Maakuntahallitus koolla Mikkelissä KUNTAUUDISTUKSESTA TAUSTATIETOA VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakuntahallitus koolla Mikkelissä KUNTAUUDISTUKSESTA TAUSTATIETOA VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE"

Transkriptio

1 TIEDOTE Maakuntahallitus koolla Mikkelissä KUNTAUUDISTUKSESTA TAUSTATIETOA VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Maakuntaliitto on aluekehitysviranomaisena koonnut faktatietoa Etelä-Savon kuntarakenteesta valtiovarainministeriölle. Ministeriö on pyytänyt tietoja kaikilta Suomen maakunnilta. Maakuntahallitus käsitteli vastauksia kokouksessaan 24. lokakuuta Mikkelissä. Tiedot toimitetaan keskiviikkona 26. lokakuuta valtiovarainministeriön ylijohtajalle Päivi Laajalalle. Tiedot koskevat maakunnan erityispiirteitä ja kuntien nykyistä palveluyhteistyötä. Lisäksi vastauksissa selvitetään, miten Etelä-Savon reuna-alueet ja työssäkäyntialueisiin kuulumattomat alueet ovat suuntautuneet. - Emme ole kävelemässä kuntien yli emmekä lakkauttamassa niitä. Olemme aluekehitysviranomaisena rakentavasti koonneet faktatietoa. On kuntapäättäjien asia vetää tiedoista johtopäätökset, painotti maakuntajohtaja Matti Viialainen tiedotustilaisuudessa maakuntahallituksen kokouksen jälkeen. Kuntarakenneuudistuksessa isoja kysymyksiä - terveydenhoito- ja sosiaalipalveluja ja toisen asteen koulutusta - ei keskustelussa kuitenkaan hänen mielestään saa unohtaa. - Nämä ovat ne isot asiat, joissa on oikeasti mahdollista saada aikaan kustannussäästöjä. Niitä ei voida tässä yhteydessä jättää käsittelemättä. Kuntien pitää oman itsehallintonsa puitteissa päättää, tarvitsevatko ne liitoksia vai eivät. Kuntayhteistyöllä voidaan ratkaista niiden kuntien palvelut, jotka eivät kuntaliitoksiin lähde, Viialainen sanoi. Kunnat eivät kuitenkaan saa panna päätä pensaaseen, eikä maakunnallisia ratkaisuja pitäisi pelätä: - Eikö kuntaliitosten jälkeen voitaisi harkita maakunnallisia ratkaisuja sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä ammatilliseen koulutukseen? Ne näyttävät toimivan hyvin Etelä- Karjalassa, Kainuussa, Ahvenanmaalla ja Keski-Suomessakin.

2 Etelä-Savon maakuntaliitto on kutsunut kuntajohtajat keskustelemaan kuntarakenneuudistuksesta 31. lokakuuta. Kaikkien maakuntien johtajat tapaavat ylijohtaja Laajalan 2. marraskuuta, ja valtiovarainministeriö kiertää maakunnissa tapaamassa kuntapäättäjiä tammi - maaliskuussa Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma 2012 noin 85 miljoonaa euroa Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman rahoitusraami vuodelle 2012 on vajaat 85 miljoonaa euroa. Summa on 2,3 miljoonaa suurempi kuin tämänvuotinen raami. Valtion rahoitusosuus kasvaa 1,4 miljoonaa euroa ja kuntien 1,1 miljoonaa. Yksityisen rahoituksen osuus kokonaissummasta pienenee noin euroa. Maakuntahallitus hyväksyi Etelä-Savon maakuntaohjelmalle toteuttamissuunnitelman vuosille Suurimmat yksittäiset muutokset kohdistuvat teiden ja ratojen kunnostukseen (5 miljoonaa tämänvuotista enemmän), työllistämis- ja koulutustoimiin (3 miljoonaa) ja ympäristönsuojeluun (1,7). Valtionapu yksityisteiden kunnossapitoon ja parantamiseen puolestaan tippuu 1,3 miljoonaa euroa tämänvuotisesta. Yksityisteiden kunnostusrahat huolettavatkin Etelä-Savossa. - Olemme todella huolissamme. Kun kolmessa itäisessä maakunnassa yksityisteiden kunnostukseen on tänä vuonna ollut käytettävissä 7 miljoonaa euroa, valtion ensi vuoden tulo- ja menoarviossa summa tippuu ratkaisevasti. Esityksessä koko maan yksityistiet saisivat vain 8 miljoonaa euroa, kun tuo summa on tänä vuonna ollut 23 miljoonaa, kertoi maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Kakriainen (kesk.) hallituksen tiedotustilaisuudessa. Iloisiakin uutisia liikennepuolella on: - Viitostiellä Mikkelin eteläpuolella kunnostus etenee. Pitkäjärven ja Hietasen välillä käynnistyy vuoden alussa yleissuunnitelman teko ja ympäristövaikutusten arviointi, jotka voidaan toteuttaa Viitostien kunnostuksesta aiemmin säästyneillä rahoilla, kertoi maakuntajohtaja Matti Viialainen. Asiasta on jo sovittu Pohjois-Savon ELYn kanssa. Viialainen iloitsee myös EU:n raja-alueilla toteuttavan ENPi-ohjelman rahoituksesta, joilla voidaan lähivuosina kohentaa merkittävästi Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkoja ja edistää muun muassa Parikkalan muuttamista kansainväliseksi maantieliikenteen ylityspaikaksi. - EU-rahoitus auttaa Itä-Suomea hyödyntämään merkittävästi Pietarin kasvumahdollisuuksia. Nyt Suomen on vain pystyttävä turvaamaan tarvittavat henkilöstöresurssit, muun muassa raja- ja tulliviranomaisille, Viialainen painotti. Lähivuosina on tulossa rajanylitysten helottamiseen EU:n, Suomen ja Venäjän varoja yli 50 miljoonaa euroa.

3 Niin maakuntaohjelman kuin sen toteuttamissuunnitelman tavoitteena on parantaa yritysten toimintaedellytyksiä, uudistaa osaamisrakenteita, kohentaa hyvinvointipalveluja sekä liikenneyhteyksiä ja maakunnan vetovoimaa. Itä-Suomen yhteisenä teemana suunnitelma korostaa Venäjä-yhteyksiä ja osaamista rahoittavia toimia. Toteuttamissuunnitelma sisältää ne keskeiset käytännön toimet ja rahoitustarpeet, joiden avulla tavoitteet toteutuvat. Suunnitelma kytkee maakuntaohjelman valtion budjettiin, ja sen laativat joka vuosi maakuntaliitto ja valtion aluehallintoviranomaiset yhdessä. Yhteistyöasiakirja eli Etelä-Savon EU-rakennerahasto-ohjelmien vuosibudjetti on osa toteuttamissuunnitelmaa. Yhteistyöasiakirjassa ohjelmaa toteuttavat viranomaiset sopivat EU-ohjelmien eteläsavolaisista rahoituslinjauksista ja rahoitettavista toimista. Sen hyväksyy maakunnan yhteistyöryhmä vuosittain. Lisätietoja antaa aluekehityspäällikkö Jukka Ollikainen, puh Itä-Suomen liikennestrategia hyväksyttiin Itä-Suomen liikennestrategia on valmistumassa luvun liikenteen kehitystä linjaava strategia tavoittelee sujuvaa ja turvallista liikkumista niin alueen asukkaille kuin yrityksille. Myös liikenteen ympäristöhaittoja pyritään vähentämään. Strategia pyrkii kohentamaan muun muassa liikenneturvallisuutta, joukkoliikenteen ja kaukoliikenteen sujuvuutta, kävely- ja pyöräilymahdollisuuksia taajamissa, hajaasutusalueiden saavutettavuutta. Elinkeinoelämän edellytyksiä turvataan kohentamalla kuljetusten kustannustehokkuutta, kehittämällä keskeisiä pääväyliä ja turvaamalla vähäliikenteisen tieverkon kunto. Etelä-Savon maakuntahallitus hyväksyi strategian linjaukset kokouksessaan 24. lokakuuta. Pohjois-Karjalan maakuntahallitus käsitteli asiaa myös 24. lokakuuta. Pohjois-Savon maakuntahallitus on hyväksynyt strategian jo aiemmin lokakuussa. - Itä-Suomen maakuntien yhteisesti hyväksymä liikennestrategia on oikeasti merkittävä asia, painottaa maakuntajohtaja Matti Viialainen. Liikennestrategian laatii Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, joka vastaa kolmen itäisen maakunnan liikenteen kehittämisestä. Maakuntien liitot ovat olleet aktiivisesti mukana strategiatyössä. Liikennestrategia muuttuu käytännön toimiksi maakunnallisissa ja seudullisissa liikennestrategioissa. Lisätietoja antaa maakuntainsinööri Marko Tanttu, puh

4 Koulutustarpeesta ja aloituspaikoista lausunnot Etelä-Savon maakuntahallitus hyväksyi kaksi maakunnan koulutuksen kehittämiseen liittyvää lausuntoa, joista toinen koski koulutustarjonnan alueellisia tavoitteita ja toinen opetus- ja kulttuuriministeriön luonnosta koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseksi. Etelä-Savon lausunnot korostavat erityisesti maakunnan työvoiman tarvetta. Työvoimatarve on otettava huomioon sekä koulutuksen määriä että sisältöjä suunniteltaessa. Tarve johtuu paitsi nuorten ikäluokkien pienuudesta ja poismuutosta, myös eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden poikkeuksellisen suuresta määrästä. Tästä syystä Etelä-Savossa tulee huolehtia myös aikuiskoulutuksesta. Koulutusaloissa tulee ottaa huomioon maakunnan erityistarpeet ja osaaminen. Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkamääräksi Itä-Suomen maakunnat Etelä-Savo, Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo esittävät 8100 aloituspaikkaa, joka puolittaa liittojen keväisen esityksen (8472) ja OKM:n ehdotuksen (7660). Ammattikorkeakoulujen aloituspaikoiksi itäiset maakunnat esittävät samaa kuin OKM (4200), samoin yliopistojen aloituspaikoiksi (3000). Lisätietoja antaa kehittämispäällikkö Kai Andersin, puh Tuulivoimakaavoitus käynnistynyt Etelä-Savon vuosi sitten vahvistettua maakuntakaavaa on alettu täydentää. Kaavaan lisätään alueet, jotka maakunnassa soveltuvat tuulivoiman tuotantoon. Soveltuvia alueita etsittäessä otetaan huomioon muun muassa, mitkä ovat korkeiden voimaloiden vaikutukset maisemaan. Samalla tässä ensimmäisessä ns. vaihemaakuntakaavassa päivitetään myös ne Etelä- Savon kulttuurihistoriallisesti arvokkaat ympäristökohteet, joilla on valtakunnallista merkitystä. Maakuntahallitus hyväksyi kokouksessaan 24. lokakuuta vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Suunnitelma turvaa muun muassa asukkaiden vaikutusmahdollisuudet. Siitä pyydetään lausunnot kunnilta ja muilta keskeisiltä viranomaisilta, ja se asetetaan nähtäville kommentointeja varten. Nähtävillä olosta maakuntaliitto julkaisee kuulutuksen maakunnan lehdissä. Tarve täydentää maakuntakaavaa perustuu maakuntakaavan seurantaraporttiin, joka valmistui loppukesällä. Lisäksi liiton virasto on tehnyt esiselvityksen tuulivoimatarpeesta ja saanut ympäristöministeriöltä tuulivoimakaavoitukseen noin euroa. Arvokkaita maisemakohteita maakuntaliitto ja Etelä-Savon ELY-keskus päivittävät myös parhaillaan. Lisätietoja antavat kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, puh , ja ympäristöpäällikkö Sanna Poutamo, puh

5 ELY-keskuksen strategia käsittelyssä Julkisen talouden kestävyysvaje näkyy lähivuosina myös valtion alueviranomaisten toiminnassa. Se selviää Etelä-Savonkin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lähivuosien strategia-asiakirjassa, jota maakuntahallitus käsitteli kokouksessaan 24. lokakuuta. Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoitus uhkaa pienentyä ensi vuonna 2,1 prosenttia tästä vuodesta. Vuosina supistus on vielä suurempi: 3,9 4,5 prosenttia. Painopisteiksi Etelä-Savon ELY on strategiaansa kirjannut: toimivat kaupunkiseudut ja monimuotoinen järviluonto; nuorten työllisyys ja työelämän laatu sekä yritysten innovatiivisuus ja kansainvälistyminen. Lisätietoja maakuntaliitossa antaa aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen, puh Kulttuurille toimenpideohjelma Kulttuuri on hyvä syy tulla Etelä-Savoon ja jäädä maakuntaan. Tätä mieltä on Etelä- Savon kulttuuriasiain neuvottelukunta toimenpideohjelmassa, jonka se on laatinut eteläsavolaisen kulttuurin kehittämiseksi. Kasva ja kasvata kulttuuriin! -ohjelma on tehty maakuntaliiton johdolla, ja maakuntahallitus hyväksyi sen 24. lokakuuta. Maakunnallinen kulttuuriohjelma tähtää konkreettisiin käytännön toimiin, jotka vahvistavat eteläsavolaista kulttuurialaa. Kiireellisimpiä tehtäviä on vahvistaa kulttuurialan edunvalvontaa ja turvata sille riittävät taloudelliset resurssit. Lisätietoja antavat kulttuuriasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka, puh , ja kehittämispäällikkö Heli Gynther, puh Liitolle kehittämis- ja hallintojohtaja Maakuntaliiton hallintojohtajan virka muuttuu vuoden alusta kehittämis- ja hallintojohtajan viraksi. Hallinto- ja talousasioiden lisäksi uusi johtaja tehtäväkseen eräitä erikseen sovittavia kehittämistehtäviä. Asiasta päätti maakuntahallitus kokouksessaan 24. lokakuuta. Virka julistetaan haettavaksi vielä tämän vuoden puolella, ja se pyritään täyttämään vuoden alusta, kun nykyinen hallintojohtaja Riitta Paananen jää eläkkeelle. Lisätietoja antaa maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh

6 Liiton budjettiesitys 2,3 miljoonaa Maakuntaliiton jäsenkunnilta perittävät maksut nousevat ensi vuonna kolme prosenttia, jos maakuntavaltuusto hyväksyy maakuntahallituksen linjaukset 28. marraskuuta. Liiton menot ovat ensi vuonna noin 2,3 miljoonaa euroa, mistä jäsenkunnat maksavat 2,26 miljoonaa. Maakuntahallitus hyväksyi kuntaosuuksien nousun hyväksyessään liiton ensi vuoden talousarvion ja toimintasuunnitelman. Vuonna 2012 liitto painottaa vahvaa edunvalvontaa ja osallistuu aktiivisesti muun muassa uuden EU-rakennerahastokauden valmisteluun. Uusiutuva Etelä-Savo - maakuntastrategian päivitys ja maakuntakaavan täydennys ovat työlistalla. Maakunnan markkinointia liitto tehostaa kahden markkinointihankkeen avulla, joista toinen suuntautuu matkailun kansainväliseen markkinointiin ja toinen maakunnan imago-, muuttaja- ja tonttimarkkinointiin. Toimintaa sävyttävät myös syksyn kuntavaalit. Kaikella toiminnallaan maakuntaliitto pyrkii vahvistamaan Etelä-Savon Saimaan maakunnan elin- ja vetovoimaa. Lisätietoja antavat maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh , ja hallintojohtaja Riitta Paananen, puh Seuraava kokous Maakuntahallitus kokoontuu seuraavan kerran 14. marraskuuta. Lisätietoja hallituksen kokousasioista antavat maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Kakriainen, puh , sekä varapuheenjohtajat Teemu Hirvonen, puh , ja Pekka Selenius, puh , sekä maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh , aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen, puh , hallintojohtaja Riitta Paananen, puh ja aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen, puh Hallituksen kokousasiat menivät läpi esityslistan mukaisina eräitä pienehköjä täsmennyksiä lukuun ottamatta.

ETELÄ-SAVO VALITTAA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN MAAKUNTAKAAVAPÄÄTÖKSESTÄ

ETELÄ-SAVO VALITTAA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN MAAKUNTAKAAVAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTE 25.10.2010 ETELÄ-SAVO VALITTAA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN MAAKUNTAKAAVAPÄÄTÖKSESTÄ Etelä-Savon maakuntaliitto valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ympäristöministeriön maakuntakaavapäätöksestä. Asiasta

Lisätiedot

KUNTAUUDISTUKSESTA TAUSTIETOA VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE

KUNTAUUDISTUKSESTA TAUSTIETOA VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Lokakuu 2011 SISÄLLYS KUNTAUUDISTUKSESTA TAUSTIETOA VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE... 1 MAAKUNTAOHJELMAN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA 85 MILJ. EUROA... 2 ITÄ-SUOMI SAI LIIKENNESTRATEGIAN... 3 KOULUTUSTARPEESTA JA

Lisätiedot

Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun

Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun TIEDOTE 23.4.2012 Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun Etelä-Savon maakuntahallitus päätti maanantaina 23. huhtikuuta palauttaa viraston

Lisätiedot

Maakunta neuvottelee 27. syyskuuta OPETTAJAKOULUTUKSEN SÄILYTTÄVÄ SAVONLINNASSA

Maakunta neuvottelee 27. syyskuuta OPETTAJAKOULUTUKSEN SÄILYTTÄVÄ SAVONLINNASSA TIEDOTE 20.9.2010 Maakunta neuvottelee 27. syyskuuta OPETTAJAKOULUTUKSEN SÄILYTTÄVÄ SAVONLINNASSA Etelä-Savon maakuntaliitto ja Savonlinnan kaupunki neuvottelevat 27. syyskuuta Savonlinnassa Itä-Suomen

Lisätiedot

Maakuntahallitus koolla Mikkelissä VAALIPIIRIJAKO PUHUTTI PITKÄÄN

Maakuntahallitus koolla Mikkelissä VAALIPIIRIJAKO PUHUTTI PITKÄÄN TIEDOTE 19.3.2012 Maakuntahallitus koolla Mikkelissä VAALIPIIRIJAKO PUHUTTI PITKÄÄN Maakuntahallitus pohti pitkään kantaansa vaalipiiriuudistukseen 19. maaliskuuta Mikkelissä. - Tavoitteenamme on istua

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1 / 7 ETELÄ-KARJALAN JA KYMENLAAKSON YHTEISTOIMINTARYHMÄ 3 / 2014 PÖYTÄKIRJA KL/383/000205/201 4 Aika: 22.9.2014 14:00-16:00 Paikka: Kouvola-talo, Honkasali 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Maakuntahallitus hyväksyi maakuntaohjelman 2011 2014 MUUTTOVOITTO JA VAHVA TALOUS TAVOITTEENA

Maakuntahallitus hyväksyi maakuntaohjelman 2011 2014 MUUTTOVOITTO JA VAHVA TALOUS TAVOITTEENA TIEDOTE 26.4.2010 Maakuntahallitus hyväksyi maakuntaohjelman 2011 2014 MUUTTOVOITTO JA VAHVA TALOUS TAVOITTEENA Muuttovoitto ja vahva aluetalous ovat Etelä-Savon uuden maakuntaohjelman tavoitteena. Maakuntahallitus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus...

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus... Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan

Lisätiedot

Maakuntahallitus koolla Mikkelissä VAALIPIIRILAUSUNNON VALMISTELU JATKUU

Maakuntahallitus koolla Mikkelissä VAALIPIIRILAUSUNNON VALMISTELU JATKUU TIEDOTE 20.2.2012 Maakuntahallitus koolla Mikkelissä VAALIPIIRILAUSUNNON VALMISTELU JATKUU Maakuntahallitus palautti esityslistallaan olleen vaalipiirilausunnon jatkovalmisteluun 20. helmikuuta Mikkelissä.

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 106 22.08.2016 Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten 263/00.00.01/2010 MHS 15.09.2014 110 n ehdotus: Maakuntavaltuuston

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1 / 5 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JAOSTO 1 / 2015 PÖYTÄKIRJA KL/161/000208/2015 Aika: 9.3.2015 14:00-15:00 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista

Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista LAUSUNTO 20.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista Etelä-Savon maakuntaliitto antaa lausuntonsa opetus-

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma MH , MYR

Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma MH , MYR Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2015-2016 MH 22.9.2014, MYR 26.9.2014 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pasi Lamminluoto Maakuntasuunnittelija Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma

Lisätiedot

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille Maakuntahallitus 137 16.06.2015 Maakuntahallitus 174 19.10.2015 Maakuntavaltuusto 20 23.11.2015 Maakuntahallitus 31 21.03.2016 Maakuntahallitus 127 24.10.2016 Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava

Satakunnan vaihemaakuntakaava Satakunnan maakuntakaavoituksen tilannekatsaus Satakunnan aluesuunnittelun yhteistyöryhmä Kokemäellä 25.8.2011 Maakunta-arkkitehti Sirkka Lehto Satakuntaliitto Satakunnan maakuntakaavan vahvistettavat

Lisätiedot

Liite. Liikenteen ajankohtaiskatsaus Mkhall

Liite. Liikenteen ajankohtaiskatsaus Mkhall Liite. Liikenteen ajankohtaiskatsaus Mkhall 26.3.2018 Savonradan kehittäminen on mukana IS:n kärkihankkeissa. Painopiste on ollut nykyisen rataverkon kehittämisessä ja nopeuden nostamisessa, yhteinen edunvalvonta

Lisätiedot

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille Maakuntahallitus 137 16.06.2015 Maakuntahallitus 174 19.10.2015 Maakuntavaltuusto 20 23.11.2015 Maakuntahallitus 31 21.03.2016 Maakuntahallitus 127 24.10.2016 Maakuntavaltuusto 20 12.12.2016 Talousarvion

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2016 1 Kokousaika kello 13:00 15:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen

Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen 27.2.2014 1 1: TAUSTATIETOJA TÄMÄN HETKISESTÄ JOUKKOLIIKENTEESTÄ

Lisätiedot

SATA SIVUA TAUSTATIETOA KUNTAUUDISTUKSEN POHJAKSI

SATA SIVUA TAUSTATIETOA KUNTAUUDISTUKSEN POHJAKSI Marraskuu 2011 SISÄLLYS SATA SIVUA TAUSTATIETOA KUNTAUUDISTUKSEN POHJAKSI... 1 ALUEKEHITYSASIOISSA EDESSÄ ISOJA EDUNVALVONTA-ASIOITA... 2 KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NÄHTÄVILLÄ.. 3 EU-RAHOITUKSEN

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet ja toiminta. Jussi Rämet Maakuntajohtaja

Strategiset tavoitteet ja toiminta. Jussi Rämet Maakuntajohtaja Strategiset tavoitteet ja toiminta Jussi Rämet Maakuntajohtaja Strategiset linjaukset ja tavoitteet 2018 2020 Rakenteellisten uudistusten alueellinen toteuttaminen - Maakunta- ja soteuudistus (ml. siirtyvät

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 2.2.2017 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen muuta ajankohtaista

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen muuta ajankohtaista Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen muuta ajankohtaista Neuvottelukunnan kokous 13.3.2012 Ari Niiranen ELY-keskuksen strategiset painotukset Pohjois-Karjalassa 2012-2015 Kansainvälisesti

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto

Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara 22.4.2015 Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto Maakunnan suunnittelujärjestelmä Maakuntasuunnitelman 2030 ja -ohjelman 2014-2017 toimintalinjat Pohjois-Savon

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ 03/2017 KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ Maakuntahallituksen kokous 25.8.2017 Tapani Mattila Keski-Suomen kuntien kuntayhtymä Maakuntahallituksen rooli Maakuntahallitus vastaa : Keski-Suomen kuntien

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Saimaa

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Saimaa Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Saimaa Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN LIIKENNEJÄRJESTEL- MÄSUUNNITELMA ja 12-v toimenpideohjelma

VALTAKUNNALLINEN LIIKENNEJÄRJESTEL- MÄSUUNNITELMA ja 12-v toimenpideohjelma VALTAKUNNALLINEN LIIKENNEJÄRJESTEL- MÄSUUNNITELMA ja 12-v toimenpideohjelma kommentit Paula Qvick suunnittelujohtaja Yritysjohtajien vetoomus: Itä-Suomen saavutettavuutta on välttämätöntä parantaa - valtion

Lisätiedot

Ministeriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä

Ministeriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä Maakuntahallitus 8 18.01.2016 Maakuntahallitus 18 22.02.2016 Maakuntahallitus 67 16.05.2016 Maakuntahallitus 83 20.06.2016 Maakuntahallitus 98 22.08.2016 Maakuntauudistuksen valmistelu maakunnassa Maakuntahallitus

Lisätiedot

6 ( ) Sivu 1 / 5 ESITYSLISTA. Kokouspaikka: Alavieskan kunnantalo, valtuustosali, Pappilantie 1

6 ( ) Sivu 1 / 5 ESITYSLISTA. Kokouspaikka: Alavieskan kunnantalo, valtuustosali, Pappilantie 1 6 (22.11.2017) Sivu 1 / 5 ESITYSLISTA Kokousaika Keskiviikko 22.11.2017 klo 9.00 alkaen Kokouspaikka: Alavieskan kunnantalo, valtuustosali, Pappilantie 1 Jakelu: Kari Jokela, Merijärvi, seutuhall. puh.joht./

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu?

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Rakennerahastokausi 2014 2020 Päijät-Hämeessä Info- ja keskustelutilaisuus 14.3.2013 Tarja Reivonen Neuvotteleva virkamies TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 PÖYTÄKIRJA 7/2019 1 AIKA 23.09.2019 klo 11:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 52 Kokouksen avaaminen 4 53 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 54 EU:n

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kokous

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kokous Pohjois-Karjalan Pöytäkirja 2/2005 12 Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kokous Aika perjantai 15.3.2005 klo 10.03 10.52 Paikka Carelicum, auditorio Torikatu 21 C, Joensuu 12 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnä olevien toteaminen 3 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

ETELÄ-SAVO LINJASI EDUNVALVONTAA

ETELÄ-SAVO LINJASI EDUNVALVONTAA Maaliskuu 2011 SISÄLLYS ETELÄ-SAVO LINJASI EDUNVALVONTAA... 1 SAVOILLE YHTEINEN ILMASTO-OHJELMA... 3 PARIKKALASTA NEUVOTTELUT HELSINGISSÄ JA MOSKOVASSA... 3 VETOOMUS OKL-FILIAALIEN PUOLESTA... 3 KOMISSAARIN

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Työvoima- ja koulutustarve 2025 Markku Aholainen maakunta-asiamies Etelä-Savon maakuntaliitto

Työvoima- ja koulutustarve 2025 Markku Aholainen maakunta-asiamies Etelä-Savon maakuntaliitto Työvoima- ja koulutustarve 2025 maakunta-asiamies Etelä-Savon maakuntaliitto Maakunnan suunnittelun kokonaisuus UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNTAKAAVA Budj. rahoitus EU-ohj.rahoitus

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? ETELÄ-KARJALAN LIITTO ALUESUUNNITTELU 2017 ARTO HÄMÄLÄINEN MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? Kaavoituksella ohjataan hyvin arkisia asioita, joita ei välttämättä edes tule ajatelleeksi. Kuten

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö

Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Liikkumispalveluiden työpaja 27.10.2016 Janna Räisänen, aluesuunnittelija KOPIKALIsta ja KAKEPOLIsta Pohjois-Suomen liikenne ja logistiikkastrategiaan Kokkolan,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 1 Aluehallinto uudistui 1.1.2010 Valtion aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä,

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna).

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna). Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Kokousaika 28.11.2017 kello 09:00 Kokouspaikka Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna). Asialista: Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 8.11.2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n

Lisätiedot

Kulttuurista elinvoimaa Järvi-Suomeen - Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi Kehittämispäällikkö Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitto

Kulttuurista elinvoimaa Järvi-Suomeen - Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi Kehittämispäällikkö Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitto Kulttuurista elinvoimaa Järvi-Suomeen - Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 Kehittämispäällikkö Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitto SAIMAA-ILMIÖ SAVONLINNA EUROOPAN KULTTUURIPÄÄKAUPUNGIKSI

Lisätiedot

Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntaohjelman

Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntaohjelman TIEDOTE 31.5.2010 Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntaohjelman 2011 2014 Maakuntavaltuusto hyväksyi uuden maakuntaohjelman ja sen ympäristöselostuksen kokouksessaan 31. toukokuuta. Maakuntaohjelma toteuttaa

Lisätiedot

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen Maakuntahallitus 28 13.03.2017 Maakuntahallitus 136 25.09.2017 Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen 507/03.00.00/2016 MHS 13.03.2017 28 Tiivistelmä

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017 Päätös OKM/29/531/2017 6.10.2017 Tanhuvaaran Säätiö sr MOINSALMENTIE 1042 57230 SAVONLINNA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/29/531/2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/100/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/100/531/2017 Päätös OKM/100/531/2017 6.10.2017 Kuopion Konservatorion kannatusyhdistys r.y. KUOPIONLAHDENKATU 23 C 70100 KUOPIO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/100/531/2017 Asia Ammatillisten

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 10 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (10) Jarva Marisanna. Piirainen Raimo. Kortesalmi Joukamo Pohjois-Pohjanmaa

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (10) Jarva Marisanna. Piirainen Raimo. Kortesalmi Joukamo Pohjois-Pohjanmaa POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) Aika 31.08.2016 klo 08:00-08:55 Paikka Keski-Pohjanmaan liitto, Rantakatu 14, Kokkola Läsnä Kant Esa Keski-Pohjanmaa Mustasaari Erkki Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Haapolahti) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma POHJOIS-SUONTEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.6.2015 Ote Joutsan rantaosayleiskaavasta 2005, kaavoitettavat rantaalueet rajattu punaisella 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.

Lisätiedot

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala)

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) LIEKSAN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen Tekninen virasto Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) Kaava-alueen sijainti Maankäyttö- ja rakennuslain 63 sekä -asetuksen

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1

Lisätiedot

Nykytila & Keskeiset toimintaprosessit

Nykytila & Keskeiset toimintaprosessit Satakuntaliitto Alueiden käyttö Nykytila & Keskeiset toimintaprosessit 14.02.2017 Päivi Liuska-Kankaanpää Alueiden käytön johtaja 1 2 Maakuntaliiton lakisääteiset tehtävät (6.6.2016): huolehtia MRL:n mukaisesta

Lisätiedot

ETELÄ-SAVO TÄSMENSI HALLITUSOHJELMATAVOITTEITA

ETELÄ-SAVO TÄSMENSI HALLITUSOHJELMATAVOITTEITA Helmikuu 2011 SISÄLLYS ETELÄ-SAVO TÄSMENSI HALLITUSOHJELMATAVOITTEITA...1 ITÄISET MAAKUNNAT LISTASIVAT TIELIIKENTEEN YKKÖSHANKKEET...2 TIUKKA KANNANOTTO LAKIUUDISTUKSESTA...3 KUNNAT POHTIVAT TONTTIMARKKINOINNIN

Lisätiedot

TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso

TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso HÄMEEN LIITTO LIITE TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso 1 14.12.2009 MÄÄRÄRAHAT JA -TULOARVIOT Sitovat erät tummennettu Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018 PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Maakunnan yhteistyöryhmän AIKA 22.10.2018 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen avaaminen 4 34 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 35 Uusimaa-ohjelma

Lisätiedot

Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava. Lähtökohtia kaavan laadinnalle

Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava. Lähtökohtia kaavan laadinnalle Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava Lähtökohtia kaavan laadinnalle Taustaa Etelä-Savon maakuntakaava ollut voimassa 4.10.2010 alkaen Liitto seuraa kaavan ajantasaisuutta ja tekee vuosittain seurantaraportin,

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliiton organisaatio uudistui

Etelä-Savon maakuntaliiton organisaatio uudistui TIEDOTE 15.2.2011 Etelä-Savon maakuntaliiton organisaatio uudistui Etelä-Savon maakuntaliiton organisaatio on uudistunut. Liitto toimii entisen neljän yksikön sijasta kolmessa yksikössä. Yksiköt ovat:

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion hyväksyminen

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014

Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014 Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014 Ennakoima yhessä! - Lapin ennakoinnin toimintamalli Pohjalla tiivis yhteistyö alueviranomaisten,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Itäisen 121 kaupunginosan asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (Porokylän Leipomo Oy) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen

Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen Maakunnallinen yhteistyö Juha S. Niemelä 27.11.2008 Yhteistyön lähtökohdat Yhdessä tekemisen kulttuuri Työllisyystilastot nousukaudenkin aikana

Lisätiedot

Ajankohtaista POS-ELYstä

Ajankohtaista POS-ELYstä Ajankohtaista POS-ELYstä Tiemerkintäpäivät Kuopiossa 16.2.2017 Pohjois-Savon ELY-keskus / Airi Muhonen Sisältö Toimintaympäristö Itä-Suomen liikennestrategia Tienpidon rahoitus Tiehankkeet Pohjois-Savon

Lisätiedot

Logistiikka-hyvä toimintaympäristö-aluekehitys

Logistiikka-hyvä toimintaympäristö-aluekehitys Logistiikka-hyvä toimintaympäristö-aluekehitys Viitostie ry:n seminaari 17.5.2013 Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntastrategia ja ohjelma Aluekehittäjän näkökulma

Lisätiedot