Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/23 14.09.2011"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 (5) 57 Vuokraus- ja myyntiperusteet Ruskeasuon kahdelle toimistotontille HEL T Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kiinteistölautakunnan vuokraamaan Helsingin kaupungin 6. kaupunginosan (Ruskeasuo) korttelin nro 6748 tontit (KT) nro (noin 99 m, 000 k-m) ja 4 (noin 44 m, 000 k-m) toimistorakennuksia varten lautakunnan määräämistä ajankohdista alkaen..070 saakka seuraavin ehdoin: euron suuruista kerrosneliömetrihintaa. Vuosivuokra määräytyy Tontin hinta perustuu elinkustannusindeksin pistelukua 00 vastaavaan yksikköhintaan euroa/k-m. Kauppahinta määräytyy asemakaavamuutoksen nro 865 osoittaman rakennusoikeuden

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 (5) Käsittely Samalla kaupunginvaltuusto päätti oikeuttaa kiinteistölautakunnan Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Yrjö Hakanen ehdottanut, että kaupunginvaltuusto päättäisi palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi. Puheenjohtaja totesi, ettei valtuutettu Yrjö Hakasen palautusehdotusta ollut kannatettu, joten se raukesi. Kaupunginhallitus Liitteet Pöytäkirjanote Havainnekuva Kiinteistölautakunnan muistio Ote voimassa olevasta asemakaavasta nro Oheismateriaali Päätösehdotus päättänee oikeuttaa kiinteistölautakunnan vuokraamaan Helsingin kaupungin 6. kaupunginosan (Ruskeasuo) korttelin nro 6748 tontit (KT) nro (noin 99 m, 000 k-m) ja 4 (noin 44 m, 000 k-m) toimistorakennuksia varten lautakunnan määräämistä ajankohdista alkaen..070 saakka seuraavin ehdoin: euron suuruista kerrosneliömetrihintaa. Vuosivuokra määräytyy Tontin hinta perustuu elinkustannusindeksin pistelukua 00 vastaavaan yksikköhintaan euroa/k-m. Kauppahinta määräytyy

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 (5) asemakaavamuutoksen nro 865 osoittaman rakennusoikeuden Asemakaava Samalla kaupunginvaltuusto päättänee oikeuttaa kiinteistölautakunnan Ruskeasuon Mannerheimintien toimistotonteille 6748/ ja 4 ehdotetaan vahvistettavaksi vuokrausperusteet, koska niiden rakentaminen on ajankohtaista. Molemmat tontit on varattu business park -tyyppisten toimistotalohankkeiden suunnittelua varten, tontti 6748/ NCC Property Development Oy:lle varten..0 saakka ja tontti 6748/4 Pöyry CM Oy:lle saakka. Voimassa olevassa asemakaavassa Ruskeasuolle Mannerheimintien itälaitaan entisen bussivarikon alueelle on osoitettu toimisto- ja hotellikortteli nro Korttelin pinta-ala on noin m ja se jakautuu kuuteen ohjeelliseen tonttiin. Tonttien kerrosluvut ovat VII ½ - VIII ja tonttien yhteenlaskettu rakennusoikeus on k-m. Julkisivumateriaaliksi on määritelty kiviaines ja väriksi pääosin punainen, keltainen tai ruskea kuten jo korttelin eteläpuolelle rakennetussa Mannerheimintien toimistotalorivissä. Kahdeksan ja puolikerroksiselle pohjoisemmalle toimistotontille (KT) 6748/ ( 99 m) on osoitettu 000 k-m rakennusoikeutta ja tämän eteläpuolella olevalle saman korttelin kahdeksankerroksiselle toimistotontille (KT) nro 4 (44 m) samoin 000 k-m.

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 4 (5) Asemakaavakartta ja havainnekuva ovat esityksen liitteinä. Vuokrausperusteet ja osto-optio Tonteille ehdotetaan vahvistettavaksi vuokrausperusteeksi virallisen euron suuruista kerrosneliömetrihintaa, mikä nykyarvoltaan vastaa noin 580 euroa. Vuokran perusteeksi ehdotettava hinta on sama, jota sovelletaan samassa korttelissa parhaillaan rakenteilla olevan Mannerheimintien ja Hakamäentien kulman Skanskan Suomen pääkonttorin toimistotontin 6748/ vuokrauksessa. Vuokrasopimukset ehdotetaan tehtäväksi vuoden 070 loppuun. Lisäksi molempien tonttien pitkäaikaiseen vuokrasopimukseen ehdotetaan sisällytettäväksi vuokralaisen osto-oikeutta tarkoittava ehto. Sen mukaan vuokralaisella on oikeus ostaa tontti viiden vuoden kuluessa vuokrakauden alkamisesta lukien vuokranmaksun perusteena olevasta ja indeksiin sidotusta yksikköhinnasta. Osto-oikeus tulisi voimaan sen jälkeen, kun tontti on rakennettu ja käyttöönotettu. Kaupunginhallitus Liitteet Pöytäkirjanote Havainnekuva Kiinteistölautakunnan muistio Ote voimassa olevasta asemakaavasta nro 865 Päätöshistoria Kaupunginhallitus HEL T Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: päättänee oikeuttaa kiinteistölautakunnan vuokraamaan Helsingin kaupungin 6. kaupunginosan (Ruskeasuo) korttelin nro 6748 tontit (KT) nro (noin 99 m, 000 k-m) ja 4 (noin 44 m, 000 k-m) toimistorakennuksia varten lautakunnan

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 5 (5) määräämistä ajankohdista alkaen..070 saakka seuraavin ehdoin: euron suuruista kerrosneliömetrihintaa. Vuosivuokra määräytyy Tontin hinta perustuu elinkustannusindeksin pistelukua 00 vastaavaan yksikköhintaan euroa/k-m. Kauppahinta määräytyy asemakaavamuutoksen nro 865 osoittaman rakennusoikeuden Samalla kaupunginvaltuusto päättänee oikeuttaa kiinteistölautakunnan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2016 1 (8) 670 V 31.8.2016, Vuokraus- ja myyntiperusteet toimistotontille (Vallila, tontti 22403/2) HEL 2016-006505 T 10 01 01 02 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/06 (8) 79 Vuokrausperusteet ja osto-oikeuden sisällyttäminen toimisto- ja hotellitonttien vuokrasopimukseen (Länsisatama, korttelin 0007 tontit 0 ja, Jätkäsaarenlaituri,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (5) 57 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle vuokraus- ja myyntiperusteiden määräämiseksi Jätkäsaaren Wood City -hankkeen toimisto- ja hotellitonteille

Lisätiedot

asti seuraavin ehdoin: 1

asti seuraavin ehdoin: 1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (5) 317 Toimitilatontin pitkäaikainen vuokraaminen sekä esitys kaupunginhallitukselle vuokraus- ja myyntiperusteiden määräämiseksi Myllypuron Metropolian kampushanketta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 15 Toimitilatontin pitkäaikainen vuokraaminen sekä esitys kaupunginhallitukselle vuokraus- ja myyntiperusteiden määräämiseksi Myllypuron Metropolian kampushanketta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/12 06.08.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/12 06.08.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) 811 V Viikinmäen asuntotontin (tontti 36110/12) vuokrausperusteet HEL 2012-007240 T 10 01 01 02 Päätös päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättäisi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (13) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (13) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2015 1 (13) 340 Toukolan, Arabianrannan asuinkerrostalotonttien vuokrausperusteet ja osto-option sisällyttäminen tonttien vuokrasopimuksiin (suunnitellut tontit 23126/11-13,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Liikuntalautakunta ULKO/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Liikuntalautakunta ULKO/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja /07 (5) 56 Maa-alueen vuokraus Tapanilan urheilukentän yhteydestä Malmin Palloseura ry:lle perustettavan yhtiön nimiin HEL 06-067 T 0 0 0 0 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (6) 606 Liiketontin vuokraaminen Lidl Suomi Ky:lle ja esitys kaupunginhallitukselle osto-option lisäämisestä (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41292/1) HEL 2015-013242

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (12) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (12) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2016 1 (12) 292 Vuokraus- ja myyntiperusteiden vahvistaminen asuinkerrostalotonteille Roihuvuoressa (tontit 43233/6 ja 7) HEL 2016-010504 T 10 01 01 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) Kiinteistölautakunta To/13 28.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) Kiinteistölautakunta To/13 28.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) 13 Kaartinkaupungin tontin pitkäaikainen vuokraaminen Royal Ravintolat Oy:lle (Kaartinkaupunki, tontti 3052/30) HEL 2012-015034 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (6) 265 Vuokrausperusteet Oulunkylän omakotitalotontille (Oulunkylä, tontti 28105/32) HEL 2016-009127 T 10 01 01 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) 13 Autotallia koskevan vuokrasopimuksen jatkaminen (Roihuvuoren Autotallit Oy, tontti 43212/3) HEL 2011-008744 T 10 01 01 02 Päätös Lautakunta päätti jatkaa kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/06 (5) 84 Vuokrausperusteet yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevan rakennuksen tontille (Laajasalo, tontti 4930/5) Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (8) Kaupunginvaltuusto Kaj/ vastaavana kerrosneliömetrihintana 28 euroa.

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (8) Kaupunginvaltuusto Kaj/ vastaavana kerrosneliömetrihintana 28 euroa. Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (8) 8 Vuosaaren Rastilan asuntotonttien vuokrausperusteet (tontit 54008/5-8, 54009/2 ja 54351/1) HEL 2013-012162 T 10 01 01 02 Päätösehdotus A 1 2 3 4 päättänee

Lisätiedot

Asuntotontin (A) lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Vuokrakodit Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/1)

Asuntotontin (A) lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Vuokrakodit Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/1) 1 MUISTIO/KN 30. huhtikuuta 2015 Asuntotontin (A) lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Vuokrakodit Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/1) Perhosenkierto 33 Hakemus Varauspäätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (10) 140 Suutarilan Siltalanpuiston eräiden asuntotonttien vuokrausperusteet HEL 2016-003911 T 10 01 01 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (15) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (15) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2011 1 (15) 549 Toimistotontin pitkäaikainen vuokraaminen NCC Property Development Oy:n perustamille kiinteistöyhtiöille (Ruskeasuo, toimistotontti 16748/3) HEL 2011-005824

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 35 Pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen solmiminen KOY Väiskin kanssa Väinämöisenkentän vuokraamiseksi Lautakunta päätti kaupunginhallituksen (28.1.2013, 142) antamin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 112 Toimitilatontin vuokraaminen FSR Consulting Oy:lle ja Toiminimi Axel Straschonoylle perustettavan yhtiön lukuun (Pikku-Huopalahti, tontti 16707/7) Pöydälle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Tonttien 297-25-80-1 (Jynkän koulu) ja 297-43-17-1 (Karttulan koulu) vuokraaminen / Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilat Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (6) 512 Toimistotontin myyminen osto-option perusteella Kiinteistö Oy Triottolle (Oulunkylä, Metsälä, tontti 28299/16) HEL 2012-012357 T 10 01 01 01 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 (5) 666 Tontin 07/ myynti Sörnäisistä Solemo Oy:lle HEL 0-00557 T 0 0 0 0 0. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin nro 07 tontti nro ; Vanha talvitie 9a Päätös päätti oikeuttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/10 17.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/10 17.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 167 Lainan myöntäminen Planmeca Golf Areena Helsinki Oy:lle Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (6) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2014 1 (6) 12 Asuinkerrostalotontin (AK) pitkäaikainen vuokraaminen ostooikeudella Asunto Oy Helsingin Gunillalle (Laajasalo, Gunillankallio, tontti 49048/1) HEL 2013-014402

Lisätiedot

Asuntotontin (A, k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Honkasuon Pohjanpajulle (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/3)

Asuntotontin (A, k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Honkasuon Pohjanpajulle (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/3) 1 MUISTIO/KN 3. marraskuuta 2015 Asuntotontin (A, 3 760 k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Honkasuon Pohjanpajulle (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/3) Leirikuja 3 Hakemus Suomen Vuokrakodit

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) 4 Asuntotontin (rivitalo) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Halkosuontie 14-16:lle sekä yhtiöjärjestyksen hyväksyminen (Länsi-Pakila, tontti 34117/6)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätöshistoria 1 Kaupunginhallitus 24.03.2014 327 HEL 2014-001528 T 10 01 01 02 Päätös Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättäisi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (7) 118 Määräalan pitkäaikainen vuokraaminen Broman Group Oy:lle (y-tunnus 1735587-9) perustettavan yhtiön lukuun sekä varauksen jatko (tontti 45199/2, Vartiokylä,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 193 Asianro 6664/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-20-20-4 (Keski-Kaari 33) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Myöhemmin on sähköpostitse sovittu, että vuokraus alkaa kuitenkin vasta saakka. Varauspäätös sisälsi muun muassa seuraavat

Myöhemmin on sähköpostitse sovittu, että vuokraus alkaa kuitenkin vasta saakka. Varauspäätös sisälsi muun muassa seuraavat 1 MUISTIO/KN Asuntotontin (kerrostalo, 5 475 k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Kruunuvuoren Kuningattarelle ja Asunto Oy Kruunuvuoren Kuninkaalle (Laajasalo, Borgströminmäki, tontti 49042/1)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 02.06.2014 Sivu 1 / 1 4766/02.07.00/2012 122 3.12.2012 122 2.12.2013 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 14 Määräalan pitkäaikainen vuokraaminen Oranssi Asunnot Oy:lle HEL 2014-003129 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 89/676497 ja 677497, Jyrängöntie 7 Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (11) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (11) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (11) 334 V 19.4.2017, Kannelmäen vanhan ostoskeskuksen tilalle muodostettavien asuin- ja liikerakennusten tontin ja asuinrakennusten tonttien vuokraus- ja myyntiperusteet

Lisätiedot

MUISTIO/Katarina Nordberg

MUISTIO/Katarina Nordberg 1 MUISTIO/Katarina Nordberg 22.12.2016 Liiketontin maanvuokrasopimuksen päättäminen ja asuntotontin (kerrostalo, 2 010 k-m²) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 31:lle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) Kiinteistölautakunta To/9 07.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) Kiinteistölautakunta To/9 07.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) 109 Teollisuustontin vuokraaminen Relino Pipe Oy Ab:lle (Tapanila, Tapaninkylä, tontti 39374/15) HEL 2013-003000 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta J7 P2, Punttikuja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (11) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (11) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2017 1 (11) 416 Vuokrausperusteet viidelle tontille Etelä-Haagassa HEL 2017-011254 T 10 01 01 02 Päätös oikeutti kaupunkiympäristölautakunnan vuokraamaan Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.10.2015 1007 HEL 2015-010488 T 10 01 00 Esitys A Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2017 1 (6) 547 V 7.6.2017, Vuokrausperusteiden määrääminen omakotitalotonteille Tapulikaupungissa, Siltamäessä, Alppikylässä, Kontulassa, Mellunmäessä, Kurkimäessä ja Kivikossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2014 1 (6) 788 Kauppakeskushanketta varten Laajasalon keskustasta varatun alueen varauksen uusiminen ja muuttaminen, varauksensaajina Helsingin Osuuskauppa Elanto, Kesko

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2014 1 (8) 1244 Asuinkerrostalotontin myynti SATOKoti Oy:lle (Katajanokka, tontti 80013/2) HEL 2014-013492 T 10 01 01 01 Esitys A päätti oikeuttaa kiinteistölautakunnan

Lisätiedot

MUISTIO Harjannetie 28 (Bysantinkuja 6), Harjannetie 30 (Bysantinkuja 4), Harjannetie 32 (Bysantinkuja 2)

MUISTIO Harjannetie 28 (Bysantinkuja 6), Harjannetie 30 (Bysantinkuja 4), Harjannetie 32 (Bysantinkuja 2) MUISTIO 9.2.2016 Asuntotonttien ja autopaikkatontin lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Laatuasunnot Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun rakennusluvan hakemista varten (Viikki, Viikinmäki, tontit 36264/1,

Lisätiedot

saakka. Varauspäätös sisälsi muun muassa seuraavat - Varauksensaajan tulee solmia kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä varaussopimus

saakka. Varauspäätös sisälsi muun muassa seuraavat - Varauksensaajan tulee solmia kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä varaussopimus 1 MUISTIO/KN 25.5.2015 Asuntotontin (kerrostalo, 5 475 k-m 2 ) lyhytaikainen vuokraaminen Asunto Oy Kruunuvuoren Kuningattarelle ja Asunto Oy Kruunuvuoren Kuninkaalle rakennusluvan hakemista varten (Laajasalo,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 03.12.2012 Sivu 1 / 1 5022/02.07.00/2012 128 Liiketontin vuokraaminen Espoonlahdesta Suomen Autopesukatu Oy:lle autopesukadun ja polttonesteiden automaattisen jakelupisteen rakentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1 (5) Kaupunginhallitus Sj

Helsingin kaupunki Esityslista 1 (5) Kaupunginhallitus Sj Helsingin kaupunki Esityslista 1 (5) Pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen tekeminen Helsingin Palloseura ry:n kanssa /Paloheinänkenttä HEL 2012-016220 T 10 01 01 02 Päätösehdotus Tiivistelmä Talvitoiminta

Lisätiedot

3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen

3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen Kaupunginhallitus 200 06.10.2014 Kaupunginhallitus 103 24.04.2017 Kaupunginhallitus 126 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 28 23.05.2017 Kaupunginhallitus 175 12.06.2017 Kaupunginhallitus 237 25.09.2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingfors stad Föredragningslista 19/ (5) Stadsfullmäktige Kaj/

Helsingfors stad Föredragningslista 19/ (5) Stadsfullmäktige Kaj/ Helsingfors stad Föredragningslista 19/2013 1 (5) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1228 HEL 2013-013390 T 10 01 01 01 Päätös A Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (8) 36 V Helsingin Energian omistaman toimistorakennuksen myynti ja tontin vuokraaminen HEL 2012-015345 T 10 01 03 Päätös A B 1 päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (7) 289 Teollisuustontin vuokraaminen Laponte Oy:lle, Polar Forest Oy:lle ja Suomen Nostan Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun (Kivikko, tontti 47049/1) HEL 2013-006722

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (9) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (9) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 1 (9) 10 Asuinkerrostalotonttien (AK) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Retkeilijänkatu 3-7:lle (Vuosaari, Rastila, tontit 54008/5-7) HEL 2013-012353

Lisätiedot

MUISTIO/TUT

MUISTIO/TUT MUISTIO/TUT 26.4.2016 Asuntotontin (kerrostalo, pientalo) pitkäaikainen vuokraaminen Helsingin Asumisoikeus Oy:lle korkotuettua asumisoikeusasuntotuotantoa varten (Mellunkylä, Linnanpelto, tontti 47233/11)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1602/02.07.00/2015 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115 04.11.2013 Sivu 1 / 1 467/02.07.00/2012 115 Vuokrauspäätöksen jatkaminen Sähkö-Polar Oy:lle perustettavan kiinteistöyhtiön lukuun, kortteli 30350 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 125 Luvan myöntäminen maa-alueen vuokraamiseen Lassilan liikuntapuiston yhteydestä POHU-Areena Oy:lle HEL 2016-012564 T 10 01 01 03 Esitys päätti myöntää liikuntalautakunnalle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2018 1 (7) 323 Vuokrausperusteiden määrittäminen eräille tonteille (Malmi ja Viikki) HEL 2018-008488 T 10 01 01 02 Päätös vahvisti Helsingin kaupungin 38. kaupunginosan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2018 1 (1) 163 Asianro 6323/10.00.02.01/2018 Tontin 297-3-1-6 (Mäkikatu 12) vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (11) Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (11) Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (11) 40 Toimitilatonttien varausten jatkaminen Technopolis Oyj:lle (Länsisatama, Salmisaari) Päätös päätti jatkaa Salmisaaren toimitilatontin 20048/9 (Energiakatu

Lisätiedot

Myöhemmin on sähköpostitse sovittu, että vuokrasuhteet alkavat vasta

Myöhemmin on sähköpostitse sovittu, että vuokrasuhteet alkavat vasta MUISTIO 20.1.2015 Asuntotonttien (kerrostalo, 5 750 k-m 2 ja 730 k-m 2 ) lyhytaikainen vuokraaminen Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Malmi, Ala-Malmi, tontti 38276/1 ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2018 1 (5) 624 Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle vuokrausperiaatteiden määräämiseksi Honkasuon Perhosniityn asunto-, yhteispiha- ja autopaikkatonteille

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4698/2015 02.07.00 122 Teollisuustontin vuokraaminen Tero Tahkolalle, kortteli 85127 tontti 13 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2019 1 (6) 121 Tapanilan Urheilutalosäätiön maanvuokrasopimuksen korjaaminen Päätös muutti 2.5.2017 485 tekemäänsä päätöstä, jolla se on oikeuttanut liikuntalautakunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1 02.02.2015 Sivu 1 / 1 177/02.07.00/2015 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (7) 31 Vuokrausperiaatteiden määrittäminen eräille tonteille (Laajasalo, Kruunuvuorenranta ja Mellunkylä, Mellunmäki) HEL 2018-010761 T 10 01 01 02 Päätös vahvisti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (6) 211 Helsingin Palloseura ry, tekonurmihanke, HSP Areenat Oy hakee vuokraoikeutta Pakilantie 86 A, Helsinki HEL 2012-016220 T 10 01 01 02 Päätös Lautakunta päätti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1370/02.07.00/2015 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.05.2017 608 HEL 2017-004138 T 10 01 01 01 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (7) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2013 1 (7) 17 Esitys kaupunginhallitukselle Käpylän asuinkerrostalotontin vuokrausperusteiksi sekä osto-option sisällyttämiseksi vuokrasopimukseen (Käpylä, tontti 25/878/7)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 307 Asuntotontin varaaminen Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle (tontti 43233/5) HEL 2016-001890 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 860/2016 02.07.00 29 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 99 Helsinki Stadion Management Oy, Töölön Pallokenttäalueella sijaitsevan Perikentän pitkäaikainen vuokraus HEL 2013-003608 T 10 01 01 02 Päätös päätti esittää

Lisätiedot

- Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 32:n osuus 4106/ Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 33:n osuus 2183/6289.

- Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 32:n osuus 4106/ Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 33:n osuus 2183/6289. 1 MUISTIO/Katarina Nordberg 14.2.2017 Asuntotontin (kerrostalo, 6 289 k-m²) pitkäaikainen vuokraaminen yhteisesti määräosin Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 32:lle ja Asunto Oy Helsingin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5499/02.07.00/2014 7 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (10) 14 Eräille yksityiskouluille vuokrattujen tonttien uudet vuokrausperusteet ja vuokrasopimusten jatkaminen (tontit 18625/3, 28221/3, 29135/1, 42052/4 ja 43125/2)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54 14.05.2012 Sivu 1 / 1 3449/02.07.00/2011 54 Tontin myyminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Espoon Lähdekeskukselle liikerakennushankkeen rakentamista varten, kortteli 60022 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/06 (0) 84 Vuokrausperusteet ja osto-oikeuden sisällyttäminen toimisto- ja hotellitonttien vuokrasopimukseen (Länsisatama, korttelin 0007 tontit 0 ja, Jätkäsaarenlaituri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 323. Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 323. Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3961/10.03.00/2015 Kaupunginhallitus 304 5.10.2015 323 Valtuustokysymys senioritalon käytöstä Espoon keskuksessa (Kv-asia) (Pöydälle 5.10.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1196/02.07.00/2013 21 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle varastohallin rakentamista varten, kortteli 85128 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Pulkkinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 106 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle asuntotontin (AK) varaamiseksi Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle (Herttoniemi, Roihuvuori, tontti 43233/5)

Lisätiedot

Kiinteistölautakunta 2014-10-02. Päätös. Kiinteistölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että

Kiinteistölautakunta 2014-10-02. Päätös. Kiinteistölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että Kiinteistölautakunta 2014-10-02 Kiinteistölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että A kaupunginhallitus päättäisi varata Helsingin kaupungin 20. kaupunginosan (Jätkäsaari) korttelin nro 20811 ohjeellisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Asuntotontin 297-33-33-2 (Lehtoniementie 114) vuokraaminen / Lakea Kiinteistöt Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista /07 (6)..07 Päätöshistoria Kiinteistölautakunta 09.0.07 9 HEL 07-005 T 0 0 0 0 Esitys A vuokraamaan Helsingin kaupungin. kaupunginosan (Herttoniemi, Roihuvuori) asemakaavan

Lisätiedot

Asuntotontin (kerrostalo, k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:lle (Laajasalo, Gunillankallio, tontti 49048/6)

Asuntotontin (kerrostalo, k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:lle (Laajasalo, Gunillankallio, tontti 49048/6) 1 MUISTIO/KN Asuntotontin (kerrostalo, 2 400 k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:lle (Laajasalo, Gunillankallio, tontti 49048/6) Mellinintie 3 Hakemus Asuntosäätiön Asumisoikeus

Lisätiedot

Asuntotontin (Kalliotörmänkatu 18) vuokraaminen / Crane Hill Group Oy perustettavan yhtiön lukuun

Asuntotontin (Kalliotörmänkatu 18) vuokraaminen / Crane Hill Group Oy perustettavan yhtiön lukuun Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Vuokraus ja varausasiat 104 / 2017 Asuntotontin 297-37-145-1 (Kalliotörmänkatu 18) vuokraaminen / Crane Hill Group Oy perustettavan yhtiön lukuun Selostus ja perustelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Vakiintuneen käytännön mukaan vuokraukset aloitetaan joko kuun 1. tai 16. päivä. Siten vuokraus aloitetaan

Vakiintuneen käytännön mukaan vuokraukset aloitetaan joko kuun 1. tai 16. päivä. Siten vuokraus aloitetaan 1 MUISTIO/KN Asuntotontin (kerrostalo, 2 304 k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Tähtisaranpolku 3:lle (Mellunkylä, Kivikko, tontti 47352/3) Tähtisaranpolku 3 Hakemus Asunto Oy Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2018 1 (5) 553 Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle vuokrausperiaatteiden vahvistamiseksi eräille tonteille (Kulosaari) HEL 2018-010325 T 10 01 01

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (9) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (9) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2018 1 (9) 498 Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle vuokrausperiaatteiden määräämiseksi eräille tonteille (Länsisatama, Jätkäsaari) HEL 2018-008933

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen liiketontista Henttaalta NCC Property Development Oy:lle, korttelin tontti 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen liiketontista Henttaalta NCC Property Development Oy:lle, korttelin tontti 2 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2493/2016 02.07.00 60 Alueen vuokraaminen liiketontista Henttaalta NCC Property Development Oy:lle, korttelin 21183 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (9) 22 Tontin 28324/2 myyminen Asunto Oy Helsingin Kuusihoville sekä vuokraus- ja osto-optiopäätöksen muuttaminen HEL 2011-003619 T 10 01 01 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (14) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (14) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (14) 14 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle vuokrausperusteiden määräämisestä Roihuvuoren, Mellunmäen, Kivikon ja Laajasalon asunto- ja autopaikkatonteille

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96 06.10.2014 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 Yleisten rakennusten tontin vuokraus Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten kortteli 54144 tontti 10 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016 Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Khall 29.02.2016 50 (Valm. maankäyttöpäällikkö) Kaupungin hallintosäännössä 41 määrätään että Tekninen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1195/02.07.00/2013 20 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Risorius Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastohallirakennuksen rakentamista varten, kortteli 85128 Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (25) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (25) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/07 (5) 9 Vuokrausperusteet asuntotonteille Roihuvuoren, Mellunkylän ja Laajasalon alueilla (Roihuvuori, Mellunkylä ja Laajasalo) HEL 07-005 T 0 0 0 0 Päätös A päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 4 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi ja tonttien myymiseksi (Kaartinkaupunki, Kasarmitori, tontit

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 08.04.2015. 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 08.04.2015. 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-27-7-3 (Ruutikellarinkatu 24) vuokraaminen / Kuopion Seudun Nuorisoasunnot ry Vs. kiinteistöjohtaja Jarkko Meriläinen

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot