Jalkapalloilijoiden palkkatutkimus 2002

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jalkapalloilijoiden palkkatutkimus 2002"

Transkriptio

1 Jalkapalloilijoiden palkkatutkimus Jalkapalloilijan keskipalkka (luontoisetuineen) Euroa

2 Palkkatutkimus Pelaajayhdistys tekee vuosittain tutkimuksen jalkapalloilijoiden palkkauksesta. Tämän vuoden kysely toimitettiin keväällä ns. Veikkausliigakierroksen yhteydessä, jolloin pelaajayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja yhteistyökumppanit kävivät liigaseuroissa kertomassa yhdistyksen toiminnasta. Jäsenet täyttivät lomakkeen tapahtuman päätteeksi. Vastaukset annettiin nimettöminä ja suljettiin kirjekuoreen, joka ojennettiin yhdistyksen puheenjohtajalle. Vastaukset on käsitelty täysin luottamuksellisesti ja siten, ettei kenenkään yksittäisiä vastauksia tule julki. Kyselylomakkeessa kysyttiin pelaajan ikää, ammattia, ottelumäärää liigatasolla ennen kauden alkua, pelipaikkaa, nykyisen sopimuksen kestoa, peruspalkkaa sekä tiedusteltiin mahdollisista luontoiseduista ja piste- tai ottelurahoista. Kyselyn tarkoituksena on tuottaa yhdistyksen jäsenille tietoa seurojen maksamista palkoista. Pelaaja saa tiedon siitä, millaista palkkaa hänen keskimäärin pitäisi nauttia, ikä ja ottelujen lukumäärä huomioon ottaen. Samalla yhdistys saa arvokasta tietoa siitä, kuinka moni jäsenistämme on lakisääteisen urheilijaturvan ulkopuolella. Tämän vuoden tutkimuksessa 29 vastaajaa jää tämän turvan ulkopuolelle (ennen pisterahojen lisäämistä palkkaan), mikä on edelleen iso luku. Vastauksia tuli liigapelaajilta yhteensä 162 kappaletta (126 kappaletta vuonna ), eli yli 9 % yhdistyksemme liigajäsenistä osallistui kyselyyn. Otanta on riittävä.

3 Tutkimuksen keskiarvopelaaja Veikko Veikkausliigalainen - ikä 24 v - sopimuksen kesto 2 v - vuosipalkka euroa ( mk) = euroa/kk (1 518 mk/kk) - asuntoetu 37 %:lla ja autoetu 17 %:lla pelaajista => palkka luontoisetuineen euroa (14 86 mk) = euroa/kk ( mk/kk)

4 Vastaajien lukumäärä Kyselyssä oli vastaajia ilahduttavasti lähes 3 % enemmän kuin viime vuonna. Vastaajien keski-ikä pysyi käytännöllisesti katsoen samana. Vastaajien keski-ikä 23,95 24,

5 Palkkahaitari % % % % % % % % Pelaajien palkat jakautuvat yllä olevan diagrammin mukaisesti (viime vuoden vastaava alla). Kuvan palkat tarkoittavat kokonaispalkkaa, eli mahdolliset luontoisedut on lisätty summaan. Summat on ilmoitettu euroina. Yli euron ( mk): ansioihin yltää n. 25 % vastanneista, kun taas 13 % jää alle euron ( mk) vuosiansioihin. Vuoden lukuihin verrattuna huomattavaa lienee se, että palkkaerot alkavat tasoittua. Yhä useampi saa lähellä keskiarvoa olevan palkan ja yhä harvempi jää alle urheilijaturvan takaavan minimipalkan, mikä on hieno asia. Palkkahaitari % % % % % % % %

6 Palkan keskimääräinen suuruus ottelumäärän mukaan Palkka (euroa) yli 2 kaikki Pelatut ottelut Vastaajien keskipalkka ikäryhmittäin Palkka (euroa) alle yli 28 kaikki Ikä

7 Vastaajien ikärakenne Kpl alle yli 28 Ikä Edellisellä sivulla on kaksi kaaviota, joissa esitetään, kuinka palkka muuttuu iän ja ottelumäärän mukaan. Palkkahuippu saavutetaan tutkimuksen mukaan keskimäärin 15 ottelun tienoilla n. 3-vuotiaana. Vuoden tutkimukseen verrattuna vanhempien ja kokeneempien pelaajien arvostus on kasvussa. Tämä voi olla jopa totta, mutta todennäköisempi syy löytyy yllä olevasta kaaviosta: Yli 28-vuotiaiden vastaajien määrä kaksinkertaistui viime vuoteen verrattuna, joten tämän vuoden tulos on varmasti lähempänä todellista tilannetta. Alla olevasta kaaviosta nähdään, että tyypillisesti sopimuksen kesto on 1-3 vuotta. Liigapelaajien keskuudessa yleisin sopimuskausi on 2 vuotta, vastaajista n. 47 % ilmoitti tehneensä viimeksi 2-vuotisen sopimuksen. Sopimuksen keston (painotettu) keskiarvo on noussut viime vuoden 1,4 vuodesta 2,4 vuoteen, joten Suomessakin ollaan siirtymässä pidempiin sopimuksiin. Sopimuksen kesto Kpl v 2v 3v 4v yli 4v Kesto

8 Keskipalkka pelipaikoittain Palkka (euroa) mv p kk h Pelipaikka Yllä on osoitettu, miten eri pelipaikat vaikuttavat palkkaukseen. Vuoden tuloksissa esiin tulleet maalivahtien ylivalta ja keskikenttäpelaajien palkkakuoppa ovat mennyttä. Tilastollisesti merkittäviä eroja ei eri pelipaikkojen välillä esiinny. Luontoisetujen käytön suosio palkan osana on puolestaan hiipumassa (alempi kuva). Luontoisedut %:lla vastanneista Asuntoetu Autoetu 5

9 * Suluissa oleva luku kertoo vastaava luvun vuodelta. Yhteenveto Vastaajien lukumäärä 162 kpl (v. : 126 kpl *) Vastaajien keski-ikä 24 (24) Keskipalkka vuodessa ? (18 921?) Autoetu 17 %:lla (21), asuntoetu 37 %:lla (41) vastaajista, jompikumpi edellä mainituista 44 %:lla (5) vastaajista.?/vuosi) 75? (6?). KESKIPALKKA (ml. luontoisedut) ?/vuosi (21 73 = 1974?/kk (1811?/kk) Pisteraha 52 %:lla (76) vastaajista, ja sen suuruus keskimäärin noin Suurin vuosipalkka 66? ( mk) Alle 9 5? ansaitsevia 29 (31) kpl eli 18% (25%) Yli 33 6? ansaitsevia 39 (28) kpl eli 24% (22%) 138 (91) kpl eli 85% (72%) vastanneista ilmoitti olevansa ammatiltaan jalkapalloilija. Ainoastaan 4 (1) pelaajaa, eli 2% (8%) ilmoitti tekevänsä myös muuta työtä pelaamisen ohella. 28 %:lla (38) vastaajista 1 -vuotinen, 48 %:lla (42) 2-vuotinen sopimus, muilla pidempi. Huom! 1) Huolestuttavan iso osuus pelaajista jää edelleen alle 95 euron vuosiansion, (lakisääteisen vakuutusturvan alaraja), vaikka turvan ulkopuolelle jäävien pelaajien prosentuaalinen osuus onkin vähentynyt (: 25 %, : 18 % ). 2) Vastauksia tuli 36 kappaletta enemmän kuin viime vuonna ja tärkeää on se, että vanhimpien (yli 28 v) vastaajien määrä kaksinkertaistui. Nyt voidaan varmuudella sanoa, että tämän vuoden kysely antaa luotettavan kuvan liigapelaajien palkkauksesta. Tulosten mukaan keskipalkka on noussut n. 9 %, mutta tämä johtunee suurelta osin vastaajien ikärakenteen korjaantumisesta.

Jalkapalloilijoiden palkkatutkimus 2003

Jalkapalloilijoiden palkkatutkimus 2003 Jalkapalloilijoiden palkkatutkimus 23 Jalkapalloilijoiden palkat ja luontoisedut 21-23 25 2 281 246 189 15 1 1892 2123 175 Luontoisedut Peruspalkka 5 21 22 23 Palkkatutkimus 23 Pelaajayhdistys tekee vuosittain

Lisätiedot

11. Jäsenistön ansiotaso

11. Jäsenistön ansiotaso 24 Kuvio 19. 11. Jäsenistön ansiotaso Tutkimuksessa selvitettiin jäsenistön palkkaukseen liittyviä asioita. Vastaajilta kysyttiin heidän kokonaiskuukausiansioitaan (kuukausibruttotulot). Vastaajia pyydettiin

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus Palkkatutkimus 2005, osa I Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja ITviikko suorittivat maalis-huhtikuussa 2005 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma Palkkatutkimus 2008 Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoite Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja Tietoviikko suorittivat kesäkuussa 2008 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

Palkkatasotutkimus 2015

Palkkatasotutkimus 2015 Palkkatasotutkimus Tuloksia Taustaa Vuotuinen palkkatasotutkimus antaa poikkileikkauksen jäsenten sijoittumisesta työmarkkinoilla ja palkkatasosta Lokakuun ansiot (tunnusluvuissa mukana kokoaikatyössä

Lisätiedot

Tero Ristimäki Talentian kuntapalkkatutkimus huhtikuu 2007 Talentian kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelevien jäsenten palkkaus huhtikuussa 2007

Tero Ristimäki Talentian kuntapalkkatutkimus huhtikuu 2007 Talentian kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelevien jäsenten palkkaus huhtikuussa 2007 Tero Ristimäki Talentian kuntapalkkatutkimus huhtikuu 2007 Talentian kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelevien jäsenten palkkaus huhtikuussa 2007 Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia

Lisätiedot

PALVELUALOJEN PALKKATUTKIMUS 2002 1

PALVELUALOJEN PALKKATUTKIMUS 2002 1 PALVELUALOJEN PALKKATUTKIMUS 2002 1 PALVELUALOJEN PALKKATUTKIMUS 2002 Palvelualojen palkkatutkimuksen 2002 on tehnyt Palvelualojen ammattiliiton toimeksiannosta Tuomas Santasalo Ky. Tutkimukseen otettiin

Lisätiedot

Kuinka monta vuotta vastaajat ovat jo olleet mukana harrastuksessa?

Kuinka monta vuotta vastaajat ovat jo olleet mukana harrastuksessa? Kysely-yhteenveto Virtuaalihevosharrastajien ikä- ja osaamiskyselyn tulokset Kysely julkaistiin 4.10.2012, ja se suljettiin kuukauden kuluttua 4.11.2012 jolloin siihen oli vastannut 420 harrastajaa. Vertailulukuna

Lisätiedot

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kandien kesätyöt 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Kandien kesätöitä tutkittiin Lääkäriliiton Opiskelijatutkimuksen

Lisätiedot

KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA. - yhteenveto tuloksista

KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA. - yhteenveto tuloksista 1 KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA - yhteenveto tuloksista Suomen teknisen viestinnän yhdistyksen syysseminaari Tampere 15.10.2013 Hanna Gorschelnik

Lisätiedot

Kuva 7.2 vastaustaulu harjoitukseen 7.2

Kuva 7.2 vastaustaulu harjoitukseen 7.2 Harjoitus 7. Lataa tiedosto http://users.metropolia.fi/~pasitr/opas/ran13b/data/ran13b.zip levylle Z: ja pura se. Kun olet tehnyt kaikki seuraavat 17 tehtävää palauta Tuubiin harjoituksen 7 vastauksena

Lisätiedot

Palkat nousivat NIUKASTI

Palkat nousivat NIUKASTI Palkat nousivat NIUKASTI Teksti Henna Laasonen Diplomi-insinöörien keskipalkka toistaiseksi voimassaolevissa työsuhteissa joulukuussa 2011 nousi 5 015 euroon. Mediaanipalkka oli 4 500 euroa kuukaudessa.

Lisätiedot

Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, tammikuu 2019 N=974

Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, tammikuu 2019 N=974 Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla SAK:n luottamushenkilöpaneeli, tammikuu 19 N=974 Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla Luottamushenkilöistä 67,3 % oli täysin tai melko samaa mieltä siitä,

Lisätiedot

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Liite 1. Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Kouvolan kaupunki Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta 1 1. Miehet ja naiset Kouvolan kaupungin henkilöstöstä naisia on 83,9 % ja

Lisätiedot

Palkkakuopassa, suihkukopissa

Palkkakuopassa, suihkukopissa Palkkakuopassa, suihkukopissa 30.8.2001 06:23 Toukokuussa Tietotekniikan liiton jäsenistön keskuudessa tehty palkkatutkimus antaa viitteitä siitä, mitä ekonomistit arvailevat: pahin teknohuuma on taittunut

Lisätiedot

Poolian palkkatutkimus 2012

Poolian palkkatutkimus 2012 Poolian palkkatutkimus 2012 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa sekä

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen Vastausjakaumia TNS Gallup 016 kyselystä Vastaajien lukumääriä Painottamaton Painotettu Akavalaiset 769 816 Muut 58 577 Akavalaiset: Mies 60 7 Nainen 09 5 Alle

Lisätiedot

Listayhtiöiden hallinnointikoodin noudattaminen

Listayhtiöiden hallinnointikoodin noudattaminen Linnainmaa & Turunen / CG-selvitys 2014 Listayhtiöiden hallinnointikoodin noudattaminen Comply or explain -periaate 76 ilmoitettua poikkeamaa suosituksista 0,6 / yhtiö Yleisin poikkeama sukupuolijakauma

Lisätiedot

JÄSENKYSELY 2016 TUTKIMUSTULOKSIA PALKKIOISTA JÄSENKUNNAN PIIRISSÄ

JÄSENKYSELY 2016 TUTKIMUSTULOKSIA PALKKIOISTA JÄSENKUNNAN PIIRISSÄ JÄSENKYSELY 2016 TUTKIMUSTULOKSIA PALKKIOISTA JÄSENKUNNAN PIIRISSÄ Liisa Suvikumpu, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta Innolink Research Oy toteutti Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnalle syksyllä

Lisätiedot

Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008

Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008 Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008 Toteuttajat: Tutkijat Aino Salimäki & Tina Sweins Tutkimusassistentit Jouko Heiskanen & Antti Salimäki Ohjaajat: Professorit Matti Vartiainen & Tomi Laamanen

Lisätiedot

Vestan kaudet 2008/

Vestan kaudet 2008/ Vestan kaudet 2008/2011-2017 Miten parantaa jääpallojoukkueen menestystä? Mitä on menestys ja miten mitata menestystä? Peli-iloa ja onnistumisen kokemuksia? Voitettuja kaksinkamppailuja? Korkea sijoitus

Lisätiedot

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA: Palkkatutkimus vuoden 2018 palkoista

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA: Palkkatutkimus vuoden 2018 palkoista Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA: Palkkatutkimus vuoden 2018 palkoista MMA:n palkkatutkimus Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää paljonko myynnin, markkinoinnin ja hankinnan ammattilainen sai

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 0.08.013 1 (5) PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Kiimingin Kiekko-Pojat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja). SOPIMUSKAUSI Tämä

Lisätiedot

Poolian palkkatutkimus 2011

Poolian palkkatutkimus 2011 Poolian palkkatutkimus 2011 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa sekä

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 5.5.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

Mika Riutto Valmennuspäällikkö SPL Helsingin piiri

Mika Riutto Valmennuspäällikkö SPL Helsingin piiri VALMENTAJATUTKIMUS KARTOITTAMAAN Suomalaisen SEUROJEN jalkapallon VALMENTAJIEN KOULUTUSTASOJA, toimintastrategia TARVETTA JA HALUKKUUTTA 2010-2013 KOULUTUKSEEN HELSINGIN PIIRISSÄ Mika Riutto Valmennuspäällikkö

Lisätiedot

Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013

Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013 Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa

Lisätiedot

Asianajajatutkimus 2012. Vaasa, Oulu ja Lappi

Asianajajatutkimus 2012. Vaasa, Oulu ja Lappi Asianajajatutkimus 2012 Vaasa, Oulu ja Lappi Taustatietoa Asianajajatutkimukseen vastasi Vaasan, Oulun ja Lapin osastoista 80 asianajajaa. Noin 35 prosenttia alueen asianajajista. Kaikkiaan Asianajajatutkimukseen

Lisätiedot

EXTRA. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori

EXTRA. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Elokuu 2011 Tiedätkö kuka sinua edustaa työpaikalla vai edustaako kukaan? Luottamusmies

Lisätiedot

Asianajajatutkimus 2012. Turku ja Satakunta

Asianajajatutkimus 2012. Turku ja Satakunta Asianajajatutkimus 2012 Turku ja Satakunta Taustatietoa Asianajajatutkimukseen vastasi Turun ja Satakunnan osastoista 68 asianajajaa. Noin 30 prosenttia alueen asianajajista Kaikkiaan Asianajajatutkimukseen

Lisätiedot

Asianajajatutkimus 2012. Häme, Päijät-Häme ja Keski-Suomi

Asianajajatutkimus 2012. Häme, Päijät-Häme ja Keski-Suomi Asianajajatutkimus 2012 Häme, Päijät-Häme ja Keski-Suomi Taustatietoa Asianajajatutkimukseen vastasi Hämeen, Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen osastoista 72 asianajajaa. Noin 30 prosenttia alueen asianajajista

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot

Asianajajatutkimus 2012. Kymi, Mikkeli ja Itä-Suomi

Asianajajatutkimus 2012. Kymi, Mikkeli ja Itä-Suomi Asianajajatutkimus 2012 Kymi, Mikkeli ja Itä-Suomi Taustatietoa Asianajajatutkimukseen vastasi Kymen, Mikkelin ja Itä- Suomen osastoista 49 asianajajaa. Noin 35 prosenttia alueen asianajajista Kaikkiaan

Lisätiedot

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä, parantaa tamperelaisten välityömarkkinoiden toimivuutta

Lisätiedot

Asianajajatutkimus 2012. Helsingin Asianajajayhdistys

Asianajajatutkimus 2012. Helsingin Asianajajayhdistys Asianajajatutkimus 2012 Helsingin Asianajajayhdistys Taustatietoa Asianajajatutkimukseen vastasi Helsingin Asianajajayhdistyksestä 340 asianajajaa. Noin 30 prosenttia alueen asianajajista Kaikkiaan Asianajajatutkimukseen

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti

Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti CapMan Oyj:n hallituksen vahvistama 11.2.2016. Tämä CapMan Oyj:n (jäljempänä CapMan) palkka- ja palkkioselvitys on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleen

Lisätiedot

Biojätteen kompostointi Porin pientaloalueilla

Biojätteen kompostointi Porin pientaloalueilla Biojätteen kompostointi Porin pientaloalueilla RAPORTTI Porin kaupungin ympäristövirasto 2/2010 Biojäte pois kaatopaikalta Biohajoavat jätteet, kuten biojäte, puu ja paperi, tuottavat kaatopaikoille päätyessään

Lisätiedot

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/ Kuntokiekon lisäohjeet: Pelaajaluettelot Joukkueet toimittavat aluepäällikölle joukkueensa pelaajaluettelot ennen sarjan alkua. Yhteyshenkilö ilmoittaa pelaajamuutokset välittömästi aluepäällikölle. Vain

Lisätiedot

Opiskelijatiedote - Studerande info 5.

Opiskelijatiedote - Studerande info 5. Metsäalan Asiantuntijat Skogsbranschens Experter 23. helmikuuta / 23. februari 2016 Opiskelijatiedote - Studerande info 5. HAAPA 2015 HAAPA eli metsäalan opiskelijoiden harjoittelupalkkauskysely tehtiin

Lisätiedot

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely Perustiedot: - Kyselyaika 7. 15.3.2013 - Kysely lähetettiin yli 5 henkilöä työllistäville jäsenorganisaatioille (916) - Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Haukiputaan Ahmat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä 2. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja) 2.

Lisätiedot

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. SÄÄNTÖMUUTOSMUISTIO 23.09.2009 Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. Muistiossa on kirjattuna ensin nykyinen sääntökohta ja sen perään esitetty muutos perusteluineen.

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Työllisyys- ja kasvusopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan työmarkkinakeskusjärjestöjen

Lisätiedot

RIL-PALKKAKYSELY 2017

RIL-PALKKAKYSELY 2017 RIL- 8.3.2017 PALKKAKYSELY 2016 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin loka-marraskuussa 2017 työmarkkinatutkimus. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille, joiden sähköpostiosoite

Lisätiedot

Palkka ja luontaisedut

Palkka ja luontaisedut Palkka ja luontaisedut Palkansaajilta kysyttiin: Kuukausiansiot veroja vähentämättä elokuussa 2015 Bruttopalkka ikälisineen Luontaisetujen raha-arvo (=verotusarvo) Kertaluonteinen tulospalkkauserä viimeisen

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ tutkimus KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2009 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien maaliskuun 2009 lopussa tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä lomista ja lomatoiveista

Lisätiedot

Perustiedot. Sukupuoli. Jäsenyys Lakimiesliitossa

Perustiedot. Sukupuoli. Jäsenyys Lakimiesliitossa 1 Sisällys Perustiedot... 3 Sukupuoli... 3 Jäsenyys Lakimiesliitossa... 3 Työnantaja ja työsuhde... 4 Toimialajakauma... 4 Yrityksen koko... 4 Työsuhteen kesto... 5 Työsuhteen laatu... 5 Palkka... 6 Palkkausmuoto...

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot

Selvitys koulutuskorvauksen käytöstä. Tuomo Lalli, Paula Kuntsi-Ruuska ja Juho Oksanen

Selvitys koulutuskorvauksen käytöstä. Tuomo Lalli, Paula Kuntsi-Ruuska ja Juho Oksanen Selvitys koulutuskorvauksen käytöstä Tuomo Lalli, Paula Kuntsi-Ruuska ja Juho Oksanen 20.11.2018 Koulutuskorvaus summat (eur) ja päätösten lukumäärät v. 2017 6 000 000 5 000 000 4 000 000 3 000 000 2 000

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

IT-ura-tutkimus 2015. Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry Lars Sonckin kaari 12 02600 Espoo www.tivia.fi Puh.

IT-ura-tutkimus 2015. Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry Lars Sonckin kaari 12 02600 Espoo www.tivia.fi Puh. IT-ura-tutkimus 2015 Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry Lars Sonckin kaari 12 02600 Espoo www.tivia.fi Puh. 020 741 9898 Palkkaraportti 2 (30) Sisällysluettelo 1. Yhteenveto... 3 2. Yleistä...

Lisätiedot

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010 Yrityskohtainen erä Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto Helsinki 24.3.2010 Ohjelma Ohjeita erän käytöstä Kokemuksia helmikuussa -09 paikallisesti neuvotellusta erän käytöstä Miten tästä eteenpäin

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA

SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA Kysely toisen palveluksessa oleville, opiskelijoille ja yrittäjille 1.4.2012 Suomen kirjoitustulkit

Lisätiedot

Asukaskysely Tulokset

Asukaskysely Tulokset Yleiskaava 2029 Kehityskuvat Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Kaavoitusyksikkö 1.9.2014 Asukaskysely Tulokset Sisällys VASTAAJIEN TIEDOT... 2 ASUMINEN... 5 Yhteenveto... 14 LIIKKUMINEN... 19 Yhteenveto...

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 15.4.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Tämä jäsenhankintatutkimus tehtiin Rotaryn piirille numero 1430. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville potentiaalisten jäsenten

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS F-Secure Oyj 4. huhtikuuta 2016 Sisällys Hallituksen ja yhtiön johtoryhmän jäsenten palkitseminen... 3 Hallitus... 3 Hallituksen palkitseminen... 3 Toimitusjohtaja... 3 Johtoryhmän

Lisätiedot

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Agenda Avaus ja esittäytyminen Yrityskohtainen sopiminen (paikallinen sopiminen) Taustat ja tavoite Ohjeet Miten syksyn 2011 palkkaneuvottelut sujuivat?

Lisätiedot

Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto Työmarkkinatutkimus 2015. Taloustutkimus Oy

Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto Työmarkkinatutkimus 2015. Taloustutkimus Oy Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto Työmarkkinatutkimus 2015 Taloustutkimus Oy Helmikuu 2016 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Tutkimuksen vastaajarakenne... 3 3. Jäsenkunnan tutkinnot ja pääaineet...

Lisätiedot

Tyytyväisyyskysely

Tyytyväisyyskysely Tyytyväisyyskysely 2012-2013 TYYTYVÄISYYSKYSELY Salon Vilpas Koripallo ry:n junioritoiminnan tyytyväisyyskysely toteutettiin keväällä 2013. Tyytyväisyyskyselyllä haluttiin selvittää, miten seuran laatukäsikirjaan

Lisätiedot

Työsopimus ja ohjeet sovitusta keikasta/esiintymisestä on suositeltavaa tehdä kirjallisesti. Työsopimusmalli on työehtosopimuksen liitteenä.

Työsopimus ja ohjeet sovitusta keikasta/esiintymisestä on suositeltavaa tehdä kirjallisesti. Työsopimusmalli on työehtosopimuksen liitteenä. RAVINTOLAMUUSIKKOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Sopimuksen soveltamisala Tällä työehtosopimuksella määrätään vähimmäispalkat ja työehdot ohjelmatoimistoihin ja ravintoloihin työsuhteessa

Lisätiedot

PALKKAKYSELY 2012 TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta 2012 sekä palkkakehitys 2003 2012 1998 2012

PALKKAKYSELY 2012 TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta 2012 sekä palkkakehitys 2003 2012 1998 2012 PALKKAKYSELY TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta sekä palkkakehitys 2003 ja 1998 1 YHTEENVETO Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry lähetti yhdistyksilleen huhtikuussa palkkakyselyn. Kyselyn

Lisätiedot

virhemarginaali eli luottamusväli on plus miinus yksi prosenttiyksikkö. Taulukosta 1 nähdään myös muiden muuttujien vakioidut palkkaerot.

virhemarginaali eli luottamusväli on plus miinus yksi prosenttiyksikkö. Taulukosta 1 nähdään myös muiden muuttujien vakioidut palkkaerot. 28 työmarkkinaedunvalvonta Teksti: Teuvo Muhonen TEKin työmarkkinatutkimus Tulospalkkiot lievässä laskussa Tulospalkkioiden osuus kokonaisvuosiansioista oli viime vuonna 7,2 prosenttia, kun se vuotta aikaisemmin

Lisätiedot

KUNTASEKTORIN TYÖMARKKINATUTKIMUS 2006. Akavan Erityisalojen selvityksiä 3/2007

KUNTASEKTORIN TYÖMARKKINATUTKIMUS 2006. Akavan Erityisalojen selvityksiä 3/2007 KUNTASEKTORIN TYÖMARKKINATUTKIMUS 06 Akavan Erityisalojen selvityksiä 3/07 Akavan Erityisalat ry ISSN 1796-9247 Multiprint Oy Helsinki ALUKSI Tämänkertainen työmarkkinatutkimuksemme on järjestyksessä liittomme

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset vastauspolut työmarkkina-aseman mukaan (palkkatyössä olevat,

Lisätiedot

Palkkatuki 25.11.2010 3

Palkkatuki 25.11.2010 3 Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat

Lisätiedot

Palkkakartoitus. Tarja Arkio, asiantuntija, Akava. Toimenpiteet tasa arvon edistämiseksi työelämässä (Tasa arvol 6 a )

Palkkakartoitus. Tarja Arkio, asiantuntija, Akava. Toimenpiteet tasa arvon edistämiseksi työelämässä (Tasa arvol 6 a ) Palkkakartoitus Tarja Arkio, asiantuntija, Akava Toimenpiteet tasa arvon edistämiseksi työelämässä (Tasa arvol 6 a ) Jos työnantajan palvelussuhteessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään

Lisätiedot

PUUTARHAHARJOITTELIJAA KOSKEVAT TYÖEHDOT 1.1.2009 ALKAEN

PUUTARHAHARJOITTELIJAA KOSKEVAT TYÖEHDOT 1.1.2009 ALKAEN MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO OPPILAITOKSET Annankatu 31-33 C 48, 00100 HELSINKI PUUTARHA-ALA 1/2009 Puhelin (09) 725 04 500, faksi (09) 725 04 511 Sähköposti: info@tyonantajat.fi Kotisivu: www.tyonantajat.fi

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO JOUKKUESIVUSTON OHJE VERSIO 1.5. PÄIVITETTY 20.11.2013. Joukkuesivusto KOKOONPANOT

SUOMEN SALIBANDYLIITTO JOUKKUESIVUSTON OHJE VERSIO 1.5. PÄIVITETTY 20.11.2013. Joukkuesivusto KOKOONPANOT sivu 1 Joukkuesivusto KOKOONPANOT KOKOONPANON LUOMINEN JA YLLÄPITO PALVELUSIVUSTOLLA Huom! Myös VIERASJOUKKUE ilmoittaa omilla joukkue-tunnuksillaan oman ottelukokoonpanonsa. Kokoonpano tulee ilmoittaa

Lisätiedot

Salon Lastentarhanopettajat ry 24.4.2014

Salon Lastentarhanopettajat ry 24.4.2014 Salon Lastentarhanopettajat ry 24.4.2014 1 OAJ:n jäsenjakauma 1.1.2014 Varsinaiset jäsenet yhteensä 93 212 OAO 22 % OAJ-YSI 61 % LTOL 15 % YLL 2 % Opsia 0,10% OAJ:n alueyhdistykset Seitsemäntoista alueyhdistystä

Lisätiedot

Luonnontieteiden Akateemisten Liitto Työmarkkinatutkimus 2012. Taloustutkimus Oy

Luonnontieteiden Akateemisten Liitto Työmarkkinatutkimus 2012. Taloustutkimus Oy Luonnontieteiden Akateemisten Liitto Taloustutkimus Oy Helmikuu 2013 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Tutkimuksen vastaajarakenne... 3 2. Jäsenkunnan tutkinnot ja pääaineet... 4 3. LAL:n jäsenkunnan toiminta

Lisätiedot

OHJE 1 (5) 16.12.2011 VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus

OHJE 1 (5) 16.12.2011 VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus OHJE 1 (5) VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET Kyselyn sisältö ja tarkoitus Valmeri-kysely on työntekijöille suunnattu tiivis työolosuhdekysely, jolla saadaan yleiskuva henkilöstön käsityksistä työoloistaan kyselyn

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

Suomen Kuoronjohtajayhdistys ry:n palkkatutkimus talvella 2013

Suomen Kuoronjohtajayhdistys ry:n palkkatutkimus talvella 2013 Suomen Kuoronjohtajayhdistys ry:n palkkatutkimus talvella 2013 Suomen Kuoronjohtajayhdistys ry. keräsi Suomessa työskenteleviltä kuoronjohtajilta tietoa heidän kuoronjohtamistyöstä saamastaan palkasta.

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

kuvaamasi asukkaan näkökulmasta,

kuvaamasi asukkaan näkökulmasta, Liite 2 1(6) Kyselylomake ohjaajille Hyvä ohjaaja! 10.4.2012 Pyydän ystävällisesti, että vastaat ohessa olevaan kyselyyn. Vastauksesi ovat minulle hyödyllistä tutkimusaineistoa opinnäytetyötä tehdessäni.

Lisätiedot

Muuttuneet toimintatavat. Toimitsijakoulutus Harrastesarja Tulospalvelun käyttö

Muuttuneet toimintatavat. Toimitsijakoulutus Harrastesarja Tulospalvelun käyttö Muuttuneet toimintatavat Toimitsijakoulutus Harrastesarja Tulospalvelun käyttö Toimitsijakoulutus Seurojen toimitsijakouluttajat kouluttavat oman seuran ottelutoimitsijat! Seurojen kouluttajat löytyvät

Lisätiedot

Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus. Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo

Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus. Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo Esityksen sisältö Taustatiedot Tavoite Tutkimuksen toteutus

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Palkkoja korotetaan tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,24 %.

Palkkoja korotetaan tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,24 %. ETL:n työmarkkinatiedote 14.4.2011 MEIJERIALA 13/11 PALKANTARKISTUKSET 1.4.2011 1. TYÖNTEKIJÄT Tausta Elintarviketeollisuusliitto ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry hyväksyivät 24.5.2010 valtakunnansovittelijan

Lisätiedot

Tulotiedot - Laskentasääntöjä Kansallisen tulorekisterin perustamishanke

Tulotiedot - Laskentasääntöjä Kansallisen tulorekisterin perustamishanke Versio 1.04 Tulotiedot - Laskentasääntöjä Kansallisen tulorekisterin perustamishanke Tulotiedot - Laskentasääntöjä 2 (13) Versiohistoria Versio Päivämäärä Kuvaus 1.00 9.4.2018 Dokumentti julkaistu. 1.01

Lisätiedot

Tulospalvelun käyttö. Ringette/Länsi-Suomen alue

Tulospalvelun käyttö. Ringette/Länsi-Suomen alue Tulospalvelun käyttö Ringette/Länsi-Suomen alue 1 Tulospalvelun käyttö E-, D- ja Harraste-sarjoissa Tulospalvelu https://ringette.torneopal.fi/ Joukkueenjohtajat lisäävät pelaajat joukkueeseen tulospalvelussa

Lisätiedot

PROFESSORILIITTO PROFESSORSFÖRBUNDET

PROFESSORILIITTO PROFESSORSFÖRBUNDET PROFESSORILIITTO PROFESSORSFÖRBUNDET PALKKASELVITYKSET 2012 työnantajaselvitys PALKKAKYSELY JÄSENILLE RAPORTTI toukokuu 2013 FOCUS MASTER OY SISÄLLYSLUETTELO Johdanto...3 1. TUTKIMUSAINEISTON KUVAUS...5

Lisätiedot

Työmarkkina- tutkimus 2014. Nuutti Pursiainen

Työmarkkina- tutkimus 2014. Nuutti Pursiainen Työmarkkina- tutkimus 201 Nuutti Pursiainen Työmarkkinatutkimus 201 Nuutti Pursiainen Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry Mikonkatu 8 A, 000 Helsinki Puhelin 0 231 0350 www.yhteiskunta-ala.fi Taitto:

Lisätiedot

Aihe: Yhtälön käyttö soveltamisessa ja ongelmanratkaisussa

Aihe: Yhtälön käyttö soveltamisessa ja ongelmanratkaisussa Harjoituksia 9 Aihe: Yhtälön käyttö soveltamisessa ja ongelmanratkaisussa 1. Kirjoita yhtälö ja ratkaise x. a) lukujen x ja 6 summa on yhtä suuri kuin lukujen x ja 4 tulo. b) Kun luku x kerrotaan kolmella

Lisätiedot

Samasta työstä sama palkka

Samasta työstä sama palkka Samasta työstä sama palkka 3.10.2002 06:26 IT-alalla se toteutuu: miehille ja naisille maksetaan samasta työstä sama palkka. Sukupuolten keskipalkassa oleva ero johtuu siitä, että miehiä on naisia enemmän

Lisätiedot

Keskiansiot kasvaneet valtiolla työnantajasektoreista eniten vuosina 2003-2012

Keskiansiot kasvaneet valtiolla työnantajasektoreista eniten vuosina 2003-2012 Palkat ja työvoimakustannukset 2013 Palkkarakenne 2012 Keskiansiot kasvaneet valtiolla työnantajasektoreista eniten vuosina 2003-2012 Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston mukaan kokoaikaisten palkansaajien

Lisätiedot

Pistetulo eli skalaaritulo

Pistetulo eli skalaaritulo Pistetulo eli skalaaritulo VEKTORIT, MAA4 Pistetulo on kahden vektorin välinen tulo. Tarkastellaan ensin kahden vektorin välistä kulmaa. Vektorien a ja, kun a 0, välinen kulma on (kuva) kovera kun a vektorit

Lisätiedot

Alkoholinvaikutukset sosiaalisiin suhteisiin

Alkoholinvaikutukset sosiaalisiin suhteisiin Alkoholinvaikutukset sosiaalisiin suhteisiin Psykologian tutkimuskurssin työ Pyry Möttönen Janne Santala Toni Kangas 2.2.11 1. Johdanto Alkoholi ja sosiaaliset suhteet. Alkoholijuoma eli väkijuoma on etanolia

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille 2 2012 Copy 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana Keskiarvo: 5,1 Joukkue, jossa lapsi on mukana 25 11 20 15 7 19 11 7 15 8 6 B pojat C pojat D99 pojat D00 pojat E01

Lisätiedot

KYSELY FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIKOHTAISEN ERÄN TOTEUTUKSESTA Jukka Koskipirtti

KYSELY FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIKOHTAISEN ERÄN TOTEUTUKSESTA Jukka Koskipirtti KYSELY FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIKOHTAISEN ERÄN TOTEUTUKSESTA 1.12.2012 Jukka Koskipirtti Farmaseuttisen henkilöstön apteekkikohtainen erä 1.12.2012 0,7 marraskuun palkkasummasta Sähköpostikysely

Lisätiedot

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014 Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014 TUTKIMUKSEN TILAAJA Energiateollisuus ry. TUTKIMUSMENETELMÄ: Puhelinhaastattelu HAASTATTELUAJANKOHTA: 3.-16.3.2014 HAASTATTELUJEN MÄÄRÄ: 1001 SISÄLTÖ: Tulosten tilastolliset

Lisätiedot

PALKKAKYSELY. TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta 2013 sekä palkkakehitys 2003 2013 ja 1998 2013

PALKKAKYSELY. TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta 2013 sekä palkkakehitys 2003 2013 ja 1998 2013 PALKKAKYSELY TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta sekä palkkakehitys 2003 ja 1998 1 YHTEENVETO Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry lähetti yhdistyksilleen kesäkuussa palkkakyselyn. Kyselyn

Lisätiedot

Mediakyselyn tulokset

Mediakyselyn tulokset Teetimme Tammikuussa 2016 kyselyn lasten mediakäyttäytymisestä Kankaan päiväkodin esikoululaisten ja Kankaan koulun 1-4- luokkalaisten vanhemmilla. Kyselyn avulla oli tarkoitus kartoittaa lasten sosiaalisen

Lisätiedot

Lukio ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikka selvitys 2014

Lukio ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikka selvitys 2014 Lukio ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikka selvitys 2014 Kurt Torsell Kartoituksen toteutus Suomen Kuntaliitto toteutti syksyllä 2013 ensimmäistä kertaa kouluille suunnatun

Lisätiedot