Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun"

Transkriptio

1 TIEDOTE Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun Etelä-Savon maakuntahallitus päätti maanantaina 23. huhtikuuta palauttaa viraston valmisteleman vaihemaakuntakaavaluonnoksen eli tuulivoimakaavan uudelleen valmisteltavaksi. Hallituksen esityslistalla ollut kaavaluonnos esitti Etelä-Savoon 19 tuulivoimapuistoa maakunnan itäosiin. Hallitus kaipasi käsiteltäviksi useampia vaihtoehtoisia esityksiä. Myös tietoa tuulivoiman elinkeinopoliittista vaikutuksista ja naapurimaakuntien tuulivoimanäkemyksistä toivottiin päätöksen pohjaksi. Hallitus ottaa kaavaluonnoksen uudelleen käsittelyyn seuraavassa kokouksessaan 21. toukokuuta. Tavoitteena on laittaa kaavaluonnos nähtäville. Nähtävillä olon aikana maanomistajat ja muut osalliset voivat kommentoida luonnosta. Nähtävillä olosta kuulutetaan virallisesti maakunnan lehdissä. Luonnoksesta pyydetään myös lausunnot useilta viranomaisilta ja sidosryhmiltä. Tuulivoimakaava täydentää Etelä-Savon nykyistä maakuntakaavaa. Maakuntakaavaan merkitään alueet, jotka sopivat tuulivoimapuistoksi. Tuulivoimapuisto edellyttää riittävän tuulista aluetta. Etelä-Savossa tuulet keskittyvät pääasiassa suurten järvien ympäristöihin. Tuulivoimakaava on yleispiirteinen kaava, jota täydennetään kuntien yleiskaavoilla. Tuulivoimakaava ei ole rakennuslupa tuulivoimapuistolle. Kaavan pohjaksi maakuntaliitto on teetättänyt useita selvityksiä. Lisätietoja tuulivoimakaavasta antavat aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen, puh , ja kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, puh Liikennepoliittinen selonteko puhutti Etelä-Savo pyrkii vaikuttamaan liikennepoliittisen selonteon sisältöön, kun sitä käsitellään eduskunnassa. Hallituksen mielestä selontekoa tulee muokata jo useaan kertaan aiemmin hyväksyttyjen Itä-Suomen yhteisten näkemysten mukaisesti. Valtatie 5:n kunnostusta koskevassa kohdassa tulee puhua korjaustöistä välillä Mikkeli Juva, ei vain Pitkäjärvi Visulahti -osuudesta Mikkelissä), hallitus korosti.

2 Samoin hallitus korosti sitä, että Suomen hallitusohjelman mukaisesti jo käynnissä olevat hankkeet tulee viedä keskeytyksettä loppuun. Etelä-Savossa tämä tarkoittaa sitä, etteivät Savonlinnan keskustan liikennejärjestelyt saa keskeytyä, vaan ne tulee toteuttaa syväväylän siirtoa myöten. Liikennepoliittiseen selontekoon tulee kirjata myös Parikkalan rajanylityspaikka, jota tulee kehittää kansainvälisenä maantieliikenteen rajanylityspaikkana. Valtion tulee lisäksi säilyttää yksityistie- ja lentoliikenteen tuet. - Suomen hallitus antoi selonteon eduskunnalle 12. huhtikuuta. Lisätietoja antaa maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh , ja maakuntainsinööri Marko Tanttu, puh Uuden EU-ohjelmakauden valmistelu etenee Hallitus sai tiedokseen ajankohtaiskatsauksen uudesta EU-ohjelmakaudesta. Katsauksen piti aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen. Rakennerahasto-ohjelmia eli Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ohjelmia valmistellaan siten, että niiden rahoitus on selvillä aikaisintaan syksyllä Alueelliset suunnitelmat lienevät valmiina helmikuussa 2013 ja Suomen rakennerahasto-ohjelmat keväällä Komission kanssa Suomi käy sen jälkeen neuvotteluja koko loppuvuoden Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä Halke linjasi uuden EU-ohjelmakauden valmistelua 23. maaliskuuta. Linjausten mukaan Suomeen laaditaan EU:n rakennerahastoja varten yksi ohjelma-asiakirja, joka säätelee sekä EAKR:n että ESR:n rahoitusta. Nykyisellä ohjelmakaudella kummallakin rahastolla on oma ohjelma-asiakirja. Uudellakin ohjelmakaudella ohjelman suurimpina rahoittajina alueilla toimivat ELYkeskukset ja maakuntien liitot. Rahan jakautuminen alueella määritellään vastaavalla tavalla kuin nykyisin (yhteistyöasiakirjamenettely tai vastaava). Ohjelmat valmistellaan ohjelma-alueilla, joita on kaksi Itä- ja Pohjois-Suomi sekä Eteläja Länsi-Suomi. Valmistelusta vastaavat maakunnan liitot, valtion aluehallintoviranomaiset, kunnat ja muut sidosryhmät. Lisätietoja antaa aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen, puh

3 Verohallinto ei saa lopettaa Pieksämäen toimipistettä Verohallinto suunnittelee lakkauttavansa Heinäveden ja Pieksämäen toimipisteet vuoden 2013 aikana tai muuttavansa toimipisteet etätyöpisteiksi, joissa ei ole asiakaspalvelua. Etelä-Savon mielestä Pieksämäen toimipiste tulee kuitenkin säilyttää. Näin toteaa maakuntahallitus lausunnossaan, jonka se antoi verohallinnolle 23. huhtikuuta. Maakuntahallitus ymmärtää kuitenkin, että verohallinnon on tehokkuussyistä lopetettava joitain toimipisteitä. Siitä huolimatta verohallinnon on turvattava myös henkilökohtainen asiointi. Toimipisteen on sijaittava kohtuullisen välimatkan päässä, eikä toimipisteiden alasajon yhteydessä työntekijöitä saa irtisanoa eikä palvelussuhteita muuttaa kohtuuttomasti, lausunto toteaa. Lisätietoja antaa hallinto- ja kehittämisjohtaja Mervi Simoska, puh Laajakaistatuesta lausunto Vaikka valokaapelin on oltava ensisijainen vaihtoehto, kun Suomi toteuttaa laajakaistayhteyksiä, jatkossa on kuitenkin kehitettävä erityisesti nopeita mobiiliverkkoja, Etelä-Savon maakuntaliitto toteaa lausunnossaan, jonka se antoi liikenne- ja viestintäministeriölle 11. huhtikuuta. Lausunto koskee lakiesitystä haja-asutusalueille rakennettavien laajakaistojen tukemisesta. Näkemystään mobiiliverkkojen tärkeydestä maakuntaliitto perustelee sillä, että tuotannollisista ja taloudellisista syistä valokuituyhteyksiä ei pystytä ulottamaan kaikkialle. Lisätietoja antaa kehittämispäällikkö Kai Andersin, puh Itä- ja Pohjois-Suomelle yhteinen toimisto Brysseliin Itä- ja Pohjois-Suomi perustavat Brysseliin yhteisen EU-toimiston valvomaan etuaan ja edistämään EU:n alueille suuntautuvien rahojen käyttöä. Seitsemän maakunnan yhteinen toimisto perustetaan vuoden 2013 alusta. Toimiston työhön osallistuvat Etelä- Savo, Etelä-Karjala (ostopalvelusopimuksella), Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi.

4 Itä-Suomen maakunnilla on ollut oma EU-toimisto Brysselissä vuodesta Etelä- Savo on ollut mukana toimistossa vuodesta Toimistoa johtaa eteläsavolainen Riikka Railimo, joka siirtyy kesän lopulla Teoston palvelukseen. Myös Pohjois-Suomella on Brysselissä oma toimisto. Molempien toimistojen sopimukset päättyvät vuoden 2012 lopussa. Yhteisen toimiston tavoitteena on säästää kustannuksia. Etelä-Savolle uudesta toimistosta koituu enintään noin euroa kuluja vuodessa. Nykyiset kulut ovat reilut euroa. Kulut määräytyvät maakunnan asukasluvun mukaisesti. Uudelle toimistolle palkataan johtaja ja arviolta kolme muuta työntekijää. Johtajan pesti tullee hakuun vuoden vaihteessa. Maakuntahallitus hyväksyi 23. huhtikuuta Itä- ja Pohjois-Suomen yhteisen EU-toimiston yhteistyösopimuksen. Lisätietoja antaa aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen, puh Mikkeliin uusi professuuri Mikkeliin perustetaan Suomen ensimmäinen professuuri, joka keskittyy digitaalisten aineistojen tutkimukseen. Professori saa vedettäväkseen tutkimusryhmän, joka selvittää, miten digitaalisten aineistojen käyttöä voidaan edistää. Tutkijat kehittävät muun muassa menetelmiä, jotka jalostavat verkossa olevaa ns. raakadataa käyttökelpoiseen muotoon, siten että se olisi nykyistä helpommin hyödynnettävissä. Tutkimusryhmään kuuluu niin Mikkelissä sijaitsevan Kansalliskirjaston kuin Mikkelin ammattikorkeakoulun henkilöstöä. Alan tutkimus on uutta sekä Suomessa että maailmalla. Mikkelissä sijaitseva Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskuksen vetämä Digra-hanke sai maakuntahallituksen hyväksynnän 23. huhtikuuta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat vajaat euroa, josta EU:n ja Suomen valtion rahoitusta on noin euroa. Hanke kestää vuoden 2014 kevääseen, ja se tukee Mikkelin digitaalisen arkistoinnin osaamista. Hanke on vielä hyväksyttävä maakunnan yhteistyöryhmässä. Ammattikorkea kehittää avointa lähdekoodia arkistointiin

5 Maakuntahallitus käsitteli myös toista Mikkelin digitaalista osaamista kohentavaa hanketta: Mikkelin ammattikorkeakoulu kehittää Osa-hankkeessaan uutta arkistointikokonaisuutta, jonka avulla on mahdollista nykyistä luotettavammin ja tehokkaammin käsitellä ja säilyttää suuria tietomääriä (esimerkiksi elävää kuvaa sekä 2D- ja 3D-tietoaineistoja). Uusi kokonaisuus pohjautuu avoimeen lähdekoodiin. Hallitus hyväksyi omalta osaltaan hankkeen. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin euroa, josta EU:n ja Suomen valtion rahaa on reilut Hanke on hyväksyttävä maakunnan yhteistyöryhmässä, ja se kestää vuoden 2014 kesään. Maakuntahallituksen loppuvuoden kokousajat Maakuntahallitus kokoontuu seuraavat kerrat: 21. toukokuuta, 18. kesäkuuta, 20. elokuuta, 17. syyskuuta, 15. lokakuuta, 12. marraskuuta ja 17. joulukuuta. Lisätietoja hallituksen kokousasioista antavat maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Kakriainen, puh , varapuheenjohtajat Teemu Hirvonen, puh , ja Pekka Selenius, puh , sekä maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh , aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen, puh , ja aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen, puh Hallituksen kokousasiat menivät läpi eräin pienin täsmennyksin esityslistan mukaisina tuulivoimakaavaa lukuun ottamatta ( 3).

ETELÄ-SAVO VALITTAA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN MAAKUNTAKAAVAPÄÄTÖKSESTÄ

ETELÄ-SAVO VALITTAA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN MAAKUNTAKAAVAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTE 25.10.2010 ETELÄ-SAVO VALITTAA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN MAAKUNTAKAAVAPÄÄTÖKSESTÄ Etelä-Savon maakuntaliitto valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ympäristöministeriön maakuntakaavapäätöksestä. Asiasta

Lisätiedot

Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa TUULIVOIMAKAAVA UUTEEN VALMISTELUUN

Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa TUULIVOIMAKAAVA UUTEEN VALMISTELUUN Huhtikuu 2012 SISÄLLYS TUULIVOIMAKAAVA UUTEEN VALMISTELUUN... 1 LIIKENNEPOLIITTINEN SELONTEKO PUHUTTI... 2 UUDEN EU-OHJELMAKAUDEN VALMISTELU ETENEE... 2 VEROHALLINTO EI SAA LOPETTAA PIEKSÄMÄEN TOIMIPISTETTÄ...

Lisätiedot

Etelä-Savon yhteistyöryhmä keskusteli uudesta EU-ohjelmakaudesta KEHITTÄMISHANKKEET SAIVAT YLI NELJÄ MILJOONAA EUROA

Etelä-Savon yhteistyöryhmä keskusteli uudesta EU-ohjelmakaudesta KEHITTÄMISHANKKEET SAIVAT YLI NELJÄ MILJOONAA EUROA TIEDOTE 3.5.2012 Etelä-Savon yhteistyöryhmä keskusteli uudesta EU-ohjelmakaudesta KEHITTÄMISHANKKEET SAIVAT YLI NELJÄ MILJOONAA EUROA Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä keskusteli uuden, vuonna 2014

Lisätiedot

Maakuntahallitus koolla Mikkelissä VAALIPIIRILAUSUNNON VALMISTELU JATKUU

Maakuntahallitus koolla Mikkelissä VAALIPIIRILAUSUNNON VALMISTELU JATKUU TIEDOTE 20.2.2012 Maakuntahallitus koolla Mikkelissä VAALIPIIRILAUSUNNON VALMISTELU JATKUU Maakuntahallitus palautti esityslistallaan olleen vaalipiirilausunnon jatkovalmisteluun 20. helmikuuta Mikkelissä.

Lisätiedot

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle Maakuntahallitus 50 20.03.2013 Maakuntavaltuusto 7 20.03.2013 Maakuntahallitus 103 18.08.2014 Östersundomin alueen maakuntakaavoitustilanne; tiedoksi 58/05.00/2011 MHS 20.03.2013 50 Maakuntahallitus hyväksyi

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Maakuntahallitus 27.5.2013

Maakuntahallitus 27.5.2013 Maakuntahallitus 27.5.2013 1. EU:n uuden ohjelmakauden rahoituksen alueellisesta jaosta Etelä ja Pohjois Suomen kesken saatiin aikaan neuvotteluratkaisu Kuten huhtikuun maakuntahallituksen ajankohtaisissa

Lisätiedot

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu. EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 204-2020 Huippuvalmennuspäivät Helsinki 3.2.203 Opetusneuvos Seija asku seija.rasku@minedu.fi Valmistelu EU:ssa akennerahastotoimintaa ohjaavat asetukset Asetusluonnokset

Lisätiedot

Maakuntahallitus koolla Mikkelissä VAALIPIIRIJAKO PUHUTTI PITKÄÄN

Maakuntahallitus koolla Mikkelissä VAALIPIIRIJAKO PUHUTTI PITKÄÄN TIEDOTE 19.3.2012 Maakuntahallitus koolla Mikkelissä VAALIPIIRIJAKO PUHUTTI PITKÄÄN Maakuntahallitus pohti pitkään kantaansa vaalipiiriuudistukseen 19. maaliskuuta Mikkelissä. - Tavoitteenamme on istua

Lisätiedot

Etelä-Savon yhteistyöryhmä hyväksyi neljä suurta EU-hanketta Mikkelissä

Etelä-Savon yhteistyöryhmä hyväksyi neljä suurta EU-hanketta Mikkelissä TIEDOTE 14.12.2011 Etelä-Savon yhteistyöryhmä hyväksyi neljä suurta EU-hanketta Mikkelissä Maakunnan yhteistyöryhmä näytti vihreää valoa neljälle suurelle osaamishankkeelle keskiviikkona 14. joulukuuta

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

Maakuntahallitus koolla Mikkelissä KUNTAUUDISTUKSESTA TAUSTATIETOA VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE

Maakuntahallitus koolla Mikkelissä KUNTAUUDISTUKSESTA TAUSTATIETOA VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE TIEDOTE 24.11.2011 Maakuntahallitus koolla Mikkelissä KUNTAUUDISTUKSESTA TAUSTATIETOA VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Maakuntaliitto on aluekehitysviranomaisena koonnut faktatietoa Etelä-Savon kuntarakenteesta

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen

Lisätiedot

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 rakennerahasto-ohjelmassa

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 rakennerahasto-ohjelmassa Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 rakennerahasto-ohjelmassa 1. Sopijapuolet Etelä-Savon maakuntaliitto, Y -tunnus 0215839-7

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EAKR-asiantuntijoiden neuvottelupäivä 12.11.2013 Hotelli Arthur, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12.11.2013 Kumppanuussopimus

Lisätiedot

Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset ja lausunnot

Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset ja lausunnot Maakuntahallitus I 24 06.02.2012 Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset ja lausunnot 1320/10/101/2011 MH 24 Kainuun maakuntahallinnossa on valmistunut seuraavat kokouspöytäkirjat: - Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

(MYR:n pj.) Kokous todetaan laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

(MYR:n pj.) Kokous todetaan laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 42 Aika tiistai 24.10.2006 klo 10.03 11.48 Paikka Carelicum, auditorio Koskikatu 5, Joensuu 60 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Liite 10: Läsnäolijat. (MYR:n pj.) Kokous todetaan laillisesti kokoon

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 67/00.02.02/2013. Maakuntatalo, Tarja Miettisen työhuone, Sepänkatu 1, Kuopio

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 67/00.02.02/2013. Maakuntatalo, Tarja Miettisen työhuone, Sepänkatu 1, Kuopio POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 67/00.02.02/2013 Tarkastuslautakunta Aika 18.2.2016 klo 9.00 10.25 Paikka Maakuntatalo, Tarja Miettisen työhuone, Sepänkatu 1, Kuopio Jäsenet ( x ) Pulkkinen Veli

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS MYR 27.1.2014 Jorma Teittinen 14.1.2014 Ohjelmakauden 2014-2020 Infotilaisuuteen ja MYR:n kokoukseen liittyvät kalvot löytyvät alla olevasta osoitteesta http://www.kainuunliitto.fi/130

Lisätiedot

Rahoitustoimen katsaus. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen neuvottelukunta 6.9.2013 Jouko Lankinen

Rahoitustoimen katsaus. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen neuvottelukunta 6.9.2013 Jouko Lankinen Rahoitustoimen katsaus Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen neuvottelukunta 6.9.2013 Jouko Lankinen Aiheet Kuluvan vuoden ja ohjelmakauden rahoitustilanne Rakennerahastokauden 2014-2020 valmistelu Vm:n talousarvioesityksen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista

Lausuntopyyntö ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista LAUSUNTO 1 (5) Työ- ja elinkeinoministeriö kirjaamo@tem.fi; elina.isoksela@tem.fi Viite: TEM, lausuntopyyntö 21.11.2013, TEM/2408.03.01.02/2013 Lausuntopyyntö ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi elinkeino-,

Lisätiedot

Maakuntahallitus hyväksyi maakuntaohjelman 2011 2014 MUUTTOVOITTO JA VAHVA TALOUS TAVOITTEENA

Maakuntahallitus hyväksyi maakuntaohjelman 2011 2014 MUUTTOVOITTO JA VAHVA TALOUS TAVOITTEENA TIEDOTE 26.4.2010 Maakuntahallitus hyväksyi maakuntaohjelman 2011 2014 MUUTTOVOITTO JA VAHVA TALOUS TAVOITTEENA Muuttovoitto ja vahva aluetalous ovat Etelä-Savon uuden maakuntaohjelman tavoitteena. Maakuntahallitus

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1 / 7 ETELÄ-KARJALAN JA KYMENLAAKSON YHTEISTOIMINTARYHMÄ 2 / 2014 PÖYTÄKIRJA KL/038/000205/2014 Aika: 2.6.2014 13:00-14:35 Paikka: Lappeenranta, Technopolis Skinnarila, kokoustila Suvorov 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kainuun aluekehitysstrategiat linjataan uudelleen 2013

Kainuun aluekehitysstrategiat linjataan uudelleen 2013 Kainuun aluekehitysstrategiat linjataan uudelleen 2013 Tuleva vuosi 2013 on tärkeä vuosi Kainuun aluekehitystyössä. Vuoden aikana uusitaan kaikki maakunnan keskeiset kehityssuunnitelmat: maakuntasuunnitelma

Lisätiedot

UUSI YHTEINEN ASIAKASPALVELU

UUSI YHTEINEN ASIAKASPALVELU UUSI YHTEINEN ASIAKASPALVELU Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3. Marko Puttonen Julkisen hallinnon yhteinen asiakaspalvelu Yhteispalvelun kehittäminen alkoi 1990-luvun alkupuolella Yhteispalvelu

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt 1. LUKU TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄT 2. LUKU ORGANISAATIO 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Nykytila & Keskeiset toimintaprosessit

Nykytila & Keskeiset toimintaprosessit Satakuntaliitto Alueiden käyttö Nykytila & Keskeiset toimintaprosessit 14.02.2017 Päivi Liuska-Kankaanpää Alueiden käytön johtaja 1 2 Maakuntaliiton lakisääteiset tehtävät (6.6.2016): huolehtia MRL:n mukaisesta

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2016 1 Maakuntauudistuksen johtoryhmä Kokousaika 10.08.2016 kello 10:00-12:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Talousryhmä - Kokousaika 24.10.2017 kello 8:30 10:25 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 11:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kokous

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kokous Pohjois-Karjalan liitto Pöytäkirja 4/2003 30 Torikatu 9 80100 JOENSUU Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kokous Aika perjantai 22.8.2003 klo 12.05 12.57 Paikka Carelicum, auditorio Torikatu

Lisätiedot

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 12:30 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, nh Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion hyväksyminen

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia

Lisätiedot

ETELÄ-SAVO LINJASI EDUNVALVONTAA

ETELÄ-SAVO LINJASI EDUNVALVONTAA Maaliskuu 2011 SISÄLLYS ETELÄ-SAVO LINJASI EDUNVALVONTAA... 1 SAVOILLE YHTEINEN ILMASTO-OHJELMA... 3 PARIKKALASTA NEUVOTTELUT HELSINGISSÄ JA MOSKOVASSA... 3 VETOOMUS OKL-FILIAALIEN PUOLESTA... 3 KOMISSAARIN

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto perustettiin v. 1998 ja Pohjois-Suomen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 1 2 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 5 3. Johtaminen 6 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 7 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 7 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN VALMISTELU

EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN VALMISTELU EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN 2014-2020 VALMISTELU Mervi Nikander/ohjelmapäällikkö Lapin liitto Rahoituksesta Euroopan komission rahoituskehysehdotus pienentää saatavaa rahoitusta Taisto Saari / Stora

Lisätiedot

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Neuvottelukunnan kokous 12.3.2013 Ylijohtaja Ari Niiranen Ajankohtaista toiminnasta Maksatus ja tarkastus -yksikössä palkkatukien, starttirahojen ja kuntouttavan

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Pohjois-Savon liiton hankerahoitukset. Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi

Pohjois-Savon liiton hankerahoitukset. Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi Pohjois-Savon liiton hankerahoitukset Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi Sisältö Pohjois-Savon liiton kansalliset rahoitukset Liiton kanavoima EU:n rakennerahastorahoitus

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA)

VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 14.12.2011 VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA) Brysselissä sijaitsevaa MONTOYER 70 -rakennusta

Lisätiedot

Maakunta neuvottelee 27. syyskuuta OPETTAJAKOULUTUKSEN SÄILYTTÄVÄ SAVONLINNASSA

Maakunta neuvottelee 27. syyskuuta OPETTAJAKOULUTUKSEN SÄILYTTÄVÄ SAVONLINNASSA TIEDOTE 20.9.2010 Maakunta neuvottelee 27. syyskuuta OPETTAJAKOULUTUKSEN SÄILYTTÄVÄ SAVONLINNASSA Etelä-Savon maakuntaliitto ja Savonlinnan kaupunki neuvottelevat 27. syyskuuta Savonlinnassa Itä-Suomen

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelmien edistymiskatsaus

Rakennerahasto-ohjelmien edistymiskatsaus Rakennerahasto-ohjelmien edistymiskatsaus Työkokous maksajille, valvojille ja rahoittajille Helsinki 13.12.2011 Ylitarkastaja Harri Ahlgren TEM/Alueosasto, rakennerahastoryhmä EAKR/ESR-välimaksut / rahoituskehys

Lisätiedot

Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163

Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163 FCG Planeko Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 3/2016 1 Maakuntauudistuksen johtoryhmä Kokousaika 05.09.2016 kello 12:00-14:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Kokousaika 09.12.2016 kello 12:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Taloustyöryhmä - Kokousaika 24.10.2017 kello 8:30 10:30 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: 1

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Alue- ja kaupunkipolitiikka 6 3. Väestöpolitiikka

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1 Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus EU-rahoitus 25. marraskuuta 2009 1 Rahoituksen pääryhmät EU-rahoitus Kansallisten viranomaisten hallinnoima Suoraan Euroopan komissiolta haettava 2 Kansallisten viranomaisten

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0058 GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.10.2013

Lisätiedot

Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet

Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet Taustaa Aviisi-projekti Aviisin avaamat uudet mahdollisuudet Ajatuksia jatkoon Vs. johtaja Pirjo Karppinen, Kansalliskirjasto, digitointi-ja konservointikeskus 22.11.2016

Lisätiedot

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelmassa 1. Sopijapuolet Kainuun liitto, Y -tunnus 2496992-4 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Kokousaika 20.01.2017 kello 13:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnä olevien toteaminen 3 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille Maakuntahallitus 137 16.06.2015 Maakuntahallitus 174 19.10.2015 Maakuntavaltuusto 20 23.11.2015 Maakuntahallitus 31 21.03.2016 Maakuntahallitus 127 24.10.2016 Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2016 1 Kokousaika kello 13:00 15:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Alestalo Riitta jäsen, Iitin Yrittäjät ry. Poissa Saarikko Sami varapuheenjohtaja, Iitin Yrittäjät ry

Alestalo Riitta jäsen, Iitin Yrittäjät ry. Poissa Saarikko Sami varapuheenjohtaja, Iitin Yrittäjät ry Iitin kunta Pöytäkirja 2/2014 1 Iitti-tiimi 17.02.2014 Aika Maanantai 17.02.2014 klo 16:00-16:40 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Alestalo Riitta Haara Teuvo Lumppio

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus...

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus... Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan

Lisätiedot

(ESR ja EAKR) 6.5.2014

(ESR ja EAKR) 6.5.2014 Rakennerahastojen (ESR ja EAKR) hallintouudistus t ELY -keskuksessa sessa 6.5.2014 Paula Alho Rakennerahastojen hallinnointiuudistus Rakennerahastoasioiden hallinnointi keskitettiin vuoden 2014 alusta

Lisätiedot

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille Maakuntahallitus 137 16.06.2015 Maakuntahallitus 174 19.10.2015 Maakuntavaltuusto 20 23.11.2015 Maakuntahallitus 31 21.03.2016 Maakuntahallitus 127 24.10.2016 Maakuntavaltuusto 20 12.12.2016 Talousarvion

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö summa %

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö summa % Lapin liitto Sivu 1 000102 Valtuusto 4003 Maksetut palkat ja palkki -19.800-7.494,07-12.305,93 37,8-19.800-7.494,07-12.305,93 37,8 4101 Eläkekulut -1.500-184,90-1.315,10 12,3 4150 Muut henkilösivukulut

Lisätiedot