SIBELIUKSEN JALANJÄLJILLÄ POHJOIS-KARJALASSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIBELIUKSEN JALANJÄLJILLÄ POHJOIS-KARJALASSA"

Transkriptio

1 SIBELIUKSEN JALANJÄLJILLÄ POHJOIS-KARJALASSA

2

3 Sibeliuksen juhlavuonna kuljemme hänen jalanjäljissään Pohjois-Karjalassa nauttien maisemasta ja musiikista. Sibeliukselle pohjoiskarjalainen luonto oli suuri innoittaja ja se kuuluu monin tavoin hänen musiikissaan. Olemme koonneet lyhyen tiivistelmän juhlavuoden tapahtumista tähän esitteeseen. Tarjontaan mahtuu ennen kaikkea upeita konsertteja, lisäksi kulttuuriretkiä, luentoja, kirjaston kirjanäyttely ja elokuvaesitys. Sibelius juhlavuosi jalkautuu myös kaupungille ja vanhusten palvelukeskuksiin. Juhlavuoden pitkin vuotta täydentyvä ohjelma löytyy osoitteesta Yhteisen esitteen kokoamiseen on osallistunut iso joukko toimijoita suurella innostuksella. Toimijoiden puolesta toivotan Teidät kaikki mukaan viihtymään, nauttimaan ja tutustumaan pohjoiskarjalaiseen maisemaan! Rebekka Pilppula kulttuuri- ja kirjastopalvelujohtaja Lasse Rantanen, 2012 Sibelius Society of Finland

4 JOENSUUN KAUPUNGIN- ORKESTERI Joensuun kaupunginorkesteri juhlii kansallisromanttisen säveltäjäneron juhlavuotta runsailla Sibeliusohjelmistoilla. Jean Sibeliuksen musiikkia kuullaan osana sinfoniakonsertteja ja vuoden ohjelmistotarjonnassa nautitaan myös kokonaan Sibeliuksen musiikille omistetuista konserteista. Juha Reunanen Ville Matvejeff Jurjen Hempel Marco Borggreve

5 To klo 19 Carelia-sali Pohjoista lumoa Johtaa Ville Matvejeff Solisti Anna-Liisa Bezrodny, viulu Benjamin Britten: Variaatioita Frank Bridgen teemasta op. 10 Jean Sibelius: Joutsikki op. 54 Pjotr Tšaikovski: Viulukonsertto D-duuri op. 35 LIPUT 23,50 / 21,50 / 9,50 euroa Tuntia ennen konserttia -tilaisuus Amica Careliassa klo 18. Vapaa pääsy. Tervetuloa! Järjestää Joensuun Orkesterin ystävät ry. To klo 19 Carelia-sali Yhteensulautuminen Johtaa Jurjen Hempel Solisti Anssi Karttunen, sello Jean Sibelius: Valse triste op. 44 nro 1 Benjamin Britten: Sinfonia sellolle ja orkesterille op. 68 Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia nro 41 C-duuri KV 551, Jupiter LIPUT 23,50 / 21,50 / 9,50 euroa To klo 19 Carelia-sali Syksyn avauskonsertti: Sibeliuksen juhlaa Johtaa Jurjen Hempel Solisti Esther Yoo, viulu Jean Sibelius: Viulukonsertto d-molli op. 47 Jean Sibelius: Sinfonia nro 4 Jean Sibelius: Finlandia op.26 Yhteistyössä Karjalan Tasavallan Sinfoniaorkesterin kanssa Ohjelmisto omistettu Sibeliuksen musiikille. Ti klo 19 Carelia-Sali Kamarikonsertti Sibeliuksen syntymäpäivänä Sibeliuksen rakastetuimpia sävelmiä. Sibeliusta Musikkifestivaaleilla Joensuun kaupunginorkesteri Sibeliuksen juhlavuoden tunnelmissa To Carelia-sali Joensuun Musiikkijuhlien Suuri Sibelius -konsertissa ja Su Lieksan kirkko, Lieksa Lieksan vaskiviikkojen konsertissa. Molempien musiikkifestivaalien ohjelmistossa Sibeliuksen suosittuja teoksia. Sibeliuksen musiikkia on tarjolla syksyn ohjelmistossa laajemminkin! Tarkempi syksyn ohjelma julkaistaan syksyn kausiesitteessä. Joensuun Orkesterin ystävät ry järjestää vuoden mittaan konserttien yhteydessä Sibelius-aiheisia esittelyitä.

6 Pielinen Soi FESTIVAALI - FESTIVAL Pielinen Soi festivaali on ympärivuotinen taidetapahtuma, jonka laajin konserttisarja järjestetään kesäkaudella. Festivaalin ohjelmassa näkyy paitsi Suomen taiteen kulta-ajan mestareiden kädenjälki myös tänä päivänä Pielisen vaikutuspiirissä syntyvä taide. Konsertteja järjestetään Nurmeksessa, Juuassa, Kolilla, Kontiolahdella, Joensuussa, Lieksassa ja erityisesti Paaterin kirkossa, jossa juhlitaan kuvanveistäjä Eva Ryynänen 100 juhlavuotta vuonna 2015.

7 Sibelius 150 juhlavuotta juhlistetaan Monola gaalakonsertilla Paluu Sibeliuksen häämatkan maisemiin Lieksan kirkossa klo Konsertissa kuullaan sävellykset, jotka Sibelius sävelsi tai viimeisteli häämatkallaan Monolassa Pielisen rannalla, Lieksassa. Katso musiikkivideo Sibeliuksen häämatkasta: Lisätiedot: Jussi Makkonen Nazig Azezian Vuonna 2015 Pielinen Soi järjestää Sibeliuksen jalanjäljillä kulttuuriretkiä Pielisellä. Kulttuuriretkillä on mahdollisuus kokea muun muassa Sibeliuksen häämatkan venereitti Lieksan satamasta Monolanniemeen paikkaan, jossa Jean ja Aino Sibelius viettivät kuherruskuukauttaan vuonna Kulttuuriretkeen sisältyy myös käynti Paaterissa, kuvanveistäjä Eva Ryynäsen ateljeemiljöössä. Retki huipentuu illalliskonserttiin Kolin huipulla, joissa esiintyvät retken isäntinä toimivien sellisti Jussi Makkosen ja pianisti Nazig Azezianin lisäksi mm. pianotaiteilija Ralf Gothóni, viulutaiteilija Kaija Saarikettu, sellotaiteilija Seppo Kimanen ja mezzosopraano Annastiina Tahkola. Retkipäivät ovat seuraavat 26.5., 2.6., 16.6., 23.6., 3.8., 19.8., 8.9., ja Kolin illalliskonsertit ovat avoimia myös muille kuin retkiin osallistuville.

8 oensuun Musiikkijuhlat 2015 JA SIBELIUS 150 VUOTTA Pohjois-Karjala oli Sibeliukselle suuri inspiraation lähde, runon ja laulun satumaa, jolla vain osittain oli vastineensa todellisuudessa. Karjalainen vaikutus ei rajoitu Sibeliuksen musiikissa ainoastaan ohjelmallisiin teoksiin, vaan se on kuultavissa musiikin syvärakenteissa ja alitajuisissa virityksissä. Karjalaan matkustaminen merkitsi Sibeliukselle, kuten monelle muulle suomalaistaiteilijalle, sukellusta ugrilaisen sielun esihistoriaan. Joensuun Musiikkijuhlat, Antti Häyrynen

9 Janne Mertanen Kuvakellari Kuvakellari Andrew Penketh Kuvakellari Koe Sibelius ja suuren sinfoniaorkesterin täyteläinen sointi! Sibelius 150-vuotisjuhlakonsertti to klo 19 Carelia-sali Yhdistämme Joensuun ja Kuopion kaupunginorkesterit Sibelius-juhlavuoden näyttävällä ohjelmalla, mukana rakastetuimmat Karelia-sarja, Finlandia sekä viulukonsertto. Lisätiedot: Liput: Carelicumista tai Tiketistä (www.tiketti.fi). Joensuun Musiikkijuhlat 2015: kesäkuun ja heinäkuun ensimmäiset viikot. Ohjelma ja upeat artistimme julkaistaan kevätkaudella. Sibelius on ohjelmassa festivaalin useissa konserteissa.

10 Ma klo 15 Luontokeskus Ukko, Koli Sibelius 150 -juhlavuoden avajaiskonsertti Jussi Makkonen, sello, Nazig Azezian piano, Susanna Mieskonen-Makkonen viulu. Vapaa pääsy, paikkavaraukset etukäteen tai p Järjestää: Luontokeskus Ukko ja Metsähallitus Su klo 15 Vainoniemen huvila, Joensuu Kahvikonsertti Reima Raijas soittaa Sibeliuksen ja muiden hänen aikalaistensa musiikkia. Jean ja Aino Sibeliuksen elämän arkea ja juhlaa tulkitsee Runon Ystävät ry. Kahvilippu 10. Vainoniementie 3 Joensuu. Järjestäjä OK-opintokeskus ja Runon Ystävät ry Su Lieksanjoki, Lieksa Lyhtymelonta Sibeliuksen musiikkia ja kajakkeihin kiinnitettyjen lyhtyjen ja soihtujen kanssa melontaa Sibeliuksen kuolinpäivänä. Järjestäjät Lieksan Loiske ja Kajakkaväki. Lisätietoja Ke klo 10 Elokuvakeskus Tapio, Joensuu Sibelius-elokuva (Hopeatähtiesitys) Timo Koivusalon ohjaama Sibelius on elokuva Jean Sibeliuksen elämänvaiheista lapsuudesta aina elämän viimeisiin hetkiin. Elokuvassa ovat esillä myös aikakauden yhteiskunnalliset vaiheet, kansallinen herääminen ja taiteilijatoverit. Ennen elokuvan alkua Joensuun konservatorion opiskelijat soittavat Sibeliuksen musiikkia ja elokuvan jälkeen on keskustelutuokio, jossa mukana on muun muassa FM, toimittaja-kirjailija Minna Lindgren. Järjestäjät Elokuvakeskus Tapio, Pohjois-Karjalan alueellinen elokuvayhdistys ja OK-opintokeskus. Ke klo 18 Joensuun konservatorio Kuinka suomalainen Sibelius oli? FM, toimittaja-kirjailija Minna Lindgren luennoi. Joensuun konservatorion sali, Rantakatu 31. Järjestäjät OK-opintokeskus ja Joensuun konservatorio. To , Joensuu Sibelius soikoon! Joensuun konservatorion opiskelijat soittavat Sibeliuksen musiikkia eri puolilla kaupunkia. Illalla klo 19 konsertti myös konservatorion salissa. Vapaa pääsy. Ma klo 18 Joensuun seutukirjaston Muikku-sali Sibelius kaikuja Kalevalasta D. Mus. yliopettaja Reima Raijas luennoi ja soittaa. Ti Break Sokos Hotel Koli Sibeliuksen syntymäpäivä Tapahtumia kaikenikäisille koko päivän. Järjestää Pielisen Karjalan musiikkiopisto. Lisätietoja La ja su Joensuu ja Outokumpu Perinnesoittokunnan Sibelius-konsertit Järjestävät Joensuun ja Outokummun puhallinorkesterit. Lisäksi Joensuun seutukirjastossa on Sibeliusta käsittelevien kirjojen näyttely vuonna Luennon ja näyttelyn järjestää Joensuun seutukirjasto Minna Lindgren Kuva: Kauppalehti

11 Ma Joensuun seutukirjaston Muikkusali klo 18 Sibelius kaikuja Kalevalasta Juhlavuoden 2015 ohjelmaa päivitetään ja täydennetään sivulle: Reima Raijas Muutokset mahdollisia. Ke Hopeatähti-esitys Elokuvakeskus Tapio klo 10 SIBELIUS-elokuva Tietojen kokoamiseen ovat osallistuneet ja tapahtumia järjestävät: Joensuun kaupunki, Joensuun kaupunginorkesteri, Joensuun seutukirjasto, Joensuun Orkesterin Ystävät ry, Joensuun Musiikkijuhlat, Joensuun Oopperayhdistys ry, Pielinen Soi, Joensuun konservatorio, Joensuun Musiikkiopisto, Karelia ammattikorkeakoulun Luovan talouden keskus/musiikki, Joensuun Mieslaulajat, Naiskuoroliiton Pohjois-Karjalan kuorot, Elokuvakeskus Tapio, OK-opintokeskus. Lisätietoja: Lea Lihavainen OK-opintokeskus, Itä-Suomen aluetoimisto,

12 Tervetuloa KOLI-KUVAT JA DESIGN IDEAL SIBELIUKSEN JALANJÄLJILLE POHJOIS-KARJALAAN Lasse Rantanen, 2012 Sibelius Society of Finland Sibeliuksen juhlavuosi innostakoon meitä pohjoiskarjalaisia ja kaikkia kansalaisia löytämään uutta Sibeliuksen monipuolisuudesta ja syventämään läheisiksi koettuja säveliä ja tuntoja. Sibeliusta inspiroineet pohjoiskarjalaiset maisemat ovat soineet maailman konserttilavoilla hänen sävellystensä myötä. Pohjois-Karjalassa saamme olla aitiopaikoilla kokemassa tätä kansallisen ja kansainvälisyyden kohtaamista. Kalevalan 180-vuotisjuhlavuonna meillä on hyvä syy kuunnella karjalaisella maaperällämme Sibeliusta myös kalevalaisen kulttuurimme näkökulmasta. Sibeliuksen oman elämän Pohjois-Karjalaan liittyvät taitekohdat avaavat rikkaita kulttuurihistoriallisia polkuja opiskeltavaksi ja koettavaksi. Heittäytykäämme juhlavuoteen Sibeliuksen sihteerin Santeri Levaksen kirjaamin sanoin Merkillistä, että musiikille aina yritetään hakea selityksiä. Itse asiassa sävellys on sieluntila, jota ei voi ilmaista muuten kuin sävelin. Nyt se tulikin oikein hyvin sanotuksi. Sitähän se juuri on, sieluntila, jota ei voi ilmaista muulla tavoin. Lea Lihavainen, OK-opintokeskus, Itä-Suomen aluetoimisto

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu)

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 4.12.2014 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015 Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 15.1. Torstai klo 19 Tangon huumaa - Piazzolla Jukka Iisakkila, kapellimestari

Lisätiedot

Musiikkileiri ja yhteiskonsertti opettajien kanssa (22 lasta ja nuorta). Leirin opettajat tulevat Lappeenrannasta.

Musiikkileiri ja yhteiskonsertti opettajien kanssa (22 lasta ja nuorta). Leirin opettajat tulevat Lappeenrannasta. 1 KULTTUURITOIMEN KOHDEAVUSTUKSET 2015 LIITE 2 Kohdeavustusta ovat kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunnalta hakeneet: Musiikkitapahtumat Lieksa Big Band Tuki ry 5.500,00 koulutus- ja konserttitapahtumaan

Lisätiedot

Jean Sibelius 1865-1957

Jean Sibelius 1865-1957 Jean Sibelius 1865-1957 1 Lapsuus Johann Christian Julius Sibelius syntyi 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinnassa. Hänen isänsä oli tohtori Christian Gustaf Sibelius ja äitinsä viereisessä kuvassa istuva Maria

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

VUODELLE 2016 MYÖNNETYT TIEDE- TAIDE- JA MUUT KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT

VUODELLE 2016 MYÖNNETYT TIEDE- TAIDE- JA MUUT KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ VUODELLE 2016 MYÖNNETYT TIEDE- TAIDE- JA MUUT KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT TIEDE Itä-Suomen yliopisto / Filosofinen tiedekunta, humanistinen osasto Raja-Karjalan ja

Lisätiedot

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014 KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen

Lisätiedot

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät 4. 7.6.2015 Naantalin LASTEN Musiikkijuhlat Neljä päivää satuja, leikkejä, lastenjuhlia ja taidetta musiikin merkeissä. Nähdään

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia

TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia Vko 29/2012 Henk. koht. harj. viikko Vko 30/2012 Ma 23.7. Henk. koht. harj. _ Ti 24.7. Henk. koht. harj. _ Ke 25.7. 16:00-19:00 harjoitus 28.7. konserttia

Lisätiedot

SIBELIUS150 - ILTAMAT. Ainola-interiöörin on koonnut tekstiiliartesaani Leena Gustafsson

SIBELIUS150 - ILTAMAT. Ainola-interiöörin on koonnut tekstiiliartesaani Leena Gustafsson Ainola-interiöörin on koonnut tekstiiliartesaani Leena Gustafsson SIBELIUS150 - ILTAMAT Tmi Arja Kitola, Retkitie 6, 23100 Mynämäki +358 50 441 8660, arja.kitola@tmikitola.fi www.tmikitola.fi Sibelius-iltamat

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) Menneet tapahtumat W.A. Mozart: Requiem pe 1.11.2013 19 la 2.11.2013 15 Loviisan kirkko Anu Komsi, sopraano, Tuija Knihtilä, altto, Jorma Silvasti, tenori, Jyrki Korhonen,

Lisätiedot

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden

Lisätiedot

SIBELIUS KERAVALLA. Sibelius 150 vuotta juhlaviikko 20.-26.4.2015. Suuri Sibelius juhlakonsertti su 26.4.2015 klo 16

SIBELIUS KERAVALLA. Sibelius 150 vuotta juhlaviikko 20.-26.4.2015. Suuri Sibelius juhlakonsertti su 26.4.2015 klo 16 SIBELIUS KERAVALLA Sibelius 150 vuotta juhlaviikko 20.-26.4.2015 Suuri Sibelius juhlakonsertti su 26.4.2015 klo 16 Sibelius Keravalla -juhlaviikko 20.-26.4.2015 Hyvä keravalainen! Tervetuloa viettämään

Lisätiedot

Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6)

Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6) Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6) viikko 11 Kuvataidekoulu Luonnonhistoriallinen museo Luonnonhistoriallinen museo Luonnonhistoriallinen museo Klo:

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 14 Pohjois-Karjala 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 14.1. POHJOIS-KARJALA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 4 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl

Lisätiedot

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT Tukea saavat tapahtumat ja yhteisöt vuonna Hakijan nimi Käyttötarkoitus PÄÄTÖS MK Aasia Helsingissä yhdistys ry Alvar Aalto Säätiö/Alvar Aalto Akatemia

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan museo

Pohjois-Karjalan museo Venäjäteemoja 2014 Pohjois-Karjalan museo Karjala-sarja kevät ja kesä 2014 Pohjois-Karjalan museo partnerina kahdessa Karelian ENPI CBC hankkeessa, sitä kautta 2 valokuvanäyttelyä: Destination Karelia

Lisätiedot

SAKARI MONONEN COLL.629

SAKARI MONONEN COLL.629 Arkistoluettelo 637 SAKARI MONONEN COLL.629 Käsikirjoituskokoelmat 1 SAKARI MONONEN, säveltäjä COLL. 629 Säveltäjä ja musiikkipedagogi Sakari Mononen syntyi 27.7.1928 ja kuoli 1998. Hän työskenteli ensin

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013) Menneet tapahtumat Perinteinen Joulukonsertti ke 25.12.2013 17 Helsingin tuomiokirkko, CM Koulutusryhmien kuorot, CM Tiernapojat Liput: alk. 30, 25, 15/10, 5 e (numeroidut

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 k -Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston tuella- Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 1 Metakan kalenteri 2016 Tiistai Keskiviikko Torstai Viikko 26 Musiikki Yhdessä Ekobändi

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE JOULUKUU 2015 LAPIN LUMO SATUNURKAN TALVINEN AISTITILA Avajaiset ti 1.12. klo 9-16 (glögiä, mehua, pipareita, tunnelmaa) Lapin LUMOn satutuokiot aamuisin klo 9 ke 9.12, to 10.12.

Lisätiedot

36 24.04.2014. Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta KUVLA 36

36 24.04.2014. Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta KUVLA 36 Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 36 24.04.2014 KULTTUURITOIMEN TAPAHTUMA-AVUSTUKSET 2014 KUVLA 36 Kansalaisopiston rehtori: Kulttuuritoimen tapahtuma-avustuksina vuodelle 2014 on jaettavana 22.000,00

Lisätiedot

hallituksen kokouksessa 11.5.2009 karjalaiseen kulttuuritoimintaan myönnetyt apurahat

hallituksen kokouksessa 11.5.2009 karjalaiseen kulttuuritoimintaan myönnetyt apurahat KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ hallituksen kokouksessa 11.5.2009 karjalaiseen kulttuuritoimintaan myönnetyt apurahat Yleisrahasto Hilska Matti, Lahti, 400 Bibliografian keräämiseen eversti ja olympiaratsastaja

Lisätiedot

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A!

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! lasten kuhmo 7 O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! kuhmo lasten 7 koe Kuhmon hilpeä heinäkuu Kuhmon HILPEÄ HEINÄKUU tarjoaa joka päivä iloa, unelmia, ääniä, hiljaisuutta,

Lisätiedot

HYVÄT MUSIIKIN YSTÄVÄT

HYVÄT MUSIIKIN YSTÄVÄT syksy 2015 Yhteistyössä: HYVÄT MUSIIKIN YSTÄVÄT Keväällä Kemissä kiitettiin haikeina Katariina Kummalaa ansiokkaasta palveluksestaan musiikinjohtajana hänen siirryttyään uusiin haasteisiin toisaalle. Nyt

Lisätiedot

Konserttisarja 2015. www.braheclassica.fi

Konserttisarja 2015. www.braheclassica.fi Konserttisarja 2015 TRIO FRATRES Legendaarinen harmonikkatrio tekee paluun konserttilavoille. Raimo Vertainen, Heikki Jokiaho ja Toni Hämäläinen muodostavat kolmella harmonikalla virtuoosimaisen trion

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

KONSERTTI- KALENTERI KEVÄT2012

KONSERTTI- KALENTERI KEVÄT2012 KONSERTTI- KALENTERI KEVÄT2012 nseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut Musiikinopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille vuodesta 1964 Artjärvi Askola Lapinjärvi Loviisa Myrskylä Mäntsälä Pornainen

Lisätiedot

Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut

Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut KONSERTIT SYKSY 2012 Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut la 15.9. 18.00 Beethoven-sarja III Porvoo Pikkukirkko Emil Holmström, piano Pasi Eerikäinen, viulu Petja Kainulainen, sello

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

Kulttuuritapahtumia Loviisassa v. 2015 (tilanne 10.2.2015) Kulturevenemang i Lovisa år 2015 (läget 10.2.2015)

Kulttuuritapahtumia Loviisassa v. 2015 (tilanne 10.2.2015) Kulturevenemang i Lovisa år 2015 (läget 10.2.2015) Kulttuuritapahtumia Loviisassa v. 2015 (tilanne 10.2.2015) Kulturevenemang i år 2015 (läget 10.2.2015) Koska Mitä Missä Järj. ke 11.2. Luento: Loviisan Janne Jean SKK VaKo Sibeliuksen aika Loviisassa (Mia

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

"Hommage a O. M.", op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano

Hommage a O. M., op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano Erkki Palola (1957-) "Hommage a O. M.", op. 46 (2010) for clarinet, violin, cello and piano - Ensiesitys - Erkki Palola, viulu Heikki Kulo, sello Jörg Fabian Schnabel, klarinetti Kari Syväniemi, piano

Lisätiedot

Sinfonietta SOI:n esiintymisluettelo. Oopperat

Sinfonietta SOI:n esiintymisluettelo. Oopperat Sinfonietta SOI:n esiintymisluettelo Oopperat 2007 G. Holst: Savitri Sellosali, Ohjaus: Ville Saukkonen Solistit: Katri Paukkunen (sopraano), Petri Pöyhönen (tenori), Riku Pelo (baritoni), Pekka Svedjehom

Lisätiedot

Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014

Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014 Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014 4.7. perjantaiaamuna kello 8 noustiin Möllärin bussiin ja keula kohti etelää. Matkan varrelta poimittiin marttoja kyytiin Niskanperältä, Itäkoskelta,

Lisätiedot

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa musiikkileirit 2015 Raudaskylän kesä soi. Jo 46 kerran. Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa pedagogisesti korkeatasoisia musiikkikursseja klassisesta popmusiikkiin, puhallinmusiikkiin ja kansanmusiikkiin. Turvallinen,

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010

IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 TIETOA KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYISTÄ Järjestäjä Korkeakoulujen vuoden 2010 valtakunnalliset IT-päivät toteutetaan Itä-Suomen yliopiston, Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

DMITRY HINTZE COLL. 602

DMITRY HINTZE COLL. 602 Arkistoluettelo 639 DMITRY HINTZE COLL. 602 Käsikirjoituskokoelmat 1 HINTZE, DMITRY, säveltäjä (1914-97) COLL. 602 Dmitry Hintze syntyi Pietarissa 6.2.1914 taiteita harrastavaan perheeseen. Sukujuuriltaan

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

JOENSUU. Joensuun Musllkkijuhlat ry. hakijana. Saapunut 1 1 L/ Käsitelty. Maksettu. Ii litetty. Raportoitu. Diaarinumero. Kulttuuri sihteeri

JOENSUU. Joensuun Musllkkijuhlat ry. hakijana. Saapunut 1 1 L/ Käsitelty. Maksettu. Ii litetty. Raportoitu. Diaarinumero. Kulttuuri sihteeri JOENSUU Joensuun kaupunki AVUSTUSHAKEMUS 2015 Kulttuuri palvelut Tarkoi 1 Kohdeavustus Taiteilijan työskentelyavustus /i ranomai sen tus IJ Kiihtelysvaaran kulttuurirahaston avustus merkintäjä (hdistys

Lisätiedot

JUHLAVUODEN KALENTERI. Päivitetty 27.7.2015 Muutokset mahdollisia. KONSERTIT JA TAPAHTUMAT ULKOMAILLA ALKAVAT SIVULTA 34. Tammikuu

JUHLAVUODEN KALENTERI. Päivitetty 27.7.2015 Muutokset mahdollisia. KONSERTIT JA TAPAHTUMAT ULKOMAILLA ALKAVAT SIVULTA 34. Tammikuu JUHLAVUODEN KALENTERI Päivitetty 27.7.2015 Muutokset mahdollisia. KONSERTIT JA TAPAHTUMAT ULKOMAILLA ALKAVAT SIVULTA 34 2015 Tammikuu to 1.1. klo oo.00 Vuosi vaihtuu, Tampere-talo Sibelius: Finlandia Tampere

Lisätiedot

TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA

TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA Tästä esitteestä saat tietoa kulttuuritapahtumista, festivaaleista ja vapaa-ajan viettomahdollisuuksista Torniossa kesällä 2015 MUUTOKSET MAHDOLLISIA KESÄTAPAHTUMAT

Lisätiedot

Laula kanssain Laulujuhlat 4.-6.8.

Laula kanssain Laulujuhlat 4.-6.8. Laula kanssain Laulujuhlat 4.-6.8. Usein kuvitellaan, että elämä yli kuusikymppisenä on elämää muistoissa ja lopun odotusta. Me eläkeläiset olemme asiasta täysin toista mieltä. Elämä ikääntyessä, eläkkeellä,

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Taidemuseo ONNI Pohjois-Karjalan museo

Taidemuseo ONNI Pohjois-Karjalan museo Taidemuseo ONNI Pohjois-Karjalan museo elokuu 2015 tammikuu 2016 36 8 31 Joensuun kaupungin- TEATTERI Joensuun kaupunginteatterin ohjaaja ja näyttelijät... 4 TEATTERIN OHJELMISTO Rahakabaree... 6 Metsäjätti...

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät 4. 7.6.2015 Naantalin LASTEN Musiikkijuhlat Neljä päivää satuja, leikkejä, lastenjuhlia ja taidetta musiikin merkeissä. Nähdään

Lisätiedot

Elämänlaatua ikäihmisille

Elämänlaatua ikäihmisille Elämänlaatua ikäihmisille kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut tukevat ikäihmisten elämänlaatua Kulttuuri on hyvin moninaista. Se kuuluu jokaisen arkeen. Tampereen kaupungin

Lisätiedot

LIPERIN KESÄN TAPAHTUMAKALENTERI

LIPERIN KESÄN TAPAHTUMAKALENTERI LIPERIN KESÄN TAPAHTUMAKALENTERI Tarkemmat tiedot löytyvät oppaan sivuilta ja www.liperi.fi. Muutokset mahdollisia. IRROTA JA TALLETA KALENTERI- SIVUT! 2 TOUKO- KUU su 9.5. klo 18.00 Sinulle, äiti! Äitienpäivän

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri on pirkanmaalaisista musiikinharrastajista

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

Klinge min sång till himlarnas höjd. Piano. Vinterafton Winterabend. Piano. Sinä nouset mun henkeni koitto. Sekakuoro

Klinge min sång till himlarnas höjd. Piano. Vinterafton Winterabend. Piano. Sinä nouset mun henkeni koitto. Sekakuoro Taivahan ääriin lauluni soikoon (EM229) Klinge min sång till himlarnas höjd Piano Sovitettu 1929? Käsikirjoitus SibA Mel 17:245 Hakumuoto Taivahan ääriin lauluni soikoon, EM229 Lisätietoja Kansanlaulusovitus,

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009 April Jazz Espoo 22.4. 26.4. 5 17 0 17 7 000 8 000 21 2 23 6 988 17 000 0 % -53 % Avantin Suvisoitto 22.6. 28.6. 7 12 4 16 3 000 3 600 10 5 15 3 000 4 500 0 % -20 % Baltic Jazz 3.7. 5.7. 3 17 5 22 4 110

Lisätiedot

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN: KAMPRAATTI, viralliselta nimeltään Ilmajoen musiikkikoulun kamarikuoro Kampraatti, on perustettu vuonna 1979. Kuoron on perustanut ja koko sen historian ajan johtanut Ilmajoen musiikkiopiston rehtori,

Lisätiedot

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Huhtikuu 2016

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Huhtikuu 2016 Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden valmisteluihin Suomi 100 -sihteeristö Huhtikuu 2016 Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Leonhard Emil Bach Kein Hälmlein wächst auf Erden. Ole Bull Sæterjentens søndag. Richard Faltin I lifvets kamp

Leonhard Emil Bach Kein Hälmlein wächst auf Erden. Ole Bull Sæterjentens søndag. Richard Faltin I lifvets kamp Leonhard Emil Bach Kein Hälmlein wächst auf Erden Säveltäjä Leonhard Emil Bach Sovitusaika 17.11.1924 Teksti A. E. Brachvogel Käsikirjoitus Ulf Söderblom Hakumuoto Kein Hälmlein wächst auf Erden; sov.,

Lisätiedot

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015 2015 P-KR Kertausharjoitukset Esikuntaupseeri 0295 423 000 5.1. P-KR 1/15 varusmiehet palvelukseen 8.1. P-KR Tulojuhla 3.2. PKALTSTO Kilta Maanpuolustustapahtumien allakointitilaisuus Torikatu 36 Jari

Lisätiedot

KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015. Nurmeksen kaupunki

KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015. Nurmeksen kaupunki KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015 Nurmeksen kaupunki 2 Sisällysluettelo JOHDANTO Nurmeksen kaupungin visio 2013 ja toiminta-ajatus 3 Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 3 KULTTUURIPALVELUT JA MUSEO NURMEKSESSA

Lisätiedot

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin

Lisätiedot

^^79-/^y f. ^-,"K^ c-i^ ^ ^ Helsinki 27. l.2014 _HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO" HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKO

^^79-/^y f. ^-,K^ c-i^ ^ ^ Helsinki 27. l.2014 _HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKO Helsinki 27. l.2014 _HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO" HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKO Kaupunginhallitus ; Saapunui/lnkommit PL l l 00099 Helsingin kaupunki j ^ ;"'nr.-'~'n, ^^79-/^y f. ^-,"K^ c-i^ ^ ^ Kaupunginorkesterin

Lisätiedot

Hangon Musiikkijuhlille!

Hangon Musiikkijuhlille! Tervetuloa ensimmäisille Hangon Musiikkijuhlille! Tänä kesänä Hangossa järjestetään ensimmäistä kertaa ikioma täysimittainen musiikkifestivaali. Ohjelmassa on monipuolinen valikoima musiikkitapahtumia

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

KESKUKSEN HALLINTO, CARELICUMIN PALVELUT JA TAPAHTUMAPALVELUT

KESKUKSEN HALLINTO, CARELICUMIN PALVELUT JA TAPAHTUMAPALVELUT 1 11.2.2015 KESKUKSEN HALLINTO, CARELICUMIN PALVELUT JA TAPAHTUMAPALVELUT Tehty yhden kerran. Kohteena oli Carelicum palvelut. Tarkastuksen suoritti tarkastustoimi. Päivänpäätösraportit päivittäin. on

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KESÄ 2016. Polvijärven kesä avataan ke 22.6.2016 Polvijärven torilla Polvijärvi-päivät to-su 21.-24.7.2016 Elorieha la 27.8.2016.

POLVIJÄRVEN KESÄ 2016. Polvijärven kesä avataan ke 22.6.2016 Polvijärven torilla Polvijärvi-päivät to-su 21.-24.7.2016 Elorieha la 27.8.2016. POLVIJÄRVEN KESÄ 2016 Polvijärven kesä avataan ke 22.6.2016 Polvijärven torilla Polvijärvi-päivät to-su 21.-24.7.2016 Elorieha la 27.8.2016 Kesäkuu Ma-Pe 6.-10.6. ja ma-pe 13.-17.6. Polvijärven uimakoulut

Lisätiedot

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014

Lisätiedot

Karvia laulaa ja soi 9. 15.3.2015 Ohjelma

Karvia laulaa ja soi 9. 15.3.2015 Ohjelma Karvia laulaa ja soi 9. 15.3.2015 Ohjelma Karvian kunnan kulttuuripalvelut järjestää viidennen kerran Karvia Laulaa ja Soi musiikkiviikon. Tänä vuonna tulee 150 vuotta kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen

Lisätiedot

f i n l a n d säännöt

f i n l a n d säännöt finland säännöt säännöt i Kansainvälinen sellotapahtuma ry järjestää 16. 27.4.2013 kansainvälisen Paulon sellokilpailun. Kilpailu on avoin kaikkia kansallisuuksia edustaville sellisteille, jotka ovat syntyneet

Lisätiedot

Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00

Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00 IITIN MUSIIKKIJUHLAT 10 VUOTTA 11. - 16.6.2012 Ohjelma Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00 Tiistai 12.6. Toivekonsertti Lossirannan kartanossa

Lisätiedot

SISÄLLYS. Elämänvaiheet Itävallassa ja Saksassa 24 Elämänvaiheet Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa

SISÄLLYS. Elämänvaiheet Itävallassa ja Saksassa 24 Elämänvaiheet Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa SISÄLLYS MUSIIKKITIEDETTÄ Stepan Razin ja lumottu lapsi Ernst Toch syyttä suotta unohdettu Johdanto ~ 23 Katsaus Ernst Tochin elämäkertaan ~ 24 Elämänvaiheet Itävallassa ja Saksassa 24 Elämänvaiheet Isossa-Britanniassa

Lisätiedot

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013 Ajankohta 2013 2013 Esitysten Tapahtuman nimi lukumäärä Kokonais- Alku- Loppu- Kesto Maksul- Ilmai- Myydyt käyntipvm pvm (pvää) liset set Yht. liput määrä April Jazz Espoo 24.4. 28.4. 5 29 16 45 6 100

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Säveltäminen Tuomo Teirilä ma 13.00-14.30 luokka A 227. Säveltäminen Tuomo Teirilä ma 14.45-16.15 luokka A 227

Säveltäminen Tuomo Teirilä ma 13.00-14.30 luokka A 227. Säveltäminen Tuomo Teirilä ma 14.45-16.15 luokka A 227 Musiikkianalyysi C Tuomo Teirilä ma 10.30-12.00 (vanha OPS) Auditorio Säveltäminen Tuomo Teirilä ma 13.00-14.30 luokka A 227 Säveltäminen Tuomo Teirilä ma 14.45-16.15 luokka A 227 Musiikkitaito D alkava

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Länsi-Pirkanmaan Musiikkiopisto LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014 kevät 2014 Päivitetty 22.1.2014 Muutokset mahdollisia

Länsi-Pirkanmaan Musiikkiopisto LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014 kevät 2014 Päivitetty 22.1.2014 Muutokset mahdollisia 2 ti 7.1. Kevätkauden opetus käynnistyy kaikki 3 13.1. klo 11.30-13 Pop-jazz-kollegio 4 ma 20.1. klo 10-12 Pirkanmaan mus.op. yhteinen suunnittelukokous Riitta rehtorit ja toimistohenkilöstö to 23.1. klo

Lisätiedot

Tiirismaan koulu 100 vuotta

Tiirismaan koulu 100 vuotta Tiirismaan koulu 100 vuotta TIIRISMAAN KOULU 100 VUOTTA Lahden Suomalainen Tyttökoulu aloitti toimintansa 1.9.1908. Nykyiset Tiirismaan peruskoulu ja Tiirismaan lukio juhlivat 100. lukuvuottaan monin eri

Lisätiedot

Musiikkilinjan kurssit

Musiikkilinjan kurssit Musiikkilinjan kurssit MUMU Musiikin peruskurssit MUMU01 Taidemusiikki Kuvaus Taidemusiikin historia konserttikäynti Tavoitteet Länsimaisen taidemusiikin säveltäjien ja tyylisuuntien tuntemuksen lisääminen.

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen

Lisätiedot

Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta

Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta Suomen Kulttuurirahaston POHJOIS-KARJALAN RAHASTON apurahat 17.04.2011 Palkinnot Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta 10.000 Professori Seppo Knuuttila

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot