Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma"

Transkriptio

1 Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma KAUKAJÄRVI , SANTAHARJUNTIE 40, ASEMAKAAVAN MUUTOS JÄÄHALLIN LAAJENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava alueesta v Mikä osallistumis ja arviointisuunnitelma on? Osallistumis ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö ja rakennuslain 63 :ssä mm. seuraavasti: Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis ja arviointimenettelystä. Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Aloite Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt Sentteri Tampere Oy. Hankkeen diaarinumero on TRE:864/ /2009. Hankkeen verkkonumero on Terp Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee n. 6,5 km kaakkoon kaupungin keskustasta Kaukajärvellä osoitteessa Santaharjuntie 40. Suunnittelualue muodostuu korttelin 5853 tontista nro 3, jolla sijaitsee vuonna1999 valmistunut, aktiivisessa käytössä oleva 5005 m 2 :n harjoitusjäähalli. Suunnittelualue on kokonaispinta alaltaan m 2. Alue rajautuu

2 pohjoisessa Santaharjuntiehen, idässä naapuritonttiin ja lännessä itäiseen ohikulkutiehen (VT 9). Suunnittelualueen eteläpuolella on autokatosrakennuksia tontilla Suunnittelualueen tontin ja tontin rajalla kulkee maakaasulinja ja korttelin 5853 tonttien 3 ja 8 rajalla pohjois eteläsuuntainen viemärilinja. Alueen läheisyydessä on pääasiassa kerrostaloasutusta, naapuritontilla urheiluhalli ja Juvankadun varressa Kaukajärven paikalliskeskus. Paikalliskeskuksessa on palveluja, mm. kaksi lähikauppaa, kioski, apteekki, ravintoloita ja kahviloita, videovuokraamo, sosiaali ja terveysasema sekä vanhusten palvelutalo. Suunnittelualueen pohjoispuolella kulkee kevyen liikenteen väylä Turtolasta Kaukajärvelle ja Juvankadun reunassa Kangasalan tieltä kohti Hallilaa ja Messukylää. Kaava alueen tonttijako (tunnus 6539) on vahvistettu ja tontti nro on merkitty kiinteistörekisteriin Suunnittelun lähtökohdat ja tehtävät selvitykset Tampereen kantakaupungin vahvistetussa yleiskaavassa kortteli nro sijaitsee kerrostalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AK) osoitetulla alueella, jolla kerrostaloihin on sijoitettava vähintään 70 % alueen kerrosalasta. Alueelle voidaan rakentaa myös asuinympäristöön soveltuvia työtiloja. Valtatie 9 läheisyydessä tulee laatia tarvittaessa meluselvitys. Kaava alue sijaitsee myös yleiskaavan pv 1 alueella, joka on vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue. Kaavahanke poikkeaa yleiskaavan tavoitteista alueen maankäytöstä, mutta korttelialue on jo täsmentynyt asemakaavoituksessa ja rakentunut urheilupalvelujen alueeksi. Ote Tampereen kantakaupungin yleiskaavaan maankäytön kartasta. Tontilla on voimassa vahvistettu asemakaava nro Sen mukaan kortteli nro 5853 on Liike ja toimistorakennusten sekä kulttuuritoimintaa, huvi ja viihdetarkoituksia palvelevien rakennusten korttelialue (KYV 1). Pääasiallisesti maanpinnan alapuolella olevaan tilaan saadaan sijoittaa kerrosalaan laskettavia tiloja.

3 Autopaikkoja on varattava yksi liike ja toimistotilan kerrosalan 50 neliömetriä kohti ja 1 autopaikkapaikka kulttuuri, huvi ja viihdetarkoituksia palvelevan tilan kerrosalan 100 neliömetriä kohti. Tontille saa rakentaa yhden asunnon. Itäisen ohitustien (VT 9) aiheuttaman liikennemelun vuoksi rakennusalan etelän ja lännen puoleisilla sivuilla rakennuksen ulkoseinien sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden ääneneristävyyden liikennemelua vastaan on oltava vähintään 30 db (A). Samoin liikenteen aiheuttaman melun ja pölyn vuoksi tontin länsisivustalla on i 12 määräys, Istutettava alueen osa, jolle on istutettava havu ja lehtipuita sekä pensaita luonnonmetsikköä vastaavalla tavalla. Rakennusalan kerrosluku on III ja rakennusoikeutta tontille on osoitettu 5500 k m². Rakennuslupaa käsiteltäessä on otettava huomioon tontin sijainti pohjaveden muodostumisalueella sekä pohjavedenottamon suojavyöhykkeeksi katsottavalla alueella (pv 4). Kortteliin on osoitettu liittymäkielto Santaharjuntieltä. Korttelin halki, tonttien ja rajalla kulkee viemäriä varten varattava alueen osa ja tonttien eteläpuolella maakaasuputkea varten varattava alueen osa. Kaava alueelle on rakennettu päivätyllä rakennusluvalla 5005 m²:n jäähalli. Rakennusluvan mukaisesti tonttiliittymä on tehty asemakaavasta poiketen Santaharjuntielle kuntatekniikka ja liikennesuunnitteluyksikössä tehdyn suunnitelman mukaisesti. Lähialueella on vireillä samanaikaisia kaavahankkeita ja alueen liikenneratkaisua tutkitaan. Kaavamuutoksen hakijan suunnittelukonsultti on laatinut jäähallin laajennusluonnoksia sekä hulevesiselvityksen, jotka asetetaan nähtäville osallistumis ja arviointisuunnitelman kanssa. Asemakaavan tavoitteet Kaavamuutoksen hakijan tavoitteena on rakentaa laajennusosa olemassa olevan harjoitusjäähallin viereen. Perusteluinaan hakija esittää, että jäähallin laajennus on tarpeellinen jääajan antamiseksi jääkiekon ja taitoluistelun jatkuvasti kasvavalle harrastajajoukolle. Suunniteltu laajennus edellyttää rakennusoikeuden tarkistamista, laajennussuunnitelman mukainen kerrosalan lisäys on 3600 m 2. Kaavoittajan tavoitteena on ajanmukaistaa tontin kaava ja mahdollistaa hakijan laajennusrakennushanke ja tutkia sen toimintaedellytykset liikenteen, pysäköinnin ja hulevesien suhteen. Asemakaavoituksessa otetaan huomioon alueen sijainti pohjaveden muodostumisalueella ja toisaalta alueen sijainti kaupunkirakenteessa. Osallisia ovat Kaavamuutoksen hakija Naapurikiinteistöt (lähivaikutusalue) Kaukajärviosuuskunta Kaukajärviseura ry Kaupungin eri toimialat: kaupunkiympäristön kehittäminen (kaavatyön tilaaja) viranomaisyksikköineen, kiinteistötoimi, Tampereen aluepelastuslaitos Kaupungin liikelaitokset: Tampereen Sähkölaitos, Tampereen Sähköverkko Oy, Tampereen Vesi Pirkanmaan ympäristökeskus

4 Muut ilmoituksensa mukaan Tiedottaminen ja osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Aloitus Kuulutus kaupungin ilmoituslehdissä kertoo, että osallistumis ja arviointisuunnitelma on nähtävillä välisen ajan palvelupiste Frenckellissä, Frenckellinaukio 2 B. Mahdolliset mielipiteet tulee toimittaa nähtävilläoloaikana kirjaamoon. Kirjaamon postiosoite: Tampereen kaupunki, Kirjaamo, PL 487, Tampere Kirjaamon käyntiosoite: Puutarhakatu 6 Kirjaamon sähköpostiosoite: kirjaamo@tampere.fi Kuulutus ja osallistumis ja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä kaavoituksen Internetsivuilla osoitteessa: kaupunkisuunnittelu/kaavoitus/kuulutukset. Osallistumis ja arviointisuunnitelma lähetetään sen nähtävilläolon aikana tiedoksi edellä mainituille osallisille. Valmisteluvaihe ja lausuntopyynnöt luonnoksesta Valmisteluvaiheessa tutkitaan osallistumis ja arviointisuunnitelmasta saatu palaute. Esitetyt mielipiteet otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan. Tarvittaessa järjestetään neuvotteluja eri osapuolten kesken. Valmisteluaineiston pohjalta laaditusta asemakaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot asianomaisilta kaupungin toimialoilta ja muilta viranomaistahoilta. Samat asiakirjat lähetetään tiedoksi aloitteen tekijöille. Asemakaavaehdotus Asemakaavaluonnoksen ja siitä saadun palautteen pohjalta laaditaan asemakaavaehdotus, jossa saadut mielipiteet ja lausunnot pyritään ottamaan huomioon mahdollisimman hyvin. Yhdyskuntalautakunta käsittelee asemakaavaehdotuksen ja asettaa sen yleisesti nähtäville. Nähtävillä olosta julkaistaan sanomalehtikuulutus ja siitä tiedotetaan internetissä. Kartta ja asemakaavan selostus ovat nähtävinä palvelupisteessä, Frenckellinaukio 2 B ja kaavoitusyksikön Internet sivuilla Ehdotuksen selostuksesta selviää, miten jätetyt mielipiteet ovat vaikuttaneet suunnitteluun. Ehdotusta vastaan on mahdollista jättää muistutuksia ja ne käsitellään säädetyssä järjestyksessä. Tilaaja pyytää ehdotuksesta viranomaislausunnot lautakunnan käsittelyn jälkeen. Vaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi tehdään asemakaavan muutoksen laatimisen yhteydessä. Suunnitelmasta arvioidaan vaikutukset mm. ihmisten elinympäristöön sekä luontoon ja pohjaveteen, rakennettuun ympäristöön, aluerakenteeseen ja energiatalouteen, liikenteeseen sekä suunniteltuun maankäyttöön (yleiskaavallinen tarkastelu).

5 Kaavan käsittelyvaiheet kaaviona ja asiasta päättäminen Asiasta päättäminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan toimivaltaan. Oheisena kaavio asemakaavan käsittelyvaiheista, josta selviää, miten osallistumismahdollisuus jatkuu yhdyskuntalautakunnan käsittelyn jälkeen. Työn tilaaja / kaavoitusviranomainen Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen / kaupunkisuunnittelu asemakaava arkkitehti Sakari Leinonen Kaavan laatija Tampereen kaupunki Infratuotanto Liikelaitos Suunnittelupalvelut Asemakaavasuunnittelu asiaa hoitaa arkkitehti Iina Laakkonen puh. (03) Aineiston esittely Asiakaspalvelu Palvelupiste Frenckell Frenckellinaukio 2 B puh. (03) Mielipiteiden vastaanotto Kirjaamo PL 487, Tampere käyntiosoite Puutarhakatu 6 kirjaamo@tampere.fi

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma 9.8.2007 RAHOLA 3023 5, PUISTOALUEEN OSAN LIITTÄMINEN OSAKSI TONTTIA, TEERIVUORENKATU 8, KAAVA NRO 8171. Kaava alue ja kaavan lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.7.2008 MULTISILTA-6524-12, 13 ja 14, PERKKOONKATU 9, 11 ja 13, TONTTIEN YHDISTÄMINEN JA RAJOJEN TARKISTAMINEN, TAMPEREEN POSTIKESKUS, KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.8.2012 TAATALA 5315 8, EKANKULMA 2, ASEMAKAAVANMUUTOS POLTTONESTEEN JAKELUASEMAA VARTEN. KAAVA NRO 8427. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.6.2013 SARANKULMA-786-12, NUUTISARANKATU 9, PIHKANOKANKATU 1, ASEMAKAAVA- MUUTOS POLTTONESTEEN MYYNTIPISTEEN OSOITTAMISEKSI TONTILLE,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TRE1656/2012 Dno TRE1656/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2012 KÄMMENNIEMI, 8114-8 ja 9, AUNESSALMENKATU 6 JA 10, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA , TARKISTETTU

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA , TARKISTETTU 1/6 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 01.08.2008, TARKISTETTU 18.12.2009 HÄRMÄLÄ 761 6 JA 7, NUOLIALANTIE 44 46 SEKÄ HÄRMÄLÄN RANTAPUISTO. KUUSELAN PALVELUKODIN LAAJENTAMINEN JA

Lisätiedot

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI.

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.11.2011. HYHKY-1104-9 JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.3.2014 MESSUKYLÄ 5102-13, MESSUKYLÄNKATU 37, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8536. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.6.2009 RANTAPERKIÖ-751-6, 758-1, 759-6, katu-, virkistys- ja urheilualuetta. Koivukuja 1-6 ja Tuomikuja 6. ASUINKERROSTALOJEN KOROTTAMINEN,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012 KAUKAJÄRVI-6065-3, 4 JA 5, HIKIVUORENKATU 53 55 JA ROSMARIININKATU 2, RI- VITALOKORTTELIN MUUTTAMINEN OMAKOTITONTEIKSI, KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 1138/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.06.2013. HAKAMETSÄ-4765-3, AARIKKALANKATU 6, PIENTEOLLISUUSTONTIN KÄYTTÖTAR- KOITUKSEN MUUTTAMINEN ASUINRAKENNUSTEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUPALVELUT ASEMAKAAVOITUS TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2007 KAUKAJÄRVI - 5809-11, JUVANKATU 14, UUSI LIIKEKESKUS YLEISTEN RAKENNUSTEN TONTILLE, ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.5.2007 tark. 5.7.2007 PIENTALOALUEEN TÄYDENTÄMINEN, TONTIN TAKAHUHTI-4973-4 JAKAMINEN, LINNAHAANKATU, KAAVA NRO 8214. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 tark. 15.6.2015 KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 4032/10.02.01/2010 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 05.11.2012. RISTINARKKU 4947-1, -2, -5, VEHNÄMYLLYNKATU 27, 29, 31, PIENTEOLLISUUS- TONTTIEN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.4.2008 LEINOLA, Korttelin 6447 täydennysrakentaminen, osoite Kenkirajankatu 11, Kaava nro 8253. TAMPEREEN KAUPUNKI Kaupunkiympäristön kehittäminen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 KOIVISTONKYLÄ, KOIVISTONTIE 30 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8630 Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 LAKALAIVA, 6030-4, -8, -9, 6032-5, 6034-3, -5, -9, 6055-1 JA MESSUKYLÄN KYLÄ19, SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, SUOJAVIHER-, LIIKENNE-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.10.2012 KAUKAJÄRVI-6082-1 JA 2, PITKÄNIITYNKATU 1 JA RUSKONTIE 2, METSÄNIITYN PÄIVÄKODIN LAAJENTAMINEN TYHJILLÄÄN OLEVALLE LIIKETONTILLE

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu TAMPERE Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.3.2010, tarkistettu 30.8.2010 PELTOLAMMI-5954-2 SEKÄ PUISTO-, LIIKENNE- (PYSÄKÖIMISALUE) JA KATUALUE, SÄÄSTÄJÄNKUJA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2015 KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 4, KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN VÄHITTÄIS- KAUPAN SUURYKSIKÖKSI. ASEMAKAAVA NRO 8579. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2007 tarkistettu 24.4.2007

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2007 tarkistettu 24.4.2007 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2007 tarkistettu 24.4.2007 RAUTATIEALUEEN MUUTTAMINEN KERROSTALOKORTTELIKSI, XVIII-KAUPUNGINOSA, 2:17, SORINKATU 6-8 KAAVA NRO 8201 Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 31.1.2013 VILLILÄ-3672-2, SAARENKÄRJENKATU 3C, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, VESIJÄTTÖMAIDEN LISÄÄMINEN TONTTEIHIN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2010 XIII-191-48 (RATINA), VUOLTEENKATU 22, ASUINRAKENNUKSEN SUOJELU JA TONTIN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.2.2013, tark. 20.6.2016 HÄRMÄLÄ, VIHURINKATU 3, 5, 7, 9, 11, 13, 15, 17, VALMETINKATU 12 SEKÄ OSA TEHTAANKALLIONPUISTOA. ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 9261/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.10.2013. PAPPILA-5571-20, LUHTAANKATU 11-23, ASUINTONTIN KERROSALAN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8492. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2011 HÄRMÄLÄ-768-15, PERKIÖNKATU 63, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VIRKISTYSALUEEN LIITTÄMINEN TONTIIN. KAAVA NRO 8382 Kaava-alue,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.1.2012 IV-66-142 JA PUISTOALUETTA, SATAKUNNANKATU 60, SEPÄNKATU 9, AMURIN KOULUN LAAJENNUS. KAAVA NRO 8393. Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.12.2014 HYHKY-1137-18,19 JA 21 PISPALAN VALTATIE 74-78, MYYMÄLÄRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8542 Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 31.3.2011 KAARILA, UUSI ASUNTOALUE, HUTIKONPUISTO, HUTIKONPOLKU JA LEPPÄTÖRMÄNPUISTO HYHKYN KYLÄ 2:274 JA 2:276, KAAVA nro 8391 Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010

TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 LAKALAIVA-6037-9, -10, -11 JA -12, TEOLLISUUSTONTTIEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014 HÄRMÄLÄ-921-5, -14, -15, -16, -17, SARANKULMANKATU 20, ILMAILUNKATU 5 9, ASEMAKAAVANMUUTOS RAKENNUSOIKEUDEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.5.2011, tarkistettu 31.8.2011 XIX (KALEVANRINNE)- 832-4 ja 6. SAMMONKATU 52-54, TAKOJANKATU 13, LIIKE-, PIENTEOLLISUUS- JA VARASTOALUEEN MUUTTAMINEN

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu 1 Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2008, tarkistettu 14.9.2009 ATALA, RISSO, UUSI ASUNTOALUE. KAAVA NRO 8184 Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.06.2011. LIELAHTI-2500-11, SELLUKATU 20, TEOLLISUUS- JA VARASTORAKENNUSTEN TONTIN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA VARASTOTILOJEN

Lisätiedot

Asemakaavan / Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma tark

Asemakaavan / Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma tark Asemakaavan / Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.6.2010 tark 24.2.2011 LINNAINMAA, LINNAKESKUKSEN PALVELUKORTTELI 5697, MÄENTAKUSEN- KATU, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KORTTELIRAJOJEN

Lisätiedot

Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa.

Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.12.2009 LENTÄVÄNNIEMI 2700-2,3,4, 2710-1 SEKÄ KATU- JA PUISTOALUEITA, MÄNNISTÖN- KUJA 1 4 JA HALKONIEMENKATU 3, LÄHIKESKUKSEN KEHITTÄMINEN,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010 Dno 1432/10.02.01/2010 Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010 XXI- 376-76, 402-1 ja 300 SEKÄ KATUALUETTA.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012 XIII-192-2 ja 3 (RATINA), Sorinkatu 12 ja 16, SORIN NUORISOTALON TONTIN LIITTÄ- MINEN POLIISITALON TONTTIIN JA KERROSALAN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2016 KORKINMÄKI, HÄRKÄLÄNMÄENKATU 8 ja 9, TONTIN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8607. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu ja

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu ja Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 08.09.2005, tarkistettu 6.6.2007 ja 31.01.2008 HÄRMÄLÄ -917-1 ja -4, 919-1 SEKÄ VIRKISTYS-, LIIKENNE- JA KATUALUETTA, ILMAILUNKATU 16 JA 20,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2012, tark. 9.6.2014 HERVANTA-7102-1, OPISKELIJANKATU 31, HERVANNAN LUKION ALUEEN TÄYDEN- NYSRAKENTAMINEN ASUMISEEN, KATU- JA PUISTOALUETTA,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.9.2006, tark. 8.3.2007

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.9.2006, tark. 8.3.2007 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.9.2006, tark. 8.3.2007 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI. KOIVISTONKYLÄ-5393

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.4.2009 KAUPPI, MEDI-PARK 2 TAKAHUHDIN KYLÄ, TOIMELANKADUN JA TEISKONTIEN RISTEYKSEN LUOTEISOSA - ASEMAKAAVA. KISSANMAA 846-1 JA PUISTOALUETTA,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.11.2015 TAKAHUHTI, KIRJAVAISENKATU 1, PUISTO- JA KATUALUETTA, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8616. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisällytetään kaavaan numero 7877

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisällytetään kaavaan numero 7877 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisällytetään kaavaan numero 7877 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.10.2006 PMK:N KORTTELIN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPEREEN KAUPUNKI Dno TRE: 1052/10.02.02/2010 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.6.2011 RANTAPERKIÖ-780-3, -11, -12, -13, LENTOKENTÄNKATU 3, 7 JA 9A SEKÄ SARAN- KULMANKATU

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 TAMPERE Dno 7834/10.02.01/2011 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 KYTTÄLÄ XI-174-3 JA 4, RAUTATIENKATU 21, ASUINRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN TONTILLE. KAAVA NRO 8428. Kaava-alue,

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä

Lisätiedot

Asemakaavaehdotuksen selostus

Asemakaavaehdotuksen selostus KAUKAJÄRVI-5853-3 ja 1, (SANTAHARJUNTIE 40 JA RIIPUKSENKATU 2) ASEMAKAAVAN MUUTOS TONTTIEN RAJAN SIIRTOA JA JÄÄHALLIN LAAJENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8318 Asemakaavaehdotuksen selostus 9.12.2009 ASEMAKAAVAEHDOTUS,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.6.2016 Härmälä, Lättähatunkatu 1, asemakaavan tarkistaminen. Asemakaava nro 8642. Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE TRE:8172/10.02.01/2014 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.5.2015 LIELAHTI, TURVESUONKATU 10 KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN VÄHITTÄISKAUPAN SUURYKSIKÖKSI. ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 Tampella (IX), Valumallinpolku 4, 5, 7, 11, 12, käyttötarkoituksen muuttaminen ja tonttien muodostaminen. Asemakaava nro 8641.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (tark )

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (tark ) dno TRE: 4024/02.07.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.1.2013 (tark 2.5.2013) ATALA 6838-1, KATU- PUISTO- JA PYSÄKÖINTIALUETTA. TEOLLISUUSTONTIN MUUTOS ASUINTONTIKSI.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.9.2014 tark. 23.4.2015 TEOLLISUUSALUEEN LAAJENTAMINEN LINNAINMAA, LEINOLA, YRITTÄJÄNKATU, HAUTALANKATU, ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.12.2014, tark. 8.8.2016, tark. 20.3.2017 HERVANTA, PUISTO-JA KATUALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA. ASEMAKAAVA NRO 8601. Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tark ,

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tark , Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.10.2012 Tark. 13.11.2013, 6.2.2017 PAPPILA, 5595-1, KATU- JA VIRKISTYSALUETTA, HAUKKAMÄENKATU 1. TOAS. ASEMAKAAVA NRO 8453. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.11.2008, tark. 27.10.2009 TESOMAN LIIKEKESKUKSEN KEHITTÄMINEN, TESOMAJÄRVI-3804-1, -5, -7 JA - 8, TESOMANKATU 2-4, TESOMANVALTATIE 37, KAAVA NRO 8301.

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ , LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LAMMINPÄÄ , LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2090-5, LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8326 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dno 5158/10.02.01/2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.7.2011 HATANPÄÄ XXII-510-6 JA KATUALUETTA, HATANPÄÄN PUISTOKUJA 23, TEOLLISUUSTONTIN JA KATUALUEEN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.8.2015 POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄ- MINEN. ASEMAKAAVA NRO 8595. Kaava-alue, lähivaikutusalue katkoviivalla

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.8.2013, tark. 19.5.2014 III (NALKALA) JA XIII (RATINA), TORI- JA VESIALUETTA, LAUKONTORI, PAVILJONGIN RAKENTAMINEN, KAAVA NRO 8515.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2014 LUKONMÄKI 6310-26, 6318-1, 6319-1, TURTOLANKATU 31 37, KATU- JA SUOJAVIHERALUETTA, KORTTELEIDEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8523.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark TAMPERE Dno TRE:7569/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2010, tark. 14.4.2014, tark. 17.11.2014 KUMPULA, VIRKISTYS- JA ERITYISALUE, LEINOLAN KYLÄN TILAT RN:o

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.9.2012, tark. 6.10.2014 XIV 245 7 ja 9, POHJOLANKATU 21 JA 27, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA ASUINRAKENNUKSEN SUOJELU. KAAVA NRO 8380.

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma , tarkistettu Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma 14.6.2007, tarkistettu 26.06.2008 TAKAHUHTI 4986 7, 4978 14 ja 15, SEKÄ KATU JA PUISTOALUETTA, KIRJAVAISENKATU 13 JA 15, KÄYTTÖTARKOITUKSEN TARKISTUS

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 KAUKAJÄRVI-5829-1 LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä elokuuta 2013 päivättyä ja 18. marraskuuta 2013

Lisätiedot

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos 1 (6) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tampere / J.Mäkelä 3.4.2007 TÄMÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ON OLLUT NÄHTÄVILLÄ 13.4.-4.5.2007 Yhdyskuntalautakunnan kuulutuksella 12.4.2007 Asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.4.2008 RUSKO, TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ASEMAKAAVA NRO 8190 Kaava-alueen sijainti Kaava-alue lähivaikutusalueineen Mikä osallistumis-

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2016 VIIALA, NUIJATIE 31, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VUOKRA-ASUMISEEN, ASEMAKAAVA NRO 8627 Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317.

LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317. LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma ,

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.6.2010, 12.9.2011 LINNAINMAA-5607-7, 33, 34, 36 JA 42, KATU-, PUISTO- JA VAARA-ALUETTA, AITOLAHDENTIE 30, KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS ASUNNOILLE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tampereen kaupunki Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tampereen kaupunki Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.3.2009 ASUINALUEEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN KAUKAJÄRVI - 5849-1, 5849-2 ja 6115-1 ja katualuetta Keskisenkatu 6, Muinaishaudankatu

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.3.2015, tark. 28.11.2016 RISTINARKKU 5027 23 JA KATUALUETTA. VEIJANMÄENKATU 4, RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8510. Kaava-alue

Lisätiedot

VEISU , SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384

VEISU , SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384 VEISU-5474-6, SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. huhtikuuta 2011 päivättyä

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.11.2010, tark. 18.6.2012 MYLLYPURO 3572-7. KOLMIHAARANKATU 6. ASEMAKAAVANMUUTOS POLTTO- NESTEEN JAKELUASEMAA VARTEN. KAAVA NRO 8362.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2014, tarkistettu 6.10.2014 HAUKILUOMA I / LINTUVIIDANKULMA JA TYVIKULMA, ASEMAKAAVAN LAATIMINEN, TÄYDENNYSRAKENTAMISTA LINTUVIIDANKADUN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.3.2015 LIELAHTI, POSSIJÄRVENKATU 2, KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA VARASTOTILOJEN TONTIKSI. ASEMAKAAVA NRO 8566. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2016 KALEVA, PETSAMO JA KAUPPI, KEKKOSENTIE-TEISKONTIE, JOUKKOLIIKENNESIL- TA, LIIKENNE- JA KATUALUETTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

Asemakaavan 8263 osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan 8263 osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan 8263 osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.5.2008 VUORES, KOUKKUJÄRVEN ASUINALUE, KAAVA NRO 8263 Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ortokuva kaava-alueesta v. 2001 Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206.

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 14. päivänä toukokuuta 2007 päivättyä ja 11.06.2007 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2014 RAHOLA-3039-1 SEKÄ PUISTOALUETTA, VOIONMAANKATU 32, TONTIN KÄYT- TÖTARKOITUKSEN JA RAJOJEN MUUTOS SEKÄ RAKENNUSOIKEUDEN TAR-

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Dno: TRE: 7750/2015. 9.12.2015 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.3.2016 AAKKULA, MESSUKYLÄNKATU 30-32. TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8619. Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot