Kansainvälisten asiain valiokunta

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansainvälisten asiain valiokunta"

Transkriptio

1 Mietintö 1 (5) Kansainvälisten asiain valiokunta Rauhantyö, kansainvälinen solidaarisuus ja ay-oikeudet Esitykset Liitto vaikuttaa asevarustelukehitykseen ja rauhantyöhön kansainvälisissä ja kansallisissa yhteistyötilaisuuksissa kaikkien niiden järjestöjen kautta, joiden kanssa sillä on yhteistä toimintaa joko maiden järjestöjen jäsenenä tai muussa yhteistoiminnassa niiden periaatteiden pohjalta, jotka liittokokous on määritellyt. Liitto ei katso toimintansa kannalta tarpeelliseksi jäsenyyttä Suomen Rauhanpuolustajissa. Liitto tukee edelleen Suomen turvallisuuspoliittista linjausta, jonka keskeinen periaate on Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus. Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen (SASK:n) jäsenjärjestönä liitto vaikuttaa aktiivisesti sen puolesta, että kehitysyhteistyömäärärahat nostetaan vähintään Yhdistyneiden kansakuntien suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tavoitteena on määrärahan nostaminen yhteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Liitto vaikuttaa jatkossakin Suomen kehityspoliittiseen ohjelmaan yhdessä SASK:n ja sen jäsenjärjestöjen kanssa niin, että Suomen kehitysapu kohdentuisi entistä paremmin heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Liitto varaa vuosittain yhden prosentin nettojäsentulostaan solidaarisuustoimin- Liitto vaikuttaa asevarustelukehitykseen ja rauhantyöhön kansainvälisissä ja kansallisissa yhteistyötilaisuuksissa kaikkien niiden järjestöjen kautta, joiden kanssa sillä on yhteistä toimintaa joko maiden järjestöjen jäsenenä tai muussa yhteistoiminnassa niiden periaatteiden pohjalta, jotka liittokokous on määritellyt. Liitto ei katso toimintansa kannalta tarpeelliseksi jäsenyyttä Suomen Rauhanpuolustajissa. Liitto tukee edelleen Suomen turvallisuuspoliittista linjausta, jonka keskeinen periaate on Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus. Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen (SASK:n) jäsenjärjestönä liitto vaikuttaa aktiivisesti sen puolesta, että kehitysyhteistyömäärärahat nostetaan vähintään Yhdistyneiden kansakuntien suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tavoitteena on määrärahan nostaminen yhteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Liitto vaikuttaa jatkossakin Suomen kehityspoliittiseen ohjelmaan yhdessä SASK:n ja sen jäsenjärjestöjen kanssa niin, että Suomen kehitysapu kohdentuisi entistä paremmin heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Liitto varaa vuosittain yhden prosentin nettojäsentulostaan solidaarisuustoimin-

2 Mietintö 2 (5) taan. Yhdessä hankekumppaneidensa kanssa liitto edistää tavoitetta, jolla työelämän perusoikeudet saataisiin yleisesti tunnustetuiksi perusoikeuksiksi ja joiden toteutumista kaikki valtiot alueellaan edellyttävät. Solidaarisuusvaroin tuetaan myös vaikeissa olosuhteissa toimivia veljesjärjestöjä. Lapsityövoiman kiellon toteutuminen tulee olla velvoite, jota yksikään valtio ei loukkaa. taan. Yhdessä hankekumppaneidensa kanssa liitto edistää tavoitetta, jolla työelämän perusoikeudet saataisiin yleisesti tunnustetuiksi perusoikeuksiksi ja joiden toteutumista kaikki valtiot alueellaan edellyttävät. Solidaarisuusvaroin tuetaan myös vaikeissa olosuhteissa toimivia veljesjärjestöjä. Lapsityövoiman kiellon toteutuminen tulee olla velvoite, jota yksikään valtio ei loukkaa. Kansainväliset yhteydet ja edunvalvonta Esitykset Liiton kansainvälisen toiminnan resurssit määräytyvät vuosittain niissä puitteissa, jotka liittokokous liiton resurssien käytöstä on päättänyt. Liiton toiminnasta aiheutuvat kulut on kyettävä kattamaan jäsenmaksutuloilla. Yhdessä kansainvälisten ja kansallisten kumppaneidensa kanssa liitto pyrkii parantamaan kehitysmaiden ja kehittyvien teollisuusmaiden työväestön järjestäytymistä ja neuvotteluasemaa omista työehdoistaan, jotteivät yritysten yksipuolisesti sanelemat työehdot olisi mahdollisia. Lisäksi pyrimme vaikuttamaan eri yhteistyökumppaneiden kautta YK:n eri instituutioihin, jotta kansainvälisten pelisääntöjen valvonta toteutuisi tehokkaammin myös kehitys- ja kehittyvissä maissa. Liiton kansainvälisen toiminnan resurssit määräytyvät vuosittain niissä puitteissa, jotka liittokokous liiton resurssien käytöstä on päättänyt. Liiton toiminnasta aiheutuvat kulut on kyettävä kattamaan jäsenmaksutuloilla. Yhdessä kansainvälisten ja kansallisten kumppaneidensa kanssa liitto avustaa parantamaan kehitysmaiden ja kehittyvien teollisuusmaiden työväestön järjestäytymistä ja neuvotteluasemaa omista työehdoistaan, jotteivät yritysten yksipuolisesti sanelemat työehdot olisi mahdollisia. Liitto tulee kiinnittämään entistä enemmän huomiota suomalaisten monikansallisten yritysten toimintaan Suomen rajojen ulkopuolella. Lisäksi vaikutamme eri yhteistyökumppaneiden kautta YK:n eri instituutioihin, jotta kansainvälisten pelisääntöjen valvontaa tehostetaan myös kehitys- ja kehittyvissä maissa.

3 Mietintö 3 (5) Liiton edustajien kansainvälisissä työryhmissä tulee olla sellaisia henkilöitä, jotka työskentelevät kansallisesti kyseisen aihealueen asiantuntijoina esimerkiksi teollisuus-, sopimus-, koulutus- tai yrityspolitiikassa. Nämä henkilöt ovat pääsääntöisesti liiton toimitsijoita. Liitto vaikuttaa aktiivisesti EMY:n työryhmissä tavoitteisiin, joilla estetään verokeinottelu ja sen avulla mahdollisesti saatava kilpailuetu sisämarkkinoilla. Liitolla tulee olla tarpeellinen määrä edustajia kansainvälisissä työryhmissä, jotka työskentelevät kansallisesti kyseisen aihealueen asiantuntijoina esimerkiksi teollisuus-, sopimus-, koulutus- tai yrityspolitiikassa. Nämä henkilöt ovat pääsääntöisesti liiton toimitsijoita. Liitto vaikuttaa aktiivisesti EMY:n työryhmissä tavoitteisiin, joilla estetään verokeinottelu ja sen avulla mahdollisesti saatava kilpailuetu sisämarkkinoilla. Liitto yhdessä jo olemassa olevien yhteistoimintaelimien, kuten Teollisuuden Palkansaajien työryhmät, selvittävät minkälaisia tarpeita ja mahdollisuuksia on lisätä yritystason kansainvälistä edunvalvontaa ja yhteistoimintaa. Kansainvälisten matkaraporttien julkaiseminen avoimessa verkossa on ongelmallista johtuen esimerkiksi raportoitujen asioiden keskeneräisyydestä, jolloin työnantajien edunvalvojilla olisi mahdollisuus saada sellaista tietoa, jota heille valmisteluvaiheessa ei haluta kertoa. Tulevalla liittokokouskaudella toimintansa aloittavat sekä uusi eurooppalainen että uusi globaali teollisuuden ammattisihteeristö. Muutoksen tavoitteena on kehittää kansainvälistä ay-toimintaa yhä enemmän koko teollisuuden yhteiseksi ja tehokkaammaksi edunvalvonnaksi. Liiton edustajat huomioivat kestävän kehityksen periaatteet läpileikkaavana teemana kansainvälisessä toiminnassa koskipa se sitten solidaarisuushankkeita tai eurooppalaista edunvalvontaa. Liitto järjestää koulutusta, tiedotusta sekä erilaisia jäsenistölle suunnattuja tilaisuuksia, joilla jäsenistön kansainvälistä osaamista ja tietoisuutta pyri- Kansainvälisten matkaraporttien julkaiseminen avoimessa verkossa on ongelmallista johtuen esimerkiksi raportoitujen asioiden keskeneräisyydestä, jolloin työnantajien edunvalvojilla olisi mahdollisuus saada sellaista tietoa, jota heille valmisteluvaiheessa ei haluta kertoa. Tulevalla liittokokouskaudella toimintansa aloittavat sekä uusi eurooppalainen että uusi globaali teollisuuden ammattisihteeristö. Muutoksen tavoitteena on kehittää kansainvälistä ay-toimintaa yhä enemmän koko teollisuuden yhteiseksi ja tehokkaammaksi edunvalvonnaksi. Liiton edustajat huomioivat kestävän kehityksen periaatteet läpileikkaavana teemana kansainvälisessä toiminnassa, koskipa se sitten solidaarisuushankkeita tai eurooppalaista edunvalvontaa. Liitto järjestää koulutusta, tiedotusta sekä erilaisia jäsenistölle suunnattuja tilaisuuksia, joilla jäsenistön kansainvälistä osaamista ja tietoisuutta pyri-

4 Mietintö 4 (5) tään parantamaan. tään parantamaan. Kansainvälinen konserniyhteistyö Esitykset Liitto lähtee siitä lain ja direktiivin tulkinnasta, että eurooppalaisesta konserniyhteistyöstä aiheutuvista kustannuksista vastaa pääsääntöisesti työnantaja. Yhdessä muiden suomalaisten ammattiliittojen kanssa sovittujen pelisääntöjen mukaisesti liitto tukee EWC-edustajien toimintaa. Liiton edustajat EMY:n työryhmissä vaikuttavat tavoitteeseen, jossa sopimustoiminnalla tai lainsäädännöllä parannetaan kansainvälisissä konserneissa työskentelevin henkilöstöedustajien edellytyksiä rajat ylittävään toimintaan. Liiton EWC-asiantuntijoiden ja konsernien EWC-edustajien tapaamisia järjestetään tarpeen mukaan. Liitto lähtee siitä lain ja direktiivin tulkinnasta, että eurooppalaisesta konserniyhteistyöstä aiheutuvista kustannuksista vastaa pääsääntöisesti työnantaja. Yhdessä muiden suomalaisten ammattiliittojen kanssa sovittujen pelisääntöjen mukaisesti liitto tukee EWC-edustajien toimintaa. Liiton edustajat EMY:n työryhmissä vaikuttavat tavoitteeseen, jossa sopimustoiminnalla tai lainsäädännöllä parannetaan kansainvälisissä konserneissa työskentelevin henkilöstöedustajien edellytyksiä rajat ylittävään toimintaan. Liiton EWC-asiantuntijoiden ja konsernien EWC-edustajien tapaamisia järjestetään tarpeen mukaan. Ammattiosastojen kansainvälinen toiminta Esitys 4.4.1

5 Mietintö 5 (5) Liitto avustaa ammattiosastoja kansainvälisten yhteyksien luomisessa ja kannustaa järjestämään koulutusta kansainvälisistä teemoista. Pääsääntöisesti ammattiosastot vastaavat niistä aiheutuneista kustannuksista. Liitto avustaa ammattiosastoja kansainvälisten yhteyksien luomisessa ja kannustaa järjestämään koulutusta kansainvälisistä teemoista. Pääsääntöisesti ammattiosastot vastaavat niistä aiheutuneista kustannuksista.

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto SUOMEKSI Tietoa Unionenista Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto Jäsenistöömme kuuluu muun muassa projektipäälliköitä, insinöörejä, toimihenkilöitä, ekonomisteja, IT-asiantuntijoita, teknisiä

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

Helsingin mielenterveystyöntekijät JHL 580. Toimintasuunnitelma 2016

Helsingin mielenterveystyöntekijät JHL 580. Toimintasuunnitelma 2016 Helsingin mielenterveystyöntekijät JHL 580 Toimintasuunnitelma 2016 Sisällysluettelo 1 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016... 1 2 Tiedottaminen ja viestintä... 1 3 Edunvalvonta työpaikoilla... 1 3.1 Alvi

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) VANAJAN METALLITYÖVÄEN 2(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SISÄLLYS 1 AMMATTIOSASTO 250 2 EDUNVALVONTA 3 TYÖSUOJELU 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT 5 NEUVOTTELUKUNTA 6 KONSERNIYHTEISTYÖ

Lisätiedot

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ HUOLEN HERÄÄMINEN, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALLAN TUNNISTAMINEN, Tilaisuuden avaus Kouvola 2.4.2014

Lisätiedot

Suunnitelma 0,7% -varojen käytöstä

Suunnitelma 0,7% -varojen käytöstä Suunnitelma 0,7% -varojen käytöstä Johdanto Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto linjasi joulukuussa 2007, että TYY tulee näyttämään mallia YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamisessa. Poliittisessa

Lisätiedot

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku Vaikuttamisen ABC Case STTK Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä 28.9.2014 Turku Mikä STTK? Palkansaajakeskusjärjestö Tehtävänä parantaa toimihenkilöiden taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä

Lisätiedot

EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013

EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013 EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013 Tekijä: Åsa Fredriksson Laadittu: 24. helmikuuta 2013 Tarkistettu: 10. syyskuuta 2014 Versio:

Lisätiedot

KIINTEISTÖPALVELUT RY. Ratkaisut eduksesi, työnantaja.

KIINTEISTÖPALVELUT RY. Ratkaisut eduksesi, työnantaja. KIINTEISTÖPALVELUT RY Ratkaisut eduksesi, työnantaja. Historiaa. Kiinteistöpalvelut ry Perustettu 2002 Perustajajärjestöt Kiinteistöpalvelualat KIPA ry Kiinteistötyönantajat KITA ry Suomen Kiinteistöpalveluyritykset

Lisätiedot

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet Pysyvät painopisteaiheet (sivut 6-8) korvataan seuraavasti: Painopisteaiheet Vuoden

Lisätiedot

TEAM -LIITTOPROJEKTI

TEAM -LIITTOPROJEKTI Luonnos TEAM -LIITTOPROJEKTI KANSAINVÄLISEN ASIANTUNTIJATYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI TYÖRYHMÄ Jari Hakkarainen työväen Liitto, työryhmän puheenjohtaja David Seligson Kemianliitto Ulf Forsman Puu- ja erityisalojen

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Koulutusasiainvaliokunta

Koulutusasiainvaliokunta Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMIVA JA TOIMINNALLINEN AMMATTIOSASTO ON KIINNOSTAVA JA TEHOKAS Ammattiosaston on oltava vahva edunvalvoja, joka pystyy aidosti ajamaan

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen

Lisätiedot

SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta

SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta JOHDANTO Suomalaiset ostavat 21 miljoonaa paria kenkiä vuosittain.

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot

SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan uudelleenorganisointi

SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan uudelleenorganisointi SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro xx Sivu 1 / 9 SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan uudelleenorganisointi 1 Projektin tausta 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24

Lisätiedot

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen 14.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty

Lisätiedot

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

Teknologiatellisuuden työkaarimalli Toimenpiteillä kohti pidempiä työuria Teknologiatellisuuden työkaarimalli Parempi työ seminaari 7.4.2014 Metallityöväen Liitto 1 Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2011-2013 Ikääntyneet työntekijät

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 15.11.2010

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 15.11.2010 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2011 Luottamusmiesten peruskurssi (5 pv, 3 pv, 3+2 pv) 1. 24.01. 28.01. Auto- ja Kuljetusalan

Lisätiedot

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Sinun liittosi on SuPer SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Ajamme etujasi kaikissa ammatillisissa ja

Lisätiedot

Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälinen strategia

Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälinen strategia Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälinen strategia 2018-2021 Liiton kansainvälisen strategian yleiset periaatteet 1/2 Suomen Akateemisten Naisten Liitto (SANL) on osa kansainvälistä korkeasti

Lisätiedot

NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA

NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA Nuorisovaliokunnan rooli Hallituksen asettama, nuorten asioiden asiantuntijaelin. Noudattaa PAMin hallituksen laatimaa valiokuntien yleisohjesääntöä. Vie nuorten asioita

Lisätiedot

TOIMIVA YHDISTYS. Yhdistystoiminnan päivittäminen

TOIMIVA YHDISTYS. Yhdistystoiminnan päivittäminen TOIMIVA YHDISTYS Yhdistystoiminnan päivittäminen Päijät-Hämeen Sosiaaliturvayhdistys ry:n hallinnoimassa ja Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa hankkeessa vuosina 2012-2015 mahdollistettiin yhdistystoiminnan

Lisätiedot

Liittokokouskausi 2009-2013 tunnuslukuina. Palkkakehitys Jäsenmäärän kehitys Jäsenten ja suuren yleisön mielikuvat Tehystä

Liittokokouskausi 2009-2013 tunnuslukuina. Palkkakehitys Jäsenmäärän kehitys Jäsenten ja suuren yleisön mielikuvat Tehystä Liittokokouskausi 2009-2013 tunnuslukuina Palkkakehitys Jäsenmäärän kehitys Jäsenten ja suuren yleisön mielikuvat Tehystä Tehyn VIII varsinainen liittokokous 3.-6.6.2013 Koulutetun hoitohenkilöstön tehtäväkohtaisen

Lisätiedot

Työnantajille ja työpaikan työterveyshuollon vastuuhenkilölle

Työnantajille ja työpaikan työterveyshuollon vastuuhenkilölle Kansanel{kelaitos Terveysosasto PL 78 00381 Helsinki 14.1.2011 Diaarinumero: 3/322/2011 Kirje on luettavissa my»s osoitteessa www.kela.fi/tyoterveys > Ilmoitustaulu ja fpa.fi/foretagshalsovard > Anslagstavla

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Kalatalousvaliokunta 2015/0310(COD) 29.2.2016 LAUSUNTOLUONNOS kalatalousvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

PARIISIN SOPIMUKSEN EVÄÄT PALKANSAAJILLE

PARIISIN SOPIMUKSEN EVÄÄT PALKANSAAJILLE PARIISIN SOPIMUKSEN EVÄÄT PALKANSAAJILLE Media-aamiainen Eurooppa-salissa 24.2.2016 Pia Björkbacka elinkeinopoliittinen asiantuntija 1 TAUSTAA Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC edustaa YK:n

Lisätiedot

EUROOPAN PAKOLAISRAHASTON (ERF) MONIVUOTINEN OHJELMA 2008 2013

EUROOPAN PAKOLAISRAHASTON (ERF) MONIVUOTINEN OHJELMA 2008 2013 EUROOPAN PAKOLAISRAHASTON (ERF) MONIVUOTINEN OHJELMA 2008 2013 Pakolaisrahaston toiminnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Turvapaikkamenettelyssä ja turvapaikanhakijoiden vastaanotossa ja kotouttamisessa

Lisätiedot

SEL:n edustajakokouksen linjaus

SEL:n edustajakokouksen linjaus SEL:n edustajakokouksen linjaus Toiminnan strategiset painopistealueet: Järjestäytymisasteen nostaminen elintarvikealan työpaikoilla Järjestäytymisasteen muutosta Mikko Siljander, ay-lopputyö 2017 Kampanjoita

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Olemme valtakunnallinen kansalaisjärjestö, jonka perustehtävä on edistää kehitysvammaisen ihmisen ja hänen perheensä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja elämänlaatua - hyvää

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Tampereen tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Tampereen tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Tampereen tulevaisuusfoorumi 9.2.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa!

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa! Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 34 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

Suomalaiset ja kenkien eettisyys. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta

Suomalaiset ja kenkien eettisyys. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta Suomalaiset ja kenkien eettisyys Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta Johdanto Suomalaiset ostavat 21 miljoonaa paria kenkiä vuosittain.

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Globaali vastuu Diakin strategiassa ja käytännössä. Rehtori Jorma Niemelä Korkeakoulujen kv. asioiden kevätpäivät Tampere 12.5.

Globaali vastuu Diakin strategiassa ja käytännössä. Rehtori Jorma Niemelä Korkeakoulujen kv. asioiden kevätpäivät Tampere 12.5. Globaali vastuu Diakin strategiassa ja käytännössä Rehtori Jorma Niemelä Korkeakoulujen kv. asioiden kevätpäivät Tampere Mikä Diakonia-ammattikorkeakoulu? Osa eurooppalaisten diakonia-alan korkeakoulujen

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA 1 SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA 1. YLEISTÄ Työnantaja ja pääsopijajärjestöt tekivät sopimuksen yhteistoiminnan ja työsuojelun yhteistoiminnan kehittämisestä, toteuttamistavoista

Lisätiedot

ulkoasiainministeriön linjaus korkotukiluottojen käytöstä

ulkoasiainministeriön linjaus korkotukiluottojen käytöstä Korkotukiluotot Suomen kehitysyhteistyössä; ulkoasiainministeriön linjaus korkotukiluottojen käytöstä Ulkoasiainministeriö Sisältö: Johdanto 3 Suomen kehityspoliittiset tavoitteet korkotukiyhteistyön lähtökohtana

Lisätiedot

Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa. Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen

Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa. Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen Kansallinen ihmiskaupparaportoija Vähemmistövaltuutettu on toiminut kansallisena ihmiskaupparaportoijana vuoden 2009

Lisätiedot

Suomi. »» Asukasmäärä: 5,47 milj.»» Viralliset kielet: suomi ja ruotsi»» BKT: 256,8 miljardia USD (2013) Suomalainen neuvottelujärjestelmä

Suomi. »» Asukasmäärä: 5,47 milj.»» Viralliset kielet: suomi ja ruotsi»» BKT: 256,8 miljardia USD (2013) Suomalainen neuvottelujärjestelmä Suomi»» Valtiomuoto: tasavalta»» Itsenäistyi: 6.12.1917»» Presidentti: Sauli Niinistö»» Pääkaupunki: Helsinki»» Pinta-ala: 338 424 km², josta sisävesiä 10,2 %»» Asukasmäärä: 5,47 milj.»» Viralliset kielet:

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011) Aihe: Italian tasavallan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Seinäjoen tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Seinäjoen tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Seinäjoen tulevaisuusfoorumi 9.11.2009 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet

Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet Ville Saarikoski, Työturvallisuuskeskus 17.10.2015 22.4.2015 vs Työhyvinvointi on kiivennyt korkealle Työhyvinvointi menestystekijänä

Lisätiedot

CROWD -hanke. EU-rahoitetun kulttuurihankkeen järjestäminen Laura Serkosalo, Nuoren Voiman Liitto

CROWD -hanke. EU-rahoitetun kulttuurihankkeen järjestäminen Laura Serkosalo, Nuoren Voiman Liitto CROWD -hanke EU-rahoitetun kulttuurihankkeen järjestäminen Laura Serkosalo, Nuoren Voiman Liitto Mikä CROWD? Creating Other Ways of Dissemination Eurooppalainen kirjallisuusverkosto: kirjailijat, kääntäjät,

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

TYÖMARKKINAOSAPUOLET

TYÖMARKKINAOSAPUOLET TYÖMARKKINAOSAPUOLET SAK Jäsenliitot STTK Jäsenliitot AKAVA Jäsenliitot TT PT Kunta Valtio Kirkko VALTIO MIKÄ ON SAK? ETU- JA PAINOSTUSJÄRJESTÖ YHTEISKUNNALLINEN UUDISTUSLIIKE Tavoitteena kehittää palkansaajien

Lisätiedot

Strategia toimintaa ohjaamassa

Strategia toimintaa ohjaamassa Strategia toimintaa ohjaamassa Akavan Erityisalat ry on kulttuurin, hallinnon ja liike-elämän asiantuntija- ja esimiestehtävissä toimivien etujärjestö. AKAVAN ERITYISALOJEN TOIMINTA-AJATUS Tässä esitteessä

Lisätiedot

Paikkatietoalusta ja sen mahdollisuudet. HSY:n Paikkatietoseminaari 22.3 Antti Jakobsson Hankepäällikkö

Paikkatietoalusta ja sen mahdollisuudet. HSY:n Paikkatietoseminaari 22.3 Antti Jakobsson Hankepäällikkö Paikkatietoalusta ja sen mahdollisuudet HSY:n Paikkatietoseminaari 22.3 Antti Jakobsson Hankepäällikkö 1 Paikkatietoalustat ja -portaalit Varmistavat laadun ja poistavat päällekkäisen datan Helpottavat

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Ympäristö- ja energiatilastot ja -indikaattorit. Leo Kolttola Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006

Ympäristö- ja energiatilastot ja -indikaattorit. Leo Kolttola Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006 Ympäristö- ja energiatilastot ja -indikaattorit Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006 Ympäristö ja luonnonvarat - aihealue http://tilastokeskus.fi/ymparisto Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Jäsenet. Arvot. Toiminta- ajatus

Jäsenet. Arvot. Toiminta- ajatus Jäsenet Arvot Toiminta- ajatus Visio Tavoitteet 3.2.2016 Nimi Sukunimi @TK_akateemiset 2 3.2.2016 Nimi Sukunimi @TK_akateemiset 3 Suurin osa jäsenistä on tekniikan tai luonnontieteiden yliopistollisen

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Suomen väestöllinen huoltosuhde vuosina 1970-2040 Lähde: valtiovarainministeriö Osaamista katoaa valtava määrä Työvoima 2,5

Lisätiedot

Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009. Invalidiliitto

Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009. Invalidiliitto Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009 Invalidiliitto Euroopan unionissa elää 50 miljoonaa vammaista kansalaista. Vammaisten kansalaisten oikeudet ja osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies Ketkä ovat täällä tänään? Olen 13 1. Nainen 16 2. Mies 1 Taustatiedot Ketkä ovat täällä tänään? Ikä 5 1. < 25 1 6 8 6 3 2. < 35 3. < 45 4. < 55 5. < 65 6. 65 tai yli 2 7 3 5 1 9 Olen Ammatti 4 1. opiskelemassa

Lisätiedot

Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus. Luonnos toimintamalliksi

Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus. Luonnos toimintamalliksi Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus Luonnos toimintamalliksi Mikä on kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus malli? SOSTEn organisoima ja järjestöille suunnattu vuoden kestävä, yhteisöllinen kehittämiskokonaisuus,

Lisätiedot

LTOL - TOIMINTASUUNNITELMA 2016 HALLITUKSEN ESITYS 13.10.2015

LTOL - TOIMINTASUUNNITELMA 2016 HALLITUKSEN ESITYS 13.10.2015 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Vuosi 2016 on Lastentarhanopettajaliiton 97. toimintavuosi. Varhaiskasvatuslain 1. vaihe korostaa pedagogiikkaa ja lastentarhanopettajien vastuuta toiminnasta. Tästä johtuen LTOL:n

Lisätiedot

Jäsentyytyväisyyskysely 2012

Jäsentyytyväisyyskysely 2012 Jäsentyytyväisyyskysely KIINTEISTÖLIITTO Yhteenveto: Etelä-Kymenlaakson Kiinteistöyhdistys LUOTTAMUKSELLINEN.. TAUSTATIEDOT Tässä raportissa on esitetty Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskyselyn tulokset

Lisätiedot

Kuljetusalan energiatehokkuussopimukset

Kuljetusalan energiatehokkuussopimukset Kuljetusalan energiatehokkuussopimukset Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Energiatehokkuus kuljetuspalveluiden julkisissa hankinnoissa seminaari 7.11.2012 Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus

Lisätiedot

YSTÄVYYSKUNTATOIMINTA HAKUOPAS 2004 KONFERENSSIT JA SEMINAARIT

YSTÄVYYSKUNTATOIMINTA HAKUOPAS 2004 KONFERENSSIT JA SEMINAARIT YSTÄVYYSKUNTATOIMINTA HAKUOPAS 2004 KONFERENSSIT JA SEMINAARIT 1. Mikä on aihekohtainen konferenssi ja mikä on koulutusseminaari? 2. Kuka voi järjestää konferensseja ja seminaareja? 3. Kuka voi jättää

Lisätiedot

Oikeusjärjestelmän saavutettavuus kehitysvammaisilla henkilöillä

Oikeusjärjestelmän saavutettavuus kehitysvammaisilla henkilöillä Oikeusjärjestelmän saavutettavuus kehitysvammaisilla henkilöillä Tämä kirjanen sisältää tietoa projektista, jossa tarkasteltiin viiden eri maan lakeja ja politiikkatoimia. Nämä viisi maata olivat Bulgaria,

Lisätiedot

Sisällys. 1. Johdanto 1. 2. Verovelvollisen oikeusturvavaatimusten perusta 27. Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xv

Sisällys. 1. Johdanto 1. 2. Verovelvollisen oikeusturvavaatimusten perusta 27. Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xv Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xv 1. Johdanto 1 1.1. Tutkimuskohde 1 1.1.1. Johdanto 1 1.1.2. Perusoikeudet 3 1.1.3. Euroopan neuvoston oikeus 4 1.1.4. EU-oikeus 7 1.2. Rajaukset 10 1.3. Metodi

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

YRITTÄJYYS KASVAA MAASTA

YRITTÄJYYS KASVAA MAASTA 1 YRITTÄJYYS KASVAA MAASTA MTK:n yrittäjyysstrategian luonnos 25.2.2013 MTK-Uusimaan, Hämeen, Kaakkois-Suomen ja NSP:n maaseutuyrittäjävaliokunnan lausunto MTK:n yrittäjyysstrategiasta 15.3.2013 Strategialuonnos

Lisätiedot

Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013. Vahva ja tehokas jäsenistön edunvalvoja

Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013. Vahva ja tehokas jäsenistön edunvalvoja Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013 Vahva ja tehokas jäsenistön edunvalvoja Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry:n toimintastrategia 2014 2017 Visio Vahva, itsenäinen ja osaava toimija Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma Sisällysluettelo Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma 3 Kuntaliiton työllisyyspoliittiset linjaukset 4 1) Työnjaon selkeyttäminen 4 2) Aktivointitoiminnan

Lisätiedot

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO)

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00123 TMO Huhtala Liisa(TEM) 20.04.2016 Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

MENESTYSTÄ RUOKKIVA INNOVAATIO- YMPÄRISTÖ PARHAAT OSAAJAT MIELEKÄS TYÖ JA KANNUSTAVA TYÖELÄMÄ PARASTA SUOMELLE

MENESTYSTÄ RUOKKIVA INNOVAATIO- YMPÄRISTÖ PARHAAT OSAAJAT MIELEKÄS TYÖ JA KANNUSTAVA TYÖELÄMÄ PARASTA SUOMELLE MENESTYSTÄ RUOKKIVA INNOVAATIO- YMPÄRISTÖ PARHAAT OSAAJAT MIELEKÄS TYÖ JA KANNUSTAVA TYÖELÄMÄ PARASTA SUOMELLE TEKin hallitusohjelmatavoitteet kaudelle 2015-2018 MIKÄ SUOMEA VAIVAA? Suomalaisten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto perustettiin v. 1998 ja Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Yleinen järjestökoulutus:

Yleinen järjestökoulutus: Tervehdys Sinulle luottamusmies tai muuten vaan liittosi toiminnasta kiinnostunut fiksu henkilö! Olen alle listannut hieman liiton järjestämää alkuvuoden 2018 koulutusta; listasta löytyy ihan varmasti

Lisätiedot

Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste,

Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste, Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste, 8.4.2014 Pro on Yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista: suurin yksityisen sektorin toimihenkilöliitto ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2016 (OR. en) 12628/00 DCL 1 LIMITE PUBLIC RECH 106 ATO 64 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 12628/00 RESTREINT Päivämäärä: 30.

Lisätiedot

Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät

Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät Pidetty maanantaina 17.9.2007 Helsingissä Osallistujat: JHL Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Merja LAUNIS Urheilutyönantajat ry Esko RANTO Jalkapallon

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan v. 2015 valintakokeen arvosteluperusteet

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan v. 2015 valintakokeen arvosteluperusteet Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan v. 2015 valintakokeen arvosteluperusteet Tehtävä 1 Aluehallintovirasto voi toimittaa työpaikalla työsuojelutarkastuksen omaaloitteisesti tai työpaikalta tulleen

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2017/2036(INI) 26.4.2017 TARKISTUKSET 1-22 Frank Engel (PE602.777v01-00) Neuvoston päätös poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan Euroopan unionin

Lisätiedot

Paikkatietoalusta-hanke. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson Hankepäällikkö

Paikkatietoalusta-hanke. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson Hankepäällikkö Paikkatietoalusta-hanke Maanmittauspäivät 31.5.2017 Antti Jakobsson Hankepäällikkö 1 2 3 80% tiedosta on paikkatietoa!? = Julkishallinnon tiedoista 80% on paikkatietoa. =Onko meillä tarvetta Julkishallinnon

Lisätiedot