Pätkäpappina aina toisen jäljillä

Transkriptio

1 Pätkäpappina aina toisen jäljillä Visa Tuominen 1 Heikki Salomaa 2 Johdanto Yleisen työmarkkinatilanteen kiristyessä ja akateemisen työttömyyden lisääntyessä ovat myös teologiselta koulutusalalta valmistuneiden työmahdollisuudet kaventuneet. Vielä kymmenkunta vuotta sitten papeista oli jonkinasteista pulaa ja vastavalmistuneiden oli kohtuullisen helppoa löytää pappisvirkoja. Nyttemmin työllistymistilanne on huonontunut ja AKAVAn (12/2014) tilastojen mukaan teologien työttömyys on kaksinkertaistunut neljässä vuodessa. Työttömiä teologian maistereita on tällä hetkellä 231 henkilöä, jossa luvussa ovat mukana muutkin kuin jo papiksi vihityt tai pappisvihkimystä odottavat. Vaikka määrä ei vaikuta suurelta työttömän maisterin joukossa, on teologia pieni koulutusala. Työttömien teologien määrä alkaakin lähestyä jo koko koulutusalan yhden vuoden sisäänottoa (AKAVAn tilastot 12/2014; Ijäs 2014; Vainio 2015). Pappisliiton (2014) tilaston mukaan seurakunnat työllistivät luterilaisista papeista 91 prosenttia. Seurakuntien talouden perusta muodostuu kirkollisverotuloista. Ne ovat muun muassa jäsenmäärän vähenemisen vuoksi laskeneet vuosina keskimäärin 0,8 prosenttia joka vuosi (Seurakuntatalous, verotulot 2014). Kun seurakuntataloudet ovat tiukalla, säästöä etsitään palkkakuluista. Virkavapaalla olevien pappien sijaisuuksia jätetään täyttämättä, määräaikaisia papinvirkoja lakkautetaan, avoimia virkoja jäädytetään tai yksittäisissä tapauk- 1 Visa Tuominen, YTT, KL, lehtori, Joensuun normaalikoulun lukio, Itä-Suomen yliopisto 2 Heikki Salomaa, TT, yliopistonlehtori, filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto 76

2 Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2015 Katsauksia ja keskusteluja sissa pappeja jopa irtisanotaan säästösyistä (Rihu 2014). Papiksi rekrytoituminen on monivaiheista. Soveltuvan teologian maisterin tutkinnon lisäksi pappisvihkimykseen vaaditaan työnantajan kutsu. Tiedossa on oltava virka tai ainakin puolen vuoden papin sijaisuus, jotta piispa vihkisi papiksi. Lisäksi piispa arvioi ja hyväksyy hakijat ja tuomiokapituli järjestää erillisen täydentävän ordinaatiokoulutuksen (Polku papiksi 2015). Vasta tämän jälkeen teologian maisteri voi saada juhlallisen pappisvihkimyksen. Jos sijaisuuksia tai virkoja ei aukea, ei tule myöskään vihkimyksiä. Hiippakuntien tuomiokapituleiden päätöstiedotteiden mukaan vuonna 2014 vihittiin vain 65 uutta pappia, kun vihkimyksiä on ollut Ijäksen (2014) mukaan 190 parhaimpina vuosina. Vuonna 2014 vihityistä papeista määräaikaisessa työsuhteessa aloitti 90 prosenttia (Hiippakuntien tuomiokapituleiden päätöstiedotteet 2014). Rakenteelliset muutokset pappien työmarkkinoilla tiivistyvät seuraavasti: seurakunnissa samat työt tehdään aiempaa pienemmällä henkilömäärällä, työtilaisuuksia ei ole entiseen tapaan ja jos niitä on, työuran alku rakentuu sijaisuuksista (esimerkiksi Ijäs 2014, Rihu 2014, Vainio 2015). Kun useimpien pappien työura alkaa pätkätyösuhteessa, ilmiötä on kiintoisaa tarkastella myös henkilötasolla. Kirjoituksessa esittelemme kahden pätkäpappina työskennelleen teologin, Albertin ja Angelan kokemuksia työuran alkutaipaleelta. Pätkäpappeudella tarkoitamme Sulanderin (2012) tapaan pappina toimimista katkeavissa, määräaikaisissa työsuhteissa. Aineisto Albertin ja Angelan (koodinimet) haastattelut ovat osa aineiston hankintaa, jossa aiomme tarkastella neljän papiksi vihityn teologian maisterin työuria, ammatillista kehittymistä ja työssäjaksamista. Teemahaastattelimme henkilöt alkukesästä 2014 kahdella paikkakunnalla entisen Itä- ja Länsi-Suomen läänien alueilla. Yhdessä toteuttamamme haastattelut kestivät reilun tunnin ja ne purettiin tekstimuotoon sanasta sanaan. Artikkelissa käyttämämme suorat haastattelukatkelmat on erotettu muusta tekstistä lainausmerkein ja kursivoinnein. Kolme viivaa (---) katkelmissa merkitsevät poisjätettyjä sanoja. Haastateltavistamme kaksi oli toiminut pappina vähintään kymmenen vuotta ja kaksi noin viisi vuotta. Haastateltavat valittiin harkinnanvaraisella otoksella, ja he edustavat ensimmäistä akateemista tutkintoaan suorittaneita nuoria maistereita (Salomaa 2013, ). Työpoliittiseen aikakauskirjaan kokoamamme teksti keskittyy reilut viisi vuotta työmarkkinoilla olleiden Albertin ja Angelan kokemuksiin pätkäpappeudesta. Albert pyhäkoulutätinä ja leikkisetänä Albert sai pappisvihkimyksen kaksi viikkoa teologian maisteriksi valmistumisensa jälkeen. Hän oli onnistunut saamaan läheltä kotiseutuaan seurakuntapapin sijaisuuden yhteensä seitsemäksi kuukaudeksi, kahdesta peräkkäisestä pätkästä. Sijaisuuksien päätyttyä edessä oli muutto seuraavaan sijaisuuteen ja uudelle paikkakunnalle. Sieltä käsin hän on tehnyt useita sijaisuuksia eri seurakuntiin, nykyisen kotimaakuntansa alueella. Samanaikaisesti hän suorittaa teologian alan jatko-opintoja. Haastatteluhetkellä Albert toimi seurakuntapappina vuoden sijaisuudessa ja kuvaa identiteettiään kahtalaisena. Hän on pappi, mutta samalla myös tutkija, eikä vain jom- 77

3 paakumpaa. Työuransa aikana hän oli toiminut myös puolipäiväisenä seurakuntapastorina tehden samalla väitöskirjaa. Päätoimisena apurahatutkijana Albert työskenteli noin vuoden, papin sijaisuuksiensa välissä. Albert oli ollut työttömänä kolmeen otteeseen valmistumisensa jälkeen. Työttömyysjaksoista pisin kesti kaksi kuukautta. Lyhin puolestaan oli kaksi päivää, koska tuolloiset säädökset edellyttivät vuorotteluvapaan sijaiselta vähintään päivän työttömyyttä. Kertaakaan Albert ei ole ollut tilanteessa, jossa hänellä ei olisi ollut tietoa seuraavasta työstä. Niinpä Albert ei pitänyt työttömyysjaksojaan erityisen ongelmallisina. Niiden aikana oli voinut tehdä jatko-opintoja ja ne olivat toimineet lomaa vastaavina taukoina, sillä kirkon työssä sijaisen vuosilomakertymä on niukka ja lomat saa pitää tyypillisesti työjakson päätteeksi. Työttömyysjaksoja ongelmallisempana Albert piti vaihtuvia työyhteisöjä ja -tehtäviä. Nuori pappi oli tähän mennessä työskennellyt kolmessa seurakunnassa, ja niiden sisällä lukuisissa toimenkuvissa. Haastatteluhetkellä Albert teki jo kolmatta sijaisuutta samaan seurakuntaan. Jokaisella kerralla työtehtävät olivat vaihtuneet. Hän oli ehtinyt hoitamaan toimituksia ja jumalanpalveluksia, rippikouluja, nuorteniltoja, varhaisnuoriso- ja varhaiskasvatustyötä ja diakoniatyötä, omien sanojensa mukaan oikeastaan kaikkea muuta paitsi lähetystyötä. Seurakuntapapin tehtävissäkin hän oli ollut pyhäkoulutäti, leikkisetä, sytytellyt nuotioita, lämmittänyt saunaa, kantanut vesiä. Lomakausina hän oli vuorollaan sijaistanut kirkkoherraa. Joustavuutta tarvittiin, sillä työyhteisö ei ollut suuri, ja töitä oli enemmän kuin mitä ehti tekemään. Työssä jaksaakseen Albert oli oppinut rajaamaan työaikaansa noin kahdeksaan tuntiin päivässä ja pyrkinyt sanomaan välillä ei. Itsekontrolli toi selkeyttä ja turvallisuutta työn suunnitteluun, sillä kukaan muu ei ole laskenut rajatonta työaikaa tekevän papin työtunteja. Vakituisen tehtävän kaipuu Mitä Albert haluaisi muuttaa työssään? Jos Luoja sois, niin sais vakituisen työpaikan. Seurakuntapapin työhön Albertille loi mielekkyyttä työyhteisö ja työyhteisöön kiinnittyminen. Tämä oli kuitenkin ollut vaikeaa sekä työnantajan vaihtuessa että työtehtävien muuttuessa seurakunnan sisällä: Kun se on jatkuva pätkää, pätkiä ja vaihtuu ja vaihtuu, niin se lopulta rupee väsyttämään, että eikö tässä voisi jo johonkin vakiintua? Päästäkseen kiinni vakituiseen työsuhteeseen Albert oli hakenut lukuisia virkoja eri puolilta maata, mutta ei ole tullut valituksi. Albertin mukaan papin työssä kehittymisen edellytys on työn kalenterivuoden kierron kokeminen. Sen läpikäytyään pystyy hahmottamaan ja kehittämään omaa työtä. Pätkäpapin on vaikeaa puuttua työn epäkohtiin tai kehittää omaa työtä, kun ei ole varmuutta siitä, tuleeko sijaisuuden jälkeen vielä seuraavaa. Parhaillaan tekemässään sijaisuudessa Albert haluaisi kehittää seurakuntansa jumalanpalveluselämää, mutta sijaisena hän oli pystynyt toteuttamaan vain pieniä muutoksia. Työuran alkuvaiheiden haasteista huolimatta Albert on varma, että uravalinta oli oikea ja mahdollisuudet työmarkkinoilla hyviä. Pakotettu työnkierto oli auttanut Albertia hahmottamaan seurakuntien työyhteisöjä ja niiden kysymyksiä laajemminkin. Monet työnkuvat eri seurakunnissa olivat puolestaan avartaneet ajattelua. Albert muisti eläneensä työuransa alussa pappeuteen liittyvän kaikkivoipaisuusajatuksen huumassa. Siitä hän arveli nyttemmin laskeutuneensa ihmisten palvelemiseen. Ajattelun muutoksen oli aiheuttanut nimenomaan työskentely 78

4 Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2015 Katsauksia ja keskusteluja pitkään samojen ihmisten kanssa, tutussa seurakunnassa. Angela pätkästä pätkään Angelan maisteripubliikista pappisvihkimykseen kului vajaa viikko. Albertin tavoin hänen valmistumisensa ajoittui tilanteeseen, jossa papeista vielä oli lievää pulaa. Pätkäpappeus alkoi työntäyteisesti aivan kesän korvalla vakinaisen henkilöstön jäädessä lomilleen. Ensimmäisen sijaisuuden päätyttyä oli edessä kirjoittautuminen työttömäksi työnhakijaksi vain seitsemän kuukautta pappisvihkimyksen jälkeen. Ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan vaadittava työssäoloehto ei täyttynyt ja taloudellinen tilanne askarrutti, sillä perhe oli juuri ehtinyt ostaa asunnon. Pahempaa kuin taloudellinen tilanne oli kuitenkin papin identiteetin tilapäinen menetys, sillä Angela oli juuri päässyt rakastamaansa seurakuntatyöhön ja --- repästään siitä täysin pois. Kolmen kuukauden työttömyysjakson aikana hän teki kaksi lyhyttä viikon-parin seurakuntapapin sijaisuutta. Ne olivat taloudellisesti tarpeen. Muuten aika kului uuden kodin pintaremonttia tehdessä, opiskellessa ja töitä etsiessä. Tupaantuliaisten jälkeisenä arkipäivänä alkoi uusi papin työpätkä. Tällä kertaa se vei 150 kilometrin päähän uudesta kodista, ja työviikon ajaksi oli muutettava vuokralle opiskelijasoluun. Sijaisuuden päätyttyä Angela palasi kotipaikkakunnalleen ja siirtyili seuraavien neljän vuoden aikana seurakunnasta ja työtehtävästä toiseen. Sijaisuuksien kestot olivat puolestatoista viikosta reiluun puoleentoista vuoteen riippuen siitä, kuuluiko tehtävään järjestää yksittäinen rippikoululeiri vai oliko kyseessä pidempi vuorotteluvapaa. Ammattinimikkeinä vaihtelivat seurakuntapappi, oppilaitospappi ja sairaalapappi. Pätkäpapin työssäjaksaminen oli toisinaan koetuksella, sillä työtehtävän vaihtuessa edessä oli aina uusi hyppy tuntemattomaan, uusi työyhteisö tutustuttavana eikä työhön perehdytystä juurikaan tarjottu. Pätkäpappia saattoi esimerkiksi olla odottamassa sadan entuudestaan tuntemattoman rippikoululaisen jakaminen leireille, jotka tuli myös toteuttaa. Sen kesän aikana Angelalle kertyi leirivuorokausia kuukauden päivät. Kriittistä palautetta pätkäpappi sai, kun oli mennyt sijoittamaan eräät hänelle tuntemattomat vilkkaat pojat samoille leireille. Niin sillon tuntu, että niitten asioiden kanssa jäi tosi yksin, kun se oli taas se sijaisuus, perhanan sijaisuus. Sitkeys palkitaan Pätkäpapin piti jokaisessa työpaikassaan ansaita oma asemansa työyhteisöstä ja ratkaista itsenäisesti, miten paljon kerää töitä itselleen ja mistä uskaltaa kieltäytyä. Angelan odotettiin aina joustavan esimerkiksi lomien suhteen. Jokaisessa työsuhteessa lomakertymä alkoi alusta ja lomat tarjottiin pidettäväksi työjakson lopuksi. Pisimmässä, puolentoista vuoden sijaisuudessa hän sai tähän poikkeuksen ilmoitettuaan, ettei jaksa ilman katkoa, sillä kolme edellistä kesää olivat menneet kokonaan töitä tehdessä. Pätkäpapille ei järjestetty mentorointia tai työnohjausta. Esimiehet eivät nähneet sitä tarpeelliseksi, koska sijainen lähtisi pian pois seurakunnasta. Albertin tavoin Angela korosti papin työssä jatkuvuutta ja työyhteisön merkitystä sekä työssä jaksamiselle että työn sisällölliselle kehittämiselle. Neljän kuukauden sijaisuudessa oli turha ottaa esille työn tai työyhteisön kehittämiskysymyksiä. Se oli semmonen hyvin vaikea syksy --- taaskin tämmönen lyhyt pätkä. Angela alkoi miettiä, kannattaako hänenkään pa- 79

5 nostaa työhönsä aivan kaikkea. Jospa hän ajattelisi käyvänsä vain töissä että tästä nyt saan rahani, millä elän, että ei siinä sen suurempaa. Huolimatta työuran alkupään haasteista Angela pitää uravalintaansa oikeana, sillä hän ei ollut koskaan voinut ajatella tekevänsä mitään muuta työkseen. Työtehtävien vaihtuminen sijaisuudesta toiseen oli ollut hyödyksi: Angela oli verkostoitunut ja saanut hyvän näköalan eri seurakuntiin, työyhteisöihin ja niiden moninaisiin tehtäviin. Kaksi työttömyysjaksoa, kuten eräs kolmen kuukauden sijaisuus puolikkaassa virassa, olivat jättäneet kalenteriin kaivattua vapaaaikaa, jonka hän käytti opiskeluun. Angelan sitkeys palkittiin lopulta. Reilun neljän vuoden pätkäpappeuden jälkeen Angela valittiin vakituiseen virkaan seurakuntaan, jossa hän oli aiemmin tehnyt jo sijaisuuksia. Hän laski palanneensa kyseiseen seurakuntaan jo kolmatta kertaa, mutta joka kerta eri työnkuvaan. Nyt virassa hän aprikoi opettelevansa sanomaan välillä ei liioille työtehtäville. Aivan erityisesti Angela iloitsi kuitenkin siitä, että toistaiseksi tiedossa oleva työsuhde toi uutta mielekkyyttä ja pitkäjänteisyyttä työn kehittämiseen. Viimeinkin saa tehdä töitä omille jäljilleen palaten eikä niin, että minä teen tätä jollekin toiselle tai että minä teen niitä tehtäviä, jotka on määrätty jollekin toiselle. Yhteenveto Albertin ja Angelan kokemusten perusteella katkeavat määräaikaiset työsuhteet ovat ongelmallisia työntekijälle, mutta omat ongelmansa ne aiheuttavat myös työnantajille. Pätkäpappi pystyy harvoin työnsä kehittämiseen. Papin vaativaa asiantuntijatyötä tehdään omalla persoonalla, mutta pätkäpappi joutuu sijaisuudessa kulkemaan aina jonkun toisen tekemän työsuunnitelman jäljissä ja tarpeellistenkin muutosten tekeminen on hankalaa. Tutkittaviemme mukaan työn kehittämisen kokonaiskuva vaatisi rakentuakseen työn jatkumista ainakin yhden kalenterivuoden verran. Pätkäpapin työssä jaksaminen on koetuksella, koska nuorelle työntekijälle on harvoin tarjolla mentorointia tai työnohjausta. Sijainen ei juuri pysty pitämään lomia normaalissa loma-aikojen kierrossa vaan yleensä vasta työsuhteensa päätteeksi. Sitoutumista seurakuntaan, alueeseen ja tutustumista sen ihmisiin ei välttämättä tapahdu, kun mielessä on työsuhteen epäjatkuvuus. Pätkätyön aikana voimavaroja ja huomiota syö seuraavan työpaikan löytäminen. Perheellistynyttä pätkäpappia askarruttivat myös taloudelliset seikat, joita Angela haastattelussa kuvasi. Pätkäpappeudessa oli myönteisiäkin puolia. Haastateltavat olivat kokeneet positiivisena mahdollisuuden nähdä erilaisia seurakuntia ja moninaisia tapoja hoitaa töitä. Lyhyetkin työpätkät olivat kerryttäneet verkostoja ja työkokemusta. Ne olivat auttaneet seuraavan sijaisuuden löytymiseen. Haastateltavat olivat kääntäneet työsuhteiden väliset työttömyysjaksot tai puolipäiväisen työsuhteen edukseen esimerkiksi lomailemalla ja suorittamalla jatko-opintoja. Hanhijoen (ym. 2011, 111) raportissa koulutuksen ja työvoiman kysynnästä vuoteen 2025 ennakoitiin teologien työllistyvän lähinnä papeiksi (61 %) tai opetusalalle (27 %). Seurakuntien heikentynyt taloustilanne on kuitenkin jo nyt vähentänyt pappien työtilaisuuksia. Myös toisella tärkeällä teologien työllistäjällä, opetusalalla tapahtuu muutoksia. Lukion pakollisten uskonnon kurssien määrä vähentyy kolmesta kahteen, kun elokuussa 2016 voimaan tulee uusi tuntijako (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014). Mitä tämä kehitys merkitsee teologiselle koulutusalalle? Mediakeskustelun innok- 80

6 Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2015 Katsauksia ja keskusteluja kaimmissa mielipiteissä on jo ehdoteltu koko koulutusalan poistamista yliopistoista (Tawast 2015). Toisaalta monikulttuuristuva yhteiskunta tarvitsee edelleen laaja-alaisen akateemisen koulutuksen saaneita uskonnon asiantuntijoita (Savon Sanomien pääkirjoitus ). Keväällä 2015 käynnistyvän kansallisen teologien koulutustarveselvitys ottanee kantaa teologien opiskelupaikkamääriin. Sen lisäksi olisi mielestämme syytä selvittää, onko tarpeellista notkistaa ja monipuolistaa teologitutkintojen sisältöjä vastaamaan työelämän muuttuvia vaatimuksia. Lähteet AKAVAn työttömyystilastot. (12/2014) Saatavilla: akavalaiset_tyoelamassa/tyottomyystilastot/1._korkeasti_koulutettujen_tyottomyys (haettu ). Hanhijoki, I., Katajisto, J., Kimari, M., ja Savioja, H. (2011) Koulutus ja työvoiman kysyntä 2025 Ennakointituloksia tulevaisuuden työpaikoista ja koulutustarpeista. Opetushallituksen raportit ja selvitykset 2011:25. Saatavilla: ja_tyovoiman_kysynta_2025 (haettu ). Hiippakuntien tuomiokapitulien päätöstiedotteet (2014) Sähköpostitiedonanto Heikki Salomaalle Ijäs, J. (2014) Toimittajana Kotimaa24 -verkkopalvelun uutisessa Pappien Työtilanne heikentynyt entisestään. Saatavilla: (haettu ). Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2014) Tiedote Lukion uusi tuntijako hyväksyttiin lukiokoulutukselle oma kehittämishanke. Saatavilla: edu.fi/opm/tiedotteet/2014/11/lukion- tuntijako.html (haettu ). Pappisliiton jäsenrekisteri. (2014) Sähköpostitiedonanto Heikki Salomaalle Polku papiksi. Ohjeistus Turun arkkihiippakunnan www-sivuilla. Tekijää ei mainittuna. Saatavilla: (haettu ) Rihu, T. (2014) Toimittajana sanomalehti Itä-Savon uutisessa, , Kolmatta pappia puolustetaan Mäntyharjussa. Saatavilla: fi/uutiset/lahella/kolmatta-pappia-puolustetaan-mantyharjussa (haettu ). Seurakuntatalous Sakasti.evl.fi. Seurakuntien verotulot Saatavilla: sp?open&cid=content4a8076 (haettu ). Vainio, S. (2015) Toimittajana sanomalehti Savon Sanomien uutisessa Koulutusmäärät laskuun, pappeja tarvitaan vähemmän. Saatavilla savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/koulutusmaarat-laskuun-pappeja-tarvitaan-vahemman/ (haettu ). Salomaa, H. (2013) Joensuun teologian maisterit matkalla työelämään. Teoksessa Teologiksi kasvamassa. Niemelä, K. & Salminen, V-M. (toim.) Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 118, Savon Sanomat. (2015) Pääkirjoitus : Ymmärrystä uskonnoista ei tarvita vain kirkoissa, 2. Sulander, M. (2012) Toimittajana Tampereen hiippakunnan lehden Kumppanin artikkelissa Työalana pätkätyö 2/2012. Saatavilla download/kumppani/kumppani_2_2012. pdf. (haettu ), Tawast, T. (2015) Pappiskoulutuksen sekä 81

7 kirkon ja yliopiston välisen suhteen uudelleenarviointi on tarpeen. Savon Sanomat Saatavilla savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/pappiskoulutuksen-seka-kirkon-ja-yliopiston-valisen-suhteen-uudelleenarviointi-on-tarpeen/ (haettu ). 82