DIGITAALISELLA IENTASKUMITTARILLA KERÄTYN TIEDON HYÖDYNTÄMINEN PARODONTOLOGISESSA HOIDOSSA

Transkriptio

1 DIGITAALISELLA IENTASKUMITTARILLA KERÄTYN TIEDON HYÖDYNTÄMINEN PARODONTOLOGISESSA HOIDOSSA Minna Kiviniemi Pro gradu -tutkielma Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinto Itä-Suomen yliopisto Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos Huhtikuu 2016

2 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, sosiaali-ja terveydenhuollon tietohallinto KIVINIEMI, MINNA: Digitaalisella ientaskumittarilla kerätyn tiedon hyödyntäminen parodontologisessa hoidossa Pro gradu -tutkielma, 79 sivua, 1 liite (5 sivua) Tutkielman ohjaajat: YTM Sirpa Kuusisto-Niemi TtT Ulla-Mari Kinnunen Huhtikuu 2016 Avainsanat: tiedonhankinta, tiedonkäyttö, parodontologinen hoito, digitaalinen ientaskumittari Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata miten digitaalinen ientaskumittari tehostaa tiedon hankinnan ja käytön prosessia sekä millaista hyötyä digitaalisella ientaskumittarilla odotetaan saavutettavan parodontologisen hoidon onnistumiseksi. Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda esille uusia keinoja potilaan omahoidon tukemiseen ja hoidon laadun parantumiseen, sekä siihen liittyvien kustannussäästöjen ja sitä kautta saavutettavien yhteiskunnallisen hyödyn kautta. Parodontologisen statuksen tekeminen on myös suuhygienistin ja hammaslääkärin yhteistyön lähtökohta, koska suuhygienisti hoitaa potilaan hammaslääkärin tekemän diagnoosin perusteella. on myös suuhygienistin ja hammaslääkärin yhteistyön lähtökohta, koska suuhygienisti hoitaa potilaan hammaslääkärin tekemän diagnoosin perusteella. Tässä kvantitatiivisessa tutkimuksessa aineistonkeruumenetelmänä käytettiin strukturoitua kyselyä, joka toteutettiin Webropol ohjelmalla. Aineisto kerättiin Suomen Suuhygienistiliitto ry:n ja Suomen suunterveydenhoitoliitto ry:n kliinistä työtä tekeviltä suuhygienisteiltä (n=310). Teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Choon tiedonhallinnan prosessimallia. Tulosten mukaan digitaalisella ientaskumittarilla voidaan tehostaa ja helpottaa tiedon hankintaa parodontologisessa hoitotyössä siltä osin, että tutkimuksen löydökset kirjautuvat suoraan sähköisen potilasasiakirjaan ja ovat käytettävissä myös hoidon jatkuessa tai potilaan siirtyessä toiselle suuhygienistille tai hammaslääkärille. Suuhygienistit arvostivatkin digitaalisen ientaskumittarin ominaisuuksista eniten sitä, että langattoman tiedonsiirron avulla voidaan säästää työaikaa sekä digitaalisella ientaskumittarilla saatavaa luotettavaa ja standardoitua mittaustulosta. Digitaalinen ientaskumittari myös tukee ja parantaa tiedon käyttöä, koska potilashallinto-ohjelmasta saatavaa informatiivista dokumenttia voitaisiin hyödyntää potilaan suun terveydenhoidon seurannassa. Tällöin tietoa voidaan käyttää paitsi organisaation sisällä päätöksenteon tukena hoitoon osallistuvien kesken, mutta myös potilaan omahoidon tukena. Lisäksi yksityiskohtaisia raportteja voidaan käyttää työnjaon kehittämiseen sekä johtamisen tukena ja saavuttaa näin myös yhteiskunnallista hyötyä.

3 UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Health and Social Management, Health and Human Services Informatics KIVINIEMI, MINNA: The utilization of data collected by digital Periodontal probe in Periodontal treatment. Master's thesis, 79 pages, 1 appendices (5 pages) Advisors: M.Sc. Sirpa Kuusisto-Niemi Ph.D. Ulla-Mari Kinnunen April 2016 Keywords: information acquisition, information use, periodontal treatment, digital periodontal probe The purpose of this study was to describe how the information acquisition and the use of information could be enhanced by digital Periodontal probe and also what kind of advantages could be gained in Periodontal treatment by digital Periodontal probe. The aim of this study was to highlight new ways to support patient self-care and improved quality of care, as well as the associated cost savings and thereby achieve societal benefits. Periodontal status is the starting point for the dental hygienist's and dentist's cooperation, because a dental hygienist take care of the patient and his or her treatment on the basis of a diagnosis by the dentist. In this quantitative study, the data collection method was carried out by Webropol program. The data was collected from the Finnish Association of Dental Hygienists FADH and the Finnish Federation of Oral Health Care Professionals clinical working dental hygienists (n = 310). The Choo data management process model was used as the theoretical framework. According to the results the digital Periodontal probe enhance and facilitate the acquisition of information in Periodontal nursing. The research findings are logged straight into the electronic patient record and are also available for continued treatment or when the patient is sent to another dental hygienist or dentist. Dental hygienists appreciate from the digital Periodontal probe's features most that wireless communications can save hours of work, as well as the digital Periodontal probe gives reliable and standardized test results. The digital Periodontal probe will also support and enhance the use of information as an informative document obtained from a patient administration program could be used to monitor the patient's oral health. In this case, information could be used not only within the organization to support decision-making, but also the patient's self-care support. In addition, detailed reports can be used for the development of the labour, as well as management support and thus achieve the purpose of social utility.

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ JA TOIMINTAKULTTUURI PARODONTOLOGISESSA HOIDOSSA Hammaslääkärin työnkuva Suuhygienistin työnkuva Parodontologisen potilaan hoidon tarpeen määritys Ientaskujen mittaaminen digitaalisella ientaskumittarilla PARODONTOLOGISEN HOIDON KIRJAAMINEN Nykykäytännöt parodontologisessa kirjaamisessa Sähköinen potilaskertomus ja rakenteinen kirjaaminen parodontologisen hoitotyön tukena TIEDONHALLINNAN PARADIGMA JA -PROSESSI Tiedonhallinnan tutkimuksen paradigma Tieto Tiedonhallinta Choon tiedonhallinnan prosessimalli TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT TUTKIMUS MENETELMÄT JA -AINEISTO Tutkimuksen metodologiset valinnat Tutkimuksessa käytetty mittari Aineiston hankinta ja analyysi TULOKSET Tutkimukseen osallistuneiden taustatiedot Parodontologisen tutkimuksen suorittaminen Digitaalisella ientaskumittarilla arvioidut hyödyt Parodontologisen tutkimuksen tekemisen haasteellisuus Yhteenveto kyselyn tuloksista POHDINTA Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys Tulosten tarkastelu ja johtopäätökset Tutkimustulosten hyödynnettävyys ja jatkotutkimusaiheet LÄHTEET... 66

5 JULKAISEMATTOMAT LÄHTEET LIITTEET KUVIOT KUVIO 1. Suun terveydenhuollon potilasasiakirjat ovat osa Potilastiedon arkiston sisältöä KUVIO 2. Sähköisen potilaskertomuksen tietovarastojen muodostuminen KUVIO 3. Sosiaali ja terveydenhuollon tiedonhallinnan paradigma KUVIO 4. Tiedonhallinnan prosessimalli KUVIO 5. Tiedontarpeiden, -hankinnan ja käytön väliset suhteet KUVIO 6. Tutkimukseen osallistuneiden suuhygienistinä toimimisaika KUVIO 7. Millä sektorilla suuhygienistit toimivat KUVIO 8. Kuinka monta potilasta suuhygienistit hoitivat päivän aikana, joiden hoidon tarpeen määrittämisessä voisi hyödyntää digitaalista ientaskumittaria KUVIO 9. Parodontologisen tutkimuksen tulosten kirjaaminen ensin paperille, josta ne siirretään sähköiseen potilasasiakirjaan KUVIO 10. Kuinka kauan keskimäärin menee aikaa tutkimuksessa saatujen tietojen siirtämiseen paperilta tietokoneelle KUVIO 11. Parodontologisen tutkimuksen löydösten kirjaaminen suoraan sähköiseen potilasasiakirjaan KUVIO 12. Parodontologisen tutkimuksen suorittamisen inhimilliset haasteet KUVIO 13. Parodontologisen tutkimuksen suorittamisen tietotekniset haasteet KUVIO 14. Parodontologisen tutkimuksen suorittamisen työympäristöstä johtuvat haasteet KUVIO 15. Parodontologisen tutkimuksen tekemisen haasteet yhdistävän kategorian muodostuminen TAULUKOT TAULUKKO 1. Mittarin kysymysten asettuminen tutkimustehtävien alle TAULUKKO 2. Pelkistettyjen ilmaisujen muodostaminen... 37

6 TAULUKKO 3. Epävarmuus mittauksen onnistumisesta alakategorian muodostuminen TAULUKKO 4. Inhimilliset haasteet yläkategorian muodostuminen TAULUKKO 5. Aineiston abstrahoinnista muodostunut yhdistävä kategoria TAULUKKO 6. Potilaan tutkiminen TAULUKKO 7. Parodontologinen tutkimus Käypä hoito -suositusten mukaisesti TAULUKKO 8. Parodontologisen tutkimuksen suorittamiseen kuluva aika TAULUKKO 9. Haasteellisinta parodontologisen tutkimuksen suorittamisessa TAULUKKO 10. Digitaalisella ientaskumittarilla saavutettavat hyödyt TAULUKKO 11. Digitaalisen ientaskumittarin ominaisuuksien tärkeys... 48

7 1 JOHDANTO Sote-tieto hyötykäyttöön strategian tavoitteena on uudistaa hyvinvointipalveluja niin, että kansalaisen mahdollisuudet huolehtia omasta terveydestään ja elämästään omatoimisesti ja tarvittaessa ammattilaisen tukemana paranevat. Luotettavalla hyvinvointitiedolla ja sähköisillä palveluilla onkin tärkeä rooli tämän tavoitteen saavuttamisessa. Strategiset tavoitteet vuoteen 2020 mennessä edellyttävät, että asiakastiedot ovat ammattilaisten ja asiakkaiden käytössä riippumatta organisaatiorakenteiden, palveluiden ja tietojärjestelmien muutoksesta. Myös palvelujen saatavuutta ja esteettömyyttä parannetaan sähköisten ratkaisujen avulla. (STM 2014.) Suomen tietoyhteiskunnan linjauksissa ja sosiaali- ja terveydenhuollon strategioissa on painotettu tietotekniikan hyödyntämistä palvelujen järjestämisessä. Tietotekniikkaa on pidetty yhtenä keskeisenä keinona kehittää sosiaali- ja terveydenhuoltoa vastaamaan siihen kohdistuneisiin kasvaviin haasteisiin. (Kivinen & Rissanen 2004.) Perinteisten palvelujen osittainen sähköistäminen ja omahoitokanavien luominen on tärkeä osa terveydenhuollon verkkopalveluita. Asiakkaiden oman vastuun lisääntyminen on kasvattanut osaltaan tarvetta terveyttä ja hyvinvointia tukeviin verkkopalveluihin. Asiakkaat haluavat osallistua enenevässä määrin omien tietojensa tallentamiseen, seurantaan ja lisätietojen hankkimiseen. (Kivinen & Rissanen 2004.) Asiakkaita palvelevien verkkojärjestelmien tavoitteena onkin lisätä asiakkaiden omatoimisuutta ja osallistumista omaa terveyttään koskevissa asioissa (Nyholm & Suominen 1999; Kivisaari ym. 2001). Tietojen yhtenäinen ja virheetön kirjaaminen parantaa hoidon laatua ja on osa potilasturvalisuutta. Hoitotietojen kirjaaminen sähköiseen potilasjärjestelmään tulisi olla myös yhtenäistä eri ammattiryhmien välillä. Epäyhtenäiset kirjaamistavat voivat vaikeuttaa tiedonvaihtoa eri ammattiryhmien välillä ja tiedonsiirtoa yhdellä palvelunantajalla tai palvelunantajien välillä. Se vaikeuttaa myös tiedon hyödyntämistä kansallisesta arkistopalvelusta (KanTa) tulevaisuudessa. (Häyrinen 2011, 56.)

8 4 Kansalaisten oma vastuu hyvinvoinnistaan on lisääntymässä. Omavastuun lisääminen edellyttää kuitenkin kansalaisilta enemmän tietoa ja osaamista sähköisistä palveluista. Tämä osaltaan kasvattaa tarvetta terveyttä ja hyvinvointia tukeviin tietopalveluihin. (Kivisaari ym ) Omahoitopalvelujärjestelmällä katsotaan olevan edellytykset tukea kansalaisen itsehoitoa. Tämän palvelun avulla kansalainen saa terveyteen liittyvää luotettavaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta mahdollisimman helposti ja hän voi itsenäisesti hallita tiedon käyttöä profiloitumalla palveluun henkilökohtaisesti. Näin hän voi koota oman terveyskortin terveyden edistämiseksi ja/tai sairautensa hoitamiseksi sekä terveytensä ja hoitonsa arvioimiseksi yksilöllisesti. (Niska ym ) Potilaiden hoidon laatu paranee, kun myös he saavat havainnollista ja aiempaa tarkemman kuvauksen suunsa terveydentilasta. Tällä on voi olla merkitystä myös potilaan hoitokustannuksiin. Nykytilanteessa suun terveydenhoidon lähetteessä on voitu arvioida hoitoon tarvittavien hoitokäyntien määrä liian vähäksi. Hammaslääkäri tarkastaa suun terveyden tilanteen, sekä tekee diagnoosin ja hoitosuunnitelman. Jos se on joidenkin tietojen osalta suurpiirteinen, on kokonaishoitoon tarvittavien käyntien määrä voitu arvioida vähäisemmäksi kuin se todellisuudessa on. Kun dokumentointi tapahtuu digitaalisella langattomalla ientaskumittarilla, jossa potilaan tiedot kirjautuvat suoraan sähköiseen potilasasiakirjaan, omahoito mahdollistuu aiempaa paremmin, kun potilas voi seurata havainnollisten dokumenttien ja niihin liitettyjen ohjeiden mukaan oman suun terveyden tilan kehittymistä myös pitkällä aikavälillä. Kun potilas saa itselleen suun terveydenhoidon havainnolliset dokumentit ja niihin ohjeet, on sillä myös suun terveyden ylläpitämisen motivoiva vaikutus. Tämä on tärkeää sillä tutkimusten mukaan 60 % nuorista vuotiaista ei ole käynyt hammashoidossa viiden viimeisen vuoden aikana (Suominen-Taipale ym. 2006, 57). Lisäksi Terveys tutkimuksen mukaan iensairauksia esiintyy edelleenkin hyvin yleisesti ja lähes kahdella kolmasosalla pohjois- ja eteläsuomalaisista miehistä ja yli puolella naisista todettiin iensairaus (Suominen ym. 2012, 107). Yksilöllisen terveydenhoidon eräs tavoite on, että potilaat ottavat aiempaa enemmän vastuuta oman terveytensä ylläpitämisestä. Tämä edellyttää, että heillä on mahdollisuus päästä omiin terveystietoihin sähköisen asioinnin välityksellä.

9 5 Koska kuilu terveydenhuoltoon kohdistuvien vaatimusten ja niihin vastaamis mahdollisuuksiemme välillä lisääntyy, meidän on valmistauduttava siihen miten pystymme tulevaisuudessakin turvaamaan terveydenhuollon palvelut ja vieläpä parantamaan niitä. Tulevaisuudessa pitää sekä yksilö- että väestötasolla selvittää ja määritellä tarkemmin palvelujen tarve ja tehostaa toiminnan tuottavuutta, laatua ja kustannusvaikuttavuutta. Lisäksi ilman julkisesti säädeltyä ja eettisesti kestävällä pohjalla olevaa priorisointia voidaan ajautua tilanteeseen, jossa eri sosiaaliryhmien väliset terveyserot herkästi lisääntyvät. (Rauhala & Niiranen 2013.) Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sitä miten digitaalinen ientaskumittari tehostaa tiedon hankinnan ja -käytön prosessia sekä millaista hyötyä digitaalisella ientaskumittarilla odotetaan saavutettavan parodontologisen hoidon onnistumiseksi. Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille uusia keinoja potilaan omahoidon tukemiseen ja hoidon laadun parantumiseen, sekä siihen liittyvien kustannussäästöjen ja sitä kautta saavutettavien yhteiskunnallisen hyödyn kautta. Tarkoituksena on kartoittaa myös tietoa siitä, miten parodontologinen status on kirjattu tällä hetkellä kiinnityskudossairauksien hoidonarvioinnissa. Tämän aiheen tutkiminen on tärkeää siksi, että aihetta ei ole juurikaan aiemmin tutkittu. Uuden kehitteillä olevan laitteen avulla voidaan motivoida kaikki toimijat tekemään parodontaalinen tutkimus ientaskumittauksineen jokaiselle potilaalle jokaisesta hampaasta Käypä hoito -suosituksen 2010 mukaisesti nykyisillä henkilöresursseilla. Onnistuessaan uusi toimintamalli lisää myös tuottavuutta kasvattamalla suoritteiden määrää sekä vähentää hoidon tarvetta keskittämällä resurssit ennaltaehkäisyyn korjaavan toiminnan sijaan. Suoritteiden määrän lisääntyminen mahdollistaa hoitotakuun toteutumisen ja lisää palveluiden saatavuutta kuntalaisille. Potilaiden suun terveydenhoito on mahdollista Käypä hoito -suosituksen mukaisesti kuntien taloudellisten realiteettien puitteissa ja niiden tuloksellisuutta parantaen. (Käypä -hoito -suositus 2010.)

10 6 2 MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ JA TOIMINTAKULTTUURI PARO- DONTOLOGISESSA HOIDOSSA 2.1 Hammaslääkärin työnkuva Hammaslääkäri tutkii ja hoitaa suun ja leukojen alueen sairauksia. Hammaslääkäri tutkii potilaan ja tekee tutkimuksen perusteella taudin määrityksen eli diagnoosin sekä laatii hoitosuunnitelman ja kirjoittaa lähetteet jatkohoitoa varten. Suun terveys on osa ihmisen yleisterveyttä ja lisäksi on selvitettävä, voiko suun ongelmat mahdollisesti olla muiden sairauksien oireita. Hammaslääkärin työtehtäviin kuuluu hampaiden paikkaus, suun alueen tulehdusten hoito, hampaiden oikominen sekä hampaiden poistoon ja proteeseihin liittyvät työt. Hammaslääkäri myös opastaa ja tukee potilasta suun terveyden edistämisessä. (Ammattinetti 2015a.) Noin viidennes hammaslääkäreistä suorittaa hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnon jälkeen erikoishammaslääkärin tutkinnon. Hammaslääkärit voivat erikoistua kliiniseen hammashoitoon, hampaiston oikomishoitoon, suu- ja leukakirurgiaan sekä terveydenhuoltoon. Yleishammaslääkäritkin voivat tehdä osin samoja toimenpiteitä kuin erikoishammaslääkärit. Terveyskeskushammaslääkärin tehtäviin voi kuulua potilaiden hoidon lisäksi kunnan väestön suun terveydenhuollon suunnittelua ja johtamista sekä terveyden edistämistä ja sen suunnittelua. (Mts.) Vastaanotolla hammaslääkärin työparina on useimmiten hammashoitaja. Työryhmään kuuluu myös suuhygienisti. Hammaslääkärillä on kokonaisvastuu hoidosta ja hammaslääkäri voi toimia usein myös vastaanoton esimiehenä. Hammaslääkärit työskentelevät pääasiassa terveyskeskuksissa ja keskussairaaloissa sekä yksityishammaslääkäreinä. Hammaslääkäreitä työskentelee myös opetus- ja tutkimustehtävissä sekä puolustusvoimissa. Hammaslääkäriksi voi opiskella Helsingin, Oulun, Turun ja Itä-Suomen yliopistoissa, joissa suoritetaan hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinto, (HLL). Hammaslääkäri on laillistettu ammattihenkilö ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira myöntää hakemuksesta laillistuksen ammattiin. (Mts.)

11 7 2.2 Suuhygienistin työnkuva Suuhygienistin tutkinto on ammattikorkeakoulututkinto, joka koostuu 210 op:n (3,5 vuotta) laajuisista opinnoista. Suuhygienistejä koulutetaan Suomessa neljässä ammattikorkeakoulussa. Koulutuksessa suuhygienisti saa valmiudet asiakaslähtöiseen terveyden edistämiseen. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira laillistaa suuhygienistin terveydenhuollon ammattihenkilöksi. (OAMK 2015.) Suuhygienisti työskentelee itsenäisesti ja vastaa oman vastuualueensa potilaan hoidosta. Suuhygienisti työskentelee tiimissä hammaslääkäreiden, hammashoitajien ja hammasteknikoiden sekä myös muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Suuhygienisti voi toimia myös hammas- ja lähihoitajien, hammashuoltajien sekä suuhygienistien lähiesimiehenä. (Roos 2014a; Ammatinetti 2015b.) Suuhygienistin tyypillisimpiin tehtäviin kuuluvat hammaskiven poisto, hampaiden pinnoitus ja fluorikäsittelyt, mutta hän myös ohjaa ja opastaa asiakkaita suun itsehoitoon. (Ammatinetti 2015b.) Suuhygienisti tietää parodontaalisairauksien syntymiseen, etenemiseen ja paranemiseen vaikuttavat tekijät ja hallitsee parodontologisten suun infektiosairauksien ehkäisyn, varhaishoidon sekä terveyttä säilyttävän hoidon (Roos 2014b). Suuhygienistin työ muodostuu suun terveyttä edistävistä ja ylläpitävistä tehtävistä. Näitä ovat esimerkiksi yksilöllinen terveysneuvonta, suun terveystarkastukset sekä hoidon tarpeen arviointi, toteutus ja seuranta. Suuhygienistin työ on myös suusairauksia ennalta ehkäisevää, hoitavaa tai kuntouttavaa työtä, johon kuuluu myös varhais- ja ylläpitohoidot, sekä ien- ja kiinnityskudossairauksien hoidot ja tietyt hammaslääketieteen erikoisalojen osatehtävät (oikomishoito, kirurgia, purentafysiologia). Myös röntgenkuvien ottaminen hampaista ja esteettinen hammashoito sisältyvät suuhygienistin työhön. Suuhygienistin työ edellyttää hammaslääketieteen ja hoitotyön laaja-alaista osaamista ja hallintaa sekä kykyä itsenäiseen- sekä moniammatilliseen työskentelyyn. (OAMK 2015; SSHL 2015.)

12 8 Yhteistyössä muun terveydenhuollon ammattihenkilöstön ja terveydenedistämistahojen kanssa toimitaan erilaisissa projekti-, kehittämis- ja asiantuntijatyötehtävissä. Suuhygienisti vastaa myös terveydenedistämisprojektien suunnitteluista ja toteutuksista. Yhteistyötä tehdään useiden ammattihenkilöiden kanssa, kuten puhe- ja toimintaterapeuttien, sosiaalialan asiantuntijoiden, opettajien sekä erilaisten taidealan ammattilaisten kanssa. Suuhygienistit voivat työskennellä terveyskeskuksissa, yksityisvastaanotoilla, sairaaloissa, yrittäjinä tai itsenäisinä ammatinharjoittajina, opetustehtävissä, hallinnollisissa ja esimiestehtävissä, asiantuntija-, tutkimus ja kehittämistehtävissä sekä myynti- ja markkinointitehtävissä. (SSHL 2015.) Parodontologisen hoidon toteutumisen perustana on tiimityö hammaslääkärin ja suuhygienistin välillä. Suuhygienisti hoitaa potilaan hammaslääkärin tekemän diagnoosin ja hoitosuunnitelman perusteella. Toimivan tiimityön perustana on huolellinen kirjaaminen, jotta kaikilla on samat tiedot käytössään. Laadukas potilaan hoito ja työnjako eri ammattien välillä edellyttää riittävää tietoa hoidon tarpeen määrityksessä. 2.3 Parodontologisen potilaan hoidon tarpeen määritys Parodontiumin sairaudet (gingiviitit ja parodontiitit) voivat olla lähes oireettomia tai lieväoireisia kroonisia infektioita, mistä johtuen potilas hakeutuu hoitoon harvoin itseohjautuvasti. Suun yleistutkimuksen tehnyt hammaslääkäri vastaa parodontiumin tutkimisesta, diagnoosin tekemisestä ja hoitopäätöksestä. (Hiiri 2015; Nieminen 2014.) Kun parodontiitti diagnosoidaan, se hoidetaan viipymättä. Kiinnityskudossairauksien hoidossa vaikuttava hoito voidaan toteuttaa tehokkaasti lyhyellä aikavälillä ja ylläpitohoito on tärkeää osa kokonaishoitoa. (Käypä hoito -suositus 2010.) Jo parodontiitin diagnosoinnissa sekä hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa tulee ottaa huomioon se, että jokaisella ihmisellä on erilaiset riskitekijät sairastumiselle, joka vaikuttaa myös ylläpitovaiheen kontrollikäyntien tiheyteen. Hoidon tarpeen määrityksen ja hoitosuunnitelman laatiminen on tärkeää myös jatkon kannalta, koska sen perusteella tehdään suunnitelma hoidon toteutuksen työnjaosta erikoishammaslääkärin, hammaslääkärin ja suuhygienistin kesken. Kun yksilölliset riskitekijät määritellään tarkoin, voidaan

13 9 potilaan hoito toteuttaa myös kustannustehokkaasti moniammatillisessa työyhteisössä. (Aho ym. 2008, ) Laadukas potilaan hoito ja työnjako hoitotiimissä eri ammattien välillä edellyttää riittävän tarkkaa tietoa, jo hoidon tarpeen määrityksen vaiheessa. Hoitotiimin tärkeänä osana on myös potilas itse ja hänen omahoidon onnistuminen päivittäisessä suun puhdistamisessa on ratkaisevan tärkeää hoidon onnistumisen kannalta (Hiiri, 2015). Hammaslääkäri ja suuhygienisti vastaavat siitä, että potilas saa tarvittavan tiedon parodontiitista ja sen hoitamisesta. Potilaan pitää saada riittävästi havainnollista informaatiota, jotta hän voisi ottaa vastuuta omasta terveydestään ja tehdä terveydentilaansa koskevia päätöksiä. Jos voidaan selkeästi kuvata potilaalle yksilölliset taudin etenemiseen vaikuttavat riskitekijät yleisellä tasolla olevan informaation sijaan, on helpompaa sisäistää tietoa omasta sairaudesta. (Aho ym. 2008, ) Parodontologinen tutkimus on osa suun terveydentilan tutkimusta, joka tulisi tehdä kaikenikäisille säännöllisin väliajoin, jotta parodontiitti todettaisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Hammaslääkäri ja suuhygienisti tekevät parodontologisen tutkimuksen jokaiselle potilaalle osana suun terveydentilan tutkimusta. Lapsilla ja nuorilla parodontologinen tutkimus tulisi sisältyä valtioneuvoston asetuksen mukaisiin, tietyt ikäluokat kattaviin terveystarkastuksiin, joissa selvitetään suun terveydentila ja hoidon tarve. Kahdeksannelta vuosiluokalta lähtien tehdään täydellinen parodontaalistatus. Ientaskusyvyydet ja ienverenvuoto (bleeding on probing, BOP) mitataan jokaisesta hampaasta. (Käypä hoito -suositus 2010.) Parodontologisessa tutkimuksessa mitataan hampaan ympärillä olevan ientaskun syvyys neljältä tai kuudelta pinnalta ientaskumittarilla ja rekisteröidään ienverenvuoto sekä ientaskut neljästä millimetristä ylöspäin. Kun ientaskun syvyys on vähintään kahdessa eivierekkäisessä hampaassa 4 mm ja kiinnityksen kato 3 mm, voidaan puhua kroonisesta parodontiitista. Vaikeasta parodontiitista puhutaan, kun kiinnityksen kato on 5 mm, ja sitä esiintyy 30 %:ssa jäljellä olevista hampaista. (Käypä hoito -suositus 2010.) Syventynyt ientasku, hampaan kiinnityksen kato ja röntgenkuvasta havaittu alveoliluun vaaka- tai pystysuuntainen kato heijastavat jo tapahtunutta kudostuhoa. Diagnoosin ja

