Jean Sibelius: Pohjolan tytär 15 min Jean Sibelius: Rakastava 12 min. Aulis Sallinen: Kamarimusiikki 7 Cruselliana op min

Transkriptio

1 Okko Kamu, kapellimestari Hanna-Kaarina Heikinheimo, huilu Jorma Valjakka, oboe Tuulia Ylönen, klarinetti Jussi Särkkä, fagotti Jukka Harju, käyrätorvi Jean Sibelius: Pohjolan tytär 15 min Jean Sibelius: Rakastava 12 min I Rakastava II Rakastetun tie III Hyvää iltaa Jää hyvästi VÄLIAIKA 20 min Aulis Sallinen: Kamarimusiikki 7 Cruselliana op min Richard Strauss: Till Eulenspiegels lustige Streiche 18 min Väliaika noin klo Konsertti päättyy noin klo Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä ( 1

2 Jean Sibelius ( ): Pohjolan tytär (1906) Kalevalan mielessä Jean Sibeliuksen sinfoninen fantasia Pohjolan tytär ei tunnu niinkään kuvaavan Pohjolan tytärtä kuin Väinämöistä, jota halu kyseiseen naiseen pahasti polttelee. Asetelma on myöhäisromanttisen yleisluontoinen: mieskuntoisuuttaan esittelevä, monenlaiseen pomputteluun alistuva uros saa aina vain rukkaset eroottisten unelmiensa kohteelta, ihmeellisen kauniilta naiselta, joka jää ikuisesti hänen tavoittamattomiinsa. Joskus kun ei vain mikään auta, ei edes veneen luominen tai linnunmunan solmuun vetäminen. Naisasian näkökulmasta teos on mukava sikäli, ettei nainen saa torjuvasta käytöksestään rangaistusta toisin kuin yleensä romantiikan ja modernismin taiteessa vaan mies tyytyy kohtaloonsa ja ymmärtää häipyä kuvioista. Mutta Väinämöinen olikin poikkeuksellisen viisas mies. Ja Sibelius edistyksellinen säveltäjä. Säveltäjä itsekin ehdotti teoksensa nimeksi Väinämöistä tai Sankarin seikkailua, mutta kustantaja ei siihen myöntynyt. Teos alkaa hiljaisella pimeydellä, fagottien, käyrätorvien, sellojen, bassoklarinetin, patarummun ja kontrabassojen mörisevällä udulla. Se kuvannee niin Väinämöisen miehisyyttä kuin pohjoisen hämäryyttä ja myytin aikaa. Englannintorvi soi outoa oloa, ja basson näppäilyt upottavat kuin unen napa. Alkaa jousten konemainen aihe. Sen yllä lentelevät puupuhaltimet terssien voimalla ja vasket pullistelevat. Sitten seuraa kimmeltävä näky: harpun viehkoja murtosointuja, korkeiden jousten heleitä ja puupuhaltimien kromaattista taikavoimaa. Kultainen sukkula surisee eli Pohjolan neito istuu sateenkaarella ja louskuttelee kangaspuilla kultaista ja hopeista kangasta. Siitäkös uros sekoaa ja neitoa kosiskelemahan. Konemainen kudos kuvaa paitsi neidon kutomista myös Väinämöisen kasvavaa halua. Harppu, puupuhaltimet ja viulut säkenöivät salaperäisiä tuntemuksia. Kiihko vain yltyy, ja Väinö panee parastaan, rymyää, tömistelee, puhkuu ja pakertaa. Mutta tyhjiin valuvat yritykset. Riitasoinnut kirkuvat epäonnistumisen kauhua. Toistokudoskin kuulostaa ilkkuvalta naurulta. Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperan lemmenkohtauksesta tutut sointuhyöyt eivät täyty; h-hetki jää vain haaveeksi. Ikuisen poikamiehen muotokuvasta ei ironisia silmäniskuja puutu. Ja niin katoaa unelma neidosta kuin korkeuksiin haihtuva viulu. Jean Sibelius: Rakastava (1911) Jean Sibeliuksen Rakastava jousiorkesterille, triangelille ja patarummuille pohjautuu osittain säveltäjän varhaisempaan samannimiseen kuoroteokseen (1894/1894/1898), jonka tekstit koostuvat Kantelettaren suruvoittoisista rakkausrunoista Miss on, kussa minun hyväni; Täst on kulta kulkenunna; ja Hyvää iltaa, lintuseni. Sanoista irrotettu, pelkin soittimin helkkyvä jousiorkesterisarja soittaa runojen sanojentakaisia tunnekuohuja: menetetyn rakkauden kipua, jäytävää kaihomieltä, unenomaista aistillisuutta, hellittämätöntä halua. Musiikissa tuntuu olevan mukana suorasukaisten kansanrunojen nekin osuudet, jotka Lönnrot jätti häveliäisyyssyistä Kantelettaresta pois. Rakastava soi jälkiromantiikan salaperäisyyttä, fin de sièclen häpeilemätöntä erotiikkaa, symbolismin aistikkaita luontokuvia ja suomalaiskansallista murhemieltä. Teosta hallitsevat hys hys -sävyt sekä vaikutelma mielensisäisistä tapahtumista. Ytimessä säteilee tunne kielletystä, tuhoon tuomitusta rakkaudesta: suomalaisesta Romeosta ja Juliasta, Tristanista ja Isoldesta, öisellä pellonpientareella, metsässä, ladossa, aitassa kuvan siirtyessä täyttymyksen hetkellä tuulessa heiluviin kaisloihin, kiihkeästi ajelehtiviin pilviin, joen kuohuihin. Rakastavan paatoksellisuus on melodraaman estetiikkaa: Laulua tulipunaisesta kukasta, Levotonta verta, Ihmisiä suviyössä, Hilja maitotyttöä, Juhaa... 2

3 Avausosassa (Rakastava) soi karu avaruus, hauraan sitkeä soinnutus ja niukan kivuliaat sävelkulut: pohjoinen ekspressionismi. Takapotkut pysäyttävät ajan, pakahdus kasautuu taukoihin. Väliäänten kolmikkaina keinuva väremusiikki lähestyy montaasinomaisesti kuin muisto. Patarumpujen pumpulihämy ja bassojen makea syvyys painavat silmiä kiinni. Keskiosassa (Rakastetun tie) alttoviulut näppäilevät tasajakoisesti ja muut jouset töpöstelevät kolmikkaita synnyttäen ilmassa leijuvan tepsuttelukudoksen. Lopussa hopeinen triangeli helähtää kuudesti. Se on taikasauva, joka loihtii kävelyn wieniläisvalssiksi, yksinäisyyden yhdessäoloksi. Finaalissa (Hyvää iltaa... Jää hyvästi) kuullaan sooloviulun raukeaa suloa. Mutta sävyt mustuvat ja melankolia palaa synkkinä puuskina, kivuliaina nelisointuina ja harhaääninä. Teos kiertyy kerälle, takaisin pohjoiseen psykedeliaan. Ei tule ehyttä elämästä. Aulis Sallinen (s. 1935): Kamarimusiikki 7 Cruselliana op. 98 (2008) Aulis Sallisen Kamarimusiikki-teossarjaan kuuluu solistille tai solistiryhmälle ja pienehkölle jousiorkesterille tehtyjä sävellyksiä, kuten esimerkiksi nro 3, Don Juanquijoten yölliset tanssit (1986) sellolle ja jousiorkesterille. Viimeisimmät ovat tänä vuonna kantaesitetty nro 8, Puut, kaikki heidän vihreytensä sellolle ja jousiorkesterille (2009) ja nyt kuultava nro 7, Cruselliana (2008, ke. 2009) puhallinkvintetille (huilu, oboe, klarinetti, fagotti ja käyrätorvi) ja jousiorkesterille. Säveltäjä on kertonut teoksen olevan tervehdys Uudellekaupungille, joka on teoksen tilanneen musiikkijuhlan, Crusell-viikon kotikaupunki ja säveltäjän oma lapsuuden koulukaupunki. Kaupunkikuvaukset ovat keskeinen aihe taiteissa. Soivia kaupunkikuvia löytyy erityisen paljon yhdysvaltalaisesta perinteestä, aina George Gershwinin, Leonard Bernsteinin ja Aaron Coplandin suurkaupunkiromanttisista tunnelmoinneista Edgar Varèsen äänitaiteellisiin räjäytyksiin ja Steve Reichin minimalistisiin New York -tiloihin. Keskeistä on ajatus vaelluksesta eri lailla soivien tilojen halki, vastaan hyökyvä identiteettien kirjo, teollinen syke ja muu jokapäiväisyyksien rytmiikka sekä mietiskelevät pysähdykset. Kyseessä on urbaani impressionismi: kaupunki on aina myös tajunnallinen tila. Näin myös Crusellianassa. Musiikki soljuu virginiawoolfmaisena tajunnanvirtana ohimeneviä hetkiä hehkuttaen. Liike ja pysähtynyt aistiherkkyys vuorottelevat. Tässä kaupungissa soi myös hiljaisuus ja luonto. Teos alkaa kirpeiden kolmikasrytmien eteenpäin nykivällä sykkeellä, jota viulujen oktaavikiikut ja matalien jousten havinavarjot pysäyttelevät. Eri musiikit häivähtelevät äkisti leikaten tai hitaasti uinahtaen, kapakasta kirkkoon, torilta teatteriin ja tuvasta puistoon. Puhaltimet livertävät luontoidylliä, käyrätorvi kumottaa ja jossakin joku rallattaa. Viulu nau ahtaa itämaisesti, ja klarinetti pistää jazziksi. Koraali onkin katoava valssi, ja pelimannit sahaavat kuin Carmenin toreadoreja etsien. Loppua kohden muistelun tunne kasvaa ja maisema autioituu. Painumme ajassa yhä kauemmaksi. Lopulta sumusta tuntuu ilmestyvän Berndt Henrik Crusell ( ) itse loisteliasta hovityyliä soiden. Uudestakaupungista kotoisin oleva säveltäjä ja klarinetisti kaikuu teoksessa myös nimen kirjaimista johdetuissa aiheissa. 3

4 Richard Strauss ( ): Till Eulenspiegels lustige Streiche (1895) Richard Straussin sävelruno Till Eulenspiegelin veikeät kepposet kertoo nimensä mukaisesti Tahvo Pöllöpeilistä, kansansankarista, joka huvittelee pilkkaamalla yhteiskunnan valtaapitäviä. Tarinoita Tahvosta on kerrottu keskiajalta lähtien. Strauss pohjasi oman muunnoksensa Charles de Costerin romaaniin (1867), jossa kujeilija seikkailee 1500-luvun Alankomaissa. Jekkunero saattaa naurunalaiseksi käsityöläiset, maanviljelijät ja kauppiaat, oppineet, kirkonmiehet ja hallitsijat. Menetelmänä on sanojen kirjaimellinen tulkinta ja tahallinen väärinymmärtäminen, maalaistollomainen liioittelu ja yksinkertaista esittäminen, kermakakkukomedia ja peräpäähuumori siis karnevalistinen estetiikka, joka luonnehtii musiikkihuligaani Straussinkin elämäntyötä. Narri, tai taiteilija, on totuuden peili, joka paljastaa ihmiskunnan typeryyden, tekopyhyyden, ahneuden ja pahantahtoisuuden. Teos alkaa olipa kerran -aiheella, vähän kuin satukirjan kannen avaisi. Sitten kuullaan (anti)sankariteema. Käyrätorven esittelemä hauskan puhkuisa säveljono kurvittelee ylös ja mätkähtää kuperkeikkana alas. Nurinkuriset aiheet pomppivat soittimilta toisille kuin takamukseen potkittuina, ja nenäkäs klarinetti räkänauraa. Tahvo kiitolaukkaa torin halki myyntikärryjä kumoten ja räikkä (= torimuijat ja -äijät) rääkyy. Kirkonmiesten kiusaaminen kuuluu alttoviulun verkkaisen mahtailevana sävelmänä: Tahvo esittää lipevän harrasta saarnaajaa sitä tyyppiä, jota Paratiisiseurakunnan pastori Mustapää edustaa Kaasua komisario Palmussa. Vikittelevä sooloviulu kuvaa Tahvoa naistenmiehen touhuissa. Ja yliopistotohtoreita matkitaan turhanjäykillä fagoteilla. Tyyppihän kaivaa verta nenästä! Orkesteri äityy suurmellakkaan, joka äkisti vaihtuu kammottavaksi hautajaismarssiksi: pilailija tuomitaan rienauksesta kuolemaan. Pasuunat, tuubat ynnä muut syyttävät ja rummut hälyttävät. Tahvo kiemurtelee vikisevänä klarinettina, mutta mikään ei auta, hirsipuu odottaa. Klarinetti ulvahtaa kuolinhuudon, ja miespolon henki katoaa huilujen sirkutukseen. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuullaan alun aihe: sen pituinen se. Lyhyt muistopuhe tuntuu sanovan, ettei veijarin henkeä voida koskaan todella nujertaa, koska ihmisyys voittaa teloittajan: Tahvo lives forever! Susanna Välimäki Okko Kamu Okko Kamun pitkä kapellimestariura on vienyt häntä ympäri maailmaa 23-vuotiaasta lähtien vuodesta 1969, jolloin hän voitti lähes itseoppineena kansainvälisen Herbert von Karajan -kilpailun ja pääsi levyttämään Berliinin filharmonikoiden kanssa DGG:lle. Okko Kamu aloitti viuluopinnot 2-vuotiaana. Muusikkoperheessä kamarimusisoinnilla oli tärkeä rooli, mikä on olennaisesti leimannut Kamun muusikkoutta. Kamu perusti vuonna 1965 Suhonen-kvartetin. Hänet valittiin Suomen Kansallisoopperan konserttimestariksi mutta pian hän siirtyi kokonaan kapellimestariuralle. Kamu toimi Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina Lisäksi hän on luotsannut taiteellisena johtajana Oslon filharmonikkoja, Hollannin radion sinfoniaorkesteria ja Stockholm Sinfoniettaa sekä toiminut Helsingin kaupunginorkesterin ja Helsingborgin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Hän on ollut myös mm. Birminghamin sinfoniaor- 4

5 kesterin ja Lausannen kamariorkesterin päävierailija sekä vuodesta 1995 lähtien Singaporen sinfonikoiden päävierailija. Suomen Kansallisoopperan ylikapellimestarina Kamu toimi Kamu on johtanut Euroopan suuria sinfoniaorkestereita sekä Yhdysvalloissa mm. Bostonin, Chicagon, San Franciscon Los Angelesin sinfoniaorkestereita samoin kuin merkittävimpiä Aasian ja Australian orkestereita. Viime vuosina hän on lämmitellyt uudelleen suhdettaan viuluun ja on yhdessä huilisti Anna Aminoffin kanssa perustamassaan Musiikkia! Ruovesi -kamarimusiikkijuhlassaesiintynyterilaisissa kokoonpanoissa. Vuonna 1994 Okko Kamu kutsuttiin Ruotsin Kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi. Pro Finlandia -mitalin hän sai Hanna-Kaarina Heikinheimo Hanna-Kaarina Heikinheimo aloitti huilunsoiton Vantaan musiikkiopistossa opettajinaan Olli Ruottinen ja Liisa Ruoho. Sibelius-Akatemian opintonsa hän suoritti Mikael Helasvuon johdolla erinomaisin arvosanoin, ja on sen jälkeen täydentänyt opintojaan yksityistunnein Pariisissa ja lukuisilla mestarikursseilla mm. Italiassa, Espanjassa ja Kanadassa. RSO:n soolopikkolon- ja huilunsoittajana Heikinheimo aloitti Hän soittaa mm. Avanti!:n ja Suomalaisen Kamariorkesterin riveissä sekä orkesterikollegojen kanssa muodostetussa Respiro -puhallinkvintetissä. Jorma Valjakka Jorma Valjakka opiskeli oboensoittoa Helsingin konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Erkki Paananen ja Jouko Teikari. Hän on täydentänyt opintojaan Lontoossa ja Hannoverissa Celia Nicklinin ja Ingo Goritzkin johdolla. Valjakka voitti Uudenkaupungin ensimmäisen Crusell-oboekilpailun Orkesterimuusikon uransa Valjakka aloitti Turun kaupunginorkesterissa 1983, jonka jälkeen hän toimi Espoon kaupunginorkesterissa (nyk. Tapiola Sinfonietta). RSO:n oboen äänenjohtajana hän on toiminut vuodesta Valjakka on esiintynyt RSO:n lisäksi useiden suomalaisten orkestereiden solistina sekä pitänyt omia konsertteja. Tuulia Ylönen Tuulia Ylönen opiskeli klarinetinsoittoa Osmo Vänskän, Reijo Koskisen, Kari Kriikun ja Charles Neidichin oppilaana sekä Lontoossa John McCawn ja Michael Collinsin johdolla. Hän on osallistunut mm. Thomas Friedlin, György Kurtagin ja Ralf Gothonin mestarikursseille. Ylönen suoritti klarinettidiplominsa Sibelius-Akatemiassa erinomaisin arvosanoin vuonna 1995 ja soitti ensikonserttinsa vuotta myöhemmin. Kamarimuusikkona hän on esiintynyt mm. Kuhmon, Naantalin, Kemiön ja Uudenkaupungin musiikkijuhlilla sekä useissa Euroopan maissa. Tuulia Ylönen on myös esittänyt aktiivisesti uutta suomalaista musiikkia ja hän ollut mm. Zagros-yhtyeen jäsen. Ylönen soitti Sinfonia Lahdessa klarinetin äänenjohtajana ; tällä hetkellä hän on Suomen Kansallisoopperan klarinettisektion vuorotteleva äänenjohtaja. 5

6 Jussi Särkkä Jussi Särkkä aloitti musiikkiopintonsa Joensuussa ja opiskeli Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1982 alkaen Emanuel Elolan sekä mm. Laszlo Haran johdolla. Hän suoritti A-tutkinnon 1986, piti ensikonserttinsa 1989 ja valmistui musiikin maisteriksi Särkän ensimmäinen orkesterikiinnitys oli Joensuun kaupunginorkesterin fagotin äänenjohtajuus Hän on toiminut Helsingin kaupunginorkesterissa ja Suomen kansallisoopperan orkesterissa ja on nykyään RSO:n 2. soolofagotisti. Hän on myös Avanti!-kamariorkesterin perustajajäseniä, Suomalaisen Kamariorkesterin äänenjohtaja sekä soittaa periodisoittimia. Särkkä on esiintynyt monien suomalaisorkesterien solistina ja on tunnettu aktiivisena kamarimuusikkona mm. Naantalin ja Kuhmon kamarimusiikkijuhlilta sekä Kerberos- ja Ensemble Schrat -yhtyeiden jäsenenä. Vuodesta 2006 Särkkä on Uudenkaupungin Crusell-viikon taiteellinen johtaja. Jukka Harju Jukka Harjun käyrätorvensoittajan uran lähtölaukaukseksi voidaan katsoa 11-vuotiaan muusikonalun esiintyminen Irlannin radio-orkesterin solistina EBU:n Nuorten solistien konsertissa Dublinissa. Harju on sijoittunut useissa kansallisissa ja kansainvälisissä musiikkikilpailuissa instrumenttinsa ikäryhmän kärkisijoille. Äänenjohtajatehtävissä hän on vieraillut mm. Claudio Abbadon johtamassa Gustav Mahler -orkesterissa, Ruotsin ja Ranskan radio-orkestereissa sekä Tukholman kuninkaallisessa filharmoniassa. Kamarimuusikkona ja solistina Harju on esiintynyt maan rajojen ulkopuolella Virossa, Norjassa, Ruotsissa, Islannissa, Italiassa, Kanadassa, Saksassa ja Japanissa. Voitto kansainvälisessä Holger Fransman käyrätorvikilpailussa 2005 toi vuotta myöhemmin Lieksan Vaskiviikkojen Vuoden vaskisoittaja -arvonimen. Harju on soittanut RSO:ssa soolokäyrätorven tehtäviä sijaisena vuonna 2008 ja sen jälkeen vakinaisena muusikkona. RADION SINFONIAORKESTERi Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80 vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo aloitti kautensa syksyllä Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin ja sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Yhteensä RSO on kantaesittänyt yli 550 teosta. Kaudella ohjelmassa on kuusi kantaesitystä sekä Suomen ensiesityksiä. Yli sadan levytyksen joukossa on mm. historiallinen helmi Sibeliuksen ainoasta taltioidusta kapellimestariesiintymisestä. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Lindbergin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytykset ovat saaneet useita palkintoja, joista tuorein, MIDEM Classical Awards -palkinto myönnettiin 2008 RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytykselle Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG). New York Times valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi RSO levyttää myös mm. Ondinelle. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomail- 6

7 la yli 300 konserttia. Kaudella orkesteri esiintyy mm. Edinburghin festivaalilla, Frankfurtissa ja Zürichissa sekä tekee kotimaan kiertueen. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (www. yle.fi/rso). 7