Yliopistokoulutus 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yliopistokoulutus 2013"

Transkriptio

1 Koulutus 014 Yliopistokoulutus 013 Yliopistotutkinnon suorittaneet Ylempien korkeakoulututkintojen määrä kasvoi lähes 6 prosenttia Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan ylempiä korkeakoulututkintoja suoritettiin yliopistoissa lähes 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 013 ylempiä korkeakoulututkintoja oli ja alempia korkeakoulututkintoja Myös tohtorintutkintoja suoritettiin lähes 5 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Tohtoreita valmistui Kaikkiaan vuonna 013 yliopistoissa suoritettiin yhteensä tutkintoa. Yliopistoissa suoritetut tutkinnot Kaikista yliopistoissa suoritetuista tutkinnoista ulkomaalaisten suorittamia tutkintoja oli lähes 6 prosenttia, ylemmistä korkeakoulututkinnoista 9 prosenttia ja tohtorintutkinnoista lähes 18 prosenttia. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

2 Yliopistoissa suoritetut tutkinnot koulutusaloittain (opetushallinnon 1995 luokitus) 013 Vuonna 013 eniten tutkintoja suoritettiin naisvaltaisella humanistisella ja opetusalalla, 8 prosenttia. Lähes saman verran tutkintoja suoritettiin kaupan ja hallinnon alalla, 7 prosenttia, ja kolmanneksi eniten valmistui tekniikan ja liikenteen alalta, 17 prosenttia. Tohtorintutkintoja suoritettiin eniten tekniikan ja liikenteen alalla, 4 prosenttia. Vuonna 013 ylemmän korkeakoulututkinnon keskisuoritusaika (mediaani) oli 6,5 vuotta. Tutkinnoittain katsottuna nopeimmin valmistuivat tanssitaiteen t, neljässä vuodessa. Pisimmät valmistumisajat olivat arkkitehdeillä, 8,5 vuotta. Mediaanit on laskettu brutto-opiskeluajoista eli opiskeluajoissa ovat mukana myös poissaolokuukaudet. Lisäksi opiskelu on voinut olla osa-aikaista. Suoritusajat on laskettu lukukauden tarkkuudella. Yliopistoittain eniten tutkintoja suoritettiin Helsingin yliopistossa, tutkintoa. Seuraavaksi eniten tutkintoja suoritettiin Aalto-yliopistossa ja Turun yliopistossa, molemmissa tutkintoa. Vuonna 013 yhdistyivät Teatterikorkeakoulu, Kuvataideakatemia ja Sibelius-Akatemia Taideyliopistoksi, jossa suoritettiin 400 tutkintoa. Tarkempia tietoja yliopistoissa suoritetuista tutkinnoista mm. koulutuksen ja yliopistojen mukaan löytyy tietokantataulukoista.

3 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Yliopistotutkinnot koulutusasteen ja koulutusalan (opetushallinnon 1995 luokitus) mukaan Liitetaulukko. Yliopistotutkinnot koulutusmaakunnittain Liitetaulukko 3. Yliopistotutkinnot yliopistoittain Liitetaulukko 4. Ylemmän korkeakoulututkinnon keskisuoritusaika (mediaani) tutkinnoittain Liitetaulukko 5. Ulkomaalaisten suorittamat yliopistotutkinnot koulutusasteen mukaan Laatuseloste: Yliopistokoulutus...8 3

4 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Yliopistotutkinnot koulutusasteen ja koulutusalan (opetushallinnon 1995 luokitus) mukaan 013 Koulutusaste Tutkintoja, yhteensä Tutkintoja, miehet Tutkintoja, naiset Luonnonvara-ala Tekniikan ja liikenteen ala Kaupan ja hallinnon ala Kulttuuriala Humanistinen ja opetusala Muu koulutus Alempi korkeakoulututkinto Luonnonvara-ala Tekniikan ja liikenteen ala Kaupan ja hallinnon ala Kulttuuriala Humanistinen ja opetusala Muu koulutus Ylempi korkeakoulututkinto Luonnonvara-ala Tekniikan ja liikenteen ala Kaupan ja hallinnon ala Kulttuuriala Humanistinen ja opetusala Muu koulutus Lääkärien erikoistumiskoulutus Lisensiaatintutkinto Luonnonvara-ala Tekniikan ja liikenteen ala Kaupan ja hallinnon ala Kulttuuriala 4 Humanistinen ja opetusala Tohtorintutkinto Luonnonvara-ala Tekniikan ja liikenteen ala Kaupan ja hallinnon ala Kulttuuriala Humanistinen ja opetusala Muu koulutus 6 4 4

5 Liitetaulukko. Yliopistotutkinnot koulutusmaakunnittain 013 Koulutusmaakunta Tutkintoja, yhteensä Tutkintoja, miehet Tutkintoja, naiset Koko maa yhteensä Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Liitetaulukko 3. Yliopistotutkinnot yliopistoittain 013 Yliopisto Tutkintoja, yhteensä Tutkintoja, miehet Tutkintoja, naiset Yhteensä Aalto-yliopisto Helsingin yliopisto Itä-Suomen yliopisto Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulu Oulun yliopisto Svenska handelshögskolan Taideyliopisto Tampereen teknillinen yliopisto Tampereen yliopisto Turun yliopisto Vaasan yliopisto Åbo Akademi

6 Liitetaulukko 4. Ylemmän korkeakoulututkinnon keskisuoritusaika (mediaani) tutkinnoittain Tutkintonimike Kaikki ylemmät Vuosi kk-tutkinnot 1) Arkkitehti Diplomi-insinööri Elintarviketiet. Eläinlääketiet. lis. Fil. (humanistinen) Fil. (luonnontieteellinen) Hallintotiet. Hammaslääketiet. lis. Kasvatustiet. Kauppatiet. Kuvataiteen Liikuntatiet. Lääketiet. lis. Maat.-metsätiet. Maisema-arkkitehti Musiikin Oikeustiet. Proviisori Psykologian Taiteen Tanssitaiteen Teatteritaiteen Teologian Terveystiet. Valtiotiet. Yhteiskuntatiet ) Mediaanit on laskettu brutto-opiskeluajoista eli yliopistoon kirjoihintulosta tutkinnon suorittamiseen. Opiskeluajoissa on mukana myös poissaolokuukaudet. Lisäksi opiskelu on voinut olla osa-aikaista. Suoritusajat on laskettu lukukauden tarkkuudella. Ei sisällä Maanpuolustuskorkeakoulun tutkintoja

7 Liitetaulukko 5. Ulkomaalaisten suorittamat yliopistotutkinnot koulutusasteen mukaan 013 Koulutusaste Tutkintoja yhteensä Alempi korkeakoulututkinto Ylempi korkeakoulututkinto Lääkärien erikoistumiskoulutus Lisensiaatintutkinto Tohtorintutkinto Tutkintoja, yhteensä joista ulkomaalaisten suorittamia tutkintoja yhteensä % , , ,7 4 3,7 1, ,6 7

8 Laatuseloste: Yliopistokoulutus 1. Tilastotietojen relevanssi Tilastossa kuvataan yliopistojen 0.9. tilanteen mukaista opiskelijamäärää ja yliopistoissa kalenterivuoden aikana suoritettuja tutkintoja. Tietoja käytetään mm. koulutuksen suunnittelussa, tutkimuksessa ja arvioinnissa. Yliopistotilasto on laadittu yliopistojen Tilastokeskukselle ilmoittamien henkilöpohjaisten opiskelija- ja tutkintotietojen perusteella. Tilastolain ( /80 muut. 361/013) mukaan valtion tilastotoimen tehtävänä on huolehtia yhteiskuntaolojen ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta yleistä käyttöä varten. Laki Tilastokeskuksesta ( /48) osoittaa tehtävän kuuluvan Tilastokeskukselle. Tilastokeskuksen työjärjestyksen mukaan Väestö- ja elinolotilastot -tulosyksikkö tuottaa kyseisiä tilastoja mm. koulutuksesta.. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Yliopistotilasto perustuu henkilöpohjaisiin opiskelija- ja tutkintotietoihin, jotka Tilastokeskus on kerännyt sähköisesti yliopistoilta. Aineisto on kokonaisaineisto. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tietojen käsittelyprosessin aikana opiskelija- ja tutkintotietojen korkea laatu varmistetaan useiden erilaisten tilastollisten tarkistusohjelmien avulla, tiedonantajille tehdyillä lisäkyselyillä sekä vertailuilla aiempiin vastaaviin tilastoihin ja muihin tietolähteisiin. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Opiskelija- ja tutkintotiedot ilmestyvät kerran vuodessa. Tutkintotiedot koskevat edellistä kalenterivuotta ja opiskelijatiedot ovat 0.9. tilanteen mukaisia. Kukin yliopisto ilmoittaa opiskelijan ensisijaisen opiskeluoikeuden, mutta opiskelija voi sisältyä vuosiaineistoon useammin kuin kerran, jos hän opiskelee useammassa kuin yhdessä yliopistossa. Lopulliset aineistot valmistuvat noin puolen vuoden viiveellä viiteajankohdasta. 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilastosta julkaistaan tietoja Tilastokeskuksen Internet-sivuilla. Tarkempia tietoja voi kysellä myös suoraan Koulutustilastot-vastuualueelta, jossa tilasto laaditaan. Aineistosta on mahdollista tehdä tilauksesta erityisselvityksiä. Lisää tietoa tilastossa käytetyistä käsitteistä löytyy Tilastokeskuksen käsitetietokannasta. Tilastoissa käytetyt luokitukset löytyvät Tilastokeskuksen Internet-sivuilta sekä painetuista luokituskäsikirjoista. 6. Tilastojen vertailukelpoisuus Yliopistotietoja on kerätty summatasolla (yliopistoittain, tiedekunnittain ja tutkinnoittain) vuodesta 1938 alkaen. Henkilöpohjaisina tietoja on kerätty vuodesta 1966 alkaen. Aikasarjoja sähköisessä muodossa voidaan toimittaa vuodesta 1984 alkaen. Tilastoinnissa tapahtuneet muutokset vaikuttavat eri vuosien vertailtavuuteen. 8

9 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Yliopistotilaston tiedot perustuvat samoihin tietolähteisiin ja ne on laadittu samoja periaatteita noudattaen kuin muutkin Tilastokeskuksen koulutusta kuvaavat tilastot. Näitä tilastoja voidaan hyvin käyttää rinnan, kunhan otetaan huomioon tilastojen erityispiirteet. 9

10 Koulutus 014 Lisätietoja Anna Loukkola Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala Lähde: Koulutustilastot. Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh ( alkaen ) ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh

Yliopistokoulutus 2012

Yliopistokoulutus 2012 Koulutus 203 Yliopistokoulutus 202 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 29 400 tutkintoa vuonna 202 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 202 yhteensä 29 400 tutkintoa.

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2014

Yliopistokoulutus 2014 Koulutus 25 Yliopistokoulutus 2 Yliopistojen opiskelijamäärä väheni ja tutkintojen määrä kasvoi vuonna 2 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2012

Yliopistokoulutus 2012 Koulutus 2013 Yliopistokoulutus 2012 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2012 169 000

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 01 Yliopistokoulutus 011 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 8 500 tutkintoa vuonna 011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 011 yhteensä 8 500 tutkintoa.

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2013

Yliopistokoulutus 2013 Koulutus 014 Yliopistokoulutus 013 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 167 00 opiskelijaa vuonna 013 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli 167 00

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa suoritettiin 23 800 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2009 yhteensä 23 800 tutkintoa. Suoritettujen tutkintojen

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2015

Yliopistokoulutus 2015 Koulutus 26 Yliopistokoulutus 25 Yliopistotutkintojen määrät kasvoivat edellisvuodesta Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintojen määrät kasvoivat vuonna 25 edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22 900 tutkintoa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Koulutus 2014 Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkintojen määrä kasvoi edelleen Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2013 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakoulujen uusien opiskelijoiden määrä väheni Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavan koulutuksen uusien opiskelijoiden

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Koulutus 2015 Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Ammattikorkeakoulututkinnot Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen määrä jatkoi kasvuaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2014 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Koulutus 2014 Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 700 opiskelijaa Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa oli 138 700 opiskelijaa vuonna 2014.

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2011 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010.

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa 16 500 opiskelijaa vuonna 2009 Korjattu 20.4.2010 klo 10. Korjattu luku on merkitty punaisella. Oli aiemmin 7 24. Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 900 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2009

Ammattikorkeakoulukoulutus 2009 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2009 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009. Määrä

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2015 Lukiokoulutus 2014 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2014 yhteensä 103 900 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2013

Esi- ja peruskouluopetus 2013 Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 132 600 vuonna

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 139 900 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Koulutus 2014 Lukiokoulutus 2013 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2013 yhteensä 105 900 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2010

Ammatillinen koulutus 2010 Koulutus 2011 Ammatillinen koulutus 2010 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 59 700 osallistujaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2010

Ammatillinen koulutus 2010 Koulutus 2011 Ammatillinen koulutus 2010 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 66 000 osallistujaa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2014

Ammatillinen koulutus 2014 Koulutus 2015 Ammatillinen 2014 Ammatillisessa koulutuksessa 120 700 uutta opiskelijaa vuonna 2014 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Koulutus 2010 Lukiokoulutus 2009 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2009 yhteensä 112 100 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2013

Ammatillinen koulutus 2013 Koulutus 2014 Ammatillinen 2013 Ammatillisessa koulutuksessa 313 600 opiskelijaa vuonna 2013 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 131 200 vuonna 2009 Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 55 600 osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013 Koulutus 2015 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä 1,27 miljoonaa Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä

Lisätiedot

Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut

Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut Koulutus 215 Ainevalinnat 214 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat ä opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut Tilastokeskuksen mukaan venäjää opiskelleiden osuus peruskoulun 1-6 oppilaista oli,2 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2011

Opiskelijoiden työssäkäynti 2011 Koulutus 013 Opiskelijoiden työssäkäynti 011 Yli puolet opiskelijoista kävi opintojen ohella töissä Tilastokeskuksen tietojen mukaan opiskelijoiden työssäkäynti oli yleisempää vuonna 011 kuin vuotta aiemmin.

Lisätiedot

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Koulutus 216 Ainevalinnat 215 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 215 yleisimmin opiskeltu vieras

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2011

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2011 Koulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä lukion koko oppimäärän suorittaneet olivat opiskelleet

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2013

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2013 Koulutus 2014 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2013 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,2 miljoonaa osallistujaa vuonna 2013 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2012

Opiskelijoiden työssäkäynti 2012 Koulutus 2014 Opiskelijoiden työssäkäynti 2012 Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni 3 prosenttiyksikköä vuonna

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2012

Koulutukseen hakeutuminen 2012 Koulutus 2014 Koulutukseen hakeutuminen 2012 Uusien opiskelijoiden aikaisempi koulutus ja päällekkäishaku Vajaa puolet ammatillisen koulutuksen uusista opiskelijoista suoraan peruskoulusta Toisen asteen

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2012

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2012 Koulutus 2013 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2012 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,2 miljoonaa osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2010

Opiskelijoiden työssäkäynti 2010 Koulutus 2012 Opiskelijoiden työssäkäynti 2010 Opiskelijoiden työssäkäynti yleisempää vuonna 2010 kuin vuotta aiemmin Tilastokeskuksen tietojen mukaan opiskelijoiden työssäkäynti oli yleisempää vuonna

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2014

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2014 Koulutus 2015 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2014 Tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa annettiin opetusta 6 miljoonaa tuntia 2014 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan oppilaitosten

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013 Koulutus 2015 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013 Vastavalmistuneiden työllistyminen jatkoi heikkenemistään Tilastokeskuksen mukaan vastavalmistuneiden työllisyys huonontui myös vuonna 2013. Lukuun

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2011

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2011 Koulutus 2012 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2011 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,2 miljoonaa osallistujaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012 Koulutus 2013 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä 1,23 miljoonaa Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,23 miljoonaa

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 212 Ainevalinnat 211 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 211 yleisimmin opiskeltu kieli

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010 Koulutus 2012 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010 Suurin osa vastavalmistuneista työllistyi edellisvuotta paremmin vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan suurin osa vastavalmistuneista työllistyi paremmin

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2009

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2009 Koulutus 2010 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2009 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä ennallaan Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,25 miljoonaa vuonna

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2013

Väestön koulutusrakenne 2013 Koulutus 2014 Väestön koulutusrakenne 2013 Nuoret naiset korkeasti koulutettuja, Uudellamaalla asuu koulutetuin väestö Vuoden 2013 loppuun mennessä 3 164 095 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2010

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2010 Koulutus 211 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 21 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä yhä ennallaan Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,25 miljoonaa vuonna

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2014

Koulutukseen hakeutuminen 2014 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2014 Uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin yhä vaikeaa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan uusia ylioppilaita oli vuonna 2014 noin 32 100. Heistä

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2012

Koulutukseen hakeutuminen 2012 Koulutus 2014 Koulutukseen hakeutuminen 2012 Peruskoulun päättäneiden ja uusien ylioppilaiden välitön hakeutuminen Välitön pääsy jatko-opintoihin helpottui peruskoulun päättäneillä mutta vaikeutui uusilla

Lisätiedot

Koulutuksen talous 2013

Koulutuksen talous 2013 Koulutus 2015 Koulutuksen talous 2013 Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat hieman vuonna 2013 Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 edelliseen vuoteen verrattuna 1,1

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2013

Koulutukseen hakeutuminen 2013 Koulutus 2015 Koulutukseen hakeutuminen 2013 Joka kymmenes korkeakoulujen uusi opiskelija suorittanut aiemmin korkeakoulututkinnon Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan lähes 12 prosenttia alemman

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2012

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2012 Koulutus 2014 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2012 Vastavalmistuneiden työllistyminen vaikeutui hieman Tilastokeskuksen mukaan vastavalmistuneet työllistyivät vuonna 2012 hieman huonommin kuin edellisvuonna.

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2009

Koulutukseen hakeutuminen 2009 Koulutus 2010 Koulutukseen hakeutuminen 2009 Sekä peruskoulun 9. luokan päättäneiden että uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin oli vuonna 2009 edellisvuotta vaikeampaa Peruskoulun 9. luokan

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2011

Koulutukseen hakeutuminen 2011 Koulutus 2012 Koulutukseen hakeutuminen 2011 Peruskoulun 9. luokan päättäneiden ja uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin vaikeutui yhä 2011 Peruskoulun 9. luokan päättäneiden sekä uusien

Lisätiedot

Yliopistotutkintojen läpäisy parani yli 10 prosenttiyksikköä

Yliopistotutkintojen läpäisy parani yli 10 prosenttiyksikköä Koulutus 2010 Opintojen kulku 2008 Yliopistotutkintojen läpäisy parani yli 10 prosenttiyksikköä Tilastokeskuksen mukaan yliopistotutkinnon läpäisi viidessä ja puolessa vuodessa 44 prosenttia, kun viime

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2012

Väestön koulutusrakenne 2012 Koulutus 2013 Väestön rakenne 2012 Viime vuonna 35 39-vuotiaat koulutetuimpia Vuoden 2012 loppuun mennessä 3 107 062 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut tutkinnon lukiokoulutuksessa, ammatillisessa

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Koulutus 2012 Lukiokoulutus 2011 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2011 yhteensä 109 000 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2014

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2014 Koulutus 2015 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2014 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä ennallaan Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,27 miljoonaa vuonna

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2008

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2008 Koulutus 2010 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2008 Vastavalmistuneet työllistyivät lähes yhtä hyvin vuonna 2008 kuin vuotta aiemmin Vastavalmistuneet työllistyivät lähes yhtä hyvin vuonna 2008 kuin vuotta

Lisätiedot

Koulutuksen keskeyttäminen 2012

Koulutuksen keskeyttäminen 2012 Koulutus 2014 Koulutuksen keskeyttäminen 2012 Koulutuksen keskeyttäminen väheni Tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista 5,5 prosenttia keskeytti opinnot eikä jatkanut missään tutkintoon johtavassa

Lisätiedot

Velkajärjestelyt 2013

Velkajärjestelyt 2013 Oikeus 2014 Velkajärjestelyt 2013 Loppuun käsiteltyjen velkajärjestelyasioiden määrä kasvoi 6,0 prosenttia vuonna 2013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2013 aikana käräjäoikeuksissa käsiteltiin

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2011

Moottoriajoneuvokanta 2011 Liikenne ja matkailu 2012 Moottoriajoneuvokanta 2011 Ajoneuvokanta kasvoi 3,9 prosenttia vuonna 2011 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2011 päättyessä 5 539 322 ajoneuvoa, joista autoja oli 3 494 357. Autojen

Lisätiedot

Koulutuksen talous 2008

Koulutuksen talous 2008 Koulutus 2010 Koulutuksen talous Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat vuonna Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna edelliseen vuoteen verrattuna 6,7 prosenttia. Koululaitoksen

Lisätiedot

1) Vuosien 1995 2010 erityisopetukseen otetut ja siirretyt oppilaat on rinnastettu erityistä tukea saaneisiin oppilaisiin.

1) Vuosien 1995 2010 erityisopetukseen otetut ja siirretyt oppilaat on rinnastettu erityistä tukea saaneisiin oppilaisiin. Koulutus 2014 Erityisopetus 2013 Erityistä tukea saaneiden osuus pieneni Peruskoululaisten oppimisen tuki on vuodesta 2011 lähtien jaettu yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Mikäli tehostettu

Lisätiedot

Tehostetun tuen piirissä entistä useampi peruskoulun oppilas

Tehostetun tuen piirissä entistä useampi peruskoulun oppilas Koulutus 2015 Erityisopetus 2014 Tehostetun tuen piirissä entistä useampi oppilas Tehostettua tukea sai 40 500 oppilasta eli 7,5 prosenttia oppilaista syksyllä 2014. Määrä on 4,2 prosenttiyksikköä enemmän

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, tammikuu Tammikuussa 05 ensirekisteröitiin 0 67 uutta henkilöautoa Tammikuussa 05 rekisteröitiin 4 53 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, helmikuu Helmikuussa 05 ensirekisteröitiin 7 989 uutta henkilöautoa Helmikuussa 05 rekisteröitiin 03 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, kesäkuu Kesäkuussa 05 ensirekisteröitiin 8 976 uutta henkilöautoa Kesäkuussa 05 rekisteröitiin 5 97 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 0 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 0, huhtikuu Huhtikuussa 0 ensirekisteröitiin 4 05 uutta henkilöautoa Huhtikuussa 0 rekisteröitiin 5 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli 4 60.

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2014

Moottoriajoneuvokanta 2014 Liikenne ja matkailu 2015 Moottoriajoneuvokanta 2014 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2014 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2014 päättyessä 6 014 610 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 043 523 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2013

Moottoriajoneuvokanta 2013 Liikenne ja matkailu 2014 Moottoriajoneuvokanta 2013 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2013 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2013 päättyessä 5 862 216 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 4 993 740 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Velkajärjestelyt 2011

Velkajärjestelyt 2011 Oikeus 2012 Velkajärjestelyt 2011 Vuoden 2011 aikana loppuun käsitellyt yksityishenkilöiden velkajärjestelyasiat Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2011 aikana käräjäoikeuksissa käsiteltiin loppuun

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä väheni tammi maaliskuussa 5,8 prosenttia edellisvuodesta

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä väheni tammi maaliskuussa 5,8 prosenttia edellisvuodesta Oikeus 2015 Velkajärjestelyt 2015, 1. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä väheni tammi maaliskuussa 5,8 prosenttia edellisvuodesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi maaliskuussa

Lisätiedot

Koulutuksen keskeyttäminen 2011

Koulutuksen keskeyttäminen 2011 Koulutus 2013 Koulutuksen keskeyttäminen 2011 Keskeyttäminen lisääntyi korkeakoulukoulutuksessa Tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista 5,7 prosenttia keskeytti opinnot eikä jatkanut missään tutkintoon

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2009

Moottoriajoneuvokanta 2009 Liikenne ja matkailu 2010 Moottoriajoneuvokanta 2009 Ajoneuvokanta kasvoi 3,6 prosenttia vuonna 2009 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2009 päättyessä 5 128 067 ajoneuvoa, joista autoja oli 3 246 414. Autojen

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009 Oikeus 2010 Velkajärjestelyt 2009, 4. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009 Vuoden 2009 aikana jätettiin käräjäoikeuksiin 2 922 yksityishenkilöiden

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna 2013

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna 2013 Oikeus 2014, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna Otsikko korjattu 29.1.2014 klo 10.15. Oli aiemmin 13,2 prosenttia. Tilastokeskuksen tietojen mukaan pantiin vireille

Lisätiedot

Ulosottoasiat. Ulosottovelan määrä kasvoi vuonna 2014

Ulosottoasiat. Ulosottovelan määrä kasvoi vuonna 2014 Oikeus 2015 Ulosottoasiat 2014 Ulosottovelan määrä kasvoi vuonna 2014 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2014 ulosottovelan määrä velallista kohden on kasvanut ja vastaavasti perinnässä olevien asioiden

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä kasvoi vuonna 2013 hieman edellisvuodesta

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä kasvoi vuonna 2013 hieman edellisvuodesta Oikeus 2014 Velkajärjestelyt 2013, 4. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä kasvoi vuonna 2013 hieman edellisvuodesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi joulukuussa 2013 käräjäoikeuksiin

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi syyskuussa 2012

Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi syyskuussa 2012 Oikeus 1 Yrityssaneeraukset 1, 3. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi syyskuussa 1 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi syyskuussa 1 pantiin vireille 391 yrityssaneerausta,

Lisätiedot

Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2007

Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2007 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2008 Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2007 Korkeasti koulutetusta väestöstä kolmannes Uudellamaalla Vuonna 2006 korkeasti koulutetusta väestöstä (16 74 vuotiaat)

Lisätiedot

Velkajärjestelyt. Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt kasvussa tammi joulukuussa 2011. 2011, 4. vuosineljännes

Velkajärjestelyt. Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt kasvussa tammi joulukuussa 2011. 2011, 4. vuosineljännes Oikeus 2011 Velkajärjestelyt 2011, 4. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt kasvussa tammi joulukuussa 2011 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi joulukuussa 2011 käräjäoikeuksiin jätettiin

Lisätiedot

Ulosottovelallisia 243 000 vuoden 2011 lopussa

Ulosottovelallisia 243 000 vuoden 2011 lopussa Oikeus 2012 Ulosottoasiat 2011 Ulosottovelallisia 243 000 vuoden 2011 lopussa Ulosottovelallisia oli kaikkiaan 242 996 vuoden 2011 lopussa. Edellisvuoteen verrattuna ulosottovelallisten määrä oli noussut

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 2,5 prosenttia tammi maaliskuussa 2015

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 2,5 prosenttia tammi maaliskuussa 2015 Oikeus 0 0,. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi, prosenttia tammi maaliskuussa 0 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi maaliskuussa 0 pantiin vireille yrityssaneerausta, mikä oli yrityssaneerausta

Lisätiedot

Erityisopetukseen siirrettyjen osuus ennallaan, osa-aikaisessa erityisopetuksessa lisää oppilaita

Erityisopetukseen siirrettyjen osuus ennallaan, osa-aikaisessa erityisopetuksessa lisää oppilaita Koulutus 2010 Erityisopetus 2009 Erityisopetukseen siirrettyjen osuus ennallaan, osa-aikaisessa erityisopetuksessa lisää oppilaita Kahdeksan ja puoli prosenttia peruskoululaisista eli kaikkiaan runsaat

Lisätiedot

Yrityssaneeraukset 2012

Yrityssaneeraukset 2012 Oikeus 2013 Yrityssaneeraukset 2012 Vuonna 2012 loppuun käsiteltyjen yrityssaneerausasioiden määrä edellisvuoden tasolla Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2012 aikana käräjäoikeuksissa käsiteltiin

Lisätiedot

Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010

Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010 Oikeus 2011 Konkurssit 2010, joulukuu Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010 Vuoden 2010 aikana pantiin vireille 2 864 konkurssia, mikä on 12,5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012 Koulutus 01 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 01 Suomessa oli 1, miljoonaa opiskelijaa vuonna 01 Tilastokeskuksen koulutustilastojen tietojen mukaan Suomessa oli 1, miljoonaa koululaista ja opiskelijaa

Lisätiedot

Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu

Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu Rakentaminen 2009 Rakennusluvat 2009, elokuu Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa Elokuussa 2009 rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,3 miljoonalle kuutiometrille, mikä on runsaan neljänneksen

Lisätiedot

Vuonna 2012 loppuun käsiteltyjen konkurssihakemusten määrä edellisvuoden tasolla

Vuonna 2012 loppuun käsiteltyjen konkurssihakemusten määrä edellisvuoden tasolla Oikeus 2013 Konkurssit 2012 Vuonna 2012 loppuun käsiteltyjen konkurssihakemusten määrä edellisvuoden tasolla Tilastokeskuksen tietojen mukaan tuomioistuimet käsittelivät loppuun yhteensä 3 265 konkurssihakemusta

Lisätiedot