SOSIAALITURVAN KOE Mallivastaukset ( p.)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOSIAALITURVAN KOE 172 + Mallivastaukset ( p.)"

Transkriptio

1 SOSIAALITURVAN KOE Mallivastaukset ( p.) Kysymyksiä sosiaaliturvan eri osa-alueilta 5p Ovatko seuraavat väittämät oikein vai väärin? oikein väärin a) Erityisäitiysrahaa maksetaan lapsen ulkomailta adoptoivalle vanhemmalle. b) Sotilastapaturmalain perusteella korvataan vahinko, joka sattuu iltavapaalla olevalle varusmiehelle tämän kaatuessa anniskeluravintolan portaissa. c) Henkisestä kärsimyksestä maksetaan aina korvausta, kun läheinen kuolee liikenneonnettomuudessa. d) Työttömyyspäivärahaa saadakseen ei saa kieltäytyä ulkomailta tarjotusta työstä e) Opintotuen asumislisä on veronalaista tuloa. f) Kansaneläkkeitä korotetaan vuosittain tammikuussa kansaneläkeindeksillä elinkustannusten nousua vastaavasti. g) Ansioeläkelakeihin sisältyy aina hautausavustus, joka maksetaan vain leskelle. h) Opiskellessa on mahdollisuus saada työttömyysetuutta. i) Työtapaturma- ja ammattitautilain mukainen vakuuttamisvelvollisuus koskee myös ammattimaista urheilemista, jos urheilija saa palkkaa urheilusta. j) Kela laatii kotoutumissuunnitelman yhdessä maahanmuuttajan kanssa 0,5p/kohta. max 5 p (Toimeentuloturva s. 40, 101, 107, 110, 147, 157, 191, 208, 209, 233, 249, 268 Työtapaturma- ja ammattitautikirja s. 46) Työttömyysturva 5 p Ovatko seuraavat väittämät oikein vai väärin? oikein a) Työttömyyskorvauksen saamiseksi tulee ilmoittautua Kelaan työttömäksi työnhakijaksi b) Omavastuuaika alkaa kulua vasta työnhakijaksi ilmoittautumisen jälkeen c) Tarjotusta työstä kieltäytyvä menettää etuuden aina määräajaksi d) Työttömyysturvan voi menettää enimmillään 3 kk ajaksi e) Ansiopäivärahaa saadakseen tulee täyttää työssäoloehto f) Ansiopäivärahaa maksetaan enintään 500 päivän ajan g) Työmarkkinatuen omavastuuaika on 5 peräkkäistä arkipäivää h) Toimeentulotuki ei vähennä työmarkkinatukea i) Kotoutumistuki on maahanmuuttajan työttömyysturvaa j) Työmarkkinatukea voi saada vanhuuseläkeikään asti väärin 0,5p kustakin oikeasta, max 5p (Kelan etuudet pähkinänkuoressa s )

2 Työeläke 5p Työeläkeyhtiöt kustantavat ammatillista kuntoutusta. a) Kuka voi saada työeläkekuntoutusta ja mikä on sen tavoite? b) Mitä erilaisia kuntoutustoimenpiteitä kyseinen kuntoutus voi sisältää? a) Työelämässä mukana olevalla henkilöllä tavoitteena on työkyvyttömyyden estäminen ja työssä jatkaminen. Työkyvyttömällä henkilöllä tavoitteena on työkyvyn palauttaminen ja työelämään palaaminen b) Kuntoutuksen sisältönä voi olla neuvontaa, työkokeiluja, työhönvalmennusta, työhön tai ammattiin johtavaa koulutusta tai elinkeinotukea yritystoimintaa varten (Toimeentuloturva s ) 0,5p/oikea kohta, max 5p Eläkkeensaajan asumistuki 5p Anna on 63-vuotias osatyökyvyttömyyseläkeläinen, joka asuu yksin. Koska Anna ei työskentele eläkkeen rinnalla, hänen rahansa eivät oikein riitä kuukausittaisiin menoihin. Anna on kuullut ikäiseltään Elsalta, joka saa eläkkeensaajan asumistukea, että hänenkin kannattaisi hakea asumistukea. Anna tietää, että osaat nämä asiat ja on lähettänyt sinulle seuraavat kysymykset. Vastaa Annan kysymyksiin. Voinko saada samaa tukea kuin Elsa? Jos kyllä/ei niin miksi? Ei. (1,0p). Anna on alle 65-vuotias (0,5p) ja saa eläkettä, jonka perusteella eläkkeensaajan asumistukea ei voi saada. (0,5p) Voinko saada jotain muuta tukea asumiseen? Jos kyllä/ei niin miksi? Kyllä. (1,0p) Yksin asuva (0,5p) ja alle 65-vuotias, (0,5p) joka saa eläkettä, joka ei oikeuta eläkkeensaajan asumistukeen, (0,5p) voi saada yleistä asumistukea, (0,5p)kunnes hän täyttää 65 vuotta. pisteytys alleviivatuista kohdista; max 5p Lakisääteinen tapaturmavakuutus 5 p Oikein / väärin a) Työntekijä on oikeutettu korvaukseen työtapaturman perusteella, vaikka työnantaja ei olisi ottanut vakuutusta työtapaturman varalle. Oikein, (Työtapaturma- ja ammattitautikirja s ) b) Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen piiriin kuuluvat vain vuotiaat työntekijät. Väärin,( Työtapaturma- ja ammattitautikirja s. 28) c) Omaishoitajat eivät ole lakisääteisesti vakuutettuja työtapaturmien varalta. Väärin, (Työtapaturma- ja ammattitautikirja s. 222) d) Työtapaturma-asiaa koskevasta päätöksestä on valitusoikeus. Valitusasteet ovat tapaturma-asiain korvauslautakunta, hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus. Väärin, (Työtapaturma- ja ammattitautikirja s. 167) e) Ammattitauti voi olla psyykkisen tai sosiaalisen tekijän aiheuttama. Väärin,( Työtapaturma- ja ammattitautikirja s 47)

3 f) Työntekijän oikeuteen saada korvausta työtapaturman perusteella ei vaikuta se, että työnantaja on laiminlyönyt työturvallisuuden. Oikein,( Työtapaturma- ja ammattitautikirja s. 50) g) Kotona etätyössä tietokone putoaa työntekijän sylistä jalkaterän päälle aiheuttaen ruhjevamman. Kyseessä on työtapaturma. Oikein,( Työtapaturma- ja ammattitautikirja s. 54) h) Sähköasentaja on aamulla matkalla kotoaan asennuskohteeseen. Matkalla hän poikkeaa viemään lapsensa päivähoitoon. Asentaja liukastuu päiväkodin parkkipaikalla noustessaan autosta ja loukkaa polvensa. Kyseessä on työtapaturma. Oikein,( Työtapaturma- ja ammattitautikirja s. 55) i) Työnantaja järjestää työntekijöilleen pikkujoulut yksityiskäyttöön varatussa ravintolassa. Illan aikana yksi työntekijöistä pahoinpitelee yllättäen työkaverinsa, joka saa mustelman kasvoihin ja käy tarkistuttamassa vammansa lääkärissä. Syy pahoinpitelylle ei jälkikäteen selviä. Pahoinpidelty työntekijä on oikeutettu korvaukseen työtapaturman perusteella. Väärin, (Työtapaturma- ja ammattitautikirja s. 67) j) Työntekijä on lounastauolla ruokailemassa työpaikan läheisyydessä sijaitsevassa lounasravintolassa. Salaatin joukossa on kivi, jonka työntekijä huomaa vasta sitä puraistuaan ja hammas lohkeaa. Kyseessä on työtapaturma. Oikein, (Työtapaturma- ja ammattitautikirja )s. 61, (s tapaturman käsitteen osalta) Sosiaalivakuutus 6p Määrittele, mitä sosiaalivakuutuksella tarkoitetaan ja mihin sillä pyritään? Sosiaalivakuutus tarkoittaa julkisen vallan toimenpitein lakisääteisesti järjestettyä pakollista vakuutusta sosiaalisten riskien varalta. Sosiaalivakuutuksella pyritään turvaamaan perheiden ja yksilöiden toimeentulo vanhuuden, sairauden, työkyvyttömyyden, työttömyyden ja perheenhuoltajan kuoleman varalta 1p + 1p + 1p + 0,5p + 0,5p + 0,5p + 0,5p + 0,5p + 0,5p (Työeläkekirja s. 10) Lapsiperheen etuudet 6p Pekka on kuullut, että olet opiskellut ahkerasti sosiaaliturvaa ja kertoo siksi innoissaan sinulle heidän perheen suunnitelmista, joita hän ja hänen avovaimonsa Penni ovat tehneet. Pennin laskettu aika heidän esikoiselleen on heinäkuussa Pekka on suunnitellut säästävänsä lapsilisästä, jota Penni saa maaliskuusta alkaen, lomarahat omalle isyyslomalleen, jonka Pekka on ajatellut viettää elo- ja syyskuun Espanjan golfkentillä, jottei hän turhaan häiritse Pennin lapsenhoitoa. Isyysrahasta Pekka on ajatellut saavansa kivan lisän lomakassaan, samalla kun Penni saa äitiys- ja vanhempainrahaa. Penni on vielä töissä, mutta tämän välit pomon kanssa eivät ole parhaimmat, joten ajatuksena on, ettei äitiyslomasta kerrottaisi työpaikalla ennen kuin maaliskuussa, samalla kun Penni jää pois töistä. Itsekään Pekka ei ole ajatellut kertoa isälomastaan töissä ennen kuin vasta lähtöä edeltävänä päivänä. Pekka toteaa vielä tyytyväisenä, että on se kiva, että vihdoin saa maksamiaan verojaan takaisin tukien muodossa, eikä tällä kertaa tarvitse näistä verojakaan maksaa. Ja kun näin edullista on, niin perheenlisäystä Pekka kertoo heidän suunnitelleen viimeistään 2020, jotta Pennille saadaan äitiyspäivärahat samalla perusteella kuin nyt syntyvän lapsen yhteydessä.

4 Mitä ongelmia näet Pekan ja Pennin suunnitelmissa? Korjaa Pekan ja Pennin suunnitelman virheet ja neuvo heille, miten asiat menevät oikein. PISTEYTYS: 1 piste/löydetty ongelma (Kelan etuudet pähkinänkuoressa, sivut 8-10) Tietää, ettei lapsilisää makseta ennen lapsen syntymää Tietää, ettei äitiysvapaalle voi jäädä maaliskuussa (aikaisintaan 50 arkipäivää ennen laskettua aikaa) Tietää, että jos Pekka on elo- ja syyskuun isyyslomalla niin Penni ei voi saada äitiysrahaa 18 arkipäivän isyysvapaan jälkeen Tietää, että isyysvapaasta tulee kertoa työnantajalle 2kk ennen sen alkua Tietää, että isyysraha ei ole verovapaata Tietää, että edellisen päivärahan perusteena olevien tulojen perusteella äitiyspäivärahan saadakseen lasketun ajan tulisi olla viimeistään esikoisen täyttäessä 3 vuotta (2019) Tapaturmavakuutus 6 p Vakuuttamisvelvollisuuden soveltaminen Matin Kauppa Ky on konttoritarvikkeiden myyntiin erikoistunut perheyritys. Sen osakkaita ovat yritystoimintaa pääasiassa pyörittävä vastuunalainen yhtiömies Matti 40 %:n osuudella, hänen vaimonsa Tuija 20 %:n osuudella sekä heidän kaksi lastaan Ville ja Maija, molemmat 20 %:n osuudella. Matin YEL-vakuutuksen työtulo on euroa. Jo omilleen muuttanut Ville on kokoaikaisessa palkkatyössä myymälässä, ja vastuunalaisena yhtiömiehenä hän toivoo saavansa tulevaisuudessa astua isänsä saappaisiin. Kotona asuva 15-vuotias Maija keskittyy opintojensa loppuun saattamiseen, eikä työskentele yhtiössä. Myöskään Tuijalta ei riitä aikaa perheyhtiölle aktiivisen hyväntekeväisyystyöhön osallistumisen rinnalla. Maija ja Tuija ovat äänettömiä yhtiömiehiä. Lisäksi yhtiössä työskentelee muita palkattuja työntekijöitä. Matti kääntyy puoleesi tapaturmavakuuttamiseen liittyen. Miten henkilöiden lakisääteinen tapaturmavakuutusturva tulee järjestää? Ota huomioon työtapaturma- ja ammattitautilain mukainen pakollinen ja vapaaehtoinen vakuuttaminen ja selvitä vakuuttamisen perusteet henkilöittäin. Matti: vapaaehtoisesti vakuutettava (0,5 p), koska on vastuunalainen yhtiömies (1p) Tuija ja Maija: ei voida vakuuttaa työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisesti lainkaan (0,5 p), koska se edellyttää aina työskentelyä yrityksessä (1 p) Ville: vapaaehtoisesti vakuutettava (0,5 p), koska on vastuunalainen yhtiömies (1p) Muut palkatut työntekijät: pakollisesti vakuutettavia (0,5 p), ei omistusta eikä johtavaa asemaa/ ovat työsuhteessa (1p) 0,5 p/ vakuuttaminen ja 1 p/perustelut, yht. max 6 p (Työtapaturmakirja s , 168.) Lakisääteinen tapaturmavakuutus 5 p Oikein / väärin a) Työntekijä on oikeutettu korvaukseen työtapaturman perusteella, vaikka työnantaja ei olisi ottanut vakuutusta työtapaturman varalle. Oikein, (Työtapaturmakirja s ) b) Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen piiriin kuuluvat vain vuotiaat työntekijät.

5 Väärin, (s. 28) c) Omaishoitajat eivät ole lakisääteisesti vakuutettuja työtapaturmien varalta. Väärin, (Työtapaturmakirja s. 222) d) Työtapaturma-asiaa koskevasta päätöksestä on valitusoikeus. Valitusasteet ovat tapaturma-asiain korvauslautakunta, hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus. Väärin, (Työtapaturmakirja s. 167) e) Ammattitauti voi olla psyykkisen tai sosiaalisen tekijän aiheuttama. Väärin, (Työtapaturmakirja s. 47) f) Työntekijän oikeuteen saada korvausta työtapaturman perusteella ei vaikuta se, että työnantaja on laiminlyönyt työturvallisuuden. Oikein, (Työtapaturmakirja s. 50) g) Kotona etätyössä tietokone putoaa työntekijän sylistä jalkaterän päälle aiheuttaen ruhjevamman. Kyseessä on työtapaturma. Oikein, (Työtapaturmakirja s. 54) h) Sähköasentaja on aamulla matkalla kotoaan asennuskohteeseen. Matkalla hän poikkeaa viemään lapsensa päivähoitoon. Asentaja liukastuu päiväkodin parkkipaikalla noustessaan autosta ja loukkaa polvensa. Kyseessä on työtapaturma. Oikein, (Työtapaturmakirja s. 55) i) Työnantaja järjestää työntekijöilleen pikkujoulut yksityiskäyttöön varatussa ravintolassa. Illan aikana yksi työntekijöistä pahoinpitelee yllättäen työkaverinsa, joka saa mustelman kasvoihin ja käy tarkistuttamassa vammansa lääkärissä. Syy pahoinpitelylle ei jälkikäteen selviä. Pahoinpidelty työntekijä on oikeutettu korvaukseen työtapaturman perusteella. Väärin, (Työtapaturmakirja s. 67) j) Työntekijä on lounastauolla ruokailemassa työpaikan läheisyydessä sijaitsevassa lounasravintolassa. Salaatin joukossa on kivi, jonka työntekijä huomaa vasta sitä puraistuaan ja hammas lohkeaa. Kyseessä on työtapaturma. Oikein,( Työtapaturmakirja s. 61), (s tapaturman käsitteen osalta)

Lakisääteinen tapaturmavakuutus 20.1.2016

Lakisääteinen tapaturmavakuutus 20.1.2016 VAKUUTUSTUTKINTO 172. SUORITUSTILAISUUS Lakisääteinen tapaturmavakuutus 20.1.2016 1. a) 35-vuotias henkilö pohtii oman yrityksen perustamista, hän on päätynyt yhtiömuodossa joko avoimeen yhtiöön tai kommandiittiyhtiöön.

Lisätiedot

Ensisijaisen etuuden eläkkeestä vähentämisen tarkistaminen edellyttää määrän muutosta yli:

Ensisijaisen etuuden eläkkeestä vähentämisen tarkistaminen edellyttää määrän muutosta yli: VAKUUTUSTUTKINTO/FINVA SOSIAALITURVAN KOE 174 1) Maahanmuuttajan erityistuki 3 p. Kenellä voi olla oikeus maahanmuuttajan erityistukeen ja millä edellytyksin? Vastaus:Toimeentuloturva s. 291 2) Sosiaalivakuutus

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINTO 168. SUORITUSTILAISUUS SOSIAALITURVA 16.9.2014 OHJEITA SUORITTAJALLE 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä ja

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINTO 167. SUORITUSTILAISUUS SOSIAALITURVA 14.5.2014 OHJEITA SUORITTAJALLE 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä ja

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINTO 163. SUORITUSTILAISUUS SOSIAALITURVA 10.1.2013 OHJEITA SUORITTAJALLE 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä-

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS SOSIAALITURVA 16.9.2015 OHJEITA SUORITTAJALLE 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä-

Lisätiedot

vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen

vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen 120 vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen SISÄLLYSLUETTELO Tämä tuoteseloste on tarkoitettu avuksesi tutustuessasi työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiseen vapaaehtoiseen

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINTO 166. SUORITUSTILAISUUS SOSIAALITURVA 9.1.2014 OHJEITA SUORITTAJALLE 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä ja

Lisätiedot

Apurahansaajien sosiaaliturvan mahdolliset uudistukset * Asiamies Riku Matilainen

Apurahansaajien sosiaaliturvan mahdolliset uudistukset * Asiamies Riku Matilainen Apurahansaajien sosiaaliturvan mahdolliset uudistukset * Asiamies Riku Matilainen Humanistisen tiedekunnan rahoitusja säätiöpäivä 8.2.2008 Jyväskylän yliopisto Tutkija Sosiaaliturva määräytyy palvelussuhteen

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2008 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 20.2.2008 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(5) OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS Vuoden 2007

Lisätiedot

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 Pentti Arajärvi Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 1 SUOMEN PERUSTUSLAKI 18 Oikeus työhön ja elinkeinovapaus Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINTO 162. SUORITUSTILAISUUS SOSIAALITURVA 6.9.2012 Ohjeita suorittajalle 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä ja

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

Omat eläketietosi - Kevan info 2012

Omat eläketietosi - Kevan info 2012 Omat eläketietosi - Kevan info 2012 1 Ohjelma 18.00 Tilaisuuden avaus Kevan esittely ja ajankohtaiset palvelut Työeläkeote Omat eläketietosi palvelu Joustavasti eläkkeelle Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke

Lisätiedot

VTS 172 KOEKYSYMYKSET JA MALLIVASTAUKSET TYÖELÄKEVAKUUTUS

VTS 172 KOEKYSYMYKSET JA MALLIVASTAUKSET TYÖELÄKEVAKUUTUS VTS 172 KOEKYSYMYKSET JA MALLIVASTAUKSET TYÖELÄKEVAKUUTUS Kysymys 1: Lailasta on alkanut pitkän työuran jälkeen tuntua siltä, että voisi hiljalleen keventää työtaakkaansa. Lailan vakiintunut kokoaikatyön

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUS Vakuutustutkinto, 161. suoritustilaisuus Lakisääteinen tapaturmavakuutus, toukokuu 2012 1. a) Kommandiittiyhtiö Hoivapalvelut Ky:n vastuunalainen

Lisätiedot

Vakuutussuositus lääkäripalveluyritykselle. if.fi

Vakuutussuositus lääkäripalveluyritykselle. if.fi Vakuutussuositus lääkäripalveluyritykselle if.fi Alla olevissa taulukoissa on esitetty asiat, jotka on otettava huomioon käytäessä läpi lääkäripalveluyrityksen riskejä ja mietittäessä oikeaa vakuutusturvaa

Lisätiedot

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 11 Muista töihin mennessäsi 13 Muista työsuhteen päättyessä

Lisätiedot

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 Fennian tiivistelmä TVL:n tiedotteesta 7.5.2015 TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 Vuoden 2016 alusta tulee voimaan työtapaturma- ja ammattitautilaki (säädöskokoelmanumero 459/2015, lyhenne

Lisätiedot

MYEL-vakuutetut. keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012

MYEL-vakuutetut. keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012 MYEL-vakuutetut keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012 2 Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela Hoitaa lakisääteistä MYEL-työeläkevakuuttamista. Asiakkaina

Lisätiedot

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain (276/2009) 1, 2 :n 2 momentti, 4 :n

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opintotukilain (65/1994) 1 :n 4 momentti, 3 :n 4 kohta, 4 :n 2 momentin 2 kohta ja 3 momentin 1 kohta, 5 b, 6 :n 1 momentin 3

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

Käsitemääritelmät. Ammatillinen kuntoutus. Aikaikkuna. Ammattisuoja KÄSITTEET

Käsitemääritelmät. Ammatillinen kuntoutus. Aikaikkuna. Ammattisuoja KÄSITTEET Käsitemääritelmät Ammatillinen kuntoutus Ammatilliseen kuntoutukseen kuuluvat kaikki ne toimenpiteet, joiden avulla vakuutetun on mahdollista harjoittaa aiempaa, tai mahdollisesti uutta, ammattiaan. Ammatillista

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

Vakuutustutkinto161. suoritustilaisuus SOSIAALITURVAN KOE 15.5.2012

Vakuutustutkinto161. suoritustilaisuus SOSIAALITURVAN KOE 15.5.2012 Vakuutustutkinto161. suoritustilaisuus SOSIAALITURVAN KOE 15.5.2012 OHJEITA SUORITTAJALLE 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä- ja vastauslomake, jossa on 11 kysymystä. Vastaukset

Lisätiedot

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014 Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Fulbright Center 12.5.2014 Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä

Lisätiedot

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen

Lisätiedot

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692

Lisätiedot

Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen

Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus, TyTa Perustuu työtapaturma- ja ammattitautilakiin (2016) aiemmin Tapaturmavakuutuslaki Työntekijällä on aina oikeus saada työtapaturma-

Lisätiedot

Klicka här, skriv ev. Undertitel

Klicka här, skriv ev. Undertitel Klicka här, skriv ev. Undertitel Vanhempainraha on vanhemmille maksettava korvaus, jotta he voisivat töissä olon sijaan olla kotona lastensa kanssa. Tätä korvausta maksetaan yhteensä 480 päivältä lasta

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS 16.9.2015 Kirjoita nimesi vain erilliselle kansilehdelle, EI vastaussivuille.

Lisätiedot

Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu. if.fi 010 19 15 00

Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu. if.fi 010 19 15 00 Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu if.fi 010 19 15 00 Suomen Talousverkko suosittaa franchising-yrittäjilleen alla olevan mukaista vakuutusturvaa. Harmaalla merkityt kohdat

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva

Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva Kelan toiminta-ajatus: Elämässä mukana muutoksissa tukena Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva Kela turvaa väestön toimeentuloa, edistää terveyttä ja tukee itsenäistä selviytymistä.

Lisätiedot

Aloittavan yrityksen vakuutukset

Aloittavan yrityksen vakuutukset Aloittavan yrityksen vakuutukset Fennia Matti-Pekka Lehtinen 20.08.2014 Sisältö Millaisiin riskeihin yritystoiminnassa on varauduttava Mitä ovat aloittavan yrittäjän vakuutukset Lakisääteiset eli pakolliset

Lisätiedot

LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 36/2007 vp Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnalle LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoitteessa ehdotetaan opintorahan korottamista noin 15 prosentilla. Ehdotan lakialoitteessa,

Lisätiedot

Yhtiön MYELvakuuttaminen. Seija Karhula

Yhtiön MYELvakuuttaminen. Seija Karhula Yhtiön MYELvakuuttaminen Seija Karhula 28.3.2017 2 Mela-turva kattaa eri elämäntilanteet vanhuus tapaturma MYEL - vakuutus - työtulo sairaus lomitus kuolemantapaus 3 3 Vanhuuseläke Osa-aikaeläke 1.1.2017

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen

Lisätiedot

Opiskelijaliite toimeentulohakemukseen opiskelijan olosuhdeselvitys

Opiskelijaliite toimeentulohakemukseen opiskelijan olosuhdeselvitys 1/5 Opiskelijaliite toimeentulohakemukseen opiskelijan olosuhdeselvitys Nimi Henkilötunnus Osoite opiskeluaikana Puh.nro. Osoite kesäaikana Oppilaitos ja opintosuunta Olen aloittanut opiskelun /, opiskelu

Lisätiedot

VAKUUTUSSUOSITUS APTEEKEILLE

VAKUUTUSSUOSITUS APTEEKEILLE 1/5 VAKUUTUSSUOSITUS APTEEKEILLE Alla olevissa taulukoissa on esitetty asiat, jotka on otettava huomioon käytäessä läpi apteekkien riskejä ja mietittäessä oikeaa vakuutusturvaa yritykselle. Suositus käsittää

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta Kun muutat Suomeen tai

Lisätiedot

Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS

Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2769-5

Lisätiedot

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi 010 19 15 00

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi 010 19 15 00 Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset if.fi 010 19 15 00 vakuutussuositus ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenille Oheista taulukkoa voidaan käyttää apuna vakuutusratkaisua suunniteltaessa. Siinä olevat turvalaajuudet

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

Henkilöriskivakuutukset

Henkilöriskivakuutukset Henkilöriskivakuutukset Hyvää tuuria voi toivoa, mutta ei tilata. Turvaa tulevaisuutesi tänään ja nauti elämästä nyt Elämässä parasta on sen yllätyksellisyys. Kun olet varautunut huonoihin päiviin, voit

Lisätiedot

Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009

Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009 Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009 MItä sosiaalityö on? Keskoslapsen vanhemmille, Kevyt-yhdistys on teettänyt tämän pienen tietopaketin keskosvanhempien

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön

Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Tänään työssä hyvän huomisen puolesta Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Yl Tapio Ropponen, Keva ja Yl Anne Lamminpää, Valtiokonttori Tavoitetila Työssä voidaan hyvin Osatyökykyiset työ- ja toimintakykynsä

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 Perusturvalautakunta 25.2.2016 Liite Sivu 2 / 7 Sisällys LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.3.2016 -----------------------------

Lisätiedot

40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet

40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet 40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina 2006 2008 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2006 2007 2008

40. Eläkkeet. Vuosina 2006 2008 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2006 2007 2008 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk 1 228 1 272 1 333. 2011 toteutunut

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk 1 228 1 272 1 333. 2011 toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN 1 SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana. Anne Flak Suunnittelija

Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana. Anne Flak Suunnittelija Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana Anne Flak Suunnittelija 17.4.2019 Kuntoutusrahan myöntöedellytykset 16 67 vuoden ikä Kuntoutuspäätös Työstä estyminen kuntoutuksen vuoksi, vähintään 4h matkoineen

Lisätiedot

INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN. 1. Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa käytettävät indeksit

INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN. 1. Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa käytettävät indeksit TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2005 Bulevardi 28 PL 275 00121 HELSINKI 5.1.2005 puh. (09) 680 401 fax (09) 604 714 1(13) INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN 1. Lakisääteisessä

Lisätiedot

Kelan palvelut henkilöasiakkaille

Kelan palvelut henkilöasiakkaille Kelan palvelut henkilöasiakkaille Susanna Sinda, Kelan Ulkomaan yksikkö 17. 18.2.2010 Kelan palvelukanavat Kelan palvelukanavia ovat posti puhelinpalvelu verkkopalvelut 1) kaikille avoimet palvelut (www.kela.fi)

Lisätiedot

Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Laki. kansaneläkelain muuttamisesta Laki kansaneläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kansaneläkelain (568/2007) 105, ja muutetaan 6, 10 ja 11, 12 :n 1 momentti, 15 :n 4 momentti, 22 :n 3 ja 4 momentti, 23, 33 :n

Lisätiedot

Työntekijän vakuutukset

Työntekijän vakuutukset Työntekijän vakuutukset Työntekijän eläketurva Suomessa on kaksi eläkejärjestelmää, jotka täydentävät toisiaan: työeläkelaki ja kansaneläkelaki. Työeläkkeet ansaitaan omalla palkkatyöllä ja yrittämisellä

Lisätiedot

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN 1 SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Alkutesti. Kysymys 1: Lähdette kaveriporukalla laivalle juhlimaan peruskoulun päättymistä. Mitä vakuutuksia tarvitsette?

Alkutesti. Kysymys 1: Lähdette kaveriporukalla laivalle juhlimaan peruskoulun päättymistä. Mitä vakuutuksia tarvitsette? Vakuutukset Alkutesti Kysymys 1: Lähdette kaveriporukalla laivalle juhlimaan peruskoulun päättymistä. Mitä vakuutuksia tarvitsette? a) Ette mitään, koska ette aio poistua laivasta. b) Kaikille oman matkustajavakuutuksen,

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus osana sosiaaliturvaa

Lakisääteinen tapaturmavakuutus osana sosiaaliturvaa Helsingin yliopisto 23.11.2010 Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvaukset Tuomas Talvitie Korvauslakimies / henkilökorvaukset tuomas.talvitie@if.fi Lakisääteinen tapaturmavakuutus osana sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa Sosiaaliturvaan kuuluminen Opintotuki Leena Ikonen Suunnittelija Kela, Lakiyksikkö, Kv-asioiden osaamiskeskus Sosiaaliturvaan kuuluminen Sisältö: Opiskelu ja tutkimustyö

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5.

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5. TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5.2015 Kiertokirjettä korjattu 16.6.2015 esimerkkilaskelmissa

Lisätiedot

Onneksi olkoon, sinut on valittu!

Onneksi olkoon, sinut on valittu! Perustulohack 2016 Onneksi olkoon, sinut on valittu! Tietopaketti perustulopilottiin valituille. Silja Uusikangas & Minna Manninen Mikä on perustulo? Perustulo on tuloa, joka maksetaan säännöllisin väliajoin

Lisätiedot

Jos loukkaannut tapaturmaisesti tai sairastut palveluaikanasi. Valtion korvaamat sotilastapaturmat

Jos loukkaannut tapaturmaisesti tai sairastut palveluaikanasi. Valtion korvaamat sotilastapaturmat Jos loukkaannut tapaturmaisesti tai sairastut palveluaikanasi Valtion korvaamat sotilastapaturmat Hyvä asevelvollinen Sinulla on oikeus korvaukseen valtion varoista, jos loukkaannut palveluaikanasi tapaturmaisesti

Lisätiedot

Työvoimakoulutus. www.mol.fi. Työvoimakoulutusetuudet

Työvoimakoulutus. www.mol.fi. Työvoimakoulutusetuudet Työvoimakoulutus www.mol.fi Työvoimakoulutus Työvoimakoulutusetuudet 1.1.2008 Työvoimakoulutus Työvoimakoulutuksen (työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen) tehtävänä on kehittää ja ylläpitää aikuisten ammatillista

Lisätiedot

Aktivointikorvaus [Aktivitetsersättning] takuukorvauksena [garantiersättning] [ i form av garantiersättning]

Aktivointikorvaus [Aktivitetsersättning] takuukorvauksena [garantiersättning] [ i form av garantiersättning] Tietoa Vakuutuskassalta 1/1 2010 Aktivointikorvaus [Aktivitetsersättning] takuukorvauksena [garantiersättning] [ i form av garantiersättning] Takuukorvauksena maksettava aktivointikorvaus takaa sinulle

Lisätiedot

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1 Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän

Lisätiedot

Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005

Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005 Kela tiedottaa 28.12.2004 Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005 Ensi vuosi tuo tasokorotuksia moniin Kelan maksamiin etuuksiin. Vanhempainpäivärahojen, sairauspäivärahan, kuntoutusrahan ja erityishoitorahan

Lisätiedot

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio Toimeentulotuki tilastojen valossa Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta 6.3.2018 Kelan auditorio Perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan vuonna 2017 Perustoimeentulotuki:

Lisätiedot

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN 1 SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1366/2014 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Eläkeinfo. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi

Eläkeinfo. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi Eläkeinfo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi Kevan verkkopalvelut henkilöasiakkaille Omat eläketietosi palvelu tällä hetkellä: Kevan laskurit ovat auenneet

Lisätiedot

Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014

Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Tiina Rihko Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosasto Yleistä Suomen sosiaaliturvasta

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA Sosiaaliturvauudistus Hallitus on ryhtynyt suomalaisen sosiaaliturvan uudistamiseen. Sosiaaliturvauudistuksen (SATA) tavoitteena

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti.

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.6.2016 VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.8.2016-31.7.2017 Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan

Lisätiedot

Eläkkeelle. Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi

Eläkkeelle. Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke

Lisätiedot

OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUKAISEN VUOSITYÖANSION MÄÄRITTÄMISEEN (25.1.2016)

OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUKAISEN VUOSITYÖANSION MÄÄRITTÄMISEEN (25.1.2016) Tapaturma-asiain korvauslautakunnan yleisohje 25.1.2016 19.4.2016 korjattu laskentataulukon esimerkkitapauksen työttömyyspäivät ja luontoisetujen summakohdan laskentakaava OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN

Lisätiedot

Työttömien terveystarkastukset

Työttömien terveystarkastukset Työttömien terveystarkastukset 5.10.2012 KaiTo -hanke Tuija Holopainen, Mirka Kovalainen, Kirsti Oikarinen ja Raija Tahvanainen 1 KaiTo -hanke Projektikoodi S10073 Toteutusaika 1.3.2008 31.12.2010 31.12.2012

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi sekä laiksi kansaneläkelain 11 ja 55 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus

Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus Suunnittelija Riikka Peltonen Terveysosaston kuntoutusryhmä 29.8.2012 2 30.8.2012 Kelan järjestämä kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä

Lisätiedot

Henkivakuutus osana perintösuunnittelua Mihin henkivakuutusta tarvitaan? VERO 2016. Paula Salonen toimitusjohtaja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva

Henkivakuutus osana perintösuunnittelua Mihin henkivakuutusta tarvitaan? VERO 2016. Paula Salonen toimitusjohtaja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva Henkivakuutus osana perintösuunnittelua Mihin henkivakuutusta tarvitaan? VERO 2016 Paula Salonen toimitusjohtaja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva Henkivakuutus pahan päivän varalle kattamaan äkillisen

Lisätiedot

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö Tampereen yliopisto 28.4.2016 Sosiaaliohjaajat Sanna Mäkipää ja Johanna Männikkö 28.4.2016 Toimeentulotuki Sosiaalipalvelut Kaupungin sosiaalipalvelut tukevat

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Sisällys Yleistä..........................................1 Lippusääntö..................................1 Merimiehiin sovellettava EU-lainsäädäntö.......1

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS Haapaveden kaupunki Haapaveden Siikalatvan sosiaalityö Tähtelänku 1, PL 40 86600 HAAPAVESI Sosiaali- terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään

Lisätiedot

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT JAANA NORIO-TIMONEN (TOIM.) TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT KKO:N OIKEUSKÄYTÄNNÖSSÄ 1998 2010 TALENTUM Helsinki 2011 Julkaisija ja kustantaja Talentum Media Oy ISBN: 978-952-14-1587-6 Kansi ja taiton

Lisätiedot

Sosiaaliturva osakeyhtiömuotoisessa maataloudessa

Sosiaaliturva osakeyhtiömuotoisessa maataloudessa Sosiaaliturva osakeyhtiömuotoisessa maataloudessa Tietoisku MYEL- ja MATAvakuuttamisesta osakeyhtiössä 4.12.2017 Iisalmi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Pirkko Halttunen 2 MYEL-vakuutukseen kuuluu myös

Lisätiedot

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä Kelan etuudet numeroina 2013 Äitiysavustus Oikeus: Suomessa asuva odottava äiti, jonka raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää ja joka on käynyt neuvolassa tai lääkärissä terveystarkastuksessa ennen 4.

Lisätiedot

Töihin ja työnhakuun ulkomaille

Töihin ja työnhakuun ulkomaille Töihin ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen 31.8.2010 Sisältö Yleiset edellytykset Töihin ulkomaille Hakemuksesta Suomeen sosiaaliturvaan kuuluminen edellytykset Hakemuksetta Suomen sosiaaliturvaan kuluminen

Lisätiedot

Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa

Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa 2 2016 Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa Kesäkuu 2016 Lisätiedot: Joonas Rahkola joonas.rahkola@sak.fi puhelin 020 774 0189 Tilaukset: SAK puhelin 020 774 000 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 1 YHDISTELMÄVAKUUTUS

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot