PALVELUTUKKURIT KAMPANJATUOTTEET Patu. Patu. Palvelutukkurit. Palvelutukkurit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALVELUTUKKURIT KAMPANJATUOTTEET Patu. Patu. Palvelutukkurit. Palvelutukkurit"

Transkriptio

1 Patu KAMPANJATUOTTEET PALVELUTUKKURIT SADONKORJUU SADONKORJUU Patu Palvelutukkurit Palvelutukkurit

2 LOISTAVAA LOPPUVUOTTA! Kesän lempeät ilmat ja lomat alkaa olla lopuillaan ja nyt otetaan katse kohti loppuvuotta. Arkinen aherrus alkaa. Grilliherkut, jäätelöt ja torikahviloiden maistuvat mansikkaunelmat vaihdetaan syksyn makuihin. Tässä teille uusi syys-joulukuun kuvasto tutkittavaksenne. Toivottavasti sieltä löytyy sopivia tuotteita arkeen ja juhlaan. KUUSAMO OULU Kuvaston keskeltä löytyy oman alueemme paikallisia tuotteita sekä kotimaisia teollisuuden tuotteita. Näillä haluamme korostaa jo keväällä voimaan tullutta lakia ruoan alkuperän ilmoittamisesta. Kotimaisuus, paikallisuus ja lähialueet ovat meille tärkeitä. Haluaisinkin muistuttaa teitä, että palvelemme teitä paikallisesti ja oman alueen elinkeinoa tukien. Työllistämme paikallisesti ja käytämme paikallisia yhteistyökumppaneita alueemme elinvoimaisuuden tukemiseksi. Yhdessä tehden tulee hyvä. Raikasta syksyä, SEINÄJOKI KUOPIO JYVÄSKYLÄ MIKKELI PORI HÄMEENLINNA SALO LAHTI Tarja Ps. Muistetaan nauttia ihan tavallisista asioista, istutaan hetkeksi työkamujen kanssa ja syödään vaikka ihan tavallista ruisleipää salaa - tilla ja tomaatilla. Kuulumme Patu-ketjuun. Mikkeli: Pomonkatu 5, Mikkeli, puh , mikkeli@palvelutukkuitasuomi.fi Kuopio: Rauhalahdentie 8, Kuopio, puh , kuopio@palvelutukkuitasuomi.fi Kuvaston mustat hinnat sisältävät alv:n, vihreät hinnat alv 0% ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin painovirhei den ja tavara toimituksen muutosten varalta.

3 SISÄLTÖ 4 5 Gluteenittomat tuotteet 6 12 Patu-tuotteet Liha ja lihajalosteet Liha- ja ruokapakasteet Kalapakasteet 25 Valmisruoka Leipomopakasteet Meijerituotteet ja levitteet 38 Viljatuotteet Säilykkeet, kastikkeet, ruoanlaitto ja maustaminen 49 Kala ja kalajalosteet Juomat Nonfood

4 ton 4 Luomu KASVIS Luomu KASVIS food ROLLFOODS ESIMERKKI LAAJASTA LUOMU-VALIKOIMAS- TAMME! KASVIS KEVÄT RULLA LUOMU Kypsä, SE-EKO-05, 4,5 kg/pkt, ME 1 pkt VL Tuotenumero ,35 kg (alv 0 %) EAN ,23 kg (alv 14 %)

5 EDUN HERKKU GLUTEENITON MUSTAMAKKARA Kypsä, n. 3 kg/l/dyno, ME 1 dyno L, G, M, S, K Tuotenumero ,79 kg (alv 0 %) EAN ,46 kg (alv 14 %) LAGERBLAD FOODS LOHIWALLENBERG Kypsä, 130 g/kpl, 5,2kg/ltk, ME 1 ltk L, G, S Tuotenumero ,90 kg (alv 0 %) EAN ,71 kg (alv 14 %) MOILAS GLUTEENITON PIZZAPOHJA 5 x 190 g/pss, ME 6 pss L, G, M Tuotenumero ,55 kpl (alv 0 %) EAN ,77 kpl (alv 14 %) MOILAS GLUTEENITON RIISI PIIRAKKA 16 x 70 g/ltk, ME 1 ltk L, G, M, S, K Tuotenumero ,75 kpl (alv 0 %) EAN ,86 kpl (alv 14 %) ROLLFOODS VADELMA BROWNIE GLUTEENITON 12 x n. 87,5 g/1050 g/levy, ME 6 levyä G, L Tuotenumero ,30 levy (alv 0 %) EAN ,00 levy (alv 14 %) VUOHELAN GLUTEENITON LEIPÄLAJITELMA Yksittäinpakattu 6 kpl/490 g, 2 kpl/laji L, G, S Tuotenumero ,85 ltk (alv 0 %) EAN ,67 ltk (alv 14 %) 5

6 PATU-TUOTTEET PATU VÄHÄLAKTOOSINEN TÄYSMAITO 3,5 %, 1 L, UHT ME 12 prk PATU VÄHÄLAKTOOSINEN KEVYTMAITO 1 L, UHT ME 12 prk EAN ,00 prk (alv 0 %) Tuotenumero VL 1,14 prk (alv 14 %) PATU LAKTOOSITON VISPIKERMA 36 %, 1 L ME 12 prk EAN ,95 prk (alv 0 %) Tuotenumero VL 1,08 prk (alv 14 %) PATU LAKTOOSITON RUOKA KERMA 15 %, 1 L ME 12 prk EAN ,00 prk (alv 0 %) Tuotenumero L 3,42 prk (alv 14 %) PATU LAKTOOSITON KEVYTKERMA 10 %, 1 L ME 12 prk EAN ,19 prk (alv 0 %) Tuotenumero L 2,50 prk (alv 14 %) PATU LAKTOOSITON KASVIRASVASEKOITE 15 %, 1 L ME 12 prk EAN ,05 prk (alv 0 %) Tuotenumero L 2,34 prk (alv 14 %) PATU JUUSTOCREME 2,0 KG ME 1 ast EAN ,55 prk (alv 0 %) Tuotenumero L 1,77 prk (alv 14 %) PATU LAKTOOSITON RAEJUUSTO 2 % 2 KG ME 1 ast EAN ,99 ast (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S, K 12,53 ast (alv 14 %) PATU LAKTOOSITON RASVATON JOGURTTI 0 % 5 KG ME 1 ast EAN ,49 ast (alv 0 %) Tuotenumero L 8,54 ast (alv 14 %) PATU LAKTOOSITON TURKKI LAINEN JOGURTTI 10 % 5 KG ME 1 ast EAN ,59 ast (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S, K 7,51 ast (alv 14 %) PATU LAKTOOSITON KERMAVIILI 10 % 5 KG ME 1 ast EAN ,39 ast (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S, K 12,99 ast (alv 14 %) PATU LAKTOOSITON MAITORAHKA 0,5 % 5 KG ME 1 ast EAN ,39 ast (alv 0 %) EAN ,99 ast (alv 0 %) Tuotenumero L 12,99 ast (alv 14 %) Tuotenumero L 15,95 ast (alv 14 %) 6

7 PATU JUUSTORAASTE 2 KG ME 8 pss PATU EMMENTALVIIPALE 1 KG ME 4 pkt EAN ,35 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S, K 12,94 pss (alv 14 %) PATU EDAMVIIPALE 1 KG suolaa 1,2 %, ME 4 pkt EAN ,95 pkt (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S, K 7,92 pkt (alv 14 %) PATU KERMAJUUSTO VIIPALE 1 KG ME 4 pkt EAN ,05 pkt (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S, K 6,90 pkt (alv 14 %) PATU PANNARIHILLO 6 KG ME 1 ast EAN ,59 pkt (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S, K 7,51 pkt (alv 14 %) PATU MANSIKKAHILLO 6 KG ME 1 ast EAN ,35 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,68 kg (alv 14 %) PATU PUOLUKKAHILLO 6 KG ME 1 ast EAN ,50 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,85 kg (alv 14 %) PATU VADELMAHILLO 6 KG ME 1 ast EAN ,49 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,98 kg (alv 14 %) PATU ANANASPALOJA OMASSA MEHUSSA 3030/1840 G ME 6 prk EAN ,20 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,65 kg (alv 14 %) PATU ANANASMURSKAA OMASSA MEHUSSA 3030/1840 G ME 6 prk EAN ,30 prk (alv 0 %) Tuotenumero ,90 prk (alv 14 %) PATU ANANASRENKAITA OMASSA MEHUSSA 3030/1790 G ME 6 prk EAN ,55 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 5,19 prk (alv 14 %) PATU ANANASRENKAITA OMASSA MEHUSSA 565/340 G ME 12 prk EAN ,85 prk (alv 0 %) EAN ,30 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 5,53 prk (alv 14 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 1,48 prk (alv 14 %) 7

8 PATU-TUOTTEET PATU PERSIKKA KUUTIOITA SOKERI LIEMESSÄ 3050/1820 G ME 6 prk PATU PERSIKAN PUOLIKKAITA SOKERILIEMESSÄ 2560/1820 G ME 6 prk EAN ,00 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 5,70 prk (alv 14 %) PATU MANDARIINI LOHKOJA SOKERI LIEMESSÄ 2600/1500 G ME 6 prk EAN ,95 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 4,50 prk (alv 14 %) PATU HEDELMÄCOCKTAIL SOKERILIEMESSÄ 2500/1500 G ME 6 prk EAN ,90 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,87 prk (alv 14 %) PATU RYPSIÖLJY 10 L ME 1 knu EAN ,85 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 5,53 prk (alv 14 %) PATU SYVÄPAISTOÖLJY 10 L ME 1 knu EAN ,85 knu (alv 0 %) Tuotenumero ,51 knu (alv 14 %) PATU HERKKUSIENI VIIPALE 2460/1380 G ME 6 pss EAN ,25 knu (alv 0 %) Tuotenumero ,96 knu (alv 14 %) PATU HERKKUSIENI KOKONAINEN 2460/1380 G ME 6 pss EAN ,30 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 4,90 pss (alv 14 %) PATU TONNIKALAPALOJA ÖLJYSSÄ 3000/2910 G VAKUUMIPUSSI ME 4 pss EAN ,95 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,92 pss (alv 14 %) PATU TONNIKALAPALOJA VEDESSÄ 3000/2910 G VAKUUMIPUSSI ME 4 pss EAN ,85 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 24,91 pss (alv 14 %) PATU TONNIKALAPALOJA ÖLJYSSÄ 1000/970 G VAKUUMIPUSSI ME 6 pss EAN ,99 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 23,93 pss (alv 14 %) PATU TONNIKALAPALOJA VEDESSÄ 1000/970 G VAKUUMIPUSSI ME 6 pss EAN ,85 pss (alv 0 %) EAN ,85 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 8,95 pss (alv 14 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 8,95 pss (alv 14 %) 8

9 Luonnonvaraisia, arktisen veden pohjankatkarapuja/ Vild, arktisk vatten nordhavsräkor g/2 250 g Ainesosat: Kuorittu, keitetty pohjankatkarapu (Pandalus borealis) (98,5 % nettopainosta), suola. Vettä suojaavana kuorrutuksena. Ingredienser: Skalade, kokad nordhavsräkor (Pandalus borealis) (98,5 % av nettoinnehållet), salt. Vatten som skyddande glasering. Säilytys: 18 C: katso parasta ennen -päiväys. 12 C: 1 kuukausi. 6 C: 2 vuorokautta C: 1 vuorokausi. Förvaring: 18 C: se bäst före -datum. 12 C: 1 månad. 6 C: 2 dagar C: 1 dag. Sulatus: Katkaravut sulatetaan mieluiten jääkaapissa noin 10 tuntia, jolloin ne pysyvät kiinteinä ja herkullisina. Huoneenlämmössä sulamisaika on noin 3 tuntia. Katkarapuja ei saa pikasulattaa lämpimässä vedessä, koska silloin ne sitkistyvät. Sulanutta tuotetta ei saa pakastaa uudelleen. Upptining: Räkorna tinas med fördel i kylskåp i ca 10 timmar. Räkorna bibehäller då sin kvalitet bäst. Kan även tinas i rumstemperatur i ca 3 timmar. Bör inte snabbtinas under rinnande vatten eftersom de då kan få en något seg konsistens. Tinad vara bör ej frysas igen. Valmistusmaa/Tillverkningsland: Norja/Norge Valmistuttaja/Tillverkas för: Suomen Palvelutukkurit Oy Vantaa/Vanda Puh/Tel Luonnonvaraisia, arktisen veden pohjankatkarapuja/ Vild, arktisk vatten nordhavsräkor g/2 250 g Ainesosat: Kuorittu, keitetty pohjankatkarapu (Pandalus borealis) (98,5 % nettopainosta), suola. Vettä suojaavana kuorrutuksena. Ingredienser: Skalade, kokad nordhavsräkor (Pandalus borealis) (98,5 % av nettoinnehållet), salt. Vatten som skyddande glasering. Säilytys: 18 C: katso parasta ennen -päiväys. 12 C: 1 kuukausi. 6 C: 2 vuorokautta C: 1 vuorokausi. Förvaring: 18 C: se bäst före -datum. 12 C: 1 månad. 6 C: 2 dagar C: 1 dag. Sulatus: Katkaravut sulatetaan mieluiten jääkaapissa noin 10 tuntia, jolloin ne pysyvät kiinteinä ja herkullisina. Huoneenlämmössä sulamisaika on noin 3 tuntia. Katkarapuja ei saa pikasulattaa lämpimässä vedessä, koska silloin ne sitkistyvät. Sulanutta tuotetta ei saa pakastaa uudelleen. Upptining: Räkorna tinas med fördel i kylskåp i ca 10 timmar. Räkorna bibehäller då sin kvalitet bäst. Kan även tinas i rumstemperatur i ca 3 timmar. Bör inte snabbtinas under rinnande vatten eftersom de då kan få en något seg konsistens. Tinad vara bör ej frysas igen. Valmistusmaa/Tillverkningsland: Norja/Norge Valmistuttaja/Tillverkas för: Suomen Palvelutukkurit Oy Vantaa/Vanda Puh/Tel Allergeenit: Sisältää äyriäisiä. Voi sisäsltää kalajäämiä ja nilviäisiä. Allergens: Innehåller skaldjur. Kan innehålla spår av fisk och blötjur. Ravintoarvo/100 g: Näringsinnehåll/100 g: energia/energi kj/66 kcal rasva/fett... 0,9 g josta tyydyttynyttä/ varav mättat fett... 0,1 g hiilihydraattia/kolhydrat... 0 g josta sokereita/varav sockerater... 0 g proteiini/protein...14,4 g suola/salt... 1,5 g Allergeenit: Sisältää äyriäisiä. Voi sisäsltää kalajäämiä ja nilviäisiä. Allergens: Innehåller skaldjur. Kan innehålla spår av fisk och blötjur. Ravintoarvo/100 g: Näringsinnehåll/100 g: energia/energi kj/66 kcal rasva/fett... 0,9 g josta tyydyttynyttä/ varav mättat fett... 0,1 g hiilihydraattia/kolhydrat... 0 g josta sokereita/varav sockerater... 0 g proteiini/protein...14,4 g suola/salt... 1,5 g Luonnonvaraisia, arktisen veden pohjankatkarapuja/ Vild, arktisk vatten nordhavsräkor g/2 250 g Ainesosat: Kuorittu, keitetty pohjankatkarapu (Pandalus borealis) (98,5 % nettopainosta), suola. Vettä suojaavana kuorrutuksena. Ingredienser: Skalade, kokad nordhavsräkor (Pandalus borealis) (98,5 % av nettoinnehållet), salt. Vatten som skyddande glasering. Säilytys: 18 C: katso parasta ennen -päiväys. 12 C: 1 kuukausi. 6 C: 2 vuorokautta C: 1 vuorokausi. Förvaring: 18 C: se bäst före -datum. 12 C: 1 månad. 6 C: 2 dagar C: 1 dag. Sulatus: Katkaravut sulatetaan mieluiten jääkaapissa noin 10 tuntia, jolloin ne pysyvät kiinteinä ja herkullisina. Huoneenlämmössä sulamisaika on noin 3 tuntia. Katkarapuja ei saa pikasulattaa lämpimässä vedessä, koska silloin ne sitkistyvät. Sulanutta tuotetta ei saa pakastaa uudelleen. Upptining: Räkorna tinas med fördel i kylskåp i ca 10 timmar. Räkorna bibehäller då sin kvalitet bäst. Kan även tinas i rumstemperatur i ca 3 timmar. Bör inte snabbtinas under rinnande vatten eftersom de då kan få en något seg konsistens. Tinad vara bör ej frysas igen. Valmistusmaa/Tillverkningsland: Norja/Norge Valmistuttaja/Tillverkas för: Suomen Palvelutukkurit Oy Vantaa/Vanda Puh/Tel Allergeenit: Sisältää äyriäisiä. Voi sisäsltää kalajäämiä ja nilviäisiä. Allergens: Innehåller skaldjur. Kan innehålla spår av fisk och blötjur. Ravintoarvo/100 g: Näringsinnehåll/100 g: energia/energi kj/66 kcal rasva/fett... 0,9 g josta tyydyttynyttä/ varav mättat fett... 0,1 g hiilihydraattia/kolhydrat... 0 g josta sokereita/varav sockerater... 0 g proteiini/protein...14,4 g suola/salt... 1,5 g PATU TONNIKALAPALOJA ÖLJYSSÄ 185/140 G ME 24 prk PATU TONNIKALAPALOJA VEDESSÄ 185/140 G ME 24 prk EAN ,30 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 1,48 prk (alv 14 %) KEITETTYJÄ, KUORITTUJA Katkarapuja SKALADE KOKTA RÄKOR 2,5 kg PATU KATKARAPU PSS ME 4 pss EAN ,30 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 1,48 prk (alv 14 %) KEITETTYJÄ, KUORITTUJA Katkarapuja SKALADE KOKTA RÄKOR 2,5 kg PATU KATKARAPU PSS ME 4 pss PAKASTE DJUPFRYST PAKASTE DJUPFRYST EAN ,90 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 40,93 pss (alv 14 %) KEITETTYJÄ, KUORITTUJA Katkarapuja SKALADE KOKTA RÄKOR 2,5 kg PATU KATKARAPU PSS ME 4 pss EAN ,49 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 35,90 pss (alv 14 %) PATU GRILLIMAKKARA 10 kpl/1 kg/pkt, ME 5 pkt PAKASTE DJUPFRYST EAN ,75 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 33,91 pss (alv 14 %) PATU MEETVURSTI 1 KG ME 1 dno EAN ,60 pkt (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 5,24 pkt (alv 14 %) PATU KEITTOKINKKU 1 KG ME 1 dno EAN ,59 dno (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 7,51 dno (alv 14 %) PATU PALVIKINKKU 1 KG ME 1 dno EAN ,59 dno (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,51 dno (alv 14 %) PATU PALVIKALKKUNA ME 1 dno EAN ,05 dno (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 6,90 dno (alv 14 %) PATU LÄHDEVESI 12 x 0,5 l, ME 12 plo EAN ,80 dno (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 8,89 dno (alv 14 %) PATU HIILIHAPOLLINEN LÄHDEVESI 12 x 0,5 l, ME 12 plo EAN ,35 plo (alv 0 %) EAN ,35 plo (alv 0 %) Tuotenumero ,40 plo (alv 14 %) Tuotenumero ,40 plo (alv 14 %) 9

10 PATU-TUOTTEET PATU SÄMPYLÄ KOKOJYVÄ Pakaste, jäisenä uuniin, 135 x 55 g/ltk, ME 1 ltk PATU PATONKI VEHNÄ Pakaste, jäisenä uuniin, 38 x 260 g/ltk, ME 38 kpl EAN ,15 kpl (alv 0 %) Tuotenumero S, K 0,17 kpl (alv 14 %) PATU PATONKI KOKOJYVÄ Pakaste, jäisenä uuniin, 38 x 260 g/ltk, ME 38 kpl EAN ,59 kpl (alv 0 %) Tuotenumero S, K 0,67 kpl (alv 14 %) PATU PATONKI KOKOJYVÄ Pakaste, jäisenä uuniin, 60 x 130 g/ltk, ME 60 kpl EAN ,60 kpl (alv 0 %) Tuotenumero S, K 0,68 kpl (alv 14 %) PATU LUOMU RUIS PAAKARI Pakaste, kypsä, sulattamalla valmis, 75 x 65 g, ME 75 kpl EAN ,35 kpl (alv 0 %) Tuotenumero S, K 0,40 kpl (alv 14 %) PATU LUOMU VEHNÄRUIS PAAKARI Pakaste, kypsä, sulattamalla valmis, 75 x 65 g, ME 75 kpl EAN ,15 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,17 kpl (alv 14 %) PATU VAALEA VETOPOHJA Pakaste, 55 x 38 cm, n. 500 g ME 8 kpl EAN ,15 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,17 kpl (alv 14 %) PATU TUMMA VETOPOHJA Pakaste, 55 x 38 cm, n. 500 g ME 8 kpl EAN ,80 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 4,33 kpl (alv 14 %) PATU PITKÄRIISI 5 KG ME 1 pss EAN ,80 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 4,33 kpl (alv 14 %) UUTUUS! PATU HERKKUKASTIKE 970 ml, ME 10 plo EAN ,20 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 1,37 kg (alv 14 %) UUTUUS! PATU PERINTEINEN HERKKUKASTIKE 970 ml, ME 10 plo EAN ,99 plo (alv 0 %) Tuotenumero L, G 3,41 plo (alv 14 %) UUTUUS! PATU SINAPPINEN HERKKUKASTIKE 970 ml, ME 10 plo EAN ,99 plo (alv 0 %) EAN ,99 plo (alv 0 %) Tuotenumero L, G 3,41 plo (alv 14 %) Tuotenumero L, G 3,41 plo (alv 14 %) 10

11 PATU LAKTOOSITON KEVYTMAJONEESI 5 KG ME 1 ast PATU LAKTOOSITON TÄYSMAJONEESI 5 KG ME 1 ast EAN ,55 ast (alv 0 %) Tuotenumero L, G, K 10,89 ast (alv 14 %) PATU MANGORAJA KASTIKE 2,5 kg, ME 1 prk EAN ,10 ast (alv 0 %) Tuotenumero L, G 14,93 ast (alv 14 %) PATU PIRULAISEN MAJONEESI 2,5 kg, ME 1 prk EAN ,30 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G 12,88 prk (alv 14 %) PATU BURGERKASTIKE 2,5 kg, ME 1 prk EAN ,30 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G 12,88 prk (alv 14 %) PATU BURGERKASTIKE 1,0 kg pullo, ME 6 plo EAN ,69 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G 9,91 prk (alv 14 %) PATU ORIGINAL CAESAR 2,5 kg, ME 1 prk EAN ,90 plo (alv 0 %) Tuotenumero L, G 4,45 plo (alv 14 %) PATU REMOULADE 2,5 kg, ME 1 prk EAN ,30 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G 12,88 prk (alv 14 %) PATU CURRYMAJONEESI 2,5 kg, ME 1 prk EAN ,45 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G 11,91 prk (alv 14 %) PATU CHILIMAJONEESI 2,5 kg, ME 1 prk EAN ,55 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G 9,75 prk (alv 14 %) PATU VALKOSIPULI MAJONEESI 2,5 kg, ME 1 prk EAN ,59 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G 7,51 prk (alv 14 %) PATU GOURMET PUNAJUURI SALAATTI 2,5 kg, ME 1 prk EAN ,45 prk (alv 0 %) EAN ,55 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G 11,91 prk (alv 14 %) Tuotenumero L, G 10,89 prk (alv 14 %) 11

12 PATU-TUOTTEET PATU TOMAATTI KETSUPPI 10 kg, ME 1 ast PATU SINAPPI 10 kg, ME 1 ast EAN ,10 ast (alv 0 %) Tuotenumero ,93 ast (alv 14 %) PATU GRILLITASKU 160 x 170 mm (1000 kpl), ME 1 ltk EAN ,45 ast (alv 0 %) Tuotenumero ,91 ast (alv 14 %) PATU LEIVINPAPERI 1/1 GN 500 kpl (325 x 530 mm), ME 1 pkt EAN ,50 ltk (alv 0 %) Tuotenumero ,98 ltk (alv 24 %) EAN ,65 ltk (alv 0 %) Tuotenumero ,89 ltk (alv 24 %) Patu Palvelutukkurit 12

13 LIHA JA LIHAJALOSTEET ATRIA VILJAPORSAAN ULKOFILEE EXTRA n. 2,5 kg/pkt, ME 1 pkt ATRIA VILJAPORSAAN KASLERI n. 2,5 kg/pkt, ME 1 pkt EAN ,95 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,78 kg (alv 14 %) KORPELA YLIKYPSÄ SAVUSTETTU KASSLER SOUSVIDE n. 3 kg/pkt, ME 1 pkt EAN ,45 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,21 kg (alv 14 %) ATRIA SIKA-NAUTA KARJALANPAISTI 4 kg/pkt, ME 1 pkt EAN ,45 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,35 kg (alv 14 %) HK NAUDAN LIHAKUUTIO (NO) n. 2 kg, ME 1 ras EAN ,39 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,43 kg (alv 14 %) HK NAUDAN PAISTI SUIKALE (NE) n. 2 kg, ME 1 ras EAN ,76 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 9,99 kg (alv 14 %) HK VILJAPORSAAN LIHA SUIKALE (S0) n. 2 kg, ME 1 ras EAN ,65 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 11,00 kg (alv 14 %) ATRIA NAUTA 1 JAUHE LIHA 17 % 2 kg/pkt, ME 1 pkt EAN ,90 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 6,73 kg (alv 14 %) ATRIA NAUTA-SIKA JAUHELIHA 15 % 2 kg/pkt, ME 1 pkt EAN ,69 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,63 kg (alv 14 %) ATRIA NAUTA O JAUHE LIHA 10 % 2 kg/pkt, ME 1 pkt EAN ,89 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,71 kg (alv 14 %) KARINIEMEN KANAN POJAN RINTAFILEE MAUSTAMATON n. 4,4 kg, ME 1 ras EAN ,25 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,40 kg (alv 14 %) KARINIEMEN KANAN POJAN RINTAFILEE, MARINOITU n. 4,4 kg, ME 1 ras EAN ,25 kg (alv 0 %) EAN ,95 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 8,27 kg (alv 14 %) Tuotenumero L, G, M, S 7,92 kg (alv 14 %) 13

14 LIHA JA LIHAJALOSTEET ATRIA MARINOITU KANAN REISIKOIPI n. 2,8 kg/ras, ME 1 ras ATRIA PERHETILAN MIE DOSTI SUOLATTU KANAN OHUT FILE n. 75 g, n. 3 kg/pkt, ME 1 pkt EAN ,15 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G 2,45 kg (alv 14 %) ATRIA PERHETILAN MIEDOSTI SUOLATTU KANAN SISÄFILEE n g, ME n. 3 kg EAN ,29 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,31 kg (alv 14 %) NAAPURIN MAALAIS KANA REISIPAISTI, LUULLA, MIEDOSTI SUOLATTU n. 2 kg, ME 1 ras EAN ,29 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G 8,31 kg (alv 14 %) NAAPURIN MAALAIS KANANPOJAN PAISTI LEIKE, MIEDOSTI SUOLATTU n. 3 kg, ME 1 ras EAN ,69 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 4,21 kg (alv 14 %) NAAPURIN MAALAIS KANANPOJAN LUUTON KOIPIREISI, MIEDOSTI SUOLATTU n. 2 kg, ME 1 ras EAN ,99 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 5,69 kg (alv 14 %) NAAPURIN MAALAIS KANA NAHALLINEN RINTAFILEE MAUSTA MATON n. 165 g/kpl, n. 3,3 kg, ME 1 ras EAN ,50 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 6,27 kg (alv 14 %) NAAPURIN MAALAIS KANA PAISTI, MAUSTA MATON NAHALLA n. 1,4 kg, ME 1 ras EAN ,55 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 9,75 kg (alv 14 %) NAAPURIN MAALAIS KANA PAISTILEIKE, YRTTIÖLJY n. 2 kg, ME 1 ras EAN ,95 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 4,50 kg (alv 14 %) KARINIEMEN KANAN POJAN FILEESUIKALE, MAUSTAMATON n. 2,0 kg, ME 1 ras EAN ,65 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 6,44 kg (alv 14 %) KARINIEMEN KANAN POJAN FILEESUIKALE, HUNAJA MARINOITU n. 4 kg, ME 1 ras EAN ,85 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 8,95 kg (alv 14 %) NAAPURIN MAALAIS KANAN POJAN PAISTI SUIKALE MAUSTAMATON n. 3 kg, ME 1 ras EAN ,99 kg (alv 0 %) EAN ,50 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 6,83 kg (alv 14 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 6,27 kg (alv 14 %) 14

15 KORPELA BROILERIN RINTA FILEE VIIPALE, KYPSÄ Dyno n. 1 kg, ME 1 dno KORPELA BROILERIN RINTA FILEE VIIPALE, TANDOORI MAUSTETTU Dyno n. 1 kg, ME 1 dno EAN ,45 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 11,91 kg (alv 14 %) HUHTAHYVÄT LIHA MESTARIN SAVUKASSLER 1 kg/kpl, ME 1 kpl EAN ,45 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 11,91 kg (alv 14 %) HUHTAHYVÄT LIHA MESTARIN ROSVOFILE 1 kg/kpl, ME 1 kpl EAN ,10 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,37 kg (alv 14 %) HUHTAHYVÄT LIHA MESTARIN GRILLIFILE 1 kg/kpl, ME 1 kpl EAN ,10 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,37 kg (alv 14 %) KORPELA SAVUSTETTU KALKKUNAN FILEE 2 MM VIIPALE Dyno n. 1,5 kg, ME 1 dno EAN ,10 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,37 kg (alv 14 %) EAN ,11 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 14,95 kg (alv 14 %) KORPELA AITO SAVU SAUNAKINKKU 500 g, ME 5 pkt EAN ,20 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 4,79 kpl (alv 14 %) HK AMERIKAN PEKONI ORIGINAL n. 2 kg, ME 1 pkt EAN ,25 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 8,26 kg (alv 14 %) HK AMERIKAN PEKONI ORIGINAL 170 g, ME 12 pkt EAN ,75 pkt (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 1,99 pkt (alv 14 %) 15

16 IDEOITA JA INSPIRAATIOITA SYKSYN JUHLIIN! Laadukkailla ja monipuolisilla HKScanin tuotteilla sekä keittiömestariemme ideoimilla resepteillä toteutat kauden juhlat vaivattomasti. 16 HKSCAN FINLAND OY, Väinö Tannerin tie 1, Vantaa, asiakaspalvelu

17 LIHA JA LIHAJALOSTEET UUTUUS! SAARIOINEN KINKKU LASTU 500 g/pkt, ME 2 pkt UUTUUS! SAARIOINEN SALAMI- PEKONIMURU 500 g/pkt, ME 2 pkt EAN ,65 pkt (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M 6,44 pkt (alv 14 %) UUTUUS! SAARIOINEN KULTAMURU 500 g/pkt, ME 2 pkt EAN ,65 pkt (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M 6,44 pkt (alv 14 %) UUTUUS! SAARIOINEN KEBAB LASTU 500 g/pkt, ME 2 pkt EAN ,65 pkt (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M 6,44 pkt (alv 14 %) KORPELA ROUTE 55 PULLED PORK BBQ Dyno 1 kg, ME 1 dno EAN ,65 pkt (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M 6,44 pkt (alv 14 %) KORPELAN KINKKU SUIKALE Dyno, 3 kg, ME 1 dno EAN ,20 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 10,49 kg (alv 14 %) KORPELA PULLED PORK Dyno 1 kg, ME 1 dno EAN ,70 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 6,50 kg (alv 14 %) VELJEKSET RÖNKÄ SAVU POROROUHE 1 kg/ras, ME 2 ras EAN ,20 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 10,49 kg (alv 14 %) 3-STJERNET PEPPERONI CLASSIC VIIPALE 1 kg/pkt, ME 1 pkt EAN ,90 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 16,99 kg (alv 14 %) ATRIA UUNILENKKI 400 g/pkt, ME 10 pkt EAN ,25 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G 8,26 kg (alv 14 %) HK SININEN LENKKI 580 g, ME 10 pkt EAN ,99 pkt (alv 0 %) Tuotenumero L, G 1,13 pkt (alv 14 %) HK HERKKUMAKSA MAKKARA 500 g, ME 1 kpl EAN ,79 pkt (alv 0 %) EAN ,35 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 2,04 pkt (alv 14 %) Tuotenumero L, G, M, S 2,68 kpl (alv 14 %) 17

18 LIHA- JA RUOKAPAKASTEET TOPFOODS PORSAAN YLIKYPSÄ LUUTON KYLKI SNELLMAN MAATIAIS POSSUN KASSLER KEVYESTI SAVUSTETTU Kypsä, n. 2,5 kg/kpl, ME 3 kpl n. 2,8 kg. n.11,2 kg/ltk, ME 1 ltk EAN Tuotenumero L, G, M, S, K 7,63 8,70 kg (alv 0 %) kg (alv 14 %) EAN Tuotenumero L, G, M, S, K TOPFOODS PORSAAN YLIKYPSÄ LOIN RIBS L, G, M, S, K 9,30 kg (alv 0 %) 10,60 kg (alv 14 %) Kypsä, n. 2 kg/ltk, ME 1 ltk EAN Tuotenumero L, G, M, S, K POLARICA ARKIKÄRISTYS SAKSANHIRVI JA POSSU L, G, M, S, K 8,75 9,98 kg (alv 0 %) kg (alv 14 %) 7,30 kg (alv 0 %) 8,32 kg (alv 14 %) POLARICA RIISTAKÄRISTYS LASTU Raaka, 2,5 kg/pkt, ME 2 pkt EAN Tuotenumero kg (alv 0 %) 10,13 kg (alv 14 %) TOPFOODS PORSAAN YLIKYPSÄ POTKALIHA Kypsä, n. 1,5 kg/kpl, ME 3 kpl EAN Tuotenumero 8,89 Raaka, 2,5 kg/pkt, ME 2 pkt EAN Tuotenumero L, G, M, S, K 9,55 10,89 kg (alv 0 %) kg (alv 14 %)

19 B VELJEKSET RÖNKÄ LAPIN UKON PORONKÄRISTYS 5 kg, ME 1 ltk WELL KEBAB VARRAS 17 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,90 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 16,99 kg (alv 14 %) EDUN HERKKU JAUHEMAKSAPIHVI Kypsä, 3,2 kg/n. 34 kpl/dyno, ME 1 dyno EAN ,10 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 5,81 kg (alv 14 %) LAGERBLAD FOODS JAUHELIHAPIHVI Kypsä, 65 g/kpl, 5,6 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,59 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,51 kg (alv 14 %) WELL BEEF MEGA TÄYSLIHAPIHVI 188 g/kpl, 33 kpl/6,2 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,60 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 7,52 kg (alv 14 %) WELL BEEF TÄYSLIHA PIHVI 120 g/kpl, 60 kpl/7,2 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,70 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 9,92 kg (alv 14 %) WELL BEEF LIHA PYÖRYKKÄ 18 g/kpl,400 kpl/7,2 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,70 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 9,92 kg (alv 14 %) EDUN HERKKU KOTOISA LIHAPULLA Kypsä, 5 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,35 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 9,52 kg (alv 14 %) LAGERBLAD FOODS RIISTA PYÖRYKKÄ Kypsä,30 g/kpl, 6 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,95 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 6,78 kg (alv 14 %) LAGERBLAD FOODS NAUDAN LIHAPYÖRYKKÄ Kypsä, 30 g/kpl 6 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,55 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 9,75 kg (alv 14 %) TOPFOODS PORSAAN SCHNITZEL Kypsä, 140 g/kpl, 3 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,90 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 7,87 kg (alv 14 %) TOPFOODS PORSAAN CORDON BLEU Kypsä, 140 g/kpl, 3 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,89 kg (alv 0 %) EAN ,89 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, S 7,86 kg (alv 14 %) Tuotenumero VL, S 7,86 kg (alv 14 %) 19

20 LIHA- JA RUOKAPAKASTEET TOPFOODS BROILER SCHNITZEL Kypsä, 140 g/kpl, 3 kg/ltk, ME 1 ltk TOPFOODS KALKKUNA CORDON BLEU Esikypsennetty, Ranska, 125 g/kpl, 5 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,59 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, S 7,51 kg (alv 14 %) TOPFOODS BROILERIN SISÄFILEE Kypsä, paistettu, n. 40 g/kpl, Puola, 2,5 kg/pss, ME 4 pss EAN ,25 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, S 5,98 kg (alv 14 %) TOPFOODS BROILERIN RINTA FILEE Kypsä, paistettu, g/kpl, Puola, 2,5 kg/pss, ME 4 pss EAN ,00 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,98 kg (alv 14 %) TOPFOODS BROILERIN FILEE VIIPALE 6 MM Kypsä, paistettu, Puola, 2,5 kg/pss, ME 4 pss EAN ,25 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 8,26 kg (alv 14 %) TOPFOODS BROILERIN FILEEKUUTIO 12 MM Kypsä, paistettu, Puola, 2,5 kg/pss, ME 4 pss EAN ,00 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,98 kg (alv 14 %) TOPFOODS BROILERIN FILEEKUUTIO 19 MM Kypsä, paistettu, Puola, 2,5 kg/pss, ME 4 pss EAN ,62 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,55 kg (alv 14 %) TOPFOODS BROILERIN SISÄ FILEE PANEROITU Kypsä, paistettu, Liettua, 1 kg/pss, ME 10 pss EAN ,62 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,55 kg (alv 14 %) FAMILIA PRO KIEVIN KANA tuorejuusto-valkosipuli-yrttitäytteellä, Irtopakaste,150 g/kpl, 1,5 kg/pss, Saksa, ME 2 pss EAN ,99 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, S, K 10,25 kg (alv 14 %) FAMILIA PRO KALKKUNA LEIKE CORDON BLEU Paneroitu, kypsä, 40 x 125 g, Ranska, ME 5 kg/pss EAN ,69 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, S 6,49 kg (alv 14 %) FAMILIA PRO BROILERI LEIKE TUOREJUUSTO- TOMAATTI-BASILIKA TÄYTETTY Esikypsennetty, 150 g/kpl, 20 kpl/ltk, Saksa, ME 3 kg/ltk EAN ,20 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,35 kg (alv 14 %) KARINIEMEN KANAN POJAN RAPEA PANEROITU BONELESS WING 2 kg, ME 2 pkt EAN ,25 pss (alv 0 %) EAN ,99 kg (alv 0 %) Tuotenumero VL, K 5,99 pss (alv 14 %) Tuotenumero L, G 10,25 kg (alv 14 %) 20

21 ROLLFOODS CHICKEN STRIPS AMERICAN STYLE Kypsä,15 35 g/kpl, 3 kg/ltk, ME 1 ltk ROLLFOODS DELIKATESS MINI-FRIKADELLIT Kypsä, n. 165 x 12 g, 2 kg/pss, ME 3 pss EAN ,79 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 10,02 kg (alv 14 %) LAGERBLAD FOODS URUGUALAINEN CHORIZO Kypsä, 40 g/kpl, 5,2 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,75 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S 8,84 kg (alv 14 %) EDUN HERKKU GLUTEENITON MUSTAMAKKARA Kypsä, n. 3 kg/l/dyno, ME 1 dyno EAN ,89 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 11,28 kg (alv 14 %) EDUN HERKKU KAALIKÄÄRYLE Kypsä, n. 2,4 kg/24 kpl/dyno, ME 1 dyno EAN ,79 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 5,46 kg (alv 14 %) EDUN HERKKU LINDSTRÖMIN PIHVI Kypsä, 3,2 kg/n. 34 kpl/dyno, ME 1 dyno EAN ,59 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,51 kg (alv 14 %) EDUN HERKKU LASAGNE Kypsä, n. 2,8 kg/dyno, ME 1 dyno EAN ,59 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, S 7,51 kg (alv 14 %) UUTUUS! ROLLFOODS LUOMU MUNGPAPUMASSA Vegaaninen, SE-EKO-05, 1 kg/pkt, ME 6 pkt EAN ,59 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, S, K 7,51 kg (alv 14 %) LAGERBLAD FOODS HERNE-PUNAJUURIPIHVI Kypsä, 60 g/kpl, 5,4 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,85 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, K, S 6,67 kg (alv 14 %) ROLLFOODS KAURA- PUNAJUURIPYÖRYKKÄ Kypsä, vegaaninen, n.17 g/kpl, 4 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,90 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,87 kg (alv 14 %) APETIT PUNAJUURI PYÖRYKKÄ 22 g, n.180 kpl/4 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,55 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, K, S 9,75 kg (alv 14 %) ROLLFOODS PORKKANA PYÖRYKKÄ LUOMU Kypsä, SE-EKO-05, 15 g/kpl, 226 kpl/3,4 kg/pkt, ME 1 pkt EAN ,30 kg (alv 0 %) EAN ,59 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,19 kg (alv 14 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,51 kg (alv 14 %) 21

22 LIHA- JA RUOKA- PAKASTEET ROLLFOODS KASVIS KEVÄT RULLA LUOMU Kypsä, SE-EKO-05, 4,5 kg/pkt, ME 1 pkt FINDUS FALAFEL KASVIS PYÖRYKÄT 4 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,35 kg (alv 0 %) Tuotenumero VL 7,23 kg (alv 14 %) APETIT KASVIS- JALOPENO NUGGET 4 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,50 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 6,27 kg (alv 14 %) APETIT KEITTOJUURES MAXI 1,5 kg/pss, ME 3 pss EAN ,55 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,61 kg (alv 14 %) APETIT KOTIMAISET JUURESLOHKOT 1,5 kg/pss, ME 3 pss EAN ,80 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 3,19 pss (alv 14 %) FINDUS PAPUMIX 2 kg/pss, 2 pss/ltk, ME 1 ltk EAN ,90 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 5,59 pss (alv 14 %) HERNE 2,5 kg/pss, ME 4 pss EAN ,50 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, G, K 5,13 kg (alv 14 %) BROCCOLI-MIX porkkanaviipale, kukkakaalinuppu, parsakaalinuppu 2,5 kg/pss, ME 4 pss EAN ,49 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 3,98 pss (alv 14 %) MESTARI KUORELLINEN MAALAISRANSKAN PERUNA Pakaste, 2,5 kg/pss, ME 4 pss EAN ,05 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 3,48 pss (alv 14 %) MESTARI LOHKOPERUNA Pakaste, 3 kg/pss, ME 4 pss EAN ,20 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 4,79 pss (alv 14 %) UUTUUS! SAARIOINEN ARTESAANI PIZZAPOHJA TOMAATTI KASTIKKEELLA Kypsä, 200 g/kpl, Me 10 kpl EAN ,59 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 6,38 pss (alv 14 %) RIITAN HERKKU RÄISKÄLE 60 g, ME 100 kpl/ltk EAN ,55 kpl (alv 0 %) EAN ,20 ltk (alv 0 %) Tuotenumero L, M 1,77 kpl (alv 14 %) Tuotenumero L 32,15 kpl (alv 14 %) 22

23 KALAPAKASTEET FAMILIA PRO LOUNAS LOHIFILEE 1 2 kg vakuumi, ME 11 kg /ltk EAN ,55 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 13,17 kg (alv 14 %) TOPFOODS LOHIKUUTIO 5 kg/ltk, Norja, ME 1 ltk EAN ,45 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 11,91 kg (alv 14 %) FAMILIA PRO ASC PANGASIUSFILEE 10 %, g/kpl, 5 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,95 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 6,78 kg (alv 14 %) FAMILIA PRO LOHILEIKE PANEROITU Esipaistettu, 60 g/kpl, 5kg/ltk, ME 1 ltk FAMILIA PRO PUNA KAMPELAFILEE TILLI- KATKARAPU TÄYTTEELLÄ Leivitetty, esikypsennetty, g, 5 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,25 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,99 ltk (alv 14 %) ICECOOL PANEREROITU SITRUUNATURSKA MSC 50 g/kpl, 5 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,39 kg (alv 0 %) Tuotenumero S, K 8,42 kg (alv 14 %) ICECOOL SILLI-/SILAKKA PIHVI KAURAPANEROITU g/kpl, 5 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,25 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M 5,98 kg (alv 14 %) TOPFOODS PANEROITU PUNA-AHVEFILEE Esikypsennetty, n. 150 g/kpl, 5 kg, ME 1 ltk EAN ,29 kg (alv 0 %) Tuotenumero L 8,31 kg (alv 14 %) LAGERBLAD FOODS LOHIWALLENBERG Kypsä, 130 g/kpl, 5,2 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,00 kg (alv 0 %) EAN ,90 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 7,98 kg (alv 14 %) Tuotenumero L, G, S 14,71 kg (alv 14 %) 23

24 KALAPAKASTEET FINDUS NAPOLIN KALALEIKE, MSC 50 x 100 g/5 kg/ltk, ME 1 ltk FINDUS PARIISIN KALALEIKE, MSC 50 x 100 g/5 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,05 kg (alv 0 %) Tuotenumero S 6,90 kg (alv 14 %) FINDUS TÄYSJYVÄ KALAFILEE, MSC 48 x 125 g/6 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,05 kg (alv 0 %) Tuotenumero VL, S 6,90 kg (alv 14 %) FINDUS FIRENZEN KALA, MSC 50 x 100 g/5 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,85 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 7,81 kg (alv 14 %) FINDUS KALARULLA JULIENNE, MSC 5 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,05 kg (alv 0 %) Tuotenumero S 6,90 kg (alv 14 %) FINDUS PINAATTI TÄYTTEINEN KALARULLA, MSC 5 kg/ltk, ME 1 ltk EAN ,60 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,52 kg (alv 14 %) EAN ,95 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,92 kg (alv 14 %) 24

25 VALMISRUOKA HUHTAHYVÄT GOURMET METSÄSIENISALAATTI 1,5 kg/ras, ME 1 ras HUHTAHYVÄT GOURMET HERKKUSIENISALAATTI 1,5 kg/ras, ME 1 ras EAN ,30 ras (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 14,02 ras (alv 14 %) HUHTAHYVÄT WALDORFIN SALAATTI 1,5 kg/ras, ME 1 ras EAN ,95 ras (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 11,34 ras (alv 14 %) HUHTAHYVÄT LIHA MESTARIN HYYTELÖ n. 1,3 kg/kpl, ME 1 kpl EAN ,30 ras (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 14,02 ras (alv 14 %) ATRIA ITALIANSALAATTI 3 kg/ras, ME 1 ras EAN ,75 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,84 kg (alv 14 %) ATRIA PUNAJUURI SALAATTI 3 kg/ras, ME 1 ras EAN ,95 ras (alv 0 %) Tuotenumero L 9,06 ras (alv 14 %) ATRIA PERUNASALAATTI 3 kg/ras, ME 1 ras EAN ,95 ras (alv 0 %) Tuotenumero L, G 9,06 ras (alv 14 %) WERNSING TALON PASTA SALAATTI 3 kg/prk, ME 1 prk EAN ,95 ras (alv 0 %) Tuotenumero L, G 9,06 ras (alv 14 %) WERNSING PUNAKAALI SALAATTI 3 kg/prk, ME 1 prk EAN ,25 prk (alv 0 %) Tuotenumero L 12,83 prk (alv 14 %) SAARIOINEN MAALAIS PERUNASALAATTI 2 kg/dno, ME 1 dno EAN ,55 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 9,75 prk (alv 14 %) SAARIOINEN COLESLAW- SALAATTI 2 kg/dno, ME 1 dno EAN ,90 dno (alv 0 %) Tuotenumero ,29 dno (alv 14 %) SAARIOINEN NUUDELI- SALAATTI 2 kg/dno, ME 1 dno EAN ,49 dno (alv 0 %) EAN ,39 dno (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 9,68 dno (alv 14 %) Tuotenumero ,85 dno (alv 14 %) 25

26 LEIPOMOPAKASTEET OULULAINEN REISSU MIES Sulattamalla valmis, 12 kpl/pss, 6 x 705 g/ltk, ME 1 ltk OULULAINEN REISSU MIES TOSI TUMMA Sulattamalla valmis, 12 kpl/pss, 5 x 840 g/ltk ME 1 ltk EAN ,69 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 3,07 pss (alv 14 %) VAASAN ROUHEINEN REIKÄLEIPÄ Esipaistettu 15 x 350 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,20 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 3,65 pss (alv 14 %) VAASAN ISO RUISRUUTU Kypsä, 45 x 85 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,05 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M 1,19 kpl (alv 14 %) FAZER LAIVURIN TUMMAT VIIPALEET Sulattamalla valmis, 1000 g/pss, ME 5 pss EAN ,25 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M 0,28 kpl (alv 14 %) FAZER LAIVURIN TUMMAT VAAKA VIIPALEET Sulattamalla valmis, 1000 g/pss, ME 5 pss EAN ,25 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 5,99 kpl (alv 14 %) FAZER LAIVURIN VAALEAT VIIPALEET Sulattamalla valmis, 1000 g/pss, ME 5 pss EAN ,25 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 5,99 kpl (alv 14 %) FAZER LAIVURIN VAALEAT VAAKA VIIPALEET Sulattamalla valmis, 1000 g/pss, ME 5 pss EAN ,55 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 5,19 kpl (alv 14 %) UUTUUS! FAZER KAURAJYVÄ PATONKI Lyhyt sulatus, lyhyt paisto, 330 g/kpl, ME 15 kpl EAN ,25 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 5,99 kpl (alv 14 %) EAN ,29 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 1,47 kpl (alv 14 %) UUTUUS! VAASAN MONIVILJA SÄMPYLÄ Kypsä, 72 x 80 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,59 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,68 kpl (alv 14 %) 26

27 VAASAN KAURAREIKÄ LEIPÄ sis. pussit, 15 x 330 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,29 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M 1,47 kpl (alv 14 %) UUTUUS! FAZER RANSKALAINEN HAPANJUURISÄMPYLÄ Lyhyt sulatus, lyhyt paisto, 50 g/kpl, ME 75 kpl EAN ,20 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,23 kpl (alv 14 %) VAASAN PIENI KAURA- RUISSYDÄN Kypsä, 120 x 35 g/ltk, ME 1 ltk MYLLYN PARAS LIPPA MONIVILJSÄMPYLÄ Kypsä, 105 g, ME 40 kpl EAN ,16 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M 0,18 kpl (alv 14 %) VAASAN KAURAPUOLI KUU Kypsä, 55 x 70 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,55 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,63 kpl (alv 14 %) SBS RUSTIC SOLE - SÄMPYLÄ 45 x 100 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,29 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M 0,33 kpl (alv 14 %) VUOHELAN KAURA- PORKKANASÄMPYLÄ Gluteeniton, 70 g/kpl, 4 kpl/ 280 g/pss, ME 8 pss EAN ,59 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,67 kpl (alv 14 %) VUOHELAN VITRIINI SÄMPYLÄ Gluteeniton, yksittäispakattu, 65 g/kpl, ME 10 kpl EAN ,89 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 3,29 pss (alv 14 %) VUOHELAN GLUTEENITON LEIPÄLAJITELMA yksittäinpakattu 6 kpl/490 g 2 kpl/laji EAN ,29 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 1,47 kpl (alv 14 %) MOILAS GLUTEENITON AAMIAISSÄMPYLÄ 14 x 80 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,85 ltk (alv 0 %) EAN ,75 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S 6,67 ltk (alv 14 %) Tuotenumero L, G, M 0,85 kpl (alv 14 %) 27

28 Hyvää, tuoretta leipää jokaiseen makuun Löydät monipuolisesta leipävalikoimastamme niin suomalaisten suosikit kuin kansainvälisetkin maut. Saat meiltä kaiken leipätaikinoista esipaistettuihin ja sulattaen valmiisiin tuotteisiin. Olipa kyseessä leipäpöytä, kokoustarjoilu tai vitriini, rakennat tuotteillamme onnistuneen kokonaisuuden. Olemme mielellämme apunasi valikoiman suunnittelussa! Kokeile vaikka: SBS Rustic Sole -leipä Ruistaikinajuureen leivottu leipä siemenillä, mukana pussit. SBS Rustic Sole -sämpylä Ruistaikinajuureen leivottu sämpylä siemenillä Lantmännen Unibake

29 LEIPOMO- PAKASTEET VUOHELAN RIISI PIIRAKKA, MAIDOTON Gluteeniton, vegaaninen, 275 g/5 kpl/pss, ME 4 pss MOILAS GLUTEENITON RIISIPIIRAKKA 16 x 70 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,19 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 4,78 pss (alv 14 %) MYLLYN PARAS KAURA-RIISIPIIRAKKA OATGOODS Kypsä, 37 g, ME 90 kpl EAN ,75 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, G 0,86 kpl (alv 14 %) MOILAS GLUTEENITON LIHAPIIRAKKA 18 x 100 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,12 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,14 kpl (alv 14 %) MYLLYN PARAS PORO-JUUSTOPASTEIJA Kypsä, 60 g, ME 45 kpl EAN ,45 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, G 1,65 kpl (alv 14 %) VAASAN KOSKEN LASKIJA -KIERRE Raaka, 65 x 70 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,29 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,33 kpl (alv 14 %) MYLLYN PARAS SAARISTO PASTEIJA, LAKTOOSITON Kypsä, 60 g, ME 45 kpl EAN ,50 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,57 kpl (alv 14 %) VAASAN KINKKU- JUUSTO KOLMIO Raaka, 60 x 90 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,29 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,33 kpl (alv 14 %) FAZER VOICROISSANT Jäisenä uuniin, 90 g/kpl, ME 80 kpl EAN ,55 kpl (alv 0 %) Tuotenumero VL 0,63 kpl (alv 14 %) MYLLYN PARAS RUKIINEN KINKKU-KASVISPIIRAKKA Kypsä, 1100 g, ME 3 kpl EAN ,35 kpl (alv 0 %) Tuotenumero VL 0,40 kpl (alv 14 %) VAASAN PIZZAPOHJA 60 x 160 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,10 kpl (alv 0 %) Tuotenumero VL 13,79 kpl (alv 14 %) MOILAS GLUTEENITON PIZZAPOHJA 5 x 190 g/pss, ME 6 pss EAN ,40 kpl (alv 0 %) EAN ,55 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,46 kpl (alv 14 %) Tuotenumero L, G, M 1,77 kpl (alv 14 %) 29

30 LEIPOMOPAKASTEET VAASAN KOTIPULLA Raaka, 40 x 80 g/ltk, ME 1 ltk FAZER VOISILMÄPULLA Sulatus ja paisto, 90 g/kpl, ME 60 kpl EAN ,45 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,51 kpl (alv 14 %) MYLLYN PARAS VOI SILMÄPULLA 100 g, ME 24 kpl EAN ,65 kpl (alv 0 %) Tuotenumero VL, S, K 0,74 kpl (alv 14 %) FAZER KORVAPUUSTI Sulatus ja paisto, 110 g/kpl, ME 60 kpl EAN ,99 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 1,13 kpl (alv 14 %) VAASAN MINIPUUSTI Kypsä, 55 x 40 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,45 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, S 0,51 kpl (alv 14 %) VAASAN KANELIKIERRE PULLA Raaka, 55 x 100 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,25 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,28 kpl (alv 14 %) UUTUUS! VAASAN KARDEMUMMA PYÖRRE Raaka, 40 x 130 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,75 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,85 kpl (alv 14 %) UUTUUS! VAASAN KUNINGATAR PULLA Kypsä, 45 x 75 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,85 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,97 kpl (alv 14 %) FAZER DALLASPULLA Sulatus ja paisto, 97 g/kpl, ME 60 kpl EAN ,70 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,80 kpl (alv 14 %) MYLLYN PARAS SITRUUNAPULLA Kypsä, 60 g, ME 40 kpl EAN ,65 kpl (alv 0 %) Tuotenumero S 0,74 kpl (alv 14 %) VUOHELAN SITRUUNA- RAHKAPULLA Gluteeniton, yksittäispakattu, 75 g/kpl, ME 12 kpl EAN ,35 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,40 kpl (alv 14 %) VUOHELAN GLUTEENITON RAHKAPULLALAJITELMA Yksittäispakattu 6 kpl/460 g 2 kpl/laji EAN ,59 kpl (alv 0 %) EAN ,30 ltk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S 1,81 kpl (alv 14 %) Tuotenumero L, G, S 7,18 ltk (alv 14 %) 30

31 SBS PECANPÄHKINÄ WIENER Raaka, 48 x 95 g/ltk, ME 1 ltk SBS MUSTIKKA-VANILJA WIENER Raaka, 60 x 100 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,85 kpl (alv 0 %) Tuotenumero VL 0,97 kpl (alv 14 %) VAASAN MUNKKIRINKELI Kypsä 30 x 90 g/ltk EAN ,55 kpl (alv 0 %) Tuotenumero VL 0,63 kpl (alv 14 %) UUTUUS! FAZER MANSIKKA- VANILJA MUNKKI Lyhyt sulatus, lyhyt paisto ja sokerointi, 100 g/kpl, ME 36 kpl EAN ,69 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,78 kpl (alv 14 %) FAZER BERLIININ MUNKKI Sulattamalla valmis, 115 g/kpl, ME 12 kpl EAN ,99 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, S 1,13 kpl (alv 14 %) FAZER OMAR-MUNKKI Sulattamalla valmis, 100 g/kpl, ME 12 kpl EAN ,89 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, S 1,02 kpl (alv 14 %) FAZER BERRY BON TÄYTEMUNKKI Sulattamalla valmis, 63 g/kpl, ME 16 kpl EAN ,89 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, S 1,02 kpl (alv 14 %) FAZER VANILLA MOCCA BON TÄYTEMUNKKI Sulattamalla valmis, 65 g/kpl, ME 16 kpl EAN ,79 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, S 0,91 kpl (alv 14 %) EAN ,79 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,91 kpl (alv 14 %) 31

32 LEIPOMOPAKASTEET UUTUUS! VAASAN SITRUUNA MUFFINI 35 x 90 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,69 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,79 kpl (alv 14 %) SBS PORKKANAKAKKU 56 x 35 g/ltk, ME 1 ltk EAN ,45 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,51 kpl (alv 14 %) ROLLFOODS VADELMA BROWNIE GLUTEENITON 12 x n. 87,5 g/1050 g/levy, ME 6 levyä MYLLYN PARAS GLUTEENITON OMENAPIIRAKKA, LAKTOOSITON Kypsä, 1350 g, ME 3 kpl EAN ,30 levy (alv 0 %) Tuotenumero G, L 22,00 levy (alv 14 %) RIITAN HERKKU MUSTIKKAPIIRAKKA 1250 g, ME 3 kpl EAN ,10 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, G 14,93 kpl (alv 14 %) RIITAN HERKKU OMENAPIIRAKKA 1250 g, ME 3 kpl EAN ,99 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M 11,39 kpl (alv 14 %) RIITAN HERKKU PUOLUKKAPIIRAKKA 1250 g, ME 3 kpl EAN ,99 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M 11,39 kpl (alv 14 %) RIITAN HERKKU TOSCAPIIRAKKA 1250 g, ME 3 kpl EAN ,99 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M 11,39 kpl (alv 14 %) RIITAN HERKKU HEDELMÄLEVYPIIRAKKA Paloiteltu 24 palaan, 1250 g, ME 3 kpl EAN ,90 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M 11,29 kpl (alv 14 %) UUTUUS! RIITAN HERKKU KUORRUTETTU MAUSTE LEVYKAKKU 1250 g, ME 3 kpl EAN ,40 kpl (alv 0 %) EAN ,15 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M 13,00 kpl (alv 14 %) Tuotenumero L, M 14,99 kpl (alv 14 %) 32

33 HEVI-JALOSTEET JUVALTA SALLA CARTE SALICON UUSI TUOTEMERKKI ALKAEN! RATATOUILLE Paprika punainen 30 %, kesäkurpitsa 30 %, porkkana 20 % ja sipuli 20 %. 1 kg/pss, ME 1 pss EAN ,26 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G 6,00 pss (alv 14 %) ORIENTAL-WOK kiinankaali 30 %, keltainen porkkana 20 %, porkkana 20 %, lehtikaali 10 %, punainen paprika 10 %, purjo 10 %. 500 g/pss, ME 1 pss EAN ,94 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G 3,35 pss (alv 14 %) BATAATTIPÖLKKY 1 kg/pss, ME 1 pss LYX- WOK Kesäkurpitsa 25 %, punaispuli 20 %, paprika punainen 20 %, parsakaali 15 %, sokeriherne 10 % ja bataatti 10 %. 1 kg/pss, ME 1 pss EAN ,72 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G 8,80 pss (alv 14 %) THAI WOK kesäkurpitsa 20 %, valkokaali 20 %, paprika punainen 20 %, porkkana 20 %, parsakaali 15 % ja sokeriherne 5 %. 1 kg/pss, ME 1 pss EAN ,53 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G 6,30 pss (alv 14 %) KUKKAKAALIRIISI Kukkakaali. 1 kg/pss, ME 1 pss EAN ,73 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G 9,95 pss (alv 14 %) PARSAKAALIRIISI Parsakaali. 1 kg/pss, ME 1 pss EAN ,66 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G 6,45 pss (alv 14 %) KUNINGATAR SALAATTI romainsalaatti 34 %, friseesalaatti 33 %, punasalaatti 33 % 500 g/pss, ME 1 pss EAN ,96 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G 5,65 pss (alv 14 %) PRINSESSASALAATTI amerikansalaatti 75 %, romainsalaatti 9 %, frisee 8 % ja punasalaatti 8 % 1 kg/pss, ME 1 pss EAN ,85 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G 4,39 pss (alv 14 %) KUNINGAS SALAATTI Frisee 85 %, jääsalaatti 10 %, punasalaatti 5 % 500 g/pss, ME 1 pss EAN ,22 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G 5,95 pss (alv 14 %) EAN ,20 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G 4,79 pss (alv 14 %)

34 Syksyn maut kotimaisilla Arla Pro -tuotteilla 4,95 kpl alv 0 % 4,35 kpl alv 0 % Arla Turkkilainen jogurtti 10 % laktoositon 1,8 kg EAN , ME Arla Kermaviili 10 % laktoositon 1,8 kg EAN , ME 1 8,35 kpl alv 0 % 6,95 kpl alv 0 % Arla Smetana 42 % laktoositon 1,8 kg EAN , ME Arla Crème Fraîche 28 % laktoositon 1,8 kg EAN , ME 1 Pohjolan aitoa makua & globaalia inspiraatiota.

35 KOTIMAISTA LIHAA ATRIA VILJAPORSAAN ULKOFILEE EXTRA KOTIMAINEN n. 2,5 kg EAN ,95 kg (alv 0 %) Tuotenumero ,64 kg (alv 14 %)

36 PAIKALLISESTI MEILTÄ LEIPOMOPAKASTEET UUTUUS! SBS WINTER CARAMEL - DONITSI Kypsä, 36 x 65 g/ltk, ME 1 ltk ME 27,00 (alv 0 %), ME 30,96 (alv 14 %) UUTUUS! VAASAN KVINOA-CHIA- LEIPÄ Sis. pussit, 17 x 300 g/ltk, ME 1 ltk ME 29,75 (alv 0 %), ME 34,00 (alv 14 %) EAN ,75 kpl (alv 0 %) Tuotenumero ,86 kpl (alv 14 %) VAASAN RUKIINEN SULHASPIIRAKKA Raaka, 135 x 45 g/ltk, ME 1 ltk ME 21,60 (alv 0 %), ME 24,62 (alv 14 %) EAN ,16 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,18 kpl (alv 14 %) VAASAN RUKIINEN RIISI- PIIRAKKA Raaka, 90 x 90 g/ltk, ME 1 ltk ME 18,00 (alv 0 %), ME 20,52 (alv 14 %) EAN ,20 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,23 kpl (alv 14 %) EAN ,75 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 2,00 kpl (alv 14 %) VAASAN RIISIPIIRAKKA Raaka, 70 x 90 g/ltk, ME 1 ltk ME 12,60 (alv 0 %), ME 14,36 (alv 14 %) EAN ,18 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 0,21 kpl (alv 14 %) VAASAN PERUNARIESKA Kypsä, 80 x 45 g/ltk, ME 1 ltk ME 23,20 (alv 0 %), ME 26,45 (alv 14 %) EAN ,29 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, M 0,33 kpl (alv 14 %) OLEMME PALVELUKSESSASI: Mikkeli: puh mikkeli@palvelutukkuitasuomi.fi Kuopio: puh kuopio@palvelutukkuitasuomi.fi

37 ROLLFOODS SUKLAA MOKKAPALA 15 x 67 g/1000 g/levy, ME 4 levyä MYLLYN PARAS GLUTEENITON JUHLA LEVY KAKKU, LAKTOOSITON Kypsä, 2000 g, ME 1 kpl EAN ,50 levy (alv 0 %) Tuotenumero VL 14,25 levy (alv 14 %) ROLLFOODS AFTER EIGHT -KAKKU 12 x 79 g/950 g/kakku, ME 4 kakkua EAN ,75 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, G 33,91 kpl (alv 14 %) ELONEN SACHER LEIVOS Sulattamalla valmis, 85 g/kpl, ME 24 kpl EAN ,55 kakku (alv 0 %) Tuotenumero ,29 kakku (alv 14 %) ELONEN MUSTA HERUKKA-SUKLAALEIVOS Sulattamalla valmis, 50 g/kpl, ME 30 kpl EAN ,70 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 1,94 kpl (alv 14 %) ELONEN MANSIKKA LEIVOS Sulattamalla valmis, 105 g/kpl, ME 25 kpl EAN ,00 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 1,14 kpl (alv 14 %) KULTASULA ½ GN MUROTAIKINALEVY 500 g/pkt, ME 10 pkt EAN ,65 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 1,88 kpl (alv 14 %) KULTASULA ½ GN PERUNA TAIKINALEVY 360 g/pkt, ME 14 pkt EAN ,75 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S 5,41 kg (alv 14 %) EAN ,25 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 4,84 kg (alv 14 %) KULTASULA ½ GN RUIS MUROTAIKINALEVY 500 g/pkt, ME 10 pkt EAN ,75 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S 5,41 kg (alv 14 %) KULTASULA ½ GN RUIS PERUNA TAIKINALEVY 360 g/pkt, ME 14 pkt EAN ,25 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 4,84 kg (alv 14 %) 33

38 34

39 MEIJERITUOTTEET JA LEVITTEET ARLA TUOREJUUSTO MAUSTA MATON, LAKTOOSITON 1,5 kg/snk, ME 1 snk FELIX LAKTOOSITON MAUSTAMATON TUORE JUUSTO 1,5 kg, ME 1 snk EAN ,89 snk (alv 0 %) Tuotenumero L 8,99 snk (alv 14 %) FELIX LAKTOOSITON VALKOSIPULITUORE JUUSTO 1,5 kg, ME 1 snk EAN ,79 snk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, K 11,16 snk (alv 14 %) FELIX LAKTOOSITON RUOHOSIPULI TUORE JUUSTO 1,5 kg, ME 1 snk EAN ,79 snk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, K 11,16 snk (alv 14 %) CRÈME BONJOUR LAKTOO SITON TUORE JUUSTO KANTARELLI 1,5 kg, ME 1 snk EAN ,79 snk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, K 11,16 snk (alv 14 %) CRÈME BONJOUR LAKTOO SITON TUORE JUUSTO MUSTAPIPPURI 1,5 kg, ME 1 snk EAN ,99 snk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S, K 13,67 snk (alv 14 %) CRÈME BONJOUR LAKTOO SITON TUORE JUUSTO AURINKO KUIVATTU TOMAATTI 1,5 kg, ME 1 snk EAN ,99 snk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S, K 13,67 snk (alv 14 %) VALIO KOSKENLASKIJA RUOKA & DIPPI CHEDDAR LAKTOOSITON 2,5 kg, ME 1 snk EAN ,99 snk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S, K 13,67 snk (alv 14 %) EAN ,25 snk (alv 0 %) Tuotenumero L 29,92 snk (alv 14 %) 35

40 MEIJERITUOTTEET JA LEVITTEET ARLA LAKTOOSITON RAEJUUSTO 2,5 kg/snk, ME 1 snk VALIO OLTERMANNI 17 % VIIPALE e900 g, ME 4 kpl EAN ,99 snk (alv 0 %) Tuotenumero L 11,39 snk (alv 14 %) VALIO KOSKENLASKIJA CHEDDAR SULATEJUUSTO VIIPALE LAKTOOSITON e900 g, ME 4 kpl EAN ,35 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 10,66 kpl (alv 14 %) TOPFOODS LAKTOOSITON CAESAR JUUSTOLASTU 1 kg/pss, ME 5 pss EAN ,50 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L 9,70 kpl (alv 14 %) TOPFOODS EL PASTOR VUOHENJUUSTO 1 kg/kpl, ME 2 kpl EAN ,35 kg (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S, K 12,94 kg (alv 14 %) VALIO MOZZARELLA JUUSTORAASTE e 2,5 kg, ME 4 pss EAN ,35 kg (alv 0 %) Tuotenumero G, S, K 12,94 kg (alv 14 %) EAN ,95 pss (alv 0 %) Tuotenumero L 23,88 pss (alv 14 %) 36

41 VALIO KOSKENLASKIJA VOIMAKAS MURENNETTU LAKTOOSITON e 2,5 kg, ME 2 pss VALIO AURA MUREN NETTU SINIHOMEJUUSTO e1 kg/pkt, ME 3 pss EAN ,00 pss (alv 0 %) Tuotenumero L 28,50 pss (alv 14 %) ARLA CRÈME FRAÎCHE 28 % LAKTOOSITON 1,8 kg/snk, ME 1 snk EAN ,90 pss (alv 0 %) Tuotenumero L 13,57 pss (alv 14 %) ARLA SMETANA 42 % LAKTOOSITON 1,8 kg/snk, ME 1 snk EAN ,99 snk (alv 0 %) Tuotenumero L 11,39 snk (alv 14 %) KEIJU CATERING LAKTOO SITON KASVI RASVALEVITE 70 % 400 g, ME 16 ras/ltk EAN ,99 snk (alv 0 %) Tuotenumero L 11,39 snk (alv 14 %) ARLA INGMARIINI LAKTOOSITON 300 g/kpl, ME 16 ras EAN ,10 ras (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 1,25 ras (alv 14 %) VALIO OIVARIINI NORMAALISUOLAINEN HYLA 400 g, ME 24 ras EAN ,25 ras (alv 0 %) Tuotenumero L 2,56 ras (alv 14 %) VALIO OIVARIINI LAKTOOSITON 400 g, ME 16 ras EAN ,29 ras (alv 0 %) Tuotenumero VL 2,61 ras (alv 14 %) KEIJU ANNOS MARGARIINI 60 % 240 x 6 g, ME 240 kpl/ltk EAN ,59 ras (alv 0 %) Tuotenumero L 2,95 ras (alv 14 %) KEIJU CATERING MARGARIINI leivontaan, 1 kg, ME 10 kpl EAN ,50 ltk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 9,69 ltk (alv 14 %) VALIO OIVARIINI LAKTOOSITON 2,5,k g, ME 1 snk EAN ,50 kpl (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S 2,85 kpl (alv 14 %) KEIJU CATERING MARGARIINI 60 % 2,5 kg, ME 1 snk EAN ,90 snk (alv 0 %) EAN ,45 snk (alv 0 %) Tuotenumero L 18,13 snk (alv 14 %) Tuotenumero L, G, M, S 8,49 snk (alv 14 %) 37

42 VILJATUOTTEET PROMIX SALAATTIMIX Siemensekoitus, Auringonkukan-, kurpitsan- ja meloninsiemeniä, 2,5 kg/pss, ME 1 pss EAN ,50 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 16,53 pss (alv 14 %) TOPFOODS CROUSTI SALADE KRUTONKI YRTTI Belgia, 900 g/snk, ME 1 snk EAN ,55 snk (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 10,89 snk (alv 14 %) TOPFOODS CROUSTI SALADE KRUTONKI MAUSTAMATON Belgia, 800 g/snk, ME 1 snk EAN ,55 snk (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 10,89 snk (alv 14 %) 38

43 SÄILYKKEET, KASTIKKEET, RUOAN- LAITTO JA MAUSTAMINEN ISOMITTA SUKLAA MOUSSE 2 x 0,95 kg ME 1 ltk ISOMITTA ROMMI- RUSINA MOUSSE 2 x 0,625 kg ME 1 ltk EAN ,60 ltk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S, K 26,90 ltk (alv 14 %) ISOMITTA PUOLUKKA MOUSSE 2 x 0,73 kg ME 1 ltk EAN ,80 ltk (alv 0 %) Tuotenumero G, S, K 24,85 ltk (alv 14 %) ISOMITTA MOKKA MOUSSE 2 x 0,58 kg ME 1 ltk EAN ,15 ltk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, S, K 30,95 ltk (alv 14 %) KAUSITUOTE! ISOMITTA PIPARKAKKU MOUSSE 2 x 0,72 kg ME 1 ltk Saatavilla joulun sesonkiin EAN ,80 ltk (alv 0 %) Tuotenumero VL, G, S, K 24,85 ltk (alv 14 %) HERKKUMAA OMENA HILLO 6 kg/snk, ME 1 snk EAN ,45 ltk (alv 0 %) Tuotenumero VL, G, K 36,99 ltk (alv 14 %) HERKKUMAA LAKKA- OMENAHILLO 2,5 kg/snk, ME 1 snk EAN ,85 snk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 16,93 snk (alv 14 %) HERKKUMAA LAKKA HILLO 460 g/prk, ME 8 prk EAN ,99 snk (alv 0 %) Tuotenumero ,81 snk (alv 14 %) MARLI PERSIKKASOSE 1 l, ME 10 prk EAN ,15 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 5,87 prk (alv 14 %) MARLI MANGOSOSE 1 l, ME 10 prk EAN ,39 prk (alv 0 %) Tuotenumero ,72 prk (alv 14 %) MARLI OMENASOSE 1 l, ME 10 prk EAN ,59 prk (alv 0 %) Tuotenumero ,95 prk (alv 14 %) MARLI APRIKOOSISOSE 1 l, ME 10 prk EAN ,59 prk (alv 0 %) EAN ,39 prk (alv 0 %) Tuotenumero ,95 prk (alv 14 %) Tuotenumero ,72 prk (alv 14 %) 39

44 SÄILYKKEET, KASTIKKEET, RUOANLAITTO JA MAUSTAMINEN HERKKUMAA MAUSTE KURKKU 8,2/4,5 kg/prk, ME 1 prk HERKKUMAA MAUSTE KURKKU (EASY OPEN REPÄISYKANSI) 3,1/1,7 kg/prk, ME 1 prk EAN ,95 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 12,48 prk (alv 14 %) HERKKUMAA VIIPALE KURKKU 8,2/4,5 kg/prk, ME 1 prk EAN ,25 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 5,98 prk (alv 14 %) HERKKUMAA KURKKU KUUTIO 8,2/4,3 kg/prk, ME 1 prk EAN ,65 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 11,00 prk (alv 14 %) HERKKUMAA VOILEIPÄ KURKKU HORECA (EASY OPEN REPÄISYKANSI) 2,2/1,25 kg/prk, ME 1 prk EAN ,65 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 11,00 prk (alv 14 %) COCKTAILKURKKU PIENI 2,65 kg/prk, ME 2 prk EAN ,05 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 6,90 prk (alv 14 %) HERKKUMAA KURKKU SALAATTI (EASY OPEN REPÄISYKANSI) 3,15 kg/prk, ME 1 prk EAN ,55 prk (alv 0 %) Tuotenumero ,47 prk (alv 14 %) FELIX GRILLISALAATTI, KESÄKURPITSAPIKKELSI 8,5 kg, ME 1 tlk EAN ,85 prk (alv 0 %) EAN ,85 tlk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 8,95 prk (alv 14 %) Tuotenumero L, G, M, K 16,93 tlk (alv 14 %) 40

45 HERKKUMAA VALIKOITU PUNAJUURI 8,6/6,2 kg/prk, ME 1 prk HERKKUMAA KUUTIO PUNAJUURI 8,6/6,2 kg/prk, ME 1 prk EAN ,69 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 9,91 prk (alv 14 %) HERKKUMAA SUIKALE PUNAJUURI 8,6/6,2 kg/prk, ME 1 prk EAN ,69 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 9,91 prk (alv 14 %) HERKKUMAA VIIPALE PUNAJUURI 8,6/6,2 kg/prk, ME 1 prk EAN ,69 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 9,91 prk (alv 14 %) SELLERISALAATTI 2,65/1,8 kg, ME 2 prk EAN ,69 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 9,91 prk (alv 14 %) HERKKUMAA HAPAN KAALI Foliopussi, 500/450 g, ME 24 pss EAN ,10 prk (alv 0 %) Tuotenumero ,82 prk (alv 14 %) HILLOSIPULI 2,65 kg/prk, ME 2 prk EAN ,99 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 1,13 pss (alv 14 %) EAN ,35 prk (alv 0 %) Tuotenumero ,24 prk (alv 14 %) PULJONKI PAHOLAISEN HILLO 420 g/prk, ME 6 prk EAN ,35 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 3,82 prk (alv 14 %) VALKOINEN PAPU TOMAATTI KASTIKKEESSA 2,7 kg, ME 6 prk EAN ,15 prk (alv 0 %) Tuotenumero ,59 prk (alv 14 %) 41

46 SÄILYKKEET, KASTIKKEET, RUOANLAITTO JA MAUSTAMINEN RUSKEA KIDNEYPAPU 2500/1500 g/prk, ME 6 prk OLIIVI MUSTA KIVETÖN 3/1,445 kg, ME 6 prk EAN ,15 prk (alv 0 %) Tuotenumero ,59 prk (alv 14 %) OLIIVI VIHREÄ KIVETÖN 3/1,445 kg, ME 6 prk EAN ,19 prk (alv 0 %) Tuotenumero ,92 prk (alv 14 %) OLIIVI MUSTA KALAMATA 3/1,445 kg, ME 6 prk EAN ,19 prk (alv 0 %) Tuotenumero ,92 prk (alv 14 %) ROYAL AURINKO KUIVATTU TOMAATTI KUUTIO ÖLJYSSÄ 2,4/1,3 kg, ME 3 pkt EAN ,90 prk (alv 0 %) Tuotenumero ,15 prk (alv 14 %) AURINKOKUIVATTU TOMAATTI 1,1 kg dyno, ME 4 dynoa EAN ,15 pkt (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 14,99 pkt (alv 14 %) EAN ,00 dyno (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 12,54 dyno (alv 14 %) Puljonki Sauce Espagnole 1 litra tuotenro 1001 Gluteeniton ja laktoositon. KÄYTTÖVALMIS KASTIKEPOHJA SAUCE ESPAGNOLE Klassisessa Espagnolessa on voimakkaan lihaisa maku, jota tukevat kasvisten aromit. Se soveltuu hyvin pohjaksi tummiin kastikkeisiin ja pataruokiin. Kokeile! PUNAVIINIKASTIKE PULJONKI ESPAGNOLE Ainekset 1 l Puljonki Sauce Espagnole 45 g Oscar Punaviini & Portviini Reduktio 10 g Oscar Sienifondi 15 g Oscar Gastrique Valmistusohje 1. Kaada Espagnole kattilaan ja redusoi hieman n %. 2. Lisää joukkoon Punaviini & Portviini Reduktio, Sienifondi ja Gastrique. Anna kiehua muutama minuutti ja kastike on valmis. 3. Voit lopuksi lisätä muutaman nokareen voita tarvittaessa. Mausta suolalla ja pippurilla. Puljonki Oy c/o Suomen Nestlé Oy Keilasatama 5, Espoo Asiakaspalvelu p (0)

47 PALIRRIA RIISITÄYTTEI NEN MINIVIININLEHTI KÄÄRYLE 2 kg, ME 6 prk PALIRRIA RIISITÄYT TEINEN VIININLEHTI KÄÄRYLE 2,1 kg, ME 6 prk EAN ,10 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 13,79 prk (alv 14 %) KYMPPI VAALEA KASTIKETIIVISTE 5 kg/astia, ME 1 astia EAN ,95 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 12,48 prk (alv 14 %) KYMPPI RUSKEA KASTIKETIIVISTE 5 kg/astia, ME 1 astia EAN ,20 ast (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 21,89 ast (alv 14 %) PULJONKI SAUCE ESPAGNOLE 1 l/prk, ME 6 prk EAN ,20 ast (alv 0 %) Tuotenumero L, M, S, K 21,89 ast (alv 14 %) PULJONKI PUNAVIINI KASTIKE 1 l/prk, ME 6 prk EAN ,95 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 4,50 prk (alv 14 %) EAN ,25 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 7,12 prk (alv 14 %) 43

48 SÄILYKKEET, KASTIKKEET, RUOANLAITTO JA MAUSTAMINEN KNORR GARDE D OR PIPPURIKASTIKE 1 l/tetra, ME 6 tetra KNORR METSÄSIENI KASTIKE 1 kg/6 l, ME 3 kpl EAN ,00 tetra (alv 0 %) Tuotenumero S 7,98 tetra (alv 14 %) KNORR CURRYKASTIKE 3,2 kg/23 l, ME 1 snk EAN ,95 kpl (alv 0 %) Tuotenumero VL, G, S, K 19,32 kpl (alv 14 %) KNORR GARDE D OR BEARNAISEKASTIKE 1 l/tetra, ME 6 tetra EAN ,90 snk (alv 0 %) Tuotenumero VL, G, S, K 47,77 snk (alv 14 %) PROMIX LIHALIEMIJAUHE 600 g/tetra (50 L), ME 1 tetra EAN ,95 tetra (alv 0 %) Tuotenumero G, S 6,78 tetra (alv 14 %) PROMIX KALALIEMI JAUHE 600 g/tetra (50 L), ME 1 tetra EAN ,25 tetra (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 5,99 tetra (alv 14 %) PROMIX KANALIEMI JAUHE 600 g/tetra (50 L), ME 1 tetra EAN ,10 tetra (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 6,95 tetra (alv 14 %) PROMIX KASVISLIEMI JAUHE 600 g/tetra (50 L), ME 1 tetra EAN ,10 tetra (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 6,95 tetra (alv 14 %) PROMIX MAISSI TÄRKKELYS 2 kg/pss, ME 5 pss EAN ,70 tetra (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 6,50 tetra (alv 14 %) PROMIX HEDELMÄ- JA MARJAKIISSELI TÄRKKELYS 2 kg/pss, ME 1 pss EAN ,90 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 4,45 pss (alv 14 %) PROMIX PIKASUURUSTE Laktoositon ja maidoton, 500 g/tetra, ME 1 tetra EAN ,35 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 9,52 pss (alv 14 %) TUOPPI KALJAMALLAS 5 kg/pss, ME 1 pss EAN ,75 tetra (alv 0 %) EAN ,15 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 5,41 tetra (alv 14 %) Tuotenumero L, M, S, K 14,99 pss (alv 14 %) 44

49 UUTUUS! HERKKUMAA SINAPPINEN HERKKUKASTIKE 330 g/plo, ME 10 plo EAN ,49 plo (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M 1,70 plo (alv 14 %) UUTUUS! HERKKUMAA HERKKUKASTIKE 330 g/plo, ME 10 plo EAN ,49 plo (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M 1,70 plo (alv 14 %) UUTUUS! HERKKUMAA PERINTEINEN HERKKUKASTIKE 330 g/plo, ME 10 plo EAN ,49 plo (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M 1,70 plo (alv 14 %) SAARIOINEN RANSKA LAINEN SALAATTI KASTIKE 3 l, ME 1 kan SAARIOINEN SINAPPI SALAATTI KASTIKE 3 l, ME 1 kan EAN ,90 kan (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 12,43 kan (alv 14 %) SAARIOINEN KARTANON SALAATTI KASTIKE 3 l, ME 1 kan EAN ,90 kan (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 12,43 kan (alv 14 %) SAARIOINEN HUNA JAINEN SALAATTI KASTIKE 3 l, ME 1 kan EAN ,90 kan (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 12,43 kan (alv 14 %) SAARIOINEN KEVYT RANSKA LAINEN SALAATTI KASTIKE 3 l, ME 1 kan EAN ,90 kan (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 12,43 kan (alv 14 %) HENGSTENBERG VAALEA BALSAMIETIKKA 500 ml, ME 6 plo EAN ,90 kan (alv 0 %) EAN ,10 plo (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 12,43 kan (alv 14 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 3,53 plo (alv 14 %) 45

50 46

51 SÄILYKKEET, KASTIKKEET, RUOAN- LAITTO JA MAUSTAMINEN HENGSTENBERG VAALEA BALSAMIETIKKA 2 l, ME 4 knu RAJAMÄEN PUNAVIINI ETIKKA 3 l, ME 1 kan EAN ,25 knu (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 10,55 knu (alv 14 %) RAJAMÄEN VALKOVIINI ETIKKA 3 l, ME 1 kan EAN ,19 kan (alv 0 %) Tuotenumero ,20 kan (alv 14 %) RAJAMÄEN OMENAVIINI ETIKKA 3 l, ME 1 kan EAN ,19 kan (alv 0 %) Tuotenumero ,20 kan (alv 14 %) RAJAMÄEN HUNAJA- OMENA VIINI ETIKKA 3 l, ME 1 kan EAN ,19 kan (alv 0 %) Tuotenumero ,20 kan (alv 14 %) HERKKUMAA TOMAATTI KETSUPPI 1040 g/plo, ME 10 plo EAN ,15 kan (alv 0 %) Tuotenumero ,85 kan (alv 14 %) MEIRA KETSUPPI 950 g/plo, ME 8 plo EAN ,75 plo (alv 0 %) Tuotenumero ,00 plo (alv 14 %) MEIRA PERINTEINEN SINAPPI 950 g/plo, ME 8 plo EAN ,85 plo (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M 2,11 plo (alv 14 %) FELIX KETCHUP ANNOS TELIJAN TÄYTTÖPUSSI 2,5 kg, ME 6 pss EAN ,95 plo (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M 2,22 plo (alv 14 %) FELIX SINAPPI ANNOS TELIJAN TÄYTTÖPUSSI 2,5 kg, ME 4 pss EAN ,79 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 6,60 pss (alv 14 %) MEIRA KETSUPPI 10 g/200 pss/ltk, ME 1 ltk EAN ,79 pss (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 6,60 pss (alv 14 %) MEIRA SINAPPI 10 g/200 pss/ltk, ME 1 ltk EAN ,45 ltk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M 10,77 ltk (alv 14 %) EAN ,45 ltk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M 10,77 ltk (alv 14 %) 47

52 SÄILYKKEET, KASTIKKEET, RUOAN- LAITTO JA MAUSTAMINEN SANTA MARIA MUSTAPIPPURI ROUHITTU 460 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,71 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA CURRY MADRAS 435 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,73 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA PERUNAMAUSTE 800 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,50 pkt (alv 0 %) EAN ,27 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA TIMJAMI 185 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,50 pkt (alv 0 %) EAN ,25 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA OREGANO 65 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,59 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA VALKOPIPPURI JAUHETTU 500 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,39 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA JUUSTOKUMINA 430 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,87 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA KURKUMA 485 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,50 pkt (alv 0 %) EAN ,55 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA RAKUUNA 95 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,01 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA VIHERPIPPURI KOKONAINEN 165 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,69 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA VÄLIMEREN YRTTI SEOS 340 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,50 pkt (alv 0 %) EAN ,27 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA PIPPURISEKOITUS SUOLATON 530 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,99 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA BASILIKA 145 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,50 pkt (alv 0 %) EAN ,27 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA PIPPURISEKOITUS 540 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,71 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA HERBES DE PROVENCE 205 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,87 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA SIPULI JAUHETTU 570 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,15 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA MAUSTEPIPPURI KOKONAINEN 345 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,29 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA CHILI ANCHO JAUHETTU 470 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,87 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA MUSTAPIPPURI JAUHETTU 350 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,90 pkt (alv 0 %) EAN ,29 pkt (alv 14 %) SANTA MARIA JAUHELIHAMAUSTE 630 g, ME 6 pkt L, G, M, S, K Tuotenumero ,50 pkt (alv 0 %) EAN ,27 pkt (alv 14 %)

53 KALA JA KALAJALOSTEET KLÄDESHOLMEN SILLIPALA MATJES 2,2/1,1 kg/prk, ME 1 prk KLÄDESHOLMEN SINAPPI & WHISKY -SILLI 2,2/1,0 kg/prk, ME 1 prk EAN ,30 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 12,88 prk (alv 14 %) KLÄDESHOLMEN RAPUMARINOITU SILLI 2,2/1,1 kg/prk, ME 1 prk EAN ,90 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 16,99 prk (alv 14 %) KLÄDESHOLMEN RANSKALAINEN SIPULI SILLI 2,2/1,1 kg/prk, ME 1 prk EAN ,90 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, S, K 16,99 prk (alv 14 %) KLÄDESHOLMEN MUSTAHERUKKASILLI 2,2/1,1 kg/prk, ME 1 prk EAN ,20 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 13,91 prk (alv 14 %) ABBA LASIMESTARIN SILLI 3,0/1,5 kg, MSC, ME 2 prk EAN ,20 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 13,91 prk (alv 14 %) EAN ,35 prk (alv 0 %) Tuotenumero L, G, M, K 19,78 prk (alv 14 %) 49

54 THE NEW Luonnollisempi vaihtoehto perinteisille virvoitusjuomille! FRESH Luonnollisia, raikkaan hedelmäisiä makuja Vain 4 g/100 ml lisättyä ruokosokeria Pantti 0, ml Säilyvyys 6 kk Valmistettu Suomessa 50 Paulig Cold Brew Sparkling Rooibos Tea and Rhubarb 12 x 400 ml FT Paulig Cold Brew Sparkling Green Tea and Ginger Lemon 12 x 400 ml FT Paulig Cold Brew Sparkling Coffee and Lemon 12 x 400 ml FT Tuote Kpl/ ME Kg/ ME ME/Lava tuote-ean Kupa-koodi 12 4, , ,

55 JUOMAT MARLI SEKAMEHU TIIVISTE SOKEROI TU l, ME 1 knu Tuotenumero ,35 knu (alv 0 %) EAN ,90 knu (alv 14 %) TROPIC APPELSIINI TÄYS MEHU 100 % 1 l, ME 10 tetraa Tuotenumero ,25 tetra (alv 0 %) EAN ,43 tetra (alv 14 %) TROPIC OMENATÄYS MEHU 100 % 1 l, ME 10 tetraa Tuotenumero ,19 tetra (alv 0 %) EAN ,36 tetra (alv 14 %) GRANINI APPELSIINITÄYSMEHU 2,5 dl, ME 12 plo Tuotenumero ,70 plo (alv 0 %) EAN ,80 plo (alv 14 %) GRANINI OMENATÄYSMEHU 2,5 dl, ME 12 plo Tuotenumero ,70 plo (alv 0 %) EAN ,80 plo (alv 14 %) MEHUKATTI TRIP APPELSIINI JUOMA 2 dl, ME 27 prk Tuotenumero ,29 prk (alv 0 %) EAN ,33 prk (alv 14 %) MEHUKATTI TRIP SIRKUS MEHUJUOMA sokeriton 2 dl, ME 27 prk Tuotenumero ,29 prk (alv 0 %) EAN ,33 prk (alv 14 %) MEHUKATTI TRIP METSÄ MANSIKKA JUOMA 2 dl, ME 27 prk Tuotenumero ,29 prk (alv 0 %) EAN ,33 prk (alv 14 %) MEHUKATTI TRIP VADELMA JUOMA 2 dl, ME 27 prk Tuotenumero ,29 prk (alv 0 %) EAN ,33 prk (alv 14 %) MEHUKATTI TRIP PÄÄRYNÄ JUOMA 2 dl, ME 27 prk Tuotenumero ,29 prk (alv 0 %) EAN ,33 prk (alv 14 %) MEHUKATTI TRIP APPELSIINI-COLA JUOMA 2 dl, ME 27 prk Tuotenumero ,29 prk (alv 0 %) EAN ,33 prk (alv 14 %) LIPTON HORECA VALIKOIMA LAATIKKO 12 x 25 pss/ltk, ME 1 ltk Tuotenumero ,65 ltk (alv 0 %) EAN ,24 ltk (alv 14 %) TUOPPI KOTIKALJA MALLAS JUOMAUUTE 1 litra/pkt, ME 12 pkt Tuotenumero ,60 pkt (alv 0 %) EAN ,96 pkt (alv 14 %) 51

56 52

57 JUOMAT PEPSI MAX 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) 7UP FREE 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) PEPSI 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) HARTWALL JAFFA APPELSIINI 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) HARTWALL JAFFA APPELSIINI SOKERITON 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. 1,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) HARTWALL JAFFA ANANAS SOKERITON 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) 53

58 JUOMAT UUTUUS! NOVELLE PLUS SINKKI +E 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) NOVELLE PLUS MULTI B+C 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) NOVELLE PLUS C+E VAHVISTAVA 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) HARTWALL NOVELLE 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) HARTWALL NOVELLE CITRONELLE- SITRUUNA 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) HARTWALL VICHY ORIGINAL 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) HARTWALL VICHY ORIGINAL 0,3 l, ME 24 plo Tuotenumero ,75 plo (alv 0 %) EAN ,85 plo (alv 14 %) HARTWALL NOVELLE 0,3 l, ME 24 plo Tuotenumero ,75 plo (alv 0 %) EAN ,85 plo (alv 14 %) HARTWALL JAFFA APPELSIINI 0,3 l, ME 24 plo Tuotenumero ,75 plo (alv 0 %) EAN ,85 plo (alv 14 %) Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen.

59 UUTUUS! HAPPY JOE CLOUDY APPLE 4,7 %, 0,275 l/plo, ME 24 plo Tuotenumero ,60 plo (alv 0 %) EAN ,99 plo (alv 24 %) HAPPY JOE CRISPY PEAR 4,7 %, 0,275 l/plo, ME 24 plo Tuotenumero ,60 plo (alv 0 %) EAN ,99 plo (alv 24 %) HAPPY JOE BITTERSWEET 4,5 %, 0,275 l/plo, ME 24 plo Tuotenumero ,60 plo (alv 0 %) EAN ,99 plo (alv 24 %) HARTWALL AURA 4,5 %, 0,33 l/tlk, 8-pack tlk, ME 3 x 8-pack Tuotenumero ,80 8-pack (alv 0 %) EAN ,15 8-pack (alv 24 %) KARJALA 4,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo 1,10 plo (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,36 plo (alv 24 %) ORIGINAL LONG DRINK 5,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo Tuotenumero ,69 plo (alv 0 %) EAN ,09 plo (alv 24 %) ORIGINAL LONG DRINK CRANBERRY 5,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo Tuotenumero Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. 1,69 plo (alv 0 %) EAN ,09 plo (alv 24 %) ORIGINAL LONG DRINK ORANGE 5,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo Tuotenumero ,69 plo (alv 0 %) EAN ,09 plo (alv 24 %) ORIGINAL LONG DRINK 5,5 %, 0,33 l/tlk, 6-pack tlk, ME 4 x 6-pack Tuotenumero ,49 6-pack (alv 0 %) EAN ,01 6-pack (alv 24 %) 55

60 JUOMAT UUTUUS! ARCTIC SILENCE MINERAL WATER 0,33 l/plo, ME 24 plo/1 pack Tuotenumero ,83 plo (alv 0 %) EAN ,95 plo (alv 14 %) OLVI VICHY KMP 0,5 l/plo, ME 24 plo kenno Tuotenumero ,79 plo (alv 0 %) EAN ,90 plo (alv 14 %) OLVI VICHY MG SITRUUNA-LIME KMP 0,5 l/plo, ME 24 plo kenno Tuotenumero ,79 plo (alv 0 %) EAN ,90 plo (alv 14 %) KEVYTOLO RAIKAS KMP 0,5 l/plo, ME 24 plo kenno Tuotenumero ,79 plo (alv 0 %) EAN ,90 plo (alv 14 %) KEVYTOLO POHJOISEN KARPALO KMP 0,5 l/plo, ME 24 plo 0,79 plo (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,90 plo (alv 14 %) KEVYTOLO KOIVUNMAHLA-MINTTU KMP 0,5 l/plo, ME 24 plo 0,85 plo (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,97 plo (alv 14 %) KEVYTOLO ALOE VERA + MUSTIKKA KMP 0,5 l/plo, ME 24 plo 0,85 plo (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,97 plo (alv 14 %) OLVI COLA VIRVOITUSJUOMA KMP 0,5 l/plo, ME 24 plo 0,79 plo (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,90 plo (alv 14 %) OLVI JAFFA VIRVOITUSJUOMA KMP 0,5 l/plo, ME 24 plo 0,79 plo (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,90 plo (alv 14 %) OLVI LEMON VIRVOITUSJUOMA KMP 0,5 l/plo, ME 24 plo 0,79 plo (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,90 plo (alv 14 %) OLVI ANANAS LIGHT VIRVOITUS JUOMA KMP 0,5 l/plo, ME 24 plo Tuotenumero ,79 plo (alv 0 %) EAN ,90 plo (alv 14 %) 56 Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen.

61 OLVI VICHY KMP 0,33 l/plo, ME 12 plo/1 pack Tuotenumero ,85 12-pack (alv 0 %) EAN ,53 12-pack (alv 14 %) A LE COQ PREMIUM 4,5 %, 0,33 l/tlk, 8-pack tlk, ME 3 x 8-pack Tuotenumero ,79 8-pack (alv 0 %) EAN ,90 6-pack (alv 24 %) A LE COQ 4,5 %, 0,5 l/tlk, ME 24 tlk 1,55 tlk (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,92 tlk (alv 24 %) SANDELS 4,7 %, 0,5 l/tlk, 6-pack tlk, ME 4 x 6-pack Tuotenumero ,49 6-pack (alv 0 %) EAN ,77 6-pack (alv 24 %) SANDELS KLP 4,7 % 0,33 l plo, ME 24 plo Tuotenumero ,25 plo (alv 0 %) EAN ,55 plo (alv 24 %) Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. 57

62 JUOMAT BATTERY 0,33 l, ME 24 tlk Tuotenumero ,75 tlk (alv 0 %) EAN ,99 tlk (alv 14 %) COCA-COLA 0,25 l, ME 24 plo Tuotenumero ,70 plo (alv 0 %) EAN ,80 plo (alv 14 %) COCA-COLA 0,5 l PET plo, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) COCA-COLA ZERO 0,25 l, ME 24 plo Tuotenumero ,70 plo (alv 0 %) EAN ,80 plo (alv 14 %) COCA-COLA ZERO 0,5 l PET plo, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) FANTA APPELSIINI 0,25 l BOT, ME 24 plo Tuotenumero ,70 plo (alv 0 %) EAN ,80 plo (alv 14 %) FANTA APPELSIINI 0,5 l PET plo, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) MUUMI METSÄMANSIKKA 0,5 l PET plo, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) SMURFFI PÄÄRYNÄ 0,5 l PET plo, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) SPRITE 0,5 l PET plo, ME 24 plo Tuotenumero ,15 plo (alv 0 %) EAN ,31 plo (alv 14 %) 58 Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen.

63 BONAQUA REGULAR 0,5 l PET plo, ME 24 plo Tuotenumero ,10 plo (alv 0 %) EAN ,25 plo (alv 14 %) BONAQUA SITRUUNA-LIME 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero ,10 plo (alv 0 %) EAN ,25 plo (alv 14 %) BONAQUA VILLIVADELMA 0,5 l, ME 24 plo Tuotenumero ,10 plo (alv 0 %) EAN ,25 plo (alv 14 %) CARLSBERG EXPORT 5 %, 0,33 l, ME 24 plo 2,05 plo (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,54 plo (alv 24 %) KARHU III 4,6 %, 8 x 0,33 l tlk/pack, ME 3 pack Tuotenumero ,70 8-pack (alv 0 %) EAN ,03 8-pack (alv 24 %) KARHU III 4,6 %, 0,33 l, ME 24 plo 1,50 plo (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,86 plo (alv 24 %) KOFF CRISP LAGER 0,0 %, 0,33 l/tlk, ME 24 tlk 1,15 tlk (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,31 tlk (alv 14 %) Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. 59

64 NONFOOD HETI PUHDAS EKO Nestemäinen koneastianpesuaine 5 l, ME 1 knu HETI PUHDAS EKO Nestemäinen koneastianpesuaine 10 l, ME 1 knu EAN ,66 knu (alv 0 %) Tuotenumero ,90 knu (alv 24 %) HETI KIRKAS Huuhtelukirkaste 5 l, ME 1 knu EAN ,18 knu (alv 0 %) Tuotenumero ,90 knu (alv 24 %) HETI PLUS DIP Puhdistusaine liotukseen ja valkaisuun 1 l, ME 10 plo EAN ,44 knu (alv 0 %) Tuotenumero ,50 knu (alv 24 %) HETI TISKI Astianpesuaine 1 l, ME 10 plo EAN ,40 plo (alv 0 %) Tuotenumero ,70 plo (alv 24 %) HETI YLEISPESU JOUTSEN 5 l, ME 1 knu EAN ,40 plo (alv 0 %) Tuotenumero ,70 plo (alv 24 %) EAN ,05 knu (alv 0 %) Tuotenumero ,90 knu (alv 24 %) 60

65 HETI DESIPESU Desinfioiva kvattipitoinen puhdistusaine 5 l, ME 1 knu HETI RASPO JOUTSEN Rasvanpoistoaine 5 l, ME 3 knu EAN ,18 knu (alv 0 %) Tuotenumero ,50 knu (alv 24 %) HETI JÄREÄ Viemärinavausrae, 500 g, ME 6 plo EAN ,03 knu (alv 0 %) Tuotenumero ,00 knu (alv 24 %) HETI KUITUPYYHE 50 x 50 cm, 100 kpl/rulla, ME 1 rulla EAN ,85 plo (alv 0 %) Tuotenumero ,50 plo (alv 24 %) HETI MIKROKUITUPYYHE RUUTU Sininen, 38 x 38 cm, 10 kpl/pkt, ME 1 pkt EAN ,74 rll (alv 0 %) Tuotenumero ,00 rll (alv 24 %) HATO KATRIN PLUS WHITE 2PLY KÄSIPYYHE C-FOLD Valkoinen, 100 kpl/pkt, ME 24 pkt EAN ,24 me (alv 0 %) Tuotenumero ,50 me (alv 24 %) KATRIN CLASSIC C-FOLD 2 KÄSIPYYHE, KELTAINEN ME 16 pkt/säkki EAN ,49 pkt (alv 0 %) Tuotenumero ,85 pkt (alv 24 %) KATRIN CLASSIC TOILET 300 YELLOW,WC-PAPERI, KELTAINEN ME 10 pkt/säkki EAN ,05 pkt (alv 0 %) Tuotenumero ,30 pkt (alv 24 %) INWI KATRIN FLEX MASTER INTERFOLD BAG, VALKOINEN ME 5 pkt EAN ,60 pkt (alv 0 %) Tuotenumero ,99 pkt (alv 24 %) INWI KATRIN DURA MASTER INTERFOLD BAG, SININEN ME 5 pkt EAN ,90 pkt (alv 0 %) Tuotenumero ,76 pkt (alv 24 %) EAN ,90 pkt (alv 0 %) Tuotenumero ,76 pkt (alv 24 %) KATRIN CLASSIC KÄ SIPYYHE, EASY PICK, 2-KERTAINEN Valkoinen, annostelijapakkauksessa, ME 8 pkt UUTUUS! KATRIN TOILET PLUS KERTAINEN VALKOINEN WC-PAPERI 150 ark/pkt, ME 10 pkt EAN ,75 pkt (alv 0 %) Tuotenumero ,17 pkt (alv 24 %) EAN ,79 pkt (alv 0 %) Tuotenumero ,22 pkt (alv 24 %) 61

66 NONFOOD LUONTOA KUNNIOITTAEN Future Smart -kupit ovat kasvipohjaisia ja valmistettu 100 %:sti uusituvista materiaaleista; kartongista ja sokeriuo`osta. Kupit voi kierrättää kartonkikierrätykseen. Bioware-sarja on laaja valikoima erilaisia biohajoavia ja kompostoituvia Foodservicepakkausratkaisuja niin juomille kuin ruoille. HUHTAMÄKI 17 CM CHINET BIOWARE ASETTI VALKOINEN 175 kpl/pussi, ME 8 pss 8,79 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,90 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI 22 CM CHINET BIOWARE KUITULAUTANEN VALKOINEN 125 kpl/pussi, ME 4 pss 9,60 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,90 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI CHINET BIOWARE KEITTOKULHO 400 ML VALKOINEN 125 kpl/pussi, ME 8 pss 7,86 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,75 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI BIOWARE KUUMAKUPPI 250 ML 80 kpl/pussi, ME 20 pss 5,95 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,38 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI BIOHAJOAVA MUOVI LASI 250 ML 70 kpl/pussi, ME 30 pss 5,25 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,51 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI PUINEN SEKOITIN 140 MM 1000 kpl/pussi, ME 10 pss Tuotenumero ,85 pss (alv 0 %) EAN ,49 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI FUTURESMART KUUMA KUPPI, UUSIUTUVA MATERIAALI 250 ML 80 kpl/pussi, ME 20 pss Tuotenumero ,85 pss (alv 0 %) EAN ,78 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI FUTURESMART KUUMA KUPPI, UUSIUTUVA MATERIAALI 360 ML 50 kpl/pussi, ME 20 pss Tuotenumero ,30 pss (alv 0 %) EAN ,09 pss (alv 24 %) 62

67 HUHTAMÄKI 15 CM VALKOINEN KARTONKILAUTANEN 100 kpl/pussi, ME 20 pss 1,20 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,49 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI 23 CM MATALA KARTONKIRUOKALAUTANEN 50 kpl/pussi, ME 20 pss Tuotenumero ,85 pss (alv 0 %) EAN ,30 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI 20 CM SYVÄ KARTONKILAUTANEN 350 ML 50 kpl/pussi, ME 20 pss 2,30 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,85 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI VEITSI MUOVI VALKOINEN 100 kpl/pussi, ME 10 pss 1,25 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,55 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI HAARUKKA MUOVI VALKOINEN 100 kpl/pussi, ME 10 pss 1,25 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,55 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI RUOKALUSIKKA MUOVI VALKOINEN 100 kpl/pussi, ME 10 pss 1,25 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,55 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI KAHVILUSIKKA MUOVI VALKOINEN 1000 kpl/pussi, ME 4 pss 7,00 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,68 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI SINIRUUTU KORVALLINEN KARTONKIKUPPI 175 ml, 80 kpl/pussi, 25 pss/ltk Tuotenumero ,35 pss (alv 0 %) EAN ,91 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI JUHLA MOKKA KUUMAKUPPI 250 ML 80 kpl/pussi, ME 20 pss 3,95 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,90 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI KANSI JUHLA MOKKA PIKARIIN, 80 MM VALKOINEN 100 kpl/ pussi, ME 10 pss 3,15 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,90 pss (alv 24 %) HUHTAMÄKI HAMPURILAIS TASKU 150 X 155 MM Sanomalehtipainatus, materiaali pergamiini, 1000 kpl/ltk, ME 1 ltk Tuotenumero ,65 ltk (alv 0 %) EAN ,89 ltk (alv 24 %) HUHTAMÄKI HAMPURILAISRASIA 900 ML 125 kpl/pussi ME 4 pss 12,80 pss (alv 0 %) Tuotenumero EAN ,87 pss (alv 24 %) 63

Patu. Palvelutukkurit

Patu. Palvelutukkurit Patu Palvelutukkurit MORJENS RAKKAAT ASIAKKAAT TÄÄLTÄ TULLAAN INTOA TÄYNNÄ! Palvelutukku Itä-Suomessa tuli vuoden alussa tarve uudelle ostajalle ja minulla heräsi mielenkiinto tehtävään, sillä se liittyi

Lisätiedot

Patu. Palvelutukkurit

Patu. Palvelutukkurit Patu Palvelutukkurit PARASTA LAATUA POHJOISESTA Mitä on laatu? Erään määritelmän mukaan jonkin kohteen, esimerkiksi tuotteen, laatu tarkoittaa sitä, missä määrin tuon kohteen ominaisuudet täyttävät kaikkien

Lisätiedot

Kimmon. kesäiset tarjoukset voimassa 1.5.-31.8.2014

Kimmon. kesäiset tarjoukset voimassa 1.5.-31.8.2014 Kimmon kesäiset tarjoukset voimassa 1.5.-31.8.2014 Kimmon kesäisiä tarjouksia... Viktor Elo lihapyörykkä 5 kg (á 16 g) raakapakaste Viktor Elo lihamureketanko n. 6,5 kg (3x n.2,15 kg) raakapakaste Viktor

Lisätiedot

Paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia eurolla!

Paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia eurolla! VARKAUS_10/18 TUORE_10/18 Paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia eurolla! PERUNA 2 kg (2,00/kg) PORKKANA 1 kg KIRSIKKA- TOMAATTI 250 g (4,00/kg) Espanaja PINAATTI, RUCOLA tai ORIENTAL MIX 100 g (10,00/kg)

Lisätiedot

60-VUOTIAS. Patulta. Patun. Patu. Hyvää TUKKUTALO GRILLIN KAUTTA ASTIATKIN SAA PATUSTA. Patu-lähitukkuri aina läheltä.

60-VUOTIAS. Patulta. Patun. Patu. Hyvää TUKKUTALO GRILLIN KAUTTA ASTIATKIN SAA PATUSTA. Patu-lähitukkuri aina läheltä. Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI ELO-SYYSKUU 2019 60-VUOTIAS TUKKUTALO Mitä lähempää ja mitä nopeammin asiakkaalle, sitä parempi GRILLIN KAUTTA Perinteikäs Lapuan Grilli tunnetaan lakeuksilla

Lisätiedot

Patu. Palvelutukkurit

Patu. Palvelutukkurit Patu Palvelutukkurit 2/2018 päätoimittajalta Mitä odotan huomiselta, muuttaako Gastro Helsinki meidän maailmaa? Patu Palvelutukkurit Kansikuva: Johnér 3 4 6 8 10 15 31 Sisällys AJANKOHTAISTA Tapahtumia,

Lisätiedot

Patulta. Palvelu & laatu. design hill. Patu. Hyvää. kimmon vihannes. Patu-lähitukkuri aina läheltä.

Patulta. Palvelu & laatu. design hill. Patu. Hyvää. kimmon vihannes. Patu-lähitukkuri aina läheltä. Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI HUHTI-TOUKOKUU 2019 Palvelu & laatu kimmon vihannes panostaa lähiruokaan, joustavuuteen, palveluun ja laatuun design hill Konseptissa ruoka, design ja hyvinvointi

Lisätiedot

Patulta. Lounasmenu VETÄJÄ VAIHTUI. Patu. Hyvää. hävikkiruoasta. Patu-lähitukkuri aina läheltä. PATUN parhaat tarjoukset!

Patulta. Lounasmenu VETÄJÄ VAIHTUI. Patu. Hyvää. hävikkiruoasta. Patu-lähitukkuri aina läheltä. PATUN parhaat tarjoukset! Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI HELMI-MAALISKUU 2019 VETÄJÄ VAIHTUI PATUN parhaat tarjoukset! Lounasmenu hävikkiruoasta Pop-up lounasravintola Palvelutukku Itä-Suomen tiloissa Jouni Säde Suomen

Lisätiedot

HORECA Suurkeittiövalikoima

HORECA Suurkeittiövalikoima HORECA Suurkeittiövalikoima Vähälaktoosinen Aitoa tornionlaakson kermaperunaa Outisen Perunan kermaperuna ja juureskermaperuna 2,0 kg tuote 518 kermaperunat tuote 517 juureskermaperunat Rönkä takuumureat

Lisätiedot

HERKUTELLEN uuteen vuoteen!

HERKUTELLEN uuteen vuoteen! VARKAUS_52/17 TUORE_52/17 FORSSAN PERUNASALAATTI 8 g (2,86/kg) 2Norm. 29 3,69-37 % HK AITO NAKKI 420 g (4,71/kg) 1Norm. 3,95 Enintään 98 2 pkt/talous -49 % HERKUTELLEN uuteen vuoteen! Tarjoukset ovat voimassa

Lisätiedot

Patulta. BODÖ Yrittäjäpariskunnan unelmien saari Saaristomeren kansallispuistossa. Patu. SALON KEITTIÖT valmistavat päivittäin ateriaa.

Patulta. BODÖ Yrittäjäpariskunnan unelmien saari Saaristomeren kansallispuistossa. Patu. SALON KEITTIÖT valmistavat päivittäin ateriaa. Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI ELO-SYYSKUU 2018 BODÖ Yrittäjäpariskunnan unelmien saari Saaristomeren kansallispuistossa SALON KEITTIÖT valmistavat päivittäin 15 000 ateriaa satamaito & muutto

Lisätiedot

HERKUTELLEN uuteen vuoteen!

HERKUTELLEN uuteen vuoteen! TUORE_52/17 FORSSAN PERUNASALAATTI 800 g (2,86/kg) 2Norm. 29 3,69-37 % AITO NAKKI 420 g (4,71/kg) Useita eri makuja 1Norm. 3,95 Enintään 98 2 pkt/talous -49 % HERKUTELLEN uuteen vuoteen! Tarjoukset ovat

Lisätiedot

KANAN KOIPI n. 2,7 kg, tuore, Atria (2,80/kg, alv 0) 5,80/kg (sis.alv.) TNO A1450

KANAN KOIPI n. 2,7 kg, tuore, Atria (2,80/kg, alv 0) 5,80/kg (sis.alv.) TNO A1450 LIHA- JA KALATUOTTEET KANAN REISIPALA LUULLA n. 3 kg, tuore, miedosti suolattu, n. 150 g, Atria (3,50/kg, alv 0) KANAN KOIPI n. 2,7 kg, tuore, Atria (2,80/kg, alv 0) KANANPOJAN RINTAFILEE n. 4,4 kg, tuore,

Lisätiedot

Patulta VAIHMALAN. & herkkuja idylliä. Patu. kolmio vahvistuu Palvelutukku Kolmio aloitti Palvelutukkurien omistuksessa. Hyvää. aitojamakuja.

Patulta VAIHMALAN. & herkkuja idylliä. Patu. kolmio vahvistuu Palvelutukku Kolmio aloitti Palvelutukkurien omistuksessa. Hyvää. aitojamakuja. Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI HELMI-MAALISKUU 2018 VAIHMALAN & herkkuja idylliä Myyntipäällikkö Jari Mutasen matkassa kolmio vahvistuu Palvelutukku Kolmio aloitti Palvelutukkurien omistuksessa

Lisätiedot

Paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia eurolla!

Paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia eurolla! VARKAUS_04/8 TUORE_04/8 00 KG / PKT Paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia eurolla! KIRSIKKA- TOMAATIT 250 g (4,00/kg) Espanja JÄÄSALAATTI- PUSSI FRISEE- SALAATTIPUSSI ANANAS- KIRSIKKA 00 g (0,00/kg)

Lisätiedot

Patu. Palvelutukkurit

Patu. Palvelutukkurit Patu Palvelutukkurit 2/2018 päätoimittajalta Mitä odotan huomiselta, muuttaako Gastro Helsinki meidän maailmaa? Patu Palvelutukkurit Kansikuva: Johnér 3 4 6 8 10 15 31 Sisällys AJANKOHTAISTA Tapahtumia,

Lisätiedot

9 60 /kg /kg /kg /kg /kg /kg /kg. Tuoresuolattu, LUUTON JUHLAKINKKU Suomi, n. 4 kg

9 60 /kg /kg /kg /kg /kg /kg /kg. Tuoresuolattu, LUUTON JUHLAKINKKU Suomi, n. 4 kg 3739 Tuoresuolattu, LUUTON JUHLAKINKKU Suomi, n. 4 kg 9 55 9 Tuoresuolattu KALKKUNAN FILEERULLA EU, n. 2 kg 9 60 3738 Tuoresuolattu JUHLAKINKKU POTKALUULLA Suomi, n. 6 7 kg 8 20 20654 Savustettu, kokonainen

Lisätiedot

8,50 /dno. 16,90 /kg. 5,65 /kg. 6,35 /kg

8,50 /dno. 16,90 /kg. 5,65 /kg. 6,35 /kg LIHAT GRILLIMAKKARA Poprilli 400g, laktoositon/gluteeniton, Atria TNO HK6162 1,35 /pkt KROUVIN GRILLIMAKKARA 920g, Veljekset Mattila TNO 71020 8,50 /dno MAUSTETUT TUOREET MAKKARAT Merguez, provencale tai

Lisätiedot

Grillimenu MUKANA KANANPOIKA JA KAVERIT

Grillimenu MUKANA KANANPOIKA JA KAVERIT Grillimenu MUKANA KANANPOIKA JA KAVERIT Kananpoikaa, totta kai! GRILLATTUA KANANPOIKAA SALAATTIPEDILLÄ annosmäärä 10 1,8 kg Kariniemen Kananpojan Reisipala luulla, miedosti suolattu (2836) Grillaa tai

Lisätiedot

Lihat ja lihavalmiseet

Lihat ja lihavalmiseet Lihat ja lihavalmiseet HK6061 Parila Camping 1,2 kg gluteeniton, laktoositon, HKScan (4,43/dno) 3,69/kg H0711 Pörssi grillimakkara 2,5 kg gluteeniton, laktoositon 4,80/kg 68045 Vasikan ulkopaisti sous

Lisätiedot

Palvelemme pääsiäisenä joka päivä.

Palvelemme pääsiäisenä joka päivä. 2/5 Fiksun ostamisen puolesta MARINOITU tai SUOLATTU LAMMASPAISTI tai LAMPAAN LUUTON PAISTI 8 95 Palvelemme pääsiäisenä joka päivä. APETIT UUNIVALMIIT PERUNAT 750 g (3,33/) Kermaperunat, valkosipuli-,

Lisätiedot

LEIPOMOTUOTTEET Tuotenumero Pakkau s-koko ME (gr / kpl) Kulutus yks. LEIPOMOTUOTTEET arvio Leipä tuoreena,tänään leivottuna: Sämpylä 12000 1 kpl Annosleipä tumma 4800 1 kpl Annosleipä vaalea 4800 1 kpl

Lisätiedot

Patulta VAIHMALAN. & herkkuja idylliä. Patu. kolmio vahvistuu Palvelutukku Kolmio aloitti Palvelutukkurien omistuksessa. Hyvää. aitojamakuja.

Patulta VAIHMALAN. & herkkuja idylliä. Patu. kolmio vahvistuu Palvelutukku Kolmio aloitti Palvelutukkurien omistuksessa. Hyvää. aitojamakuja. Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI HELMI-MAALISKUU 2018 VAIHMALAN & herkkuja idylliä Myyntipäällikkö Jari Mutasen matkassa kolmio vahvistuu Palvelutukku Kolmio aloitti Palvelutukkurien omistuksessa

Lisätiedot

31 99 /kg /pkt. 0,8 kg/pkt. /pkt

31 99 /kg /pkt. 0,8 kg/pkt. /pkt 11538 kypsä pikkukinkku 1 kg/kpl 7 99 /kg 15405 kevyt balkan viipale, n. 1,6 kg/dyno... 7,99 /kg 12606 uunimakkara 20 x 150 g/3 kg dyno...12,99 /dyno 11540 Mausteinen juureslaatikko pakaste, 2 x 2,6 kg/ltk...

Lisätiedot

VARKAUS_09/18 TUORE_09/18. ATRIA NAUTA-SIKA- JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,49

VARKAUS_09/18 TUORE_09/18. ATRIA NAUTA-SIKA- JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,49 VARKAUS_09/18 TUORE_09/18 NAUTA-SIKA- JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,49 5 49 Nämä herkulliset tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon 1. 7.3.018, ellei toisin mainita, seuraavissa tuore-elintarvikkeita

Lisätiedot

Patulta. Veden voimaa. vauhtia virkistystä. Patu. Hyvää. TUOREITA HERKKUJA TUKKUJEN OMiSTA KEITTIÖISTÄ. Patu-lähitukkuri aina läheltä.

Patulta. Veden voimaa. vauhtia virkistystä. Patu. Hyvää. TUOREITA HERKKUJA TUKKUJEN OMiSTA KEITTIÖISTÄ. Patu-lähitukkuri aina läheltä. Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI ELO-SYYSKUU 2017 Valtakunnallisten Patu-päivien teemana yhteinen tekeminen ja työhyvinvointi + vauhtia virkistystä Veden voimaa Polar Spring Oy pakkaa aitoa,

Lisätiedot

HORECA Suurkeittiövalikoima

HORECA Suurkeittiövalikoima HORECA Suurkeittiövalikoima Kypsä Meri-Lapin karitsan paistisiivu n. 1,5 kg/dyno Uutuus! tuote 83371 Rönkä nautajauheliha 20% n. 2,0 kg tuote 1221 Rönkä naudan paistisuikaleet ja kuutiot n. 2,0 kg tuote1281

Lisätiedot

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi 1 4 2019 Patu Palvelutukkurit Kevään huikeimmat tarjoukset! Patu-lähitukkuri aina läheltä. Uusia tuulia uuteen vuoteen Näin alkuvuodesta on hyvä kiittää asiakkaita

Lisätiedot

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi 1 4 2019 Patu Palvelutukkurit Kevään huikeimmat tarjoukset! Patu-lähitukkuri aina läheltä. Tuotekehityksellä maut mallilleen Mitä saisi olla? Meillä Palvelutukku

Lisätiedot

Pikkujoulu se on makuhermoillakin!

Pikkujoulu se on makuhermoillakin! TUORE_47/17 OUL_46/17 Pikkujoulu se on makuhermoillakin! voimassa to-su PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 12 Tanska 1Norm. 2,99 Enintään 99 1 kpl/talous -33 % Tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon

Lisätiedot

HORECA Suurkeittiövalikoima

HORECA Suurkeittiövalikoima HORECA Suurkeittiövalikoima Karitsan ulkofile kalvottu n. 4,0kg/ltk 2 kpl/vac Rönkä takuumureat annospihvit pakaste Naudan sisäfilepihvit 150, 180 ja 200 g Naudan ulkofilepihvit 120, 150, 180, 200 ja 250

Lisätiedot

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero / 100 25.6.2018 Kotiruoka 1 CHILI SIN/ CON CARNE KASTIKE 150 135,610 567,390 9,670 2,640 9,420 0,950 CHILI CON CARNE PÄÄRAAKA-A 100 89,630

Lisätiedot

Yllätä isä maukkaalla. aterialla!erä! KOKONAINEN LOHI 1 2 kg Norja HÄTÄLÄ

Yllätä isä maukkaalla. aterialla!erä! KOKONAINEN LOHI 1 2 kg Norja HÄTÄLÄ TUORE_5/7 VARKAUS_5/7 Yllätä isä maukkaalla HÄTÄLÄ 7 KOKONAINEN LOHI Norja aterialla!erä! Nämä herkulliset tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon 9. 5..07, ellei toisin mainita, seuraavissa

Lisätiedot

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN broilerikurpitsacurry Annosmäärä: 20 2 kg Kariniemen Kananpojan Kypsä miedosti suolattu paistileike (7636) 0,1 l rypsiöljy 0,75 kg sipulikuutio 0,05 kg valkosipuli,

Lisätiedot

Patulta. Blues rules. Patu. Hyvää. torikahvila marski houkuttaa mikkelissä casseli. tasokasta catering-palvelua mikkelin asuntomessuilla

Patulta. Blues rules. Patu. Hyvää. torikahvila marski houkuttaa mikkelissä casseli. tasokasta catering-palvelua mikkelin asuntomessuilla Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI TOUKO-HEINÄKUU 2017 munkki Munkkimiehet Tampereella kehittivät munkkiuutuuden kesäkahviloihin & kesä Blues rules nyt 40. kertaa Järvenpäässä torikahvila marski

Lisätiedot

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero tyypit: / 100 / 100 4.6.2018 Kotiruoka 1 Persilja tuore 1 30,400 127,200 1,100 3,700 1,200 0,000 SOKERISUOLATTU POSSU nisk 150 212,000

Lisätiedot

Suorastaan suussa sulavaa

Suorastaan suussa sulavaa FOOD SERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,

Lisätiedot

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero tyypit: / 100 / 100 7.5.2018 Kotiruoka 1 Parsakaali pakaste 120 21,130 88,400 1,900 3,300 0,000 0,030 Öljy, rypsi 1 908,200 3800,000 0,000

Lisätiedot

Patulta. Täältä tullaan. Patu JOULUTARJOUKSET. Hyvää TÄYTETTY PATONKI. Patu-lähitukkuri aina läheltä. Pirkanmaa!

Patulta. Täältä tullaan. Patu JOULUTARJOUKSET. Hyvää TÄYTETTY PATONKI. Patu-lähitukkuri aina läheltä. Pirkanmaa! Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI LOKA-JOULUKUU 2018 Täältä tullaan Pirkanmaa! Kanta-Hämeen Tuoretuote ja Sami Garam Fastfood & Café & Ravintola -tapahtumassa & TILAA Palvelutukku Pohjoinen muutti

Lisätiedot

Patulta. Kympin Joulu. Patu. Hyvää. PALVELUTUKKU POHJOISEN TOIMIPISTE kuusamossa. Patu-lähitukkuri aina läheltä.

Patulta. Kympin Joulu. Patu. Hyvää. PALVELUTUKKU POHJOISEN TOIMIPISTE kuusamossa. Patu-lähitukkuri aina läheltä. Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI LOKA-JOULUKUU 2017 Kympin Joulu Kymppi-Maukkaat kattaa joulupöydän herkullisilla laatikoilla hotku & villiruoka Kuusamolainen Ravintola Hotku alueen ruokaperinteiden

Lisätiedot

ISS Palvelut. Ruokalaji kcal / 100g kj / 100g g / 100g g / 100g g / 100g g / 100g

ISS Palvelut. Ruokalaji kcal / 100g kj / 100g g / 100g g / 100g g / 100g g / 100g MS ESPOO Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointi, (+) Ateriatyyppi, (+) Rivinumero 15.1.2018 Kotiruoka 1 KEITETTY PASTA SPAGHETTI 100 348,190 1456,850 64,210 10,150 5,070 1,080 Salaatti, rucola 10 12,170 50,900

Lisätiedot

7-8 /2013. * merkityt tuotteet normaalihinnoin. Virvoitusjuomien hinta ei sisällä panttia.

7-8 /2013. * merkityt tuotteet normaalihinnoin. Virvoitusjuomien hinta ei sisällä panttia. Pikaiset 7-8 /2013 heinä- Ajankohtaista pikatukuista elokuu 2013 Hinnat sis. alv. 911625 HK Porsaan kassler n.2,3kg 3,99 8021230 Atria Broilerin Ohut Filee miedosti suolattu n.120g/kpl n.3kg 6,99 9902969

Lisätiedot

Suorastaan suussa sulavaa

Suorastaan suussa sulavaa FOODSERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,

Lisätiedot

Tukuittain. Hinnat alv 0% (sis. alv.) * merkityt tuotteet normaalihinnoin. Virvoitusjuomien hinta ei sisällä panttia.

Tukuittain. Hinnat alv 0% (sis. alv.) * merkityt tuotteet normaalihinnoin. Virvoitusjuomien hinta ei sisällä panttia. Tukuittain Ajankohtaista TOIMITUStukuista heinä- elokuussa 2013 Hinnat alv 0% (sis. alv.) * merkityt tuotteet normaalihinnoin. Virvoitusjuomien hinta ei sisällä panttia. 8037390 Uutuus! Aimo Pulled pork

Lisätiedot

Perinteisiä ja herkullisia ruokia juhlakauden kattauksiin

Perinteisiä ja herkullisia ruokia juhlakauden kattauksiin Perinteisiä ja herkullisia ruokia juhlakauden kattauksiin 2012 2(7) Kimmon omat perinteiset survokset joululaatikoiden pohjaksi (survoksissa tilausrytmi 48 H) 1123007 Kimmon oma lanttusurvos tuore 5kg/dyno

Lisätiedot

BROILERIVALIKOIMA VALIKOIMA 1.5.2015 ALKAEN

BROILERIVALIKOIMA VALIKOIMA 1.5.2015 ALKAEN BROILERIVALIKOIMA VALIKOIMA 1.5.2015 ALKAEN GTIN-koodi ATRIA PERHETILA-NIMELLÄ TAATTU Atria Perhetilan 4,5 kg Miedosti suolattu Paistisuikale 6407800008757 875 Atria Perhetilan 3 kg Broilerin fileesuikale

Lisätiedot

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa!

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa! Joulu saapuu pienin askelin, sytyttelee kynttilöitä tummeneviin iltoihin, rapisee ovien takana, kuiskailee nurkissa. Eikä aikaakaan, kun se on jo täällä: helisee hopeisina tiukuina, tuoksuu ja maistuu

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Toukokuu elokuu 2016 UUTUUS! Kaikkien rakastama OMAR nyt munkkina! Lyömätön makuyhdistelmä: klassikkobrändi ja ainutlaatuisen pehmeä munkki Loisti makutestissä Suomen suosituimman

Lisätiedot

Tuoteopas 2014. Snellman Food Service. Lihat ja lihavalmisteet. TUOTEOPAS 2014 Snellman Food Service

Tuoteopas 2014. Snellman Food Service. Lihat ja lihavalmisteet. TUOTEOPAS 2014 Snellman Food Service Tuoteopas 2014 Snellman Food Service Lihat ja lihavalmisteet TUOTEOPAS 2014 Snellman Food Service 1 Ivalo Muonio Kittilä Alueiden vastuuhenkilöt: 1. Maarit Ruuth, gsm 044-7966753 2. Jukka Heikkilä, gsm

Lisätiedot

-16 % Ruokapöydän kevyet hinnat! NAUTA-SIKA JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,99 ATRIA

-16 % Ruokapöydän kevyet hinnat! NAUTA-SIKA JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,99 ATRIA VARKAUS_01/18 TUORE_01/18 Ruokapöydän kevyet hinnat! 4 99-16 % NAUTA-SIKA JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,99 Tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon 4. 10.1.2018, ellei toisin mainita, seuraavissa tuore-elintarvikkeita

Lisätiedot

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä Joululista 2008 Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä 1 Joulu on lämmin sana, punaiset villasukat ja aattosaunan syli. Joulun näkee jo kaukaa: hiippalakki vilahtaa nurkan taakse, valoja syttyy yöhön. Pysähdy

Lisätiedot

GRILL feast. all stars ALL THE BEST FROM BEEF, PORK & POULTRY FEAT. SAUSAGES

GRILL feast. all stars ALL THE BEST FROM BEEF, PORK & POULTRY FEAT. SAUSAGES GRILL feast all stars ALL THE BEST FROM BEEF, PORK & POULTRY FEAT. SAUSAGES ALL THE BEST FROM BEEF, PORK & POULTRY FEAT. SAUSAGES GRILL feast all stars Tuotenro Tuote Paino EAN 4212 Chosen by Farmers Flanksteak,

Lisätiedot

Voimassa TO SU. Voimassa TO SU

Voimassa TO SU. Voimassa TO SU VARKAUS_06/18 TUORE_06/18 Näillä hinnoilla on helppo herkutella! Voimassa TO SU PAULIG KULTA KATRIINA 450 500 g (5,67 6,30/kg) Saatavilla useita erilaisia. 3,45/pkt 1 erä/talous 3 pkt 8 50-17 % FRÖDINGE

Lisätiedot

Patulta. Kympin Joulu. Patu. Hyvää. PALVELUTUKKU POHJOISEN TOIMIPISTE kuusamossa. Patu-lähitukkuri aina läheltä.

Patulta. Kympin Joulu. Patu. Hyvää. PALVELUTUKKU POHJOISEN TOIMIPISTE kuusamossa. Patu-lähitukkuri aina läheltä. Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI LOKA-JOULUKUU 2017 Kympin Joulu Kymppi-Maukkaat kattaa joulupöydän herkullisilla laatikoilla hotku & villiruoka Kuusamolainen Ravintola Hotku alueen ruokaperinteiden

Lisätiedot

TOKIO STYLE MERILEVÄSALAATTIA JA GRILLATTUA KANANPOIKAA AMERICAN STYLE BONELESS WING SALAATTI. Annosmäärä 10

TOKIO STYLE MERILEVÄSALAATTIA JA GRILLATTUA KANANPOIKAA AMERICAN STYLE BONELESS WING SALAATTI. Annosmäärä 10 MAKUJA MAAILMALTA & PARASTA LIHAA JA PALVELUA SUOMESTA TOKIO STYLE MERILEVÄSALAATTIA JA GRILLATTUA KANANPOIKAA 1 kg Kariniemen Kananpojan Ohutfilee, miedosti suolattu (2545) 0,5 kg raitajuuriviipale (1-2

Lisätiedot

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero Ruokalista: VKOt 8-13 lounas 18.2.- 31.3.2019 päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 18.2.2019 Kotiruoka 1 SATAY KASTIKE eli MAAPÄHKIN

Lisätiedot

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 28.5.2018 Kotiruoka 1 KEITETTY PASTA SPAGHETTI 100 348,190 1456,850 64,210 10,150 5,070 1,080

Lisätiedot

Loihdi loistavaa lohiruokaa!

Loihdi loistavaa lohiruokaa! VARKAUS_02/18 TUORE_02/18 Loihdi loistavaa lohiruokaa! HÄTÄLÄ KOKONAINEN LOHI n. 1 2 kg Norja 5 99 Nämä herkulliset tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon 11. 17.1.2018, ellei toisin mainita,

Lisätiedot

Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa

Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa 2018 Food Service Suorastaan suussa sulavaa Ihminen on sitä mitä syö. Ja niin on muuten kanakin. Naapurin Maalaiskananpojat syövät vastuullisesti tuotettua GMO-vapaata ruokaa.

Lisätiedot

VARKAUS_05/18 TUORE_05/18

VARKAUS_05/18 TUORE_05/18 VARKAUS_05/8 TUORE_05/8 Paljon makua, vähän hintaa! Nämä herkulliset tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon. 7.2.208, ellei toisin mainita, seuraavissa tuore-elintarvikkeita myyvissä Tokmanneissa:

Lisätiedot

-33 % erä! loppuviikosta mahtavat joulumarkkinat. 1kilo. voimassa to-su. PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 12 kg Tanska Norm. 2,99.

-33 % erä! loppuviikosta mahtavat joulumarkkinat. 1kilo. voimassa to-su. PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 12 kg Tanska Norm. 2,99. TUORE_49/17 VARKAUS_49/17 loppuviikosta mahtavat joulumarkkinat Katso lisää keskiaukeamalta. PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 12 kg Tanska Norm. 2,99 erä! 1 kpl/talous voimassa to-su 1kilo 99-33 % Nämä herkulliset

Lisätiedot

PIKKUNÄLKÄÄN. 1. RANCHEROKORI 6,00,- Nachoja, cheddarkastiketta, tomaattisalsa ja jalapenoja 2. KASVISKORI 7,00,-

PIKKUNÄLKÄÄN. 1. RANCHEROKORI 6,00,- Nachoja, cheddarkastiketta, tomaattisalsa ja jalapenoja 2. KASVISKORI 7,00,- PIKKUNÄLKÄÄN 1. RANCHEROKORI 6,00,- Nachoja, cheddarkastiketta, tomaattisalsa ja jalapenoja 2. KASVISKORI 7,00,- Sipulirenkaita, täytettyjä jalapenoja, dippikastike, mozzarellatikkuja ja maalaisranskalaiset

Lisätiedot

halvat UUdet ruokakaupat IISALMEN ja Kajaanin -37 % VOIMASSA TO-SU

halvat UUdet ruokakaupat IISALMEN ja Kajaanin -37 % VOIMASSA TO-SU IISALMEN ja Kajaanin UUdet halvat ruokakaupat Tervetuloa täysin uusittuun ruokakauppaan! Luvassa entistäkin laajempi valikoima, satoja uusia tuotteita ja silmät päästä pudottavia halpoja hintoja. Iisalmen

Lisätiedot

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 21.1.2019 Kotiruoka 1 KALA BORDELAISE L 200 164,180 686,930 6,400 14,930 8,530 0,000 uusi2018

Lisätiedot

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero tyypit: / 100 / 100 20.8.2018 Kotiruoka 1 KEITETTY PASTA SPAGHETTI 85 341,600 1429,290 59,950 12,570 5,170 1,090 Salaatti, rucola 2 12,170

Lisätiedot

ISS Palvelut. Ruokalaji kcal / 100g kj / 100g g / 100g g / 100g g / 100g g / 100g

ISS Palvelut. Ruokalaji kcal / 100g kj / 100g g / 100g g / 100g g / 100g g / 100g MS ESPOO Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointi, (+) Ateriatyyppi, (+) Rivinumero 9.10.2017 Kotiruoka 1 KIRVELIKEITTOPOHJA L 260 33,150 138,720 7,050 0,850 0,120 0,180 NAUTALASTU PÄÄRAAKA-AINE 75 181,070 757,600

Lisätiedot

Alla Pollo. pizzapohja, tomaattikastike, juusto, ananas ja pariloitua kananpoikaa. Americana

Alla Pollo. pizzapohja, tomaattikastike, juusto, ananas ja pariloitua kananpoikaa. Americana Pizzat 15,90 /kpl Alla Pollo pizzapohja, tomaattikastike, juusto, ananas ja pariloitua kananpoikaa Americana pizzapohja, tomaattikastike, juusto, ananas, Aura-sinihomejuusto ja kinkku Berlusconi runsaskuituinen

Lisätiedot

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi 1 4 2015 Patu Palvelutukkurit Patu-lähitukkuri aina läheltä. Onko sinun aika uudistua? Työelämässä helposti urautuu ja ajautuu rutiinin virtaan. Aika muuttuu,

Lisätiedot

Alá Carte. Turkkilaisia ruokia

Alá Carte. Turkkilaisia ruokia Alá Carte Turkkilaisia ruokia Alkupaloja 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. Viinilehti kääryleitä...4,50 Riisiä, yrttejä, oliiviöljyä ja valkoisipuli-jogurttikastiketta Munakoiso salaatti... 6,00 Uunissa kypsytettyä

Lisätiedot

TUKKUHINNASTO. Toimitusmaksu iltaisin ja viikoloppuisin 20

TUKKUHINNASTO. Toimitusmaksu iltaisin ja viikoloppuisin 20 alkaen 1.1.2013 sivu 1 Pihlajahar juntie 10 70340 TUKKUHINNASTO Toimitusmaksu iltaisin ja viikoloppuisin 20 KALARUOKAA Paistettu lohipala/medaljonki 25,20 raakapaino 150 g / kpl Paistettu lohipala kastikkeessa

Lisätiedot

-16 % Miltä maistuu hyvä hinta? ATRIA PERINTEINEN KARJALANPAISTI 700 g 4(7,13/kg) Norm. 99

-16 % Miltä maistuu hyvä hinta? ATRIA PERINTEINEN KARJALANPAISTI 700 g 4(7,13/kg) Norm. 99 VARKAUS_03/18 TUORE_03/18 Miltä maistuu hyvä hinta? PERINTEINEN KARJALANPAISTI 700 g 4(7,13/kg) Norm. 5, -16 % Nämä herkulliset tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon 18. 4.1.018, ellei toisin

Lisätiedot

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi 1 4 2015 Patu Palvelutukkurit Patu-lähitukkuri aina läheltä. Makuopas? Oulu Seinäjoki Jyväskylä Mikkeli Pori Hämeenlinna Salo Lahti Kimaltelevaa pakkaspäivää

Lisätiedot

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero Ruokalista: VKOt 8-13 lounas 18.2.- 31.3.2019 päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 18.3.2019 Kotiruoka 1 SOM TAM KASTIKE M,G,V 25

Lisätiedot

KEINUKAMARI vko 38 maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai lauantai sunnuntai KAHDEN KALAN VUOKA L,G,K PERUNASOSE L,G,K PANNUKAKKU JA HILLO

KEINUKAMARI vko 38 maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai lauantai sunnuntai KAHDEN KALAN VUOKA L,G,K PERUNASOSE L,G,K PANNUKAKKU JA HILLO Ruokalistan muutokset mahdollisia KEINUKAMARI vko 38 JAUHELIHA- LÄMMIN TUORE PORKKANA NNIKALA- KIUSAUS PUNAJUURI YRTTIPORSAS- HERNE-MAISSI KAHDEN KALAN VUOKA SOSE TILLILIHA KUKKAKAALI- SEIRIN KALA TILLI

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Syyskuu joulukuu 2014 UUTUUS Fazer Vanilja-kardemummapulla 60 x 80 g Kaivattua vaihtelua pullavalikoimaan Runsaasti vaniljaa ja perinteistä kardemummaa Vanilja-kardemummapullassa

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Makeaa ja suolaista jokaiseen päivään! Menestyksesi reseptit Touko-elokuu 2014 Klassinen katkarapuleipä! Fazer Puikula Skagen (8 avoleipää) 4 kpl Fazer Puikula Rukiinen herkku 100 g ranskankermaa 60 g

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2017 Uutuus! Fazer Juuresleipä Ruis Bataatti & Tomaatti 80 x 60 g Innovatiivinen uutuus pakastevalikoimaan Vähemmän jauhoja, enemmän kasviksia 1/3 jauhoista on korvattu

Lisätiedot

maistuvan KESÄn reseptit

maistuvan KESÄn reseptit maistuvan KESÄn reseptit kevyemmin salaatilla naudanrintasalaatti 10 hlö 450 g Snellman ylikypsä naudanrinta (30902) 800 g erilaisia salaatteja 600 g uusia perunoita 350 g IceCool papu, pitkä (33037) 50

Lisätiedot

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero Ruokalista: VKO 26-31 LOUNAS 24.6.-4.8.2019 päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 8.7.2019 Kotiruoka 1 KALA BORDELAISE L 230 164,180

Lisätiedot

Toimitusmaksu iltaisin ja viikonloppuisin 20

Toimitusmaksu iltaisin ja viikonloppuisin 20 KALARUOKAA Pihlajaharjuntie 10 70340 KUOPIO 017 3635334 / 0400537525 www.einesmarjatta.fi TUKKUHINNASTO 1.1.2016 Toimitusmaksu iltaisin ja viikonloppuisin 20 NIMI HINTA /kg MUISTIO Paistettu lohipala 28,00

Lisätiedot

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90 Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90 Olutleivitettyjä sipulirenkaita, paneroitua camembertjuustoa, friteerattua tiikeriravunpyrstöä, perunadibbersejä, sweet chili -dippiä ja kurkkumajoneesia RAPUKEITTO 4,90

Lisätiedot

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90 Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90 Olutleivitettyjä sipulirenkaita, paneroitua camembertjuustoa, friteerattua tiikeriravunpyrstöä, perunadibbersejä, sweet chili -dippiä ja kurkkumajoneesia RAPUKEITTO 4,90

Lisätiedot

Pakkaus 1 kg, annoskokosuositukset; pääruoka 300gr/hlö, lisuke 150 gr/hlö

Pakkaus 1 kg, annoskokosuositukset; pääruoka 300gr/hlö, lisuke 150 gr/hlö Ravintola Finnsin noutomyynti tuotteet 2015 Ravintola Finnsistä voit tilata tarjoiluita juhliin, illanviettoihin yms. tilaisuuksiin. Tiedustelut Finns asiakaspalvelusta, sähköposti finns@omnia.fi. Tilauksenne

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

Pikkulämpimät. Keitot ja salaatit. 101) Lohileipä (laktoositon) 106) Lohikeitto (laktoositon)

Pikkulämpimät. Keitot ja salaatit. 101) Lohileipä (laktoositon) 106) Lohikeitto (laktoositon) Pikkulämpimät 101) Lohileipä (laktoositon) o Vaalea leipä o Pariloitua lohta, aurakastiketta 13.90 102) Mustanpekanleipä (hyla) o Vaalea leipä o Pariloitua häränfilettä, kermassa haudutettua sipulia o

Lisätiedot

Ravintola Käpygrilli. 1. Etana- tai jokirapupannu 10,20. 2. Bruschetta 5,50

Ravintola Käpygrilli. 1. Etana- tai jokirapupannu 10,20. 2. Bruschetta 5,50 ALKUPALAT 1. Etana- tai jokirapupannu 10,20 Etanoita tai jokirapupyrstöjä joko vuohenjuustokuorrutuksella tai valkosipuli- tai aurajuustovoissa, paahtoleipää 2. Bruschetta 5,50 Mozzarellaa, tomaattia,

Lisätiedot

ATRIA NAUTA-SIKA- JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,99

ATRIA NAUTA-SIKA- JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,99 TUORE_47/7 VARKAUS_47/7 Edulliset eväät arkeen ja juhlaan! TORINO PASTAT 425 5 g (2,67 3,4/kg) Useita eri makuja, ei proteiinipasta Norm.,69,79/pussi 43 pussia jopa -25 % ROSSOGARGANO TOMAATTI- MURSKA

Lisätiedot

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi 5 8 2017 Patu Palvelutukkurit Kesän huikeimmat tarjoukset! Patu-lähitukkuri aina läheltä. TYÖONNEA, OPPIMISTA JA RENTOIUA! Ensimmäinen työmaakokous takana,

Lisätiedot

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi 9 12 2018 Syksyn huikeimmat tarjoukset! Patu Palvelutukkurit Patu-lähitukkuri aina läheltä. Kiivaaseen loppuvuoteen Kanta-Hämeen Tuoretuote Oy:n messuosaston

Lisätiedot

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero Ruokalista: VKO 26-31 LOUNAS 24.6.-4.8.2019 päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 24.6.2019 Kotiruoka 1 SATAY KASTIKE eli MAAPÄHKIN

Lisätiedot

Hiilihydraattitaulukko Lasten ja nuorten ravintopalvelut

Hiilihydraattitaulukko Lasten ja nuorten ravintopalvelut Yleistaulukko Määrä Lisäkkeet: Peruna 1 keskikokoinen 10 Perunasose 1 dl 15 Makaroni, pasta 1 dl 15 Makaroni, täysjyvä 1 dl 15 Riisi, täysjyväohra 1 dl 15 Linssit 1 dl 10 Pavut 1 dl 10 Pihvit, pyörykät:

Lisätiedot

Tokmannilta paras kalasaalis!

Tokmannilta paras kalasaalis! VARKAUS_07/18 TUORE_07/18 Erä! HYVÄ APAJA KIRJOLOHIFILEE n. 1 kg A-leikkuu Tokmannilta paras kalasaalis! Voimassa TO SU 9Kilo 90 Nämä herkulliset tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon 15. 21.2.2018,

Lisätiedot

Tukuittain. Hinnat alv 0% (sis. alv.) * merkityt tuotteet normaalihinnoin. Virvoitusjuomien hinta ei sisällä panttia. 8018741 Kokki Härän ulkofilee

Tukuittain. Hinnat alv 0% (sis. alv.) * merkityt tuotteet normaalihinnoin. Virvoitusjuomien hinta ei sisällä panttia. 8018741 Kokki Härän ulkofilee Tukuittain Ajankohtaista TOIMITUStukuista syyskuussa 2013 Hinnat alv 0% (sis. alv.) * merkityt tuotteet normaalihinnoin. Virvoitusjuomien hinta ei sisällä panttia. 8014474 Aimo Kuhafilee nahaton järvi

Lisätiedot

NYT VIETETÄÄN SYKSYN SUURTA SAKSALAISTA RUOKAJUHLAA SUOMALAISITTAIN, TOTTA KAI. SADONKORJUU- JA OLUTJUHLA MAHLZEIT!

NYT VIETETÄÄN SYKSYN SUURTA SAKSALAISTA RUOKAJUHLAA SUOMALAISITTAIN, TOTTA KAI. SADONKORJUU- JA OLUTJUHLA MAHLZEIT! SADONKORJUU- JA OLUTJUHLA Oktoberfest on maailman suurin kansanjuhla, joka järjestettiin Münchenissa ensi kerran jo vuonna 1810. Siitä lähtien pormestari on avannut hanat vuosittain aina syyskuussa. Kansanjuhlan

Lisätiedot

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g

ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero VKOt 14-19 LOUNAS päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 8.4.2019 Kotiruoka 1 Sitruunakala 160, MSC Chipster 235 156,070 653,000 10,000

Lisätiedot

SALAATIT. Talon vihreä salaatti -jogurttikastike -paahdettua talon leipää 5,50 / 10,50

SALAATIT. Talon vihreä salaatti -jogurttikastike -paahdettua talon leipää 5,50 / 10,50 SALAATIT alkuruoka / annos Talon vihreä salaatti -jogurttikastike -paahdettua talon leipää 5,50 / 10,50 Fetajuustosalaatti -vihreää salaattia -sipulia -oliiveja -fetajuustoa -öljy-yrtti-sitruunakastike

Lisätiedot

Vihersalaattipedillä mozzarellajuustoviipaleita, tomaattia, kurkkua, oliivia ja marinoitua sipulia, valkosipulikastike, patonkia

Vihersalaattipedillä mozzarellajuustoviipaleita, tomaattia, kurkkua, oliivia ja marinoitua sipulia, valkosipulikastike, patonkia Kevyempää Mozzarellasalaatti L 10,90 Vihersalaattipedillä mozzarellajuustoviipaleita, tomaattia, kurkkua, oliivia ja marinoitua sipulia, valkosipulikastike, patonkia Lämmin Kanasalaatti L 12,80 Vihersalaattipedillä

Lisätiedot

Alue-Aromi Ruokalista. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai

Alue-Aromi Ruokalista. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Ateriapäivä: 7.1.2019-17.2.2019 Sivu: 1 Maanantai 7.1.2019 Tiistai 8.1.2019 Keskiviikko 9.1.2019 Torstai 10.1.2019 Perjantai 11.1.2019 Ohrahiutalepuuro Neljänviljanpuuro Mannapuuro Ruishiutalepuuro Vehnähiutalepuuro

Lisätiedot

ETANA- TAI JOKIRAPUPANNU 10.20 BRUSCHETTA 5.50. paahtoleipää. Tarjotaan lämpimänä pähkinä-jugurtti-valkosipulikastikkeen

ETANA- TAI JOKIRAPUPANNU 10.20 BRUSCHETTA 5.50. paahtoleipää. Tarjotaan lämpimänä pähkinä-jugurtti-valkosipulikastikkeen Starter ETANA- TAI JOKIRAPUPANNU 10.20 Etanoita tai jokirapupyrstöjä joko vuohenjuustokuorrutuksella tai valkosipuli- tai aurajuustovoissa, paahtoleipää BRUSCHETTA 5.50 Mozzarellaa, tomaattia, basilikaa,

Lisätiedot