Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan"

Transkriptio

1 Tehokasta pesua Vapaa-aikaa Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Make it your home. Tehokas AQT-painepesurimallisto mitä erilaisimpiin pesutehtäviin. Tee nyt todella vaivattomasti kaikki pihan ja puutarhan puhdistustyöt, esimerkiksi puutarhakalusteiden ja auton pesu tai vaikkapa terassien ja pihakäytävien puhdistus. Kätevien paikalleen kiinnitettävien lisälaitteiden ja vaivattomasti mukana kulkevan, kompaktin kokoisen pesurin kanssa puhdistus on nyt todella helppoa.

2 Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Tärkeimmät edut: Erittäin helppokäyttöinen Tehokas puhdistusvoima Kompakti ja tilaasäästävä Energiatehokas

3 Herättää ihastusta myös naapureissa AQT-painepesurimallistolla puhdistustyöt sujuvat todella vaivattomasti ja äärimmäisen tehokkaasti! Kolme uutta malliamme lisäävät entisestään valikoimaa, josta jokainen käyttäjä löytää itselleen sopivan puhdistusratkaisun. AQT sopii perustehtäviin, AQT on vieläkin monikäyttöisempi ja AQT selviää kaikkein haastavimmistakin pesutöistä. Ne ovat kompaktin kokoisia, kätevästi säilytettäviä ja helppokäyttöisiä. Todellisia mestareita vaivattomaan ja erinomaiset tulokset takaavaan puhdistukseen. Easy Universal Universal AQT AQT AQT 37-13

4 AQT Miellyttävä ja aikaasäästävä puhdistus SDS-pikaliittimet Nopea ja helppo asennus Sisäänrakennetut tarvikkeiden säilytystilat Helppokäyttöiset ja hyvän järjestyksen takaavat säilytystilat Automaattinen pysäytysjärjestelmä Käynnistää pesurin vain käytön yhteydessä Kompakti rakenne Ergonominen ja tilaasäästävä rakenne, sisäänrakennettu kahva Vesisuodatin Helposti huollettava ja suojaa lisäksi pumppua Pesuainejärjestelmä Pesuliuoksen helppo levitys

5 Ensisijainen valinta peruspuhdistustöihin. Tämä malli on erittäin kevyt ja kompaktin kokoinen, mikä takaa helpon kuljetuksen ja säilytyksen. Täydellinen satunnaiseen käyttöön. Compact Storage Quick Connect STOP Fan Jet Nozzle Autostop Energy Efficient Tyyppi AQT Maks. paine Maks. virtausmäärä Moottorin teho 100 bar 330 l/h 1300 W Maks. veden lämpötila 40 C Paino ilman tarvikkeita Letkun pituus / materiaali Sähköjohdon pituus / materiaali 4,15 kg 3 m / PVC 5 m / PVC Taitettava kahva Pyörät Pistooli Suutinputki Suutin Standardi P Viuhkasuutin Terassipesuri 90 -suutin Pesuharja Tilausnumero A7.000

6 AQT Käyttövalmis järjestelmä monipuolisiin puhdistustöihin Alastaitettava kahva Vaivaton säilytys ja kuljetus Automaattinen pysäytysjärjestelmä Käynnistää pesurin vain käytön yhteydessä Sisäänrakennetut tarvikkeiden säilytystilat Kätevät säilytystilat suutinputkelle ja pistoolille Innovatiivinen letkun säilytystila Kätevä letkuteline SDS-pikaliittimet Nopea ja helppo asennus Monipuolinen 3-in-1-suutin Viuhkasuutin ja roto-suutin valinnainen saippualiuoksen suihkutus matalalla paineella Vesisuodatin Helposti huollettava ja suojaa lisäksi pumppua Pesuainejärjestelmä Pesuliuoksen helppo levitys

7 Kätevä malli, jonka innovatiiviset ominaisuudet ja varusteet takaavat entistä joustavamman käytön. Helppo käyttökuntoon valmistelu ja mukana kuljetettavuus mahdollistavat mitä erilaisimmat ulkona tehtävät puhdistustyöt. Compact Storage Quick Connect STOP 3 in 1 Nozzle Autostop Energy Efficient Tyyppi AQT AQT Maks. paine 120 bar 120 bar Maks. virtausmäärä 350 l/h 350 l/h Moottorin teho 1500 W 1500 W Maks. veden lämpötila 40 C 40 C Paino ilman tarvikkeita 5,53 kg 5,53 kg Letkun pituus / materiaali 5 m / PVC 5 m / PVC Sähköjohdon pituus / materiaali 5 m / PVC 5 m / PVC Taitettava kahva P P Pyörät P P Pistooli Bosch Bosch Suutinputki P P Suutin 3-in-1 3-in-1 Terassipesuri P 90 -suutin Pesuharja Tilausnumero A A7.101

8 AQT Vaivaton puhdistusratkaisu kaikkiin pihan pesutöihin Alastaitettava kahva Vaivaton säilytys ja kuljetus Automaattinen pysäytysjärjestelmä Käynnistää pesurin vain käytön yhteydessä Sisäänrakennetut tarvikkeiden säilytystilat Kätevät säilytystilat suutinputkelle ja pistoolille Innovatiivinen letkun säilytyspaikka Kätevä letkuteline SDS-pikaliittimet Nopea ja helppo asennus Monipuolinen 3-in-1-suutin Viuhkasuutin ja roto-suutin valinnainen saippualiuoksen suihkutus matalalla paineella Vesisuodatin Helposti huollettava ja suojaa lisäksi pumppua Pesuainejärjestelmä Pesuliuoksen helppo levitys

9 Kaikkiin puhdistustöihin sopiva painepesuri. Kestävä rakenne ja optimoitu teho. Sillä suoriudut suurista puhdistustehtävistä ja poistat pinttyneenkin noen ja lian. Compact Storage Quick Connect STOP 3 in 1 Nozzle Autostop Energy Efficient Tyyppi AQT AQT Maks. paine 130 bar 130 bar Maks. virtausmäärä 370 l/h 370 l/h Moottorin teho 1700 W 1700 W Maks. veden lämpötila 40 C 40 C Paino ilman tarvikkeita 6,53 kg 6,53 kg Letkun pituus / materiaali 6 m / PVC 6 m / PVC Sähköjohdon pituus / materiaali 5 m / PVC 5 m / PVC Taitettava kahva P P Pyörät P P Pistooli Bosch Bosch Suutinputki P P Suutin 3-in-1 3-in-1 Terassipesuri Deluxe 90 -suutin P Pesuharja P Tilausnumero A A7.201

10 Runsas mallivalikoima, monia eri tarvikkeita Laajan lisätarvikevalikoiman ansiosta AQT-painepesurit ovat erittäin monipuolisia ja sopivat kaikkiin ulkona tehtäviin pesutöihin. Tästä on hyvänä esimerkkinä 90 -suutin, jolla pystyt poistamaan lian kattokouruista tai pyöräkoteloista ilman kumartumista tai kurkottelua. Liitä imusuutin, kun haluat poistaa lätäköt tai märät läiskät patiolta. Putket tai viemärit tukossa? Huuhtele ne auki putkenpuhdistimella.

11 AQT-malliston tarvikkeet Pesuharja F Terassipesuri deluxe F in-1-suutin F suutin F Roto-suutin F Imusuutin F Pesuainesuutin F Kärcher-adapteri F Aquatak-tarvikeadapteri F Vesisuodatin F Putkenpuhdistin F Jatkoletku F Paineletku F

12 Runsas mallivalikoima, monipuoliset käyttömahdollisuudet Pesu ei ole koskaan ollut näin helppoa. Herättää ihastusta myös naapureissa. AQT-painepesurimallistolla puhdistustyöt sujuvat todella vaivattomasti ja tehokkaasti!

13

14 Lisää käyttökohteita...

15 ... kaikkiin mahdollisiin tehtäviin

16 Tekniset tiedot AQT-mallisto Maks. paine Maks. virtausmäärä Moottorin teho Maks. veden lämpötila Paino ilman tarvikkeita Letkun pituus / materiaali Sähköjohdon pituus / materiaali Taitettava kahva Pyörät Pistooli Suutinputki Viuhkasuutin 3-in-1-suutin 90 -suutin Terassipesuri Terassipesuri deluxe Pesuharja

17 Easy Universal Universal AQT AQT AQT AQT AQT bar 120 bar 120 bar 130 bar 130 bar 330 l/h 350 l/h 350 l/h 370 l/h 370 l/h 1300 W 1500 W 1500 W 1700 W 1700 W 40 C 40 C 40 C 40 C 40 C 4,15 kg 5,53 kg 5,53 kg 6,53 kg 6,53 kg 3 m / PVC 5 m / PVC 5 m / PVC 6 m / PVC 6 m / PVC 5 m / PVC 5 m / PVC 5 m / PVC 5 m / PVC 5 m / PVC P P P P P P P P Standardi Bosch Bosch Bosch Bosch P P P P P P P P P P P P P P

18 Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Tärkeimmät edut: Erittäin helppokäyttöinen Tehokas puhdistusvoima Kompakti ja tilaasäästävä Energiatehokas

19 Tukkeutuneiden putkien avaus ja vaivalloiset pesutyöt muuttuvat miellyttäviksi puhdistustehtäviksi, kun ne tehdään AQT-painepesureilla. Kompakti koko, kätevät tarvikkeet ja älykkäät toiminnot takaavat miellyttävän käytön. Helppo käyttökuntoon valmistelu ja säilytys sekä energiaa säästävä, nopea ja tehokas pesu. Pikaliitin koneessa Pikaliitin pistoolissa Automaattinen pysäytystoiminto Pesuainejärjestelmä Taitettava kahva Kompakti rakenne Tarvikkeiden säilytystila Bosch-pistoolin säilytystila

20 Kaipaatko lisää ideoita? Inspiroidu internet-sivuilla kodin ehostamisesta ja sisustamisesta. Kyseisestä osoitteesta löydät neuvojen ja vinkkien lisäksi työohjeita mielenkiintoisiin ideoihin sekä tietysti myös paljon ajankohtaista tietoa kaikista harrastajan Bosch-sähkötyökaluista LF2414 FI Printed in Federal Republic of Germany Subject to technical alterations. No liability is accepted for printing errors. Robert Bosch Oy Äyritie 8 E Vantaa

Helppo hiominen laitetta vaihtamatta

Helppo hiominen laitetta vaihtamatta Uudenveroiseksi...... kädenkäänteessä Helppo hiominen laitetta vaihtamatta Make it your home. Kotisi parhaaksi. Maailmanuutuus Bosch-rullahiomakone PRR 250 ES. Sen helposti vaihdettavat erilaisille materiaaleille

Lisätiedot

K 4 PREMIUM K 4 PREMIUM, 1.180-310.0, 2015-03-29

K 4 PREMIUM K 4 PREMIUM, 1.180-310.0, 2015-03-29 K 4 PREMIUM Painepesurissa on kestävä ja taloudellinen vesijäähdytetty moottori. Kätevä varusteiden pikakiinnitys helpottaa käyttöä. Varustukseen kuuluu 6 metrin paineletku, vario power suihkuputki, rotojet-suutin,

Lisätiedot

K 2 HOME K 2 HOME, 1.673-223.0, 2015-11-18

K 2 HOME K 2 HOME, 1.673-223.0, 2015-11-18 K 2 HOME Pyörillä varustetussa painepesurissa on 4 metrin paineletku, suihkuputki, rotojet-suutin tuottaa pyörivän pistesuihkun, jossa yhdistyvät pistesuihkun korkea pintapaine ja viuhkasuuttimen laaja

Lisätiedot

PIENI JA KEVYT painepesuri kotikäyttöön

PIENI JA KEVYT painepesuri kotikäyttöön Makita painepesurit 2011 PIENI JA KEVYT painepesuri kotikäyttöön HW102 TotalStopSystem: moottori pysähtyy kun vedentulo kahvasta pysäytetään Teleskooppinen vetoaisa ja pyörät Paineletkussa pikaliittimet.

Lisätiedot

todella helppokäyttöinen

todella helppokäyttöinen Vaivatonta viimeistelyä Täydellinen päivä Erinomainen leikkuuteho, todella helppokäyttöinen Make it your home. Uusi ART 18 LI on hyvä valinta. Innovatiivinen Durablade takaa erinomaisen leikkuutehon, ja

Lisätiedot

Välttämätön apuväline puutarhassa

Välttämätön apuväline puutarhassa Nauti Rentoudu Välttämätön apuväline puutarhassa Make it your home. Tee puutarhatyöt kevyesti ja ergonomisesti Boschin Isio-puutarhatyökalulla. Monikäyttöistä moottoriyksikköä voidaan käyttää erilaisilla

Lisätiedot

KYLMÄVESI PAINEPESURIT Kevät/kesäkampanja 2011

KYLMÄVESI PAINEPESURIT Kevät/kesäkampanja 2011 KYLMÄVESI PAINEPESURIT Kevät/kesäkampanja 2011 Lähes kaiikki tuotteet suoraan varastostamme! Tarjoukset ovat voimassa toistaiseksi SIMMM POWER DUTY Vankka peruspesuri kovaan käyttöön. Riisuttu turhista

Lisätiedot

K 2 CAR & HOME K 2 CAR & HOME, 1.673-225.0, 2015-11-11

K 2 CAR & HOME K 2 CAR & HOME, 1.673-225.0, 2015-11-11 K 2 CAR & HOME Kompakti ja näppärä painepesuri on erittäin monipuolisesti varusteltu. vakiona on 4 m paineletku suihkuputki ja rotojet suutin. Autosetti sisältää pesuharjan ja 0,3 l vaahtosuuttimen sekä

Lisätiedot

K 3 K 3, 1.601-812.0, 2016-01-26

K 3 K 3, 1.601-812.0, 2016-01-26 K 3 Näppärä, pystymallinen painepesuri sopii peruskäyttöön kotioloissa. Kätevä varusteiden pikaliitäntä helpottaa käyttöä. Vakiovarusteena Vario Power-suihkuputki paineen säädöllä sekä Rotojet-turbosuutin,

Lisätiedot

Painepesurit kotikäyttöön E 150.1

Painepesurit kotikäyttöön E 150.1 E 150.1 on kuluttajapainepesuri, jonka suorituskyky on lähellä ammattipesurin tasoa. Sisäänrakennettu teleskooppi kahva helpottaa pesurin säilytystä. Pesurissa on myös säilytyspaikat kaikille perusvarusteille

Lisätiedot

K 4 K 4, 1.180-150.0, 2016-01-26

K 4 K 4, 1.180-150.0, 2016-01-26 K 4 Painepesurissa on kestävä ja taloudellinen vesijäähdytetty moottori. Kätevä varusteiden pikakiinnitys helpottaa käyttöä. Varustukseen kuuluu 6 metrin paineletku, vario power suihkuputki, rotojet-suutin,

Lisätiedot

Painepesurit kotikäyttöön C 120.3/ C 125.3

Painepesurit kotikäyttöön C 120.3/ C 125.3 Kätevä painepesuri peruspuhdistukseen Tuotetiedot Nilfisk C 120.3 -painepesuri on tarkoitettu erityisesti satunnaisiin puhdistustehtäviin. Kuljetuskärry on suunniteltu helpottamaan lisätarvikkeiden säilytystä.

Lisätiedot

K 2 PREMIUM HOME K 2 PREMIUM HOME, 1.673-300.0, 2015-03-23

K 2 PREMIUM HOME K 2 PREMIUM HOME, 1.673-300.0, 2015-03-23 K 2 PREMIUM HOME Pienen kokonsa ansiosta painepesuri on näppärä käytössä ja vie hyvin vähän säilytystilaa. Varusteet: T 50 terassipesuri, jolla tasopinnat puhdistuvat kätevästi ilman roiskeita, puhditusainetiiviste

Lisätiedot

Puhdistusratkaisut ammattilaisille

Puhdistusratkaisut ammattilaisille Puhdistusratkaisut ammattilaisille Kärcher tuotteet 2010 Juhlavuoden kampanjatarjoukset voimassa 31.12.2010 asti Hinnat alv 0 % Painepesurit Työpaine: 30-150 bar Maks. paine: 180 bar Vesimäärä: 230-500

Lisätiedot

Painepesurit kotikäyttöön Nilfisk E 130.2

Painepesurit kotikäyttöön Nilfisk E 130.2 Monipuolinen ja tehokas painepesuri Tuotetiedot E 130.2 on painepesuri kotikäyttöön, joka tarjoaa tuottavuutta, mukavuutta, joustavuutta ja käyttömukavuutta. Sopii usein tehtäviin kodin pesuihin. Luotettava

Lisätiedot

Kompaktisarja HD 5/15 C

Kompaktisarja HD 5/15 C Kompaktisarja HD 5/15 C Ammattilaisen tarpeisiin mitoitettu kevyesti liikkuva painepesuri sopii ominaisuuksiltaan säännölliseen, vaativaan käyttöön. Vakiovarusteet: Pesukahva Softgrip-pinnalla Korkeapaineletku

Lisätiedot

Painepesurit K 5 Premium

Painepesurit K 5 Premium Painepesurit K 5 Premium Pesurissa on taloudellinen ja kestävä vesijäähdytetty moottori. Tehokas pesuri monipuoliseen käyttöön. Letkukela pitää korkeapaineletkun järjestyksessä. Vakiovarusteet: Integroitu

Lisätiedot

Investoi laatuun: puhdasta, taloudellisesti ja järkevästi. Kampanjakuvasto 2015. Kränzle-pesurit vain valtuutetulta jälleenmyyjältä! www.kranzle.

Investoi laatuun: puhdasta, taloudellisesti ja järkevästi. Kampanjakuvasto 2015. Kränzle-pesurit vain valtuutetulta jälleenmyyjältä! www.kranzle. Investoi laatuun: puhdasta, taloudellisesti ja järkevästi Kampanjakuvasto 2015 Kränzle-pesurit vain valtuutetulta jälleenmyyjältä! www.kranzle.fi Kylmävesipainepesurit Voimakas ja maastokelpoinen Suutinkoko:

Lisätiedot

Huippusuorituskyky. mahtuu pieneen tilaan. Oksasilppurit.

Huippusuorituskyky. mahtuu pieneen tilaan. Oksasilppurit. Huippusuorituskyky mahtuu pieneen tilaan Oksasilppurit www.bosch-garden.com Hiljainen oksasilppuri AXT 25 TC Erittäin sopiva kaikenlaisten puutarhamateriaalien silppuamiseen. Haluatko silputa puutarhajätteet

Lisätiedot

K 5 HOME K 5 HOME, 1.180-635.0, 2015-12-11

K 5 HOME K 5 HOME, 1.180-635.0, 2015-12-11 K 5 HOME Tehokas pesuri aktiiviseen kotikäyttöön. Pitkäikäinen, vesijäähdytteinen oikosulkumoottori on taloudellinen, ääneltään hiljainen ja tehokas energiankulutukseensa nähden. Se painaa ilmajäähdytteistä

Lisätiedot

Pystymalliset HDS 5/11 UX

Pystymalliset HDS 5/11 UX Pystymalliset HDS 5/11 UX Helppokäyttöinen, vaivattomasti liikuteltava kuumavesipesuri perustason pesutehtäviin. Pystymallisena se vie vain vähän lattiatilaa ja on helppo siirrellä ja säilyttää. Valovirtakäyttöinen

Lisätiedot

Painepesurit kotikäyttöön C 120.3/ C 125.3

Painepesurit kotikäyttöön C 120.3/ C 125.3 Kätevä painepesuri peruspuhdistukseen Tuotetiedot Nilfisk C 120.3 -painepesuri on tarkoitettu erityisesti satunnaisiin puhdistustehtäviin. Kuljetuskärry on suunniteltu helpottamaan lisätarvikkeiden säilytystä.

Lisätiedot

Indego leikkaa nurmikon puolestasi,

Indego leikkaa nurmikon puolestasi, Säästä aikaa! Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin Älykkäällä Logicut-navigointijärjestelmällä varustettu Indego-robottiruohonleikkuri. Leikkaa nopeasti

Lisätiedot

GARDENA-liitin, sisäkierteellä 3/4 32541 1. Ergo liitinsarja jatkoletkuille 101119496 1. TurboH Plus sp 1115, suora W12 0400 106403002 1

GARDENA-liitin, sisäkierteellä 3/4 32541 1. Ergo liitinsarja jatkoletkuille 101119496 1. TurboH Plus sp 1115, suora W12 0400 106403002 1 Liikuteltavat kylmävesipesurit 4 4 pesurissa on alhaisen äänitson 1450 rpm moottori sekä pumppu messinkisellä sylinterinkannella, mikä antaa pitkän käyttöiän ja korkean luotettavuuden lukuisiin teollisuuden

Lisätiedot

Kompakti, kiinteä 1-pumpun kylmävesipainepesuri keskivaativaan käyttöön

Kompakti, kiinteä 1-pumpun kylmävesipainepesuri keskivaativaan käyttöön Yksi-ja kolmivaihemallit Hiljainen 1450 rpm moottori Keraamiset männät pidentävät käyttöikää Helppo käyttää Vakiovarusteina pesukahva, pesuletku ja suihkuputki Ergo-varusteet, parempi käyttömukavuus Lisävarusteena

Lisätiedot

Included accessories Ref. no. Min. req. GARDENA-liitin, sisäkierteellä 3/4 32541 1. Ergo liitinsarja jatkoletkuille 101119496 1

Included accessories Ref. no. Min. req. GARDENA-liitin, sisäkierteellä 3/4 32541 1. Ergo liitinsarja jatkoletkuille 101119496 1 1 on kompakti ja innovatiivinen kuumavesipesuri, joka sopii erityisesti satunnaisiin puhdistustehtäviin esim. pienissä huoltoliikkeissä, maatiloilla, autoliikkeissä. EcoPower-poltin >92 % hyötysuhde, pienemmät

Lisätiedot

Medium-sarja HDS 10/20-4 M

Medium-sarja HDS 10/20-4 M Medium-sarja HDS 10/20-4 M Järeä kuumavesipesuri vaativaan ammattikäyttöön. Automaattinen kalkinestojärjestelmä suojaa lämmityskierukkaa. Premium-takuu kolme vuotta (edellyttää takuun rekisteröimistä).

Lisätiedot

K 5 K 5, 1.180-633.0, 2015-12-11

K 5 K 5, 1.180-633.0, 2015-12-11 K 5 Tehokas pesuri aktiiviseen kotikäyttöön. Pitkäikäinen, vesijäähdytteinen oikosulkumoottori on taloudellinen, ääneltään hiljainen ja tehokas energiankulutukseensa nähden. Se painaa ilmajäähdytteistä

Lisätiedot

Liikuteltavat kylmävesipainepesurit POSEIDON 2

Liikuteltavat kylmävesipainepesurit POSEIDON 2 Kompakti kylmävesipainepesuri päivittäisiin puhdistustehtäviin Tuotetiedot Kompakti, tehokas, ergonominen ja kestävä kylmävesipainepesuri päivittäiseen käyttöön puoliammattimaisiin tehtäviin. Ergonominen

Lisätiedot

Liikuteltavat kuumavesipainepesurit NEPTUNE 2

Liikuteltavat kuumavesipainepesurit NEPTUNE 2 Kompakti, pystymallinen kuumavesipesuri Tuotetiedot NEPTUNE 2 kuumavesipesurin pystymalli vie vähemmän tilaa, on helposti liikuteltava ja kustannustehokas. Täydellinen ratkaisu ammattikäyttöön. Uusi NEPTUNE

Lisätiedot

Kompaktisarja HD 5/11 C

Kompaktisarja HD 5/11 C Kompaktisarja HD 5/11 C Kätevän kokoinen, varmatoiminen, messinkipäätyisellä pumpulla varustettu ammattipesuri peruskäyttöön. Vakiovarusteet: 10 m Suihkuputki 400 mm Kolmitoimisuutin (0 /25 /40 ). Kiertyvät

Lisätiedot

Sähkökäyttöinen kiinteä kuumavesipesuyksikkö

Sähkökäyttöinen kiinteä kuumavesipesuyksikkö E E -mallisto on varustettu suurella 119 litran lämmityssäiliöllä sekä erilaisilla lämmitystehovaihtoehdoilla 18 kw aina 54 kw:n riippuen lämpötilavaatimuksista ja käytössä olevasta sähköverkosta. Laajennettavissa

Lisätiedot

Painepesurit K 2 Premium Home

Painepesurit K 2 Premium Home Painepesurit K 2 Premium Home Kompakti pyörillä varustettu pesuri on kevyt liikutella ja vie vähän säilytystilaa. Kodin puhdistusvarustus mukana. Vakiovarusteet: Puhdistussetti Integroitu suodatin Adapteri

Lisätiedot

Joka sekunti maksaa, joka naula pitää. Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet. Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat

Joka sekunti maksaa, joka naula pitää. Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet. Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat 2 Johdanto Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat Tarvikkeet Varsi Pituus Halkaisija Pintakäsittely Määrä/kartonki GSN 90-34 DK 34 -D-kanta -kampanaulat

Lisätiedot

Liikuteltavat kuumavesipesurit NEPTUNE 1

Liikuteltavat kuumavesipesurit NEPTUNE 1 Liikuteltavat kuumavesipesurit 1 1 -kuumavesipesurissa yhdityvät kestävä rakenne ja kompakti koko. EcoPower-poltin >92 % hyötysuhde, pienemmät käyttökustannukset Luja teräsrunko Kompakti pystymalli, vähentää

Lisätiedot

Puhdasta korkeapaineella. Ohjeita korkeapainepesurin käyttöön

Puhdasta korkeapaineella. Ohjeita korkeapainepesurin käyttöön Puhdasta korkeapaineella Ohjeita korkeapainepesurin käyttöön Sisältö Luonnollisesti korkeapaineella s. 3 Miten korkeapainepesuri toimii s. 4 Käyttökohteet s. 5 Suomi Miten puhdistan sammaloituneet pihalaatat

Lisätiedot

Dieselkäyttöinen kiinteä kuumavesipesuyksikkö

Dieselkäyttöinen kiinteä kuumavesipesuyksikkö D D on dieselkäyttöinen kiinteä kuumavesipesuyksikkö tarjoaa maksimaalista tehokkuutta esimerkiksi autoteollisuuteen ja kuljetusalalle. Laajennettava kontrollointi PLC: lla ja erityistoiminnoilla Automaattinen

Lisätiedot

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Nostaa käyttäjän aitiopaikalle Tehokkaat, ammattikäyttöön suunnatut puhdistusratkaisut ovat Kärcherin ominta aluetta. Uudet RS-sarjan yhdistelmäkoneet

Lisätiedot

Käsin tehtävä kiristys ja lukitus Paineilmalla toimiva kiristys ja lukitus

Käsin tehtävä kiristys ja lukitus Paineilmalla toimiva kiristys ja lukitus Käsityökalut Teräsvannehtimiseen Käsin tehtävä kiristys ja lukitus Paineilmalla toimiva kiristys ja lukitus Strapexin etuus Käsityökalut, vanne ja huoltopalvelu kokonaispakettina Oikea työkalu Sovellukset

Lisätiedot

Clen Royal 2117. Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen!

Clen Royal 2117. Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen! Clen Royal 2117 Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen! Messinkipäätyinen rivimäntäpumppu keraamisilla männillä ja

Lisätiedot

Uudet tuotteet 2008. Uusi Excellent korkeapainepesurisarja on No. 1 toiminnoiltaan ja muotoilultaan.

Uudet tuotteet 2008. Uusi Excellent korkeapainepesurisarja on No. 1 toiminnoiltaan ja muotoilultaan. Overskrift Painepesurit, märkä- ja kuivaimurit, keskuspölynimurit PRESSURE 2008 WASHERS Nilfisk - se on siinä! Esittelemme tyytyväisinä uuden nimemme ja brändimme: Nilfisk. Painepesurit Nilfiskin ja ALTOn

Lisätiedot

CLEN ECR-Ecopesuri. Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen

CLEN ECR-Ecopesuri. Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen CLEN ECR-Ecopesuri Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen CLEN ECR-Ecopesuri -järjestelmä CLEN ECR-Ecopesuri yhdistää painepesurin puhdistustehon ympäristölle ei-haitallisiin puhdistaviin

Lisätiedot

KJ-1590 II Sähkökäyttöinen korkeapainehuuhtelija

KJ-1590 II Sähkökäyttöinen korkeapainehuuhtelija KJ-1590 II Sähkökäyttöinen korkeapainehuuhtelija 1 1 (2 mm) - 6" (150 mm) viemäriputkille RIDGID in korkeapainehuuhtelijat on tarkoitettu viemärien avaamiseen. Erittäin taipuisa, kevyt letku läpäisee liete-,

Lisätiedot

Leikkaa nurmikko siistiksi uskomattoman helposti

Leikkaa nurmikko siistiksi uskomattoman helposti Leikkaa nurmikko siistiksi uskomattoman helposti Uusilla Indego-robottiruohonleikkureilla Home made by you. bosch-indego.com Smart Device Control 63 db(a) Indego 400 Connect Lisätietoja sivulla 12 2 Leikkaa

Lisätiedot

JÄYKKIEN MATERIAALIEN PURSOTUS

JÄYKKIEN MATERIAALIEN PURSOTUS JÄYKKIEN MATERIAALIEN PURSOTUS Jäykkien, paksujen tai korkeaviskositeettisten materiaalien (pinnoitteet, tiivisteet, liimat) käyttö vaatii oikeat laitteet, luotettavuuden ja voimakkaat pumput Päästäksemme

Lisätiedot

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HydroHeater HW HydroHeater UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi Tuotantokyky: 103 kw 0-100 0 C Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HW HydroHeater Liikkuva yksikkö lämpimän veden nopeaan toimitukseen

Lisätiedot

18757:302001893 NESTEIDEN KÄSITTELY MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT IVB 5 & 7 ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN

18757:302001893 NESTEIDEN KÄSITTELY MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT IVB 5 & 7 ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN IVB 5 & 7 Imurisarja, joka pystyy useimpiin päivittäisiin märkä- ja kuivaimurointitöihin. Säädettävä kahva parantaa työasentoa ja helpottaa säilytystä. Putki ja suuttimet voidaan säilyttää koneen päällä

Lisätiedot

Kuivajääpuhallus IB 7/40 Advanced

Kuivajääpuhallus IB 7/40 Advanced Kuivajääpuhallus IB 7/40 Advanced Vakiovarusteet: Suutinrasva Viuhkasuutin Työkalu suuttimenvaihtoon 2 kpl Puhallusletku, sähköliitäntä ja pikaliitin Jääpuhalluspistooli (ergonominen ja turvallinen) Kuivajään

Lisätiedot

PIKAKOLVIT JA JUOTOSKOLVIT

PIKAKOLVIT JA JUOTOSKOLVIT PIKAKOLVIT JA JUOTOSKOLVIT PIKAKOLVI 60 W XST001 teho 60 W / 230 V johto 1,7 m kohdevalo lämpenee nopeasti, n. 380 C lämpötilaan n. 6 sekunnissa ylikuumenemisen estämiseksi pidä 12 sekunnin jälkeen 48

Lisätiedot

Included accessories Ref. no. Min. req. Yleisliitin messinki sisäkiert. 3/4 61369 1. NITO-liitin, sisäkierteellä 3/4'' 1602945 1

Included accessories Ref. no. Min. req. Yleisliitin messinki sisäkiert. 3/4 61369 1. NITO-liitin, sisäkierteellä 3/4'' 1602945 1 7 FA 7 FA on optimaalinen ratkaisu raskaan teollisuuden puhdistustehtäviin. Neljän männän pumppu ja tehokas lämmitysjärjestelmä tarjoavat huipputason puhdistustehoa ja pidemmän käyttöiän.fa-versiossa on

Lisätiedot

PAINEPESURIT CITYKÄYTTÖÖN

PAINEPESURIT CITYKÄYTTÖÖN PAINEPESURIT CITYKÄYTTÖÖN CLEN 1.150 Kiva kannettava korkeapainepesuri kotikäyttöön. Kätevä koko ja tehokas käytössä Perinteinen hiiliharjamoottori, joka käynnistyy hyvin myös aggregaatilla Alumiinipumppu

Lisätiedot

Kuivajääpuhallus IB 15/120. Vakiovarusteet: Suutinlaatikko Suutinrasva Viuhkasuutin Viuhkasuuttimen irto-osa 8 mm Työkalu suuttimenvaihtoon 2 kpl

Kuivajääpuhallus IB 15/120. Vakiovarusteet: Suutinlaatikko Suutinrasva Viuhkasuutin Viuhkasuuttimen irto-osa 8 mm Työkalu suuttimenvaihtoon 2 kpl Kuivajääpuhallus IB 15/120 Kuivajääpuhallus on nykyaikainen tehokas tapa poistaa erilaista likaa sekä pinnoitteita. Kuivajää hajoaa höyrynä ilmaan, eikä jätä jälkeensä vesi-, hiekka tai muita jäämiä. Vakiovarusteet:

Lisätiedot

HITSAUSLAITTEET MUOVEILLE Oy Fluorotech Ltd Kivipyykintie 4 01260 VANTAA www.fluorotech.fi Y-tunnus: 0746118-4

HITSAUSLAITTEET MUOVEILLE Oy Fluorotech Ltd Kivipyykintie 4 01260 VANTAA www.fluorotech.fi Y-tunnus: 0746118-4 HITSAUSLAITTEET MUOVEILLE Oy Fluorotech Ltd Kivipyykintie 4 01260 VANTAA www.fluorotech.fi Y-tunnus: 0746118-4 Hitsauskoneet muoviputkistoille ja muoveille Meiltä saat työkalut ja ohjeet, jotta putkiston

Lisätiedot

Jarru- ja kytkinnesteen vaihtajat, paineilmakäyttöinen Kevyt ja helppokäyttöinen, soveltuu ajoneuvojen hydraulisten jarrujen ja kytkimien ilmaukseen

Jarru- ja kytkinnesteen vaihtajat, paineilmakäyttöinen Kevyt ja helppokäyttöinen, soveltuu ajoneuvojen hydraulisten jarrujen ja kytkimien ilmaukseen Jarru- ja kytkinnesteen vaihtajat, paineilmakäyttöinen Kevyt ja helppokäyttöinen, soveltuu ajoneuvojen hydraulisten jarrujen ja kytkimien ilmaukseen 10705 10805 TULPPASARJAT AUTOILLE Yhdesarja, malli 11001

Lisätiedot

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Your reliable partner Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Vacumat Eco tehokas joka tavalla Veden laatu vaikuttaa tehokkuuteen Veden laatu vaikuttaa jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmien

Lisätiedot

Ammattilaislaatu houkuttelevaan hintaan! Made in Germany Voimassa 01.01.2016 alkaen Alan ammattiliikkeestä MUKANA LISÄVARUSTEET Made

Ammattilaislaatu houkuttelevaan hintaan! Made in Germany Voimassa 01.01.2016 alkaen Alan ammattiliikkeestä MUKANA LISÄVARUSTEET Made Painepesuriperhe K 1050 Ammattilaislaatu houkuttelevaan hintaan! Made in Germany Voimassa 01.01.2016 alkaen Alan ammattiliikkeestä MUKANA LISÄVARUSTEET Made in Germany www.kranzle.fi Painepesuriperhe K

Lisätiedot

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS KYLMÄ KS / T Integroitu kuivain PUHTAUS PUHDASTA ILMAA Ilmaa puhtaimmassa muodossaan Teollisen prosessin tehokkuus ja tuotteiden

Lisätiedot

Korkeapainepesurit. 83 korkeapainepesurit

Korkeapainepesurit. 83 korkeapainepesurit RW PREMIUM PUMPUN RAKENNE Laadukkaat ja suorituskykyiset Coet-puput varistavat painepesurillesi pitkän iän sekä tehokkaan pesutuloksen. ÖLJYTILA Laaja tila, erinoainen voitelu ÖLJYKORKKI Mittatikulla LOHKO

Lisätiedot

POWER WITH HYDRAULICS

POWER WITH HYDRAULICS POWER WITH HYDRAULICS PELASTUSKALUSTO REHOBOT Hydraulics on ruotsalainen 1900-luvun alussa perustettu korkeapainehydraulisiin tuotteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen tuotteet ovat tunnettuja korkeasta

Lisätiedot

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA METALLI Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA Uudet FEIN-hiomakoneet FEIN ErgoGrip-kahvalla väsymättömään hiontaan. Pidon lisääminen lisää turvallisuutta,

Lisätiedot

K 4 K 4, ,

K 4 K 4, , K 4 Painepesurissa on kestävä ja taloudellinen vesijäähdytetty moottori. Kätevä varusteiden pikakiinnitys helpottaa käyttöä. Varustukseen kuuluu 6 metrin paineletku, vario power suihkuputki, rotojet-suutin,

Lisätiedot

...oikein! kerralla... Onnistu

...oikein! kerralla... Onnistu Onnistu kerralla......oikein! UUTUUS! Boschin akkupora/ruuvinvääntimet PSR 14,4 LI-2 ja PSR 18 LI-2 varustettuna Bosch PowerControlilla. Näin miellyttävää ja helppoa ei poraaminen ole ollut koskaan. Lisätietoja

Lisätiedot

KORIKUL JETIN - ASTIAN PESU KONEET

KORIKUL JETIN - ASTIAN PESU KONEET KORIKUL JETIN - ASTIAN PESU KONEET AX 161 EL AX 161 EL Mitat mm (l x s x k) 1080 x 720 x 1375/2010 Tunnelin mitat mm (l x k) 510 x 400 Korit / tunti (2) 70 / 100 Lautaset / tunti (2) 1260 / 1800 Ottoteho

Lisätiedot

SÄHKÖKÄYTTÖISET UB 20 / UB 30

SÄHKÖKÄYTTÖISET UB 20 / UB 30 SÄHKÖKÄYTTÖISET UB 20 / UB 30 Sähkökäyttöinen moottori, 250 / 800W Erittäin kestävä korroosiosuojattu kotelo on käytännössä särkymätön pienikokoinen ja kevyt rakenne IP 65 kosteustestattu Paino 8 kg /

Lisätiedot

Nesteen siirto ja annostus hellävaraisesti DULCO flex-letkupumput teollisuuden ja laboratorioiden käyttökohteisiin

Nesteen siirto ja annostus hellävaraisesti DULCO flex-letkupumput teollisuuden ja laboratorioiden käyttökohteisiin Nesteen siirto ja annostus hellävaraisesti DULCO flex-letkupumput teollisuuden ja laboratorioiden käyttökohteisiin Printed in Germany, PT PM 003 09/09 FI DULCO flex-sarjan letkupumput Kompakti ja vankka

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

Erittäin tehokas ja hiljainen pölynimuri

Erittäin tehokas ja hiljainen pölynimuri Erittäin tehokas ja hiljainen pölynimuri : Niille, jotka haluavat erinomaisen siivoustuloksen. Haluatko imurin, jossa on tehokas 2000 W -moottori, HEPA-suodatin helpottamaan allergioita, erittäin matala

Lisätiedot

TUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO NIM.TEHO SÄILIÖ IP-LUOKKA JOHTO. 9058501 Märkä- ja kuivaimuri GWD 350-2 638 x 600 x 868 mm 21 kg 2700 W 50 L IP24 10 m

TUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO NIM.TEHO SÄILIÖ IP-LUOKKA JOHTO. 9058501 Märkä- ja kuivaimuri GWD 350-2 638 x 600 x 868 mm 21 kg 2700 W 50 L IP24 10 m MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN Imurisarja, joka pystyy useimpiin päivittäisiin märkä- ja kuivaimurointitöihin. Säädettävä kahva parantaa työasentoa ja helpottaa säilytystä.

Lisätiedot

Raskaan kaluston parhaat palat

Raskaan kaluston parhaat palat Letkukeloja (ilman letkuja) Letkun maksimipituudet referenssejä, riippuu letkun paksuudesta. 2-tie letkukelat 3/8 letkuille Letkun Kätisyys Paino kg A Ø mm B mm C mm maksimipituus 1,8-2 m vasen 9,7 270

Lisätiedot

Innova 55 B. Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia.

Innova 55 B. Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia. Yhdistelmäkoneet Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia. Uusi muotoilu ja uusi ohjauspyörä tekevät käytöstä

Lisätiedot

tarkat sahaukset Täydellisen

tarkat sahaukset Täydellisen Täydellisen tarkat sahaukset Aiemmin ei sahaaminen ja leikkaaminen ole ollut tarkempaa. Boschin pöytäkoneilla PTS 10, PCM 7, PCM 10, PCM 8S ja pistosahojen sahapöydällä PLS 300 sekä laattaleikkurilla PTC

Lisätiedot

Korkeapainepesurit. 83 korkeapainepesurit

Korkeapainepesurit. 83 korkeapainepesurit RW PREMIUM PUMPUN RAKENNE Laadukkaat ja suorituskykyiset Coet-puput varistavat painepesurillesi pitkän iän sekä tehokkaan pesutuloksen. ÖLJYTILA Laaja tila, erinoainen voitelu ÖLJYKORKKI Mittatikulla LOHKO

Lisätiedot

RUUVIKESKUS. Mutterinkiertimet. Tuote n:o 709-S-1305. Tuote n:o 709-S-7825. Tuote n:o 709-S-1355. Tuote n:o 709-S-1356. Tuote n:o 709-S-1605SR

RUUVIKESKUS. Mutterinkiertimet. Tuote n:o 709-S-1305. Tuote n:o 709-S-7825. Tuote n:o 709-S-1355. Tuote n:o 709-S-1356. Tuote n:o 709-S-1605SR Mutterinkiertimet Tuote n:o 1305 Tuote n:o 7825 Tuote n:o 1356 Tuote n:o 1355 Tuote n:o 1605SR Tuote n:o 1610SR Tuotekoodi Vääntö momentti Suositeltava työskentelyalue Suurin pulttikoko Tyhjäkäynti kierrosluku

Lisätiedot

1 35,80 44,03 23,13 28,45 23,46 42,31 34, ,59 38,86 5 6,13 7, ,56 8, ,24 18,75 9 7,64 9,40

1 35,80 44,03 23,13 28,45 23,46 42,31 34, ,59 38,86 5 6,13 7, ,56 8, ,24 18,75 9 7,64 9,40 526852 Vesiliitännällä varustettu ajoneuvoharja 50x240x 35,80 44,03 Patentoitu harja, jonka säädettävä pää sekä viuhkamainen harjaskiinnitys takaavat kaikkien ajoneuvojen vaivattoman puhdistuksen. 526952

Lisätiedot

Herkules. sadeveden keruujärjestelmä

Herkules. sadeveden keruujärjestelmä Herkules sadeveden keruujärjestelmä Sadevedet talteen Herkules sadeveden keruujärjestelmä on suunniteltu toimivaksi kokonaisuudeksi keräämään sadevedet hyötykäyttöön. Herkules järjestelmän avulla säästetään

Lisätiedot

VINTTURIT JA TARVIKKEET

VINTTURIT JA TARVIKKEET 50.3.10 Pienet ja kevyet alumiinivintturit WA 50 ja WA 100 Kompakti ja kevyt Suljettu rakenne Hiljainen käytössä Ιtselukkiutuva Kevyt kampivoima Irrotettava kampi Seinäkiinnitys Pintakäsittely: pulverimaalaus

Lisätiedot

PESUKARHU SUIHKUPUTKET

PESUKARHU SUIHKUPUTKET Pesukarhu suihkuputket ovat tunnettuja laadukkaista materiaaleistaan ja harkitusta muotoilustaan. Suihkuputkiamme käytetään yli kahdessakymmenessä maassa ympäri maapallon. PESUKARHU Suihkuputki - malli

Lisätiedot

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 HW 3600 - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 - liikkuva lämmöntuottaja ympärivuotiseen käyttöön Liikkuva lämmöntuottaja > 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C

Lisätiedot

Annostuspumppusarja G TM M

Annostuspumppusarja G TM M Annostuspumppusarja G M M Virtausmäärä jopa 500 l/h Paine jopa 12 bar Mekaanisesti toimiva kalvo Säädettävä epäkeskotoimiosa Useampia samanlaisia tai erilaisia pumppuja yhdistettävissä ärkeimmät tekniset

Lisätiedot

jus oy Voitelutalo Nisintanhua 35 23600 Kalanti HINNASTO 2008 Puh: 044-0665306 E-mail: jus@jus.fi ALV rek JARRUNESTEEN VAIHTAJAT Malli R-10705 R-10805

jus oy Voitelutalo Nisintanhua 35 23600 Kalanti HINNASTO 2008 Puh: 044-0665306 E-mail: jus@jus.fi ALV rek JARRUNESTEEN VAIHTAJAT Malli R-10705 R-10805 R10805 R11001 Sarja R11004 sisältää: Säädettävän rung ja tulpat: Tulppa Halkaisija JARRUNESTEEN VAIHTAJAT R10705 R10805 Nesteen määrä 5 l 5 l Työkammi maks.paine 2 bar 2 bar Paineensäädin Ilmasäiliön maks.

Lisätiedot

Huipputehokas imuri HEPA 14-suodatuksella

Huipputehokas imuri HEPA 14-suodatuksella Huipputehokas imuri 14-suodatuksella Nykyisin havaittavana kehityksenä on allergioiden yleistyminen ja olemmekin keskittyneet tarjoamaan siihen ratkaisuja. llä voidaan imeä likainen ilma imuriin ja erinomaisen

Lisätiedot

Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet

Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet 2015 Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet 1 119 Cadet sarjassa valittavanasi on 3 erilaista lattiaversiota tarpeesi ja halujesi mukaan. Ilmatäytteinen H2P korkeapainelattia (Aero) on helppokäyttöinen,

Lisätiedot

sormella ohjaten Työlästä nurmikonleikkuuta Älykästä nurmikonleikkuuta Hoida nurmikonleikkuu

sormella ohjaten Työlästä nurmikonleikkuuta Älykästä nurmikonleikkuuta Hoida nurmikonleikkuu Työlästä nurmikonleikkuuta Hoida nurmikonleikkuu sormella ohjaten Uutta Indego Connect -robottiruohonleikkuria voi ohjata kätevästi kannettavan laitteen välityksellä älykästä nurmikonleikkuuta, jota voit

Lisätiedot

HOLZ-HER Glu Jet Järjestelmä Näkymättömät ja ohuet liimasaumat. Älykästä Reunalistoitusta PATENTOITU JÄRJESTELMÄ Ä

HOLZ-HER Glu Jet Järjestelmä Näkymättömät ja ohuet liimasaumat. Älykästä Reunalistoitusta PATENTOITU JÄRJESTELMÄ Ä Glu Jet PATENTOITU JÄRJESTELMÄ Ä PATENTOITU Älykästä Reunalistoitusta Ohjelman valitseminen nappia painamalla. Vaihtoehto: täysautomaattinen viivakoodilla. HOLZ-HER Glu Jet Järjestelmä Näkymättömät ja

Lisätiedot

ING the World. P5 Newtron mallisto. Finnish

ING the World. P5 Newtron mallisto. Finnish A ING the World P5 Newtron mallisto Finnish UUTUUS P5 Newtron mallisto Nyt myös LED-valotoiminnolla! Valinnanvapautesi lisäämiseksi P5 Newtron -ultraäänigeneraattorimallisto on nyt saatavana LED-valoversioina.

Lisätiedot

HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle

HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle HW 1800 HW 1800 HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle Liikkuva lämmöntuottaja - 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C lämpöistä vettä. Kuljetuksen, kokoamisen,

Lisätiedot

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon!

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! 19. maaliskuu ta2012 Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! Ryobi lanseeraa polttomoottorikäyttöisten puutarhatyökalujen sarjaan uudet Subaru -moottoreilla

Lisätiedot

Innova 55 B. Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia.

Innova 55 B. Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia. Yhdistelmäkoneet Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia. Uusi muotoilu ja uusi ohjauspyörä tekevät käytöstä

Lisätiedot

Tasapainotuskoneet SMART SONAR

Tasapainotuskoneet SMART SONAR Tasapainotuskoneet Tasapainotuskoneet SMART SONAR Pyörän leveys ja etäisyys mitataan mittavarrella. Vanteen leveys tunnistetaan pyörintäsuojaan integroidulla SMART SONAR-tunnistimella QUICKBAL Erittäin

Lisätiedot

PASSION PROSYSTEM. Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI. Since 1912

PASSION PROSYSTEM. Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI. Since 1912 PASSION IN CRANES PROSYSTEM Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI Since 1912 PROSYSTEM Alumiininen piennosturijärjestelmä on maailman kehittynein työpajanosturi. Sen ainutlaatuiset

Lisätiedot

Helppokäyttöinen ja tehokas märkä/kuivaimuri

Helppokäyttöinen ja tehokas märkä/kuivaimuri 75 75 märkä/kuivaimuri edustaa useita innovatiivisia ominaisuuksia, jotka tekevät päivittäisestä käytöstä ja ylläpidosta helppoa, ergonomista ja tuottavampaa. Erikoissuunniteltu saranoitu moottorin kansi

Lisätiedot

KAESER-tuotevalikoima. Enemmän paineilmaa vähemmällä energialla. www.kaeser.com

KAESER-tuotevalikoima. Enemmän paineilmaa vähemmällä energialla. www.kaeser.com KAESER-tuotevalikoima Enemmän paineilmaa vähemmällä energialla www.kaeser.com Tuotteemme yhdellä silmäyksellä Kompressorit käsityöammattien ja verstaiden tarpeisiin CLASSIC-sarja Paineenkorotuskompressorit

Lisätiedot

SIIVOUSKONEIDEN TEKNISET TIEDOT

SIIVOUSKONEIDEN TEKNISET TIEDOT HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 Hankintakeskus tarjouspyyntöön H088-11-1 Siivouskoneet Alanko Tarkennettu liite 23.11.2011 SIIVOUSKONEIDEN TEKNISET TIEDOT Tarjoaja Useita tuotteita voidaan tarjota samaan positioon.

Lisätiedot

Nopeuden huippua Uusi harjaohjelma

Nopeuden huippua Uusi harjaohjelma Nopeuden huippua Uusi harjaohjelma UUTUUS! Ratkaisut kaikkiin käyttösovelluksiin kaikille porakoneille ja kulmahiomakoneille 2 Teräslankaharjat Yleiskatsaus Metalli Inox Tuote Tyyppi Harja Teräslankaharjat

Lisätiedot

Kärcher-tuotteet kotikäyttöön sisällä ja ulkona

Kärcher-tuotteet kotikäyttöön sisällä ja ulkona Kärcher-tuotteet kotikäyttöön sisällä ja ulkona Painepesurit Näille pesureille löytyy aina käyttöä. Kevyen painonsa ja kätevän koonsa ansiosta K 2-sarjan pesuri on oikea valinta nopeisiin, satunnaisiiin

Lisätiedot

14. JUOTTIMET. - Asiantuntevaa palvelua l -

14. JUOTTIMET. - Asiantuntevaa palvelua l - 14. JUOTTIMET Butaanisäiliö...8 Juotinasemat...4 Juotinteline...6 Juotosimunauha...6 Juotoskolvit... 2-4, 7 Juotoskynät... 7-8 Juotoskärjen puhdistusaine...6 Juotoskärjet... 3,4 Juotosnesteet...6 Juotospasta...6

Lisätiedot

TEMA-puhalluspistoolit

TEMA-puhalluspistoolit Puhalluspistoolit Suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota käytännöllisyyteen ja ergonomiaan, minkä ansiosta puhalluspistoolia on helppo käsitellä. Pistoolin kahva on iskunkestävää asetaalimuovia.

Lisätiedot

Pölynimurit. Nopeaa ja tehokasta imurointia

Pölynimurit. Nopeaa ja tehokasta imurointia Pölynimurit Nopeaa ja tehokasta imurointia Ammattitason pölynimuri päivittäiseen käyttöön Hienot ominaisuudet tekevät Kärcher pölynimurista ammattilaisen suosikin: Siinä on matala äänitaso, helppo liikuteltavuus

Lisätiedot

Astianpesu EFT3 - Tappimattokone 3 tankkia

Astianpesu EFT3 - Tappimattokone 3 tankkia PROJEKTI # Astianpesu Syöttösuunta Oikea-->Vasen Vasen-->Oikea Käyttöenergia: Sähkö Höyry OPTIOT KONEESEEN (ERILLISHINTA) Eri syöttöalueet: 1.1 mm 1.5 mm 1.8 mm 2.4 mm 3. mm 4. mm 2.9 mm Cross-over Eri

Lisätiedot

Käsityökaluja muovivannehtimiseen

Käsityökaluja muovivannehtimiseen Käsityökaluja muovivannehtimiseen Akkukäyttöiset käsityökalut Yhdistelmätyökalu Käsikiristin/lukitsin Strapexin edut Käsityökalut, vanne ja huoltopalvelu kokonaispakettina Oikea työkalu Sovellukset käsin

Lisätiedot