Oulun yliopiston ja Lapin yliopiston yhteistyö selvitysteema muotoilu LOPPURAPORTTI SELVITYKSESTÄ. Jouni Piekkari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun yliopiston ja Lapin yliopiston yhteistyö selvitysteema muotoilu LOPPURAPORTTI SELVITYKSESTÄ. Jouni Piekkari 31032009"

Transkriptio

1 1 Oulun yliopiston ja Lapin yliopiston yhteistyö selvitysteema muotoilu LOPPURAPORTTI SELVITYKSESTÄ Jouni Piekkari

2 2 Sisällysluettelo 1 Selvityksen lähtökohdat ja tavoite 3 2 Selvityksen toteuttaminen 3 3 Selvityksen tuloksia 3 Aikaisemmin tehty yhteistyö ja jatkuvan yhteistyön edellytykset 3 Nykyinen yhteistyö 4 Tuleva yhteistyö 4 4 Tulevan yhteistyön konkretisointi 6 5 Tiivistelmä selvitystyö tiivistettynä 7 6 Esitys työn jakamisesta tämän selvityksen jälkeen 8 LIITTEET Liite 1 Osastokohtaisten keskustelujen sisältö ja arviointirunko Liite 2 Osastokohtaisten keskustelujen ajat ja osanottajat Liite 3 Henkilöluettelo osallistujista Liite 4 Muistio Thule instituutin palaverista Liite 5 Muistio Kemin seminaarista

3 3 1 Selvityksen lähtökohdat ja tavoite Oulun ja Lapin yliopistojen yhteistyötä kehittävä hanke on toiminut vuodesta Hanke systematisoi yhteistyötä, syventää toiminnallista yhteistyötä ja vahvistaa molempien profiilia. Yliopistojen tiedeperustat täydentävät toisiaan, mikä tukee yhteistyötä. Oulun ja Lapin yliopistojen strategiaryhmä kirjasi kokouksessaan pöytäkirjaan maininnan, että teollinen muotoilu on elinkeinoelämän kannalta yksi keskeisistä yhteistyöalueista. Muotoiluun liittyvää yhteistyötä selvittämään pyydettiin muotoilun koordinaattori Jouni Piekkari tammi maaliskuun 2009 ajaksi. Selvitystyön tavoite oli tuoda esiin mahdollisuuksia lisätä muotoiluun liittyvää yhteistyötä yliopistojen välille. 2 Selvityksen toteuttaminen Selvitystyö sisälsi kaksi yhteistä kokoontumista ja niiden välissä käydyt keskustelut. Ensimmäinen yhteinen kokoontuminen oli Thule instituutissa (muistio liitteenä). Silloin linjattiin työtä siten, että koordinaattorin tehtäväksi tuli selvittää yhteistyöstä jo saatuja kokemuksia, yhteistyötarvetta ja halukkuutta sekä kirjata konkreettisia yhteistyöesityksiä. Työ suunnattiin Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan eri osastoihin ja myös muihin tietoon tulleisiin asiasta kiinnostuneisiin. Osastokohtaisiin keskusteluihin sovellettiin teemahaastattelun ja focus groupin menetelmiä käyttämällä samaa runkoa (Liite 1), mukana oli 1 5 osastojen itse valitsemaa henkilöä. Liitteessä 2 luetellaan keskustelujen ajat ja osanottajat. Lisäksi käytiin keskusteluja Lapin yliopistolla (Liite 3). Toinen yhteinen kokoontuminen, tietojen summaus ja konkretisointi tapahtui Kemin Digipoliksen auditoriossa (muistio liitteenä). Työ esitellään yhteistyötä kehittävän hankkeen yhteistyöryhmälle Selvityksen tuloksia Aikaisemmin tehty yhteistyö ja jatkuvan yhteistyön edellytykset Viidellä Oulun yliopiston seitsemästä selvityksessä mukana olevasta osastosta tai laitoksesta on ollut vuoteen 2009 mennessä yhteistyötä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan muotoilukoulutuksen kanssa. Sähkö ja tietotekniikan osasto ja konetekniikan osasto ovat olleet aktiivisia, lisäksi Oulun Eteläisen Instituutin teknologiakasvatusosasto Teknokas on ollut tärkeä yhteistyötoimija. Tuotantotalouden osastolla on ollut yhteistyötä jo muita aikaisemmin ja Lapin yliopistossa muidenkin tahojen kuin muotoilun koulutuksen kanssa. Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen kanssa tehtävä yhteistyö on liittynyt tutkimukseen ja Koulutus ja tutkimuspalvelujen laitokselta on annettu täydennyskoulutuksen lisäksi opinnäytetöiden ohjausta. Selvästi yleisintä on ollut projektiyhteistyö monialaisena; tyypillisimmillään on osallistuttu useampien toimijoiden konsortiohankkeisiin, esimerkkeinä mainittakoon suunnittelu ja valmistusprosessiohjelmien yhteistoimintaa tutkinut hanke, ikäihmisten laitteiden ja älykkään ympäristön tai robotin kehittämiseen keskittyneet hankkeet. Hankkeet ovat osin olleet toisiaan seuraavaa jatkumoa, kuten Älli ja Easy, osin päättyneet rahoituksen loputtua vaikka jatkotarvetta ja halukkuutta jatkaa olisikin ollut, kuten StepNC. Hankkeissa opiskelijat ovat tehneet lopputöitä, syventäviä opintoja ja kanditöitä.

4 4 Perusopetukseen on tehty monialaisia harjoitustöitä, opiskelijoita on ollut mukana molemmista yliopistoista, on rakennettu malleja. Graduohjausta on annettu toiseen yliopistoon. Muutamia opiskelijoita on siirtynyt toisesta yliopistosta toiseen. Yhteistä täydennyskoulutusta on ollut. Jatko opetukseen luettavina hankkeissa on tehty yli kymmenen tieteellistä artikkelia tai kongressipaperia ja julkaistu useampia kirjoja. Vastaväittäjänä on toimittu toisessa yliopistossa. On tehty yhteinen Suomen Akatemian tutkimusohjelmahakemus. Toimiva ja kestävä yhteistyö vaatii hyvin keskenään toimeen tulevat tekijät, on luotettava toisiinsa. Selvitystyössä kävi ilmi yhteistyön kannalta ihanteellinen tapaus, jossa keskenään tutut henkilöt olivat tehneet yhteistyötä jo ennen Oulun tai Lapin yliopistoon tulemistaan ja yhteistyötä oli ollut sitten helppo jatkaa. Toisiinsa tutustuminen koetaan tärkeäksi ja siihen toivotaan paneutumista yhteistyötä kehitettäessä. Yhteistyöhankkeissa paljon työskennellyt TaM Ismo Alakärppä totesi yhteistyön jatkuvuuden edellytyksiksi yhteiset tavoitteet, avoimuuden ja toistensa arvostamisen, hyvät henkilösuhteet, myönteiset yhteistyökokemukset ja yhteistyön tuloksellisuuden. Nykyinen yhteistyö Käynnissä olevaa yhteistyötä tehdään yhteisissä yliopistojen ulkopuolelta rahoitetuissa monialaisissa hankkeissa, joista tyypillisimpiä esimerkkejä ovat ne hankkeet, kuten II City v2 hanke, joissa muotoiluosaa on johtanut TaM Ismo Alakärppä Lapin yliopistosta. Hankkeet liittyvät esimerkiksi älykkääseen ympäristöön ja joka paikan tietotekniikkaan. Rahoituksen hankkimisen kannalta toimijoiden sijoittuminen eri yliopistoista samaan hankkeeseen on ollut hyvä asia. Perusopetukseen on kehitteillä materiaaleihin ja opetukseen liittyvää yhteistyötä. Alkukursseilla tehdään yhdessä mallirakennusta. Muotoilucasea kehitetään peruskouluihin. Kurssien tai opettajien vaihto ei käytännössä ole tavallista. Vierailuja tehdään, esimerkiksi konetekniikan osastolla vieraili muotoilun professori Mikko Sääskilahti. Muutamia toisesta yliopistosta valmistuneita on palkattu töihin toiseen yliopistoon joko pitempiaikaisiksi, kuten Tanja Kangas tevalta ja Laura Wallius graafiselta tietojenkäsittelytieteiden osastolle tai kesätöihin, kuten muotoiluopiskelijoita Teknokas osastolle. Lisäksi hanketyötä tekemään on sijoituttu toiseen yliopistoon, esimerkkinä TaM Mikko Pyykkönen sähkö ja tietotekniikan osastolle. Täydennyskoulutuksena tehdään verkko opetusta. Tuleva yhteistyö Yhteistyötarve on selvä. Molempia tiedekuntia yhdistää vaara hakijapaineen vähenemisestä, miten turvataan opiskelijoiden saanti jatkossa. Tulevaisuudessa nähdään olevan tarvetta yhdistää insinöörien ja muotoilijoiden taidot. Perusopetukseen insinöörit tarvitsevat muotoiluopetusta kahdesta syystä: jotta he paremmin ymmärtävät muotoilua ja jotta opitaan toimimaan monialaisessa tiimissä, jossa muotoilija on alusta saakka mukana. Yhdessä tehtävien kurssien ja töiden lisäksi opetus voi olla esimerkiksi vaihtokurssimoduleina, joissa muotoilukurssin vastineeksi voi olla ergonomia, turvallinen ympäristö tai käyttöliittymäkurssi tai muu muotoilijoille sopiva kurssi. Tutkimuksen osuutta on tarpeen kasvattaa, mielenkiintoa on monialaiseen tekniikan ja taiteen tutkimusyhteistyöhön (research by/in design), suunnittelu ja valmistusprosessitutkimukseen. Oulusta löytyvät tekniikka ja tilallisuus, Lapin yliopistosta muotoilu ja käyttäjälähtöisyys. Kiinnostusta on laajentaa yhteistyötä esimerkiksi fyysisiin tiloihin liittyvään tutkimus ja hankeyhteistyöhön arkkitehtuurin osaston kanssa.

5 5 Käydyissä keskusteluissa on tuotu esiin ajatuksia yhteistyön ääripäiksi. Nykyinen tilanne nähdään vähiten ja puutteellisesti yhteistyötarpeeseen vastaavana ja toisaalta pisimmälle vietynä yhteistyön nähdään tarkoittavan Luulajan yliopiston mallin soveltamista ja oman muotoiluosaston saamista Oulun yliopistoon. Tämä tarkoittaisi työnjakoa Oulun ja Lapin välillä esimerkiksi siten, että Oulun yliopiston muotoilukoulutusta vahvistettaisiin voimakkaasti ja se suuntautuisi teknilliseen tiedekuntaan samalla kun Lapin muotoilukoulutus profiloituisi instituuttimaisena koulutusasteet yhdistävänä Lapin tarpeisiin kuten matkailuinstituutti matkailuun. Yhteistyön kehittäminen näiden ääritilanteiden välillä koetaan käytännössä nopeimpana mahdollisuutena ja samalla mahdollisena siirtymävaiheena, jos rakenteita halutaan uudistaa. Selvä mahdollisuus ja jo osattava tapa yhteistyön jatkamiselle ja laajentamiselle on monialainen hanketyö, jonka sisältö ja resurssit rakentuvat tapauskohtaisesti. Haasteena on saada hankkeissa tehty työ näkymään paremmin perusopetukseen. Hyvänä hankemallina on mainittu UbiLife hanke. Tuloksiin on jatkossa aina syytä kirjata mukaan tieteellinen julkaisu tai artikkeli tutkimuksellisen osuuden kasvattamiseksi niiltä osin kun se ei jo ole mukana. Työntekijöiden vaihto pidemmäksi aikaa on yksi yhteistyötä juurruttava keino. Työskentely toisessa paikassa opettaa hyvin. Taideteollisen alan täydennyskoulutukselle on tarvetta jo ammatissa toimivia ajatellen. Opiskelijoille pitää antaa reilusti enemmän tietoa nyt jo voimassa olevan JOO sopimuksen mahdollisuuksista ottaa opintoja toisesta yliopistosta. Opiskelusalkkuperiaatteella on voitava kerätä opintoja myös toisesta yliopistosta. Ryhmien koon kasvaminen ei saa tulla ongelmaksi. Opiskelijavalintoihin voi ottaa hakukiintiöitä toisen yliopiston opiskelijoille, jolloin pääaine voi olla tekniikka ja siihen laaja sivuaine taiteista tai toisin päin. Opetuksen jatkuvuus ja kurssien pysyvä saatavuus on tärkeää. Verkko opetuksen kehittäminen toimivaksi tuo vapautta aikatauluihin. Opetusta voi antaa etäopetuksena, se osataan tai opettaja voi liikkua. Ehkä vaikeammin on järjestettävissä opiskelijaryhmien liikkuminen ja oleskelu, mutta sitäkin on käytetty. Parityöskentely on koettu hyväksi, esimerkiksi harjoitustöissä. Kandityön tekeminen kesällä parityönä on ollut hyvä tapa ja jatkossa muotoilijaopiskelija voi olla siinä mukana. Yhteinen monialainen kandikurssi esimerkiksi robotiikkaan tai yhteiskurssi DI vaiheeseen ovat kiinnostavia. Fyysisten konseptien tekeminen ja pajatyöskentely vaativat paikallaoloa ja sitä on kokeiltu onnistuneesti esimerkiksi 1 5 päivän työpajoina. Kun kysyntää on tarpeeksi Oulussa, voi opetusta hoitaa yhteisten opetusvirkojen avulla. Jatko opetukseen ja tutkimukseen liittyvään yhteistyöhön nähdään olevan jatkossa tarvetta. Tekniikan tutkimuskulttuurin kehittäminen yhdessä taiteen kanssa nähdään hyvin kiinnostavana (research by/in design) mahdollisuutena ja toimintatavat läheisinä. Tekniikka&taide tutkimuskokonaisuutta pidetään tulevaisuudessa nousevana ja tärkeää on saada tutkimuksen rahoittajat ajan tasalle. Visioissa on noussut esiin yhteinen tutkimuskeskus ja sitä kohti voi edetä osallistumalla molemmista yliopistoista samoihin valtakunnallisiin tutkijakouluihin. Käynnissä oleva Design Connections tutkijakoulun laajennus on tästä hyvä esimerkki. Timo Jokela mainitsi teknillisen tiedekunnan ulkopuolisesta yhteistyöstä esimerkiksi Davvi koulutusohjelman Inarissa, jossa muotoilu antaa opetusta yhdessä Oulun saamen kulttuurin / Thule instituutin kanssa taiteen kandidaatin tutkintoon, alana on teollinen muotoilu. Toinen esimerkki on teknologiakasvatuksen opettajankoulutukseen suunniteltu Lapin kuvataideopettajakoulutuksen, Oulun musiikkiopettajakoulutuksen ja Lappiin ajatellun käsityönopettajakoulutuksen yhteistyö, konsortionimellä Lapin malli. Se on monialainen opettajakoulutus haja asutuksen tarpeisiin.

6 6 4 Tulevan yhteistyön konkretisointi Yhteistyötarve jakaantuu kahtia: tarvetta on sekä perusopetukseen että jatkokoulutukseen. Perusopetus: Kemin tapaamisessa päätettiin kokoontua seuraavan kerran kesäkuun 4 päivänä suunnittelemaan syksyllä alkavaa pilottikurssitarjontaa. Mukaan ilmoittautuivat heti muotoilusta Kettunen ja Sääskilahti, prosessi ja ympäristötekniikasta Hiltunen ja työtieteestä Lindfors. Muut osastot nimeävät edustajansa mukaan. Tavoitteena on aluksi syksyllä pilottimaisilla muotoilukursseilla hakea käytäntöä muotoilu ja insinööriopiskelijoille annettavaksi yhteiseksi muotoilukoulutukseksi. Perusopetukseen on voimakas tarve saada yhdessä tekemisen ja monialaisessa ryhmässä toimimisen opetusta nykyistä laajemmin. Onnistuessaan opetus on jatkossa toimivaa ja pitkäjänteistä ja yhteisenä tutustuttaa eri alojen opiskelijoita toimimaan keskenään. Mukaan otetaan opiskelijat ja yritykset. Käyttöliittymäopetusta voi saada Lapin yliopistoon Oulusta etäopetuksena, muotoilijaopiskelijoiden mukaan tulo isolla volyymilla annettuun etäopetukseen ei ole ongelma. Hankeideointia varten esitettiin järjestettäväksi pestipäivät, mikä tarkoittaa sitä, että samaan tilaan kokoontuvat yritykset ja lopputyöaihettaan etsivät opiskelijat molemmista yliopistoista. Tilaisuudessa muodostuu yhteistyöryhmiä, työpareja lopputyöhön ja syntyy hankkeistettavia ideoita. Hankeideoita voidaan kierrättää ja jalostaa sähköpostissa valmiimmaksi rahoituksen hakuun. Kauppakamarien rooli on olla aktiivinen ja saada yrityksiä paikalle. Jatkokoulutusta ja tutkimusyhteistyötä pidettiin tärkeänä. Kokeilemisen arvoiseksi ensimmäiseksi keinoksi konkretisoida asiaa esitettiin tutkijoiden tapaamista. Siinä yhteen kokoontuvat molempien yhteistyöosapuolien jatko opiskelijat kertomaan toisilleen omasta tutkimuksestaan. Tavoitteena on näin kartoittamalla nykyistä toimintaa lähteä rakentamaan tulevaa yhteistyötä. Tutkimusyhteistyöstä kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Lapin yliopistossa muotoilun tutkimuksesta vastaavaan professori Minna Uotilaan.

7 7 5 Tiivistelmä selvitystyö tiivistettynä Oulun ja Lapin yliopistojen yhteistyö teemana muotoilu/jouni Piekkari Lyhyt kooste loppuraporttiin Straregiatyöryhmä : muotoilu on keskeinen yhteistyöalue Thule instituutin kokous : tehdään selvitys Selvityksessä kuullaan: Oulun yliopiston teknillinen tdk:n osastojen valitsemia henkilöitä Lapin yliopiston taiteiden tdk muotoilun professoreita Selvitystyön sisältö: Asianosaisten kuuleminen: Oy: ttk, lutk tietojenk., kotu, Ly: ttk, ttk/prof.kokous 19.3 Yhteiset kokoontumiset: aloitus Thule, summaus Kemi Strategiaryhmä Keskustelurunko: Aikaisemmin tehty yhteistyö Käynnissä oleva yhteistyö Mitä tarvetta on yhteistyölle Mitä hyviä käytäntöjä on tehty Yhteistyö parhaimmillaan Nykyiset vahvuudet Miten muualla maailmassa Aikaisempi yhteistyö: Oy:n 7 laitoksesta 5 on tehnyt Eniten monialaisia hankkeita, joissa muitakin toimijoita Harjoitustöitä, mallirakennusta Graduohjaus, vastaväitös Täydennyskoulutus Yhteinen SA:n hakemus Käynnissä oleva yhteistyö: Opetukseen ja materiaaleihin liittyvä yhteistyö (teräs, muovi, automuotoilucase) Mallien rakentaminen Täydennyskoulutus opettajille Monta monialaista hanketta Samassa tutkijakoulussa Yhteistyötä tarvitaan: Hakijapula uhkaa Osaamista yhdistettävä Osattava toimia yhdessä samoissa suunnitteluryhmissä Perusopetus tukemaan yhdessä työskentelemistä Tutkimuskulttuuri

8 8 Hyviä käytäntöjä: Monialainen hanketyö (UbiLife) Etäopetus, verkko opetus Vaihtokurssimodulit, työpajat Työntekijöiden vaihto ja rekry Yhteiset kurssit (kandikurssi) Parityöskentely (kand., DI TaM) Yhteistyö parhaimmillaan: Resurssoitu pysyvästi Tunnetaan toisemme hyvin Välimatka eliminoitu Yhteiset kurssin ja työpajat Yhteiset opinnäytetyöt Opettajien vaihto, yhteiset virat Yhteinen tutkimuskeskus Monialainen joustava hanketyö Yhteistyötarpeen osastokohtaisen tilanteen tarkastelu: Arkkit.os tarvitaan lisää, fyysisen tilan tutkimus hankkeina Konet. os on, lisää tarvitaan, perusopetus, tutkimus Pros. ja ymp. os tarvitaan lisää, perusopetus, tutkimus Sähk. ja tiet. os hankkeita on paljon, robotiikka Tuot. tal. os. tarvitaan lisää, ergonomia, turvallisuus Tietojenk. l. tarvitaan lisää, käyttöliittymä Kotu tarvitaan lisää, aikuiskoulutus Vahvuudet: Lapissa muotoilu ja käyttäjät Oulussa tekniikka ja tilallisuus Esimerkkejä ulkomailta: Luulajan teknillinen yliopisto, oma muotoiluosasto Malmön yliopisto, muotoilu ja käyttöliittymäopetus samassa Englannissa tekn. opettajat ja muotoilijat yhteistyössä: the Sustainability Handbooka for D&T Teachers Saksassa auton valmistus, suunnittelu ja teollisuus yhdessä Yhteistyön lisäämisen tarve kohdistuu jatkossa: 1. Perusopetus/yhteinen koulutus: muotoilua tekn.tdk opiskelijoille ja ins. opetusta muotoiluopiskelijoille 2. Jatkokoulutus: tutkimusyhteistyö tekniikka ja taide 6 Esitys työn jakamisesta tämän selvityksen jälkeen 1. Lappi vie perusopetusta eteenpäin, palaveri konkretisoi: syksyksi ensimmäinen muotoilukurssitarjonta (Sääskilahti ja Kettunen). Tutkitaan mahdollisuus saada Oulusta Lappiin käyttöliittymäopetusta etänä. 2. Oulu vie hanketyötä eteenpäin, hankeideoita esim. pestuupäivästä, jossa mukana yritykset ja opiskelijat Oulu Lappi etsimässä yhteisiä lopputyöaiheita yritysten kanssa. 3. Kauppakamariyhteistyötä edistetään: vierailut osastoille, Oulu pyytää pestuupäivän vetäjiksi kauppakamarit, jotka kutsuvat myös yritykset mukaan. 4.Tutkijatapaaminen syksyksi, siellä molempien yliopistojen jatko opiskelijat esittelevät tutkimusaiheensa, tavoitteena yhteistyö, yhteyshenkilönä Minna Uotila Lapin yliopistosta.

9 9 LIITTEET Liite 1: Osastokohtaisten keskustelujen sisältö ja arviointirunko Aikaisemmin tehty yhteistyö Nyt käynnissä oleva yhteistyö Mitä tarvetta on tulevalle yhteistyölle Mitä hyviä käytäntöjä on jo tehty Millaista yhteistyö voisi osaston näkökulmasta parhaimmillaan olla Nykyisen vahvuudet Miten muualla maailmassa osastojen ja muotoiluosastojen yhteispeli toimii Liite 2: Osastokohtaisten keskustelujen ajat ja osanottajat teknillisen tiedekunnan konetekniikan osastolla, mukana olivat osastonjohtaja, koneensuunnittelun professori Juhani Niskanen ja tuotantotekniikan laboratoriosta professorit Jussi A. Karjalainen ja Kauko Lappalainen sekä assistentti Jyri Porter teknillisen tiedekunnan arkkitehtuurin osastolla, mukana oli yliopistonlehtori Aulikki Herneoja nykyarkkitehtuurin laboratorion muotoilun ja taiteen opetuksesta teknillisen tiedekunnan tuotantotalouden osaston työtieteen yksikössä, mukana olivat yksikön johtaja professori Seppo Väyrynen ja yliassistentti Juha Lindfors luonnontieteellisen tiedekunnan tietojenkäsittelytieteiden laitoksella, mukana oli laitoksen varajohtaja professori Kari Kuutti teknillisen tiedekunnan sähkö ja tietotekniikan osastolla, mukana olivat osastonjohtaja, sulautettujen järjestelmien professori Juha Röning ja sulautettujen ohjelmistoarkkitehtuurien professori Jukka Riekki sekä mikroelektroniikan laboratoriosta projektipäällikkö Marko Pudas koulutus ja tutkimuspalvelujen laitoksella, mukana oli johtaja Anna Maija Ylimaula teknillisen tiedekunnan prosessi ja ympäristötekniikan osastolla, mukana olivat osastonjohtaja lehtori Jukka Hiltunen ja opintoneuvoja Saara Luhtaanmäki puhelinkeskustelu Oulun Eteläisen Instituutin teknologiakasvatuksen osaston suunnittelija Esko Piipon kanssa.

10 Liite 3: Henkilöluettelo osallistujista Luettelo niistä henkilöistä, jotka selvityksen tekijän lisäksi ovat osallistuneet selvityksen tekemiseen liittyviin palavereihin, tapaamisiin tai keskusteluihin Kaisa Kangas Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta Anne Ihalmo Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta Jorma Puuronen Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta Kari Laine Oulun yliopiston Thule instituutti Erkki Alasaarela Oulun yliopiston Thule instituutti Aulikki Herneoja Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan arkkitehtuurin osasto Henri Jounila Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan tuotantotalouden osasto Tapio Korpela Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan konetekniikan osasto Saara Luhtaanmäki Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan prosessi ja ympäristötekniikan osasto Esko Piippo Oulun yliopiston Oulun Eteläisen Instituutti/Teknokas Jorma Puuronen Lapin yliopisto Lauri Snellman Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan teollisen muotoilun osasto Liisa Hakapää Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan teollisen muotoilun osasto Hanna Viitasaari Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan teollisen muotoilun osasto Timo Jokela Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kanslia Maria Keskipoikela Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta Minna Uotila Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan teollisen muotoilun osasto Ilkka Kettunen Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan teollisen muotoilun osasto Milla Haarakoski Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan teollisen muotoilun osasto Maija Sisko Tuomaala Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kanslia Mikko Sääskilahti Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan teollisen muotoilun osasto Ismo Alakärppä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan teollisen muotoilun osasto Juhani Niskanen Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan konetekniikan osasto Jussi A. Karjalainen Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan konetekniikan osasto Kauko Lappalainen Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan konetekniikan osasto Jyri Porter Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan konetekniikan osasto Seppo Väyrynen Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan tuotantotalouden osaston työtieteen yksikkö Juha Lindfors Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan tuotantotalouden osaston työtieteen yksikkö Kristiina Hänninen Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan teva osasto Veikko Kamunen Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan teollisen muotoilun osasto Kari Kuutti Oulun yliopiston luonnontieteiden tiedekunnan tietojenkäsittelytieteiden laitos Juha Röning Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan sähkö ja tietotekniikan osasto Jukka Riekki Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan sähkö ja tietotekniikan osasto Marko Pudas Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan sähkö ja tietotekniikan osasto Anna Maija Ylimaula Oulun yliopiston Koulutus ja tutkimuspalvelujen laitos Heli Tuovinen Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa Jukka Hiltunen Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan prosessi ja ympäristötekniikan osasto Taija Jurmu, Lapin kauppakamari Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan professorien kokous, paikalla olivat Timo Jokela, Tuija Hautala Hirvioja, Ilkka Kettunen, Minna Uotila, Jouni Piekkari, Kristiina Hänninen, Eija Timonen, Marjatta Heikkilä Rastas, Mikko Sääskilahti, Maija Sisko Tuomaala, Marjo Majava 10

11 11 Liite 4: Muistio Thule instituutin palaverista Oulun yliopiston ja Lapin yliopiston yhteistyö: selvitysteema muotoilu PALAVERIMUISTIO Aika: klo Paikka: Oulun yliopiston Thule instituutti, Rakentajantie 3, Oulu Paikalla: Kari Laine, Oy/Thule instituutti (alussa läsnä) Erkki Alasaarela, Oy/Thule instituutti Aulikki Herneoja, Oy/arkkit.os. Henri Jounila, Oy/tuotantotal.os. Tapio Korpela, Oy/konetekn.os. Saara Luhtaanmäki, Oy/pros ja ymptkn.os. Esko Piippo, Oy/OEI/Teknokas Jorma Puuronen, Ly, pj. Jouni Piekkari, Ly, siht. o Aluksi paikalla olijat esittelivät itsensä ja kertoivat taustayhteisöstään. Thuleinstituutin edustajien lisäksi palaverissa oli osallistujia Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan eri osastoilta, Oulun Eteläisen instituutista ja Lapin yliopistosta. o Palaverin puheenjohtajaksi valittiin Jorma Puuronen ja sihteeriksi Jouni Piekkari. o Puheenjohtaja totesi, että yliopistojen yhteistyöhön kuuluvana on pyydetty Jouni Piekkaria 3 kk:n ajaksi koordinaattoriksi tekemään selvityksen muotoiluyhteistyöstä ja sen mahdollisuuksista. Tämän palaverin on tarkoitus pohjustaa työtä. o Käydystä keskustelusta kirjattiin puheenvuoroja seuraavasti: Kari Laine totesi yhteistyölle olevan hyvä perusta ajattelussa, että taiteen ja teknologian yhteistyössä kummankin vahvuudet toimivat toisiaan vahvistaen. Erkki Alasaarela vakuutti, että työlle on molempien yliopistojen rehtoreiden ja kauppakamarien voimakas tuki. Asia on ollut yliopistojen strategiatyöryhmässä esillä. Tapio Korpela havainnollisti koneinsinööriosaston opetusta esityksellä nitojan piirustuksista motollaan muotoilu on hyvää insinöörityötä, ongelman ratkaisua. Osastolla nähdään olevan mahdollisuuksia muotoiluyhteistyöhön. Saara Luhtaanmäki kertoi prosessi ja ympäristötekniikan osaston opiskelijoiden olevan kovasti kiinnostuneita teollisesta muotoilusta ja sen integroimisesta opiskeluun. Esko Piippo mainitsi Teknokas/teknologiakasvatuksen keskuksessa jo tehdyn muotoiluyhteistyötä, esimerkiksi oppimisympäristön suunnitteluprojekti. Mukana Lapin yliopistosta ovat olleet teollisen muotoilun professori Mikko Sääskilahti ja lehtori Lauri Snellman. Toinen hyvin mielenkiintoinen hanke liittyy automuotoiluun. Aulikki Herneoja sanoi arkkitehtuurin osastolla nyt annettavan muotoiluopetuksen liittyvän läheisesti arkkitehtuuriin. Yhteistyö muotoiluun liittyen kiinnostaa. Mielenkiintoisia hankkeita ovat esimerkiksi UbiCity ja UbiLife, joissa muotoilu on mukana monialaisessa ryhmässä.

12 12 Henri Jounila luetteli hankkeita, kuten ÄLLI ja EASY, joissa tuotantotalouden osastolla on jo ollut muotoiluun liittyvää yhteistyötä. Lapin yliopiston teollisen muotoilun koulutusohjelmasta mukana on ollut TaM Ismo Alakärppä. o Keskustelun perusteella todettiin, että selvitystyö jakautuu aluksi eri osastoilla tapahtuviin vierailuihin, joiden jälkeen kokoonnutaan yhteiseen tilaisuuteen. Vierailut sovitaan niin, että kunkin osaston edustaja saa kootuksi muotoiluyhteistyön kannalta osastonsa tärkeät henkilöt paikalle tuomaan ajatuksensa mukaan. Otetaan selville, onko nyt mukana olleiden osastojen lisäksi muita mukaan halukkaita. Yhteistyön kannalta kiinnostavaa on saada esiin, millaista osaamista on, millaisia tarpeita on ja edelleen missä osaamiset ja tarpeet voivat yhdistyä hedelmälliseksi yhteistyöksi. Hyvien kokemusten esiin tuominen ja käyttöönotto laajemmin on arvokasta. o Puheenjohtaja kiitti osanottajia ja päätti palaverin klo Muistion vakuudeksi Jorma Puuronen puheenjohtaja Muistioiden jakelu: henri.jounila@oulu.fi seppo.vayrynen@oulu.fi juha.lindfors@oulu.fi tapio.korpela@oulu.fi aulikki.herneoja@oulu.fi helka liisa.hentila@oulu.fi kristiina.hanninen@ulapland.fi riitta.brusila@ulapland.fi marjatta.heikkila rastas@ulapland.fi eija.timonen@ulapland.fi jukka.hiltunen@oulu.fi saara.luhtaanmaki@oulu.fi esa matti.jarvinen@oulu.fi esko.piippo@oulu.fi erkki.alasaarela@oulu.fi jorma.puuronen@oulu.fi jouni.piekkari@oulu.fi kari.kuutti@oulu.fi mikko.saaskilahti@oulu.fi minna.uotila@ulapland.fi ilkka.kettunen@ulapland.fi ismo.alakarppa@ulapland.fi timo.jokela@ulapland.fi anne.ihalmo@ulapland.fi kari.laine@oulu.fi Jouni Piekkari sihteeri

13 13 Liite 5: Muistio Kemin seminaarista Oulun yliopiston ja Lapin yliopiston yhteistyö: selvitysteema muotoilu SEMINAARIMUISTIO Aika: klo , kahvitauko n. klo 14 Paikka: Kemin Teknologiakylä Digipoliksen auditorio, Tietokatu 3, Kemi Paikalla: Taija Jurmu, Lapin kauppakamari, Rovaniemi Erkki Alasaarela, Oy/Thule instituutti Ilkka Kettunen, Ly/teollinen muotoilu Kari Kuutti, Oy/tietojenkäsittelytieteet Aulikki Herneoja, Oy/arkkitehtuuri Juha Lindfors, Oy/tuotantotalous, työtiede Saara Luhtaanmäki, Oy/prosessi ja ympäristö Jukka Hiltunen, Oy/prosessi ja ympäristö Henri Jounila, Oy/tuotantotalous, työtiede Kristiina Hänninen, Ly/tekstiili vaatetus Mikko Sääskilahti, Ly/teollinen muotoilu Esko Piippo, Oy/Eteläinen instituutti/teknokas Ismo Alakärppä, Ly/teollinen muotoilu Jorma Puuronen, Ly Jouni Piekkari, Ly, muistion laatija Videoyhteyden kautta: Jukka Riekki, Oy/sähkö ja tietotekn. (klo 12 14) Marko Pudas, Oy/sähkö ja tietotekniikka o Seminaarin puheenjohtaja Erkki Alasaarela avasi tilaisuuden. o Aluksi osanottajat esittelivät itsensä. Mukana oli Oulun ja Lapin yliopiston edustajien lisäksi Lapin kauppakamarin edustaja. Sähkö ja tietotekniikan osasto Oulusta oli mukana videoyhteyden kautta. o Yhteistyöselvityksen tekijä Jouni Piekkari esitteli selvitystyönsä, miten hän sen teki ja mitä tuloksia tuli. Työhön sisältyi aluksi yhteiskokoontuminen Oulussa ja sitten erilliset keskustelut Oulussa ja Rovaniemellä. Keskusteluista saatu tieto summataan tässä Kemin seminaarissa. Yliopistoilla on yhteistyötä, nyt mukana olleista 7 osastosta tai laitoksesta viidellä on sitä tai on ollut. Monialaiset hankkeet ovat yleisin yhteistyömuoto ja se osataan hyvin. Mallirakentamista ja harjoitustöitä on tehty yhdessä, samoin opinnäytteiden ohjausta. Täydennyskoulutusta on annettu ja ollaan mukana samassa tutkijakoulussa. Meneillään on opetukseen ja materiaaleihin liittyvän yhteistyön kehittäminen. Yhteistyötarve on selvä, hakijapula koetaan

14 uhkana ja osaamisen yhdistämisellä vastataan myös siihen. Tulevaisuudessa monialainen tiimityö on välttämätöntä osata ja siksi myös perusopetus on saatava sitä tukemaan, esimerkiksi tulevien insinöörien on ymmärrettävä muotoilua nykyistä enemmän. Kiinnostusta on tekniikka taide tutkimuskulttuurin kehittämiseen yhdessä. Hanketyön lisäksi osataan hyvin etäopetus ja verkko opetus. Vaihtokurssimoduulit sopivat hyvin valittaviksi ja työpajat yhteistyömuodoksi. Työntekijöiden vaihto ja toisesta yliopistosta valmistuneiden rekrytoiminen edistävät yhteistyötä. Yhteiset kandikurssit on koettu hyviksi, samoin parityöskentely kanditai DI/M vaiheissa. Yhteistyön toimiminen vaatii pysyvät resurssit, toistensa hyvän tuntemisen ja välimatkan eliminoimisen. Yhteiset kurssit, työpajat ja opinnäytetyöt ovat hyviä yhteistyön sisältöjä. Opettajia voi vaihtaa ja yhteisiä virkoja voidaan kokeilla. Hyvin toimivassa yhteistyössä nähdään mahdollisuutena monialaisen joustavan hanketyön lisäksi yhteinen tutkimuskeskus. Lapin yliopiston vahvuutena ovat muotoilu ja käyttäjäosaaminen, Oulussa tekniikka ja tilallisuus. Luulajan yliopistoa pidetään hyvänä mallina, siellä on oma muotoiluosasto teknisen yliopiston sisällä. Malmön yliopistossa on osasto, jossa muotoilu ja käyttöliittymäopetus toimivat samassa. Englannissa tapahtuvasta teknisen työn opettajien ja muotoilun yhteistyöstä on hyvä esimerkki julkaisu The Sustainability Handbook for D&T Teachers. Saksassa toimivat autojen valmistus ja suunnitteluopetus ja teollisuus yhdessä. Osastokohtaisessa tarkastelussa kaikilla mukana olleilla Oulun yliopiston osastoilla on yhteistyön tarvetta muotoiluun. Yhteistyön lisäämisen tarve jakautuu kahtia, toisaalta perusopetukseen, jossa muotoiluopetusta annetaan insinööriopiskelijoille ja päinvastoin ja toisaalta jatkokoulutukseen, jossa tavoitteena on kehittää tutkimusyhteistyötä ja kulttuuria teemaan tekniikka taide. (pp esitys liitteenä) o TaM Ismo Alakärppä piti esityksen, jossa hän pohti yhteistyön tekemisen käytännön edellytyksiä, jotta yhteistyö voi olla jatkuvaa. Niitä ovat yhteiset tavoitteet, avoimuus ja toistensa arvostaminen, hyvät henkilösuhteet, myönteiset kokemukset ja tuloksellisuus. Ismo piti hanketyön näkökulmasta yhteistyön kannalta tärkeinä jatkossa yhteisiä tutkijoiden tapaamisia, yhteisiä tutkijaryhmiä, työskentely ja hallintokulttuurin ja julkaisutoiminnan kehittämistä sekä yhteistä EU asiantuntijaa ja byrokratian helpottamista. (pp esitys liitteenä) o Professori Jukka Riekki kertoi yhteistyökokemuksistaan, joihin on sisältynyt esimerkiksi robottiin liittyvää yhteistyötä muotoilun professori Ilkka Kettusen ryhmän kanssa, videopuhelimen ja rollaattorin kehittämistä sekä älykkäiden ympäristöjen tutkimista yhdessä teollinen muotoilija Ismo Alakärpän ryhmän kanssa. Jukka korosti luottamuksen tärkeyttä yhteistyössä. Trendi on tutkimuksessa, että edetään protoja pidemmälle oikeiden käyttäjien kanssa tehtäviin testauksiin ja muotoilun kanssa on tutkimuksessa päästy käytännön testauksiin saakka. Muotoilulla on selvästi saatu lisäarvoa. Jukka kertoi, että yhteistyötä on nyt paljon ja hän kuvasi Lapin yliopistolla käyntejä virkistäväksi vastapainoksi omalle puurtamiselle. Onnistumisen edellytys on, että yhteistyöosapuolilla on henkilöt, jotka huolehtivat työn etenemisestä ja pitävät sitä yllä. Pitkään jatkuneen yhteistyön ansiosta on alettu tunnistaa tutkimusaiheita, joissa osaamiset yhtyvät. Tärkeää on osata toisen tieteenalan kieli. Kiinnostavaa on tulevaa ajatellen, mitä pitää saada selville, että voidaan ottaa uusi teknologia käyttöön ja mitä ovat liiketoimintamallit. Yhteistyötä on vaikea komentaa, mutta yhteen pääsemistä voi systematisoida esimerkiksi tutustumissenssien tai 14

15 teemaworkshopien avulla. Onnistuakseen hanketyö tarvitsee sopivan tilanteen, esimerkiksi ryhmä kootaan yhteen silloin, kun sopiva rahoitushaku tulee auki. o Asiamies Taija Jurmu toi tilaisuuteen kauppakamarin näkemyksiä. Hän puhui pohjoisen alueen megatrendeistä, kuten raaka aineiden käytön tulevasta voimakkaasta kasvusta. Puu on poikkeus, sen käyttö voi vähetä, ellei keksitä uusia käyttömuotoja, metsäthän kasvavat jatkossakin. Taija toi mukaan ajatuksen arktisesta muotoilusta ja piti tärkeänä muotoilun yhteyksiä pohjoisiin omiin vahvuuksiin ja teknologiaan ja markkinointiin. Esimerkiksi jaloteräsyhteistyön paikkana Kemi on hyvä. Kauppakamarin roolina hän näki yritysten ja yliopistoväen yhteen saattamisen, koska kauppakamareilla on paljon ajantasaista tietoa jäsenyrityksistään. Kauppakamareilla on osaamista esimerkiksi konsortiosopimusten rakentamisesta. Kauppakamareilla on 6 valiokuntaa, kuten matkailu ja teollisuusvaliokunta, jonka kokoukseen muotoilun edustaja voisi tulla puhumaan. Taija piti tärkeänä, että järjestetään muotoilun ja kauppakamarin yhteinen palaveri, jossa voidaan pohtia edellä mainittujen lisäksi muun muassa miten muotoilu tulee mukaan, kun kauppakamari antaa jäsenyrityksilleen vientiin ja kansainvälistymiseen liittyvää koulutusta. (pp esitys liitteenä) o Professori Kari Kuutti kertoi esityksessään, että käyttöliittymätutkimus on kehittynyt tärkeäksi tutkimusalueeksi ja ensimmäinen professuuri koko Suomessa saatiin Ouluun Käyttöliittymäsuunnittelijat sijoittuvat oikeiden insinöörien ja muotoilijoiden välimaastoon. Yhteistyö muotoilun kanssa alkoi kännykkäsuunnittelussa 1990 luvulla. Yhdessä on kehitetty tuotteen mallintamista virtuaalisena ennen materiaalisten protojen tekoa, älykkäiden ympäristöjen suunnittelun menetelmiä ja suunnittelutiedon keruun ja käsittelyn välineitä (Taideteollinen Korkeakoulu). Kari näkee hyviä mahdollisuuksia yhteistyöhön muotoilun kanssa sekä tutkimuksessa että opetuksessa, koska tutkimuksellinen lähestymistapa on samanlainen ja muotoilun vahvuudet täydentävät käyttöliittymäosaamista. Käyttöliittymäopetus tarvitsee käytännöllisemmin suuntautunutta mediaopetusta ja siihen opetushenkilökuntaa. (pp esitys liitteenä) o Professori Mikko Sääskilahti pohti esityksessään muotoilun tulevaisuutta. Hän kuvasi taustaksi muotoilun kehittymistä vuosikymmenten kuluessa Anna Valtosen väitöskirjan mukaan. Muotoilija ammattina on muuttunut kansallisen itsetunnon kohottajasta teollisuuden tuotekehittäjän, käyttäjän ymmärtäjän ja tuotekoordinaattorin kautta elämysten luojaksi ja monitaitoiseksi innovaattoriksi. Insinööri taas on erikoisasiantuntija, joka osaa tietyn asian hyvin. Tulevaisuudessa Mikon mukaan on tarpeen keskittää myös muotoilijan työtä ja erikoistua asiantuntijaksi, monialaisen tiimin erikoisosaajaksi ja lisäksi kokonaan uusille alueille. Tämä vaatii tutkimusta, koska nykyiset ja vanhat mallit vaikuttavat koko ajan vahvoina. Mikko visioi Oulun ja Lapin yliopistojen välille Designtrain Oulu Rollo Expressjunan, jossa yhteisiä luentoja pidetään junamatkan aikana. o Käydyssä keskustelussa pohdittiin yhteistyön konkretisointia käytäntöön. Nyt tehdyn selvitystyön jälkeen on vuoro substanssiosaajilla. Varsinaiset toimijat ottavat yhteistyön kehittämisen tehtäväkseen selvityksestä saatujen tietojen pohjalta. Päätettiin kokoontua kesäkuussa 4.6. viemään eteenpäin peruskoulutukseen tehtävää yhteistyötä. Mukaan ilmoittautuivat jo Jukka Hiltunen, Juha Lindfors, Ilkka Kettunen ja Mikko Sääskilahti, muuten osastot nimeävät edustajansa mukaan. Tavoitteena on aluksi syksyllä pilottimaisilla muotoilukursseilla hakea käytäntöä muotoilu ja insinööriopiskelijoille annettavaksi yhteiseksi muotoilukoulutukseksi. 15

16 16 Onnistuessaan opetus on jatkossa toimivaa ja pitkäjänteistä ja yhteisenä tutustuttaa eri alojen opiskelijoita keskenään. Mukaan otetaan opiskelijat ja yritykset. Käyttöliittymäopetusta voi saada Lapin yliopistoon Oulusta etäopetuksena, muotoilijaopiskelijoiden mukaan tulo isolla volyymilla annettuun etäopetukseen ei ole ongelma. Hankeideointia varten esitettiin järjestettäväksi pestipäivät, mikä tarkoittaa sitä, että samaan tilaan kokoontuvat yritykset ja lopputyöaihettaan etsivät opiskelijat molemmista yliopistoista. Tilaisuudessa muodostuu yhteistyöryhmiä, työpareja lopputyöhön ja syntyy hankkeistettavia ideoita. Hankeideoita voidaan kierrättää ja jalostaa sähköpostissa valmiimmaksi rahoituksen hakuun. Kauppakamarien rooli on olla aktiivinen ja saada yrityksiä paikalle. Nopeasti toteutettuna voisi löytyä kohdennettuja teemoja jo huhtikuun hakuun. Tutkimusyhteistyötä pidettiin tärkeänä. Kokeilemisen arvoiseksi ensimmäiseksi keinoksi jatkossa konkretisoida asiaa esitettiin tutkijoiden tapaamista. Siinä yhteen kokoontuvat molempien yhteistyöosapuolien jatko opiskelijat kertomaan toisilleen omasta tutkimuksestaan. Tavoitteena on näin kartoittamalla nykyistä toimintaa lähteä rakentamaan tulevaa yhteistyötä. Todettiin, että yksi keskeinen henkilö tutkimusyhteistyössä on Lapin yliopistossa muotoilun tutkimuksesta vastaava professori Minna Uotila ja tutkimusyhteistyöasiasta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä häneen. Todettiin, että yhteistyöhankkeiden valmisteluun on Oulun yliopistolla jonkin verran resurssia. o Puheenjohtaja päätti tilaisuuden ja kiitti esiintyjiä ja osanottajia. Muistion vakuudeksi Erkki Alasaarela puheenjohtaja Jouni Piekkari sihteeri Muistioon kuuluvat erillisinä liitteinä powerpoint esitykset Muistion jakelu: henri.jounila@oulu.fi; seppo.vayrynen@oulu.fi; juha.lindfors@oulu.fi; tapio.korpela@me.oulu.fi; juhani.niskanen@me.oulu.fi; jussi.karjalainen@me.oulu.fi; aulikki.herneoja@oulu.fi; helka liisa.hentila@oulu.fi; Hänninen Kristiina; Brusila Räsänen Riitta; Heikkilä Rastas Marjatta; Timonen Eija; jukka.hiltunen@oulu.fi; saara.luhtaanmaki@oulu.fi; esa matti.jarvinen@oulu.fi; esko.piippo@oulu.fi; erkki.alasaarela@oulu.fi; Puuronen Jorma; Piekkari Jouni; kari.kuutti@oulu.fi; Sääskilahti Mikko; Uotila Minna; Kettunen Ilkka; Jokela Timo; Ihalmo Anne; kari.laine@oulu.fi; ylimaula@oulu.fi; juha.roning@ee.oulu.fi; jukka.riekki@ee.oulu.fi; marko.pudas@ee.oulu.fi; timo.ojala@ee.oulu.fi; timo.rautajoki@chamber.fi; jaakko.okkonen@chamber.fi; taija.jurmu@chamber.fi; Seliger Marja *****************

MUOTOILUYHTEISTYÖSELVITYS

MUOTOILUYHTEISTYÖSELVITYS Oulun ja Lapin yliopistojen yhteistyö teemana muotoilu Straregiatyöryhmä 31.10.07: muotoilu on keskeinen yhteistyöalue Thule instituutin kokous 18.12.08: tehdään selvitys 1 Selvityksessä kuullaan: Oulun

Lisätiedot

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018). Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin torstaina 15.12.2011 klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä,

Lisätiedot

Esitys InnoSchool-hankkeen rahoittamisesta innovaatiorahastosta

Esitys InnoSchool-hankkeen rahoittamisesta innovaatiorahastosta Helsingin kaupunginhallitus Esitys InnoSchool-hankkeen rahoittamisesta innovaatiorahastosta Esitämme, että Helsingin kaupunki myöntäisi Teknilliselle korkeakoululle innovaatiorahastosta rahoitusta InnoSchool-hanketta

Lisätiedot

Esitys InnoSchool-hankkeen rahoittamisesta innovaatiorahastosta

Esitys InnoSchool-hankkeen rahoittamisesta innovaatiorahastosta Helsingin kaupunginhallitus Esitys InnoSchool-hankkeen rahoittamisesta innovaatiorahastosta Esitämme, että Helsingin kaupunki myöntäisi Teknilliselle korkeakoululle innovaatiorahastosta rahoitusta InnoSchool-hanketta

Lisätiedot

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri.

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri. 7.3.2005 Yliopistojen rehtorien neuvoston työryhmä on rehtori Perttu Vartiaisen puheenjohdolla pohtinut yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkarakennetta. Työryhmän raportti valmistui tammikuussa 2004, ja

Lisätiedot

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 TEHTÄVÄNTÄYTTÖSELOSTE Muodin ja vaatetuksen professorin tehtävä ajalle 1.1.2017 31.12.2021 Toimintaympäristön kuvaus Lapin yliopisto on Euroopan unionin pohjoisin

Lisätiedot

Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta

Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta Ilkka Virtanen Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta 25.11.2014 Tekniikan ala mukana suunnitelmissa Kauppakorkeakoulun alusta alkaen Muistio 7.2.1967, VKKK:n

Lisätiedot

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Juho Tiili, Markus Aho, Jarkko Peltonen ja Päivi Viitaharju n koulutusyksikössä opetusta toteutetaan siten, että saman opintokokonaisuuden opintojaksot

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16:00 18:00 Paikka: Helsingin yliopisto, Unioninkatu 40, Istuntosali Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen HY

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset

K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset Kohdistuivat lähinnä K3- konseptin kulttuuri osioon - eli miten saadaan konsepti palvelemaan kulttuurielämän raikastamista ja rakennetaan hyvä alusta kulttuurityölle ja

Lisätiedot

Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina

Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina Toteutusaika 1.10.2008 31.12.2011 Valtakunnallinen kehittämisohjelma TL 2: Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Perjantai klo 9:00 11:00 Paikka: Puhelinkokous: Soittonumero 0800 136 716, PIN 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS. Ella Bingham, TKK

Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS. Ella Bingham, TKK Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS Ella Bingham, TKK Mikä FICS on Kuka minä olen Tutkijakoulun koordinaattori Dosentti, HY tietojenkäsittelytiede TkT, TKK informaatiotekniikka DI, TKK systeemi-

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien. Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013

SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013 SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013 Koulutuksen kohderyhmänä ovat käytännön opettajina ja ohjaajina toimivat sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat (sosionomi ja sosionomi ylempi

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS 22.10.2015 SUOMEN AKATEMIAN TIETEELLISTEN TOIMIKUNTIEN KOKOONPANOSTA KAUDELLE 2016 2018 BIOTIETEIDEN

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 MOSAIC-ohjausryhmä, 15.1.2015 Janne Laine, Johanna Leväsluoto, Jouko Heikkilä, Joona Tuovinen ja kumpp. Teknologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Aika: 20.10.2011 klo. 8.30 15.15 Paikka: Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö, Kotkantie 1 (Auditoriot

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Lisätiedot

Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012

Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012 Kaikki menevät Kiinaan! Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Esityksen kulku Mistä kaikki alkoi Mitä lukioiden Kiina- verkostossa saatiin aikaan Kiinan tarve

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON ALUEPALVELUIDEN SUUNNITTELUTOIMIKUNTA KOKOUS 2/2008

LAPIN YLIOPISTON ALUEPALVELUIDEN SUUNNITTELUTOIMIKUNTA KOKOUS 2/2008 LAPIN YLIOPISTON ALUEPALVELUIDEN SUUNNITTELUTOIMIKUNTA KOKOUS 2/2008 Pöytäkirja Aika: 26.3.2008 klo 12.00 13.30 Paikka: Kokoustila F0043, F-siipi (kellarikerros) Jäsenet (varalla): + Mauri Ylä-Kotola,

Lisätiedot

B 14/11 2 Vuoden 2012 kansainvälisten hakujen valmistelu: kv-maisteriohjelmien valintaperusteet

B 14/11 2 Vuoden 2012 kansainvälisten hakujen valmistelu: kv-maisteriohjelmien valintaperusteet Tiedekuntaneuvosto 5/11 23.5.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 11/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus OPINTOASIAINPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA B B 13/11 1 Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan tutkintosääntö

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Jouko Lehtoranta, toimitusjohtaja, DI Sisältö: Lähtökohdat: Työpaikat Kymenlaaksossa AMK:sta valmistuneet insinöörit Toimintaympäristö ja sen muutokset

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 1 LAPIN YLIOPISTO 341 2253 + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää

Lisätiedot

CASR tänään ja 5 vuoden päästä. Prof. Jouko Härkki & Dos. Timo Fabritius Terästutkimuskeskus Prosessimetallurgian laboratorio

CASR tänään ja 5 vuoden päästä. Prof. Jouko Härkki & Dos. Timo Fabritius Terästutkimuskeskus Prosessimetallurgian laboratorio 1 CASR tänään ja 5 vuoden päästä Prof. Jouko Härkki & Dos. Timo Fabritius Terästutkimuskeskus Prosessimetallurgian laboratorio 2 Sisältö Terästutkimuskeskuksen lyhyt historia Terästutkimuskeskus tänään

Lisätiedot

Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012

Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012 Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012 Historiaa Lahdessa Lahdessa toteutettu aiemmin työvoimakoulutuksena kaksi maahanmuuttajien amk-opintoihin

Lisätiedot

Tietotekniikan laitoksen uusi linja

Tietotekniikan laitoksen uusi linja Tietotekniikan laitoksen uusi linja Tietotekniikan laitos 2011- Yhteisen rungon ympärille liittyvät oksina Tietotekniikan laitoksen perinteiset ja uudet linjat Haluatko harrastuksiisi liittyvän ammatin?

Lisätiedot

Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL

Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL Mikä oppiaine tarjoaa? ongelmanratkaisua ja toiminnallisia taitoja kehittävää toimintaa,

Lisätiedot

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)

Lisätiedot

Diakonian ja yhteiskuntavastuun asiantuntijaryhmän tapaaminen

Diakonian ja yhteiskuntavastuun asiantuntijaryhmän tapaaminen Diakonian ja yhteiskuntavastuun asiantuntijaryhmän tapaaminen Aika : Tiistai 15.12. klo 17-19:30 Paikka: Seurakuntien talon Suurella Sydämellä klubilla, Näsilinnankatu 26. Kokoontumisen tarkoituksena oli

Lisätiedot

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta!

Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta! Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta! Yliopisto hahmottuu 4 tiedekuntaa: kasvatustieteet oikeustieteet taiteet yhteiskuntatieteet ja tarkentuu Vajaa 5 000 opiskelijaa 625 työntekijää Budjetti n.

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan 31.3. 5 päättänyt esittää Ikäihmisten palvelut työryhmän kokoonpanosta seuraavaa:

Työryhmä on kokouksessaan 31.3. 5 päättänyt esittää Ikäihmisten palvelut työryhmän kokoonpanosta seuraavaa: Ikäihmisten palvelut työryhmä/pth yksikkö Aika: Perjantai 26.5.2015. klo 10 11:45 Paikka: POSKE, neuvotteluhuone, Rovakatu 3 Jäsenet: Johanna Lohtander, vanh.työnjoht., Rovaniemi, puheenjohtaja - vara

Lisätiedot

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2009

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2009 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2009 Lapin toimintayksikkö 2.6.2008 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa Aika

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648,

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 2/2009 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Asia: laitosneuvoston kokous Aika: tiistai 10.2.2009 klo 9.00 Paikka: MaB 305 Läsnä: Jäsen Asiat: Varajäsen Asiat: Professori

Lisätiedot

Pekka Mansikkamäki, varapuheenjohtaja varajäsen Terhi Sten. Tommi Eskonen varajäsen Lotta Lammi. Marja Huttunen, TyöMaa projekti

Pekka Mansikkamäki, varapuheenjohtaja varajäsen Terhi Sten. Tommi Eskonen varajäsen Lotta Lammi. Marja Huttunen, TyöMaa projekti PÖYTÄKIRJA 1 Kokous: TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TYÖPOLIITTINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika: 24.11.2010 klo 10 12 Paikka: Työllisyydenhoidon palveluyksikkö, Hammareninkatu 8 B, kokoushuone Omena 4.krs Osallistujat:

Lisätiedot

3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille (Liite 1)

3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille (Liite 1) JOHTOKUNTA 2.3.2005 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille 2006 2009 (Liite 1) 4. Seuraavan kokouksen ajankohta LAPIN YLIOPISTO

Lisätiedot

KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA

KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA Jorma Tukeva 17.1.2012 KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA 1. TAUSTATIETOJA Sijoittumiskyselyn kohderyhmänä olivat nuorisoasteen opiskelijat, jotka ovat suorittaneet metsäalan perustutkinnon

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t). OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen

Lisätiedot

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 204 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.2.205 Pirre Hyötynen, TEK TEKNIIKAN ALAN PALAUTEKYSELY VASTAVALMISTUNEILLE 3.2.205 2 3.2.205 204 ENG:LTÄ VALMISTUNEET, YHTEENVETO /4 Sivunumerot

Lisätiedot

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2010

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2010 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2010 Lapin toimintayksikkö 3.6.2010 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa Aika

Lisätiedot

ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta 13.2.2008 27.5.2009

ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta 13.2.2008 27.5.2009 ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisten lasten isien ja lasten yhteiseksi kohtaamispaikaksi. Tapaamiset antavat mahdollisuuden tutustua muihin

Lisätiedot

Opiskelijaksi LAPIN YLIOPISTOON

Opiskelijaksi LAPIN YLIOPISTOON Opiskelijaksi LAPIN YLIOPISTOON HAE LAPIN YLIOPISTOON SINNE EIVÄT PIENETKÄÄN UNELMAT HUKU. Lapin yliopisto lyhyesti Tiedekunnat Kasvatustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta Taiteiden tiedekunta

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013 Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa, tulevaisuudessa noin

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI 6.9.2010, Muistiinpanot Tampereen yliopisto Tutkivan teatterityön keskus Ylös Ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen Anna-Mari Tuovinen 24.11.2010 Lahden

Lisätiedot

Lisättiin esityslistalle kohta 10 Esitys SpaceMaster ohjelman ulkoeurooppalaisten opiskelijoiden valintaperusteiksi vuonna 2006

Lisättiin esityslistalle kohta 10 Esitys SpaceMaster ohjelman ulkoeurooppalaisten opiskelijoiden valintaperusteiksi vuonna 2006 TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto PÖYTÄKIRJA 19.9.2005 Aika Maanantai 19.9.2005 kello 13.15 14.25 Paikka TUAS-talo, kokoushuone 4126 Lisättiin esityslistalle kohta 10 Esitys

Lisätiedot

Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD

Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD Anne Rongas 7.4.2015 Anne Rongas 2015, Creative Commons Nimeä-Tarttuva 4.0 Suomi Esitys löytyy: bit.ly/ilmioppibyod Jotain vanhaa, jotain uutta Tässä esityksessä: 1. Mitä

Lisätiedot

Joulupukin työpaja leipomalla piparkakkutaikinasta kolmen kurssin yhteinen harjoitustyö

Joulupukin työpaja leipomalla piparkakkutaikinasta kolmen kurssin yhteinen harjoitustyö Joulupukin työpaja leipomalla piparkakkutaikinasta kolmen kurssin yhteinen harjoitustyö TkT Kari Kisko TkT Juha Lindfors Oulun yliopisto Itä-Suomen yliopisto Tuotantotalouden Kansanterveystiede ja kliininen

Lisätiedot

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Luennon teemat Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Pedagogiset mallit ja skriptaus

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Tiedekuntaneuvosto 3/11 28.3.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/11 2 Uusien osastojen henkilöstösuunnitelmat OPINTOASIAINPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA B B10/11 1 Tietotekniikan

Lisätiedot

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa

Lisätiedot

Töiden organisointi laitoksella

Töiden organisointi laitoksella Töiden organisointi laitoksella Jukka Maalampi Fysiikan laitos KATSE TULEVAISUUTEEN talous-,, henkilöst stö- ja koulutusasioiden muutoksissa. 26.11.2007 Fysiikan laitos Henkilökunta kunta Opetus ja tutkimus

Lisätiedot

Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.

Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9. Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.2005 Jyväskylässä Osallistujalista seminaarin työryhmien mukaan (12.9.2005) Nimi Organisaatio

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

Kokouksen lopuksi (tai välillä) nautitaan perinteinen Pohjanhovin joululounas.

Kokouksen lopuksi (tai välillä) nautitaan perinteinen Pohjanhovin joululounas. ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 15.12.2015 Kokous 8/2015 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Taiteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat 3. Katsaus sijoitusnäkymiin ja sijoitusstrategian

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Taiteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Taiteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Taiteiden tiedekunta Tiedekunnasta valmistuneet yrittäjät Erja Tuhkala, Katariina Imporanta ja Marjo Remes luovat pohjoista vaihtoehtoa vaatealalle hauskoilla

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä Digitarinat Oppiminen on yhteispeliä Qr-koodi Youtube soittolistaan: Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

- yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä

- yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä Kouluttajalääkärikoulutus - yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä Susanna Pitkänen, KM, Verkkopedagogi HY, Kansanterveystieteenlaitos IT-Med 13.5.2009 www.tthvyo.fi

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Tutkinnon rakenne. Kemian tekniikan korkeakoulu CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Heli Järvelä

Tutkinnon rakenne. Kemian tekniikan korkeakoulu CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Heli Järvelä Tutkinnon rakenne Kemian tekniikan korkeakoulu CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC 5.9.2017 Heli Järvelä Ohjelma 5.9.2017 9:00 9:30 Tavoitteet /Jouni 9:30 10:15 Tutkinnon rakenne & sisältö 10:30 11:15

Lisätiedot

Valitsemisen solmukohdassa. Oulun yliopisto teknillinen tiedekunta

Valitsemisen solmukohdassa. Oulun yliopisto teknillinen tiedekunta Valitsemisen solmukohdassa Oulun yliopisto teknillinen tiedekunta 400 aloituspaikkaa 7 koulutusohjelmaa arkkitehtuuri konetekniikka prosessitekniikka ympäristötekniikka sähkötekniikka tietotekniikka tuotantotalous

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille

Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille 8.4.2011 Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston seuraava kokous pidetään torstaina 14. päivänä huhtikuuta 2011 klo 13.15 F-siiven kokoustilassa F2018

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 6/2015

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 6/2015 Elinympäristövaliokunta AIKA 08.06.2015 klo 16:00-19:10 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka-kokoushuone Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Törrö Marja-Leena 16:00-19:10 puheenjohtaja Nivala Kaisa 16:00-19:10 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus...

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus... Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan

Lisätiedot

SenioriKasteen aloitusseminaari Kokkolassa 12.9.2014. Potkua ja parastamista kehittämistyöhön

SenioriKasteen aloitusseminaari Kokkolassa 12.9.2014. Potkua ja parastamista kehittämistyöhön SenioriKasteen aloitusseminaari Kokkolassa 12.9.2014 Potkua ja parastamista kehittämistyöhön SenioriKaste on Pohjois-Suomen Kaste-alueen vanhustyön kehittämishanke vuosille 2014 2016. Hankkeessa on mukana

Lisätiedot

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA INSSI-seminaari 30.03.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulujen vastuu 1) Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisessa korkeakouluissa

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 3/15 PÖYTÄKIRJA

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 3/15 PÖYTÄKIRJA Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 2941 50521 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 3/15 PÖYTÄKIRJA AIKA

Lisätiedot

Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen 2002-2012

Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen 2002-2012 Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen 2002-2012 Torsti Hyyryläinen & Vesa Rouhiainen & Eeva Uusitalo Rural Studies -yliopistoverkoston 10-vuotisjuhlaseminaari Helsingin yliopiston Runeberg-sali

Lisätiedot

Posken, sosiaalityön oppiainepoolin ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun. Opetus- ja tutkimuskeskus työkokouksen muistio

Posken, sosiaalityön oppiainepoolin ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun. Opetus- ja tutkimuskeskus työkokouksen muistio 1 Posken, sosiaalityön oppiainepoolin ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Opetus- ja tutkimuskeskus työkokouksen muistio Aika: 15.1.2013 klo 9 15:30 Paikka: Scandic-hotelli, Koskikatu 23, Rovaniemi Osallistujat:

Lisätiedot

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Nexhat Beqiri, Ylitarkastaja SEMINAARI: Oikeus oppimiseen

Lisätiedot

Läsnä: Esa Pellikainen (pj), Minna Sillanpää, Jouni Niskanen, Peer Haataja, Keijo Nivala ja Juhani Nevala (siht.)

Läsnä: Esa Pellikainen (pj), Minna Sillanpää, Jouni Niskanen, Peer Haataja, Keijo Nivala ja Juhani Nevala (siht.) Korkeakoulujen Yrittäjyysfoorumi 2009 Johtoryhmän kokous Aika: 20.1.2010 klo 13.30 15.30 Paikka: EK, Tampere, Kehräsaari Läsnä: Esa Pellikainen (pj), Minna Sillanpää, Jouni Niskanen, Peer Haataja, Keijo

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Aallosta kestävän kehityksen osaajia Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän

Lisätiedot

2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat

2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 3.11.2015 Kokous 7/2015 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat 3. Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin. Nefa-Jyväskylä Ry. Esityslista Historian ja etnologian laitos 6/2014 Historica PL 35 40014 Jyväskylän yliopisto nefa-hallitus@lists.jyu.fi 7.5.2014 Hallituksen kokous Aika: 7.5.2014 Klo 16.00 Paikka: Yliopiston

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2018 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2018 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2018 1 06.11.2018 Aika 06.11.2018, 10:00-14:50 Paikka Kuopion kampus, Medistudia MS303 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai professori, jäsen 1-6 Rouvinen

Lisätiedot

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle Parempi työelämä uudelle sukupolvelle strategia 2013 2016 1 Kannen kuva: Samuli Siirala ISBN 978-952-5628-61-6 2 Visio: Parempi työelämä uudelle sukupolvelle Akavan opiskelijat ovat olemassa jotta uusi

Lisätiedot

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Tiedekunta / laitos / yksikkö Monografiat Monografiat Toimitetut Patentit ja Av aineistot ja Abstraktit Humanistinen tiedekunta Aate ja oppihistoria 29 2 0 1

Lisätiedot

duodji saamenkäsityöstä muotoiluun koulutushanke 25 op (ESR)

duodji saamenkäsityöstä muotoiluun koulutushanke 25 op (ESR) duodji saamenkäsityöstä muotoiluun koulutushanke 25 op (ESR) Hankkeen taustaa Hankkeen taustalla on perinteisen saamen käsityökulttuurin ja korkeatasoinen muotoilun osaamisen yhdistäminen sekä uudenlaisten

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 59 Kirkkoneuvosto 6/2011 24.10.2011

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 59 Kirkkoneuvosto 6/2011 24.10.2011 59 56 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 24.10.2011 56 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

Edutool-opinnot. Lähitapaaminen 19.1.

Edutool-opinnot. Lähitapaaminen 19.1. Edutool-opinnot Lähitapaaminen 19.1. Tiistain 19.1. ohjelma klo 8.15.-9.30 Alumniaamiainen klo 9.30.-10.15 Maanantain palauteringin koonti /Niina klo 10.15.-12 Gradu Kevään gradutyöskentely/ Niina Tutkimussuunnitelma,

Lisätiedot