YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO"

Transkriptio

1 Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelma 210 op Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelmassa kehitytään kannattavan ja vastuullisen palveluliiketoiminnan osaajiksi käyttäjälähtöisten tilapalveluiden tai kestävän gastronomian asiantuntijuusalueilla. Restonomikoulutuksessa henkilökohtainen opintopolkusi rakentuu oman yksilöllisen urasuunnitelmasi ja ammatillisen kiinnostuksesi pohjalta monialaiseksi. Opiskelussa painottuvat tiivis vuorovaikutus toimialan yritysten ja organisaatioiden kanssa sekä innovatiiviset, projektimaiset oppimismenetelmät. Yrittäjyyteen kannustetaan läpi opintojen! Opiskelun aikana voi aloittaa oman yritystoiminnan tai perustaa yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa palveluita tuottavan osuuskunnan. Kansainvälisesti suuntautuneella restonomilla on kysyntää työelämässä! Suurin osa restonomiopiskelijoista suorittaa osan opinnoista tai harjoittelun ulkomailla. Suomi MPA14S1 Restonomi (AMK) TUTKINTOTASO Kansallisen tutkintojen viitekehyksen taso 6. KOHDERYHMÄ JA VALINTAPERUSTEET Hakukelpoisuuden amk-opintoihin antaa toisen asteen koulutus, esimerkiksi lukion päästötodistus, ylioppilastutkinto, ammatillinen perustutkinto, ulkomaiset tutkinnot tai avoimen ammattikorkeakoulun (60 op) väylä. OPINNOT TAVOITTEET Valtakunnalliseen valintakokeeseen kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. valintakokeeseen kuuluvat kirjallinen osio ja haastattelu. Valintakokeessa painotetaan soveltuvuutta alalle, motivaatiota, sosiaalisia taitoja ja oppimisvalmiuksia. Restonomi (palvelujen tuottaminen ja johtaminen) Restonomikoulutuksesta valmistuva tuntee matkailu-, ravitsemis- tai toimitilapalvelujen toimintaympäristön ja toimialan kansainvälisen luonteen. Restonomi osaa kehittää systemaattisesti alan liiketoiminnan laatua ja johtaa kestävää sekä kannattavaa alan liiketoimintaa. Hän osaa luoda syvälliseen tuotetuntemukseen perustuvia innovatiivisia palvelutuotteita ja kaupallistaa niitä. Hän hallitsee palvelujen markkinoinnin erityispiirteet ja osaa myydä palveluita asiakaslähtöisesti. Tilapalvelujen asiantuntijuusaluetta opiskellut restonomi tuntee käyttäjälähtöisen suunnittelun periaatteet ja osaa soveltaa niitä tilojen ja toimitilapalvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä uudella ja innovatiivisella tavalla sekä osaa yhdistää elämyksellisyyden toimitiloihin ja niihin liittyviin palveluihin. Tutkinnon suorittanut tuntee aula- ja turvapalvelujen ja muiden toimitilapalvelujen tuottamisen, johtamisen ja kehittämisen menetelmät. Kestävän gastronomian opintojen tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää ruokakulttuurin roolin osana kulttuuriperintöä. Hän tuntee ruokatuotantoketjun ja ymmärtää vastuullisuuden sekä laadun merkityksen siinä. Valmistunut restonomi osaa johtaa asiakaslähtöisten ruoka- ja ravintolapalveluiden tuotanto- ja palveluprosesseja sekö tunnistaa elintarvike-, ruoka- ja ravintolayrityksen kestävän kehityksen osa-alueet.

2 Opetussuunnitelma 2 (6) PROFIILI OPINTOJEN RAKENNE Restonomikoulutuksessa opiskelussa yhdistyvät vahva teoreettinen alan tietämys ja työelämään tehtävät moninaiset projektit. Pedagogia perustuu kokemukselliseen oppimiseen. Henkilökohtainen opintopolku rakentuu monialaiseksi esimerkiksi yhdistelemällä kestävän gastronomian, tilapalvelujen ja matkailun opintoja oman kiinnostuksen ja ammatillisen orientaation perusteella. Ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta mahdollistaa oma-aloitteiselle ja aktiiviselle opiskelijalle erinomaisten työelämäkontaktien solmimisen sekä alan asiantuntijuuden syvenemisen. Kansainvälistymistä tuetaan monin tavoin ja opiskelijavaihto-tai harjoittelu suunnitellaan osaksi henkilökohtaista opintopolkua. Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutuksessa kehitytään kannattavan ja vastuullisen palveluliiketoiminnan ammattilaisiksi. Asiantuntijuutta voi rakentaa kestävän gastronomian tai/ja käyttäjälähtöisten tilapalvelujen osaamisalueilla. Keskeisiä painopisteitä opinnoissa ovat asiakas- ja käyttäjälähtöisyys, kuluttajakäyttäytyminen, uudet elämykselliset palvelukonseptit sekä vastuullinen liiketoiminta. Yrittäjämäistä ajattelua ja toimintaa edellytetään kaikissa opinnoissa. OPINTOJEN SISÄLTÖ JA SUORITTAMINEN Opinnot sisältävät perus- ja ammattiopintoja, vapaasti valittavia opintoja, ammattitaitoa edistävää harjoittelua sekä opinnäytetyön. Opintoja suoritetaan lukuvuodessa vähintään 60 opintopistettä. Opintojakso tulee suorittaa kahden lukukauden kuluessa sen aloituksesta. Poikkeuksen muodostavat opinnäytetyö, harjoittelu, erityiset työelämälähtöiset projektiopinnot sekä usealla lukukaudella toteutettavat laajat opintojaksot. Mikäli opintojakso jää kesken, opiskelija aloittaa sen uudelleen. Opintojakson ensimmäisellä kontaktikerralla käydään läpi opintojakson osaamistavoitteet ja sisältö, erilaiset suoritustavat ja arviointiperusteet, sovitaan mahdollisen tentin ajankohta (välitön suorituskerta) ja ilmoitetaan opintojakson päättymisajankohta, jonka jälkeen suorituksia ei enää oteta vastaan. Opiskelijalla on

3 Opetussuunnitelma 3 (6) mahdollisuus yrittää opintojakson suorittamista kaikkiaan kolme kertaa: opintojakson välittömällä suorituskerralla tai kahdella erikseen määritellyllä uusintatenttikerralla. OPPIMISEN ARVIOINTI Oppimistulokset arvioidaan suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Arviointipäätökset perustuvat opintojaksokuvauksissa esitettyihin arviointikriteereihin. Opintojaksot arvioidaan opintojaksokuvauksessa määritetyllä arviointiasteikolla. Asteikko voi tarkoituksen mukaan olla joko viisiportainen: 5 (erinomainen), 4 (kiitettävä), 3 (hyvä), 2 (tyydyttävä) ja 1 (välttävä) tai hyväksytty (S) /hylätty (0). Opintojakson suoritus on hylätty (0), mikäli opiskelija ei saavuta opintojakson läpäisylle asetettuja minimitavoitteita. HYVÄKSILUKEMINEN JA AHOT OPISKELUMUODOT Opiskelijalla on oikeus tietää, miten arviointiperusteita sovelletaan hänen osaamiseensa. Opintojakson suoritus kirjataan opintosuoritusrekisteriin viimeistään kuukauden kuluttua opintojakson ilmoitetusta päättymisajankohdasta ja aina ennen lukuvuoden päättymistä. Hyväksilukemisen menettelytavat kuvataan tutkintosäännössä ja opinto-oppaassa. Opiskelun pääasiallinen toteutustapa: kontakti- sekä etäopiskelu (esim. virtuaaliopiskelu, verkkoopinnot) itsenäinen opiskelu ja ryhmätyöt projektimuotoinen oppiminen oppiminen oppimisympäristöissä (ravintolat, toimitilapalvelut) Aikuisopiskelijoiden opintojen toteutus Aikuisten Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelman toteutuksessa opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti etätyöskentelynä joko verkko-opintoina, tentteinä tai projekteina. Opintojaksojen kontaktiopiskelu toteutetaan torstai-iltaisin kello ja perjantaisin kello noin kaksi kertaa kuukaudessa. Halutessaan (edeltävät opinnot suoritettuaan) opiskelija voi edetä opinnoissaan myös nopeammin, jolloin kontaktijaksoja on useammin. Aikuisilla on mahdollisuus osallistua myös nuorisopuolen opintojaksoille. OSAAMISEN RAKENTUMINEN Restonomin osaamisen rakentuminen on kuvattu kuviossa 1.

4 Opetussuunnitelma 4 (6) Opiskelijan aktiivisuus, henkilökohtainen urasuunnitelma ja oma-aloitteisuus ovat ratkaisevia asioita osaamisen kehittymisessä. Opintojen laajuudet, suunnitellut ajoitukset ja pätevyydet, jotka koulutuksen aikana rakentuvat, on kuvattu opintooppaassa. Tutkinnon aikana kehittyvä osaaminen rakentuu yhteisistä ja koulutuskohtaisista pätevyyksistä. Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutuksen pätevyydet ovat: 1. Matkailu- ja ravitsemisalan liiketoimintaosaaminen 2. Matkailu- ja ravitsemisalan toimintaympäristöosaaminen 3. Innovointi- ja kehittämisosaaminen 4. Kestävän gastronomian/käyttäjälähtöisten tilapalvelujen osaaminen KELPOISUUSVAATIMUKSET JA SÄÄDÖKSET LISÄTIEDOT Opinnoissa korostuvat työn opinnollistaminen ja vahva työelämäyhteistyö. Ensimmäisenä opintovuotena opiskelija perehtyy liiketoiminnan perusteisiin ja alan toimintaympäristöihin. Kansainvälisyys on keskeinen osa opintoja ulkomaanvaihdon ja osittain englanninkielisen opetuksen muodossa läpi opintojen. Opintojen toisena vuotena opiskelija syventää osaamistaan kestävän gastronomian ja/tai käyttäjälähtöisten toimitilapalvelujen asiantuntijuusalueilla. Ensimmäisen ja toisen opiskeluvuoden aikana kehittyvät myös yleiset työelämävalmiudet. Kolmantena vuonna opinnoissa korostuvat innovointi- ja kehittämisosaaminen sekä oman erityisosaamisalueen ammatillinen syventäminen. Viimeisen opiskeluvuoden päättää opinnäytetyö, joka tehdään aina toimeksiantajalle. Koulutuksessa ei ole säädöksiin perustuvia kelpoisuusvaatimuksia. Matkustus- ja ruokailukustannuksista kontaktiopiskelun aikana osallistuja vastaa itse. Samoin hän kustantaa valinnaiset opinnot lukuun ottamatta koulutuksen järjestäjän tälle ryhmälle osoittamia Jyväskylän ammattikorkeakoulun opintoja. Restonomikoulutukseen kuuluu opintomatkoja ulkomaille, joiden kustannuksista opiskelija vastaa osittain itse.

5 Opetussuunnitelma 5 (6) Opiskelijalta voidaan periä erillinen todellisia hankinta- tai tuotantokustannuksia vastaava materiaalimaksu oppimateriaalista, työvälineistä, laitteista tai tarvikkeista, jotka jäävät opiskelijan käyttöön koulutuksen päätyttyä. Mikäli opiskelija hankkii vastaavan materiaalin muualta, häneltä ei peritä materiaalikuluja (VN asetus 1230/ ). VALMISTUMINEN Ammattikorkeakoulututkinnon opinnot ovat opiskelijalle maksuttomat. Ammattikorkeakoulututkinnosta annettavan todistuksen saamisen edellytyksenä on, että opiskelija suorittaa opinto-oikeusaikanaan koulutusohjelmansa opinnot henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa mukaisesti. TYÖLLISTYMINEN JA JATKO-OPINNOT TYÖLLISTYMIS- MAHDOLLISUUDET JATKO- OPISKELUMAHDOLLISUUDET Jyväskylän ammattikorkeakoulu antaa opiskelijalle todistuksen ammattikorkeakoulututkinnon (210 op) suorittamisesta. Todistukseen liitetään opintokortti. Kestävän gastronomian asiantuntijuusalueelta valmistunut johtaa ruoka- ja ravintolapalveluita ammattikeittiöissä tai toimii erilaisissa elintarvikeketjun kehittämistehtävissä, sekä omaa valmiudet alan yrittäjyyteen. Käyttäjälähtöisten tilojen asiantuntijuusalueelta valmistunut toimii tilojen ja tilapalvelujen asiantuntijana erilaisissa kiinteistöissä esimerkiksi yrityspuistoissa ja hotelleissa. Hän johtaa, kehittää ja myy käyttäjälähtöisiä tilapalveluita yritysasiakkaille. Tehtävänimikkeitä ovat muun muassa palveluvastaava, palveluohjaaja, palvelupäällikkö, projektipäällikkö, projektisihteeri, kiinteistösihteeri, kiinteistöpäällikkö ja kiinteistömanageri. Ammattikorkeakoulututkinnon opiskelija voi valmistuttuaan ja noin 3 vuoden työelämävaiheen jälkeen jatkaa opintojaan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa koulutuksessa. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Opintoja voi jatkaa myös hakeutumalla esimerkiksi yliopistojen maisterikoulutuksiin tai vastaaviin. Ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen on luonnollisesti mahdollista jatkaa myös ulkomaisissa korkeakouluissa Master-tason koulutusohjelmissa. MUUT TIEDOT VASTUUHENKILÖ SUUNNITTELU YKSIKKÖ Samoin ammattikorkeakoulu tarjoaa täydennyskoulutusmahdollisuuksia erikoistumisopinnoissa, oppisopimustyyppisessä täydennyskoulutuksessa sekä työelämäperusteisessa täydennyskoulutuksessa. Jos opiskelija suorittaa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, hän voi saada jatko-opintomahdollisuuden yliopistojen tieteellisiin tai taiteellisiin jatko-opintoihin (37 /558/2009). Kaikkiin jatko-opintoihin on hakeuduttava erikseen. Koulutuspäällikkö Minna-Maaria Hiekkataipale, Koulutuksen asiantuntijoiden sekä opiskelijoiden tiiviit työelämäyhteydet sekä tutkimus- ja kehittämisprojektit tuottavat jatkuvasti tietoa koulutuksen kehittämisen ja suunnittelun tueksi. Asiantuntijat toimivat aktiivisesti alan kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa ja osallistuvat alan toimijoiden koulutuksiin. Liiketoiminta ja palvelut-yksikön neuvottelukunta osallistuu systemaattisesti koulutuksen kehittämiseen työelämän tarpeiden näkökulmasta. Jyväskylän ammattikorkeakoulu Liiketoiminta ja palvelut, Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelma Piippukatu 2, Jyväskylä

6 Opetussuunnitelma 6 (6) LAADUNHALLINTA Ammattikorkeakoulussa on käytössä Korkeakoulujen arviointineuvoston auditoima laatujärjestelmä. Koulutusta kehitetään opiskelijoilta koottavan opintojaksopalautteen perusteella.lisäksi opiskelijakunta kerää vuosittain yleispalautteen restonomikoulutusta koskien. Palautteen perusteella järjestetään keskustelutilaisuus, jossa opiskelijoilla on mahdollisuus keskustella opinnoista sekä korkeakoulun tukipalveluista opettajien ja koulutuspäällikön kanssa. Lisäksi koulutuspäällikkö tapaa ensimmäisen vuoden opiskelijat osana Osaajana kehittyminen-opintojaksoa. Opetussuunnitelman perusteet hyväksyy Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallitus ja koulutuskohtaisen opetussuunnitelman vararehtori. PEDAGOGISET PERIAATTEET Koulutusohjelma toteutetaan ammattikorkeakoulun hallituksen vahvistamisen Pedagogisten periaatteiden mukaisesti. Lisätietoja: EETTISET PERIAATTEET VIIMEISIN PÄIVITYS OPETUSSUUNNITELMA HYVÄKSYTTY Ammattikorkeakoulun opiskelijat ja henkilöstö toimivat yhteisesti hyväksyttyjen (JAMKin hallitus ) eettisten periaatteiden mukaisesti. Lisätietoja: Heikki Malinen, vararehtori

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Matkailun koulutusohjelma 210 op Matkailun koulutuksessa opit ajattelemaan, luomaan ja rikkomaan

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Palveluliiketoiminnan koulutusohjelma Opintojen laajuus on 90 opintopistettä, ja ohjeaika

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Automaatioteknologian koulutusohjelma Opintojen ohjeaika on 2 lukuvuotta ja opinto-oikeusaika

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS. KUVAUS Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmassa opit kehittämään maaseutua ja

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS. KUVAUS Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmassa opit kehittämään maaseutua ja Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma 240 op KUVAUS Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmassa opit kehittämään maaseutua ja maaseutuelinkeinoja

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2017 LAAJUUS. KUVAUS Agrologikoulutus antaa opiskelijalle vahvan osaamisen kotieläintuotannosta,

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2017 LAAJUUS. KUVAUS Agrologikoulutus antaa opiskelijalle vahvan osaamisen kotieläintuotannosta, Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2017 LAAJUUS Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma 240 op KUVAUS Agrologikoulutus antaa opiskelijalle vahvan osaamisen kotieläintuotannosta,

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Matkailun koulutusohjelma 210 op Matkailun koulutusohjelmassa syntyy vahvaa liiketoimintaosaamista

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 HENKILÖSTÖ- JA TALOUSOSAAJA KORKEAKOULUDIPLOMI, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU

OPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 HENKILÖSTÖ- JA TALOUSOSAAJA KORKEAKOULUDIPLOMI, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU 1 OPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 HENKILÖSTÖ- JA TALOUSOSAAJA KORKEAKOULUDIPLOMI, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU YLEISTIEDOT KOULUTUS Henkilöstö- ja talousosaaja -korkeakouludiplomi TOTEUTUSAIKA 1.8.2014-31.12.2015

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 GERONTOLOGINEN KUNTOUTUS KORKEAKOULUDIPLOMI, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU

OPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 GERONTOLOGINEN KUNTOUTUS KORKEAKOULUDIPLOMI, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU 1 OPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 GERONTOLOGINEN KUNTOUTUS KORKEAKOULUDIPLOMI, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU YLEISTIEDOT KOULUTUS Gerontologinen kuntoutus -korkeakouludiplomi TOTEUTUSAIKA 1.8.2014-31.12.2015

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Teknologiaosaamisen johtamisen koulutusohjelma 2014-2016. Opintojen ohjeaika on 2 vuotta ja opinto-oikeusaika

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS. KUVAUS Musiikkipedagogin opinnot tähtäävät vahvaan musiikilliseen ja pedagogiseen

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS. KUVAUS Musiikkipedagogin opinnot tähtäävät vahvaan musiikilliseen ja pedagogiseen Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS Musiikin koulutusohjelma 240 op KUVAUS Musiikkipedagogin opinnot tähtäävät vahvaan musiikilliseen ja pedagogiseen osaamiseen.

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Palveluliiketoiminnan koulutusohjelma Opintojen laajuus on 90 opintopistettä, ja ohjeaika

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Teknologiaosaamisen johtamisen koulutusohjelma 2013-2015. Opintojen ohjeaika on 2 lukuvuotta ja opinto-oikeusaika

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS. KUVAUS Rakennustekniikan koulutusohjelmassa saat valmiudet talonrakentamisen

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS. KUVAUS Rakennustekniikan koulutusohjelmassa saat valmiudet talonrakentamisen Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS Rakennustekniikan koulutusohjelma 240 op KUVAUS Rakennustekniikan koulutusohjelmassa saat valmiudet talonrakentamisen rakennesuunnittelutehtäviin.

Lisätiedot

Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma. Valintapisteiden enimmäismäärä

Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma. Valintapisteiden enimmäismäärä Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma 210 op Tietojenkäsittelyn osaamista tarvitaan kaikkien

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma LAAJUUS KUVAUS Opintojen laajuus on 90 opintopistettä, ja ohjeaika on 3 vuotta.

Lisätiedot

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma 210 op Tietojenkäsittelyn osaamista tarvitaan kaikkien

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma LAAJUUS KUVAUS Opintojen laajuus on 90 opintopistettä, ja ohjeaika on 3 vuotta.

Lisätiedot

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS. KUVAUS Sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetaan sosiaali- ja terveysalan

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS. KUVAUS Sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetaan sosiaali- ja terveysalan Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS Sosiaalialan koulutusohjelma 210 op KUVAUS Sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetaan sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto,

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Mediatekniikan koulutusohjelma 240 op Haluatko osata tyylikkäiden www-sivujen ja -palveluiden

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS. KUVAUS Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmassa saat valmiudet konetekniikan

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS. KUVAUS Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmassa saat valmiudet konetekniikan Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma 240 op KUVAUS Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmassa saat valmiudet konetekniikan

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS. KUVAUS Koulutuksessa hankit asiantuntijaosaamista alan esimies-, johtamis- ja

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS. KUVAUS Koulutuksessa hankit asiantuntijaosaamista alan esimies-, johtamis- ja Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-koulutusohjelman

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS. TOTEUTUSAIKA Terveyden edistämisen YAMK-koulutusohjelman laajuus on 90 opintopistettä, LAAJUUS

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS. TOTEUTUSAIKA Terveyden edistämisen YAMK-koulutusohjelman laajuus on 90 opintopistettä, LAAJUUS Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS Terveyden edistämisen koulutusohjelma TOTEUTUSAIKA Terveyden edistämisen YAMK-koulutusohjelman laajuus on 90 opintopistettä, opintojen ohjeaika on 3 vuotta

Lisätiedot

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS. KUVAUS Sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetaan sosiaali- ja terveysalan

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS. KUVAUS Sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetaan sosiaali- ja terveysalan Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS Sosiaalialan koulutusohjelma 210 op KUVAUS Sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetaan sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto,

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS. KUVAUS Koulutuksessa hankit asiantuntijaosaamista perhe - ja hyvinvointipalvelujen

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS. KUVAUS Koulutuksessa hankit asiantuntijaosaamista perhe - ja hyvinvointipalvelujen Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS Sosiaalialan koulutusohjelma, perheiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen Sosiaalialan YAMK-koulutusohjelman laajuus on 90 opintopistettä,

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2017 LAAJUUS. KUVAUS Automaatiotekniikan koulutusohjelmassa opiskelija voi syventyä joko

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2017 LAAJUUS. KUVAUS Automaatiotekniikan koulutusohjelmassa opiskelija voi syventyä joko Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2017 LAAJUUS Automaatiotekniikan koulutusohjelma 240 op KUVAUS Automaatiotekniikan koulutusohjelmassa opiskelija voi syventyä joko automaatiotekniikkaan

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Kliinisen asiantuntijan koulutusohjelma Kliininen asiantuntija YAMK-koulutusohjelman laajuus on 90

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (7) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS KUVAUS Hoitotyön koulutusohjelma, hoitotyön, terveydenhoitotyön ja kätilötyön suuntautumisvaihtoehdot. Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto

Lisätiedot

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS. KUVAUS Opinnot valmistavat suuntautumisvaihtoehdon mukaisesti sairaanhoitajan sekä

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS. KUVAUS Opinnot valmistavat suuntautumisvaihtoehdon mukaisesti sairaanhoitajan sekä Opetussuunnitelma 1 (7) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS Hoitotyön koulutusohjelma, hoitotyön, terveydenhoitotyön ja kätilötyön suuntautumisvaihtoehdot. Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto 2014-2017,

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun koulutusohjelma, aikuiset 210 op Kuntoutusohjauksen ja

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Logistiikan koulutusohjelma 240 op Koulutusohjelman opinnot luovat valmiudet logististen

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014 2018 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014 2018 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014 2018 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Logistiikan koulutusohjelma 240 op Koulutusohjelman opinnot luovat valmiudet logististen

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS. KUVAUS Koulutuksessa hankit asiantuntijaosaamista alan esimies-, johtamis- ja

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS. KUVAUS Koulutuksessa hankit asiantuntijaosaamista alan esimies-, johtamis- ja Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA LAAJUUS Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma Sosiaali-ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-koulutusohjelman

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Fysioterapian koulutusohjelma 210 op Fysioterapian koulutusohjelmassa suoritetaan sosiaali-,

Lisätiedot

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS. KUVAUS Toimintaterapian koulutusohjelmassa suoritetaan Sosiaali- ja terveysalan

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS. KUVAUS Toimintaterapian koulutusohjelmassa suoritetaan Sosiaali- ja terveysalan Opetussuunnitelma 1 (7) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS Toimintaterapian koulutusohjelma 210 op KUVAUS Toimintaterapian koulutusohjelmassa suoritetaan Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto,

Lisätiedot

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun koulutusohjelma, aikuiset 210 op Kuntoutusohjauksen ja

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (7) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun koulutusohjelma 210 op Kuntoutusohjauksen ja suunnittelun

Lisätiedot

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (7) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun koulutusohjelma 210 op Kuntoutusohjauksen ja suunnittelun

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS. KUVAUS Liiketalouden koulutusohjelmassa suoritetaan liiketalouden

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS. KUVAUS Liiketalouden koulutusohjelmassa suoritetaan liiketalouden Opetussuunnitelma 1 (9) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS Liiketalouden koulutusohjelma 210 op KUVAUS Liiketalouden koulutusohjelmassa suoritetaan liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto,

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (9) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Liiketalouden koulutusohjelma 210 op Liiketalouden koulutusohjelmassa suoritetaan liiketalouden

Lisätiedot

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO PÄIVÄOPISKELU HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi (AMK) / Bachelor of Hospitality Management / 2012 2015 HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN

AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSOHJELMIEN OPETUSSUUNNITELMIEN PERUSTEET 2014-2015 Hyväksytty Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallituksessa 18.11.2013 2 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Yritystoiminnan kehittämisen koulutusohjelma. Kuvaus JAMKin sivuilla Suomi. Valintakokeessa on kolme osaa:

Yritystoiminnan kehittämisen koulutusohjelma. Kuvaus JAMKin sivuilla Suomi. Valintakokeessa on kolme osaa: Opetussuunnitelma 1 (8) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2017 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Yritystoiminnan kehittämisen koulutusohjelma 210 op Tiimiakatemialla työskentelemällä omassa

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi 1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt

Lisätiedot

MATKAILUALAN KOULUTUS

MATKAILUALAN KOULUTUS Master s Degree Programme in Tourism MATKAILUALAN KOULUTUS 90 op OPINTOSUUNNITELMA 2014 2016 Opintojen lähtökohdat Työelämän toimintaympäristön nopeat muutokset, toimintojen kansainvälistyminen sekä taloutemme

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma pähkinänkuoressa Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen

Lisätiedot

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSOHJELMIEN OPETUSSUUNNITELMIEN PERUSTEET 2014-2015 Hyväksytty Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallituksessa 18.11.2013

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN

AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN TUTKINTO-OHJELMIEN OPETUSSUUNNITELMIEN PERUSTEET 2015-2016 Hyväksytty Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallituksessa 9.6.2014 Tarkistettu

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Opetussuunnitelma Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus >> Opintojaksoluettelo >> Opintojen suoritusjärjestys

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Ohjeen nimi MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Vastuuhenkilö Opetusjohtaja Tuija Vänttinen Voimaantulo 1.8.2011 Päätös Koulutustiimi 17.5.2011 76 Johtoryhmä 24.5.2011 74 AMK-hallitus 14.6.2011

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän

Lisätiedot

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE Ammattikorkeakoulun hallitus hyväksynyt 28.8.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Hyväksilukeminen... 3 2.1. Hyväksilukemismenettelyyn liitetään

Lisätiedot

Koulutusohjelma koostuu

Koulutusohjelma koostuu Koulutusohjelman rakenne, sisältö jaa laajuus Palveluliiketoiminnan koulutusohjelma on suunniteltu suoritettavaksi 1,5-2,5 vuodenn aikana. Koulutusohjelma koostuu kaikille yhteisistä opinnoista 300 op

Lisätiedot

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN TUTKINTO-OHJELMIEN OPETUSSUUNNITELMIEN PERUSTEET 2015-2016 Hyväksytty Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallituksessa 29.9.2014

Lisätiedot

Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus

Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus Page 1 of 5 Matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelma Matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelman laajuus on 210 opintopistettä ja sen tavoitteellinen suoritusaika on 3,5 vuotta. Aikuiskoulutuksena suoritettava

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen

OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen opinnoissa syvennät johtamisen eri osa-alueiden

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

SAMOK:n kooste ammattikorkeakouluista saaduista vastauksista ja ammattikorkeakoulujen internet-sivuilta kerätyistä tiedoista. Jyri Sallinen 14.5.

SAMOK:n kooste ammattikorkeakouluista saaduista vastauksista ja ammattikorkeakoulujen internet-sivuilta kerätyistä tiedoista. Jyri Sallinen 14.5. 1 SAMOK:n kooste ammattikorkeakouluista saaduista vastauksista ja ammattikorkeakoulujen internet-sivuilta kerätyistä tiedoista Jyri Sallinen 14.5.2012 15 ammattikorkeakoulua HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi 13 14 Hyvä opiskelija! Tervetuloa opiskelemaan Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä Liiketalouden koulut tusohjelma, Porvoo, aikuiset Liiketalouden koulutusohjelma pähkinänkuoressa Liiketalouden koulutusohjelman profiili Koulutuksen tavoitteet Ammatillinenn kasvu Opetussuunnitelma Liiketalouden

Lisätiedot

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI oppisopimustyyppinen koulutus Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN KOULUTUSOHJELMA TRADENOMI OPETUSSUUNNITELMA

LIIKETALOUDEN KOULUTUSOHJELMA TRADENOMI OPETUSSUUNNITELMA LIIKETALOUDEN KOULUTUSOHJELMA TRADENOMI OPETUSSUUNNITELMA Opintojen laajuus 210 opintopistettä Opintojen kesto 2012-2015 Hyväksytty 30.12.2011 OPETUSSUUNNITELMA 2(12) KOULUTUSOHJELMA Liiketalouden koulutusohjelma

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

AIKAISEMMIN TAI OPINTOJEN AIKANA MUUALLA HAN- KITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMI- NEN (AHOT)

AIKAISEMMIN TAI OPINTOJEN AIKANA MUUALLA HAN- KITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMI- NEN (AHOT) 1 AIKAISEMMIN TAI OPINTOJEN AIKANA MUUALLA HAN- KITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMI- NEN (AHOT) 22.11.2013 Työryhmä: Backman Maj-Lis Gröndahl Timo Laakkonen Raijaliisa, pj Markus Aila Nurmi Regina

Lisätiedot

Tiina Laiho ja Teppo Rantala. 11.11.2014 Lahden tiedepäivä

Tiina Laiho ja Teppo Rantala. 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Opitaan yhdessä; kokemuksia osaamisperustaisen opetussuunnitelman kehittämisestä HAAGA-HELIAN ammattikorkeakoulun liikunnan ja vapaaajan koulutusohjelmaan Tiina Laiho ja Teppo Rantala 11.11.2014 Lahden

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO. Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma.

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO. Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma. SOSIAALI- JA TERVEYSALAN YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma 90 op Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille.

Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille. Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille. Webinaari 28.11.2013 Mirja Kopra TAMK Musiikki Tampere University of Applied Sciences 2013 Yleistä:

Lisätiedot

6. MATKAILU-, RAVITSEMIS- JA TALOUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

6. MATKAILU-, RAVITSEMIS- JA TALOUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO 6. MATKAILU-, RAVITSEMIS- JA TALOUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO 6.1 Suomenkielinen/ruotsinkielinen koulutus 6.1.1 Opiskelijavalinta Yleinen hakukelpoisuus tutkintoon johtaviin koulutusohjelmiin on kerrottu

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET AMMATILLISEN TUTKINNON OSAN MUODOSTUMINEN JA TUTKINNON OSIEN VALINNAISUUS 19.11.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Tutkintosääntö 1 (6) LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Lahden ammattikorkeakoulun tutkintosääntö antaa ohjeita opintojen suorittamisesta ja niiden järjestelyistä. Lahden ammattikorkeakoulun hallitus

Lisätiedot

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulututkintojen sijoittaminen kansalliseen viitekehykseen

Lisätiedot

Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt

Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt Yrittäjien teemailta 25.1.2011 Riitta Rissanen vararehtori (K) Savonia-ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun tehtävä: 1. Ammattikorkeakoulun tehtävänä on työelämäsuuntautuneen

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus Media-alan monimuotototeutuksessa syvennyt kuvalliseen viestintään. Opinnoissasi paneudut kuvalliseen ilmaisuun ja visuaaliseen viestintään soveltamalla

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op 17.1. 12.12.2008 Palveluohjaaminen on sosiaali- ja terveysalalla käytetty asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN

Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN Sinut on hyväksytty aikuisopiskelijaksi Metropolia -ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelmaan suorittamaan sairaanhoitaja

Lisätiedot

Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus

Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus Page 1 of 5 Hotelli- ja ravintola-alan koulutusohjelma Hotelli- ja ravintola-alan koulutusohjelman laajuus on 210 opintopistettä ja sen tavoitteellinen suoritusaika on 3,5 vuotta. Suoritettava tutkinto

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos Erikoistumisopinnot Opinto-opas 2006-2007 ERIKOISTUMISOPINNOT LUKUVUONNA 2006-2007 Lukuvuonna 2006-2007 Musiikin laitoksella

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutusohjelma, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 270 op Opiskeluaika 2-4 vuotta Varhaisiän musiikkikasvatuksen

Lisätiedot

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014 Tietoa Laureasta Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014 Reijo Lähde 3/11/2014 3/11/2014 Laurea-ammattikorkeakoulu 2 Laurean koulutusalat Fysioterapia Hoitotyö Hotelli-

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutus, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 240 op Opiskeluaika 2-4 vuotta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2014. 282/2014 Valtioneuvoston asetus. Poliisiammattikorkeakoulusta

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2014. 282/2014 Valtioneuvoston asetus. Poliisiammattikorkeakoulusta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2014 282/2014 Valtioneuvoston asetus Poliisiammattikorkeakoulusta Annettu Helsingissä 3 päivänä huhtikuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto

Suoritettava tutkinto OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaaminen Suoritettava tutkinto Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna. Ikääntyvä

Lisätiedot

Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus

Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus Page 1 of 5 Hotelli- ja ravintola-alan koulutusohjelma Koulutusohjelman tavoitteet Opiskelija kasvaa opintojensa aikana ruokatuotannon osaajaksi, jolla on vastuullinen ja yrittäjähenkinen asenne työhönsä.

Lisätiedot

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma AMK-tutkinto Aikuiskoulutus HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi (AMK) / Bachelor of Hospitality Management / 2012 2015 HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi (AMK)

Lisätiedot

TURVALLISUUSOIKEUDEN TÄYDENNYSKOULUTUS (30 OP)

TURVALLISUUSOIKEUDEN TÄYDENNYSKOULUTUS (30 OP) OPETUSSUUNNITELMA TURVALLISUUSOIKEUDEN TÄYDENNYSKOULUTUS (30 OP) 2016-2017 2016 Hämeenlinna Turvallisuusoikeuden täydennyskoulutus 2016-2017 SISÄLLYS SISÄLLYS... 3 JOHDANTO... 4 ORGANISAATIOTURVALLISUUDEN

Lisätiedot

perustutkinnon uudistaminen

perustutkinnon uudistaminen P t h t l d tilli Puutarhatalouden ammatillisen perustutkinnon uudistaminen Puutarhatalouden perustutkinto Työskenteleminen puutarha alalla Yrittäminen puutarha alalla Puutarhatuotannon koulutusohjelma/osaamisala

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

KULTTUURIALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

KULTTUURIALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 KULTTUURIALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 OPISKELIJAVALINTA Kulttuurialalla opiskelijavalinnassa valintakokeella on suuri painoarvo. Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan valintakokeeseen tai hakijat

Lisätiedot

Liiketalouden koulutusohjelma, Porvoo, aikuiset

Liiketalouden koulutusohjelma, Porvoo, aikuiset Liiketalouden koulutusohjelma, Porvoo, aikuiset Koulutusohjelma pähkinänkuoressa Koulutusohjelman profiili Koulutuksen tavoitteet Ammatillinen kasvu Lukukausiteemat Opetussuunnitelma Liiketalouden koulutusohjelma

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta www.laurea.fi 2 Strateginen ulottuvuus Eettisyys ja vastuullisuus

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot