Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) 66 Palkkausavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahoista HEL T Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille nuorisopiirijärjestöille tai vastaaville yhteensä euroa tililtä projekti kuitenkin niin, että Kanava nuorisolle myönnettävä avustus maksetaan vasta sen jälkeen kun yhdistys on toimittanut nuorisoasiainkeskukseen tilintarkastajien lausunnon vuoden 2011 tilinpäätöksestä. Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (nuoriso.hel.fi/kansalaistoiminta > Raha-avustukset). 2. todeta, että vuoden 2012 palkkausavustus tulee selvittää vuoden 2013 palkkausavustuksen haun yhteydessä tai viimeistään mennessä. 3. olla myöntämättä avustusta seuraaville yhdistyksille, koska ne eivät täytä palkkausavustuksen myöntämisen ehtoja: Helsingin Icehearts (nro 22), hylkäysperuste: yhdistys on liikuntayhdistys, jota tuetaan liikunta- ja sosiaalilautakunnan avustuksista. Helsingin venäjänkielinen nuorisoyhdistys Alliance (nro 23), hylkäysperuste: yhdistyksen toimintahistoria on vielä varsin lyhyt ja palkkausavustukseen tarvittavaa näyttöä pitkäaikaisesta helsinkiläisestä nuorisotoiminnasta ei ole. Toimintaa tuetaan Kansainvälinen Perhekriisien Tukiyhdistys The Family Center (nro 24), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista. Karjalan Nuoret (nro 25), hylkäysperuste: yhdistyksen ikärakenne sekä toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Yhdistyksen varhaisnuorisotoimintaa tuetaan

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Lasten ja nuorten puutarhayhdistys (nro 26), hylkäysperuste: yhdistyksen toiminnassa pääpaino on opetusviraston tukemassa kesävirkistystoiminnassa ja nuorisolautakunnan tuettavan toiminnan osuus yhdistyksen koko toiminnasta on pieni eikä näin ollen täytä avustuksen saamisen ehtoja. Toimintaa tuetaan Logrus Kansainvälinen nuorisoaloitteiden tukiyhdistys (nro 27), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista. Suomen Ogadenialaisten yhdistys (nro 28), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista. The Group (nro 29), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toimintaavustuksista. Esittelijä Lisätiedot vs. osastopäällikkö Markku Toivonen Mervi Smahl-Laurikainen, suunnittelija, puhelin: mervi.smahl-laurikainen(a)hel.fi Liitteet 1 Palkkausavustukset 2012 Otteet Ote Hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Liite 1 Päätösehdotus Lautakunta päättänee 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille nuorisopiirijärjestöille tai vastaaville yhteensä euroa tililtä projekti kuitenkin niin, että Kanava nuorisolle myönnettävä avustus maksetaan vasta sen jälkeen kun yhdistys on toimittanut nuorisoasiainkeskukseen

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) tilintarkastajien lausunnon vuoden 2011 tilinpäätöksestä. Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (nuoriso.hel.fi/kansalaistoiminta > Raha-avustukset). 2. todeta, että vuoden 2012 palkkausavustus tulee selvittää vuoden 2013 palkkausavustuksen haun yhteydessä tai viimeistään mennessä. 3. olla myöntämättä avustusta seuraaville yhdistyksille, koska ne eivät täytä palkkausavustuksen myöntämisen ehtoja: Helsingin Icehearts (nro 22), hylkäysperuste: yhdistys on liikuntayhdistys, jota tuetaan liikunta- ja sosiaalilautakunnan avustuksista. Helsingin venäjänkielinen nuorisoyhdistys Alliance (nro 23), hylkäysperuste: yhdistyksen toimintahistoria on vielä varsin lyhyt ja palkkausavustukseen tarvittavaa näyttöä pitkäaikaisesta helsinkiläisestä nuorisotoiminnasta ei ole. Toimintaa tuetaan Kansainvälinen Perhekriisien Tukiyhdistys The Family Center (nro 24), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista. Karjalan Nuoret (nro 25), hylkäysperuste: yhdistyksen ikärakenne sekä toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Yhdistyksen varhaisnuorisotoimintaa tuetaan Lasten ja nuorten puutarhayhdistys (nro 26), hylkäysperuste: yhdistyksen toiminnassa pääpaino on opetusviraston tukemassa kesävirkistystoiminnassa ja nuorisolautakunnan tuettavan toiminnan osuus yhdistyksen koko toiminnasta on pieni eikä näin ollen täytä avustuksen saamisen ehtoja. Toimintaa tuetaan Logrus Kansainvälinen nuorisoaloitteiden tukiyhdistys (nro 27), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista.

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Suomen Ogadenialaisten yhdistys (nro 28), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista. The Group (nro 29), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toimintaavustuksista. Esittelijä päätti kokouksessaan järjestöavustusten toimintalinjoista niin, että palkkausavustuksiin varataan kuluvana vuonna euroa, joka on euroa (3 %) enemmän kuin edellisvuonna. Lautakunnan avustusohjesäännön mukaan palkkausavustuksen saantiin ovat oikeutettuja helsinkiläiset nuorisojärjestöt tai vastaavat yhdistykset, joilla on alaisuudessaan paikallisia helsinkiläisiä nuorisoyhdistyksiä, jaostoja / osastoja / toimintaryhmiä tai järjestön toiminnan luonne muutoin edellyttää organisoimista. Palkkausavustuksen käyttöön oikeuttavia hyväksyttäviä menoja ovat järjestön työntekijän palkkauskulut, palkkauksesta aiheutuvat lakisääteiset ja vapaaehtoiset sosiaalikulut sekä lakisääteiset vakuutukset ja työntekijän työstä aiheutuvat matkakustannukset kotimaassa. Avustusta ei voi käyttää palkkioihin tai palvelujen ostamiseen (esim. kirjanpitopalvelut). Palkkausavustuksen hakuaika vuodelle 2012 päättyi keskiviikkona klo Määräaikaan mennessä saapui yhteensä 29 (2011: 28) hakemusta. Yhtään hakemusta ei saapunut myöhästyneenä. Lähtökohtana vuoden 2012 palkkausavustusesityksessä on ollut lautakunnan avustusohjesäännössä mainitut palkkausavustuksen myöntämiskriteerit (toiminnan laajuus, taloudellinen asema, hakijan saamat avustukset ja nuorisopoliittinen merkitys) ja hakijan avustushakemukseen sisällyttämät liitetiedot. Lisäksi palkkausavustusesitys perustuu nuorisoasiainkeskuksen näkemykseen järjestöjen toiminnan laajuudesta, toiminnan pitkäjänteisyydestä ja jäsenmäärästä. Lisäksi valmistelussa on otettu huomioon järjestöjen toiminnan Helsinki-painotteisuus. Nuorisoasiainkeskus toteaa lisäksi, että yhteydenpito nuorisoasiainkeskukseen ja osallistuminen nuorisoasiainkeskuksen järjestämiin tilaisuuksiin on edesauttanut järjestöjen toiminnan tuntemista. Nuorisolautakunnan avustusohjesäännön mukaisesti palkkausavustusta hakeville yhdistyksille tehdään toiminnan arviointi

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) kolmen vuoden välein. Viime vuoden palkkausavustuksia jaettaessa käytettävissä oli tulokset järjestöjen toiminnan arvioinnista, joka tehtiin 22 järjestölle. Toiminnan arviointikierros oli järjestyksessään kolmas ja nuorisoasiainkeskus toimitti arvioinnin pohjalta erillisen raportin nuorisolautakunnan käyttöön. Järjestöjen toiveiden mukaisesti kunkin järjestön vahvuudet ja parantamisalueet tuotettiin nuorisoasiainkeskuksessa ja syksyllä järjestöille tarjottiin mahdollisuutta käydä palautekeskustelu tuloksista nuorisoasiainkeskuksen kanssa. Suurin osa järjestöistä käytti mahdollisuutta hyväkseen. Viime vuoden palkkausavustusesityksessä nuorisoasiainkeskus totesi, että arvioinnista saatava pohjamateriaali edesauttaa entistä kestävämmän avustuslinjauksen syntymiseen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi , joka viraston näkemyksen mukaan on paras ratkaisu järjestöjen pitkäjänteisen toiminnan takaamiseksi. Avustusohjesäännön mukaan kolmen vuoden arviointijakson aikana suoritetaan tarvittaessa uusille, palkkausavustuskriteerit täyttäville hakijoille toiminnan arviointi erikseen. Toiminnan arviointia on myös mahdollista päivittää kesken arviointijakson, mikäli siihen on tarvetta. Nuorisoasiainkeskuksen näkemyksen mukaan palkkausavustusta hakeneiden joukossa ei ole järjestöjä, joille arviointia olisi erityisesti tänä vuonna tarpeen tehdä eikä muutoinkaan merkittäviä muutoksia edellisvuoteen verrattuna ole tapahtunut. Näillä perusteilla nuorisoasiainkeskuksen esitys pohjautuu edellisvuonna tehdyille avustuslinjauksille. Palkkausavustuksiin varattu euron nousu on jaettu jokaiselle järjestölle 3 % indeksikorotuksena. Vuoden 2012 palkkausavustusesityksessä nuorisoasiainkeskus on jaotellut järjestöt edellisvuoden tapaan seitsemään avustustasoon seuraavasti: 30 %:n palkkausavustus: Helsingin NNKY / nuorisotoiminta ja Helsingin Venäläinen Sadko-klubi. 50 %:n palkkausavustus: Keskustanuorten Helsingin piiri ja Svensk Ungdom i Helsingfors. 80 %:n palkkausavustus: Kalevan Nuorten Uudenmaan Piiri, SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö, SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piiri / nuorisotoiminta ja Vesaisten Helsingin piiri. 100 %:n palkkausavustus: Etelä-Suomen Vasemmistonuoret, Helsingfors Svenska Scouter, Helsingin 4H-yhdistys, Helsingin Sosialidemokraattinen Nuorisopiiri, Helsingin Vihreät Nuoret, Kanava nuoriso ja Kokoomuksen Nuorten Helsingin Piiri. 125 %:n palkkausavustus: Luonto-Liiton Uudenmaan piiri.

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) 150 %:n palkkausavustus: Kansallinen Lastenliitto Helsingin piirijärjestö. 175 %:n palkkausavustus: Helsingin NMKY / nuorisotoiminta, Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ja Kalliolan Nuoret. 275 %:n palkkausavustus: Pääkaupunkiseudun Partiolaiset. Nuorisoasiainkeskus ei esitä palkkausavustuksen myöntämistä seuraaville järjestöille: Helsingin Icehearts on liikuntajärjestö, joka tarjoaa liikunnallista toimintaa erityistä tukea kasvussaan ja kehityksessään tarvitseville lapsille. Järjestön toimintaa tuetaan liikunta- ja sosiaalilautakunnan avustusmäärärahoista, joka on nuorisoasiainkeskuksen näkemyksen mukaan riittävä julkinen tuki Helsingin kaupungilta. Helsingin venäjänkielinen nuorisojärjestö Alliancen toimintahistoria on vielä varsin lyhyt eikä näyttöä palkkausavustuksen myöntämiskriteerit täyttävästä jäsentyneestä pitkäjänteisestä toiminnasta vielä ole. Toimintaa tuetaan Kansainvälinen Perhekriisien Tukiyhdistys The Family Centerin toiminnan laajuus ja kattavuus eivät täytä palkkausavustuskriteereitä. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys toimii pääasiassa opetusviraston kesävirkistystoiminnan tuella ja nuorisolautakunnan tuettavan toiminnan osuus yhdistyksen koko toiminnasta on pieni eikä näin ollen täytä avustuksen saamisen ehtoja. Toimintaa tuetaan Logrus kansainvälinen nuorisoaloitteiden tukiyhdistyksen toiminnan laajuus ei täytä palkkausavustuksen myöntämisperusteita. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista. Suomen Ogadenialaisten yhdistyksen toiminnan laajuus ei täytä palkkausavustuksen myöntämisperusteita. Yhdistyksen nuorisotoimintaa tuetaan toiminta-avustuksista. The Groupin toiminnan laajuus ei täytä palkkausavustuksen myöntämisperusteita. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista. Hakemukset ovat lautakunnan varsinaisten ja varajäsenten nähtävillä nuorisoasiainkeskuksessa klo alkaen. Esittelijä vs. osastopäällikkö Markku Toivonen

7 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Lisätiedot Mervi Smahl-Laurikainen, suunnittelija, puhelin: mervi.smahl-laurikainen(a)hel.fi Liitteet 1 Palkkausavustukset 2012 Otteet Ote Hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Liite 1 Tiedoksi Nuorten kansalaistoiminnan toimisto Päätöshistoria Nuorten kansalaistoiminnan toimiston toimistopäällikkö HEL T Päätös Päätöksen perustelut Vs. osastopäällikkö päätti 1. myöntää liitteen mukaisesti vuoden 2012 palkkausavustusennakkoina euroa menokohdalta olla myöntämättä palkkausavustusennakkoa Logrus - Kansainvälinen nuorisoaloitteiden tukiyhdistys ry:lle, koska yhdistys ei saanut varsinaista palkkausavustusta vuonna todeta, että varsinaiset palkkausavustukset ovat haettavissa klo mennessä. Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (nuoriso.hel.fi > Järjestöille ja nuorten ryhmille > Raha-avustukset). Nuorisolautakunnan avustusohjesäännön mukaan nuorten kansalaistoiminnan toimiston toimistopäällikkö voi myöntää palkkausavustuksista ennakkoa yhdistyksille, jotka ovat edellisenä vuonna saaneet nuorisolautakunnalta palkkausavustusta.

8 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Vuoden 2012 palkkausavustusennakoiden hakuaika päättyi klo Määräaikaan mennessä nuorisoasiainkeskukseen saapui 21 avustusennakkohakemusta. Lisätiedot Smahl-Laurikainen Mervi, suunnittelija, puhelin: mervi.smahl-laurikainen(a)hel.fi

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 76 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2016 HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (6) 67 Nuorisolautakunnan myöntämät toiminta-avustukset 2015 HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.1.2014 alkaen 1 Opas on tiivistelmä nuorisolautakunnan myöntämistä avustuksista ja siinä esitellään avustukset pääkohdittain.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 35 Nuorisolautakunnan hallinnassa olevien nimikkotilojen myöntäminen ajalle 1.9.2017-31.8.2018 HEL 2017-006127 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää Helsingin Vasemmistonuoret

Lisätiedot

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.1.2011 alkaen 1 Tämä opas perustuu nuorisolautakunnan hyväksymään nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöön 1.1.2011

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (6) 123 Loma-aikojen leiriavustusten käyttö 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. tarkentaa 28.1.2016 tehtyä loma-aikojen leiriavustuspäätöstä jätettyjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Nuorisolautakunta Ntj/3 27.09.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Nuorisolautakunta Ntj/3 27.09.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) 80 Viranomaisten päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten 6.6. - 12.9.2012 tekemiä päätöksiä:

Lisätiedot

63 Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry:n kuljetusavustuspäätöksen muutos. Päätös

63 Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry:n kuljetusavustuspäätöksen muutos. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 63 Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry:n kuljetusavustuspäätöksen muutos HEL 2015-000545 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti muuttaa päätöstään 28.1.2015

Lisätiedot

24 Atlantis FC Girls ry:n projektiavustushakemus. Päätös

24 Atlantis FC Girls ry:n projektiavustushakemus. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (16) 24 Atlantis FC Girls ry:n projektiavustushakemus HEL 2014-003799 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Toimistopäällikkö päätti olla myöntämättä projektiavustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 10 Loma-aikojen leiriavustukset 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää esityksen mukaisesti loma-aikojen leiriavustusta 627 000 euroa menokohdalta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2011 1 (5) 81 Viranhaltijoiden päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten tekemiä päätöksiä: 17.10.2011

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4)

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) Yhdistyksen nimi vuodelle Rekisterinumero Y-tunnus Nuorisoyhdistys Yhdistyksen jakeluosoite Nuorten toimintaryhmä Postinumero ja -toimipaikka Tilinumero Tilinhaltija

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 Nuorisolautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 Nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 Kokousaika 17:00-18:41 Kokouspaikka Hietaniemenkatu 9 B Läsnä Jäsenet Kari, Emma Kuitunen, Anita Ahola, Riku Perälä, Erkki Sandberg, Johanna Tiihonen, Tuomas Toivonen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2013 Nuorisolautakunta 30.05.2013 NUORISOLAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2013 Nuorisolautakunta 30.05.2013 NUORISOLAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 6/2013 NUORISOLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 6-2013 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 17:00 Kokouspaikka Käsitellään Hietaniemenkatu 9 B Tällä esityslistalla mainitut asiat Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 75 Vuoden 2015 toiminta-avustusten käyttö HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Food Camp ry:lle mahdollisuuden toimittaa hyväksyttävä selvitys

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA Voimassa 1.1.2014 alkaen HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOASIAINKESKUS Nuorten kansalaistoiminnan toimisto Postiosoite: PL 5000, 00099 Helsingin kaupunki Puhelin: 09 310 8900

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Helsingin nuoret ajattelijat ry:n projektiavustushakemus 2017 HEL 2017-000127 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kumppanuuspäällikkö päätti myöntää Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Nuorten toimintaryhmä Youth in Actionin projektiavustus HEL 2017-001103 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kumppanuuspäällikkö päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA Voimassa 1.9.2016 alkaen HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOASIAINKESKUS Kumppanuusyksikkö Postiosoite: PL 5000, 00099 Helsingin kaupunki Puhelin: 09 310 8900 (vaihde) Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry:n projektiavustushakemus HEL 2016-008862 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää SDPL:n Helsingin

Lisätiedot

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita. VIHDIN KUNTA Nuorisolautakunta 15.1.2003 4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA NUORISOPALVELUT NUORISOYHDISTYSTEN JA VAPAIDEN NUORTEN TOIMINTARYHMIEN VUOSIAVUSTUKSET 1. AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT: Paikalliset nuorisoyhdistykset:

Lisätiedot

11 Nuorten toimintaryhmän Fine Films projektiavustushakemus. Päätös

11 Nuorten toimintaryhmän Fine Films projektiavustushakemus. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Nuorten toimintaryhmän Fine Films projektiavustushakemus HEL 2015-001791 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Fine Films

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (12) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (12) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (12) 45 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-000176 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Avustusohjesääntö on hyväksytty Helsingin kaupungin nuorisolautakunnan kokouksessa 1.12.1993. Avustusohjesääntö on päivitetty 30.3.1995,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 Nuorisolautakunta 28.05.2015 NUORISOLAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 Nuorisolautakunta 28.05.2015 NUORISOLAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 NUORISOLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 6-2015 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 17:00 Kokouspaikka Käsitellään Hietaniemenkatu 9 B Tällä esityslistalla mainitut asiat Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 22 Nuorten toimintaryhmän Supertiimi projektiavustushakemus HEL 2016-004931 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Supertiimi

Lisätiedot

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7 0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE 0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA Nlk 20.11.2008 / Voimassa 1.1.2010 alkaen NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Avustusohjesääntö on hyväksytty Helsingin kaupungin nuorisolautakunnan kokouksessa 1.12.1993.

Lisätiedot

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2 Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) 82 Syyslomatoiminnan avustus Jamkicks Osakeyhtiölle 12.10.- 16.10.2015 HEL 2015-009348 T 02 05 01 00 Päätös merkitsi tiedoksi, että Jamkicks Osakeyhtiö on vetänyt pois

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 3 Nuorten toimintaryhmän FGJ-Group projektiavustuksen 2013 käyttämättä jääneen osuuden takaisinperintä HEL 2013-000228 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Toimistopäällikkö

Lisätiedot

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. TIEDOTE KUULUTUS / 2013 KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. 2013 URHEILUSEUROJEN VUOSIAVUSTUKSET (6700 euroa )

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden

Lisätiedot

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE Lanula 3.4.2008 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET. Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 13.3.2012 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.5.

NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET. Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 13.3.2012 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.5. 1 NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 13.3.2012 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.5.2012 2 RAISIOLAISTEN NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Nuorisolain 27.1.2006/72

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16 Nuorten toimintaryhmän Kiiski projektiavustushakemus HEL 2016-002595 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Kiiski 1 500

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62 12.12.2013 Sivu 1 / 1 4233/12.04.06/2013 62 Nuorisopalveluiden sopimuspohjainen avustus vuodelle 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Carina Granholm, puh. 050 537 9176 Nina Grönmark, puh. 050 044 5500 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSAIKA 26.4.2011 KELLO 17.00-20.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Väliaikaiset nuorisotilat, Poikkitie, Tuusniemi Juha Pitkänen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 74 Liikuntalautakunnan myöntämät toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003001 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toiminta-avustusta

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 14.2.2011 17 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aikatoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 75 Nuorten toimintaryhmä Keijun projektiavustus 2016 HEL 2016-011720 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmä Keijulle 1000 euron

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017 Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 fax (03) 680 1209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle Toimintavuosi 2017

Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle Toimintavuosi 2017 Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 tai (019) 75 801 fax (03) 680 1209 tai (019) 758 0209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle

Lisätiedot

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku. 1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus. Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)

Lisätiedot

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen ASIKKALAN KUNNAN AVUSTUKSET Asikkalan vapaa-aikalautakunta hyväksytty 4.3.2009 4 1 Kunnan vapaa-aikalautakunnan tehtävänä mm. on huolehtia nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemisesta ja kehittämisestä.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 126 Kansallinen Lastenliitto Helsingin piirijärjestö ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 syyslukukaudelle

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 73 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Kiinteistö Oy Helsingin Kalliolan setlementtitalon peruskorjausta koskevasta lainahakemuksesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (5) 61 Vuoden 2014 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn käytettäväksi, merkityn avustusmäärärahan jakaminen HEL 2013-001691 T 02 05 01 00 Päätös

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ

KIRKKONUMMEN KUNNAN NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Liite nuo nro 3a/28.11.2006 85 KIRKKONUMMEN KUNNAN NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty nuorisolautakunnassa 28.11.2006 85 Voimassa 1.1.2007 alkaen Kirkkonummen kunta 2006 NUORISOLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2015

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2015 VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2015 Porin kaupungin vapaa-aikatoimi jakaa liikuntaan ja nuorisotyöhön vuonna 2015 seuraavat avustukset: 1 TOIMINTA-AVUSTUKSET LIIKUNTAAN 352 000 Sisältää merkkivuosi-

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN PERIAATTEET

SIVISTYSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN PERIAATTEET Siuntion kunta Sivistyslautakunta 10.2.2011 9 Voimassa 1.1.2011 SIVISTYSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN PERIAATTEET Sivistyslautakunnan ja sivistysosaston johtosäännön 5 :n mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 10 oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000560 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää hylätä Suomen Punaisen Ristin Helsingin

Lisätiedot

Avustushakemus 4.2.2013. Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE. Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle

Avustushakemus 4.2.2013. Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE. Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle Dnro Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle Hakemus koskee rastilla merkittyä rastilla merkittyä kohdeavustusta Palkkausavustus Avustus kansainväliseen

Lisätiedot

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely Sivistyslautakunta 7 25.01.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.01.2017

Lisätiedot

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle 2017 TRE:17/05.01.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS

UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS 1 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. AVUSTAMISEN PIIRIIN KUULUVA TOIMINTA... 2 2.1. Kunnanhallituksen talousarviosta maksettavat avustukset.... 2 2.2. Kulttuuritoimen

Lisätiedot

AVUSTUKSET UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN. Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt Voimaantulo alkaen

AVUSTUKSET UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN. Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt Voimaantulo alkaen Nuoriso- ja liikuntaltk. 9.2.2011 LIITE 2 UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN AVUSTUKSET Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 3.12.2003 Voimaantulo 1.1.2004 alkaen Vapaa-aikalautakunta päivittänyt 24.5.2007

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

AVUSTUKSET LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEEN HARRASTUSTOIMINTAAN V. 2015

AVUSTUKSET LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEEN HARRASTUSTOIMINTAAN V. 2015 AVUSTUKSET LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEEN HARRASTUSTOIMINTAAN V. 2015 KYMI Imatra Imatran kaupunki, Musiikkiopisto 3000 Lappeenranta Lappeenrannan Taideyhdistys ry 1500 Lappeenranta Saimaan Nuorisoseurat

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2009. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2009. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2009 Sivistyslautakunta 24.03.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 24.03.2009 klo 18.00 18.50 Kunnanviraston kokoushuone Räsänen Jesse Jokioja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Liikuntalautakunnan myöntämät tilankäyttöavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003004 T 02 05 01 00 Päätösehdotus Lautakunta päättää myöntää tilankäyttöavustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (8) 6 Kaupunginhallituksen myöntämät talousarvioavustukset vuodelle 2017 Pöydälle 06.02.2017 HEL 2016-004731 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää jakaa avustuksia

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Nuorisolautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Kokousaika 17:00-18:07 Kokouspaikka Hietaniemenkatu 9 B Läsnä Jäsenet Kontio, Timo puheenjohtaja Chydenius, Jussi Ellenberg, Benjamin Isoaho, Olli Kantola, Helena saapui

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (6) 14 Lauttasaari-Seura ry:n oikaisuvaatimus HEL 2012-016385 T 02 05 01 00 Päätös päätti, ettei oikaisuvaatimus anna perustetta ottaa Lauttasaari-Seura ry:n hakemusta

Lisätiedot

Koulutustuki Perustoimintatuet Kohdennetut tuet Parhaat. Paimion kaupunki, sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Koulutustuki Perustoimintatuet Kohdennetut tuet Parhaat. Paimion kaupunki, sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Koulutustuki Perustoimintatuet Kohdennetut tuet Parhaat Paimion kaupunki, sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Aiemmin jaettu avustuksia nyt tukia Säännöt on koottu Hakijan oppaaseen ja tukiperiaatteet ovat

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOAVUSTUKSET VUONNA 2018

LIIKUNTA- JA NUORISOAVUSTUKSET VUONNA 2018 LIIKUNTA- JA NUORISOAVUSTUKSET VUONNA 2018 Porin kaupungin sivistystoimialan liikunta- ja nuorisoyksikkö jakaa liikuntaan ja nuorisotyöhön vuonna 2018 seuraavat avustukset: 1 TOIMINTA-AVUSTUKSET LIIKUNTAAN

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/2017 1 Kokousaika 31.05.2017 klo 18:00 Kokouspaikka Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kokoonkutsuja Kylmälahti Todetaan kokouksen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) Kulttuuri- ja 88 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako HEL 2016-009893 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuri- ja päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000578 T 02 05 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Opetusvirasto 50/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Opetusvirasto 50/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (15) 156 Kielteinen avustuspäätös Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry:lle perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan keväälle 2016 HEL 2015-005921

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2017 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1. AVUSTUSKELPOISUUS 1 1.1. Avustukseen ja vuokravapauteen

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN AVUSTUS- JA STIPENDISÄÄNTÖ

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN AVUSTUS- JA STIPENDISÄÄNTÖ KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN AVUSTUS- JA STIPENDISÄÄNTÖ Hyväksytty 9.12.2008 36 Muutokset hyväksytty: Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 18.11.2014 24, liite 1 Liikuntalautakunta 18.11.2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2017 1 (6) 574 Omakotitalotonttien varaaminen omatoimiseen rakentamiseen Tapulikaupungissa, Siltamäessä, Alppikylässä, Kontulassa, Mellunmäessä, Kurkimäessä ja Kivikossa

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY VIRTAIN KAUPUNKI Liikunta- ja nuorisotoimi 15.02.2012 LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY Virtain kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi myöntää vuosittain liikuntatoimintaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 77 Vuoden 2013 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn, merkityn avustusmäärärahan jakaminen HEL 2012-003621 T 02 05 01 00 Päätös päätti jakaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 Nuorisolautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 Nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 Kokousaika 17:00-19:25 Kokouspaikka Hietaniemenkatu 9 B Läsnä Jäsenet Kontio, Timo Hetemaj, Fatbardhe puheenjohtaja varapuheenjohtaja saapui 17:15, poissa: 56, 57,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) 280 Lapsiperheiden palvelujen vastuualueen avustukset vuonna 2012 Pöydälle 29.5.2012 HEL 2011-008910 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää lapsiperheiden

Lisätiedot