VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014"

Transkriptio

1 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6)

2 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 2(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SISÄLLYS 1 AMMATTIOSASTO EDUNVALVONTA 3 TYÖSUOJELU 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT 5 NEUVOTTELUKUNTA 6 KONSERNIYHTEISTYÖ 7 YHTEISTYÖ AMMATTIYHDISTYSLIIKKEENÄ 8 AMMATTIOSASTON KOKOUKSET 9 TIEDOTUSTOIMINTA 10 TYÖOSASTOJEN KOKOONTUMINEN 11 TYÖVÄENLEHDET 12 KULTTUURIN, URHEILUN JA TYÖTTÖMIEN TUKEMINEN 13 YHTEISTYÖ ELÄKELÄISIIN, VETERAANEIHIN JA AMMATTIOSASTON TYÖTTÖMIIN 14 JÄSENIEN MERKKIPÄIVIEN MUISTAMINEN 15 VAALIT 16 VARAINHANKINTA

3 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 3(6) 1 AMMATTIOSASTO 250 Tuleva vuosi 2015 on ammattiosastomme 52. toimintavuosi, joka viimeiset 34 vuotta on toiminut itsenäisenä Rautaruukki Oyj:n Hämeenlinnassa toimivien tehtaiden metallintyöntekijöiden työpaikkaosastona. Vuoden 2014 puolen välin jälkeen Rautaruukki Oyj yhdistyi ruotsalaisen SSAB:n kanssa, mikä tarkoittaa sitä että ensi vuosi on ensimmäinen ammattiosastollemme SSAB:n kanssa. Ammattiosastossa järjestäytymisaste on hyvin korkea. 2 EDUNVALVONTA Vuonna 2015 jäsenistön edunvalvontatyö on pääasiamme. Toimikunnan päätökset siivittävät edunvalvonnan asioita ammattiosastossa sekä ammattiosaston edunvalvojien yhteistyössä. Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväenliiton välinen sopimus antaa haastavia tehtäviä erityisesti edunvalvontajaostolle, kun paikalliselle sopimiselle on jätetty entistä enemmän tilaa. Myös uudistuva palkkiopalkkajärjestelmä työllistää ammattiosastomme edunvalvontaa. Ammattiosaston on toimittava aktiivisesti työpaikkojen pitämiseksi omana työnä, jotta tekijöillä säilyy nykyiset etuudet ja edunvalvonta. Tutkittuun tietoon ja tekijöiden mielipiteet huomioiden, on kehitettävä vuorojärjestelmiä, vuorotyön haittojen lieventämiseksi. Ulkopuolisten ammattiosastojen yhteistyöelimiin osallistuminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen ovat tärkeitä. 3 TYÖSUOJELU Ammattiosaston pitää viedä työsuojelutoimikunnan kautta työnantajan tietoon yhä enemmän parannusehdotuksia henkisen jaksamisen ja työolojen parantamiseksi. Ammattiosaston asettamien tavoitteiden toteuttamista valvotaan ja seurataan tiiviisti, kokonaisvaltaisesti ja työosastokohtaisesti. Kenttätason työsuojelutyötä tehdään työosastojen työsuojeluryhmissä, joita ammattiosasto tukee. Edellytetään koko ammattiosaston jäsenistön osallistuvan työsuojelutyöhön ja työolojen parantamiseen.

4 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 4(6) 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT Ammattiosaston syyskokous valitsee ammattiosaston puheenjohtajan, toimikunnan varsinaiset jäsenet ja yleisvarajäsenet. Toimikunnan järjestäytymiskokous valitsee varapuheenjohtajan, sihteerin, varasihteerin, taloudenhoitajan, opintosihteerin, tiedotussihteerin, nuorisovastaavan, jäsenhuoltajan ja varajäsenhuoltajan. Syyskokouksessa ammattiosastoon valitaan jaostot ja järjestäytymiskokouksessa niissä toimivat henkilöt: Edunvalvontajaosto (6), Liikuntajaosto (6), Vapaa-ajanjaosto (6), Opintojaosto (4), Tiedotusjaosto (4) ja Nuorisojaosto (4). Jaostot toimivat ammattiosaston toimikunnan alaisuudessa toimintasuunnitelmiaan myötäillen. Jaostot tekevät toimintakertomukset vuodelta 2014 ja toimintasuunnitelmat vuodelle NEUVOTTELUKUNTA Ammattiosasto tulee osallistumaan Hämeenlinnan tehtaan ja Hämeenlinnan putkitehtaan YTneuvottelukuntien työskentelyihin, sekä neuvottelukuntien alaisten toimikuntien työskentelyyn sovittujen paikkajakojen puitteissa. 6 KONSERNIYHTEISTYÖ Ammattiosastolla on omat edustajansa konsernin ja divisioonan yhteistyöryhmissä, mutta Rautaruukki Oyj:n ja SSAB:n yhdistymisen myötä nämä edustukset tarkentuvat myöhemmin. 7 YHTEISTYÖ AMMATTIYHDISTYSLIIKKEENÄ Metalliliiton kanssa toimitaan yhteistyössä mm. edunvalvonta, työsuojelu, koulutus ja kansainvälisen toiminnan asioissa. Osallistumme aluejärjestön kokouksiin, tapahtumiin ja tilaisuuksiin. SAK:n Hämeenlinnan paikallisjärjestön kanssa tehdään yhteistyötä ja maksetaan jäsenmaksu. Sivistysliittojen palveluita hyödynnetään ja maksetaan niiden jäsenmaksut. Ammattiosaston kannatusjäsenyys Suomen ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksessa säilytetään ja ollaan mukana sen toiminnassa mahdollisuuksien mukaan. Paikkakuntien metallin ammattiosastojen kanssa jatketaan toimintaa seuturyhmässä ja siihen perustettavissa jaostoissa. Seuturyhmän toiminta on ammattiosastojen toimintaa tukevaa. Seuturyhmä ei hoida ammattiosastojen perustehtäviä. Yhteisen toiminnan vireyttäminen ja kehittäminen on toiminnan keskeinen tarkoitus.

5 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 5(6) 8 AMMATTIOSASTON KOKOUKSET Tehtaan ulkopuolella järjestettävien kokous, koulutus ja tiedotustilaisuuksien kokoontumistiloina käytetään niihin parhaiten sopivia tiloja, huomioiden edullisuus ja mahdolliset tarjoilut. a) Sääntömääräiset kokoukset pidetään sääntöjen mukaan. b) Jäsenkokouksia pidetään tarvittaessa. c) Toimikunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti tehtaalla kuukausittain. Kesäkuukausina kokoonnutaan vain tarvittaessa. Toimikunnan kokouksiin kutsutaan myös pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu, joille varataan asioiden esittelyyn omat käsittelykohtansa. Toimikunta voi kutsua kokouksiin myös luottamusmiehet kuulemaan tärkeänä pidettäviä asioita. Ruukin Hämeenlinnan työosastojen ilmoitustauluilmoituksilla kokoon kutsutaan: Sääntömääräiset kokoukset ja jäsenkokoukset. Sääntömääräiset kokoukset kutsutaan koolle kaksi viikkoa ennen kokousta. Kokouksista voidaan ilmoittaa liiton lehdessä sekä ammattiosaston sivuilla internetissä. Jäsenkokoukset kutsutaan koolle viikkoa tai viimeistään kolmea vuorokautta ennen kokousta ja lisäksi voidaan ilmoitella muillakin muodoilla. Ammattiosaston toimikunnan kokoukset kutsutaan koolle viikkoa tai viimeistään kolme vuorokautta ennen kokousta henkilökohtaisilla kutsuilla tai sähköpostitse, niin haluaville. Toimikunnan kokouskutsuihin isot päätösasiat alaotsikkoina ja keiden päätettävissä asiat ovat. 9 TIEDOTUSTOIMINTA Ammattiosaston tiedotusta hoidetaan ilmoitustaulujen, jäsenkirjein ja SSAB:n (entisen ruukkiyhtiön) tietojärjestelmän ja henkilökohtaisten tietokoneiden kautta jäsenille. Ammattiosaston toimintasuunnitelma laitetaan ao:n kotisivuille. Tiedottamisen tehostamista on kehitettävä. 10 TYÖOSASTOJEN KOKOONTUMINEN Työosastojen työntekijöiden yhteiskokoontumisia tuetaan Teräspirtillä, Hauhon Vuorenrannan takkatuvalla, tai jäsenien valitsemassa paikassa toimikunnan määrittelemällä avustuksella. Tilaisuuteen osallistuva toimikunnan jäsen, luottamusmies tai työsuojeluasiamies tiedottaa ammattiosaston tai työosaston toimintaan liittyvistä asioista.

6 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 6(6) 11 TYÖVÄENLEHDET Ammattiosasto tukee jäsenien työväenlehtien tilausta työväenlehtituella, joka on samansuuruinen kuin Metalliliitonkin jäsenilleen antama työväenlehtituki. Ammattiosaston toimitilaan tehtaalla tilataan työväenlehtiä ammattiosaston varoista. 12 KULTTUURIN, URHEILUN JA TYÖTTÖMIEN TUKEMINEN Ammattiosaston toimikunta voi myöntää rahallista tukea ammattiosaston jäsenen hakemuksesta, tai ammattiyhdistysliikettä olevan järjestön hakemuksesta kulttuurin tai urheilun tukemiseen. Paikkakunnan työttömiä tuetaan toimikunnan päätösten mukaan. 13 YHTEISTYÖ ELÄKELÄISIIN, VETERAANEIHIN JA AMMATTIOSASTON TYÖTTÖMIIN Pidetään yhteyttä, tuetaan myös rahallisesti toimikunnan harkinnan ja päätösten mukaan. 14 JÄSENIEN MERKKIPÄIVIEN MUISTAMINEN Ammattiosaston jäsenien merkkipäiviä muistetaan laaditun ohjeistuksen mukaan. 15 VAALIT Syksyllä 2015 valitaan vuosille työsuojeluvaltuutettu ja osastojen työsuojeluasiamiehet. 16 VARAINHANKINTA Ammattiosaston tulolähteenä on jäsenmaksun palautusosuus Metalliliitolta.

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry. Työpaikka- ja alueosaston säännöt

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry. Työpaikka- ja alueosaston säännöt Työpaikka- ja alueosaston säännöt 26.11.2011 VIESTINTÄALAN TOIMIHENKILÖT GRAFINET RY TYÖPAIKKA- JA ALUEOSASTO SÄÄNNÖT :n työpaikka- ja alueosastojen säännöt Nimi, nimenkirjoitus ja tarkoitus 1 Työpaikka-

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Nastolan Kirjatyöntekijät ry. 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan

Lisätiedot

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaa-ajan ja

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Nastolan Kirjatyöntekijät ry. 7081 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnan vakiinnuttamiseen

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnan vakiinnuttamiseen TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnan vakiinnuttamiseen Työpaikkatoiminnan määritelmä Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, joka kattaa saman yrityksen kaikissa Suomen toimipisteissä työskentelevät

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika 310 Järjestötoiminta Tiedotus Edunvalvonta Vapaa-aika Koulutus 1 (10) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Järjestötoiminta Yhdistystoimintaa kehitetään tukemaan jäsenhankintaa. Kannustetaan jäseniä ja aktiiveja

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET Toimintasäännöt hyväksytty 23.9.2006 hallituksen kokouksessa. TYÖPAIKKATOIMINNAN OHJE Mitä on työpaikkatoiminta? Työpaikkaosaston tehtävänä on yhdessä henkilöstöedustajien kanssa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO 1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO Seurassa päätösvaltaa käyttää seuran sääntömääräinen yleinen kokous. Noormarkun Koitossa yleinen kokous on syksyllä ja keväällä. Toimeenpanevana elimenä on johtokunta.

Lisätiedot

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö: Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2016 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Osaston puheenjohtaja Arto Suutarinen Varapuheenjohtaja Juha Konttinen

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Osaston puheenjohtaja Arto Suutarinen Varapuheenjohtaja Juha Konttinen 1 HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Osaston puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Juha Konttinen Sihteeri Varasihteeri Pekka Tiimo Hillevi Lehmusjärvi Taloudenhoitaja

Lisätiedot

Metallityöväen Liitto ry. Seuturyhmien toimintaohje

Metallityöväen Liitto ry. Seuturyhmien toimintaohje Metallityöväen Liitto ry Seuturyhmien toimintaohje Sisältö Seuturyhmien toimintaohje Seuturyhmien toimintaohje...3 Seuturyhmän organisoituminen...4 Seututoimikuntien jaostot...6 Seuturyhmäkoulutus...8

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMIVA JA TOIMINNALLINEN AMMATTIOSASTO ON KIINNOSTAVA JA TEHOKAS Ammattiosaston on oltava vahva edunvalvoja, joka pystyy aidosti ajamaan

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2015 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n henkilövalinnat ja TOIMINTASUUNNITELMA 2013

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n henkilövalinnat ja TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n henkilövalinnat ja TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1 2 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden,

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Taloudenhoitaja 045 2640381 Sihteeri 045 2640382 Puheenjohtaja 045 2640383 Jäsenhuoltaja 045 2640384

Taloudenhoitaja 045 2640381 Sihteeri 045 2640382 Puheenjohtaja 045 2640383 Jäsenhuoltaja 045 2640384 Toukokuu 2010 Yhteystiedot: metalli87.fi toimisto@metalli87.fi Taloudenhoitaja 045 2640381 Sihteeri 045 2640382 Puheenjohtaja 045 2640383 Jäsenhuoltaja 045 2640384 TURUN AUTO- JA MOOTTORITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yhdistyksen 74. toimintavuosi pyörähti käyntiin osaavien aktiivitoimijoiden johdolla. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kymmenen (10) jäsentä; Pyhäjoelta, Vihannista,

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN 2 1. YHTEISTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Yhteistoiminnan taustaa Yhtymähallituksen päätös 21.6.2006/ 82 vanha sopimus irtisanottiin 31.7.2007 tilalle valtakunnallinen yhteistoimintalaki 2007 / 449

Lisätiedot

TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AO 668 RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AO 668 RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 / 5 TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AO 668 RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2 / 5 1. JOHDANTO Ammattiosaston tarkoituksena on koota toimialueensa terveydenhuoltoalan koulutuksen saaneet

Lisätiedot

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry.

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosaston säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintasuunnitelma

Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintasuunnitelma Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2014 YLEISTÄ - puheenjohtajalta Arvoisat PKY:n jäsenet, on taas aika valmistella ensi vuoden tapahtumia sekä toimintaa. Mitähän mahtaa vuosi 2014

Lisätiedot

Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt

Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry 28.11.2015 1/6 Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry ja

Lisätiedot

Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. Uudet säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli

Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. Uudet säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Uudet säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet Uudet säännöt Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Partiolippukunta Susiveikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki, ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä

Lisätiedot

tammi helmi joulu marras maalis OPAS ammattiosastossa loka huhti touko syys elo heinä kesä Ammattiosasto: Toimintavuosi:

tammi helmi joulu marras maalis OPAS ammattiosastossa loka huhti touko syys elo heinä kesä Ammattiosasto: Toimintavuosi: tammi helmi joulu marras OPAS maalis loka syys Toimintavuosi ammattiosastossa huhti touko elo heinä kesä Ammattiosasto: Toimintavuosi: SISÄLTÖ Osaston vuosi TOIMINTA KUUKAUSITTAIN Tammikuu...4 Helmikuu...

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen A-Kilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

2015 TOIMINTAKALENTERI

2015 TOIMINTAKALENTERI 2015 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 TO Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina PJ 2 PE KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti, Ammattiosastojen

Lisätiedot

Seinäjoen Elintarviketyöläiset r.y.

Seinäjoen Elintarviketyöläiset r.y. Seinäjoen Elintarviketyöläiset r.y. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintavuosi 2015 Sivu 1 (4) Ammattiosaston toimintakaudella 2015 asetetaan etusijalle toiminnan suhteuttaminen taloudelliseen tilanteeseen

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vaasan Purolan kyläyhdistys ry Vasa Bobäck byaförening rf ja kotipaikka Vaasan kaupunki. Yhdistyksen toimialue on Purolan kaupunginosa Vaasassa. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

Nimi: Kotipaikka: Osoite:

Nimi: Kotipaikka: Osoite: Jäsenvaliokunnan ehdotus yhdistysten mallisäännöiksi 4.3.2015 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakennusmestarit

Lisätiedot

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi. Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 NASTOLAN KIRJATYÖNTEKIJÄT ry. 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan

Lisätiedot

Turun Yliopiston Biologian ja Maantieteen opiskelijain Yhdistys SYNAPSI ry:n säännöt

Turun Yliopiston Biologian ja Maantieteen opiskelijain Yhdistys SYNAPSI ry:n säännöt Turun Yliopiston Biologian ja Maantieteen opiskelijain Yhdistys SYNAPSI ry:n säännöt Yleiset määräykset Nimi ja kotipaikka Kieli 1 Yhdistyksen nimi on Turun Yliopiston Biologian ja Maantieteen Opiskelijain

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Sateenkaariyhdistys Malkus ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta

Lisätiedot

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on

Lisätiedot

Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry

Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2015 YLEISTÄ - puheenjohtajalta Hyvät Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen jäsenet, on taas tullut aika suunnata katseet ensi vuoteen ja arvailla

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2011. Toimihenkilöt Ammattiosaston syyskokous , klo Toimintasuunnitelma vuodelle

JÄSENTIEDOTE 2/2011. Toimihenkilöt Ammattiosaston syyskokous , klo Toimintasuunnitelma vuodelle Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL ry JÄSENTIEDOTE 2/2011 Sisältö Sivu Toimihenkilöt 2011 2 Ammattiosaston syyskokous 25.11.2011, klo 16.00 Syyskokouksen esityslista 3 4 Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole

Lisätiedot

P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y

P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 1. YLEISTÄ Jäsenille järjestettiin risteily

Lisätiedot

PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY

PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY Toimintasuunnitelma 2016 - ammattiyhdistystoimintaa vuodesta 1896 - YLEISTÄ - puheenjohtajalta Arvoisat Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen jäsenet, vuosi on taas

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

Slovenia-seuran säännöt

Slovenia-seuran säännöt Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT

POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY POHJOLA-NORDENS DISTRIKT I TAVASTLAND RF POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Pohjola-Nordenin Hämeen piiri

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista

Lisätiedot

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin:

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Sinä olet jäsen ammattiosastossa eli Jyväskylän Kirjatyöntekijäin Yhdistyksessä (JKY) JKY ja noin 300 muuta ammattiosastoa ovat

Lisätiedot

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2012

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2012 HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1 2 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaa-ajan

Lisätiedot

Helsingin Tekniikan Opiskelijat HTO ry:n säännöt

Helsingin Tekniikan Opiskelijat HTO ry:n säännöt Helsingin Tekniikan Opiskelijat HTO ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Tekniikan Opiskelijat HTO ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä HTO, ja sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

Helsingin Jyryn johtokunnan ja jaostojen tehtävät ja niihin liittyvät hyvät käytännöt

Helsingin Jyryn johtokunnan ja jaostojen tehtävät ja niihin liittyvät hyvät käytännöt Helsingin Jyryn johtokunnan ja jaostojen tehtävät ja niihin liittyvät hyvät käytännöt Hyväksytty Helsingin Jyryn johtokunnan kokouksessa 22.10.2014 Asiakirjan tarkoitus Tämä asiakirja kuvaa Helsingin Jyryn

Lisätiedot