MYRSKYLÄN MYRSKY RY MYRSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MYRSKYLÄN MYRSKY RY MYRSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010"

Transkriptio

1

2 MYRSKYLÄN MYRSKY RY MYRSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Vusi 2010 li Myrskyn 88. timintavusi ( ). Yleisurheilun seuralukittelussa Myrsky li 178:s seura, kk valtakunnassa seurja 461. LasY: n alueella edellä livat vain Lahden Ahkera 3:s, Orimattilan Jymy 57:s, Heinlan Isku 98:s, HU :s, Asikkalan Raikas 134:s, Sysmän Sisu 147:s ja Hartlan Vima 176:s. Pudtusta edelliseen vuteen n 39 sijaa. Myrsky ei sallistunut Vattenfal-seurattelun esikarsintihin. Tänä vunna hiihtlukittelussa Myrsky li III-lukan seura. Lumitilanne li kertmusvunna hyvä. Tammikuulla li ajittain hiihtja haittaavia pakkasia. Hiihtkausi alki 12. tammikuuta sarjahiihdilla, jita li seitsemät, yhdet piirikunnalliset hiihdt, talvirieha/osmhiihdt, mestaruushiihdt ja Ahj-Lukk-Myrsky ttelu, kun hiihtkelejä riitti aina maaliskuun lppuun saakka. SEURAN HALLINTO Myrskyn vusikkus pidettiin Kiparkatissa Puhetta jhti Tm Högström, kirjaa piti Pentti Urhnen. Myrskyn jhtkunta n kkntunut timivuden aikana 12 kertaa ja pöytäkirjaan n kirjattu 96 pykälää. Lisäksi vat jastt sekä hölkkä- ja muut timikunnat pitäneet mia kkuksiaan. Jhtkunnan kknpan: Puheenjhtaja Ism Jkinen 1. Yu-jast Varapuheenjhtaja Ari Paunnen Puh.jht. Matti Saini Varapuheenjhtaja Erja Pesnen 2. Hiihtjast Sihteeri Pentti Urhnen Puh.jht. Ari Viljaniemi Varasihteeri Kirsi Mäenpää 3. Suunnistusjast Jäsenet Pertti Aalt Puh.jht. Anders Krigsman Esa Frssell 4. Pallilujast Åke Rsenberg Puh.jht. Ilkka Rönkkö Matti Virén 5. Vimailujast Maarit Lintunen Puh.jht. Sami Lampi Eva Mäenpää Myrskyssä li jäseniä Kilpailutiminta I Sarjahiihdt, vapaa, hiihtäjiä Piirikunnalliset hiihdt, hiihtäjiä II Sarjahiihdt, perinteinen, hiihtäjiä XXVIII Kansalliset nurten Kiparkatti-hiihdt, vapaa, hiihtäjiä III Sarjahiihdt, vapaa, hiihtäjiä IV Sarjahiihdt, perinteinen, hiihtäjiä Osm-hiihdt/talvirieha, hiihtäjiä 47, talviriehassa 56

3 V Sarjahiihdt, vapaa, hiihtäjiä VI Sarjahiihdt, perinteinen, hiihtäjiä Mestaruushiihdt, perinteinen, hiihtäjiä Ahj-Lukk-Myrsky ttelu Kiparkatissa, hiihtäjiä 44 Pisteet Ahj 16 Lukk 66 Myrsky VII Sarjahiihdt, vapaa, hiihtäjiä Hiihtkauden päätöstilaisuus I maastjuksut, santtajia I harjitusrastit, ratamestarina Anders Krigsman, santtajia II maastjuksut, santtajia III maastjuksut, santtajia IV maastjuksut, santtajia Jalkapall-ttelu Kankkilan kettä MyMy-OPedt I sisulisäkisat, santtajia Jalkapall-ttelu Kankkilan kettä MyMy-Ares Jalkapall-ttelu Kankkilan kettä MyMy-Jki II sisulisäkisat, santtajia II harjitusrastit, ratamestarina Matti Matilainen, santtajia III sisulisäkisat, santtajia IV sisulisäkisat, santtajia V sisulisäkisat, santtajia Jalkapall-ttelu Kankkilan kettä MyMy-Jäppärä Myrskyn yu-mestaruuskilpailut, santtajia III harjitusrastit, ratamestarina Matti Matilainen, santtajia Jalkapall-ttelu Kankkilan kettä MyMy-SalReipas Akatemia Pama-kisat, santtajia Jalkapall-ttelu Kankkilan kettä MyMy-Pelikaani IV harjitusrastit, ratamestarina Matti Matilainen, santtajia Jalkapall-ttelu Kankkilan kettä MyMy-HaNa XXXVIII kv. Lassen Hölkkä justiin aurinkisen +13 C asteisen sään vallitessa. Hölkässä li santtajia 602 Lasse Viren juksussa 61 ja jälkihölkässä 50. Tänä vunna uusittiin ja pidennettiin 20:nen kilmetrin reitit pulimaratneiksi eli 21,1 kilmetriksi. Lisäksi lisättiin sarjihin kuntsarja 21,1km ja pistettiin parijuksu. Uuden reitin suunnitteli ja mittasi Ari Paunnen.

4 Lassen Hölkän jälkihölkkä, santtajia 50 Kilpailuja n järjestetty vuden aikana seuraavasti: Yleisurheilukilpailuja 11 santtajia 627 Hölkkiä 1 -"- 663 Hiihtkilpailuja 9 -"- 412 Suunistusharjituksia Jalkapall-tteluita 7 KOULUTUS JA VALMENNUSTOIMINTA Sialiharjituksia Myrskylän kk:n kululla syys- ja kevätkaudella maanantaisin. Trstaisin lentpall miehet ja naiset. >Tiistaisin pjat jalkapall > Kesällä lentpalla Kapakantien beach-kentällä keskiviikk iltaisin. > Lentpalla harjitukset miehet/naiset keskiviikkisin sekä trstaisin lentpalltekniikkaharjituksia kirknkylän kululla. > Jalkapall harjituksia urheilukentällä. > Kaksi jalkapalljukkuetta pelasi Hippliigassa Orimattilassa ja miehet Uudenmaan piirisarjassa M6 Kuutnen - Kuutnen7. > Venla ja Ain Paunnen muuttivat seuraa Myrskystä Turun Urheiluliittn > Helkeilaus Lahdessa, kelaukseen sallistui 12 jhtkunnan jäsentä. > Tehtiin kisamatka Salpausselälle 20 henkilön vimin. > Hiihtkulu Kiparkatissa hiihtlmaviiklla Niina Viljaniemen hjauksella, sallistujia 25 nurta. > Harjiteltiin hölkkähjelmaa Kiparkatissa, Marjut Helske, Reij Krhnen, Kirsi Mäenpää ja Pentti Urhnen. > Valmennuksesta, hullsta ja harjitusten pitämisestä vat vastanneet, Peter Blmqvist, Nik Fabritius, Rea Hämäläinen, Teuv Kuivaniemi, Kirsi Mäenpää, Kari Halme, Juha Ruusunen, Ilkka Rönkkö, Matti Saini, Tiina Salminen ja Ari Viljaniemi, Heli Viljaniemi, Niina Viljaniemi. MERKKIPÄIVÄT JA MUU TOIMINTA Myrskyn vuden päätöstilaisuus 2009 Kinlla. Tilaisuudessa palkittiin 83 sisulisäikäistä yu-nurta urheilijaa sekä Myrskyn parhaat urheilijat.

5 Yleisurheilu: SM-mitalistit: Paunnen Ain (N17 SM kultaa 400m, 800m, hpeaa 300m), Kuivaniemi Jel (M22 SM prnssia 100m, 200m), Nieminen Oskari, Rsendahl Pekk (P14 jukkuehpeaa pituudessa) Pm-mitalistit: Eskelinen Anni, Itänen Riku, Pesnen Samuli, Rnkainen Henna, Rsendahl Pekk, Nieminen Oskari, Frssell Ltta ja Saini Rnja. Hiiht:Tseppihiihtäjät Iknen Meri-Leija ja Blmqist Peter Pallilu: Tsemppi-pallilijat: Jukkue-Arsenal: Kankkunen Justus, Pesnen Samuli ja Pietilä Vilma Jukkue-Kreikka: Halme Oskari, Iknen Pyry-Veikk ja Kski Matias Vusien uurastajat: Pasi Karjalainen, Aila ja Ari Paunnen ja Matti Saini. Myrskyn vuden urheilija: Ain Paunnen. > Osallistuttiin kunnan haastamaan tnttukisaan Myrskylän julutrilla. Aila Paunsen jhdlla lapset tekivät kilpailutntun. > Järjestettiin Järjestyksenvalvja kurssit Kiparkatissa Kurssilaisia 12. >Seurakunnan kymppisynttäreille kustannettiin jäätelöt ja kastikkeet. > Osallistuttiin Kirknkylän kulun Hyvä kulu kamppaniaan tukiseurana. > Eki Vainin muisttilaisuus Pentti Urhnen ja Ari Viljaniemi kävivät laskemassa kukkalaitteen. > Suksien viteluilta järjestettiin yhteistyössä Orimattilan Jymyn kanssa. Suksien vitelua pasti Teemu Mäkinen Sailclean Oy:stä. Viteluillassa li 22 santtajaa. Viteluillassa li mahdllisuus staa erilaisia hiihtvarusteita. > Hiihtkauden päättäjäiset Kiparkatissa. > Kävivät Esa Frssell, Anders Krigsman, Eva Mäenpää, Ari Paunnen ja Pentti Urhnen nnittelemassa Ari Viljaniemeä Kinlla hänen täyttäessä 50 vutta luvuttaen hänelle mm. Myrskyn Viirin. > Järjestyksenvalvjilla ja ravintlahenkilöstöllä timitsija ilta. > Tanssikauden päätöstilaisuus tanssihenkilöstölle Kiparkatissa, 15 sallistujaa TALOUS Lassen Hölkkä ja tanssit vat seuran tärkeimmät tuln hankintamudt. Kesällä 2010 hankittiin uusi kahvikeitin majalle. Vaihdettiin turvalukt Majalle. Tenniskentällä suritettiin sammaleenpista ennen kentän avaamista tukkuussa. Tenniskentälle hankittiin lisää avaimia. Anders Krigsman ja Pentti Urhnen krjasivat ja tiivistivät lavan katta keittiön khdalta. Irtisanttiin Sneran lankaliittymä, kun se ei le timinut enää elkuusta 2010 lähtien ja hankittiin kännykkä tilalle seuralle. Esa Frssell, Ari ja Tni Viljaniemi vat hulehtineet Kiparkatin hiihtlatujen kunnsta ja Myrskylän kunnan latuverkststa. Kesän aikana Kiparkatissa järjestettiin klmet tanssit Ein Grön, juhannuksena Esme ja Meiju Suvas päättäjäisissä Tanssikaudella lipun lunastaneita li 803 tanssijaa, 386 vähemmän kuin vunna 2009, mutta tansseja li kahdet vähemmän kuin edellisellä kaudella. Kiparkatin Kesän 2010 tanssit kl Ein Grön, Esme, Meiju Suvas Tansseja vudesta 1949

6 Rahastnhitajana n timinut Hannele Aalt, tilintarkastajina vat lleet Erkki Viren ja Jaana Kauppila sekä varalla Ask Viren ja Mika Kuivaniemi. LASSE VIREN SÄÄTIÖ Myrskyn jhtkunta valitsi Lasse Viren Säätiön hallitukseen ervurssa lleen Imm Laih uudelleen timikaudeksi Säätiön hallituksen puheenjhtajaksi valittiin Lasse Viren ja varapuheenjhtajaksi Sepp Luhtala. Kuvassa vasemmalta Imm Laih, Hannele Aalt rahastnhitaja, Sepp Luhtala varapuheenjhtaja, Ask Virén, Lasse Virén puheenjhtaja, Jrma Ruhiainen sihteeri ja Matti Räty. TIEDOTUSTOIMINTA Orimattilan Sanmia n pidetty pääasiallisena tiedtuslehtenä sekä muita lehtiä jhtkunnan harkinnan mukaan. Myrskylän Myrsky kiittää lämpimästi kaikkia Lassen Hölkän timihenkilöitä,sekä seuran eri timinnissa mukana lleita, Kiparkatin järjestyksenvalvjia ja ravintlahenkilökuntaa, talklaisia sekä kaikkia jtka vat edesauttaneet työpanksellaan seuramme timintaa ja urheilijita, jtka vat edustaneet seuraa kiitettävästi kuluneena kautena. Myrskylässä 23. päivänä marraskuuta 2010 MYRSKYLÄN MYRSKY RY MYRSKYLÄ

7 MYRSKYLÄN MYRSKYN TOIMIHENKILÖT 2010 JOHTOKUNTA PJ Ism Jkinen Pertti Aalt Eva Mäenpää VPJ Ari Paunnen Åke Rsenberg Esa Frssell VPJ Erja Pesnen Maarit Lintunen Matti Virén SI Pentti Urhnen VSI Kirsi Mäenpää RAHASTONHOITAJA TILINTARKASTAJAT VARATILINTARKASTAJAT RA Hannele Aalt Erkki Viren Ask Viren Jaana Kauppila Mika Kuivaniemi JAOSTOT Yleisurheilu PJ Matti Saini Ari Paunnen Matti Vilnen SI Kirsi Mäenpää Anders Krigsman Pirkk Sistla Marja Lähdemäki Ein Karen Pentti Urhnen Eva Mäenpää Tm Heljös Teuv Kuivaniemi Tiina Jauh Hiiht PJ Ari Viljaniemi Tm Heljös Tapani Löfberg Arja Peltmäki Esa Frssell Mika Blmqvist Ari Paunnen Matti Kreijula Ism Jkinen Virpi Iknen Suunnistus PJ Anders Krigsman Matti Matilainen Pentti Urhnen Mika Blmqvist Pallilu PJ Ilkka Rönkkö Matti Matilainen Matti Vilnen Ari Kusa Vesa Nieminen Erja Pesnen Pasi Karjalainen Ralf Lpian Tiina Salminen Vimailu PJ Sami Lampi Pertti Aalt Åke Rsenberg Vesa Sakkara KUNNIAPUHEENJOHTAJA Tapani Mertakrpi Pertti Sarimaa AINAISJÄSENET Pentti Andersin Veli-Pekka Kymäläinen Anja Selenius Hannele Aalt Jaakk Lyijynen Pertti Sarimaa Henry Bergman Jrma Lut Pentti Urhnen Jasmi Bergman Lasse Almqvist Lasse Virén Matias Bergman Åke Haikkla Erkki Virén Pinja Bergman Tapani Mertakrpi Nisse Virén Heikki Helske Eva Mäenpää Ritva-Liisa Virén Sepp Helske Reija Rantasalmi Juhani Bllström Kaj Högström Niil Salminen Juha Heltiminen Taist Jkinen Jukka ArpnenMrgenstern Verena Mrgenstern

8 YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2010 Jast kkntui kauden aikana kaksi kertaa. Kaudella 2010 järjesti yleisurheilujast neljät maastjuksut, viidet sisulisäkisat, seuran mestaruuskisat sekä yhteistyössä kunnan kanssa PAMA (Pukkila-Artjärvi-Myrskylä-Askla)-kisat. Lisäksi sallistuimme seuratteluun Lukk-LIF-Myrsky-Ahj Lapinjärvellä Mariebergin kentällä. Kisjen vastaavana n timinut jastn sihteeri, Kirsi Mäenpää. Säännöllistä hjaustimintaa n pidetty Kirknkylän kululla lkakuusta huhtikuuhun maanantaisin. Vetäjänä n llut jastn puheenjhtaja Matti Saini. Muuta hjaustimintaa n llut tarpeen mukaan, hjaajina vat lleet Teuv Kuivaniemi, Matti Saini ja Ari Paunnen. Valtakunnallisessa lukittelussa Myrsky sijittui 178. sijalle 35,5 pisteellä 479 lukittelupisteitä saaneen seuran jukssa. Yu-jastn parhaat PM-mitalistit: Jel Kuivaniemi (M22 4x400m viesti prnssia) SM-mitalistit: Jel Kuivaniemi (M22 400m prnssia) pm-mitalistit: Jel Kuivaniemi (M 400m kultaa) Pekk Rsendahl (P15 pituus 1. ja 100m 3.) Ltta Frssell (T15 kuula 3.) Patrik Blmqvist (P13 seiväs 1.) Eeli Kreijula (P11 pituus 3.) Nra Virtanen (T13 kuula 3.) Anni Eskelinen (T11 60m aj 2., 3-ttelu 3., 4-ttelu 3., N17 seiväs 2.) Henni Eskelinen (T10 kuula 3.) Kauden sisulisäkisihin sallistui 112 urheilijaa, jista palkitaan 87, vähintään klmeen kisaan viidestä sallistunutta. Myrskyn ennätykset 2010 T11 60 m aj Anni Eskelinen 11,08-0, Asikkala kiekk Anni Eskelinen 19, Janakkala mukari Anni Eskelinen 18, Sip T11T12 seiväs Anni Eskelinen Mäntsälä Seuralukittelu 2010 Lukkaurheilijat 4 pistettä Jel Kuivaniemi M22 400m 49, Kuvla Jel Kuivaniemi M22 200m 22, Trni 3 pistettä Matti Virén 800m 1.56, Lahti Matti Virén 1500m 4.00, Lappeenranta 1 piste Virpi Tasa kuula 9, Lapinjärvi 1 piste Riku Itänen M17 800m 2.15, Järvenpää Arvkisat 10 pistettä Jel Kuivaniemi 400m 49, Söderhamn SWE PM-22 Lukkatulkset aikuiset-m/n16 A-lukka: M22 Jel Kuivaniemi 200m 22, Trni M/M22 Jel Kuivaniemi 400m 49, Kuvla B-lukka: M Matti Virén 800m 1.56, Lahti

9 M Matti Virén 1500m 4.00, Lappeenranta C-lukka: N Virpi Tasa kuula 9, Lapinjärvi M17 Riku Itänen 800m 2.15, Järvenpää Taitmerkkirajan ylittäneet 9-15-vutiaat: A-raja: T11 Anni Eskelinen kiekk Janakkala T12 Anni Eskelinen (T11) seiväs 213 Mäntsälä 5.8. B-raja: P15 Oskari Nieminen pituus 548-0,9 Hllla P15 Pekk Rsendahl 100m 12,77 +1,6 Iitti P15 Pekk Rsendahl pituus ,2 Iitti P13 Patrik Blmqvist seiväs 220 Lahti 29,.7. P10 Emil Lindrs kuula 6,86 Myrskylä 2.6. T11 Anni Eskelinen 60m aidat 11,08 Asikkala T11 Anni Eskelinen krkeus 120 Lahti 1.6. T11 Anni Eskelinen pituus 395 Myrskylä T11 Anni Eskelinen kuula 8,05 Janakkala T11 Anni Eskelinen keihäs 21,90 Janakkala T11 Anni Eskelinen 3-ttelu 814 Orimattila T12 Anni Eskelinen (T11) mukari 18,07 Sip T10 Henni Eskelinen kiekk 14,50 Sip T9 Emma Högström 3-ttelu 482 Orimattila T9 Iida Elsu 3-ttelu 450 Orimattila C-raja: P15 Peter Blmqvist 100m 13,25 +1,6 Iitti P15 Peter Blmqvist krkeus 140 Lapinjärvi P15 Peter Blmqvist pituus 462w Myrskylä 1.9. P15 Oskari Nieminen 100m 13,2hw Myrskylä 2.6. P15 Oskari Nieminen kuula 9,42 Myrskylä 9.6. P15 Pyry Rantalainen keihäs 35,16 Lapinjärvi P13 Patrik Blmqvist krkeus 122 Myrskylä 7.7. P12 Samuli Pesnen keihäs 24,00 Myrskylä P11 Eeli Kreijula pituus 371 Iitti P11 Eeli Kreijula krkeus 118 Asikkala P11 Eeli Kreijula kiekk 16,60 Lapinjärvi P11 Eeli Kreijula keihäs 20,28 Myrskylä 4.8. P11 Väiski Saini kuula 7,09 Myrskylä 2.6. P11 Väiski Saini keihäs 23,94 Iitti P10 Samuli Rantalainen keihäs 20,25 Myrskylä 4.8. P10 Samuli Rantalainen krkeus 100 Lapinjärvi P10 Erkka Nisnen 3-ttelu 500 Orimattila P9 Oskari Nisnen (P7) 3-ttelu 391 Orimattila P10 Oskari Nisnen (P7) keihäs ,22 Myrskylä P9 Oskari Nisnen (P7) 40m 7,2 Myrskylä 9.6. P9 Oskari Nisnen (P7) krkeus 85 Myrskylä 7.7. P9 Oskari Nisnen (P7) kuula 5,13 Myrskylä T15 Julia Kyyhkynen krkeus 135 Lapinjärvi T13 Nra Virtanen kuula 7,75 Myrskylä 9.6. T11 Anni Eskelinen 60m 9,51 +3,6 Iitti T10 Henni Eskelinen keihäs 11,25 Myrskylä 9.6. T10 Henni Eskelinen kuula 5,44 Asikkala

10 T12 Henni Eskelinen (T10) mukari 13,13 Sip T9 Emma Högström 40m 7,38 Orimattila T9 Emma Högström pituus 305 Myrskylä 1.9. T9 Emma Högström kuula 4,55 Orimattila T9 Iida Elsu 40m 7,49 Orimattila T9 Iida Elsu kuula 4,97 Myrskylä T10 Iida Elsu (T9) keihäs 400 9,17 Myrskylä T9 Aida Väisänen kuula 4,58 Myrskylä Myrskyn urheilijiden tulksia: Kupi, nurten SM-hallikilpailut M m alkuerät erä 4 2. Jel Kuivaniemi 22,840 Hamina, tiejuksun SM-kilpailut M pulimaratn 19. Jari Tuminen Pm-sisulisämaastt Lahti P11 2 km 8. Eeli Kreijula 9.16 Lahti, SM-maastt M 4 km 36. Matti Viren Jari Tuminen DNF Nastla, pm-sisulisämnittelut, 1. sa T11 4-ttelu (60m aj, krkeus, kiekk, 800m) 3. Anni Eskelinen 871 (11,78/351;114/200;17,73/228;3.34,26/92) P11 4-ttelu (60 aj, krkeus, keihäs, 800m) 7. Eeli Kreijula 666 (14,97/157; 111/184;15,18/154;3.05,66/171) Iitti, pm-sisulisäkilpailut P m +1,6 3. Pekk Rsendahl 12,77 5. Peter Blmqvist 13,25 P15 Pituus 1. Pekk Rsendahl ,2 P13 Seiväs 1. Patrik Blmqvist 180 P11 Pituus 3. Eeli Kreijula ,5 P11 Keihäs 4. Väiski Saini 23,94 6. Eeli Kreijula 18,72 T15 Kuula 3. Ltta Frssell 7,97 T13 Kuula 3. Nra Virtanen 7,45 T11 60 m +1,5 6. Anni Eskelinen 9,72 alkuerät erä 3 +3,6 3. Anni Eskelinen 9,51 T11 Pituus 5. Anni Eskelinen ,0 T11 Krkeus 6. Anni Eskelinen 110 T11 Keihäs 4. Anni Eskelinen T10 60 m alkuerät erä 2 +2,0 5. Henni Eskelinen 11,93 T10 Pituus 10. Henni Eskelinen 2,42 0,0 T10 Keihäs 7. Henni Eskelinen 10 Kuvla, pm-kilpailut M 400 m 1. Jel Kuivaniemi 49,60 Heinla, pm-kilpailut N17 seiväs 2. Anni Eskelinen 200

11 Kajaani, SM-kisat (Kalevan kisat) M 400 m alkuerät, erä 2 4. Jel Kuivaniemi 49,60 Asikkala Vääksy, pm-sisulisäkisat 9-15 v., 2. sa P11 Krkeus 5. Eeli Kreijula 118 T11 60 m aj -0,4 2. Anni Eskelinen 11,08 T11 Kuula 4. Anni Eskelinen 8,02 T10 Kuula 3. Henni Eskelinen 5,44 Lapinjärvi, seurattelu Ahj-LIF-Lukk-Myrsky Naiset/N17/T13/T11 1) Myrsky 136 2) LIF 109 3) Lukk 107 Miehet/M17/P13/P11 1) Lukk 184 2) Myrsky 149 3) LIF 69 4) Ahj 15 Trni, 22-v. SM-kilpailut M m 3. Jel Kuivaniemi 49,67 M m +1,8 5. Jel Kuivaniemi 22,43 Alkuerät (erä 1) +1,4 2. Jel Kuivaniemi 22,61 Helsinki, SM-kilpailut 14/ P15 Pituus 19. Oskari Nieminen 5,39 +0,3 21. Pekk Rsendahl 5,28 +1,4 Jukkuekilpailu 7. Myrskylän Myrsky 10,67 Oskari Nieminen 5,39 19 Pekk Rsendahl 5,28 21 Orimattila, pm-sisulisättelut 2.sa P10 3-ttelu 7. Erkka Nisnen 500 (10,70, 316, 4,88) 8. Emil Lindrs 429 (11,12, 258, 5,25) P9 3-ttelu 12. Oskari Nisnen 391(8,07, 267, 4,86) 14. Oscar Lindrs 322(8,05, 204, 4,46) T11 3-ttelu 3. Anni Eskelinen 814(9,68, 368, 748) T10 3-ttelu 15. Henni Eskelinen 336(12,06, 241, 461) T9 3-ttelu 10. Emma Högström 482(7,38, 301, 455) 12. Iida Elsu 450(7,49, 274, 477) 21. Katariina Kaskinen 217(8,73, 200, 318) 22. Katrianna Kaskinen 140(9,91, 177, 260) Myrskylä, PAMA-kisat, Pukkila-Artjärvi-Myrskylä-Askla kuntattelu Naiset Myrskylä 185, Artjärvi 58, Pukkila 34, Askla 0. Miehet: Myrskylä 161, Artjärvi 85, Pukkila 48, Askla 0. Yhteensä: Myrskylä 346, Artjärvi 143, Pukkila 82, Askla 0. Söderhamn (SWE) Nurten (22-v.) Phjlan mestaruuskilpailut, 1. pvä, M m 5. Jel Kuivaniemi Sumi 49,67 4x400 m 3. Sumi 3.17,89 (Juh Launt 51,3, Panu Jantunen 49,9, Jel Kuivaniemi 48,9, Santeri Tukia 47,6 HIIHTOJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2010 Hiihtkilpailut Seuran järjestämät hiihtkilpailut

12 13.1. Piirikunnalliset iltahiihdt. Mukana 40 hiihtäjää Kansallinen nurten Kiparkatti-hiiht (V). Mukana li 118 hiihtäjää Osm-hiihdt (V). Mukana li nin 40 hiihtäjää. Sarjahiihdt hiihdettiin 7 kertaa ( , 2.2., , 2.3. ja 23.3.). Klmet hiihdt järjestettiin perinteisellä ja neljät vapaalla hiihttavalla. Mukana li 50 hiihtäjää Myrskyn mestaruushiihdt (P). Mukana li 46 hiihtäjää. Muut hiihtkilpailut Ahj-Lukk-Myrsky seurattelu Kiparkatissa (V). Myrsky vitti sekä miesten että naisten sarjat (Naiset: Lukk22, Myrsky 48 ja Ahj 4; Miehet: Lukk 66, Myrsky 125 ja Ahj 16 pistettä) Hiihtkilpailut Piirikunnalliset iltahiihdt, 40 hiihtäjää Kansallinen nurten Kiparkatti-hiiht, 118 hiihtäjää Osm-hiihdt ja Talvirieha. Talviriehan lajeina livat Perhe On Paras kisa, Euknvet, Köydenvet ja Lumirata. Perhe On Paras -kisan vittivat Eeli ja Matti Kreijula. Osm hiihtihin sallistui 47 nurta hiihtäjää. Seuran mat sarjahiihdt 7 kertaa (12.1., 19.1., 2.2., 9.2., 16.2., 2.3. ja 23.3.). 3 kilpailua hiihdettiin perinteisellä ja 4 vapaalla tyylillä. Ensimmäistä kertaa sarjahiihtja järjestettiin yhteistyössä Orimattilan Jymyn kanssa. Muutama Myrskyn nuri hiihtäjä sallistui ja 3.2. Orimattilassa järjestettyihin Jymyn sarjahiihtihin. Orimattilalaiset sallistuivat kaksiin Myrskyn sarjahiihtihin Myrskyn mestaruushiihdt, 46 hiihtäjää Ahj-Lukk-Myrsky seurattelu käytiin Myrskylässä. Myrsky vitti sekä miesten että naisten sarjat. Pisteet: Ahj 16, Lukk 66 ja Myrsky 125 (naiset: Ahj 4, Lukk 22 ja Myrsky 48 ja miehet Ahj12, Lukk 44 ja Myrsky 77). Myrskylä ei sallistunut hiihdettyyn Itä-Uudenmaan viestiin Lapinjärvellä. Viestin vitti Pernaja. Muu timinta Suksien viteluilta järjestettiin yhteistyössä Orimattilan Jymyn kanssa. Suksien vitelua pasti Teemu Mäkinen Sailclean Oy:stä. Viteluillassa li 22 santtajaa. Viteluillassa li mahdllisuus staa erilaisia hiihtvarusteita.

13 14.2. Talvirieha, jssa nin 200 santtajaa. Ohjelmassa li mnta leikkimielistä kilpailua ja makkaranpaista. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä mm. Myrskylän ev.lut. seurakunnan kanssa. Tapahtuma sai paljn hyvää palautetta seura järjesti nurille hiihtkulun Kiparkatissa. Hiihtkulun veti Niina Viljaniemi. Apuhjaajina timivat Peter Blmqvist ja Heli Viljaniemi. Hiihtkuluun sallistui 25 lasta Hiihtkauden päätöstilaisuus Kiparkatissa Seuran hiihtäjät eivät sallistuneet tänä vunna PM-hiihtihin. PAMA- viestiä ei järjestetty. Kunnan latuverksta pidettiin yllä aikaisemman tavan mukaisesti. Muutama seuran nuri hiihtäjä sallistui lähialueen hiihtkilpailuihin. Parhaiden hiihtäjien valinta: tsempparihiihtäjiksi valittiin Rnja Laine N8 ja Oskari Nisnen M8. Jastn kknpan ja tehtäväjat Hiihtjastn jäseninä livat Mika Blmqvist, Esa Frssell, Kari Halme, Tm Heljös, Virpi Iknen, Ism Jkinen, Tapani Löfberg, Ari Paunnen, Arja Peltmäki, Olavi Rnkainen ja Ari Viljaniemi. Hiihtjastn puheenjhtajana timi Ari Viljaniemi ja sihteerinä Arja Peltmäki. Jast kkntui talven aikana klme kertaa. Seuran mien hiihtjen järjestämisestä vastasi kk hiihtjast Ari Viljaniemen jhdlla. Ratamestareina timivat Ari ja Tni Viljaniemi sekä Esa Frssell. Seuran ulkpulisiin kilpailuihin sallistumisessa yhdyshenkilönä timi Ari Viljaniemi. Talus Ajalla jastlle n mudstunut kuluja 3 320,53 eura. Tuttja n kertynyt 2 207,75 eura. SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2010 Kesän suunnistuskausi avattiin Kiparkatin lähimaastssa aurinkisessa kevät säässä, rata 3,2 km, 9 rastia. Osanttajia 7.Raratamestarina Anders Krigsman. Kesän tiset kuntsuunnistukset suunnistettiin Hallilan maastssa, rata 3,0 km, 9 rastia, ratamestarina Matti Matilainen, santtajia 8. Kesän klmannet kuntsuunnistukset suunnistettiin Hallilan maastssa, rata 3,5 km, 11rastia, Osanttajia li 1, ratamestarina Matti Matilainen. Osanttajamäärä jäi vähäiseksi erinäisten yhteensattumien vuksi. Kesän neljännet sekä viimeiset rastit suunnistettiin myöskin Hallilan maastssa 08.09, rata 3,5 km, 11 rastia, santtajia 3, ratamestarina Matti Matilainen. Suunnistusjast kiittää kesän kuntrasteilla mukana lleita sekä tivttaa hauskaa ja kunta khttavaa suunnistuskautta VOIMAILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vimailujastlla välivusi harjittelun merkeissä.

14 PALLOILUJAOSTON T O I M I N T A K E R T O M U S 2010 LENTOPALLO Yhteisharjitukset trstaisin kl kirknkylän kululla. Vastuuhenkilönä llut Tiina Salminen. Kesän beach-pelit keskiviikk iltaisin saivat taas uusia pelaajia liikkeelle ja hymyt huulille. Kelit livat nähtävästi liiankin hyvät, kska jinakin iltina lisi kentälle mahtunut enemmänkin pelaajia. Vastuuhenkilönä timinut Tiina Salminen ja hyvänä apuna Rea Hämäläinen. MM-sulentpallturnaus Näkyvin jukkue-kilpailun vitt j viidennen kerran. Kuva Tiina Salminen Naisten turnaukset: Viking Line Cupin saturnaus Krialla. Sij Isänpäiväturnaus Orimattilassa. Sij Viking Line Cupin saturnaus Kausalassa. Sij Viking Line Cupin saturnaus Hyvinkäällä. Sij Viking Line Cupin saturnaus Hlllassa. Sij Viking Line Cupin saturnaus Prvssa Sij Viking Line Cupin saturnaus Tallinnassa. Sij. 2. (man alueen 1.) Viking Line Cupin lpputurnaus Kausalassa. Sij Maakuntalentis 2010 Mäntsälässä. Sij Yöturnaus Lviisassa. Sij. 1.

15 NS valtakunnallinen lentisturnaus Raumalla. Sij MM-sulentpallturnaus Haukivurella. Business-sarjassa Mtparkin spnssaamana. Sij. 17. (19 jukkuetta, lähinnä pelkkiä miesjukkueita) + Näkyvin jukkue-kilpailun vitt j viidennen kerran peräkkäin! Jukkueessa pelasivat: Hynninen Päivi, Hämäläinen Rea, Kusa Anneli, Lintunen Maarit, Niemi Ulla, Pesnen Erja, Salminen Tiina, Taskinen Riikka sekä Apunen Pirj ja Lindberg Airi. Kiitkset myös kaikille tuuraajille muissa turnauksissa, litte jälleen isksi avuksi. Ensimmäisen kerran sallistuimme Viking Line Cuppiin kaudella 06-07, jllin sijitus li 10. Kaudella pääsimme j lpputurnaukseen sijittuen kuudenneksi. Viime vunna sijitus li viides. Tälle vudelle tavitteena li päästä neljän parhaan jukkn. Tavitetta nstettiin kirkkaimpaan mitaliin lpputurnauksen aikana, kun lhkvitt varmistui ja riemuksemme tavite saavutettiin. Naisten harrastesarjassa pelasi 19 eri jukkuetta. Cupista saadut Rutsin risteilyt seikkailtiin ensin kesäkuussa ja sitten elkuussa juhlistimme vitta ismmalla prukalla vauhdikkaalla kultaristeilyllä. Ehdtn khkhta tänä vunna li Viking Line Cupin vitt! Tätä kruunasivat isänpäiväturnauksen ja yöturnauksen vitt, sekä tietysti vähän yllättäväkin Näkyvin jukkue vitn uusinta viidennen kerran peräkkäin. Olimme nimittäin varmja, että sitä ei enää meille anneta neljän peräkkäisen vitn jälkeen. Lähellä se likin, sillä me limme ensin hyvällä 2. sijalla., mutta kska ensimmäiseksi valittu li rikknut sääntöjä, niin me nusimme ykkösiksi. Kaudella tavitteena n edelleen päästä Viikkarin lpputurnauksen finaaleihin ja pulustaa ykkössijaa, jka n taatusti kvan työn takana, sekä menestyä muissakin turnauksissa ja pitää yllä hyvää henkeä pelailusta naattien. MIESTEN JALKAPALLO Miesten jukkue pelasi kaudella 2010 Uudenmaan piirin 6.-divisinaa Kuutnen7. Sijitus heikkeni edellisvuden kuudennesta sijan sarjan viimeiseksi. Jukkue saavutti yhden vitn ja kaksi tasapeliä. Jukkue suljettiin syyskuussa sarjasta kahden luvutuksen vuksi, mutta jukkue sai pitää pisteensä ja sarja sijituksensa. Kaikki ktittelut pelattiin Kankkilan hienlla nurmikentällä. Miesten jukkueessa pelasi kaudella 2010 hieman alle 20 pelaajaa. Valmennuspulesta vastasivat edelliskauden tavin Nik Fabritius ja Ilkka Rönkkö. JUNIORIJALKAPALLO Myrskylästä li kaksi jukkuetta Hippliigassa Orimattilan Petjen, Orimattilan seurakunnan ja Orimattilan Osuuspankin järjestämään Hippliigaan sallistui edellisvusien tapaan kaksi Myrskylästä kttua jukkuetta.

16 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Timintaa ylläpidetään tehdyn talusarvin puitteissa timintakaudella Järjestetään Kiparkatissa klmet tanssit Ein Grön, juhannuksena Eki Jantunen ja Martti Metsäket. Plus yhteiset 375-vutisjuhlatanssit yhdessä kunnan kanssa , rkesterina Gebardi sekä XXXVIII Lassen hölkkä ja Lasse Virén juksu sunnuntaina YLEISURHEILUJAOSTO järjestetään 3-4 maastjuksut, 5 sisulisäkilpailut ja seuran mestaruuskilpailut antaan pm-sisulisämaastjen järjestämisikeus sallistutaan SM-kisihin ja pm-kisihin sekä Vattenfall seuracupiin harkinnan mukaan hjaustiminta: salivurt ma kk kululla talvella, kesällä yu-harjituksia/yu-kulu kulutetaan nuria hjaajia mukaan timintaan palkataan kesällä 2011 nuri yu-hjaaja 2 krt ja 4-5tuntia/vk vetämään nurille yuharjituksia ja sallistumaan kesäkisjen järjestelyihin HIIHTOJAOSTO Kansallinen nurten Kiparkatti-hiiht Kahdet piirikunnalliset iltahiihdt seuran mia sarjahiihtja (tiistai-iltaisin) ja mestaruushiihdt. Rlle - hiihdt kk perheen laskiaistapahtumana. Osallistutaan Ahj-Lukk-Myrsky seuratteluun. Yhteistyössä kunnan kanssa järjestetään Myrskylässä Itä-Uudenmaan Hiihdn kuntatteluun ja sallistutaan PAMA- hiihtihin. Lapsille järjestetään hiihtharjitukset tiistaisin. Järjestetään hiihtkulu lapsille hiihtlmaviiklla. Viteluilta pidetään lumien tultua. Hiihtäjät sallistuvat seuran ulkpulisiin kilpailuihin kykyjensä mukaan. Latujen kunnstusta ja ylläpita. SUUNNISTUSJAOSTO Järjestetään harjitussuunnistuksia.. PALLOILUJAOSTO Kesällä jatketaan rannalla keskiviikk iltaisin säävarauksella. Kunta luvannut ensi kesäksi kentälle uutta hiekkaa ja rajanauhat. Kunnan juhlavuden kunniaksi saattaa lla ensi kesänä myös jnkinsrttinen beach-turnaus suunnitelmissa huhujen mukaan. Harjitukset sisällä kululla keskiviikkisin kl Naiset jatkavat turnauksia aikaisempien vusien malliin, uuden yhteyshenkilön Rea Hämäläisen avustuksella. Tavite tulevalla kaudella pulustaa Viking Line Cupin naisten harrastesarjan vitta. Menestyä muissakin turnauksissa ja pitää yllä hyvää henkeä pelailusta naattien. Miehiä pelaa lentpalln IV-sarjassa Pukkilan Vesan kanssa. Jalkapallilijat jatkavat Hippliigassa. TENNIS Kenttä: Ennen varsinaisen ulkpelikauden alkua, huhtikuussa siivtaan ja suritetaan kalustn vaatima kunnstus pelikautta varten (penkit, kalustvaja, verkk). Suritetaan sammaleen pist kentältä. Tiedttaminen: Tukkuussa tiedtetaan tennistiminnan ulkpelikauden alkamisajankhdasta sekä kenttämaksuista ja mahdllisuudesta hjattuun harjitteluun Myrskylän kunnan yleisillä ilmitustauluilla (ja mahdllisesti myös Vartti- tai Orimattilan sanmat lehdessä.)

Myrskyn nuoret pääsivät esikarsintojen kautta Vattenfal-seuraottelun finaaliin Karstulaan, mutta seura luovutti paikkansa Maaningalle.

Myrskyn nuoret pääsivät esikarsintojen kautta Vattenfal-seuraottelun finaaliin Karstulaan, mutta seura luovutti paikkansa Maaningalle. MYRSKYLÄN MYRSKY RY MYRSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 YLEISTÄ Vuosi 2009 oli Myrskyn 87. toimintavuosi. Yleisurheilun seuraluokittelussa Myrsky oli 139:s seura, koko valtakunnassa seuroja 468. LasY:

Lisätiedot

MYRSKYLÄN MYRSKY RY MYRSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

MYRSKYLÄN MYRSKY RY MYRSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1 2 MYRSKYLÄN MYRSKY RY MYRSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Myrskyn 86. toimintavuosi. Yleisurheilun seuraluokittelussa Myrsky oli 1.-luokassa 124:s seura, koko valtakunnassa

Lisätiedot

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina 2009-2013

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina 2009-2013 7.2.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirsi Kaunisharju Sähköp. kirsi.kaunisharju@minedu.fi Arvi kulttuurin ja luvan taluden timintaedellytyksistä 2013, hjeistus 7.11.2013 Etelä-Savn alueen arvi kulttuurin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SOUTAJAT

LAPPEENRANNAN SOUTAJAT Seurakirje 1/16 27.2.2016 Talvinen tervehdys kaikille Lappeenrannan Sutajille! "Pikkujulut" 15.1.2016, Karhusjärven Erän Maja Alkuvuden kuulumisia Pikkujulut pidettiin Karhusjärven Erän majalla 15.1. haasteellisissa

Lisätiedot

Toimintakäsikirja Yleisurheilujaosto

Toimintakäsikirja Yleisurheilujaosto VAASAN VASAMA- Yleisurheilu 1 (13) Timintakäsikirja 2 (13) 1. JOHDANTO... 4 2. VISIO... 4 2.1 YLEISTÄ... 4 2.2 LÄHITULEVAISUUDEN TAVOITTEET 2014-2017... 4 3. JAOSTON ORGANISAATIO JA TEHTÄVÄNJAOT... 4 3.1

Lisätiedot

1. Johdanto. Jorma Koskinen Puheenjohtaja

1. Johdanto. Jorma Koskinen Puheenjohtaja 1. Jhdant Tämä n Lautamaan kyläyhdistyksen ensimmäinen kylän kehittämissuunnitelma, jnka tarkituksena n timia kaupunkisuunnitelun apuna sana yhdyskuntasuunnitelua. Lähtökhtana kyläsuunnittelussa vat lleet

Lisätiedot

Myrskyn nuoret pääsivät esikarsintojen kautta Vattenfal-seuraottelun finaaliin Veteliin.

Myrskyn nuoret pääsivät esikarsintojen kautta Vattenfal-seuraottelun finaaliin Veteliin. MYRSKYLÄN MYRSKY RY MYRSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 YLEISTÄ Vuosi 2007 oli Myrskyn 85. toimintavuosi. Yleisurheilun seuraluokittelussa Myrsky oli 120:s seura, koko valtakunnassa seuroja 489. Lahden

Lisätiedot

Yhdistyksen perustamispäätös tehtiin 10.11.1998 ja se rekisteröitiin 4.5.2000 numerolla 179069. Yhdistyksen Y-tunnus on 2107671-7.

Yhdistyksen perustamispäätös tehtiin 10.11.1998 ja se rekisteröitiin 4.5.2000 numerolla 179069. Yhdistyksen Y-tunnus on 2107671-7. 1/6 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 PERUSTIEDOT YHDISTYKSESTÄ Pr Espnjki ry, Pr Esb å rf n situtumatn Espnjen vesistön vaikutusalueella timivien rekisteröityjen kansalaisjärjestöjen ja kalastuskuntien mudstama

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

UINTIJAOSTON! TOIMINTAOHJE

UINTIJAOSTON! TOIMINTAOHJE UINTIJAOSTON TOIMINTAOHJE 1 Sisältö SEURAN JA UINTIJAOSTON ESITTELY... 3 TOIMINTAOHJEET... 4 UINTIKAUSI... 4 VAKUUTUKSET... 5 BLUE CARD LISENSSI... 5 KAUSIMAKSUT... 5 VALMENTAJIEN JA HUOLTAJIEN VUOROVAIKUTUS...

Lisätiedot

ti 16.6.2015 klo 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuisto, Joensuu

ti 16.6.2015 klo 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuisto, Joensuu JIPPO-junirit ry JOHTOKUNNAN KOKOUS 4/2015 MUISTIO Aika ja paikka: Läsnä: ti 16.6.2015 kl 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuist, Jensuu Jari Laurnen (puheenjhtaja), Juni Turunen, Matti Karttunen, Jaakk Hnka-Hallila,

Lisätiedot

22.9.2015. Riihimäen Yritystalo, Teklan nh, 3.krs, osoite Eteläinen Asemakatu 2, Riihimäki. Osallistujat Paavo Vuori, puheenjohtaja Hausjärvi

22.9.2015. Riihimäen Yritystalo, Teklan nh, 3.krs, osoite Eteläinen Asemakatu 2, Riihimäki. Osallistujat Paavo Vuori, puheenjohtaja Hausjärvi Muisti 1 (7) HAUSJÄRVEN, HYVINKÄÄN, LOPEN JA RIIHIMÄEN SEUDULLISEN LIIKENNETURVALLISUUSRYHMÄN KOKOUS Aika kl 14.00 16.00 Paikka Riihimäen Yritystal, Teklan nh, 3.krs, site Eteläinen Asemakatu 2, Osallistujat

Lisätiedot

Yleisurheilukausi 2012-13

Yleisurheilukausi 2012-13 Yleisurheilukausi 212-13 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Seuraluokittelupisteet / LeKi 3 25 2 3 31 34

Lisätiedot

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys Aktia-knsernin palkka- ja palkkiselvitys Tämä selvitys nudattaa hallinnintikdin (1.10.2010) susitusta 47, jnka mukaan Aktian tulee selvittää Aktia Pankki Oyj:n (Aktia) timitusjhtajalle, muulle knserninjhdlle,

Lisätiedot

Johtokunta esittää etelän lohkon valintakokeiden järjestämistä erillisinä kokeina ja piirimestaruuskokeiden siirtämistä tammi helmikuulle.

Johtokunta esittää etelän lohkon valintakokeiden järjestämistä erillisinä kokeina ja piirimestaruuskokeiden siirtämistä tammi helmikuulle. Lunais-Sumen Ajkirayhdistys ry 1 VUOSIKOKOUSKUTSU Lunais- Sumen Ajkirayhdistyksen sääntömääräinen vusikkus pidetään keskiviikkna 12.3.2014 kl 18.00 Pöytyällä, Riihiksken mets.yhdistyksen Riistatuvalla

Lisätiedot

TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 01.01.2011 31.12.2011. 1. Toimikunnan kokoonpano. 2. Toimikunnan toiminta. 3. Tapahtumat VUOSIKERTOMUS 2011 LIITE 2

TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 01.01.2011 31.12.2011. 1. Toimikunnan kokoonpano. 2. Toimikunnan toiminta. 3. Tapahtumat VUOSIKERTOMUS 2011 LIITE 2 Sumen Cavalier Terveystimikunta 19.3.2012 Päivi Itknen TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 01.01.2011 31.12.2011 1. Timikunnan kknpan Puheenjhtaja: - Päivi Itknen Jäsenet: 2. Timikunnan timinta 3. Tapahtumat

Lisätiedot

IAB Finland. Vuosikokous 2009. 10.3.2009 Ammattikorkeakoulu Metropolian päärakennus

IAB Finland. Vuosikokous 2009. 10.3.2009 Ammattikorkeakoulu Metropolian päärakennus IAB Finland Vusikkus 2009 10.3.2009 Ammattikrkeakulu Metrplian päärakennus 2 Sisällysluettel Esityslista... 3 Timintakertmus 2008... 4 IAB:n hallitus vunna 2008... 4 Markkinan kehitys... 5 Työryhmät...

Lisätiedot

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Myrskyn nuoret pääsivät esikarsintojen kautta Vattenfal-seuraottelun finaaliin Vihtiin.

Myrskyn nuoret pääsivät esikarsintojen kautta Vattenfal-seuraottelun finaaliin Vihtiin. MYRSKYLÄN MYRSKY RY MYRSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli Myrskyn 84. toimintavuosi. Yleisurheilun seuraluokittelussa Myrsky oli valioluokassa, ollen 38:s 50:tä valioluokan seurasta

Lisätiedot

Meikäläiset. Me Itse ry. Me Itse ry:n jäsentiedote 2. 2015. Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Liike itsenäisen elämän puolesta

Meikäläiset. Me Itse ry. Me Itse ry:n jäsentiedote 2. 2015. Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Liike itsenäisen elämän puolesta Meikäläiset Me Itse ry:n jäsentiedte 2. 2015 Kuvaaja Laura Vesa Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Me Itse ry Liike itsenäisen elämän pulesta Raha-autmaattiyhdistys tukee timintaamme Sisältö Vaikuttaminen

Lisätiedot

SEURAPOSTI 2 / 2014 Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 2 / 2014 Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 2 / 2014 Seurapstissa tällä kertaa LISENSSIT KAUDELLE 2014-2015 LIITON ALAISET SARJAT JA TURNAUKSET KOULULAISTOIMINTA TUOMARIKOULUTUKSET AVUSTUKSIA SYKSYLLE 2014 SARJAPÄÄLLIKKÖ, LAPSET, NUORET

Lisätiedot

MU:n jalkapallojaoston johtoryhmä

MU:n jalkapallojaoston johtoryhmä MU:n jalkapalljastn jhtryhmä Expert Mäntsälä 3.10.2012 Läsnä: Jari Kupiainen (PJ), Ville Hellman, Jari Piipp, Jyrki Valknen, Mikk Ahnen, Paula Jurvanen, Sari Alaluusua (paikalla san ajasta) sekä kutsuttuna

Lisätiedot

Kurikan Invalidit ry Vuosikertomus 2014

Kurikan Invalidit ry Vuosikertomus 2014 Kurikan Invalidit ry Vusikertmus 2014 SISÄLLYSLUETTELO 2 (7) JOHDANTO... 3 VARSINAINEN TOIMINTA... 3 VAIKUTTAMISTOIMINTA... 3 TIEDOTUS... 3 Jäsenistöön khdistuva tiedtus... 3 Ulkinen tiedtus... 3 KOULUTUS...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI tytöt C98 Sportia Team

TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI tytöt C98 Sportia Team TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI 2011-2012 tytöt C98 Sprtia Team TOIMINTASUUNNITELMA 2(6) 1. Jukkueen nykytila, tavitteet ja sarjatas Jukkueessa n 8-9 pelaajaa, jtka vat j useamman vuden pelanneet yhdessä lentpalla.

Lisätiedot

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja 1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja muisti aika 23.11.2015 kl 13-16: kahvit nin kl 14.15-14.30 paikka valtuustsali sallistujat lapsiperhepalveluissa timivat Aiemmin n lähetetty (ja löytyvät

Lisätiedot

3.Hallinto. 4.Toiminta

3.Hallinto. 4.Toiminta Saimaan kameraseura ry:n timintakertmus vudelta 2015 1.Yleistä Saimaan kameraseura ry n perustettu vunna 1946, jten vusi 2015 li sen 69. timintavusi. Seuran jäsenistö li erittäin aktiivista ja timinta

Lisätiedot

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Sisällysluettel TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... 4 1. HALLINTO JA TALOUS,

Lisätiedot

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti 1(5) Aika Keskiviikkna 30.3.2016 kl 17 Paikka Seurakuntasali, Pulanka Läsnä Seppänen Hannes puheenjhtaja Mater Riina-Maria taluspäällikkö, sihteeri Milanen Erkki varapuheenjhtaja Herukka Terttu Juntunen

Lisätiedot

Läsnäolijat: Kokoukseen osallistui 11 henkilöä. Osallistujalista liitteenä.

Läsnäolijat: Kokoukseen osallistui 11 henkilöä. Osallistujalista liitteenä. PÖYTÄKIRJA MU KU Asia: Maaperän tutkimus- ja kunnstusyhdistys ry:n syyskkus Aika ja paikka: 16.11.2007, Sumen ympäristökeskus Läsnälijat: Kkukseen sallistui 11 henkilöä. Osallistujalista liitteenä. 1.

Lisätiedot

Takon Soutajat ry Toimintasuunnitelma 2014

Takon Soutajat ry Toimintasuunnitelma 2014 Takn Sutajat ry Timintasuunnitelma 2014 1 Takn Sutajat ry Timintasuunnitelma 2014 1.YLEISTÄ... 2 2.SEURAN JOHTO... 3 3.VALMENNUSTOIMINTA... 4 4.JUNIORI- JA NUORISOTOIMINTA... 5 5.KALUSTOTOIMINTA... 6 5.1

Lisätiedot

Valintaperiaatteet maratonmelonnan kansainvälisiin kilpailuihin 2013

Valintaperiaatteet maratonmelonnan kansainvälisiin kilpailuihin 2013 Sumen melnta- ja sutuliitt ry 6.2.2013 Valintaperiaatteet maratnmelnnan kansainvälisiin kilpailuihin 2013 Yleiset periaatteet Yleisenä pyrkimyksenä n täyttää kaikki kansainvälisissä kilpailuissa Sumen

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot

Kevätrasti 2012. Toimittajan alkusanat

Kevätrasti 2012. Toimittajan alkusanat Kevätrasti 2012 Nurten Juklan jukkue vudelta 2010: Suvi Riihuhta, Vili Srmunen, Lauri Hyttinen, Henry Varis, Rpe Srmunen, Inkeri Hyttinen ja Saija Seppä. Kuva: Esa Hnknen. Timittajan alkusanat Luet parhaillaan

Lisätiedot

PK Sprintti. Ainiovaaran Hiihtokeskuksessa Lopputulokset. Tyyli perinteinen. Aavasaksan Urheilijat

PK Sprintti. Ainiovaaran Hiihtokeskuksessa Lopputulokset. Tyyli perinteinen. Aavasaksan Urheilijat PK Sprintti Ainiovaaran Hiihtokeskuksessa 4.2.2007 Lopputulokset Tyyli perinteinen Aavasaksan Urheilijat Kilpailluorganisaatio: TD Pekka Autto Kilpailujohtaja Jouko Lehmikangas Ratamestari Jukka Huhta

Lisätiedot

Takon Soutajat ry Toimintasuunnitelma 2016

Takon Soutajat ry Toimintasuunnitelma 2016 Takn Sutajat ry Timintasuunnitelma 2016 1 Takn Sutajat ry Timintasuunnitelma 2016 1.YLEISTÄ... 2 2.SEURAN JOHTO... 3 3.VALMENNUSTOIMINTA... 4 4.JUNIORI- JA NUORISOTOIMINTA... 6 5.HARRASTETOIMINTA... 7

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Seuraottelu Ahjo-Lukko-Myrsky. Myrskylän urheilukenttä TULOKSET. Pisteet:

Seuraottelu Ahjo-Lukko-Myrsky. Myrskylän urheilukenttä TULOKSET. Pisteet: Seuraottelu Ahjo-Lukko-Myrsky Myrskylän urheilukenttä 16.8.2014 TULOKSET Pisteet: Naiset: Ahjo 19, Lukko 125, Myrsky 94 Miehet: Ahjo 28, Lukko 98, Myrsky 128 yht: Ahjo 47, Lukko 223, Myrsky 222 M 100 m

Lisätiedot

Naantalin Löylyn kisatuloksia Syys- ja Lokakuu 2010

Naantalin Löylyn kisatuloksia Syys- ja Lokakuu 2010 Naantalin Löylyn kisatuloksia Syys- ja Lokakuu 2010 Sipoo, Vattenfall-seuracupin Giga-sarja Finaali 28.8.2010 Pisteet: Raision Kuula 352 2) IF Sibbo Vargarna 328 3) Liedon Parma 327,5 4) Lempäälän Kisa

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016 Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan

Lisätiedot

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 Lajiliittjen n mahdllista hakea tukea lasten ja nurten urheilun (6-19v) kehittämistyöhön. Nuri Sumi tukee lajiliittjen kehittämistimia

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. PAIKKA Hämeenlinna, Kellariravintola HÄLLÄ, ent Hälläpyörä, Raatihuoneen katu 3

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. PAIKKA Hämeenlinna, Kellariravintola HÄLLÄ, ent Hälläpyörä, Raatihuoneen katu 3 1 (5) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA 18.12.2011 PAIKKA Hämeenlinna, Kellariravintla HÄLLÄ, ent Hälläpyörä, Raatihuneen katu 3 PAIKALLA Art Brand, Jari Ernen, Eva

Lisätiedot

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 1(5) HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 YLEISTÄ Liikunnallisen iltapäivätiminnan kehittämishankkeiden tukemiseen liittyviä valtinavustuksia jaettaessa

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten sekä vaalitoimitsijoiden nimeäminen Kirkkonummella

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten sekä vaalitoimitsijoiden nimeäminen Kirkkonummella Pyyntö 1 (5) Jakelussa mainituille pulueille Presidentinvaalit 2018 Vaalilautakuntien ja vaalitimikunnan jäsenten ja varajäsenten sekä vaalitimitsijiden nimeäminen Kirkknummella Presidentinvaalit järjestetään

Lisätiedot

EVU 2010 joukkue kaudella INFO

EVU 2010 joukkue kaudella INFO EVU 2010 jukkue kaudella 2016-2017 INFO 29.10.2016 EVU kaudella 2016-2017 Jääkiekkseura Länsi-Vantaalla perustettu -69 ktihallit Myyrmäessä Sinettiseura 30 jukkuetta Leijnakiekkkulu 3-7 vutiaille EVU Hki

Lisätiedot

16.4.2015 Kantokasken koulu

16.4.2015 Kantokasken koulu 16.4.2015 Kantkasken kulu Yleistä Kuullaan seuran timinnasta Keskustellaan lasten urheilun perusteista Svitaan yhdessä ryhmän / jukkueen Pelisäännöistä Nuristiminta 2015 Tavitteena tarjta iästä, taittassta

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

2017 Yleisesite EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY

2017 Yleisesite EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY 2017 Yleisesite 1 EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY YLEISESITE 2017 2 Yleisesite 2017 "Eurpan nurten parlamentin timintaan sallistuminen n erinmainen tapa nurten sallistujien kerätä tieta

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

Yhteenveto Päivä liitossa päivästä

Yhteenveto Päivä liitossa päivästä Päivä liitssa päivä järjestettiin 2.10.2014 Val-talssa Helsingin Pasilassa. Päivään sallistui pääkaupunkiseudun urheiluseurjen päätimisia timihenkilöitä sekä yleisurheilukuluhjaaja. Tähän yhteenvetn n

Lisätiedot

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015 Liikkujan plku -verkst Tapaamisen tavitteet kirkastaa yhteistä Urheillen terveyttä seurassa viestiä ja viestintää saada tukea man piltin/hankkeen käytäntöön

Lisätiedot

Yleisurheilukausi

Yleisurheilukausi Yleisurheilukausi 213-14 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 3 Seuraluokittelupisteet / LeKi 25 2 3 31

Lisätiedot

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Sisällysluettel 1. HALLINTO JA TALOUS, LIITON KOKOUKSET... 4 1.1. Hallint...

Lisätiedot

Asikkala, pm-moniottelut 14.-15.7.2007

Asikkala, pm-moniottelut 14.-15.7.2007 Asikkala, pm-moniottelut 14.-15.7.2007 Asikkalan Raikas järjesti avoimet piirinmestaruusottelut Vääksyn urheilukentällä 14.-15.7. sateisessa säässä. Ottelijoita oli kaiken kaikkiaan 119 eri puolilta Suomea.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Henkilöstöraprtti 2014 1 Raahen seudun hyvinvintikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Yhteistyötimikunta 17.03.2015 Yhtymähallitus 25.03.2015 Pyhäjen kunnanvaltuust Raahen kaupunginvaltuust Siikajen kunnanvaltuust

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli M80 5-ottelu 1 Makkonen Paulus Kunto-Pirkat 2 Jokela Matti Kunto-Pirkat N30 5-ottelu 3 Huiko Anne Tampereen Pyrintö 4 Salmi Marika Varsinais-Suomen Veteraaniurhe M35 5-ottelu 5 Lahtinen Henri Tampereen

Lisätiedot

EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY

EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY YLEISESITE 2018 Eurpan nurten parlamentin timintaan sallistuminen n erinmainen tapa nurten sallistujien kerätä tieta ajankhtaisista asiista ja hankkia hyödyllisiä

Lisätiedot

1. Lämmittely: erilaisia juoksuharjoitteita yhteensä 4-5 min. / 30 sekuntia harjoite.

1. Lämmittely: erilaisia juoksuharjoitteita yhteensä 4-5 min. / 30 sekuntia harjoite. Juha Hiltunen, OMT-fysiterapeutti Petteri Kski, naprapaatti; D.N. Alkuverryttelyhjelma n suunniteltu nuren urheilijan urheilukunnn kehittämiseksi ja alaraajavammjen ennaltaehkäisemiseksi. Nrjalaistutkimuksen

Lisätiedot

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KILPAILUT KESÄ 2015 Tummennetut kilpailut tärkeitä KILPAILUJA löydät myös - kilpailukalenteri.fi Jakelu: Aino, Ali, Anna, Anni, Ansa, Carla, Ella, Elmeri,Eveliina,

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 2.2 Valitaan kaksi

Lisätiedot

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat)

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat) KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat) NAISET 100 m 12,55-1,5 Kotka 29.8. 12,42 +2,9 Espoo 2.6. 100m aj 13,50 +0,3 Jyväskylä 28,5, 13,64-1,8 Regensburg, GER 8.6.

Lisätiedot

Etelä-Savon OHJAAMO asioiden keskustelu Nro #3

Etelä-Savon OHJAAMO asioiden keskustelu Nro #3 MUISTIO Etelä-Savn OHJAAMO asiiden keskustelu Nr #3 Mikkeli, Etelä-Savn ELY-keskus, Ruuma - kkushune + Skype -yhteys Ajankhta 5.4.2016 kl 13:00-14:15 Läsnä: Tuija Tivakainen (ELY-keskus) Heikki Kantnen

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2 Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki M 100 m Tuuli: - 1,2 1. Pertti Huovinen LP 11,51 2. Timo Rouhiainen Pirkm 11,65 3. Matti Röppänen

Lisätiedot

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 Myl 1 Antero Kotijärvi KuLs Myl 17:23,0 2 Jarkko Koponen Epäsuunta Myl 17:24,0 M-cupissa 3 Lauri Pohjola Epäsuunta Myl 18:38,0 4 Marko Tölli Epäsuunta Myl 18:38,0 5 Toni

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Ahkeran arvokisamenestyjät 2014

Ahkeran arvokisamenestyjät 2014 Ahkeran arvokisamenestyjät 2014 Kuvat Heikki Helin - tilastot Aulis Tiensuu 1 Miehet voittivat sekä 4 x 800 metrin että 4 x 1500 metrin viestit. vasemmalta Riku Mar nen, Mar Siikluoma, Ossi Kekki ja Hannu

Lisätiedot

Visalaisten yleisurheilutuloksia vuodelta 2006 Maantiejuoksut, hölkät ja maastojuoksut Tammikuu 14.1.2006 Aktia Cup III osakilpailu M40 10 km 1. Esa Katajamäki 35.28 M50 10 km 2. Matti Lavonen 36.28 Helmikuu

Lisätiedot

URHEILUSEURAN JA KUNNAN YHTEISTYÖLLÄ LISÄÄ LIIKETTÄ. SPL Länsi-Suomi, Seuraseminaari

URHEILUSEURAN JA KUNNAN YHTEISTYÖLLÄ LISÄÄ LIIKETTÄ. SPL Länsi-Suomi, Seuraseminaari URHEILUSEURAN JA KUNNAN YHTEISTYÖLLÄ LISÄÄ LIIKETTÄ SPL Länsi-Sumi, Seuraseminaari 26.05.2017 PALLO-IIROT Nin 900 lisenssipelaajaa 5 päätimista työntekijää Timinnanjhtaja, juniripäällikkö, nappulapäällikkö,

Lisätiedot

VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN

VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN Kaupunki palkitsee vuosittain ansioituneet urheilijat ja joukkueet. Urheiluseuroja on pyydetty toimittamaan esitykset perusteluineen

Lisätiedot

Naantalin Löylyn Nuorisojaoston urheilijoiden tulokset Laitila, Lähivakuutuksen nuorisokisat

Naantalin Löylyn Nuorisojaoston urheilijoiden tulokset Laitila, Lähivakuutuksen nuorisokisat Naantalin Löylyn Nuorisojaoston urheilijoiden tulokset 1.-29.6.2011 Laitila, Lähivakuutuksen nuorisokisat 1.6.2011 P11 60 m 1. Tuukka Koski NaantLöy 9,85 P11 Pituus 8. Tuukka Koski NaantLöy 3,49 P11 Kuula

Lisätiedot

MYRSKYLÄN MYRSKY RY MYRSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005

MYRSKYLÄN MYRSKY RY MYRSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 MYRSKYLÄN MYRSKY RY MYRSKYLÄ 2 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli Myrskyn 83. toimintavuosi. Yleisurheilun seuraluokittelussa Myrsky nousi valioluokkaan ollen 25:s 50:tä valioluokan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti Phjis-Phjanmaan sairaanhitpiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän lppuraprtti 7.1.2010 Sisällysluettel 2(7) 1. Työryhmän timeksiant... 3 2. Yhteistyömahdllisuudet... 4 2.1. Tila-asiat

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Aluetimist: Phjis-Karjala Keskeiset alueelliset timinnt ja timenpiteet vunna 2014 Asiakirja liitetään Sumen Nurisseurat ry:n timintasuunnitelman liitteeksi. 1. KULTTUURI-, HARRASTUS-

Lisätiedot

Työnantajan koulutusvähennys. Työnantajan lisävähennys henkilöstön kouluttamisesta

Työnantajan koulutusvähennys. Työnantajan lisävähennys henkilöstön kouluttamisesta Työnantajan kulutusvähennys Työnantajan lisävähennys henkilöstön kuluttamisesta Elinkeintimintaa ja maatalutta harjittavalla työnantajalla n mahdllisuus tehdä massa vertuksessaan ylimääräinen vähennys

Lisätiedot

KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN

KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN Maapörssi Maapörssi n alittanut nettiphjaisen tiedn välittämisen ylijäämä maa-ainesten kierrätyksen edistämiseksi

Lisätiedot

-::::::::::::~:; t{ A I ::: c: ...,- '"0 ... z - ~ Z. :;:0... > ["T'l ~ ...,c :;:0. Suomen Aliopseeriliiton vuoden 1931 tulo- ja menoarvio.

-::::::::::::~:; t{ A I ::: c: ...,- '0 ... z - ~ Z. :;:0... > [T'l ~ ...,c :;:0. Suomen Aliopseeriliiton vuoden 1931 tulo- ja menoarvio. Liite N: 3. Sumen Alipseeriliitn vuden 1931 tul- ja menarvi. T u j a: 1) Jäsenmaksut 2,3 jäsentä a 1:- 2) Urheilutult. 3) Laatikkkeräys. 4) Alasastjen liitn vusipäivänä liitn hyväksi pitämistä juhlista

Lisätiedot

Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015

Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015 Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015 Heinolan Isku valittiin Lahden piirin parhaaksi kisajärjestäjäksi vuonna 2015. Heinolan Isku sijoittui Vattenfall seuracupin Giga sarjassa sijalle 24 keräten 7967

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA -------------------------------------------------------------------------------------------------- ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Parijärjestys Jyväskylä

Parijärjestys Jyväskylä Parijärjestys Jyväskylä 18.1.2015 KLO 13.00 500m Pari Rata Sarja Nimi Aika 1 I E-pojat Korpijärvi Aaro, Kensu 01:16,78 1 O E-pojat Rintala Luka, SU 01:08,18 2 I E-pojat Päivölä Eero, SU 01:19,62 2 O E-pojat

Lisätiedot

Melonta- ja soutuliiton yleisiä periaatteita koskien valintoja

Melonta- ja soutuliiton yleisiä periaatteita koskien valintoja Sumen melnta- ja sutuliitt ry 20.2.2014 Melnta- ja sutuliitn yleisiä periaatteita kskien valintja a. Valinnat ja taludellinen tuki Valinnat hyväksyy SMSL:n Kilpailu- ja valmennusvalikunta lajivastaavan

Lisätiedot

Tytöt Lilja Mäki-Karvia SM Ikaalisten Soutajat 02:27,8. Tytöt Iida Kokko SM Ikaalisten Soutajat 02:19,8

Tytöt Lilja Mäki-Karvia SM Ikaalisten Soutajat 02:27,8. Tytöt Iida Kokko SM Ikaalisten Soutajat 02:19,8 Tulokset Lähtö 1 klo 14.00 Pojat 12 1. Otto Viholainen SM Forssan Salama 02:01,1 2. Vesa Mäki-Karvia SM Ikaalisten Soutajat 02:06,6 3. Osmo Pursiheimo FIRC 02:16,1 4. Antti Kokko SM Ikaalisten Soutajat

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

Asiakastapahtumat ja tilaisuudet: Asiakaspalautteet, jälkituotanto ja tiedotus

Asiakastapahtumat ja tilaisuudet: Asiakaspalautteet, jälkituotanto ja tiedotus Asiakastapahtumat ja tilaisuudet: Asiakaspalautteet, jälkitutant ja tiedtus Laatu-hankkeen teemaryhmä D:n kkus 23.4.2013 kl 9.30-14.30 Hämeenlinnan kaupunginkirjastn musiikkisalissa Kkuksen agenda tälle

Lisätiedot

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri 1 Nuristyön kehittämisverkst MUISTIO 4/2010 Kkus: Krdinaatiryhmän kkus Aika: ti 30.11.2010 kl 13.00 15.55 Paikka: Läsnä: DIAK (etelä), Järvenpää Päivi Harinen, Itä-Sumen ylipist (YUNET) Elna Hirvnen, Tampereen

Lisätiedot

LASTEN NÄÄSHALLI CUP 2009

LASTEN NÄÄSHALLI CUP 2009 järjestää LASTEN NÄÄSHALLI CUP 2009 Sunnuntaina 24.5.2009 KILPAILUPAIKKA KILPAILUUN ILMOITTAUTUMINEN KILPAILUMAKSU Nääshalli, bud 4 (Näsijärvenkatu 8, Tampere). Viimeinen ilmittautumispäivä n perjantaina

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T09 Iina Niemelä 2 1 3 6 T09 Niia Niemelä 0 1 2 3 T09 Linnea Antinaho 0 0 2 2 T09 Veera Rantala 0 0 1 1 T10 Ella Noora

Lisätiedot

FC HONKA AKATEMIAN ARVOT

FC HONKA AKATEMIAN ARVOT FC HONKA AKATEMIAN ARVOT JOHDANTO... 3 FC HONKA AKATEMIAN ARVOT... 4 YHTEISÖLLISYYS & YKSILÖ... 5 MEIDÄN SEURA, TOIMIMME YHDESSÄ, VOITAMME YHDESSÄ... 5 YKSILÖN KEHITYS JA YKSILÖN ONNISTUMISET PARANTAVAT

Lisätiedot

Tyttöjen (17v.) vapaapainin SM-kilpailut 2.-3.12.2006 VAASA (VVV)

Tyttöjen (17v.) vapaapainin SM-kilpailut 2.-3.12.2006 VAASA (VVV) Tyttöjen (17v.) vapaapainin SM-kilpailut 2.-3.12.2006 VAASA (VVV) 1. Katarina Varteva Espoon Urheilijat 3. Emilia Haapoja Lapuan Virkiä 4. Solja Ala-Korpi Muuramen Yritys 1. Nathalie Nurminen Espoon Urheilijat

Lisätiedot

3. Institute for Advanced Management Systems Research (Carlsson)

3. Institute for Advanced Management Systems Research (Carlsson) Neuvttelukunta Neuvttelukunnan kuudestista kkus Aika: Tiistai, 21. syyskuuta 2004, kl 15:00 Paikka: Turun ylipistn IT-laits, DataCity B, 5. krs Järjestäjä: Asialista 1. Kkuksen avaus (Haht) 2. Edellisen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Meikäläiset. Me Itse ry:n Jäsentiedote 2 / 2014

Meikäläiset. Me Itse ry:n Jäsentiedote 2 / 2014 Meikäläiset Me Itse ry:n Jäsentiedte 2 / 2014 Kuva JT / Leija Sami Helle Helsingistä, Eira Lakka Jensuusta ja vammaistutkimuksen prfessri Sim Vehmas tapasivat Me Itse -päivillä Jyväskylässä. Me Itse ry

Lisätiedot