VETOVOIMAA. ENSIESITTELY FINNMASTER Husky R6, R7 R8

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VETOVOIMAA. ENSIESITTELY FINNMASTER Husky R6, R7 R8"

Transkriptio

1 TEKSTI Jan Sjölund KUVAT Jan Sjölund, Finn-Marin Oy Ltd. VETOVOIMAA TAISTELU ALUMIINIVENEMARKKINOILLA SAA UUTTA SYKETTÄ, KUN FINNMASTER LANSEERAA MARKKINOILLE TÄYSIN UUDEN ALUMIINIRUNKOISEN HUSKY SARJAN. VENEMESTARI PÄÄSI OTTAMAAN MAISTIAISET UUTUUSKOLMIKOSTA ELOKUUSSA, KUN OLIVAT VIELÄ TUOTEKEHITYSVAIHEESSA VENEMESTARI

2 Finnmaster Husky -alumiinivenesarja on vuoden merkittävin venelanseeraus. Huskyt lanseerataan kertarysäyksellä koko Skandinaviaan kolmen uunituoreen mallin voimin. Huskyjen runko testit ovat olleet käynnissä vuoden päivät. Venemestari pääsi kokeilemaan R6:n ensimmäistä runkoa jo viime vuonna myöhään syksyllä. Tuolloin alumiinirunko oli maalattu ulkopuolisten silmien harhauttamiseksi valkoiseksi ja runkoon istutettu Finnmaster 55 BR:n kansi. Rungon kulmikas perä erottuu kuvassa hyvin. Alumiinirunkoisten avoveneiden suosio Suomessa ei ole mikään uutinen. Niiden markkinoiden valloitus käynnistyi 70-luvun lopulla, jolloin Fiskars alkoi todenteolla kehittää Buster-mallistoa. Busterit saavuttivat nopeasti kansan suosion, eikä menestys ole laantunut. Todellisen haastajan Buster sai vasta 90-luvulla, jolloin Busterilta lähteneet henkilöt perustivat naapuriin Silverin. Silver kaupallisti onnistuneesti alumiinisen rungon ja lujitemuovisisustuksen hybridirakenteen, joka toi karskeihin alumiiniveneisiin aimo annoksen huvivenemäisyyttä. Kymmenessä vuodessa Silver nousi Busterin perään Suomen toiseksi myydyimmäksi moottorivenemerkiksi. Vuonna 2004 Suomessa myytiin lähes Busteria ja 550 Silveriä. Busterin ja Silverin yhteenlaskettu markkinaosuus oli vuonna 2004 kolmannes moottoriveneiden kokonaiskaupasta. Suosiota kuvaa se, että vastaavan myyntimäärän ja markkinaosuuden saavuttamiseen tarvittiin peräti 13 seuraavaksi suosituimman muovivenemerkin (Yamarin, Bella, Terhi, Suvi, MV-Marin, Finnmaster, Quicksilver, Flipper ja Rönnqvist) myyntimäärien ynnääminen yhteen. Tätä taustaa vasten onkin jo melko erikoista, ettei Busterille ja Silverille ilmaantunut todellista kaupallisen potentiaalin omaavaa haastajaa kuin vasta viisi vuotta sitten. Silloin niitä tulikin kerralla kaksi. Vuonna 2010 Fiskars lanseerasi Drive-tuotemerkin, jonka malleissa hyödynnettiin Buster-runkoja, mutta sisustus oli tehty Silverien tavoin lujitemuovista. Drive ei lyönyt markkinoilla odotetunlaisesti läpi, minkä seurauksena Fiskars lakkautti tuotemerkin viime vuonna. Suosituimmista Drive-malleista kehkeytyi kuitenkin Buster-tarjontaa lujitemuovisisustaisilla versioilla täydentävä Buster E-sarja, johon kuuluu nykyisin kolme kokoluokkaa, Le, XLe ja Magnum E. Toinen vuoden 2010 tulokas oli niin ikään alumiinirungon ja lujitemuovisustan hybridirakenteen omaksunut Yamarin Cross. Crossien siemen kylvettiin hedelmälliseen maahan, sillä Yamarin on ollut vuosikausia Suomen suosituin lujitemuovivenemerkki. Crossit ovat vallanneet markkinoita vauhdilla. Viime vuonna alumiiniveneiden osuus moottoriveneiden kokonaismyynnistä oli jo 40 prosenttia. Vaikka venekauppa on viime vuosina hiipunut, on alumiiniveneiden menekki pitänyt pintansa. Kappalemääräisesti 40 prosentin markkinaosuus tarkoittaa reilua venettä, joista duosta kvartetiksi kasvaneiden valtamerkkien osuus oli venettä. Pelkästään Bustereita (viimeiset Drivet mukaan lukien) myytiin lähes 800 venettä. Silvereitä meni kaupaksi 266 ja Yamarin Crosseja 221. Neljän koplan täydentää yhä vahvemmin huvivenemarkkinoille pyrkivä Faster 167 veneellä. VENEMESTARI

3 Keulan ja perän muodot erottavat Huskyt muista valtavirran alumiini merkeistä. Varsinkin peräkulmissa alumiini on saatu taipumaan saumattomasti ainutlaatuisiin pokkauksiin. Uimatasojen reunassa on kolhuja ehkäisevä tuhti kuminen törmäyslista. Valtaosa myydyistä alumiiniveneistä on erilaisia pulpettivenemalleja. Suosituin kokoluokka on noin viisimetriset tuplapulpettiveneet, mutta myös kuuden ja seitsemän metrin alumiiniveneet pääsevät myyntimääriin, joista vastaavat lujitemuovivenemallit voivat vain haaveilla. kaikkiaan alumiinisia pulpettiveneitä myytiin viime vuonna noin 1 450, vastaavien muoviveneiden myynnin jäädessä 900 veneeseen. Suomalaisen venevalmistajan kannalta alumiiniveneiden kiinnostavuutta lisää se, että ne ovat hyvin suosittuja Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä. Ja ne sattuvat olemaan suomalaisen veneteollisuuden tärkeimmät vientimaat. Venevalmistus on Suomessa vahvasti vientivetoista. Käytännössä kaikkien merkittävien venevalmistajien tuotannosta vientiin menee prosenttia. FINN MARIN JAKAMAAN KAKKUA Kokkolalainen vuonna 1990 perustettu Finn-Marin kuluu Suomen veneteollisuuden raskassarjalaisiin. Se on Suomen moottorivenevalmistajista liikevaihdolla mitattuna viidenneksi suurin, ja yksi harvoista joka on pystynyt vuodesta toiseen tekemään voitollista tulosta. Finn-Marinin pääomistaja on monialayhtiö Terra Patris Oy. Se omistaa myös Seliö Boatsin, joka valmistaa alihankintana Yamarineja ja Yamarin Crosseja Konekeskolle. Finn-Marin tunnetaan Grandezza- ja Finnmaster-veneiden kehittäjänä ja valmistajana. Grandezzat ovat viime vuosina dominoineet Suomen matkavenemarkkinoita ja valloittaneet menestyksekkäästi myös kivikovia Euroopan markkinoita. Finnmasterit ovat puolestaan jo pitkään kuuluneet Suomessa ja Skandinaviassa lujitemuovisten perä- moottoriveneiden terävimpään kärkeen. Viennin osuus Finn-Marinin tuotannosta on yli 80 prosenttia. Grandezzat myy Suomessa yksinoikeudella Astrum Vene, Euroopassa Grandezzalla on varsin kattava jälleemyyjäverkosto. Finnmasterien vienti Skandinaviaan kulkee Yamaha Motor Skandinavian ja sen Yamaha-jälleenmyyjien kautta. Suomessa Finnmasterien markkinointi ja myyntiverkosto vaihtui tänä vuonna Suzukilta Konekeskolle. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että nykyisin Finnmasterit myydään Suomessa muun Skandinavian tavoin Yamahan-jälleenmyyjäverkoston kautta ja Yamaha-moottoreilla varustettuina. Suomessa myyntiverkosto kattaa 12 Finnmaster-Yamahajälleenmyyjää. Finnmaster Huskyjen myötä alumiinivenemarkkinoille saadaan siis vakavasti otettava uusi venemerkki, jolla on takanaan tunnettu valmistaja ja vahva jälleenmyyjäverkosto. Lähtökohdillaan Huskyilla on siis kaikki eväät nousta kaupallisesti merkittäväksi tekijäksi markkinoilla. Käännetään katseet pitkähköksi venyneen pohjustuksen jälkeen itse veneisiin. KOLMELLA MALLILLA LIIKKEELLE Husky-sarja lanseerataan räväkästi heti kolmen täysin uuden venemallin voimin. Mallimerkinnät R6, R7 ja R8 kuvaavat karkeasti veneiden kokonaispituutta metreissä. Kaikki kolme Huskyä ovat tyypiltään tuplapulpettiveneitä, joita yhä yleisemmin nimitetään myös bowridereiksi eli avokeulaisiksi tuulilasiveneiksi. Valmistus tapahtuu alusta loppuun Finn-Marinin Kok VENEMESTARI

4 Runkomuodossa ei ole haettu äärimmäisyyksiä, vaan hyviä, yleispäteviä käyttöominaisuuksia. Rungot hitsataan kasaan tavallaan käänteisenä muottina toimivan jigin päällä. Valmiit rungot siirtyvät tuotantolinjalle, jossa ne saavat päälleen lujitemuovikannen. kolan tehtaan seinien sisällä, tosin alumiinisten runkojen hitsaus ja kasaus on ulkoistettu tehtaan tiloissa toimivalle aliurakoitsijalle. Lujitemuoviosien valmistus ja loppukokoonpano tapahtuu Finn-Marinin omalla tuotantolinjalla. Huskyjen rakenteissa tai tuotannossa ei sinänsä ole mitään erityisen mullistavaa. Ainevahvuudet, materiaalit ja valmistusmenetelmät ovat hyväksi todetun tavanomaisia. Runkomateriaalina on 5083-alumiinilaatu, mitä pidetään venekäytössä yleisistä merialumiinilaaduista jäykimpänä ja kestävimpänä. Runkomuodossa ei ole haettu äärimmäisyyksiä, vaan hyviä, yleispäteviä käyttöominaisuuksia. Keularanka on vesilinjan yläpuolelle saakka perinteisen loiva, mutta törmäyslistan alapuolella nykyaikaisen pysty. Rungon v-kulma on perässä mallista riippuen tavanomaiset astetta. Nousulistoja on varsin maltillisesti kaksi paria, joista ulommaiset ovat varsin ylhäällä. Alumiinirungon päälle liitettävä kansi- ja sisustusmuotti on lujitemuovia, jonka gelcoatin väri on tutusti valkoinen. Huskyjen runkomateriaalia ja äijämäisyyttä korostetaan alumiinisilla uimatasoilla ja lujitemuovikannen askelmiin ja lattialle vakiona kiinnitettävällä alumiinisella turkkilevysarjalla. Mustat tuulilasinkehykset, tavanomaista tuntuvasti paksumpi törmäyslista sekä tumma istuinverhoilu luovat valkoiselle gelcoatille ja hopeanharmaalla alumiinille kontrastia. Muotoilullisesti Huskyjen tunnusmerkkejä ovat terävästi negatiiviseen kulmaan päättyvä sivuikkunoiden profiili, leveä ja tylppä keula, sekä massiiviset, kahdessa tasossa olevat uimatasot. Varsinkin keulassa ja perässä alumiini on saatu rungossa taipumaan näyttäviin kulmiin ja pokkauksiin ilman hitsaussaumoja, mikä yhdessä nykyaikaisen kulmikkaan lujitemuovimuotoilun kanssa antaa Huskyille muista valtavirran alumiiniveneistä mukavasti erottuvat yleisilmeen. Ulkonäkö on maistuva sekoitus aggressiivista äijämäisyyttä ja moderniutta, ilman että muodot olisi käytännöllisyyttä uhraava itsetarkoitus. Huskyissa on muotoja katsottavaksi, mutta pohjimmiltaan veneet on tehty käytettäväksi. Venemestari on päässyt kokeilemaan Huskyjä viimeisen vuoden aikana jo kehitysvaiheessa. Tässä jutussa esiintyvät yksilöt ovat lajinsa ensimmäisiä, jotka monessa mielessä toimivat vielä erilaisten osien ja komponenttien, kuten penkkien, luukkujen, lukkojen ja salpojen testialustoina, joten kuvien yksityiskohtiin ei vielä tässä kohtaa kannata kiinnittää liikoja huomiota. Tämän lehden ilmestymisen aikoihin varsinaiset tuotantoveneetkin on jo ehditty ajaa ja arvioida, joten niiden perusteellisemmat koeajoraportit julkaistaan tulevissa Venemestareissa. Tässä kuitenkin jo ensikurkistus uutuuksiin ja niiden rinnastus selkeimpiin kilpakumppaneihin. VENEMESTARI

5 Husky R6 toimii lanseerausvaiheessa sarjan aloitusmallina, mutta jos myyntimenestystä tulee, se tuskin tulee jäämään pienimmäksi Huskyksi. Finnmaster Husky R6 Husky R6 tulee tiukasti kilpailtuun hieman alle kuusi metristen tuplapulpetti/bowriderveneiden luokkaan. Tilaratkaisultaan R6 on varsin tavanomainen, mutta sellaisena hyvinkin toimiva. Takaosan matkustamo vaikuttaa väljältä. Leveyssuunnassa tilaa on hyvin, samoin jalka- ja liikkumatilaa ohjaamon erillisistuimien ja peräpenkin välissä. Istumapaikkoja on mukavasti viidelle ja tavaratiloja löytyy reilusti peräpenkin ja pulpettien alta. Pulpettien väliovi on toteutettu perinteisesti kaksiosaisena. Tuulilasin keskiruutu aukeaa takaa katsottuna ulospäin ja alaovi sisäänpäin. Alumiinisen turkkilevysarjan lisäksi myös kojelaudassa on alumiinisomisteet. Kojelaudan kytkimet ovat tavanomaisten muovisten keinuvipujen sijaan painonappimalliset. Karttaplotterille on nykytyylin mukaisesti kookas asennuspaikka, joka on luontevan lähellä kipparin koskettaa. Keulatila on vakioasussaan kalustamatonta kuorma-, kulku- ja harrastustilaa. Molempien pulpettien edessä on askelmat helpottamassa maihin kulkua kylkiparkkitilanteissa. Keula-askelman yhteyteen on laitoihin muotoiltu lepuutintelineet. Keulakansi on leveä, tasainen ja vuorattu turkin ja kaikkien muiden astumatasojen tavoin liukuestokuvioidulla alumiinilevyllä. Keulakaiteiden väli on sen verran leveä, että siitä mahtuu kulkemaan helposti myös kauppakassin kanssa. Perässä isot uimatasot ovat paitsi näyttävät myös helppokulkuiset. Ajotuntuma on jo esisarjan veneessä varsin mallikas. Vene reagoi nöyrästi ohjaukseen ja trimmaantuu luontevasti, minkä ansiosta aallokossakin eteneminen on helppo tehdä mahdollisimman mukavaksi. R6:n optimikoneeksi on ajateltu 115-hevosvoimainen Yamaha. Tehoalueesta ja ominaisuuksista löytyy kuitenkin joustoa ja valinnanvaraa molempiin suuntiin. Hiukan tavoitepainoa tuhdimmalla testiveneellä yllettiin yli 35 solmun huippunopeuksiin. Vakiovarustukseen kuuluu muiden Huskyjen tavoin muun muassa hydrauliohjaus, ajokuomu, istuinpehmustesarja sekä perinteisten 12 V virtapistokkeiden lisäksi myös kaksi usb-pistoketta. SISÄTILAKUVAT PROTOVENEESTÄ. MONET YKSITYISKOHDAT EIVÄT VASTAA TUOTANTOVENEITÄ. HUSKY R6 VS PÄÄKILPAILIJAT Merkki FINNMASTER BUSTER BUSTER BUSTER FASTER SILVER YAMARIN Malli Husky R6 XLe XL XL Pro 560 SC Shark BR 580 Cross 57 BR Pituus 5,86 m 5,80 m 5,94 m 5,94 m 5,60 m 5,80 m 5,66 m Leveys 2,29 m 2,25 m 2,17 m 2,17 m 2,20 m 2,17 m 2,17 m Paino 890 kg 695 kg 600 kg 640 kg 620 kg 720 kg 680 kg Pohjakulma Tehoalue hv hv hv hv 620 kg hv hv Henkilömäärä 7 henk. 7 henk. 7 henk. 7 henk. 7 henk. 7 henk. 6 henk. Hinta (* vahvistamatta Buster XL Pro ja Magnum E hinnat mallivuoden 2016 hintoja, muut mallivuoden 2015 hintoja Tilaratkaisu on tavanomainen mutta toimivaksi todettu. Peräsohvalla on kilpailukykyisesti jalkatilaa. Keulassa on luontevat askelmat veneeseen sekä keulasta että sivuilta. Köysiboksi on takareunastaan avoin, joten köyden saa käsille ja piiloon helposti ilman kannen avaamista VENEMESTARI

6 R7 istuu vakaasti ja tukevasti vedessä. Ajossa se onnistuu tuntumaan isommalta veneeltä kuin onkaan. Finnmaster Husky R7 Husky R7 on kokoluokkansa ainoa alumiinivene, jossa on täysimittainen u-sohva vakiona. Seiskaan venytetty mallimerkintä vaikuttaisi 6,5-metrisen R7:n kohdalla olevan perusteltua, sillä rungossa riittää volyymia, minkä ansiosta sisätilamitat ovat luokan kärkeä. Perän kookas u-sohva mahtuukin vaivatta mukaan, tarjoten mukavia istumapaikkoja sekä matkustamiseen että oleskeluun. Keulatila on sen sijaan pienemmän R6:n tavoin kalustamaton. Vakiovarustus noudattelee R6:n kanssa samaa tasoa. Merkittävimmän lisät ovat tuulilasinpyyhin ja u-sohvan alla oleva virtapistokkeella varustettu paikka kannettavalle kylmälaukulle. Lisävarustelista kasvaa kylmälaukun lisäksi muun muassa avotilan pöydällä ja aurinkotasolla. Lähtökohtaisesti 150-hevosvoimaisen Yamahan pariksi ajateltu R7 on R6:n tavoin luokassaan melko painava. Sen vastapainoksi myös tehoaluetta on venytetty tavanomaista korkeammalle. Yamahan moottorivalikoima antaa siihen hyvät lähtökohdat, sillä 100/115/130 ja 150/175/200-hevosvoimaiset Yamahat muodostava painoiltaan hyvin yhdenmukaiset sarjat hevosvoimaiset painavat noin 175 kiloa ja isompi sarja 225 kiloa. Ajettavuudeltaan R7 on miellyttävä. Vene pysyy vakaasti ja tarkasti kipparin hallinnassa vielä 150-hevosvoimaisella koneella varustetun testiveneen hieman yli 40 solmun huippunopeudellakin. Ajossa R7 onnistuu tuntumaan todellista kokoaan isommalta. Yksityiskohdista mainittakoon sen verran, että kaikkien Huskyjen takapenkin luukku on varustettu erikoissaranoilla, joiden ansiosta luukku aukeaa reilusti myös istuinpehmusteet kiinnitettynä. Toinen hyvä lisä on kaikissa malleissa oleva valmius keulakannen alta esiin vedettäville keulaportaille, jotka saa lisävarusteena. R7 varustetaan R6:n tavoin 98-litraisella polttoainesäiliöllä. Pienemmässä kokoluokassa mitta on sopiva, mutta R7:n teho- ja kokoluokassa tankkitilavuus jää pienehköksi. SISÄTILAKUVAT PROTOVENEESTÄ. MONET YKSITYISKOHDAT EIVÄT VASTAA TUOTANTOVENEITÄ. HUSKY R7 VS PÄÄKILPAILIJAT Merkki FINNMASTER BUSTER BUSTER BUSTER SILVER YAMARIN Malli Husky R7 XXL Magnum E Magnum Eagle BR 650 Cross 64 BR Pituus 6,45 m 6,29 m 6,43 m 6,90 m 6,50 m 6,31 m Leveys 2,33 m 2,17 m 2,47 m 2,40 m 2,40 m 2,32 m Paino kg 710 kg kg 930 kg 810 kg 880 kg Pohjakulma Tehoalue hv hv hv hv hv hv Henkilömäärä 8 henk. 7 henk. 8 henk. 8 henk. 7 henk. 8 henk. Hinta (* vahvistamatta Buster XL Pro ja Magnum E hinnat mallivuoden 2016 hintoja, muut mallivuoden 2015 hintoja R7 on omassa luokassaan ainoa alumiinivene, joka on varustettu mukavalla, täysimittaisella u- sohvalla. Kojelaudan ilme on nykyaikainen. Kytkimet on toteutettu painonapeilla tavanomaisempien keinukytkimien tai -vipujen sijaan. VENEMESTARI

7 R8 ajaa isojen avoveneiden kuningassarjaan helpolla ajettavuudella ilman tilojen ja suorituskyvyn kompromissia. Finnmaster Husky R8 Isojen, yli seitsemän metristen avoveneiden markkinat ovat kasvaneet parin viime vuoden aikana rajusti. Husky R8 nostaa tapetille suorituskyvyn lisäksi myös tilat. Myynnin kärkenä ovat toimineet erityisesti Buster Magnumin erikoisversiot, Yamarin Cross 75 BR sekä jossain määrin myös Anytecin ja XO:n mallit. Kaikille niille on yhteistä tietynlainen tinkimättömyys sporttisuuden ja suorituskyvyn suhteen. Husky R8 ylsi vielä viimeistelemättömässä testiasussaan 300-hevosvoimaisella Yamahalla vaivatta 50 solmun nopeuteen, joten suorituskykyä riittää siinäkin. Vahvimman ensivaikutuksen Husky tekee kuitenkin helpolla ajetttavuudella ja tiloilla. R8 on ajokäytökseltään hyvin anteeksiantava. Lujaa, jopa yli 50 solmua, ajaminen on hämmästyttävän helppoa. Kaarroksiin R8 ei taitu yhtä sykähdyttävän ahnaasti kuin vaikkapa Yamarin Cross 75 BR, mutta kovavauhtisissakin kurveissa Husky kulkee kuin kiskoilla. Pitoa riittää, mutta leikkaavuutta, tai edes taipumusta siihen ei saa esiin yrittämälläkään. Tilatarjonta vaikuttaa lupaavalta. Perässä on todella kookas u-sohva ja keulassa paapuurin laitaa myötäilevä pitkittäinen penkki. Trimmitasot kuuluvat R8:ssa vakiovarustukseen. Lisävarustelistalta löytyy muun muassa sähköinen ohjaustehostin, keulapotkuri sekä kiinteä jääkaappi. HUSKY R8 VS PÄÄKILPAILIJAT Protoveneestä napattu kaarroskuva paljastaa valtaosan R8:n tilaratkaisusta. U-sohvasta tulee todella kookas. Merkki FINNMASTER BUSTER BUSTER YAMARIN Malli Husky R8 SuperMagnum Magnum M5 Cross 75 BR Pituus 7,55 m 7,14 m 7,14 m 7,53 m Leveys 2,46 m 2,42 m 2,42 m 2,47 m Paino kg kg kg kg Pohjakulma Tehoalue hv hv hv hv Henkilömäärä 9 henk. 7 henk. 7 henk. 9 henk. Hinta (* vahvistamatta Buster XL Pro ja Magnum E hinnat mallivuoden 2016 hintoja, muut mallivuoden 2015 hintoja SISÄTILAKUVAT PROTOVENEESTÄ. MONET YKSITYISKOHDAT EIVÄT VASTAA TUOTANTOVENEITÄ VENEMESTARI

Yamarin Cross on jo vuosien ajan ollut arvostettu venemerkki, jonka tuotteissa yhdistyvät niin luotettavuus, mukavuus, kuin myös ajaton tyylikkyys.

Yamarin Cross on jo vuosien ajan ollut arvostettu venemerkki, jonka tuotteissa yhdistyvät niin luotettavuus, mukavuus, kuin myös ajaton tyylikkyys. HINNASTO 2019 Yamarin Cross on jo vuosien ajan ollut arvostettu venemerkki, jonka tuotteissa yhdistyvät niin luotettavuus, mukavuus, kuin myös ajaton tyylikkyys. Sen laatu yhdistetään myös vahvasti Yamahaan,

Lisätiedot

Skandinaavinen. Toiset näkevät

Skandinaavinen. Toiset näkevät KOEAJO Finnmaster 62 BR TEKSTI JAN SJÖLUND KUVAT TIMO KUUKKANEN, JAN SJÖLUND Skandinaavinen Avokeulaiset tuulilasiveneet ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan. Palansa kakusta haluaa myös Finnmaster

Lisätiedot

Päätös 1 (8) Dnro KKV/1278/ /2016 Julkinen versio

Päätös 1 (8) Dnro KKV/1278/ /2016 Julkinen versio Päätös 1 (8) 1 Asia... 2 2 Asian vireilletulo... 2 3 Osapuolet ja niiden harjoittama liiketoiminta... 2 4 Kilpailuoikeudellinen arviointi... 2 4.1 Yrityskauppasäännösten soveltuminen järjestelyyn... 2

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE 1. Silver Wolf Vakaa ja Hiljainen Aaltojen Taltuttaja

LEHDISTÖTIEDOTE 1. Silver Wolf Vakaa ja Hiljainen Aaltojen Taltuttaja LEHDISTÖTIEDOTE 1 Rymättylä 9.12.2011 julkaisuvapaa heti Silver Wolf Vakaa ja Hiljainen Aaltojen Taltuttaja TerhiTec Oy:n uusi Silver Wolf 510 mallisto asettaa uudet standardit alumiiniveneiden ajettavuudelle,

Lisätiedot

www.flipperboats.fi SPORT CONSOLE BOATS DAY CRUISER BOATS SPORT TOP BOATS Flipper 600 SC... 4 Flipper 640 SC... 6

www.flipperboats.fi SPORT CONSOLE BOATS DAY CRUISER BOATS SPORT TOP BOATS Flipper 600 SC... 4 Flipper 640 SC... 6 1 PRICE LIST 2015 2 Sisältö SPORT CONSOLE BOATS Flipper 600 SC... 4 Flipper 640 SC... 6 DAY CRUISER BOATS Flipper 600 DC... 8 Flipper 640 DC...10 Flipper 670 DC...12 Flipper 760 DC...14 SPORT TOP BOATS

Lisätiedot

Vakiovene ilman moottoria Bella 485 R + MERCURY F50 ELPT EFI Bella 485 R + MERCURY F60 ELPT EFI

Vakiovene ilman moottoria Bella 485 R + MERCURY F50 ELPT EFI Bella 485 R + MERCURY F60 ELPT EFI Bella 485 R 4,90 m x 2,00 m, n. 470 kg + moott. 50-60 hv. L-riki. Vakiovene ilman moottoria 12 060 Bella 485 R + MERCURY F50 ELPT EFI 17 700 Bella 485 R + MERCURY F60 ELPT EFI 18 800 Ankkuri- ja köysiboksi

Lisätiedot

Porvoolaisella TG:llä on pitkät perinteet takaja keskihytillisten yhteysveneiden valmistajana. Uusi 5.9 jatkaa perinteitä kunnialla.

Porvoolaisella TG:llä on pitkät perinteet takaja keskihytillisten yhteysveneiden valmistajana. Uusi 5.9 jatkaa perinteitä kunnialla. KOEAJO TG-5.9 Teksti Jan Sjölund Kuvat Kari Wilen, Jan Sjölund Parannettu painos Porvoolaisella TG:llä on pitkät perinteet takaja keskihytillisten yhteysveneiden valmistajana. Uusi 5.9 jatkaa perinteitä

Lisätiedot

BELLA - HINNASTO Voimassa alkaen.

BELLA - HINNASTO Voimassa alkaen. Bella 485 R 4,90 m x 2,00 m, n. 470 kg + moott. 50-60 hv. L-riki. 12 060 Vakiovarusteet: Ankkuri- ja köysiboksi keulassa Erillisistuin, leveä monitoiminen Mukitelineet NFB-kaapeliohjaus Paikka karttaplotterille,

Lisätiedot

KOEAJO Yamarin Cross 60 Cabin VENEET. 74 Venemestari 3 2013. ajuutallisen venemallin ilmaantumista Yamarin

KOEAJO Yamarin Cross 60 Cabin VENEET. 74 Venemestari 3 2013. ajuutallisen venemallin ilmaantumista Yamarin KOEAJO Yamarin Cross 60 Cabin Teksti Jan Sjölund Kuvat Markku Kuronen, Jan Sjölund VENEET Viittä vaille Alumiinirunkoisten Yamarin C rossien esiinmarssi pulpetti veneluokkiin on ollut vakuuttava. Uudella

Lisätiedot

MALLISTO 2018 Hinnasto voimassa lukien.

MALLISTO 2018 Hinnasto voimassa lukien. MALLISTO 2018 Hinnasto voimassa 1.1.2018 lukien. 1 SC SPORT CONSOLE FLIPPER 600 SC...3 FLIPPER 640 SC...4 DC DAY CRUISER FLIPPER 600 DC... 5 FLIPPER 640 DC... 6 FLIPPER 670 DC...7 FLIPPER 760 DC... 8 ST

Lisätiedot

Jälleenmyyntikuvasto. Jälleenmyynti TEPE. Paino Puoti. Välitie 4, Merikarvia,

Jälleenmyyntikuvasto. Jälleenmyynti TEPE. Paino Puoti. Välitie 4, Merikarvia, kuvasto Pituus 2,32 m, leveys 1,23 m, paino n.33 kg. Kantavuus 2 henk. /150 kg. Suositellaan vain pienelle sähkömoo orille. Vakiona: törmäyslista, vetokoukku, hankaimet, kond. vesitulppa Lisävarusteet:

Lisätiedot

Bowrider-tyyppiset veneet ovat olleet ILOPILLERI KOEAJO. Bella 550 BR

Bowrider-tyyppiset veneet ovat olleet ILOPILLERI KOEAJO. Bella 550 BR KOEAJO Jan Sjölund Bella 550 BR VENEET ILOPILLERI BELLAN MALLISTO NUORENEE SILMISSÄ. UUSILLA BOWRIDER-MALLEILLA HAETAAN MYYNTIIN VOLYYMIA. Bella luottaa lujitemuovirunkoisten päiväretkiveneiden vetovoimaan.

Lisätiedot

MALLISTO 2017 Hinnasto voimassa lukien.

MALLISTO 2017 Hinnasto voimassa lukien. MALLISTO 2017 Hinnasto voimassa 1.1.2017 lukien. 1 Horisontti on täynnä tuntemattomia salaisuuksia. Kaikki on mahdollista. Valloita yksi saari. Ja sitten vielä yksi lahti. Sukella pois kannelta tyyneen

Lisätiedot

Venemallisto. Luotettavaa vene- ja konekauppaa vuodesta Täyden palvelun myymälämme sijaitsee 4-tien varrella Heinolassa. Tervetuloa.

Venemallisto. Luotettavaa vene- ja konekauppaa vuodesta Täyden palvelun myymälämme sijaitsee 4-tien varrella Heinolassa. Tervetuloa. Venemallisto Kärkimerkit meiltä meiltä! Vuoden 2014 Silver jälleenmyyjä Luotettavaa vene- ja konekauppaa vuodesta 1973. Täyden palvelun myymälämme sijaitsee 4-tien varrella Heinolassa. Tervetuloa. Mökkimatkasi

Lisätiedot

HINNASTO FLIPPER. Suositushinta EUR sis.alv 24%

HINNASTO FLIPPER. Suositushinta EUR sis.alv 24% FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m. 80-150 hv/l Vakiovene ilman moottoria 23 800 Flipper 600 SC + MERCURY F100 L CT 34 600 Flipper 600 SC + MERCURY F115 L CT 35 500 Flipper 600 SC + MERCURY F150

Lisätiedot

Venemestarin osastot. kotimaisissa venenäyttelyissä tai Venemestarin nettisivuilla (www. venemestari.fi). Venemestarin tilaajana

Venemestarin osastot. kotimaisissa venenäyttelyissä tai Venemestarin nettisivuilla (www. venemestari.fi). Venemestarin tilaajana JAN SJÖLUND Uuden veneilykauden avaus, Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä Vene 09 Båt -näyttely, on jo ovella. Venemestari on mukana messuilla kolmen osaston voimin. Norjalainen klassikko, vuosimallia

Lisätiedot

FINNMASTER SID 4 SMART DESIGN SID 6 HUSKY R6 SID 12 HUSKY R7 SID 18 HUSKY R8 SID 24 MODELLPROGRAM SID 30

FINNMASTER SID 4 SMART DESIGN SID 6 HUSKY R6 SID 12 HUSKY R7 SID 18 HUSKY R8 SID 24 MODELLPROGRAM SID 30 A NEW BREED FINNMASTER SID 4 SMART DESIGN SID 6 HUSKY R6 SID 12 HUSKY R7 SID 18 HUSKY R8 SID 24 MODELLPROGRAM SID 30 3 FINNMASTER MADE IN THE MIDNIGHT SUN Tervetuloa keskiyön auringon maahan. Täällä Suomen

Lisätiedot

Mestariainesta. KOEAJO Finnmaster T7

Mestariainesta. KOEAJO Finnmaster T7 KOEAJO Finnmaster T7 JAN SJÖLUND Mestariainesta Finnmaster lupaili jo alkuvuodesta esitellyn T8:n julkistamisen yhteydessä, että särmikäs T-sarja saa jatkoa. Seuraava askel on uunituore T7. VENEET Iso

Lisätiedot

VESIKULKUNEUVOJEN ENSIREKISTERÖINNIT 1-12/2015

VESIKULKUNEUVOJEN ENSIREKISTERÖINNIT 1-12/2015 RAPORTTI: FINNBOAT - VESIKULKUNEUVOT KUUKAUSITTAINEN VERTAILU VESIKULKUNEUVOJEN VALMISTUSVUODET: 2013/2014/2015 VERTAILU: 2014 REKISTERÖINNIT AJALTA: 1.1. - 31.12.2015 VERTAILU: 2014, SILTÄ OSIN KUIN SAATAVILLA

Lisätiedot

husky r6 sivu 12 husky r7 sivu 18 husky r8 sivu 24

husky r6 sivu 12 husky r7 sivu 18 husky r8 sivu 24 A NEW BREED Finnmaster sivu 4 smart design SIVU 6 husky r6 sivu 12 husky r7 sivu 18 husky r8 sivu 24 VARUSTEET SIVU 30 3 finnmaster made in the midnight sun Tervetuloa keskiyön auringon maahan. Täällä

Lisätiedot

FLIPPER - HINNASTO. Voimassa alkaen. FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m hv/l

FLIPPER - HINNASTO. Voimassa alkaen. FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m hv/l FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m. 80-150 hv/l 23 800 Kaiteet ja helat, haponkestävää terästä Kiintotankki, 130 l Offshore-istuimet, korkeussäädettävä jalka Ohjauspulpetin suojahuppu Paikka karttaplotterille

Lisätiedot

pikkumaisterit Pulpettiveneiden uu Finnmaster 52 SC testi 560 Kipparin

pikkumaisterit Pulpettiveneiden uu Finnmaster 52 SC testi 560 Kipparin Kipparin testi 560 Pulpettiveneiden uu pikkumaisterit Enää ei riitä, että pieni yleiskäyttöinen pulpettivene täyttää tehtävänsä. Sen on myös oltava trendikkäästi tyylitelty, muttei yliampuvasti. Moottorisuositukset

Lisätiedot

U usi Buster yllyttää. Uusi Buster XL. testi 614. Kipparin

U usi Buster yllyttää. Uusi Buster XL. testi 614. Kipparin Kipparin testi 614 Uusi Buster XL Tämän testin otsikkona voisi aivan hyvin olla Imperiumin vastaisku, Paras Buster kautta aikojen tai Osataan sitä Busterillakin. Kaikki vaihtoehdot kävisivät, sillä uuteen

Lisätiedot

SC SPORT CONSOLE DC DAY CRUISER ST SPORT TOP

SC SPORT CONSOLE DC DAY CRUISER ST SPORT TOP MALLISTO 2016 1 Horisontti on täynnä tuntemattomia salaisuuksia. Kaikki on mahdollista. Valloita yksi saari. Ja sitten vielä yksi lahti. Sukella pois kannelta tyyneen veteen. Jahtaa toista saarta ja näe

Lisätiedot

Tuhtia työtä Ukrainasta

Tuhtia työtä Ukrainasta 707 UMS-550 ja -410 Tuhtia työtä Ukrainasta Ukrainalainen UMS tähtää alumiinivenemallistollaan Pohjoismaiden kuumille markkinoille. Otimme ajoon kaksi meikäläistä makua kutittelevaa mallia, joista isompi

Lisätiedot

PERINTEET INNOVAATIOT AMMATTITAITO VUODEN UUTUUDET 868 CAB 747 CAB 860 SPD 750 SARJA 622 SARJA 530 SARJA FAKTA JA VARUSTEET

PERINTEET INNOVAATIOT AMMATTITAITO VUODEN UUTUUDET 868 CAB 747 CAB 860 SPD 750 SARJA 622 SARJA 530 SARJA FAKTA JA VARUSTEET ANYTEC 2015 SISÄLLYSLUETTELO 04 10 14 18 22 26 30 34 38 PERINTEET INNOVAATIOT AMMATTITAITO VUODEN UUTUUDET 868 CAB 747 CAB 860 SPD 750 SARJA 622 SARJA 530 SARJA FAKTA JA VARUSTEET Toimitus Add Cream Paino

Lisätiedot

Uudestisyntynyt. Silver Raptorin ulkonäkö on Yamarin-aikoja

Uudestisyntynyt. Silver Raptorin ulkonäkö on Yamarin-aikoja AJETTU TEKSTI Jan Sjölund KUVAT Kari Wilén Silver Raptor DCZ VENEET Uudestisyntynyt SILVERIN UUSI PETOLINTU LANSEERATTIIN MARKKINOILLE JO KERTAALLEEN, REILUT KAKSI VUOTTA SITTEN YAMARIN 81 DC:NÄ. UUTEEN

Lisätiedot

MALLISTO Hinnasto voimassa lukien.

MALLISTO Hinnasto voimassa lukien. MALLISTO 2019 Hinnasto voimassa 1.1.2019 lukien. Horisontti on täynnä tuntemattomia salaisuuksia. Kaikki on mahdollista. Valloita yksi saari. Ja sitten vielä yksi lahti. Sukella pois kannelta tyyneen veteen.

Lisätiedot

TERVETULOA UUDISTUNEEN YAMARIN-TUOTEPERHEEN PARIIN!

TERVETULOA UUDISTUNEEN YAMARIN-TUOTEPERHEEN PARIIN! 2019 HINNASTO TERVETULOA UUDISTUNEEN YAMARIN-TUOTEPERHEEN PARIIN! Kaudelle 2019 olemme lanseeranneet uusia venemalleja, joiden suunnittelussa on panostettu raikkaaseen muotoiluun. Uusi muotokieli kantaa

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2007 SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 50 HV 32 s 31 s 30 HV 25 s 24 s 4,86 m LEVEYS 1,96 280 kg KANTAVUUS 5 MOOTTORISUOSITUS 30-50 hv

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2 010 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET UUTUUS 2010 Kahdella ohjauspulpetilla varustettu yhteys- ja kalavene. Erinomaiset

Lisätiedot

BUSTER CABIN. Vakiovarusteet. Rungon pintakäsittelyt 553835 Primer ja antifouling -käsittely 1 064. Värilaita

BUSTER CABIN. Vakiovarusteet. Rungon pintakäsittelyt 553835 Primer ja antifouling -käsittely 1 064. Värilaita BUSTER CABIN Vakiovarusteet Hydrauliohjaus RST kaiteet ja knaapit Läpikuljettava keskihytti seisomakorkeudella Tuulilasinpyyhin, oikea ja vasen Suuri kattoikkuna ja -luukku Ovi edessä ja liukuovi takana

Lisätiedot

Yamarin 68 DC / Cabin

Yamarin 68 DC / Cabin vertailee / Cabin Heikki Juuri-Oja Seppo Katajisto Ari Inkinen Hyvärunkoiset sisarukset Yamarin on vaikeuttanut valintaa daycruiserin ja hyttiveneen välillä lisäämällä toiseen urheilullisuutta ja parantamalla

Lisätiedot

Helmikuun 10. päivä ovensa avaavat Venemessut

Helmikuun 10. päivä ovensa avaavat Venemessut JAN SJÖLUND, RICHARD LAX rikkoo jälleen ennätyksiä Tänä vuonna Vene 07 Båt -messuilla on käytössä kaikki Helsingin Messukeskuksen neliöt. Pinta-alaltaan näyttely onkin historian suurin: pinta-ala vastaa

Lisätiedot

7 veljestä AMT 170 BR. Finnmaster 52 SC. Buster L2 SUURVERTAILU. + Honda BF60. + Yamaha F60. + Yamaha F50

7 veljestä AMT 170 BR. Finnmaster 52 SC. Buster L2 SUURVERTAILU. + Honda BF60. + Yamaha F60. + Yamaha F50 SUURVERTAILU Teksti Jan Sjölund Testiryhmä Jan Sjölund, Timo Kuukkanen, Petri Hiltunen, Pekka Hietala, Håkan Mitts Kuvat Kusti Kairikko 7 veljestä kymmen AMT 170 BR + Honda BF60 Yamarin 50 SC + Yamaha

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 50 HV 32 s 31 s 30 HV 25 s 24 s 4,86 m LEVEYS 1,96 280 kg KANTAVUUS 5 MOOTTORISUOSITUS 30-50 hv Kahdella

Lisätiedot

M A S T E R B O A T S. F I

M A S T E R B O A T S. F I MASTERBOATS.FI MASTER 651 on vankka vene vakuuttavilla meriominaisuuksilla. 300 hevosvoiman moottorilla saavutetaan yli 55 solmun nopeus. Vakiona olevalla 300 litran polttoainesäiliöllä 651:n toimintasäde

Lisätiedot

Koppiveneiden komistus

Koppiveneiden komistus KOEAJO XO 240 RS Cabin TEKSTI JAN SJÖLUND KUVAT MARKKU KURONEN, KARI WILEN JA JAN SJÖLUND Koppiveneiden komistus Alumiinirakenteinen keskihyttivene vie ajatukset oitis työveneisiin. XO 240 RS Cabin on

Lisätiedot

ADRIA 50 VUOTTA! SEN KUNNIAKSI ERIKOISVARUSTELLUT SILVER COLLECTION VAUNUMALLIT: ADORA 522 UP, ALTEA 542 PK JA ALTEA 492 LU SILVER COLLECTION

ADRIA 50 VUOTTA! SEN KUNNIAKSI ERIKOISVARUSTELLUT SILVER COLLECTION VAUNUMALLIT: ADORA 522 UP, ALTEA 542 PK JA ALTEA 492 LU SILVER COLLECTION ADRIA LEHDISTÖTIEDOTE 16.09.2015 ADRIA MOBIL TÄYTTI 50 VUOTTA KEVÄÄLLÄ 2015 JA KASVATTAA MALLISTOAAN SUUREMMALLA AUTO- JA VAUNUMALLISTOLLA KUIN KOSKAAN KAIKKI ADRIA UUTUUDET ON NÄHTÄVISSÄ LAHDEN CARAVAN

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Tervetuloa hyvään seuraan! www.bellaboats.fi

Sisällysluettelo. Tervetuloa hyvään seuraan! www.bellaboats.fi 1 Hinnasto 213 Sisällysluettelo Cabin Cruisers Bella 9... 3 Bella 8... 4 Falcon Fantino 26... 6 Bella 73... 8 Bella 7 Sunmar... 9 Bella 7 Patrol...1 Bella 8 C...12 Hardtop Boats Bella 6 HT...14 Bella 3

Lisätiedot

FINNMASTER SIVU 4 SMART DESIGN SIVU 6 HUSKY R5 SIVU 12 HUSKY R6 SIVU 16 HUSKY R7 SIVU 22 HUSKY R8 SIVU 26 HUSKY R8S SIVU 30 VARUSTEET SIVU 36

FINNMASTER SIVU 4 SMART DESIGN SIVU 6 HUSKY R5 SIVU 12 HUSKY R6 SIVU 16 HUSKY R7 SIVU 22 HUSKY R8 SIVU 26 HUSKY R8S SIVU 30 VARUSTEET SIVU 36 A NEW BREED FINNMASTER SIVU 4 SMART DESIGN SIVU 6 HUSKY R5 SIVU 12 HUSKY R6 SIVU 16 HUSKY R7 SIVU 22 HUSKY R8 SIVU 26 HUSKY R8S SIVU 30 VARUSTEET SIVU 36 3 FINNMASTER MADE IN THE MIDNIGHT SUN Tervetuloa

Lisätiedot

Kiinnostus daycruisereihin

Kiinnostus daycruisereihin TEKSTI JAN SJÖLUND KUVAT RICHARD LAX, JAN SJÖLUND pykälää isompi daycruiser Noin kuusimetristen daycruisereiden luokka on rekisteröintitilastojen mukaan vahvasti kotimaisten merkkien hallussa. Pykälää

Lisätiedot

Juhlavuosi. Lisävarusteet 2016

Juhlavuosi. Lisävarusteet 2016 Juhlavuosi Lisävarusteet 2016 ARKIP SPORTSMAN 445 B/M/C SPORTSMAN SPORTSMAN 55 FISHING FISHING INKAS 525 INKAS 495 INKAS 465 INKAS 465L ARKIP sis. Garmin GPS MAP 721 xs 11900 SPORTSMAN sis. 9 ft airot

Lisätiedot

KORJAA HUOLLA TEE-SE-ITSE VENEENKÄSITTELY NAVIGOINTI TURVALLISUUS. Numero 6 Syyskuu 2007 www.venemestari.fi toimitus@venemestari.fi hinta 6,95 euroa

KORJAA HUOLLA TEE-SE-ITSE VENEENKÄSITTELY NAVIGOINTI TURVALLISUUS. Numero 6 Syyskuu 2007 www.venemestari.fi toimitus@venemestari.fi hinta 6,95 euroa KORJAA HUOLLA TEE-SE-ITSE VENEENKÄSITTELY NAVIGOINTI TURVALLISUUS Numero 6 Syyskuu 2007 www.venemestari.fi toimitus@venemestari.fi hinta 6,95 euroa SUURVERTAILU 17 18-jalkaiset bowriderit: AMT 185 BR Bayliner

Lisätiedot

Menestyksen jatko-osa

Menestyksen jatko-osa KOEAJO Grandezza 33 OC TEKSTI JAN SJÖLUND KUVAT MARKKU KURONEN, JAN SJÖLUND Menestyksen jatko-osa VENEET ] w z{ wä ä { { w z{ ä ~ ä w Däk z{ ä { ä ] w z{ w ä ä { ä w wä~ ä w ww Bä wä { { { ä ä w wä w w

Lisätiedot

Laatua ja perinteitä

Laatua ja perinteitä Laatua ja perinteitä Sisällysluettelo Soutuveneet 4 Moottoriveneet 5 Pulpettiveneet 6 Matkaveneet 8 Laatua ja perinteitä vaalien 10 Yhteystiedot 11 Nauti jokaisesta hetkestä Mikä onkaan rentouttavampaa

Lisätiedot

Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa.

Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa. Hinnasto 2018 1 Kauden 2018 Bella-uutuudet ovat norjalaisen venesuunnittelija Espen Thorupin käsialaa. Ne tarjoavat innovatiivisia, käytännöllisiä ja edullisia vaihtoehtoja Sinulle, joka arvostat helppoa

Lisätiedot

PASSION PROSYSTEM. Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI. Since 1912

PASSION PROSYSTEM. Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI. Since 1912 PASSION IN CRANES PROSYSTEM Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI Since 1912 PROSYSTEM Alumiininen piennosturijärjestelmä on maailman kehittynein työpajanosturi. Sen ainutlaatuiset

Lisätiedot

Venehinnasto 2016 SIS. ALV 24%

Venehinnasto 2016 SIS. ALV 24% Venehinnasto 2016 SIS. ALV 24% 555 Pilothouse 16 400 Bimini 955 Värirunko 530 Kuomu 1 840 Apumoottoriteline 235 Aurinkomarkiisi 615 SMART PACK 3 250 CABIN COMFORT PACK 2 145 Keulapunkan tyynysarja, verhot,

Lisätiedot

470 SPORT. Lisävarusteet TEKNISET VARUSTEET TIEDOT. CE-luokka. Henkilöiden enimmäismäärä 8. Kokonaispituus (m) 4,71

470 SPORT. Lisävarusteet TEKNISET VARUSTEET TIEDOT. CE-luokka. Henkilöiden enimmäismäärä 8. Kokonaispituus (m) 4,71 470 SPORT CE-luokka C Henkilöiden enimmäismäärä 8 TEKNISET TIEDOT Kokonaispituus (m) 4,71 Sisäpituus (m) 3,60 Kokonaisleveys (m) 2,15 Sisäleveys (m) 1,00 Ponttoonin halkaisija (keula / perä) (cm) 41-57

Lisätiedot

MADE IN THE MIDNIGHT SUN

MADE IN THE MIDNIGHT SUN MADE IN THE MIDNIGHT SUN FINNMASTER SID 4 SMART DESIGN SID 6 CABIN P-SARJA SID 8 DAY CRUISER T-SARJA SID 24 BOW RIDER SARJA SID 44 CONSOLE SARJA SID 52 MODELLPROGRAM SID 60 2 3 MADE IN THE MIDNIGHT SUN

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2012 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 5050 SR Duo Kahdella ohjauspulpetilla varustettu yhteys- ja kalavene. Erinomaiset

Lisätiedot

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän m at k a i luau tot Matkailuautolla matkustaminen on kätevä tapa päästä lähelle luontoa. Matkanteko on lisäksi oikein mukavaa, sillä ohjaamon ja asunto-osan

Lisätiedot

Veneily kiinnostaa suomalaisia. Lisääntynyt

Veneily kiinnostaa suomalaisia. Lisääntynyt MESSURAPORTTI JAN SJÖLUND, RICHARD LAX, KUSTI KAIRIKKO Tuplajuhlat täydessä Uivassa Helsingin Uivalla ja veneilyalalla pyyhkii hyvin. Tästä kertoo se, että Uivassa oli jälleen yli 18 000 kävijää. Näytteilleasettajia

Lisätiedot

KOHTI SEIKKAILUA SUORITUSKYKYÄ JA AJONAUTINTOA POHJOISTA LAATUA POHJOISIIN OLOIHIN TURVALLISUUS UUDET SEIKKAILUT ODOTTAVAT

KOHTI SEIKKAILUA SUORITUSKYKYÄ JA AJONAUTINTOA POHJOISTA LAATUA POHJOISIIN OLOIHIN TURVALLISUUS UUDET SEIKKAILUT ODOTTAVAT SUOMI 2018 KOHTI SEIKKAILUA SUORITUSKYKYÄ JA AJONAUTINTOA Olipa suunnitelmissasi kesäinen retki lasten kanssa läheiseen saareen, vauhdikas vesiurheilupäivä kaveriporukalla tai syksyinen kalaretki, Yamarin

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2011 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 5050 SR Duo Kahdella ohjauspulpetilla varustettu yhteys- ja kalavene. Erinomaiset

Lisätiedot

Drop. D E S I G N P O O L

Drop. D E S I G N P O O L Drop. D E S I G N P O O L MIKÄ ON DROP? Drop on ulkoallas, jonka viimeistellyn kaunis ulkomuoto, ergonomisuus ja helppokäyttöisyys tarjoavat todellista arjen luksusta niin kodin pihamaalle, terassille

Lisätiedot

Jännite (V) EXTURN 130 1, EXTURN 180 1, EXTURN 230 2, ,

Jännite (V) EXTURN 130 1, EXTURN 180 1, EXTURN 230 2, , TEKNISET TIEDOT Pituus: 55 cm Paino: 19 kg Suurin halkaisija: 16,5 x 16,5 cm Käyttölaite; kosketuspaneeli, joy-stick-ohjain tai kauko-ohjain Runko; meriveden kestävä alumiini, erikoiseloksoitu Huoltovapaa

Lisätiedot

Puhdasta joka käänteessä

Puhdasta joka käänteessä BR 35 /12 C Puhdasta joka käänteessä Yhdistelmäkone BR 35/12 C Ennennäkemätön ketteryys Koskaan aikaisemmin ei ole siivouskone ollut yhtä ketterä ja kevyt ohjata - Berliinin CMS-messuilla palkittu BR 35/12

Lisätiedot

KASVAA PERHEEN MUKANA.

KASVAA PERHEEN MUKANA. KASVAA PERHEEN MUKANA KASVAA PERHEEN MUKANA. Unipuu-sarjan monipuolisesta valikoimasta löytyy lukuisia keskenään yhteensopivia osia, joista saa muunneltavia ja tilaa säästäviä vuoderatkaisuja perheen ja

Lisätiedot

Finnmaster 5700 WA. Finnmaster on yksi vahvimmin. Walkaround moneen menoon

Finnmaster 5700 WA. Finnmaster on yksi vahvimmin. Walkaround moneen menoon Ari Inkinen Heikki Juuri-Oja Koeajaa Finnmaster 5700 WA Kalavene, huvivene, mökkivene, retkivene, mitä niitä kaikkia onkaan. Finnmaster 5700 WA soveltuu moneen käyttöön ja etenkin kahdelle hengelle se

Lisätiedot

Veneilyn innostava aloituspaketti

Veneilyn innostava aloituspaketti 700 Bayliner Element T e k s t i K a r e l K a k k o L K u v a t S e p p o E v i n s a l o Veneilyn innostava aloituspaketti Helppous, huokeus ja kaiken kattava yksinkertaisuus ovat ominaisuuksia, joita

Lisätiedot

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn 2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn Ram 1500 mallisto kasvoi mallivuodelle 2015! Suuren suosion saavuttanut Ram 1500 mallisto laajeni mallivuodelle 2015 Longhorn mallilla! Tarjolla neljä malliversiota

Lisätiedot

MÖKKILAITURIT. Pikku-Näpsä. Näpsä. Iso-Näpsä. Iso-T. Pituus: 4,1m Ponttonikantavuus: 340kg Elementtejä: 2 Hinta: 695 euroa

MÖKKILAITURIT. Pikku-Näpsä. Näpsä. Iso-Näpsä. Iso-T. Pituus: 4,1m Ponttonikantavuus: 340kg Elementtejä: 2 Hinta: 695 euroa LAITURIMALLISTO MÖKKILAITURIT Pikku-Näpsä Pituus: 4,1m Ponttonikantavuus: 340kg Hinta: 695 euroa 220 160 80 250 Näpsä Pituus: 6,4m Ponttonikantavuus: 880kg Hinta: 999 euroa 150 Iso-Näpsä Pituus: 6,4m Ponttonikantavuus:

Lisätiedot

Suihkujakkarat ja -tuolit

Suihkujakkarat ja -tuolit S U I H K U T U O L I T TUOTE-ESITE 2017 Suihkujakkarat ja -tuolit Siirreltävät Suihkutuoli COMBI Combi suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä. Combi suihkutuoliin on mahdollista

Lisätiedot

HSF 14 / HXF 14 HSF 16 / HXF 16 HSC 16 / HXC 16 HSS 16 / HXS 16 HXS 20 / HXX20 HXX 25. Roclan Humanic työntömastotrukit on suunniteltu

HSF 14 / HXF 14 HSF 16 / HXF 16 HSC 16 / HXC 16 HSS 16 / HXS 16 HXS 20 / HXX20 HXX 25. Roclan Humanic työntömastotrukit on suunniteltu Roclan 2 Humanic työntömastotrukit on suunniteltu helpottamaan käyttäjän työtä. Olipa kyseessä uusi kuljettaja tai alan konkari, trukki mukautuu hallitusti kuljettajan ajotapaan - liikkeellelähtö, ajo

Lisätiedot

ACTIV OPEN. Quicksilver ACTIV 455 OPEN. Quicksilver ACTIV 505 OPEN. Quicksilver ACTIV 555 OPEN

ACTIV OPEN. Quicksilver ACTIV 455 OPEN. Quicksilver ACTIV 505 OPEN. Quicksilver ACTIV 555 OPEN Quicksilver ACTIV 455 OPEN ACTIV OPEN Venepaketti F 40 ELPT EFI 4-tahti EFI 14.090 F 50 ELPT EFI 4-tahti EFI 14.640 F 60 ELPT EFI 4-tahti EFI 15.690 F 60 ELPT EFI CT 4-tahti EFI 16.240 Lisävarusteet Keulatyynysarja

Lisätiedot

Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa.

Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa. Hinnasto 2017 1 Kauden 2017 Bella-uutuudet ovat norjalaisen venesuunnittelija Espen Thorupin käsialaa. Ne tarjoavat innovatiivisia, käytännöllisiä ja edullisia vaihtoehtoja Sinulle, joka arvostat helppoa

Lisätiedot

Tervetuloa hyvään seuraan

Tervetuloa hyvään seuraan TERVETULOA HYVÄÄN SAAN Hinnasto 2019 1 Bellan mallisto kutsuu nauttimaan ja viihtymään. Herkkä sormi suomalaisen veneilijän pulssilla on jo miltei 50 vuoden ajan auttanut meitä kehittämään mallejamme vastaamaan

Lisätiedot

Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa.

Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa. Hinnasto 2017 1 Kauden 2017 Bella-uutuudet ovat norjalaisen venesuunnittelija Espen Thorupin käsialaa. Ne tarjoavat innovatiivisia, käytännöllisiä ja edullisia vaihtoehtoja Sinulle, joka arvostat helppoa

Lisätiedot

H I N N A S T O

H I N N A S T O HINNASTO 2018 ENJOYING FREEDOM EVERY AQUADOR is a powerful testimony of our dedication to excellence in creating elegant, yet pragmatic boats that feature innovative hi-tech solutions and the dynamic performance

Lisätiedot

R-MALLIT BR-MALLIT DC-MALLIT HT-MALLIT. AMT kotimaisen laadun ykkönen 4. AMT-veneissä on kaikki valmiina 6 AMT 150 R 8 AMT 160 R 10 AMT 170 R 12

R-MALLIT BR-MALLIT DC-MALLIT HT-MALLIT. AMT kotimaisen laadun ykkönen 4. AMT-veneissä on kaikki valmiina 6 AMT 150 R 8 AMT 160 R 10 AMT 170 R 12 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O AMT kotimaisen laadun ykkönen 4 AMT-veneissä on kaikki valmiina 6 R-MALLIT AMT 50 R 8 AMT 60 R 0 AMT 70 R 2 AMT 85 R 4 BR-MALLIT AMT 70 BRs 6 AMT 85 BR 8 AMT 200 BR 20 DC-MALLIT

Lisätiedot

Uuden ajan kansansuosikit Suvi 47 Duo + Yamaha F40 -pakettihinta, Terhi 475 BR + Honda BF50 -pakettihinta,

Uuden ajan kansansuosikit Suvi 47 Duo + Yamaha F40 -pakettihinta, Terhi 475 BR + Honda BF50 -pakettihinta, kipparin testi 816 Pienet tuplapulpettiveneet vertailussa Timo Sarkkinen, Karel Kakko kuvat Markus Pentikäinen, Mikael Mahlberg Uuden ajan kansansuosikit Suvi 47 Duo + Yamaha F40 -pakettihinta, 12 990

Lisätiedot

VARAOSAT JA LISÄVARUSTEET HINNASTO 2016. Hinnat voimassa 1.9.2015 alkaen.

VARAOSAT JA LISÄVARUSTEET HINNASTO 2016. Hinnat voimassa 1.9.2015 alkaen. VARAOSAT JA LISÄVARUSTEET HINNASTO 2016 Hinnat voimassa 1.9.2015 alkaen. Peräkuomu Pakkauskoko SVH 24% 551073 Peräkuomu Magnum M5 15-> 1 kpl 1 919,00 551405 Peräkuomu SuperMagnum 13-> 1 kpl 1 884,00 551265

Lisätiedot

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT

Lisätiedot

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND ATV-sarja kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND Forest Pro Forest Pro FL Forest Pro Plus 2016 MALLISTO ON SAAPUNUT! Tee mönkijästäsi metsäkone Mönkijä on mainio kulkupeli monenlaisissa maastoissa, mutta

Lisätiedot

EA Sähköiset ilmanlämmittimet

EA Sähköiset ilmanlämmittimet Sähköiset ilmanlämmittimet Sähköinen kiinteä ilmanlämmitin on sarja sähkökäyttöisiä ilmanlämmittimiä, joiden tehoalue on laaja. Nämä lämmittimet on tarkoitettu varastojen, teollisuushallien, paikoitustilojen,

Lisätiedot

FASTER. TAVALLISTA KESTÄVÄMPI SUOMALAINEN.

FASTER. TAVALLISTA KESTÄVÄMPI SUOMALAINEN. FASTER. TAVALLISTA KESTÄVÄMPI SUOMALAINEN. Suomalaiselle suunniteltu. Faster on suomalaisilta suomalaisille tehty. Kuin kotonaan maamme vaihtelevissa keleissä, kivikkoisilla rannikoilla ja karikkoisilla

Lisätiedot

CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI

CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 CIBES PARALLEL Parallel-porrashissi on kehitetty erittäin huolellisesti ja kaikki yksityiskohdat huomioiden, mikä näkyy sen ulkonäössä, toiminnallisessa ergonomiassa

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT 2006 2009 2009/L 2010 UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta.

Lisätiedot

Haastaja. Karnicin mallisto kattaa KOEAJO

Haastaja. Karnicin mallisto kattaa KOEAJO TEKSTI JAN SJÖLUND KUVAT KUSTI KAIRIKKO Globaalin maailmantalouden aikana tietous eri tuotteiden valmistusmaasta on hämärtynyt, jos sillä nyt mitään väliä onkaan. Kyproksella valmistettavien Karnicien

Lisätiedot

PK30. Hydrauliset kippivaunut

PK30. Hydrauliset kippivaunut PK0 K U S TA N N U S - T E H O K K U U T TA K U L J E T U K S I I N Hydrauliset kippivaunut PK Compact 0 Hakemisto Kippivaunu Kippivaunu pituus 55 sivu Kippivaunu pituus 0 sivu 4 Kippivaunu pituus 0/0

Lisätiedot

made in the midnight sun

made in the midnight sun made in the midnight sun Finnmaster sivu 4 smart design SIVU 6 CABIN P-sarja sivu 8 DAY CRUISER T-sarja SIVU 24 BOW RIDER R-Sarja SIVU 44 CONSOLE s-sarja SIVU 52 VARUSTEET SIVU 60 2 3 made in the midnight

Lisätiedot

Ehdoton yhteysvene. TG:n historia juontaa

Ehdoton yhteysvene. TG:n historia juontaa Teksti Jan Sjölund Kuvat Kusti Kairikko TG Alfa on puhtaasti yhteysvenekäyttöön tarkoitettu vene, joka ei kavahda kovempaakaan keliä. Ehdoton yhteysvene Porvoolainen TG on erikoistunut ohjaushytillisten

Lisätiedot

VERTAILU. Yamarin 64 DC. Beneteau Flyer 650 Cabrio AMT 200 DC. Drago 21 Cabin. Bella 621 DC

VERTAILU. Yamarin 64 DC. Beneteau Flyer 650 Cabrio AMT 200 DC. Drago 21 Cabin. Bella 621 DC VERTAILU TEKSTI JAN SJÖLUND KUVAT KUSTI KAIRIKKO, OSCAR LINDELL VENEMESTARI TESTIRYHMÄ JAN SJÖLUND, KARI LALLUKKA, KUSTI KAIRIKKO, RICHARD LAX, JUKKA JUSULA, PETRI HILTUNEN JA OSCAR LINDELL Beneteau Flyer

Lisätiedot

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m)

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m) AVERO 240 160 Etuvarusteet VARIO leikkuupöytä V 600 V 540 V 540 Vakioleikkuupöytä C 660 C 370 C 600 C 370 Rapsileikkuupöytä kaikkiin vakio- ja VARIO -leikkuupöytiin Taitettavat leikkuupöydät C 450 FLEX

Lisätiedot

Bondo ATTENTION TO DETAIL

Bondo ATTENTION TO DETAIL Bondo ATTENTION TO ETAIL BONO Bondo on tanskalainen tuotemerkki, joka on nyt saatavissa ensimmäistä kertaa Suomen markkinoilla. Kaikki, mitä pidetään tyypillisenä tanskalaisena muotoiluna, on tyypillistä

Lisätiedot

ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE

ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE 1. PAINUMA 2. ULOSVAIMENNUS 3. HIDAS SISÄÄNVAIMENNUS 4. NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 5. MITÄ ISKUNVAIMENNIN ON 6. HIDAS vs NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 1. PAINUMAN ASETTAMINEN

Lisätiedot

12.5 ECO IKÄSUOSITUS: 2-5 v RACING IKÄSUOSITUS: 2-5 v.

12.5 ECO IKÄSUOSITUS: 2-5 v RACING IKÄSUOSITUS: 2-5 v. 2017 Ajamisen opettelu ei vielä koskaan ole ollut näin yksinkertaista ja turvallista. OSET -sähkömopot ovat kevyitä, rakenteeltaan yksinkertaisia ja hämmästyttävän helppokäyttöisiä. Näillä pyörillä voidaan

Lisätiedot

L i u k u o v i k a a p i s t o t

L i u k u o v i k a a p i s t o t Liukuovikaapistot Smart on Tank Indoorin ratkaisu kodin säilytysongelmiin. Suunnittelimme räätälöitävien säilytysjärjestelmien malliston joka sopii kaikkiin tiloihin. Kapeammat kaksioviset tai leveämmäksi

Lisätiedot

Kuljetus- ja potilaspaari

Kuljetus- ja potilaspaari Kuljetus- ja potilaspaari Uusi Emergo tunnettua Merivaara-laatua Merivaara-tuotteiden asiakaslähtöisessä suunnittelussa pidetään tärkeänä hoitotyön sujuvuutta ja potilasmukavuutta. Uusi Emergo-potilaspaari

Lisätiedot

Buster XS ja XSr. Vene (vakiovarustein) XS 572060 3 487,80 4 290 Vene (vakiovarustein) XSr 572070 3 902,44 4 800 Toimitusmaksu 40,65 50

Buster XS ja XSr. Vene (vakiovarustein) XS 572060 3 487,80 4 290 Vene (vakiovarustein) XSr 572070 3 902,44 4 800 Toimitusmaksu 40,65 50 Buster XS ja XSr Vene (vakiovarustein) XS 572060 3 487,80 4 290 Vene (vakiovarustein) XSr 572070 3 902,44 4 800 Toimitusmaksu 40,65 50 Lisävarusteet tuotekoodi Ohjauspulpetti ja ohjauslaitteet (XS) 552626

Lisätiedot

Parin viime vuoden aikana Finnmasterin uutuudet kevään vene-

Parin viime vuoden aikana Finnmasterin uutuudet kevään vene- Ympäri k KFinnmaster 290 6800 Walkar o IPPARIN T E S I T Parin viime vuoden aikana Finnmasterin uutuudet kevään venemessuilla ovat olleet ympärikäveltäviä eli walkaround-veneitä. Vuosi sitten esiteltiin

Lisätiedot

Broker aikataulu 2010. Ilmoitusohjeet. Hinnat yksityisille ilmoittajille

Broker aikataulu 2010. Ilmoitusohjeet. Hinnat yksityisille ilmoittajille Venemestari Broker Venemestari Broker -SIVUT YHTEISTYÖSSÄ Tervetuloa Venemestarin Broker-sivuille! Broker on lukijoidemme pyynnöstä toteutettu palvelusivusto yksityisille ja yrityksille, käytettyjen ja

Lisätiedot

Mökin ja kodin tuhattaituri

Mökin ja kodin tuhattaituri Suomi Mökin ja kodin tuhattaituri Vahva 20 hv moottori Hämmästyttävän tehokas Turvavyö ja ROPS/FOPS turvakaari vakiona Kun haluat enemmän tehoa Väkivahva Kohler EFI-moottori Työlaitehydrauliikka 42 l/min

Lisätiedot

Ainutlaatuinen AluFibre TM -rakenne Colibri 405 Beaver 450 Fox DC 485 Fox BR 485 Wolf DC 510 Wolf BR 510 Hawk BR 540 Hawk CC 540 Shark BR 580 Shark

Ainutlaatuinen AluFibre TM -rakenne Colibri 405 Beaver 450 Fox DC 485 Fox BR 485 Wolf DC 510 Wolf BR 510 Hawk BR 540 Hawk CC 540 Shark BR 580 Shark Lisää vain vesi. 90-luvun alkupuolella viisi miestä päätti toteuttaa unelmansa ja rakentaa maailman parhaita moottoriveneitä Pohjois-Euroopan vaativiin olosuhteisiin. Näin tehdäkseen he jättivät aikaisemman

Lisätiedot

VAHVA JA MONIKÄYTTÖINEN

VAHVA JA MONIKÄYTTÖINEN HINNASTOESITE 2019 VAHVA JA MONIKÄYTTÖINEN Helppokäyttöiset Falconit palvelevat sujuvasti niin perheen päiväretkillä, vesiurheilussa kuin kalaretkilläkin. Ne eivät kaihda tuulta, tuiskua tai olosuhteita,

Lisätiedot

OSA 2: YLEISTIEDOT 1(5) Laiva on alun perin Neuvostoliiton puolustusvoimien sukeltajien entinen alus ja sen rakennusvuosi on 1952.

OSA 2: YLEISTIEDOT 1(5) Laiva on alun perin Neuvostoliiton puolustusvoimien sukeltajien entinen alus ja sen rakennusvuosi on 1952. OSA 2: YLEISTIEDOT 1(5) 2.1. Historiaa Moottorialus Marie Antoinette hankittiin Kuopion Urheilusukeltajien käyttöön vuonna 2007 Lahdesta. Laiva on alun perin Neuvostoliiton puolustusvoimien sukeltajien

Lisätiedot

2011 Lisää vain vesi.

2011 Lisää vain vesi. 2011 Lisää vain vesi. 90-luvun alkupuolella viisi miestä päätti toteuttaa unelmansa ja rakentaa maailman parhaita moottoriveneitä Pohjois-Euroopan vaativiin olosuhteisiin. Näin tehdäkseen he jättivät aikaisemman

Lisätiedot

KUVASTO Koko Me-Fa:n postilaatikkovalikoima osoitteessa: www.me-fa.com

KUVASTO Koko Me-Fa:n postilaatikkovalikoima osoitteessa: www.me-fa.com KUVASTO YLEISTÄ 3 SARJAPOSTILAATIKOT: 700/750 LONDON/LYON 4 710/760 BERLIN/BARCELONA 5 701/702 COPENHAGEN/CARDIFF 6 720/770 PARIS/PALERMO 7 PAKETTIPOSTILAATIKOT: 457 BEECH 8 471 ROWAN 8 485 PINE 9 495

Lisätiedot