14 10 löydösten perusteella arvioidaan hoidon ennustetta ja tehdään hoitosuunnitelma ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa todetun parodontiitin hoitoennuste on yleensä hyvä. (Page & Eke 2007; Käypä hoito -suositus 2010.) Terveys tutkimuksen mukaan iensairauksia esiintyy kahdella kolmasosalla Pohjois-Suomessa ja Helsingin seudun miehistä ja yli puolella naisista (Suominen ym. 2012, 107). Yleisimmin kyseessä on aikuisiässä puhkeava krooninen parodontiitti, joka usein jää alidiagnosoinnin takia osin hoitamatta (Käypä hoito -suositus 2010; Hiiri 2015). Parodontiitti tarkoittaa bakteerien aiheuttamaa hampaan kiinnityskudosten tulehdusta. Se on merkittävä kansantauti ja siksi olisikin hyvä kiinnittää huomiota enemmän jo varhaisvaiheen diagnostiikkaan ja -hoitoon eli ientulehduksen ja parodontiitin ehkäisemiseen. Pitkälle edenneenä parodontiitti vaatii usein erikoishammaslääkäritasoista hoitoa ja muodostaa huomattavan kansantaloudellisen rasitteen. Kun parodontiitille altistavat riskitekijät todetaan varhaisessa vaiheessa, voidaan sen ehkäisy ja hoito kohdentaa oikein. (Käypä hoito -suositus 2010.) 2.4 Ientaskujen mittaaminen digitaalisella ientaskumittarilla Ientaskujen mittaus tulee tapahtua standardoidusti. Jos mittaus tehdään liian kevyesti tai voimakkaasti, hampaan kiinnityskudosten terveydentila voidaan ali- tai yliarvioida. Ientaskujen mittauksen ei pitäisi olla kivuliasta potilaalle. (Käypä hoito -suositus 2010.) Pitkittäistutkimuksissa on todettu, että automaattimittauksella tehdyt tutkimukset ovat parempia sekä toistettavuuden kannalta että mitattaessa pieniä muutoksia. Kun paine voidaan standardisoida, kiille-sementtiraja on helpompi rekisteröidä. Kun mittaukset tehdään elektronisesti ja tallennetaan suoraan tietokoneelle, helpottaa se myös tutkimuksen suorittamista. (Hansen 2004.) Ientaskumittareita on tällä hetkellä luokiteltu ensimmäisen-, toisen-, kolmannen-, neljännen ja viidennen sukupolven mittareiksi. Ensimmäisen sukupolven tuotteet ovat perinteisiä käsi-instrumentteja. Näillä ensimmäisen sukupolven ientaskumittareilla ei voida automaattisesti kerätä tai tallentaa tietoa. Toisen sukupolven mittarit tunnistavat paineen ja

15 11 niissä on elektronisesti standardoitu mittauspaine. Nämä eivät vaadi tietokonetta mittauksen suorittamiseen. Kolmannen sukupolven mittarit ovat suunniteltu vähentämään mittausvirheitä. Kolmannen sukupolven tuotteet ovat pääsääntöisesti tietokoneavusteisia. Osa tuotteista on käytettävissä vain valmistajan oman potilasjärjestelmän yhteydessä ja osan voi liittää muidenkin valmistajien ohjelmistoihin. (Srinivas ym ) Neljännen sukupolven ientaskumittarit ovat pääsääntöisesti 3D-tuotteita. Nämä mittarit ovat vasta tuotekehitysvaiheessa eikä näistä ole markkinoilla havaintoja. Viidennen sukupolven ientaskumittarit on suunniteltu vähentämään kipua mittaustilanteessa. Mittareiden on tarkoitus olla 3D-tuotteita, joilla mittaus tapahtuu non-invasiivisesti esimerkiksi ultraäänen avulla, esimerkkinä US Probe. (Srinivas ym ) Tämä tutkimus perustuu Wireless Probe -projektissa tuotettuun tietoon digitaalisen ientaskumittarin tuomista hyödyistä potilaalle ja suun terveydenhuollon henkilökunnalle. Projektissa luotavan digitaalisen ientaskumittarin avulla kehitetään suun terveydenhuollossa työskentelevien työnjakoa erityisesti hammaslääkärin ja suuhygienistin välillä. Kun uusi ratkaisu otetaan käyttöön, saadaan jokaisen potilaan suun terveydentilasta tarkat ja yksityiskohtaiset mittaustulokset potilasasiakirjoihin. Kokonaisvaltainen tarkastus johtaa yksityiskohtaisempaan hoidon suunnitteluun ja siten tarkoituksen mukaiseen hoitoon tarvittavan ajankäytön suunnitteluun ja tehtävien jakoon. Tämä parantaa työajan käyttöä ja lisää kustannustehokuutta. Wireless Probe -projektissa kehitetyn digitaalisen ientaskumittarin avulla ientaskujen syvyys voidaan mitata automaattisesti ja tarkastuksessa saadut tulokset siirtyvät langattomasti sähköiseen asiakirjaan. Näin tutkimuksen tulokset ovat heti näkyvillä myös asiakkaalle ja hänelle voidaan havainnollisesti kertoa ja näyttää tutkimuksessa saadut tulokset. Potilashallinto-ohjelmasta saadaan lisäksi potilaalle informatiivinen dokumentti, jota voidaan hyödyntää hänen oman suunsa terveydenhoitoon motivoinnissa. Hoidon päätteeksi voidaan tehdä uudelleen arvio hoidon lopputuloksesta, ja näin myös motivoidaan potilasta suun terveyden ylläpitämiseen. (Wireless Probe -projektisuunnitelma 2012.)

16 12 Kehitettävän ientaskumittarin avulla mittaus on kivuton ja siten miellyttävämpi kuin käsiinstrumentilla tehty tutkimus. Mittaustulos standardoituu, koska mittari ilmoittaa, mikäli mittaria painetaan enemmän kuin 20 gramman voimalla. Tämä parantaa mittaustulosten vertailtavuutta. Eri henkilöiden suorittamat mittaustulokset voivat vaihdella samankin potilaan kohdalla, koska mittaamiseen tarvittavan juuri oikean suuruisen voiman arviointi on käsin tehdyssä mittauksessa vaikeaa. (Wireless Probe -projektisuunnitelma 2012.) Digitaalisella langattoman tiedonsiirron avulla säästetään työaikaa potilaan kliiniseen hoitoon. Uudella laitteella motivoidaan kaikki toimijat tekemään parodontaalinen tutkimus ientaskumittauksineen jokaiselle potilaalle jokaisesta hampaasta Käypä hoito -suosituksen 2010 mukaisesti. Tällöin kokonaistilanteen arvioon perustuvat terveystarkastustiedot olisivat käytettävissä hoidon tarpeen määrittämisessä. Yksityiskohtaisemman lähetteen avulla suuhygienistin työ tulee sujuvammaksi, kun tilannetta ei tarvitse tarkistaa uudelleen. Potilas saa riittävää tietoa oman suun terveyden tilanteesta ymmärrettävällä ja havainnollisella tavalla ja lisäksi hoitoon tarvittavat käynnit pystytään arvioimaan tarkemmin, mikä parantaa potilaan hoitoprosessia. Hoidon vastuualueet on helpompi määritellä tarkemmin, kun suunnittelun perustana ovat kokonaistilanteeseen perustuvat mittaustulokset. (Wireless Probe -projektisuunnitelma 2012.)

17 13 3 PARODONTOLOGISEN HOIDON KIRJAAMINEN 3.1 Nykykäytännöt parodontologisessa kirjaamisessa Suun terveydenhuollon tarkastuskäynnillä hammaslääkäri tekee suun tutkimuksen ja luettelee suun ja hampaiden havainnot ja löydökset. Kun potilaalle tehdään kokonaistutkimus eikä aiempia kirjauksia ole käytettävissä, hammaslääkäri tarkistaa ja arvioi hoidon tarpeen koko suun alueelta ja koko hampaiston. Hammaslääkärin apuna toimii hammashoitaja, joka kirjaa havainnot potilastietojärjestelmään. Suun terveydenhuollon potilastietojärjestelmissä käytetään graafista hammaskarttaa, hammasstatusta. Hampaaseen tai hampaan pinnan kohdalle tehdään merkinnät valitsemalla valikon eri vaihtoehdoista haluttu havainto. Hammasstatuksen lisäksi suun terveydenhuollon potilastietojärjestelmissä myös ikenen havainnot kuvataan graafisesti. Suun kirjauksia tehdään myös toimenpidesivulle, johon kirjataan tehdyt toimenpiteet toimenpidekoodilla ja tätä tarkennetaan vapaalla tekstillä. (Aalto & Virkkunen 2014, 11.) Jos tarkastuksessa havaitaan, että potilaalla on hoidon tarvetta, aloitetaan hoitotoimenpiteet samalla tai seuraavalla käynnillä. Seuraavalla hammastarkastuskäynnillä, joka on yleensä vuoden tai kahden vuoden kuluttua, käytetään uusien kirjausten pohjana aiemmin tehtyä statusta, joka päivittyy tehtyjen toimenpiteiden mukaan. Hammaslääkäri kirjaa tehdyt toimenpiteet toimenpidesivulle. Suuri osa toimenpiteistä on hammaskohtaisia, jolloin kirjataan hampaan numerolla mihin hampaaseen toimenpide kohdistui ja toimenpiteen toimenpidekoodi, jota tarkennetaan vielä kirjoittamalla vapaasti kuvaus tilanteesta. Tällöin nähdään kuva nykytilanteesta ja voidaan olettaa, että tarkastusstatus oli suunnilleen sama kuin sen hetkinen status vähennettynä tehdyillä toimenpiteillä. (Mts., 11.) Myös muut terveydenhuollon ammattihenkilöt, kuten suuhygienistit ja hammashoitajat, jotka tekevät hampaiston terveystarkastuksia, parodontologista varhais- ja ylläpitohoitoa sekä ohjaavat potilaita suun terveyteen liittyvissä asioissa, voivat tehdä potilasasiakirjamerkintöjä. Suun terveydenhoidossa käytetään yleisesti hammasstatuksen graafista esitysmuotoa ja siten kirjaaminen on rakenteista. (Mts., 11.)

18 14 Vapaalla tekstillä voidaan tarkentaa statuksen rakenteista kirjaamista ja sitä käytetään myös tarkentamaan toimenpidekirjauksia, kertomalla tarkemmin miten toimenpiteen tekeminen sujui tai mitä materiaalia käytettiin. Jos käytössä ei ole potilastietojärjestelmää, jossa on graafinen hammaskartta, esimerkiksi erikoissairaanhoidossa, voidaan käytössä olevaan potilastietojärjestelmään suusairauksien lomakkeelle kirjata sairaskertomuksen tiedot vapaalla tekstillä, myös diagnoosit ja toimenpidekoodit tilastointia varten. (Aalto & Virkkunen 2014, 11.) Parodontologinen hoito toteutetaan yleensä hammaslääkärin ja suuhygienistin tiimi työnä. Hammaslääkäri vastaa parodontologisen hoidon tarpeen diagnosoinnista ja hoidon suunnittelusta, sekä suorittaa vaativammat hoitotoimenpiteet. On huomattu, että pitkällä aikavälillä ehkäisevään hammashoitoon panostaminen tuo kustannussäästöjä ja yksi syy suuhygienistien kanssa tehtävään työparityöskentelyyn on heidän monipuolinen osaaminen suun sairauksien ehkäisyyn. Alueilla, joissa voitu hyödyntää suuhygienistin ammatillista osaamista ennaltaehkäisevän hammashoidon alueella, on vähemmän suun sairauksia. Hammaslääkärin työpanosta ei ole lisätty, joten yhteistyöllä on saavutettu kustannustehokkaampi tapa toimia. (Harris ym. 2001, ) Pääkaupunkiseudulla hammaslääkäreille tehdyn tutkimuksen mukaan hammaslääkärien hoitokäytännöt vaihtelevat, eikä kaikissa terveyskeskuksissa ole selkeää työnjaon ohjeistusta. Vuorisen tutkimuksessa (2011) hammaslääkärit kuvasivat parodontiumin tutkimisessa ja hoidossa olevan puutteita, jotka johtuivat sekä ajanpuutteesta että heidän valmiuksistaan. Myös parodontaalisairauksien diagnosointi on epävarmaa, koska parodontologista tutkimusta ei tehdä Käypä hoito -suositusten mukaan. (Vuorinen 2011, 25,33.) Rantahakalan ym. (2012) tutkimukseen osallistuneet hammaslääkärit dokumentoivat parodontologisessa hoidossa potilastiedostoihin useimmiten CPI:n, mutta taskukaavion täyttäminen oli harvinaista. Syyksi vastaajat ilmoittivat merkintöjen tekemisen tai tietokoneohjelman käyttämisen työläyden. Enemmistö kertoi tutkivansa potilaan parodontiumin aina tutkimuskäynnillä ja hammaslääkärien työajasta vain keskimäärin 9 % käytetään parodontologisiin toimenpiteisiin. (Rantahakala ym )

19 15 Vuorisen (2011) mukaan hammaslääkäreiden antama hoito keskittyy kariologiaan ja endodontiaan, jolloin parodontologiset hoidot jäävät usein suuhygienistien vastuulle (Vuorinen 2011, 25,33). Myös Sharpe ym. (2007) on todennut tutkimuksessaan, että hammaslääkärit luottavat suuhygienistien osaamiseen parodontologisen hoidon suorittamisessa. Hammaslääkärit myös kokivat taloudellisesti kannattavaksi hyödyntää suuhygienistin työpanosta parodontologisen hoidon osana. (Sharpe ym. 2007, 2.) Suomessa tehdyn Terveys tutkimuksen mukaan yli 30-vuotiaista suomalaisista 64 %:lla on parodontiitti ja aikuisia hoitavat suuhygienistit käyttävät suurimman osan työajastaan kiinnityskudossairauksien varhais- ja ylläpitohoitoon (Niiranen & Widström 2005, 1189). Terveys tutkimuksen mukaan iensairauksia esiintyy edelleenkin hyvin yleisesti, lähes kahdella kolmasosalla pohjois- ja eteläsuomalaisista miehistä ja yli puolella naisista todettiin iensairaus (Suominen ym. 2012, 107). Tutkimusten mukaan suurin osa hammaslääkäreistä tekee parodontologisen tutkimuksen kaikille uusille potilaille, mutta he eivät rutiininomaisesti merkitse ylös parodontaali-indeksejä tai mittaa ientaskuja ientaskumittarin avulla. Hammaslääkärit kokivat kuitenkin osaavansa luotettavasti diagnosoida parodontaalisairaudet. (Darby ym. 2005, ) Hammaslääkäreiden käytännöissä on todettu olevan eroja siinä milloin he lähettävät potilaan erikoishammaslääkärin hoitoon tilanteessa, jossa potilaalla todetaan pitkälle edennyt parodontiitti. Asiaan voi vaikuttaa myös erikoishammaslääkäreiden saatavuus ja hammaslääkärin oma näkemys tilanteen vakavuudesta. (Linden 1998, 655.) Hammaslääkäreille tulisikin korostaa ientaskujen mittaamisen tärkeyttä normaalin parodontaalitutkimuksen osana. Hammaslääkärillä on myös tärkeä rooli potilaiden motivoimisessa riittävään suun hoitoon ja potilaiden tiedottamiseen suuhygieniaa määrittelevistä mittareista. (Mali ym. 2008, 3.) Hammaslääkäri vastaa vaativampien parodontologisten hoitojen suorittamisesta ja suuhygienistien osaaminen painottuu suunterveyden edistämiseen sekä parodontologisen hoidon varhais- ja ylläpitovaiheen hoitoon. Huolellisesti tehty hoidon tarpeen määritys johtaa selkeään työnjakoon hammaslääkärin ja suuhygienistin välillä, silloin hoitoprosessi on kustannustehokas sekä potilaalle että organisaatiolle ja kukin toimii omalla vastuualueellaan.

20 Sähköinen potilaskertomus ja rakenteinen kirjaaminen parodontologisen hoitotyön tukena Sähköinen potilaskertomus on tallennettu digitaalisessa muodossa ja se voi sisältää skannattua tekstiä tai täysin koodattua dataa. Se voi olla yhden klinikan käytössä oleva potilastietojärjestelmä tai organisaatiorajat ylittävä potilaskertomus. Sähköinen potilaskertomus on osa yksilön elinikäistä terveystietoa ja sen tarkoitus on tukea hoidon jatkuvuutta, koulutusta ja tutkimusta tietoturvaan liittyvät vaatimukset huomioon ottaen. Yleisesti sähköinen potilaskertomus on sairaus- ja terveystietojen tallentamista, säilyttämistä, välittämistä ja käyttämistä tietotekniikan avulla. Sen avulla välitetään tietoa eri ammattiryhmien välillä, se toimii päätöksenteon tukena ja sinne kirjattua tietoa voidaan käyttää toiminnan suunnittelussa, tilastoinnissa ja tutkimuksessa. (Häyrinen & Ensio 2007, 97.) Sähköisen potilaskertomuksen käyttöönotolla voidaan mahdollistaa potilastiedon kirjaamista ja käyttöä potilaan sairauden ja terveyden hoidossa, lisäksi myös muissa toiminnoissa, kuten toiminnan ohjauksessa ja raportoinnissa, päätöksenteontuessa ja tilastoinnissa. Suomessa sähköisiä potilaskertomuksia on käytetty jo kauan, ja jatkossa sähköisen potilastiedon hyödyntäminen laajennetaan valtakunnalliseksi yhteisillä tietojärjestelmäpalveluilla (Kanta). Sosiaali- ja terveysministeriön asetus terveydenhuollon valtakunnallisista tietojärjestelmäpalveluista ovat perustana Kanta-palveluiden suunnittelulle ja käyttöönotolle. Näiden palveluiden avulla potilastiedon saatavuus ja käyttö toteutuu ajantasaisesti, riippumatta tietoa käyttävästä organisaatiosta tai potilastietojärjestelmästä, valtakunnallisesti yhtenäisiksi määriteltyjen kertomusrakenteiden avulla. Tavoitteena onkin tehostaa hyvää terveydenhuoltoa sekä hoidon jatkuvuutta ja potilasturvallisuutta. (Mäkelä-Bengs & Vuokko 2014, 21.) Suun terveydenhuollon potilaskertomukset ovat osa Potilastiedon arkistoon tallennettavia potilaskertomusasiakirjoja (Kuvio 1.), niiden rakenne ja toimintaperiaatteet noudattavat yleisesti potilaskertomuksen rakennetta ja toimintaperiaatteita. Suun terveydenhuollossa pääpaino on hampaiden ja suun terveydentilassa, mutta myös muu potilaan terveyteen liittyvä tieto on tarpeellista. Kaikkien Potilastiedon arkiston tietojen tulee olla käytettä-

21 17 vissä myös suun terveydenhuollossa potilaan kiellot huomioiden, kuin myös suun terveydenhuollon tietojen tulee olla käytettävissä muualla terveydenhuollossa potilaan kieltojen sallimissa rajoissa. Suun terveydenhuollon potilastietojärjestelmiä ei voi rajata koskemaan pelkästään suun terveydenhuollon tietojen kirjaamista, vaan niiden pitää täyttää Potilastiedon arkistoon liittymisen edellytykset (arkistointi, suostumusten hallinta). Lisäksi suun terveydenhuollon järjestelmissä pitää näkyä kaikki suun terveydenhuollossa tarvittavat Potilastiedon arkistoon tallennetut potilaskertomusasiakirjat sekä tallentua ja arkistoitua Potilastiedon arkistoon kaikki suun terveydenhuollossa tehtävät potilaskertomuskirjaukset. Suun terveydenhuollon potilastietojärjestelmiltä edellytetään siis tämän määrittelyn lisäksi myös muiden Kanta-palveluiden sivustolla julkaistavien yleisten Potilastiedon arkistoon liittymiseen liittyvien määrittelyiden noudattamista. (Aalto & Virkkunen 2014, 12.) KUVIO 1. Suun terveydenhuollon potilasasiakirjat ovat osa Potilastiedon arkiston sisältöä. (Aalto & Virkkunen 2014, 12.)

22 18 Rakenteisesti kirjaamalla voidaan parantaa potilastiedon ja -hoidon laatua. Kun tiedot kirjataan yhdenmukaisesti, käytettävissä oleva potilastieto on laadukkaampaa ja kirjattua tietoa voidaan hyödyntää päivittäistä potilastyötä laajemmin. Rakenteinen tieto helpottaa tiedon hyödyntämistä edelleen, ja esimerkiksi organisaatiotasolla rakenteisen kirjaamisen avulla tehostetaan palvelujen toteutumisen arviointia ja toiminnanohjausta. Raportointia voidaan automatisoida, kun tallentuva tieto on yhdenmukaista, kattavaa ja arvioitu laadultaan riittäväksi. Rakenteisesti kirjattu tieto parantaa potilaan hoidon laatua, koska rakenteinen kirjaaminen ohjaa noudattamaan hoitosuosituksia ja rakenteisesti tuotettu tieto tukee hoidon jatkuvuutta, kun yhtenäisesti kirjattuja potilaan tietoja voidaan käyttää riippumatta organisaatio- tai potilastietojärjestelmästä, potilaan suostumukset ja kiellot huomioiden. Potilasturvallisuutta lisää rakenteisuuden mahdollistama semanttinen yhteen toimivuus, joka takaa kattavan ja ajantasaisen tiedon hoitavasta organisaatiosta riippumatta. Potilastietoja rakenteisesti kirjaamalla parannetaan myös potilaan oikeusturvaa, sillä tietojen käytön seuraaminen on helpompaa ja tiedon käyttäjien yhteisellä käsitteistöllä vähennetään tulkintaepäselvyyksiä esimerkiksi potilaan ja terveydenhuollon ammattihenkilön välillä. (Mäkelä-Bengs & Vuokko 2014, 28.) Rakenteista tietoa voidaan hyödyntää välillisesti toisiokäytön näkökulmasta. Tällöin jo kertaalleen kirjattua tietoa hyödynnetään jatkossa erilaisiin käyttötarkoituksiin, kuten tutkimuksissa tai järjestelmien kehittämisessä. Jatkossa voidaan rekisteri- ja tilastotiedon keruuta automatisoida, silloin rakenteisesti tuotettu tieto hyödyntää myös terveyden seurantaa. Myös potilaat hyötyvät rakenteisesti kirjatusta tiedosta, koska tietoa voidaan hyödyntää terveystiedon tuottamiseen. Sen avulla voidaan laatia esimerkiksi näyttöön perustuvaan tietoon pohjautuvia potilasohjeita, jolloin se on osa potilaan kokonaisvaltaista hoitoa ja lisäksi ohjaa henkilön omahoitoa. (Mäkelä-Bengs & Vuokko 2014, 28.) Terveys ja hyvinvointi sekä toimintatapojen muuttaminen edistämällä digitaalisuutta ovat pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman strategisia tavoitteita. Digitaalisuudella tässä tarkoitetaan sitä, että uudet järjestelmät ja laitteet antavat mahdollisuuden tuottaa asioita kokonaan uudella tavalla. (Korhonen & Virtanen 2015, 237.) Vaikka terveydenhuollossa on maailmanlaajuisesti nähtävissä trendi, joka korostaa kansalaisten omaa roolia terveyden ylläpidossa ja hoidossa (Korhonen & Virtanen 2015, 237), niin kliinisen työryhmän

23 19 mielestä tähän mennessä hyödyistä tiedonhaun tuki ei ole vielä toteutunut. Kirjaamista pidetään nykyjärjestelmissä hitaana, eivätkä potilaan keräämät tai antamat tiedot ole täysin hyödynnettävissä ja lisäksi tiedon vertailu eri yksiköiden välillä koetaan ongelmalliseksi. (Lindqvist ym. 2014, ) Kun kaikkia tietoja ei ole dokumentoitu tarkoin, yhteistyö suun terveyden edistämisessä ammattilaisten ja potilaan kesken ei toteudu riittävän tehokkaasti. Potilaan omahoidon tukeminen ja siihen motivointi ei toteudu riittävällä tasolla kun potilas ei itse näe havainnollisesti oman suun terveyden tai sairauden asteen tilaansa. Visuaalisella, ymmärrettävällä dokumentilla suun terveyden tilasta voidaan saada potilas motivoitua paremmin ottamaan vastuuta omasta terveydestään. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden näkökulmasta rakenteistamisen pitäisi parantaa potilaan hoidossa tarvittavaa tiedon laatua ja hyödynnettävyyttä kliiniseen päätöksentekoon, eikä saisi tehdä potilastietojen kirjaamista vaikeammaksi. Käytettävän tiedon laatuun voidaan vaikuttaa yhdenmukaisten luokitusten käyttötavalla, käyttöasteella ja potilastietojärjestelmän toteuttamalla rakenteisen kirjaamisen ja hakujen tulosten esittämisen tavalla. Tutkimuksella on osoitettu kirjaamiskäytäntöjen vaihtelevuus, ja jopa eri ammattiryhmien sisällä käytetään samojakin luokituksia hyvin eri tavoin. Käytettävyyden kannalta käyttäjälle voi olla vaikea tietää, johtuuko huono käytettävyys luokituksesta/rakenteesta tai käyttöliittymän kankeudesta ja epäsopivuudesta. Valtakunnallisesti määritellään keskeisten potilastietojen osalta kentät, jotka jatkossa kirjataan rakenteisessa muodossa. (Hyppönen & Doupi 2014, 32.) Digitaalisen ientaskumittarin langattoman tiedon siirron avulla tietojen kirjaaminen on automaattista, eikä kirjaamiskäytännöissä esiinny vaihtelevuutta. Lisäksi kaikkien ammattilaisten kirjaamiset ovat standardoidussa muodossa. Sähköisen potilaskertomuksen tietojen on oltava täydellisiä ja virheettömiä, jotta myös potilaan hoidon laatu säilyisi hyvänä ja että tietoa voidaan hyödyntää toissijaisissa, kuten hallinnollisissa tai tilastollisissa tarkoituksissa ja tutkimuksessa. Myös tiedonvaihto potilasta hoitavien henkilöiden kesken ja tiedonsiirrot yhdellä palvelunantajalla ja palvelunantajien kesken, edellyttävät yhtenäisten käsitteiden käyttöä. Sähköisen potilaskertomuksen tietojen, tietoryhmien ja tietokokonaisuuksien pitää täyttää niille asetetut tehtävät. Suomessa ne on kansallisesti määritelty. Jotta tiedonsiirto yhdellä palvelunantajalla ja palvelujenantajien kesken mahdollistuu, pitää tiedot, tietoryhmät ja tietokokonaisuudet

24 20 esittää standardissa muodossa. Tietojen tulee olla syntaktisesti, strukturaalisesti ja semanttisesti yhteistoiminnallisia ja tietojen yhteistoiminnallisuus edellyttää terminologioiden käyttöä (Kuvio 2.). (Häyrinen 2011, 35.) KUVIO 2. Sähköisen potilaskertomuksen tietovarastojen muodostuminen (Häyrinen 2011, 36.) Sähköisen potilaskertomuksen tiedon laadun ominaisuuksista on useimmiten tarkasteltu täydellisyyttä ja virheettömyyttä. Sähköisen potilaskertomuksen tiedon laatu on oleellista potilaiden hoidon ja potilasturvallisuuden kannalta, koska terveydenhuollon ammattihenkilöt tekevät päätökset potilaiden hoidosta potilaskertomukseen kirjatun tiedon perusteella. Jos tieto ei ole laadukasta, on tiedon hyödyntäminen myös hallinnollisissa, tilastollisissa ja tutkimuksellisissa tarkoituksissa merkityksetöntä ja sen perusteella voidaan tehdä aivan vääriä johtopäätöksiä. Eri terveydenhuollon ammattihenkilöiden sähköiseen potilaskertomukseen tallettaman tiedon laatua olisi hyvä arvioida ja kehittää standardoitu menetelmä tiedon laadun arviointiin. (Häyrinen & Saranto 2009, 17.) Tiedonkulku ja tietojen ymmärrettävyys ovat keskeisiä seikkoja potilaan laadukkaassa ja potilasturvallisessa hoidossa. Potilaan hoitoon osallistuvien henkilöiden välillä saavutetaan yhteinen ymmärrys tiedosta sähköisen potilaskertomuksen yhdenmukaisilla tietorakenteilla ja erilaisten terminologioiden (luokitukset, nimikkeistöt) käytöllä. Näin mahdollistetaan myös kertaalleen kirjatun tiedon hyödyntäminen eri käyttötarkoituksiin, tiedon-

25 21 siirto terveydenhuollon yhden palvelunantajan ja palvelunantajien kesken sekä päätöksenteon tuen, esimerkiksi näyttöön perustuvien hoito-ohjeiden liittämisen ohjelmistoihin. (Häyrinen 2011, 35.) Kirjaamiskäytäntöjä hoitotyössä pidetään usein vaikeana, toissijaisena ja aikaa vievänä, mutta on otettava huomioon, että tietoon, jota ei ole koskaan kirjattu, ei voida oikeusturvan näkökulmasta koskaan luottaa. Potilaan hoidon joustava eteneminen ja jatkuminen edellyttävät huolellista kirjaamista ja dokumentointia ja lisäksi sillä turvataan sekä potilaan että hoitotyöntekijän oikeuksia. Laadukkaan kirjaamisen avulla voidaan turvata hoitoa koskeva tiedonsaanti ja varmistaa hoidon toteutus ja seuranta. (Tanttu 2007, 128.) Parodontologisen statuksen yksityiskohtainen kirjaaminen on myös suuhygienistin ja hammaslääkärin yhteistyön lähtökohta, koska suuhygienisti hoitaa potilaan hammaslääkärin tekemän diagnoosin perusteella. Potilaan hoidosta ja sen etenemisestä muodostetaan kuva kirjaamisen kautta. Suomessa käytössä olevaan jatkuvaan terveyskertomukseen voivat suorittaa kirjaamista kaikki ne, jotka osallistuvat potilaan hoitoon. (Ensio & Häyrinen 2007, 72.) Moniammatillisuus on eri ammattihenkilöiden yhteinen pyrkimys hyvään hoitoon ja yhteinen vastuu hoidon toteuttamisesta hoitoketjun eri vaiheissa yhdessä potilaan ja hänen omaistensa kanssa. Moniammatillista osaamista voidaan sanoa kyvyksi hyödyntää muiden osaajien tietoja ja taitoja. Potilaskertomustietoja kirjatessa terveydenhuollon eri ammattikuntien edustajat eivät aina ole välttämättä tienneet mitä kirjauksia toinen on potilaasta tehnyt. (Tanttu 2007, ) Lisäksi eri ammattiryhmien näkökulmat potilaan hoitoon tuovat erilaisia tapoja hoidon kirjaamiseen, eivätkä eri ammattiryhmät hyödynnä riittävästi potilaan kokonaishoidon kannalta tärkeää kirjausta silloin, kun toisen ammattiryhmän edustaja on tuottanut ne. (Ensio & Häyrinen 2007, 72.) Kun yhteinen tiedon tuottamisen tapa puuttuu, myös ammattiryhmän sisällä saattaa esiintyä koordinoimatonta kirjausta. Samasta havainnosta tai tutkimustuloksesta saatetaan tehdä päällekkäisiä merkintöjä, joka voi aiheuttaa tulkintaongelmia ja ajan hukkaa. (Ensio & Häyrinen 2007, 72.) Moniammatilliset hoitotiedot muodostavat sähköisen kertomusjärjestelmän, jolla tuetaan potilaslähtöistä hoitoa ja moniammatillista yhteistyötä. Tällöin

26 22 tieto on eri ammattiryhmien tuottamaa ja viiveettä kaikkien hoitoon osallistuvien käytössä. Jotta estetään päällekkäinen dokumentointi ja selkiytetään vastuukysymykset, on sovittava yhteiset pelisäännöt hoitoon osallistuvien kesken. (Tanttu 2007, ) Erilaisten asioiden kirjaamisen tarve ja koonti lisääntyy yhä useamman ammattiryhmän osallistuessa potilaan hoitoon. Potilaskertomus on hoitoyhteisön yhteinen työväline, joka edellyttää yhdenmukaisia tietorakenteita tarpeellisten ja virheettömien potilastietojen siirtoon toimintayksiköiden välillä. Sosiaali- ja terveysministeriö edellyttää sähköisten järjestelmien käytön edistämistä potilaan ja hoitoa antavan tahon välisessä viestinnässä. Tulevaisuudessa kansallinen potilaskertomusten arkistointi mahdollistaa potilasasiakirjojen käytön kaikissa tarvittavissa toimintayksiköissä. (Tanttu 2007, ) Lisäksi lähetteen tulisi olla sellainen, että sen perusteella voidaan määritellä potilaan tutkimuksen ja hoidon tarve, ja sen sisältämä informaatio lisää tämän tavoitetilan saavuttamisen todennäköisyyttä tai varmuutta. Informatiivinen tietosisältö vähentää terveydenhuollon ammattilaisen epätietoisuutta potilaalle lähetteessä esitetystä ongelmasta ja näin voidaan saavuttaa taloudellisia säästöjä kun ei tehdä päällekkäisiä tai turhia tutkimuksia. (Huovila & Häyrinen 2009, 34.) Tutkimusten mukaan (Rantahakala ym. 2012) suun terveydenhuollossa parodontologisen potilaan tarkastuksessa tietojen kirjaaminen voi tapahtua hyvin yleisellä tasolla, ilman taskukaavion täyttämistä. Siinä tapauksessa, kun potilas lähetetään parodontologista hoitoa varten suuhygienistin vastaanotolle, joudutaan ientaskujen tarkistus tekemään uudelleen, jolloin tehdään kaksinkertaista työtä.

27 23 4 TIEDONHALLINNAN PARADIGMA JA -PROSESSI 4.1 Tiedonhallinnan tutkimuksen paradigma Paradigma on tutkimusnäkökulma ja viitekehys, joka määrittää sen, mitä kysymyksiä tieteessä asetetaan. Paradigmaan sisältyy käsitys todellisuuden luonteesta eli ontologia, mikä on todellisuutta koskevaa pätevää tietoa, tiedon hankintatavat eli metodologia ja tiedon ilmaisu- tai kuvaustapa eli symbolijärjestelmä. (Heikkilä & Holma 1990, 61.) Teoreettisena mallina hyödynnän tässä tutkimuksessa tiedonhallinnan paradigmaa (Kuvio 3.), jonka toimintaympäristö muodostuu neljästä entiteetistä: tieto, toiminta, menetelmät ja toimijat, joiden väliset yhteydet muodostavat tutkimuksen kentän. Tässä toimijat ovat sosiaali ja terveydenhuollon palveluja käyttäviä tai tuottavia henkilöitä tai yhteisöjä. Tieto nähdään tiedon arvoketjuna, jossa kompleksisuus ja verkostomaisuus lisääntyvät siirryttäessä tiedon jatkumolla yhä jalostetumpaan tietomuotoon. (Kuusisto-Niemi & Saranto 2009, 22.) Tässä tutkimuksessa tieto on sitä tietoa, jota kerätään digitaalisella ientaskumittarilla. Toiminnalla tarkoitetaan palvelujen suunnittelua, toteutusta, käyttöä ja arviointia ja menetelmillä tarkoitetaan toiminnassa syntyneiden tietojen käsittelyyn, tallentamiseen ja välittämiseen liittyviä teknisiä ja sosiaalisia toimintatapoja. (Kuusisto-Niemi & Saranto 2009, 22.) Digitaalinen ientaskumittari tulee muuttamaan toimintatapoja tiedon tallentamiseen liittyen, koska digitaalisella ientaskumittarilla tiedot, jotka kerätään parodontologisen hoidon yhteydessä, tallentuvat langattomasti suoraan potilastietojärjestelmään. Myös sosiaaliset toimintatavat muuttuvat yhtenäisten ja tarkempien kirjaamiskäytäntöjen ja siten mahdollistuvan helpomman työnjaon suunnittelun myötä.

28 24 KUVIO 3. Sosiaali ja terveydenhuollon tiedonhallinnan paradigma (Kuusisto-Niemi & Saranto 2012.) Tässä tutkimuksessa keskeisinä tutkimuskohteina ovat tieto ja toiminta sekä niiden yhdistäminen. Tutkimus kohdistuu siis myös tiedon ja toiminnan välisiin suhteisiin, jolloin tiedon ja toiminnan yhdistäminen tuottaa toimintaprosessien tiedonhallinnan tutkimusta (Kuusisto-Niemi & Saranto 2009, 22). Suun terveydenhuollon tiedonhallinnan toimintaprosessien tutkimus ja esille tuominen voi tuoda välineitä johtamiseen ja kustannusvaikuttavuuden seurantaan, sekä muuttaa toimintatapoja parodontologisessa tutkimuksessa ja hoitotiimin yhteistyössä eri ammattilaisten kesken. 4.2 Tieto Koko elämänsä ajan ihminen havainnoi ympäristöään ja hankki kokemuksia, joille hän antaa merkityksen ja liittää aiemmin kokemaansa. Tällä tavoin pyritään ymmärtämään itseään ja maailmaa ja jäsentämään itseään osaksi maailman kokonaisuutta. Jäsentäminen on elinikäinen prosessi, joka tapahtuu osittain tiedostamatta. Tätä voidaan kutsua arkitiedoksi, joka on ihmisen kykyä luoda kaaokseen järjestystä. Ihminen pyrkii myös tietoisesti

29 25 rakentamaan aktiivisesti käsitystä todellisuudesta ja hankkii sitä varten tietoa. Tieto liittyykin monella tavalla lähes kaikkeen ihmisen henkiseen toimintaan. Tiedon määrän ja tiedonvälityksen nopea kasvu johtaa siihen kysymykseen mitä tiedolla voidaan ymmärtää. Tieteellinen tieto on Platonin mukaan hyvin perusteltu tosi uskomus. Myös tieteellinen tieto muuttuu ja kehittyy ajan mukana ja siihen liittyykin kaksi vastakohtaisuutta: toisaalta tiede pyrkii yksiselitteisyyteen ja varmuuteen, kohti totuutta ja toisaalta se ei saavuta lopullista ehdotonta varmuutta, vaan tieteen uudet tulokset saattavat osoittaa aikaisemmin saadut tulokset virheellisiksi. (Heikkilä & Holma 1990, 15,24,50,59.) Arkikielessä käsitteet tieto ja informaatio esiintyvät usein synonyymeinä ja käsitteinä ovat hyvin lähellä toisiaan. Näiden käsitteiden välistä suhdetta voidaan kuvata tiedon arvoketjulla, jolloin data jalostuu informaatioksi ja informaatio jalostuu tiedoksi ihmisten käyttöön. Tieto siis synty, kun informaation vastaanottaja tulkitsee ja hyväksyy informaation, jolloin se yhdistyy osaksi hänen tietorakennettaan. Tieto on ihmisen ymmärrystä itsestään ja maailmasta. (Huotari ym. 2005, ) Korkeammalla tiedon asteella tiedon oletetaan sisältävän inhimillistä ajattelua ja arviointia ja matalammalla tiedon tasolla tietoa voidaan käsitellä ja tuottaa teknisesti irrallisena materiaalina. Tietoa voidaan tulkita luokittelemalla ja ryhmittelemällä (rakenteistamalla) sen sisältämää informaatiota. (Saranto ym. 2007, 19.) Choo (2000,2006) luokittelee tiedon hiljaisesi tiedoksi (tacit knowledge), eksplisiittiseksi (explisit knowledge) tiedoksi ja kulttuuriseksi tiedoksi (cultural knowledge). Hiljainen tieto organisaatioissa on henkilökohtaista kokemuksellista tietoa, joka on opittu tekemisen kautta tai tarkkailemalla toisten työtä. Eksplisiittinen tieto on oliopohjaista tai sääntöihin perustuvaa muodollista tietoa. Sitä voidaan käsitellä ja tallentaa sekä helposti jakaa ja yhdistellä jo olemassa olevaan muuhun tietoon. Organisaation kulttuurinen tieto on jaettuja oletuksia ja uskomuksia, joilla selitetään todellisuutta, ja asetetaan kriteerit ja oletukset uuden tiedon arvon määrittämiseksi. Kulttuurinen tieto kulkee organisaatiossa työntekijältä toiselle ja sisältää paljon hiljaista tietoa. (Choo 2000; Choo 2006; ; kts. Saranto ym. 2007, ) Huotari ja Lindström (2002) tuovat esille, että hiljaisen tiedon ja ekspliittisen tiedon muotojen välillä ei tapahdu muuntumista, vaan nämä tiedon

30 26 tyypit nähdään toisiaan täydentävinä. Molemmat tiedon tyypit säilyttävät luonteensa kuitenkin muuttumattomana uuden tiedon luomisen prosessissa. (Huotari & Lindström 2002, 75.) Tässä tutkimuksessa tieto on eksplisiittistä tietoa. 4.3 Tiedonhallinta Tietämys nähdään käsitteinä, käsitteiden välisinä suhteina ja sääntöinä. Näistä muodostuu tietämyksen verkosto, jossa käsitteet ovat linkittyneet toisiinsa. Tämän avulla tietämys saadaan esitettyä tietokoneen ymmärtämässä muodossa, jolloin tietämystä voidaan käsitellä koneellisesti. Tietokoneiden yhteydessä tietämys käsitellään muodollisesti (formaalisti) sääntöinä ja yrityksenä jäljitellä inhimillistä tietämystä, joka on kykyä soveltaa ja käyttää vastaanotettua tietoa. Tietämys täytyy esittää formaalisti, mikäli halutaan tietokoneen apua inhimillisen tietämyksen hallinnassa. Data on tietoa ihmisen tai koneen luettavassa, viestittävässä tai käsitettävässä muodossa ja tieto voi olla joko asiaa ihmisen vastaanottamana ja ymmärtämänä (informaatiota) tai konkreettisessa esitysmuodossa ilmaistuna (dataa). Tietämys taas on ihmisen kokemuksen ja oppimisen kautta hankittua, sisäistettyä ja merkitykselliseksi osoittautunutta informaatiota. Sitä tarvitaan tiedon hyödyntämiseen. (Hotti ym. 2008, 42.) Tietämyksen hallinta (knowledge management) on tiedonhallintaa, jossa painotetaan semanttisen tiedon merkitystä. Siinä olennaista on yhdistellä käytössä olevaa dataa kokemuksen, toimintaympäristön, tulkinnan ja pohdinnan avulla ja tätä tulosta voidaan käyttää päätösten tekemiseen ja toimintaan. Tietämyksen hallinnassa olennaisessa roolissa toimivat tietämyskannat (knowledge bases), jotka sisältävät asiatietoa, arvioita, päättelymalleja ja -sääntöjä jäsennetyssä muodossa. (Hotti ym. 2008, 42.) Tiedonhallinta (data management) on tiedon määrittelyyn, hallussapitoon ja käyttöön liittyviä tehtäviä. Semanttinen tietämyksenhallinta (semantic knowledge management) luokittelee, löytää, jakaa ja käyttää tietämystä, joka pohjautuu merkitykseen, ei sanoihin. Tätä termiä käytetään merkityspohjaisesti hallittavasta tietämyksestä. (Hotti ym. 2008, 42.) Tiedonhallinnan tavoitteena on tuottaa tietoa organisaation toimintayksiköiden tar-

31 27 peisiin ja tässä tiedonkäsittelyn systemaattisuus on tärkeää. Tätä voidaan kehittää prosessimallin avulla, jossa tärkeinä elementteinä ovat tiedon tarpeet, hankinta, varastointi, jakelu ja käyttö. Hoitotyön tiedonhallinnan tavoitteena on tukea yksilöiden ja väestön terveyttä maailmanlaajuisesti ja se tarkoittaa hoitotyön, siihen liittyvän tiedon ja tämän tiedon hallinnan yhdistämistä tietojenkäsittelyn ja viestintätekniikan avulla. (Saranto ym. 2007, 18, ) Tietohallinnon (information management) käsitteellä kuvataan informaatioon kytkeytyvää toimintaa organisaatioympäristössä ja siihen liittyvää toimintaa. Informaatiotutkimuksessa tietohallinnon käsite perustuu näkökulmaan organisaation käytettävissä olevista sisäisistä ja ulkopuolisista informaatioresursseista ja niiden hallinnasta. Tietohallinto ymmärretäänkin organisaation päämäärien saavuttamista edistäväksi toiminnoksi. Tiedon hallinnalla tarkoitetaan yleensä informaation hallintaa eri yhteyksissä osana yksilöiden, ryhmien ja organisaatioiden toimintaa. (Huotari ym. 2005, ) 4.4 Choon tiedonhallinnan prosessimalli Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksenä käytetään Choon tiedonhallinnan prosessimallia (Kuvio 4.). Chun Wei Choon (1995, 1998) esittämän tiedonhallinnan prosessimallin mukaan tiedon hallinnassa sen keskeiset tekijät ja toiminnot kytkeytyvät toisiinsa muodostaen monivaiheisen syklin. Tiedonhallinnan prosessi alkaa tiedontarpeiden määrittelystä ja päättyy kaikkien vaiheiden jälkeen tiedon käyttöön ja toiminnan sopeuttamiseen sen mukaisesti. Prosessin vaiheet ovat tiedontarpeiden määrittely, tiedonhankinta, tiedon organisointi ja varastointi, tietotuotteiden ja -palvelujen kehittäminen, tiedonjakelu, tiedonkäyttö ja toiminnan sopeuttaminen. Organisaation toiminnan ja käyttäytymisen sopeuttamiseen vaikuttavat yhteisesti asetetut päämäärät ja ulkoisen toimintaympäristön asettamat vaatimukset, joka on toisiinsa läheisesti kytkeytyvien prosessien hallinnan tulosta. (Choo 2002, 30.)

32 28 KUVIO 4. Tiedonhallinnan prosessimalli (Choo 2002.) Tässä tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan tiedonhallinnan prosessia digitaalisella ientaskumittarilla saatavan tiedon hankinnan ja käytön näkökulmasta, sekä sitä millaista hyötyä digitaalisen ientaskumittarin avulla saadulla tiedolla voitaisiin saavuttaa parodontologisen hoidon näkökulmasta. Tiedonhankinta käynnistyy parodontologiseen hoitoon tarvittavan tiedon hankkimisesta ja päättyy digitaalisella ientaskumittarilla kerätyn tiedon hyödyntämiseen ja käyttöön. Tiedon tarpeet käynnistävät tiedon hankinnan ja tietoa on saatavilla ja käytettävissä paljon eri tietolähteissä. Koska inhimilliset resurssit ovat rajalliset kaiken saatavilla olevan tiedon suodattamiseen ja on kyettävä valitsemaan tiedon tarpeeseen keskeiset tietolähteet, tiedonlähteitä tulee arvioida kriittisesti ja säännöllisesti. Tietotekniikka helpottaa organisaation sisäisen tiedon hankintaa ja useat käytössä olevat sovellukset ovat lisänneet tiedonhankinta menettelyjen tehokkuutta. (Choo 2002, 30; Choo 2006, ; Huotari ym. 2005, 57.) Saatu tietoaineisto voi tuottaa uusia tiedon tarpeita, jolloin tiedonhankinnan prosessi jatkuu. Tiedonhankinnalla on aina päämäärä ja tiedonhankinta on väline asioiden tekemiseksi ja saavuttamiseksi. (Saranto ym. 2007, 28.) Tiedonhankinnalla voidaan siis ymmärtää tiedontarpeesta nousevaa toimintaa hakeutua tiedon lähteille tiedontarpeiden tyydyttämiseksi (Haasio & Savolainen 2004, 28).

33 29 Tiedonhankinta voi toteutua monilla tavoin ja yleensä tiedonhankinta on tarkoituksellista ja suunnitelmallista tiedon hankintaa ulkopuolisista lähteistä. Tiedonhankintaan voi sisältyä myös tiedon passiivista vastaanottamista. Tiedonhankintaprosessin alussa tehdään arviota lähteiden käytettävyydestä ja saatavuudesta, sekä muodostetaan käsitys tiedonlähteiden luotettavuudesta ja laadusta. (Haasio & Savolainen 2004, ) Tiedonlähteitä on oltava riittävän useita ja erilaisia, jotta ne voisivat kuvastaa ilmiöiden tilaa kattavasti. Organisaation sisäisiä tiedonlähteitä tulee lisätä ja vahvistaa ja tarvittava määrä erilaisia tiedonlähteitä tulee olla organisaation käytettävissä, mutta organisaatiossa tietoa toimintaympäristöstä on otettava vastaan selektiivisesti. (Choo 2002, 30; Huotari ym. 2005, 57.) Tietojärjestelmistä hankittu tieto organisoidaan sisäisten tietojärjestelmien avulla, jotta se olisi tiedontarvitsijan hyödynnettävissä (Huotari ym. 2005, 57). Tietoa käytetään ongelman ratkaisuun ja päätöksentekoon ja lisäksi hyödynnetään uuden tiedon luomisessa. Tiedon käyttö on dynaaminen ja sosiaalinen prosessi, joka lisää organisaation jäsenten kykyä ymmärtää erilaisten tilanteiden vaikutusta ja niiden laajuutta. Tiedon käyttö saattaa kasvattaa koko organisaation toiminnan vaikutuksia, koska ne voivat johtaa uusien, innovatiivisien toimintatapojen löytämiseen. (Choo 2002, 45; ks. myös Huotari ym. 2005, 60; Saranto ym. 2007, ) Haasio ja Savolainen (2004) kuvaavat metaforisesti tiedonhankintaa ja käyttöä sillan rakentamisena yli tiedollisen kuilun. Tällöin tiedonhankinta on rakennuspuiden (tiedonlähteiden) tunnistamista ja etsintää ja tiedonkäyttö taas sillan rakentamista näistä aineksista, jotta päästään siltaa pitkin etenemään. (Haasio & Savolainen 2004, 31.) Organisaatiossa tiedolla on monta eri merkitystä ja jokainen tieto on tiedon osien ja välittömän tiedon, yleisen toiminta politiikan sekä yksilöiden tai ryhmien subjektiivisen ajattelun tulos. Tiedon tuottamisen prosessissa tieto muuntautuu hiljaiseksi, eksplisiittiseksi ja kulttuuriseksi tiedoksi. Organisaatiossa tietoa tuotetaan näiden eri tietomuotojen tuottamassa prosessissa. Tiedon käyttö vaatii ymmärtämistä tiedon prosessien ja metodien joustavuudesta ja laajuudesta, jotta tiedon vaihto ja tiedon tuottaminen yksilöiden välillä helpottuu. Tietoa tulee voida varastoida helposti, mutta sen tulee sisältää myös kognitiivisen vuorovaikutuksen tuomaa tietoa. Tiedon vaihdon ja tulkinnan avulla hiljainen ja eksplisiittinen tieto sekoittuvat tuoden organisaatiolle uutta tietoa toiminnan tueksi. (Choo 2002,45-46; Choo 2006, 135.) Kun saatua tietoa käytetään organisaatiossa, myös

34 30 toiminta muuttuu ja käynnistää uusia tiedon tarpeita. Tiedonhallinnan prosessimalli perustuu käyttäjäkeskeiseen, tilannekohtaiseen näkökulmaan ja terveydenhuollossa se tukee potilaan hoitoprosessia. Tiedonhallinnan tuella toteutettu hoitoprosessi ohjaa käytännön toimijaa, vähentää satunnaisuuksista johtuvaa laadun vaihtelua sekä kustannuksia ja parantaa hoidon tuloksia. (Saranto ym. 2007, 30.) KUVIO 5. Tiedontarpeiden, -hankinnan ja -käytön väliset suhteet (mukaillen Haasio & Savolainen 2004.) Tiedonhankinnan ja -käytön prosessia voidaan kuvata myös Haasion ja Savolaisen (2004) mukaan seuraavasti. Ongelmia kohdatessaan yksilö tiedostaa tietojensa vajavaisuuden ja hänelle syntyy tiedon tarve. Tiedontarpeen tiedostamisen jälkeen tietoa ryhdytään hankkimaan eri lähteistä tai turvaudutaan omiin kokemuksiin. Kun haluttu tieto on saatu ja tiedontarve tyydyttynyt, hyödynnetään uutta tietoa eli silloin puhutaan tiedon käytöstä. Mikäli hankittu tieto ei ollut riittävää, käynnistyy tiedonhankinta prosessi uudelleen (Kuvio 5.). (Haasio & Savolainen 2004, )

35 31 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sitä, miten digitaalinen ientaskumittari tehostaa tiedon hankinnan ja -käytön prosessia sekä millaista hyötyä digitaalisella ientaskumittarilla odotetaan saavutettavan parodontologisen hoidon onnistumiseksi. Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille uusia keinoja potilaan omahoidon tukemiseen ja hoidon laadun parantumiseen, sekä siihen liittyvien kustannussäästöjen ja sitä kautta saavutettavien yhteiskunnallisen hyödyn kautta. Parodontologisen statuksen tekeminen on myös suuhygienistin ja hammaslääkärin yhteistyön lähtökohta, koska suuhygienisti hoitaa potilaan hammaslääkärin tekemän diagnoosin perusteella. Saatuja tuloksia verrataan digitaalisella ientaskumittarilla saavutettaviin hyötyihin, kuten standardoidun mittauksen seurauksena tutkimuksen luotettavuus paranee, kirjaus nopeutuu ja automatisoituu ja lisäksi havainnollisia mittauksia voidaan käyttää potilaan ohjaukseen ja näin tukea myös omahoitoa. Tutkimustehtävät: 1. Miten digitaalinen ientaskumittari tehostaa tiedonhankinnan ja -käytön prosessia? 2. Millaista hyötyä digitaalisella ientaskumittarilla kerätyllä tiedolla oletetaan saavutettavan parodontologisen hoidon onnistumiseksi?

36 32 6 TUTKIMUS MENETELMÄT JA -AINEISTO 6.1 Tutkimuksen metodologiset valinnat Tutkimuksen tarkoitus ohjaa tutkimusstrategisia valintoja ja tutkimusstrategialla tarkoitetaan tutkimuksen menetelmällisten ratkaisujen kokonaisuutta, josta voidaan erottaa suppeampana käsitteenä termi tutkimusmetodi. Tutkimuksen tarkoitusta voidaan luonnehtia neljän piirteen avulla: kartoittava, selittävä, kuvaileva tai ennustava. Selittävä tutkimus etsii selitystä ongelmaan kausaalisuhteen (syy-seuraus) muodossa ja tutkimusstrategia voi olla silloin joko kvalitatiivinen tai kvantitatiivinen. Survey-tutkimuksella kerätään tietoa standardoidussa muodossa joukolta ihmisiä ja kerätyn aineiston avulla pyritään kuvailemaan, vertailemaan ja selittämään ilmiötä. Kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen tutkimus nähdään toisiaan täydentävinä tutkimusmetodeina, joita on vaikea tarkkarajaisesti erottaa toisistaan. (Hirsjärvi ym. 2013, ) Tämä tutkimus on kvantitatiivinen kyselytutkimus. Sähköinen kysely valittiin tutkimusmenetelmäksi, koska tietoa haluttiin saada mahdollisimman monelta suuhygienistiltä. Lisäksi kyselyn avulla voitiin saada kuva suuhygienistien näkemyksistä digitaalisen ientaskumittarin hyödyllisyydestä tiedon hankinnan ja käytön prosessissa ja laajan tutkimusjoukon tiedot tallentuivat sähköisesti. Tässä tutkimuksessa tutkimusmetodit ovat kvantitatiivisia, ja tulokset esitetään luvuissa Mittarina toimii puolistrukturoitu kyselylomake, jossa on sekä suljettuja ja avoimia kysymyksiä. Sosiaali- ja yhteiskuntatieteissä käytetään paljon kvantitatiivista tutkimusta, jonka alkujuuret ovat luonnontieteissä. Tässä paradigmassa korostetaan yleispäteviä syyn- ja seurauksen lakeja ja taustalla on realistinen ontologia, jonka mukaan todellisuus rakentuu objektiivisesti todettavista asioista. (Hirsjärvi ym. 2013, 139.) Kvantitatiivisen tutkimuksen avulla selvitetään eri asioiden välisiä riippuvuuksia ja aineiston keruussa käytetään standardoituja tutkimuslomakkeita. Tuloksia havainnollistetaan taulukoin ja kuvin ja asioita kuvataan numeeristen suureiden avulla. Taulukko on objektiivinen tapa esittää lukuja pienessä tilassa ja sen avulla lukija voi vertailla lukuja ja niiden suhteita. (Heikkilä 2004,16, 148.) Tutkimusraportti laaditaan niin, että lukija voi arvioida tilastollisten analyysien ja niiden pohjalta tehtävien johtopäätösten oikeellisuutta. Suora jakauma kertoo muuttujan eri luokkien yleisyydestä havaintoaineistossa. (Heikkilä 2004, 149, 177.)

37 Tutkimuksessa käytetty mittari Mittarina toimiva kyselylomake on laadittu vastaamaan tutkimustehtäviin ja se esitestattiin ennen kyselyn lähettämistä vastaajille. Esitestaajat olivat suuhygienistejä, joten heillä oli hyvä tuntemus tutkittavasta aiheesta. Mittari rakentuu taustatietokysymyksistä ja potilaan tutkimiseen liittyvistä kysymyksistä sekä digitaalisen ientaskumittarin hyötyihin ja ominaisuuksiin liittyvistä kysymyksistä. Kysymykset olivat pääasiassa strukturoituja monivalintakysymyksiä, mutta myös sekamuotoisia kysymyksiä käytettiin. Digitaalisen ientaskumittarin hyötyjä ja ominaisuuksia arvioitaessa käytettiin Likert asteikollisia mielipideväittämiä. Sähköinen kyselylomake oli laadittu niin, että jokaiseen kohtaan piti vastata ennen kuin ohjelma antoi palauttaa lomakkeen. Näin vältyttiin vajaasti täytetyiltä lomakkeilta. Mittarin luotettavuutta voidaan arvioida validiteetin ja reliabiliteetin avulla, jotka muodostavat mittarin kokonaisluotettavuuden. Validiteetti kuvaa sitä onko mittari mitannut sitä mitä pitikin mitata. (Heikkilä 2004, 185; Hirsjärvi ym. 2013, 231.) Esitestauksen tarkoituksena onkin varmistaa, että mittari on toimiva, looginen, ymmärrettävä ja helposti käytettävä. Mittarin validiteetin kriteereinä pidetään sisältö-, käsite- ja kriteerivaliditeettia. Sisältövaliditeetilla tarkoitetaan sitä, että mittaavatko kysymykset sitä, mitä on haluttu tutkia. Sisältövaliditeetin arviointina voidaan käyttää asiantuntija-arviointeja, jolloin tutkittavan teema-alueen hyvin tuntevat henkilöt arvioivat, vastaako mittarin sisältö taustateoriaa. Käsitevaliditeetin avulla tarkastellaan mittarin käsitteellisiä yhteyksiä teoreettiseen taustaansa. Kriteerivaliditeetti kuvaa mittarilla saadulla ja nykyisyyttä kuvaavan tai tulevaisuutta ennustavan kriteerin yhteyttä. (Vehviläinen-Julkunen & Paunonen 1997, ) Reliabiliteetti tarkoittaa sitä, että mittari antaa tuloksia, jotka eivät ole sattumanvaraisia. Reliabiliteettia voidaan arvioida mittarin pysyvyytenä, vastaavuutena ja sisäisenä johdonmukaisuutena. Pysyvyyttä voidaan arvioida mittaamalla samalla mittarilla samantapaisesta aineistosta ilmiötä kaksi kertaa ja katsoa kuinka pysyvä tulos on. Mittarin vastaavuus ilmoittaa mittaustuloksen samanlaisuuden asteen. Mittarin sisäinen johdonmukai-

38 34 suus kuvaa mittarin eri osien kykyä mitata sama asiaa. (Vehviläinen-Julkunen & Paunonen 1997, ) Oheiseen taulukkoon (Taulukko 1.) on kuvattu millä mittarin kysymyksellä on haettu vastausta kumpaankin tutkimustehtävään. TAULUKKO 1. Mittarin kysymysten asettuminen tutkimustehtävien alle 1. Miten digitaalinen ientaskumittari tehostaa tiedonhankinnan ja -käytön prosessia?? 5. Potilaan tutkiminen 6. Parodontologinen tutkimus Käypä hoito - suositusten mukaisesti. 7. Arvioi, kuinka kauan sinulla keskimäärin menee parodontologisen tutkimuksen suorittamiseen aikaa,jos potilaalla on täysi/lähes täysi hampaisto, syventyneitä ientaskuja ja hammaskiveä useammassa leukaneljänneksessä 8. Teen parodontologisen tutkimuksen ensin paperille, jonka jälkeen siirrän sen sähköiseen potilasasiakirjaan. 9. Arvioi, kuinka kauan sinulla keskimäärin menee aikaa tutkimuksessa saatujen tietojen siirtämiseen paperilta tietokoneelle, kun potilaalla on täysi/lähes täysi hampaisto, syventyneitä taskuja ja hammaskiveä useammassa leukaneljänneksessä. 10. En kirjaa tutkimuksen löydöksiä paperille vaan kirjaan ne suoraan sähköiseen potilasasiakirjaan. 2. Millaista hyötyä digitaalisella ientaskumittarilla kerätyllä tiedolla oletetaan saavutettavan parodontologisen hoidon onnistumiseksi? 11. Mikä mielestäsi on haastellisinta parodontologisen tutkimuksen suorittamisessa? 12. Jos saisit käyttöösi alussa kuvatun digitaalisen ientaskumittarin, millaista hyötyä arvioisit siitä olevan työssäsi? 13. Kuinka tärkeänä pidät sitä, että Tutkimuksen tulokset ovat heti näkyvillä myös asiakkaalle ja hänelle voidaan havainnollisesti kertoa ja näyttää tutkimuksessa saadut tulokset. Potilashallinto-ohjelmasta saatavaa informatiivista dokumenttia voidaan hyödyntää potilaan suun terveydenhoitoon motivoinnissa. Potilashallinto-ohjelmasta saatavaa informatiivista dokumenttia voidaan hyödyntää potilaan suun terveydenhoidon seurannassa. Mittatulos standardoituu, kun voima on vakioitu. Mittaus on potilaalle miellyttävämpi, kun mittari ilmoittaa, mikäli mittaria painetaan enemmän kuin 25 gramman voimalla. Digitaalisella langattoman tiedonsiirron avulla säästetään työaikaa. Digitaalisen ientaskumittarin avulla voidaan tunnistaa hammaskivi. Digitaalisen ientaskumittarin avulla voidaan kehittää hoitoprosessia kustannustehokkaammaksi. Kyselytutkimuksen etuna pidetään sitä, että sen avulla voidaan kerätä laaja tutkimusaineisto tehokkaasti. Lisäksi aineisto voidaan nopeasti käsitellä tallennettuun muotoon ja analysoida tietokoneen avulla. (Hirsjärvi ym. 2000, 182.)

39 Aineiston hankinta ja analyysi Kohderyhmänä on Suomen Suuhygienistiliitto ry:n (n=462) ja Suomen suunterveydenhoitoliitto ry:n (n=830) kliinistä työtä tekevät suuhygienistit (N=1292). Tutkimusaineiston keruu tehtiin Oulun ammattikorkeakoulun Wireless Probe -projektin puitteissa ja lupa saatiin kyseisten liittojen toiminnanjohtajilta. Lupa aineiston käyttöön tässä tutkimuksessa pyydettiin ja saatiin Oulun ammattikorkeakoululta. Suomen Suuhygienistiliitto ry:n suuhygienisteille kysely tehtiin joulukuussa 2014 ja Suomen suunterveydenhoitoliitto ry:n suuhygienisteille kysely tehtiin helmikuussa Suuhygienistit valittiin tutkimuksen kohteeksi, koska heillä on laaja näkemys parodontologisesta hoitotyöstä. Tutkimus on kvantitatiivinen kyselytutkimus, jossa aineiston keruu tehtiin kyselylomakkeella (Liite 1.). Kyselylomake laadittiin Webropol-ohjelmalla, jolloin siihen vastattiin sähköisesti. Kyseisten liittojen kautta suuhygienisteille lähetettiin sähköpostitse linkki Webropol -kyselyyn ja vastaus aikaa annettiin kaksi viikkoa, jonka jälkeen vastausaikaa jatkettiin vielä viikolla. Kyselylomakkeen kysymykset muodostuvat ientaskumittarin käyttöön ja oletettuihin hyötyihin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastasi Suomen Suuhygienistiliitto ry:n suuhygienisteistä 94 ja Suomen suunterveydenhoitoliitto ry:n suuhygienisteistä 216 henkilöä ja kokonaisuutena vastauksia saatiin 310. Vastausprosentit olivat Suomen Suuhygienistiliitolla 20 % ja Suomen suunterveydenhoitoliitolla 26 %, kokonaisuutena vastausprosentti oli 24 %. Aineistoa tulkitaan Webropol-ohjelman avulla, jossa tutkimuksen aineisto tallentuu sähköiseen muotoon. Kvantitatiivista tutkimusaineistoa kuvaillaan käyttämällä prosenttiosuuksia ja frekvenssejä. Frekvenssi kuvataan numeerisesti taulukoissa tai graafisesti ja sillä tarkoitetaan kuhunkin luokkaan kuuluvien tilastoyksiköiden määrää (Nummenmaa 2004, 54). Tutkimustuloksia esitellään ja havainnollistetaan tekstillä, taulukoilla ja kuvioilla. Laadullinen aineisto litteroidaan ja analysoidaan sisällön analyysillä induktiivisesti. Avoimen kysymyksen tarkoituksena on antaa vastaajalle mahdollisuus vastata kysymykseen omin sanoin. Tämä osuus aineistosta on analysoitu sisällönanalyysilla induktiivisesti (luku 7.4), koska sen avulla voidaan analysoida dokumentteja systemaattisesti ja objektiivisesti, ja sen avulla voidaan järjestää ja kuvailla tutkittavaa ilmiötä. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 3; Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2001, 23.)

40 36 Aineistonkeruu toteutettiin eettiset asiat huomioon ottaen. Tutkittaville kerrottiin anonymiteetin säilyvän koko tutkimuksen ajan, sekä mahdollisuus keskeyttää tutkimus niin halutessaan. Tutkimukseen osallistuville annettiin myös riittävästi tietoa tutkimuksesta ja sen toteutuksesta sekä aineiston jatkokäytöstä ennen tutkimukseen osallistumista. Tutkimukseen osallistuminen oli täysin vapaaehtoista. Aineisto käsiteltiin niin, että saadaan vastaus tutkimustehtäviin ja tutkimusongelma tulee ratkaistua. Tutkimuksen empiiristä työtä ohjaavat tutkimusongelmat ja siihen liittyvä teoriapohjalta rakennettu viitekehys. Viitekehyksestä voidaan johtaa erilaisia hypoteeseja tutkittavien tekijöiden vuorovaikutussuhteista ja näin voidaan esittää teoreettiset vastaukset tutkimustehtäviin. (Heikkilä 2004,142.) Aineistoa pyritään selittämään tilastollisella analyysilla ja päätelmien tekemisellä sekä ymmärtämään laadullisen analyysin menetelmin (Hirsjärvi ym. 2013, 224.). Avoimet vastaukset analysoitiin sisällönanalyysilla. Sisällönanalyysilla tarkoitetaan kerätyn aineiston tiivistämistä niin, että tutkittavia ilmiöitä voidaan lyhyesti ja yleistävästi kuvailla. Aineistosta erotettiin samanlaisuudet ja erilaisuudet ja aineistoa kuvaavat luokat olivat toisensa poissulkevia ja yksiseliteisiä. Tekstin yksiköt luokiteltiin samaan luokkaan merkityksen perusteella eli ne merkitsevät samaa asiaa. (Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2001, 23; Elo & Kyngäs 2008, 109; Polit & Beck, ) Sisällönanalyysi voi olla deduktiivista eli teorialähtöistä tai induktiivista eli aineistolähtöistä. Tässä tutkimuksessa käytettiin induktiivista sisällönanalyysiä, koska hierarkkisia kategorioita ei ollut luotu teoriasta. (Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2001, 24; Elo & Kyngäs 2008, ; Tuomi & Sarajärvi 2009, ) Avoimet vastaukset luettiin läpi useita kertoja. Analyysiyksikkönä oli joko sanayhdistelmä tai lauseen osa. Aineistosta poimittiin alkuperäisilmaisuja, jotka pelkistettiin (Taulukko 2.). (Kyngäs & Vanhanen 1999, 5-7; Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2001, 25-28; Elo & Kyngäs 2008, ; Tuomi & Sarajärvi 2009, )

41 37 TAULUKKO 2. Pelkistettyjen ilmaisujen muodostaminen Alkuperäisilmaisu rutiinin puute, koska teen paron tutkimuksen hyvin harvoin Taskujen syvyyden mittaaminen luotettavasti etenkin kun ien vuotaa runsaasti Onko diagnoosi oikea? Näkemyserot hammaslääkärien kanssa paron tilanteesta Haasteellisinta on arvioida ientaskujen syvyydet sekä hammaskiven määrä tarkasti ja muistaa ne vielä kirjausvaiheessa Pelkistetty ilmaisu rutiinin puuttuminen ientaskujen mittauksessa ientaskujen mittaaminen luotettavasti mittauksen tekemisen epävarmuus mittauksen tekemisen haasteellisuus Ryhmittelyssä etsittiin pelkistettyjen ilmaisujen erilaisuudet ja yhtäläisyydet sekä yhdisteltiin saman sisältöisiksi alakategorioiksi (Taulukko 3.). Pelkistettyjen ilmaisujen ryhmittelyä ja yhdistämistä alakategorioiksi ohjasivat tutkimusaineisto ja tutkijan tulkinta. Analyysin edetessä palattiin useasti aineistoon, jotta yhteys alkuperäisilmaisujen ja muodostettujen alakategorioiden välillä säilyisi. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 5-7; Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2001, 25-29; Elo & Kyngäs 2008, ; Tuomi & Sarajärvi 2009, ) TAULUKKO 3. Epävarmuus mittauksen onnistumisesta -alakategorian muodostuminen Pelkistetty ilmaisu rutiinin puuttuminen ientaskujen mittauksessa ientaskujen mittaaminen luotettavasti mittauksen tekemisen epävarmuus mittauksen tekemisen haasteellisuus Alakategoria Epävarmuus mittauksen onnistumisesta

42 38 Aineiston ryhmittelyä seuraa aineiston abstrahointi eli aineiston käsitteellistäminen, jossa erotetaan tutkimuksen kannalta olennainen tieto ja tämän tiedon perusteella muodostetaan teoreettisia käsitteitä. Alakategorioiden muodostamisen jälkeen aineistoa abstrahoitiin edelleen siten, että samansisältöiset alakategoriat yhdistettiin ja niistä muodostettiin yläkategorioita (Taulukko 4.). (Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2001, 29; Tuomi & Sarajärvi 2009, 111.) TAULUKKO 4. Inhimilliset haasteet yläkategorian muodostuminen Alakategoria Epävarmuus mittauksen onnistumisesta Mittauksen virhemahdollisuus Tutkimuksen tekemisen haasteellisuus Aseptiikka Yläkategoria Inhimilliset haasteet Abstrahoinnin avulla muodostui kolme yläkategoriaa. Nämä kuvasivat mittauksen tekemisen inhimillisiä-, tietotekniikan tuomia- ja työyhteisöstä johtuvia haasteita. Abstrahoinnin avulla tutkimusaineisto saatiin sellaiseen muotoon, josta tehdyt johtopäätökset voitiin irrottaa yksittäisestä henkilöstä ja lausumasta ja siirtää yleiselle käsitteelliselle ja teoreettiselle tasolle (Kyngäs & Vanhanen 1999, 6-7; Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2001, 29-30; Elo & Kyngäs 2008, ; Tuomi & Sarajärvi 2009, ). TAULUKKO 5. Aineiston abstrahoinnista muodostunut yhdistävä kategoria Yläkategoria Inhimilliset haasteet Yhdistävä kategoria Tietotekniikan tuomat haasteet Työympäristöstä johtuvat haasteet Parodontologisen tutkimuksen tekemisen haasteet

43 39 Abstrahointia jatkettiin niin kauan kuin se aineiston sisällön näkökulmasta on mahdollista ja muodostettiin yläkategorioista yhdistävä kategoria (Kyngäs & Vanhanen 1999, 7; Tuomi & Sarajärvi 2009, ). Sisällönanalyysi perustuu tulkintaan ja päättelyyn ja käsitteitä yhdistelemällä saadaan vastaus tutkimustehtävään. Tuloksissa kuvataan luokittelun pohjalta muodostetut kategoriat ja niiden sisällöt, näin tutkija pyrkii ymmärtämään tutkittavia heidän näkökulmastaan analyysin kaikissa vaiheissa. (Tuomi & Sarajärvi 2009, ) Tässä tutkimuksessa saatiin yksi yhdistävä kategoria, joka kuvaa parodontologisen tutkimuksen tekemisen haasteita (Taulukko 5.).

44 40 7 TULOKSET 7.1 Tutkimukseen osallistuneiden taustatiedot Tutkimukseen osallistuneista 56 % oli toiminut suuhygienistinä yli kymmenen vuotta ja alle vuoden viisi prosenttia (Kuvio 6.). KUVIO 6. Tutkimukseen osallistuneiden suuhygienistinä toimimisaika Suurin osa tutkimukseen osallistuneista, 73 %, toimi tällä hetkellä suuhygienistinä julkisella sektorilla (Kuvio 7.), yksityisellä sektorilla toimi kolmasosa ja yrittäjänä 4 %. Suuhygienistit toimivat myös erikoissairaanhoidossa, kolmannella sektorilla, opetustyössä, osastonhoitajana ja sairaalassa. KUVIO 7. Millä sektorilla suuhygienistit toimivat

45 41 Tutkimukseen osallistuneista vain kolme (1%) hoiti pelkästään alakouluikäisiä lapsipotilaita, joille ei tehdä parodontologista tarkastusta. Suuhygienistit arvioivat voivansa hyödyntää digitaalista ientaskumittaria päivän aikana enimmäkseen nollasta viiteen kertaan (Kuvio 8.). Keskimääräisesti suuhygienistit hoitivat 5,4 potilasta päivän aikana, joiden hoidon tarpeen arvioinnissa olisi voitu hyödyntää digitaalista ientaskumittaria. KUVIO 8. Kuinka monta potilasta suuhygienistit hoitivat päivän aikana, joiden hoidon tarpeen määrittämisessä voisi hyödyntää digitaalista ientaskumittaria (f) (n=304) 7.2 Parodontologisen tutkimuksen suorittaminen Kysymyksillä 5-10 haettiin vastausta ensimmäiseen tutkimustehtävään Miten digitaalinen ientaskumittari tehostaa tiedonhankinnan- ja käytön prosessia? Kysymykseen potilaan tutkimisesta vastasi 308 suuhygienistiä. Tässä kysymyksessä oli mahdollista valita useampi vaihtoehto. Suuhygienisteistä 74 % teki itse parodontologisen hoidon tarpeen määrityksen sellaisille ylläpitohoitopotilaille, jotka kuluivat suuhygienistin hoidon vastuualueeseen. Ensimmäiselle hoitokäynneille tuleville potilaille suuhygienisteistä 51 % teki parodontologisen tutkimuksen ja alustavan hoidon tarpeen määrityksen. Hammaslääkäri teki aina parodontologisen tutkimuksen, diagnoosin ja hoitosuunnitelman 52 %:ssa tapauksista, jonka jälkeen vastuualueen hoidon suorittaminen siirtyy suuhygienistille (Taulukko 6.).

46 42 TAULUKKO 6. Potilaan tutkiminen (n=308) Parodontologisen tutkimuksen suorittamiseen Käypä hoito -suositusten mukaisesti vastasi 306 suuhygienistiä (Taulukko 7.). Tässä kysymyksessä käytettiin Likertin asteikkoa, jossa arvot olivat 1=aina, 2=joskus, 3=harvoin ja 4=en koskaan. Suuhygienisteistä 86 prosenttia teki parodontologisen tutkimuksen aina ilman avustajaa ja vain kolme prosenttia teki tutkimuksen aina avustajan kanssa. Parodontologinen tutkimus tehtiin aina ylläpitohoidossa olevalle potilaalle 62 %:ssa tapauksista ja kahdessa %:ssa tapauksista ylläpitohoidossa olevalle potilaalle ei tehty parodontologista tarkastusta koskaan. Taulukosta 7. selviää myös, että 56 % suuhygienisteistä teki parodontologisen tutkimuksen aina uudelle potilaalle ensikäynnillä. TAULUKKO 7. Parodontologinen tutkimus Käypä hoito -suositusten mukaisesti (n=306)

47 43 Suuhygienistit arvioivat parodontologisen tutkimuksen tekemiseen keskimääräisesti käytettävää aikaa, kun potilaalla on täysi/ lähes täysi hampaisto, syventyneitä ientaskuja ja hammaskiveä useammassa leukaneljänneksessä. Kaikkiaan 161 suuhygienistiä vastasi vaihtoehtoon, jossa avustaja kirjaa löydökset ja heistä suurin osa, 83 %, arveli tutkimuksen tekemiseen kuluvan silloin alle 20 minuuttia, 14 % suuhygienisteistä arvioi aikaa kuluvan minuuttia ja vain yksi arveli kuluvan yli 40 minuuttia. Suuhygienisteistä 29 % arvioi aikaa kuluvan alle 20 minuuttia, kun tutkimus tehdään yksin ilman avustajaa. Suurin osa vastanneista, 42 %, arvioi aikaa kuluvan yksin tehtävään tutkimukseen minuuttia ja 23 % arvioi aikaa kuluvan yksin tehtävään kirjaukseen minuuttia (Taulukko 8.). TAULUKKO 8. Parodontologisen tutkimuksen suorittamiseen kuluva aika (n= 299) Suuhygienisteiltä kysyttiin, kirjaavatko he parodontologisen tutkimuksen tulokset ensin paperille, jonka jälkeen ne siirretään sähköiseen potilasasiakirjaan. Heistä melkein puolet, 47 %, ilmoitti kirjaavansa tutkimuksen tulokset aina ensin paperille. Kolmasosa, 27 %, vastaajista kirjaa tulokset vain joskus paperille ja noin viidesosa, 17 %, suuhygienisteistä ei koskaan kirjaa tutkimuksen tuloksia paperille, vaan suoraan sähköiseen potilasasiakirjaan (Kuvio 9.).

48 44 KUVIO 9. Parodontologisen tutkimuksen tulosten kirjaaminen ensin paperille, josta ne siirretään sähköiseen potilasasiakirjaan (f) (n= 307) Kun suuhygienisteiltä kysyttiin kuinka kauan keskimäärin menee aikaa tutkimuksessa saatujen tietojen siirtämiseen paperilta tietokoneelle, kun potilaalla on täysi / lähes täysi hampaisto, syventyneitä ientaskuja ja hammaskiveä useammassa leukaneljänneksessä, suurin osa, 59 %, vastasi aikaa kuluvan 5-10 minuuttia ja neljäsosa, 25 %, arvioi aikaa kuluvan minuuttia (Kuvio 10.). KUVIO 10. Kuinka kauan keskimäärin menee aikaa tutkimuksessa saatujen tietojen siirtämiseen paperilta tietokoneelle

49 45 Kun haluttiin tietää kirjaavatko suuhygienistit parodontologisen tutkimuksen löydökset suoraan sähköiseen potilasasiakirjaan, vastaajista 74 % ei kirjaa koskaan suoraan sähköiseen potilasasiakirjaan tutkimuksessa esiin tulleita löydöksiä ja neljäsosa, 26 %, vastaajista kirjaa löydökset suoraan sähköiseen potilasasiakirjaan (Kuvio 11.). KUVIO 11. Parodontologisen tutkimuksen löydösten kirjaaminen suoraan sähköiseen potilasasiakirjaan Tämän tuloksen mukaan suurin osa vastaajista kirjaa parodontologisen tutkimuksen löydökset aina ensin paperille ja siirtävät ne myöhemmin sähköiseen potilasasiakirjaan. 7.3 Digitaalisella ientaskumittarilla arvioidut hyödyt Kysymyksillä haettiin vastausta tutkimustehtävään 2. Millaista hyötyä digitaalisella ientaskumittarilla kerätyllä tiedolla oletetaan saavutettavan parodontologisen hoidon onnistumiseksi? Näissä kysymyksissä suuhygienistejä pyydettiin myös arvioimaan heille kuvatun digitaalisen ientaskumittarin hyötyjä omaan työhönsä. Suuhygienisteiltä kysyttiin mikä on haasteellisinta parodontologisen tutkimuksen suorittamisessa (Taulukko 9.). Vastausvaihtoehtoina olivat tutkimukseen varatun ajan riittämättömyys, avustajan puute kirjaamisessa sekä avoin kysymys. Tässä kysymyksessä oli mahdollista valita useampi vaihtoehto. Tähän kysymykseen vastasi 307 suuhygienistiä. Heistä 39 % oli sitä mieltä, että haasteellisinta on ajan riittämättömyys ja eniten, 82 %,

50 46 vastattiin haasteellisinta olevan avustajan puute kirjaamisessa. 15 % suuhygienisteistä vastasi myös avoimeen kysymykseen. Avointen vastausten tulokset esitetään induktiivisen sisällön analyysin avulla luvussa 7.4. TAULUKKO 9. Haasteellisinta parodontologisen tutkimuksen suorittamisessa (n=307) Digitaalisen ientaskumittarin hyötyjä selvitettäessä käytettiin arvoja: 1=eri mieltä, 2=jokseenkin samaa mieltä, 3=täysin samaa mieltä. Tähän kysymykseen vastasi 310 suuhygienistiä. Suuhygienisteistä 80 % oli täysin samaa mieltä siitä, että digitaalinen ientaskumittari parantaisi parodontologisen tutkimuksen luotettavuutta standardoidun mittausvoiman avulla, sekä 72 % oli täysin samaa mieltä siitä, että aikaa jäisi enemmän potilaan kliiniseen hoitamiseen. Suuhygienistit olivat 70 %:sti samaa mieltä siitä, että laitteen avulla voitaisiin säästää työaikaa ja 69 % näkisi laitteen avulla kerätyn tiedon hyödylliseksi potilaan motivoimisessa omahoitoon. Laitteen avulla voitaisiin parantaa myös kustannustehokkuutta 63 %:n mielestä. Vastaajista suurin osa, 85 %, oli sitä mieltä, että laitteella olisi lisäarvoa suuhygienistin työlle (Taulukko 10.).