Dinosaurukset tietoisku sunnuntaisin klo 13

Transkriptio

1 Dinosaurukset tietoisku sunnuntaisin klo 13 Tietoiskun kesto: n. 20 minuuttia + mahdolliset kuulijoiden kysymykset Yleistä: - Vahtimestari kuuluttaa tietoiskun n. 10 minuuttia ennen sen alkamista - Tietoiskut alkavat museon ala-aulasta, josta siirrytään EH-näyttelyyn dinosaarekkeelle shunon ja giganoton eteen Kuvaus: - Noin 20 minuutin tietoisku dinosauruksista. Yleistä dinosauruksista sekä esillä olevien kasvinsyöjä- ja petodinosaurusten esittely. Tarvittavat varusteet: - Eläköön elämä -kuvakansio - Kivihiilimetsän luukussa: gastroliitit (hartsikopioita) & Araucarian fossiolituneita käpyjä - Huom! Säästät aikaa kun varaat gastroliitit valmiiksi opasliivin taskuun! Lyhyt käsikirjoitus (EH-käsikirjoitusta mukaellen) Taustaa Trias-, jura- ja liitukauteen jakautuva mesotsooinen maailmankausi ( miljoonaa vuotta sitten) oli dinosaurusten valta-aikaa. Ensimmäiset dinosaurukset ilmestyivät n. 225 miljoonaa vuotta sitten triaskaudella. Dinosaurusten hallitsivat maailmaa tavattoman kauan, noin 160 miljoonaa vuotta. Dinosauruslajeja tunnetaan tänä päivänä yli 800 erilaista ja uusia lajeja löytyy edelleen aika ajoin. Dinosauruksia on ollut kaiken kokoisia pienistä noin kanan kokoisista aina valtaviin jättiläisiin. Kaikki tietomme dinosauruksista perustuvat fossiililöytöihin, eli kivettyneisiin dinosaurusten jäänteisiin. Tällaisia ovat kivettyneiden luiden (ja hyvin harvoin täydellisten luurankojen) lisäksi myös esimerkiksi kivettyneet dinosaurusten munat ja munankuoret ja jopa kokonaiset pesät sekä dinosaurusten kivettynyt kakka (koproliitit) sekä jalanjäljet. Dinosauruksista on tehty fossiililöytöjä eri puolilta maapalloa (osoita karttaa, jossa 25 lajin otos), paljon esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Amerikasta sekä Kiinan alueelta. Suomesta dinosaurusfossiileja ei kuitenkaan voida löytää. Tähän ovat syynä jääkaudet valtavat jäämassat veivät sulaessaan tehokkaasti mukanaan ne maakerrokset, joista dinosauruslöytöjä olisi voitu tehdä. Suomen maankamaraa on verrattu paksuun kirjaan, josta on jäljellä vain kansiin kiinnittyneet alku- ja loppulehdet, mutta itse kirjan sisältö puuttuu. Ikivanhan, prekambrisen kallioperän päällä on hyvin nuori, vasta viime jääkauden aikana tai sen jälkeen syntynyt maaperä. Lähes kaikki tuon yli tuhat miljoonaa vuotta pitkän aikavälin kivilajit ja kerrostumat ovat kuluneet Suomesta pois ja puuttuvat ja niiden mukana myös dinosauruksista kertovat jäänteet.

2 Dinosaurusten aikana Suomen maaperä oli kuivaa maata ja mitä todennäköisimmin monen dinosauruksen elinympäristöä. Lähialueiden kuten Etelä-Ruotsin Skoonesta ja Keski-Euroopasta tehtyjen fossiililöytöjen nojalla on päätelty, että Suomessakin saattoi elää esimerkiksi tyrannosauruksia, raptoreita ja hadrosauruksia eli ankannokkaliskoja. Kasvinsyöjädinosaurukset Mahtavimmat koskaan maan kamaralla eläneet otukset olivat kasvinsyöjädinosauruksia eli sauropodeja. Sauropodeja oli monenmuotoisia, aivan kuten kasvinsyöjänisäkkäitä nykyisin. Suurin osa sauropodeista liikkui neljällä jalalla, mutta jotkin pienempikokoisista lajeista liikkuivat myös kahdella jalalla kuten pedot. Mesotsooisen maailmankauden puolessavälissä kehittyneet jättiläismäiset pitkäkaulaiset kasvinsyöjädinosaurukset pystyivät kurottautumaan pitkine kauloineen jopa yli 12 metrin korkeudessa huojuviin lehvästöihin (olisi voinut kurkistaa kerrostalon 4. kerroksesta sisään!). Esimerkiksi täysikasvuinen Brachiosaurus saattoi olla 23 metriä pitkä ja painaa tonnia. Yhteistä kaikille kasvinsyöjädinosauruksille oli kasvien riipimiseen sopeutuneet hampaat. Joillakin hampaat olivat yksinkertaiset, eikä niillä voinut jauhaa eikä pureskella. Monilla, varsinkin liitukautisilla kasvinsyöjädinosauruksilla, kehittyi kuitenkin vertaansa vailla olevat hammaspatteristot, jotka soveltuivat mainiosti sitkeidenkin kasvinosien hienontamiseen. Kasvinsyöjien vartalot olivat suuria ja tynnyrimäisiä ja sopeutuneet käsittelemään suuria ruokamääriä. Suurimmat sauropodit kuluttivat arviolta 200 kg kasviravintoa päivässä siihen verrattuna nykysuositusten mukainen puoli kiloa kasviksia päivässä ei ole kohtuuton vaatimus! Monet kasvinsyöjädinosaurukset olivat myös suhteellisen pienipäisiä. Valtavan Diplodocuksen pää ei ollut hevosen päätä suurempi, vaikka eläin oli noin 30 metriä pitkä ja painoi 15 tonnia! Shunosaurus Shunosaurus lii -luurangon kopio Kiinasta (pituus 8,5 m): Shunosaurus lii oli keskikokoinen kasvinsyöjädinosaurus, joka eli jurakauden puolivälissä. Alkuperäinen luuranko on löydetty Zizongista, Sichuanista, Etelä-Kiinasta. Shunosauruksen hännänpäähän oli syntynyt yhteenluutuneista ihopanssarinluista ja häntänikamista iso kurikka. Tätä luunuijaa eläin mahdollisesti käytteli lisääntymisaikana parittelumenoissa mm. hätistämään kilpailijoita, ja muulloin se toimi pelottavana aseena petodinosauruksia vastaan. Rebbachisauruksen gastroliitteja: Sauropodien luurankojen sisältä on löytynyt kasoittain pyöreäksi kuluneita kiviä. Nämä gastroliiteiksi kutsutut kivet olivat jauhinkiviä, jotka eläin nielaisi vatsaansa ruuan jauhamiseksi ja hienontamiseksi. Lihaksikkaassa vatsassa kasvimassa hajosi jauhinkivien ja ruoansulatusentsyymien yhteistyönä. (Rebbachisaurus tessonei eli n. 100 milj. vs. ja oli n. 17 m, painoi n. 10 tonnia. Kyseinen fossiili on löydetty Neuquenin maakunnasta, Argentiinan Patagoniasta.) Muutama gastroliitti (hartsikopioita) KOSKETELTAVAKSI & TARKASTELTAVAKSI kivihiilimetsän opastuslaatikossa (varaa valmiiksi opasliivin taskuun!)

3 Muuten, tiedättekö mitkä eläimet syövät vielä nykyäänkin kiviä? Se selviää hetken kuluttua (esittele Archaeopteryx petodinojen jälkeen). Petodinosaurukset Petodinosauruksilla osa hampaista kehittyi saaliin kiinnipitämiseen, osa oli veitsenteräviä paloitteluhampaita. Kaikki tuntemamme petodinosaurukset liikkuivat kahdella jalalla. Useimmat olivat nopealiikkeisiä saalistajia, joilla oli myös suhteellisen suuret aivot. Jotkut petodinosaurukset olivat luultavasti varsin älykkäitä eläimiä. Giganotosaurus Giganotosaurus carolinii -luurangon kopio Argentiinasta: Giganotosaurus on toistaiseksi (painoltaan) suurin löydetty petodinosaurus, joka eli liitukauden loppupuolella noin miljoonaa vuotta sitten Etelä-Amerikan eteläosissa. Se kasvoi jopa 14 metrin mittaiseksi ja saattoi painaa jopa 8 tonnia. Muiden petodinosaurusten tavoin se liikkui vahvojen takajalkojensa varassa, ja sen pitkä häntä toimi eturuumiin vastapainona. Fossiloituneiden jälkijonojen perusteella on arvioitu giganotosauruksen kaltaisten dinosaurusten kävelyvauhdiksi noin 8 km/h. Tämänkokoinen suuriyksilö on voinut hyökätessään saavuttaa nopeudeksi noin 50km/h. Giganotosauruksen lähisukulaisia olivat Pohjois-Afrikassa elänyt, lähes samankokoinen, Carcharodontosaurus saharicus ja Pohjois-Amerikasta löydetty Allosaurus. Sen pääravinnon muodostivat alueelta löydetyt suuret sauropodit kuten Argentinosaurus. Tyrannosaurus rex Tyrannosaurus rex, kallo: Petodinosauruksista tunnetuin on Tyrannosaurus rex. Tämä kuuluisa dinosaurus eli liitukauden lopun Pohjois-Amerikassa noin miljoonaa vuotta sitten. Se kasvoi jopa 12 metrin pituiseksi ja saattoi painaa 6 8 tonnia. T. rex kasvoi nopeasti jopa 2 kiloa päivässä erityisesti murrosiässä, vuotiaana ja eli kaikkiaan n. 30 vuotta vanhaksi. Muidenkin petodinosaurusten tavoin se liikkui vahvojen takajalkojensa varassa, ja sen pitkä häntä toimi eturuumiin vastapainona. PETO VAI RAADONSYÖJÄ? Tyrannosaurus rexin petomaisuudesta on kiistelty jo yli 80 vuotta. Muista dinosauruksista on löydetty T.rexin aiheuttamia puremajälkiä, mutta tutkijat ovat löytäneet todisteita myös siitä, että T.rex olisi syönyt raatoja. Kenties Tyrannosaurus rex oli dinosaurus, joka sekä saalisti että söi raatoja aina tilanteiden ja olosuhteiden mukaan. Monet nykyiset suurpedot, kuten leijonat ja hyeenat, käyttäytyvät samalla lailla. Tämä näytteillä oleva kallo on kopio aidosta Tyrannosaurus rexin kallosta, joka on New Yorkissa luonnontieteellisessä museossa (American Museum of Natural History). Kallo kuuluu eläimelle, joka on ollut vajaa 11 metriä pitkä. Vertailkaa Giganoton ja T.rexin hampaita! Rexin hampaat ovat pyöreä reunaisia, Giganotolla terävän sahalaitaiset (tukimateriaalina lähikuvat hampaista) Coelophysiksen pesä: Dinosaurukset munivat kuorellisia munia, kuten niiden nykyään elävät sukulaiset, linnut ja krokotiilit. Ainakin jotkut dinosaurukset käyttivät samaa pesää vuodesta toiseen. Osa dinosauruksista oli ilmeisesti myös sosiaalisia eläimiä, sillä pesät saattoivat sijaita yhdyskunnissa. Esillä oleva pesä kuuluu pienelle petodinosaurukselle Coelophysikselle (Coelophysis oli aikuisena

4 vajaan 3 metrin mittainen). Suurimpien dinosaurusten munat olivat noin jalkapallon tai melonin kokoluokkaa (eivät suurempia vaikka niin voisikin ajatella). Vielä kasvinsyöjiä - Triceratops Triceratops horridus eli hirmuinen kolmisarvinaama oli yksi viimeisistä dinosauruksista. Täysikasvuinen Triceratops oli noin 8 metriä pitkä ja 6 7 tonnia painava kasvinsyöjä, jolla oli yli metrin mittaiset sarvet. Ravinnokseen se käytti karkeaa kasvimateriaalia, jota se pilkkoi papukaijamaisella nokallaan ja saksimaisilla hampaillaan. Eli Pohjois-Amerikassa samoilla alueilla samaan aikaan kuin T. rex jos T. rexit olivat petoja, ne saalistivat varmasti Triceratopseja ravinnokseen. Jos aikaa tuntuu riittävän, voit tässä käydä sarjakuvan avulla läpi sen, miten dinosaurus fossiloituu. Esimerkkinä suohon vajoava Triceratops. Kun dinosaurukset saivat siivet Pyydä kuulijoita kulkemaan Archaeptoryxin ohi ja miettimään samalla onko se lintu vai pieni petodinosaurus. Kokoa porukka dinosaarekkeen toiselle puolelle Megazostrodon-rekonstruktion lähelle. Kysy mitä mieltä kuulijat ovat! Yleensä tulee molempia vastauksia, joku saattaa sanoa että kumpaakin. Kerro vastaus: linnut ovat pienten petodinosaurusten jälkeläisiä. Voidaan sanoa, että kaikki dinosaurukset eivät hävinneetkään jotkut vain muuttuivat. Dinosauruksilla ja linnuilla on yhtäläisyyksiä mm. lisääntymisessä! Ja muistattehan vielä kuinka suuret kasvinsyöjädinosaurukset nielivät kiviä sulattaakseen kasvimassaa! Näin tekevät myös esim. kanalinnut. Huom! Katossa liitävät lentoliskot eivät edusta lintujen esi-isien kehityslinjaa, vaikka usein niin luullaankin. Lisätietoa: Nykyisin pidetään melko varmana, että linnut ovat kehittyneet pienistä petodinosauruksista mesotsooisen kauden puolivälissä. Joillakin muodoilla oli suomujen sijaan alun perin lämmönsäätelyyn kehittynyt höyhenpeite ja jopa alkeellisia sulkia, jotka saattoivat toimia laskuvarjon tavoin. Vähitellen nämä pidentyneet höyhenet muuttuivat pyrstö- ja siipisuliksi. Eläimet oppivat ensin liitämään, ja lihasten voimistuessa myös lentämään. Läheisimpiä sukulaisia lintujen kantamuodolle ovat Dromaeosauridae-heimon raptorit, sillä niillä oli samankaltainen kallo, kaula, selkä, lantio, takaraajat ja häntä kuin varhaisilla linnuilla. Dromaeosaurideihin kuuluu myös kuuluisa nelisiipidinosaurus Microraptor gui, jolla oli siipimäiset rakenteen sekä etu- että takaraajoissa. Archaeopteryx-rekonstruktio: Kuuluisin alkulintu on Archaeopteryx lithographica, joka eli noin 150 miljoonaa vuotta sitten. Sillä oli dinosaurusmainen pää ja häntä, mutta nykylinnun kaltainen sulkapeite. Archaeopteryx oli aito lentäjä, joka pyrähteli lyhyitä matkoja fasaanin tavoin. Se kiipeili kuitenkin enimmäkseen puissa, saalisti oksistossa eläviä pieniä eläimiä tai tiputtautui maahan niiden niskaan. Ensimmäinen alkulinnun Archaeopteryx lithographica fossiili löydettiin vuonna 1861 Solnhofenista Saksasta. Esillä oleva kopio on tehty Blumembergistä vuonna 1877 tehdystä löydöstä. Alkuperäistä fossiilia säilytetään Berliinin Humboldt-yliopiston luonnontieteellisessä museossa.

5 Vrt. Compsognathus keskisaarekkeessa: Compsognathus longipes "pitkäjalkainen siroleuka" oli yksi pienimmistä tunnetuista petodinosauruksista. Tämä nopealiikkeinen dinosaurus eli jurakauden loppupuolella Euroopassa. Siroleualla oli todennäköisesti myös lähisukulaisensa, Kiinasta löydetyn Sinosauropteryx priman, tavoin lämpöeristeenä karvamaiset untuvat. Rekonstruktion pohjana on käytetty paleontologi Gregory S. Paulin luurankorekonstruktiota vuodelta Nisäkkäiden alkusoitto Tietoisku on kiva päättää kertomalla muutama sana varhaisista nisäkkäistä. Esittele dinosaarekkeen pikku hiirulaiset eli Megazostrodon-rekonstruktiot lyhyesti: Ensimmäiset varsinaiset nisäkkäät ilmestyivät jo mesotsooisen aikakauden alkupuolella. Ne olivat pieniä karvapeitteisiä nelijalkaisia, jotka liikkuivat hämärän tullen ja öisin aluskasvillisuuden seassa ja pyydystivät hyönteisiä ja muita selkärangattomia. Yksi varhaisimmista tunnetuista nisäkkäistä on tämä Megazostrodon (joka keikkuu plateosauruksen luun päällä), joka oli pieni, päästäisen kaltainen otus. Megazostrodon sukulaisineen eli ainakin Etelä-Afrikassa, Kiinassa ja Britanniassa triaskauden loppupuolella yli 200 miljoonaa vuotta sitten. Nykyiset nisäkkäät polveutuvat kuitenkin toisesta nisäkästyypistä, jota edustaa samoihin aikoihin elänyt Kuehneotherium. Jurakaudella nisäkkäät monipuolistuvat nopeasti, ja sen lopulta tunnetaan jo joitakin hyvinkin erikoistuneita nisäkkäitä. Yleisimpiä olivat kasveja ja siemeniä syöneet, jyrsijää muistuttaneet eläimet. Kaakkois-Aasiasta on löydetty jopa kaloja metsästänyt saukkomainen vesinisäkäs (Castorocauda) ja puissa hyönteisiä saalistanut ilmassaliitelijä (Volaticotherium). Kaakkois-Aasian kotoperäisiin nisäkkäisiin kuului myös mesotsooisista nisäkkäistä suurin, pieniä dinosauruksia metsästellyt, mäyrän kokoinen Repenomamus. Mesotsooisen aikakauden lopulla nisäkkäiden monimuotoisuus lisääntyi entisestään yhdessä kukkakasvien ja hyönteisten kanssa. Nisäkkäiden kehitys nykyiseen monimuotoisuuteen alkoi toden teolla vasta, kun dinosaurukset olivat hävinneet.

6 Lisätietoa, lentoliskot Erilaisille eläimille on kehittynyt kyky lentää tai liitää. Lentävältä eläimeltä vaaditaan paljon on oltava kevytrakenteinen, mutta vahva, siipien on oltava kyllin isot ja hermoston hyvin kehittynyt. Lentotaidosta on kuitenkin myös etua: ilmasta saattaa pienehköllä vaivalla etsiä ravintoa isolta alueelta, ja mikäli elinympäristön olosuhteet huononevat tai maapedot uhkaavat, lentotaitoinen eläin pystyy nopeasti hakeutumaan muualle. Mesotsooisella maailmankaudella lentävät hyönteiset saivat seuraa erikokoisista lentoliskoista eli siipisauruksista. Lentoliskot olivat kevytrakenteisia, ja niiden etujalkojen ja ruumiin välissä oli ihopoimu, jonka avulla ne pystyivät taitavasti lentämään tai liitämään. Lentoliskojen aika kesti 165 miljoonaa vuotta, ja ne hävisivät dinosaurusten lailla liitukauden lopun massasukupuutossa. Dinosaurusten aikaan ilmojen valtiaita olivat siipisaurukset. Lentoliskojen koko vaihteli varpusenkokoisista liitelijöistä jättiläisiin, joiden siipien väli oli jopa 15 metriä. Ylhäällä liitelee rekonstruktioita Dimorphodon-lentoliskoista, jotka elivät jotka elivät jurakauden alkupuolella Englannissa. Anhanguera santanae -lentoliskojen (rekonstruktio) siipien kärkiväli saattoi olla viitisen metriä. Anhanguera santanae -fossiileja on löydetty Koillis-Brasilian varhaisliitukautisen Santana-muodostuman kivistä. Kuten kaikki lentoliskot, myös Anhanguera oli kevytrakenteinen ja sopeutunut erinomaisesti ilmassa liikkumiseen. Varhaisliitukaudella Anhanguera lensi Santanan alueella olleen suuren murtovesijärven rantamilla ja kalasteli järvessä runsaana eläneitä kaloja. Eläimen kuollessa sen jäänteet huuhtoutuivat järveen, jossa ne kerrostuivat hienojakoiseen kalkkimutaan. Tästä mudasta on kivettynyt myöhemmin Santana-muodostumana tunnettu kalkkikiviesiintymä josta edelleen löydetään hyvin säilyneitä kala-, hyönteis-, matelija-, dinosaurus-, ja lentoliskofossiileja. Santana on myös yksi niitä harvoja paikkoja maailmassa, josta löydetyt fossiilit ovat usein vielä kolmiulotteisia, eivätkä ne ole myöhempien sedimenttien painosta rutistuneet kasaan.