaan pitää tarpeellisena lähinnä tilanteen selkiyttämiseksi, mutta kovin merkittäväksi nämä tilanteet eivät voi muodostua. Vastuu perustuu tuottamukseen ja OYL:n tai yhtiöjärjestyksen rikkomiseen. Esitöiden mukaan: Tuottamusta on luonnollisesti arvioitava eri tavoin erilaisten puheenjohtajien kohdalla. Puheenjohtajan asema voi olla eri tilanteissa huomattavan erilainen, kun toisiinsa verrataan esimerkiksi tehtävän yhtiökokouksessa vastaanottavaa pienosakkeenomistajaa ja tehtävää toimeksiannosta suorittavaa asianajajaa. Säännös ei myöskään sulje pois sitä, etteikö yhtiökokouksen puheenjohtaja voi olla vahingonkorvausvastuussa muullakin perusteella, esimerkiksi hänen ja yhtiön välille syntyneen toimeksiantosopimuksen perusteella. Yhtiökokouksen puheenjohtajan vastuu on luonnollisesti rajattu vain tähän tehtävään. Yhtiökokouksen puheenjohtajan vastuu Kun OYL 5:23 :n mukaan puheenjohtajan tehtäviin kuulu lähinnä ääniluetteloiden laatiminen ja pöytäkirjan pitäminen, ei vastuu ole kovin todennäköistä. Yleensä ei yhtiöjärjestyksissä anneta yhtiökokouksen puheenjohtajalle merkittävämpää valtaa. Puheenjohtajan tehtäviin voitaisiin katsoa kuuluvan päätöksentekotavasta vastaamisen. Siten määräenemmistösäädösten ohittaminen saattaisi aiheuttaa puheenjohtajalle korvausvastuun mahdollisista vahingoista. Se, että puheenjohtajan ääni ratkaisee muut kuin vaaleja koskevat päätökset, ei voi aiheuttaa vastuuta puheenjohtajalle. Muita vastuutilanteita Kyseinen ryhmä voidaan käsitellä erillisenä näiden toimijoiden tuottamuksen perusteella arvioitavana vastuunakin. Tässä ryhmässä käsittelen selvitysmiesten ja konkurssipesän hoitajan vastuun. Kyseisten vastuutapausten käsittely osana yhtiöoikeudellista vastuuta on sikäli perusteltua, että esimerkiksi selvitysmies voi joutua toimimaan osittain yhtiön johdon sijasta ja hänen pitäisi aina ajaa yhtiön ja sen osakkeenomistajien etua. Vastuun arviointia hankaloittaa se, että yritys on näihin tiloihin jouduttaessa jo sangen huonossa kunnossa. Selvitystilan osalta pitäisi yhtiöllä vielä olla riittävästi varoja velkojen kattamiseen mitä ei konkurssitilanteessa valtaosassa tapauksia ole (täysin mahdotonta ei ole joutua konkurssiin riittävien likvidien varojen puutteessa, mutta tämä lienee äärimmäisen harvinaista). Eräs ongelma on se, että näissä tapauksissa sekä selvitysmiehinä että konkurssipesän hoitajina toimivat yleensä vain juristit. On varsin epätodennäköistä, että heillä on riittävää ammattitaitoa kaikenlaisen yritystoiminnan pyörittämiseen. Tällöin myös yritystoiminnan kannattavuuden arviointi vaikeutuu. 16

17 Muita vastuutilanteita Toisaalta konkurssipesän hoitoon ym. tehtäviin erikoistutaan ja hyvä asianajaja pystyy saamistaan raporteista päättelemään paljon yhtiön / pesän tilasta. Epätietoisuus ei muutoinkaan ole peruste vastuun välttämiselle, mutta miten suhtauduttaisiin tilanteeseen, jossa toimialan ammattilaiset ovat neuvoneet jatkamaan liiketoimintaa? Kyse on tällöin aina pesänhoitajan tai selvitysmiehen selonottovelvollisuuden laajuudesta. Asia hankaloittaa se, että pesän asioita ei voi automaattisesti paljastaa ulkopuoliselle ja varsin usein lähtökohtana on lähinnä erityistilintarkastuskertomus tai vastaava sekä konkurssiin menneen yhtiön aiempi hallitus ja muut yhtiön palveluksessa olleet henkilöt. Viime mainittujen tahojen puolueettomuus saattaa olla kyseenalaista, joten saadut tiedot liiketoiminnan jatkamisen eduista ja haitoista tulisi pyrkiä tarkastamaan. Myöskään vahingon syntyminen ei ole mikään itsestään selvyys, vaan esim. selvitysmies voi olla vastuussa vain, jos toisin toimien olisi päästy parempaan lopputulokseen. Vahinkoa syntyy, jos omaisuudesta ei tosiasiallisesti saada sitä hintaa, minkä huolellisesti toimiva pesänselvittäjä olisi siitä voinut saada. Lähinnä arvioitavaksi tulee se, onko omaisuus myyty järkevimmällä tavalla vai ei. Vahinkoa voi syntyä myös pesäluetteloiden laadinnan yhteydessä, jos velkojien osuuksia ei merkitä oikein. Tällöin edellytyksenä on tavallisesti se, ettei varoja saada takaisin niitä oikeudettomasta saaneilta. Muita vastuutilanteita Hyvä esimerkki vakuutuskäytännöstä on ravintolayrityksen selvitysmiesten toiminta. Selvitystaseen laatiminen kesti varsin pitkään ja ravintoloiden arvot olivat riippuvaisia siitä, myydäänkö ne toimivina yrityksinä vai pelkästään kalustona. Selvitysmiesten tehtävä on periaatteessa varsin samanlainen kuin konkurssipesän hoitajienkin. Molemmat pyrkivät realisoimaan omaisuutta velkojen kattamiseksi. Selvitystilassa menettely on hieman vapaampaa ja tavoitteena on joko purkaa yhtiö vapaaehtoisesti tai jatkaa toimintaa, kun selvitystilan edellytys on poistunut (eli osakepääomasta on yhtiön hallussa lain vaatima määrä). Vastapuoli ei kovin hyvin pystynyt esittämään, miten konkurssipesä olisi hoitanut tilannetta paremmin. Selvitysmiehet olivat hankkineet asianmukaiset hinta arviot, minkä myös pesänhoi tajat olisivat joutuneet tekemään. Myös liiketoimintaa olisi todennäköisesti jatkettu melko samalla lailla konkurssipesänkin toimesta. Asia kuitenkin sovittiin lisäkulujen välttämiseksi (alkuperäinen vaatimus putosi noin miljoonasta ensin , mk:n ja asia sovittiin noin , , mk:lla kulut kuitaten). Vastuuperuste on tuottamus eli huolimaton toiminta joko selvitysmiehenä tai pesänhoidossa. Muita vastuutilanteita Arviointikin tulee kohdistaa juuri näihin seikkoihin eli vertailukohtana ei ole yksinomaan se, miten yhtiötä tavanomaisesti hoidettaisiin, vaan myös miten selvitysmenettely tai pesän selvitys jne. pitäisi tehdä. Jos yrityksen tai konkurssipesän liiketoimintaa ei jatketa, ei yhtiön johdollinen arviointi tule lainkaan näkyviin. Koska kyse on jo alkaneesta kriisistä, ei aiemman johdon virheitä voida lukea selvitysmiesten tai pesän hoitajien syyksi. Selvitystilatapauksiin ei normaalisti liity varsinaista omaisuuden laajamittaista rahaksi muuttamista, konkurssista poiketen mutta myös tästä voi olla kyse, jos yritys samalla ajetaan alas. Asioista sovitaan konkurssitapauksissa velkojien kanssa, jolloin pesän tila on mahdollisimman nopeasti arvioitava. On ainakin tiedettävä kannattaako yritystoimintaa yrittää jatkaa (so. jos toimivasta yrityksestä, kuten ravintolasta, saadaan parempi hinta kuin myytäessä pelkkä omaisuus mahdollisine tavaramerkkeineen tms.). Peruslähtökohtanahan on omaisuuden rahaksi muutto, joten yritystoiminnan jonkinlaiselle jatkamiselle on oltava järkevä syy. Velkojat ovat pitkälti saamansa informaation varassa, joten tämä vaihekin voi johtaa korvausvastuuseen, jos tehdään sellaisia virhearviointeja, jotka olisi voitu välttää (so. kyse ei ole ulkoisesta syystä, kuten taloudellisen tilanteen yllättävästä muuttumisesta). Muita vastuutilanteita Mikäli liiketoimia ei jatketa, tulee pesän yritystoiminta ajaa alas niin nopeasti kuin on mahdollista ja taloudellisesti järkevää (voi olla järkevämpää tehdä linjalla olevat erät loppuun, käyttää jokin raaka aine erä tms.). Pesänhoitaja on vastuussa vahingoista, jotka hän aiheuttaa viivyttelemällä. KKO vahvisti tämän ratkaisussaan 1994:85, jossa väliaikainen pesänhoitaja oli viivästyttänyt irtisanomista noin viikolla. Tästä aiheutuvat vahingot hänen tuli korvata konkurssipesälle. Usein velkojat ovat isoja instituutioita, joten nekin tuntevat liiketoimintaa. Pesänhoitajat eivät voi joutua ainakaan täyteen korvausvastuuseen, jos he tuovat esille odotettavissa olevat riskitekijät (esim. tuotteiden jatkuva huono kysyntä, vähäinen kiinnostus ostaa koko yritys tai edes sen joku toimiva osa tai myynnin venyminen, jolloin kulut voivat ylittää konkurssipesän varat). Liiketoiminnan jatkaminen on tällöin velkojien harkinnassa ja heidän pitäisi olla vähintään osavastuussa pesälle aiheutuvasta vahingosta, jos ratkaisu on ollut virheellinen ja velkojienkin olisi pitänyt tämä tietää. Muita vastuutilanteita Käytännössä velkojia ei ole Suomessa asetettu vastuuseen, mitä on pidettävä suurena puutteena. Velkojien asemaa voitaisiin verrata esim. hallituksen jäseniin ja heillä pitäisi olla samanlainen vastuukin, koska heillä on käytännössä oikeus ja mahdollisuus vaikuttaa pesän toimintaan. Vastuu voisi tällöin syntyä myös silloin, kun omaisuutta myydään alihinnalla tai liiketoimintaa ei jatketa, vaikka toimivasta yrityksestä saataisiin selvästi parempi hinta. Pesänhoitajien vastuu on kuitenkin itsenäistä suhteessa velkojiin, joten he eivät voi vetäytyä velkojien selän taakse, jos liiketoiminnan jatkaminen tai muut velkojien haluamat toimet eivät ole konkurssipesän (ja siten konkurssivelallisenkaan) intressissä. Pesänhoitaja on viimekädessä se henkilö, joka vastaa konkurssipesän toiminnasta. Hänen on siten seurattava tilannetta mahdollisimman tarkkaan ja tarvittaessa informoitava velkojia esim. liiketoiminnan kannattavuuden huonontumisesta tai massavelkojen kasvusta sekä tarvittaessa lopetettava konkurssiyhtiön toiminta ja myytävä jäljellä oleva omaisuus saatavissa olevalla hinnalla.. Muita vastuutilanteita Tiedossani on vakuutuskäytännöstä yksi tapaus, jossa konkurssipesä yritti niin sinnikkäästi ja pitkään myydä yritystä, että tänä aikana kertyneet velat ylittivät pesän varat (eli nk. massavelat olivat yksistään suuremmat kuin varat) ja konkurssipesä haettiin konkurssiin. Tämän jälkeen konkurssipesän konkurssipesä haki asianajotoimiston konkurssipesältä (käytännössä vastuuvakuutuksesta) korvausta. Tapauksessa KKO:2000:20 KKO katsoi, että konkurssipesä olisi tullut ennemmin hakea konkurssiin kuin luovuttaa varat velkojille ja jättää maksamatta / varaamat ta varoja vireillä olevan oikeusprosessin vastapuolelle maksettaviin ok kuluihin. Mikäli omaisuudesta on pyydetty hinta arviot asiantuntijaliikkeiltä ja saatu hinta vastaa arvioita, ei pesänhoitajan voi katsoa toimineen huolimattomasti. Myös muu virhearviointi voi johtaa korvausvastuuseen. Varsinkin pesänomaisuuden sisältö ja arvo tulee tarkoin varmistaa. Vastuuvakuutuksesta korvattiin trukin arvo, kun asianajaja asiaa varmistamatta möi sen pitäen sitä pesän omaisuuteen kuuluvana. Pesään oli kuulunut trukki ja se oli jo myyty. Pesän tiloja vielä kerran tarkastava asianajaja luuli löytämänsä trukin kuuluvan pesälle ja päätti myydä sen. Sitten ilmeni, että trukki oli pesää fyysisesti tyhjentämässä olleen yrittäjän harvinainen erikoisvarusteltu malli. 17

18 Muita vastuutilanteita Omaisuuden arvioinnin osalta ei konkurssipesän hoitaja voi tyytyä kirjanpitoarvoihin, vaan hänen on pyrittävä selvittämään mikä on paras hinta, jolla omaisuus voidaan eri vaihtoehdoin realisoida (myytäessä koko yritys, myytäessä osia siitä kokonaisuuksina, myytäessä kaikki koneet ja laitteet erikseen, huutokauppa). Toisaalta omaisuuden arvon selvittäminen voi aiheuttaa kustannuksia. Mikäli kyse on vähäarvoisesta omaisuudesta ei sitä arvioimaan kannata palkata kalleinta asiantuntijaa! Konkurssipesät voivat olla hyvinkin suuria, jolloin niihin joudutaan nimittämään useita hoitajia. Konkurssisäännön 70 :n mukaan olisi mahdollista jakaa hallintotoimi näiden kesken, mutta tämä vaatisi oikeuden vahvistuksen. Käytännössä ei näitä vahvistuksia hankita, vaan virallisesti kaikki pesänhoitajat ovat samalla tasolla. Todellisuudessa he erikoistuvat esim. liikkeen käynnissä pitämiseen, tietyn alueen sopimusneuvotteluihin, jonkun tyyppisen omaisuuden realisointiin jne. Konkurssisäännön mukainen vastuu on varsin tiukkaa yhteisvastuuta. Ainoastaan siinä tapauksessa, ettei toinen pesänhoitaja olisi voinut estää vahingon syntymistä on hän vastuusta vapaa. Muita vastuutilanteita Nk. Elfvingin tapauksessa (KKO: 2001:70) asianajaja oli kavaltanut vuosien varrella eri pesistä noin , mk. Kavallukset oli peitetty osingon suorituksik si velkojille, palkkioiksi, laskuiksi tms. Ne olivat kohdistuneet useisiin eri konkurssipesiin. Sangen ongelmallisena voidaan pitää sitä onko kanssapesänhoitajilla todella ollut mahdollista valvoa Elfvingin toimia. Toisaalta KS 70 lähtee edelleen tuottamuksesta, vaikka tuottamus kriteeri on luonnollisesti varsin tiukka (hoidettava pesän omaisuutta kuten huolellinen mies hoitaa omaansa). KKO ei pitänyt vastuuta automaattisena, mutta asetti tuottamuksen rajan melko tiukasti. Alemmat oikeusasteet eivät katsoneet kanssapesänhoitajien toimineen moitittavasti ja nämä vapautettiin korvausvastuusta. Elfvingin toimiston muut omistajat olivat tällä perusteella vastuussa siltä osin kuin vahinkoja oli aiheutettu kommandiittiyhtiönä. Osakeyhtiön aikana aiheutetuista vahingoista omistajat eivät alempien oikeusasteiden mielestä vastanneet. KKO oli tältä osin periaatteessa samaa mieltä, mutta katsoi kahden asianajo osakeyhtiön hallituksen jäsenen toimineen tuottamuksellisesti, kun he saatuaan tietoa epäselvyyksistä eivät välittömästi poistaneet Elfvingiä pesänhoitotehtävistä Muita vastuutilanteita Elfving oli myöntänyt nostaneensa pesien varoja omaan käyttöönsä, mutta asian hoitamisen sijasta Elfving kavalsi lisää). Lisäkavalluksesta vastasivat myös ko. hallituksen jäsenet. Kanssapesänhoitajat joutuivat KKO:n mukaan vastuuseen lähinnä siksi, että he eivät yleensä olleet valvoneet Elfvingin toimia esim. pesän tilejä tarkastamalla. Vastuu alkoi KKO:n kannan mukaan yleensä siitä tilanteesta, jolloin ensimmäinen havaittava epäselvyys tapahtui. Ratkaisu on tärkeä, koska se selkeästi vahvisti kanssapesänhoitajien varsin laajan valvontavelvollisuuden. Se on kuitenkin myös varsin ankara kanssapesänhoitajien kannalta, koska jokin yksittäinen epäselvyys ei aina merkitse sitä, että kaikki myöhemmät epäselvyydet olisi voitu tarkallakaan valvonnalla havaita. Velkojien asema jää tilanteessa avoimeksi, koska heidän menettelyään ei lainkaan tarkasteltu. Kuitenkin suuria kavalluksia oli tehty maksamalla velkojille osinkoa pesistä varojen mennessä Elfvingin omille tileille. Velkojienkin olisi siten voinut olettaa toteavan epäselvyyksiä ja puuttuvan asiaan. Muita vastuutilanteita Tulisiko velkojenkin jotenkin valvoa pesänhoitajan toimia ja joutua kenties vastuuseen konkurssivelalliseen nähden, jos pesänhoitaja esim. realisoi omaisuutta alihintaan? Voisiko suurempi, pesänasioihin vaikuttava velkoja olla vastuussa pienemmille velkojille, jos nämä jäävät ilman jako osuutta hänen menettelynsä seurauksena? KS 70 :hän ei tätä tilannetta koske, joten johtoa jouduttaisiin hakemaan yleisistä vahingonkorvausoikeudellisista periaatteista. Mitä selkeämmin velkoja on vaikuttanut pesän toimintaan ja mitä törkeämpää menettely on ollut, sitä lähempänä tulisi korvausvastuunkin olla. Velkojien intressissä on sinänsä mahdollisimman suuren tuoton saaminen, mutta käytännössä suuret luottolaitokset valvovat sangen vähän realisointitoimintaa. Varsinkin harjoitettaessa liiketoimintaa, kuten edellä käsitellyssä Elfvingintapauksessa, velkojat yleensä osallistuvat ainakin liiketoiminnan hyväksymisratkaisuihin. Tulisiko pesänasioihin vaikuttavien velkojien olevan tällöin eräänlaisessa yhtiön hallitus vastuussa? Lisäksi tulisi keskustella enemmän velkojien vastuusta konkurssivelalliselle. Ongelmia ovat aiheuttaneet erityisesti ne tilanteet, joissa velkoja käytännössä ostaa itse pesän omaisuutta (tai realisoi vakuusomaisuuden itselleen) sangen edullisesti. Näissä tapauksissa velallinen on jälkikäteen voinut julkisuudessa arvostella omaisuutensa realisoimista pilkkahintaan pankin asettamin ehdoin. 18