Helmikuun 10. päivä ovensa avaavat Venemessut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helmikuun 10. päivä ovensa avaavat Venemessut"

Transkriptio

1 JAN SJÖLUND, RICHARD LAX rikkoo jälleen ennätyksiä Tänä vuonna Vene 07 Båt -messuilla on käytössä kaikki Helsingin Messukeskuksen neliöt. Pinta-alaltaan näyttely onkin historian suurin: pinta-ala vastaa yli seitsemää jalkapallokenttää. Helmikuun 10. päivä ovensa avaavat Venemessut pitävät sisällään varsin kattavasti kaiken veneilyyn ja vesillä viihtymiseen liittyvän. Veneiden, moottorien, varusteiden ja tarvikkeiden lisäksi messuilta löytyy virikkeitä vaikkapa kalastukseen, saaristomatkailuun, sukellukseen tai melontaan. Yksi tulevien messujen pääteema on Itämeren rehevöityminen ja tiedon lisääminen siitä, mitä Itämeren suojelemiseksi voidaan tehdä, jotta meri säilyisi virkistyskäytössä. Myös muuta yleisöohjelmaa on luvassa runsaasti erilaisten esittelyiden, luentojen ja tietoiskujen muodossa. Lisäksi messujen aikana jaetaan tuttuun tapaan useita venealan palkintoja. Lisätietoja messsujen ohjelmasta löytyy netistä osoitteesta Venemessut aukeavat yleisölle lauantaina ja ovet ovat avoinna aina sunnuntaihin 18. helmikuuta saakka. Näyttely on avoinna arkisin kello ja viikonloppuisin kello Torstaina 15. helmikuuta on pidennetty aukioloaika kello 21:een asti. Liput maksavat viime vuosien tapaan 12/8 euroa. Messuilla esiteltävistä uutuusveneistä on jo tihkunut hieman ennakkotietoja, ja seuraavassa lyhyt ennakkopaketti malttamattomimmille. Venemestari N:o 1 Helmikuu

2 ENNAKKOKATSAUS Lyhyesti Delphia 33 Bénéteau on viime vuosina kehittänyt uuden Oceanis-malliston, jonka muotoiluun on silminnähden panostettu. Tällä kertaa Suomeen on tuotu uusi Bénéteau Oceanis 40, joka on uuden malliston pienin jäsen. Myös malliston suurin jäsen, eli Bénéteau Oceanis 50, on mukana näyttelyssä. Messuosasto 1b18 ja 1b20. Y-33 on uusi tulokas purjeveneiden joukossa. Vene ei kuitenkaan ole täysin uusi, sillä se pohjautuu suositun Elan 333 -veneen runkoon. Valmistus tapahtuu edelleen Sloveniassa ja mielenkiinto venettä kohtaan ei ainakaan vähennä sen hinta, joka on euroa. Messuosasto 1b17. Najad 405 edustaa ruotsalaista veneenrakennusperinnettä parhaimmillaan. Luvassa on loisteliaasti viimeistelty sisustus ja purjehdusominaisuudetkin lienevät matkapurjehtijalle vähintäänkin riittävät. Tällä veneellä voisi vaikka lähteä kiertämään maapalloa... Messuosasto 1b26. Vaikka Delphia-veneet ovat vasta hiljattain ilmestyneet Suomen markkinoille, on uuden 33-jalkaisen tuloa jo ehditty odottaa. Delphia 33 on matkapurjehtijoille suunnattu perusvene, joka ulkonäöltään muistuttaa paljon suurempia 37- ja 40-jalkaisia sisaruksiaan. Kohtalaisen korkea, mutta virtaviivaisesti muotoiltu ylärakenne ennakoi hyvää seisomakorkeutta ja tilavaa sisustaa. Sisustusversioita Sunhorse 25 Kompakti ja perinteisen näköinen Sunhorse 25 on uusi tulokas Suomen markkinoilla. Venettä voisi kutsua moottoripurreksi, sillä kohtuullisen korkean hytin ja eteenpäin suunnattujen ikkunoiden johdosta veneen voi myös varustaa sisäohjaamolla. Sisustus on varsin avoin ja yöpymään mahtuu neljä henkilöä. Varustukseen kuuluu pieni pentteri ja suljettava vessa. Vene on Elan 340 on kaksi, joten veneessä on joko yksi tai kaksi perähyttiä. Delphia-veneiden mielenkiintoa lisää kohtuulliseksi luokiteltava hinta, jolloin kannattaa huomioida myös veneen varsin kattava vakiovarustus. Hinnaksi ilmoitetaan euroa (vapaasti tehtaalla Puolassa, sisältäen alv:n), jolloin varustukseen kuuluu muun muassa lämmitin neljällä ulostulolla sekä varustettu sisäisellä painolastilla ja kääntökölillä, joten sitä voi kookkaan auton voimin vetää trailerilla. Sunhorse 25:n alkuhinnaksi ilmoitetaan euroa (sisältäen alv:n). Vene lienee pienin ja edullisin Suomessa myytävä moottoripursi, joskin sisäohjaamosta joutuu maksamaan lisähinnan. Raymarinen Tridata ja tuulimittaristo. Delphia Yachts Finland Rigel Marine Oy (www. rigel-marine.fi) esittelee osastolla 6c1 Sunhorse Ky ( esittelee tänä vuonna ainoastaan 33-jalkaisen uutuusmallin. Delphia 33 on esillä osastolla 1d10. 25:n lisäksi Morozov Yachts -yhtiön kanssa nopeakulkuisen alumiiniveneen Alaska 31:n. Mökkikäyttöön soveltuvaa purjevenettä hakevan kannattaa piipahtaa katsomassa 1- ja 2-Krona -veneitä. Pienempi 1-Krona soveltuu hyvin lasten veneeksi ja sitä voi myös käyttää matkaveneen apujollana. Suurempi 2-Krona on monipuolinen kevytvene, johon mahtuu nelihenkinen perhe. Messuosasto 1d28. Viime syksyllä vesille päässyt perhekilpapursi Elan 340 on ensimmäistä kertaa näytillä Suomessa. Se on hyvin suorituskykyisen oloinen vene, jossa on myös hyvät asumistilat. Sporttista ilmettä antavat kookas ruori, avoin peräpeili sekä leveä levanki. Kölin alapää on varustettu paksunnoksella, ja itse kölievä ja peräsin ovat molemmat kapeat ja tehokkaan oloiset. Sisustuspuolella on tapahtunut muutos kevyempään suuntaan, sillä puuosat ja tekstiilit ovat pääasiassa vaaleita. Elanin hintakartta alkaa eurosta (vapaasti tehtaalla, sisältäen alv:n). Monen muun vauhtipurren tapaan purjeet tilataan erikseen, jotta omistaja saisi juuri sellaiset kuin veneeseensä haluaa. Elaneita tuo Suomeen Kapukaija Oy (www. kapukaija.fi) ja vene löytyy osastolta 1d12. Todennäköisesti näyttelyssä nähdään myös Elan Impression Venemestari N:o 1 Helmikuu 2007

3 Jeanneau Sun Odyssey 39 DS Jeanneau on määrätietoisesti ja menestyksellä kehitellyt kansisalonkivenemallistoaan viimeisten vuosien aikana. Uusin lisäys mallistoon on 39- jalkainen, joka myös on malliston pienin vene. Sisätilat on varustettu neljän henkilön mukavaa matkapurjehdusta silmällä pitäen, ja sisustuksessa odottaa mitä todennäköisimmin väljä ja valoisa tunnelma. Samalle rungolle rakennetaan myös matalalla ruffilla varustettu Sun Odyssey 39i ja 39i Performance, joissa on hieman korkeammat takilat. 39DS on varustettu helppokäyttöisellä rullamastolla. AMT 185 HT Askeladden Z7 Norjalainen Askeladden tekee paluun Suomen markkinoille. Maahantuoja toimii Brunswick Marine in Finland & Baltic States. Venemessuilla nähdään Askeladden-malliston herkkupala, Z7-daycruiser. Vene on täynnä näppäriä yksityiskohtia, kuten knaapien rungosta pölynimurin johdon tapaan ulos ja sisään kelautuvat kiinnitys köydet, yhdellä Vene maksaa vakiovarustein euroa Suomeen tuotuna, joten se kuuluu kokoluokkansa kaikkein edullisimpiin kansisalonkiveneisiin. Viime vuonna messuilla esitelty AMT-venemallisto kasvaa mielenkiintoisella retkiveneuutuudella. 5,5-metrisen hardtopparin moottoriksi sopii hevosvoimainen Hondaperämoottori. Polttoainetankki vetää 90 litraa, ja huippunopeudeksi 90-hevosvoimaisella moottorilla lupaillaan 34 solmua. Hydrauliohjaus ja tuulilasinpyyhin kuuluvat vakiovarustukseen. Veneen hinnaksi ilman moottoria ilmoitetaan euroa. Pakettihinnat ovat vielä julkaisematta. 185 HT:n lisäksi koko AMT-mallisto: 175 R, 175 BR, 185 R, 185 BR vedolla nostettava ja laskettava kuomu sekä monipuolisesti muunneltavat avotilan järjestelyt. Pituutta Z7:lla on 6,95 metriä ja leveyttä 2,65 metriä. Messuvene on varustettu MerCruiserin 260-hevosvoimaisella bensa V8:lla, jolla hinnaksi ilmoitetaan euroa. ja 200 DC. Veneiden perästä voi bongata myös uudet Hondan BF75- ja Askeladdenin lisäksi Brunswick Marinen osastolta 6c39 löytyy Jeanneaun veneitä tuo maahan Helmarin (www. helmarin.fi) ja Jeanneau Sun Odyssey 39DS löytyy osastolta 6g29. Jeanneaun valikoimaan kuuluu myös moottoriveneitä, joista on esillä näyttelyssä muun muassa uutuusmalli Merry Fisher 585. Moottoriveneitä edustavat Helmarinin (Turku) lisäksi B-Sea Boat (Vantaa) sekä Tampereen Vene. BF90-perämoottorit. AMT:t löytyvät osastolta 6f39. Arvor-, Uttern- ja Örnvik (ex-quicksilver) -veneet. Suorituskykyistä matka/kilpavenettä etsivät henkilöt eivät voi sivuuttaa klassisen kauniita ja hyvin purjehtivia Finngulf-veneitä. Näytillä on tänä vuonna suositut Finngulf 33 ja Finngulf 37. Messuosasto 1d25. Viimevuotisten messujen suosituimpia kohteita on ollut JL-Boatshopin purjeveneosasto. Yhtiö tuo Suomeen suosittuja Bavaria-veneitä, joista näytillä on Bavaria 33 ja 37 Cruiser, sekä kansisalonkivene Bavaria 40 Vision. Messuosasto 1b18. Vator Oy tuo messukeskukseen pienempien Bavaria-mallien lisäksi myös merkin lippulaivan, Bavaria 42 HT:n. Viime vuonna maailmalla esitelty vene tarjoaa kyytiläisilleen todella hulppeat tilat kaikilla mukavuuksilla. Propulsioratkaisuna käytetään Volvo Pentan IPSvetolaitteita. Hinta alkaen euroa. Osasto 6d31. Castello on uudistanut suosittua Amazon 533 HT -malliaan. Peräosan laitakorkeus on entistä suurempi, kattorakenne entistä korkeampi ja sitä myötä myös ikkunat entistä suurempia. Kuomulle on saatu peräosaan oma tilansa, johon sen voi laskostaa. Hinta on pysynyt edelleen kilpailukykyisenä: euroa ilman moottoria. Osasto 6e31. Flipperin alkaneen vuoden uutuudet ovat 520 HT ja 705 DC. 520 HT on edelleen kehitetty versio suositusta 515 HT -mallista ja 705 DC puolestaan 705 HT:n avoimempi versio. Osasto 6b31. Venemestari N:o 1 Helmikuu

4 ENNAKKOKATSAUS Café 28 on vauhdikkaan näköinen perhe/kilpapursi, joka valmistetaan Saksassa. Sisätiloihin mahtuu suljettava, kahden henkilön perähytti, erillinen vessa sekä pieni pentteri. Vene on ensimmäistä kertaa esillä Suomessa, ja venettä tuo maahamme tamperelainen Vinces Oy. Messuosasto 1e10. Aquador-mallisto laajenee kahdella uudella 28-jalkaisella versiolla. Entuudestaan tutun 28 C -mallin rinnalle messuilla esitellään DC- ja HT-versiot. Kaikki versiot on hinnoiteltu samanarvoisiksi, joten valinnan voi tehdä puhtaasti tarvepohjalta. Hinnat alkavat eurosta, jolloin moottorina on 320-hevosvoimainen Cummins MerCruiser Diesel. Osasto 6b31. Jeanneau Merry Fisher 585 on mallimerkintäänsä vielä 10 senttiä lyhyempi, mutta silti veneeseen on saatu mahdutettua käyttökelpoiset tilat: perän avotila, ohjaushytti, makuupaikat ja kulkukelpoiset sivukannet. Veneen koeajojuttu on tulossa kevään Venemestariin. Jeanneaun moottoriveneet löytyvät osastolta 6g29. Telvan osastolla on esillä yksi Storebro ja viisi Nimbusta. Nimbus 30 Nova S esiteltiin Suomessa ensi kerran jo Uivassa, mutta on silti maininnan arvoinen, onnistuneiden kansi- ja avotilajärjestelyidensä ansiosta. Nimbukset löytyvät osastolta 6c29. Atlantic 550 Open Puolassa valmistettava Atlantic-mallisto on Sumeko Oy:n uusi edustus. Veneitä tarjotaan ajovalmiina paketteina Tohatsu-perämoottoreiden kanssa. Mallisto käsittää pulpetti- ja walkaroundmalleja 4,5 6,5 metrin kokoluokissa. Atlantic 550 Open on nimensä mukaisesti 5,5 metriä pitkä ja peräti lähes 2,5 metriä leveä pulpettivene, johon sopii hevosvoimainen perämoottori. Veneen erikoisuus on pulpetin alle jäävä pieni kajuutta/suuri säilytystila. Bella 570 DC Jatkamme suunnilleen samassa kokoluokassa, ja nostamme esiin Bellan uuden 570 DC:n. Sisäperämoottorilla varustetun pienen daycruiserin kajuutasta löytyy makuupaikat kahdelle. Moottorin tehosuositukseksi ilmoitetaan hevosvoimaa, ja valintaa voi tehdä bensaja dieselvaihtoehtojen väliltä. 570 DC:n avotila on sadevesityhjenevä, mutta myös avotilan Buster X Busterin uusi X on varmasti yksi näyttelyn vetonauloja. Hieman yli viisimetrisen veneen sisätilat ovat monipuolisesti muunneltavissa. Mallista onkin kaikkiaan 16 eri versiota. Buster X kuuluu niihin 2007 uutuuksin, jonka Venemestari on jo ehtinyt testaamaan. Koeajo on luettavissa Venemestarin numerosta 8/ Openin hinnaksi ilmoitetaan euroa. Pakettihinta 90-he- kattava kuomu kuuluu vakiovarustukseen. Hinnat ovat vielä julkistamatta, mutta kilpailukykyinen hinta, johon myös Bella epäilemättä tähtää, osuu noin euron korville. Bella-Veneet Oy:n osastolta 6b31 löytyy yli 10 Bella-mallin lisäksi myös Flipperit ja Aquadorit. Sisustusversiosta riippuen alkaen euroa. vosvoimaisella Tohatsu TLDI:llä euroa. Runsaasti sisustettu varastomalli C euroa. Atlantic 450 Open ja Atlantic 650 WA, sekä kreikkalaiset Drago-veneet. Osasto 6g31. Koko Buster-mallisto on esillä osastolla 6b Venemestari N:o 1 Helmikuu 2007

5 Silver Moreno 620 Silverin radikaali Moreno 620 saa ensi-iltansa Venemessuilla osastolla 6c31. Ja tämän 6,2-metrisen bowriderin ulkoinen habitus ja tilaratkaisut varmasti herättävät huomiota. Myös Moreno kuuluu niihin uutuuksiin, jonka Venemestari on jo testannut: juttu löytyy lehdestä 8/2006. Morenon hinnaksi ilman konetta ilmoitetaan euroa. Moottoriksi suositellaan hevosvoimaista perämoottoria. Stormway F-23 SC Stormway on uusi norjalaismerkki Suomen markkinoilla. F-23 SC on vauhdikas, sisäperämoottorilla varustettu pulpettivene, jonka keulapiikissä on pieni kajuutta. 220-hevosvoimaisella MerCruiserilla huippunopeudeksi luvataan 50 solmua. Pituutta veneellä on tasan 7 metriä ja leveyttä 2,1 metriä. Stormwayn juuret ovat alkuperäisissä Hydrolift-malleissa ja veneen maahantuojana ja myyjänä toimiikin Italialaista loistokkuutta on luvassa Premium Yachts Nordin osastolla, jossa esillä on Ferretti 550 ja Pershing 56. Yli 18 metriä pitkälle ja lähes 30 tonnia painavalle Pershingille luvataan 48 solmun huippunopeus, kun moottoreina on kaksi hevosvoimaista MAN-dieseliä yhdistettynä Arnesonin pintavetolaitteisiin. Hinnasta voidaan todeta, että Pershing on tiettävästi historian kallein Helsingin Suomessa SeaWell Oy, joka edustaa myös Hydrolifteja. venemessuilla esillä ollut vene. Osasto 6f40. Professional Boat Finland Oy esittelee osastolla 6d27 laajasti jenkkivalmistaja Scoutin mallistoa. Uutuuksia ovat 5,6-metrinen keskipulpettivene 187 Sportfish ja kahdella 150-hevosvoimaisella Hondalla varustettu 262 Abaco. Hollantilaisten teräsveneiden ystävät pääsevät tutustumaan messuilla Mitä maksaa? F-23 SC:n hinnaksi ilmoitetaan euroa 220-hevosvoimaisella MerCruiserilla. SeaWell Oy:n osastolta Pikmeerkruiser Sedaniin, jota esittelee Oy Holland Steel Yacht osastolla 6d1. A.K. CRAFTech Oy esittelee osastollaan 6g25 kaksi mielenkiintoista Rinker-uutuutta. Rinker 230 CC Atlantic on 7-metrinen, hyvin varusteltu daycruiser, jonka hinnat alkavat alle eurosta. 280 Express Cruiser on puolestaan jo täysiverinen cruiseri, Eagle-mallisto kasvaa walkaround-versiolla, jonka prototyyppi nähtiin jo syksyn Uivassa. Myös koko muu Silver-mallisto esillä. 6f35 löytyy Stormwayn lisäksi myös Hydrolift S-24 sekä uutuusmalli C-24. jonka hinta jää pienimmällä bensakoneella alle euron. Dieselvaihtoehdoksi tarjotaan 260-hevosvoimaista Volvo Pentaa, jolla hinnaksi ilmoitetaan euroa, mikä sekin on varsin kilpailukyinen lukema 9,65 metriä pitkästä ja runsaasti varustellusta veneestä. CRAFTechin osastolta löytyy myös suurempia veneitä, sillä messuilla on nähtävänä Formula 31 PC ja 400 SS, Princess V42 ja P45 sekä Fountain 47 Lightning. Konekesko Oy Marinen leiriin siirtyneet, Ab Kenneth Rönnqvist Oy:n valmistama Rönnqvist Pro -veneiden mallisto kasvaa uudella 495-mallilla, joka ottaa paikkansa malliston pienimpänä vaihtoehtona. Wihuri Oy Power Productsin osasto suurine veneineen tulee perinteiseen tapaan olemaan yksi näyttelyn vetonauloista. Tänä vuonna Messukeskuksessa nähdään peräti kolme englantilaista Sunseekeriä (43 Superhawk, 47 Portofino ja 53 Portofino), Fairline Targa 38 ja Sea Ray 375 Sedan Bridge muiden pienempien mallien lisäksi. Osasto 6f5. Suvi 4900 SR Uno on Suvi 4900 SR Duon sisarmalli. Nokkelimmat keksivät eron: Duossa on kaksi pulpettia, Unossa yksi. Unon hinnaksi ilmoitetaan euroa. Osasto 3e3. Terhi More Fun on nasakka pikkuvene, joka on esitelty Venemestarin numerossa 8/2006. Terhin mallistossa se korvaa suositun nuorisoveneen Micro Funin. Uutuuden hinnat alkavat eurosta, pulpetillisen C-version saa omakseen eurolla. Osasto 3c3. Konekesko Oy Marinen laaja Yamarin-mallisto esittäytyy Venemessuilla kokonaisuudessaan. Malliston uutuus on keskipulpetillinen 56 CC, josta voi lukea tarkemmin toisaalta tästä lehdestä. Osasto 6a29. Venemestari N:o 1 Helmikuu

Helsingin Venemessut. Meidät tapaa messuilla paitsi tutustumasta uutuuksiin, myös Venemestarin kolmella osastolla,

Helsingin Venemessut. Meidät tapaa messuilla paitsi tutustumasta uutuuksiin, myös Venemestarin kolmella osastolla, L Kusti Kairikko Venemestarin tapaat messuilla Veneilykausia starttaa jälleen helmikuisessa Helsingin Messukeskuksessa Vene 10 Båt -näyttelyn myötä. Venemestari-lehti on paikalla totuttuun tapaan useamman

Lisätiedot

Uutuusveneet ennakkoon

Uutuusveneet ennakkoon Uutuusveneet ennakkoon Vene 08 Båt -näyttelyssä esitellään perinteisesti koko joukko Suomessa ennennäkemättömiä venemalleja. Tässä ennakkotietojen mukaan mielenkiintoisimmat venetärpit. Yamarinin uudet

Lisätiedot

Venemestarin osastot. kotimaisissa venenäyttelyissä tai Venemestarin nettisivuilla (www. venemestari.fi). Venemestarin tilaajana

Venemestarin osastot. kotimaisissa venenäyttelyissä tai Venemestarin nettisivuilla (www. venemestari.fi). Venemestarin tilaajana JAN SJÖLUND Uuden veneilykauden avaus, Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä Vene 09 Båt -näyttely, on jo ovella. Venemestari on mukana messuilla kolmen osaston voimin. Norjalainen klassikko, vuosimallia

Lisätiedot

Veneily kiinnostaa suomalaisia. Lisääntynyt

Veneily kiinnostaa suomalaisia. Lisääntynyt MESSURAPORTTI JAN SJÖLUND, RICHARD LAX, KUSTI KAIRIKKO Tuplajuhlat täydessä Uivassa Helsingin Uivalla ja veneilyalalla pyyhkii hyvin. Tästä kertoo se, että Uivassa oli jälleen yli 18 000 kävijää. Näytteilleasettajia

Lisätiedot

Venemallisto. Luotettavaa vene- ja konekauppaa vuodesta Täyden palvelun myymälämme sijaitsee 4-tien varrella Heinolassa. Tervetuloa.

Venemallisto. Luotettavaa vene- ja konekauppaa vuodesta Täyden palvelun myymälämme sijaitsee 4-tien varrella Heinolassa. Tervetuloa. Venemallisto Kärkimerkit meiltä meiltä! Vuoden 2014 Silver jälleenmyyjä Luotettavaa vene- ja konekauppaa vuodesta 1973. Täyden palvelun myymälämme sijaitsee 4-tien varrella Heinolassa. Tervetuloa. Mökkimatkasi

Lisätiedot

Veneilyn vetovoima tallellla

Veneilyn vetovoima tallellla messuraport ti Jan Sjölund, Timo Kuukkanen, Kusti Kairikko Veneilyn vetovoima tallellla Erilaisista ennakkospekulaatioista huolimatta Helsingin Messukeskuksessa nähtiin kansainväliset mitat täyttävät venemessut.

Lisätiedot

Nimbus laajentaa tuotantoa

Nimbus laajentaa tuotantoa UUTISET TOIMITTANUT JAN SJÖLUND jan.sjolund@venemestari.fi Englantilaisten Princess-moottoriveneiden maahantuonti ja markkinointi on siirtynyt Catamount Oy:ltä A.K. CRAFTech Oy:lle. Helsingissä Puotilan

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2 010 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET UUTUUS 2010 Kahdella ohjauspulpetilla varustettu yhteys- ja kalavene. Erinomaiset

Lisätiedot

VESIKULKUNEUVOJEN ENSIREKISTERÖINNIT 1-12/2015

VESIKULKUNEUVOJEN ENSIREKISTERÖINNIT 1-12/2015 RAPORTTI: FINNBOAT - VESIKULKUNEUVOT KUUKAUSITTAINEN VERTAILU VESIKULKUNEUVOJEN VALMISTUSVUODET: 2013/2014/2015 VERTAILU: 2014 REKISTERÖINNIT AJALTA: 1.1. - 31.12.2015 VERTAILU: 2014, SILTÄ OSIN KUIN SAATAVILLA

Lisätiedot

Broker aikataulu 2010. Ilmoitusohjeet. Hinnat yksityisille ilmoittajille

Broker aikataulu 2010. Ilmoitusohjeet. Hinnat yksityisille ilmoittajille Venemestari Broker Venemestari Broker -SIVUT YHTEISTYÖSSÄ Tervetuloa Venemestarin Broker-sivuille! Broker on lukijoidemme pyynnöstä toteutettu palvelusivusto yksityisille ja yrityksille, käytettyjen ja

Lisätiedot

Broker aikataulu 2009. Ilmoitusohjeet. Hinnat yksityisille ilmoittajille

Broker aikataulu 2009. Ilmoitusohjeet. Hinnat yksityisille ilmoittajille Venemestari Broker Venemestari Broker -SIVUT YHTEISTYÖSSÄ Tervetuloa Venemestarin Broker-sivuille! Broker on lukijoidemme pyynnöstä toteutettu palvelusivusto yksityisille ja yrityksille, käytettyjen ja

Lisätiedot

ADRIA 50 VUOTTA! SEN KUNNIAKSI ERIKOISVARUSTELLUT SILVER COLLECTION VAUNUMALLIT: ADORA 522 UP, ALTEA 542 PK JA ALTEA 492 LU SILVER COLLECTION

ADRIA 50 VUOTTA! SEN KUNNIAKSI ERIKOISVARUSTELLUT SILVER COLLECTION VAUNUMALLIT: ADORA 522 UP, ALTEA 542 PK JA ALTEA 492 LU SILVER COLLECTION ADRIA LEHDISTÖTIEDOTE 16.09.2015 ADRIA MOBIL TÄYTTI 50 VUOTTA KEVÄÄLLÄ 2015 JA KASVATTAA MALLISTOAAN SUUREMMALLA AUTO- JA VAUNUMALLISTOLLA KUIN KOSKAAN KAIKKI ADRIA UUTUUDET ON NÄHTÄVISSÄ LAHDEN CARAVAN

Lisätiedot

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori.

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo on veneilijän tulevaisuutta. Perämoottori, joka menestyy sitä paremmin, mitä tiukemmaksi ympäristömääräykset käyvät. Markkinoiden tehokkaimmat

Lisätiedot

TURUN VENEMESSUT 2009 MESSULUETTELO A Laiturit Oy B/31 AL-Tem Ky Ulkoalue/1 A-ruoppaus Manu Oy C/36 Astrum Vene Oy A/3 ja 3a

TURUN VENEMESSUT 2009 MESSULUETTELO A Laiturit Oy B/31 AL-Tem Ky Ulkoalue/1 A-ruoppaus Manu Oy C/36 Astrum Vene Oy A/3 ja 3a TURUN VENEMESSUT 2009 16. 18.10.2009 MESSULUETTELO A B C D A Laiturit Oy B/31 Pansiontie 28, 20210 Turku p. 020 7433100 info@a-laiturit.fi www.a-laiturit.fi Massiiviponttonilaiturit, betoniponttonilaiturit,

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE 1. Silver Wolf Vakaa ja Hiljainen Aaltojen Taltuttaja

LEHDISTÖTIEDOTE 1. Silver Wolf Vakaa ja Hiljainen Aaltojen Taltuttaja LEHDISTÖTIEDOTE 1 Rymättylä 9.12.2011 julkaisuvapaa heti Silver Wolf Vakaa ja Hiljainen Aaltojen Taltuttaja TerhiTec Oy:n uusi Silver Wolf 510 mallisto asettaa uudet standardit alumiiniveneiden ajettavuudelle,

Lisätiedot

Delphia 29. Konstailematon perhevene KOEPURJEHDUS. 100 Venemestari N:o 4 Kesäkuu 2007 TEKSTI RICHARD LAX KUVAT JARI LALLUKKA, RICHARD LAX

Delphia 29. Konstailematon perhevene KOEPURJEHDUS. 100 Venemestari N:o 4 Kesäkuu 2007 TEKSTI RICHARD LAX KUVAT JARI LALLUKKA, RICHARD LAX KOEPURJEHDUS TEKSTI RICHARD LAX KUVAT JARI LALLUKKA, RICHARD LAX Delphia 29 Konstailematon perhevene 100 Venemestari N:o 4 Kesäkuu 2007 Delphia 29 on tavanomaisen näköinen matkapursi, jossa on suhteellisen

Lisätiedot

vauhtiveneet Poker Run keräsi POKER RUN 2012

vauhtiveneet Poker Run keräsi POKER RUN 2012 Poker Run keräsi vauhtiveneet Hankoon T e k s T i V e s a L e p p ä L k u V a T J u k k a p a k a r i n e n Yksi Suomen suurimmista moottorivenetapahtumista keräsi jälleen vauhtiveneet Hankoon elokuun

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2007 SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 50 HV 32 s 31 s 30 HV 25 s 24 s 4,86 m LEVEYS 1,96 280 kg KANTAVUUS 5 MOOTTORISUOSITUS 30-50 hv

Lisätiedot

HINNASTO 2015. www.aquadorboats.fi

HINNASTO 2015. www.aquadorboats.fi HINNASTO 2015 S C A N D I N A V I A N H E R I T A G E www.aquadorboats.fi 21 WALKAROUND evolution... 3 22 WALKAROUND...4-5 25 WALKAROUND... 6 23 DAYCRUISER... 7 27 DAYCRUISER...8-9 30 DAYCRUISER... 10

Lisätiedot

22.5-23.5. Perjantaina 10-19 ja lauantaina 10-16

22.5-23.5. Perjantaina 10-19 ja lauantaina 10-16 facebook.com/yamahacentervantaa Tykkää ja voita 200 lahjakortti! 22.5-23.5. Perjantaina 10-19 ja lauantaina 10-16 Soutuveneen ostajalle kaupanpäälle 100 lahjakortti! Veneet & perämoottorit Veneilyvarusteet

Lisätiedot

www.flipperboats.fi SPORT CONSOLE BOATS DAY CRUISER BOATS SPORT TOP BOATS Flipper 600 SC... 4 Flipper 640 SC... 6

www.flipperboats.fi SPORT CONSOLE BOATS DAY CRUISER BOATS SPORT TOP BOATS Flipper 600 SC... 4 Flipper 640 SC... 6 1 PRICE LIST 2015 2 Sisältö SPORT CONSOLE BOATS Flipper 600 SC... 4 Flipper 640 SC... 6 DAY CRUISER BOATS Flipper 600 DC... 8 Flipper 640 DC...10 Flipper 670 DC...12 Flipper 760 DC...14 SPORT TOP BOATS

Lisätiedot

Murrosiän kynnyksellä

Murrosiän kynnyksellä 672 Aquador 35 ST T e k s t i K a r e l K a k k o L K u v a t S e p p o E v i n s a l o Murrosiän kynnyksellä Aquador 35 ST:n tilasommittelu on perinteistä, ellei peräti vanhahtavaa, niin hyvässä kuin

Lisätiedot

HINNASTO alkaen

HINNASTO alkaen HINNASTO 12 1.1.12 alkaen 6 OC 6 CC 6 HT 62 DC 6 WA HT 1 Flipper 6 OC Hinnat Vakiovene ilman moottoria... 8 6 OC + Mercury 11 ELPT Optimax... 42 6 OC + Mercury 12 ELPT Optimax...43 6 OC + Mercury 13 ELPT

Lisätiedot

Teollisuushyllyt ja -kaapit. Tavaralle kuin tavaralle oma paikka. Työvälineiden ikä pitenee. Sovella-säilytysjärjestelmä on monipuolisesti muunneltava

Teollisuushyllyt ja -kaapit. Tavaralle kuin tavaralle oma paikka. Työvälineiden ikä pitenee. Sovella-säilytysjärjestelmä on monipuolisesti muunneltava Tavaralle kuin tavaralle oma paikka Erilaiset hyllyt ja kaapit ovat tarpeen, jotta järjestys säilyy työpaikalla. Valikoimamme on runsas ja monipuolinen, joten esittelemme tällä aukeamalla tuoteperheet

Lisätiedot

Veneilyn innostava aloituspaketti

Veneilyn innostava aloituspaketti 700 Bayliner Element T e k s t i K a r e l K a k k o L K u v a t S e p p o E v i n s a l o Veneilyn innostava aloituspaketti Helppous, huokeus ja kaiken kattava yksinkertaisuus ovat ominaisuuksia, joita

Lisätiedot

16 VENE 9/2009. koeajaa Paragon 25. Kuulen meren kutsun

16 VENE 9/2009. koeajaa Paragon 25. Kuulen meren kutsun koeajaa Paragon 25 Ari Inkinen Heikki Juuri-Oja Suuri pieni vene Paragon 25 on ollut keskuudessamme pari vuotta. Vene on herättänyt mielenkiintoa kaikkialla missä se on kulkenut. Se on jälleen yksi lenkki

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 50 HV 32 s 31 s 30 HV 25 s 24 s 4,86 m LEVEYS 1,96 280 kg KANTAVUUS 5 MOOTTORISUOSITUS 30-50 hv Kahdella

Lisätiedot

t t t.,, "-.*-*- a'i .tt te # ,fi hh-*" * " *.t *

t t t.,, -.*-*- a'i .tt te # ,fi hh-* *  *.t * u J t a ( ' { l t t t. U ^ f "-.*-*- r a'i.tt te # fi hh-*" * " *.t * n > ++35 H-35 on onnistuneen suunnittelunsaansiosta yhdistettykilpa- ja matkavene.se on nopea ja tilava vene vaativalle kipparilletai

Lisätiedot

MESSURAPORTTI JAN SJÖLUND, RICHARD LAX. Uivan suosio jatkuu

MESSURAPORTTI JAN SJÖLUND, RICHARD LAX. Uivan suosio jatkuu MESSURAPORTTI JAN SJÖLUND, RICHARD LAX Uivan suosio jatkuu Vuosittain Helsingin Lauttasaaressa järjestettävä Uiva venenäyttely jatkoi kasvuaan. Esillä oli jälleen ennätysmäärä veneitä ja mittavasti tarvikkeita

Lisätiedot

Helsingin venemessuilla

Helsingin venemessuilla AKI PETTERI LEHTINEN Vene- messut takana, veneily- elämä edessä! Venemestari esittelee Vene 09 Båt -näyttelyn kulissien takaiset kuiskaukset ja kiiltäväpintaisten veneiden varjoon jääneet messutärpit.

Lisätiedot

Kiinnostus daycruisereihin

Kiinnostus daycruisereihin TEKSTI JAN SJÖLUND KUVAT RICHARD LAX, JAN SJÖLUND pykälää isompi daycruiser Noin kuusimetristen daycruisereiden luokka on rekisteröintitilastojen mukaan vahvasti kotimaisten merkkien hallussa. Pykälää

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2012 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 5050 SR Duo Kahdella ohjauspulpetilla varustettu yhteys- ja kalavene. Erinomaiset

Lisätiedot

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 106 Koneellinen raivaus Risutec III hydraulivetoinen raivauslaitteisto, joka myös on asennettu metsätraktorin

Lisätiedot

Uiva tarjontaa tulvillaan

Uiva tarjontaa tulvillaan MESSURAPORTTI TEKSTI JAN SJÖLUND, RICHARD LAX KUVAT KUSTI KAIRIKKO, RICHARD LAX Uiva tarjontaa tulvillaan Perinteinen Uivavenenäyttely esitteli 60 purjevenettä, 251 moottori venettä sekä 89 maaosaston

Lisätiedot

M a l l i s to 2 0 1 4

M a l l i s to 2 0 1 4 Mallisto 2014 Tervetuloa Starcraft-maailmaan! Kun on kyse todellisesta legendasta Van maailmassa, on olemassa vain yksi auto, jonka kanssa suomalaiset ovat tottuneet toimimaan jo vuosikymmeniä - Starcraft.

Lisätiedot

Kohtuullisesti uutta, mutta myös "vähän vanhaa" Alan tilanne heijastuu myös näyttelytarjontaan:

Kohtuullisesti uutta, mutta myös vähän vanhaa Alan tilanne heijastuu myös näyttelytarjontaan: Alan tilanne heijastuu myös näyttelytarjontaan: Kohtuullisesti uutta, mutta myös "vähän vanhaa" Bussiala kokoontui juhannusviikolla Helsinkiin. BUS 2013 -näyttelyyn oli ilmoittautunut lähes 40 yritystä.

Lisätiedot

pikkumaisterit Pulpettiveneiden uu Finnmaster 52 SC testi 560 Kipparin

pikkumaisterit Pulpettiveneiden uu Finnmaster 52 SC testi 560 Kipparin Kipparin testi 560 Pulpettiveneiden uu pikkumaisterit Enää ei riitä, että pieni yleiskäyttöinen pulpettivene täyttää tehtävänsä. Sen on myös oltava trendikkäästi tyylitelty, muttei yliampuvasti. Moottorisuositukset

Lisätiedot

Puuvene. PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42

Puuvene. PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42 58 PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42 Puuvene-lehti esittelee vene-alan OPPILAITOKSIA LAHDESSA rakennetaan ja korjataan Lahdessa koulutuskeskus Salpauksen veneenrakennuslinjalta

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2011 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 5050 SR Duo Kahdella ohjauspulpetilla varustettu yhteys- ja kalavene. Erinomaiset

Lisätiedot

RAIKAS ULKONÄKÖ KOMPRESSORIJÄÄKAAPIT RAIKKAAN TERÄKSEN VÄRISINÄ

RAIKAS ULKONÄKÖ KOMPRESSORIJÄÄKAAPIT RAIKKAAN TERÄKSEN VÄRISINÄ 50 Kompressorijääkaapit Sopii tropiikkiin! Huippujäähdytys jopa +43 C ulkolämpötilassa 5 3 1 4 2 6 RAIKAS ULKONÄKÖ KOMPRESSORIJÄÄKAAPIT RAIKKAAN TERÄKSEN VÄRISINÄ Loistelias WAECO CoolMatic CR -mallisto

Lisätiedot

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän m at k a i luau tot Matkailuautolla matkustaminen on kätevä tapa päästä lähelle luontoa. Matkanteko on lisäksi oikein mukavaa, sillä ohjaamon ja asunto-osan

Lisätiedot

Skandinaavinen. Toiset näkevät

Skandinaavinen. Toiset näkevät KOEAJO Finnmaster 62 BR TEKSTI JAN SJÖLUND KUVAT TIMO KUUKKANEN, JAN SJÖLUND Skandinaavinen Avokeulaiset tuulilasiveneet ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan. Palansa kakusta haluaa myös Finnmaster

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Tervetuloa hyvään seuraan! www.bellaboats.fi

Sisällysluettelo. Tervetuloa hyvään seuraan! www.bellaboats.fi 1 Hinnasto 213 Sisällysluettelo Cabin Cruisers Bella 9... 3 Bella 8... 4 Falcon Fantino 26... 6 Bella 73... 8 Bella 7 Sunmar... 9 Bella 7 Patrol...1 Bella 8 C...12 Hardtop Boats Bella 6 HT...14 Bella 3

Lisätiedot

MADE IN THE MIDNIGHT SUN

MADE IN THE MIDNIGHT SUN MADE IN THE MIDNIGHT SUN FINNMASTER SID 4 SMART DESIGN SID 6 CABIN P-SARJA SID 8 DAY CRUISER T-SARJA SID 24 BOW RIDER SARJA SID 44 CONSOLE SARJA SID 52 MODELLPROGRAM SID 60 2 3 MADE IN THE MIDNIGHT SUN

Lisätiedot

ADRIA LEHDISTÖTIEDOTE syyskuu 2016 ADRIA UUTUUDET VM 2017

ADRIA LEHDISTÖTIEDOTE syyskuu 2016 ADRIA UUTUUDET VM 2017 ADRIA LEHDISTÖTIEDOTE syyskuu 2016 ADRIA UUTUUDET VM 2017 1. ADRIA MOBIL JA MARKKINAT Adrian päämarkkina-alue Eurooppa kehittyi kalenterivuonna 2015 positiivisesti, kasvua oli 10% 151.000 rekisteröityyn

Lisätiedot

Porvoolaisella TG:llä on pitkät perinteet takaja keskihytillisten yhteysveneiden valmistajana. Uusi 5.9 jatkaa perinteitä kunnialla.

Porvoolaisella TG:llä on pitkät perinteet takaja keskihytillisten yhteysveneiden valmistajana. Uusi 5.9 jatkaa perinteitä kunnialla. KOEAJO TG-5.9 Teksti Jan Sjölund Kuvat Kari Wilen, Jan Sjölund Parannettu painos Porvoolaisella TG:llä on pitkät perinteet takaja keskihytillisten yhteysveneiden valmistajana. Uusi 5.9 jatkaa perinteitä

Lisätiedot

VETOVOIMAA. ENSIESITTELY FINNMASTER Husky R6, R7 R8

VETOVOIMAA. ENSIESITTELY FINNMASTER Husky R6, R7 R8 TEKSTI Jan Sjölund KUVAT Jan Sjölund, Finn-Marin Oy Ltd. VETOVOIMAA TAISTELU ALUMIINIVENEMARKKINOILLA SAA UUTTA SYKETTÄ, KUN FINNMASTER LANSEERAA MARKKINOILLE TÄYSIN UUDEN ALUMIINIRUNKOISEN HUSKY SARJAN.

Lisätiedot

Pieni vai suuri? Selailemalla Venemestarin. Jeanneau Sun Odyssey 30i

Pieni vai suuri? Selailemalla Venemestarin. Jeanneau Sun Odyssey 30i KOEPURJEHDUS TEKSTI RICHARD LAX KUVAT KUSTI KAIRIKKO, RICHARD LAX Pieni vai suuri? Jeanneau Sun Odyssey 30i Niin ovat ajat muuttuneet, että 30-jalkaista purjevenettä pidetään pienenä. Nykyaikaisen Jeanneau

Lisätiedot

MALLISTO 2017 Hinnasto voimassa lukien.

MALLISTO 2017 Hinnasto voimassa lukien. MALLISTO 2017 Hinnasto voimassa 1.1.2017 lukien. 1 Horisontti on täynnä tuntemattomia salaisuuksia. Kaikki on mahdollista. Valloita yksi saari. Ja sitten vielä yksi lahti. Sukella pois kannelta tyyneen

Lisätiedot

Yamarin 68 DC / Cabin

Yamarin 68 DC / Cabin vertailee / Cabin Heikki Juuri-Oja Seppo Katajisto Ari Inkinen Hyvärunkoiset sisarukset Yamarin on vaikeuttanut valintaa daycruiserin ja hyttiveneen välillä lisäämällä toiseen urheilullisuutta ja parantamalla

Lisätiedot

Uttern venemallisto 2008

Uttern venemallisto 2008 Uttern venemallisto 2008 Haluamme valmistaa aktiivisille veneilijöille veneitä, joiden turvallisuus ja mukavuus takaavat hyvän ajokokemuksen. Löydät tästä luettelosta juuri sinulle sopivan mallin. Tervetuloa

Lisätiedot

MALLISTO 2018 Hinnasto voimassa lukien.

MALLISTO 2018 Hinnasto voimassa lukien. MALLISTO 2018 Hinnasto voimassa 1.1.2018 lukien. 1 SC SPORT CONSOLE FLIPPER 600 SC...3 FLIPPER 640 SC...4 DC DAY CRUISER FLIPPER 600 DC... 5 FLIPPER 640 DC... 6 FLIPPER 670 DC...7 FLIPPER 760 DC... 8 ST

Lisätiedot

Imagomalli. ja perinteiden jatkaja. Uudet Flipper 670 ST ja. testi 634. Kipparin

Imagomalli. ja perinteiden jatkaja. Uudet Flipper 670 ST ja. testi 634. Kipparin Kipparin testi 634 Uudet Flipper 670 ST ja + K i i t ä m m e : Flipper 670 ST + Ajettavuutta + Esteettisyyttä + Tilankäyttöä + Tukevaa rakennetta M o i t i m m e : Näkyvyyttä varauksin Imagomalli ja perinteiden

Lisätiedot

SC SPORT CONSOLE DC DAY CRUISER ST SPORT TOP

SC SPORT CONSOLE DC DAY CRUISER ST SPORT TOP MALLISTO 2016 1 Horisontti on täynnä tuntemattomia salaisuuksia. Kaikki on mahdollista. Valloita yksi saari. Ja sitten vielä yksi lahti. Sukella pois kannelta tyyneen veteen. Jahtaa toista saarta ja näe

Lisätiedot

SEATNews SEAT IBIZA ST NYT! IBIZA ST UUSI SEAT. Tilaa, turvallisuutta ja valloittavaa muotoilua 1/2010. Ensiesittelyssä TERVETULOA!

SEATNews SEAT IBIZA ST NYT! IBIZA ST UUSI SEAT. Tilaa, turvallisuutta ja valloittavaa muotoilua 1/2010. Ensiesittelyssä TERVETULOA! SEATNews 1/2010 TERVETULOA! UUSI SEAT IBIZA ST Ensiesittelyssä NYT! SEAT IBIZA ST Tilaa, turvallisuutta ja valloittavaa muotoilua SEAT Edistyksellinen, dynaaminen, laadukas ja persoonallinen SEAT tuo markkinoille

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

Uudestisyntynyt. Silver Raptorin ulkonäkö on Yamarin-aikoja

Uudestisyntynyt. Silver Raptorin ulkonäkö on Yamarin-aikoja AJETTU TEKSTI Jan Sjölund KUVAT Kari Wilén Silver Raptor DCZ VENEET Uudestisyntynyt SILVERIN UUSI PETOLINTU LANSEERATTIIN MARKKINOILLE JO KERTAALLEEN, REILUT KAKSI VUOTTA SITTEN YAMARIN 81 DC:NÄ. UUTEEN

Lisätiedot

KOEAJO Yamarin Cross 60 Cabin VENEET. 74 Venemestari 3 2013. ajuutallisen venemallin ilmaantumista Yamarin

KOEAJO Yamarin Cross 60 Cabin VENEET. 74 Venemestari 3 2013. ajuutallisen venemallin ilmaantumista Yamarin KOEAJO Yamarin Cross 60 Cabin Teksti Jan Sjölund Kuvat Markku Kuronen, Jan Sjölund VENEET Viittä vaille Alumiinirunkoisten Yamarin C rossien esiinmarssi pulpetti veneluokkiin on ollut vakuuttava. Uudella

Lisätiedot

Unleash the Potential

Unleash the Potential Unleash the Potential HEVOSTEN KILPAKÄRRYT STAR MASTER ja PRO STAR MASTER Voimakkaasti nostattavat jenkkikärryt Star Master on voimakkaasti nostattava, ns. jenkkikärry jossa hevosen nostatus ja kärryn

Lisätiedot

NAUTINNOLLISTA VENEILYÄ

NAUTINNOLLISTA VENEILYÄ 2007 www.marinepower.com NAUTINNOLLISTA VENEILYÄ MADE IN SWEDEN Näet niitä kaikkialla laitureissa, venesatamissa, järvillä ja merellä. Tähän mennessä on valmistettu yli 100 000 Uttern-venettä. Määrä kasvaa

Lisätiedot

Untitled , 16:33:03

Untitled , 16:33:03 Untitled-1 1 19.9.2002, 16:33:03 Kari Hermola 2 Koeajaa Timo Utter xlady Cruiser 9000 Hidas vai nopea? Peräkansi on korkealla ja suojaton. T Runko toimii hyvin perinteisistä uppoumanopeuksista aina liukurajalle

Lisätiedot

COUPE Uusi Coupe on harvinaisen siro vaunu. Ajajalla ja matkustajalla on runsaasti mukavaa tilaa. Katon ääriviivat tekevät vaunun matalan ja

COUPE Uusi Coupe on harvinaisen siro vaunu. Ajajalla ja matkustajalla on runsaasti mukavaa tilaa. Katon ääriviivat tekevät vaunun matalan ja COUPE Uusi Coupe on harvinaisen siro vaunu. Ajajalla ja matkustajalla on runsaasti mukavaa tilaa. Katon ääriviivat tekevät vaunun matalan ja miellyttävän näköiseksi. Suuri ja pehmeä istuin on siirrettävä.

Lisätiedot

Lisävaruste- hinnasto 2013

Lisävaruste- hinnasto 2013 Lisävarustehinnasto 203 Sisällysluettelo 42 SIDE CONSOLE... 3 44 SIDE CONSOLE... 3 46 SIDE CONSOLE... 3 47 TWIN CONSOLE... 4 50 TWIN CONSOLE... 4 50 SIDE CONSOLE... 5 53 BOW RIDER... 5 56 HARD TOP... 6

Lisätiedot

R-MALLIT BR-MALLIT DC-MALLIT HT-MALLIT. AMT kotimaisen laadun ykkönen 4. AMT-veneissä on kaikki valmiina 6 AMT 150 R 8 AMT 160 R 10 AMT 170 R 12

R-MALLIT BR-MALLIT DC-MALLIT HT-MALLIT. AMT kotimaisen laadun ykkönen 4. AMT-veneissä on kaikki valmiina 6 AMT 150 R 8 AMT 160 R 10 AMT 170 R 12 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O AMT kotimaisen laadun ykkönen 4 AMT-veneissä on kaikki valmiina 6 R-MALLIT AMT 50 R 8 AMT 60 R 0 AMT 70 R 2 AMT 85 R 4 BR-MALLIT AMT 70 BRs 6 AMT 85 BR 8 AMT 200 BR 20 DC-MALLIT

Lisätiedot

Saare Paat on Suomessa

Saare Paat on Suomessa Kari Wilén Tom Finell Timo Utter esittelee Saare 41 Kilpailija ruotsalaisille Saare 41 valmistetaan Virossa Saarenmaalla, mutta veneellä on vahvat siteet Suomeen. Se on täällä suunniteltu ja venettä markkinoi

Lisätiedot

KORJAA HUOLLA TEE-SE-ITSE VENEENKÄSITTELY NAVIGOINTI TURVALLISUUS. Numero 1 Helmikuu 2006 www.venemestari.fi toimitus@venemestari.fi hinta 6,95 euroa

KORJAA HUOLLA TEE-SE-ITSE VENEENKÄSITTELY NAVIGOINTI TURVALLISUUS. Numero 1 Helmikuu 2006 www.venemestari.fi toimitus@venemestari.fi hinta 6,95 euroa KORJAA HUOLLA TEE-SE-ITSE VENEENKÄSITTELY NAVIGOINTI TURVALLISUUS Numero 1 Helmikuu 2006 www.venemestari.fi toimitus@venemestari.fi hinta 6,95 euroa Vertailussa kolme hinnat alkaen -tutkaa: Furuno JRC

Lisätiedot

12 suurimman (>50 kpl) %-osuudet moottoriveneiden ensirekisteröinneistä Suomessa 1-9/2012

12 suurimman (>50 kpl) %-osuudet moottoriveneiden ensirekisteröinneistä Suomessa 1-9/2012 ENSIREKISTERÖINNIT 1-9/2012 Moottoriveneet s. 2, purjeveneet s. 7, muut s. 8 RAPORTTI: FINNBOAT -- VESIKULKUNEUVOT KUUKAUSITTAINEN VERTAILU VESIKULKUNEUVON VALMISTUSVUODET: 2011 / 2012 VERTAILU: 2010 /

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta. Tänä päivänä Kesla

Lisätiedot

Flipper 640 DC ja ST. Pätevät pikkusiskot

Flipper 640 DC ja ST. Pätevät pikkusiskot 674 Flipper 640 DC ja ST T e k s t i K a r e l K a k k o Pätevät pikkusiskot Uuden sukupolven Flipperit ovat saaneet nauttia kiitoksista ja kehuista alan lehdissä, ja ansaitusti. Uudet 640-sarjan Flipperit

Lisätiedot

Hinnasto 2012 1.1.2012 alkaen 1

Hinnasto 2012 1.1.2012 alkaen 1 1 Hinnasto 212 1.1.212 alkaen Sisällysluettelo Cabin Cruisers Bella 8... 4 Falcon Fantino 26... 6 Bella 73... 8 Bella 7 Sunmar... 9 Bella 6... Bella 62...12 Bella 8 C...14 Hardtop Boats Bella 6 HT...16

Lisätiedot

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn 2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn Ram 1500 mallisto kasvoi mallivuodelle 2015! Suuren suosion saavuttanut Ram 1500 mallisto laajeni mallivuodelle 2015 Longhorn mallilla! Tarjolla neljä malliversiota

Lisätiedot

FLIPPER - HINNASTO. Voimassa alkaen. FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m hv/l

FLIPPER - HINNASTO. Voimassa alkaen. FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m hv/l FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m. 80-150 hv/l 23 800 Kaiteet ja helat, haponkestävää terästä Kiintotankki, 130 l Offshore-istuimet, korkeussäädettävä jalka Ohjauspulpetin suojahuppu Paikka karttaplotterille

Lisätiedot

2007

2007 www.marinepower.com 2007 Örnvik on tosiveneilijän valinta Pidätkö kalastuksesta, vesiurheilusta tai perheveneilystä? Örnvik-valikoimasta löydät oikean veneen omiin tarpeisiisi. Laajassa venevalikoimassa

Lisätiedot

HINNASTO FLIPPER. Suositushinta EUR sis.alv 24%

HINNASTO FLIPPER. Suositushinta EUR sis.alv 24% FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m. 80-150 hv/l Vakiovene ilman moottoria 23 800 Flipper 600 SC + MERCURY F100 L CT 34 600 Flipper 600 SC + MERCURY F115 L CT 35 500 Flipper 600 SC + MERCURY F150

Lisätiedot

K 4 PREMIUM K 4 PREMIUM, 1.180-310.0, 2015-03-29

K 4 PREMIUM K 4 PREMIUM, 1.180-310.0, 2015-03-29 K 4 PREMIUM Painepesurissa on kestävä ja taloudellinen vesijäähdytetty moottori. Kätevä varusteiden pikakiinnitys helpottaa käyttöä. Varustukseen kuuluu 6 metrin paineletku, vario power suihkuputki, rotojet-suutin,

Lisätiedot

Päätös 1 (8) Dnro KKV/1278/ /2016 Julkinen versio

Päätös 1 (8) Dnro KKV/1278/ /2016 Julkinen versio Päätös 1 (8) 1 Asia... 2 2 Asian vireilletulo... 2 3 Osapuolet ja niiden harjoittama liiketoiminta... 2 4 Kilpailuoikeudellinen arviointi... 2 4.1 Yrityskauppasäännösten soveltuminen järjestelyyn... 2

Lisätiedot

KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT

KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT Arkkukuvasto KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT SHT-Tukku Oy:n laadukkaat kotimaiset arkut valmistetaan yhtiön tehtaalla Punkalaitumella. Puuseppämme ja verhoilijamme valmistavat tuotteet pieteetillä ja ammattiylpeydellä

Lisätiedot

Viritetty matkavene. Ranskalainen Jeanneau viettää. Jeanneau Sun Odyssey 36i Performance KOEPURJEHDUS. Mallien väliset erot

Viritetty matkavene. Ranskalainen Jeanneau viettää. Jeanneau Sun Odyssey 36i Performance KOEPURJEHDUS. Mallien väliset erot KOEPURJEHDUS TEKSTI RICHARD LAX KUVAT RICHARD LAX, FREDRIK RAHKA Viritetty matkavene Jeanneau Sun Odyssey 36i Performance Ranskalainen Jeanneau viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan yhtenä Euroopan suurimmista

Lisätiedot

Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet

Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet Toteuta yksilölliset unelmasi Honda Accordin myötä olemme tuoneet innokkaan ja urheilullisen kulkijan tien päälle. Toiveesi ja unelmasi ovat kuitenkin

Lisätiedot

FASTER -TYÖVENEET. MITTATILAUSTYÖNÄ.

FASTER -TYÖVENEET. MITTATILAUSTYÖNÄ. TYÖVENEET 1 FASTER -TYÖVENEET. MITTATILAUSTYÖNÄ. Valmistamme alumiinisia työveneitä kokoluokassa 4-17m pelastus-, partiointi-, tavarankuljetus- ja henkilönkuljetustehtäviin. Pystymme joustavasti toteuttamaan

Lisätiedot

COROLLA LISÄVARUSTEET

COROLLA LISÄVARUSTEET COROLLA LISÄVARUSTEET 02 Nautittavaa laatua Corollan korkea laatu, huippuun viety mukavuus, suorituskyky ja edistykselliset ajo-ominaisuudet antavat sinulle todellisen ajonautinnon. Alkuperäisillä Toyota-varusteilla

Lisätiedot

Laatua ja perinteitä

Laatua ja perinteitä Laatua ja perinteitä Sisällysluettelo Soutuveneet 4 Moottoriveneet 5 Pulpettiveneet 6 Matkaveneet 8 Laatua ja perinteitä vaalien 10 Yhteystiedot 11 Nauti jokaisesta hetkestä Mikä onkaan rentouttavampaa

Lisätiedot

MALLISTO Hinnasto voimassa lukien.

MALLISTO Hinnasto voimassa lukien. MALLISTO 2019 Hinnasto voimassa 1.1.2019 lukien. Horisontti on täynnä tuntemattomia salaisuuksia. Kaikki on mahdollista. Valloita yksi saari. Ja sitten vielä yksi lahti. Sukella pois kannelta tyyneen veteen.

Lisätiedot

Buster XS ja XSr. Vene (vakiovarustein) XS 572060 3 487,80 4 290 Vene (vakiovarustein) XSr 572070 3 902,44 4 800 Toimitusmaksu 40,65 50

Buster XS ja XSr. Vene (vakiovarustein) XS 572060 3 487,80 4 290 Vene (vakiovarustein) XSr 572070 3 902,44 4 800 Toimitusmaksu 40,65 50 Buster XS ja XSr Vene (vakiovarustein) XS 572060 3 487,80 4 290 Vene (vakiovarustein) XSr 572070 3 902,44 4 800 Toimitusmaksu 40,65 50 Lisävarusteet tuotekoodi Ohjauspulpetti ja ohjauslaitteet (XS) 552626

Lisätiedot

CITROËN INNOVATIONS MALLISTOESITE 2010

CITROËN INNOVATIONS MALLISTOESITE 2010 CITROËN INNOVATIONS MALLISTOESITE 2010 C ZERO PÄÄSTÖT 0 g Ei bensiininkulutusta, ei ajon aikaisia pakokaasupäästöjä. Uusi 4-paikkainen Citroën C-Zero on tavallisesta verkkovirrasta ladattava täyssähköauto.

Lisätiedot

2 MAINONTA 2.1 Veneitä voidaan vaatia näyttämään kilpailun järjestäjän valitsemia ja toimittamia mainoksia.

2 MAINONTA 2.1 Veneitä voidaan vaatia näyttämään kilpailun järjestäjän valitsemia ja toimittamia mainoksia. Tapahtuma: BS Zhik Optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2014 BS Zhik Zoom8 Ranking-kilpailu Järjestäjä: Brändö Seglare r.f. (BS), Aika: 10. 11. toukokuuta 2014 KILPAILUKUTSU Kilpailukutsu on

Lisätiedot

12 suurimman (>50 kpl) %-osuudet moottoriveneiden ensirekisteröinneistä 1-8/2012

12 suurimman (>50 kpl) %-osuudet moottoriveneiden ensirekisteröinneistä 1-8/2012 ENSIREKISTERÖINNIT 1-8/2012 RAPORTTI: FINNBOAT -- VESIKULKUNEUVOT KUUKAUSITTAINEN VERTAILU VESIKULKUNEUVON VALMISTUSVUODET: 2011 / 2012 VERTAILU: 2010 / 2011 VESIKULUKUNEUVON KÄYTTÖÖNOTTOVUODET: 2011 /

Lisätiedot

Tapahtumat ja aikaansaannokset 2009. Markku Hentinen, VTT Expert Services Oy Veneohjelman koordinaattori

Tapahtumat ja aikaansaannokset 2009. Markku Hentinen, VTT Expert Services Oy Veneohjelman koordinaattori Tapahtumat ja aikaansaannokset 2009 Markku Hentinen, VTT Expert Services Oy Veneohjelman koordinaattori Vene-ohjelman aikaansaannokset Toimialaohjelma käynnistettiin 2007 aivan erilaisessa markkinatilanteessa

Lisätiedot

BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business.

BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business. BMW. Ansaittu ajonautinto. i BMW on investoinut yli 1,2 miljardia euroa BMW EfficientDynamics -teknologioiden kehitykseen. Panostuksen ansiosta voit nauttia ajamisen ilosta ylivoimaisella tehon ja kulutuksen

Lisätiedot

H I N N A S T O

H I N N A S T O HINNASTO 2018 ENJOYING FREEDOM EVERY AQUADOR is a powerful testimony of our dedication to excellence in creating elegant, yet pragmatic boats that feature innovative hi-tech solutions and the dynamic performance

Lisätiedot

Sisusta kauniilla lämmöllä

Sisusta kauniilla lämmöllä Sisusta kauniilla lämmöllä www.stravent.fi PANEELIRADIAATTORIT MODUL COMPACT INTEGRA Standardiradiaattori integroidulla venttiilillä Modul Compact Integra on varustettu integroidulla venttiilillä ja on

Lisätiedot

Vakiovene ilman moottoria Bella 485 R + MERCURY F50 ELPT EFI Bella 485 R + MERCURY F60 ELPT EFI

Vakiovene ilman moottoria Bella 485 R + MERCURY F50 ELPT EFI Bella 485 R + MERCURY F60 ELPT EFI Bella 485 R 4,90 m x 2,00 m, n. 470 kg + moott. 50-60 hv. L-riki. Vakiovene ilman moottoria 12 060 Bella 485 R + MERCURY F50 ELPT EFI 17 700 Bella 485 R + MERCURY F60 ELPT EFI 18 800 Ankkuri- ja köysiboksi

Lisätiedot

Tehty toiveiden mukaiseksi

Tehty toiveiden mukaiseksi Robin Langenskiöldin Targa 35 on Tehty toiveiden mukaiseksi Moni varmasti tyytyisi Targaan sellaisenaan, mutta jo toista Targa kolmevitosta hankkiessaan Robin Langenskiöld päätti tilata uuden veneensä

Lisätiedot

Helteinen Uiva keräsi

Helteinen Uiva keräsi TEKSTI RICHARD LAX, JAN SJÖLUND KUVAT RICHARD LAX, JAN SJÖLUND, JARI LALLUKKA Helteinen Uiva keräsi ENNÄTYSYLEISÖN Helsingin Uivan Venenäyttelyn uusi kävijäennätys kirjataan lukemiin 18 958. Viime vuonna

Lisätiedot

Tyylikästä tilan hallintaa

Tyylikästä tilan hallintaa Tyylikästä tilan hallintaa Säilytysjärjestelmät mittojesi mukaan www.iskukeittiot.fi Modernit tarpeet ja halu uudistaa suomalaista sisustusta. Isku Keittiöissä. Miksi komeron pitäisi näyttää komerolta?

Lisätiedot

Navitas on nykyaikainen työympäristö keskellä dynaamista liiketoimintaa

Navitas on nykyaikainen työympäristö keskellä dynaamista liiketoimintaa Navitas kokouspalvelut Navitas on nykyaikainen työympäristö keskellä dynaamista liiketoimintaa Navitas Navitas 1 ja 2-talot sijaitsevat Varkauden keskustassa, upealla paikalla järven rannalla. Tarjoamme

Lisätiedot

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ Vuokraa vene Sunny Boats jätä veneesi vuokrattavaksi avoveneiden vuokraus merellinen kokouspaketti VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ? LAITA VENEESI TUOTTAMAAN? SunnyBoats (SB) on vuonna 2008

Lisätiedot

Mercedes-Benz-henkilöautojen mallit ja hinnat alkaen 25.5.2016

Mercedes-Benz-henkilöautojen mallit ja hinnat alkaen 25.5.2016 A-sarja (W176) Facelift A 160 Bensiini 1 595 75 (102) 180 124 22 900,- 5 380,96 28 280,96 610,- 445,- A 160 A Bensiini 1 595 75 (102) 180 121 24 900,- 5 639,25 30 539,25 640,- 475,- A 180 Bensiini 1 595

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2009 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SIS. HINNASTON 2009 SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 4900 SR Duo 50 HV 32 s 31 s 30 HV 25 s 24 s 4,86 m LEVEYS 1,96 280 kg KANTAVUUS

Lisätiedot