Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma"

Transkriptio

1 TAMPERE Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma tark TEOLLISUUSALUEEN LAAJENTAMINEN LINNAINMAA, LEINOLA, YRITTÄJÄNKATU, HAUTALANKATU, ASEMAKAAVA NRO 8519 Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta v Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on? Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä mm. seuraavasti: Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Aloite Asemakaava sisältyy asemakaavoitusohjelmaan ja se laaditaan kaupungin ja muiden maanomistajien aloitteesta. Dno: TRE:5342/ /2013 pvm

2 Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää seuraavat asemakaavalliset alueet: Linnainmaan kaupunginosan tontti (noin 0,5 ha) Linnainmaan kaupunginosan tontti (noin 0,9 ha) Linnainmaan kaupunginosan tontti (noin 1,7 ha) Suunnittelualue käsittää seuraavat asemakaavoittamattomat alueet: osa Takahuhdin kylän tilasta 8:23 (noin 2700 m 2 ) osa Takahuhdin kylän tilasta 8:42 (noin 5600 m2) Leinolan kylän tilat 5:35 ja 5:37 Sammon valtatien ja Tampere-Jyväskylä - rautatien välisiltä osilta (yhteensä noin 9,2 ha) Leinolan kylän tila 2:16 (764 m 2 ) Leinolan kylän tilasta Rn:o 7 palstat 5 ja 15 (yhteensä noin 1,3 ha) Koko kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 17,4 ha. Suunnittelualue sijaitsee noin 7 km itään Tampereen kaupungin keskustasta Linnainmaan ja Leinolan kaupunginosissa. Alue sijoittuu Sammon valtatien ja Tampere-Jyväskylä -rautatien väliin. Idässä se rajautuu teollisuustontteihin ja lännessä peltoaukeaan. Alue on pääosin Tampereen kaupungin omistuksessa. Alueen itäosassa olevat tontit ja sekä määräalat 5:35- M602 ja 5:37-M602 suunnittelualueen keskivaiheilla ovat yksityistä maata. Tontilla sijaitsee vuonna 2004 valmistunut 2780 m 2 suuruinen liikerakennus. Viereisellä tontilla nro on vuonna 1998 valmistunut 2142 m 2 suuruinen teollisuushalli. Hautalankadun päässä, tontilla sijaitsee vuonna 2008 valmistunut teollisuusrakennus, jonka kerrosala on 8638 m 2. Muilta osin suunnittelualue on rakentamatonta peltoaluetta. Tontin nro tonttijako (tunnus 6514) on hyväksytty ja tontti on merkitty kiinteistörekisteriin Tontin nro tonttijako (tunnus 6513) on hyväksytty ja tontti on merkitty kiinteistörekisteriin Tontin nro tonttijako (tunnus 8284) on hyväksytty ja tontti on merkitty kiinteistörekisteriin Rautatien toisella puolella, suunnittelualueesta etelään sijaitsee Bodycote Lämpökäsittely Oy, joka on Seveso-direktiivin mukainen turvallisuusselvityslaitos. Suunnittelualue sijaitsee laitoksen konsultaatioalueella, jonka maankäyttöä suunniteltaessa on oltava yhteydessä Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon ja pelastusviranomaiseen.

3 Kaava-alueen rajaus kantakartassa. Suunnittelun lähtökohdat, tehtävät selvitykset ja kaavatilanne Maakuntakaava Valtioneuvoston vahvistamassa Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa suunnittelualue sijoittuu taajamatoimintojen alueelle (A). Merkinnällä osoitetaan asumisen ja muiden taajamatoimintojen alueita. Merkintä sisältää kaupan, palvelujen ja hallinnon ja työpaikkatoimintojen alueita sekä pienehköjä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattoman teollisuuden alueita. Samoin siihen sisältyy virkistys-, puisto- ja erityisalueita sekä pääväyliä pienempiä liikennealueita. Ote Pirkanmaan 1. maakuntakaavasta Yleiskaava Tampereen kantakaupungin vahvistetun yleiskaavan mukaan osa suunnittelualueesta on palveluvaltaisen yritystoiminnan aluetta (PK-3). Alue varataan pääasiassa liike- ja toimistotiloille sekä niihin liittyville varastotiloille. Alueelle saa sijoittaa myös ympäristöön soveltuvaa muuta työpaikkatoimintaa. Alueelle ei saa sijoittaa kaupan suuryksiköitä eikä suuria yli 400 m 2 päivittäistavaramyymälöitä. Osa suunnittelu-

4 alueesta puolestaan kuuluu VLM-alueeseen (maiseman- ja luonnonhoitoalueeksi varattu lähivirkistysalue, kuten ranta, vesistön suoja-alue, harju, rinne, maisemapelto tai - niitty). Alueella säilytetään alkuperäinen luonnonympäristö. Puiden kaataminen, kaivamis-, louhimis-, tasoittamis- ja täyttötyöt tai niihin verrattavat toimenpiteet ovat alueella luvanvaraisia, kuten RakL 124a :ssä on säädetty. Alueella sallitaan vähäinen luonnonympäristön huomioonottava yleistä virkistystoimintaa palveleva rakentaminen. Lisäksi suunnittelualueella on tuotantovaltaisen yritystoiminnan aluetta (T-3). Alue varataan pienteollisuus- ja tuotantotiloille sekä niihin liittyville varasto-, liike- ja toimistotiloille. Liike- ja toimistotiloja voidaan rakentaa enintään 1/3 toimintojen kerrosalasta. Ote kantakaupungin yleiskaavasta 1998 Asemakaava Tontilla sekä Hautalankadun katualueella on voimassa vahvistettu asemakaava nro Sen mukaan tontti on liike-, toimisto-, teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue (KTT-14), jonka kokonaiskerrosalasta saadaan enintään 40 prosenttia käyttää liike- ja toimistotiloiksi. Korkein sallittu kerrosluku on III. Tontin tehokkuusluku on e=0,5, mikä vastaa 8742 m 2 rakennusoikeutta m 2 suuruisella tontilla. Tontilta on varattava autopaikkoja seuraavasti: 50 liike- ja toimistotilan kerrosalaneliömetriä kohti on rakennettava yksi autopaikka. 100 teollisuustilan kerrosalaneliömetriä kohti on rakennettava yksi autopaikka. 150 varastotilan kerrosalaneliömetriä kohti on rakennettava yksi autopaikka. Tontin itärajalle on rakennettava vähintään 160 cm korkuinen panssariverkkoaita. Sen ympärille on istutettava kapeakasvuisia pensaita tai köynnöskasveja. Aitaan saadaan jättää tarvittavat kulkuaukot. Tontin etelärajalle on istutettava puurivi. Tonteilla ja on voimassa vahvistettu asemakaava nro Tontit on osoitettu liike-, toimisto-, teollisuus-, varasto- ja yleisten rakennusten korttelialueeksi (KTT-11). Tonttitehokkuus on 0,50 ja kerrosluku on II. Autopaikkoja tulee osoittaa yksi autopaikka liiketilojen 150 m 2, teollisuustilojen 100 m 2, varastotilojen 150 m 2 ja asuntoa kohden. Tontilla saa 49 % sallitusta kerrosalasta käyttää liike- ja toimistotiloja varten. Tontilla liike- ja toimistotilojen osuus on 35 %. Muulla suunnittelualueella ei ole voimassaolevaa asemakaavaa.

5 Selvitykset Asemakaavamuutostyön aikana laadittavat selvitykset: hulevesiselvitys rakennettavuusselvitys luontoselvitys Muita selvityksiä laaditaan asemakaavamuutostyön aikana tarpeen mukaan. Kaavan tavoitteet Kiinteistö Oy Sähköniityn tavoitteena on tontin nro laajentaminen. Tampereen kaupungin tavoitteena on tutkia teollisuustonttien sekä puistoalueen muodostamista yleiskaavan mukaisesti Sammon valtatien sekä Tampere-Jyväskylä -rautatien väliin sekä uuden asemakaavan laatiminen. Kaavoittajan tavoitteena on suunnittelutyön yhteydessä selvittää hakijoiden suunnitelmien toteuttamiskelpoisuus muutosalueella. Suunnittelussa otetaan huomioon alueen sijainti kaupunkirakenteessa ja kaupunkikuvallinen luonne. Uudis- ja täydennysrakentaminen sovitetaan ympäröivään kaupunkirakenteeseen. Suunnitelma tukee kaupungin täydennysrakentamistavoitteita. Osalliset Muutoksen hakija ja muutosalueen kiinteistöt Kaavan lähivaikutusalueen asukkaat, yritykset ja kiinteistönhaltijat Naapurikiinteistöt (lähivaikutusalue) Alueella toimivat yhdistykset ja muut tahot: Linnainmaan omakotiyhdistys ry Kaupungin eri toimialat, mm. kaupunkiympäristön kehittäminen viranomaisyksikköineen, kiinteistötoimi, Pirkanmaan pelastuslaitos Pirkanmaan maakuntamuseo Kaupungin liikelaitokset: Tampereen Kaukolämpö Oy, Tampereen Sähköverkko Oy, Tampereen Vesi liikelaitos Pirkanmaan ELY-keskus Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Tampereen Polkupyöräilijät ry. Linnainmaan omakotiyhdistys ry. Muut ilmoituksensa mukaan Tiedottaminen ja osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Asemakaavatyön aikana aineistojen nähtävilläoloista (OAS, luonnos, kaavaehdotus) julkaistaan kuulutukset kaupungin ilmoituslehdessä (Aamulehti). Kaava-aineisto on nähtävillä kaavan eri vaiheissa nähtävilläoloaikoina Palvelupiste Frenckellissä osoitteessa Frenckellinaukio 2 B, jossa palvelupisteen neuvojilta saa opastusta kaavan valmisteluun liittyvistä asioista. Aineisto on lisäksi nähtävillä kaavoituksen Internet-sivuilla osoitteessa: Mahdolliset mielipiteet ja muistutukset tulee toimittaa nähtävilläoloaikoina kirjaamoon. Kirjaamon postiosoite: Kirjaamo, PL 487, Tampere Kirjaamon käyntiosoite: Puutarhakatu 6 Kirjaamon sähköpostiosoite: kirjaamo@tampere.fi Saaduista mielipiteistä ja lausunnoista laaditaan kooste asemakaavan selostukseen.

6 Aloitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävänä Hakija ei ollut kuullut naapureitaan ennakkoon. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetettiin sen nähtävilläoloaikana tiedoksi edellä mainituille osallisille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta oli mahdollisuus jättää mielipiteitä sen nähtävilläoloaikana Tampereen kaupungin kirjaamoon. Valmisteluvaihe Valmisteluvaiheessa tutkitaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatu palaute ja järjestetään tarvittavia neuvotteluja. Luonnosmateriaali kehitetään kaavaluonnokseksi. Selostuksessa kerrotaan, miten osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadut mielipiteet ovat vaikuttaneet kaavaluonnokseen. Luonnosaineisto asetetaan nähtäville mielipiteiden saamista varten. Laaditusta asemakaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot asianomaisilta kaupungin toimialoilta ja tarvittaessa muilta viranomaistahoilta. Samat asiakirjat lähetetään tiedoksi aloitteen tekijöille. Luonnos muokataan kaavaehdotukseksi saatujen lausuntojen ja mielipiteiden pohjalta. Selostuksessa selvitetään eri vaiheissa tehdyt muutokset. Ehdotusvaihe Yhdyskuntalautakunta käsittelee ehdotuksen ja asettaa sen yleisesti nähtäville. Nähtävilläolosta julkaistaan sanomalehtikuulutus ja siitä tiedotetaan internetissä. Ehdotuksesta pyydetään lausunnot asianomaisilta viranomaistahoilta. Ehdotuksen selostuksesta selviää, miten jätetyt mielipiteet ovat vaikuttaneet suunnitteluun. Ehdotusta vastaan on mahdollista jättää muistutuksia ja ne käsitellään säädetyssä järjestyksessä. Muistutukset voi jättää kaavaehdotuksen nähtävilläoloaikana Tampereen kaupungin kirjaamoon. Vaikutusten arviointi Asemakaavan vaikutusten arviointi tehdään kaavan laatimisen yhteydessä. Suunnitelmasta arvioidaan vaikutukset: 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön 2) maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon 3) kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin 4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen 5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. 6) yritystalouteen Kaavan käsittelyvaiheet kaaviona ja asiasta päättäminen Asiasta päättäminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan. Oheisena kaavio asemakaavan käsittelyvaiheista, josta selviää, miten osallistumismahdollisuus jatkuu yhdyskuntalautakunnan käsittelyn jälkeen.

7 Yhteystiedot Kaavoitusviranomainen Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Va. asemakaavapäällikkö Elina Karppinen puh Aluevastaava, asemakaavoitus, itä Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Projektiarkkitehti Markku Kaila, puh Kaavan laatija Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Asemakaavasuunnittelu Asiaa hoitaa Kaavainsinööri Merja Kinos puh. (03) Aineiston esittely Asiakaspalvelu Palvelupiste Frenckell Frenckellinaukio 2 B puh. (03) Mielipiteiden vastaanotto Tampereen kaupunki, kirjaamo, PL 487, Tampere käyntiosoite Puutarhakatu 6 kirjaamo@tampere.fi

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 tark. 15.6.2015 KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.6.2013 SARANKULMA-786-12, NUUTISARANKATU 9, PIHKANOKANKATU 1, ASEMAKAAVA- MUUTOS POLTTONESTEEN MYYNTIPISTEEN OSOITTAMISEKSI TONTILLE,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 1138/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.06.2013. HAKAMETSÄ-4765-3, AARIKKALANKATU 6, PIENTEOLLISUUSTONTIN KÄYTTÖTAR- KOITUKSEN MUUTTAMINEN ASUINRAKENNUSTEN

Lisätiedot

TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010

TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 LAKALAIVA-6037-9, -10, -11 JA -12, TEOLLISUUSTONTTIEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 LAKALAIVA, 6030-4, -8, -9, 6032-5, 6034-3, -5, -9, 6055-1 JA MESSUKYLÄN KYLÄ19, SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, SUOJAVIHER-, LIIKENNE-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.8.2012 TAATALA 5315 8, EKANKULMA 2, ASEMAKAAVANMUUTOS POLTTONESTEEN JAKELUASEMAA VARTEN. KAAVA NRO 8427. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma 9.8.2007 RAHOLA 3023 5, PUISTOALUEEN OSAN LIITTÄMINEN OSAKSI TONTTIA, TEERIVUORENKATU 8, KAAVA NRO 8171. Kaava alue ja kaavan lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 4032/10.02.01/2010 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 05.11.2012. RISTINARKKU 4947-1, -2, -5, VEHNÄMYLLYNKATU 27, 29, 31, PIENTEOLLISUUS- TONTTIEN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.3.2014 MESSUKYLÄ 5102-13, MESSUKYLÄNKATU 37, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8536. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI.

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.11.2011. HYHKY-1104-9 JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TRE1656/2012 Dno TRE1656/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2012 KÄMMENNIEMI, 8114-8 ja 9, AUNESSALMENKATU 6 JA 10, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012 XIII-192-2 ja 3 (RATINA), Sorinkatu 12 ja 16, SORIN NUORISOTALON TONTIN LIITTÄ- MINEN POLIISITALON TONTTIIN JA KERROSALAN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 TAMPERE Dno 7834/10.02.01/2011 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 KYTTÄLÄ XI-174-3 JA 4, RAUTATIENKATU 21, ASUINRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN TONTILLE. KAAVA NRO 8428. Kaava-alue,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.12.2014 HYHKY-1137-18,19 JA 21 PISPALAN VALTATIE 74-78, MYYMÄLÄRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8542 Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014 HÄRMÄLÄ-921-5, -14, -15, -16, -17, SARANKULMANKATU 20, ILMAILUNKATU 5 9, ASEMAKAAVANMUUTOS RAKENNUSOIKEUDEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.6.2009 RANTAPERKIÖ-751-6, 758-1, 759-6, katu-, virkistys- ja urheilualuetta. Koivukuja 1-6 ja Tuomikuja 6. ASUINKERROSTALOJEN KOROTTAMINEN,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.9.2006, tark. 8.3.2007

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.9.2006, tark. 8.3.2007 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.9.2006, tark. 8.3.2007 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI. KOIVISTONKYLÄ-5393

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012 KAUKAJÄRVI-6065-3, 4 JA 5, HIKIVUORENKATU 53 55 JA ROSMARIININKATU 2, RI- VITALOKORTTELIN MUUTTAMINEN OMAKOTITONTEIKSI, KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.7.2008 MULTISILTA-6524-12, 13 ja 14, PERKKOONKATU 9, 11 ja 13, TONTTIEN YHDISTÄMINEN JA RAJOJEN TARKISTAMINEN, TAMPEREEN POSTIKESKUS, KAAVA

Lisätiedot

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos 1 (6) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tampere / J.Mäkelä 3.4.2007 TÄMÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ON OLLUT NÄHTÄVILLÄ 13.4.-4.5.2007 Yhdyskuntalautakunnan kuulutuksella 12.4.2007 Asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 KOIVISTONKYLÄ, KOIVISTONTIE 30 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8630 Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2015 KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 4, KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN VÄHITTÄIS- KAUPAN SUURYKSIKÖKSI. ASEMAKAAVA NRO 8579. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24. 9. 2015

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24. 9. 2015 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24. 9. 2015 LIELAHTI, TEIVAALANTIE 3-5, TEIVAANKATU 2-8, TEOLLISUUSKORTTELIN MUUTTAMINEN ASUINKÄYTTÖÖN. KAAVA NRO 8586. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.10.2012 KAUKAJÄRVI-6082-1 JA 2, PITKÄNIITYNKATU 1 JA RUSKONTIE 2, METSÄNIITYN PÄIVÄKODIN LAAJENTAMINEN TYHJILLÄÄN OLEVALLE LIIKETONTILLE

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA , TARKISTETTU

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA , TARKISTETTU 1/6 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 01.08.2008, TARKISTETTU 18.12.2009 HÄRMÄLÄ 761 6 JA 7, NUOLIALANTIE 44 46 SEKÄ HÄRMÄLÄN RANTAPUISTO. KUUSELAN PALVELUKODIN LAAJENTAMINEN JA

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.2.2013, tark. 20.6.2016 HÄRMÄLÄ, VIHURINKATU 3, 5, 7, 9, 11, 13, 15, 17, VALMETINKATU 12 SEKÄ OSA TEHTAANKALLIONPUISTOA. ASEMAKAAVA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.4.2008 LEINOLA, Korttelin 6447 täydennysrakentaminen, osoite Kenkirajankatu 11, Kaava nro 8253. TAMPEREEN KAUPUNKI Kaupunkiympäristön kehittäminen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark TAMPERE Dno TRE:7569/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2010, tark. 14.4.2014, tark. 17.11.2014 KUMPULA, VIRKISTYS- JA ERITYISALUE, LEINOLAN KYLÄN TILAT RN:o

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2016 KORKINMÄKI, HÄRKÄLÄNMÄENKATU 8 ja 9, TONTIN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8607. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 31.1.2013 VILLILÄ-3672-2, SAARENKÄRJENKATU 3C, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, VESIJÄTTÖMAIDEN LISÄÄMINEN TONTTEIHIN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.5.2007 tark. 5.7.2007 PIENTALOALUEEN TÄYDENTÄMINEN, TONTIN TAKAHUHTI-4973-4 JAKAMINEN, LINNAHAANKATU, KAAVA NRO 8214. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2010 XIII-191-48 (RATINA), VUOLTEENKATU 22, ASUINRAKENNUKSEN SUOJELU JA TONTIN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tark ,

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tark , Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.10.2012 Tark. 13.11.2013, 6.2.2017 PAPPILA, 5595-1, KATU- JA VIRKISTYSALUETTA, HAUKKAMÄENKATU 1. TOAS. ASEMAKAAVA NRO 8453. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.6.2016 Härmälä, Lättähatunkatu 1, asemakaavan tarkistaminen. Asemakaava nro 8642. Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2012, tark. 9.6.2014 HERVANTA-7102-1, OPISKELIJANKATU 31, HERVANNAN LUKION ALUEEN TÄYDEN- NYSRAKENTAMINEN ASUMISEEN, KATU- JA PUISTOALUETTA,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 31.3.2011 KAARILA, UUSI ASUNTOALUE, HUTIKONPUISTO, HUTIKONPOLKU JA LEPPÄTÖRMÄNPUISTO HYHKYN KYLÄ 2:274 JA 2:276, KAAVA nro 8391 Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAANOJAN ALUE Pvm. 29.8.2014 Kaupunginosa 8. Kankaro Asemakaava koskee tilan 286-402-36-2 osaa Asemakaavan muutos

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu TAMPERE Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.3.2010, tarkistettu 30.8.2010 PELTOLAMMI-5954-2 SEKÄ PUISTO-, LIIKENNE- (PYSÄKÖIMISALUE) JA KATUALUE, SÄÄSTÄJÄNKUJA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 9261/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.10.2013. PAPPILA-5571-20, LUHTAANKATU 11-23, ASUINTONTIN KERROSALAN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8492. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.3.2014, tark. 10.11.2014 ja 8.12.2014

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.3.2014, tark. 10.11.2014 ja 8.12.2014 TAMPERE Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.3.2014, tark. 10.11.2014 ja 8.12.2014 PÄRRINMAAN TEOLLISUUSALUE, HÄRMÄLÄN KYLÄ RN:o 1:5, 1:6 JA 1:7, OTA- VALLAN KYLÄ

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.5.2011, tarkistettu 31.8.2011 XIX (KALEVANRINNE)- 832-4 ja 6. SAMMONKATU 52-54, TAKOJANKATU 13, LIIKE-, PIENTEOLLISUUS- JA VARASTOALUEEN MUUTTAMINEN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.11.2015 TAKAHUHTI, KIRJAVAISENKATU 1, PUISTO- JA KATUALUETTA, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8616. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010 Dno 1432/10.02.01/2010 Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010 XXI- 376-76, 402-1 ja 300 SEKÄ KATUALUETTA.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2011 HÄRMÄLÄ-768-15, PERKIÖNKATU 63, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VIRKISTYSALUEEN LIITTÄMINEN TONTIIN. KAAVA NRO 8382 Kaava-alue,

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 Tampella (IX), Valumallinpolku 4, 5, 7, 11, 12, käyttötarkoituksen muuttaminen ja tonttien muodostaminen. Asemakaava nro 8641.

Lisätiedot

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.1.2012 IV-66-142 JA PUISTOALUETTA, SATAKUNNANKATU 60, SEPÄNKATU 9, AMURIN KOULUN LAAJENNUS. KAAVA NRO 8393. Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

Päivämäärä 02.02.2016. Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS

Päivämäärä 02.02.2016. Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 41 Dno Päivämäärä 02.02.2016 Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS OUKA/7702/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 4/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUPALVELUT ASEMAKAAVOITUS TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2007 KAUKAJÄRVI - 5809-11, JUVANKATU 14, UUSI LIIKEKESKUS YLEISTEN RAKENNUSTEN TONTILLE, ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Kortteli 52125, asemakaavan muutos

Kortteli 52125, asemakaavan muutos Kortteli 52125, asemakaavan muutos Työ nro 002260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja

Lisätiedot

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS iite kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 5 6.11.2014 asia 46 OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: 205 Sievarin kaupunginosa, korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.3.2015, tark. 28.11.2016 RISTINARKKU 5027 23 JA KATUALUETTA. VEIJANMÄENKATU 4, RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8510. Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.8.2015 POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄ- MINEN. ASEMAKAAVA NRO 8595. Kaava-alue, lähivaikutusalue katkoviivalla

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2007 tarkistettu 24.4.2007

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2007 tarkistettu 24.4.2007 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2007 tarkistettu 24.4.2007 RAUTATIEALUEEN MUUTTAMINEN KERROSTALOKORTTELIKSI, XVIII-KAUPUNGINOSA, 2:17, SORINKATU 6-8 KAAVA NRO 8201 Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE TRE:8172/10.02.01/2014 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.5.2015 LIELAHTI, TURVESUONKATU 10 KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN VÄHITTÄISKAUPAN SUURYKSIKÖKSI. ASEMAKAAVA

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos GOLFKLUBIN asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201 ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Asemakaavan / Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma tark

Asemakaavan / Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma tark Asemakaavan / Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.6.2010 tark 24.2.2011 LINNAINMAA, LINNAKESKUKSEN PALVELUKORTTELI 5697, MÄENTAKUSEN- KATU, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KORTTELIRAJOJEN

Lisätiedot

2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET

2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET RAISION KAUPUNKI ALHAISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.12.2014, tark. 8.8.2016, tark. 20.3.2017 HERVANTA, PUISTO-JA KATUALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA. ASEMAKAAVA NRO 8601. Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.11.2015

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.11.2015 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.11.2015 III (NALKALA), NÄSILINNANKATU 39-41, TIILIRUUKINKATU 6, TÄYDENNYSRA- KENTAMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8599. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2016 VIIALA, NUIJATIE 31, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VUOKRA-ASUMISEEN, ASEMAKAAVA NRO 8627 Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.06.2011. LIELAHTI-2500-11, SELLUKATU 20, TEOLLISUUS- JA VARASTORAKENNUSTEN TONTIN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA VARASTOTILOJEN

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot