Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0"

Transkriptio

1 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry

2 Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: Sähköposti: Otamme vastaan jäsenten laatimia kirjoituksia, havaintokertomuksia, piirustuksia itse otettu valokuvia. Materiaali pyritään julkaisemaan seuraavassa numerossa. Kannen kuva Jari Heikkinen

3 Tapahtumat TOIMINTAPÄIVÄ TORNILLA Toukokuussa järjestettiin tähtitornilla keväinen siivous koruspäivä. Paikalle ilmestyi motivoitunut porukka kohottamaan tornin ilmettä raskaan talven jälkeen tekemistä riitti! Kupolista hangattiin lika ruoste pois, herkimmät pinnat käsiteltiin useaan kertaan ruosteenestoaineella. Tämä kaikki vei ennakoitua enemmän aikaa suunnitelmissa ollut ison kaukoputken "Marikan" seurantakoneiston testaaminen virittäminen jätettiin toiseen kertaan. Kerhohuoneen näköalatasanteen ikkunat pestiin sisältä ulkoa. Näkyville pinnoille kertynyt pöly pyyhittiin huolellisesti. Kovassa käytössä olevat tuolit pestiin pyyhittin puhtaaksi. Sen jälkeen pölynimuri lauloi sulosointuan, kun Seppo Kuronen työn touhussa

4 lattiapinnat saivat osansa puhdistusvimmasta. Mutta toimintapäivä ei ollut pelkästään työtä ilman lepoa. Välillä käytiin hyvin ansaitulla tauolla läheisellä huoltoaseman baarissa. Virkistystauon jälkeen porukka palasi tornille toisenlaisiin tehtäviin. Selvitettiin viikon kuluttua olevan järjestövierailun aikataulu siihen liittyviä asioita. Onnistuneen päivän lopuksi porukka kerääntyi päättämään syyskauden ohjelmasta. Kokoon saatiin monipuolinen mielenkiintoinen tapahtumakalenteri. Pekka Härkönen Kalevi Sorsa

5 KAJAANIN PLANEETTA ITÄ SUOMEN RADIOAMATÖÖRIEN KESÄPÄIVILLÄ Garde Party ry kutsui toukokuun lopussa Planeetan vieraaksi Ristijärven Saukkovaaraan. Siellä vieraille esiteltiin erilaisia radioita, joilla alan harrastat pitävät yhteyttä keskenään. Samalla kerrottiin mitä harrastus vaatii minkälaisia häiriöitä yhteyksissä yleensä on. Martti Rintala piti kesäpäivän osallistujille luennon auringosta sen vaikutuksesta lähiavaruudessa. Auringon koostumuksesta sen pinnalla nähtävistä ilmiöistä. Lopuksi käytiin läpi aurinkotuulen vaikutus selvitettiin revontulien ominaisuuksia. Paikalla ollleet radioharrastat kuuntelivat kiinnostuneita esitelmää tekivät ahkerasti tarkentavia kysymyksiä. Sateiseksi ennustettu sää ei tällä kertaa pitänyt paikkansa. Kauniin keväisessä säässä paikalla olijoilla oli hyvä tilaisuus

6 Luentoa kuunneltiin kiinnostuneena päästä tutustumaan tähtitieteelliseen kaukoputkeen. Mukaan otettua Konus peilikaukoputkea tutkittiin tarkasti sen käyttöä harjoiteltiin. Samalla päästiin vilkaisemaan miltä oma kotitähtemme näyttää. Suuri yllätys ei ollut, että auringonpilkku ei nähty.

7 Manu Salo Seppo Kuronen PLANEETTA KAINUUN JÄRJESTÖMESSUILLA Elokuun 14. päivänä Kaanin Kaukametsässä järjestettiin kaikille avoimet järjestömessut Kaanin Planeetta oli yksi osanottajista. Leihu salin nurkkauksesta saatu oma tila käytettiin tehokkaasti hyväksi. Paikalle tuotiin kaksi kaukoputkea, tietokone varusteineen, valkokangas runsaasti esitteitä. Tähtiharrastus lehtisiä ettiin päivän aikana lähes sata kappaletta esittelypöydän ääressä viihtyi pitkin päivää kymmeniä ihmisiä. Lasten osuus kävijöistä oli ilahduttavan suuri heitä kiehtoi eniten kaukoputkiin kurkistaminen. Monia kiinnosti myös oliko edellisenä yönä nähty vielä perseidien tähdenlentoparveen kuuluvia yksilöitä. Messupäivän päätteeksi messujen järjestäjä valitsi mielestään parhaan näytteilleasettan. Planeetta hävisi kilpailun niukasti Kainuun Lennokkiseuralle otti ansaitun kakkospalkinnon.

8 Kuva: Tapani Liukkonen Kuva: Tapani Liukkonen Jari Heikkinen ottaa vastaan palkinnon

9 TEEMAVUODESTA TOISEEN Kaanin Planeetan toimintaan on kuulunut useamman vuoden an teemavuosi attelu. Tämän vuoden teemana on Kainuulainen tähtivuosi. Mutta mitä tämän komean nimen taakse kätkeytyy? Vuonna 2009 olimme täysillä mukana tähtitieteen kansainvälisessä vuodessa. Sen vuoksi sen innoittamina päätimme suunnata katseen kansainvälisistä asioista omaan maakuntaamme. Yhdistyksen tunnettavuuden eteen on tehty paljon työtä. Yksi sen ilmentymä on, että yhdistys on tehnyt yhteistyötä hyvinkin yllättävien tahojen kanssa saanut näin osakseen paljon myönteistä julkisuutta. Olisi hienoa, jos Planeetta saavuttaisi samanlaisen aseman kuin usea kainuulainen urheiluseura. Ne mielletään vahvasti kainuulaisiksi joukkueista ollaan ylpeitä. Tuon kunniakkaan listan tkoksi tuskin tähtitieteen avulla päästään, mutta vähempikin riittäisi. Tänä vuonna Planeetta on tehnyt täsmäisku maakuntaan, porukalla on käyty kertomassa tähtiharrastuksesta ettu tietoa. Samalla on huolehdittu siitä, että Kaanin Planeetta tunnetaan myös koko Suomessa. Tämän vuoden loppupuolella meillä on edessä uudenlainen haaste, kun valtakunnallinen opettajien koulutuspäivät rantautuvat Kaaniin. Planeetta järjestää työpan, jonka aiheena on tähtitiede. Vaikka yhdistys on lähtenyt tien päälle on valmis nielemään kilometrejä, niin se ei vähennä

10 kotipesämme arvostusta. Oma tähtitorni on meille tärkeä tukikohta symboli. Ilman Kaanin kaupungin rohkeaa toimintaa kaksikymmentä vuotta sitten, tilanne olisi täysin toinen. Mutta kaikesta huolimatta emme saa linnoittautua tähtitornin kylmien seinien sisälle. On tärkeää lkautua laskeutua maan pinnalle niin Kaanissa kuin koko maakunnassa. Se on ainoa tapa saada toimintaan mukaan uusia jäseniä heidän kauttaan uutta intoa atuksia. Lopuksi on hyvä muistaa, että meidän harrastuksellamme on vain taivas rana. Nimittäin tähtitaivas. Kuva: Sirkka Lappalainen Jari Heikkinen puheenjohta

11 22 asteen rengas auringon ympärillä Auringonpilari

12 Tulevia tapahtumia klo 18:00 Valtakunnallinen tähtiharrastuspäivä, avoimet ovet tähtitornilla Kansainvälinen avaruusviikko klo 18:00 Avoimet ovet tähtitornilla Syysretki (vain jäsenille) Kohde myöhemmin ilmoitetaan klo 18:00 Tähden tähden runo kuvakilpailun tulosten julkistaminen. Kaanin kaupunginkirsto, Kalevala sali Kaanin Planeetan luennot tiistaisin tähtitornilla klo 18:00 Sääntömääräinen syyskokous Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari Heikkinen Teksti ja kuvat: Jari Heikkinen, jos ei muuta mainita Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta

Lisätiedot

Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu)

Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /2011

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /2011 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /2011 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu,

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

Atso, Tommi ja Seppo. tapahtunut, osa hyviä ja omaan torniinsa

Atso, Tommi ja Seppo. tapahtunut, osa hyviä ja omaan torniinsa Atso, Tommi ja Seppo Pitkän odottamisen jälkeen Paljon uudistuksia olikin Planeetta pääsi takaisin tapahtunut, osa hyviä ja omaan torniinsa osa vähemmän hyviä. 18.12.2008. Sää oli pilvinen, mutta nyt se

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 2

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 2 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 2 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Kannen kuva: Jari J. S. Heikkinen Ilmestyminen:

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/2011

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/2011 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/2011 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu,

Lisätiedot

Välähdyksiä Kajaanista

Välähdyksiä Kajaanista Välähdyksiä Kajaanista Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Vuodet 2000-2010 Jari J.S. Heikkinen Atso Lammassaari Martti Rintala Toivo Rönkkö Kuvat Kajaanin Planeetta ry:n arkisto, jos muuta

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /201 2

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /201 2 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /201 2 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Kannen kuva: Kalevi Sorsa Ilmestyminen:

Lisätiedot

Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 23. toimintavuosi

Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 23. toimintavuosi Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 23. toimintavuosi Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Kiitos kaikille jäsenille, jotka ovat jaksaneet pysyä mukana toiminnassamme. Erityisesti

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta.

Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta. Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta. Se käännetään usein keskuksena tai yhteytenä, sillä kuva on tehty aina ympyrän muotoon. Ympyrän symboli kuvastaa eheyttä,

Lisätiedot

Vuodelle 2006 suunniteltiin markkinointitoimenpiteitä ja niihin palaamme myöhemmin.

Vuodelle 2006 suunniteltiin markkinointitoimenpiteitä ja niihin palaamme myöhemmin. 2006-03-13 HYVÄ YHTEISTYÖKUMPPANI VUOSIKOKOUS Vuosikokous pidettiin suunnitelman mukaan 03.-05.03.2006 Tahkolla. Paikalla oli kokouksessa 20 henkilöä, joten kohtuullinen määrä asemien edustajia saapui

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Forssan Rotaryklubi & Sepänhaan Rotaryklubi, Forssa KENIA HANKE

Forssan Rotaryklubi & Sepänhaan Rotaryklubi, Forssa KENIA HANKE Forssan Rotaryklubi & Sepänhaan Rotaryklubi, Forssa KENIA HANKE Hankeidea Onko kaikilla maailman lapsilla samat mahdollisuudet oppimiseen? oli kysymys, joka nousi esille, kun Forssan rotaryklubin tuleva

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Einon päivän mietteitä Keväällä pohdittiin syksyn tes-neuvotteluista tulevan haasteelliset ja että lakoistakaan tuskin säästytään. Neuvotteluissa päästiin kuitenkin sekä työntekijöitä

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

PoRha järjestää mm. kerhoiltoja, rautatieaiheisia esitelmä- ja yleisötilaisuuksia sekä jäsenmatkoja ja -retkiä.

PoRha järjestää mm. kerhoiltoja, rautatieaiheisia esitelmä- ja yleisötilaisuuksia sekä jäsenmatkoja ja -retkiä. Perustettu elokuussa 2000. Jäseniä yli 230 Kaakkois-Suomesta Lappiin ja Oulusta Kainuuseen. Jäsenistöön kuuluu rautatiealan ammattilaisia, harrastajia ja yhdistyksen toiminta-ajatuksesta kiinnostuneita

Lisätiedot

Liikkeelle! - kuntokampanja

Liikkeelle! - kuntokampanja Liikkeelle! - kuntokampanja Syyskuun mittainen Kohderyhmänä koko perhe Starttitapahtuma 1.9. joka piirissä piirin ja seurojen yhteistyössä Halisko- perheliikuntapäivä Osallistujapassi (yksi leima oikeuttaa

Lisätiedot

Jöns Budde sali 1.8.2012

Jöns Budde sali 1.8.2012 Jöns Budde sali 1.8.2012 1-vaihe 1.8.2012 klo 18 VG:läisyys seura, resurssit, visiot ( Lasse Sihvo) Nuori Suomi ( Eeva Sunnari) Valmennuksellinen yhteistyö ja laatutekijät (Aki Mykkänen ja Jouni Nurkkala)

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 LAHJAT JUMALALTA JOHDANTO Syksyllä on kaksi tärkeää päivää jokaiselle bahá ílle - pyhäpäiviä, Bábin ja Bahá'u'lláhin syntymäpäivät!

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN

pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN 1:2008 pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN 2 3 4 !" ; ; : ; :! * ; 8 ; :; 5 #!$ % 8:. C@@DDD 9 @0 D ;; 8:!! 8: " $ D $, +E $, -E $ 8:! /& /5 +, @! $ 6 7 8 9 10 11 12 IIRO SAIRANEN http://personal.inet.fi/surf/deepsky

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa Suinulan Sanomat Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa Aiemmin esillä ollut Kuorevesi-järven kalastusyhtymä on saanut lisää mukaantulijoita. Nyt ovat mukana Suinula, Kavala,

Lisätiedot

Tammikuu. Huhtikuu. Helmikuu. Toukokuu

Tammikuu. Huhtikuu. Helmikuu. Toukokuu Porstua 1997-2016 Tammikuu KAIKILLE AVOIN VALOKUVAKILPAILU Kilpailun aiheena on tällä kertaa Yhdessä. Kilpailuun osallistumiseen ei tarvita aikaisempaa kokemusta tai arvokasta kuvauskalustoa. Kilpailun

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

EURA 2007 järjestelmän rahoitustietojen varmenneraportin käyttöohje 24.9.2009

EURA 2007 järjestelmän rahoitustietojen varmenneraportin käyttöohje 24.9.2009 EURA 2007 järjestelmän rahoitustietojen varmenneraportin käyttöohje 24.9.2009 1. Kirjaudu järjestelmään viranomaisen päävalikosta osoitteessa www.eura2007.fi/virkailija. 2. Klikkaa raportit-osiota. 3.

Lisätiedot

Toimintakertomuksen sisältö:

Toimintakertomuksen sisältö: LAKEUDEN URSA RY Toimintakertomus vuodelta 2015 Toimintakertomuksen sisältö: l. Tietoa yhdistyksestä...3 1.1 Yhdistyksen toimitilojen sijainti ja yhteystiedot...3 1.2 Jäsenmäärä...3 1.3 Jäseneksi liittyminen...3

Lisätiedot

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli Sisällysluettelo Yhteystiedot 3 Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015 Nuoria infratöihin uutiskirje 2 / 2015 Tiivistelmä Mitä tehty - Maarakennuskoneenkuljettajan RekryKoulutus - Infra-alan tunnetuksi tekeminen - Messuja ja tapahtumia Suunnitelmia & suuntaviivoja vuodelle

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Pohjois-Karjalan 13.4.2010 Hevosjalostusliitto ry Tervehdys! Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Kokous pidetään Joensuun raviradalla pääkatsomossa tiistaina 4.5. Kokous

Lisätiedot

KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2009

KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2009 1 / 5 KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2009 Aika: tiistai klo 13.10 14.45 Paikka: Läsnä: Kauppakatu 1, 2.kerroksen kokoushuone Juhana Juntunen, Kuhmon kaupunki Erkki Kemppainen, Kajaanin

Lisätiedot

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923.

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923. Wanha Karhunmäki No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923. Netistäkin Wanha Karhunmäki sivut löytää, ja siellä on ajo-ohjekin. Ohjelma

Lisätiedot

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kameraseura ry edistää valokuvaharrastusta monipuolisesti ja laadukkaasti ja tarjoaa yhteisöllisen tavan harrastaa valokuvausta sekä kehittää luovuutta. Kameraseura

Lisätiedot

Espoon yhteispalvelupisteet 2012

Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Yhteispalvelupisteet (7 kpl) Leppävaara (61 400 asukasta) Espoon keskus (43 500 asukasta) Kalajärvi (10 800 asukasta) Espoonlahti (50 900 asukasta) Matinkylä (34 500 asukasta)

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 11.9.2013 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä. OULUN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Oulun kauppakamari toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä toiminta-alueella kotipaikkanaan

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43.

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43. HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 18.12.2014 Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11 Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Eetu Erkkilä Juuso

Lisätiedot

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalo seiniä ja palveluja Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalojen nykytila Mikä on kylätalo? Seurantalo, vanha

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja

Lisätiedot

Näille töille etsimme tekijää Forssaan

Näille töille etsimme tekijää Forssaan Näille töille etsimme tekijää Forssaan KYLÄSIHTEERI 8-24 kk 20-25 h/vko * työtä toisinaan myös iltaisin ja viikonloppuisin * yhteistyökykyinen ja sosiaalinen henkilö * työssä jonkin verran oman auton tarvetta

Lisätiedot

Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät

Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät Pidetty maanantaina 17.9.2007 Helsingissä Osallistujat: JHL Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Merja LAUNIS Urheilutyönantajat ry Esko RANTO Jalkapallon

Lisätiedot

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Keliakiaviikon kauppatapahtumat (noin 80 tapahtumaa, tilanne 6.9.2010) Tule mukaan keliakiaviikon kauppatapahtumiin! Keliakiayhdistykset järjestävät

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto

Lisätiedot

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkosken kyläyhdistys ry Vuolenkosken kyläyhdistys ry PÖYTÄKIRJA Kylätoimikunnan kokous 2/2015 Aika: 16.2.2015 klo 18.00 Paikka: Kyläpiste, Vuolenkoskentie 1430 Liite: Läsnäolijat 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

PAJATIEDOTE KEVÄT 2011

PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 KOULU, ESIKOULU JA ERITYISOPPILAAT PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 Kevään teemana on piirtäminen, jota tutkitaan monelta kantilta pääasiassa sarjakuvan ja pilapiirroksen maailmoissa. Marraskuussa 2011 suomalainen

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Yhdistysten talot seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kyläpäällikkökoulutus 13.10.2015 Mellilä

Yhdistysten talot seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kyläpäällikkökoulutus 13.10.2015 Mellilä Yhdistysten talot seiniä ja palveluja Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kyläpäällikkökoulutus 13.10.2015 Mellilä Yhdistystalojen nykytila Mikä on yhdistystalo? Kylätalo, seurantalo, vanha koulu,

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Kainuun liikenneturvallisuustoimija Vuosikertomus 2014

Kainuun liikenneturvallisuustoimija Vuosikertomus 2014 Kainuun liikenneturvallisuustoimija Kainuun liikenneturvallisuustoimija Vuosikertomus 2014 22.12.2014 Toimijamalli ja liikenneturvallisuustyön organisointi Kainuun maakunnan ja Kainuun kuntien liikenneturvallisuustyön

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

Uudenkapungin kaupungin omien isojen palloilutilojen käyttötarvekartoitus / Lisätilan tarpeesta johtuva määräaikainen ratkaisu

Uudenkapungin kaupungin omien isojen palloilutilojen käyttötarvekartoitus / Lisätilan tarpeesta johtuva määräaikainen ratkaisu Kulttuuri-, nuoriso- ja 37 27.08.2015 liikuntalautakunta Kaupunginhallitus 317 31.08.2015 Uudenkapungin kaupungin omien isojen palloilutilojen käyttötarvekartoitus / Lisätilan tarpeesta johtuva määräaikainen

Lisätiedot

Kirkkopuiston seurakuntakoti

Kirkkopuiston seurakuntakoti Kirkkopuiston seurakuntakoti 10.6.2015 Kirkkopuiston seurakuntakoti sijaitsee Keskuskirkon läheisyydessä kaupungin keskustassa, katuosoite: Hämeenkatu 5, postiosoite: Kirkkopolku 2 a. Rakennus valmistui

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 2

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 2 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 2 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Kannen kuva: Venuksen ylikulku, Tommi Kyyriäinen

Lisätiedot

Akaan Verkko -hanke kuvina

Akaan Verkko -hanke kuvina Akaan Verkko -hanke kuvina Kiipula Talo, jota haaveilimme yhteiseen käyttöön yhdessä saman katon alla yrittäminen, yhdistysmaailma ja hanke. Talvi 2010. Hämeenlinnalainen Pikku Pena, Pentti Nyholm oli

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 13 päivänä elokuuta 2014 klo 18.00 Tammijärven kyläkirkossa. Tutustuminen kyläkirkkoon klo 17.30. Kokouksessa käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5. PL 400 87070 Kainuu 16.7.2013

Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5. PL 400 87070 Kainuu 16.7.2013 Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5 Henkilötiedot tulevat tähän kohtaan Pro Consona -tietojärjestelmästä 1 LÄHIOMAINEN (suhde asiakkaaseen) Sukunimi, etunimi Puoliso Vanhempi Lapsi Muu Osoite Puhelinnumero

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Loppuraportti OPE-OKA

Loppuraportti OPE-OKA Projektin nimi: Pohjalaisten kouluttaminen hyödyntämään osaamisen arvointimenetelmää (OPE-OK) Yhteystiedot: Seppo Tuominen, Nelikon Oy, Hovioikeudenpuistikko 16, 65100 Vaasa email:stuomine@walli.uwasa.fi

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme 1 Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme entistä enemmän mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen,

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot