Kajaanin opettajankoulutusyksikön historiaa

Transkriptio

1 Kajaanin opettajankoulutusyksikön historiaa Puhe pidetyssä KOKY:n 110-vuotisjuhlassa Kajaanin Kaukametsässä Vietämme tänään Kajaanin opettajankoulutusyksikön lukuvuoden avajaisia ja samalla laitoksemme 110-vuotisjuhlaa. Kun viime vuonna jo alustavasti suunnittelimme tätä juhlavuotta ja sen tapahtumia, emme voineet arvata, millaisia mullistuksia tuleva vuosi toisi tullessaan. Kun minua pyydettiin pitämään tämä historiakatsaus, olin aluksi vastustavalla kannalla, sillä olen kailottanut laitoksemme historiasta jo 80-, 90- ja 100-vuotisjuhlissa. Olenhan historiantutkija, joita vuosijuhlat aina työllistävät ja joiden rooliin yleensä kuuluu menneisyyden penkominen. Monien mieleen historia tuo tunkkaisia arkistoja ja pölyisiä asiakirjoja, joita kalvakkaat historian tutkijat pullonpohjasilmälaiseineen penkovat. Muuan vääräleuka murjaisikin taannoin sarkastisesti, että historia on enimmäkseen väärinkäsitysten ruotimista, lurjusmaisten hallitsijoiden ja hourupäisten sotilaiden tekosten selostamista. Tämä pitänee ainakin joiltain osin paikkansa, mutta historia on paljon muutakin. Se voi kertoa menneisyyden ihmisten arjesta ja raadannasta, se voi nostaa esille menneiden aikakausien matti meikäläiset ja tuoda kunniaa aikaisemmille sukupolville. Suomeen päätettiin perustaa uusi miesseminaari vuonna Laitoksen sijaintipaikasta syntyi kova kädenvääntö Kemin, Tornion ja Iisalmen sekä Kajaanin kesken. Syrjäinen Kajaani voitti lopulta tuon kilpailun rauhallisen sijaintinsa ja monien etuisuuksiensa vuoksi, mm. seminaarille luovutettu Kajaanin seurakunnan aikaisemmin omistama ns. Puustin pelto teki vaikutuksen Helsingin päättäjiin. Kajaanin tueksi tuli myös venäläinen virkakunta, joka halusi perustaa itäiseen Suomeen kansansivistyslaitoksen, jota oli määrä käyttää maan venäläistämisessä. Suomen senaatti teki Kajaanin seminaarin perustamispäätöksen 20. maaliskuuta Varsinainen kansakoulunopettajien koulutus aloitettiin 20. elokuuta Ensimmäisenä vuonna opiskelijoita oli yhteensä 36. Seminaarin ensimmäinen johtaja oli Volter Högman, joka myöhemmin vaihtoi sukunimekseen Rihtniemi. Hän luotsasi vankalla kädellä laitosta vuoteen 1926 saakka. Hänen valintansa Kajaanin seminaarin johtoon oli venäläiseltä virkakunnalta melkoinen pettymys, sillä Rihtniemi ei ryhtynyt toteuttamaan venäläistämistoimia vaan oli itse asiassa vankkumaton fennomaani ja toimi kaikin tavoin suomalaissuusaatteen puolesta. Hänen jälkikasvustaan varttui myös tunnetun poliitikkosuvun jäseniä. 1

2 Vuonna 1901 ryhdyttiin Kajaanin seminaarille rakentamaan omia toimitiloja Puustin pellolle. Rakennukset valmistuivat vuosina , päärakennus viimeisenä. Seminaarin rakennustyö Kainuun korpimailla oli vaativa urakka, sillä seudulla ei ollut ammattitaitoista työvoimaa eikä riittävästi rakennustarvikkeita. Lopulta arkkitehti Jacob Ahrenbergin suunnittelemat opetus- ja hallintotilat saatiin valmiiksi ja opettajienkoulutus voitiin aloittaa. Alkuvuodet olivat traditioiden luomisen aikaa. Vuosina Kajaanin seminaari joutui valtakunnallisen mielenkiinnon kohteeksi, kun laitoksen opiskelijat ja laitoksen johtaja Volter Rihtniemi ajautuivat poliittiseen skismaan. Erimielisyyksien vuoksi yli 100 seminaarilaista erotettiin määräajaksi opinahjosta. Kiistaan otti osaa Päivälehden palstoilla myös nimimerkki Teemu eli runoilija Eino Leino, joka roimi pakinoissaan Rihtniemeä. Kiistaan osallistui myös nuori Ilmari Kianto, joka varauksettomasti asettui opiskelijoiden tueksi. Loiskiehunta laitoksen ympärillä jatkui marraskuun suurlakon jälkeiseen aikaan. Jupakan jälkimainingit näkyvät mm. Kiannon romaanissa Pyhä viha ja Eino Leinon suurlakon jälkeisessä kirjallisessa tuotannossa. Kajaanin seminaarin opiskelijat, joita kutsuttiin jyskyiksi, vilkastuttivat monin tavoin hiljaisen korpikaupungin elämää. Heidän ansiostaan elinkeinotoiminta selvästi piristyi, sillä he tarvitsivat asuntoja ja elintarvikkeita. Jyskyt perustivat seutukunnalle 1902 myös oman urheiluseuran, joka oli esikuvana seudun muille urheiluseuroille. Hiihto- ja yleisurheilu sekä voimistelu olivat seuran jäsenten suosikkilajeja. Seminaarin kentällä tehtiin monia Kainuun ja Pohjois-Suomen yleisurheiluennätyksiä luvulla Kajaanin seminaarin harjoituskoulun yhteydessä toimi myös vienankarjalaisten pakolaiskoulu luvun alussa miesseminaariin ilmaantui tilapäisesti myös naisia, kun ylioppilastutkinnon suorittaneet naisopiskelijat eli hospitantit pääsivät opettajapulan vuoksi opiskelemaan ja hankkivat vuodessa itselleen kansakoulunopettajan pätevyyteen. Kansakoulupohjaisten miesopiskelijoiden opiskeluaika kesti neljästä viiteen vuotta. Kun tohtori Volter Rihtniemi jäi eläkkeelle loppuvuodesta 1926, hänen tilalleen valittiin tohtori ja säveltäjä Martti Hela. Hän oli taitava musiikkimies, joka on jäänyt maamme musiikin historiaan lukuisten lastenlaulujen ja erilaisten musiikkiteosten luojana. Hän oli myös aikakauden paras urkujen asiantuntija. Helan aikana Kajaanin seminaarin musiikkikasvatus oli maan parasta. Seminaarin suuri orkesteri teki lukuisia konserttimatkoja eri puolille Suomea. Hela, joka oli tunnettu anglofiili, 2

3 innosti opiskelijoita tutustumaan myös ulkomaihin, mikä 1930-luvulla oli varsin poikkeuksellista. Kajaanin seminaarin päärakennuksessa puhkesi 16. helmikuuta 1929 tulipalo, jossa tuhoutui koko puinen päärakennus, koko kampusalueen ylpeys. Onneksi henkilövahingoilta säästyttiin ja palomiehet kykenivät estämään tulen leviämisen muihin seminaarirakennuksiin. Palosta toivuttiin kuitenkin pian ja uutta päärakennusta ryhdyttiin nopeasti suunnittelemaan. Työt aloitettiin syyskuussa 1929 ja saatiin päätökseen seuraavana keväänä, jolloin valmistui nykyinen käytössä oleva päärakennus. Kajaanin seminaari vakiinnutti 1930-luvulla asemansa yhtenä maan huomattavimmista miesseminaareista. Ansio tästä kuuluu Martti Helalle, jonka verkostojen avulla laitokseen saatiin todella pätevää opettajakuntaa. Helan aikana laitoksen urheilu-, musiikki- ja kulttuurikasvatus olivat esikuvallisen korkealla tasolla. Opinahjoon käytiin tutustumassa muualtakin Suomesta. Myös poliittinen toiminta oli vilkasta. Kajaanin seminaarissa oli jopa kaksi suojeluskuntakomppaniaa, joissa jyskyt harjoittelivat sotilastaitoja. Niitä taitoja tarvittiinkin loppuvuodesta 1939, jolloin talvisota puhkesi. 30. marraskuuta seminaarin toiminta lopetettiin ja nuoret seminaarilaiset siirrettiin itärintamalle. Opettajakunta joutui puolestaan kotirintamatehtäviin. Talvi- ja jatkosodan aikana Kajaanin seminaarissa toimi Sotasairaala 31, jossa hoidettiin Suomussalmen ja Kuhmon taisteluissa haavoittuneita. Sairaalan sijoittaminen seminaaritiloihin johtui siitä, että laitoksen länsipuolella toimi tuolloin Kajaanin yleinen sairaala, jonka lääkärit saattoivat osallistua sotilaiden hoitamiseen. Lievemmin haavoittuneet sotilaat sijoitettiin juhlasaliin ja vakavammin haavoittuneet luokkiin. Huolimatta hyvästä hoidosta sotilassairaalassa kuoli sotavuosina suuri joukko sotilaita. Viime sodissa Kajaanin seminaari antoi todella raskaan uhrin maamme puolesta. Talvi- ja jatkosodassa kaatui kaikkiaan 80 seminaarilaista. Jos mukaan lasketaan vielä seminaarin harjoituskoulun kasvatit, niin uhrien määrä nousee toiselle sadalle. Sadat haavoittuivat. Kajaanin seminaarin kasvattien miestappiot olivat Sortavalan seminaarin ohella kaikkein raskaimmat koko maassa. Talvi- ja jatkosodan koettelemuksista kertoo omalla karulla tavallaan päärakennuksen toisen kerroksen aulassa oleva sankaritaulu. Myös itse seminaari joutui kokemaan raskaina sotavuodet. Talvisodan aikana se joutui useiden pommitusten kohteeksi venäläiskoneiden yrittäessä tuhota Ämmäkosken voimalaitosta ja Kajaanin ydinkeskustaa. 3

4 Pahinta jälkeä syntyi 7. helmikuuta 1940, jolloin venäläiset pommikoneet pudottivat seminaarialueelle kymmeniä palopommeja. Iskussa tuhoutui silloinen harjoituskoulu ja seminaarinjohtajan asunto. Myös muut rakennukset kärsivät vaurioita. Aikalaisten mukaan kampusalue oli täynnä suuria räjähdyskraattereita. Rauhan tultua opiskelu alkoi jälleen Kajaanin seminaarissa. Laitoksen johtajana toimi tuolloin Paul Sonny. Sodan jälkeisinä vuosina laitoksessa vallitsi todellinen tilanahtaus, kun ns. S-miehet ja K-miehet täyttivät luokkahuoneet ja muut toimitilat. S-miehet olivat opiskelleet alun perin Sortavalan seminaarissa, mutta kun heidän seminaarinsa jäi rajan taakse, miehet sijoitettiin aluksi Kajaanin seminaariin opiskelemaan. K-miehet olivat puolestaan laitoksen omia kasvatteja, jotka olivat viettäneet jopa viisi vuotta rintamilla. Sodan jälkeen haluttiin myös tarjota kenttäarmeijan upseereille mahdollisuus kouluttautua kansakoulunopettajiksi. Näiden sodan kauhut kokeneiden jermujen kouluttamisessa seminaarin opettajakunnalla riittikin kovasti töitä. Viimeinen ns. rintamamiesluokka valmistui Sodan jälkeen syntyivät myös ns. suuret ikäluokat vuosina Suurin ikäluokka syntyi 1947, jolloin maassamme syntyi peräti lasta. Maantoivojen kouluttamiseksi tarvittiin runsaasti uusia kansakoulunopettajia. Kajaanin seminaari koulutti nimenomaan miesopettajia, joista oli huutava pula luvulle tultaessa seminaarilla aloitettiin vilkas rakennustyö. Syksyllä 1951 valmistui 100-paikkainen asuntola- ja ruokalarakennus, nykyinen Intteri, josta opiskelijat saivat vuokrata edullisen opiskeluasunnon itselleen. Seminaarin harjoituskoulun oppilaat oli mahdutettu välirauhan aikana tilapäisesti kunnostettuun yksikerroksiseen rakennukseen. Kaikki eivät kuitenkaan mahtuneet sinne, joten heitä opetettiin nykyisen hallintorakennuksen alakerrassa ja muissa tilapäistiloissa. Niinpä uutta koulua ryhdyttiin suunnittelemaan. Se valmistui kampusalueen itälaitaan syksyllä Seuraavana syksynä seminaarialueen yleisilme muuttui totaalisesti, kun naisopiskelijat aloittivat opintonsa Kajaanin seminaarissa. Samana syksynä Kajaanin seminaari muuttui nelivuotiseksi keskikoulun oppimäärään perustuvaksi opettajaopistoksi. Kansakoulupohjainen opettajanvalmistus lopetettiin kokonaan Noihin aikoihin maamme seminaarilaitos tuli tiensä päähän. Katsottiin, etteivät ne kykene enää kouluttamaan riittävän tasokkaita opettajia. Varsinkin uudet opettajakorkeakoulut halusivat poistaa kilpailijat markkinoilta. Pohjois-Suomessa tuoni niittikin 1960-luvun lopun seminaaritaistelussa Raahen, Tornion ja Kemijärven seminaarit. Sama 4

5 kohtalo uhkasi tällöin myös Kajaanin seminaaria, josta vuoteen 1969 mennessä oli valmistunut jo yli 3100 kansakoulunopettajaa. Ilmeisesti Kajaanin seminaarillekin olisivat kuolinkellot soineet, mutta silloin laitokselle ilmaantui arvovaltainen tukija: tasavallan presidentti Urho Kekkonen, joka löi nyrkkiä pöytään ja laitos sai luvan jatkaa, tosin vuosikausien väännön jälkeen Oulun yliopiston alaisena filiaalina. Oulun yliopistossa Kajaanin filiaalia vastusti pontevimmin kasvatustieteen professori O. K. Kyöstiö luvun puolivälissä Kajaanissa aloitettiin lastentarhanopettajien ja opinto-ohjaajien koulutus. Vahvistaakseen Kajaanin opettajankoulutuslaitosta Kajaanin kaupunki lahjoitti Oulun yliopistolle huomattavan alkupääoman, jonka turvin aloitettiin 1981 Kajaanin täydennyskoulutusyksikön toiminta. Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen tieteellisen tutkimuksen asema vahvistui merkittävästi 1983, jolloin virkaan saatiin kasvatustieteen professoriksi Juhani Suortti, joka siitä lähtien johti laitosta. Myöhemmin ylempiä virkoja saatiin lisää. Kajaanin OKL:n ensimmäinen väitöstilaisuus pidettiin tammikuussa 1985, jolloin kasvatustieteen lisensiaatti Marja Kallonen-Rönkkö väitteli kasvatustieteen tohtoriksi luvun talouslaman kylmät puhurit tuntuivat myös Kajaanin kampuksella. Koko kevään 1993 käytiin julkisesti kiivasta kädenvääntöä maamme filiaalien alasajosta ja normaalikoulujen kunnallistamisesta. Kajaanin opettajankoulutuslaitosta uhkasi kolmannen kerran alasajo, mutta kesäkuussa 1993 valtioneuvosto teki periaatepäätöksen, jonka mukaan maamme filiaalit Kajaani mukaan luettuna saivat jatkaa toimintaansa. Oulun yliopistossa tehdyn päätöksen mukaan Oulun ja Kajaanin laitosten tuli profiloitua: Kajaanin varhaiskasvatukseen ja Oulun luokanopettajakoulutukseen. Kajaanissa toiminta jatkui laman jälkeen vilkkaana ennen muuta EUrahoituksen turvin. Kampuksella käynnistettiin lukuisia EU:n tukemia projekteja ja kehitettiin koulutusta monin tavoin. Laitoksen täyttäessä 100 vuotta vuonna 2000 Kajaanin opettajankoulutuslaitos valittiin Vuoden oppilaitokseksi luvulla projektitoiminta ja kampuksen toiminta vähitellen hiipuivat. Nykyisin Kajaanin seminaarialue on museoviraston suojelukohde. Se on koko Kainuun näyttävimpiä arkkitehtonisia kokonaisuuksia puhdaspiirteisine rakennuksineen ja puistokäytävineen. Seminaarin toiminnan aloittaminen merkitsi aikoinaan melkoista taloudellista piristysruisketta Kajaanille. Aineellista puolta huomattavasti tärkeämpi on ollut kuitenkin Kajaanin seminaarin ja sen työtä jatkaneen 5

6 opettajankoulutusyksikön henkinen panos Kainuun kehittämisessä. Opinahjosta kehittyi vuosien saatossa merkittävä uusien aatteiden ja ideoiden sampo. Sen kautta monet kasvatukseen ja koulutukseen sekä kulttuurielämään liittyvät ideat ja vaikutteet ovat kotiutuneet Kainuuseen. Laitos on kouluttanut valtaosan Kainuussa työskentelevistä kansakoulun ja luokanopettajista. Ilman opettajankoulutuksen panosta maakunnan koulut olisivat kärsineet alituisesti kroonisesta opettajapulasta. Opettajankoulutuslaitoksen ansiosta Kainuu on voinut kuoria opettajakunnan parhaimmiston palvelukseensa. Henkisen puolen vaakakuppiin on luettavissa myös opettajankoulutuksen vaikutus yhteiskuntaelämän ja kulttuurin saroilla. Laitoksen vaikutus on heijastunut teatteritoimintaan, museo-, urheilu- ja musiikkielämään sekä tiedotusaloille. Seminaari on ollut myös merkittävä Kainuun urheiluelämän vauhdittaja. Mitäpä olisi ollut kainuulainen hiihtourheilu, yleisurheilu tai pesäpallo ilman Kajaanin seminaarin ja opettajankoulutuslaitoksen panosta. Tuskin Sotkamon Jymykään olisi yltänyt huippusaavutuksiinsa. Kainuun musiikkielämän elvyttäjänä ja primus motorina Kajaanin seminaari ja sen työtä jatkaneet opettajankoulutuslaitos ja opettajankoulutusyksikkö ovat olleet aivan ensiarvoisen tärkeitä. Tämä ilmeni kiistatta jo tohtori Martti Helan toimiessa Kajaanin seminaarin johtajana. Tuolloin oppinsa sai mm. säveltäjä Ahti Sonninen. Myös lehtori Eero Sipilän aikana Kainuun musiikkielämä sai runsaasti hedelmällisiä virikkeitä seminaarista. Nykypäivänä laitoksen opettajat ovat toimineet aktiivisesti mm. kajaanilaisen kuoromusiikin hyväksi. Laitoksesta on valmistunut lukuisa joukko kirjailijoita, joiden teosten kautta Kajaani ja sen opinahjo ovat jääneet Suomen kulttuurihistoriaan. Runsaslukuisesta kirjailijajoukosta voidaan mainita mm. Heikki Toppila, Miihkali Onttoni, Lauri Leskinen, Eino Säisä, Hilja Valtonen ja Viena Korhonen. Monet näistä kirjailijoista ovat ikuistaneet opiskeluvuosiensa kokemuksia teoksiinsa. Ei pidä unohtaa myöskään kuvataittelijoina, tiedemiehinä, sanomalehtimiehinä ja eri alojen opetustehtävissä kunnostautuneita seminaarin ja opettajankoulutuslaitoksen kasvatteja. Kajaanin opettajankoulutusyksiköstä on 110 vuoden aikana valmistunut noin 7500 kansakoulun-, luokan- ja lastentarhanopettajaa sekä kasvatustieteen kandidaattia, jotka ovat sijoittuneet pääasiassa Itä- ja Pohjois-Suomeen. Opettajankoulutus on jatkunut keskeytymättä monet puutteen kaudet. Vain sotavuosina koulutus oli jonkin aikaa seisauksissa ja laitos toimi sotasairaalana. 6

7 Kajaanin kampuksella on nykyisin työskennellyt toistasataa opettajaa ja virkamiestä, jotka ovat tuoneet veroeuronsa Kajaanille ja sen lähialueille. Väheksyä ei voi myöskään yli puolen tuhannen opiskelijan mukana tullutta rahavirtaa. Arvoisat kuulijat! Oulun yliopisto teki 31. maaliskuuta kuluvaa vuotta päätöksen Kajaanin opettajankoulutuksen ajamisesta alas vuoteen 2013 mennessä. Yliopistot ovat olleet perinteellisesti sananvapauden tyyssijoja, joissa erilaisille mielipiteille on annettu niille kuuluva arvo. Toivon, että tästä ikivanhasta ja arvokkaasta länsimaiseen sivistysihanteeseen kuuluvasta perinteestä pidetään kiinni, kun keskustellaan Kajaanin opettajankoulutusyksikön alasajosta. Meidän Kajaanin opettajankoulutusyksikön työntekijöiden mielestä lakkautuspäätös oli väärä. Laitoksen tarjoama koulutus on ollut kustannustehokasta ja laadukasta, mistä kertoo myös se, että Kajaanin opettajankoulutusyksikön kasvatit ovat olleet hyvin haluttua työvoimaa mm. pääkaupunkiseudulla. Maisterimme ovat sopeutuneet myös syrjäseutujen kouluihin, sillä Kajaanissa koulutuksessa on korostettu pienkoulupedagogiikkaa selkeimmin koko maassa. Laitoksemme lakkautuspäätös on historiallisesti ainutlaatuinen, sillä Pohjoismaissa ei tietääkseni yliopistolaitoksen piirissä ole tehty 300 vuoteen yhtä massiivista lakkautuspäätöstä, joka koskee noin tuhatta opettajaa, opiskelijaa ja oppilasta. Tämä ainutlaatuisuus aiheuttaa sen, että tätä prosessia ja sen oikeutusta tulevat lukuisat tutkijat penkomaan. Heillä on ohjenuoranaan valtiomies Marcius Tullius Ciceron kuuluisa toteamus: Historia on aikakausien koetinkivi, totuuden valo, elävä muisti, ajan opas ja muinaisuuden viestintuoja. Muuan koululakkautuksen kokenut rehtori totesi kerran, ettei hän koskaan tule enää kiintymään rakennuksiin eikä seiniin. Me täällä kampuksella pohdimme tänään samoja asioita, miettiessämme omaa tulevaisuuttamme ja Kajaanin kauniin kampuksen kohtaloa. Toivon, että Oulun yliopisto osoittaa tämän lakkautusprosessin yhteydessä ymmärtämystä laitoksemme työntekijöille, joista monet ovat uhranneet parhaat vuotensa Kajaanin opettajankoulutusyksikön puolesta ja työskennelleet vuosikymmeniä sen kehittämiseksi, ja jotka kokevat, että lakkautuspäätöksellä heidän työnsä ja uurastuksensa on valunut hiekkaan. Tiedän, että moni meistä sinnittelee tätä nykyä päivästä toiseen syvästi katkeroituneena ja mieli mustana epävarman tulevaisuuden vuoksi. 7

8 Toivon, että tässä prosessia muistetaan vanha kainuulaisen sananlasku, jonka mukaan vaikeneva suru on vaarallisinta. Haluan lopuksi esittää Kajaanin opettajankoulutuslaitosta ja sen ihmisiä ja kulttuurimiljöötä kuvaavan kuvakollaasin, jonka monet teistä ovat ilmeisesti jo nähneet. Toivon, että tämä esitys osoittaa, mitä millainen arkkitehtoninen kokonaisuus, työpaikka ja ihmisyhteisö lakkautuksessa menetetään. Kiitos mielenkiinnostanne! Reijo Heikkinen 8